Tietoa mainostajalle ›

VOI KUNPA HUVITTAIS!

keskeneräinen neuletakki

purettu pipo

lankamytty

Mää oon tainnut tehdä tällaisia postauksia vuosien saatossa jo vaikka kuinka monta, mutta tämä on hyvä lisä niihin kaikkiin. Lankapostaus! Mulla on tuolla lipaston alalaatikossa mun lankavarannot. Niitä on kertynyt sinne vuosien saatossa erinäinen määrä, välillä oon neulonut lankoja enempi pois kun taas vaikka viimeisen vuoden aikana langat ovat lähinnä seisoskelleet. Oon aika tarkka lankahankinnoistani, en halua yhtään mitään lojumaan sinne ja odottelemaan inspiraatiota, vaan hankin lankoja aina siihen tarkoitukseen, jonka aion toteuttaa. Tai siis kaikki tämä ajatuksen tasolla. Eihän siellä muuten noita nyssyköitä ja keriä olisi noin paljon.

En ole ehtinyt vauvavuoden aikana paljon neulomaan, ehkä osittain siksi, että vauva nukkuu olohuoneessa, enkä minä siis istuskele ikinä sohvalla television ääressä silloin kun on neulomisaika, eli iltaisin ja öisin. Se on se mun neulomispaikka kaikista eniten. Monta neuletakkia on kesken, taitaa olla jokaiselle lapselle omansa. Liekkö ikinä valmistuvat. Yksi hieno pipokin on puikoilla, se on se mihin seuraavaksi kyllä isken, toivottavasti saan sen joskus esille teillekin. Ryijylankojakin siellä on, niitäkin olisi mukava solmia. Siihen asti, kunnes inspiraatio iskee ja on sitä paljon kaivattua aikaa, ihailen lankoja koreissaan ja annan vauvan välillä avata alimman laatikon ja repiä keriä lattialle ja tunnustella niitä. Ehkä samalla innostun itsekin.

Blogia pitkään seuranneet tietävätkin, että olen tässä vuosien saatossa innostunut ainakin pipoista melkoisesti, niin paljon, että niistä koostin valokuvagallerioitakin lukijoiden pipoista ja Pilvenreunalla-villatakit olivat kyllä omassa ajassaan suuri juttu. Eivätkä pelkästään mulle, vaan aikas monelle muullekin. Oikeastaan vähän tekisi mieli tehdä sellainen kymmenvuotiaan tytön versio pilvenreunallasta. Ainakin tuo uusi ihana kultainen jalkalamppu olis tuomassa valoa.  Innostuisinpa!


nyssäkät

hattaralankoja

olohuone muita ihania kultainen jalkalamppu

AIKAMATKA +++

Blogiani jo vuosia seuranneet muistanevat plussapeiton, jonka äitini kanssa virkkasin reilu kolme vuotta sitten. Olihan siinä homma. Taisin jo heti alkumetreillä soittaa äidilleni, että voisikohan hän ystävällisesti virkata kanssani niitä ruutuja, kun laskelmien mukaan niitä tarvitsisi 190 kappaletta. Ja kun minähän en tunnetusti mikään virkkurimuija ole koskaan ollut. Äitihän lupasi auttaa, semmoisiahan äidit ovat!
Virkkaaminen oli tuona aikana minulle hyvin tärkeää, katsoin paljon elokuvia ja uppouduin niihin ja isoäidinneliöihin. Elämässä myllersi kovasti ja virkkuu oli kuin terapiaa. Sitä ei muuten koskaan saa eikä voi väheksyä, sitä sellaista käsitöiden tuomaa terapeuttista voimaa. Se on valtaisa voima. Tilkkujen ompeleminen yhteen oli hyvin työlästä, mutta pienenkin pätkän saaminen yhteen oli askel eteenpäin ja niin se peitto vaan valmistui. Tosin, on siinä vieläkin pari kymmenen sentin kohtaa, jotka ovat jääneet kiinnittämättä yhteen. Enkä muuten aio ikinä ommellakaan yhteen, ne raot kuuluvat jo peittoon. Kertovat sen tarinaa. Edelleenkin tuo ihana, mukavan raskas, villainen torkkupeitto on yksi suosikkiasioistani olohuoneessa, ehkä jopa koko kodissa! Vauva nukkui ensimmäisinä kuukausinaan hyviä unia sopivan painavan peiton alla turvassa ja viltin alle on ihana käpertyä viileässä syysillassa, talvisin nostan sen hartioille saakka.
Värit ovat edelleen raikkaat ja meidän perheemme väriset. Valkoisesta tulee mieleen se, että niitä tilkkuja on ainakin kolmea eri valkoisen sävyä, koska osa langoista hankittiin Tampereelta ja osa Oulusta, tietty eri värieriä ja taisipa lankalaatujakin olla useampaa. Okran värisestä tulee mieleen aina  ystäväni Hanna-Riikka, koska jos joku ihminen on tietyn värinen, niin minusta hän on okra. Lielahden Lankamaailmaa ajattelen aina, kun mietin peiton vaaleanpunaisia ruutuja, taisin niin monta kertaa käydä hankkimassa sieltä lisää Maija-lankaa. Ja osa oli muuten myös Isoveljeä, jota hamstrasin Kauppakeskus Elon Halpa-Hallista, kun olimme tulossa kässäkerhon tyttöjen talvireissulta. Ooh, mikä ihana muisto! Vanhan kodin olohuoneen ompelunurkkaukseni ja siitä näkyvä maisema naapuritalojen kattojen yli, kohti Horhan harjua tulee mieleeni tuosta merenvihreästä sävystä. Ärhäkän pinkki, lähestulkoon neonpunainen lanka tuotiin kahdessa erässä Tallinnasta, ei sillä että sitä olisi tarvinnut paljon, vaan koska ensiyrittämällä en älynnyt, että sävy on just eikä melkein. Harmaa muistuttaa siitä, että äitini ruudut olivat suurempia kuin omani. Hailakanvaaleanpunaista, tuota lähes harmahtavan roosaa, sitä lankaa olen käyttänyt myöhemminkin paljon. Siinä sävy on ihanan hailu ja tiedättekös, se on minulle toiveikas väri. Siitä tulee olo, että kyllä tässä vielä hyvin käy ja elämä kantaa!
Aikamoinen tarina yhdestä peitosta. Siitä, jonka reissut Pinterestissä ovat pitkiä ja joka edelleen on ihanin isoäidinneliöpeitto, joka ei ollenkaan näytä isoäidinneliöpeitolta!
Tästä pääset plussapeiton postaukseen toukokuulle 2012, olkaa hyvät.

