Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

KIMALTELEVA SATEENKAARI

Terveisiä ystäväni mökiltä! Ollaan oltu täällä valmistelemassa tulevan viikonlopun juhlia jo pari päivää. Meillä on tulossa ystäväporukan omat pienet festarihenkiset kesäjuhlat. Ihanaa saada saman mökin pihamaille monta kaveria, tuttua ja ystävää. Juhlista ei ollut nyt tarkoitukseni silti kertoa, vaan kimaltevan sateenkaari-koristeen ohje. Itse tein sellaisen eilen nimittäin samalla, kun siivosin yhtä piharakennuksen huoneista. Välillä taukoa maalaillen vähän sateenkaaria tekee aina hyvää.

Tarvikkeet: pahvilaatikkopahvia, sateenkaaren värisiä maaleja, kuumaliimaa, hopealametta (vai mitä tuo on nimeltään?), oksa ja kukkia. Leikkaa pahvilaatikosta sopivat palaset. Valitse sopivan jämäkkä pahvi, itse tykkään perusmuuttolaatikkopaksuudesta tällaisissa askarteluissa. Leikkaa mieleisesi sateenkaren muoto. Hyvillä saksilla et jää pulaan koskaan.
Maalaushommiin vaan! En odotellut maalin kuivumista välillä enkä juuri edes pessyt pensseliä joka välissä. Tuli kivat liukuvärjäykset. Toisinaan haaveilen omasta studiosta, jossa saisi tehdä kaikkia omia juttujaan ja ei tarvitsisi joka kerta olla tarkka erilaisten maalausalustojen kanssa, vaan koko tila saisi sotkeentua. Alustat näyttävät usein tosi kauniilta nekin.Kesken juhlavalmisteluiden lipputangon naru katkesi. Tanko piti kaataa alas, ja jotta tankoon jumiin jäänyt lippu saatiin irti. Jotta tanko pystyttiin keikauttamaan vaaka-asentoon, piti alta kaataa yksi luumupuu pois. Ja siitä luumupuusta sain täydellisen oksan tähän sateenkaarikoristeeseen.

LIpputankokin saatiin täyteen kukoistukseen, puhtaana ja vimpan päälle juhliin valmiina. Seuraava vaihe on epäkaunein: Kuumaliimalla oksa kiinni pahviin, kangastilkkuja apuna käyttäen. Samoin liimalla hopealame paikoilleen. Ei sen kummemmin väliä, kuinka kauniisti, koska sisältö ei ulkopuolelle näy.Lopuksi vielä toinen puoli kiinni ja ruma sisältö piiloon. Muutama kukka vielä koristeeksi ja sateenkaari on valmis.

Siitä tuli ihana! Siis aivan ihana! Meillä on lauantai-iltana myös oma pieni Pride-kulkue ja sateenkaarikoriste pääsee siellä varmasti myös käyttöön, mutta haluan tehdä tällaisen varmasti myös muihin juhliin, koska mihinpä ei sateenkaari sopisi. <3 

 

KUINKA SAADA LAPSET INNOSTUMAAN KÄSITÖISTÄ?

Multa kysytään toisinaan, että ovatko mun lapsetkin innokkaista käsitöiden tekijöitä. Ja että te varmasti teette paljon kaikkea askartelua yhdessä. No, vastaan tietysti kyllä, koska asia toki niinkin on, me teemme yhdessä juttuja ja ovathan lapset innostuneitakin, mutta on tässä asiassa silti vähän sellainen suutarinlapsi-kulmansakin. Kun tekee käsityöjuttuja muutenkin, niin ei mua useinkaan ihan hirveästi innosta lasten kanssa vielä illallakin touhuta askarteluasioita, vaan teemme toisenlaisia juttuja. Toisinaan käy niin, että minä teen kässähommiani tai käyn läpi askarteluvarastojani ja lapset vaan tulevat seuraamaan tekemisiäni ja innostuvat sitä kautta, oma-alotteisesti. Kolmen lapsen äitinä on käynyt myös niin, että valitettavasti en ole aivan yhtä paljon askarrellut synttärikortteja tai harjoitellut aakkosia, kuin minä ensimmäisen ja vielä kahdenkin lapsen kanssa teki.

Lapseni, ainakin kaksi vanhinta, tietävät, että melkein mitä tahansa käsitöihin tai askarteluun liittyvää tarviketta he minulta kysyvät, saattaa mulla hyvinkin sellaista löytyä. Jos ei löydy, niin mulla on usein luova vaihtoehto sen kysytyn tilalle. Olen myös sitä mieltä, että lapset saavat ihan pienestä pitäen käyttää kunnon välineitä, teräviä saksia ja pitäviä liimoja ja kunnon pigmenttisiä vesivärejä, koska ei meistä aikuisistakaan kukaan innostu huonoilla välineillä.

Viime viikolla oli erityinen viikko lasten luovuuden suhteen. Eräänä päivänä koulusta tultuaan tyttöni istui välipalalla keittiönpöydän ääressä puhelinta katsellen. Ehdotin hänelle, joskos kiinnostaisi kirjontahommat. Kiinnostusta ei juuri ollut, mutta sain kuin sainkin houkuteltua hänet edes kokeilemaan kirjomista. Annoin paperia, pyysin piirtämään soturikissahahmon, teippasin kuvan ikkunaan. Etsittiin hänen mieleisensä värinen pellavakangas ja pingotettiin se kirjontakehykseen. Tytär piirsi kissan kankaalle. Hän valitsi sopivan väriset muliinilangat ja alkoi kirjomaan. Joskus pienempänä hän oli tehnyt muutaman piene kirjotun kuvan, mutta aiempi kokemus kotioloissa oli vähäistä. Into kasvoi tehdessä ja sain parin seuraavan päivän aikana kuulla seuraavat lauseet, tässä järjestyksessä: Äiti, tää onkin yllättävän kivaa. Kunpa mää pääsisin jo kirjomaan. Kirjominen on kyllä ihan liian aliarvostettua. Valmista työtä hän kommentoi, että siitä tuli aivan ihana. Sanoisin, että innon siemen on kylvetty. Viikonloppuaamuna ekaluokkalaiseni kesken Nintendolla peluun ilmoitti, että olisi kiva tehdä vohvelikangaskirjontaa. Kurkkasin kangasvarantoni samantien ja totesin, ettei juuri sitä siellä kuitenkaan ole (vaikka olisin voinut vaikka vannoa, että vaaleanlilaa siellä on ollut) (ehkäpä laitoin menemään taannoisessa kangasinventaariossa, niin siinä aina käy). Siispä nelivuotias matkaan ja metrolla kangaskauppaan. Sen lisäksi, että meillä oli tosi kiva parituntinen ihan kaksin, sai isoveli vohvelikankaansa. Totesinkin kangaskaupantädille, että nyt piti lähteä heti hakemaan, kun lapsi niin toivoi kesken pelaamisen. Voi että olikin ihana seurata hänen tarkkaavaisuuttaan pujotellessaan lankoja pitkin vohveliruutuja. Onneksi on vielä käsityöntunteja koulussa, jolla tämäkin taito opetellaan. Olen erittäin kiitollinen. <3

