Tietoa mainostajalle ›

KESÄISET SYNTTÄRIJUHLAT – LAPSI TÄYTTI 75 KK

Kaupallinen yhteistyö: Juhlahumua.fi

Mun rakas keskimmäiseni täytti keväällä kuusi vuotta. Juhlapäivä humahti ohitse kevätkiireiden kanssa. Päätettiin järjestää kaverijuhlat myöhemmin, kun kesä on ihanimmillaan ja pihan leikkipaikan remontti ohitse. Havahduin heinäkuun lopussa siihen, että lomat ovat pian ohi ja juhlat pitämättä. Pika-aikataululla siis viestit kavereille lomien keskelle, että tervetuloa!

Juhlat pärähtivät kalenteriin nopealla aikataululla ja tarjoiltavat päätin tehdä mahdollisimman helposti nekin ja lastenjuhlien tyyliin vain niitä herkkuja, joita lapset varmasti syövät. Täytekakun jätin suosiolla pois ja varasin paljon popkornia! Kakuksi tein jo perinteeksi (kolmas jo!) muodostuneen pupukakun. Siihenkin pohjalle ihan vain kaupan valmiita muffinsseja ja kermavaahtoa tosi paljon päälle. Toimii aivan hyvin. Varsinkin kun aika moni lapsi nuolee kuitenkin vain sen kermavaahdon ja pöydän nurkilla on pikkaisen maisteltuja muffinsseja. Ensi kerralla tosin toivon, että olisi enemmän aikaa koristeluun, eikä tarvitsisi tehdä tuollaista hupsua suurisilmäistä strösselipupua. Vaikka ihan ok noinkin, mutta kun tiedän, että osaisin varmasti hienompiakin tehdä! Lisäksi tein suolaiseksi syötäväksi Vaneljan inspiroimia nalleleipäsiä. Ne tein Lidlin sydänleipiin, joiden päälle sivelin tuorejuustoa ja banaania ja mustikoita. Olivat ihania! 

Ihanista koristeista ison osan sain Juhlahumua.fi-verkkokaupasta. Kelta-valkoraidalliset servetit, mukit ja lautaset sopivat ihanasti sävymaailmaltaan yhteen kirjaintaulun kanssa, johon runoiltiin asioita kuusivuotiaastamme. Maailman söpöimmästä rillipäästä, jos minulta kysyttäisiin. Kyllä kertakäyttölautaset tuollaisissa pihajuhlissa helpottavat aika paljon! Meillä koko kattaus oli laitettu leikkipaikalle roudatulle pöydälle, eikä erityisiä istumapaikkoja ollut. Pillimehut ovat lapsille aina mieluisia ja pahvimukeihin kasasin pienen karkkiehrkut, jotka jaoin palkintoina, kun kisailimme leikkimielisesti muovikengänheittokisassa. Herkkuhetkien jälkeen oli helppo nappasta käytetyt astiat ja kipaista roskikseen.

Koko pihan ylitse puista puihin menevät viirinauhat viriteltiin naapuriystävän kanssa jo muutamaa päivää aiemmin edellisiin pihajuhliin ja vitsit, että ne tekivät pihasta jotenkin juhlallisen. Sellaisen, että välillä oli fiilis, että oltaisiin jossain elokuvan kuvauksissa, kun oli jo niiiiin tunnelmallista.

Halusin tehdä pienen kuvaustaustan, jonka edessä ajattelin kuvata synttärivieraita ja sankarispoikaa. No, eihän siinä ihan hirveästi kuvia saatu otettua, kun pihalla oli niin paljon muutakin tekemistä. Muutama kaverikuva sentään. Ihanat kuvat pihan tytöistä ja sankarista ovat mahtavia. Nyt, muutama viikko juhlien jälkeen on kuvien sankarilta hampaitakin tippunut jo lisää. Sittemmin koristeet, paperipallot ja -viuhkat ovat päässet lastenhuoneen ikkunaan ilahduttamaan. Yksisarvisilmapallot ovat niin suloisia, että niitä toivottiin jo jokaisiin juhliin.

