Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

HUVILATELTAN ONNELLISET OMISTAJAT

Makoilimme Lofooteilla teltassamme, sade ropisi teltan kattoon. Muutamat pienet pisarat ja tuuli pääsi hulmuamaan teltan oviaukon rikkinäisen vetoketjun välistä villasukkavarpaillemme. Untuvapeitto oli ihanan muhkea allamme. Siinä oli ihana olla, mutta silti oli olo, että me tarvitaan uus teltta, iso teltta! Rikkinäinen vetoketju ja kaikki sen aiheuttamat pyykkipoika- ja kivimöhkälesäädöt turhauttivat. Halutaan semmonen mikä tuossa vieressäkin on! Pitäsikö mennä kysymään käyttökokemuksia naapureilta, mietimme. Ehkä huomenna, jos ei sada.

Siinä me sitten selailimme internetin syövereistä isoja telttoja tietäen, että tämä oli nyt sitten viimeinen reissu tällä teltalla. Neljän hengen kupoliteltta oli siis aikoinaan kaverilta saatu jämäteltta eikä varmastikaan hellu saatuaan sen ajatellut, että se on käytössä näin kauan, vieläpä rikkinäisenä. Ennen reissuun lähtöä ei tiedetty, että näin tulee käymään, että ihan telttaostoksille mentäisiin, mutta harvoinpa sitä etukäteen tietääkään millaisia käänteitä on luvassa. Ei oltu koskaan aiemmin tuulessa ja lähes myrskymäisissä olosuhteissa siinä yövyttykään.

Isot teltat olivat meille aivan jotain uutta ja ihmeellistä. Joskus lapsena olin kyllä ollut isossa 70-luvun jättiteltassa, mutta siihenpä mun telttakokemukseni tuollaisista huvilateltoista oli jäänyt. Muutamia vaihtoehtoja käytyämme läpi (ja niitä naapuritelttoja vaklittuamme, ei muistettu käydä kyselemässä) tiesimme kuitenkin jo ominaisuuksia, joita haluaisimme teltaltamme: sen olisi oltava sen verran suuri, että sisällä voi seistä, oma osionsa nukkumiselle, oleskelutila pöytineen ja tuoleineen erikseen ja lattia kaikkialla. Ja tärkein, eli että ei ihan kauhean ruma olis.

Telttoja vertailtiin ja videoita katseltiin. Niin se sopivakin lopulta kolahti ostoskoriin ja aloimme kuumeisesti odottamaan teltan saapumista. Samaan aikaan suunnittelin jo ensi kesää ja kaikkia niitä reissuja ja paikkoja, jonne aiomme uudelle teltallamme sitten mennä ellei tänä kesänä ehditä.

Voi sitä onnenpäivää, kun lähetti toi paketin ovelle. Olin lempikotiasussani eli pelkästään alushoususillani ja hellu tokaisikin ovikellon soidessa, että hei älä sinä tuu ovelle. Olisin varmaan muuten onnessani tullut, mutta onneksi sain pienen muistutuksen, niin innoissani olin.

Coleman Vespucci 4 oli valintamme. Vaikka meidän perheessämme on seitsemän henkeä, valittiin pienempi (eli neljän hengen) teltta, koska mitä luultavammin koko perheen telttaretket ovat harvinaisempia ja jos sellaiselle lähdetään, niin teinit saavat oman pikkutelttansa. Tai siis varmaan myös haluavat. 14,4 neliön telttaan silti mahtuisi kyllä myös koko perhe, jos niikseen kävisi.

Mietittiin eri vaihtoehtoja missä teltan kasaamista olis paras testata, kun se on niin iso, eikä ihan mihin tahansa mahdu. Jonkun ystävän mökillä olisi voinut olla kiva rauhassa kokeilla kasaamista, mutta päädyimme silti leirintäalueelle. Ja lähdimme matkaan heti, kun vaan kalenteri näytti vapaata.

