Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

VIIME VUONNA MÄÄ…

…en olis osannut tammikuussa arvata, miten seuraava tammikuu alkaa, mutta kukapa osais ja sepä tässä elämässä onki niin hienoa. Viime vuosi oli myllerrysten vuosi, mutta silti aivan hyvä, leppoisakin välillä ja lämmin ja aurinkoinen, ainakin jos kuvia katsoo. Tein käsitöitäkin jonkun verran, mutta paras aikaansaannos tuli marraskuussa, kun beibi beibilöinen syntyi. Hän on niin hurmaava tapaus. Tyttö ompeli, maalaili ja kirjoi kanssani monta kertaa ja pojan kanssa piirrettiin kyllä ihan hirmuiset määrät yhdessä. En mää oikein muuten osaa summata vuotta, kuin että on ihanaa olla noiden kolmen lapsen äiti. Olen kiitollinen kaikesta.

Tämän huikean juhlahatun teki ystäväni Tanja.

Tänä vuonna haluan piirrellä vieläkin pidemmän ruutuhyppelyn kuin viime vuonna (273 ruutua), kirjoittaa ja piirtää kirjan, neuloa villasukat ja tehdä jokaiselle lapselleni valastyynyn. Onnellista vuotta 2015 minulle ja sinulle!

 

IHANAT SERKUKSET

Halusin yllättää serkuskatraan hauskasti ja kesäisesti oli ensimmäinen ajatukseni. Tein kaikille tytöille samanlaiset kesälakit, mutta sitten päätin että teen vielä kesätunikatkin. Ystävältä saatu iso pala ohkasta ruusukangasta oli oikein hyvä kangasvalinta tähän työhön. Tytöt tykkäsivät ja varsinkin pienimmän pusero oli erityisen kaunis ja erilainen kuin tunikat, siinä on selkämyksessä värikäs nappirivistö, mutta en muistanut kuvata sitä ollenkaan. Ja itse tytöt kuvattavina vilkkaina kesäpäivinä ei ollut helpoin homma. Tai se, että minä muistaisin heidät kuvata. Elettiin elämää enemmän. Ihania tyttöjä ja poika!

KESÄTUNIKOITA, PUSEROITA, MEKKOJA

Vapaa aplikointi on kyllä mun laji. Näitä on niin kiva tehdä, että! Nyt on monilla tyttösillä uudet kesäyläosat ja ihanat kisut rinnuksilla.

Leppoisaa ja mukavaa juhannusta kaikille! Syökää makkaraa, tehkää kukkaseppeleitä, pulahtakaa saunasta järveen, soudelkaa, suudelkaa ja nauttikaa ihanasta kesästä, vaikka satais lunta!

Eiku määpä kerron vielä yhen tarinan miksen koe lumisadetta juhannusviikolla yhtään oudoksi. Yhdessä isäni kokoamassa lapsuuteni valokuva-albumissa (jonka aihe oli Tiina 1-1,5v) on kuva juhannukselta 1981. Mummulan pihassa olleen beigen Volvon päällä ja maassa, nurmikolla, puissa on kunnon valkoinen kerros lunta. Koko lapsuuden ja elämäni ajan olen tuon kuvan kohdannut sen ruskean FOTO-kirjan kansien välissä. Se on ollut aina siis aivan tavallinen juhannuskuva. Nauttikaa ja olkaa! Minäkin.

SITTENKIN KEVÄTJUHLAMEKKO

Niinhän siinä kävi, että kevätjuhlatunika haluttiin laittaa päälle ensin ystävän juhliin, sitten päiväkotiin ja sitten mää halusinkin jo tehdä mekon. Yötä myöten juhlia edeltävänä iltana tein. Yksivuotislahjaksi saadut Intian silkkikangastuliaiset kummitädiltäkin tulivat vihdoin käyttöön. Seuraavana päivänä onnellinen tyttö vastaanotti esikoulutodistuksen ja minä itkeä vollotin, onnesta, ilosta, haikeudesta ja kaikesta! Siitä että mulla on nuin mahottoman ihana tytär!

