Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

KIRJAILIJA ARPONEN VIERAANA KIRJAPODCASTISSA

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat ja Suomen Blogimedia

Keväällä olin vieraana Kirjapodcastissa. Se on Katja Lahden luotsaama podcast-sarja, jossa haastatellaan Suomen Blogimedin alla bloggaavia naisia, jotka ovat myös kirjailijoita. Jännitti kuulkaas mennä nauhoituksiin, koska sarjan vierailijoina oli naiskirjailijoita, joksi minutkin laskettiin. Mitäs hemmettiä, kirjailija? Minäkö?! Että olette ehkäpä erehtyneet, minähän oon vaan… Siis voi helveissön noita ajatuksia, sillä kyllähän minä olen yhden kirjan takana ollut hyvinkin isossa roolissa. En tiedä onko siihen jotain oikeita sääntöjä, että pitäisi olla kaksi romaania olla tehtynä, että on kirjailija vai mitä, mutta ainakin jonkinlainen kirjailija on, jos on julkaissut kirjan, jonka kannessa komeilee sama nimi kuin passissa. Katja on kirjoittanut mainion postauksen, jonka aiheena on, että mitä kirjan kirjoittaminen vaatii. Siinä oli monta hyvää tai älytöntä ja minullekin tuttua ajatusta ja oivallusta, niin kuin, että jos sulla on joku ajatus kirjasta ja haluaisit kirjoittaa, niin kirjoita! Mutta että tuota, Katja Lahden Kirjapodcastin vieraana tässä jaksossa käsityökirjailija Tiina Arponen.

Te, jos jotkut, mun kirjan mitä luultavimmin tunnette. Muita ihania – Hulvaton ja lempeä käsityökirja. Siitä me siellä Kirjapodcastissa puhuttiin. Tainno, Katja enemmän kyseli ja minä vastailin. Mulla olisi muuten ollut monenmonta ajatusta ja juttua mitä kertoa kirjasta täällä blogissakin, mutta aika menee niin kauhealla vauhdilla, etten ole ehtinyt perehtyä niihin kevääna ikana. Lupaan tehdä syksyn mittaan korjauksen asiaan. Saa muuten kertoa toiveita, jos jotain haluaisitte kirjasta kuulla lisää tai mitä avaisin teille.

Sitä ennen kuitenkin kannattaa kuunnella Kirjapodcastin jakso, jossa vierailin. Aiemmatkin jatkot ovat mielenkiintoisia, vieraina mm. Satu Rämö ja Islantilainen kodinonni -kirjansa sekä Irene Naakka Hullu kuin äidiksi tullut -kirjan kanssa. Siinä yksi vinkki juhannuksen viettoon, jos näyttää, että sataa ja myrskyää tai jos ei, niin riippukeinumakoiluun sitten!

Kun podcastien kuunteluun on päässyt vauhtiin ja juhannuksena tai kesällä muutenkin olisi aikaa, niin mulla olisi teille kesäylläri: Nimittäin Kirjapodcastin yhteistyökumppanina on BookBeat, joka tarjoaa kuukauden ilmaisen kokeilujakson normaalin kahden viikon sijaan, kun käytät alekoodia KIRJAPODCAST. Muita ihania -kässäkirjaa ei äänikirjana vielä ole, joten sitä et voi kuunnella. Eikä sitä taida tullakaan, mutta toisaalta, olisi kyllä aika rentouttavaa kuunnella vaikkapa neuleohjeita äänikirjana. Voisin itse toimia lukijana ja kertoilla sinne tarinoita väliin. Tai sitten täytyy pistää sinne omien kirjojen haavelistalle joku sellainen kirja, jonka voisi myös lukea äänikirjaksi. Kappas, unelma lennätetty ilmaan!

Oikein ihanaa, lämpöisää ja lempeää, suloisen vihreää ja kosteaa juhannusta sekä mitä mainioimpia kuunteluhetkiä podcastien ja äänikirjojen ääressä! <3

NAURATTAA VAAN JA AIVOT EI MEINAA PYSYÄ PERÄSSÄ – PÄIVÄ SÄRKÄNNIEMESSÄ

Kaupallinen yhteistyö: Särkänniemi & Suomen Blogimedia

Viime viikolla lastattiin auto täyteen lapsia ja aikuisia ja ajella hurautettiin Tampereelle. Muistanette ehkä, että muutimme Tampereelta pois viisi vuotta sitten, joten kaupunki on suloisen tuttu ja kotoisa ja sinne on aina aikas kiva mennä. En oikein uskaltanut päästää itseäni muistelumoodiin, johon Tampereella (ja missä tahansa) helposti ja usein uppoudun, vaan päätin, että nyt nautiskelen aivan muina naisina, sillä meillä oli edessä jännä päivä, huvipuistopäivä Särkänniemessä nimittäin. Päivä oli siitäkin jännittävä, sillä se oli mun ja miesystäväni ja meidän molempien kaikkien lasten yhteinen kesälomapäivä. Kaksi aikuista ja viisi lasta, melkoinen joukko ihanuuksia.

Täällä blogissa sen sijaan saan ihan pikkiriikkisen myös muistella, koska seuraava kuva jo heti antaa syyn sille. Ihan ensimmäisenä tietysti Särkänniemeen saapuessamme ja rannekkeet ranteisiin saatuamme nousta hurautettiin ylös Näsinneulaan. Yli puolet meidän seurueesta ei ollut koskaan aiemmin edes käynyt Näsinneulassa, joten syystäkin käynti oli tärkeä. Minä ja isommat lapseni innoissamme kiersimme tornin kaikki ilmansuunnat maisemia katsellen ja kerrottiin missäpäin milloinkin ollaan asuttu. Kuvan etualalla olevassa tornitalossa olen sekä asunut, että lapset olleet päiväkodissa, joten aikoinaan on katseltu Särkänniemeen päin lähes joka päivä arjen keskellä. Tampere näyttää niin kauniille yläilmoista katsellen! Näsinneulan jälkeen suuntasimme Koiramäen eläinpuistoon. Siellä ei oltukaan käyty aiemmin ja voi että se oli suloinen paikka! Jo portilla kirjoista tutut hahmot toivottivat tervetulleiksi ja koko alue oli ihanaa pientä Koiramäkeä hahmoineen ja rakennuksineen. Lapset kirmailivat ympäriinsä ja ihastelivat eläimiä ja leikkivät. Ihanat pienet kilivauvat ja koiranpennut sulattivat meidän sydämet aivan täysin. Oli muuten myös hauskaa bongata Kunnaksen kirjojen aukeamilta tuttu karvapallero roikkumasta yhden pikkutalon räystäältä. Onko sillä muuten joku oma nimi?

Me ollaan aikoinaan luettu jonkin verran Mauri Kunnaksen kirjoja lasten kanssa ja itse tykkäsin lapsena tosi paljon juurikin Koiramäestä. Todella kiva teemapuisto, sellainen, jossa voisi mieluusti viettää aikaa pidempäänkin, mutta huvipuiston kyljessä sieltä tuntui lapsilla olevan kiire laitteisiin, kun kuulutus puolen päivän aikaan kävi, että huvipuisto aukeaa.
Narunveto ja muut aina-voittaa-pelit ovat joka kerta yhtä odotettu ja jännittävä ohjelmanumero, kunnes se narunpäästä saatu ylläri selviää. Sanottaisko, että en muista juurikaan sellaista kertaa, että ylläri olisi ollut samantien niin mieluisa, että oltaisiin tasajalkaa hypitty onnesta. Voi olla, että vika on kiittämättömissä lapsissa tai siinä, että joka kerta lapsen haaveena on ihan oikeasti vain ja ainoastaan se jättipehmopääpalkinto. No, en ihmettele, jättikokoinen alpakkapehmoleluhan olisi kyllä superihana! Tällä kertaa viisikko sai tarroja, tehtäväkirjan, vihkon, uimarenkaan ja minileijan. Minusta ainakin olivat tosi kivat yllärit.  Kun Koiramäki oli koluttu, siirryimme huvipuiston puolelle. Ensimmäisenä tietysti heti vieressä sijaitsevaan Koskiseikkailuun, joka on kyllä aina yhtä jännä, että kastuuko sitä vai ei. Ei kastuttu pahasti! Odotimme kovasti pääsevämme uuteen Keinukaruselliin, mutta harmiksemme se ei ollut auki. Keinukaruselli on vanhan Ilmaveivin tilalle tullut uusi laite, johon myös perheen pienin olisi päässyt, koska pituusraja aikuisen seurassa on metrin. Karuselli on se laite, joka näkyy selvimmin ja johon katse kiinnittyy, kun juna porhaltaa Tampereen ohi. Sanoisin, että Näsinneulan ja Tornadon lisäksi se mikä ensimmäisenä tulee Särkänniemestä mieleen. No, ensi kerralla sitten!

Kolmivuotiaani olisi varmasti ollut Keinukarusellista innoissaan, mutta enpä arvannut, että hän oli lisäkseni se kaikista hurjapäisin meidän seurueestamme. Meitä oli aikuisten lisäksi kolme tyttöä, iältään 9, 11 ja 11, sekä pojat 7 ja 3. Pikkuinen Ruu meni oma-aloitteisesti ja innoissaan  mittaukseen, jossa todettiin, että yli satasenttinen on. Ja sen jälkeen rohkeasti sekä pienten lasten laitteisiin että aikuisseurassa Pikku Hinaajaan, klassikkolaitteisiin Troikaan ja Viikinkilaivaan (on muuten ainoa laite, johon minä en mene). Melkoinen, suloinen hurjapää.