Ajeltiin pikkuretkelle Tammisaareen. Pakkasin teltan lisäksi mukaan paljon kaikkea ihanaa tavaraa, jolla sisustaa teltta. Oon haaveillut tänä vuonna niin paljon omasta mökistä, että jos on kerran mahdollisuus toteuttaa unelmaansa tällaisella kevyellä vaihtoehdolla, niin minähän tartun siihen! Oli siinä kuulkaa karavaanareilla seurattavaa (he siis ihan todella seurasivat, kommenttiakin tuli, että jos ei saada telttaa pystyyn niin asuntovaunun etutelttaan mahtuu kyllä), kun me pystyteltiin telttaa (ei ollut eka kerralla ihan helppoa) ja raahattiin sinne kaikki romppeet eli kaikki äärettömän ihanat asiat. Löydettiin telttapaikaksemme vielä ihan mahtava, korkea kohta keskeltä aluetta, joten siinä oli oikein mukava neitsytmatkata uudella teltalla. Näytti ehkä siltä, että oltaisiin pidemmäksikin aikaa tulossa leiriytymään, mutta yhden yön reissu se vain oli. Mutta sekin ajatus, että miksi ei muka voi yhdeksi illaksi laittaa kaikkea nätiksi?! Tehdäänhän niin vaikkapa häissäkin.

Ja voi että, jos yhtään minua tunnette, niin voitte kuvitella miten onnellinen olin, kun siinä se teltta nökötti pystyssä ja olin saanut asetella matot, pöydän, tuolit, patjan, peiton, tyynyt, säilytyskorin, pöytäliinan ja aurinkoenergialla toimivan pöytävalaisimen paikoilleen. Teltta on mun ja hellun ensimmäinen yhteinen asumus. Olkoonkin vaikka vain muutaman kerran vuodessa, mutta siellä me ei olla kenenkään luona kylässä (vaikka toki tunnen hänen kotinsa kodikseni ja hän minun, mutta tiedätte mitä tarkoitan) vaan se on meidän yhteinen.

Halatessamme teltassa hellun kanssa ilta-auringossa, siinä hetkessä oli iso onni.

Käyttökokemuksia? Ne varmastikin kiinnostavat, mikäli on itselläkin aie tai nyt juuri innostuit isosta teltasta. No, mistään muusta meillä ei ole kokemusta ja tässäkin olen nukkunut vasta kaksi yötä, mutta kerrottakoon nämä.

  • 14,4 neliötä on iso teltta. Ainakin jos on ikänsä nukkunut neljän hengen kupoliteltoissa tai yhden, kahden hengen vaellusteltoissa.
  • Teltta vaatii melko ison alueen, johon se pystytetään. 34 neliötä muistaakseni, eli sen kasaamista ei voi oikein (ainakaan ihan joka kodissa) testata olohuoneessa.
  • Kasaaminen on aluksi vaativaa, mutta kun oppii missä järjestyksessä kepukat asetellaan, onnistuu pystyttäminen kahdestaankin noin 20 minuutissa. Kolmistaan on vieläkin helpompaa, kun apukäsiä on enemmän. yksin ei olla yritetty, mutta todennäköisesti osoittautuisi haasteelliseksi. Kriittisin osuus on tukikaarin pystytys yhtä aikaa molemmilta puolilta.
  • Teltan sisällä on erillinen pikkuteltta, jonka saa jaettua kahdeksi makuuhuoneeksi. Väliseinän saa irroitettua, joten kaksistaan siinä on kunnon master bedroom.
  • Loungen (joksi siis kutsun avoinaista teltan etutilaa) toisella puolella on ikkuna ja toisella oviaukko. Molemmat saa peitettyä kokonaan antmaan näkösuojaa. Oviaukossa on myös sääskiverkko
  • Pääovi eli etummainen oviaukko on ehkä se mikä harmittaa, mitä ei älytty etukäteen varmistaa. Siinä on vain umpinainen ovi tai sitten se on rullattuna auki, verkkoverhoa ei ollenkaan.
  • Toisella pitkällä seinällä on pieni vetoketjullinen aukko, josta telttaan saa vedettyä sähköt. Tää oli ominaisuus jollaista en osannut odottaa, en ollut ikinä edes ajatellut ja joka tuntuu todella luksukselta. Ja jota ei olla vielä testattu! Pitää ensin hankkia teltalle oma roikka.
  • Meillä on pumpattava 140 cm leveä patja, joka oli täydellinen makuualusta tai ehkä sitä voisi kutsua sängyksi. Kuten oon useasti maininnut, siinä paras kombo on lisäksi petari ja oikeat peitot ja petivaatteet.
  • Ostettiin myös retkeilyyn sopiva pöytä, jossa on säädettävät jalat, jos alusta on epätasainen. Pöytäliinan kanssa maailman söpöin. Tuolit pitänee vielä hankkia ensi kesänä, nyt mukana oli vaan hellun parvekkeelta napatut taittotuolit.
  • Lattialle laitettiin mattoja ja ens kesänä vielä tyynyjäkin!
  • Aurinkoenergialla toimivat valaisinsarjat ja pöytälamput on aivan parhaita telttasisustuksiin(kin).

