Tietoa mainostajalle ›

TULPPAANIKIMPPU JA IHANA TYTTÖ JÄTTINEULEESSA

Kaupallinen yhteistyö: Kauniisti kotimainen ja Suomen Blogimedia

Olen tykännyt kukista aina, pikkutyttönä pidin mummulan leikkimökin ovella kukkakauppaa, jossa sidoin kimppuja niistä ehkä viidestä niittykukkalajikkeesta, saniaisista ja heinistä, joita pihapiiristä löytyi. Neljännellä luokalla ompelin itselleni elämäni ensimmäiset housut käsityöntunnilla. Vaaleanpunaiset, leveälahkeiset housut, joissa oli ruusukankainen vyötärönauha. Pidin niitä housuja niin kauan, kun ne eivät enää vyötäröltä kertakaikkiaan menneet päälle. Ollessani viisitoistavuotias, mulla luki kalenterin kannessa, että eivätkös ne, jotka kukkia kantaa, ole sellaisia rauhaa rakastavia. Isäni osti mulle rippikesänä vanhan sinisen Poni-pyörän, jonka yhdessä maalasimme puna-valkoiseksi ja aurinkoisena kesäpäivänä istahdin kerrostalomme pihaan pienoinmallimaalien kanssa ja kukitin pyörän punaiset osat.

Minulla on hauska muisto siitä, kun olin 19-vuotias. Muistan, kun istuin silloisen poikaystäväni vanhempien luona vakiopaikallani vanhan antiikkipöydän ääressä olohuoneessa ja luin sisustuslehdestä naisesta, joka kertoi, että hänellä on aina leikkokukkia kotonaan. Ihailin häntä. Toisinaan, kun tämä muisto tulee mieleen, muistan myös miltä se tuoli tuntui istua, jolla olin. Halusin, että minullakin olisi aina tuoreita kukkia. Kolmekymmentäkaksi täytettyäni lupasin itselleni, että saan ostaa kukkia aina, kun siltä tuntuu. Olen melko hyvin pitänyt lupauksen.

Toisinaan kukkia on tuonut myös lähetti (kerran niin mystisesti, etten oikeastaan vieläkään tiedä keneltä ne olivat!), joskus työpaikalle on ruokatunnin aikana ilmestynyt kukkapuska ja kerran sain jättimäisen hääkimpun asiakkaalta ollessani sisustusliikkeessä töissä, hääpari oli lähdössä juhlimaan ja halusivat luopua kimpustaan! Voinette siis arvata, että olin hyvin hyvin innoissani tästä tulppaani-yhteistyöstä Kauniisti kotimaisen kanssa.

Nämä tulppaanit kasvatetaan Suomessa. Olisi se leikkimökissä leikkinyt pikku-Tiina ollut onnessaan siellä Pärjänsuon mummulassa, jos olisi tällaisia kaunokaisia saanut leikkikauppaansa. Tai jos teini-Tiina olisi päässyt kesätöihin puutarhalle, aivan kuten tosi moni suomalainen on työuransa sieltä aloittanut. Neljääkymmentä lähenevä Tiina oli sen sijaan oikein onnellinen, kun kotonansa kasasi keväisen, raikkaan, rönsyilevän, värikkään ja suloisen tulppaanikimpun. Värikkäät ja stylet tulppaanit eivät välttämättä mitään lisäkasveja kaverikseen tarvitse, mutta toisaalta kimppu sai leikkisän ja spesiaalin tuulahduksen, kun sekaan laittoi eukalyptusta, pari harsokukan vartta ja keväänvihreää.

Valitsin kaupasta kaksi kimppua tulppaaneita, ihan perusmarketin kukkanurkkauksesta. Tykkään, kun värivaihtoehtoja ja lajikkeitakin on tavallisissakin kaupoissa useampia. Tiesittekös, että tammi-helmikuussa kaikkein myydyin leikkokukka Suomessa on juurikin tulppaani? Mää en tiennyt ennenkuin luin leikkokukkien kuningattaren omalta infosivulta. Sieltä löytyy paljon muutakin tietoa. Sain varmistuksen myös sille, että tuollaisen naapurikimpun, kuten tekemääni kimppua kutsun (siitä lisää myöhemmin), kokoaminen onnistuu aivan hyvin. Ettei siis tarvitse heti huolestua siitä, että kukkien varret eivät ole kosteassa kuljetuksen aikana. Sen kuljetuksen, kun kimppu kasaamisen jälkeen viedään saajalleen. 