Kuukausia myöhässä pidetyt kuusivuotiskekkerit olivat siis oikein mukavat, taidetaan jatkossakin siirtää juhla-aika kesälle. Tulipahan myös taas todettua sekin, että myös kerrostalon pihalla voi aivan hyvin järjestää juhlia. Niin, siis kun meillähän oli tosiaan myös monta tuntia kestäneet jatkot näillä synttärikekkereillä, kun laitettiin musiikit bluetooth-kaiuttimesta soimaan ja hiekkalaatikolla alkoi kunnon bailut. Kiitos koristeista ja juhlatarvikkeista Juhlahumua-verkkokaupalle! Superkiitos ihanille vieraillemme ja naapureiden lapsille ja ystäville! 





MAANANTAIMALLIN SÖPÖ VERKKOKAUPPA AUKI

Viime viikolla vietimme tehokkaan ja hauskan kuvauspäivän meillä, kun kuvasimme Maanantaimallin kuvia. Sain melkolailla vapaat kädet stailata ja kuvata kuvat. Vitsit, että meillä oli erityisen mukava kuvauspäivä ja toiseksi, kuvistakin tuli aivan hyvät. Ihanan Matleenan mieletön puolivuotinen huipentui tänään aamulla siihen, että Mona and Saga -blogin Tarun tekemä verkkokauppa Maanantaimallille avautui. Nyt pääsee jokainen helposti ostamaan omat ihanat korvakorunsa! Ne ovat niin herkullisia ja taidatte nähdä muotokielestä ja värimaailmasta miksi minäkin niistä niin tykkään. Tästä ihanaan kauppaan tiks! 


Kerron vielä hauskan tarinan päivästä, jolloin koruja kuvasimme. Meillä oli ollut pitkä päivä ja ulkona alkoi iltaa kohti paistaa ihanasti aurinko. Oltiin sivulauseessa juteltu, että voitais grillata pihalla sillä porukalla, jolla olimme päivää viettäneet. Oltiin melkein kaikki kuvat jo kuvattu ja vielä Matleenan kanssa siivoiltiin jälkiämme mellä. Mulla oli ikkuna sisäpihalle isosti auki ja siitä kuikuilin välillä naapuriystäviäni ja lapsia. Huusin vitsaillen, että jokooo ne nakit on siellä rillattuna? Olivathan ne ja meitä odotti pihalla makoisat hodarit.

Muutama päivä myöhemmin istuskelin pihalla ja viereisellä penkillä istui naapurirapun lapseton mies. Hänen kanssaan alettiin jutella niitä näitä pihasta ja hyvästä tunnelmasta taloyhtiössämme. Kerroin kuinka meillä on talossa äitiporukka, joiden kanssa hengaillaan sekä lasten kanssa, että aivan hyvin voimme lähteä samat naiset viettämään iltaakin yhdessä. Hän kertoi sitten, että oli naureskellutkin eräänä päivänä, kun oli matkalla kotiinsa nähnyt, kun minä huutelin ikkunasta grillattujen nakkien perään. Että ihan hyvä meininki teillä vissiin on. Nauratti, että kyllä, minä se olin, joka huuteli.

Hetken kuluttua joistain alkoi kuulua vaimeaa Tiina-huhuilua, enkä tunnistanut huutajan ääntä. Huhuilin varovaisesti takaisin ja jostain yläkerrosten ikkunasta kuului huuto olisko sulla lainata vatkainta? Naapuristahan siellä vatkainta kyseltiin, ja olihan mulla lainata.