Kun aamupäivällä yhdeltätoista aloittaa hupipäivän, alkaa iltapäivän puolella jo vähän hiukoa. Vähän tietty herkuteltiin jäätelöillä, hattaralla ja hilejuomilla, mutta sitä oikeaa ruokaa mentiin syömään uuteen Riemu-ravintolaan. Kaukana ovat ne ajat, kun tarjolla oli pelkkiä ranuja ja nakkeja (kohta muuten eletään aikoja, ettei niitä saa mistään, koska festaritkin ovat nykyään niin ihania ruokaelämysten tarjoajia herkullisine ravintolaruokineen). Riemussa on tarjolla aivan uudenlainen street food -buffet, josta kyllä löytyi jokaiselle jotain. Seurueemme ei jäänyt nälkäiseksi, joten oikein onnistunut ruokapaikkavalinta ja tarjonta.Meille sattui huvipuistopäiväksi rauhallinen, vähän tähän kesään nähden huonohkö sää (+16), kesäkuinen keskiviikko, mikä oli kyllä oikein mainio juttu. Juuri mihinkään laitteisiin ei tarvinnut jonottaa, mikä oli varsinkin tällaiselle isolle porukalle tosi hyvä. Ehdittiinkin käydä päivän aikana tosi monessa laitteessa ja useassa vielä moneen kertaankin. Sääkin oli just hyvä, ei palellut eikä satanut eikä ollut vaaraa, että kärtsäyttäisi olkapäänsä. Alue oli mun edelliskerrasta muuttunut monella tavalla ja vähän oli totuttelemista uuteen, kun ei voinut mennä vanhan muistin mukaan. Legendaarisen Taikajoen tilalle oli tullut Hype ja X, kreiseimmät hurjimuslaitteet, mutta oi, Taikajoen lumo ja puut, luulin sen tunnelman jo kadonneen… Kunnes Angry Birds -alueen ja Kantti X Kantin jälkeen edessä avautui uusi alue, Taikaranta. Tuollaisena rauhallisena päivänä alue ei päässyt varmastikaan oikeuksiinsa, mutta voin kuvitella kuinka ihana sinne olisi vetäytyä päivänä, jolloin huvipuisto on tulvillaan ihmisiä. Värikäs maa, jättikukkia ja tulppaanin malliset ihanat istuimet, jotka olivat mun suosikkini sekä vieressä pyörivä Huvimajakaruselli. Oi että! Tulppaanituoleihin kun istahtaisi ja kääntäisi katseensa Näsijärvelle ja vain nautiskelisi rauhaisasta näkymästä. Tällaiset levollisemmat paikat huvipuiston keskellä ovat minusta hyvinkin tervetullutta huvipuistosisältöä, jopa minulle, vaikka olenkin huvipuistokävijänä sitä sorttia, joka juoksisi lähinnä hurjimmista laitteista toisiin. Kai äiti-ihmisetkin saavat juosta riemusta? Minä nimittäin juoksin lasten luo sen jälkeen, kun olin käynyt ensimmäisen kerran X-laitteessa… No entäpä sitten se Hype ja X? Jos seuraatte Särkänniemeä somekanavissa, ette ole voineet välttyä noiden kahden välisestä kisasta, joka pärähti käyntiin viime viikonloppuna. Kisa toimii niin, että jokainen käynti laitteessa antaa pisteen kyseiselle laitteelle ja elokuussa selviää kumpi on voittaja. Arvatkaapa miten mä jaoin pisteeni? No, kummallekin kaksi pistettä, koska kävin kummassakin kahdesti. Rakastan hurjia laitteita ja näissä oli jo sitä mitä laitteesta kaipaan. Kummastakaan en ollut ottanut kuvaa koko päivänä, koska molemmista olin niin innoissaan! Pojat tottuivat jo odottelemaan äitiään laitteilla (tytöt menivät omia aikojaan Motogeessä, se oli niiden lemppari), kun minä niissä juoksin. Ai että! Mitä enemmän pää alaspäin ja kovaa vauhtia, niin sillon tuntee elävänsä ja meikä tykkää! X tuntui siltä kuin olisi jättisuuressa keinussa, joka välillä kiepsahtaa ympäri asti ja taivaanranta kääntyy siinä samalla vinksin vonksin eikä aivot pysy samaa tahtia perässä ja naurattaa vaan se kaikki ihana hullunmylly. Hype taas menee niin kovaa vauhtia, että ei voi muuta kuin nauraa ja huutaa, että mahtavaa ja ehkä miettiä, että tippuuko korvakorutkin korvista! Ja että kumpiko on mun suosikki? No, se on helppo valinta! X! Oon aivan valmis uudestaan, kuka lähtee mun kans?Voi kiitos Särkänniemi kesäisestä huvipuistopäivästä, olet edelleen IHANA! Lapset olivat ihania omia itsejään, kaikenlaisia mielialoja oli ilmoilla ja kaikilla oli varmasti tosi hauska päivä! Mun tyttöni on saanut vähän surkeanlaiset pituusgeenit, niin häntä harmittaa hirmuisesti se, ettei ole vieläkään 140-senttinen eikä näin pääse vielä kaikkiin hurjimuslaitteisiin, mutta kyllä sekin päivä koittaa. Isoin onni oli ja on kuitenkin siinä, että tällä meidän uusperhekokoonpanolla on todella hauskaa, kivaa ja ennen kaikkea sujuvaa ja ihanaa yhdessä. <3

LAIVALLA RUOTSIIN ROADTRIPILLE – KESÄN PARAS LOMAREISSU LASTEN KANSSA

Kaupallinen yhteistyö: Silja Line ja Suomen Blogimedia

Mulla on ikuinen kaipuu Ruotsiin. Olen vuosien saatossa yrittänyt miettiä, mistä kaikista syistä se voisi johtua. Monella tavalla sitä olen yrittänyt hoitaakin. Aina lopputulos on kuitenkin sama ja selvä, mutta silti tutkimaton, että voiko se oikeasti johtua siitä. Nimittäin ikävästä synnyinseuduille! Sinne missä olen ensirääkäisyni huutanut, missä olen vauvana vaunulenkeillä nukkunut, sinne missä olen ekat voikukkakimppuni tien varrelta poiminut. Toisinaan tuntuu, että sydän pakahtuu, kun näen tietynlaisen maiseman, jossa vehreät puut valtaavat näkökentän kaikkinensa. Synnyin nimittäin 80-luvun alussa Linköpingin keskussairaalassa ja vietin lapsuuteni ensimmäiset vuodet Ruotsissa.

Olen käynyt lapsuuteni seuduilla muutaman kerran Suomeen muuttomme jälkeen, viimeksi tasan kaksikymmentä vuotta sitten. Halusin näyttää lapsille minulle tuttuja seutuja lapsuudesta, se tuntui tärkeältä saada tehdä niin. Oli siis aika pakata perhe ja kamat autoon ja lähdettävä roadtripille piiiiitkästä aikaa! Minun ja lasteni mukaan matkaan lähti myös miesystäväni. Autolastillinen huipputyyppejä siis, tervetuloa mukaan meidän reissulle!Ollaan lasten kanssa matkusteltu lähinnä julkisilla kulkuvälineillä ja muutenkin kohtalaisen vähän, joten heistä oli vähän jännittävääkin lähteä reissuun. Itse mietin, osaanko ottaa kaiken tarvittavan mukaan, onko ylipäätään hölmöä pakata kaikenlaista turhaakin, kun kuitenkin pysytään kokoajan kaiken sivistyksen lähettyvillä. Eli jos jotain erikoisempaa sattuukin tarvitsemaan niin kauppaan vaan. Toisaalta taas, kerrankin oltaisiin autolla liikenteessä, joten ihan niin tiivistä pakkaamisen ei tarvitsisi olla. Vaatetta, kamera, lompakko, puhelin, laturit, hammasharjat kaikille, avaimet ja kilpirauhaslääke ovat mun muistilistani matkalta toiselle. Ne siis mukaan ainakin!

Matkamme alkoi perjantai-iltapäivänä Helsingin Olympiaterminaalista, jossa ajoimme automme Silja Symphonyn kyytiin. Lasten ensimmäinen kerta laivaan tätä kautta, jännittävää! Päivä Tukholmassa -risteilijöinä lapseni ovat jo konkareita, mutta tämän kaltainen pidempi reissu autolla tehtynä oli aivan uusi juttu. Eniten taisi jännittää silti minua, se hetki on niin jännittävä, kun sinne laivaan se auto jätetään ja kipaistaan kamojen kanssa hissillä hyttiin.  Meitä odotti perhehytti laivan 11. kerroksessa. Ei olla koskaan aiemmin matkattu tavallista hyttiä isommassa hytissä ja olihan se oikein kivaa luksusta! 14 neliötä tavallisen yhdentoista sijaan. Kaksi perinteistä kerrossänkyparia ja levitettävä sohvasänky.

Matkan yksi tärkeimpiä muistettavia juttuja oli, että syödään hyvin niin ettei kiukkua ehtisi tulla missään vaiheessa ainakaan nälän takia. Toinen pääkohta reissussa oli se, että vaikka aikuiset päättävät mitä tehdään ja missä järjestyksessä, niin lasten toiveet otetaan kokoajan huomioon. En kertonut lapsille paljon etukäteen mitä reissussa tullaan tekemään, vaan edettiin yksi juttu kerrallaan, vähän niin kuin ylläri kerrallaan. Näin myös keskittyminen juuri siihen hetkeen onnistuu paremmin, eikä kokoajan odoteta jotain muuta edessä siintävää kivempaa juttua.Päästyämme laivaan, lähdimme syömään ihan ensimmäiseksi, että jaksaa! Valitsimme tutun ja turvallisen Grande Buffetin, josta löytyy aina varmasti jokaiselle jotakin mikä maistuu tai vaihtoehtoisesti yltäkylläisesti vaikka mitä. Buffetissa syödessä lasten kanssa mua häiritsevä seikka se aina vaan on se, että kokoajan on liikehdintää suuntaan tai toiseen ja tuntuu, ettei kukaan istu ikinä hetkeä pidempään pöydässä. Tulomatkalla valitsimmekin rauhallisemman kohteen ja söimme Happy Lobsterissa, josta löytyi aikuisille kala-annokset ja lapset löysivät suosikkinsa lastenlistalta. Mutta olipa mukava istua pöydässä rauhassa (vaikka Promenaden puolella istuttaessa oli kyllä vilpakkaa), lapset saivat annoksensa ihanan nopeasti ja ohi kulkeneet panda- ja krokohahmot ilahduttivat kovasti.
Muuta kivaa tekemistä Silja Symphonylla, joista meidän perhe innostui:

  • Sun Flower Oasis -kylpyläosasto! Jokaisella risteilykerralla, kun siellä käyn, hoen itselleni, että muista tulla ensi kerrallakin! Kolme reilun kokoista poreallasta ja lasten pieni liukumäkiallas ovat just sopivan verran lilluttelupaikkoja. Siihen päälle altaassa nautittu viileä juoma, ai että! Päälle saunassa lempeät löylyt ja raikas olo, ihan parasta! Joillekin lapsille kylpyläosasto voi sopia myös väsyttävänä toimintana ja iltapesuna niin, että uni tulee helposti, mutta mun lapsilleni ei. Iltakukkujia ovat kuten äitinsä!
  • Pieni lasten kauppa Promenadella. Pieneksi kaupaksi loistava valikoima meidän perheen juttuja: monenlaisia legoja, autoja, pehmoja ja tusseja. Ostettiin pojalle tuoksuvat tussit ja tyttärelle neljän taiteilijatussin paketti, vähänkö olis ollu pikku-Tiinakin onnessaan 30 vuotta sitten tuollaisesta tussivalikoimasta!
  • Auringonlasku- ja perhekuvia ulkona kannella. Mää viihtyisin vaikka kuinka pitkään lämpimässä kesätuulessa kannella katsellen maisemia.
  • Lasten oma paikka Silja Land. Tykkään tosi paljon tällaisista laivojen leikkipaikoista, jotka ovat tilavia, siellä on myös aikuisille tilaa olla ja touhua riittää monenikäisille lapsille. Meilläkin kun on eri intressit 3-, 7- ja 11-vuotiailla, niin on kiva, kun on muutakin kuin pallomeri. Pienin rakastaa junaratoja, keskimmäinen tykkää rymytä siellä pallomeressä ja vanhin pääsi pelaamaan pleikkaria. Aikuiset saivat istuskella rauhassa ja minä tapojeni mukaan tietysti ihailin ikkunasta auringonlaskua.