PS. Innostuin noista hassuista hahmoista näissä vaatteissa niin, että teen pienen sarjan tyttöjen kesätunikoita! Oon niin innoissani!

KEVÄTJUHLATUNIKA

Aamu valkeni tänään niin kauniina, ihanana kesäisenä, lämpömittarin lukemat kohosivat, ulkoa kuului elämän ääniä. Samaan aikaan mulla iski ajatus siitä, millaisen kevätjuhlavaatteen haluan tytölle. Sievinä aamuina mieleni on otollinen tämän kaltaiselle pohdinnalle. Tuumasta toimeen, kankaat kaapista ulos, kaavat lattialle ja hommiin. Pari, kolmisen tuntia siinä vierähti, ja kun tunika oli valmis, ei päivä ollut vielä pitkälläkään ja ehdittiin koko perhe ulos nauttimaan päivästä ja monta tuntia siellä menikin jäätelöä syöden, kiviä veteen heitellen ja katuliiduilla piirrellen.

Kaavan tunikaan löysin Ottobren jostain vuoden 2009 lehdestä. Kangas on viime kesänä palalaarista itselleni ostama housukangas. Tilkut nallemaiseen hahmoon ovat mitä sattuu, monenlaista tarinaa on niiden takana. Yhden kankaan ostin vuosia sitten ja samana iltana, kun kangaspalan olin ostanut, katsoin teeveestä Täydellisiä Naisia ja jollain oli jossain kohtauksessa samasta kankaasta pusero. Nahkapalat ovat pehmoisista nahkahousuista, joissa näytin liikaa motoristilta, joten housut ovat päätyivät ompeluhommiin ilman yhtään käyttökertaa. Korvissa on valkoista pellavaa, joissa on tytön itsepiirtämät Eiffel-tornin jalat painettuna kankaalle. Aplikaatiokuvio eli tuo nalle on ommeltu miehustaan ihan vain suoralla ompeleella ilman mitään tuki- tai liimakankaita. Reunat saavat repsottaa rosoisesti. Käsinpesun ajattelin tälle vaatteelle kuitenkin, kun on noita pieniä nahkaisia yksityiskohtiakin. 

Tunika on kuulema niin ihanan pehmeä päällä, että se varattiin koko ensi viikoksi päiväkotiin. Että juhlitaan niitä kevätjuhlia koko viikko sitten!

PS. Pakko vielä palata aurinkoiseen säähän ja siihen, että joskus joillain voi tulla huono omatunto siitä, että on nättinä päivänä sisällä. Minä oon kyllä sitä ihmislaatua, että musta on aivan fine pysytellä kauniina päivinä koko päivä sisälläkin, jos sille tuntuu. Fiilis se on aurinkoinen sielläkin. Varsinkin jos on sitä sorttia, joka ei ikinä sulje verhoja.

TORKKUJA JA LINTUSIA

Halusin antaa häälahjaksi jotain itsetekemää. Torkkupeitto tuntui jollain tavalla ihanan romanttiselta ajatukselta. Sen alle rakastuneet voivat nukahtaa toisiinsa kietoutuneina päiväunille tai katsoa lempisarjaa televisiosta.

Tutkailin kangasvarastoani melkoisen tovin ennenkuin keksin, mistä kankaista peiton teen. Halusin, että kankailla olisi jonkinlaista tarinaa. Vähän samaan tapaan kuin hääpukeutumisessakin. Jotain vanhaa, jotain sinistä. Yksi kangas oli vanhasta hulmuavasta juhlamekosta, toinen uuden elämän kynnyksellä ostetuista verhoista, jotka eivät koskaan päätyneet ikkunaan saakka ja kolmas ystävältä saatu kaunilla ajatuksilla sisällytetty kangas. Sellaisista oli ihana tehdä peittoa. Toivottavasti hääpari tykkäsi ja jos ei, niin ainakin on varapeitto satunnaisille yövieraille. Sekin on aivan hyvä.