Ai että, Maanantaimallin ihanista kuvauksista tähän mielettömän mahtavaan taloyhtiöön ja siitä seuraavaa siltaa myöten siihen, että Flow-viikonloppu koputtelee ihan tuossa oven takana. Minä hipsin nyt suihkuun ja laitan ripsarit ja tukan kuntoon! Nähdään Flowssa! <3

 

 

MAAILMAN KAUNEIN FESTIVAALI: BÄTTRE FOLK

Perjantaina sain auton äidiltäni lainaan. Ajoin Oulun keskustaan hakemaan Helsingistä saapuneen ystäväni hotellilta ja siitä sitten ajeltiin vanhaa tuttua reittiä toisen ystäväni lapsuudenkodille nappaamaan hänetkin kyytiin. Huristeltiin eväsostosten kautta Hailuodon lauttajonoon, kohteenamme kesän yksi parhaista festareista, Bättre Folk. Kolme lauttaa meni täyteen ennenkuin mahduimme mekin mukaan, mutta jonotus ei haitannut, oli mukavaa istuskella autossa ystävien kanssa ja ihastella merimaisemaa, juoruilla ja tapasinpas sattumalta myös pikkuserkkuni muutaman auton päässä meistä.

Perillä Marjaniemessä meitä odotti, tai olimmehan kohdanneet saman jo koko päivän ajan, mieletön sää. Ihana auringonpaiste ja kesäkuinen lämpö, muutama pilvenhattara jossain taivaanrannassa. Seuraamme liittyi myös neljäs ihana nainen ja muutamia tuttujakin festariviikonlopun aikana näkyi. Sellaisia vanhoja oulututtuja vuosien takaa, jotka on melkein jo unohtanut, mutta kohdatessaan muistaa vaikka mitä hauskoja juttuja heistä ja jopa yhteisiä muistoja. Sekä tietysti sellaisia tuttuja ympäri Suomen, joiden tiesikin siellä olevan. Ja muita hauskoja kohtaamisia.

Perjantaiyönä puolen yön jälkeen kannoimme tavaramme meren rantaan hiekalle ja kasasimme teltan. Oli niin valoisaa, pastellinen taivas, aurinko oli juuri laskenut noustakseen taas pian. Ihmettelimme hiekan hienoutta ja tyyntä merta. Oli ihanaa nukahtaa telttaan kahden ihanan naisen, rakkaan ystävän keskelle. Ranta oli muutenkin täydellinen paikka leiriytyä, ei juurikaan sääskiä, lintuja lenteli siellä täällä ja aallot kohisivat hiljakseen. Ja siis kuinka usein sitä tulee oikeasti yövyttyä hiekkarannalla niin, että teltan suuaukolta näkyy pelkästään merta ja hiekkaa. Melko harvoin! Laskin, että ympärillä oli laajalla alueella pitkin rantaa noin viisitoista telttaa. Jatkojen aikaan toisella puolella meitä kuului nuorisomusiikkia (rakastan käyttää tuota sanaa – eli siis ihan hyvää musiikkia), vähän kauempaa jazzia.

Itse festivaalialue oli tänä vuonna siirtynyt asvalttialueelle sinne missä viime vuonna sai pelätä tiirojen hyökkäyksiä. Ensin tuntui, että paikka oli jotenkin mälsä verrattuna siihen vanhaan majakan juurella olleeseen nurmikenttään, mutta ei, nyt sanon kyllä, että siirto oli oikein oiva. Hotellilla oli mukava käydä aamiaisella, niin että siellä oli rauhallista, majakka oli silti kaunis vaikkei sen juurella aivan ollutkaan ja lavatkin festarialueella olivat juuri oikealla tavalla vastakkain ja merta ympärillä. Ruokatarjoilut olivat paikallista lihaa hampurilaisten välissä ja fish&chipsien kala hailuotolaista sekin. Oluet oli Hailuodon omasta panimosta ja viinit juotiin oikeista lasisista viinilaseista. Saunaan ja paljuunkin olisi päässyt ja lonkkarilla olisi voinut huristella pitkin rantaa. Suosikkini esiintyjistä, jotka ehdimme nähdä tänä vuonna olivat Kube (hmm, tykkään kokoajan enemmän suomiräpistä), Jaakko Eino Kalevi (lumouduin!), Mikko Joensuu (<3), Anna Järvinen (laulu niin kaunista ja herkkää ja kun vielä pääsi pyöräyttämään muutamat valssiaskeleet niin oi!) ja J. Karjalainen (hänestä niin hehkuu se rakkaus tekemäänsä musiikkia kohtaan ja kun festarialue on täynnä ihmisiä, jotka laulavat mukana ja selän takana upea auringonlasku, niin onhan se jotain ihan niin siistiä että!). Esiintyjät ja keikat olivat hienoja ja tunnelma ihana, mutta yksi asia oli mielettömän siisti ja mahtava ja jonka jokainen festivaali voisi toteuttaa ja minä ainakin rakastaisin: keikkojen jälkeinen hetki, se, kun bailut ovat parhaimmillaan ja kun ihmiset valuvat pois alueelta, etsimään ehkä jatkoja tai jotkut saattavat mennä jopa nukkumaan… mutta ei, sielloin ei lähdetäkään vielä pois alueelta, vaan silloin on DISKON aika! Siinä hetkessä, kun jäljellä oli vielä muutama kourallinen festarikävijöitä ja kaiuttimet soittivat Meiju Suvaksen Pure mua, Samantha Foxin Touch Me, A-han Take on me, Bomfunk MC’s:n Freestylerin tai Antti Tuiskun fyrkkahitin, niin se, se kruunasi Bättre Folkin parhauden!

