Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

MARRASKUUSSA MEILLÄ OLI TÄLLAISTA

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_1

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_2

Marraskuu mennä humpsahti tuosta vaan ohitse ja pitäisi pikkuhiljaa valmistautua jouluun. Meillä ei vielä kovin paljon jouluisia juttuja näy, joululaatikot ovat edelleen varastossa, mutta ehkä jo ensi viikolla ehditään hakea ne ja tutkia taas iloissaan, että mitä kaikkea siellä onkaan. Se tunne on vanha tuttu lapsuudesta asti, kuinka sitä ilahtuukaan vuosi vuoden jälkeen niistä samoista joulukoristeista. Vuosien saatossa niitä tietysti tulee aina vähän lisää ja osaa jää pois matkasta, mutta minullakin on noissa laatikoissa koristeita ensimmäisestä omasta kodista 90-luvulta saakka. Tänään vähän kiertelin pitkin kotia, tää on niin valtava, että oli todella pitkä kierros, heh, miettien mitä laittais minnekin. Tuliskos paperitähtiä ikkunoihin, minne nurkkaan laitettaisiin kuusi ja pitäisikö jotain koristeluita tehdä itse. Siinä samalla tuli todettua, että täällä on kyllä monia itsetekemiä juttuja pitkin kotia. Niistä rakentuukin juuri se meidän näköinen koti. Tyttökin totesi nukkumaan mennessä, että meillä on kyllä tosi kiva koti. Poika taas muutama päivä sitten tokaisi, että kotimme on tosi valkoinen, että haluaisinko oikeasti, että meillä olisi vaaleanpunaiset seinät. Se kysymys sai mut purskahtamaan nauruun, koska aika moni olis eri mieltä siitä valkoisuudesta.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_5

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_6

Vuosia sitten tein pitkään ja hartaasti Onnipeittoa, jonka alla edelleenkin köllötellään. Siinä on tytön piirtämiä kuvia kirjottuna tilkkuihin ja reunassa lukeekin, että peitto on tehty vuosina 2009-2011 äidin ja tyttären yhteistyönä. Peittoa tehdessä muistan pohtineeni, voinko laittaa sisäpuolelle vanhan lakanan, että se saattaa olla valmiiksi jo liian hiuti, kestääköhän se. Laitoin sen silti ja aika ja käyttö on tehnyt tehtävänsä, se on muutamasta kohdasta repeillyt, mutta pitää tarttua joku ilta toimeen ja korjata ne kohdat, silleen röllipeikkomaisesti vaikka.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_7

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_9

Ostin eilisiltä joulumarkkinoilta viereisessä pöydässä myyneeltä Vihreän Talon Annikalta ihanan käsin tehdyn kynttilän. Siinä on sitruunaruohon tuoksu ja tänään oli mahdollisuus polttaa sitä rauhassa hetki tuossa olohuoneen pöydän ääressä, kun kotona olivat vain isommat lapset. Niin harvoin nykyään tulee polteltua kynttilöitä, että asia sai vähän jopa ihmettelyä. Kuusi on Kotipalapelin Rillan käsityötä. Tulitikkuaskin päällystin Kanelimaan postikortilla, se näyttää nyt paljon kivemmalta. Voin kertoa, että meillä ei oo vuosikausiin ollut yhtään koristeltua tulitikkuaskia, vaikka joskus on niitä tullut tehtyä enemmältikin.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_10

Villasukat ovat sohvan ja sängyn laidoilta päätyneet pikkuhiljaa taas käyttöön ja tekisi kyllä mieli tekaista taas jotkut kiva uudet. Tytöllekin, joka tuossa sukkia kovasti ihaili, mutta seittämänveljeksen karheus oli sille liikaa, vaikka kuvio noissa sukissa miellyttikin. Ja onhan tuo kokokin ehkä vähän väärä.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_12