Sain lumisiin tulppaanikuvauksiin mannekiinikseni maailman parhaimman tytön. Tuon, joka soittaa mulle joka päivä koulun jälkeen ja kertoo mitä miettii. Äiti, meen nyt kaverille, tuun sitten kotiin, kun ollaan katsottu leffa tai että äiti, mulla on ikävä sua, askarreltaisko tänään jotain yhdessä tai että äiti, okei, voin tulla kotiin ja makoilla lumihangessa tulppaanikimppu kainalossa… ai siis teit jonkun videonki? okei, joo, hehee, hauskaa, tuun pian… Heh, oot maailman paras äiti ku oot just tuollanen! Nähdään kohta!

Ja niin se tuli koulusta ja puki päälleen paljon pehmeää vaaleanpunaista ja humpsahti makoilemaan ihanalle pakkasluminiitylle. Sain kehut kauniista kimpusta ja sovittiin, että voisin tehdä ystävänpäivänä kimput ihanille naapurinnaisille ja hän toimittaisi ne perille. Siitä naapurikimpun nimi. Tällaisissa tulppaanikimpputunnelmissa toivottelen teille nyt tosi ihanaa viikonloppua! <3Lisää tulppaani-inspiraatiota löydät myös täältä: Musta ovi / Alexa Dagmar / Valkoinen Harmaja 

VIIMEINEN KAULAHUIVIPÄIVÄ – SE ON VALMIS!

Tänään on yhteisen, ihanan kaulahuivineulonnan viimeinen päivä. On ollut mukava seurata, kuinka huivit ovat valmistuneet ja yhteisneulonta on innotanut mukaan. Kiva oli myös huomata, että jossain päin Suomea oli tänään sadellut lunta eli huiveille lienee kunnon käyttöä pakkassäässäkin, sillä ihan pian ne huivit ovat valmiita.

Viimeinen kuvio on vanha tuttu vinoströsseli eli helppo neulaista. Kuvion jälkeen tehdään kavennukset. Puikot voi jakaa vaikka sukkapuikoille, jos tuntuu, että on helpompi laskea silmukat ja neuloa kavennukset niillä. Kuvion vaihtumiskohdasta aloitetaan näin: Neulo yksi silmukka oikein, nosta yks neulomatta, neulo yksi silmukka ja vedä neulomatta nostettu sen yli. Neulo 36 silmukkaa. Neulo kaksi silmukkaa oikein yhteen. Kaksi silmukkaa oikein, jonka jälkeen jälleen yksi silmukka ja vedä neulomatta nostettu sen yli. 36 silmukkaa neuloen, joiden jälkeen kaksi oikein yhteen. Tämän jälkeen jatka kavennuksia samaan tapaan niin, että huivin päätyihin muodostuu neljän silmukan levyiset palkit ja päädyistä muodostuu kolmiot. (neulesanasto ok+!) Kaventele niin kauan, että jäljellä on muutama silmukka, katkaise lanka ja vedä loppujen silmukoiden läpi.

Viimeistelyvaihe on aina mielestäni mukava, koska silloin ollaan niin lähellä lopullista valmistumista. Toki on ollut vuosikausia minullakin niin, että inhosin lankojen päättelyä ja valmiit työt lojuivat laatikoissa odottamassa viimeistelyä, mutta sitten tajusin, että se on oikeastaan juuri se ihanin vaihe. Sekin, kun saa seurata langanpätkien kasvavaa pientä lankaläjää. Käännä siis huivi nurin alkupään aukon kautta. Päättele langoista suurin osa, mutta jätä vaikka tasaisesti viiteen kohtaan huivia langat päättelemättä ja sujauta langanpäät huivin läpi oikealle puolelle. Pääteltyäsi nurjan puolen langat, käännä huivi takaisin oikein päin. Itse, omassa huivissani halusin hieman jotain tukiompelia pitämään huivin varmasti littanana, ettei se vaan käytössä muutu putkimaiseksi. Eli nuo oikealle puolelle sujautetut langanpäät päätellään oikealta puolelta niin (suosittelen pitkää päättelyneulaa!), että neulaa huljautellaan huivin sisällä sillä tavalla, että lanka tarttuu huivin molemman puolen langanjuoksuihin. Ymmärtänette tavan?

