Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

MEIDÄN PERHEEN KORONAVUODEN PARAS JA IHANIN YLLÄTYS

Niin se vaan kävi meillekin. Se mitä koronavuosi teki aika monelle. Olette saattaneet rivien välistä aavistella ja uumoilla jotain tämän kaltaista, mutta nyt on tapahtunut iso, äärimmäisen ihana asia meidän perheelle. Ollaan oltu tästä ilouutisesta onnessamme jo jonkin aikaa. On ollut samaan aikaan ihanaa pitää uutinen ihan vain meillä itsellämme (ja lähipiirin) tiedossa ja samaan aikaan olisi tehnyt mieli huutaa onnesta koko maailmalle. Meitä on perheessämme seitsemän ihmistä ja jo siitä syystä ajatus mietitytti, että mahtaako tällainen asia onnistua millään tavalla ja että onko meistä siihen. Ollaan onnemme kukkuloilla ja ihanaa saada kertoa tämä asia nyt teille: me ollaan tuoreita mökkiläisiä!

Kaikki tapahtui nopeasti ja yllättäen. Itseasiassa tämä oli ensimmäinen mökki, jonka linkin avasimme ja ensimmäinen ja ainoa, jota kävimme katsomassa. Rakastuimme välittömästi.

Paikka on upea. Järven rannalla hyvän kokoisella tontilla rinteessä ylhäällä päämökki ja rannan tuntumassa saunamökki. Päämökissä on keittiö, tupa, makkari, kylpyhuone ja reilun kokoinen vintti. Saunamökissä on saunan ja pesuhuoneen lisäksi erillinen kivan kokoinen saunakamari, joka oli pari vuotta se varsinainen mökki ennen kuin päämökki valmistui.

Pyöröhirsiset rakennukset ovat valmistuneet 2000-luvulla eli erityisen vanhoja ne eivät vielä ole. Lisäksi tontilla on kaksi tosi hyvän kokoista varastoa/liiteriä/puuvajaa ja huussi. Puille on tosi hyvät katokset myös. Päämökissä on tosiaan kylpyhuone, jossa suihku ja wc, mutta käytössä meillä on silti pääasiassa vain huussi, sisävessaa halutaan käyttää vain pimeällä öisin. Tää on just hyvä sääntä, sillä huussissa käyminenhän on ihanaa. Mökillä ollaan joka tapauksessa vähän rauhallisemmin, joten ulkoilmassa huussiin kävelyn voi ottaa kivan happihyppelyn kannalta ja se maisema, joka avautuu ulkovessan ovelta on todella kaunis. Huussi on noin puolessa välissä rinnettä ja kun oven jättää auki, näkyy upeita, korkeita mäntyjä ja järvimaisema. Tämä, jos joku huussi, on komealla paikalla.

Mökki ja muut rakennukset ovat sen verran uusia, että mitään suurempia remontteja ei tarvitse tehdä, mutta vähän ollaan tehty pintaremppaa kuitenkin, että on saatu mökistä meidän näköinen. Kerron myöhemmin lisää, että mistä aloitettiin. Ja paljon on ideoita, joihin tarttua. Ja jo nyt, keskellä totisinta talvea, ollaan ehditty tehdä jo vaikka mitä, että saa nähdä miten sitten kesällä innostutaan! Saatte kyllä todellakin nähdä ja kuulla näistä projekteista myöhemmin lisää. En malta odottaa mitä kaikkea tässä keksitäänkään. Halutaan silti mökin olevan se paikka, jossa saa olla myös ihan rennosti, lekotella ja keskittyä olennaisiin: yhdessä oloon, nukkumiseen, saunomiseen ja ruokaan. Aina ei ole pakko tehdä mitään ellei halua tai jaksa.

Ollaan ehditty puuhastelemaan mökillä jo vaikka mitä ihanaa, mistä haluan teillekin vielä kertoa monet tarinat. On saunottu lähestulkoon joka päivä, kairattu tosi monta kertaa avanto ja pulahdettu järveen, rakennettu nuotiopaikka, nähty aurinko ensimmäisen kerran kaksi kuukautta sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran saavuttiin mökille muuttokuorman kanssa, hiihdetty, laskettu pulkkamäkeä, tehty potkukelkkalenkkejä, seikkailtu metsässä, tehty pizzaa pihalla pakkasessa ja laitettu mökkiä tosi paljon meidän näköiseksi. Ja jos olet ihmetellyt instagramin puolella syksyllä, miten mä niin valtavaa määrää tuoleja tuunasin, niin mökillepä tietysti! Niistäkin tulee varmasti tarkempaa esittelyä.

Ollaan saatu tutustua mökkiin, sen seutuun ja ympäristöön vuoden pimeimpään ja kylmimpään aikaan ja ollaan aivan umpirakastuneita. Kaikki mökkiin liittyvä tuntuu edelleen aivan unelta, sillä tässä toteutui meidän perheellä niin monta unelmaa ja nyt se on siellä, maailman ihanin paikka, rakas Mustikkala.

Toivotan siis teidät erittäin tervetulleiksi seuraamaan elämäämme myös Mustikkalassa. Instagramissa postaan mökkijutut #mustikkala -tägin alle. Oon niin innoissaan, toivottavasti sääki!

1 Comment

Leave Your Comment