Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

LEVEÄT LAHKEET ON LEMPPARIT

Tänään koulun jälkeen tyttäreni ompeli itselleen housut. Hän rakastaa leveitä lahkeita ja kreisejä kuoseja. Osaa ompelukoneen perustoiminnot. Minä autoin kaavoituksessa ja kerroin missä järjestyksessä saumat kannattaa ommella. Löysin laatikosta juuri sopivan pätkän leveää vyötärökuminauhaa. Sitä sellaista 80-lukulaista, jossa on röyhelö toisessa reunassa. Sopii täydellisesti noihin. Kuvissa tyttö ja elämänsä ensimmäiset itse tekemänsä housut. Veikkaan, että eivät jää viimeisiksi. Taidetaan alkaa sopivien kankaiden metsästykseen. Tuntuu niin hassulta, sillä silloin kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen, sama tyttö oli vielä mun vatsassani. Nyt se näyttää ja tietysti onkin jo niin iso tyttö.

*Kangas saatu Lil Jo & Viljalta sekä pipo Metsolalta (ja tuunattu tupsulla omanlaisekseen)

 

 

11-VUOTIAAN KESÄ ON UIMAHYPPYJÄ, LEIKKIÄ JA JUNAMATKOJA

Eräs opettajaystäväni joskus totesi, että kesä nelos- ja vitosluokan välillä on usein merkittävä. Siinä tapahtuu pienessä ihmisessä paljon muutoksia, että opettajana sen usein huomaa. Pienistä on yhtäkkiä kesän aikana kasvanut isompia, eri tavalla ajattelevia melkein jo teinejä. Kuulin lauseen vuosia sitten, mutta se sieltä nousi tämän kesän aikana mieleen useamman kerran. Opettajan näkökulma toki on lapsimäärään nähden laaja-alaisempi kuin vaikka omani. Kotona kuitenkin tosiaan elellään parhaillaan sitä neljännen ja viidennen luokan välistä kesää ja voin yhtyä tähän kyllä.

On ihanaa seurata, millaisia ajatuksia murrosikää kohti kasvavalla tytöllä on. On paljon pohdintaa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Välillä mietityttää kovastikin ja silloin keskustellaan. Mielialat heilahtelevat helposti. Maailman meno pohdituttaa kokoajan enemmän ja enemmän, avaruus on liian iso asia ajateltavaksi ja ilmastonmuutos ahdistaa. Näiden lisäksi on onneksi suloista seurata, miten samat asiat edelleen kiinnostavat kuin aina ennenkin, ne vaan löytävät uusia muotoja toteutuakseen. Leikki ei ole todellakaan jäänyt. Toivottavasti ei ikinä katoakaan kokonaan. Pienenä kerätyt Little Pet Shop -figuurit ovat edelleen päivittäin käytössä, ne seikkailevat tyttären YouTube-kanavalla. On käsittämättömän ihanaa ja pakahduttavaa, että saan olla tuollaisen upean tyttären äiti. Rohkean tytön, joka kyllä uskaltaa, kun vaan ottaa asiakseen. Keskiviikkona hän istahti puolilta päivin junaan ja kuusi tuntia myöhemmin olikin jo sukuloimassa Oulussa. Ensimmäinen junamatka itsekseen, joka taisi eniten jännittää äitiä.

Löysin lastenhuoneen roolivaatesäkkiä kaivellessa vaaleanpunaisen pehmeän kruunun. Muistan ommelleeni sen tytölle hänen ollessaan pieni, ehkä pari-kolme-neljävuotias, joskus niillä main, en voi enää muistaa niin kauas tarkasti. Kruunu oli leikkeihin ihana, siinä oli ommeltuna timanttinappejakin. Sen sai säädettyä milloin kenenkin prinsessan päähän sopivaksi ja siinä oli kahta kangasta päällekäin, jotta kruunun sävy oli sopivan hailakka vaaleanpunainen. Tein kruunua antaumuksella, sen muistan. Nappasin kruunun mukaan, kun lähdimme mökkeilemään.
Mökillä eräänä äärimäisen kauniina hellepäivän iltana menimme rantaan ja otimme muutaman kuvan tuo pehmokruunu päässään. Se oli lyhyt hetki ennen kuin koko muu porukka pölähti rantaan uimaan. Tyttö kiipesi kivelle veteen. Hän on aina ollut ihana ja salaa innoissaankin, vaikka on joskus muuta antanut ymmärtää, kun otamme yhdessä kuvia. Katselin häntä siinä ja melkein itku tuli, kun mietin, miten tässä(kin) elellään kahden suuren asian välissä. Lapsuuden ja nuoruuden. Itsekin sitä muistaa jo melko paljon ajatuksiaan ja tapahtumia selkeästikin juuri noilta ikävuosilta.