Rantauduttuamme Ruotsin puolelle ajoimme ensitöiksemme Tukholman Solnassa sijaitsevaan Mall of Scandinavia -kauppakeskukseen. Siellä on sekä Disney-kauppa, että Legon oma liike, joihin suuntasimme. Syynä yksinkertaisesti se, että lapset eivät olleet sellaisissa koskaan ennen käyneet. Ostoskeskus on suuri, mutta jollain ihmeellisellä mäihällä ajoimme parkkiin juuri siihen kohtaan, josta ovesta sisälle tultuamme edessä siinsi Disneyn logo. Ihan vieressä oli myös Legon kauppa. Noin muutenhan paikka oli lähes kuin mikä tahansa kauppakeskittymä missä tahansa päin maailmaa. Itse sain ostettua kotiin unohdetun vaatekappaleen tilalle uuden tuossa tuokiossa ja Icasta napattua eväät matkalle. Ei ehkä cooleinta ostosmatkailua Tukholmassa, mutta lasten kanssa oikein kätevä mutka matkaan. Erityishuomio vielä lasten saamasta palvelusta Disneyn ja Legon kaupoissa. Molemmissa oli erityisen ihanat myyjät, jotka juttelivat lapsille paljon. Lähtiessämme eskarilainen poikani totesikin hymyssäsuin, että olipa tosi kiva myyjä, vaikka yhteistä kieltäkään ei ollut, vaan minä tulkkasin juttelut. Kauppakeskusreissun jälkeen hurautettiin eteenpäin johtavalle moottoritielle. Tarkoituksenamme oli pysähtyä matkalla syömään vohveleita Skärgårdsvafflanille Oxelösundiin, mutta kurjuudeksemme paikka avautuukin vasta juhannuksen jälkeen, joten se nyt jäi. Ajelimme suorinta tietä kohti Kisaa, joka on vajaan neljän tuhannen asukkaan kunta Itä-Götanmaalla Etelä-Ruotsissa. Tiesin, että isoja teitä reitti Tukholmasta sinne kulkee helposti Linköpingin kautta, mutta karttasovellus puhelimessa ohjasi meidät pikkuteille noin sata kilometriä ennen määränpäätä ja mehän mentiin! Onneksi mentiinkin, saatiin nimittäin nähdä niin kauniita maisemia ja mutkikkaita pikkuteitä. Vaikka luonto on kohtalaisen samanlaista Suomessa ja Ruotsissa, niin sanoisin, että kyllä se eteläisen Ruotsin vihreys ja vehreys on astetta runsaampaa kuin täällä meillä. Molemmissa omat ihanuutensa. Nyt nautittiin juuri vihreään loistoonsa puhjennutta keväistä Ruotsia. Kisassa yövyimme tätini ja hänen miehensä luona. Olipa kyllä todella mukava nähdä heitä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia sekä nähdä tuttuja maisemia. Muisteltiin sitä kuinka me veljeni ja isäni kanssa 25 vuotta sitten ajaa hurautimme Oulusta heille kylään, 1400 kilometriä kutakuinkin yhtäsoittoa ajellen. Kolmen pysähdyksen taktiikalla iskän keltaisella mersulla. Tätini kertoi myös kuinka hänen reissunsa keväällä 1975 Etelä-Ruotsiin venähti, sillä hän on edelleen samalla matkalla – ihana elämä, joka niin suloisesti vei. Voi vitsit tykkäänkin mukavista muistoista ja tarinoista!Näen sukulaisiani harvakseltaan. Ollaan kaikki kotiuduttu aika ympäriinsä sinne tänne eikä enää ole isovanhempia ja mummuloita jonne kokoontua. Tuntuu siksi erityisen mukavalta tavata mukavia sukulaisia aina välillä. Mun vinkkini kaikkeen reissaamiseen onkin se, että kyläilkää! Käykää niiden tuttujen, vanhojen parhaiden kavereiden tai kaukaistenkin sukulaisten luona, jotka sattuvat matkan varrelle. Käykää, vaikka niin helpolta tuntuisikin vaan hurautella suoraa tietä ohitse. Tulee tosi hyvä ja on kiva vaihtaa ne kuulumiset. Kuvassa vähän väsähtänyt, tavallinen suomalainen kolmen lapsen äiti onnellisena, yksitoistavuotiaan esikoisensa kuvaamana.

Alemmassa kuvassa tätini valokuva-abumista bongattu sama tyyppi, eli minä, tuossa vasemmassa reunassa vaaleanpunaisella parvekkeella vuonna 1986. Muistan, kuinka onnellinen olin noista pienistä taloista, ne oli täydellisen satumaisia! Paikka jäi terävästi ja tarkasti mieleen ja olen tuosta hetkestä asti haaveillut pääseväni sinne uudelleen. Matkamme pääkohteena oli siis Astrid Lindgrens Värld Vimmerbyssä, halusin viedä omat lapseni ehdottomasti sinne. Se on siis teemapuisto, joka on rakennettu Astrid Lindgrenin satujen ympärille. Puistossa voi myös törmätä tuttuihin hahmoihin ja siellä on teatteriesityksiä tasaisin välein eri saduista. Suurimmassa osassa puistoa on kuitenkin äärimmäisen viimeistellysti ja kauniisti tehdyt ja laitetut talot ja miljööt. 
“Mää en vaan kestä miten ihana tää paikka on”, oli 11-vuotiaan kommentti. Samaistun täysin. Meille sattui aivan ihana, helteinen toukokuun sunnuntai. Parkkipaikka oli täydehkö, kun kurvasimme sinne yhdentoista maissa, mutta sisällä puistossa ei tuntunut täydeltä, eikä minnekään tarvinnut kauheasti jonotella. Siellä me seikkailtiin kuulkaas Ronja Ryövärintyttären linnoissa ja Veljeni Leijonamielestä tutuissa salakäytävissä. Kaikki oli niin viimeistellysti tehty ja laitettu, että harmitti eniten se, ettei ollut hetkeen lukenut KAIKKIA Lindgrenin kirjoja.Puistossa oli todella paljon paikkoja pikniköinnille, sekä valmiita pöytäpaikkoja ja lähes minne vain pienen talon pihanurmellekin jonkun sadun keskelle sai mennä omine eväineen syömään. Missään ei ollut muuten mitään kieltokylttejä etteikö saisi koskea tai olla. Harmitti, ettei tajuttu ottaa omia eväitä mukaan, mutta ruotsalaisperheitä siellä oli yllin kyllin. Me ruokailimme puiston yhdessä ravintoloista, Stadsmästargårdenissa, joka oli kyllä hyvä sekin. Kunnon lihapullat ja muusi -annos maidolla ja salaatilla ja leivällä. Puistopäivän jälkeen lähdimme ajelemaan kohti LInköpingiä. Haettiin jäätelöt matkaevääksi pitkän päivän kunniaksi ja kuunneltiin autossa Ronja Ryövärintytärtä äänikirjana. Matka Vimmerbystä Linköpingiin ei ole kauhean pitkä, vajaa 100 kilometriä, mutta siinäkin tuli pienen jaloittelutauon tarve ja kurvasin seuraavalle ensimmäiselle p-paikalle, joka tuli vastaan. Eipä arvattu kuinka ihana paikka se olikaan! Seurattiin Badplatsin kylttiä, käveltiin pitkospuita ja polkuja pitkin ja tultiin aivan suloiselle kallioiselle järvenrannalle. Lapset innostuivat ihan kunnolla uimaan ja sinne jäi talviturkit! “Mää olin tosi rohkea ja innollinen”, sanoi kolmivuotias, kun oli käynyt juuri heittämässä talviturkkinsa. <3 Seuraava kohteemme oli siis Linköping. Se on noin 150 000 asukkaan yliopistokunta parin sadan kilometrin päässä Tukholmasta. Tajusin vasta paikan päällä, että en oikeastaan tiennyt kaupungista juuri mitään muuta kuin sen, että olen itse syntynyt siellä. Meillä oli hotelli varattuna Trädgårdsforeningenin – kaupungin vihreän sydämen laidalta ja lähdimme heti hotellille tavarat jätettyämme katselemaan puistoa ja kaupunkia muutenkin. Puisto oli todella nätti istutuksineen ja kukkivine kirsikkapuineen. Tuli ihan sellainen olo, että olisi syvemmällä Euroopassa kuin Ruotsissa.Linköpingin tuomiokirkko oli valtava ja keskusta sunnuntai-illan hiljaisuudesta huolimatta (tai juuri siksi) todella kaunis. Meillä piti mennä syömään johonkin kivaan ravintolaan, mutta lasten toiveesta päädyimmekin kansainvälisen hampurilaisketjun pikaruokaravintolaan. Ihan hyvä niin, koska siinä vaiheessa päivää oli sen verran levontonta porukkaa ja toteutettiin samalla lasten toive. Oli hassua kävellä pitkin katuja, kun selvästikin oli sunnuntai-ilta, ihmiset kodeissaan ja keskusta lähes aavemaisen tyhjä. Samalla silti niin kaunis laskevan auringon vaaleanpunasävyisässä kajossaan! Ja meillä ainakin oli kivaa ja hauskaa!Ehkäpä seuraavana päivänä ehtisi ruokailla jossain muualla, ajateltiin toiveikkaina. Ruokapaikkasuunnitelmissa meillä oli tosi kivalta kuulostavia paikkoja, mm. joen varrella sijaitseva Restaurang Stängs Magasin. Tai kahviloista Simons Rosteri Bageri ja Babettes kafferi, mutta niihinkään ei ehditty, sillä keksittiin, että mennään Gamla Linköpingissä sijaitsevaan leikkipuistoon Lill Vallaan. Aikataulu tuntui tiukkenevan iltapäivällä lähtevän laivan takia, joten jätimme tällä kertaa varsinaisen Gamla Linköpingin kiertämisen väliin ja päätimme olla leikkipuistossa ja sen ympärystössä koko liikenevän ajan. Yllätykseksemme puiston vieressä oli myös eläimiä, lapset tykkäsivät kovasti. Leikkipuisto oli ihana! Ehkä ihan tavallinen, ruotsalainen, melko uusi puisto, mutta siellä oli monta nerokasta juttua. Yksi alue puistosta oli vesileikkejä varten. Ihan tavallaan perusleikkipuistojuttuja, mutta sellaisia joissa virtaa vesi ja niissä saa ihan kunnolla läträtä. Sellaisia saisi olla Suomessakin! Vieressä olisi ollut junailuun liittyvä museokin, mutta eihän me enää ehditty sen vesileikkiläträilyn jälkeen. 