 

 

HÄÄLAHJAPEITTO VIRKATEN JA OMMELLEN

 

 

Minä, äitini ja morsiamen veljen vaimo eli bestmanin vaimo teimme hääparille lahjaksi yhdessä torkkupeiton. Tarkoituksena oli alunperin tehdä kokonaan virkattu viltti, mutta itse en kevään aikana ehtinyt edes virkkuukoukkua esille ottaa, joten päädyimmekin toisenlaiseen ratkaisuun. Minä ompelin tilkkupeiton rungon, äitini virkkasi reunapitsin ja morsiamen käly virkkasi isoäidinneliöitä, joista muodostuu peiton keskelle sydän. Yläosassa peittoa on Lokalista löytämäni mainio nauha, jossa on karjalanpiirakoiden perinteinen teko-ohje. Peitosta tuli kiva ja näpsäkkä, ja tiedän, että se tuli tarpeeseen, sillä heidän perheessään torkkuja on otettu vuosikausia tekemäni vauvan köllöttelypeiton alla.

 

 

 

 

VIIME VUONNA MÄÄ…

…en olis osannut tammikuussa arvata, miten seuraava tammikuu alkaa, mutta kukapa osais ja sepä tässä elämässä onki niin hienoa. Viime vuosi oli myllerrysten vuosi, mutta silti aivan hyvä, leppoisakin välillä ja lämmin ja aurinkoinen, ainakin jos kuvia katsoo. Tein käsitöitäkin jonkun verran, mutta paras aikaansaannos tuli marraskuussa, kun beibi beibilöinen syntyi. Hän on niin hurmaava tapaus. Tyttö ompeli, maalaili ja kirjoi kanssani monta kertaa ja pojan kanssa piirrettiin kyllä ihan hirmuiset määrät yhdessä. En mää oikein muuten osaa summata vuotta, kuin että on ihanaa olla noiden kolmen lapsen äiti. Olen kiitollinen kaikesta.

Tämän huikean juhlahatun teki ystäväni Tanja.

Tänä vuonna haluan piirrellä vieläkin pidemmän ruutuhyppelyn kuin viime vuonna (273 ruutua), kirjoittaa ja piirtää kirjan, neuloa villasukat ja tehdä jokaiselle lapselleni valastyynyn. Onnellista vuotta 2015 minulle ja sinulle!

 

++

Se on mukava ja ihana tunne, kun ei malta lopettaa käsitöiden tekemistä, istuu myöhään iltaan asti katsellen vaikka hyvää tv-sarjaa ja antaa virkkuukoukun huruutella eteenpäin kuin itsestään. Aamulla herättyään huomaa, että ohhoh, noinko paljon niitä jo onkin, noinko paljon sain aikaan ennenkuin silmät lupsahtivat kiinni. Mulle kävi nyt niin. Ja annoin palojen huruutella neulan avulla kiinni toisiinsakin kuin itsestään, vaikka se on ehkä se vastenmielisin vaihe, yhteen pötköön kaikki yhteen vaan. Niin se vaan valmistui. Pieni, virkattu vauvanpeitto vaunuihin. En ole varma tarvitseeko sitä, mutta eihän se olekaan se pääasia juuri nyt, vaan just nyt tärkeää oli se, ne hetket, kun peittoa tein. Omissa ajatuksissani, tv-sarjan juonikuvioihin uppoutuminen, omat hetket sohvalla virkatessa, tulevan miettiminen, ajatuksissa vaeltelu, vatsassa mylläävän vauvan kuulostelu kesken virkkuun… Ei aina tärkein ole se lopputulos, voi riittää se tekeminenkin.

ps. Isomman +++-peiton löydät täältä.