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_13

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_14

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_15

Olohuoneen seinälle pääsi kehyksissä testiin Jätski-printti, jota on pian saatavilla teille kaikille. Infoan lisää täällä sitten kun. Siinä nyt ei ole ainakaan mitään jouluista, vaan se on ennemminkin raikas, ihana tuulahdus menneestä kesästä ja toivonpilkahdus seuraavasta, jota kohtihan tässä jo kovaa vauhtia mennään kaikesta huolimatta. Mietin, että ihan yhdellä hakusanalla ei taida löytyä täältä blogin puolelta kaikkia käsin tekemiäni juttuja, joita meidän kodistamme löytyy, niin tein Styleroomin puolelle kansion, jonne on koostettu niitä vähän enemmän samaan paikkaan. Että tämmöistä täällä tänään, ensimmäisenä adventtina!

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_4

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_3

 

BANAANIPILVI SEINÄLLÄ

lipasto4

Samalla, kun tytön pöytä sai uuden paikan, päätyi lipasto pöydän vanhalle paikalle. Tykkään tästä lipastosta yllättävän paljon, se on Ikean Tarva-sarjaa, josta maalasin jalat valkoisiksi ennen kokoamista. Laatikoihin mahtuu ihan riittävästi tavaraa, vaikka syvyyttä lipastolla ei valtavasti olekaan. Kaikki mikä ei ole mahtunut, on karsittu kiertoon ja varastoon. On autolaatikko, pikkutavara-eläinhahmo-petshoppi-laatikko, pelilaatikko, kaikki-mikä-ei-kuulu-oikein-minnekään-laatikko (tietysti!) ja ylimmässä on kaikki lastenhuoneen pienelektroniikka ja niiden laturit.

Seinälle tein ihanasta banaanipaperista pilven, josta sataa washiteipistä leikattua syyssadetta. Paperi on ihan vain lahjapaperiarkki, jonka löysin Papershopista. Se on lempikauppani ja usein en uskalla mennä sisään, koska aina käy niin, että tarvitsen sieltä jotain (mitä en oikeasti juuri siinä hetkessä tarvitsisi tarvita).

lipasto3

lipasto2

lipasto1

 

KOLME TYYNYÄ

tyynyt5

Kiertelin pitkin kevättä ja kesää kaupoissa sillä silmällä, jos löytyisi uudet tyynyt sohvalle. Ihan ulkomaillakin katselin kuulkaas. On hankalaa raskia ostaa jotain tosi simppeliä, kun tyynyt olisivat niin helppoja ommella hurauttaa itsekin. Toisaalta sitten taas, se ompelu on ihan todella tylsää, kun on vain neljä saumaa ja se olis sitte siinä. Tuntuu, että koneen esille nostaminen ei maksa vaivaa. Ja onhan valmiita tyynyjä ihan älyttömän hienoja ja kauniita, että ei niitä itse voisi edes tehdä.

Toisinaan, kun olen vauvan kanssa kävelyllä ja en oikein tiedä minkä reitin valitsisin, saatan tehdä niin, että annan edellä olevan ihmisen “päättää” reittini. Lähden kävelemään jonkun perään ja mietin vaikka, että seuraavassa risteyksessä käännyn eri suuntaan kuin hän, tai että jatkan suoraan seuraavasta korttelista, jos edellä oleva ihminen poikkeaa sen korttelin aikana kaupan ovesta sisään. Tää on siis semmosille todellisille lusmuille, aivottomille päiville, kun ei kertakaikkiaan jaksa ajatella itse. Viime viikolla tällainen reitti vei mut lähes suoraan kangaskaupan ovelle, joten päätin käydä vilkaisemassa, olisiko siellä hailakan liilaa pellavaa. No, yllättävää, ettei mitään haaveilemiani värejä oikeissa materiaaleissa ollut (milloinpa sitä löytäis sen kankaan mitä on lähtenyt mielikuvissaan hakemaan?), mutta päädyin silti ostamaan nuo melkein sopivat kankaat. Liila, harmaa ja beigehtävä persikka, oijoi, mikä yhdistelmä!