Langat pääteltyäsi ompele vielä huivin aloituspää kiinni piilopistoin. Tee hapsut. Esimerkiksi kuvissa esiityvässä huivissa on laitettu jokaiseen hapsuun seitsemän noin 25 sentin pätkää lankaa. Tee tupsu huivin kolmiopäähän ja kiinnitä se. (Hapsujen ja tupsujen tekoon löytyy ohjeita googlettamalla, jos ne tuntuvat kinkkisiltä.) Viimeinen vaihe on mielestäni kaikista tärkein. Pingota huivi esimerkiksi mattoa vasten yön yli niin, että reunoista tulee pingotuksessa suorat. Aseta huivin alle vaikkapa ohut kostea harso ja asettele huivi pingotukseen nuppineuloin. Lopuksi huivin päälle myös kostea harso ja jotain painavaa painoksi. Tärkeintä tässä vaiheessa on se, että huivi löytää tasaisen hyvän muodon. Tapoja tähän on monia. Sittenpä oikeastaan tilanne on se, että te olette saaneet huivinne valmiiksi ja kun yön yli on nukuttu ja huivi irroitettu pingotuksesta, sen voipi kääräistä kaulaan ja lähteä ulos pakkaseen!

Lisää huivikuvia löydät Instagramista hashtagilla #muitaihaniakaulahuivi. Kiitos, että innostuitte ja neuloitte! Katsotaanpas mitäs sitten seuraavaksi keksitään yhteisneulonnan tiimoilta! <3

Ihanat talviset kuvat on ottanut Riikka Kantinkoski.

KAULAHUIVIPÄIVÄ 12

Jos joku joskus kysyisi, mitkä ovat mun kaikkien aikojen lempivideoitani Youtubesta, olisi tämä niistä yksi. Vuosi toisensa jälkeen palaan toisinaan katsomaan tätä. Tämä on ihana! <3 Tuo päivän neulekuvio on ihan simppeli, siitä vaan neulasemaan, mutta katsokaa ensin tää! Moikka!

KAULAHUIVIPÄIVÄ 10 (JA LAPSUUSMUISTO AIKUISUUDESTA)

Tiskasin äsken ja radio alkoi soittaa Anna Hanskin Jos et sä soita. Se on sellainen kappale, joka liittyy vahvasti siihen hetkeen, kun kuudesluokkalaisena tajusin, että minusta tulee joskus aikuinen ja siihen miten sitä elämääni tulisin sitten elämään. Istuin Oulun normaalikoulun ala-asteen tietokoneluokassa. Kone, jolla istuin oli toiseksi reunimmainen, siinä kirjoitellessani siniselle ruudulle näin samalla ulos ikkunasta koulun pihalle. Rimpuilutelineet ja koulun kentän, ympärilläni luokkakavereita. Taitekohdassa, ala-asteen viimeisellä luokalla ja syksyllä siirtyisimme tien toiselle puolelle kouluun. Todennäköisesti mulla oli päälläni itse ompelemani leveälahkeiset kukkahousut ja papukaijaneule, korvissa papukaijakorvikset. Välitunnilla olimme varmaan hyppineet koko luokan kesken hyppynarua, yks-eikä-yhtääntä. Sillä tavalla, että jokainen hyppää yhden hypyn ja sitten pitää juosta ja kiertää joku pylväs ja hyppyketju ei saa katketa. Mulla oli päälläni varmaankin harmaa-vaaleanpunainen collegetakki, sellainen baseball-takkihenkinen. Niin, mutta siis niin, takaisin sinne atk-luokkaan… Kirjoitin koneella Mikset sä soita -kappaleen sanoja ja kuvittelin aikuiselämää. Ajattelin, että asuisin lähellä rautatieasemaa. Kotini seinillä olisi tauluja, joissa on mustat kehykset, se sellainen kolmen taulun sarja, jossa reunimmaiset taulut ovat kapeampia, kuin ikkuna olisi avattu. Imelä maisemataulu. En miettinyt erityisemmin laulun sanoja niitä kirjoittaessani, olinhan kuudesluokkalainen, lapsi vielä. En ollut erityisen kiinnostunut mistään tykkäilyjutuista (muistaakseni!) vielä, mutta kappaleen melodia iski muhun ja se sellainen surumielisyys, joka kappaleessa on. Tuo on jännä muisto ja se nousee mieleen usein, kun kappaleen kuulen. En muuten ikinä nuorena aikuisena asunut lähellä rautatieasemaa enkä ole kokenut erityisen raastavia rakkaustarinoita.

Sen tarinan kautta tän päivän kuvioon, joka onkin tuplakuvio! Olette ehkä huomanneet, että huivi on ihan hyvän kokoinen jo. Kyllä, tästä tulee melkoinen muhkuhuivi. Sellainen, jonka kääräistäessään kaulaan, voi hulmutella takki auki, koska huivi kyllä lämmittää. Pituutta huivilla on lähes kaksi metriä, kun se on valmis. Tästä ei tule huivi, joka tungetaan takin kaulusten sisäpuolelle, vaan huivi, joka hurmaa hulmutessaan kaulallasi. Kivaa neulomisiltaa murut!