Toisen kerran teltta pääsi pystytetyksi mökkireissulla pari viikkoa sitten. Saa nähdä onko seuraava kerta vasta ensi kesänä, mutta vaikka vasta silloin olisi, niin voijjee, ollaan onnellisia meidän teltastamme!

Jos herää jotain vinkkejä tai kysymyksiä, niin kommenttiboksi on auki niinku aina.

SITRUUNANKELTAINEN REPPU SELÄSSÄ MÖKILLÄ JA ISO-MELKUTTELIMELLA

Kaupallinen yhteistyö: Kuula+Jylhä 

Tiedätte ehkä sen tilanteen, kun joku kaveri kertoo nähneensä tai kuulleensa jotain, mikä muistuttaa just sua. Kerran elämässä on käynyt mm. niin, että sillä välin, kun olin muutaman kuukauden muualla, oli kaveri ollut uuden bändin keikalla ja todennut, että tämä kuulostaa aivan tiinamaiselta. Tai aina, kun ystävä kuuli radiosta tietyn kappaleen, niin hän laittoi mulle tekstiviestin, että tuun aina siitä hänen mieleensä. Tai kun joku kaveri kysyy, että näissä on niin paljon sua, että onko nää sun tekemiä juttuja. Se on aika mukavaa kuulla tuollaisia asioita, koska silloinhan mulla selvästi on joku tyyli tai tapa olla ja tehdä ja se on tunnistettava, vaikkeivat nuo esimerkkitapaukset olleetkaan tietenkään mun käsialaani, vaan joku muu vaan tekee just mulle sopivia asioita.Useamman kerran olen saanut kuulla myös, että joku on jossain nähnyt just mun näköisen laukun tai repun. Joka kerta kysymyksessä on ollut Kuula+Jylhän laukut ja reput. Tänä kesänä kävikin iso onni ja olen kanniskellut tavaroitani yhdessä haaveideni repussa, sitruunankeltaisessa, maailman suloisimmassa Kuula+Jylhän Pocket Backbackissa.

Tänä kesänä vaatetuksen suhteen on usein tuntunut siltä, että on melkein ihan sama mitä päälleen laittaa, kunhan on jotain missä on helppo ja hiostamatonta olla, se riittää. Eräänä päivänä tunsin kuitenki itseni erittäin ihanaksi, sellaiseksi tavallista jotenkin spesiaalimmaksi, kun mulla oli lähes 10 vuotta vanha ohkainen, vaaleankeltainen pellavamekko, kirsikkakuvioinen lierihattu ja selässä keltainen reppu. Se oli tätä kesää kuvastava asukokoinaisuus. Aurinkoinen, kepeä ja reissureppu aina valmiina.

Nämä tämän postauksen kuvat ovat kahdesta paikasta. Kesämökiltä Teiskosta ja Iso-Melkuttimen rannoilta Hämeestä. Mökkikuvat otti keskimmäiseni, joka varmoin ottein, oma-alotteisesti räpsäisi vain muutaman ruudun ja jokainen niistä kuvista oli loistava. Horisontit suorassa ja rajaukset symmetrisiä valmiiksi jo, puhumattakaan siitä, miten me kuvissa pikkuiseni kanssa oltiin. Krediitit kuvista siis hänelle!

