Tietoa mainostajalle ›

YSTÄVÄNPÄIVÄ ON JOKA PÄIVÄ MUTTA VARSINKI TÄNÄÄN

Ystävänpäivän aamuna istahdin sohvalle. Otin läppärin syliini, mutta en ehtinyt edes aloittaa hommia, kun ovikello soi. Lähetti toi kukkakimpun. Täydellisen kauniin, ihanan ystävänpäivä-rakkaus-kukkakimpun. Ne kukat ja mukana tullut viesti ja ajatukset sitten sekoittivat mun pään ihanuudellaan ja unohdin mitä mun pitikään tehdä. Just oikeanlainen tunnelma päälle heti aamusta. Sydämiä leijailemaan silmistä ja korvista ja amorin nuolet lentelemässä ympäriinsä!

Sain houkuteltua tyttäreni avustamaan mua tekemään ystävänpäivävideon. Siinä tehdessä tiivistyi kauniisti kyllä myös meidän ihana äiti-tytär-ystävyytemme. Tyttöni päätyi oikeastaan vahingossa ohjaajan rooliin ja minä sinnepäin-toimiva-käsikirjoittaja-sählääjäksi kaikkine hommineni, vaikka ihan sellaiseksi en ollut meidän roolejamme ja videon tekoa suunnitellut. Tiukkoja ohjeistuksia tuli tyttäreltäni ja minä toimin niinkuin käskettiin. Hän osasi hommansa! Aivan ihana yhteinen puuhasteluhetki ja lopputuloskin aikas suloinen. Toivon, että suhteemme tulisin aina olemaan yhtä mutkaton, ihana ja lempeä. Että voisimme olla myös ystävykset sen lisäksi, että olen aina hänen äitinsä ja hän tyttäreni.

Kuuntelimme samaan aikaan Spotifysta löytynytta random-soittolistaa, jonka teemana oli ystävänpäivä. Tuli ikävä kaikkia rakkaita ystäviä! Aion kertoa jokaiselle heistä tänään, että ovat tärkeitä ja rakkaita. Kortteja en ehtinyt lähettää, mutta whatsapp-viestitkin lasketaan. Ja vaikka kävisikin niin etten juuri tänään muista tai ehdi viestiä lähettää, niin onneksi sen saman voi ja pitää ja saa sanoa jokaisena vuoden päivänä. <3

Oikein ihanaa ystävänpäivää myös teille ihanat lukijani! <3

TULPPAANIKIMPPU JA IHANA TYTTÖ JÄTTINEULEESSA

Kaupallinen yhteistyö: Kauniisti kotimainen ja Suomen Blogimedia

Olen tykännyt kukista aina, pikkutyttönä pidin mummulan leikkimökin ovella kukkakauppaa, jossa sidoin kimppuja niistä ehkä viidestä niittykukkalajikkeesta, saniaisista ja heinistä, joita pihapiiristä löytyi. Neljännellä luokalla ompelin itselleni elämäni ensimmäiset housut käsityöntunnilla. Vaaleanpunaiset, leveälahkeiset housut, joissa oli ruusukankainen vyötärönauha. Pidin niitä housuja niin kauan, kun ne eivät enää vyötäröltä kertakaikkiaan menneet päälle. Ollessani viisitoistavuotias, mulla luki kalenterin kannessa, että eivätkös ne, jotka kukkia kantaa, ole sellaisia rauhaa rakastavia. Isäni osti mulle rippikesänä vanhan sinisen Poni-pyörän, jonka yhdessä maalasimme puna-valkoiseksi ja aurinkoisena kesäpäivänä istahdin kerrostalomme pihaan pienoinmallimaalien kanssa ja kukitin pyörän punaiset osat.

Minulla on hauska muisto siitä, kun olin 19-vuotias. Muistan, kun istuin silloisen poikaystäväni vanhempien luona vakiopaikallani vanhan antiikkipöydän ääressä olohuoneessa ja luin sisustuslehdestä naisesta, joka kertoi, että hänellä on aina leikkokukkia kotonaan. Ihailin häntä. Toisinaan, kun tämä muisto tulee mieleen, muistan myös miltä se tuoli tuntui istua, jolla olin. Halusin, että minullakin olisi aina tuoreita kukkia. Kolmekymmentäkaksi täytettyäni lupasin itselleni, että saan ostaa kukkia aina, kun siltä tuntuu. Olen melko hyvin pitänyt lupauksen.