Nuorimmaisen kanssa askarreltiin yhdessä synttärikortti tarhakaverille. Nelivuotias on oppinut kirjoittamaan erityisesti oman nimensä, mutta myös muita kirjaimia ihan kuin itsestään (usein kirjoittaa nimensä vitsikkäästi niin, että osa kirjaimista on isoja ja toiset kirjaimet niiden sisässä, “tämä on mun tyyli“, hän vastasi kun kysyin miksi niin kirjoittaa). Kelloakin hän jo ymmärtää, vaikka minä en kyllä ole juuri näitä taitoja ehtinyt opettaa. Tästä kiitoksia siis ehkäpä toiseen kotiin ja päiväkotiin nyt ainakin. Pikku-Ruu oli erittäin ylpeä, kun sai viedä lahjaksi kaverilleen äitinsä tekemän jätskityynyn sekä itse askartelemansa neliosaisen synttärikortin.Otsikon kysymykseen palatakseni, totean, että mielestäni kaikki se mitä me vanhemmat teemme vaikkapa käsitöiden suhteen, tarttuu lapsiin kyllä vaikkei sitä niin aktiivisesti opettettaisikaan. Riittää, että he näkevät meidät tekemässä joskus jotain ja huomaavat sen innon, joka meissä juuri sitä aihetta kohtaan on, tarttuu heihin kyllä jollain tavalla. Jos ei innosta tekemään itse samantien, niin sitähän saattaa aikuisena vasta opetella saman taidon ja sitten ehkä vasta ymmärtääkin, että vitsit tän tekeminenhän on ihanaa, ei ihme, että se äiti tykkäsi neuloa tai isä rakentaa kitaransa itse.

TEIKSÄÄ ÄITI TAAS KAKUN, JOTA EI VOI SYÖDÄ?

No, tein tietysti.

Järjestelin keittiötä uuden vuoden kunniaksi ihan kunnolla. Vaihdoin kuivaruokakaapin ja isomman astiakaapin sisältöjen paikkoja. Sen aika oli, koska nyt kaikki lapset ovat sen ikäisiä, että voivat itse ottaa kaapista astiat ja kattaa pöydän tai tehdä itselleen välipalaa, joten on helpompaa, että astiat ovat sopivalla korkeudella ja entinen ruokakaappimme toteutti tämän tarpeen. Jokainen perheemme jäsen on ollut iloissaan muutoksesta.

Ruokakaappia siivotessa vastaan tuli monta kuivahtanutta pussin pohjalle unohtunutta vaahtokarkkia, ärsyttävästi pehmenneitä ruisnaksuja, päiväysvanhoja kookoshiutaleita ja joskus jossain kuvauksissa käytettyjä sokeriruusukkeita. Sehän tarkoittaa ainoastaan ja vain sitä asiaa, että MÄ SAIN LEIPASTA REKVISIITTAKAKUN. Aiemmin, kun olen esitellyt näitä kakkujani täällä blogissa, olen saanut tiukkaakin palautetta siitä, kuinka käytän ruoka-aineita väärin. No, voihan sitä siltäkin kantilta katsoa, mutta koska jokainen näistä aineksista olisi päätynyt joka tapauksessa bioastiaan, käytin ne mielelläni yhteen syömäkelvottomaan kakkuun. Nappasin vielä kakun tekoon mukaan muutaman tikkarin ja pahanmakuisen suklaakarkin herkkulaatikosta, parempi käyttää ne näin kuin vedellä sokerihimoissaan suuhunsa.

Ruualla ei saa leikkiä, sanovat. No, minä sanon, että saapas.

Ettekä arvaa, kuinka mää nautin tällaisten tekemisestä! Ihan hirmuisesti! Näissä kakuissa ei ole mitään tolkkua, kun en mä niitä mihinkään tarvitse (vaikka tälläkin kertaa haaveilin, että saisin toimia rekvisitöörinä jossain ihanassa lastenelokuvassa ja tehdä sinne suloiseen peppipitkätossumaiseen konditoriaan hyllyt notkumaan tällaisia satukakkuja!), mutta tulen niin onnellisesti tehdessäni niitä. Uppoudun oikein kunnon fantasiaflowhun. Olisittepa olleet näkemässä, kun miesystäväni tuli seuraamaan leivontatilannetta, kun viimeistelin kakkua yömyöhällä ripottelemalla päälle kookoshiutaleita ja poksutikkarin värijauhetta. Pyörittelin kakkua onnessani kakkulautasella ja toivoin, että liimaukset pysyvät (huom! marenki ei kauhean hyvin pysy kuumaliimalla, ylläri!) ja hulmuttelin kookoshiutaleita pitkin kakkua ja pöytääkin. Oot sää kyllä yhenlainen, hän nauroi ja luultavasti vähän pyöritteli päätään, en voinut katsoa kun pyörittelin itse vain sitä kakkua. Totta, niin oon.  Niin, ne lapset ja heidän kommenttinsa. He tulivat kouluista ja päiväkodista kotiin ja näkivät kakun. Ensimmäinen kommentti oli, että teiksää äiti taas kakun, jota ei voi syödä? Juu, teinhän minä, mutta eikös ole hieno. No on, vastasi jokainen. Siinä se on nyt ollut ikkunalaudalla jo päiväkausia ja kaikki meillä tietävät, että sitä saa vain katsella. Tavallaan se on siis myös ihmiskoe herkkuhimoisille, että ihan oikeasti vain katsoa saa, kun siinä nyt sattuu olemaan sitä kuumaliimaa niin paljon, että syömisestä tulisi vain vatsapuruja. Lapset varmaankin muistelevat aikuisina näitä kakkuja ja nauravat, että meillä sitä oli aina niitä äidin tekemiä kakkuja, joita ei voinut syödä. Äiti se oli ja on yhellainen. Mutta siis onhan se nyt ihan älyttömän hieno tuollaiseksi kreisiksi fantasiakakuksi, vai mitä sanotte?

Ps. Aiempia kakkuja löytyy blogin puolelta ainakin kaksi: joulukakku ja kesäkakku. Ja oikein ihanaa viikonloppua!

 

IHANAT KESÄYÖT TELTASSA, NIITÄ TÄLLEKIN VUODELLE // KOOSTE 2018 JA TERVETULOA 2019

Tämä on sellainen viime vuosi pakettiin -postaus. Tämä on myös mitä sitä tänä vuonna tekiskään -postaus. Voin kertoa jo nyt, että mitään kovin summaavaa lopputulosta en saanut aikaan ja varmasti aika pakka levällään tästä eteenpäinkin mennään, mutta kirjoitin tän silti. Tai sitten innostuin, kun katselin kuvia ja totesin, että onpa mun elämä ollut ihanaa. Ajattelin kyllä myös eilen ihan samalla tavalla, kun tein Instagramiin samanlaisen koosteen, mutta vain niistä videoista, joita olin stooreihin ladannut. Ne olivat rosoisempia, sekalaisempia kuin nämä blogin kuvat, siellä tanssin kameralle, mutta täällä taas pistän nakkikastikkeen suoraan puoliksi pöydälle ja otan kuvan. Molemmat näyttävät ihan minulle, kumpikin on täyttä totta.

Viime vuonna kävin muutaman kerran retkiluistelemassa. Sain synttärilahjaksi jopa ihan oikeat kenkiin kiinnitettävät retkiterät, mutta päädyin kuitenkin takaisin 90-lukulaisiin Susaneihin. Terät tarvitsisivat oikeanlaiset kengät ja eihän mulla sellaisia ole, mutta ei sillä väliä. Kaikista parasta retkiluistelussa oli ehdottomasti se, että luistellessa maisemat kokoajan vaihtuivat. Suvisaaristossa vietetyt luistelupäivät olivat kauniita pakkaspäiviä painumassa iltaa kohden ja kaikki valkoisen ja sinisen sävyt näkyivät ympärillämme. Ihanaa! Odotan tosi paljon kunnon pakkasia ja toivon, että tänäkin vuonna päästään luistelemaan, kaikki on vaan niin kaunista silloin.