Iso-Melkuttimella kävimme muutama viikko sitten retkellä päiväseltään. Siihen aikaan kesää elettiin vielä niin, että helle oli sellaista hellerajoilla keikkuvaa ja välillä saattoi pitää pitkiäkin hihoja. (tähän väliin taas kesähehkutus! tää on ollu niiiiiiiin ihana kesä, rakastan tätä kuumuutta!) Kierrettiin reilun seitsemän kilometrin kierros järven ympäri. Sää oli tuolloin tosiaan lämmin, mutta pilvinen, vähän sellainen valkoinen, ei ollenkaan sinitaivainen. Mielestäni vähän siis tylsä, joten tiedän, että kokemukseni olisi voinut olla parempikin suloisemmassa säätilassa. Reitti oli tosi kiva, välillä vähän korkeammalla harjulla ja välillä ihan rannassa. Järven vesi on ihan tajuttoman kirkasta. Paikka on myös sukeltajien suosiossa kirkkaiden vesien ansiosta. Tuolla kertaa retkeilijöitä tuli muutamia vastaan, uimareita ei ollut lisäksemme kuin pari. Uiminen oli todella mukavaa, en olisi malttanut nousta vedestä ollenkaan. Ensi kerralla otetaan kyllä telttakin mukaan ja ollaan yötä.

Reppu oli aivan hyvä reppu myös retkiolosuhteissa. Materiaaliltaan se on paksua, tukevaa nahkaa ja olkaimetkin mukavan jämäkät. Sisällä on tasku läppärille, joka on aina hyvä. Tosin retkeilen ilman läppäriä, huom! Lisäksi repun ulkopuolella, selkää vasten on kätevä pieni vetoketjutasku. Aivan niinkin hyvä, että laitoin sinne mökkireissulle kotoa lähtiessäni kotiavaimet, enkä enää muistanut taskun olemassaoloa reissun loppupuolella ja olin aivan hädässä, että nyt on kotiaivaimet hukassa! Purin ja pakkasin kaikki tavarat moneen kertaan, ja vasta kun pääsin ajatuksissani taaksepäin siihen hetkeen, että olin aivan varmasti laittanut avaimet johonkin taskuun, ne löytyivät. Siinä sitten lähettelin kaikille naapureille viestit, että ei tarvitsekaan tutkia niitä mun kaikkia rattaita varastoissa tai polkupyöränkoreja, että onko mun avaimet jääneet sinne. 
Helteet jatkukoon vielä pitkään, että saa vähissä vaatteissa hulmutella retkillä ja napata repun pohjalle vain pyyhkeen uimareissuja varten!

ps. Ne jutun alkupuolen asiat olivat: Regina-bändi vuonna 2005, PMMP:n Matkalaulu useina vuosina ilmestymisensä jälkeen, Oot niin ihana -vauvakirja ja Maanantaimalli-korvikset. Kaikki mun suosikkejani!

KAKSI ERILAISTA TELTTARETKEÄ KALASUNTTIIN

Haluaisin kertoa teille telttailusta ja auringonlaskuista niin kuin aina. Kertoilla lämpimästä, lähestulkoon kuumasta kesäillasta ja tajuttoman kauniista yöstä ja siitä, kuinka heräsin neljän aikaan aamuyöllä katsomaan auringonnousua. Siitä, kuinka siinä sitten istuin kalliolla tunnin ja kuuntelin heräilevän luonnon hiljaisuutta niin, että melkein korviin sattui se äänettömyys, vain hiljaista kuorsausta kuului kauempaa jostain teltasta. Siitä, kuinka tuo yhden yön yli kestänyt telttaretki oli aivan täydellisen ihana, sellainen oikein romantillinen retki. Mutta iskee sellainen olo, että tuon täysin todellisen tekstin kirjoittaminen kuulostaisi enemmänkin joltain rakkausnovellilta eikä todelliselta, mitä se kuitenkin oli. Tämä kesä on saanut niin monesta asiasta täydellisen ihanaa ja suloista.

