Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

DO IT YOURSELF – MATONKUDEJAKKARA

Tykkään ihan hirmuisesti siitä tapahtumaketjusta, joka joskus tapahtuu, kun yksi asia johtaa toiseen yllättävään, mutta joskus mielessä olleeseen asiaan ja siitä loppujen lopuksi taas johonkin mitä ei olis hetkeä aiemmin osannut odottaa ja jos lopputuloskin miellyttää, niin hei mikäpäjottei hei kuulkaas.

Me lähdettiin viemään laina-autoa parkkiin tässä yksi päivä tyttäreni kanssa. Päätettiin siinä autolle kävellessä, että ajellaankin Ikeaan syömään. Pitkästä aikaa oltiin aivan kaksin, mikä oli mukavaa jo itsessään ja että saadaan kurkattua siinä samalla pari puuttuvaa juttua. Ikeassa tyttäreni bongasi oranssin metallijakkaran. Melkein ohitin sen, kunnes muistin, että tämähän oli se jakkara, josta on penkkiversiokin. Ja aivan kuin olisin joskus nähnyt siihen tehdyn matonkudekuorrutuksen tai sitten oltiin sellaista vaan joskus ideoitu kaverin kanssa penkillä istuskellessamme. No, ainakin idea oli jäänyt päähäni ja tsadaa, siinä se jakkara nyt nökötti nokan edessä seitsemän ja puolen euron hintalapulla.

Seuraavassa hetkessä oltiinkin jo Lankamaailman matonkudeosastolla. Vaaleanpunainen ja liila kuderulla kainalossa matkalla kassalle. On ihanaa, kun joskus on mahdollisuus siihen, että ideasta toteutukseen voi pyrhältää samointein. Ajeltiin kaikkien tarvikkeiden kanssa kotiinpäin ja vietiin autokin sinne parkkiin, joka alkuperäinen suunnitelma oli. Kotona istahdettiin keittiön lattialle siihen ihan älyttömimpään paikkaan keskelle kulkuväylää, kasattiin jakkara ja alettiin hommiin. Valitettavasti siitä ei ole kuvaa, mutta se olisi ollut kuvauksellinen hetki. Pakkausmateriaalit levällään, äiti ja tytär penkin kimpussa matonkuteineen. Aika ihana kesälomahetki tyttären näkökulmasta äidin ajattelemana ainakin. Juttelua niistä näistä ja yhteistä puuhaa, arvokasta aikaa.

Toteutin matonkudekuorrutuksen niin, että leikkasin noin vaaksan mittaisia pätkiä matonkuteesta ja vetäisin ne ryijysolmulla penkin ritilöistä läpi. Ei mitään sen kummempaa. Värit yhdessä sopivasti sekaisin. Ostin kaksi rullallista Venla-kudetta ja molempia jäi pienet nyssäkät eli määrä oli just sopiva. Muistan kuinka joskus vuosia sitten tein musta-valkoinen kylpyhuoneen maton ryijytekniikalla ja mulla oli sotkuisia kudevyyhtejä ja leikkelin vanhoja vaatteita kuteiksi. Tuollainen valmis rulla on kyllä niin helppo vaihtoehto niihin nähden.

En malttanut olla tekemättä jakkaraa lähestulkoon siltä istumalta valmiiksi. Niinpä lasten mentyä nukkumaan siirsin työmaan olohuoneeseen ja katsoin muutaman jakson Vain Elämäätä ja pari Handmaid’s Talea. Oli aivan ihanaa pitkästä aikaa, siis todella pitkästä aikaa, ihan vain tehdä, olla ajattelematta mitään muuta, antaa käsien tehdä ja silmien katsoa ruutua ja jos jotain ajatustoimintaa on, niin ne liittyvät vain noihin asioihin. Viime kuukausina sellaisia hetkiä on ollut tosi vähän. Käsityöflow on ollut vähän kadoksissa. Mun kohdalla siihen flowhun tarvitaan elokuvia ja sarjoja ja erittäin mieluisa käsityö. Tuossa hetkessä kaikki oli täydellistä.

Mitäs sanotte, miltä se näyttää? Minusta ainakin se on tosi kiva. Se on just hyvä tuohon työpöydän viereen, sillä tykkään nostaa välillä jalat ylös ja mulla jos jonkinlaisia pallinkorvikkeita siinä pyörinyt. Oranssin jakkaran jalatkaan eivät oikeasti voisi olla minkään muun väriset, niin hyvin ne sopivat sohvalla lekotteleviin samansävyisiin tyynyihin. Tulipa muutenkin aivan tosi kiva fiilis olohuoneeseen, pieni raikastus noin pienellä jutulla.

JÄRISYTTÄVÄN IHANASTI KESÄN KORVILLA TÄMÄ TOUKOKUU

Ei sais vissiin joidenkin sääntöjen mukaan hehkuttaa asioita näin paljon, kuin mitä oon viime aikoina tehnyt. Pelkkää lovee, pirskatti vieköön, ihan hirveetä! No eipäs siinä, mä oon itse korviani myöten rakastunut mun yksityiselämässäni (jota tietty teille pikkuisen raottelen välillä) ja tämä toukokuu on ollu niin ihana, niin mitä tässä muuta voi kuin hehkutella!