Sanoisin, että Bättre Folk oli jälleen kerran festivaalina äärimmäisen ihana, Hailuoto kaikkinensa lumoava, ihmiset kauniita ja erityisen hyväntuulisia. Tunnelma mieletön, jotain millaista ei ole missään muualla. Sää todellakin suosi, oli aurinkoa ja lämpöä. Pastellinen, öinen meri ja taivas, en ees oikein pysty kuvailemaan sitä kauneutta. Tuntui, kuin aivotkin olisivat nollaantuneet siitä hurmaavasta kaikesta ihanasta. Hyvät ystävät seurana. Ei haitannut (tainno kyllä se siinä hetkessä vähän harmitti) (näin jälkikäteen ei, heh) kotimatkalla mantereen lauttaa odottelessa hyytynyt auton akku, jonka poliisi ja rajavartoilaitoksen ystävälliset miehet meille käynnistivät (kiitos!) tai edelleen kuumottava auringossa palanut selkä ja käsivarret (unohdettiin aurinkorasvat kotiin, hups), koska oli vaan niin *tähän kaikki adjektiivit joita olen koko postauksen ajan käyttänyt*. Kiitos ja ensi vuoteen, pus pus!

ps. Viime vuoden Bättre Folk -postaus täällä. <3

Kuvat 11, 14, 16, 18: Riikka Kantinkoski.

OLKKARIN MYLLÄYKSEN PARHAAT PALAT

Olin lapsena ja teininä se tyyppi, joka järjesti oman huoneensa vähän väliä uuteen järjestykseen. Mulla oli kaksi kirjahyllyä, koulupöytä (jonka pystyi myös yhdistämään kirjahyllyihin jättämällä joko lipaston tai kaapin pöytälevyn alta pois), sänky, sähköurut ja myöhemmin kun sänky vaihtui parviversioon, mulla oli myös rottinkinen sohva, nojatuoli ja pikkupöytä. Ja kun rottinkikausi ohitettiin, sain vuodesohvan. Kalusteita siis riitti mitä myllätä. Tyhjensin aina kirjahyllyt ennen kuin siirsin niitä, jotta sain laittaa kaikki koriste-esineet ja kirjat kokonaan uusille paikoille ja pölyt pyyhittyä. Hyllyissä ja ikkunalaudalla oli viherkasveja, kaktuksia ja rönsylinjoja. Seinillä oli kehyksissä valokuvia ja piirustuksia.

Sanottaisiinko niin, että ne lapsuudessa saadut opit ja tavat ja tyylikin tavallaan, ovat matkanneet mukanani tänne 37-vuotiaaksi asti. Eräänä iltana unohdin kaikki kiireet ja päätin, että nyt on se aika, kun vähän myllään, koska se on tosi kivaa ja sille tarvitsee välillä aikaa, vaikka keittiössä odottaisivatkin tiskit tai kylppärissä pyykit. 

