Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

UPEA MUSTIKKAMAIDON VÄRINEN VILLAPAITA

Kaupallinen yhteistyö: Klarna.fi

Lokakuu oli mulle kyllä mieletön neulomiskuukausi. Vietin monta arkista aamupäivää sohvalla kutimien kanssa, pitkät automatkat vänkärin paikalla neuloen ja maisemia katsellen, lauantaiaamun peiton alla puikot viuhuten, kun hellu teki meille ihanaa aamiaista. Sain siis todellakin elää unelmapäiviä monella tavalla. Olen nimittäin joskus saattanut sanoa ääneen, että haaveiden työpäiväni olisi neuloa ihanaa tv-sarjaa katsellen (katsoin molemmat kaudet Älska mig -sarjaa tietysti!). Kaunis Teemu Muurimäki X Klarna -villapaita oli niin mukava ja suurimman osan myös helppo neulottava, että paneuduin enemmän sarjaan kuin neuletyöhön.

Saatuani yhden lempiväreistäni, vaalean liilat Novitan Hygge -langat käsiini olin vähän kauhuissaan, että kääk, näin paljon lankaa. Neulon harvoin mitään yksiväristä, joten saman väriset kerät niin useana kappaleena siinä silmien edessä saattaavat tuolla tavalla yllättää. Enkä kiellä ettenkö olisi miettinyt, että mitä jos kyllästyn neulomiseen ilman kirjoneuletta. Arvatkaapa iskikö kyllästymistä? NO EI.

Hygge on todella mukava lanka neuloa, pehmeä, soljuu kivasti puikoilla ja sormissa. Lanka on 100% villaa ja niin paksua, että ne monet kerät katoavat kuin itsestään. Tekeekö teistä neulojista kukaan muu sitä, että päättää vaikkapa nukkumaanmenoaikansa sen mukaan, että neulon vielä tämän kerällisen ja sitten menen unille. Ihan kaikenlaisten lankojen kanssa en sitä tee, mutta paksujen lankojen kanssa kyllä ja usein.

Tykkäsin siitä, että ohje oli tosiaan melko helppo. Neuloin koko neuleen ysin puikoilla. Resorin olisi voinut näin jälkikäteen mietittynä tehdä myös napakammaksi (siihen pienemmät puikot olisivat hyvät), mutta kiva se on noinkin. Sain lankalähetyksen mukana Novitan neuletarvikesetin ja se oli mulle hyvä, sillä usein tyydyn melko vähään lisätarvikkeiden suhteen, joten setti oli todellakin luksöörilisä. Käytin kaikkia tarvikesetin osia jossain vaiheessa neulomista. Puikkokoukulla oli superiisi auttaa palmikoissa ja miettikää, kerroslaskuria en ollut ikinä ennen käyttänyt, siihen jäin melkein koukkuun! Olen myös alkanut käyttämään silmukkamerkkejä, sekin huvittaa, koska niitäkinhän on ollut olemassa iät ajat ja minä olen merkinnyt aina vaan langanpätkillä.

Villapaidan neulomiseen kului aikaa kahdeksan päivää. En neulonut tietenkään koko aikaa ja rinnalla puikoilla oli muutakin, mutta kaikkinensa tämä oli nopea neulottava. En ollut pitkiin aikoihin tehnyt palmikoita, eli jos jonkin asian sanoisin, että mikä jännitti, niin vastaisin palmikot. Palmikoiden mallikuva oli kuitenkin tosi selkeä ja sitä oli helppo seurata, joten ongelmia ei ollut.

Olen saanut useita viestejä ystäviltä ja seuraajiltani, että voivatko he neuloa tämän neuleen, että onko se liian vaikea ja työläs. No, minähän aina kannustan neulomaan ja liian vaikeita neuleita on vain harvoin ja ikinä en sano, että joo on vaikea, älä aloita. Tämän neuleen kohdalla en sanoisi missään nimessä niin, vaan vaikka tämä ei ole palmikoista johtuen aivan untuvikolle helpoin, mutta jos osaa lukea ja kysyä apua, jos haasteita ilmenee, niin tästäkin selviää vaikkei olisi paljoa neulonut.

Se, mikä juuri tässä neuleessa ja koko kampanjassa on ihanaa, on että tämä on mainio muistutus siitä, että jokainen vaatekappale on ihan oikeasti jonkun tekemä. Kuinka arvokkaalta vaate tuntuu päällä, kun sen on tehnyt ihan itse tai joku läheinen tehnyt juuri sinulle. Ihan kaikkea ei voi ostaa, toisinaan pitää tehdä asian eteen itselläkin jotain. Tässä ajassa hyvä muistutus.

Itse mietin välillä sitä, että haluan varsinkin lapsille neuloessa (ja ommellessakin) ottaa kutimet esille ainoastaan silloin, kun lapset ovat paikalla. Haluan heidän ymmärtävän, että ei se äiti niitä villasukkia tai neulepuseroita tuosta vaan loihdi (vaikka loihtisikin!). Seuraamalla valmistusprosessia he näkevät työhön nähdyn vaivan ja toivottavasti innostuvat myös itse. Tekemiseen kuluu tunteja, päiviä, viikkoja ennen kuin työ on valmis ja neule saadaan käyttöön.

