Tietoa mainostajalle ›

OLIPA IHANA JUTTU MEISTÄ PUOLI SEITSEMÄSSÄ

Hihii, äsken oli hauska hetki! Joku joskus vasta kyselikin, että joko se ohjelma tuli, josta joskus taannoin (no okei, aika kauan aikaa sitten!) kerroin. Äsken se sitten vihdoin tuli ykköseltä Puoli seitsemän -ohjelmassa. Ollaan muututtu vuodessa molemmat, mun tukka on kasvanut ja vaihtanut väriä, tyttö selvästikin kasvanut ja kotikin näytti ihan eriltä. Niillä ei kuitenkaan mitään väliä, pieni pätkä meistä ja ompeluhommista oli suloinen, ihana, lempeä ja oikea hyvänmielen pätkä! Hauskaa myös se, etten itse enää muistanut yhtään koko kuvauspäivästä ja tuo ohjelmassa ommeltu pehmokin on ollut jo hyvän aikaa varaston uumenissa tallessa. Ja supermahtavaa se, että samassa jatkossa oli ihana Ville Leinonen ja tän hetken lempparibiisini. Katsokaa, Yle Areenasta löytyy (kohdassa 4:48)!


VIISI VUOTTA SITTEN NEULOTTIIN JÄMÄLANKAPIPOJA

Viisi vuotta sitten Muita ihaniassa neulottiin porukalla jämälangoista hauskoja ja erittäin värikkäitä pipoja. Sopii tähänkin päivään aivan hyvin. Ehkä itse kääntäisin reunan tuplaksi omastani nyt, mutta erinomainen jämälankojen kulutustekniikka tämä edelleen on. Ohje löytyy myös etusivun Neuleohjeita ja muita ihania -valikosta.

Pipo on malliltaan jämäkän tiukahko, pitkä ja myssymäinen. Lankana käytin Isoveljeä ja kaksinkertaista Maijaa. Puikkoina sekalainen seurakunta vitosen sukkapuikkoja.

OHJE: Luo 70 silmukkaa vitosen sukkapuikoille. Jaa silmukat neljälle puikolle ja neulo putkena pipomaisesti. Neulo aina neljä riviä yhdellä värillä ja vaihda seuraavaan. Rivit voi tehdä joko niin, että neuloo neljä riviä oikeaa ja seuraavat neljä nurjaa TAI että neuloo neljä riviä oikeaa ja kääntää työn toisinpäin ja neuloo taas neljä riviä oikeaa, kunnes on värinvaihdon aika ja kääntää taas, tällä säästyy nurjien neulomiselta, mutta värinvaihtokohtaan tulee reikä (jonka saa kyllä päättelyvaiheessa kiinni).  Neulo yhdenksäntoista railakan väristä väririviä, jonka jälkeen aloita kavennukset. Kavenna jokaisen puikon kaksi viimeistä silmukkaa oikein yhteen, jokaisella OIKEALLA väriraidalla (eli neljän kerroksen ajan). (viimeistään tässä vaiheessa on päätettävä kumpi puoli piposta on päälipuoli, alunperin ajateltu sisäpuoli voikin olla herkullisempi) (eli kavennukset tehdään sillä väriraidalla joka näkyy OIKEIN silmukoin neulottuna ulospäin ;)) Nurja väriraita tehdään ilman kavennuksia. Kun jäljellä on muutama silmukka per puikko (muistaakseni neljä tms), katkaise lanka ja vedä se jäljellä olevien silmukoiden läpi ja kiristä.
 
Virkkaa lopuksi pipon reunaan piparireuna ja tee tupsu. Ja tsadaa, pipokki on valmis! Ainiin, päättele langat! ;)

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ

Olen miettinyt asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi tässä ja nyt, suomalaisuuden peruspilareita, asioita joita arvostan ja jotka saavat sydämeni pamppailemaan. En ole aina asunut Suomessa, synnyin Ruotsissa, kuten siihen aikaan oli tapana aika monilla muillakin perheillä ja palasimme Suomeen ollessani nelivuotias. En muista niistä vuosista paljoakaan, valokuvien perusteella enemmänkin muistoni ovat koostuneet. Usein silti joulun aikaan mietin yhtä kuvaa, jossa olemme Suomi-seuran joulujuhlassa. Taisi olla tärkeä juttu se seura siellä asuessa, vaikka ei kaukana kotimaasta oltukaan, olla silti yhdessä toisten suomalaisten kanssa.

