Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

RANSKALAISELTA PARVEKKEELTA AVAUTUI KAUNIS MAISEMA LAAKSOON

PERJANTAIKUKAT & KEVÄTTÄ ILMOILLA

Kun olin pieni, asuimme Ruotsissa, niin kuin monet muutkin suomalaiset siihen aikaan. Kodista, jossa asuimme yhden ja neljän ikävuoteni välissä, minulla on jo joitain muistoja. Koti oli toisessa kerroksessa, vaikka sisälle tultiin jo alhaalta. Portaat kuuluivat siihen alueeseen, minne ei saanut mennä, vaikka ne olivat keskellä asuntoa. Lieköhän meillä ollut turvaporttia, sitä en muista. Olohuoneessa oli korkealla koko seinällinen ikkunoita rivissä ja niiden ikkunalaudoilla paljon viherkasveja. Korkeita kaktuksiakin. Sohvan ääressä otimme toisinaan perhekuvia niin, että isäni laittoi kameran ajastukselle ja siinä nökötimme koko pieni perhe keskellä sohvaa, kun salama räpsähti. Saadessani ensimmäisen oman, isojen tyttöjen sängyn, Ikeasta tietty, kun Ruotsissa oltiin, isäni kasasi sen olohuoneessa ja nukahdin patjalle siihen keskelle olohuonetta. Omassa huoneessani oli punainen matto, sellainen paksu ja puuvillainen raidoittain erilaisia punaisen sävyjä. Siellä oli myös matala mäntyinen pöytä, jonka ääressä piirtelin ja seinällä lokerikko, jossa numerot yhdestä kuuteen. Vanhempieni makuuhuoneessa oli ranskalainen parveke, josta avautui näkymä laaksoon. Ehkä se oli oikeasti vain takapiha, mutta muistoissani se on vehreä laakso, sellainen jossa tapahtuu seikkailuja. Keittiössämme oli sälekaihtimet, joiden raosta valo siivilöityi kauniisti ja nurkkakaappiin jouduin jättämään kaikki tuttini muuttaessamme pois.

Seuraava koti oli Suomessa, asuimme siellä vuoden, tosi kovan pakkastalven läpi. Parvekkeelta näin komeimmat ukkospilvet ja salamoinnit joita olen koskaan nähnyt, puiston takana olevien korkeiden kerrostalojen takana ne räiskyivät. Ensimmäisen näkemäni punkkarin, se oli siellä samojen talojen kupeessa, upeassa korkeassa kirkkaan punaisessa irokeesissaan. Vaikutuin! Minulla oli tuolla kodissa huone, jonne sain uudet kalusteet, kaksi valkoista kirjahyllyä, joissa oli alhaalla kaapit, ylhäällä hyllyjä sekä täyspitkän koululaisten sängyn ja kirjoituspöydän. Olin niin onnellinen!

Seuraavaksi muutimme kotiin, joka oli vähän hämärä tunnelmaltaan, koska sijaitsi kerrostalon alimmassa kerroksessa. Äitini kasvatti parvekkeen ritilään kesäisin aina tuuheat ruusupapuköynnökset. Minulla oli oma huone, jossa oli vaaleanpunaiset tapetit. Tykkäsin huoneestani paljon, se oli oma pieni maailmani. Seinällä oli valkoinen, ihanista ihaninan sateenvarjon mallinen, muovinen valaisin. Kerran siihen laitettiin liian äkäinen hehkulamppu ja se vähän kärähti, ja mua harmitti niin kovasti. Vaihtelin usein järjestystä ja järjestelin koriste-esineitä hyllyillä asetelmiin. Lempijärjestyksessäni koulupöydän kuului olla niin, että vain toinen lyhyt pääty oli seinää vasten, jotta kaveri pääsi istumaan vastapäätä. Siinä pöydän ääressä ollessa muutenkin katse sai vaellella pitkin huonetta, kun pöytä oli aseteltu niin. Yksi ihana lempimuistoni sieltä on, kun oli joulun aika ja olimme juuri käyneet ostamassa joulukalenterit. Istuin pöytäni ääressä, joka oli ikkunan edessä. Olimme laittaneet ikkunaan pienet värivalot, sydämen muotoon ehkä. Sälekaihtimet olivat melkein kiinni, sillä tavalla, että raoista vielä näkee ulos. Ulkona oli sellainen joulukuinen, lumen valostuttama ilta. Selailin tietokirjaa ja kirjoitin varmaan johonkin omaan vihkooni erilaisia tietoja mielenkiintoisista asioista. Ihan tavallinen pieni hetki, mutta se tunnelma ja onnellinen olo painuivat syvälle mielen sopukoihin ja tuohon muistoon on aina ihana palata.