Tosi kivan Linköping päivän jälkeen matkamme jatkui jälleen kohti Tukholmaa. Muutama lisäpäivä reissuun ei olisi haitannut, olisi ollut niin monta kivaa juttua, mitä matkalle olisi voinut vielä ottaa ja antaa seikkailullekin sijaa. Autossa kohti Tukholmaa pohdittiinkin, että mitä paikkoja meillä jäi odottamaan seuraavaa reissua varten:

  • Sukulointi Kalmarissa ja siitä retki Öölantiin ja muutama yö siellä, kaikki ne kukkaniityt ja rannat… ai että!
  • Grännan polkkakarkkikylä, josta polkkakaramellit ovat lähtöisin!
  • Saman kylän edustalla Vätternin järvellä sijaitseva Visingsön saari.
  • Klassisista Ruotsi-kohteista Kolmårdenin eläintarha
  • …sekä Junibacken Tukholmassa.
  • Seuraavalle kerralle jäi myös tutustuminen toiseen kaupunkiin, jossa asuimme kun olin pikkutyttö, siitä sitten lisää, kun sen aika joskus on!

Ne paikat nyt ainakin. Ruotsi on todella kiva kohde lähteä reissuun ja tuossa ihan lähellä. Roadtripin ei tarvitse välttämättä olla pitkä, viikonkaan kestävä matka. Jokainen, joka on joskus ollut päivä Tukholmassa -reissulla, tietää, että kotiin tullessa olo on kuin olisi ollut pidemmälläkin reissulla ja sama päti myös tällä meidän reissullamme. Lähdimme perjantai-iltapäivänä ja saavuimme kotiin tiistaiaamuna ja sen verran paljon oli uusia kokemuksia kerätty, että oli aivan lomaltapalaajaolo. Ihana sellainen. Ja ehdittiin lomallamme tehdä monenlaisia juttuja!

Lopuksi vielä pari listaa, joita reissu kirvoitti meitä tekemään.

Lasten vinkit matkalle:

  • Lataa jo kotona muutamia elokuvia iPadille, ettei tarvitse ulkomaan verkossa latailla (kts. äidin listan ensimmäinen kohta)
  • Ja äänikirjoja puhelimelle, joita sitten voi kuunnella autostereoiden kautta koko perhe
  • Juotavat jugurtit on hyviä eväitä!
  • Matkapelejä mukaan, niitä on helppo pelata autossakin (Monopoli, Uno, Neljä riviin, Afrikan tähti…)
  • Saippuakuplapuhaltelua laivan kannella!

Äidin vinkit matkalle:

  • Tällaisen matkan voi toteuttaa myös ilman yhtään älylaitetta. Vaatii toisinaan hitusen täpäkämpiä hermoja, mutta keskusteluita tulee väistämättä enemmän, mm. aiheista “ei oo mitään tekemistä” ja “minun lapsuudessani katseltiin vain maisemia”.
  • Varaa pari pyyhettä autoon satunnaisia uimareissuja varten ja muista UIKKARIT!
  • Paperinen kartta alueesta, jossa matkaillaan, varsinkin jos meinaa näyttää esimerkkiä lapsille että matkailu on kivaa ilman älylaitteita sekä siksi, että puhelimen navigaattori kertoo joskus hupsuja reittivalintoja…. Joista kyllä on toisinaan iloa, koska pikkutiet voittavat idyllisyydellään isommat tiet.
  • Kosteuspyyheitä ja laastareita.
  • Kannattaa valita matkalle yksi ns. pääkohde ja muita kohteita ja ideoita, joihin voi mennä jos siltä tuntuu tai jättää menemättä, ja aina tilaa seikkailuun
  • Juotavat jugurtit kannattaa syödä muualla kuin autossa ellei halua antaa mahdollisuutta sille, että niitä läiskyy vaatteille ja penkeille.
  • Piknik-eväät! Sopivat jokaiseen päivään ja monessa paikassa oli paljon ihmisiä omien eväiden kanssa ja se näytti ihanalle ja ah, niin ruotsalaisen idylliselle!
  • Varaa matkalle pieni hetki kahdenkeskistä aikaa jokaisen lapsen (ja aikuisenkin, jos mahdollista) kanssa, ne ovat tärkeitä, tärkeitä hetkiä!

Muita tärkeitä tietoja tältä reissulta:

  • Yksi umplahdus lammikkoon, jonka jälkeen märät housut rutistettiin kuiviksi ja laitettiin takaisin jalkaan.
  • Sisarusrakkauden ja -kinailun tiimellyksessä yhdet hajonneet ja roskiin heitetyt aurinkolasit.
  • Yksi puroon tipahtanut lippalakki, joka noukittu litimärkänä ylös.
  • Pohdinta aiheesta: kauanko kestää muutos voikukasta hahtuvapalluraksi? Autopohdinnat best!

Näistä tunnelmista on aivan loistava jäädä muutaman päivän päästä niin sanotusti kesälomalle, kun koululaisella alkaa kesäloma eli arki loksahtaa ainakin hänen osaltaan lomamoodiin! Minä alan jo suunnittelemaan seuraavaa Ruotsin autoreissua, joka tehdään kyllä aiemmin kuin vasta kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Olipa kyllä niin ihana reissu!

ps. Jos matkakuume iski, niin Silja Linen automatkatarjoukset ja -vinkit löydät täältä ja äkkilähdöt ja risteilytarjoukset täältä.

EPÄSPORTTIMUIJA LENKKARIOSTOKSILLA

Kaupallinen yhteistyö: Prisma Skechers & Suomen Blogimedia

Pari viikkoa sitten kävi niin, että mun pienehkö kenkävalikoima laajentui yhdellä parilla. Nimittäin uusilla lenkkareilla! Käytiin taas Kauppakeskus Kaaren Prismassa (yksi lempikaupoistani just nyt – rakastan sitä valtavaa valikoimaa kaikkea!) (mun kirjakin oli hienosti esillä!) ja siellä sovittelin lenkkareita. Merkkejä oli monia ja malleja vieläkin useampia. Mulla oli takataskussa tämä yhteistyö, joten tarkastelin tarkemmin Skechersin kenkiä. Muistin muuten merkin entuudestaan jo 90-luvulta ja piti vielä siinä hyllyn edessä tarkistaakin, että muistinko varmasti oikein, ja kyllä muistin. Merkki on perustettu nimittäin jo ysärin alussa Yhdysvalloissa ja on tätä nykyä Yhdysvaltain toiseksi myydyin kenkämerkki. Meillä täällä Suomessa merkkiä löytyy mm. just Prismoista. Valtavissa automarketeissa on kyllä paljon hyviä puolia, mutta varsinkin se, että samalla kauppareissulla voi saada hankittua niin monia asioita. Kun asuu kantakaupungissa ja käy marketeissa harvemmin, niin se ilahduttaa aina (ja aina sitä sitten hehkuttelenkin), että kaiken sakin yhtäkkiä samasta kaupasta (tähän vielä todettakoon, että olen vuosikaudet asunut automarkettien läheisyydessä ja silloin ne olivat arkipäivää). Aivan kuin olisi unohtanut sen siinä edelliskerran jälkeen joka kerta.

Kokeilin lenkkareista kolmea eri mallia, joista löytyi mulle sopivat koot. Suosikkini löysin oikeastaan heti ensimmäisellä sovittamalla, harmaat kahdenksankymmenen euron GoRunit. Ne ovat juoksutossut. Ihastuin kengän keveyteen ja siihen, että se tuntui saman tien jalassa myös siltä, ettei tarvitsisi välttämättä laittaa edes sukkaa, eikä tossu hiertäisi. En tiedä miksi, mutta koen tämän jostain syystä aina tärkeäksi ominaisuudeksi kengissä kuin kengissä. Ehkä siksi, että siinä on intiimi yhteys jalkani ja kengän välillä ja jos siitä selviää hiertymittä, on yhteys hyvä! Hehe, upea teoria!

Mulla on tapa, jolla aina aloitan keskustelun, kun puhutaan liikkumisesta. Se menee näin: Mää en oo yhtään sporttimuija!

Nykyään silti olen yrittänyt vähentää tätä ajatusta ja varsinkin sen ääneen sanomista. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että sisimmässäni taidankin olla urheilusta pitävä ihminen. Se pursuilee minusta ulospäinkin kokoajan enemmän ja enemmän. Tykkään epäsportiksi muikkeliksi aivan liikaa esimerkiksi metsässä samoilusta ja vaeltamisesta, rattaiden kanssa ylämäkeen juoksemisesta (vastusta katsos!), pyörälenkeistä, äänikirjakävelyistä, metron liukuportaita ylöspäin kävelystä mahdollisimman lujaa (nopeasti perillä ja mikä pikatreeni ja kisailumahdollisuus jos vaikka viereisissä portaissa on samankaltainen!), lumilautailusta, retkiluistelusta, kiipeilypuistojen vaativimmista radoista ja käsillä seisomisesta ja kärrynpyöristä. Silti, mitään vakkariurheilua en hyötyliikunnan (joka päivä tavoitteena 12 000 askelta!) ja edellä mainittujen, suhteellisen satunnaisten harrastusten lisäksi tee. Siksi lenkkitossuostoksilla oleminenkin oli vähän jännittävää!