Nämä neljä mahtavaa vuodenaikaa! Rakastan jalkojen alla narskuvaa lunta, kirpsakkaa pakkasta joka puree poskipäitä, kunnon lumimyräkkää, räystäältä sulavia lumia, jotka vesinoroina valuvat, keväistä tajuttoman kirkasta auringonpaistetta siniseltä taivaalta, ensimmäisiä kukkasia, jotka puskevat lumen läpi, kylmää vappua jolloin tietää, että pian alkaa kunnolla vihertää, Suvivirttä ja keväänvihreää, valoisia kesäöitä, juhannuksen taikaa, mustikkamättäitä, yöllisiä autoajeluita läpi Suomen kun usvaa on pelloilla, syyssateita ja sen tuomaa sysimustaa pimeyttä, luonnon tajutonta väriloistoa syksyisin! Erityisesti Suomen kesä, se on aina täydellinen!

”Suomi on hyvä paikka ponnistaa, kuhan uskaltaa ponnistaa.”, totesi rakas ystäväni ja yhdyn hänen sanoihinsa täysin. Viime päivinä olen miettinyt sellaistakin juttua, että kyllä me suomalaiset pikkuhiljaa opimme enemmän siihen, että sanomme ne mielessämme olevat kauniit ja hyvät asiat toisillemme, kannustamme toisia ja rakastamme ja annamme rakastaa. Kiitos Suomi!, täällä on hyvä olla!

Seuraavissa kuvissa esiintyy paloja kauneinta Suomea. Hanko. Lilltötar. Helsinki. Petäjävesi. Hailuoto. Oulu. Ylläs. Kaukonen.

PIKKU PEMBERLEY ILLALLINEN KAHDELLE muitaihania_195Hailuodossa, Bättre Folk, 2016juhannushamesyyssukat_marraskuussa3

nallikarilove_havupuumuitaihaniasyyssukat_syyskuva1oululove_miisujakimppuMummola Travelssaunatuulisella3PIKKU PEMBERLEY ILLALLINEN KAHDELLE Mummola TravelsKukkaseppeleet, kesä 2016 / muita ihania Mummola Travels TAAPERON PIKKUREPPU / MUITA IHANIA Miisun reppu / muita ihania linnanmaalove2Supersöpö jäälyhty nallikarilove_ihanat3Mummola Travelsoululove_pilpasuo3kesäreppu / muita ihaniaMummola Travels oululove_pilpasuo5sienikuva4Jäätelökorvikset / muita ihaniatoukokuun yöMummola Travels

Muhkea pipoveneelläMummola Travels

Hailuodossa, Bättre Folk, 2016
image2tuulisella_tuulia2Mummola Travelssienikuva2JUHANNUSKALENTERI 3/24PIKKU PEMBERLEY ILLALLINEN KAHDELLE

Kuvista kiitokset: Minä ja perhe, Hanna Salonen. Minä kukka kädessäni, Maiju Koskela. Minä kesähattu päässä, Pinja Rouger. Minä syyspellolla, Tuulia Kolehmainen. Minä ja ystäväni pipot päässä, Riikka Kantinkoski.

 

TARINA TURVATYYNYSTÄ

TURVATYYNY / MUITA IHANIA

Joku seuraajistani saattaa muistaakin tämän tyynyn kaukaa vuosien takaa. Kerron siitä teille nyt pienen tarinan. Kahdeksan vuotta sitten tyttäreni muutti ensimmäisen kerran. Koti, jossa hän oli elänyt ensimmäisen vuotensa, vaihtui toiseen, koko perheen muuttaessa uuteen kotiin. Ensimmäisen lapsen kanssa sitä ehtii pohtia kaikenlaista aivan eri tavalla, varsinkin näin jälkikäteen sen huomaa. Halusin tytölleni kodin vaihtumisen olevan mukava juttu, joten ompelin hänelle muutoa varten turvatyynyn. Saattaa olla, että eniten hoidin siinä omaa ompeluvimmaani, mutta oli tyynyllä kyllä virkansakin. Tyttö tykkäsi siitä heti jo silloin ja tyyny on kulkenut kaikki nämä vuodet mukana, kodista toiseen ja välillä seikkaillen pehmolelukorissa. Tänään tyttäreni sänkyä pedatessa, tyynyn nakatessani sängylle, muistui tämä juttu mieleen.