Uskomattoman kuuma kesä on innostanut vähintäänkin suunnittelemaan paljon retkiä ja reissuja ja osa on toteutettukin. Olen aina tykännyt telttailusta ja vaeltamisesta. Kiitän näistä koulua (sain mm. kaksi kurssia lukiossa kahdelta vaellusviikonlopulta!) ja nuoruusajan ystäväpiiriä (eräälläkin vaelluksella ystäväni Matti urhoollisesti lähti pimeässä syysyössä aina kaveriksi laavulta vessareissulle, kun meitä tyttöjä jännitti hirveästi se pimeä metsä, silloin oli nimittäin just tullut Blair Witch Project -leffa ja oli aika pelottavaa olla metsässä, vaikka mistään hinnasta ei oltais jätetty reissua tekemättä jonkun kauhuleffan takia!). Koulu ja kaverit opettivat ja saivat innostumaan ja kasvattivat sellaiseksi, että kynnys lähteä vaikkapa metsään yöksi on aina ollut matala.

Kaipaan varsinkin syksyisin Lappiin useamman päivän vaelluksille. Isänikin haaveili aina päästäkatsomaan kaunista Lapin ruskaa, ehkä mun kaipuuni on osittain sitä isänkin kaipuuta. Lasten ja erilaisten elämäntilanteiden myötä telttailuretkiä on tehty vähän vain silloin tällöin. Olen ollut tyytyväinen, kun joka kesä olisi ainakin kerran päässyt yöksi telttaan, siinä ei ainakaan vaadi itseltään tai muilta liikoja, mutta jos tavoitteeseen pääsee on se ihanaa.Bättre Folkin jälkeen halusimme hellun (tämä nimitys on muuten näköjään jäänyt jäädäkseen! Tykkään siitä, se kuulostaa just siltä mitä onkin, heila eli hellu eli seurustelukumppani ja adjektiivinakin hellunen eli ihana ja suloinen, eletäänhän kuitenkin suhteen melko alkuaikoja ja asiat ja nimitykset saavatkin olla vähän vaaleanpunaisia. Poikakaveri kun kuulostaa liian nuorisolaiselta (ja tässä kohtaa minä keski-ikäiseltä) ja miesystävä taas tosi aikuiselta) kanssa mennä vielä aivan kaksi jonnekin telttailemaan. Nauttimaan luonnosta ja lempeän kesäyön makoisista unista. Ostimme retkeilykirjan, jossa on etelä-Suomen retkeilypaikkoja. Sitä selailtiin ja yritimme keksiä minne menisimme. Muistelin samalla myös mitä paikkoja joku oli joskus suositellut, niitä mistä ne kaverit puhuivat Liesjärvi-viikonloppuna nuotiopaikan ääressä (jännä muuten, että koko kesänä ei ole tullut istuskeltua palavan nuotion ääressä, koska on eletty niin metsäpalovaarainen kesä!) tai mitkä paikat ovat olleet niitä omia haaveita, salaisia paratiiseja, jonne itse on aina halunnut, muttei ole vielä ehtinyt käymään. No, eihän me oikein mihinkään tulokseen tultu monenakaan iltana, kun retkeä suunniteltiin. Liikaa ihania paikkoja, ehkä runsaudenpula tai fiilis, että ei tällä kertaa just sinnepäin tai jotain muuta helteen aiheuttamaa ajatussekoilua. Tuona päivänä, kun lähtö oli edessä, pakattiin auto ja oikeastaan täysin hetken mielijohteesta nappasin kirjasta päämääräksemme paikan, hauskan kuuloisen Kalasuntin Teijon kansallispuistosta, josta kirjoitettiin kauniisti. Olen melko helppo, kauniisti kirjoittaminen vetoaa muhun aina! Siellä meillä sitten oli telttaretki kaksistaan tyynen veden ja vaaleanpunaisen auringonlaskun aikaan.
