Tietoa mainostajalle ›

JULISTEET LEIKELLEN PALASIKSI LASTENHUONEEN SEINÄLLE

Eilen innostuin siivoamaan lastenhuoneen, kun muiden töiden aloittaminen tuntui epämiellyttävältä, mikäli yksi(kään) huone on valtavan sekasotkun vallassa. Aurinkokin paistoi ja tunnelma huoneessa oli keväinen. Päätin, että äkkiäkös sitä samalla laittaa taulut paikoilleen, kun ne siinä ihan  vain odottelivat seinälle pääsyä sotkun keskellä. Tykkään vähän hullutella taulujen ja seinälle laitettavien asioiden kanssa, niitä voi ja saa siirrellä fiiliksen mukaan ja julisteita saa leikellä pienemmiksi paloiksi ja mitään sääntöjä ei ole. Korkean lipaston päälle asetellut taulun ja henkari soljuvat kivasti pois lipaston yläpuolelta ja juuri se on se juttu, joka tästä kokonaisuudesta tekee todella kivan. Meidän näköisen.

Viime kesänä Papershopin ohi kävellessämme tyttäreni huomasi ikkunassa merimies-printin, katsahti minuun ja totesi, että tuosta sää äiti varmaan tykkäät. Oikeassa oli. Emme ehtineet ostaa printtiä, kun ne oli jo myyty loppuun. Eräällä kerralla Paperishopin myyjä kuitenkin muisti meidän siellä käydessä, että olin joskus kysellyt sen perään ja että hän oli jemmannut meille yhden. Voi mikä ilon päivä! Juuri tuollaista on hyvä asiakaspalvelu! <3

Seinällä on myös ikisuosikkini ja upean Hanna-Riikka Heikkilän ihana jäätelöprintti. Se roikkuu tuunaamassani vanhassa henkarissa. Vaikkeivat ole aivan prikulleen samaa sarjaa keskenään, printti ja henkari, niin yhdistelmä sopii tuohon kuvan teemaan. Neliön mallinen sienijuliste on ollut yksi suosikeistani aikoinaan ja se oli aikojen saatossa aika paljon repeillyt ja ruttaantunut reunoistaan, joten oli täydellinen fiksaus leikata se pienemmäksi ja laittaa kehyksiin. Joiden sisään sujahti myös pieni valaskoriste.

The men on Lauri Ahtisen printti. Tiesin heti sen ensi kertaa nähessäni, että se sopii meidän lastenhuoneeseen (tai olkkariin) superhyvin ja lapset tykkäävät siitä hulluna! Poola Katarynan henkarrin pääsi roikkumaan tyttäreni viimekesäinen ihana kangasreppu. Lipaston päällä olevat tavarat olivat siinä jo valmiiksi ja ilahduttavasti sattuivat olemaan juuri oikean värisiäkin. Vitsit, ihana kevät ja innostus ja lastenhuone ja söpöt esineet ja asiat! 

IHAN ITSE TEIN – KREISINAAMABOMBER

Se lauantaiaamu alkoi niin, että aamupalan jälkeen lahjoin lapset kaupunkireissulle kangaskauppaan, koska olin saanut idean ja se oli saatava toteuttaa heti. Kaupassa tiesin heti mitä haluan. Harmaata collegekangasta ja resoria, jonka väriä kyllä arvoin melko pitkän hetken. Mietin vihreää, harmaata ja mustaa resoria. Vähän myös vaaleanpunaista, johon loppujen lopuksi päädyin. Kotona levitin yksiväriset puuvillakankaat ja vanhat vihreät Friitalan mokkanahkashortsit lattialle ja aloin leikellä erilaisia muotoja. Piirsin kaavat takkiin, leveä yhdestä palasta muotoutuva selkämys ja simppeli vetoketjullinen miehusta taskuineen. Mallailin pitkin päivää silmäpussien, kukkamaisten kuvioiden, käsien ja huulien paikkoja takakappaleelle. Välillä lähettelin väliaikakuvia kaverille, että kummasta vaihtoehdosta tykkäät enempi. Tein aina kuitenki niin, mistä itse tykkäsin enemmän. Iltasella silitin liimaharson avulla kreisin naaman kappaleita paikoilleen. Yön tunteina vaihtelin ompelukoneeseen tiuhaan eri värisiä lankoja ja ompelin palat kiinni.