Tällä tavalla listatessa muistoja lapsuuden kodeista, huomaa, että ne ovat vaikuttaneet kyllä paljon siihen, millaisessa kodissa sitä elelee nyt. Tykkään parvekkeista, ja ihaninta on, kun sieltä avautuu jokin kaupunkimainen luontomaisema. Haaveilen merinäkymästä kattojen korkeudelta, sieltä näkisi paljon erilaisia sääilmiöitäkin, ehkä vieläkin suuremmat salamat kuin lapsuudessa ja kauniit, pastellisävyiset auringonlaskut. Valoisat kodit, viherkasveja pursuavat ikkunalaudat ja sälekaihtimet nostettuna ylös asti auki, sellainen on mieleeni eniten. Äitini luona käydessä, nostan aina sälekaihtimet ylös, mutta äiti laskee ne alas. Siinä meidän eromme niiden suhteen. Vaaleanpunaiset seinät Kaitoväylän kodista jättivät ikuisen rakkauden pastellisävyihin. Ja jos työpöydälläni ei olisi tietokonetta, olisi sen ehdottomasti oltava niin, ettei tarvitsisi katsella seinää. Nyt voi taustakuvaksi koneelle aina asentaa jonkin ihanan maiseman, jos ruutua ei muuten katsele.

Nykyinen kotimme on muotoutunut vuosien saatossa. Neljä vuotta sitten, kun muutimme erillemme isompien lasten isän kanssa, päätin, että kotiini ei tule mitään ihankivaa. Omakotitalosta kerrostaloon oli itsessään jo iso muutos, tavaramäärän pienentyminen ja varsinkin kaikesta puutarhasälästä luopuminen oli vapauttavaa. Viimeisten vuosien aikana kodistamme on muotoutunut kyllä todella mun ja lasten näköinen, just niinku pitääkin. Vitsailenkin usein, että tänne olis kauheeta ottaa yhtään johtokasaa tai muuta miessälää. (mutta se on vaan vitsi, ottaisin, jos!) Tavaroita ja kalusteita on tänne tullut pikkuhiljaa ja tarpeen vaatiessa tai paremman vaihtoehdon keksiessä. En ole aina erityisen käytännöllinen ratkaisuissani, nätteys menee aina käytännöllisyyden edelle. Meillä on melko värikästä, pastellisävyistä ja ehkä vähän leikkisääkin. Koti muuttuu kokoajan, kun lapset kasvavat ja on otettava milloin mitäkin huomioon. Tänään taapero kiipesi kerrossängyn yläsänkyyn ihan itse, joten nyt olis keksittävä joku estokeino siihen, ettei siellä kiipeiltäisi ihan aina, kun silmä välttää. Ideoita kodin laittamiseen ja tällaisiin arjen tilanteisiin tulee vastaan usein parhaiten niin, että ei etsi mitään, sattumalta. Ystävien kodit, näyteikkunat ja upeat esillepanot, Pinterest, blogit, Styleroom ja Instagram sekä tietysti lehdet ja kirjat, niistä varmaan eniten kumpuaa inspiraatiota ja niissä kyllä niitä riittääkin. Paitsi just nyt tuohon kerrossänkyongelmaan en ole keksinyt mitään! Jumitin muuten tätä postausta tehdessäni ja kerrossänkyä pohtiessa ihailemaan Styleroomin  Suomen inspiroivin koti -kisan finalisteja. Äänestysaika loppuu huomenna, eli äkkiä äänestämään, ellei ole jo sitä tehnyt. Finalistien kodit ovat nimenomaan inspiroivia ja kovin kauniita kaikki. Jäi sellainen kukkatapettikaipuu päälle ja se on ihana kaipuu se! Tai aivan hyvin tollanen kaipuu tai auringonlaskun maalaama taivas tai kangaskaupan kangaspakkakasat voivat täräyttää päähän jonkin mahtavan sisustusratkaisun. Parasta tässä kaikessa kotihommassa aina silti on se, kun lapsi toteaa, että meillä on kyllä ihana koti, täällä on hyvä olla.