Tämä neule on malliltaan myös aika mielenkiintoinen. Tapasin viime viikolla eräässä tilaisuudessa Teemu Muurimäen ja juteltiin tästä aiheesta myös hänen kanssaan. Mä ensimmäisen kerran nähdessäni mallin nimittäin mietin, että onkohan se liian maskuliininen mun makuun ja tyyliin. Mieleen tuli ensimmäisenä ritarit muhkeine haarniskoineen. Saatuani neuleen sitten valmiiksi olinkin jo aivan eri mieltä, en nähnyt haarniskamaisuutta enää juuri ollenkaan. Sovitutin neuletta myös hellulla. Ajattelin, että voisin neuloa hänellekin tämän jossain toisessa värissä, oltaisiin ihanasti sitten samikset, hehe! Se näytti mielestäni upealta hänen päällään. Hän piti neuleesta myös, mutta mietti samalla ääneen, että onko se vähän naisellinen hänelle. Hassua sinänsä, että me kumpikaan ei jaotella asioita kovinkaan helposti mihinkään lokeroihin, mutta tässä neulessa aihe nousi pinnalle tietämättämme toistemme ajatuksista. Lopputulemana pidän sitä, että neule sopii erinomaisesti ihan jokaiselle ja että me kaikki nähdään se omalla tavallamme. Ja saattaa olla, että ostoskoriin pitää hakea beiget Hygge-langat…

Palmikointi harteilla tekee neuleeseen kauniin raglanhihamaisuuden ja ikäänkuin palmikot kurkistaisivat sileäpintaisen neuleen uumenista. Hygge-lankaa on saatavilla seitsemässä eri värissä ja aika eriltä neule näyttäisi vaikkapa mustana kuin vaaleana liilana. Ohjeessa oli vaihtoehtona myös se, että neuleen voisi neuloa kolminkertaisesta Muumi-langasta, silloinhan vaihtoehtoja on taas valtavasti enemmän. Kaksi lankaa voisi olla yhtä väriä ja kolmas jotain muuta, hmm, tai että kaikki kolme olisivat erit. Paljon erilaisia vaihtoehtoja.

Olen ehtinyt käyttämään neuletta jo kahdesti. Sienimetsällä perheen ja ystävien kanssa sekä arkiaamussa kaupungissa, kun kävin moikkaamassa naapureita kahvilassa ja kuvattiin neule lähikadulla vaahteranlehtien hulmutellessa marraskuun tuulessa.

Metsään puin neuleen ohuen merinoaluspaidan ja ulkoiluhousujen kanssa. Kymmenen asteen lämpötilassa metsän suloisessa syleilyssä rakastin olla neuleen uumenissa. Ei palellut eikä ollut liian kuuma, sopivan korkea kaulus oli täydellinen, oli ainoastaan hyvä olla.

Kotona kaupungissa puin päälleni upea Uhanan mekon (joka mulla oli muuten päällä instagram-kuvassa, jossa kerroin kampanjasta ja olin vasta aloittelemassa neulomista) ja sen päälle neuleen ja jalkaan paksupohjaiset kimallemartenssit. Tukkaa en ehtinyt sen enempää laittaa maanantaiaamun kiireissä, mutta huulipunaa sipaisin. Aika ihanalta näyttää noinkin!

Tiedän, että tulen käyttämään tätä neuletta paljon. Se on sekä väriltään ja malliltaan aivan superihana, se on lämmin ja se on mun itseni tekemä.

Joko sulla on tämä ihanuus puikoilla vai haaveissa vielä? Ohjehan löytyy Klarnan aplikaatiosta, jonka saat helposti ladattua äppikaupasta puhelimeesi ja täältä voit lukea lisää kampanjasta. Hygge-lankaa löytyy useimmista Novitan lankoja myyvistä kaupoista. Tarvitset vain aikaa ja intoa neulomiseen ja oma huippusuunnittelijan suunnittelema neule, jota et saa ostettua valmiina mistään, voi olla sun.

HELLULLE OMA NORJALAISNEULE // ALASUQ POLAR

Kesällä ajellessamme kohti pohjoista, hoksattiin siinä Kemin kohdilla, että miksei me haettu Hailuodosta luotolaisneuleeseen lankoja. Olin luvannut hellulle, että neulon hänelle jonkun ihanan, kunnon villapaidan. Sellaisen, joka päällä on täydellistä retkeillä, kalastella, soudella ja istua iltaa Bättre Folkin kesäyössä joskus tulevaisuudessa. Sellaisen, jota pidetään rakkaudella vuosikymmeniä. Harmiteltiin aikamme ja todettiin, että no, käydään sitten vaikka palatessa siellä Hailuodossa, todettiin yhteistuumin.

Mulla oli roadtripilla vänkärin paikalla istuskellessani parikin erilaista neuletta mukana (muhkea värikäs villatakki ja puhvihihaneule), joita neuloin koko ajan. Tajusin sillä reissulla, että ehken pidäkään ajamisesta yhtä paljon kuin neule+maisemat+musavalitsija-kombosta. Pysähdyimme matkallamme Leknesin lankakaupassa muistaakseni kolme kertaa, ja tämä oli se kolmas kerta. Jostain sieltä vuorten rinteiltä oli iskostunut ajatus hellun omasta norjalaisneuleesta. Että jos ihan vaan pysähdytään vilkaisemaan, joskos siellä olisi jotain lankapaketteja tai ohjeita edes ja voisi vähän fiilistellä. Kysellessämme ohjeita myyjä lykkäsi käteemme Linka Neumannin Villamarksgensere -kirjan ja sitä siinä sitten selailtiin. Kivan näköisiä ohjeita, mutta pitäiskö kuitenkin säästellä sinne luotolaiseen… Olin jo valmis luovuttamaan, että keksin kyllä muutakin neulottavaa tässä odotellessa, mutta hellu bongasi kirjasta ohjeen, johon tykästyi. Alasuq Polarin.

Siinä ei sitten auttanut muu kuin mennä lankahyllylle tutkimaan Álafosslopin värejä. Olin samaan aikaan vähän väsynyt lankakauppahommiin ja samaan aikaan ihan todella innoissani siitä, että minä odotan hellua siellä lankahyllyjen välissä eikä toisinpäin. Hän todellakin oli kuin bambi ajovaloissa siellä, kun ehdottelin erilaisia vaihtoehtoja. Ei tainnut olla ikinä ennen sellaisen tehtävän äärellä. Valinta saatiin kuitenkin tehtyä ja väreiksi valikoitui kaunis metsänvihreä, ruosteenpunainen, luonnonvalkoinen, taivaansininen ja ihana haalea keltainen. Täydellisen ihana, luonnonläheinen, ei mikään liian hailakka, mutta ei riemunkirjavakaan kokonaisuus.