Kyselin 11-vuotissyntymäpäivän alla maaliskuussa tytöltä kysymyksiä ja samaan tyyliin pyysin teiltä lukijoilta (instan puolella) lisäkysymyksiä näin kesälläkin. Tässä vastauksia. Niin ja arvatkaapas mitä? Edellisissä kysymyksissä oli kysytty, että mitä tavoitteita tytöllä on tavoiteltavaan ennenkuin täyttää 12. Vastauksena oli, että hypätä seiskapuolosesta. No, mistäpä tyttö hyppäsi viime viikolla Kumpulan maauimalassa!? No kympistä! Ihana kreisibanaanini!

Miltä tuntuu olla 11-vuotias? – Isolta, mutta samaan aikaan pieneltä. Jännältä.

Mikä on just nyt IN 11-vuotaiden keskuudessa? – Mua ei kauheasti kiinnosta mikä on suosittua ja mikä ei, että mä en tiedä mikä on nyt suosittua. Ehkä Marcus & Martinus ja kolmiraita-adidakset, mutta mua ei kauheasti kiinnosta ne. Mulla on kyllä nollaraitavillahousut, eli mustat villaleggingsit.

Millainen on tulevaisuuden kulkuneuvo? – Lentävät autot ja sairaan nopeet junat.

Mikä on parasta kesässä juuri nyt? – Se, että voi mennä uimaan.

Mistä asioista tykkäät juuri nyt? – Petsopeista, mun perheestä, pastelliväreistä, videioiden tekemisestä ja piirtämisestä.

Mitkä asiat sinua huolestuttavat? – llmastonmuutos.

Minne haluaisit lähteä matkalle, jos pääsisit jonneksin juuri nyt heti tällä sekunnilla? – Äitin kanssa Pariisiin.

Miltä tuntuu aloittaa viides luokka? – No jännältä, kun ollaan jo koulun toiseksi vanhin luokka.

Mitä odotat vitosluokalta? – Historiaa. Mua mietityttää, että onkohan se tylsää vai kivaa.

Mikä tekee sinut iloiseksi? – Äidin kainalossa oleminen ja uudet petsopit ja sekoilu, esimerkiksi ilmapallon rikkominen neulalla ja veteen hyppääminen vaatteet päällä.

Mikä ärsyttää? – Pikkuveljet ärsyttää. Kaikki, jos mä oon väsynyt. Jos on ärsyyntynyt fiilis, niin silloin tuntuu että kaikki ärsyttää.

Mitä osaat hyvin? – Piirtää.

Kiitos haastattelusta Misukkiliisa! Olet ainutlaatuinen, eikä ole toista sinunlaistasi. Pysy aina tuollaisena! <3

KESÄ ESKARIN JA EKALUOKAN VÄLISSÄ, SILLOIN VOI VAIKKA OMMELLA

Hui. Ihan pian meillä on jo toinen koululainen. Siis todella iso hui! Eskarivuosi paketoitiin jo aikoja sitten ja tämä kesäkin on mennyt niin vauhdilla. Mulla oli keväällä vähän jopa kauhistunut olo, että iski kauhu ja hätä siitä, että olenkohan ehtinyt olla juuri sellainen äiti tai antaa juuri niitä asioita tulevaa kouluaikaa varten, mitä pikkuiseni olisi tarvinnut. Luultavasti thään liittyy kaikki sekin, että jo toinen lapsi menee kouluun. Tämä ei ole sellainen samalla tavalla odotettu etappi kuin esikoisen kanssa, vaan enemmän sellainen, että hemmetti nyt jo! No, aivan varmasti olen riittävästi kaikkea. Parhaani olen tehnyt ja rakastanut ja rutistanut sydämeni pohjasta aina ja paljon. Tunteita on riittäänyt puolin ja toisin varmasti riittävästi. Silti, äitiä jännittää ja kovasti!

Mikä siinä onkin, että kun joku aikakausi loppuu ja uusi alkaa, sitä päätyy miettimään niitä asioita, joita ei tehnyt? Miksi mulle tuli ensimmäisenä mieleen se, että en ehtinyt opettaa laskettelemaan ennen kouluikää, eikä ikinä käyty kaksin pidemmällä matkalla, ei hemmetti soikoon edes Tampereella, vaikka niinkin muka aioin tehdä. Hirvittävä riittämättömyyden tunne äitinä. Miksen voisi tuntea pelkästään olleeni riittävä, antaneeni paljon rakkautta, huolenpitoa, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea läheisyyttä ja yhdessä olemista ja tekemistä. Ennen kouluikää hänellä on kuitenkin ollut lastenhuoneen kaapissa kangaslaatikko, joka noin kerran, pari kuussa leviää lastenhuoneen lattialle (miksi muuten siitäkin olen aina enemmän hermostuksissani kun se “sotkee” sen lattian enkä iloissani, koska minä jos joku tiedän sen kuinka ihanaa ne kankaat on siihen levittää ja haaveilla ja fiilistellä mitä seuraavaksi tekisi). Niistä kankaista hän leikkelee erilaisia asioita, pikkutyypeille minipeittoja, jotain hauskoja hahmoja, joita sitten liimailee paperille tai ihan vaikka oikean tyynyn.