Turvatyynystä puhuttaessa perheessämme aina tiedetään mistä on kyse ja onhan se nyt söpökin tyyny edelleen. Tyynyn kankaista on kerrottava sen verran, että vihreä neulos on itse koneella neulomani artesaanikoulun päättötyöneule, joka ei koskaan päätynyt varsinaiseen käyttöönsä vaan päätyi tähän tyynyyn. Rusetissa oleva ruutukangas on äitini 80-luvulla ostama ja vuosikausia kangaskaapissa hautoma superihana kangas, josta ei koskaan tehty mitään suurempaa, koska se oli aina kaikkeen liian ihana eikä kangasta raskittu käyttää kuin vasta 2000-luvulla. Ajatus tyynyn takana on myös kyllä aika ihana, se, että se luo turvaa uudessa tilanteessa. Toivottavasti tyyny matkaa joskus vielä tyttären mukana hänen ensimmäiseen omaan kotiinsa, jos nyt ei sängyn päälle,  niin johonkin yläkaappiin ainakin, terveisenä äidiltä. Rakkaustyynynä.


TURVATYYNY / MUITA IHANIA

SILKKIMEKKOLÖYTÖ OMASTA KAAPISTA

Eskarimekossa melkein kolmannella luokalla

Eskarimekossa melkein kolmannella luokalla

Tein vaatekaapista aivan valtavan ihanan löydön eräänä päivänä. Siellä roikkui lähestulkoon piilossa tämä tyttären suloinen eskarin kevätjuhlaan tekemäni silkkimekko. Olin autuaasti unohtanut sen sinne. Mutta mitäpä siitä, että se on siellä hautunut lähes kaksi kesää käyttämättömänä, sillä pikkuisen pääntietä suurentamalla se oli aivan hyvä kesämekko edelleen, ehkä jopa juuri oikean kokoinen nyt. Ero eskarilaisen ja kolmannelle luokalla menijän mekoissa on oikeastaan vain helman alta ulos kasvaneet polvet. Noita ihania kummitädin Intiasta tuomia silkkikankaitakinhan mää säilytin vuosikausia kaapissa odottamassa sopivaa vaatetta, jonka niistä tekisin.

Eskarimekossa melkein kolmannella luokalla

OI, IHANA OULU!

Ehkä tiedättekin, että mun juuret on Oulussa. En oo siellä syntynyt, mutta nelivuotiaasta 23-vuotiaaksi asti elellyt, kouluni käynyt ja sydämestäni olen kyllä tosi oululainen. En usko, että koskaan sinne enää muuttaisin, mutta ei se haittaa, osa sydämestä voi silti olla siellä aina. Kaipaan sinne usein, en ehkä siihen kaupunkiin, joka se on nyt, vaan ehkäpä vain niihin ihanimpiin muistoihin vain. Kaupunki on muuttunut vuosien varrella paljon ja niin olen muuttunut minäkin.

Meri Oulussa on omanlaisensa, se on minun lapsuuteni meri. Nallikari on aina jollain tavalla lumoava. Tuntuu kuin siellä leija nousisi aina korkeuksiin ja aava meri siintelisi niin kauniina, että tulee olo jolloin kaikki on mahdollista. Ja onhan siellä vähän sellainen olo, kuin olisi ulkomailla. Ja joka kerran jälkeen taskuista löytyy hiekkaa, vaikkei olisi edes möyrinyt rannalla.

Loppukesän hillasuot, ne tuntuvat auringonkeltaisille, ja männynvihreät metsät, niissä tuoksuu suopursu.

Vein lapset Pilpasuolle, ja kiersimme lyhyen luontopolun. Alku oli lupaava, lapset keräsivät ison kimpun suovilloja, juoksentelivat pitkospuilla. Metsän puolella sääskiarmeija hyökkäsi kimppuumme, ininä oli valtaisa. Taapero tarrautui tiukasti syliin ja lähes juoksimme reitin ympäri. Toisaalta, jos se oltaisiin kevyesti kierretty ilman mitään vastoinkäymistä, ei retki naurattaisi niin paljon jälkeenpäin. Kasvitieteellinen puutarha Linnanmaalla vähän rehahtanut ja ylikasvanut, mutta sääskiä oli sielläkin, tuttua ja turvallista. Oulua ihanimmillaan mulle juuri nyt, kuvina olkaat hyvät. Kiitos Oulu, olet ihana kaupunki.