Niin siinä sitten istuttiin autossa lankojen ja norjankielisen neulekirjan kanssa. Matka jatkui kohti kotia ja en saanut kuitenkaan tartuttua puikkoihin roadtripin aikana. Katselin kyllä paperikassia sillä silmällä useaan otteeseen. Vasta kuukausi reissun jälkeen, kun oltiin jälleen matkalla, tällä kertaa ylläriviikonlopun viettoon Kotka-Haminan seutuville, aloitin neulomisen. Se oli sitten menoa se.

Lanka oli hurjan mukavaa neuloa, oikein semmoista kunnon jämäkkää villaa. Oli lisäksi todella mukava neuloa täysin ohjeen mukaan. Vaikka myönnetään, olihan siinä kyllä silti vähän vaikeuksiakin, kun ohje oli tosiaan norjaksi, mutta äiti oli onneksi koko ajan linjojen päässä ja neuvoi, jos kyselin jotain minkä google-kääntäjä ja oma neulekielipää oli jättänyt epäselväksi.

Muistan miettineeni neuletta tehdessä monta juttua, mistä oli tarkoitus kertoa sitten tässä postauksessa, mutta enhän mä enää muista niistä yhtäkään. Pidän siitä, että neuleisiin jää sinne silmukoiden sisään se tunnelma, joka on valloillaan sitä neuloessa. Tässä työssä on ehdottomasti loppukesän ihanat helteet, paljaat reidet autossa istuessa, suppausreissumme Kotkassa ja lämmin, lempeä, pehmeä rakkaus, koska oli valtavan ihanaa neuloa juuri tätä neuletta ihmisille, joka on mulle äärettömän tärkeä ja rakas.

Nyt neule on valmis. Ollut jo jonkin aikaa, mutta lämmin syyskuu on vaikeuttanut sen käyttöönottoa, mikä on tietysti ollut mukavaakin. Omistaja vaikuttaa tyytyväiseltä. Tiedän, että hän on äärimmäisen otettu ja kiitollinen tästä neuleesta. Ja tälleen neulojana saa luvan ollakin, sillä neulon sen verran hitaasti ja tarvitsen neulomiseen suuren innon, että pääsen loppuun saakka. Joten ihan kovin moni tyyppi maailmassa ei ole saanut mun neulomaa neuletta ennen häntä.

Nyt haaveilen itselleni omaa norjalaisneuletta. En ihan valmiista ohjeesta neulotusta, vaan jotain sinnepäin ja muitaihanialla höystettynä. Olisko ihana?!

…ja se hailuotolaisneule, se kyllä tehdään vielä joskus, kun päästään hakemaan paikan päältä langat! <3

PUHVIHIHAINEN SULONEULE

Valitsin postauksen ensimmäiseksi kuvaksi tämän, jossa naurattaa kaikista ehkä eniten. Tuo oli mun ilme ja tunne silloinkin, kun keksin millaisen neuleen seuraavaksi neulon. Taisin esitellä stooreissani ostamani langat ja pohtivani mitä niistä neuloisin, kun eräs kultainen seuraajani laittoi mulle viestin ja ehdotti mitä voisin neuloa. Hän vinkkasi mulle ohjetta, joka oli kertakaikkisen upea ja johon tartuin – ja onneksi tartuinkin! Esittelyssä nyt se puhvihihainen suloneule.

Tässä neuleessa on käytetty Sandnes Garnin Puff Sweaterin ohjetta pohjana. Kuvioinnit ovat neuleen edetessä mun itseni improvisoimia, melko yksinkertaisia, mutta mukavan näyttäviä kuvioita. Eli valitettavasti mulla ei ole tähän neuleeseen ohjetta teille antaa, kun se ei ole omani, mutta ohjevihkosen voi tilata esimerkiksi Lankakauppa Titityystä. En ehkä aivan mennyt aina ohjeen mukaan, sillä se oli ruotsiksi, mutta sinnepäin riitti. Onneksi oli oma kielitaito, googlen kääntäjä ja äiti whatsappin välityksellä apuna. Oli oikein mukava neuloa ohjeen mukaan. Silloin ei tarvitse kauheasti itsellä ajatella, vähän vain laskeskella välillä. Ja mallailla ja samalla haaveilla, se on parasta neulomisessa. Mä uppoudun niihin hetkiin täysillä ja ihanasti, samalla tavalla on käynyt lapsesta saakka. Hyräilen ja fiilistelen ja ihan tuntuu kuin uppoaisin siihen fiilistelyyn.

Langat ostin Lofoottien reissulla. Koska ostin ne ennen kuin tiesin mitä aion neuloa, en silleen kauhean tarkasti suunnitellut mitään värijärjestyksiä tai mitään muutakaan etukäteen. Kaikki muu paisti hihan alareunan liila, on Sandnes Garnin Alpakka Börstettiä. Se hihojen liila on jotain vastaavaa, hitusen paksumpaa lankaa. Kadotin vyötteen jo roadtripin aikana, enkä muista muuta kuin, että kerä ei ollut suikula vaan pyöreä, joten intternetetsinnätkään eivät ole mulle apua antaneet. Nyt kävi mielessä, että voishan niistä langoista tai vyötteistä ottaa kuvankin, niin säilyisi tiedot tallessa. Harvoin kuitenkaan kaipaan tällaisessa tilanteessa tietoa langasta, kun neulon vain huvikseni itselle. Se oli tämän neuleen tehtävä, neuloa huvikseen ja iloa tuottamaan.

Väreiksi valikoituneet ruskea, laventeli, hailakka vaaleanpunainen, liilan ja vaaleanpunaisen sekoitus ja kesätaivaan sininen ovat jotenkin ihan älyttömän upea yhdistelmä. Tykkään myös paljon, kun neule on yhdistetty tuohon Kaikon hameeseen (joka saatu pr-lahjana), joka on eri ruskean sävy kuin neuleessa.

Börstet on lankana mun makuun tosi kiva neuloa, soljuu puikoilla mukavasti. Puikkoina mulla oli välillä metalliset pyöreät pyöröt ja välillä kulmikkaat puiset. Olen kyllä toivoton noiden puikkojen suhteen, kun tuntuu, että jokaiseen neuleeseen ostan uudet. Luulis, että niitä löytyy laatikoista joka koossa ainakin tuplat, mutta en löydä en! Tai sitten unohdan puikot kotiin reissuun lähtiessäni ja ostan taas uudet. Tuollakin roadtripillä saatoin ostaa puikot ainakin kolmesta eri kaupasta, kun välillä puuttui kolmosen sukkapuikot, välillä pidempi kutosen pyörö ja sitten taas jotain muuta. Oli sitten reissun jälkeen taas mitä tuoda itselle tuliaisiksi, hahaa!