Kengät päätyivät ostoskoriin ja yhteinen matkamme alkoi. Ensimmäinen lenkkariretki oli parin tunnin kävelyreissu kosteassa kevätsäässä. Askel oli ihanan kevyt. Rehellisesti sanottuna en olisi uskonut etukäteen, että voisin kävelyn aikana miettiä niin montaa kertaa sitä, että onpa näillä ihana kävellä! En ole koskaan varsinaisesti käynyt juoksulenkillä (jos koulun liikuntatunteja ei lasketa), mutta näissä kengissä tuntui, että juokseminen olisi varmasti sellaista elokuvamaisen kevyttä ja vain liitäisin, jos lähtisin juoksuun. Myönnetään, että kokeilin – ei se ihan sellaista ollut. Muu varustus ei ollut juoksuun sopivaa enkä taida osata mitään oikeaa tekniikkaakaan, kunhan pistin juoksuaskelta toisen eteen. Ja varsinkin kaulaan ja päähän kääräisty sateensuojan virkaa toimittanut paksu kauluri ja kuulokkeet korvilla hölskyivät, joten juoksuaskeleet vaihtuivat nopsaan takaisin kävelyksi.

Toisen kerran lenkkareiden ja minun yhteinen hetki sijoittui Nuuksioon. Lähdettiin ystäväni kanssa lauantaiaamun samoilulle ja päätin testata kävelyä lenkkareissa. Hyvä valinta. Meidän reittimme ei ollut erityisen vaativa tai juurakkoinen ja juoksutossuissa samoilu oli just hyvä.

Näiden kahden, melko sporttisen lenkkaripäivän jälkeen olen huomannut laittavani tossut jalkaan myös muuten. Toki mulla on ollut aiemminkin lenkkareita ihan arkikäytössä, mutta ne eivät ole olleet kyllä yhtään näin hyviä jalassa. Ja just tämän mallin harmaa sävy on ollut moneen asuun nappivalinta sen yleisen mustan kengän sijaan. Eilen ystäväni Laura kuvasi mua tämän postauksen kuviin risteilylaivan kannella ihan tuollaisessa sunnuntaimuikkelin asussa. Leveissä housuissa, valkoisessa teepaidassa, mustassa takissa ja lippalakki päässä. Pikkuisen piti myös hypähdellä ettei menisi liian vakavaksi keimailuksi.

Tämän uuden lenkkarikokemukseni jälkeen: a) menen hyvin todennäköisesti hankkimaan seuraavatkin lenkkarini Prisman hyllyistä ja erityisen tarkasti syynään juuri Skechersit, koska kokemus merkistä on näin hyvä, b) suosittelen merkkiä myös muille, koska koen, että hinta-laatusuhde on mainio eikä ulkonäkökään pöllömpi.

Nyt pistän lenkkarit jalkaan ja lähden hakemaan kaverisynttärilahjaa, housuja huomiseen Ping Helsinkiin ja pari viherkasvia. Olis muuten taas kätevintä hurauttaa oikeasti sinne Prismaan. Ihanaa päivää just sulle!


JOKAISEN VAATEKAAPIN VAATTEEN SOISI OLEVAN LEMPIVAATE

Kaupallinen yhteistyö: Kaiko Clothing

Aloin eräänä päivänä miettimään ajatuksella vaatekaappini sisältöä ja sieltä lempivaatteita. Sitä miten vaatekappale sellaisen nimikkeen saa ja voiko lempivaatteutta ennakoida. Päädyin monenlaisiin ajatuksiin, joita haluan teille nyt jakaa.

Vaatekaupassa vaate voi vaikuttaa tosi hyvältä, näyttää ja tuntua ihanalta ja sitä ajattelee, että siitä tulis ehdottomasti, aivan varmasti, se lempivaate. Kotona sitten voi käydä niin, että sille ei löydykään sopivia yhdistelmiä tai vaate ei syystä tai toisesta vaan ikinä päädy päälle.

Mun yksi omista vaatekaappini suosikeista on kultainen hame, jonka ompelin viime kesänä. Oli kiire saada se valmiiksi johonkin menoihin eikä tainnut huvittaakaan hirveästi siinä hetkessä sen ompelu. Kuminauhavyötärö on ommeltu ihan miten sattuu, kangas aivan vinoon siinä kiireessä. Siitä huolimatta lempparius hameelle on saavutettu, vaikken voikaan katsoa vaatteen saumoja naureskelematta.

Lapsuuteni suosikkivaatteita on aina mukava muistella. Muistan niin monet asut todella tarkasti. Rakastin vaatteita! Serkulta saamani persikan värisen asun, jossa oli valkoinen nyöri housujen vyötäisillä. Toka luokan luokkakuvassa ollut vaaleanvioletti collegeasu. Teininä mulla oli keltaiset ruutuhousut, jotka itse ompelin. Ne ja punaiset Adidaksen Gazellet, ai että! Riparikesänä oli myös R-collectionin sininen anorakki! Myöhemmässä teini-iässä mulla oli myös keltaiset farkut, joissa oli pehmeä pinta ja jotka vähän lököttivät. Ne oli täydelliset! Kakskymppisenä pitämäni Tukholmasta kiireessä ostettu farkkuhame, vitsit, että sitä pidin antaumuksella ja paljon! Viime vuosien yksi lemppari on ollut musta jättineule. Ostin sen, kun odotin keskimmäistä lastani. Olen pari kertaa heittänyt sen jopa kirppiskasaan, mutta aina oon ottanu sen onneksi sieltä pois. Se on sellainen neule, että se venähtää käytössä jättisuureksi ja kitsahtaa taas pesussa. Se on täydellinen just siinä niiden hetkien välissä.

Keräsin muutaman kuvan, joissa näkyy mun suosikkivaatteitani parin viime vuoden ajalta. Kukat, vaaleanpunainen ja pastellisävyt, musta ja rentous ja hauskuus, niihin sanoihin tiivistäisin pukeutumistani.

Kolmikymppisenä olin vuosia töissä vaateliikkeessä ja tuolloin vaatekaapin sisältö oli lähestulkoon kokonaan samaa merkkiä. Sittemmin olen hankkinut vaatteita maltillisemmin ja huomattavasti paljon enemmän kotimaisuus edellä.

Vähän aikaa sitten kävin Kaikon toimistolla tutustumassa Kaiko Clothingin tyyppeihin ja kuuntelemassa heidän tarinaansa. Mää rakastan tarinoita brändien takana! Se on niin mielenkiintoista ja kivaa kuulla se, miten tiettyyn pisteeseen on päästy. Merkki tulee sitä kautta myös paljon tutummaksi ja usein siinä käy niin, että sen jälkeen sitä varsinkin haluaa hankkia just sen merkin vaatteita. Kaiko vei mun sydämen, vaatteet ovat ihania ja ihmiset merkin takana hurmaavia!

Siellä kun mää katselin malliston vaatteita, ihastuin heti ballerinapaitaan jossa on raksi selässä. Se on äärettömän suloinen lapsilla, mutta aikuisten versiokin ihana! Sen lisäksi rekissä roikkui musta mekko, jossa oli pieni frillayksityiskohta etuosassa. Se näytti samantien ihanalta, mutta mun eka, lyhyt ajatus oli että onpa kaunis, mutta se ei välttämättä sovi mun vartalolle. Jostain sellainen ajatus oli mun päähäni tullut, ettei mulle sopisi korkeakaula-aukkoinen vaate. Se nyt on vähän sellainen juttu, joka vähän muuttuu muodinkin mukana, mikä silmää miellyttää. Sen sijaan jokaiseen vartaloon sopii mielestäni se, mikä tuntuu hyvältä päällä ja näyttää omaan silmään kivalta. Mekkoa peilaillessani tiesin heti kuitenkin, että me ollaan mekon kanssa match!

Nyt on käynyt sitten niin, että siitä on tullut yks mun lempivaatteista. Sen lisäksi se on vaate, joka päällä saan ihan hirvmuisesti kehuja. Tosin ei se siksi ole lemppari, että sitä kehutaan, vaan koska tunnen itseni siinä ihanaksi ja ihanan näköiseksi. Mekko myötäilee vartalon muotoja, siinä on taskut, kapeat hihat ja ne frillat rinnuksissa.

On oikeasti aika mahtavaa, että siitä hetkestä, kun sovin tämän yhteistyön Kaikon kanssa ja kun päätin kirjoittaa lempivaatteista, en vielä oikeasti tiennyt, että se rekissä roikkunut musta mekko tulisi nopeasti lemppariksi, lempivaatteeksi.

Asiaa pohtineena, siltä lempivaatekantilta, niin ideaalein tilannehan kyllä on se, että jokaikininen vaate vaatekaapissa on lemppari. Muutama muutto takaperin päätin, etten muuta uuteen kotiin mitään tavaraa, joka tuntuu ihan kivalta. Päätös piti lähes sataprosenttisesti ja se oli mahtavaa! Koti raikastui ja siellä ei ollut ainuttakaan turhaa ja ärsyttävää pakasterasiaa tai lakanoita, joita en ikinä laita kenellekään perheenjäsenelle käyttöön. Saman freesauksen tarvitsee myös vaatekaappi silloin tällöin. Jokainen vaate, joka tuntuu vain ihan kivalta, pitää laittaa kiertoon. Tämä pätee muuten myös alusvaatteisiin! Milloinpa sitä sieltä kaapista ottaa sen ihankivan, jos lemppari on vapaana. Ei ikinä. Joten lopputulemana todettakoon, että vaatekaapin jokaisen vaatteen kuuluisi olla lempivaate.

Mulla on ilouutinen ja kysymys teille vielä tähän loppuun. Nimittäin haluaisin kuulla, mikä on sun se kaikken suurin lempparivaate just nyt? Kommentoimalla tähän postaukseen vastauksesi (tai jos et halua kertoa, niin sekin on ok!) oot mukana huikeassa arvonnassa, josta voit voittaa 100 euron lahjakortin Kaikolle. Eli onnea arvontaan, minä jään odottelemaan teidän tarinoitanne. Aikaa osallistua on ensi keskiviikkoon saakka (9.5. klo 23.59 asti). <3 Oikein ihanaa viikonloppua!

*Kaiko Clothingin vaatteet saatu: ensimmäisen kuvan cross-shirt, alimman kuvan frillamekko ja upeat kukikkaat leggingssit. 