oululove_pitksopuilla2

oululove_pilpasuo2

oululove_pitkospuilla

oululove_miisujakimppu

oululove_pilpasuo1

oululove_pilpasuo5

oululove_ruujatupasvillat

oululove_pilpasuonpitkospuut

oululove_pilpasuo3

oululove_kaikkilapsetpitkospuilla

oululove2_lansipatela_ruujasateenvarjo

linnanmaalove1

oululove3_kukkakimppu

oululove_lansipatelankoivut

ainolalove1

linnanmaalove3

linnanmaalove2

linnanmaalove4

nallikarilove_ihanat3

nallikarilove_kaukaa

nallikarilove_ihanat

nallikarilove_runo

nallikarilove_mummi

nallikarilove_mv

nallikarilove_uimavalvojakaukaa

nallikarilove_majakkatakaa

nallikarilove_majakka

nallikarilove_varjoa

nallikarilove_pelastusrengas

nallikarilove_heitto

nallikarilove_havupuu

nallikarilove_uimakopit
nallikarilove_uimavalvoja

KAHDEN VUODEN JÄLKEEN PÄIVÄPEITTO ON VALMIS

MUITA IHANIA PÄIVÄPEITTO 2016

Huhhuh. Nimittäin kaksi vuotta sitten aloittamani päiväpeitto on vihdoin valmis. V A L M I S. Aivan niin ihana, viimeistelty ja upea siitä ei tullut, mihin olisi ollut mahdollisuus, muutamat mutkat suoristin matkalla. Miksikö siinä meni näin kauan… No, välillä mm. synnytin ja into ompeluun oli poissa ja sittemmin taas vastoinkäymiset ja vanulevyjen puute ja taustakankaan ryttyisuus tympäisivät ja annoin keskeneräisen peiton marinoitua kaapissa. Mutta nyt, tuossa se on sängyn päällä hoitaa hommansa.

Aluksi piirsin hienon mallikuvan, johon laskin tarkat mitat erikokoisista kolmioista, että miten kuviot siihen laitetaan. Taisin jopa pyytää ystävän kylään harrastamaan ajatustoimintaa, että paloista tulee varmasti oikean kokoiset. Äitini kanssa leikattiin palat kankaista, minä lyllersin lattian rajassa suuren vatsani kanssa ja ihanista ihaninta Marimekon Domino-kangasta kirpaisi leikata, mutta leikkasinpa silti. Suurimmat hidastukset olivat tosiaan se, että mulla ei ollut sopivan kokoisia paloja vanulevyä ja ostettuani sitä, olin ajatuksissani ottanut siltikin liian vähän. Eikä enää huvittanut taas koko peitto. Taustakankaaksi hankin ison lakanan, joka sekin oli liian pieni ja tässä kohtaa tein melkein suurimman oikomisen, nimittäin viime viikolla otin kangaslaatikosta ihan ryppyisen kangaspalan, jonka ommella täräytin peittoon ja äkkiä reunoihin kanttikaistaleet ja tikkauksia ympäriinsä. Se asia, mikä tekee tästä peitosta kaikista eniten itselleni epätyypillisen, on se, että tätä en ole tikannut käsin. Tälleen kahden vuoden jälkeen… No, en tehnyt. Ehkä seuraavan peittoon sitten siinä vaiheessa, kun olen mummuiässä, lapsilla jo omia lapsia ja minä otan rennosti käsitöitä tehden siellä järvenrantahuvilassani.
MUITA IHANIA PÄIVÄPEITTO 2016

MUITA IHANIA PÄIVÄPEITTO 2016

Muita ihania päiväpweitto 2016

MUITA IHANIA PÄIVÄPEITTO 2016

MUITA IHANIA PÄIVÄPEITTO 2016

Onhan se silti aika ihana. Tuo Domino on aivan tajuttoman kaunis kangas, onneksi kaikki lähti siitä, että löysin kankaan Riikan (Weekdaycarnival) kirppiskasasta. Lisäksi siinä on Ikean kankaita, tilkkulaarilöytöjä ja Kaunisteen Perhosta. Olohuoneen ilme raikastui uuden päiväpeiton myötä, vaikka tuo onkin melkoinen kuosien sekamelska. Vaaleasävyisempi silti kuin edeltäjänsä. Otettiin lapsista samanlainen kuva, kuin edellisenkin päiväpeiton valmistuttua. Tytölle servettirusetti tälläkin kertaa päähän. Superhauska muisto tuo tuollainen kuva!