Tuntui kuin sydän pakahtuisi kaikesta kauniista ympärillämme. Jokaisella laivareissulla halusin mennä kannelle katsomaan auringonlaskua ja toivoin, että saataisiin ikkunallinen hytti, jotta saisin herätä katsomaan nousunkin. Telttaretkillä valitsin teltan paikaksi aina sen mistä näkee veden. Onnekseni olinkin monta yötä teltassa ja jokainen niistä oli hyvä yö. Tulevana vuonna toivon voinani telttailla ja retkeillä edelleen ja vielä vähän enemmän, mutta en ota siitä paineita. Joka vuosi haaveilen Lapin vaellusretkestä ja kyllä senkin aika taas joskus tulee, jos ei tänä vuonna niin sitten jonain muuna.

Perhe vuonna 2018. Olimme oma nelikkomme, mutta saimme enenevissä määrin mukaan myös kolme muuta ihmistä. Niinä aikoina kun lapset olivat isillään, olin paljon kaksin miesystäväni kanssa. Monella tavalla kaikki aika on siis ollut tyystin erilaista kuin koskaan aiemmin. On ollut ihanaa huomata kuinka sekä mun, että miehen lapset ovat tykänneet todella paljon olla toistensa seurassa ja niillä on kivaa keskenään ja meillä koko seitsikolla on myös. Ei missään tapauksessa itsensäänselvä juttu. Meidän neljän, minun ja lasteni välit ovat suloisen mutkattomat ja vitsikkäät. Ollaan kaikki melkoisia huumorilissuja ja vitsiniekkoja. Halitaan, pussataan ja kerrotaan rakastavamme jokaisena päivänä, kun ollaan yhdessä. Jokaisen lapsen saan usein kainalooni sohvalla tai yöllä viereeni nukkumaan.

Omat lapseni ovat kasvaneet kuten aina, yllättävää. Esikoinen lähestyy teinivuosia. Ihan hullua, koska aina tälleen tammikuussa muistelen sitä, kuinka aloitin bloggaamisen ja tuo tyyppi oli mun vatsassani silloin! Hän on innostuvainen ihana nuori neito. Juuri nyt suurimman fanituksen saa Soturikissat-kirjat, videoiden tekeminen ja editointi ja näytelmäkerhoharrastus. Eskarilaisesta on tullut verrattain rauhallisempi ekaluokkalainen, jota nyt joululomalla katsellessani ja kuunnellessani pakahdus vaan mylläsi rinnassa. Hän on niin hauska ja fiksu tyyppi, joka osaa ottaa mielettömällä tavalla muut huomioon, mutta kuitenkin myös kiukutella omaan tyyliinsä, joka saa mut raivon partaalle. Ja jolla on maailman kaunein käsiala. Kohta se varmaan alkaa kirjoittaan suttuisasti, kun aina sitä ääneen ihailen. Nelivuotiaasta on kuoriutunut vuoden aikana omaa tahtoa ja erilaisia supersanakariasuja käyttävä pikkutyyppi, joka todella osaa neuvotella ja jolla on tiukka tahto. Eniten häntä kuvastaa tällainen tilanne:

- äiti, saisinko yhden karkin?

- Ei, ei me nyt oteta karkkia.

- Mutta minä haluan, haluan yhden karkin.

- Ei, ei oteta.

--- (mahdollisesti toistoa)

- No, okei saat yhden.

- Ei, minä haluan kolme.

- Ei, ei todellakaan, saat sen yhden. 

- Äiti, minulla on sinulle kaksi vaihtoehtoa: minä otan kaksi tai minä otan kolme karkkia. MINÄ VALITSEN KOLME! SE ON SOVITTU!

Menneenä vuonna oli tietysti ihana matkamme Malediiveille. Siihen liittyi useampiakin teejotainmitäetootehnytennen-kohtia, lähtien ihan siitä, että en ollut ennen käynyt Malediiveilla. Se olisi liian helppo piste tässä pelissä, joten sitä ei lasketa. Matka oli tajuttoman upea ja välillä tulee olo, että tapahtuiko se edes oikeasti, kun kaikki vaan oli niin hienoa ja kaunista ja i h a n a a. Kunnon rakkausmatka. Parisuhde on hyvä ja tasainen ja olen äärettömän kiitollinen kaikesta siitä. Tuntuu vaan välillä ihan uskomattomalle, että joku jaksaa katella mua ja mun omituisuuksia – ei voi sanoa joka päivä, koska emme asu yhdessä…. eli ehkäpä juuri siksi jaksaakin! Hehe. 

Koska yhtäkkiä olinkin parisuhteessa, niin mulla ei ollutkaan aikaa ja intoa enää järkätä niin paljon bileitä, kuin aiemmin. Ja minä jos joku olen se, joka niitä järkkää. Eli tänä vuonna aion kyllä herätellä henkiin kaikki bailuut, koska rakastan bailuiltoja ystävien seurassa. Ei silloin tarvitse välttämättä lähteä minnekään, mutta tuntuu, että niihin saa ainakin parhaiten ystäviä koolle. Jospa kukaan ei vastaisi juhlakutsuun, että tuun sitten seuraaviin, koska silloin tulee olo, että olen itsestäänselvyys juhlajärjestäjänä. Tuo lause nimittäin painoi mun mieltäni vuonna 2018, kun niitä bailuja ei juurikaan ollut. Mutta näinhän mää ystäviä silti paljon ja tehtiin vaikka mitä yhdessä, vaikkei niitä bileitä järjesteltykään samaan tahtiin.

Keväällä aloitin toisen kirjaprojektin ja sitä miettiessä, tehdessä ja valokuvatessa menikin paljon aikaa loppukesään saakka. Lempyskirjan taustalla oli myös ajatus siitä, että ihan arkisiakin asioita voi ja pitää ja saa tallettaa muistoihin. Niihin on kiva palata välillä, kun eihän kaikkea todellakaan muista ilman, että kirjaa jonnekin ylös. Tänä vuonna siis aion tehdä myös enemmän erilaisia listoja!

Instagramissa tuttavani Ida-Lotta teki loistavan listauksen ja hänen luvallaan jaan sen teille täällä myös:

  1. Syödä 30 pitsaa.
  2. Käydä 20 yleisessä saunassa.
  3. Aloittaa keskustelun ainakin 5 ihmisen kanssa, joita näen jatkuvasti.
  4. Laskea kaikki keikat, joilla käyn.

Aion kirjata saman listan myös itselleni, mutta saunoiksi lasken kaikki saunat, joissa saunon. Ja ehkä pitsamääräksi vaihdan 60 tai 100 koska rakastan pizzaa! Ehkä sata on liiottelua.

Muutaman lisän listaan keksin omalle kohdalleni:

  • Ota enemmän valokuvia ihan tavallisesta arjesta.
  • Tee edelleen asioita, joita et ole tehnyt ennen ja listaa ne.
  • Nuku ainakin 10 yötä ulkona.

Edelleenkin olen vähän hakoteillä sen suhteen mitä tahtoisin ja osaan tehdä. Epävarmuuksia on hirveästi. Haluaisin maalata enemmän. Kirjoittaa. Tarinoita ja erilaisia tekstejä, mutta ihan myös erilaisilla käsialoilla asioita paperille. Piirtää. Neuloa. Tehdä kauniit ohjekuvat kirjoneulekuvioista. Ottaa parempia valokuvia. Päivittää blogin ulkoasua enemmän sellaiseksi millainen sen tahtoisin olevan. Kutoa. Käydä kaikenmaailman lääkäreissä perustarkastuksissa. Hypätä laskuvarjolla. Kiivetä korkealle. Ajella kesäyössä. Nähdä kauniita paikkoja. Tehdä enemmän ruokaa ja leipoa. Olla enemmän lasten kanssa läsnä.