Tykkään, että yhdessä paikassa voi käydä kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla voi täysin ihastua paikkaan ja toisella kerralla todeta, että edelleen on ihana ja seuraavaksi valita jonkun täysin uuden paikan. Ensimmäiseltä telttaretkeltä ystävälle laittamani viesti: “tullaan tänne lasten kanssa!” toteutui nopeampaa kuin osasin kuvitellakaan. Kaksi ja puoli vuorokautta edellisen reissun jälkeen olin taas vetämässä käsikäyttöisellä lossilla seuruettamme kohti Kalasunttia. Tämä oli muuten yksi suuri syy miksi Kalasuntti nimensä lisäksi houkutteli: omilla lihasvoimilla liikuteltava lossi, melkoinen elämys ja seikkailu!Telttaretki lasten kanssa olikin sitten seikkailu, jonne ei aivan tuosta vaan lähdettykään, mutta toisaalta lähdettiin sinne ihan tuosta vaan ilman ennakkovalmisteluita. Ennen perille pääsyämme oltiin nautittu hellepäivästä eli oltu niin poikki päivällä ettei päiväsaikaan lähteminen tuntunut houkuttelevalta, mutta ei siinä mitään iltakin on ihan jees, kun on lämmintä ja aurinkokin paistaa. Ensin yksi lainaan saatu auto ei inahtanutkaan parkkihallissa, akku tyhjänä! Onneksi saatiin toiselta ystävältä autoa lainaan ja seuraava laina-auto haettiin kaverin kotipihalta, kun perhe lomaili itse muualla. Kun puoli yhdeksän aikaan illalla oltiin Lohjan Prismassa trangia-ostoksilla, niin siitä naureskeltiin, että vielä on semmonen sata kilsaa edessä! Ja niin me vaan vähän jälkeen kymmenen illalla jälleen vaaleanpunaisen auringonlaskun värjätessä taivaanrantaa pystytettiin neljän pojan kanssa telttoja ja kuiskuteltiin, ettei muissa teltoissa olevat retkeilijät herää. Uni kyllä maistui ja ensimmäiseksi telttayöksi mun eskarilaisen ja kolmivuotiaan kanssa, yö oli erittäin onnistunut. Pojat potkivat itsensä yön aikana ulos makuupusseistaan ja minä nostelin heidän päälleen tyhjää pussilakanaa, jotta olisi edes jotain päällä. Lämmin kesäyö oli täydellinen aloitus retkeilyyn. Heräsin aamuyöstä ja avasin oviaukon pelkän hyttysverkon varaan ja katselin vuorotellen poikia ja maisemaa ja kuuntelin herääviä lintuja. Pojat nukkuivat lähes yhdeksän tuntia makoisaa kesäyöntelttaunta.Seuraava päivä meni lasten kanssa milloin kenenkin uiskennellessa, ötököitä karkuun juostessa, lättyjä paistellen, kallioilla kiipeillen, vähän kinastellen, vedessä makuualustan päällä lilluen. Sen verran paljon oli siinä hommaa ja lapsia, että aivan täysin unohtui rasvata oma selkä. Siinä sitten kun pakkailtiin iltapäivästä kamoja kasaan, Riikka totesi, että nyt on tainnu Tiinan selkä palaa. Joo-o, paloi kyllä. Nyt olen pari päivää kärvistellyt punakan (voin kertoa, että punakka on vain lievä ilmaisu) selän kanssa ja nyt pahin kidutuskeino olisi laitattaa nyt mulle reppu selkään…