Sunnuntaina viimeistelin takin, leikkasin langanpätkät ja tein viimeiset silittelyt. Ei vitsit minkä makeuden teinkään, ajattelin. Kreisin bomberin! Nyt suunnitelmissa on pienenpieni kokonainen mallisto tätä sarjaa, koska eihän näitä nyt vaan voi jättää tähän. Ei  vaan voi. Mitäs te tykkäätte? 

Minut kuvasi mannekiineeraamassa jälleen Riikka Kantinkoski. Korvissani heiluvat upeat maanantaimalli-korvikset.

KUN KEKSII HYVÄN IDEAN JA SE EI IHAN OLEKAAN SITÄ

Ihan joka kertahan ei pysty onnistumaan ideoinnin ja toteutuksen suhteen, vaikka olis kuinka hyvä idea. Sehän tiedetään. Tänään silti mun luotto oli kova, oli hyvin suunniteltu idea ja jo aikaisemminkin toteutettu. Niin, siis kahden lapsen kanssa ja vuosia sitten. Nyt heitä oli neljä ja ikäskaala yhdestä yhdeksään vuotta. Ollaan siis otettu isompien lasten kanssa muutaman kerran alkuperäisen kuvan (jota ei taida olla blogissa julkaistu, joten ei ole mitä näyttää) kaltainen toisinto kuvasta, jossa isosisko hyppää sängyllä korkealle ja pikkuveli seisoo vierellä ja katsoo kaukaisuuteen kekkosmaisesti. Sellainen koko perheen suosikkikuva. Molemmilla on ollut kaikenmaailman roolivaatteita siinä kuvassa päällä, mitä vaan on heidän varastoistaan milloinkin löytynyt. Nyt päätin, että otetaan nuorimmainenkin mukaan ja naapurinpoikakin. Hei jee, kivaa ja saadaan kiva sisaruskuva ennenkuin perheeseemme saapuu silmälasit ja yksi lapsi muuttuu hivenen eri näköiseksi.

No, roolivaatesäkki oli viety varastoon, mutta eipä siinä, kun laittaa liian isot hatut päähän, sehän on huumoria se. Ja erilaisia aurinkolaseja, niitä meillä on ja ne jos vielä pukee päälleen väärinpäin tai vähän vinoon, niin se on huumoria se. Sitten vaan lapset sängylle hyppimään ja minä räpsimään kuvia. Nooooh, jokainen lapsi vuorollaan suuttui tai itki, ananasaurinkolasit räsähtivät rikki (loistavaa ennakointia niitä tulevia silmälaseja ajatellen…), koko nelikkoa ei saatu kuin ehkä viideksi sekunniksi sängylle yhtäaikaa… Mutta jokainen lapsi kuitenki myös nauraa käkätti, aikuisilla oli hauskaa seurata tätä kaikkea (ja pidellä pinnoja pitkinä) ja nauratti välillä vähän ehkä väärässäkin hetkessä ja piti kääntää katsetta poispäin ja lapset kyllä hyppivät sängyllä sydämensä kyllyydestä. Eikä näistä kuvistakaan nyt huonoja tullut. Sinnepäin meni sen edellisten kuvien toisintojenkin kannalta.

* Lasten vaatteista sulkakuosiset ja mintunvihreät housut sekä tytön musta huppari saatu Melli EcoDesignilta, ihan ihania! Yhteistyössä Melli EcoDesign ja Lasten PR.

KOULULAISEN ITSE TEHTY KESÄREPPU

Miisun reppu / muita ihania

Miisun reppu / muita ihania

Miisun reppu / muita ihania

Alkuviikosta siivoilin läpi kangasvarastojani ja tytär keräili niistä itselleen laatikollisen tilkkukankaita. Voi kuulkaas, voin kertoa, että siinä oli onnellinen yhdeksänvuotias! Ja hänen ystävänsä myös, jonka pyysin meille kangasjaoille ja annettiin kankaita myös hänelle, jottei ihan joka tilkku jää meille (koska mun alkuperäisenä tarkoituksena oli päästä isosta osasta tilkkuja ihan vaan eroon). Tytöt ovat sitten pitäneet kässäkerhoa pitkin viikkoa ja ommelleet erilaisia söpöjä pieniä pehmoja tilkkukankaistaan.