Katsotaan mihin pystyn ja minne mieli ja tuuli vie. Semmoinen mää vähän oon, että sinne mennään minne ne vie ja olkoon niin. Tähän loppuun leppoisa pieni kuvakooste vuodesta 2018 kuvateksteineen.

Pidän kädestäsi aina kiinni, muru. Mulla on aina joku lapsi tai lapsia (omia yleensä) pitämässä kädestä kiinni, kun kuljetaan jossain. Se on parasta.Otetaan edelleen ryhmäkuvia, ei yhtä vaan kuinka monta. Aion edelleen olla se huomaamattomin.Aion pysähtyä tien varteen tai jäädä linja-autosta tai huudahtaa seurueelleni stop, jos tulee tilanne, että maailman kauneus sen vaatii. Rakastan tätä maapalloa ja sen pastelleja. Pussailen ja hellin. Paljon. Pussailtiin ja hellittiin. Paljon. Kesäyölove. Mulla soi tässä tätä kirjoittaessani taustalla Neil Youngin Harvest Moon, voisko olla sopivampaa. Ihan ku oisin joku elokuvan hahmo, joka öisin kirjoittaa ihanista asioista, heh. Paitsi ettei nyt oo kesäyö vaan myrskyisä talviyö.Enemmän kakkuja. Voileipäkakkuja. Kermakakkuja. Ei ainakaan mitään tiiviitä raakakakkuja. Koristuksia. Paljon kortistuksia tälle vuodelle. Ois mahtavaa oppia tästä aihealueesta lisää! Tämä kuva on mahtava. Tämmöstähän se kaikki aina on.Teltan ovi aamulla auki ja tuuletusta paljaille varpaille, jotka eivät ole kesän lämmöstä tarvinneet edes makuupussia.Hikiset ja märät vaatteet tuulettumassa ja kuivumassa säässä, jossa ei käy tuulenvirettäkään. Miettikää, miten ihanaa se kaikki on! Voi kesä, suloinen kesä!Naapureille soitto, että nyt pihalle, mulla on teille jäätelöä. <3Tämä viikonloppu keski-Suomessa. Vitsit miten ihana se olikaan. Hypittiin laiturilta vaatteet päällä uimaan. Istuttiin saunassa pyllyt tiukasti vieretysten ja pulahdeltiin uimaan, sillon oltiin tosin jo heitetty vaatteet pois. Naurettiin kippurassa kun tanssittiin ysäriteknoa. Mua alkaa melkein aina itkettää, kun mietin miten onnekasta on saada olla ystävä sellaisille ihmisille, joiden kanssa saa kokea kaikkea tällaista, mökkiviikonloppuja ja sen sellaista.Tästä nyt on tullut sellainen perinne, että otetaan kuva kohti järveä, kun aurinko paistaa haarovälistä. Mitä lie.Vuosi vuodelta ihmettelen miten Halloween tulee niin nopeasti enkä ehdi valmistautua, mutta aina silti saan aikaan kuitenkin melko hauskoja “kurpitsoja”. Voisikin siis aloitella jo nyt.Ainiin, tein myös maton. Tässä kuteita, joita maalasin.On ihanista ihaninta, kun ihmiset menevät naimisiin. Sain tehdä parikin hääbingolappusta ja pitää muutenkin melko monet bingot, se on mahtavaa!Kolmi- ja nelivuotiaana ja minkä tahansa ikäisenä saa ja pitää ja voi ja on lupa käyttää kaikenlaisia mekkoja ja asuja, joista tykkää. <3 <3 <3Tein mielestäni söpö sitruunatyynyn, mutta sanoivat, että se on bataatti, peruna, nauris tai inkivääri. Sama se. Haluan näitä lisää. Sohvan pullolleen erilaisia samettiisia tyynyjä, jotka ovat kaikkea muuta kuin kulmikkaita.Alkukesän viikonloppu Liesjärven kansallispuistossa oli lumoava. Sen jälkeen olen miettinyt miten pääsisin luontoon enemmän.Kaiken ei aina tartte olla niin vitun vakavaa. 
MULLA OLI KEIKKA! Puhelaulubingo! Olin onneni kukkuloilla. Tässä kuvassa tosin saatan laulaa myös Ei oo, ei tuu.Samoilla festareilla oli myös maailman kaunein ulkohuussi. Omenapuun alla. Tytär ompeli itselleen housut. Culottekset. En voisi olla ylpeämpi hänestä.
Tauluseinä ei tainnut vuonna 2018 vaihtua niin tiuhaan kuin aiempina vuosina. Oli enemmän YES-meininkiä muuten.Meistä tuli mestareita tekemään sushia itse. Tavoitteena tehdä enemmän vielä söpömpiä annoksia. Kuvan sushidonitsit tosin ovat lapsien enkä pidä niitä vertailukohtana omilleni, koska en pysty söpömpiin.Kun käytiin ostamassa tuota uv-paitaa ennen matkaa, mua jännitti niin, että olin pahalla tuulella. Pelkäsin, että maailmanloppu tulee enkä pääse pitämään paitaa. Ei tullut! Onneksi.
Lasten ideat ja aikaansaannokset hämmästyttivät. Tämmösiä, tuosta vaan! Mieletöntä!Bättre Folkissa oli pirskatin kylmä. Saman verran vaatetta päällä kuin nyt, mutta mitäpä siitä. Tänä vuonna ajankohtaa siirrettiinkin heinäkuun puolelle.Tuo yläkaappi on aina auki. Oon niin lyhyt ettei se haittaa.Mulla on pala tätä aitaa seinälläni.Villasukkavarpaat teltan ulkopuolelle sen verran, että piti pian vetäistä makuupussiin, kun niitä alkoi paleltaa kovassa tuulessa. Mutta oi mikä yötön hailuotolainen yö.Onnellinen muia -80Vuosi 2018 kirjattaneen ylös vuotena joka Arposen Tiina teki paljon koristeellisia pipareita, joista maistoi vain talon nurkkaa.
Taivas lähes päiväntasaajalla. Tästä kun käveli noiden talojen taakse, siellä oli ilmastoitu vessa, jossa oli niin viileää, että varpaita alkoi taas palella (kuten hailuotolaisessa kesäyössä), mutta jossa tuoksui raikkaan ihanalle sitruunaruoholle.Hirviässä kiireessä matkalle mukaan teetetty paita Lempeyskirjasta tutulla kuvalla. Vähän jäi puolitiehen tuo homma, kun reissun jälkeen olikin yhtäkkiä jo joulukuun alku ja nyt on jo tammikuu. Ostaisitko tuollaisen paidan? Voi ihana maailma, ihana Malediivit, ihana Intian valtameri. Pidetään tästä pallosta huoli.Ne aamiaiset, kun pöydällä on paljon kaikkea, ne ovat mun suosikkejani.Kävin äsken tarkistamassa onko mulla tyhjiä maitopurkkeja. Aion säästää nyt niitä paljon, jotta ei tarvitse sitten litratolkulla juoda jotain kun on pakkaset. Näitä jääpalataideteoksia teen tänäkin vuonna, se on varma. Kaisu ikuisti mut hyppäämässä mereen syksyllä. Yritin ensin istua eteerisesti laiturilla, mutta ei, tämmönen mää oon.Arkiruokaa.Tulppaaniaika on ihan pian taas! Voi että! <3Poikani samoissa maisemissa kuin minä pikkutyttönä Ruotsissa. Kuljettiin ilta hiljaisen synnyinkaupunkini kaduilla Ruotsissa. Tuntui hassulta ja ihanalta samaan aikaan. 
Kesän ekat puhalluskukat!Tänään jo mietin, että vitsit miten kivaa, kun kohta on kesä (tammikuussa tulee jo se fiilis!), kun saa piirtää taas katuliiduilla. *kasvonsydämenmuotoisilla silmillä*Näiden karttojen piirtäminen ja maalaaminen on niin mukavaa. Tämä kertoo kesäsuunnitelmistani 2018. Voin käyttää myös vuonna 2019. Saa käyttää.Villasukkia. Mulla on tosi monet, mutta mistään en raskisi luopua. Pidän eri pareittain. Lupaan nostaa jalat sohvalle ja lepuuttaa useammin tänä vuonna. Olla vain.
Lempeyskirja. 
Huom! Pitää muistaa ostaa uudet leveälahkeiset musta housut.Kalapuikot, aina hyvä.Hyppää korkealle! <3 Näe isoja puita ja halaa niitä. Tai aseta lapsesi puun juurelle ja toivo, ettei kukaan muu puuta katsomaan tullut ehdi tulla kuvaan. Ei tarvi säännöstellä sokerin syöntiä, jos ei taho. Mulla on sellainen kasvatusperiaate, että jonottaessa saa rimpuilla, itseasiassa aina saa. Kaikki me rimpuillaan omalla tavallamme. Ryijyjakkaran tekeminen vei mukanaan niin, että jos se minusta olisi kiinni tai siis niinhän se onkin, mutta että vois olla silleen, että meillä olisi kotona kymmenittäin ryijyjakkaroita. 
Torronsuo kesäkuisessa aamuyössä.Jos sulla on vaan mahdollisuus neuloa uima-altaassa niin tee se. Muut kattoo varmasti ihmeissään ja ittiä naurattaa ja tulee olo, että näin sen pitää ollaki. Täydellistä!Laitoin Pinjalle illalla viestin, että pääsiäisaskartelut kannattaa varmaan aloitella jo, se on niin pian tuo pääsiäinen kuitenkin.Aina ei ehdi edes ottamaan kenkiä pois jalasta siinä teltan suulla. Eiku aivan, tää oliki vaan teltta jossa käväisin ottamassa kuvan, omani oli tämän takana. 
Lähes vuosi sitten ilmeistyi käsityökirja, josta olen tosi ylpeä. Kiitos Johanna ja Henna-Kaisa yhteistyöstä. Saan lähes joka viikko kyselyitä joistakin mun käsitöistä, jotka ovat vilahdelleet vuosien saatossa blogissa tai pinterestissä – melko monet niistä löytyy täältä kirjasta ohjeineen.Nakkipalmuja. Perus arki.Nonparelleja ja karnevaalikeksejä. 80-luku best. 2018 best. 2019 best. Tykkään aina ihan todella paljon ottaa näitä valiaikakuvia neuletöistä. Siksi pian koittaa taas kivoin aika tehdä tällaisia, kun valoakin tulee lisää. Vaikka ajankohdallisesti sukkia olisi varmaan järkevin tehdä just nyt. 

