Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

KALAKEITTOA JA KORKEITA PAIKKOJA HOPLOPISSA

Kaupallinen yhteistyö: Hoplop ja Suomen Blogimedia

Kuulostaa aivan tavalliselta ja mukavalta, että mennään koko perheellä Hoploppiin. Maksetaan sisäänpääsyt, viedään vaatteet säilöön kaappeihin, siinä vaiheessa lapset juoksevat jo innoissaan leikkimään eikä niille ehdi edes huikata missä sitten istutaan odottamassa, aikuiset pysäköivät kahvilan antimien äärille, tekevät ehkä töitä läppäreiltään.  Lapset kirmaavat hikisinä ja onnellisina. Pienempien lasten kanssa aikuisetkin kulkevat mukana seikkailuissa, välillä pää (aikuisten) kopsahtaa seikkailupuiston kapeilla reiteillä ja selkääkin saattaa särkeä se jatkuva möyriminen, mutta kaikki se on sen arvoista. Mukavaa ja kivaa yhdessäoloa. Toisinaan kuvio voi mennä hieman toisellalailla, tämä postaus kertoo siitä.Viime viikon maanantaina, sinä kaikkein arkisimpana viikonpäivänä, me hurautettiin seitsenpaikkaisella autolla työ- ja koulupäiviemme jälkeen koko uusperhekombollamme (nainen, mies, 2 x 12-vuotiasta, kymppivee, ekaluokkalainen ja neljävuotias) Konalan Hoploppiin. Se onkin kaikista mun elämäni aikana koetuista Hoplopeista kivoin, se on aivan valtava! Suureen halliin on rakennettu alas se perinteinen seikkailupuisto ja yläkerrassa on mm. minigolffia ja kiipeilyseinä sekä katonrajassa kiipeilyrata ja vaijeriliukuja.

Lähdimme matkaan ilman mitään välipaloja tai päivällistä. Sillä tiesittekö, että Hoplopeissa voi syödä arkisin ihan tavallista kotiruokaa? Ei siis tarvinnut tehdä ennen lähtöä mitään ruokaa, koska sen kaiken sai tuolta. Ja arvatkaapa mihin hintaan? No ihanan huokeasti, nimittäin aikuisen ja lapsen annokset maksavat yhteishintaan 9,90e sisältäen vielä Novelle-juomatkin. Eli sisään päästyämme ihan ensimmäiseksi laitettiin ruokatilaukset tiskille: viisi lihapulla-annosta lapsille (myös luomuporkkanapyörykät olivat tarjolla, mutta lihansyöjälapset päätyivät klassikkoannokseen) ja aikuisille kermaiset lohisopat ruisleivällä. Ruoka oli maittavaa ja hyvää, sitä oli riittävästi ja kaikkien vatsat täyttyivät. Taisin aika monta kertaa todeta, että tämä on täydellistä helppoutta maanantaihin. Ja varsinkin juuri tuohon maanantaihin, kun kaikki lapset ovat just vaihtaneet kotia ja silloin saattaa mielialat vaihdella ihan jokaisella. Helppous on silloin luksusta!Jälkkäriksi syötiin vielä jäätelöt ja sen jälkeen lähdettiin koko porukan voimin (tässä vaiheessa lapset tietysti olivat juoksennelleet, leikkineet ja pelailleet hikihatussa pitkän aikaa) seikkailupuiston uumeniin ja tutkimaan mitä yläkerrasta löytyy. Pitkä, juuttimatolla laskettava liukumäki on oiva kisapaikka, kuka on ekana alhaalla ja kuka ehkä puijaa varaslähdöllä?! Ilmakiekkopeli taas saa minutkin melkoisen kilpailuhenkiseksi, nelivuotiaasta puhumattakaan. Lapset kirmasivat aivan onnessaan minigolfradan läpi. Kiipeilyseinään minäkin lähdin ja ehkä vähän kuvittelin itsestäni liikoja, en nimittäin ihan tuosta vaan päässytkään ylös asti ja jännitti hulluna hypätä alas. Lapsia ei. Trampoliinit tietysti kiinnostivat kaikkia, paitsi mua, koska edelliskerralla tramppaa testatessani nyrjäytin noin neljännellä hypylläni nilkan, joka vihoitteli sitten koko loppukesän. Joten se siitä tällä kertaa. Seurasin muita hyppelijöitä ja heidän itsekeksimiään kisailuja. Tukat vaan hulmusivat, niillä joilla sitä on!Lapset hullaantuivat poleteilla toimivaan koura-automaattiin. Siihen, joka piinaa kaikissa huvikeskuksissa ja houkuttelee testaamaan, mutta harvemmin siitä on kukaan koskaan nähnyt kenenkään mitään voittavan. Lukuunottamatta pikkuveljeni, joka kerran yhdellä ainoalla yrittämällä nappasi KAKSI lelua yhtäaikaa, molemmille lapsille omansa. Tästä pelistä kuitenki jokainen voitti, joten onnellisia kouran testaajia ja pikkupehmolelun voittajia oli porukassamme monta.Pari tuntia seikkaltuamme mentiin vielä tyttöjen kanssa yläilmoihin, seikkailupuiston köysiseikkailuun. Tykkään kiipeilypuistoista ja juuri tuollaisista radoista ja reiteistä, mutta tämä löi mut kyllä vähän ällikällä. Radat menivät ihan katonrajassa, älyttömän korkealla, tarkalleen ottaen 18 metrin korkeudessa. Mää en jännitä korkeita paikkoja ja oon aika rohkea, mutta tuolla, täytyy myöntää, jalat tutisivat. Tytärkin taisi naurahtaa mun jännittämiselle. Mietin siellä reittejä kulkiessani, että tajuaisivatpa useammat aikuiset tulla testaamaan ne radat eivätkä vain istuskelisi alapuolella kahvia siemaillen. Siellä todella tunsi elävänsä. Kreisit kiksit sai myös kiitoradasta, jossa liu’uttiin pitkin katonrajaa. Erityismaininnan saa kiipeilypuolen henkilökunta. Janoisille kiipeilijöille tuotiin vettä ja jokainen jännittäjä sai erinomaista kannustusta. Sen verran kauan kiipeilyhommissa loppujen lopuksi sitten meni, että mua vähän jo odoteltiin alhaalla, sillä itse jäin yläilmoihin viimeiseksi tyttöjen jo liu’uttua vapaapudotuksella alas. Olisi jo kotiinlähdön aika. Perusmeininkiä, että äiti-ihmistä saa hätyytellä Hoplopista kotiin! Siellä mää vaan vilkuttelin katonrajasta, kuten kuvasta näkyy. Oli kyllä mukava maanantai-ilta, ja ajankohta muutenkin tosi hyvä, sillä meno ja meininki oli melko rauhallista, ei ruuhkia ja vältyttiin valtaisilta jonotuksilta ja syötiin niin makoisat ruuat, että kotona vasta tuli iltapalanälkä.

Lopuksi vielä perhekuva meidän porukasta. Ihan ei olla ilmassa yhtäaikaa, kaikki eivät näy kunnolla kuvassa, mutta kyllä tämä meiltä näyttää. Kiitos Hoplop, kiitos mun perhe ja koko porukka. Ens kertaan! <3 


 

2 Comments

Leave Your Comment