Sängyn päällä on myös kaksi uutta tyynyä, jotka ompelin. Ajattelin niitä sohvalle, mutta koska peitto on hitusen liian nafti (sekin vielä, kaikista laskemista huolimatta, haha!) ne ovat oikein mainiot sängylläkin. Ne tein muuten niin, että käytin valmista vaaleanpunaista tyynynpäällistä, jonka leikkasin paloiksi, mutta säästin vetoketjukohdan ja lisäsin Kaunisteen kangasta sen verran, että tyynystä tuli 45×60 cm kokoinen. Erittäin kätevää. Ja vain siitä syystä, että oikeaa vaaleanpunaisen sävyä ei ollut pakalla, ainoastaan noina tyynynpäällisinä. Pitää vielä keksiä jotkut yksiväriset kivat tyynyt tuohon sängylle lisäksi, niin sitten vois olla hyvä.

Ihanaa, että peitto valmistui. Eikä sitä tiiä, vaikka alkaisin katella Rimakauhua ja rakkautta -sarjan alusta asti ja samalla tikkailis vaikka vähän käsin pastellisävyisillä langoilla. Sitä ei tiiä.

MUITA IHANIA PÄIVÄPEITTO 2016

RANSKALAISELTA PARVEKKEELTA AVAUTUI KAUNIS MAISEMA LAAKSOON

PERJANTAIKUKAT & KEVÄTTÄ ILMOILLA

Kun olin pieni, asuimme Ruotsissa, niin kuin monet muutkin suomalaiset siihen aikaan. Kodista, jossa asuimme yhden ja neljän ikävuoteni välissä, minulla on jo joitain muistoja. Koti oli toisessa kerroksessa, vaikka sisälle tultiin jo alhaalta. Portaat kuuluivat siihen alueeseen, minne ei saanut mennä, vaikka ne olivat keskellä asuntoa. Lieköhän meillä ollut turvaporttia, sitä en muista. Olohuoneessa oli korkealla koko seinällinen ikkunoita rivissä ja niiden ikkunalaudoilla paljon viherkasveja. Korkeita kaktuksiakin. Sohvan ääressä otimme toisinaan perhekuvia niin, että isäni laittoi kameran ajastukselle ja siinä nökötimme koko pieni perhe keskellä sohvaa, kun salama räpsähti. Saadessani ensimmäisen oman, isojen tyttöjen sängyn, Ikeasta tietty, kun Ruotsissa oltiin, isäni kasasi sen olohuoneessa ja nukahdin patjalle siihen keskelle olohuonetta. Omassa huoneessani oli punainen matto, sellainen paksu ja puuvillainen raidoittain erilaisia punaisen sävyjä. Siellä oli myös matala mäntyinen pöytä, jonka ääressä piirtelin ja seinällä lokerikko, jossa numerot yhdestä kuuteen. Vanhempieni makuuhuoneessa oli ranskalainen parveke, josta avautui näkymä laaksoon. Ehkä se oli oikeasti vain takapiha, mutta muistoissani se on vehreä laakso, sellainen jossa tapahtuu seikkailuja. Keittiössämme oli sälekaihtimet, joiden raosta valo siivilöityi kauniisti ja nurkkakaappiin jouduin jättämään kaikki tuttini muuttaessamme pois.

Seuraava koti oli Suomessa, asuimme siellä vuoden, tosi kovan pakkastalven läpi. Parvekkeelta näin komeimmat ukkospilvet ja salamoinnit joita olen koskaan nähnyt, puiston takana olevien korkeiden kerrostalojen takana ne räiskyivät. Ensimmäisen näkemäni punkkarin, se oli siellä samojen talojen kupeessa, upeassa korkeassa kirkkaan punaisessa irokeesissaan. Vaikutuin! Minulla oli tuolla kodissa huone, jonne sain uudet kalusteet, kaksi valkoista kirjahyllyä, joissa oli alhaalla kaapit, ylhäällä hyllyjä sekä täyspitkän koululaisten sängyn ja kirjoituspöydän. Olin niin onnellinen!