 

ovikoriste, muita ihania

miisunpoyta3

Jäätelopaita

Yhdessä neulottava muitaihaniatyyny

tammikuinen_olkkari1

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_2

mattokeittiossa1

PS. Postauksen kuvat ovat arkistoista, on niin paljon uutta mitä näyttää, että en tienny mitä esittelisin ekka. Ens kertaan siis, moikku!

TAULUSEINÄN PIENI MUUTOS, TAAS

tammikuinen_olkkari4

tammikuinen_olkkari5

Lumien sulaessa tuli kotona myös sellainen olo, että olohuone tarvitsee jonkun kivan kevättäkohtimennään-freesauksen. Järjestystä en oikein osaa sieltä alkaa nyt vaihtamaan, se vaatisi ainakin pari huonekaluvaihdosta, mutta tauluseinää muuttamalla ilme muuttuu aina! Siispä sai Kookos on ihan kiva -maalaus tulla olkkariin ja kirjan välistä pudonnut huikea kuva isommista lapsista muutaman vuoden takaa pääsi kehyksiin pitkästä aikaa. Kollaasin reunalle laitoin myös rakkaan ystävän tekemän kukan Kakkua ja viinaa -bileistä. Testaan myös omaa Aarrekartta-printtiä mukana, se on ehkä eniten se, jonka haluaisin tuolta vaihtoon, vaikka itse printistä tykkäänkin. Otettiin lasten kanssa uusintaotos hyppykuvasta ja sekös oli hauskaa, oi kyllä!

Lisäsin kuvat olohuoneen edellisestä ilmeestä ja tästä uudesta Styleroomiin omaan albumiinsa, kantsii käydä kattomassa. Pieni muutos, en tiiä kumpi on kivempi, mutta ei se haittaakaan, muutos on se juttu. Siellä on Ennen ja jälkeen –kuvakilpailukin just tällaisista kodin muutoksista. Näytti muuten hauskoilta mun kuvaparin kuvat albumin kannessa.

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa ja helmikuuta hei!

tammikuinen_olkkari1

tammikuinen_olkkari6

tammikuinen_olkkari3

tammikuinen_olkkari7

VUONNA 2015…

Viime vuonna ompelin ja neuloin vähemmän kuin mitä piirsin, maalasin ja käytin saksia. Siihen on syynsä. Kotiäitivuonna ei paljon ehtinyt ompelukonetta ottaa esille ja koska sohvalla en ole juurikaan istuskellut, neulominen ja ompelu jäi paljon vähemmälle. Joskus myöhemmin taas. On ollut kyllä ihan ihanaa antaa mennä noiden muiden suhteen, piirrellen lasten kanssa kaikenmaailman papupupuja ja kirahvikaijoja, antaen käden kirjoittaa uusia fontteja erilaisille papereille ja maalaillen aarrekarttoja. Kotona oli ihana olla, ja oli mukavaa seurata kaikkien vuodenaikojen kirjo ja auringonnousut ja -laskut täällä kotikolossa. Vauva teki kodista taas enemmän kodin ja tärkeän paikan meille kaikille.

Vuoden teema oli tehdä asioita, joita en ole tehnyt ennen ja jotka vähän vaikka jännittäisivätkin. Ihan hyvin onnistuin siinäkin. Olin rohkeakin ja sanoin muutaman kerran aivan suorat sanatkin, sellaiset hyvät ja ihanat sanat! Nautin äitiydestä, ja nautin siitä, että välillä olin ihan vain Tiina. Lapset kasvoivat nopeampaa kuin minään vuonna, sille musta tuntuu. Kiitos 2015, olit rankka, mutta toit elämääni paljon hyvää. Vuosi 2016, anna jotain ihan huippua ja mahtavaa, olen valmis!