tyynyt4

tyynyt3

tyynyt2

Ehkei liene yllätys, että kankaita leikellessä satuin nappaamaan käteeni myös pensselin ja valkoista ja neonkeltaista kangasmaalia ja vähän sutaisin kuvioita muutamaan palaan. Ompelin vetoketjut tilkkujen keskelle ja ne saavat pilkottaa sieltä aivan kunnolla, komeat, värikkäät vetskarit. Käytän tyynyissä pehmoisia ja kuohkeita sisätyynyjä, joten ne on suhteellisen iisi sujauttaa tyynyjen sisään, vaikka vetoketjuaukot ovatkin melko pienet.

Tyynyistä tuli kyllä tosi kivat! Ne sopii tuohon värimaailmaan hyvin ja miten pieni muutos ja iso ilo, oujes!

tyynyt1

TITTI PUPU

Sain kainon toiveen, että voisinko tehdä myös pojan päiväkotiryhmälle uuden kiertävän lelun edellisen, jo monta vuotta koteja kiertäneen Niksu Nallen tilalle. Tietysti voin, mikä ihana kunnia sekin! Siispä hommiin, kun ensin kypsyttelin, pohdin ja mietiskelin yhdessä pojan kanssa, mikä hahmo se pehmo oikein olisi. Päädyimme norsun ja mäyräkoiran kautta perinteiseen pupuun, mutta sen sorttiseen, joka on pukeutunut ruutuhousuihin ja kruunuun.

TITTI1

TITTI2

TITTI3

TITTI4

Kävin tänään aamulla viemässä pupun matkalaukussaan (jonne sujautin valmiiksi myös vihkon pupun seikkailujen päiväkirjamerkintojä varten) tarhaan poikani ryhmälle. Vastaanotto oli hyvin monimuotoinen, kun ikähaarukka on 1-5, mutta veikkaan, että kaikkinensa Titti Pupu otettiin ilolla vastaan. Nyt se sitten lähtee viikonloppuseikkailemaan päiväkotilaisten koteihin.

TITTI6

TAULUSEINÄLLÄ TÄNÄÄN

muitaihania.com - Tiina Arponen

Aika usein, kun ystävä saapuu kylään ja kurkkaa eteisestä olohuoneeseen, hän huudahtaa, että onko sulla uus taulu, eiku oliko tuo jo viimeksi, eikun tuokin on eri… Ja oikeassahan he monesti ovat, vaihdan ehkä pari kertaa vuodessa (ja tämä kertoo siitä, kuinka kauhean usein sitä ehtii vierailla ystävien luona!) melkein kaikkiin tauluihin kuvat tai taulut kaikkinensa uusiin ja ereihin.

Olohuoneesta on aivan vahingossa vuosien saatossa tullut aikamoinen pastellipläjäys. Muuhun en vaan pysty, vaikka ehkä toisinaan vähän haluaisinkin. Tärkeintä on kuitenkin se, että me viihdytään ja siellä on kulloinkin juuri meidän perheen näköistä ja oloista ja väristä. Aika ihanaakin se, että lasten lapsuuden olohuone on ehkä niiden mielessä höttöistä hattaroiden väriä ja sohva, jolla saa (melkein aina) pomppia ja että olohuoneen pöydät on jaoteltu jokaiselle lapselle omat, kun olohuoneessa saa välillä syödä.