Toisinaan kukkia on tuonut myös lähetti (kerran niin mystisesti, etten oikeastaan vieläkään tiedä keneltä ne olivat!), joskus työpaikalle on ruokatunnin aikana ilmestynyt kukkapuska ja kerran sain jättimäisen hääkimpun asiakkaalta ollessani sisustusliikkeessä töissä, hääpari oli lähdössä juhlimaan ja halusivat luopua kimpustaan! Voinette siis arvata, että olin hyvin hyvin innoissani tästä tulppaani-yhteistyöstä Kauniisti kotimaisen kanssa.

Nämä tulppaanit kasvatetaan Suomessa. Olisi se leikkimökissä leikkinyt pikku-Tiina ollut onnessaan siellä Pärjänsuon mummulassa, jos olisi tällaisia kaunokaisia saanut leikkikauppaansa. Tai jos teini-Tiina olisi päässyt kesätöihin puutarhalle, aivan kuten tosi moni suomalainen on työuransa sieltä aloittanut. Neljääkymmentä lähenevä Tiina oli sen sijaan oikein onnellinen, kun kotonansa kasasi keväisen, raikkaan, rönsyilevän, värikkään ja suloisen tulppaanikimpun. Värikkäät ja stylet tulppaanit eivät välttämättä mitään lisäkasveja kaverikseen tarvitse, mutta toisaalta kimppu sai leikkisän ja spesiaalin tuulahduksen, kun sekaan laittoi eukalyptusta, pari harsokukan vartta ja keväänvihreää.

Valitsin kaupasta kaksi kimppua tulppaaneita, ihan perusmarketin kukkanurkkauksesta. Tykkään, kun värivaihtoehtoja ja lajikkeitakin on tavallisissakin kaupoissa useampia. Tiesittekös, että tammi-helmikuussa kaikkein myydyin leikkokukka Suomessa on juurikin tulppaani? Mää en tiennyt ennenkuin luin leikkokukkien kuningattaren omalta infosivulta. Sieltä löytyy paljon muutakin tietoa. Sain varmistuksen myös sille, että tuollaisen naapurikimpun, kuten tekemääni kimppua kutsun (siitä lisää myöhemmin), kokoaminen onnistuu aivan hyvin. Ettei siis tarvitse heti huolestua siitä, että kukkien varret eivät ole kosteassa kuljetuksen aikana. Sen kuljetuksen, kun kimppu kasaamisen jälkeen viedään saajalleen. 

Sain lumisiin tulppaanikuvauksiin mannekiinikseni maailman parhaimman tytön. Tuon, joka soittaa mulle joka päivä koulun jälkeen ja kertoo mitä miettii. Äiti, meen nyt kaverille, tuun sitten kotiin, kun ollaan katsottu leffa tai että äiti, mulla on ikävä sua, askarreltaisko tänään jotain yhdessä tai että äiti, okei, voin tulla kotiin ja makoilla lumihangessa tulppaanikimppu kainalossa… ai siis teit jonkun videonki? okei, joo, hehee, hauskaa, tuun pian… Heh, oot maailman paras äiti ku oot just tuollanen! Nähdään kohta!

Ja niin se tuli koulusta ja puki päälleen paljon pehmeää vaaleanpunaista ja humpsahti makoilemaan ihanalle pakkasluminiitylle. Sain kehut kauniista kimpusta ja sovittiin, että voisin tehdä ystävänpäivänä kimput ihanille naapurinnaisille ja hän toimittaisi ne perille. Siitä naapurikimpun nimi. Tällaisissa tulppaanikimpputunnelmissa toivottelen teille nyt tosi ihanaa viikonloppua! <3Lisää tulppaani-inspiraatiota löydät myös täältä: Musta ovi / Alexa Dagmar / Valkoinen Harmaja 