boysofsummer2

viirauhakatossa1

ystis_pieni11

varityskirja11

unelmointikielletty2

tyynyt2

tuulisella_tuulia5

TITTI2

JOULUKALENTERI muitaihania.com TIINA ARPONEN

sienikuva2

ryijy_2

sienikuvausretkella2

sitteri41

styleroomiin2

sukka_tammi11

syottis21

peace_muitaihania1

ryijy11

ryijy_3

Let me be the one that shines with you

ruutu301

ruusukka11

ruu10

rutistuspehmo2

plus1

runonnayttely11

raitahuivi11

puutyo3

plus2

neonpupu31

pipo4

miisunpoyta3

muitaihaniatiinaneuloo2

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_1

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_6

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_14taulu_kettutyhjyys11

olohuone_300915

mattokeittiossa1

maailmamuovautuu21

lipasto4

lapset_pisarapoksy1
kesasukat

keltsupupu31

keittio5

keittio3

keittio1_1

juhakuva21

jatski11

jaakkaappitaide21

emmahuttu.fi-1122

haapeitto31

haaveilu71

happyhalloween1

housut_kaava11

housut2_21

infotaulu11

aarrekartta3

kranssi, muita ihania

JK15_9

kiitos_nelio

PUOLIKAS KRANSSI

kranssi3

Viime perjantain kransseista tämä puolikas päätyi sänkyni yläpuolelle. Se on vähän sellainen paikka, etten ole oikein löytänyt mitään mitä tahtoisin siinä olevan, mutta koen tyhjän seinän vähän vaisuksi ja tylsäksi tyhjillään. Siksi siinä käväisee aina milloin mitäkin, jotka kuvissakin vilahtelevat. Tämä kranssi toi mukanaan ihanan tuoksun ja siihen tuoksun alle onkin ollut mukava nukahtaa. Kauniiltakin se minun silmääni näyttää. Ehkä se pysyy siinä (ainakin ensi vuoteen).

kranssi2

kranssi4

kranssi1

PS. Muistattehan, että päätin, että tänä vuonna haluan kiittää lukijoitani ja palkitsen muitaihaniamaisella yllätyksellä kolme joulukalenterikommentoijaa. Kannattaa siis kommentoida luukkuja. Osallistua voi vaikka joka päivä aattoon saakka. Mieluusti kuulisin tarinoita, joita luukut tuovat mieleen tai ihan vain kuulumisianne siltä päivältä!

PIKKUISEN JOULUA JO

perjantaina

perjantai3

Ihana puinen kuusi, pehmeät kärpässienet, muutama kultainen ja hopeinen pallo, vanerikuusi, lasten valitsemat naamamukit hyasintein ja seinällä tyttären siihen laittama ja tekemä taideteos. Ne riittää tuomaan pikkaisen jo joulufiilistä kiireen ja sadekelien keskelle.

perjantai2

Instagramin puolelta näkyy mitä tapahtui sillävälin, kun latasin näitä kuvia koneelle…

Ihanaa viikonloppua!

MARRASKUUSSA MEILLÄ OLI TÄLLAISTA

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_1

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_2

Marraskuu mennä humpsahti tuosta vaan ohitse ja pitäisi pikkuhiljaa valmistautua jouluun. Meillä ei vielä kovin paljon jouluisia juttuja näy, joululaatikot ovat edelleen varastossa, mutta ehkä jo ensi viikolla ehditään hakea ne ja tutkia taas iloissaan, että mitä kaikkea siellä onkaan. Se tunne on vanha tuttu lapsuudesta asti, kuinka sitä ilahtuukaan vuosi vuoden jälkeen niistä samoista joulukoristeista. Vuosien saatossa niitä tietysti tulee aina vähän lisää ja osaa jää pois matkasta, mutta minullakin on noissa laatikoissa koristeita ensimmäisestä omasta kodista 90-luvulta saakka. Tänään vähän kiertelin pitkin kotia, tää on niin valtava, että oli todella pitkä kierros, heh, miettien mitä laittais minnekin. Tuliskos paperitähtiä ikkunoihin, minne nurkkaan laitettaisiin kuusi ja pitäisikö jotain koristeluita tehdä itse. Siinä samalla tuli todettua, että täällä on kyllä monia itsetekemiä juttuja pitkin kotia. Niistä rakentuukin juuri se meidän näköinen koti. Tyttökin totesi nukkumaan mennessä, että meillä on kyllä tosi kiva koti. Poika taas muutama päivä sitten tokaisi, että kotimme on tosi valkoinen, että haluaisinko oikeasti, että meillä olisi vaaleanpunaiset seinät. Se kysymys sai mut purskahtamaan nauruun, koska aika moni olis eri mieltä siitä valkoisuudesta.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_5