Nyt kerron teille kuitenkin tauluseinästä, joka sai uuden ilmeen tässä hetki sitten. Löysin tuon Reetta Niemensivun hienon violettisävyisen printin Designmarketista ja siitä se ajatus lähtikin, että nyt olisi liilahtava syksy tuolla seinällä. Teemu Järven upea Kauris on se, joka huomataan aina ensimmäisenä. Sen vieressä taas on mulle itselleni tärkeä maalaus. Se on otteita Camilla Lundstenin töistä. Tein sitä sinä yhtenä kesänä, kun ikkuna oli aina auki ja ulkoa tuli lämpimiä tuulen henkäyksiä sisälle saakka. Tykkään siitä tunteesta, jonka tunnen, kun katson taulua. Muistan mille tuntui silloin, mitä silloin ajattelin ja kun sitä mietin ja vertaan tähän hetkeen, niin olo on ihanan hyvä ja toiveikas, ei ollenkaan menneeseen haikaileva. Siksi se on hyvin tärkeä.

Pienen pieni vuoritaulu on kesäyön tuulahdus tältä menneeltä kesältä. Valoisasta kesäyöstä, kun oli sittenkin lämmintä, vaikka koko kesä melkein pelättiin ettei olisikaan. Oli silti. Raitiovaunut kolistelivat varikolle. Pilvet taivaalla muuttuivat vaaleanpunaisiksi, kun aurinko meni mailleen ja melkein ehti noustakin, ennen untani. Haaveilin matkasta vuorille. Haaveilen edelleen. Sen aika tulee kyllä.

Nuo kissat violetilla kortilla. Ne ovat siinä siksi, että tiesin, että lapseni tykkäisivät niistä. Sanoisivat, että oi äiti miten söpöt! Niin ne sanoivat.


muitaihania.com - Tiina Arponen

OLOHUONE_TAULUSEINA6

muitaihania.com - Tiina Arponen

Iina Vuorivirran Vino-peili on hullun ihana! Se on mun lempparein tuossa tauluseinässä. Vauvaakin se aina naurattaa, eikä hän(kään) tiedä oikein kummasta puolesta itseään tai sylittäjää katsoisi.

Tuo tekstitaulu ylärivissä, joka on seinälläni aina, josta näkyy vain paloja näissä kuvissa. Se, jossa on kirosana. Se on muisto vanhasta työpaikastani. Sieltä, missä oli mainioista mainioimmat työkaverit, jossa soi parhaat soittolistat ja jossa tanssittiin ja tehtiin hulluna töitä, naurettiin ja jonne jätin lähtiessäni pieniä tykkäysviestejä ja siellä niitä on kuulema vieläkin.

KYLPYHUONEENMATTO

Joskus käy niin, että idea pompsahtaa silmille ihan tuosta vaan, varoittamatta. Tämä maton kanssa kävi niin. Olin menossa hakemaan kylpyhuoneesta hiusharjaa, kun vanhaa mattoa katsellessa sain ajatuksen uuteen. Pelkkiä valkoisia kankaita, erilaisia pintoja, luonnonmateriaalia. Olin tunti tämän jälkeen kangaskaupan ovella toteamassa, että se on jo kiinni. Toisella kertaa sitten onnistuin aukioloaikojen puitteissa ja löysin mainiot kankaat. Kahta erilaista vohvelikangasta, paksua froteeta, jämäkkää pellavaa ja kotimaista ribbitrikoota.

 

Matto koostuu suorakulman mallisista paloista ja väleissä on joko puoliympyröitä tai matonkuteenpätkiä (niistä kiitos Kaisalle ja työhuoneensa tursuavalle lankakorille!) tuomassa siihen vähän elävyyttä. Sitä tarvitaan siksi, että matto olisi kylpyhuoneessa enemmän vauvan mieleen kuin vaikka suihkukaivonkansi. Toistaiseksi, kun matto on ollut käytössä kolme päivää, ei vauva ole ollut huomaavinaankaan äitinsä hienoa ideaa. Sen sijaan lomamatkalta saapunut isoveli meni kylppäriin ja huudahti “täällä on äiti tosi ihana uus matto!”.