Yhtenä iltana keksittiin tytön kanssa, että hänhän voisi ommella itselleen kivan kesärepun. Hän piirsi sopivat kaavat ja leikkasi repun palat mieluisista kankaista.  Tytön toiveesta ommeltiin saumoihin vielä siksak-ompeleet, koska silloin tilkut näyttävät sarjakuvamaisilta. Tyttöni on erittäin kova Aku Ankka -fani, siksi.

Taskuksi reppuun löytyi tilkkujen seasta vanha kangaspala, johon oli testattu silitettävää tulostuspaperia joskus vuosia vuosia sitten. Silloin tytön isä muokkasi Metallican ja Guns’n’rosesin fontteja käyttäen tytön nimen ja teksti silitettiin kiinni bodyyn, joka hänellä oli päällään halloween-juhlissa. Aika hauska muisto sekä löytö ja taskustakin tuli superhieno.

Reppu onnistui yli odotustemme ja siitä tuli juuri oikean kokoinenkin, vaikka sitäkään emme etukäteen kauhean paljon miettineet. Ihanat yhteiset ompeluhetket ja huippukiva lopputulos!

Miisun reppu / muita ihania

Miisun reppu / muita ihania

Miisun reppu / muita ihania
Miisun reppu / muita ihania

VUONNA 2015…

Viime vuonna ompelin ja neuloin vähemmän kuin mitä piirsin, maalasin ja käytin saksia. Siihen on syynsä. Kotiäitivuonna ei paljon ehtinyt ompelukonetta ottaa esille ja koska sohvalla en ole juurikaan istuskellut, neulominen ja ompelu jäi paljon vähemmälle. Joskus myöhemmin taas. On ollut kyllä ihan ihanaa antaa mennä noiden muiden suhteen, piirrellen lasten kanssa kaikenmaailman papupupuja ja kirahvikaijoja, antaen käden kirjoittaa uusia fontteja erilaisille papereille ja maalaillen aarrekarttoja. Kotona oli ihana olla, ja oli mukavaa seurata kaikkien vuodenaikojen kirjo ja auringonnousut ja -laskut täällä kotikolossa. Vauva teki kodista taas enemmän kodin ja tärkeän paikan meille kaikille.

Vuoden teema oli tehdä asioita, joita en ole tehnyt ennen ja jotka vähän vaikka jännittäisivätkin. Ihan hyvin onnistuin siinäkin. Olin rohkeakin ja sanoin muutaman kerran aivan suorat sanatkin, sellaiset hyvät ja ihanat sanat! Nautin äitiydestä, ja nautin siitä, että välillä olin ihan vain Tiina. Lapset kasvoivat nopeampaa kuin minään vuonna, sille musta tuntuu. Kiitos 2015, olit rankka, mutta toit elämääni paljon hyvää. Vuosi 2016, anna jotain ihan huippua ja mahtavaa, olen valmis!