KAULAHUIVIPÄIVÄ 9

Tämä päivä ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Innostuin eilen ompelemaan ja ompelinkin yötä myöten eilen ja säästelin vähän aamuksikin. Ajattelin, että tänään lähdetään jonnekin kivalle retkelle, kun sää oli niin kaunis. Lapsista oli kuitenkin mukava vain olla kotona. Ne päivät, kun saa vain olla, ovat melko harvassa, joten päätin, että ollaan sitten sisällä. Itsekin halusin ommella rauhassa, ilamn kiirettä. Laitan nuorimmaisen päiväunille ja sillävälin tykittelen ompelut loppuun ja kirjoitan parit tekstit – näin suunnittelin. No mutta kuinkas kävikään, nukahdin ITSE sinne päiväunille. Herään puolitoista tuntia myöhemmin ainoastaan tajutakseni, että mulla on ollut vieressä kyllä pikkukaveri kokoajan, mutta hän on leikkinyt omia leikkejään koko sen ajan. Sehän meni justiisa nappiin eikä melekeen! Loppupäivä onkin mennyt niistä unista päätä selvitellessä. Mulle ei sovi ollenkaan päiväunet. Tai ainakaan sellaiset, joita en halua tai tarvitse (tai näitä vissiin tarvin kyllä, mutta en halua sitä myöntää!). Nyt otan sen hetken ja ompelen sen takin loppuun. Näette sen lähipäivinä ja siitä voin kertoa jo sen verran, että jos toissapäiväisen tunikan selkäkuvio oli mieletön, niin tässä lähti vielä enemmän käsistä! Ihana tunne. Se on niiiiin hieno! Tässä teille päivän biisi: Hannah Peel – All That Matters ja ohje. On muuten yks mun suosikkikuvioita tämä. Tykkään kolmiulotteisuudesta. Kivaa sunnuntai-iltaa ja jee, uudet Rimakauhua ja rakkautta -jaksotkin alkaa, u-u-uu!

KAULAHUIVIPÄIVÄ 8 (JA MIELETÖN SHOKKIPALJASTUS!)

Aloin tässä yhtenä päivänä kirjoitella huiviin päivän ohjetta valmiiksi ja tapahtui jotain kummallista. Katsoin tekemääni huivia ja en älynnyt yhtään mitä olin siinä tehnyt. Kesken kuvion oli kavennuksia ja silmukan lisäyksiä. Piti ihan ystävä hälyyttää messengerissä linjoille, että ymmärtäisiköhän hän mitä minä olen oikein tehnyt! Aika pitkään piti pohtia, kunnes tajusin, että ensimmäisessä tekemässäni huivissa oli kuviointi vähän eri ja silloin kavennuksia ja lisäyksiä oli oikeasti tarvittu. Sellaisia ensimmäisen mallikappaleen matkan varrella tehtyjä pikaisia muutoksia. Ei tässä toisessa ollut sellaisille enää tarvetta. Olin kai vaan jotenki kuuliaisesti totellut omaa ohjettani sen kummemmin ajattelematta toista huivia tehdessäni. Tunsin pikkaisen itseni vajaaksi, kun en omaa huivia ymmärtänyt! Teille ohje on vain ja ainoastaan selkeä ja helposti seurattava ja mitään sorin kavennuksia ei tarvita! Mutta että semmonen shokkipaljastus, että minä(kin) neulon joskus näköjään niin ettei mulla oo vissiin hajuakaan mitä mää teen. Se vaan ei onneksi haittaa yhtään mitään, me kaikki ollaan erehtyväisiä ja tällainen kepeä neulominen on mukavaa ja tätä ei tarvitse ottaa niin älyttömän vakavasti. Vaikka joskus olisikin vähän sekoillut tai silmukka olisi vahingossa väärän väriseksi neulottu matkan varrella. Itselleni ainakin (ja varmasti monelle muullekin) on jäänyt sellainen käsityötuntien ärhäkkä pakko, että kaiken on oltava just eikä melkeen tai pitää purkaa. Ei tarvi olla niin. Ei ollenkaan!

Vinkkinä vielä, että Instagramin puolella on jo vaikka kuinka paljon kuvia tekeillä olevista huiveista (#muitaihaniakaulahuivi) ja melkoisen hienoja ovatkin, ihan mielettömiä väriyhdistelmiä! Hei ja päivän biisi: The Cinematic Orchestran To Believe.