SYDÄNHOUSUT

Innostuin ompelemaan vielä toisetkin housut, kun seuralaiseni tänään niin rauhassa leikki vieressä eikä vaatinut äitiään leikittämään. Kangas on lettikankaan tavoin myös Vimman. Aplikoin sydämet sääriin tiheällä siksakilla ja muistin taas, etten oikein pidä tiheästä siksakista. Tein joskus aplikointeja niin paljon, että vielä ei ole tullut niiden aika minun elämässäni takaisin. Siitä huolimatta, housuista tuli söpöt ja omistajansa oli oikein hurmaavana ne jalassa paksuun peittoon uppoutuneena. Häntä ei paljon tiheät siksakin häiritse saatika haittaa.

 

AAVAN MEREN ÄÄRESSÄ

Se on ihanaa, kun on keittiön ikkunalaudalla aina odottamassa joku keskeneräinen käsityö, jota voi tehdä silloin, kun on aivan omaa aikaa, lasten nukkuessa. Minä nimittäin vietän silloin aikani aina keittiössä, koska muissa huoneissa nukutaan. Muutaman päivän ajan tuo työ oli kudontakehykseen pingoitetut vaaleanvioletit langat ja kasa lankalaatikosta summanmutikassa raahattuja lankanöttösiä. Samalla katselin The Affairia ja ihastelin sarjan kauniita maisemia. Toki vähän juontakin, mutta muutaman kerran päädyin mielessäni aivan omiin maailmoihin maisemista, uniinikin ne tulivat. Näin kevään ja kesän korvilla mulla tulee aina kova kaipuu meren, aavan meren, ääreen.

 

 

Sehän on aivan kuin lankaversio Kookos on ihan kiva -maalauksesta. Huomasin yhtäläisyyden vasta, kun päättelin lankoja. Hassua.

 

TRIPP TRAPP PILVENREUNALLA

Pian on taas se aika, että ruokapöydän ääreen tulla tupsahtaa uusi ruokailija. Olen tällä kertaa hyvissäajoin liikkeellä ja syöttötuoli odottaa jo valmiina. Sain ystävältä vuosia käytössä olleen tuolin, jolle tein pienen freesauksen maalaamalla. Turvakaarta ei ollut tallessa ja hankin sen Facebookin kirppariryhmän kautta. Kaari ja nahkaremmi olivat punaiset ja jotenkin tykkään tuosta punaisesta remmistä noiden pastellisävyjen kanssa. Syöttötuoli sopii keittiöön lähes täydellisesti ja eiköhän istujakin sitten, kun sen aika on. Pehmusteasioitakin ajattelin miettiä vasta sitten, ehkä joku helppo tyyny, jonka saa helposti pesuun.

 

KOOKOS ON IHAN KIVA

 

Yksi lempparikohtia keittiössä just nyt, on tuo apupöytä ja sen päälle maalaamani taulu. Meillä on melko pieni keittiö ja laskutilaa on niukalti, tai siis sitä tilaa, minne leipäpussi jää roikkumaan, vaikka sillä ehkä oliski joku parempi paikka. Ja hedelmien paikka oli parempi muualla ku aivan ruokapöydässä, koska siinä ne kiinnittävät liikaa huomiota, kun on aika syödä lämmin ruoka. Tuo kärry on siihen tarkoitukseen oikein oiva.
Maalaaminen on houkuttanut jo pitkään, kun en vuosiin ole oikein ehtinyt kunnolla. No, enpä oikein ehtinyt nytkään, paitsi öisin ja vauvan päiväuniaikaan. Silloin on hyödynnettävä ne tilaisuudet. Olen istunut keittiön lattialla myöhään illalla ja antanut ajatusten juosta ja maalien sekoittua. Mää en oo muutenkaan ollenkaan aina suunnitelmallinen luovien tekemisteni kanssa, joten tätäkin tein niin, että annoin käsien vaan viedä. Oli aivan ihanaa!
Teos kuuluu sarjaan, jonka ensimmäinen se on, eli suuret on suunnitelmat. Niin pitää ollakin. Työn nimi on poikani toteamus sen nähdessään: Kookos on ihan kiva.