Maaliskuussa 2018 tajusin, että KERRAN LUMILAUTAILIJA, AINA LUMILAUTAILIJA. Hyvää pääsiäistä jo ennakkoon. <3
Näihin helmikakkupalasiin on hyvä päättää tämä postaus. Olipa melkoinen, ihana vuosi 2018. Nyt on 2019, olkoon tämä hyvä. Pitkä matka millenniumista tähän, vaikka hujaukselta tuntuukin. <3

RAKASTAN PAKETOINTIA // JOULUKALLUN LUUKKU NUMERO 22

Postaus tehty yhteistyössä JOULUPUKIN kanssa, joten jos kuulut lähipiiriini ÄLÄ LUE TÄTÄ ENNEN JOULUA!

Ihan ensimmäiseksi matkaamme jälleen valkoisen hiekan äärelle Malediiveille.

Yhtenä lomamme iltana olimme kävelyllä pimeällä rannalla kuunkajossa, meri vain hiljalleen lipsutteli rantaan. Oli lämmin. Saaren pääkadun luota ravintolasta kuului ääniä ja musiikkia enemmän kuin tavallisesti. Menimme katsomaan mitä siellä oli. Malediivilainen ilta. Siellä muiden ohjelmanumeroiden keskellä eräs nuori mies kääräisi palmun lehden siivuista kaulakoruja ja kalakoristeita lapsille. Ne näyttivät hauskoille. Menin juttelemaan ja kerroin, että itsekin tykkään tehdä käsitöitä. Sain häneltä tuon tähtösen kaulakoruksi kaulaan.

Muutamaa päivää myöhemmin helluni oli kohdannut tuon saman nuoren miehen ja hän oli heti muistanut, että hei se sun vaimosi (meitä pidettiin siellä lähes kokoajan häämatkalaisina) oli se joka tekee myös käsitöitä.Tähti tai ruusuke oli ihana, mun pieni aarre. Napakasti ja nopeasti se tyyppi sen kääräisi kahden tikun ympärille ja tsadaa! En ole itse koskaan tuollaisia tehnyt, mutta idea jäi mieleen ja päätin hyödyntää ideaa ainakin joulupakettihommissa. Kokeilla edes.

Voi vitsit tuota valkoista hiekkaa noissa kuvissa. Se oli niin vaaleaa, hohtavaa, että silmiin melkein sattui. Hiekan seassa oli korallien ja simpukoiden palasia. Vesisateen jälkeen hiekkatiellä oli lätäköitä ja ne näyttivät lämpimältä maidolta. Maitolätäköitä, koska hiekka oli niin valkoista.

Avasin tässäyhtenä päivänä kynärasiani, ottaakseni sieltä kyniä. Sisällä oli hiekkaa, niin että sulkiessani rasiaa se rutisi, ai että kun hymyilytti.Mutta ainiin, palatkaamme jouluun, lumiseen, suomalaiseen maisemaan nyt.

Lahjojen paketointi on mun aivan ehdotonta lempipuuhaa joulussa. Rakastan sitä! Papereiden, nauhojen, liiman, tarrojen, jouluaskarteluista yli jääneiden kartonkisilppujen ja pakettikorttien epätäydellinen järjestys olohuoneen lattialla. Joulumusiikkia, lasissa makoisaa juomaa, sohvalla ehkä joku hyvä tyyppi seuranani juoruilemassa. Vieressä kasa lahjoja odottamassa paketointia. T Ä Y D E L L I N E N J O U L U H E T K I.