Tarvitsisin hyvän säilytysjärjestelmän puikoille, pelkkä rasia ja laatikkojen pohjat eivät mulle sovi. Eli otan mielelläni vastaan vinkkejä. Vuosia sitten mulla oli ompelemani avattava ja käärittävä säilytyspussi, mutta nyt noita on niin kauhean paljon. Ehkä oikein ratkaisu olisi työhuone, jossa ne saisivat olla melko väljästi ja esillä, joten olisivat myös helppo löytää.

Olen neuleeseen valtavan tyytyväinen. Puhvihihat ovat ihanat, niissä jos jossain on volyymiä sekä hihasuussa, että olalla. Jos tuollainen rypytetty olka kiinnostaa, niin kannattaa testata, se toimii samalla tavalla kuin ommellessakin, että rypytetään hihaa istuttaessa ja palasia yhteen ommellessa. Suhteellisen helppoa, ei ainakaan älyttömän vaativaa tai vaikeaa.

Aaltoilevat kaaret, palluraiset ja valuva kuvio ovat hienot. Ne aion hyödyntää jossain muussa neuleessani vielä. Se toivottavasti on sitten sellainen, jonka teillekin jaan neulottavaksi jossain muodossa. Nyt pääsin pitkästä aikaa taas vauhtiin. Haaveissa ja tavoitteissa on toisen neulekirjan tekeminen, joten ehkä siellä sitten!

Onko teillä muilla niin, että näette siinä neuleessa ne hetket, joina olette sitä neuloneet? Oon varmasti kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta se on musta aina yhtä jännä ilmiö. Joka kyllä myös hälvenee neulettä käyttäessä. Tässä neuleessa näen tuossa isossa ruskeassa osassa Norjan heinäkuiset sateet ja mutkikkaat tiet, itseni istumassa vänkärin paikalla ja valtavan onnellisena. Hihojen vaaleanpunaisessa istun kotisohvalla jo iltasella, kun lapset ovat menneet nukkumaan.

Tämä neule on ollut jo tovin kaapissa valmiina ja päälläkin useaan otteeseen, teidän, että tästä muodostuu käyttöneule pitkin syksyä. Näen sen myös vuosikymmenten päässä jonkun päällä ja he muistelevat, että tämän se Tiina silloin vuonna 2020 neuloi. Nyt puikoilta on valmistunut jo seuraavakin neule, joka tulee teille esittelyyn piakkoin. Ja suunnitteilla kolmaskin. Ihanaa kun neulominen huvittaa. Aina niin ei ole.

Valtavan ihanaa syysviikonloppua teille kaikille lukijoilleni siellä ruutujen toisilla puolilla. Mukava kun käytte täällä.

KREISI, MUHKEA, IHANA JA VÄRIKÄS VILLATAKKI JONKA TEIN

Neuloin keväällä värikkään, muhkean ja vähän hömpsön villapaidan. Koronaneuleeksikin sitä voisi kutsua ja sillä nimellä sen postasinkin, mutta täältä kesän keskeltä katsottuna kevät tuntuu niin ahdistavalta, että en kutsuisi itse sitä sillä nimellä. Sanotaan, että se värikäs ihana kreisineule keväältä 2020.

Neulepaita on ihana edelleen, mutta kaipasin siitä neuletakkiversiota. Idean pohjana siis edelleen Laerke Baggerin neuleohje, johon löytyy ohje hänen instastaan. Siispä neuloa hurautin sellaisen. Edellisen jäljiltä oli paljon jämälankanyssyköitä ja viimeinen niitti oli ehkä se, kun Ruupertti kauppareissulla lankaosastolla näki kultakimalteisen langan ja oikein toivomalla toivoi, että tee äiti tästä jotain. Huvitti se pyyntö, enkä ollut aikeissa todellakaan ostaa lankaa, mutta keksin siinä äkkiseltään, että sitä voisin lisätä kyllä neuletakin sekaan. Tässä postauksessa kerron neuletakista ja sen tekemisestä ja vähän myös suuntaa antavia silmukkamääriä, jos joku sellaisia kaipaa. Tämä ei siis ole ohje tähän neuletakkiin, mutta osviittana toimii.

Tein takin melkolailla neuleen ohjeen mukaan, samalla puikkokoolla (8) ja silmukkamäärätkin sinnepäin. Ensin takakappaleen (84 s) ja sitten etukappaleet (40 s, joista kavensin pääntiellä 14 silmukkaa pois, aloittaen rintojen kohdalla kavennukset joka toinen krs). Lankaa mulla oli kokoajan suunnilleen kolmesta neljään, välillä kyllä viisikin, eri vahvuisia ja välissä korostevärisiä lankoja (neonkeltaista ja -punaista, sähkönsinistä, paksua minttua ja liilaa). En juurikaan katsellut valmista neuletta takkia tehdessäni, vaan huomasin vasta loppuvaiheessa, että neuletakista tuli muhkeampi ja myös paljon värikkäämpi. Ja minä kun ajattelin keväällä neuletta tehdessä, nyt hullutellaan.

Lankoina siis ihan kaikenlaista. Välillä neule on paksumpi ja välillä pulleampi ja välissä sörhöttää ja välillä on taas aivan sileäpintaista. Tässä ei ole yhtään niin väliä tai itse en ainakaan juurikaan mieti. Langanvaihdot tein monella tavalla, välillä solmuilla ja välillä ihan vain katkaisin langan ja jätin pään nurjalle (ja osan pitkistä langanpäistä päättelin, osat leikkasin vain lyhyiksi). Samalla tavalla tein korostelangoille, en juurikaan päätellyt niitä. Tälla tavalla monella langalla tehty neule ei varmasti pääse purkautumaan jos joku langoista pääsiskin karkaamaan ja niinkään tuskin käy.

