Mulla on tämä mittanauhasta tehty ruusuke yhessä pipossa. Ollut jo vuosikausia. Viime kesänä kuulin yhden tarinan, johon tää ruusuke kuuluu. Kerron nyt sen tarinan, vaikken lupaakaan, että se menis aivan oikein, mutta sinnepäin varmaan ainakin.
Tein ruusukkeen, kun Neitokainen oli aivan vauva. Kiinnitin sen mustaan takkiini. Asuimme keskustassa ja kuljeksin paljon kävelyllä kaupoissakin. Olin iloissani vauvastani ja tykkäsin, että rintapieltänikin koristi asia, josta saattoi myös huomata sen, mistä tykkään. Yksi asia mua kyllä silti harmitti, Neitokaisen harmaat kissavaunut nimittäin. Olisin halunnut hienommat vauvanvaunut, mutta saimme nuo harmaat sukulaiselta ja koska ei niissä aivan oikeasti mitään vikaa ollut, otimme toki ne vastaan ja käyttöön. Ja jälkeenpäin ajateltuna ne oli aika söpöt, harmaalla pohjalla valkoisia kissoja siellä täällä. Kerran olin ollut eräässä vaatekaupassa, kun toinen tuleva äiti oli minut nähnyt. Oli huomannut harmaat vaunut ja ruusukkeen rintapielessäni. Tätä kohtaa en aivan tarkalleen muista, mitä tuo henkilö oli ajatellut, mutta jotain kivaa kuitenkin. Ehkä, että näyttääpä kivalle ja olispa kiva olla tuon kaveri! ;) No, se kohtaaminen meni ohi, enkä minä sitä muista muuten kuin että olen varmasti siellä ollut ja olen tunnistettavissa noista asioista. Sittemmin, vuosia myöhemmin, tapasimme tuon henkilön kanssa. Hänestäkin oli tullut äiti, tietysti, ja sattumalta tyttärillämme on sama, erikoiseksikin kutsuttu nimi. Ja meistä tuli ystävät. Ei olis arvannu sillä kaupunkireissulla ei.
Onpa mielenkiintoinen ja jännä tarina! :) Näinkin voi siis käydä. :) Tuo ruusuke on muuten tosi kiva, oikea katseenvangitsija!
Katseenvangitsija se tosiaan on. Usein siitä saa kuulla. :)
Ja juu, näin voi käydä. Ja varmasti paljon jännempiäkin tarinoita on vastaavanlaisia, ja eihän sitä koskaan tiiä missä sitä tapaa jonkun ihmisen uudestaan. Elämä on aika jännittävää. :)
Hauska tarina! Mulle on käynyt muutamaankin otteeseen eloni varrella niin, et oon nähnyt esim. ekana opiskelupäivänä jonkun kivan oloisen ihmisen ja ajatellut, et olispa kivaa jos me voitais olla kavereita, mutta tuskinpa niin käy. Ja kumminkin sit on niin mennyt! Hyviäkin ystäviä on löytynyt tuolla tavalla, sellaisia joiden kanssa on tunnettu kohta 20 vuotta!
Aika hyvinhän sitä usein saattaa, varsinki vähän vanhempana ku esim ala-asteella :D, nähdä jostain ihmisestä, että toinen on samanoloinen ku ite ja silleen voi alkaa ihailla ja toivoa, että ystävystyttäispä me. Mulla oli joskus bussipysäkillä usein samaan aikaan kivan oloinen tyttö ja olisin halunnut alkaa sen kaveriksi, mutta en kehannu kysyä sitä siltä siinä bussia ootellessa. Vielä ei ainakaan olla ystävystytty näin vuosien jälkeen. :D
Ihana sattuma. Mulla ja mun miehellä on vähän samansuuntainen tarina, paitsi että väliin mahtui kymmenen vuotta ettei nähty. Sitten kerran satuttiin samaan bussiin ja nyt meillä on kaks lasta. Pakko olla kohtalo. :)
Ihana kohtalo! Ja ehdottomasti on kohtalo, kun nuin käy!
Ihana tarina! Tällaiset jutut on just parhaita. Miten mä muistan jotenkin hämärästi että olisit kirjoittanut tuosta mittanauharuususta joskus jutun ja kirjoitit että joku kaupantäti (?) tai vastaava oli ihastellut sitä kun olit kaupungilla tai jotain. En tiedä miten tuollainen putkahti mieleen heti kun näin ton kuvan. :D
Juu, oon varmaan kertonu kaupantädistäki. :) Hauska, että semmonen on jäänyt sulla mieleen.
awww.. Ihana tarina kertakaikkiaan. ^_^ Ei voi kyllä uskoa, että tuolla tavalla itelle kävisi. Ystävät on ihania, uusien ystävien löytäminen ja pitkäaikaisten ystävyyksien säilyttäminen. :)
Uusien ystävien löytäminen varsinkin aikuisiällä on kyllä hankalaa, tai ainakin työlästä eikä ainakaan ihan kovin yleistä noin niinku vuositasolla ajateltuna vaikka. Työn ja opiskelun kautta toki voi löytää, mutta monia muita reittejä ei kamalasti oo. Paitsi bloggaus on hyvä keino kans! Enkä kyllä väheksy facebookin voimaakaan, että löytyihän noita tapoja, heh. :) Onneksi on ystäviä, niistä saa olla kiitollinen kyllä!
Mukava tarina ja aivan ihana tuo ruusuke!!
:) Kiitos!
<3 <3 <3 <3 <3 <3
<3
Ihana ruusuke ja ihana tarina! Olisiko sinulla muuten vielä tuon ruusukkeen ohjetta tallessa jossain? Ja olisitko halukas jakamaan sen erään käsistään kömpelön, mutta sitäkin innokkaamman lukijan kanssa? :) toivoisi eräs lukija keskeltä pakkasia
Kiitos anonyymille! :) Tiiäkkö, mulla ei oo ollu tuohon mitään ohjetta. Oon vaan taiteillut mittanauhaa ruusukkeeksi ja lisännyt nauhaa ja napin. Paksua ommeltavaa, mutta lopputulos palkitsee! Ja kannattaa taakse sitten ensin ommella ja vähän myös sujauttaa liimaa, niin sellainen ihan oikea rintarossineula, niin on helppo saada ruusuke kiinni haluamaansa paikkaan. :)