Syksyllä hankkimani Hakolan pienempi Lippa-hylly odotti kaapissa oikeaa paikkaa ja nyt se paikka löytyi. Kokonaisuus, jossa on kaksi Lippaa, Vino-peili, taulu ja kasveja ja tilpehööriä, miellyttää silmääni just nyt. Juoru kasvaa poikani kuvittamassa (mutta minun leikkaamana siirtokuvapaperista – ja tietysti kiinni posliiniin poltettuna) mukissa. Juorun pistokkaat hankin taloyhtiön facebook-ryhmän kautta, viisi minuuttia ilmoituksen jätön jälkeen oli jo pistokkaat kotona. Kätevää! Posliinit kaktukset olivat viime Ikea-reissun ihana ja niiiiin turha ostos, mutta jotka tekivät minut iloiseksi. En ole lapsuuden jälkeen montaa koriste-esinettä tainnut ostaa muuten vaan, joten ehkä tää oli ansaittu ostos. Siis ehkä.

Juuri pölyistä pyyhityssä peilistä on mukava peilailla ja vaikkapa räpsäyttää hetkestä kuva. Toki vähän halusin kuvata myös uutta yksisarvistukkaanikin, siksi mairea hymy.

Meillä on täysin eriparillinen ja hetken mielihaluilla täytetty astiakaappi. Tuo supersöpö kettumuki on ostettu yksinäiseksi mukiksi astiakaappiin, mutta nyt siinä kasvaa kaktus. Kultareunainen aluslautanen on ihana ameriikantuliainen Pinjalta.

Tässä on hulluttelun makua. Ostin nimittäin tollaisen perinteisen saviruukun peikonlehdelle, koska mitään nättiä ruukkua ei löytynyt. Ei siinä ruukussä ehkä useimmille muille ole mitään erikoista, mutta mulle on. Sitä ei oo ees koristeltu (vielä) mitenkään. 

Seinälle päätyi myös mun vanha vanerille maalattu kaktusteos, jota kuusivuotiaani vähän maalasi lisää ja minä vielä senkin päälle jotain sörssäilin maalinjämillä, joita en raskinut valuttaa viemäristä alas. Siitä tuli hauska ja saa olla siinä nyt hetken aikaa.

Lipaston alimmat nupit on vaihdettu puuhelminauhaan. Vähän väliä jokainen perheemme jäsen sohvalla köllötellessään toteaa, kuinka kivaltä helminauha näyttää. Onnistunut pikkutuunaus.

Käänsin makuunurkkauksen sängyn eri päin ja on kuulkaa ollut viikkokausia tässä sellainen olo, kuin olisi hotellissa. Pääsen kävelemään sängyn molemmin puolin ja kuljenkin nukkumaan aina pisintä reittiä kautta – koska voin! Aamulla herätessäni näen ensimmäisena palan taivasta. Järjestelin seinälle taulut vieriviereen simpsakaksi kollaasiksi. Mikäli seuraatte mua Instagramissa, siellä näkyikin kuva hetkestä, kun kuljetin tuon suuren kehyksen Ikeasta kotiin, selkääni köytettynä. Ihan hyvin onnistuu ostosten kuljetus kotiin ilman omaa autoa ja lapsi rattaissa istuen, ihan hyvin hei!

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille teille siellä! On ollut mieletön kesäviikonloppu ainakin täällä Helsingissä, i h a n a a!