Tykkään antaa lahjaksi käytännöllisiä(kin) asioita, niitä mitä just nyt tarvitaan, sukkia ja pikkuhousuja. On ihanaa löytää jollekin jotain, mitä hän ei tiedä tarvitsevansa tai haluavansa, mutta joka näyttää juuri lahjansaajalta ja tiedän hänen siitä ilahtuvan ikihyviksi. Sellaisia asioita on näihin paketteihin varsinaisten lahjatoiveiden lisäksi kääräisty.Nautin siitä, kun saan käyttää paketointiin jotain “roskaa”, jotain mitä on ehkä käytetty jo jossain muualla ja olen sen vain kerännyt talteen. Tässä paketissa tarkkasilmäisimmät saattavatkin huomata,että pakettikortin alla oleva aalto näkyi myös Instagramin puolella olleessa kalenterikuvassa muutama päivä sitten. Piparireunainen merikuosinen lirpake on taas viime vuoden instakuvasta, jonka tein itsenäisyyspäiväksi, jossa oli kartongista leikattu suomalainen maisema. Olin sujauttanut koko maiseman pieneen pussukkaan lahjanarulaatikkoon, just hyvä!
Raidallisesta nauhasta yritin tehdä palmunlehväruusukkeita. Nauha oli liukasta ja se suli kuumaliimasta, joten aivan täydellisiä en niistä saanut, mutta ihan hyviä silti. Ruudulliseen pikkupakettiin tein ruusukkeen samettinauhasta ja se onnistui jo paremmin. Tärkeintä ei ollutkaan lopputulos vaan se matkan fiilistely siinä tehdessä. Vaaleanpunaisen paketin tarrat olivat myöskin nauhalaatikosta sattumalta löytyneen Papulta joskus saadun tarra-arkin jämät, joista sain tehtyä hassun naaman. Tiedän, että lahjansaaja ilahtuu!Kaksi karamellia lasketaan kai yhdeksi, jos ne ovat liimautuneet yhteen, sanoi Pikku Myy. Se on sanonta, joka on jäänyt mieleen Muumien Saako pannukakulla istua -mietelausekirjasta ja joka on täysin totta. Se sopii myös tähän lahjaan: kaksi pientä tavaraa ja kirje lahjansaajalle kuuluvat kaikki samaan syssyyn ja kaikki lasketaan yhdeksi, kun ne on kuumaliimattu yhteen. Teen myös usein ja paljon paperirusetteja ja -kukkia, leikkaan eri papereista suiroja nauhojen alle, sujauttelen karkkikeppejä ja liimaan teipinpaloja nauhoiksi. Käytän silti myös ihan vain tavallista lahjanauhaa ja vedän sen kikkaraksi saksilla ja kirjoitan pakettikorttiin nimen ja lahja on siinä. Hampurilais-pizza-hodari-paperi on mun suosikkipaperia ja käytän sitä myös joululahjoissa. (kuka yllättyi?) Vihreä leveä teippi on sellaista, että siihen voi kirjoittaa liiduilla, sopii myös paketteihin, varsinkin jos lahjat laitetaan suoraan kuusen alle eikä lahjasäkkiin. Valmiit lahjarasiatkin ovat kivoja. Tällä kertaa kapeat karkkimaiset rasiat saivat sisällökseen sukkia, yhden yhteen rasiaan – taitaa lahjansaajaa naurattaa, kun saa yhden sukan kerrallaan. Havujen ja muiden aitojen kasvien ja kukkien käyttäminen lahjoissa on ihanaa, mutta näillä papereiden kirjavuusmäärillä käytän itse niitä harvoin. Ihailen muiden seesteisiä lahjapaketteja.

Lopuksi vielä se nerokkain lahjaidea.

Kummipoikani on oppinut vasta lukemaan. Tuli puhetta, että hän tykkää Aku Ankan taskukirjoista ja että hänellä ei niitä vielä ole kovin montaa. No meillähän on! Kierrätyslahjat ovat mainioita, joten etsittiin lasten kanssa meidän taskarivarannoista iso kasa kirjoja. Paketoin jokaisen omaksi paketikseen ja kasasin ne isoksi pakettiläjäksi, laitoin tipan kuumaliimaa joka väliin ja kääräisin nauhan ympärille. Lahja on ihan mieletön, mahtava! Toivottavasti myös lahjansaajan mielestä.  Ihania ja leppoisia paketointihetkiä teille onnekkaille, ketkä vielä saatte tälle joululle lahjoja kääriä! 

LEMPEYSKIRJA – PIRSKATTI VIEKÖÖN, MUN TOINEN KIRJANI, IHAN MAHTAVAA

Vihdoin se päivä koitti, kun sain käteeni Muita ihania Lempeyskirjan. Mun toisen kirjani. Myös toisen kirjani koko tänä vuonna. Hassua. Silloin vuosia sitten kun aina vuodenvaihteessa kirjoitin lupaukseksi sille vuodelle, että teen kirjan, niin nyt yhtäkkiä olenkin tekaissut kaksi.

Lempeyskirja. Mitä se oikein tarkoittaa?

Takakannen teksti kertoo näin: Muita ihania – Lempeyskirja on kokoelma veikeästi vinksahtaneita, hulvattoman lempeitä huoneentauluja ja sopivan suurpiirteisesti täytettäviä tehtäviä. Ja sitä kaikkea kirja juurikin on. Kuvia, joihin olet saattanut törmätä täällä blogissa tai instagramissa. Osa kirjan sivuista on tehtäviä, joihin voi kirjoittaa talteen asioita, joita ei välttämättä muuten muistaisi. Kirja on muisto omasta itsestä lähtien siitä hetkestä, kun kirjaa alkaa täyttämään. Toisaalta, kirja antaa varmasti jotain myös niin, ettei sitä täytä ollenkaan. Katselee vain. Aivan viimeisillä sivuilla on vinkki, että kirjan sivuja saa ja voi leikata, jos haluaa jonkun sivun laittaa seinälle muistuttamaan jostain asiasta. Minusta se olisi jopa suotavaa, jos johonkin sivuun tykästyy, harmihan se olisi niitä hillota pelkästään kiinni kirjassa.

Aina niitä parhaita juttuja ei keksi itse. Joskus joku sanoo jotain juuri sopivaa siihen mun omaan hetkeeni, vaikka se toinen selittäisi ihan jostain muusta ja lause jää pyörimään ja tuntuu merkitykselliseltä. Sellaisia lausahduksia kansien väliin pääsi viisi. Kiitos ystäväni Rea-Liina ja Anna, kiitos Tämän kylän homopoika -Eino, kiitos Anna palaa Anna ja kiitos Asikaisen Maiju.

Toivoisin, että kirja olisi tavallaan sellainen vähän hömpsä kirja pöydän kulmalle, jota aina toisinaan selailisi. Ei tarvitsisi olla muuta. Ja jollekin toisellesellainen kirja, josta löytäisi jokaisella kerralla jotain uutta, ehkä jostain kuvasta jonkun oivalluksen omasta itsestä tai ihan vaan karamellin hassusta paikasta. Jollekin kolmannelle se olisi kirja, joka ei todellakaan olisi mitenkään hömpsähtänyt, vaan joka pistäisi ajattelemaan omia kaavoja omassa elämässä ja joka ehkä muuttamaan jotain parempaan suuntaan. Ja toivoisin kirjan tuovan jokaiselle sitä käsissään pitävälle LEMPEYTTÄ. Lempeyttä elämää ja itseä ja muita kohtaan. Ei kai kaiken aina tartte olla niin vitun vakavaa – silleen lukee yhdellä aukeamallakin.

Nyt kun kirja ehti tulla ulos jouluksi, toivon, että se löytyisi monen lahjapaketista jouluaattona. Tulisipa siitä joillekin tärkeä kirja. Se olisi mun haave.

Tänään haluankin vinkata, että Adlibrikseltä ehtii hyvin tilaamaan kirjan vielä joulupakettiin, mutta kannattaa osallistua myös Instagramin puolella joulukalenteri-arvontaan sekä mun, että Pinjan profiileissa ja kirja saattaa pölähtää sulle sitä kautta, jos onnetar suosii. <3

Kiitos vielä ja taas kaikille niille ketkä kirjan teossa mua auttoivat ja olivat tukena ja tietysti hurjan palkon kiitoksia teille blogini lukijat ja seuraajat – ilman teitä ei olisi Lempeyskirjaa. Sydän täynnä kiitollisuutta täällä, kiitos! Ihanaa, kun olette! <3

LOVELYT LAHJAIDEAT PAPERIOSASTON LOVEREILLE

Kaupallinen yhteistyö: MUJI

Aika harvalta lienee jäänyt ainakaan Helsingissä epäselväksi, että MUJI on täällä taas. Melko monelle ihmisille MUJI on ollut 90-luvulta saakka brändi, jonka myymälään on aina pitänyt päästä, kun on käynyt ulkomailla. Niin minullekin. Mulla on edelleen käytössä 2000-luvun alussa hankkimani leimasinaakkoset ja ihan vasta löysin kaapista minikokoisen vihkon, johon olin kirjoittanut tyttäreni ensimmäisiä hauskoja letkauksia hänen opittuaan puhumaan. Ei siis liene yllätys, että olin todella innoissani MUJIsta ja erityisesti paperitarvikeosastosta tänäkin syksynä kun pop up -myymälä kolmannen kerran Helsinkiin tuli.