MUITA IHANIA – LEMPEÄ JA HULVATON KÄSITYÖKIRJA ON TÄÄLLÄ

Siitä hetkestä tuntuu olevan ikuisuus, kun Henna-Kaisa ja Johanna kävivät luonani haastattelemassa mua Mummoillen-kirjaansa. No, ikuisuushan siitä melkein onkin. Silloin oli eka kerta, kun tapasin heidät. Mulla oli silloin valtava raskausvatsa ja nyt se silloin vatsassa ollut tyyppi tuossa just tokaisi, että ”äiti, sinä olet mahtava!”. Vähänkö tuli hyvä mieli siitä kommentista. Siskonsa oli hetkeä aiemmin tullut halaamaan ja isoveljensä vieressä ihasteli kuvaansa uunituoreen kirjani sivuilla. Sen kirjan, jonka tein yhdessä Henna-Kaisan ja Johannan kanssa.

Niin, nyt se on sitten käsissä hypisteltävä kirja! Ihan oikeasti olemassa eikä vaan puolivalmiita sivuja, neuleita, ompelutöitä, kaavakuvia, skannattavia vesiväritekstejä ja valokuvia tietokoneen näytöllä. Lapin reissustakin on jo aikaa ja viime kesän kiireiset päivät kirjan pauloissa ovat jo haihtuneet. Eräänkin ”helteisen” kesäpäivän istuin kääriytyneenä kaikkiin kirjan sivuilla näkyviin villavaatteisiin/asusteisiin/viltteihin tuossa meidän sisäpihallamme. Olin aurinkovarjon alla ja koska istuin siinä niin kauan läpikäymässä kuvia ja muita kirjan juttuja, että alkoi palellakin ja villavaatteille tuli tarve. Naapurit saivat ainakin naureskeltavaa höpsähtäneestä äidistä, joka istui pihalla 10 tuntia putkeen. Ihan älyttömän hauska muisto se!

En tiedä osaatteko arvata, kuinka mua jännitti, kun kävelin postiin hakemaan kirjoja. Kuuntelin musiikkia ja kädet ihan tärisivät. En nähnyt vastaan tullutta tuttuakaan, kun ajatukset harhailivat aivan muualla. Postivirkailijalle kerroin, ettei oo koskaan jännittänyt paketin hakeminen yhtä paljon. Kotona fiilistelin hetken ennenkuin edes avasin paketin. Oli niiiiiin jännittävää kohdata se kauan haaveiltu ja kovalla uurastuksella tehty opus. Nyt olen jo vähän uskaltautunut tutkailemaan kirjaa tarkemmin.

Ei turhaan sanota, että kirjan tekemisessä on vaiheita samalla tavalla kuin lapsen teossa. Kyllä se melkoinen teko- ja odotusvaihe oli…. mutta toisaalta, ehkä kuvailisin sitten loppuvaiheita kuin juhlimista. Mieletön nousuhumala, kun kirja on saatu omista käsistä seuraavalle, vähän siinä vielä taittohässäkkää, mutta se nyt menee kun se humala on niin hyvä. Bileiden parhaassa vaiheessa itse voi kömpiä nukkumaan, vaikka mieli tekisi vielä vähän bailata ja taittaja saa tehdä rauhassa omat viimeistelynsä. Aamulla herätessä krapula ja pohdintaa siitä, tuliko puhuttua sivu suun, lausuttua vähän liian syvällisiä totuuksia, oliko ilta hyvä, muistanhan nyt varmasti kaiken mitä tapahtui. Oliko se ja se nyt just se oikein sanavalinta. Olo, että ääh, en halua kuulla siitä mitään – oli kivaa ja se on hyvä juttu se! Aamun tokkuran hälvettyä illan huippukohdat nousevat mieleen ja sitä on että ei pirskatti, vitsit, että olikin hauskaa.

Kirjassa on tuttuja töitä täältä blogista, pitkään kyseltyjä klassikko-ohjeita ja aivan uusia juttuja. Mielestäni kaikesta tunnistaa kyllä, että Muita ihaniassa ollaan. Ajattelin, että esittelen teille kirjan ihanuuksia pikkuhiljaa tässä kevään edetessä. Ja toivon, että kerrotte mitä mieltä olette kirjasta, tykkäättekö siitä vai onko se ihan mälsä? Ainakin minä ja Henna-Kaisa ja Johanna ollaan kirjasta onnessamme ja valmistujaisskumpat odottavat!