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_6

Vuosia sitten tein pitkään ja hartaasti Onnipeittoa, jonka alla edelleenkin köllötellään. Siinä on tytön piirtämiä kuvia kirjottuna tilkkuihin ja reunassa lukeekin, että peitto on tehty vuosina 2009-2011 äidin ja tyttären yhteistyönä. Peittoa tehdessä muistan pohtineeni, voinko laittaa sisäpuolelle vanhan lakanan, että se saattaa olla valmiiksi jo liian hiuti, kestääköhän se. Laitoin sen silti ja aika ja käyttö on tehnyt tehtävänsä, se on muutamasta kohdasta repeillyt, mutta pitää tarttua joku ilta toimeen ja korjata ne kohdat, silleen röllipeikkomaisesti vaikka.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_7

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_9

Ostin eilisiltä joulumarkkinoilta viereisessä pöydässä myyneeltä Vihreän Talon Annikalta ihanan käsin tehdyn kynttilän. Siinä on sitruunaruohon tuoksu ja tänään oli mahdollisuus polttaa sitä rauhassa hetki tuossa olohuoneen pöydän ääressä, kun kotona olivat vain isommat lapset. Niin harvoin nykyään tulee polteltua kynttilöitä, että asia sai vähän jopa ihmettelyä. Kuusi on Kotipalapelin Rillan käsityötä. Tulitikkuaskin päällystin Kanelimaan postikortilla, se näyttää nyt paljon kivemmalta. Voin kertoa, että meillä ei oo vuosikausiin ollut yhtään koristeltua tulitikkuaskia, vaikka joskus on niitä tullut tehtyä enemmältikin.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_10

Villasukat ovat sohvan ja sängyn laidoilta päätyneet pikkuhiljaa taas käyttöön ja tekisi kyllä mieli tekaista taas jotkut kiva uudet. Tytöllekin, joka tuossa sukkia kovasti ihaili, mutta seittämänveljeksen karheus oli sille liikaa, vaikka kuvio noissa sukissa miellyttikin. Ja onhan tuo kokokin ehkä vähän väärä.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_12

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_13

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_14

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_15

Olohuoneen seinälle pääsi kehyksissä testiin Jätski-printti, jota on pian saatavilla teille kaikille. Infoan lisää täällä sitten kun. Siinä nyt ei ole ainakaan mitään jouluista, vaan se on ennemminkin raikas, ihana tuulahdus menneestä kesästä ja toivonpilkahdus seuraavasta, jota kohtihan tässä jo kovaa vauhtia mennään kaikesta huolimatta. Mietin, että ihan yhdellä hakusanalla ei taida löytyä täältä blogin puolelta kaikkia käsin tekemiäni juttuja, joita meidän kodistamme löytyy, niin tein Styleroomin puolelle kansion, jonne on koostettu niitä vähän enemmän samaan paikkaan. Että tämmöistä täällä tänään, ensimmäisenä adventtina!

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_4

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_3

 

VOI KUNPA HUVITTAIS!

keskeneräinen neuletakki

purettu pipo

lankamytty

Mää oon tainnut tehdä tällaisia postauksia vuosien saatossa jo vaikka kuinka monta, mutta tämä on hyvä lisä niihin kaikkiin. Lankapostaus! Mulla on tuolla lipaston alalaatikossa mun lankavarannot. Niitä on kertynyt sinne vuosien saatossa erinäinen määrä, välillä oon neulonut lankoja enempi pois kun taas vaikka viimeisen vuoden aikana langat ovat lähinnä seisoskelleet. Oon aika tarkka lankahankinnoistani, en halua yhtään mitään lojumaan sinne ja odottelemaan inspiraatiota, vaan hankin lankoja aina siihen tarkoitukseen, jonka aion toteuttaa. Tai siis kaikki tämä ajatuksen tasolla. Eihän siellä muuten noita nyssyköitä ja keriä olisi noin paljon.

En ole ehtinyt vauvavuoden aikana paljon neulomaan, ehkä osittain siksi, että vauva nukkuu olohuoneessa, enkä minä siis istuskele ikinä sohvalla television ääressä silloin kun on neulomisaika, eli iltaisin ja öisin. Se on se mun neulomispaikka kaikista eniten. Monta neuletakkia on kesken, taitaa olla jokaiselle lapselle omansa. Liekkö ikinä valmistuvat. Yksi hieno pipokin on puikoilla, se on se mihin seuraavaksi kyllä isken, toivottavasti saan sen joskus esille teillekin. Ryijylankojakin siellä on, niitäkin olisi mukava solmia. Siihen asti, kunnes inspiraatio iskee ja on sitä paljon kaivattua aikaa, ihailen lankoja koreissaan ja annan vauvan välillä avata alimman laatikon ja repiä keriä lattialle ja tunnustella niitä. Ehkä samalla innostun itsekin.