ÄITIEN JUHLINTAA JA PASTELLISÄVYJÄ KAHVIKUPEISSA

Kaupallinen yhteistyö: Kontti ja Suomen Blogimedia

Äitini vietti meillä viime viikonlopun ja juhlimme yhdessä etukäteen monta juhlanaihetta. Kevät on vuodesta toiseen, luonnollisesti, melkoinen juhlasuma ainakin meidän perheessä. On synttäreitä, sitten pian tulla tupsahtaakin eteen vappu, äitienpäivä, kevätjuhlat ja äitini syntymäpäivä.

Erilaisia juhlia järjestäessä mietin usein, että voi kun saisi kattauksesta tai niistä pöydällä notkuvista astiakasoista vähän erilaiset kuin edelliskerralla. En halua omistaa paljon astioita, enkä raskikaan ostaa niitä kovin usein uusia. Olisi silti mukavaa, kun olisi vaihtelua. Kahvinjuojia varten mulla ei itseasiassa ole ollut käytössä kahviastiastoa koskaan eikä maljakoitakaan ole kovin montaa. Näistä kahdesta syystä erityisesti sattui erittäin mainiosti yhteistyöni Punaisen Ristin Kontin kanssa.

Kontti on siis kierrätystavaratalo, josta löytyy käytettyä tavaraa erittäin monipuolisesti. On sekä vaatteita, kodintekstiileitä, leluja, astioita, kirjoja, pikkutavaraa, huonekaluja että urheiluvälineitä. Mikä parasta, että kun Kontissa tekee ostoksia, tukee samalla toimintaa kotimaassa ja kriisikohteissa maailmalla, sillä Kontin tuloksesta menee 2/3 vapaaehtoistoiminnan tukemiseen Suomessa ja kolmasosa Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Kontti myös työllistää pitkään työttöminä olleita. Itse pääsin tutustumaan Itiksen Konttiin liikkeen myymäläpäällikön opastuksella ja koko kuvio selkeni mulle kyllä paremmin, kuin mitä aiemmin siitä tiesin.

Konttiin voi lahjoittaa yksityishenkilönä tavaraa joko keräyslaatikon kautta tai suoraan myymälään. Sieltä tavarat päätyvät lajittelun, tarkan syynäyksen, että ovat tuotteet ehjiä ja hyväkuntoisia, sekä siistimisen ja hinnoittelun jälkeen myymälään. Se on monien käsien kautta kulkeva prosessi ennen kuin tavara päätyy myymälän puolelle. Kaikki näytti ihanan järjestelmälliseltä varastonkin puolella ja monenlaista tavaraa siellä näytti olevan. Oli hauska bongailla monta lapsuudesta tuttua valaisinta ja oli mielenkiintoista seurata, kun vauvanbodysta tutkittiin jokainen neppari, että ne varmasti toimivat.

Itiksen Kontiti sieltä asiakkaan puolelta katsottuna oli tosi kiva. Kaikki oli ihanan tavaratalomaisesti esillä ja minulle erityisen silmiähivelevää oli se, että esimerkiksi astiat olivat värijärjestyksessä. Mulla on joskus vaikeuksia käydä kirpputoreilla, kun se kaikki sekamelskuus pistää silmään, mutta tuolla kaikki se oli poissa.

Mutta palatkaamme nyt takaisin muitaihaniamaiseen juhlasuunnitteluun. Tiesin siis tarvitsevani juhlia varten ainakin kahvikuppeja ja maljakoita. Juhlamekkojakaan mulla ei ole kyllä juuri nyt ole liikaa, joten päätin kurkkia myös vaatepuolta. Kontissa on tällä viikolla, 23.-29.4., huhtikuinen juhlaviikko, joten kaikki juhliin liittyvät tuotteet joka osastolla olivatkin jo mukavasti esillä.

Löysin kuulkaas melkoisen hienon saaliin, josta olen ylpeä. Naistenvaatepuolen merkkivaaterekistä bongasin Cosin taskullisen, nätin printtimekon. Se vei budjetistani isoimman siivun, mutta en voinut jättää hankkimatta sitä, koska se näytti ihan multa!

Astiapuolelta löysin kuuden kuppiparin kahviastiaston, joita ensin vähän jostain syystä emmin, mutta jotka onneksi ostin, sillä ne ovat saaneet valtavasti ihailua kaikilta ne nähneiltä. Ne ovat hassut, kuuden eri pastellisävyn kupit ja lautaset. Sekä aikuiset, että lapset ovat hurmioituneet niiden söpöydestä. Lisäksi ostin vanhoja alpakkalusikoita, joissa on satunnaisia kaiverruksia. Meillä ei kotona ole yhtään kaiverrettuja aterimia, joten ajattelin, että ehkä lapsista on jännittävää tutkia niitä myös myöhemmin. Löysin myös kauniin kakkulapion vanhan, rikkoutuneen ylioppilaslahjaksi saaneeni lapion tilalle. Tiesin, että juhliin me saamme leipomosta tilatun kakun, joten niille lapsille, jotka eivät kakkua syö, piti keksiä jotain muuta. Löysin kauniit keraamiset, vaaleanvihreät pikarit korkeiksi jätskikipoiksi. Ne ovat kaikki vähän eri kokoisia, jonkun käsin tekemiä. Maljakkopuolella oli rutkasti valikoimaa, mutta tarvitsin pienhköjä maljakoita, joka ei ollutkaan ihan niin helppo tehtävä. Varsinkaan, kun halusin maljakoiden yhdistyvän sekä kaikkeen jo Kontista valitsemaani astiaan ja aterimeen, että kotona jo valmiiksi olemassa oleviin pienempiin maljakoihin. Loppujen lopuksi löysinkin aikamoisen parivaljakon, kultaisen kapeakaulaisen yhden kukan maljakon sekä superysärin, pienen simpukkamaljakon. Lisäksi ostin vaaleanvihreän tarjoiluastan hedelmille. Ihan tosi tosi hauska kokonaisuus, joka on samaan aikaan sekametelisoppa että just meille sopiva ja samansävymaailmainenkin. Rahaa astioiden hankintaan kului noin 25 euroa.Aion kyllä hyödyntää Konttia jatkossakin, kun tarvitsen jotain täsmällistä tarviketta juhlia (tai mitä tahansa muuta) varten (ostin samalla reissulla myös pojalle sadetakin!), mutta niin, että tavallaan kauppaan mennessä ei kuitenkaan tarvitse tietää millaisia ostettavien tavaroiden pitäisi täsmälleen olla. Voi löytää vaikka joka kerta sellaisen hassunhauskan pastellisävyisen kahviastiaston! Ja tiedättekös sen, kun jossain saa ihan todella hyvää asiakaspalvelua ja tekisi mieli mennä sinne ihan vain sen takia vaikka heti uudelleen. Itiksen Kontti teki myös sen. Kassalla oli niin mukava nuori miesmyyjä, joka palveli todella hyvin ja jonka kanssa meinasi jäädä suustaan kiinni niitä näitä jutellen. Viimeistään hänen ansiostaan kotimatkalla hymyilytti kaiken muun lisäksi, mutta samaan aikaan harmitti etten tiennyt hänen nimeään, jotta voisin sen tähän kirjoittaa. Kiitän siis näin, toivottavasti terveiset menisivät perille!

Lauantaina siis sitten kahvikupit ja alpakkalusikat pääsivät pöytään. Humpsautin pöydälle liinan omasta kaapistani, joka oikeasti on pellavapussilakana, taittelin äidin kanssa sateenkaarisävyisistä serveteistä rusetteja ja kiepsautin pikareiden reunat ensin sitruunamehussa ja sitten nonparellikipossa. Nostettiin kakku ja pikkuleivät pöytään, kaadettiin kuppeihin kahvia, teetä ja mansikkamehua. Ripottelin pöydälle myös paperisia kukkakuvioisia sydämiä. Lapset saivat kakun päälle vielä jäätelöannokset, joihin tekaisin paperipillistä ja raitapaperista sateenvarjokoristeet. Melkoista hässäkkää se kaikki oli, niinkuin juhlat aina, mutta mukavaa silti. Yhdistetty minun ja äitini äitienpäiväjuhla sekä äitini 60-vuotiskakuttelu. <3

NAKKIMETSÄ TÄNÄÄN JA SYDÄNRIESKAT HUOMENNA

Kaupallinen yhteistyö: Flora ja Suomen Blogimedia

Kuulin tässä aivan vasta ruuasta, jota kuvailtiin legendaariseksi ysäriruuaksi. En ollut ikinä siinä kuullutkaan. Mitä ihmettä? Nakkimetsästä nimittäin. Muusista, johon on tökätty pystyyn nakkeja, jotka etäisesti muistuttavat puita. Mutta vaikken ollut sellaisesta kuullutkaan, halusin ehdottomasti toteuttaa tämän ruuan itse. Siinä ei sitten auttanut muu kuin lähteä nakki- ja pottuostoksille.

Puita muistuttavien nakkien tekeminen oli hieman haastavaa. Sekä keitin että pistin nakkeja uuniin kypsymään. Leikkasin toisiin pieniä viiltoja saadakseni kuusimaisen muodon ja toisiin tein nakin päähän ristikkäisviillot, jotta nakki saadaan ns. nauramaan. Näistä kumpikin oli ihan ok tapa, mutta toki pannulla nakin kärtsäys tai kattilassa höyrytys olisivat myös mainioita vaihtoehtoja. Täytyy myöntää, että melkein aina keitän nakit kattilassa vedessä, sen kummemmin asiaa ajattelematta. Nauravat keitetyt nakit muistuttavat palmuja ja ununista tulleet kuusia.

Perunamuusi on yksi lempparilisukkeistani bataattimuusin ohella. Lapset eivät bataatista ole niin oppineet välittämään (en tajua mikseivät?!), mutta perunamuusi maistuu kaikille, joten teen sitä mieluummin. Tyhjähköt lautaset ruokailun jälkeen ilahduttavat enemmän kuin lähes koskemattomat ruoka-annokset. Tässäkin on yksi myöntämisen merkki, sillä siitä ei ole montaa vuotta, kun vielä soitin äidilleni, että auta äiti hei miten saan varmasti hyvää muusia! Ja äitihän auttoi: kuoritut muusiperunat (puikulaa tai muuta jauhoisaa pottua) keitetään kypsiksi, vesi kaadetaan pois, päälle hulaus rasvaa, tähän aivan ihana helpotus on Flora Culinesse, maku on hyvä ja senku ruutaa pullosta perunoiden sekaan, ah miten helppoa! Sen jälkeen vatkaimella varovasti perunat muussataan, mutta ei liikaa myllätä. Vatkain sen jälkeen päälle ja lisätään pikkaisen maitoa kerrallaan. Vatkaamista ei missään tehdä nimessä paljon, sen verran vain, että perunat, juokseva margariini ja maito sekoittuvat. Muusi saa olla vähän sattumaista.