Tässä neuletyylissä voi tehdä joko niin, että vaihtaa lankaa just silloin kun itseä huvittaa ja liukuen sävystä toiseen, jolloin neuleen pinnasta tulee seesteisen liukuvärjätty. Mitä pidempiä pätkiä yhtä lankaa käyttää kerrallaan ja eri lankojen vaihtokohdat eri kohdissa, voi tämä tyyli olla erittäin rauhallinenkin. Itse tein välillä niin, että tein kolmen, neljän langan “jättilankaa” valmiiksi kerälle (kätevä esimerkiksi automatkaa varten). Sitä tehdessä hulluttelin selvästikin nopeammassa tahdissa eli sävyt vaihtelivat useammin.

Etu- ja takakappaleiden valmistuttua yhdistin kappaleet olalta näkyvästi samoin kuin neuleessa eli virkkuukoukulla virkaten. Tämä tyyli ei sovi kaikkiin neuleisiin, mutta tässä se on musta täydellinen. Vielä kun langaksi valitsee jonkun näyttävän. Sen jälkeen nappailin olkasauman molemmin puolin silmukoita yhteensä 55 ja neuloin niin pitkään, että hihan pituus ilman resoria tuntui sopivalle.

Tässä vaiheessa takki oli resoreita ja nappilistaa vaille valmis. Helmasta poimin silmukoita niin, että noin kymmentä silmukkaa kohden nostin vain yhdeksän, eli että resorista tulisi vähän napakampi. Neuloin yksi oikein, yksi nurin -resoria kummatkin silmukat kiertäen. Se on ärsyttävän hidasta, mutta tykkään miltä se näyttää. Hihansuun resorin tein vähän vielä tiukemmin, 16 hihan silmukkaa kohden nostin 10 resorisilmukkaa.

Viimeinen vaihe oli tympein. Nappilista ja kaulusresori. En ollut tehnyt takakappalelle ollenkaan pääntiekavennuksia, joten jännitti miten resori siihen asettuu. Neulominen oli myös aika raskasta ja hidasta, koska neule on melko painava ja silmukkamäärä tässä vaiheessa iso. Pelkäsin, että resorista saattaa tulla lörpsö ja tässäkin nostin silmukoita niin, että en todellakaan yks yhteen neuleen kerrosten mukaan. Mitään tarkkaa lukua en osaa sanoa.

Viimeiset pätkät neuletakkia neuloin Norjan kauniita vuorimaisemia katsellessa. Kaikkien neulottujen silmukoiden jälkeen jäi vähän kaihertamaan, että olikohan nappilista sittenkin liian tiukka, kun se vähän nosti helmaa. Tässä vaiheessa olin tosiaan katsellut neuletta ainostaan suoraan puikoilta pudotettuna ja “peilaillen” sitä puhelimen näytön kautta selfiekameralla norjalaisella P-paikalla. Neulehan vaatiin tietysti vielä viimeistelyn!

Matkalla silti käytin sitä jo useampaan kertaan. Sopivat napitkin löysin Lofoottien Leknesin Gretes -käsityökaupasta. Ne odottavat mulla tuossa pöydällä ompelua vielä. Tarvitsen oikean kokoisen neulan enkä ole jaksanut sitä vielä etsiä. Tämän neuletakin halusin kuitenkin teille esitellä jo! Ja nuo ihanat kuvat Unstadin surffirannalta. Ollaan muuten kotiin palauttuamme katsottu Areenasta Twin-sarjaa, joka sijoittuu Lofooteille. Hyvä ja ahdistava sarja, mutta pitää kivasti vielä mielen siellä uskomattoman kauniissa maisemissa. En voi oikein edes käsittää miten joku paikka vei mun sydämen noin isosti kuin mitä Senja ja Lofootit mulle teki. Olen ollut niissä maisemissa unissanikin nyt neljä yötä putkeen. <3 Mutta että semmonen villatakki se! Kerro, jos ja kun innostuit itsekin tällaisen tekemisestä ja saa myös suositella kaikkia Lofootti-sarjoja ja leffoja ja dokkareita!

KORONANEULE KAIKILLA VÄREILLÄ MUISTOKSI TÄSTÄ AJASTA

Tiiättekö mistä mää tykkään? No mun seuraajista! Olin justiinsa miettinyt, että mitä hauskaa neulottavaa sitä keksisi, kun lankoja laatikoissa tuntui olevan. Pieniä nyssynyyriäisiä ja kirpsakoita minikeräläisiä ja ihan korkkaamattomia lankakeriä vaikka muille jakaa (mitä en kuitenkaan halua tehdä). Mietin villasukka-yhteisneulontaa pelkistä jämistä (plääh, vähän liian tylsää!), ryijyhommia ja mietin instalive-yhteisneulontaa (mutta torppasin ajatuksen, koska aika on tästä tilanteesta huolimatta rajallinen ja haluan olla myös lasten kanssa välillä ilman kouluhoputtelua tai minkään sortin ahdistusta) (ja knit-a-longin järjestämisen olis nyt kyllä kiva olla sellainen, josta myös lapset hyötyisivät eikä vaan niin, että mä käytän hirveästi aikaa ja iltoja muiden ilahduttamiseen) (oon ollut vähän yllättynyt omasta tiukasta linjastani tätä asiaa kohtaan, mutta myös ylpeä, että olen osannut sanoa omille hyville ideoilleni ei, hahaha!). Mihinkään järkevään lopputulokseen en päässyt ja se vähän harmitti, koska neulotutti kuitenkin.

Sitten! Kuin salama kirkaalta taivaalta, instagramin pieni punainen pallura näytti merkin, uusi viesti saapunut. Luin viestin ja se oli eräältä pitkään jo minua seuranneelta naiselta ja hän vinkkasi minulle neuletta, josta saattaisin pitää! Se oli juuri sitä mitä olin kaivannut ja halunnut! Eikä mun tarvinnut yhtään itsellä suunnitella mitään, tehdä vain. Neuloin jo tuossa aiemmin tämän vuoden puolella valmiin neulepaketin innoittamana Wool and the Gangin Cable Bomberin (olen esiintynyt se päällä Instan puolella jo, mutta en postannut täällä sen kummemmin!), joka on ihana! Nyt sitten heti perään toinen valmis ohje.