Kirja on tilattavissa maaliskuuhun saakka yksinoikeudella Adlibriksestä, tilaamaan pääset tästä. Kirjaa ja sen käänteitä voi seurata myös erikseen Facebookissa ja Instagramissa ja tietysti täällä blogissa ja Muita ihanian instassa kerron. <3

Kiitos Henna-Kaisa, Johanna, Miela-Ruusa, Runo, Ruupertti, äiti ja mummut ja Emmi ja pikkuveljet, naapurinnaiset miehineen ja lapsineen, ystävät, Ylva ja Sigrid, Oulun Norssin ja Pikisaaren opettajat 80-, 90- ja 2000-luvulta, blogini lukijat ja neuloja-apulaiseni ja Gummerus, Eurokangas, Adlibris sekä kaikki te muut jotka ehkä unohdan mainita! <3

SINÄ OLET HYVÄ, MINÄ OLEN HYVÄ

Tammikuun aurinko. Mikä ihana valo! Joulun jälkeisen ultimaattisen pimeyden jälkeen aurinkoiset, kuulaat tammikuun päivät ovat mielettömiä. Vielä ei ole keväisen kirkasta, vaan valo on kaunista, hieman utuista ja raikasta. Tykkään vuosi vuodelta enemmän.

Menimme Lauttasaareen kallioille ystävän kanssa ja kuvasin itselleni tärkeän tsemppikuvan. Raahasin ratikassa, metrossa ja kauppakeskuksen läpi tuota suurta maalausta, vain laskeakseni sen köllimään tammikuun auringon lämmittämälle kalliolle. Itsekin siinä hetken lepuutin, mutta pakko myöntää, että melko vilpakkaahan siinä vielä oli. Mutta ai että teki niin hyvää tuo ihan älyttömän kaunis maisema, auringonpaiste ja ystävän seura ja yhteiset löpinät ja juttelut ja kaiken kivan suunnittelu.

Se lause. Tsemppilause. Se, mitä ainakin minä tarvitsen joka päivä. Sinä olet hyvä. Sitä löytää itsensä niin vähän liian helposti rypemässä jostain pienestäkin jutusta siinä, ettei muka osaa tai ei ole riittävän hyvä. Silloin pitäisi katsoa tuota taulua ja lukea lause ja muistaa vaikka kerta toisensa jälkeen sisäistää se. Sinä olet hyvä. Sinä riität. Kukaan ei ole täydellinen – eikä pidäkään olla.

Suomalainen, vanha sanonta, omakehu haisee, sekin on niin mälsä! Joo, no jos ei ole muutakuin kehuskella omialla jutuillaan, se on tylsää, mutta ettei kehtaa tai uskalla tai viitsi kehua omia hyviä ja ihania ja hienoja saavutuksiaan, sehän se vasta mälsää on. Aina saa ja pitää kehua omia juttujaan, jos siltä tuntuu. Siihen ei tarvita pokkaa, kunhan vain kehuu. Siitäkin syystä tuo lause on tärkeä. Voi todeta peilikuvalleen: sinä olet hyvä, minä olen hyvä ja seuraavaksi se sama vielä vaikka koko maailmalle. Terve ja hyvä omakehu ei nimittäin todellakaan haise, vaan tekee hyvää.

Se ystävä siinä rinnalla, työtoveri viereisessä pöydässä, paras kaveri puhelimen päässä, puoliso sohvalla, lapset koulupöytiensä ääressä… Heillekin on hyvä ja äärimmäisen tärkeä muistaa sanoa se, että he ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat. Arjessa ja kiireessä nekin sanat toisinaan unohtuvat.

Aurinkoista ja ihanaa uutta viikkoa teille, tammikuu on jo puolessa – ihan kohta on kesä! <3 Sinä olet hyvä.

23 /// RAKASTAN PAKETOINTIA!