Telttaretki lasten kanssa oli kaikesta säädöstä ja sissiydestä ja monimuotoisista mielialoista huolimatta ihana. Kaikki neljä poikaa ovat herttaisia ja suloisia poikia, jokaisella omat ihanat piirteet ja jutut joista ilahtuvat ja innostuvat. Kaikista pojista lossimatka oli jännittävä, jokainen kantoi oman osuutensa retkitavaroita ja kyllä me joskus uudestaankin lähdetään telttailemaan!

Vinkit: Lähde retkelle aina, kun pikkuisenkin huvittaa. Ota oikea tyyny omasta sängystä mukaan, vaikka se kuinka tuntuisi vievän liikaa tilaa, on ihana nukkua teltassa lämpimällä kalliolla makuupussissa, kun pään alla on pehmeä tyyny. Lakana on myös kiva lisä mukana, jos makuupussi oli liian kuuma ja jos jaksaa raahata kaikenlaista mukanaan. Muista ottaa tulitikut! Ja rasvaa, jos meinaat tehdä lättyjä! Ja aurinkorasvaa, niin et pala! Ja pukeudu just niinku tahdot! <3

Haave: Teltta- ja kalastusretki Lappiin!

VALOKUVAUSWORKSHOP // VIIKONLOPPU AURINGONNOUSUJA KUVATEN

Kirjoitettu sunnuntaina iltapäivällä, julkaistu arkisena tiistaiaamuna.

Tulin juuri kotiin ihanan viikonlopun vietosta. Pakko saada kirjoittaa ajatukset heti ulos, etteivät ne ehdi hälventyä ulos ihanuudestaan, muuttuakseen muistoiksi kaiken arjen keskelle ja etteivät kesäloma/arki-asiat, pyykit tai pihalta kuuluva lasten riemu ehdi vielä tasoittaa mun päätä peruskotimoodiin. Oon vielä siinä älyttömän suloisessa metsähurmoksessa, minne toisinaan pääsee, ei kyllä edes joka kerta ja se on aivan ihanaa.Osallistuin Eeva Mäkisen viikonlopun kestävään valokuvausworkshoppiin. Paikka oli Tammelan alueella, Eerikkilän urheilu- ja luontokeskuksissa sekä Torronsuolla ja Liesjärven kansallispuistoissa. Reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, mutta minulle aivan uusissa paikoissa. Matkalla sinne melkein hävetti siellä syvällä oman pään sisällä, etten ole montaakaan kertaa ajanut Karkkilasta eteenpäin saatikka käynyt sielläpäin yhtään missään.

Luonnollisesti ensin vähän jännitti lähteä tuollaiselle pikkaisen pidemmälle vähän niin kuin leirille, ihan yön yli olevaksi. Tiedättehän, tuntemattomia ihmisiä, uusi paikka, uudenlainen kokemus kaikkinensa tiedossa ja se perusjännitys ihan kaikesta, aivan normaalia siis. Mulle ainakin! Mutta ai että, oli hauskaa, antoisaa ja jäi superhyvä fiilis kaikesta!

Meidän porukka oli tosi hyvä. Viikonlopun aikana ehti tulla omat hölmöt inside-vitsit, opittiin toinen toisiltamme valokuvaukseen liittyviä juttuja ja vähän kaikkea muutakin elämästä ja ennen kaikkea, saatiin aivan loistava inspiraatiopuuska Eevalta. Kokemuksesta jäi omien kuvien lisäksi paljon kuvaamiseen liittyviä asioita, jotka jäävät muhimaan mieleen ja varmasti elämään muutenkin. Asioita elämästä, luonnosta ja siitä mikä on just mulle tässä elämässä tärkeää ja millaisia asioita kohti haluan mennä.

Tänään aamulla, siinä puoli neljän aikaan järvellä kanootilla meloessa mietin (taas) (mietin sitä joka kerta), että voi kuinka tärkeää ja hyvä on välillä saada olla ihan kunnolla siellä metikössä ja veden äärellä. Se, että ajatukset saavat ajelehtia pois tavallisesta arjesta ja se, että saa tehdä vain just sitä mistä tykkää. Valokuvata pastellisävyisiä auringonlaskuja ja –nousuja porukassa, jossa kaikki muutkin haluavat tehdä niin. Siinä ei kolmen herätys aamuyöllä tunnu missään eivätkä sääsketkään haittaa, kun on riittävästi sääskimyrkkypurkkeja joista suihkutella ihoalueet turvaan hyttysenpistoilta.

Auringonnousun odottaminen on jotenkin maagista. Tähän aikaan vuodesta se on myös melko hidasta. Usein sitä odottelee niin päin, että katse on aurinkoa kohti, mutta nousu näyttää upealta toiseltakin puolelta, sieltä missä auringonvalon raja kokoajan lähenee hetki hetkeltä. Puiden latvat, jotka ovat saaneet jo säteet ja muu maa alapuolella ei, se on tajuttoman kaunista. Ja se hetkikin, kun se kirkas, ihana aurinko nousee taivaanrannasta tai metsän takaa, se ihan ensimmäinen kimallus. Samaan aikaan luonnon oma meteli lintuineen voimistuu. Tuoksut tuntuvat kuin ne voimistuisivat. Kaikki aistit täysille!