boysofsummer2

viirauhakatossa1

ystis_pieni11

varityskirja11

unelmointikielletty2

tyynyt2

tuulisella_tuulia5

TITTI2

JOULUKALENTERI muitaihania.com TIINA ARPONEN

sienikuva2

ryijy_2

sienikuvausretkella2

sitteri41

styleroomiin2

sukka_tammi11

syottis21

peace_muitaihania1

ryijy11

ryijy_3

Let me be the one that shines with you

ruutu301

ruusukka11

ruu10

rutistuspehmo2

plus1

runonnayttely11

raitahuivi11

puutyo3

plus2

neonpupu31

pipo4

miisunpoyta3

muitaihaniatiinaneuloo2

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_1

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_6

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_14taulu_kettutyhjyys11

olohuone_300915

mattokeittiossa1

maailmamuovautuu21

lipasto4

lapset_pisarapoksy1
kesasukat

keltsupupu31

keittio5

keittio3

keittio1_1

juhakuva21

jatski11

jaakkaappitaide21

emmahuttu.fi-1122

haapeitto31

haaveilu71

happyhalloween1

housut_kaava11

housut2_21

infotaulu11

aarrekartta3

kranssi, muita ihania

JK15_9

kiitos_nelio

MARRASKUUSSA MEILLÄ OLI TÄLLAISTA

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_1

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_2

Marraskuu mennä humpsahti tuosta vaan ohitse ja pitäisi pikkuhiljaa valmistautua jouluun. Meillä ei vielä kovin paljon jouluisia juttuja näy, joululaatikot ovat edelleen varastossa, mutta ehkä jo ensi viikolla ehditään hakea ne ja tutkia taas iloissaan, että mitä kaikkea siellä onkaan. Se tunne on vanha tuttu lapsuudesta asti, kuinka sitä ilahtuukaan vuosi vuoden jälkeen niistä samoista joulukoristeista. Vuosien saatossa niitä tietysti tulee aina vähän lisää ja osaa jää pois matkasta, mutta minullakin on noissa laatikoissa koristeita ensimmäisestä omasta kodista 90-luvulta saakka. Tänään vähän kiertelin pitkin kotia, tää on niin valtava, että oli todella pitkä kierros, heh, miettien mitä laittais minnekin. Tuliskos paperitähtiä ikkunoihin, minne nurkkaan laitettaisiin kuusi ja pitäisikö jotain koristeluita tehdä itse. Siinä samalla tuli todettua, että täällä on kyllä monia itsetekemiä juttuja pitkin kotia. Niistä rakentuukin juuri se meidän näköinen koti. Tyttökin totesi nukkumaan mennessä, että meillä on kyllä tosi kiva koti. Poika taas muutama päivä sitten tokaisi, että kotimme on tosi valkoinen, että haluaisinko oikeasti, että meillä olisi vaaleanpunaiset seinät. Se kysymys sai mut purskahtamaan nauruun, koska aika moni olis eri mieltä siitä valkoisuudesta.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_5

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_6

Vuosia sitten tein pitkään ja hartaasti Onnipeittoa, jonka alla edelleenkin köllötellään. Siinä on tytön piirtämiä kuvia kirjottuna tilkkuihin ja reunassa lukeekin, että peitto on tehty vuosina 2009-2011 äidin ja tyttären yhteistyönä. Peittoa tehdessä muistan pohtineeni, voinko laittaa sisäpuolelle vanhan lakanan, että se saattaa olla valmiiksi jo liian hiuti, kestääköhän se. Laitoin sen silti ja aika ja käyttö on tehnyt tehtävänsä, se on muutamasta kohdasta repeillyt, mutta pitää tarttua joku ilta toimeen ja korjata ne kohdat, silleen röllipeikkomaisesti vaikka.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_7

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_9

Ostin eilisiltä joulumarkkinoilta viereisessä pöydässä myyneeltä Vihreän Talon Annikalta ihanan käsin tehdyn kynttilän. Siinä on sitruunaruohon tuoksu ja tänään oli mahdollisuus polttaa sitä rauhassa hetki tuossa olohuoneen pöydän ääressä, kun kotona olivat vain isommat lapset. Niin harvoin nykyään tulee polteltua kynttilöitä, että asia sai vähän jopa ihmettelyä. Kuusi on Kotipalapelin Rillan käsityötä. Tulitikkuaskin päällystin Kanelimaan postikortilla, se näyttää nyt paljon kivemmalta. Voin kertoa, että meillä ei oo vuosikausiin ollut yhtään koristeltua tulitikkuaskia, vaikka joskus on niitä tullut tehtyä enemmältikin.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_10

Villasukat ovat sohvan ja sängyn laidoilta päätyneet pikkuhiljaa taas käyttöön ja tekisi kyllä mieli tekaista taas jotkut kiva uudet. Tytöllekin, joka tuossa sukkia kovasti ihaili, mutta seittämänveljeksen karheus oli sille liikaa, vaikka kuvio noissa sukissa miellyttikin. Ja onhan tuo kokokin ehkä vähän väärä.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_12

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_13

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_14

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_15

Olohuoneen seinälle pääsi kehyksissä testiin Jätski-printti, jota on pian saatavilla teille kaikille. Infoan lisää täällä sitten kun. Siinä nyt ei ole ainakaan mitään jouluista, vaan se on ennemminkin raikas, ihana tuulahdus menneestä kesästä ja toivonpilkahdus seuraavasta, jota kohtihan tässä jo kovaa vauhtia mennään kaikesta huolimatta. Mietin, että ihan yhdellä hakusanalla ei taida löytyä täältä blogin puolelta kaikkia käsin tekemiäni juttuja, joita meidän kodistamme löytyy, niin tein Styleroomin puolelle kansion, jonne on koostettu niitä vähän enemmän samaan paikkaan. Että tämmöistä täällä tänään, ensimmäisenä adventtina!