Kerrottakoon vielä matkan varrella sattuneista vastustuksista. Ompelukoneessani on ollu jo melko kauan, vuosia, kosketushäiriö, ja kone on hankala saada käyttökuntoon. Tämän ompelutyön aikana se oli erityisen haastavaa ja nyt on pakko viedä kone huoltoon, ennenkuin pääsen seuraavan kerran ompeluhommiin. Tilkkujen piti alunalkaen olla kauniisti suorakulmaisia kolmioita eri koossa, mutta ajatuskatkojen jäljiltä peitto koostuikin erikokoisista leijojen mallisista paloista. Vitsit, että naurattikin kun tajusin tehneeni niin. Peitto kaikesta huolimatta valmistui muutama tunti ennen juhlia, kävin kuvaamassa sen Peetan luona naapurissa (kiitos!) kauniissa valossa ja se sai vaaleanpunaisen nauhan ympärilleen ja pääsi lahjapöytään.

Onnen tuulahdukset tuoreelle hääparille ja kiitokset vielä upeista juhlista!

2013 OLI IHAN HYVÄ VUOSI

Sain jouluna 1987 joululahjaksi aivan ihanan halinalle-päiväkirjan. Halinalle kannessa oli pehmeä ja pullea, niin että kirjan piti olla aina esillä pöydällä, lukossa tietysti, koska kirjahyllyyn se ei mahtunut. Kirjoitin siihen joka päivä siihen asti kunnes kirja täyttyi. En mitään suuria salaisuuksia, niitä näitä, mitä nyt olin päivän aikana tehnyt. Muutaman päivän kohdalla lukikin vain:

 
Rakas päiväkirja!
Tänään en tehnytkään mitään.
tv. Tiina
 
Muutama vuosi sitten, kun päiväkirjan taas löysin, en voinut kuin kikattaa tuolle päiväkirjamerkinnälle, mutta niinhän se on, jotkut päivät on vaan semmosia. Ainakin seitsenvuotiaan mielestä.
Mulla oli vähän samanlainen olo tästä vuodesta. Siis käsitöiden puolesta, joista tämä armas blogini kuitenkin eniten kertoo. Vaikka, eihän se ollenkaan totta ole kun oikein alkaa miettimään, pohtimaan ja kurkkaa blogiin. Olen tehnyt vaikka mitä, neulonut, ommellut, kirjonut ja vähän kaikkea muuta siihen päälle! Elämänmuutokset olivat silti sitäkin suurempia kuin mitä käsitöiden määrä, tänäkin vuonna. Irtisanouduin työstäni Tampereella, otin vastaan uuden ihanan työpaikan Helsingissä. Saimme ihanan puulattiaisen kodin Vallilasta, jätimme haikein mielin supervaloisan kattohuoneiston Kalevaan. Vaihdettiin sitten kaupunkia lähestulkoon tuosta vaan, ei siksi, että Tampereessa mitään vikaa olisi, oli vain sen aika. Sinne jäi paljon hyviä ystäviä, kivat vanhat työkaverit, kässäkerho, monenmonta mahtavaa ja ihanaa muistoa, mutta myös elämäni rankimmat ajat elin siellä. Kahta viikkoa vaille kymmenen vuotta Tampereella oli just hyvä! Helsinki on oikein hyvä. Päivääkään en ole katunut sitä, että lasten kanssa tänne muutin. Ennemminkin oon ylpeä itsestäni ja rohkeastakin päätöksestäni. Se oli suurin juttu tässä vuodessa.
Sain tänä vuonna monta uutta ystävää ja oli monet hauskat kekkerit ja kemut ja mummokerhoilut, joiden jälkeen sitä vaan hehkui ja puhkui iloa ja onnea, että ei vitsit olikin kivaa ja sekin tyyppi, ihan älyttömän kiva ja ihanaa, että sain tutustua siihen!
Tulevana vuonna aion ainakin tehdä parit takit, neulasta pipoja ja villatakkeja, kirjoa vähän ajatuksiani kankaalle ja hei, ehkä keksin taas jotain uutta! Lasten kanssa haluaisin tehdä käsitöitä ja askarteluita enemmän. Olkoon vuosi 2014 ihan superhyvä, onnekas ja rakkaudentäyteinen! Kaikilla!Tässä pieni kuvakooste menneestä vuodesta, olkaat hyvät!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

