Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

PIENET JUHLAT

 

 

 

 

Tyttäreni täyttää vuosia ensi viikolla. Keksittiin tänään, että juhlitaan vähän ennakkoon, sillä varsinaisena juhlapäivänä emme ole yhdessä. Ostimme kaupasta sankarittaren lempikeksejä, pikkuveljen mielestä hienoja muffinsseja, lempihedelmiä ja pillimehut. Lupasin peliaikaa ja sillä välin järjestin keittiöön pienet juhlat. Kolmisin ja vauvan seuratessa vierestä lauloimme onnittelulaulun, suomeksi ja englanniksi, hassuttelin nimen kohdalla lisäämällä sen perään litanian erilaisia hellittelynimiä. Lapsia nauratti.

Nää oli äiti varmasti parhaat synttärit ikinä, hän sanoi. Itku tulee, kun ajattelenkin. Koska niin olikin! Meidän pieni perheemme koolla, vauva sylissäni seuraamassa että tämmöstäkö tää juhliminen onkin, kaikki lapset pöydän ääressä, mehut kaatuneena pöydällä, salaa napsittuja karkkeja poskissa piilossa, halauksia, vitsailua ja naurua, ei mitään sen kummempaa järjestettyä ohjelmaa. Kuvissa näkyvä on serkkutytölle, satuttiin se vaan paketoimaan just hetkeä ennen.

Täydellinen juhlahetki.

MINIRYIJY

En aloittanut neuletakkia kovin pitkälle, kun jo seuraava työ tuli eteen. Illalla mieli oli vähän alakulossa ja pläräilin ihania elokuvia (kiitos kaikille vinkkaajille Instagramin puolella!), mutten oikein tiennyt mistä aloittaa. Onneksi armas kälyni laittoi kuvaviestin tekeillä olevasta miniryijystä. Olin pari tuntia aiemmin miettinyt jo tuollaiselle paikankin olohuoneesta ja tsidii, kuva ja innostus tulivat kuin taikaiskusta! Laitoin tietokoneen kiinni, iskelmäradion päälle ja aloin tehdä (toki ensin lasten kangaspuut olivat hukassa, mutta nekin löysin sattumalta, kun testasin tykkäiskö vauva kölliä pinnasängyssään, ja koska tykkäsikin, satuin avaamaan juuri sen kaapin oven, jossa kangaspuut olivat, ja jota ovea en olisi muuten kyllä avannut) omaa ryijyäni. Kangaspuissa oli valmiina puoliksi tehty työ, josta purin kaiken muun paitsi hopeiset loimilangat. Sen jälkeen aloin vain hommiin, ilman yhtikäs minkäänlaista suunnitelmaa. Tajusin vasta viimeisen parin sentin aikana avata sen tietokoneen uudelleen, ja katsahtaa Pinterestistä vastaavia. Kun kello löi kolme, kömmin sänkyyn ja jätin keittiöön odottamaan aamua valmiin, söpön miniryijyni.

Seuraavaksi tahtoisinkin tietää miten loimilangat on järkevin laittaa noihin lastenkangaspuihin vai pitäiskö itellä hakata vaneriin oma pohja vai kenties joku muu systeemi… Ottaa enemmän lankoja ja kokeilla erilaisempia, hulluja tekstuureita. Ja miten tehdä päättelyt? Tai ehkä mää neulon välissä.

VIIME VUONNA MÄÄ…

…en olis osannut tammikuussa arvata, miten seuraava tammikuu alkaa, mutta kukapa osais ja sepä tässä elämässä onki niin hienoa. Viime vuosi oli myllerrysten vuosi, mutta silti aivan hyvä, leppoisakin välillä ja lämmin ja aurinkoinen, ainakin jos kuvia katsoo. Tein käsitöitäkin jonkun verran, mutta paras aikaansaannos tuli marraskuussa, kun beibi beibilöinen syntyi. Hän on niin hurmaava tapaus. Tyttö ompeli, maalaili ja kirjoi kanssani monta kertaa ja pojan kanssa piirrettiin kyllä ihan hirmuiset määrät yhdessä. En mää oikein muuten osaa summata vuotta, kuin että on ihanaa olla noiden kolmen lapsen äiti. Olen kiitollinen kaikesta.

Tämän huikean juhlahatun teki ystäväni Tanja.

Tänä vuonna haluan piirrellä vieläkin pidemmän ruutuhyppelyn kuin viime vuonna (273 ruutua), kirjoittaa ja piirtää kirjan, neuloa villasukat ja tehdä jokaiselle lapselleni valastyynyn. Onnellista vuotta 2015 minulle ja sinulle!