Blogia pitkään seuranneet tietävätkin, että olen tässä vuosien saatossa innostunut ainakin pipoista melkoisesti, niin paljon, että niistä koostin valokuvagallerioitakin lukijoiden pipoista ja Pilvenreunalla-villatakit olivat kyllä omassa ajassaan suuri juttu. Eivätkä pelkästään mulle, vaan aikas monelle muullekin. Oikeastaan vähän tekisi mieli tehdä sellainen kymmenvuotiaan tytön versio pilvenreunallasta. Ainakin tuo uusi ihana kultainen jalkalamppu olis tuomassa valoa.  Innostuisinpa!


nyssäkät

hattaralankoja

olohuone muita ihania kultainen jalkalamppu

KOLME TYYNYÄ

tyynyt5

Kiertelin pitkin kevättä ja kesää kaupoissa sillä silmällä, jos löytyisi uudet tyynyt sohvalle. Ihan ulkomaillakin katselin kuulkaas. On hankalaa raskia ostaa jotain tosi simppeliä, kun tyynyt olisivat niin helppoja ommella hurauttaa itsekin. Toisaalta sitten taas, se ompelu on ihan todella tylsää, kun on vain neljä saumaa ja se olis sitte siinä. Tuntuu, että koneen esille nostaminen ei maksa vaivaa. Ja onhan valmiita tyynyjä ihan älyttömän hienoja ja kauniita, että ei niitä itse voisi edes tehdä.

Toisinaan, kun olen vauvan kanssa kävelyllä ja en oikein tiedä minkä reitin valitsisin, saatan tehdä niin, että annan edellä olevan ihmisen “päättää” reittini. Lähden kävelemään jonkun perään ja mietin vaikka, että seuraavassa risteyksessä käännyn eri suuntaan kuin hän, tai että jatkan suoraan seuraavasta korttelista, jos edellä oleva ihminen poikkeaa sen korttelin aikana kaupan ovesta sisään. Tää on siis semmosille todellisille lusmuille, aivottomille päiville, kun ei kertakaikkiaan jaksa ajatella itse. Viime viikolla tällainen reitti vei mut lähes suoraan kangaskaupan ovelle, joten päätin käydä vilkaisemassa, olisiko siellä hailakan liilaa pellavaa. No, yllättävää, ettei mitään haaveilemiani värejä oikeissa materiaaleissa ollut (milloinpa sitä löytäis sen kankaan mitä on lähtenyt mielikuvissaan hakemaan?), mutta päädyin silti ostamaan nuo melkein sopivat kankaat. Liila, harmaa ja beigehtävä persikka, oijoi, mikä yhdistelmä!

tyynyt4

tyynyt3

tyynyt2

Ehkei liene yllätys, että kankaita leikellessä satuin nappaamaan käteeni myös pensselin ja valkoista ja neonkeltaista kangasmaalia ja vähän sutaisin kuvioita muutamaan palaan. Ompelin vetoketjut tilkkujen keskelle ja ne saavat pilkottaa sieltä aivan kunnolla, komeat, värikkäät vetskarit. Käytän tyynyissä pehmoisia ja kuohkeita sisätyynyjä, joten ne on suhteellisen iisi sujauttaa tyynyjen sisään, vaikka vetoketjuaukot ovatkin melko pienet.

Tyynyistä tuli kyllä tosi kivat! Ne sopii tuohon värimaailmaan hyvin ja miten pieni muutos ja iso ilo, oujes!

tyynyt1

TAULUSEINÄLLÄ TÄNÄÄN

muitaihania.com - Tiina Arponen

Aika usein, kun ystävä saapuu kylään ja kurkkaa eteisestä olohuoneeseen, hän huudahtaa, että onko sulla uus taulu, eiku oliko tuo jo viimeksi, eikun tuokin on eri… Ja oikeassahan he monesti ovat, vaihdan ehkä pari kertaa vuodessa (ja tämä kertoo siitä, kuinka kauhean usein sitä ehtii vierailla ystävien luona!) melkein kaikkiin tauluihin kuvat tai taulut kaikkinensa uusiin ja ereihin.