Seuraavaksi muutimme kotiin, joka oli vähän hämärä tunnelmaltaan, koska sijaitsi kerrostalon alimmassa kerroksessa. Äitini kasvatti parvekkeen ritilään kesäisin aina tuuheat ruusupapuköynnökset. Minulla oli oma huone, jossa oli vaaleanpunaiset tapetit. Tykkäsin huoneestani paljon, se oli oma pieni maailmani. Seinällä oli valkoinen, ihanista ihaninan sateenvarjon mallinen, muovinen valaisin. Kerran siihen laitettiin liian äkäinen hehkulamppu ja se vähän kärähti, ja mua harmitti niin kovasti. Vaihtelin usein järjestystä ja järjestelin koriste-esineitä hyllyillä asetelmiin. Lempijärjestyksessäni koulupöydän kuului olla niin, että vain toinen lyhyt pääty oli seinää vasten, jotta kaveri pääsi istumaan vastapäätä. Siinä pöydän ääressä ollessa muutenkin katse sai vaellella pitkin huonetta, kun pöytä oli aseteltu niin. Yksi ihana lempimuistoni sieltä on, kun oli joulun aika ja olimme juuri käyneet ostamassa joulukalenterit. Istuin pöytäni ääressä, joka oli ikkunan edessä. Olimme laittaneet ikkunaan pienet värivalot, sydämen muotoon ehkä. Sälekaihtimet olivat melkein kiinni, sillä tavalla, että raoista vielä näkee ulos. Ulkona oli sellainen joulukuinen, lumen valostuttama ilta. Selailin tietokirjaa ja kirjoitin varmaan johonkin omaan vihkooni erilaisia tietoja mielenkiintoisista asioista. Ihan tavallinen pieni hetki, mutta se tunnelma ja onnellinen olo painuivat syvälle mielen sopukoihin ja tuohon muistoon on aina ihana palata.

Tällä tavalla listatessa muistoja lapsuuden kodeista, huomaa, että ne ovat vaikuttaneet kyllä paljon siihen, millaisessa kodissa sitä elelee nyt. Tykkään parvekkeista, ja ihaninta on, kun sieltä avautuu jokin kaupunkimainen luontomaisema. Haaveilen merinäkymästä kattojen korkeudelta, sieltä näkisi paljon erilaisia sääilmiöitäkin, ehkä vieläkin suuremmat salamat kuin lapsuudessa ja kauniit, pastellisävyiset auringonlaskut. Valoisat kodit, viherkasveja pursuavat ikkunalaudat ja sälekaihtimet nostettuna ylös asti auki, sellainen on mieleeni eniten. Äitini luona käydessä, nostan aina sälekaihtimet ylös, mutta äiti laskee ne alas. Siinä meidän eromme niiden suhteen. Vaaleanpunaiset seinät Kaitoväylän kodista jättivät ikuisen rakkauden pastellisävyihin. Ja jos työpöydälläni ei olisi tietokonetta, olisi sen ehdottomasti oltava niin, ettei tarvitsisi katsella seinää. Nyt voi taustakuvaksi koneelle aina asentaa jonkin ihanan maiseman, jos ruutua ei muuten katsele.