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_4

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_3

 

KOLME TYYNYÄ

tyynyt5

Kiertelin pitkin kevättä ja kesää kaupoissa sillä silmällä, jos löytyisi uudet tyynyt sohvalle. Ihan ulkomaillakin katselin kuulkaas. On hankalaa raskia ostaa jotain tosi simppeliä, kun tyynyt olisivat niin helppoja ommella hurauttaa itsekin. Toisaalta sitten taas, se ompelu on ihan todella tylsää, kun on vain neljä saumaa ja se olis sitte siinä. Tuntuu, että koneen esille nostaminen ei maksa vaivaa. Ja onhan valmiita tyynyjä ihan älyttömän hienoja ja kauniita, että ei niitä itse voisi edes tehdä.

Toisinaan, kun olen vauvan kanssa kävelyllä ja en oikein tiedä minkä reitin valitsisin, saatan tehdä niin, että annan edellä olevan ihmisen ”päättää” reittini. Lähden kävelemään jonkun perään ja mietin vaikka, että seuraavassa risteyksessä käännyn eri suuntaan kuin hän, tai että jatkan suoraan seuraavasta korttelista, jos edellä oleva ihminen poikkeaa sen korttelin aikana kaupan ovesta sisään. Tää on siis semmosille todellisille lusmuille, aivottomille päiville, kun ei kertakaikkiaan jaksa ajatella itse. Viime viikolla tällainen reitti vei mut lähes suoraan kangaskaupan ovelle, joten päätin käydä vilkaisemassa, olisiko siellä hailakan liilaa pellavaa. No, yllättävää, ettei mitään haaveilemiani värejä oikeissa materiaaleissa ollut (milloinpa sitä löytäis sen kankaan mitä on lähtenyt mielikuvissaan hakemaan?), mutta päädyin silti ostamaan nuo melkein sopivat kankaat. Liila, harmaa ja beigehtävä persikka, oijoi, mikä yhdistelmä!

tyynyt4

tyynyt3

tyynyt2

Ehkei liene yllätys, että kankaita leikellessä satuin nappaamaan käteeni myös pensselin ja valkoista ja neonkeltaista kangasmaalia ja vähän sutaisin kuvioita muutamaan palaan. Ompelin vetoketjut tilkkujen keskelle ja ne saavat pilkottaa sieltä aivan kunnolla, komeat, värikkäät vetskarit. Käytän tyynyissä pehmoisia ja kuohkeita sisätyynyjä, joten ne on suhteellisen iisi sujauttaa tyynyjen sisään, vaikka vetoketjuaukot ovatkin melko pienet.

Tyynyistä tuli kyllä tosi kivat! Ne sopii tuohon värimaailmaan hyvin ja miten pieni muutos ja iso ilo, oujes!

tyynyt1

AARREKARTAT

Mää oon tosi hyvä siinä, että en ennen lasten iltasatua osais ikinä arvata, mitä teen yllätykseksi heille heidän mentyä nukkumaan. Viime viikolla yllätin sekä itseni, että lapset maalailemalla aarrekarttoja yömyöhään. Iltasadussa oli jotain aarrekarttoihin liittyvää ja sain siinä pimeydessä unia odotellessa ajatuksen millaisen kartan haluan toteuttaa. Niinpä muutamana iltana akvarellimaalit pensseleineen viuhui ja tussi piirteli kädessäni kuin itsestään puita, majakoita ja valaita. Itse aarteet suurine aarrearkkuineen kartoista puuttuu, mutta siinä onkin juju. Karttojen katselija saa antaa mielikuvituksen juosta, keksiä itse millaisia aarteita siellä voisi ollakaan. Täydellisiä, ihania aarteita tietenkin!