Se, mitä oikeastaan halusin sanoa on, että menkää ja tehkää niitä asioita joista te tykkäätte ja jotka on teille tärkeitä. Mä sain onnekseni valokuvata, nukkua teltassa, nauttia metsästä ja auringon sekä nousuista että laskuista kokonaisen viikonlopun. Tuntuu, kuin se olisi ollut viisi päivää, sillä se, että valvoo yöllä kolmesta kuuteen ja menee takaisin nukkumaan nukkuakseen ysiin asti, saa mielen sekoittumaan niin, että siinä olisin kaksi erinäistä päivää. Välillä tekee myös tosi hyvää mennä jonnekin tai olla jossain sellaisten ihmisten kanssa, joita ei tunne ennestään. Pikkaisen poistua siitä omasta kuplasta. Tässä tapauksessa tuplasti, mennä uuteen paikkaan uusien ihmisten kanssa.

Sen pidemmittä puheitta nyt: tehkää enemmän teille tärkeitä juttuja, se tekee todella hyvää! Ja olkaa hyvät, tässä kuvia minun linssini takaa nähtynä. <3

METSÄRETKI JA MAAILMAN PARHAAT LÄTYT NUOTIOLLA

Metsä on yks mun lempipaikoista. Kaikenlaiset metsät. Vehreä sammalmetsä, jossa voi kuvitella menninkäiset tai Ronja Ryövärintyttären kulkemassa. Jäkäläinen, lämmin mäntymetsä helteellä, sellainen jossa polulle on kertynyt mielettömät määrät havunneulasia. Korkea, vanha männikkö tai satukirjamainen koivumetsä, jossa mustavalkeat kaunokaiset rinta rinnan seisovat ja heinikko puiden juuressa tuulessa hulmuaa. Rakastan sitä, kun aurinko paistaa ja valo siivilöityy oksien raoista, kun kuljen omia reittejäni metsän uumenissa. Sitä, kun kumpparit ovat ainoa oikea kenkävalinta sateen jälkeiseen mustikkametsään, lenkkareissa kastuisi varpaat. Tai mikä parasta, paljain varpain polulla, jossa vanhojen puiden juuret kiemurtelevat. Aivan kuin lapsena, kun juostiin mummulassa pihan läpi pieneen metsään ja nyppyläpolkua pitkin postilaatikolle.

Joka kerta kunnon luonnonmetsiin ja järvien rannoille päästessäni ääneen asti huokailen ja totean, kuinka ihanaa siellä onkaan olla. Toisinaan naurattaakin se huokailu, mutta siltä musta tuntuu. Tässä, kun asuu sen verran kantakaupungissa, että kunnon metsään (onhan tässä Keskuspuistokin, mutta tiiätte mitä tarkoitan!) lähteminen on aika paljolti auton varassa, on jokainen metsäretki lähestulkoon mieletön elämys. Eikä haittaa ollenkaan, että on niin. Oon kaupunkilaistyttö, joka rakastaa luonnon helmassa hulmuttelua.

Olin siis onneni kukkuloilla, kun maanantaina pääsin Suomen Blogimedian järjestämälle virkistysretkelle Nuuksioon. Meloimme pitkin Pitkäjärven selkää ja siinä Marjan kanssa hiljalleen meloessamme ajattelin vain kokoajan, etten toivoisi hetken menevän ohitse. Välillä piti laittaa silmät kiinni ja kuunnella liplatusta ja tuoksutella vain. Kuivalle maalle päästyämme talsimme parin kilometrin matkan polkuja ja pitkospuita pitkin, mustikoita syöden nuotiopaikalle. Siellä meitä odotti lättyjenpaistohommat. Jokainen vuorollaan paistoi nuotiolla lettunsa, joihin oli tarjolla suolaista ja makeaa täytettä. Ehdottomasti elämäni parhaat räiskäleet! Voi kunpa jokainen maanantai-ilta voisi olla yhtä ihana ja vihreä ja raikas ja ihana!

Tiesittekö muuten, että tänään lauantaina juhlitaan ja liputetaan Suomen luonnolle. Minä en olis ilman tuota retkeä tiennyt! Suomi on ensimmäinen maailman maa, jossa luonnolle virallisesti liputetaan ja se jos joku on hieno asia! Ihanaa Suomen luonnon päivää just sulle! Nähhään metässä!