Nykyinen kotimme on muotoutunut vuosien saatossa. Neljä vuotta sitten, kun muutimme erillemme isompien lasten isän kanssa, päätin, että kotiini ei tule mitään ihankivaa. Omakotitalosta kerrostaloon oli itsessään jo iso muutos, tavaramäärän pienentyminen ja varsinkin kaikesta puutarhasälästä luopuminen oli vapauttavaa. Viimeisten vuosien aikana kodistamme on muotoutunut kyllä todella mun ja lasten näköinen, just niinku pitääkin. Vitsailenkin usein, että tänne olis kauheeta ottaa yhtään johtokasaa tai muuta miessälää. (mutta se on vaan vitsi, ottaisin, jos!) Tavaroita ja kalusteita on tänne tullut pikkuhiljaa ja tarpeen vaatiessa tai paremman vaihtoehdon keksiessä. En ole aina erityisen käytännöllinen ratkaisuissani, nätteys menee aina käytännöllisyyden edelle. Meillä on melko värikästä, pastellisävyistä ja ehkä vähän leikkisääkin. Koti muuttuu kokoajan, kun lapset kasvavat ja on otettava milloin mitäkin huomioon. Tänään taapero kiipesi kerrossängyn yläsänkyyn ihan itse, joten nyt olis keksittävä joku estokeino siihen, ettei siellä kiipeiltäisi ihan aina, kun silmä välttää. Ideoita kodin laittamiseen ja tällaisiin arjen tilanteisiin tulee vastaan usein parhaiten niin, että ei etsi mitään, sattumalta. Ystävien kodit, näyteikkunat ja upeat esillepanot, Pinterest, blogit, Styleroom ja Instagram sekä tietysti lehdet ja kirjat, niistä varmaan eniten kumpuaa inspiraatiota ja niissä kyllä niitä riittääkin. Paitsi just nyt tuohon kerrossänkyongelmaan en ole keksinyt mitään! Jumitin muuten tätä postausta tehdessäni ja kerrossänkyä pohtiessa ihailemaan Styleroomin  Suomen inspiroivin koti -kisan finalisteja. Äänestysaika loppuu huomenna, eli äkkiä äänestämään, ellei ole jo sitä tehnyt. Finalistien kodit ovat nimenomaan inspiroivia ja kovin kauniita kaikki. Jäi sellainen kukkatapettikaipuu päälle ja se on ihana kaipuu se! Tai aivan hyvin tollanen kaipuu tai auringonlaskun maalaama taivas tai kangaskaupan kangaspakkakasat voivat täräyttää päähän jonkin mahtavan sisustusratkaisun. Parasta tässä kaikessa kotihommassa aina silti on se, kun lapsi toteaa, että meillä on kyllä ihana koti, täällä on hyvä olla.

 

ovikoriste, muita ihania

miisunpoyta3

Jäätelopaita

Yhdessä neulottava muitaihaniatyyny

tammikuinen_olkkari1

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_2

mattokeittiossa1

PS. Postauksen kuvat ovat arkistoista, on niin paljon uutta mitä näyttää, että en tienny mitä esittelisin ekka. Ens kertaan siis, moikku!

BACKGAMMON KAAPPIEN KÄTKÖISTÄ

Kattokaas mitä löysin! Tytön vauva-aikoina, eli vuosia sitten tekemäni Backgammon-pelin. Onko hei vähä hieno? No on. Tuon itse pelialustan muistinkin hämärästi tehneeni, mutta että tuollaiset lokerot pelinappuloille ja siis vaukedivau nuo kymmenpennisistä tehdyt pelinappulat. Tää on tehty ehkä 2007, sillon on vielä varmaan vissiin jossain kuppien pohjalla lojunu pennejä joista askarrella. Peliä en enää kyllä yhtään osaa pelata, mutta vois nyt vaikka opetella isojen lasten kans.

backgammon DIY

backgammon DIY

Tiina Arponen Muita ihania, 2016

backgammon DIY

RUSETIT, BANAANIT & LINNUT

Nelosluokkalaisen pöytäliina

Eräänä päivänä kankaita tutkiessani vastaan tuli tämä söpö pöytäliina. Se on jostain 80- ja 90-lukujen taitteesta, itse olen sen painanut Norssin kässäluokassa. Vieläkin muistuu mieleen se tunne, miten se vähän liian löysä kangasväri meinasi levahtaa liikaa kankaalle sieltä sabluunasta ja se kangasvärien tuoksu siellä luokassa ja viileä lattia varpaiden alla. Olin tosi ylpeä tästä liinasta, siinä oli mielestäni niin nätisti kaikki kuviot sommiteltuina. On ihanaa, että äiti on säästänyt liinan ja sujauttanut sen matkaani muutama vuosi sitten. Samat kuviotpa sitä piirtyvät edelleenkin töihini. Rusetit, banaanit ja linnut.

Tänään testasin liinaa keittiönpöydälle, se oli siihen vähän liian pieni ja vähän hassu suorakulmion mallisena pyöreällä pöydällä, mutta mitäs siitä. Saatiin poikien kanssa hienosti yllätettyä koulusta saapuva sisko lämpimillä helmikakkupaloilla ja mansikkamehulla. Oikein ihanaa naistenpäivän iltaa arvon naiset! <3

Nelosluokkalaisen pöytäliina

Nelosluokkalaisen pöytäliina

Nelosluokkalaisen pöytäliina