 

MONIVÄRITUPSUPIPO

Jos on koko päivän köllötellen, niin siinä saattaa valmistua pipo. Monivärinen tupsu oli pojan suosikkikohta, ehkä minunkin. Sähkönsinistä, harmaanvihreää, meleerattua harmaata, mustaa,  mintunvihreää ja neonkeltaista. Mulla oli muuten samoissa väreissä upea toppapuku 80- ja 90-lukujen taitteessa. Oi niitä aikoja, oi näitä aikoja.

NELJÄ

Meillä on vauvalle odottamassa pieni, sievä, vanha rottinkisänky. En hankkinut (enkä etsinyt esikoisen vanhaa, hienoa pilkullista) uutta pinnasängyn pehmustetta, koska sänky on sen verran pieni, että valmiin ja uuden joutuisi lyhentämään, ja sänky niin lyhytikäinen, että halusin keksiä reunoille jonkin muun ratkaisun. Tein neljä pehmoista tyynyä, joissa on solmiamisnauhat ja jotka on keskeltä litistetty napein, etteivät ole liian pulleat. Ne aion kiinnittää sänkyyn reunapehmusteiksi. Kun vauva kasvaa sängystä ulos, voidaan tyynyt ottaa käyttöön muuten. Joko seuraavassa sängyssä (peruspinnasänky ehkä?) tai leikkaamalla solmiamisnauhat pois ja pitämällä tyynyt koristetyynyinä. Tykkään tosi paljon tästä ideasta ja alunperin mulla olikin Ikeassa ostoskärryissä sisätyynyiksi kaikenkaikkiaan 12 tyynyä, kun ajattelin, että niillä nyt ainakin saisi koko sängyn pehmustettua. No, tuo neljäkin on ihan hyvä ja jos tarvii lisää, niin teen lisää.

Tyynyistä tuli tosi hauskat ja vitsikkäät. Jotenkin ihanan väriset ja värikkäät, mutta kuitenkin hailakat naamatyynyt. Lapset ihastuivat niihin ihan täysillä ja he heti päättivätkin, mitkä ovat suosikkinsa ja mikä tyyny on oikeasti kenenkin. Eräskin seitsenvuotias sai tyynyistä idean ja teki oman versionsa siltä istumalta… Siitä myöhemmin lisää!

++

Se on mukava ja ihana tunne, kun ei malta lopettaa käsitöiden tekemistä, istuu myöhään iltaan asti katsellen vaikka hyvää tv-sarjaa ja antaa virkkuukoukun huruutella eteenpäin kuin itsestään. Aamulla herättyään huomaa, että ohhoh, noinko paljon niitä jo onkin, noinko paljon sain aikaan ennenkuin silmät lupsahtivat kiinni. Mulle kävi nyt niin. Ja annoin palojen huruutella neulan avulla kiinni toisiinsakin kuin itsestään, vaikka se on ehkä se vastenmielisin vaihe, yhteen pötköön kaikki yhteen vaan. Niin se vaan valmistui. Pieni, virkattu vauvanpeitto vaunuihin. En ole varma tarvitseeko sitä, mutta eihän se olekaan se pääasia juuri nyt, vaan just nyt tärkeää oli se, ne hetket, kun peittoa tein. Omissa ajatuksissani, tv-sarjan juonikuvioihin uppoutuminen, omat hetket sohvalla virkatessa, tulevan miettiminen, ajatuksissa vaeltelu, vatsassa mylläävän vauvan kuulostelu kesken virkkuun… Ei aina tärkein ole se lopputulos, voi riittää se tekeminenkin.

ps. Isomman +++-peiton löydät täältä.

VILLATAKKI VAUVALLE

Toisinaan elämä tuo eteen asioita, joita ei olisi osannut odottaa tai se yllättää niillä asioilla, joita on jollain tavalla joskus toivonut. Itse muistan sanoneeni tytön ollessa kolme, että olisi ihanaa olla kotona, kun hän aloittaa koulun. Ja niin se elämä vei siihen suuntaan, ei ihan niin miten kuvitteli, mutta aivan hyvällä tavalla, oikealla tavalla juuri nyt, ja täällä minä olen kotona ja jännäämässä ekaluokkalaisen iloja ja riemuja koulunsa aloittamisesta. Se on mukavaa ja mahtavaa on sekin, että nyt syksyllä pieni perheemme kasvaa ja meille tulee vauva.
Nappasin pohjoisen kesälomareissulle langat mukaan ja siinä mummulan nojatuolissa valoisina kesäiltoina neuloa hurautin pienen villatakin. Paksulla langalla, vitosen puikoilla ja rakkaudella neuloen. Enää nepparit nappien alle ja se on valmis. Toisen villatakin voisin tehdä vähän ohuemmasta langasta ja suunnitella kuviot etukäteen. Tämä takki oli sellainen katotaan mitä kädet neuloo -takki. Hieno siitä silti tuli! Rakkaustakki ihmisille, jota emme ole vielä tavanneet, mutta jota isosisko sanoo suojelevansa niin paljon kuin vaan voi ja jolle tuleva isoveli kertoo lällykielellään autojuttuja ja tarinoita millainen poika on ja joka on saanut vatsani kautta jo hirvittävän määrän suukkoja ja halauksia!