Tykkään paketoida. Tiesittekin sen varmasti jo. Rakastan kauniita papereita, ihania nauhoja, kaikenmaailman kukkia, havuja ja kimallusta. Tänä vuonna säästin kaiken paketoinnin siihen hetkeen, että lapset lähtivät joulunviettoon, jotta sain paketoida koko naisen illan aivan omassa rauhassani vailla pelkoa keskeytyksestä. Heitä odottaa paketit kuusen alla, kun tulevat takaisin luokseni ensi viikolla.

Tällä kertaa paketointi lähti ihanasti käsistä. Oli niin paljon kauniita papereita, joita olin haalinut, että iski melkein runsaudenpula. Ostan ihania aina, kun sellaisia tulee vastaan. On myös hauskaa, kun papereiden seassa on usean vuoden vanhojakin aarteita. Nyt paketit saivat melko värikkäät ja osin pastelliset paperit ja koristelin niitä myös kukkasin. Ei kovin perinteisiä paketteja, vaan just tekijänsä näköisiä, mutta eikös sen kutakuinkin niin pidä ollakin.

Kierrätän paperit myös lähes joka joulu jollain tavalla. Askarteluhommiin kun usein menee niin paljon kaikkea materiaalia ja välillä se ahdistaa, se roskan ja materian määrä. Nyt keksin jo valmiiksi, että sen jälkeen, kun lapset ovat nämä paketit aukaisseet, otan paperit talteen ja leikkaan niistä samantien eri muotoja ja ompelen paloista ensi jouluksi uuden viirinauhan joulukuuseen. Jos oikeasti saan tämän tehttä, niin vitsit kuinka ihanaa onkaan sitten avata joulukoristelaatikko 11 kuukauden päästä.

Kuvien karkki- ja yksisarvispipareita oli pakko tehdä, kun niin kauniit muotit tulivat vastaan. Koristelin karkkipiparitkin odottamaan lapsia. Helpottaa omaa joulua ja ikävää, kun saan tehdä lapsille ihania juttuja odottamaan.

Pinjan puolella Pinjacoladassa joulukalenteriluukusta paljastuu paketointien keskeltä upea joulukuusi merten takaa. Huomenna viimeinen luukku yhteistä kalenteria ja voidaan hiljentyä joulun rauhaan ja alkaa miettimään mitä keksittäisiin seuraavaksi yhdessä. 

Tässä vielä linkki Pinjacolada & Muita ihania joulusoittolistaan, joka sopii erinomaisesti paketointi-iltaan, jos sellaista tänään vietät. Ihanaa aatonaattoa just sulle just sinne! <3

18 /// PINJACOLADA & MUITA IHANIA JOULUKORTIT

Vielä ehtii lähettää viime hetken joulukortit tai käydä pudottamassa naapurin postiluukusta joulutervehdys. Tehtiin Pinjan kanssa yhteistyössä muutama pieni (12 x 12cm) kortti teille printattavaksi.

Oli hauskaa viestitellä ja lähetellä versioita puolin ja toisin, kun toinen on just herännyt ja pesemässä aamuaikaista pyykkiä ja toinen silmät ristissä vielä valvoo ja odottaa, että pääsis kohta nukkumaan. Kummallakin yhtä väsähtänyt meininki, mutta samaan aikaan niin kiva tehdä yhdessä. Tämmöset kortit me siis sitten tehtiin. Meleko mainiot, sanoisin!

Printattavat on tarkoitettu omaan käyttöön, ei kaupalliseen tarkoitukseen ilman tekijöiden lupaa. 
©Pinja Rouger & Tiina Arponen

1 /// VÄRITYSKUVA JOULUN ODOTUKSEEN

Ensimmäinen luukku pitää sisällään jotain, mistä on iloa jokaisena päivänä jouluun saakka. Varsinkin jos tykkää väritellä värityskuvia. Minusta tämä on ihana juttu vaikka harmaisiin (toivottavasti pian valkoisiin) aamuihin, kun voi värittää aamukahvin lomassa sen numeron, kuinka monta yötä jouluun vielä on. Lapsista tämä on varmasti vielä paljon hauskempaa. Jos siis malttavat olla värittämättä koko kuvaa kerralla. Oma kolmivuotiaani väritti koko paperin samalla värillä, että sekin on toki vaihtoehto.