Tämän neuleen ohje on tanskalainen neuledesignerin Lærke Baggerin. Ohje löytyy Instagramista hänen kohokohdistaan. Oli just niin sopivan suurpiirteinen kuin mistä mää tykkään ja siksi täydellisen ihana neuloa.

Tämä neule valmistuu helposti ainakin niillä ihmisillä, joilla lankaa on kertynyt kaappeihin. Ei tarvitse lähteä kotona mihinkään ostoksille, kun kaikki tarvittava saattaa hyvinkin löytyä omista varastoista.

Itse käytin lankoja melkoisen määrän. Neule on aika painava (942 grammaa) ja en mitenkään pysty laskemaan mitä kaikkia lankoja siinä on käytetty. Villi veikkaukseni kuitenkin olisi, että 40-50 eri lankanyssäkkää päätyi kokonaan tai osittain paidan uumeniin. Ihan kaikensorttisia, oli villaa, pellavaa, puuvillaa, silkkiä, akryyliä ja kaikenlaisia sekoituksia!

Olen huomannut, että tässä tilanteessa mulla on tapoja, joilla pääsen karkuun omiin maailmoihini erityisen hyvin. Yksi niistä on se, että neulon. Neulon vain neulomasta päästyäni ja uppoudun johonkin muuhun maailman katsomalla sarjoja ja elokuvia. Tämä neule toimi siihen hyvin, kuten kyllä toimi myös ryijyisän nojatuolin tekeminen, mutta niitä tuoleja ei voi valtavaa määrää tehdä, kun taas neuleita vou neuloskella. Tarvitsen kuitenkin aina mieluisaa tekemistä, en mitä tahansa. Tämä neule oli erityisen mukava, koska siinä sai leikitellä joka kerroksella.

Neule neulottiin niin, että puikoilla kulki kokoajan noin kolme eri lankaa ja itse lisäsin noin joka toisella kerroksella pieniä pätkiä eri värisiä langanpätkiä muutaman silmukan ajaksi. Jätin joistakin langoista vähän pidemmät langanpäät, jotka päättelin, mutta osan vaan neuloin alusta loppuun ja sinne jäävät sekaan ne päätkin. Osan taas solmin kiinni aina seuraavaan lankaan pienellä solmulla.

Malliltaan neule on jättileveä laatikko muhkeilla puhvihihoilla ja isolla kaula-aukolla. Aah, niin rakastan!

Yksi parhaista hetkoistä neuloessa on kyllä myös tää. Langanpätkät läjässä ja valmis työ. Viimeisenä kuvana saatte vielä herkullisen otoksen, jossa näytän just siltä ku olisin noussut juuri sängystä eli aivan parhaalta. Oikein ihanaa viikonloppua teille armaat lukijani! <3

TOISEKSI PARASTA MITÄ LEFFATEATTERISSA VOI TEHDÄ

Meillä on se luksustilanne hellun kanssa, että joka toinen viikko voidaan monena iltana tehdä just niitä aikuisjuttuja, mitkä huvittaa juuri siinä hetkessä ja päivässä. No, viime viikolla oli jälleen elokuvaillan vuoro. Mää tykkään itse mennä katsomaan leffoja niin, etten tiedä mitään kyseisestä pätkästä etukäteen ja että joudun kokemaan jopa sen hämmentävän tunteen valojen sammuttua ja elokuvan alkaessa, että mitä ihmettä me tultiinkaan kattomaan…

Toinen asia mistä pidän elokuvissa on neulominen. Se on ehdottomasti toiseksi parasta mitä siellä voi tehdä. Tainno ehkä pussailu menee sen edelle, mutta silloin ei voi enää puhua elokuvan katselusta. Ja se ykkösjuttu on tietysti se elokuvan näkeminen ja kokeminen. Mutta se neulominen! Se on i h a n a a myös pimeässä leffasalissa. Sileän neulominen pyöröpuikoilla on superhelppoa, kirjoneulekin onnistuu jos on riittävän iso kontrasti lankojen sävyjen suhteen.

Viime viikolla olin unohtanut kuitenkin kutimen kotiin. Onneksi meillä oli hetki aikaa ennen elokuvan alkua todeta ensin, että Stocka ei tosiaan myy enää lankoja, mutta Tokmannilta löytyy. Vähän kirpaisi ostaa myös puikot, mutta tavallaan ei ollenkaan, sillä tiesin, että onnentunne neuloessa voittaa kyllä ne turhaan tuhlatut muutamat eurot.

Valitsin sitruunankeltaista seiskaveikkaa ja kolmipuoloset sukkapuikot. Loin 48 silmukkaa ja aloitin joustinneuleen mainosten vielä pyöriessä ja saadessani Leffapelissä erityismaininnan siitä, että osuin kohteeseen pelaajista useimmin. Mitään sen kummempaa ajatusta mulla ei ollut, että mitä sukista tulee, kunhan nautin ja katselin hellun kainalossa elokuvaa. Valitsemamme elokuva oli Parasite ja siitä sen verran, että suosittelen kaikkia katsomaan sen. Ja että neulominen sopi siihen sivuun hyvin välillä tehtäväksi puuhaksi. En nukahtanut ja joustinneule eteni. Siis mullahan on myös sellainen vika tai ominaisuus, että mua alkaa helposti nukuttamaan, jos pelkästään katson elokuvaa.

Seuraavana päivänä kotona totesin, että on sitten tehty joustinta. Mitäköhän nyt? Hyllyn päällä olleet langat: 80-luvun lempparisävyinen violetti, meleerattu petrooli ja hailakka roosa vetivät mua puoleensa. Samoin meitä veti viikonlopun aikana Netflixin the Stranger -sarja, joten sukat valmistuivat kuin itsestään. Neljällä värillä. Mitään tarvetta sukille ei ollut, mutta ajatus sukkien tyylistä kirkastui niitä tehdessä. Tarvitsin näm’ sukat. Taidesukat, lähestulkoon yksiväriset sellaiset!