Olohuoneesta on aivan vahingossa vuosien saatossa tullut aikamoinen pastellipläjäys. Muuhun en vaan pysty, vaikka ehkä toisinaan vähän haluaisinkin. Tärkeintä on kuitenkin se, että me viihdytään ja siellä on kulloinkin juuri meidän perheen näköistä ja oloista ja väristä. Aika ihanaakin se, että lasten lapsuuden olohuone on ehkä niiden mielessä höttöistä hattaroiden väriä ja sohva, jolla saa (melkein aina) pomppia ja että olohuoneen pöydät on jaoteltu jokaiselle lapselle omat, kun olohuoneessa saa välillä syödä.

Nyt kerron teille kuitenkin tauluseinästä, joka sai uuden ilmeen tässä hetki sitten. Löysin tuon Reetta Niemensivun hienon violettisävyisen printin Designmarketista ja siitä se ajatus lähtikin, että nyt olisi liilahtava syksy tuolla seinällä. Teemu Järven upea Kauris on se, joka huomataan aina ensimmäisenä. Sen vieressä taas on mulle itselleni tärkeä maalaus. Se on otteita Camilla Lundstenin töistä. Tein sitä sinä yhtenä kesänä, kun ikkuna oli aina auki ja ulkoa tuli lämpimiä tuulen henkäyksiä sisälle saakka. Tykkään siitä tunteesta, jonka tunnen, kun katson taulua. Muistan mille tuntui silloin, mitä silloin ajattelin ja kun sitä mietin ja vertaan tähän hetkeen, niin olo on ihanan hyvä ja toiveikas, ei ollenkaan menneeseen haikaileva. Siksi se on hyvin tärkeä.

Pienen pieni vuoritaulu on kesäyön tuulahdus tältä menneeltä kesältä. Valoisasta kesäyöstä, kun oli sittenkin lämmintä, vaikka koko kesä melkein pelättiin ettei olisikaan. Oli silti. Raitiovaunut kolistelivat varikolle. Pilvet taivaalla muuttuivat vaaleanpunaisiksi, kun aurinko meni mailleen ja melkein ehti noustakin, ennen untani. Haaveilin matkasta vuorille. Haaveilen edelleen. Sen aika tulee kyllä.

Nuo kissat violetilla kortilla. Ne ovat siinä siksi, että tiesin, että lapseni tykkäisivät niistä. Sanoisivat, että oi äiti miten söpöt! Niin ne sanoivat.


muitaihania.com - Tiina Arponen

OLOHUONE_TAULUSEINA6

muitaihania.com - Tiina Arponen

Iina Vuorivirran Vino-peili on hullun ihana! Se on mun lempparein tuossa tauluseinässä. Vauvaakin se aina naurattaa, eikä hän(kään) tiedä oikein kummasta puolesta itseään tai sylittäjää katsoisi.

Tuo tekstitaulu ylärivissä, joka on seinälläni aina, josta näkyy vain paloja näissä kuvissa. Se, jossa on kirosana. Se on muisto vanhasta työpaikastani. Sieltä, missä oli mainioista mainioimmat työkaverit, jossa soi parhaat soittolistat ja jossa tanssittiin ja tehtiin hulluna töitä, naurettiin ja jonne jätin lähtiessäni pieniä tykkäysviestejä ja siellä niitä on kuulema vieläkin.

UNISEN PÖLLÖN AIKAAN

Eilen illalla tuli olo, että pitää katsoa pitkästä aikaa se elokuva, jossa on paljon erivärisiä hiuksia ja ne katselee tähtiä. Siispä läppäri pöydälle, ryijytarvikkeet nokan eteen, jalat ylös tuolille ja pari voileipää ja iso lasi maitoa viereen. Uppouduin elokuvaan ja virkkuukoukku kieputti lankoja pohjakankaalle. Puoli kahdelta alkoi väsyttää. Aamulla lähdettiin vesisateessa rautakauppaan hakemaan metalliputkea ryijyn yläreunaan. Vauvan päiväunien aikaan leikkelin väriosioita sopivan mittaisiksi ja muotoisiksi. Iltapäivällä ryijy roikkui jo seinällä ja harjasin lankoja hiusharjalla ja leikkasin viimeisiä lankoja vielä vähän viimeistellen niin, että imuri surisi alapuolella ja langanpätkät humahtivat sinne suoraan. Tytär totesi illalla, että ryijyhän on kuin uninen pöllö.