Listasin syitä, miksi toukokuu on niin LOVELY, kuten äitini ruukaa sanoa:

  • Vappu! Vaikka silloin usien on ja oli tälläkin kertaa hitusen vilpsakka sää, niin onhan se myös aivan ihana kevään aloittajaisjuhla. Ilmapalloja kaikkialla, serpentiiniä ja piknikkejä säässä kuin säässä!
  • Äitienpäivä! Leikittelen joka vuosi ajatuksella, että äitien- ja isänpäivä olisivtkin toisinpäin. Ei se kävis, koska äidit on useimmiten kuitenkin enemmän kukkaihmisiä ja tämä kaiken kukkaloiston alkuhuuma äitienpäivän korvilla on täydellistä. Mun tavoitteeni elämässä on se, että lapset oppisivat, että toisivat mulle aina suloisen kukkakimpun äitienpäivänä. Ettei niillä tarvitsisi miettiä mitä kukkia tuoda, vaan tietäisivät, että mitä överimpi ja hassumpi, sitä suloisempi. Tää on vielä koulutusvaiheessa tää juttu, sillä ei tullu kukkakimppua tänä vuonna ei..
  • Kaikki muutkin kukkaset, joita luonto meille antaa: leskenlehdet, valkovuokot, voikukat, kirsikankukat.. Yhtäkkinen kukkaloisto kaikkialla ja se on aivan tajutonta.
  • Keväänvihreä! Se vihreän sävy ei ole mun suosikkisävy mitenkään missään muualla, mutta toukokuun vihreä, kirkas vaalea vihreä – se on lupaus tulevasta, kutkuttava, raikas ja täynnä onnea.
  • Yhtäkkiä kalenteri on täynnä juhlia! Ensin se vappu, sitten äitienpäivä, työpaikan kevätkemut, ystävän polttarit, toisen häät, syntymäpäiväjuhlia ja sukulaislasten rippi- ja valmistujaisjuhlia sekä kaikki maailman siisteimmät festarit viikkokalenteriaukeamilla ihan just. Ihan pikkiriikkisen ahdistavaa, kun pelkkä oleminenkin olisi raikastavaa, mutta jos ahdistuksen selättää, juhlat ovat ainoastaan ihania!
  • Vaatteiden väheneminen! Se on joka kerta yhtä jännittävää ja hurjaa. Paljastaa ihoa kaistale kaistaleelta enemmän. Vielä kreisimpää, jos käy näin, että yhtäkkiä pölähtää tällainen mieletön helleaalto ja voisi mennä rannalle, mutta ei oo vielä edes sääriään paljastanut ja sitten siellä rannalla voisi samantein hillua alusvaatestailissa bikinisilleen. Mutta kuinka ihanalle se ihon paljastaminen auringolle tuntuukaan pitkän pitkän syksyn, talven ja kevään jälkeen! Kunhan muistaa aurinkorasvat
  • Lupaus tulevasta, sitä toukokuussa on! Aina tuntuu, kuin nurkan takana odottaisi seikkalu ja rakastuminen. Sitähän siellä oikeastaan onkin, kesään nyt ainakin. Suomen kesään, maailman ihanimpaan. Joka vuosi kesä on aivan täydellisen ihana, vihreydessään ainakin jos ei lämpimyydessään.
  • Jokainen lämmin toukokuun päivä on BONUSTA. Sellaista ekstraa kesän päälle, jos lämpimiä päiviä pitäisi kesän jälkeen laskeskella ja millainen sää oli. Toukokuussa harvempi vielä lomailee, mutta jos töiden ohella voi nautiskella töitä etäpäivinä ulkona tai käydä uimassa tai tehdä muita kesäjuttuja jo toukokuussa, niin ne ovat pelkkää ekstraa.

Onko teillä lisäyksiä mun listaan? Kertokaa, olis kiva kuulla. Mää en äkkiseltään keksinyt muuta, koska käytin niin paljon ajatuksiani kesäkartan tekemiseen. Eikös tullut muuten hieno kartta! Siinä on listattuna mun kesähaaveet, -toiveet ja suositukset samassa. Jotkut jutut mulla on jo kalenterissa, että ne toteutan, jotkut taas ovat iäisyyden olleet kesälistoilla, että joskus nyt ainakin ne on toteutettava. Ja osa mahdollisuuksia, niitä hetkiä varten, että hei lähetäänkö seikkailuun? No lähetään!