Oman värityskuvasi saat printattua tästä. Oikein rauhallista perjantaita ja hiljailleen leijailevia lumihiutaleita joulukuun ensimmäiseen päivään!

KLASSIKKOASKARTELUA

Meidän perheen vakkariaskartelu on tämä suloinen klassikko – vessapaperirullakiikarit! Tämän viikon saldo kiikareita oli kahdet. Kolmivuotias meni päiväkotiin kiikarit kaulassa ja kertoi hoitajille, että nämä tehdään kuumaliimalla. Toiset odottivat isoveljeä kotona eskaripäivän jälkeen. Kiikarit kaulassa on käyty marraskuisessa vesisateessa kaulassa ja on kiikaroitu kotikadun muita taloja. Kiikareista tulee kauniit, kun valitsee hienon paperin ja upean nauhan. Vessapaperiaskarteluksi älyttömän hienot! 

TERVEISIÄ TÄILLE – EI TARTTE TULLA!

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Free päätäikarkote

Joka syksy ja joulun jälkeen, kun paluu kouluun ja päiväkotiin on taas ajankohtainen lomien jälkeen, muhun iskee sellainen vähän kauhumainen olotila. Se karsea pieni paniikki, että mitä jos ne täit nyt taas löytää tiensä meidän perheen päihin. Joo, ei kiitos tarvis. Kokemusta on sen verran, että pari kertaa, olen löytänyt yksittäisen viilettäjän lapseni hiuksista. Heti, kun varoituslappuja on alkanut (kutiaa muuten vietävästi tämän tekstin kirjoittaminenkin, kun ajattelee noita viheliäisiä olentoja!) sadella, olen syynännyt hiukset samantien heti kotiin päästyämme tarkasti läpi. Samppoopesut nyt vielä on ihan ok selvitä läpi, mutta se hiusten kampaaminen läpi täikammalla ja (lähes) (ja eka kerralla varsinkin) koko huushollin tekstiilien pesu, tuuletus, saunottaminen, pakastus, mylläys ja oman henkisen hyvinvoinnin hetkellinen romahdus siivousrumban suhteen, joo, ei kiitos enää!

Onnekseni sain tämän mainion kaupallisen yhteistyön Free-täikarkotteen kanssa! Olen kuulkaas enemmän kuin tyytyväinen. Nyt suihkitaan karkotetta hiuksiin ja luotetaan sen voimaan ja muihin ennaltaehkäisykeinoihin. Tärkeimpiä niistä ovat: oma pipo omaan päähän ja säilytys hihassa, ei lainata toisten hiusharjoja ja -pompuloita sekä se, että pitkät hiukset pidetään kiinni.

Hupsuttelimme pitkätukkaisimman lapseni kanssa ja teimme söpön pienen videon täiden karkoittamiseen. Paperista leikatut täit ja sumutepisarat lattialla olivat yllättävän hauska yhteinen iltapäiväpuuha, vaikkei ehkä ihan heti uskoisi. Huom! Ruusunterälehdet tosin ovat enemmän visuaalinen lisä kuin minkäänsortin estokeino täitä vastaan. Eivätkä täit ole luonnollisessa koossaan, heh!

Lohdutuksen sananen vielä kaikille, että jos nyt sattuu käymään niin, että niitä täitä tulee, niin nehän eivät ole vaarallisia ja huolellisesti tehdyllä hoidolla niistä pääsee myös eroon. Eikä se hetkellinen romahdus (jota ei tietenkään näytetä lapsille!) siivousrumban jäljiltäkään, ainakaan minulla, kestänyt kovin montaa päivää, viikkoa. Ja myös mikä on tärkeää, että jos niitä vihulaisia sattuu löytymään, niin siitä infotaan päiväkotiin, eskariin, kouluun ja kavereille, etteivät ne leviä. Tärkeää on myös, ettei hätäännytä lasta, eikä ole vihainen lapselle, vaikka itseä kuinka tympäisisi.