Viime viikolla hän tuli luokseni ja pyysi saada neulaa ja lankaa. Ehdotin, joskos ompelisikin ompelukoneella. Se joo-huudahdus oli ennemminkin riemunkiljahdus ja niin hän hetken päästä jo istui mun sylissä koneen ääressä ja ommella hurruutti. Ihaninta siinä oli se, että hän halusi omemlla mun sylissä ja toiseksi ihaninta se, mitä hän sai aikaan ja sekin ihan superihanaa! Pehmoinen tyyny, ihan itse suunnittelemana ja itse ommeltuna. Mustat pilkut ovat silmät ja punaset posket. Voiko seitsenvuotiaan elämässä olla leppoisampaa ja hurmaavampaa hetkeä kuin se, kun saa köllötellä mökillä nurmikolla viltillä ja lueskella akuskeja ja vähän katsella välillä puhelinta. No ei juurikaan! Paitsi ehkä tuohon lisäksi uimatauko ja muutaman tunnin hyppelyt laturilta veteen. Ihanin kesä eskarin ja ekaluokan välissä, myrskyisä ja aurinkoisen suloinen, pienen ja vähän isomman välissä. <3

Vielä muuten yks loistava DIY-vinkki tähän loppuun. Tai oikeastaan kaksi! Pojalla on kuvissa päällään helteeseen tuunatut kesävaatteet. Me ei olla ehditty kivijalkakaupoille koko kesänä, koska lapset eivät ole erityisen innokkaita ostoksilla kävijöitä enkä kyllä minäkään näillä keleillä. Siispä poika sai valita yhden lempiteepaidoistaan, josta leikattiin hihat ja saatiin hihaton paita. Melkoinen TSADAA! Jalassaan hänellä on pikkuveljen sortsit, jotka muokattiin pitkistä housuista lyhyiksi samalla tekniikalla. Niihin tosin ei ommeltu edes lahkeensuihin mitään, vaan satasenttiselle pojalle lahkeet ainoastaan käännetään, isoveli voi pitää pyöräilysortsihenkisesti ihan noin vaan.

Ihanaa helleviikonloppua teille sinne ruutujen taakse! <3

KANGASLAATIKON PÄÄLLÄ LEPÄILI SOPIVASTI JÄÄTELÖKANGAS

Tiedättekö sen hetken, kun jännittää joku juttu ja pitää koittaa keksiä jotain peittääkseen jännitystä ja helpottaakseen oloa. Yleensä riittää, jos ihan vaikka uppoutuu tv-sarjaan tai instastooreihin tai lähtee metsään ystävän kanssa, mutta joskus taas tarvitsee ottaa ompelukone esille ja ommella hurauttaa jotain.

Mulle kävi niin, että siinä jännityksen pauloissa nostin yhden kangaslaatikon esille ja ompeluhomma tulla tupsahti eteen kuin itsestään. Laatikon päällä lepäili kangas, joka houkutteli suloisuudellaan eikä tarvinnut kauheasti edes miettiä mitä ompelisi, kun ihanan kankaan määrä ja kuosi määritteli sen jo melko pitkälle valmiiksi. Jäätelökangas on monen vuoden takaista Vimmaa ja on kyllä ehdottomasti yksi kuosisuosikeistani. Päätin noin kymmenessä sekunnissa, että kesätopin teen, koska elettiin mieletöntä hellekautta.Muutamaa minuuttia myöhemmin istuinkin jo keittiön lattialla sen ahtaimmassa nurkassa (koska siihen kohtaan nyt vaan satuin parkkeeraamaan) leikkaamassa summanmutikassa toppia kankaalta. Ompeleminenkin oli aivan tosi mukavaa pitkästä aikaa. Jäätelöisestä kesätopista tuli ihana. Sellainen, joka tekee mieli vetäistä päälle melkein joka päivä. Hellepäivänä löhösortsien kanssa ja viileämpänä päivänä pitkien housujen ja takin kanssa. Se on malliltaan juuri sopivan löysä ja lyhyt ja siinä on vaan yksinkertaisesti mukava olla. Onneksi jännitti ja onneksi nostin just sitä kangaslaatikkoa ja onneksi jaksoin ommella!