Meidän perheessä piirretään, kirjoitellaan ja askarrellaan paljon. Kyniä ja vihkoja on jokaisen lapsen pöydällä paljon, puhumattakaan mun omasta. Meillä on vihkokori, jossa säilytetään eri aiheisia vihkoja, joihin piirretään vain tiettyjä juttuja. Itsekin olisin halunnut teemavihkoja, jo lapsena, mutta mutta en muistaakseni disko- ja nimmarivihkoa (kuinka ihanan 80-90-lukulaista!) enempää omistanut, vaikka esikuvani teemavihkosta on äidiltäni. Hän on piiirtänyt 70-luvun alussa vihreäkantiseen kierrevihkoon hahmoja Aku Ankoista. Tusseilla piirretyt hahmot ovat nimikoidut ja numeroidut. Arvatenkin tuo vihko (ja ylipäätään se, että se on säilynyt!) oli mun oman lapsuuteni yks ihana aarre, jota aina silloin tällöin sain katsella ja inspiroitua (mutta en selvästikään riittämiin, kun en koskaan aloittanut omaani) ja lähes samanlainen vaikutus sillä on ollut omiin lapsiini.

Perheemme kynäviidakko on ollut melko mahdoton jo jonkin aikaa. Viimeksi toissapäivänä etsin erilaisia tusseja todella monesta paikasta ja löysin hyvin erikoisen kokoelman aivan mitä sattuu kyniä. Aivan täydelliseen saumaan tulee nyt tämä joulu ja MUJIsta löytämäni ihanat, tyylikkäät, selkeät ja käytännölliset ratkaisut lahjapakettiin koko meidän perheelle. Akryyliset, sopivan pienet, mutta riittävän suuret laatikostot ovat täydelliset tähän tarpeeseen. Kynien säilytykseen kauniisti. En malta odottaa, että saan etsiä näille laatikostoille paikat kotoamme ja päästään (ehkä) (toivottavasti) järjestelmällisempään kynien säilytykseen. Vihkot ja erilaiset kynät ovat mielestäni muutenkin aivan täydellinen joululahja. Kaunis, saajalle sopiva vihko (ruudut, viivoitus tai tyhjät sivut) ja hyvä kynä (vaikkapa tusseja, puuvärejä, ohutkärkisiä kyniä tai superkaunis, ohut lyijytäytekynä), ne ovat usein sellaisia mitä jokainen tarvitseekin, mutta ei omista tai sitten kuten ainakin meillä, aina on ihanaa aloittaa uusi vihko uusille jutuille ja ideoille uuden kynän seurana!Seitsenvuotiaalle hankin kierrevihkon, jonka kanteen piirsin valmiiksi pieniä kuvia, joiden tiedän häntä ilahduttavan. Pakettiin lisäksi hyvät tussit ja reilusti ohutkärkisiä kyniä ja tietysti oma teippiteline eri värisine teippeineen.

Reseptivihko on klassikko vihkojen erilaisissa teemoissa, mutta itse kyllä vain harvoin kirjoitan enää nykyään mitään ruokareseptejä ylös. Joten tämän reseptivihkon nimesinkin elämän ja vatsan täytteiden reseptivihkoksi eli ehkäpä lahjan saaja kirjoitteleekin sinne omia ajatuksiaan elämästä ja sitten seuraavalle sivulle parhaan nakkikastikkeen ohjeen.Tässä kuvassa näkyy silmiä hivelevän ihanasti laatikostoon laitetut puuvärit, lyijykynät sekä kumitettavat mustekynät. Kyllä, luit oikein. MUJIn valikoimista löytyy ihan mieletön kynä, jonka itse ainakin luokittelen mustekynäksi tai aivan ohueksi tussikynäksi. Kynän korkissa on päässä ns. kumi, jolla voi oikeasti pyyhkiä jo kirjoitetun tekstin pois. Ja arvatkaapa miten se tulee takaisin? Kylmässä. Eli voi siis kirjoittaa salaisia viestejä hellulle ja muille ihanille ja pyyhkiä tekstit pois, sujauttaa lappusen taskuun ja käskeä ihanaa tyyppiä lukemaan lapun ulkona pakkasessa.

Pop Up Store Kampin kauppakeskuksessa on auki tammikuun loppupuolelle saakka eli hyvin ehtii sekä jouluostoksille, että uudenvuoden alkuun vielä hankkimaan ihania juttuja. Nuo kuvissa näkyvät lahjapaketit ovat muuten tehty MUJIn paketointipisteellä. Siellä on ruskeita paperipusseja, ihan älyhienoja ja hauskoja leimasimia ja pakettikortteja. Saa siis samalla itse askarrella hyvin matalan kynnyksen lovelyt lahjapaketit, kun käy toteuttamassa ihania sisältöjä joululahjoihin. 

TEE ITSE LUCIAN PÄIVÄN KRUUNU // JOULUKALENTERIN LUUKKU NUMERO 5

Tämän päivän luukussa ennakoidaan. Lucian päivää vietetään ensi viikolla ja nyt on aika aloittaa kruunun askartelulla. Kasvoin nelivuotiaaksi Ruotsissa ja muistan hämärästi ja valokuvista, että paikallinen Suomi-seura juhli Lucian päivää. Minustakin on ihan pikkutyttönä kuva noista juhlista, kun on kruunu päässä ja kynttilä kädessä. Sen suloisen lapsuusmuiston kunniaksi ja Lucian päivää juhlistaaksemme askarreltiin tällainen turvallinen kynttiläkruunu, jota voi käyttää kuka tahansa, joka haluaa juhlaapäivää juhlia.

Materiaaleina on vihreää samettikangasta liimattuna kartongille ja erilaisia papereita, joista tehdään kynttilät ja kukkaset. Itse kiinnitin kynttilät ensin kaksipuoleilla teipillä ja vasta sen jäkeen ompelin ne paikoilleen, mutta en suosittele sitä tapaa, sillä teipin liimat tarttuivat ompelukoneen neulaan. Paperikukat leikattiin kartongista ja erilaisia papereista ja kuumaliimattiin yhteen ja paikoilleen. Hitusen vieläliimaa kukkien keskelle ja ripaus glitteriä. Jotta kruunun säädettävyys olisi mahdollisimman helppo ja kruunu kävisi mahdollisimman monen kokoiseen päähän, ommeltiin siihen reilut pätkät leveää tarranauhaa. Tämän postauksen alimpana on muistiinpanokuva, jossa näkyy ohjeet, kuinka saat tehtyä oman kruunusi. Ne eivät ole varsinaiset kaavat, koska annetaan luovuudelle suurempi mahdollisuus näin.

Oikein ihanaa joulukuun viidettä päivää! 