LEPPOISAN KEPEÄ VAPPU

Ei paistettu munkkeja, ei tehty simaa, ei pidetty brunssia. Ilmapalloja ihasteltiin ja haettiin Rainbow Dash ja violetti sydänpallo jo keskiviikkona. Vappuviikonloppu oli mulla lapseton ja perjantaina olikin heti mahtava PING Helsinki (josta myöhemmin lisää!). Lauantaina painoin töitä koko päivän ja palkitsin itseni illalla lähtemällä Pariisin kevään keikalle. Vappuaattona ystävät tulivat luokseni, käytiin kurkkaamassa Vallilan vapputanssien menot ja ihan vaan istuttiin koko ilta ja pitkälle yötä, juteltiin ja naurettiin paljon. Tänään sain nuorimmaiseni kotiin ja voi että olikin ihana saada tuo hassutteleva ja aurinkoinen kaksivuotias kainaloon ja esittämään hyppytaitojaan! Muutama tunti myöhemmin vielä äitini tuli pohjoisesta pitkästä aikaa käymään, niin mikä tässä vappupäivää vietellessä! Se on kuulkaas toukokuu ja hyvältä näyttää, että se on erittäinen keltainen ja aurinkoinen!

OI IHANA PAJUNKISSAKRANSSI

Hakaniemen torilat pajunkissanippuja ostaessamme en voinut olla hankkimatta myös pajunkissakranssia. Se oli niin taidokkaasti tehty ja ei maksanutkaan juuri mitään. Saatatte sen verran minua tuntea, että olis joku superihme ollut, jos kranssi olisi päätynyt oveen ilman mitään uutta koristelua. Mulla ei ollut minkään sortin suunnitelmaa, että mitä siihen laittaisi ja oikeastaan siitä sitten vaan muodostui tuollainen, samalla kun höpöttelin Instalivessä. Kuumaliimalla kasattuja perinteisiä paperikukkia, joita laitan kaikkiin paperitöihini ja samoin lahjapaperista taiteltu pikainen rusetti. Sekä tietysti rekvisiittakarkkeja liimattuna pajunkissoihin.

Nyt lähden viettämään pääsiäislauantaita, johon on jo tähän mennessä kuulunut Nuuksion metsissä komeita suomalaisia mäntymaisemia samoillen ja liikennevaloissa viereen hurauttanut tasavallan presidentti vaimoineen, niin tuota Saara Aaltoa lähden katsomaan. Vanha ystävä laittoi aamulla viestiä, että lähdenkö seuraksi ja tottahan toki! Elämä on parasta sillon ku se vähän yllättää mukavasti.

HORROR-AJATUS

En asu omakotitalossa, eikä mulla oo keinutuolia, ei puolisoa, ei jokaiselle lapselle omaa huonetta eikä edes astianpesukonetta, mutta silti tämä Kettukarkki-blogin Mairen blogissaan toteama lause iski muhun ihan täpöllä! Minusta tuntuisi omituiselta päättää jossain asuessaan, että se on loppuelämän koti, koska elämässä ei ikinä tiedä mitä tapahtuu ja mielikin saattaa muuttua. On aika kiva elellä niin, että joka hetkestä koettaa saada miellyttävän ja mukavan elää just sillon. Siinä samalla niitä keinutuolin uria voipi painella siihen puulattiaan, mutta jos seuraavana päivänä tuntuukin, että tahtoo muuttaa muualle, niin sitte muutetaan! Minä sitten osallistuin tämän ajatuksen syvempään pohdintaan tekemällä tallaisen välityön muiden töiden ohessa, rekvisiittakarkki-jämäkukka-tekstaus-sekoilu-kollaasin.

Ihanaa pääsiäistä! Pus!