Se jännityksen aihe. Se oli just tuona päivänä pidettävä Arboin & Maininki -kässäkerho ja jostain syystä juuri se kerta jännitti paljon. Oli hurjan kiva mennä vetämään kerhoa, kun oli päällään vastavalmistunut jäätelötoppi ja joka vielä keräsi kehujakin. Että sitä tässä oikeastaan halusin kertoa enemmän kuin esitellä toppia, että siinä jännitellessä kannattaa tehdä myös jotain vähän työläämpää tai jotain mitä ei ole tehnyt hetkeen. Sellainen saattaa vaikkapa avata vaikka hiukan liian kireälle kiinni ehtineet ompeluhanat ja se jos jokin saattaa olla tärkeää taas sitten tulevaisuuden kannalta se.

BANAANEJA JA KUKKIA MUN TYYNYISSÄ

Kerroinkin jo aiemmin uusista tyynyistä. Ihan lyhyessä ajassa olen tehnyt huomion, että nämä mintunvihreät muhkeudet ovat kaikkien mieleen. Ne ovat jämäkät ja superpehmoiset, niin ihmekös tuo. Olen löytänyt tyynyjä useammankin nukkujan pään alta aamuisin ja itse tarvitsen kyljelläni nukkuessani tyynyn jota halia, niin tää on kyllä aivan paras, jos on sattunut niin käymään, että se on mun viereeni jäänyt nukkumaan mennessä.

Oli ihan älyttömän hauskaa pitkästä aikaa tehdä ihan tuollaista perusompelutyötä, jossa sai vaan leikellä kankaalta muotoja ja aplikoida niitä suunnittelematta paikoilleen. Nukkuva banaani on mun lempparini. Oon varmaan kysellyt ennenkin, mutta muistatteko, tai onko siellä joitain muitakin keiden mielestä 90-luvun yksi parhaimpia tuoksuja oli Body shopin banaanisamppoo? Se oli huumaava! Mulla tulee se tuoksumuisto mieleen, kun katson näitä tyynyjä. Banskujen varalle mulla on muitakin ideoita, pitää joku päivä ottaa kone esille ja antaa hurruutella vaan. Sitä tiedä mitä kaikkea saisi aikaan!

Tyynyjen alla on kirjasta tuttu Ruun automatto-tilkkupeitto. Se on yks mun suosikkejani. Pastellinen, söpö ihanuus, joka käy leikkialustasta tai sopisi aivan hyvin myös päiväpeitoksi. Aivan pakko ottaa se kesällä piknik-viltiksi myös!

Olen saanut melkoisen tiukkaa palautetta pojilta, että siinä on ihan liian vähän teitä… Minä kun ajattelin, että se on sellaista seutua, jolla ei oo paljon liikennettä, niin sivuteitäkään ei tarvitsisi niin paljoa, mutta varsinkin kolmivuotias autopoika on eri mieltä. Ääh. No, äkkiäkös sitä sinne hurauttais muutaman lisätien, jos oikein pahaksi äityy tilanne. Usein rakennamme junarataleikit automaton päälle, niin maisemiin saa jätskikiskan, sirkuksen, vuoriston, monimuotoisia runsaspuisia metsiä, nurkka-auringonkin ja silloin ei tiettömyyskään haittaa.  

Upea, ylellinen, täydellinen ja hurmaava samettisohvakin on kotiutunut meille jo niin hyvin, että alle on pesiytytynyt likaisia sukkia. Leppoisaa loppuviikonloppua kaikille, antakaa sukkien olla, ne ehtii kyllä! <3

MUITA IHANIA – LEMPEÄ JA HULVATON KÄSITYÖKIRJA ON TÄÄLLÄ

Siitä hetkestä tuntuu olevan ikuisuus, kun Henna-Kaisa ja Johanna kävivät luonani haastattelemassa mua Mummoillen-kirjaansa. No, ikuisuushan siitä melkein onkin. Silloin oli eka kerta, kun tapasin heidät. Mulla oli silloin valtava raskausvatsa ja nyt se silloin vatsassa ollut tyyppi tuossa just tokaisi, että “äiti, sinä olet mahtava!”. Vähänkö tuli hyvä mieli siitä kommentista. Siskonsa oli hetkeä aiemmin tullut halaamaan ja isoveljensä vieressä ihasteli kuvaansa uunituoreen kirjani sivuilla. Sen kirjan, jonka tein yhdessä Henna-Kaisan ja Johannan kanssa.