OI MITEN HIENOJA LAIVOJA

Ystäväni teki hurjan hienoa tilkkutyötä luonani tässä eräänä elokuisena päivänä ja yönä. Oli tosi kivaa puuhastella yhdessä, hän omaa työtään, minä omiani, koko päivän. Välillä juteltiin, välillä oltiin hiljaa. Sillä tavalla miten 22 vuotta toisensa tunteneet ovat. Ja välissä syötiin vähän jäätelöä. Hänen tekemästään työstään innostuneena keksin keskellä tuota yötä (tai se keskiyö oli varmaan jo mennyt, kun kello lähenteli neljää) (aivan kaikkina kesäöinä ei saa nukkua) alkaa leikkaamaan tilkkuja. Siinä auringon noustessa ja kaupungin herätessä pikkuhiljaa eloon, leikkasin turkooseja, pinkkejä ja laivakuvioisia salmiakkiruutuja.

Nyt paloja on iso kasa ja olen mallaillut niitä olohuoneen lattialla monta kertaa. En vain oikein keksi miten ne oikein asettelisin. Väririveittäin? Laivat tiettyihin paikkoihin? Sikin sokin kaikki vaan? Tummat ja vaaleat erilleen? Tilkkuja ei ole tarkkoja määriä tiettyä väriä, vaan jotakin saattaa olla kolme ja toista väriä viisitoista. Ja tarkoituksena tilkuista on tulla pojalle päiväpeitto. Viimeisin ajatukseni oli, että ompelisin ne summassa vaan pötköiksi ja asettelisin ne pötköt sitten parhaaksi katsomallani tavalla. Nyt tarvis mielipideapua!

TILKKUPEITTO 1991

vanhaviltti1

vanhaviltti2

vanhaviltti3

vanhaviltti4

vanhaviltti5

vanhaviltti6

vanhaviltti7

Tänään oli ihmeellinen päivä. Aamulla oli sen verran vilpakkaa, että lähdin pojan kanssa kaupungille nahkatakki päällä. Takaisin tullessamme takkia ei enää tarvinnut ja iltapäivästä oli jo aivan helle. Lähdimme iltapäivän aurinkoon Nallikariin, yhteen suosikkipaikkaani Suomessa. Kaikki muistot sieltä ovat kivoja ja tykkään paikasta kaikkina vuodenaikoina. Avara, sopivan tuulinen ja iso merenranta ja mukavia muistojakin sieltä on paljon.

Äitini pakkasi meille mukaan viltiksi tekemäni tilkkupeiton yli kahdenkymmenen vuoden takaa. En kauheasti muista peiton teosta yksityiskohtia, mutta sen muistan, että valitsin siihen äidin kangaskaapista kaikkein hienoimmat kankaat (ja se tuoksu mikä kaapissa oli, oi! Ja miltä tuntui kun avain sujahti lukkoon ja kaapinovi aukesi) ja että peitto taisi jäädä joskus pitkäksi aikaa keskeneräiseksi ja äiti teki sen loppuun. Mallailuvaiheen kyllä muistan, tuo ihana klovni piti saada keskelle ja ruutuja taisi olla jotenkin vääränlainen määrä, että aivan keskelle sitä ei saanut. Se pikkasen harmitti.

Tänään viltillä eväitään söivät serkukset ja seurueessamme oli kaksi nimipäiväsankariakin! Kesä on ihana.