Olin onnesta iloissani ja sykkyrällä, kun päättelin valmiiden sukkien lankoja… tein yksiväriset monivärisukat, eipä-vähä-jes! Kunnes jostain kuitenkin hiipi se ihmeellinen sekoittajatunne, että ei ei, eivät nämä sukat vielä ole valmiit. Ja seuraavassa hetkessä huomasinkin kirjovani sukkien pohjiin erilaisia kuviointeja. Hahahaha!

Tänään minut kuvasi kotisohvallamme rakas keskimmäiseni taidesukat jalassani ja mietin, että ikinä sitä ei tosiaan voi tietää mitä seuraavaksi tahatuu tai millaisissa sukissa sitä helmikuutaan kotona viettää.

VIIMEINKIN VILLAHOUSUT

Olimme viime talvena Pyhätunturilla helmikuussa. Tuolloin oli lähes kolmekymmentä astetta pakkasta. Me silti olimme kolmisen päivää rinteessä, sillä eipä pikkupakkanen haittaa, kun kerran talvessa rinteeseen pääsee ja hissitkin pyörivät. Siinä tuolihississä istuessani, tuulen tuivertaessa astetta ärhäkämmin muistan silti ajatelleeni, että itse tehdyt villahousut olisivat ihanat. Haaveilin myös kesäretkestä, jossa mulla olisi ne villikset sitten jalassa. Laavulla istuskelisin vähän viileämmässä loppukesän illassa, kun paistettaisiin makkaraa ja nauru raikaisi. Silloin mun jalkoja ja takapuolta lämmittäisi kunnon villapöksyt. Kuten myös siinä tuolihississä kovassa pakkasessa.

Kuin tilauksesta seuraavassa (helmikuu, 2019) Suuri Käsityö -lehdessä oli ohje villasortseihin. Hain samantien langat (muistan ihan ajaneeni samantien lehden saatuani Kaaren Prismaan lankaostoksille, kun muut lankakaupat olivat kiinni) ja aloin hommiin. Neuloin yllättävän nopeaa tahtia, vaikka housut neulottiin pienillä puikoilla, joiden ystävä en erityisemmin yleensä ole.

Neuloin ohjeessa olevien raitojen lisäksi muutamia piparireunakuviokerroksia. Villasortseista oli tulossa supersöpöt. Kesää kohti sinne laavulle sitten, ajattelin. Sielläpä istuskelen ne jalassa metsäretkilläni, ai että! Mutta arvatkaapa mitä sitten tapahtui… No se klassinen, innon laantuminen ja kutimen unohtaminen johonkin lankakorin pohjille.

Joulun tienoolla päätimme ystäväporukan kanssa, että lähdetään Pyhälle taas tänäkin talvena Bättre Folkin talvifestareille. Tuolloin mieleeni muistuivat nuo ihanaiset villasortsit ja se, että ne taisivat tosiaan jäädä aivan viime metreille valmistumisessaan.

Niinpä mä sitten istuin junassa Helsingistä Rovaniemelle kudin ja neula kourassa ja viimeistelin housuja. Soitin toki myös ystävälle, että ostaisiko matkalta kuminauhaa, kun unohdin sen kotiin. Pyhätunturin juurella, punaisessa mökissä istuin ystävien ympäröimänä, kun se hetki vihdoin koitti, housut olivat valmiit.

Keksin huikean idean, että housuthan pitää ehdottomasti kuvata tunturin laella hulppeissa Lapin maisemissa. Ja tiedättekös sen hetken, kun idea vaan jalostuu paremmaksi ja paremmaksi muutamassa sekunnissa, varsinkin kun ideoijia on useampia. Niin kävi tässäkin tapauksessa, naurun ja innostuksen siivittämänä, sillä keksimme, että tietystihän villahousut pitää kuvata niin, ettei kuvattavalla eli minulla, ole päällä ole mitään muuta. Tissit näytetään tuntureille.

Kävi kuitenkin niin, että sairastuin ihmeelliseen pikaflunssaan ja jouduin sohvan pohjalle. Harmitti hirveästi etten päässyt keikoille enkä mäkeen. Ja erityisesti harmitti se, etten päässyt kuvaamaan villahousuja. No, koska onnekseni kyseessä oli kuitenkin joku pikainen versio lentsusta (tai valtava tahdonvoima nousta sieltä viltin alta tekemään edes jotain, kun ollaan siellä pohjoisessa!), lähdin tyttöjen mukaan avanto-saunaretkelle. Skippasin avannon, saunoin vain ja tsadaa: näytin ne tissit tuntureille laiturinnokasta!

Villahousut ovat ihanat. Ne on neulottu muistaakseni ohjeen mukaisesti Nallesta (kolme väriä) ja jostain muusta vastaavan paksuisesta langasta, jota Prisman lankahylly tarjosi. Kun mun pikaflunssa oli Pyhällä ohitse ja olin päättänyt jäädä tunturiin vielä yhdeksi ekstrapäiväksikin, pääsin myös testaamaan villahousujen tehon – tai niinhän mä luulin. Olinkin kasvanut viime vuodesta ja laskuhousuihin ei mahtunutkaan enää yhtään ylimääräistä. Joten nautiskelin housujen lämmöstä ihan vain mökkitunnelmissa ja jäin odottelemaan niitä kesäiltoja laavuilla. Tuli ihan hirmuisen hyvä fiilis siitä, että housut valmistuivat, eivätkä jääneet korin pohjalle ja toki myös siitä, että ne onnistuivat hyvin ja ovat söpöt.

Teepaita uikkarin alla ja villahousut villasortsien alla ei ole mun vakkariasu tunturissa, vaikka oli kyllä mukavan lämmin ja napakka kokonaisuus.