Niin, nyt se on sitten käsissä hypisteltävä kirja! Ihan oikeasti olemassa eikä vaan puolivalmiita sivuja, neuleita, ompelutöitä, kaavakuvia, skannattavia vesiväritekstejä ja valokuvia tietokoneen näytöllä. Lapin reissustakin on jo aikaa ja viime kesän kiireiset päivät kirjan pauloissa ovat jo haihtuneet. Eräänkin “helteisen” kesäpäivän istuin kääriytyneenä kaikkiin kirjan sivuilla näkyviin villavaatteisiin/asusteisiin/viltteihin tuossa meidän sisäpihallamme. Olin aurinkovarjon alla ja koska istuin siinä niin kauan läpikäymässä kuvia ja muita kirjan juttuja, että alkoi palellakin ja villavaatteille tuli tarve. Naapurit saivat ainakin naureskeltavaa höpsähtäneestä äidistä, joka istui pihalla 10 tuntia putkeen. Ihan älyttömän hauska muisto se!

En tiedä osaatteko arvata, kuinka mua jännitti, kun kävelin postiin hakemaan kirjoja. Kuuntelin musiikkia ja kädet ihan tärisivät. En nähnyt vastaan tullutta tuttuakaan, kun ajatukset harhailivat aivan muualla. Postivirkailijalle kerroin, ettei oo koskaan jännittänyt paketin hakeminen yhtä paljon. Kotona fiilistelin hetken ennenkuin edes avasin paketin. Oli niiiiiin jännittävää kohdata se kauan haaveiltu ja kovalla uurastuksella tehty opus. Nyt olen jo vähän uskaltautunut tutkailemaan kirjaa tarkemmin.

Ei turhaan sanota, että kirjan tekemisessä on vaiheita samalla tavalla kuin lapsen teossa. Kyllä se melkoinen teko- ja odotusvaihe oli…. mutta toisaalta, ehkä kuvailisin sitten loppuvaiheita kuin juhlimista. Mieletön nousuhumala, kun kirja on saatu omista käsistä seuraavalle, vähän siinä vielä taittohässäkkää, mutta se nyt menee kun se humala on niin hyvä. Bileiden parhaassa vaiheessa itse voi kömpiä nukkumaan, vaikka mieli tekisi vielä vähän bailata ja taittaja saa tehdä rauhassa omat viimeistelynsä. Aamulla herätessä krapula ja pohdintaa siitä, tuliko puhuttua sivu suun, lausuttua vähän liian syvällisiä totuuksia, oliko ilta hyvä, muistanhan nyt varmasti kaiken mitä tapahtui. Oliko se ja se nyt just se oikein sanavalinta. Olo, että ääh, en halua kuulla siitä mitään – oli kivaa ja se on hyvä juttu se! Aamun tokkuran hälvettyä illan huippukohdat nousevat mieleen ja sitä on että ei pirskatti, vitsit, että olikin hauskaa.

Kirjassa on tuttuja töitä täältä blogista, pitkään kyseltyjä klassikko-ohjeita ja aivan uusia juttuja. Mielestäni kaikesta tunnistaa kyllä, että Muita ihaniassa ollaan. Ajattelin, että esittelen teille kirjan ihanuuksia pikkuhiljaa tässä kevään edetessä. Ja toivon, että kerrotte mitä mieltä olette kirjasta, tykkäättekö siitä vai onko se ihan mälsä? Ainakin minä ja Henna-Kaisa ja Johanna ollaan kirjasta onnessamme ja valmistujaisskumpat odottavat!

Kirja on tilattavissa maaliskuuhun saakka yksinoikeudella Adlibriksestä, tilaamaan pääset tästä. Kirjaa ja sen käänteitä voi seurata myös erikseen Facebookissa ja Instagramissa ja tietysti täällä blogissa ja Muita ihanian instassa kerron. <3

Kiitos Henna-Kaisa, Johanna, Miela-Ruusa, Runo, Ruupertti, äiti ja mummut ja Emmi ja pikkuveljet, naapurinnaiset miehineen ja lapsineen, ystävät, Ylva ja Sigrid, Oulun Norssin ja Pikisaaren opettajat 80-, 90- ja 2000-luvulta, blogini lukijat ja neuloja-apulaiseni ja Gummerus, Eurokangas, Adlibris sekä kaikki te muut jotka ehkä unohdan mainita! <3

IHANA LAUANTAI JA VAALEANPUNAISTA SAMETTIA

Eilen vietin rauhallista lauantaiaamua kotosalla. Ikkunoista tulviva valo oli ihanaa valkoista, talven valoa. Makoilin sohvalla ja katselin ikkunasta ulos.  En kauaa, mutta noin kolme minuuttia ehdin lepuutella ja kyll’ sekin lasketaan. Lapset eivät olleet kotona ja aikaa lekotteluun olisi ollut pidemmäksikin aikaa, mutta olin pyytänyt naapurinmaijua poikansa kanssa käymään. Vähän kuulumisten vaihtoa, ihanaa juoruilua, sohvatyynypohdintaa (koska sitä jos jotain joskus kyllä tarvii – äärimmäisen turhanpäiväistä ja just siks oikein mainiota!) ja perinteisten äiti-poika-kuvien ottoa.