 

 

 

TERVEISIÄ MUMMILLE, ETTÄ TÄÄLLÄ KANTAPÄÄTÄ NEULOTAAN

No niin, vihdoin lähestytään kantapäätä. Alkuperäisessä yläastesukassa neulotaan vielä ensin seitsemän kerrosta yhdellä värillä (vaaleanpunahtava valkoinen) ja kuusi kerrosta 2o 2n -joustinta (persikka) ja sitten aletaan kantapäähommiin. Nämä voi toki jättää neulomatta, jos varsi on jo valtavan pitkä omaan sääreen. Näistä raidoista en laita ollenkaan nyt kaaviokuvaa, sillä mitään kuvioita ei tule. Ysärisukassa kantapää oli neulottu vahvistettuna kantapäänä (googlettamalla löytyy hyviä ohjeita, jos ei tule selkäytimestä) ja niin neuloin uuteenkin sukkaan. Aloin kuitenkin selailemaan myös käsityökirjaani, sillä sieltä löytyy myös kantapään ohje, perinteiseen ja tiimalasiseen. Ja arvatkaapas mitä siellä muuta olikaan, mitä en itse heti muistanut! No tarinaa juuri näistä yläastesukista.

Melkein itku tulla tirahti, kun mietin sitä ihanaa muistoa, kuinka reumaa sairastunut mummini niin tykkäsi mun villasukista, että pyysi ne lainaan. Kuinka ne varmasti ovat oikeasti tuntuneet mukavilta jaloissa. Mummi oli muutenkin ihana, herttainen ja rakas isovanhempi. Yksi äärimmäisen koskettava ja surullinenkin muisto mummista on se, kun hän innoissaan seurasi minua, kun olin televisiossa (Suomen ensimmäinen Big Brother vuonna 2005). Oli katsonut kaikki jaksot ja seurasi tyttärentytärtään tiiviisti. Mummi asui Oulussa ja minä tuolloin Tampereella ja näimme harvoin, joskus soittelimme. Ohjelman jälkeen mummi oli sanonut, että tuntee minut nyt paljon paremmin. Se oli tietysti totta, harvoin mummien kanssa kauheasti aikaa vietetään samanlaisten juttujen parissa, kuin mitä meistä näytettiin televisiossa (sillä kaudella me lähinnä luettiin kirjaa, tehtiin ruokaa, pelattiin omasääntöistä backgammonia, tehtiin tehtäviä, hupsuteltiin ja joskus oli jotain juhlia). Samaan aikaan se tuntui kauheana pistoksena sydämessä, että mummi oppii tuntemaan lapsenlapsensa television kautta kotonansa yksin, eikä niin, että oltaisiin vietetty aikaa yhdessä ja jutusteltu ja opittu tuntemaan toisiamme paremmin. Niin suruisaa. Enää siihen ei ole mahdollisuutta, nyt mummi on jo pilven reunalla jossain, muiden isovanhempieni ja isäni kanssa.

Mutta tiiättekö mitä teen huomenna? Halaan illalla äitiäni oikein lujasti, kun hän saapuu meille Oulusta viikonlopun viettoon. Lapseni odottavat ihan hirveästi mummin tuloa. He saavat nyt olla yhdessä, mummi ja lapsenlapset ja jutella asioista ja se jos joku on tärkeää juuri nyt, juuri tässä hetkessä. <3 Mummi ja ne muut varmasti iloitsevat tästä, jos jostain meitä seurailevat.

KUKA NE VILLASUKAT NEULOOKAAN? // YLÄASTEVILLASUKAT PÄIVÄ 2

Kuka pystyy nostamaan kätensä ylös, että teki kouluaikojensa villasukat kokonaan itse? Että mummu tai äiti ei neulonut yhtään riviä? Aika monesti kuulee niitä tarinoita, että sukkia tuli tehtyä vain yksi ja joku muu sen neuloi. Ne ovat hauskoja tarinoita ne. Itseasiassa vähän hupsua kysyä tällaista, sillä en itse muista kyllä neuloiko äiti mun sukkiani… Vähän veikkaan, että ei, mutta toisaalta, oon saattanutkin pyytää vähän neulomaan. Syynä ehkä se, että samaan aikaan on ollut monta muutakin mielenkiintoista juttua menossa. Kuka sun yläastevillasukat neuloi?

Kyselin teiltä ensimmäisessa sukkapostauksessa, että haluaisitteko ohjeen joka päivä vai joka toinen päivä. Vastauksia tuli mukavasti ja lopputulos se, että joka toinen päivä mennään. Ohje on todella helppo, joten jos et vielä ole sukkia aloittanut ja innostaisi lähteä mukaan, niin hyvin ehtii kiriä kiinni. Tämän päivän kuviossa tulee ainoastaan yksi kirjoneuleriviksi luokiteltava.

Tykkään kyllä siitä, miten 13-vuotias minä on miettinyt näitä sukkia. Yksinkertaisia kuvioita ja aika kivaa värienkäyttöäkin ja ihan tosi pitkävartiset sukat! Näistä tulee siis sellaiset pitkät, polvisukat. Olis hauskaa kuulla, miten oon näitä silloin suunnitellut… Että piirsinkö kuvioita ruutupaperille ja suunnittelinko? En muista yhtään! Ehkäpä tämän projektin aikana muistuu jotain mieleen. Mutta nyt, kivoja neulomihetkiä!