VIIMEINEN OHJEPÄTKÄ // KAUNIIT, LEMPEÄT KIRJONEULESUKAT OVAT VALMIIT

Reilun parin viikon villasukkaneulonta on tullut päätökseen ja nyt jaan teille viimeisen pätkän ohjetta. Siinä on ruudukkoa ja pienet pilkut vielä ennen varpaita. Jokainen neulokoon sukkia niin pitkästi, että ovat juuri siihen sinun jalkaasi sopivat sukat. Sen jälkeen kärkikavennukset ja tietysti yksi lempiosioni, lankojen päättely. On mahtavaa seurata, miltä kasvava lankakasa näyttää, kun värejä ja langanpäitä on paljon. Lopuksi kaikki myttyyn ja roskiin. Mikä onnentunne vetäistä sen jälkeen uudet sukat jalkaan.

Kiitos, kun neuloitte. Tuntuu joka kerta uskomattoman ihanalle, kun huomaan instassa kuvan, jossa komeilee mun suunnittelemat sukat. Kiitos.

KANTAPÄÄN AIKA // LOKASUKKAHOMMIA

Tervehdys tuulahdus sunnuntai-iltaan.

Usein kuullaan puhuttavan, varsinkin niiden puolelta, jotka eivät sukkia neulo (tai ole neuloneet sitten yläasteaikojen), että voisin neuloa mutta en sukkia ainakaan kun se kantapää on niin vaikea! No, minäpä paljastan teille yhden asian: kantapään neulominen ei ole ollenkaan vaikeaa! Varsinkaan nykypäivänä, kun intternetti tarjoaa monenlaisia ohjevideoita sen tekemiseen ja kirjallisiakin ohjeita vaikka kuinka. Tänään iloksi ilmoitankin, että lokasukissa on kantapään vuoro.

Edelliset silmukat neulottiin joustinta persikan ja vaaleanliilan värisillä langoilla. Seuraavaksi omissa sukissani vaihtuu väriksi mintunvihreä lanka kantapäätä varten. Saat siis itse valita millaisen kantapään neulot. Itse tykkään vaihdella kantapäästaileja. Nyt valitsin sileän kantapään, mutta toisinaan on mukava neuloa tiimalasikantapää ja varsinkin kovaan kulutukseen neulon usein vahvistetun kantapään.

Tällä kertaa sileän kantapään syy oli myös se, että halusin vähän hullutella. Bonuksena otin nimittäin ensimmäiseen sukkaan mukaan myös reilun pituisia langanpätkiä kolmesta muustakin väristä, sillä halusin kantapäästä pilkullisen. Voin kuulkaas kertoa, että ei kannata. Ainakaan kaikkia kolmea väriä siihen samanaikaisesti niin, että joka toinen kerros neuloo joka neljännen silmukan ihan vaan jollain värillä. Ajatushan oli kaunis ja kiva ja käytännöllinenkin, että kantapäästä tulee vahvistamattomana neulottunakin kuitenkin vähän täpäkämpi täplikkäänä, mutta on olemassa helpompiakin vaihtoehtoja. Ei ollut nimittäin ihan helppo neuloa tuolla tavalla.

Eli se mitä suosittelen kaikille pilkullisia kantapäitä havitteleville, että neulokaa ensin yksivärinen kantalappu ja ennen kuin jatkatte sukkaa pidemmälle (eli kavennuksiin), niin jäljentäkää silmukoita ihan neulalla ja langalla. Tai vaikka vasta sukan ollessa ihan valmis. Lopputulos on söpö eli sinänsä kyllä suosittelen ja jos ei vaikkapa ole koskaan silmukoinut, niin uuden taidon testaaminenkin on aina hieno juttu.

Kun kantapää on neulottu, on aika kaventaa silmukoita sen verran, että sukasta tulee sopiva juuri sun jalkaan. Mintunvihreä lanka jää kantapään jälkeen hetkeksi pois ja neulotaan ihan vaan vaakaraitoja seuraavat 16 kerrosta. Ensin neljä liilalla, sitten neljä persikalla, seuraavaksi neljä mintulla ja lopuksi neljä liilalla. Näiden kuudentoista kerroksen aikana tehdään mahdolliset kavennukset. Itse kavensin niin, että sukkaan jäi viisikymmentä silmukkaa, sillä silmukkamäärällä sukka tuntuu mun jalkaan sopivan tiukalta. Loput kuviot ovat jaollisia viidellä, joten sen mukaan kavennuksetkin.

Mukavaa kantapääneulontaa teille ihanat kanssaneulojani! Nyt saa kysellä, vastaan kysymyksiinne kyllä. Moikkulimoi!

PERJANTAIN VILLASUKKAHETKI TÄÄLLÄ TERVE!

Tänään taas neulotaan. Nyt ollaan varren ihan viimeisissä riveissä. Lokasukat ovat olleet kyllä tähän keliin oikein sopiva kiva neulepuuha, kelikin sukkien nimen mukainen. Oliskin ollut kyllä aika hirveetä, jos täällä Helsingissä olis ollu kaunis, valkoinen talvi ja mää neulotuttaisin teillä jotain lokasukkia, hehe! Eli ehkäpä mä voisin luvata (silleen ettette sitten pety, jos ei toteudukaan!), että kun sukat ovat valmiit, niin sitten meille tulee valkeus tänne eteläänkin. Joten nyt puikot kilisemään.

Mulla on tässä vaiheessa omissa sukissani 64 silmukkaa. Tämän päivän neuleohjeessa nsimmäinen rivi on samaa persikkaa, mitä pilvenreunalla-kuvion jälkeenkin neulottiin kaksi kerrosta, eli yksi rivi sileää peruspersikkaa. Seuraavaksi neulotaan *kaksi persikkaa, kaksi minttua*, ja tätä * – * toistetaan kerroksen loppuun, mutta joustinneuleena. Mulla on persikka nurjana ja minttu sileänä. Viiden rivin jälkeen vaihdetaan liila nurjalle ja persikka oikealla ja sitä viisi kerrosta. Yhteensä 11 kerrosta tänään siis!

Seuraavaksi alkaakin kantapään neulominen ja sehän on kivaa! Jos olette innokkaita neulojia niin antakaa mennä, tai toki voi odottaa yhteiseen neulomiseen. Kantapäässä on pikkuinen juju, mutta ei mitään erityistä eli ei haittaa, vaikka sen jo aloittaa omalla lempityylillään.