Kuten kuvista näkyy meillä on uusi sohva. Se on Hakolan Lazy Velvet. Täydellisen ihana, siis t-ä-y-d-e-l-l-i-s-e-n ihana sohva. Jos mää laittasin tänne vielä vaaleanpunaisen sohvan, niin se oli viimeinen niitti sille, että oon aina yksin. Yks mun lempivitsailulauseistani sille, kun tinder eikä mikään muukaan tuntunut toimivan, eikä rakkaushenkilöä tullut vuosikausiin vastaan. No, pelkkää vitsailuahan se oli, mutta kyllä silti ajatukset ja suunnitelmat siitä, että meillä oikeasti olisi mun lempivärinen sohva, oli TÄYDELLINEN IHANA AJATUS JA SUUNNITELMA!

Sohvan samettinen pinta on sellainen, että sitä ei voi olla silittämättä ja tuo väri… Jumalainen viileä vaaleanpunainen! Ai että! Ihan älyttömän ihana, jos nyt jäi vielä epäselväksi. Lazy on meidän edellistä sohvaa hieman isompi. Vanhalla sohvalla imetin kaksi poikaani vastasyntyneistä taaperoiksi ja pidin kainalossani monet illat ja aamut pientä tyttöä ja nyt kaikki ovat kasvaneet jo isommiksi tyypeiksi, joten lisätila tuli tarpeeseen. Melkein tuli itku siinä, kun edellinen sohva haettiin uuden alta pois ja mietin, että niin, siinä sohvalla on melko monet naurut naurettu, surut läpi käyty, puhelut puhuttu, vauvoja imetetty ja muutamat tv-sarjojen jaksot katseltu. Sohvat, ne jos osaisivat puhua, niin niillä sitä vasta olisikin tarinoita kerrottavanaan. Että jos siihen vanhaan sohvaan olin noinkin kiintynyt, niin entäs tämä täydellisyys! <3

Jotain muuta uuttakin löytyy. Sohvapöydällä lojuva Listography-kirja. Se on hauska. Keksittiin ystävän kanssa, että se ois tosi hyvä lahja tuoreelle pariskunnalle. Kirjassa on valmiiksi otsikoituja sivuja, joihin listataan erilaisia asioita. Vasta seurustelunsa aloittaneet tyypit voivat täyttää kirjan sivuja, kun yhteiset kokemukset karttuvat ja ajatusmaailmat, mieltymyksen kohteet ja arvot kohtaavat. Ihan täydellinen lahjavinkki! Itse tosin tein niin, että ostin kirjan aivan itse. Lahjaksi kyllä, kahdelle ihmiselle, sillä jos olette rivienvälistä lukeneet, niin täällä teille kirjoittelee rakastunut nainen. Tähän sydänsilmäemoji <3

Mutta nyt niihin sohvatyynyihin! Ompelin pitkästä aikaa kotiin jotain uutta tämän sohvan myötä. Vahingossa ja uudesta innostuneena uusia tyynyjä on nyt kahdeksan. Haha, kahdeksan! No, kaksi okranväristä puuvillapäällistä löysin kyllä henkkamaukan alesta. Neljä oranssisävyistä tyynyä ompelin Vimman kankaasta. Kangas on hauska, se näyttää siltä, kuin siinä olisi painettuna rypistettyä sellofaania ja kultaisia konfetteja. Oranssi ei ole mun lempivärikartastossani kovin korkealla, joten olen melkoisen yllättynyt siitä miten paljon tuo kangas onkaan mun mieleen. Noiden tyynyjen lisäksi tein kaksi reilumman kokoista mintunvihreää untavatäytteistä tyynyä, joihin aplikoin banaaneja ja kukkia. Kaikki tyynyt saavat jäädä seilaamaan sohvan ja melko lähellä sijaitsevan sängyn välille. Tai mieluusti jompaan kumpaan kohteeseen eikä siihen välille.

Jos meillä ennen oli pastellista ja värikästä, niin nyt sitä on kyllä entistä enemmän. Minusta kaikki nuo värit ovat runsaudesta huolimatta ihana kokonaisuus. Näyttää ihan meille. Mitkä tyynyistä ovat sun suosikkeja? Ihanaa sunnuntai-iltaa teille kaikille! <3

15 /// OMMELLA HURAUTA ITELLES JOULUTYYNY

Tänään joulukalenterista pullahtaa pehmoinen joulutyyny. Tässäkin, kuten aika monissa tekemissäni jutuissa on tarina, miten tyynystä tuli juuri tuollainen. Suunnittelin ensin, että teen ehkä tontun tai pelkän tonttulakin muodon ja sellaisen, että ei haittaa, vaikka se unohtuisi näkyville pidemmäksikin aikaa.