JOULUKALENTERILUUKKU 3 /// PIENI JOULUYLLÄTYS NAAPURILLE, OPELLE TAI TARHANSEDÄLLE

Mä olen usein joulun aikaan vähän unohtelevainen. Johtunee kaikesta siitä mitä ympärillä tapahtuu, pitää muistaa monia monia asioita ja jotkut asiat vain unohtuvat. Yksi sellainen on lahjat opettajille ja päiväkodin tädeille ja sedille. Olisi ihanaa antaa joku pieni kiitos, joka kertoisi heille sanojen (joita pyrin sanomaan myös pitkin vuotta) lisäksi, että teette tärkeää työtä. Haluaisin antaa jotain, mikä ei ole turhaa, epäsopivaa eikä kauhean kallista, koska muistettavia ihmisiä on useita. Joinain vuosina olen autuaasti unohtanut viedä mitään, joinakin vuosina on ollut sentään kortit ja joskus jotain pientä herkkua tai joulujuomaa.

Katoava lahja on mielestäni hyvä, joten tässä lahjassa pyrin käytännöllisyyteen. Ostin kasan kynttilöitä ja tulitikkuaskeja. Varasin illan aikaa askarteluun. Otin esille kauneimpia lahjapapereita (keräilen papereita ja säästän myös saaduista lahjoista ihania papereita, joten valinnanvaraa on), kaksipuoleista teippiä, terävät sakset, silkkipapereita (näitäkin säästän aina, useissa vaatekaupoissa ostokset kääritään silkkipaperiin ja joskus sattuu kohdalle superkauniita papereita ja ne eivät ryttyisinäkään ole rumia!) ja söpöä piipunrassia (löytyi Tiger of Copenhagenista).Sitten vaan hommiin. Teippiä tulitikkuaskin reunoille, ihan reunaan saakka ja paperia päälle hieman reilumpi palanen ja sitten saksilla reunat siisteiksi. Näissä askeissa raapaisupinta oli vain toisella reunalla, joten paperi oli vieläkin helpompi laittaa paikoilleen, kun ei tarvinnut laittaa kuin yksi. Kynttilöitä kääräisin silkkipaperiin neljä kappaletta, valitsin värit askien mukaan. Tosin ostin kynttilät jo ennenkuin askartelin askeja, mutta niistä löytyi kivoja väripareja. Kun kynttilät olivat siistissä nipussa silkkipaperin syleilyssä, vetäisin nipun ympärille piipunrassia, josta myös taittelin söpön rusetin.

Minusta tämä on oikein oiva pieni joululahja sekä niille opettajille ja tarhantädeille ja -sedille, kuin vaikka myös naapureille, lempparikaupantädille tai ihan vain ystäville. Harvemmin enää nykyään, kun on lapsia, antaa lahjoja ystäville. Useinkaan kukaan ei mitään tarvitse, mutta heillekin (jos joillekin!!) olisi ihanaa sanoa ihan kunnolla sydämen pohjasta se, kuinka tärkeitä ovat, vaikka kera pienen lahjankin. Ja aika monet polttelevat kynttilöitä pitkin pimeää talvea, joten tällainen pieni yllätys on tosi kiva.

HAUSKAA HALLOWEENIA HEI!

Tein muutama kuukausi sitten kesähelteillä käsityölehteen Halloween-askarteluja. Ihan ei silloin meinannut lähteä ajatus tai fiilis lentoon, kun oli mahtavat helteet ja yhtäkkiä piti saada ajatus lokakuuhun. No, kädenjälki löytyy uusimmasta Suuri Käsityö -lehdestä ja loppujen lopuksi sain tosi kivat jutut sain sinne kyllä tehtyä, että eipä siinä sitten kummiskaan mittää hei! No mutta, siitä siirrymmekin aasinsillalla tai millä tahansa sillalla tähän päivään, että…

Hoksasin tänään aamuisten kuvausten jälkeen noin klo 12.50, että eihän mulla oo kurpitsoja! Olin eilen etsinyt molemmista varastoistamme poikien talvikenkiä niin raivokkaasti, että siivosin lattiasta kattoon toisen varaston ja toisestakin kävin kaikki laatikot kurkkaamalla läpi, eikä kenkiä löytynyt. Sen sijaan löytyi paljon kiertoon lähtevää kamaa, jota sitten tykittelin paikalliselle facebook-kirppikselle. Ihme juttu, että jaksoin innostua. Olen jokaisen kauppakerran todennut, että ei enää ikinä, koska vaikka kuinka painottaa, että ei säätöjä ja heti viesti, kun oot päättänyt ostaa asian ja että nouto nopeasti, niin joka kerralla mulla jää eteiseen odottamaan joku ns. myyty/ostettu/aaveetettu asia, jota kukaan ei koskaan tullutkaan hakemaan. Se aina pistää tuntemaan vihan tuntemuksia niitä ryhmiä kohtaan. Elisilta meni sitten viestitellen, että kuka hakee mitäkin, eikä käynyt mielessäkään, että huomenna on Halloween ja kyllä sen verran voisin panostaa, että yllättäisin lapset joka vuotisella kurpitsa-asetelmalla. (täällä viime– ja toissavuotiset) Paitsi sitten klo 12.50 tänään. Äkkiä tarkistus, oliko mahdollisesti joku tulossa just silloin hakemaan jotain. Ei ole, jes, eli pyörän selkään ja kohti läheistä kauppakeskusta ja sieltä pikapikaa takaisin kurpitsat, verigreippi ja paprika kauppakassissa.

Kirppiskamojen myynti onnistui mainiosti, kaikki olivat ihanan nopeita ja en eronnut ryhmistä kiukkupuuskissani. Mietin, että miten sitä voikin muka olla sellainen olo, että ole jaksanut tehdä kesäisten halloween-askartelujen jälkeen m-i-t-ä-ä-n, vaikka niin paljon hauskoja ideoita on ollut mielessä. No, äkkiäkös sitä sitten kun hommiin kunnolla pääsee! Kolmeen mennessä olin piirtänyt naamoja, pilkuttanut, sprayannut, vuollut perinteisimpään kurpitsaan kolot kynttilöille sekä kuumaliimaillut paperikukkia tyyppien päihin.

Tykkään halloweenista. En niistä lelu- ja krääsäkauppojen valtoimenaan notkuvista oranssi-mustista rekvisiitoista niinkään. Tykkään tästä lokakuun värimaailmasta. Pastelliväreistä ja vähän siitä hurjuudesta ja niiden yhdistelmästä. Siitä, kun ihmiset panostavat, järjestävät juhlia ja pukeutuvat kreiseihin ja näyttäviin asuihin. Kauhuelokuvistakin tykkään. Karkki ja keppostelusta en tiedä, ehkä Amerikassa se olisi hauska joskus kokea. Tykkään laittaa nämä pienet kurpitsat meidän perheelle aina lokakuun lopulla, siitä minä tykkään. Siitä, että saan tehdä nämä ja ihastella niitä ja kertoa teille tämän päiväkirjamaisen tarinan tästä päivästä.

Tyttären tultua koulusta passitin hänet apurikseni, että sain otettua kuvia. Hitusen oli malttamatonta seuraa ja minä liian kiltti ja niin kovin montaa ruutua en ehtinyt ottamaan ennenkuin meinasi mennä molemmilla hermot. Toisella siihen, että piti auttaa ja toisella siihen, että toinen valitti, vaikka toinen yritti lahjoa salakätköstä kaivamallaan suklaapatukallaankin. No mutta, kivoja kuvia saatiin silti ja aika ihania näistäkin tuli, vai mitäs sanotte?

Talvikengät ovat edelleen teillä tietämättömillä, onneksi on lämmintä. Hauskaa Halloweeniä hei!