Sain luvan arpoa teille armaat lukijani kolme karkotepurkkia. Koska tämä aihe sai pään kutiamaan pelkästä ajatuksesta, niin osallistuminen arvontaan käy niin, että kerro joku epätäimäinen ihana ajatus! Arvonta-aika on 14.-21.9. ja säännöt löytyvät täältä: http://suomenblogimedia.fi/muut/free-taikarkoite-kilpailun-saannot-muita-ihania/ Ihanaa ja kutiamatonta viikonloppua!

KESÄISET KAKKUA JA VIINAA -JUHLAT

Taisatte tietää jo lempparijuhlakonseptini, Kakkua ja viinaa. Juhlat, joihin jokainen juhlija tuo mukanaan jompaa kumpaa, sen mukaan mitkä ovat elämän kiireet, päiväunien määrän innostuminen ja into. Yleensä juhlat pidetään pimeään vuodenaikaan, kun tarvitaan kepeyttä, mutta jo viime kesänä fiilistelimme sillä, että kesäjuhlatkin olisivat kivat. Mun kaveripiirissä kun ei oo kauheasti menty naimisiin tai pidetty kesäjuhlia muuten, niin sellaiset on sitten kyllä järjestettävä itse. Viime viikolla oli sopiva ilta, joka jo keväällä päätettiin. Piti olla lämmin kesäilta ja kattaus laittaa pihalle, mutta eihän se aina mene niin. Olikin 14 astetta ja tuulista. Hätä ei sen näköinen silti ollut, kemut siirrettiin perinteiseen juhlapaikkaan eli mun olohuoneeseen.

Paikalle saapui kesäkiireiltään monta ihanaa naista ja mies. Juuri sopivan verran kakkua, joista en tietenkään ehtinyt ottaa kuvia. Oli mansikkakakkua, kirsikkakääretorttua, Viennettaa, pavlovaa ja suolaista lohikakkua. Eräs ystävä pölähti paikalla täydellisellä drinkkivarustuksella jääpaloja myöten. Tämä juhlakonsepti on siitä mainio, että koko illan voi syödä paljon erilaisia herkkuja eikä emäntänä (jona aina olen toiminut) tarvitse etukäteen häärätä keittiössä päiväkausia (mielelläni hääräisin, mutta eihän mulla oo valitettavasti resursseja) ollen sitten juhlissa ihan sippi.

Oma osuuteni juhliin oli toki se emännöinti ja ohjelmanumerot, edellisistä Kakkua ja viinaa -juhlista jääneiden juomien nostaminen esille ja mikä tärkein, rekvisiittakakun leipominen! Olen harjaantunut siinä hommassa ja aivan varmasti yksi tämä seudun parhaista, en itseasiassa tiedä ketään muuta, jonka kakkureseptiin kuuluvat seuraavat asiat:

  • pitsa- ja pakkauslaatikoita
  • kaksi ja puoli pakettia kuumaliimaa
  • hapankorppuja
  • popkornia
  • (keittämätöntä) pastaa
  • lahjapaperia
  • purkillinen hattaraa (joka suli kovaksi littanaksi klöntiksi illan aikana)
  • ruusuja, neilikoita ja muita kukkasia
  • vaahtokarkkeja
  • jätskivohveleita

Pöydälle heittämäni lamppusarja ja ulkona tumma, pilvinen taivas sai aikaan pikkiriikkisen pikkujoulutunnelman, mutta sepäs ei haitannut. Juhlat olivat, kuten arvata saattaa, jälleen kerran tosi kivat. Oli ihanat ihmiset, oli naapurin vanha ovi nostettuna pitkäksi pöydäksi, oli bingo, oli yhteistaideteos sekä sängyn päällä keinuva ihmislauma laulamassa Oasiksen Wonderwallia. Perinteet, tykkään niistä.

Istuimme aamuyöhön saakka olohuoneessa kuunnellen musiikkia, jutellen ja nauraen kippurassa. Tuli yksi loistava kännykkäaplikaatiokin siinä yhdessä suunniteltua. Se kertoisi, että missä Rollarit soittivat silloin, kun menkkasi alkoivat? Ens kertaan kakkuajaviinaalaiset ystäväiseni! Moikka!

ps. Aiempien Kakkua ja viinaa -kemujen koosteet: ykköset, kakkoset, kolmoset ja instassa