Mulla ei ole varsinaista työhuonetta. Teen töitä kaikkialla kotona. Lähinnä olohuoneen lattialla ja keittiönpöydän ääressä. Kankaita säilytän muovilaatikoissa keittiön oven takana piilossa. Useinkaan en jaksa etsiä kankaista kaikkia tutkimalla sitä juuri siihen kyseiseen työhön sopivaa, vaan katson laatikoiden ja pinojen (koska toki pinoja on laatikoiden päällä) päällimäiset ja ideoin niistä. Niin tein nytkin. Joskus saatan vilkaista nauhapurkkiin ja napata sieltä jotain mukaan tai hyödyntää jotain kierrätettyä. Onnekseni mun kankaat ovat melkolailla kaikki yhteensopivia keskenään eli tavallaan tässä ei ole minkäänsortin ongelmaa, on helppoa yhdistellä kaikkea. Tyynyyn valitsin harmaan collegekankaan jämät, ihanaa kultapilkullista vaaleanpunaista puuvillaa ja nappasin vanhan kirjontatyöni vielä ekstraksi, joskos siitä keksisin jotain.

Tyynyn piparireunaisiin kkunoihin syntyi syvempi tarina. Luin nimittäin Pesojoonaksen postauksen, jossa hän kirjoitti, että “Positiivisuus ei ole aina sitä miltä se ulospäin näyttää. Jokaisen hymyn takaa löytyy aina tarina: tarina, jolla voi olla kova hinta. Positiivisuus on pieniä tekoja, eleitä, kohtaamisia, tunteita. Se on uteliaisuutta nähdä asioita eri kulmista.” ja tajusin, että juuri sellainen viesti on myös noilla tyynyyn tekemilläni ikkunoilla. Ne on leikattu vanhasta aikoinaan kirjailemastani kirjontatyöstä, yhdestä tärkeimmästä voimalauseilusta. Laita valot päälle, pyyhi kyyneleet ja jatka matkaa. Sanoista, jotka poliisisetä sanoi joskus 2000-luvun alussa ystävälleni, joka oli ajanut autolla pitkin Hämeenpuistoa. Poliisi pysäytti hänet ja sanoi nämä sanat, kun ystävä oli istunut kuskin paikalla itkuun purskahtaneena. Ja tuohon ikkunoiksi leikeltyinä, nehän ovat juuri sellainen viesti, josta Joonas postauksessaan kirjoitti.

Ikinä ei voida tietää tarkalleen, mitä asioita kenenkin ikkunan takana tai mielessä milloinkin on. Joulun aikaan tämä tuntuu vielä enemmän ja isolta asialta, koska joulu on aikaa johon ladataan tunteita ja odotuksia. Sitä toivoisi, että kaikilla olisi asiat aivan hyvin ja hyvä olla, mutta eihän se niin ole. Ja ettei kukaan tuomitsisi tai olettaisi tietävänsä toisesta oikeastaan mitään, ihan vain olettamalla. Tai että sen hymyn tai blogiin ommellun tyynyn pellavakankaisen ikkunan takana voi olla vaikka minkälainen moniulotteinen tarina ja elämä.

Tuon tavallaan tuosta vaan ommellun jouluisan tyynyn tarkoituksesta tulikin syvempi. Aivan hyvä niin. Ihana, että siinä kävi niin. Syvällinen joulutyyny, takanaan tärkeä tarina. <3

10 /// TONTTULAKIT

Yksi jouluperinne meille on syntynyt tässä vuosien saatossa lasten kanssa. Joka vuosi teen ainakin jollekin lapsista uuden tonttulakin. Syy on olllut useimmiten se, että lapsen pää on kasvanut ja edellisvuotinen lakki on ollut liian pieni tai sitten vaan on ollu kiva saada uudet ja sen hetkisen fiiliksen mukaiset lakit jouluun.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tyttäreni ompeli itse oman lakkinsa. Kyselin siinä, että olettehan koulussa jo ajaneet ompelukoneajokortin… Eivät olleet! Olin hämmästynyt, koska muistan itse omasta lapsuudestani kuinka se oli jollain tavalla tärkeä ja iso juttu, kun sitten sai ja osasi muka ommella sillä koneella. No mutta, äitinsä pisti sitten tyttärensä ajotuntiopintoihin. Voi kuulkaa, siinä nauru raikasi kun pelleiltiin ja hän ompeli ja suoritti korttiaan. Mun piti alunperin tehdä joku hieno plakaatti upeasta suorituksesta, mutta ehkä sen aika on myöhemmin, kun tämä vitsailu saa jatkoa. Tämä tonttulakkiajotunti oli ainakin erittäin hyvin onnistunut, onhan hän toki ompelukonetta ennen käyttänyt ja osaa homman.