PIKKUINEN PLUSSAPEITTO

Maalla maisemien ihastelun, lämmöstä nauttimisen ja lepäilyn ja köllöttelyn ohessa virkkailin muutaman isöäidinneliön. Tein laskelmia ja vauvanpeittoon ei kokonaisuudessakaan tarvitse ruutuja paljon, joten tekeminen on kivaa, kun tietää, että mikäli vaan lepää ja katselee paljon elokuvia, tulee nopeasti valmista. Tuo virkkaus on hassu juttu, sillä sanon aina etten osaa virkata. No, se on puolitotuus, osaan kyllä nuo neliöt, en tosin tiedä teenkö ne aivan ohjeiden mukaan, mutta oman ohjeeni mukaan ainakin. Ja olen toki virkannut joskus ihan vanttuutkin ja yrittänyt aloittaa mattoa, mutta kun äiti näki sen teoksen alun, totesi vain, että annappa minä teen. Mutta nuo neliöt ovat sopivan yksinkertaisia tehdä katsomatta työtä juuri ollenkaan, joten sopii mulle. Ja nimenomaan yksväriset, niistä monivärisistä en niin välitä. Hailakan keltaisia ja harmaita elokuvia katsellessa peitto varmasti valmistuu pian. Nyt pyykit kuivumaan, päiväunet ja illaksi nauttimaan ystävien ja ihanan musiikkifestivaalin tunnelmasta, morjens!

+++

 

 

Tammikuusta asti ollaan äitini kanssa yhteisvoimin koukuteltu isoäidinneliöitä, eikä turhaan (muistanette nämä välivaiheraportoinnit: 1, 2, 3 & 4). Lähes 150 tilkkua tehtiin ja tässä lopputulos. Mun tähän astisen elämäni upein virkattu torkkupeitto! Tilkuista näkee kumpi meistä on tehnyt ja sikski tää onnistu näin hyvin, siinä näkyy me, äidin ja tyttären yhteistyö. Mää oon tästä(kin, taas!) ihan hullun onnessani. Ja mulla on ihan älyihana äiti! ♥

Tosi kova hommahan noissa neliöissä oli. Lankaakin meni (jälleen kaksinkertaista Maijaa, Novitan Isoveljeä, jämiksikin niitä vois sanoa.. heh, ja kolmea pinkkiä satunnaislankaa) paljon, en uskalla ees laskea määriä ja hyvin monta iltaa tilkkuja virkaten ja äidin kanssa puhelinkeskusteluja käyden siitä, montako pitää olla mitäkin (kumpikin inhosi harmaiden tilkkujen tekoa, joten niiden määrä hupeni työn edetessä, muuttuen kivemman värisiksi) ja kyllä mää melko monta iltaa päättelin ihan vaan langanpätkiä ja ompelin paloja yhteen. Tää oli mun ensimmäinen isoäidinneliötyöni ja mietin kovasti, miten olis parasta yhdistää tilkut. Halusin liitoskohdista mahdollisimman näkymättömät, joten ompelin ne yhteen. Vuoropistoin oikealta puolelta, silleen miten neulekappaleetkin yhdistetään. Musta tuosta tuli tosi siisti niin. Ja nurja puolikin on katseenkestävä.

Tykkään peitosta tosi paljon. En oo koskaan nähnyt vastaavaa toteutusta, joten oivalluksenkin ilo oli iso osa tätä työtä myös. Se on isoäidinneliöpeitto, joka ei näytä isoäidinneliöpeitolta! ♥

 

Loppuun vielä viihteellinen kuva toisesta viltin tekijästä, olkaat hyvät! Oikea plussamaatuska!

COLORLOVE

Voi että, oon jotenki ollut viime aikoina tosi innoissani monista väriyhdistelmistä. Tekemieni sukkien (1 & 2) ja villatakkien (1, 2 & 3) väriyhdistelmät on onnistuneet just eikä melkein, silleen juuri oikealla tavalla, että niitä tekis mieli vaan katella ja tietty käyttääkin. Omaan silmään lähes täydellisiä yhdistelmiä, se on ihana tunne!

Aloitin tammikuussa tekemään isoäidinneliöitä ja niitä ruutuja olenkin jo useampaan otteeseen esitellyt täällä blogissanikin. No, vielä muutama uupuu, äitini lupasi tehdä ne (tämä kun on meidän yhteistyöviltti) ja minä sillä välin ompelen tilkkuja kiinni toisiinsa. Välihuomautuksena vaan tahdoin hehkuttaa teille noita herkkuvärejä. Oih oih ja oih!

 

APULAINEN

 
Viikonloppuna isoäidinneliöpeitto taas eteni pikkuisen, kun saatiin vieraaksemme lasten isoäiti. Ehkä se joskus vielä valmistuu, tai siis aivan varmasti. Meinaa vaan olla niin monta hommaa meneillään yhtäaikaa. Onneksi on tuo kiskansetä, joka aina innoissaan auttelee.