Muusi asetellaan lautaselle “saareksi” ja nakit siihen puiksi. Lisäksi lautaselle tehdään kurkusta ja tomaatista sieniä. Persiljaa ripotellaan vähän muusin päälle ja vähän vielä raejuustoa lautasen reunalle. Olkoon ne vaikka niittykukkia ja yllättävä kesäpäivän raekuuro. Tällaisessa ruualla leikkimisessä kannattaa ehdottomasti ottaa lapset mukaan ruuan asetteluun lautaselle. Tarinat ovat ihan mahtavia ja aivan erilaiset juonenkäänteet mahdollisia, kuin mitä itse miettisi.

Muistan, kuinka joskus pikkuveljeni ollessa pieni (hän on minua 15 vuotta nuorempi, eli itse elelin teinivuosia) hänellä oli lautanen, jonka pohjalla oli joku kuva. Sellainen lautanen, joita sittemmin on ollut niin paljon ettei sitä pidä mitenkään erikoisena. Mutta muistan tuolloin, kuinka minusta oli hauskaa, että syömiseen ja ruokaan oli tullut joku hauskuuttava asia. Se, että pikkuisen taaperonkin syödessä, lautasen pohjalta paljastuu kuva ja ruokaa on syöty riittävä määrä. Tuohon muistoon nähden se, että hauskuutan omia lapsiani toisinaan ruokamaisemilla ja hassunhauskoilla voileivillä tai hedelmiin liimatuilla irtosilmätarroilla, ovat jo melko paljon ja lapset rakastavat niitä(kin).

No, kun nakkimetsäateria muuseineen ja kurkkusienineen on syöty, saattaa joskus ruokaa jäädä vähän yli. Siispä ylijäämämuusi kannattaa ehdottomasti hyödyntää vaikkapa seuraavan aamun aamiaisella:

EILISEN POTTUMUUSIN SYDÄNRIESKAT

  • 2 dl perunamuusia
  • 1 tl suolaa
  • 1 kananmuna
  • 4 dl ohrajauhoja

Sekoita perunamuusiin jauhot, suola ja kananmuna. Muotoile sydämen mallisia rieskasia ja pistele niihin haarukalla ja lusikan sivureunalla reikiä. Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia. Nauri rieskat lämpiminä Floran kera.

Tykkään todella paljon tällaisesta ruuanlaitosta ja seuraavan aterian helpottamisesta jo etukäteen. Ja nämä perushelpot arkiruuat, niistä varsta tykkäänkin. Vaihtelukin on niin helppoa, jonain päivänä voi tekaistakin sen bataattimuusin ja valita kasvisnakit eikä rieskaleipienkään tarvitse aina sydämiä olla, Mitäs jos huomenna tekaisiskin donitsin mallisia rieskoja ja koristelisi ne paprikasta leikatuin “strösselein”? Niin, mielikuvitus se vain on rajana! Ihanaa kellokeskiviikkoa teille sinne!

FLAMINGO, PAPUKAIJA JA KUUMAILMAPALLO – LASTENVAATEAJATUKSIA

Kaupallinen yhteistyö: Prisma ja Suomen Blogimedia.

Päädyin tässä kuulkaas ihan perusasioiden ääreen tovi sitten ja pohdin erästä tuikitärkeää asiaa. Sitä, että koti ja mukavat vaatteet ovat kyllä leppoisan elämän kulmakivet. On aika jännääkin, kun etukäteen ei voi ennustaa mikä tulee olemaan se lempipaikka kotona tai mistä vaatteesta muodostuu se kaikkein lempparein. Tai voisihan sitä ennakoida, jos vaikka talon rakentaisi, että valitsisi sen keittiönpöydän paikan just siihen ikkunan alle, josta näkee auringonlaskun oikeasta kulmasta ja hankkisi just sen tuolin mistä on haaveillut. Jos ne siis olisivat ne asiat, joita pitää tärkeinä. Tai vaatteet, kyllähän sitä tietää kutakuinkin mistä tykkää ja sitä kautta voi olla melko varma, että jostain muodostuu se lempivaate, mutta ei sitä aivan täysin voi etukäteen tietää. Ainakaan lasten kohdalla. Mielipidekin kun saattaa muuttua tiuhaan.

Meillä on monenlaisia pukeutujia perheessämme. Kukaan ei ole pilkun tarkka siitä mitä päällä milloinkin on, mutta jokaisella on kyllä omanlaisensa tyyli ja suhtautuminen vaatteisiin, ollaanhan kaikki niin eri ikäisiäkin, äiti ja kolme eri ikäistä lasta. Tyttäreni tykkää eniten siitä, kun vaatteet eivät kauheasti tunnu miltään, tai ainakaan purista. Nyt olen huomannut myös erittäin hienon piirteen hänellä vaatteiden suhteen, hän nimittäin huomioi hyvällä, että vaate on kotimainen. Tämä yllätti minut ja kysyin asiasta ja hän kertoi huomaavansa kyllä, jos vaatteessa roikkuu Design From Finland -lappunen. Myös kuviolliset vaatteet kuuluvat hänen tyyliinsa, yksivärisiäkin vaatteita hänellä kyllä on, mutta huomattavasti vähemmän kuin kuosillisia. Eskarilainen taas innostuu usein asuista, joissa sekä ylä- että alaosa ovat samaa kuosia. Kolmivuotias voi vaihtaa vaatteet useaan kertaan päivässä, toisinaan kun joku muu asu on parempi kuin se edellinen ja onhan se nyt mukavaa vähän vaihdella.

Kävimme yhtenä päivänä Prismassa tyttäreni kanssa uimahallireissun jälkeen. Mietittiin siinä, että sen lisäksi, ettemme kovin usein käy automarketeissa vaikka niistä kovasti pidämmekin (koska meillä ei ole autoa), emme ainakaan osta sieltä ainakaan vaatteita. Tiesimme millaisia vaatteita olimme menossa lastenvaateosastolta katsomaan, mutta kyllä me molemmat silti myös ilahduimme erittäin positiivisesti, kun näimme nämä Blaa-merkin uudet vaatteet. Niistä sanotaan näin:

“Suunnittelemme ja valmistutamme kestäviä ja iloisia lasten käyttövaatteita. Haluamme olla osa asiakkaamme värikästä arkea ja tehdä lasten jokapäiväisestä pukeutumisesta mahdollisimman iloista ja helppoa. Teemme juuri niitä vaatteita, jotka pieni koululainen tai päikkyläinen valitsisi itse päällensä. Hauskuus – kestävyys – edullisuus!” Jes, just näin! Nämä vaatteet kiertävät varmasti seuraavallekin käyttäjälle. Tytön vaatteet serkkutytöille ja isoveljeltä pikkuveljelle vähintäänkin. Kun lastenvaatteilla on kolme käyttäjää jo pelkästään omassa perheessä, on laadulla suuri merkitys. Ilahduttaa joka kerta, kun saa siirtää rakkaudella pidetyn vaatteen seuraavalle käyttäjälle ja todeta, että ei muuten ees näytä siltä, että on pidetty niin paljon kuin on. Näissä Blaan vaatteissa on juurikin tuo piirre. 

Napattiin ostoskoriin jätskivohveleiden, astianpesuaineen, suklaavanukkaiden ja perunarieskojen seuraan jokaiselle jotain: koululaiselle ihana frillahihainen flamingoteepaita, eskarilaiselle papukaijapaita ja kolmivuotiaalle suloinen kuumailmapallopaita. Oli yllättävää mallistossa oli just jokaisen mun lapsen näköinen vaate. Ihan kuin nuo vaatteet olisivat olleet niillä aina. Näen ne yhdisteltynä erilaisiin kokonaisuuksiin, printtihousujen kanssa ja huppari niskaan vedettynä ja kimalletennarit jalassa.

Kaikesta tästä intoutuneena päätin vielä haastatella lapsiani ja kysyin, mitkä ovat heidän lempikotiasunsa ja suosikkipaikkansa kotona:

Tyttö, ihan pian 11v:

“Kotona parasta on olla jossain äidin vaatteissa, koska ne ovat niin mukavan löysiä ja ne tuoksuvat äidille. Mutta en mää aina niissä oo. Kouluun pukeudun sitten vähän järkevämmin. Tykkään värikkäistä kuoseista ja hauskoista printeistä.

Mun lempipaikka kotona on keittiössä pöydän ääressä. Keittiössä on vähiten hälinää yleensä ja radio on aina päällä, joten on hyvä tunnelma ja kotoisaa. Mulla on oma tuoli, siinä on käsinojat ja tyyny. Siihen on kiva istahtaa lukemaan Aku Ankkoja. Leivänpaahdin on käden ulottuvilla, jos nälkä yllättää!”

Eskarilainen, 6v:

“Mun lempipaikka on lastenhuone, koska nukun siellä ja siellä on mun tavarat. Tykkään kyllä myös olla sohvalla ja katsoa siinä ohjelmia. Mun lempivaatteita on kuviolliset vaatteet ja dinohupparit.”

Kolmivuotias:

“Mää tykkään junarataleikistä! Se on mun lempipaikka! Mun lempivaate on tääääääää (päällään oleva kuumailmapallopaita)! Ja Hymmä Raarau (Ryhmä Hau) -paita ja Vouseni-sukat (Frozen).” Tietysti. <3 

Näissä tunnelmissa lapsukaiset lähtivät kouluun, eskariin ja päiväkotiin ja siitä sitten isiensä luo. Jäi ihana olo siitä, että juteltiin lempiasioista ja vähän vaatteistakin. Sellainen jutustelu ja höpöttely on tärkeää! Oikein ihanaa keskiviikkoa sinne teille kaikille, toivottavasti luette tätä lempivaatteet päälläänne ja siinä kaikkein lemppareimmassa paikassa!

AAMIAISSÄMPYLÄT JA AAMUPALATARINOITA

Kaupallinen yhteistyö: Flora ja Suomen Blogimedia

Tykkään aamuista. Aikaisista aamuista, kun koko maailma vasta heräilee uuteen päivään. Lentokentillä sen tuntee ihanasti, tai uudessa kaupungissa matkaillessa, kun lento on tullut niin aikaisin ettei majapaikkaan vielä pääse tai kun on lähtenyt tutkimaan paikkaa kävellen auringon vasta noustessa ja kahvilat availevat oviaan. Kaupassa töissä ollessani oli se hetki, kun lehtikuski nakkasi päivän lehdet kassalle ja huikkasi hyvät päivänjatkot. Tai kun kahvilaan mennessä vastaan leijailee tuoreen leivän tai pullan tuoksu ja lattiat kiiltävät ja työntekijät ovat erityisen hyväntuulisia.

