Näin Monkin rekissä tän harmaan tunikan ja tiesin heti, mitä haluan sille tehdä. Nimittäin ommella räväyttää selkämykseen jonkun suuren ja vähän kreisin aplikaation. Vaate odotti pussissaan kaapissa muutaman viikon inspiraatiopuuskaa. Eilen sain seurakseni kyläilijän Amerikasta eli ihanan Pinjan ja inspis iski, joten aloin heti hommiin. En mää aina kavereiden seurassa töitä tee, heh, mutta olen parhaimmillani tai ainakin usein tehokkaimmillani hyvässä seurassa, kun teen jotain tällaista missä ei ole tarkkaa visiota vaikka inspiraatio olisikin. On kiva välillä käyttää myös jonkun toisen silmiä katsomaan mille lopputulos tulee näyttämään tai kysäistä mielipidettä onko joku kuvio kivempi pystyssä vai vinossa. Pinja oli huippuseuraa ja saatiin päivitettyä kuulumiset siinä samalla. Tykkään leikellä kankaasta, tai paperista tai mistä vaan, ihan vaan mitä sakset sattuvat käsissäni leikkaamaan ja asetella niitä kuvioita paikoilleen ja sinne tänne ja mieluisa lopputulos kyllä aina löytyy. Tunikan selkämyksestä tuli mieletön, ihan tosi hauska! Pikkuisen harmittaa, että on talvi ja pitää käyttää takkia. Paljon mieluummin hulmuttelisin tuolla tuo toteemikuvio näkyvillä. Noh, kesällä sitten!
Tiiäkkö…mä niin ihailen tota sun piirrettä, että voit noin vain hehkuttaa kaikelle kansalle omasta työstäsi, että tulipa muuten mieletön tunika tästä näin! Niihän meijän kaikkien pitäis osata…mutta se vaatimattomuus on niin kovin syvällä. Ja tulihan siitä oikeesti ihan huippu!
Voi kuule, kiitos! Mää oon sitä mieltä, että aina pitää ja saa ja pitää voida saada hehkuttaa, jos omasta mielestään tekee jotain hienoa. Se ei oo keltään pois ja jos se jotain ärsyttää (useinhan sitä siinä ehkä pelätään) niin sehän on sen ärsyyntyjän ongelma. Mää koen, että oon saanu ihmisiä kyllä hehkuttamaan itseään sillä että oon itse tehnyt niin :) Vaatimattomuus kun ei ainakaan kaunista! :) Kiitos AnKa! <3