Tytär lisäsi nakkikangaslakkiinsa (kangasta jäi juuri sopivasti mekosta tonttulakin verran ja en yllättynyt kangasvalinnastaan) silitettäviä leikkaamiaan kuvioita. Hodari kultaisine sinappeineen tonttulakissa, just best!

Poikien lakit tein tällä kertaa kuminauhakiristyksellä, eli ovat vähän reiluhkot muuten, mutta päänympäryksen mukaan mitattu kuminauha pitää lakin oikeassa kohdassa päätä. Ihan perustonttulakit hauskasta kuusi-vuori-neulovarillipää-kankaasta punaisllla tupsuilla. Ihan hauskat lakit, joista käyttäjät tykkäävät.

PInjacoladassa Pinjan tonttulakki, joka on ihana!

NELOSLUOKKALAISEN ITSENÄISYYSPÄIVÄN TANSSIAISASU

Viime viikon tanssiaispäivää oli odotettu monta vuotta. Nelosluokkalaisten tanssiaiset Itsenäisyyspäivän aikaan Finlandia-talossa itse pormestarin kutsumana. Useana vuonna satuin hakemaan tytärtä juuri sinä päivänä koulusta, kun neloset olivat matkalla tansseihin. Siinä ehdittiin yhdessä usean vuoden ajan miettiä mitä sitten laitetaan päälle, kun on hänen juhliensa aika.

Vuosi sitten jo päätettiin, että glittertennarit pitää olla, koska lapset eivät vielä käytä korkokantakenkiä. Balleriinat olivat toinen vaihtoehto, mutta hän itse toivoi tennareita, joten sitten ne. Niitä metsästelinkin nettikaupoista pitkin vuotta, mutta mitään sopivan räiskyviä ei löytynyt. Mekosta tytär halusi alunalkaenkin pohjemittaisen ja leveästi hulmuilevan helman. Hän on sellaista mukavuudenhaluista sorttia, eli pitkä mekko ei tulisi kuulonkaan, kun ei siinä voi tuolleen höpsötellä kuten kuvastakin näkee ja lyhyt mekko taas tuntuu epäsopivalta. Kampauksen päätimme jo varmaan eka luokalla, että tukka rusetille sitten kun sen aika on! Sitä ei siis tarvinnut miettiä yhtään.

Niin siinä sitten kävi, että viime tippaan sen mekon ompelu jäi, vaikka kuinka oli vuosikausia aikaa. Tytär itse toivoi saavansa mekon nakkikankaasta, kun sen kangasvarannoissani näki. Minä ensin vähän emmin ja siksi vähän hidastelin, että onko se liian arkinen, kun hänellä on kaksi nakkipaitaakin kovassa käytössä ja että ovatko nakit sopivia Finlandia-taloon. Voi miten mälsää ajattelua minulta! Ei varmasti ole, paljon kreisimpiäkin asuja on monenlaisissa juhlissa nähty ja se mikä on aivan mahtavaa, on se, että mekko on suomalainen! Ystäväni Hanna-Riikka Heikkilän Papulle piirtämä tyttären lempikuosi (!!!) ja äitinsä suunnittelema ja ompelema leninki. Hyvän pointin tytär itse myös sanoi, että tällainen ihana nakkimekko on monikäyttöinen ja ensi vuoden hellekesäänkin täydellisen sopiva.

Ostin askartelukaupasta kultaista silityskuvapaperia ja siitä teimme mekon helmaan yhden kultaisen nakin. Samalla kultaisella linjalla pysyttiin kultaisilla kimallesukkiksissa ja tietysti kengissä. Ostin tennarit, joissa oli kärjessä mustapohjaista glitteröintiä. Sivelin kengät loput osat liimalla ja ripottelin erivärisiä glittereitä. Suomi100-teeman mukaisesti sisäpuolista toisessa on sininen ja toisessa hopeinen kimallekuorrutus. Kenkien suhteen oli sellainen meininki, että mikään ei ole liikaa, joten myös pohjan sivuosat saivat pintaansa kuparin ja kullan hohdetta. Lopuksi suihkutin kengän pintaan lakkakerroksen. Nilkan tarranauhaan sujautin nakkikankaasta tehdyt kaksi pientä rusettia. Kengät toimivat erittäin hyvin kaksi juhlapäivää, katsotaan sitten mikä on pysyvyys kun keväällä pääsevät ihan tavalliseen käyttöön.

Tanssiaisissa oli tyytyväinen, onnellinen ja vähän jännittynyt tyttö. Minä pyyhin silmäkulmiani sekä suoraa lähetystä Finlandia-talolta katsoessani, että koululla tansseja katsellessa. Hän näytti niin itseltään tuossa asussa ja ne nelosluokkalaiset muutenkin – niin pieniä, mutta isoja ja äärimmäisen suloisia ja ihania juhlatunnelmissaan!