KUUSI VUOTTA SITTEN SYNNYTIN POJAN

Tiina, mää en ees ajatuksena voi käsittää miten sää aina jaksat tehdä näitä? Totesi lähes kippurassa nauraen eilen ystävä, kun tulla tupsahti lapsensa kanssa meille illalla ennakkojuhlimaan tämän päivän synttärisankaria. Niin no, lähinnä siinä koetin estellä lasta kiipeilemästä pöydälle popkornin perään ja rutistelemasta koristeita, tomusokeri pöllysi samalla ku kiipesin yläkaapille ottamaan tasselinauhaa, ikkunalaudalla oli kaatunut tulppanimaljakko, jossa ei onneksi ollut enää vettä (ihmettelinkin nuupahtanutta olomuotoa) ja isompia lapsia kielsin tulemasta keittiöön koska äiti tekee täällä ylläriä! Keittiö oli kuin jonkun taistelun jäljiltä, tiskiallas pursusi astioita ja hoksasin alkaa kaivelemaan roskiksesta sopivan värisiä paperinpaloja, jotka hetkeä aiemmin sinne nakkasin, koska niistä saa hyvin leikattua liekit kakkukynttilöihin. Nauratti kyllä tuo ystävän kommentti, mutta osaan kyllä vastata siihen: vaikka elämä on kiireistä ja välillä vähän tylsää, ankeaa ja kalapuikkoja ja kaurapuuroa, niin tuun vaan niin onnelliseksi sen arkisen varttitunnin aikana, kun sotken huomaamattani koko keittiön ja läväytän siihen keittiönpöydälle ne eskimot levälleen ja pursotan päälle turkoosia sokerimönjää ja monta hyppysellistä strösseliä. Jos en tekisi niin, olisin paljon onnettomampi ihminen. Vaikka siihen vartissa saadun sotkun siivoamiseen meneekin suhteessa varmaan nelinkertainen aika. 

Äiti tekee täällä ylläriä -hetkeen sisällytin vielä muutaman minuutin valokuvaamista ja mietin, että kyllä tää näyttäis varmasti sekopäiseltä hommalta, jos ulkopuolelta kattelis. Ajankäytöllisesti ihan älyttömän tehokkaalta! Toki olisin voinut pyytää lapset keittiöön ja tarjota heille pakkasesta suoraan ne eskimot ja mikrosta pussillisen popkornia, mutta ei, luultavasti lapsetkin ihmettelisivät, että mikä nyt on. Kaikella sillä laittamisella ja samanaikaisella sotkun aiheuttamisella oli myös suuri syy. Tuo tänään kuusi vuotta täyttävä ihana, maailman söpöimmillä hymykuopilla varustettu silmälasipäinen pieni, mutta jo niin iso, hurmurispoikainen. Lauloimme hänelle onnittelulaulun, söimme pikkuherkut ja hän sai avata suuren pakettinsa ja rakennella sitä sitten rauhassa koko illan.

Hän syntyi elämäntilanteeseen, joka oli vaikea. Olimme muutama kuukausi aiemmin eronneet isänsä kanssa, mutta asuimme silti kaikki yhdessä. Olin rikki ja kamalan surullinen. Hänen ollessa vielä vatsassani, itkin paljon, siis todella paljon, niin että päätä särki aina nukkumaan mennessä, mutta päätin, että jokainen kyynel jonka vieritän, on pois hänen itkuistaan. Ja niin olikin! Huhtikuun 12. päivänä syntyi aurinkoisin vauva, jonka olen koskaan kohdannut, rakas hymykuoppapoikaseni. Annoin kaiken sen valtavan rakkauden, jonka syntymänsä minussa sai tulvimaan, vain ja ainoastaan hänelle ja siskolleen. En ole ikinä ollut enempää läsnä ja satapronsettisesti äiti ja niin lähellä lapsiani kokoajan, kuin silloin. Kaikesta siitä tavallaan kurjasta ajasta, hänen vauvavuosistaan, en juurikaan muista muuta kuin että olin samaan aikaan äärettömän onnellinen ja sydäntä riipivän surullinen ja pettynyt kaikista niistä menetetyistä haaveista elämän suhteen, mutta tunne niistä ajoista on silti aivan lämmin. Meistä kasvoi mahtava kolmikko olemaan yhdessä silloin kun olemme yhdessä ja koen, että poikani on minulle se ihminen, joka piti minut järjissäni ja joka sai aikaan myös sen muutoksen siksi Tiinaksi, joka olen nyt.

Kuudessa vuodessa tuosta aurinkoisesta vauvasta on kasvanut sydämellinen, ihana, vitsikäs pian jo eskarilainen, joka edelleen haluaa kävellä kaupungilla äidin kanssa käsi kädessä. Onnea maailman rakkain keskimmäiseni! Sinne hän lähti päiväkotiin uudessa yksisarvisasussaan ja viettämään synttärijuhliaan ja pääsiäispyhiä isänsä perheen luo. <3