 

HAAVEILUPEITTO

Se taisi olla kesällä 2007, kun aloin tekemään tätä haaveilupeittoa. Suurta tilkkutyötä, josta piti tulla tytölleni köllöttelypaikka, jossa olisi paljon katseltavaa, kankaista ja nauhoista muodostuneita maisemia, mielikuvia, värejä, kuvioita, kuoseja. Muistan istuneeni monena iltana kävelykadun varrella sijainneessa kodissamme, ikkunan alla ruskeassa nojatuolissa, kirjoen ja aplikoiden käsin pieniä tilkkuja. Tein ainakin kivikon, meren aaltoja, jättimäisen joulukuusen kesämaisemaan ja pienen pienen omenapuun. No, toisinaan innostus syystä tai toisesta laantuu. Niin kävi tuonakin kesänä.

Vuonna 2010 minusta tuli täti ja löysin valmiit palat, joista taisin jonkun käyttää kummityttöni syntymälahjaan, eli tilkkupeittoon tietenkin. Samoin kävi kolme vuotta myöhemmin, kun toinen veljeni lapsista syntyi. Mielessäni ajattelin antavani tilkkupeittojen mukana noille ihanille tytöille lahjaksi ripauksen tätimäistä luovuutta.

Koskaan en ole haaveilupeittoa unohtanut, joka piti tehdä. Nyt rakas tyttöseni on jo kahdeksan, hänellä on monta peittoa, omanlaisiaan haaveilupeittoja. Vähän erilaisia. Siivoilin vasta kangaslaatikoita läpi ja nuo jäljellä olevat valmiit aplikoidut tilkut tulivat vastaan ja oikeastaan samantien tiesin mitä niistä teen. Haaveilupeiton tytölle, joka äskettäin syntyi ja jota en ole vielä edes tavannut, mutta joka tuntuu tutulle jo valmiiksi ja jonka kasvua äitinsä vatsassa olen saanut seurata. Vauva on rakkaan ystäväni esikoinen. Tuli olo, että saan ne tunteet ja ajatukset, jotka koin niitä ensimmäisiä tilkkuja tehdessäni, nyt koottua tuohon pieneen peittoon, jonka tuolle ystävän vauvalle annan. Tuo ihana vauva varmasti tykkää peitosta ja kokee ne tunteet, joita minä omalle tytölleni halusin tuolloin antaa, ja annoinkin, mutta muiden tilkkupeittojen muodossa, heh (että ei oo jäänyt kyllä ilman!). Voi, ette arvaakaan kuinka mää täällä kyyneleitä pyyhin silmäkulmistani, kun peittoa tein. Tilkut toivat mieleen paljon muistoja vuosien takaa ja siihen päälle yhteiset keskustelut ystävän kanssa ja elämän ihmeellisyys ja elämänmutkien kiemurtelut täällä maapallolla.

Oma rakas vauvani testasi peittoa sunnuntaiaamuna ja hyväksyi sen kyllä. Tutki nauhapätkiä reunoilla ja kuolasi peiton päälle hienosti. Lahja päätyi omistajalleen jo etukäteen ennen yhteistä kohtaamistamme ja tänään vastaanotin videon, jossa pieni, pullea tyttö haukoitteli peiton päällä ihanasti. Onnistuin, tiedän sen jo valmiiksi.

VIIME VUONNA MÄÄ…

…en olis osannut tammikuussa arvata, miten seuraava tammikuu alkaa, mutta kukapa osais ja sepä tässä elämässä onki niin hienoa. Viime vuosi oli myllerrysten vuosi, mutta silti aivan hyvä, leppoisakin välillä ja lämmin ja aurinkoinen, ainakin jos kuvia katsoo. Tein käsitöitäkin jonkun verran, mutta paras aikaansaannos tuli marraskuussa, kun beibi beibilöinen syntyi. Hän on niin hurmaava tapaus. Tyttö ompeli, maalaili ja kirjoi kanssani monta kertaa ja pojan kanssa piirrettiin kyllä ihan hirmuiset määrät yhdessä. En mää oikein muuten osaa summata vuotta, kuin että on ihanaa olla noiden kolmen lapsen äiti. Olen kiitollinen kaikesta.

Tämän huikean juhlahatun teki ystäväni Tanja.

Tänä vuonna haluan piirrellä vieläkin pidemmän ruutuhyppelyn kuin viime vuonna (273 ruutua), kirjoittaa ja piirtää kirjan, neuloa villasukat ja tehdä jokaiselle lapselleni valastyynyn. Onnellista vuotta 2015 minulle ja sinulle!