PIKKUINEN PLUSSAPEITTO

Maalla maisemien ihastelun, lämmöstä nauttimisen ja lepäilyn ja köllöttelyn ohessa virkkailin muutaman isöäidinneliön. Tein laskelmia ja vauvanpeittoon ei kokonaisuudessakaan tarvitse ruutuja paljon, joten tekeminen on kivaa, kun tietää, että mikäli vaan lepää ja katselee paljon elokuvia, tulee nopeasti valmista. Tuo virkkaus on hassu juttu, sillä sanon aina etten osaa virkata. No, se on puolitotuus, osaan kyllä nuo neliöt, en tosin tiedä teenkö ne aivan ohjeiden mukaan, mutta oman ohjeeni mukaan ainakin. Ja olen toki virkannut joskus ihan vanttuutkin ja yrittänyt aloittaa mattoa, mutta kun äiti näki sen teoksen alun, totesi vain, että annappa minä teen. Mutta nuo neliöt ovat sopivan yksinkertaisia tehdä katsomatta työtä juuri ollenkaan, joten sopii mulle. Ja nimenomaan yksväriset, niistä monivärisistä en niin välitä. Hailakan keltaisia ja harmaita elokuvia katsellessa peitto varmasti valmistuu pian. Nyt pyykit kuivumaan, päiväunet ja illaksi nauttimaan ystävien ja ihanan musiikkifestivaalin tunnelmasta, morjens!

KUN PIKKUVELI TÄYTTÄÄ 30, NIIN…

…se tarvii kyllä hienon synttärilahjan!

Mulla on kaksi veljeä ja vanhempi heistä täytti tässä taannoin tuon kiireisten vuosien täyden kympin. Ollaan aina oltu läheiset sisarukset, vaikka saattaa mennä pitkiäkin aikoja ettei soitella, enemmän lörpöttelen avovaimonsa kanssa, joka on minulle kuin sisko, mutta kun nähdään tai soitellaan, on kaikki niinkuin aina. Ja kova on ikävä, kun välimatka on pitkä. Ollaan veljen kanssa käyty yhdessä läpi melkoisia elämänkoulun mutkia ja hän on minulle kovin kovin rakas! Ihana pikkuveljeni, se sama vieläkin, jonka kanssa pelattiin kilpaa supermariota, lasketeltiin pitkin Isosyötteen rinteitä ja jonka pakotin kolmivuotiaana pikkukouluuni, ja opetin matikkaa sitä mukaan kuin itse ekaluokkalaisena opin. Nyt veljellä on jo oma perhe, ihana koti ja tiiättekö mitä kans, no MIESVILLASUKAT! Semmoset mää sille synttärilahjaksi tein.

Löysin Pinosta hienon kalakortin ja heti tiesin, että se on veljelleni. Ja koska kortti oli hieno, käpyttelin suoraan lankakauppaan, ostin hiekan sävyisen sukkalangan ja neuloa huruuttelin. Ensin ajattelin hillittyjä raitasukkia, mutta en onnistunut siinä… Ihan hyvä, sillä kolmiothan ovat kalansuomuja.
Pinkkiä sukissa on siks, koska pitäähän kahden tyttären isällä pinkkiä sukissaan olla. Tietysti. Onnea J!

I’M HAPPY HAPPY HAPPY

Nyt tein kuulkaas uudet villasukat hei! Pikkusilla puikoilla, kavensin silmukoita vähemmäksi pohkeen muuttuessa nilkaksi, opettelin uudenlaisen kantapään ja kärkikavennuksen. Ihan uus sukkakokemus kaikenkaikkiaan. En kiiruhtanut, vaikka kokoajan tekikin mieli tehdä niitä. Nyt ne on olleet jalassa jo monta kertaa, yhdesti ahdoin maihareihinkin ja kävin kävelyllä, tällä hetkellä en ees muista minne oon ne riisunut. Hyvin toimivat! Villasukat on kyllä parhainta tämmösillä pakkaskeleillä. Ilman niitä ei pärjää ja mitä hienommat sukat, sitä parempi päivä. Oon onnellinen villasukkanainen, toivottavasti tekin. Kuullaan taas, moikkaroikka!