En silti varsinaisesti ole aamu- tai aamiaisihminen. Voin helposti ohittaa aamupalan ja kuikkelehtia lounaaseen saakka ilman murustakaan vatsassani. Sehän ei silti tarkoita sitä, ettenkö pitäisi tuosta päivän tärkeimmäksi ateriaksikin tituleeratusta ruokailuhetkestä. Tykkään kyllä. On mukavaa syödä rauhassa, istua kotona lempituolilla yöpaidassa. Tiiättekö silleen, että nostaa jalat tuolille ja nojailee siinä jalkoihinsa ja jutustelee silmät vielä vähän unihiekkaisina ihanimman seuran kanssa. Toisinaan ystävien, yleensä lasten kanssa ja joskus rakkausseurassa.

Perheen kesken aamiasta syödessä meihin, mun perheen neljään henkilöön kuuluu myös neljä erilaista aamiaistoivetta, jos toivekantilta lähdetään sitä aamiaista rakentamaan. Yksi haluaa munia, pekonia ja hedelmiä, toinen paahtoleipää lauantaimakkaralla, kolmas äidin tekemiä sämpylöitä ja yksi muistelee lämmöllä mummun leipomia rieskoja. No, hätäpä ei ole sen näköinen, sillä mikäli aamu on kiireetön, kaikki toiveet on mahdollista toteuttaa.

Parastahan toiveiden toteutuksessa tällaisessa tilanteessa on se, että kaapista löytyisivät ainekset valmiina ja ei tarvitse muuta kuin alkaa hommiin. Nopeasti ja ilman kummempia säätöjä. Siksi meillä on kaapissa hyvin usein Flora Culinessea, koska se on sellainen elämää helpottava asia. Ei tarvitse sulatella kattilassa tai mikrossa mitään, kun pullosta saa juoksevaa margariinia. Ruuanlaitossa sitä ruutataan suoraan paistinpannulle ja mun lempparisämpylätaikinaan se kuuluu myös olennaisena osana. Muistan muuten, kun tämä tuli kauppoihin aikoinaan ja sitä mainostettiin, niin se vetosi muhun heti. Vanhana helmikakkuleipurina (mokkapaloina myös tunnetaan), mun inhokkivaihe oli aina se, kun taikina oli jo melkein valmis, kunnes hoksasin, että ohjeen sulatettu margariini oli vielä paketissa jääkaapissa. Juokseva margariini pullossa pelasti tilanteen!

Nämä sämpylät ovat just sellainen kaapista löytyvien ainesten sämpyläohje, siksi mm. niin montaa eriä jauhoa ja joista tuon sattuman kautta tulikin älyttömän makoisia sämpylöitä.

MUITA IHANIAN AAMIAISSÄMPYLÄT (noin 10 kpl)

 3,5 dl vettä
puolikas paketti hiivaa
1,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
teelusikallinen suolaa
2 rkl Flora Culinessea

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita jauhot keskenään ja lisää suolan kanssa veteen. Lisää lopuksi Flora Culinesse. Älä vaivaa taikinaa liikaa, sen verran vain, että ainekset sekoittuvat. Jätä taikina enemmin vähän löysäksi, kuin kiinteäksi. Nostele taikinasta lusikalla leivinpaperille reilun ruokalusikallisen kokoisia sämpylöitä. Anna kohota hetken liinan alla ja sitten uuniin! 225°c ja 25 minuuttia.

Paistamisen jälkeen sämpylät leipäkoriin ja pöytään. Just uunista tulleina, pikkaisen jäähtyneinä ovat nimittäin parhaita. Siihen päälle vielä Floraa ja suuta kohti. Ai että!

Sämpylöiden lisäksi myös paahtoleipää ja lauantaimakkaraakin on niiden haluajalle tarjolla. Kun juustosiivut, makkarat ja kurkut siivuttaa eri tavalla kuin normaalisti, niin lapset kyllä hämmästyvät. Myös meillä, vaikka usein ruualla vähän hassutellaankin. Tämä paahtoleipä pilkkulauantaimakkaroineen ja strösselituorekurkkusiivuineen yllätti lapset. Äitiii, nää on niiiiiin söpöjä leipiä!

Näissä aamiaistunnelmissa ihanaa tiistaita teille! Tämä päivä tuntuu melkein viikonlopulle, kun ulkona paistaa kevätaurinko, sillä joka vuosi kuudentena maaliskuuta kalenteri lähtee siihen suuntaan, että on kuulkaas kevät! <3




 

TULPPAANIKIMPPU JA IHANA TYTTÖ JÄTTINEULEESSA

Kaupallinen yhteistyö: Kauniisti kotimainen ja Suomen Blogimedia

Olen tykännyt kukista aina, pikkutyttönä pidin mummulan leikkimökin ovella kukkakauppaa, jossa sidoin kimppuja niistä ehkä viidestä niittykukkalajikkeesta, saniaisista ja heinistä, joita pihapiiristä löytyi. Neljännellä luokalla ompelin itselleni elämäni ensimmäiset housut käsityöntunnilla. Vaaleanpunaiset, leveälahkeiset housut, joissa oli ruusukankainen vyötärönauha. Pidin niitä housuja niin kauan, kun ne eivät enää vyötäröltä kertakaikkiaan menneet päälle. Ollessani viisitoistavuotias, mulla luki kalenterin kannessa, että eivätkös ne, jotka kukkia kantaa, ole sellaisia rauhaa rakastavia. Isäni osti mulle rippikesänä vanhan sinisen Poni-pyörän, jonka yhdessä maalasimme puna-valkoiseksi ja aurinkoisena kesäpäivänä istahdin kerrostalomme pihaan pienoinmallimaalien kanssa ja kukitin pyörän punaiset osat.

Minulla on hauska muisto siitä, kun olin 19-vuotias. Muistan, kun istuin silloisen poikaystäväni vanhempien luona vakiopaikallani vanhan antiikkipöydän ääressä olohuoneessa ja luin sisustuslehdestä naisesta, joka kertoi, että hänellä on aina leikkokukkia kotonaan. Ihailin häntä. Toisinaan, kun tämä muisto tulee mieleen, muistan myös miltä se tuoli tuntui istua, jolla olin. Halusin, että minullakin olisi aina tuoreita kukkia. Kolmekymmentäkaksi täytettyäni lupasin itselleni, että saan ostaa kukkia aina, kun siltä tuntuu. Olen melko hyvin pitänyt lupauksen.

Toisinaan kukkia on tuonut myös lähetti (kerran niin mystisesti, etten oikeastaan vieläkään tiedä keneltä ne olivat!), joskus työpaikalle on ruokatunnin aikana ilmestynyt kukkapuska ja kerran sain jättimäisen hääkimpun asiakkaalta ollessani sisustusliikkeessä töissä, hääpari oli lähdössä juhlimaan ja halusivat luopua kimpustaan! Voinette siis arvata, että olin hyvin hyvin innoissani tästä tulppaani-yhteistyöstä Kauniisti kotimaisen kanssa.

Nämä tulppaanit kasvatetaan Suomessa. Olisi se leikkimökissä leikkinyt pikku-Tiina ollut onnessaan siellä Pärjänsuon mummulassa, jos olisi tällaisia kaunokaisia saanut leikkikauppaansa. Tai jos teini-Tiina olisi päässyt kesätöihin puutarhalle, aivan kuten tosi moni suomalainen on työuransa sieltä aloittanut. Neljääkymmentä lähenevä Tiina oli sen sijaan oikein onnellinen, kun kotonansa kasasi keväisen, raikkaan, rönsyilevän, värikkään ja suloisen tulppaanikimpun. Värikkäät ja stylet tulppaanit eivät välttämättä mitään lisäkasveja kaverikseen tarvitse, mutta toisaalta kimppu sai leikkisän ja spesiaalin tuulahduksen, kun sekaan laittoi eukalyptusta, pari harsokukan vartta ja keväänvihreää.

Valitsin kaupasta kaksi kimppua tulppaaneita, ihan perusmarketin kukkanurkkauksesta. Tykkään, kun värivaihtoehtoja ja lajikkeitakin on tavallisissakin kaupoissa useampia. Tiesittekös, että tammi-helmikuussa kaikkein myydyin leikkokukka Suomessa on juurikin tulppaani? Mää en tiennyt ennenkuin luin leikkokukkien kuningattaren omalta infosivulta. Sieltä löytyy paljon muutakin tietoa. Sain varmistuksen myös sille, että tuollaisen naapurikimpun, kuten tekemääni kimppua kutsun (siitä lisää myöhemmin), kokoaminen onnistuu aivan hyvin. Ettei siis tarvitse heti huolestua siitä, että kukkien varret eivät ole kosteassa kuljetuksen aikana. Sen kuljetuksen, kun kimppu kasaamisen jälkeen viedään saajalleen. 

Sain lumisiin tulppaanikuvauksiin mannekiinikseni maailman parhaimman tytön. Tuon, joka soittaa mulle joka päivä koulun jälkeen ja kertoo mitä miettii. Äiti, meen nyt kaverille, tuun sitten kotiin, kun ollaan katsottu leffa tai että äiti, mulla on ikävä sua, askarreltaisko tänään jotain yhdessä tai että äiti, okei, voin tulla kotiin ja makoilla lumihangessa tulppaanikimppu kainalossa… ai siis teit jonkun videonki? okei, joo, hehee, hauskaa, tuun pian… Heh, oot maailman paras äiti ku oot just tuollanen! Nähdään kohta!

Ja niin se tuli koulusta ja puki päälleen paljon pehmeää vaaleanpunaista ja humpsahti makoilemaan ihanalle pakkasluminiitylle. Sain kehut kauniista kimpusta ja sovittiin, että voisin tehdä ystävänpäivänä kimput ihanille naapurinnaisille ja hän toimittaisi ne perille. Siitä naapurikimpun nimi. Tällaisissa tulppaanikimpputunnelmissa toivottelen teille nyt tosi ihanaa viikonloppua! <3Lisää tulppaani-inspiraatiota löydät myös täältä: Musta ovi / Alexa Dagmar / Valkoinen Harmaja