Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

MARRASKUUSSA MEILLÄ OLI TÄLLAISTA

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_1

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_2

Marraskuu mennä humpsahti tuosta vaan ohitse ja pitäisi pikkuhiljaa valmistautua jouluun. Meillä ei vielä kovin paljon jouluisia juttuja näy, joululaatikot ovat edelleen varastossa, mutta ehkä jo ensi viikolla ehditään hakea ne ja tutkia taas iloissaan, että mitä kaikkea siellä onkaan. Se tunne on vanha tuttu lapsuudesta asti, kuinka sitä ilahtuukaan vuosi vuoden jälkeen niistä samoista joulukoristeista. Vuosien saatossa niitä tietysti tulee aina vähän lisää ja osaa jää pois matkasta, mutta minullakin on noissa laatikoissa koristeita ensimmäisestä omasta kodista 90-luvulta saakka. Tänään vähän kiertelin pitkin kotia, tää on niin valtava, että oli todella pitkä kierros, heh, miettien mitä laittais minnekin. Tuliskos paperitähtiä ikkunoihin, minne nurkkaan laitettaisiin kuusi ja pitäisikö jotain koristeluita tehdä itse. Siinä samalla tuli todettua, että täällä on kyllä monia itsetekemiä juttuja pitkin kotia. Niistä rakentuukin juuri se meidän näköinen koti. Tyttökin totesi nukkumaan mennessä, että meillä on kyllä tosi kiva koti. Poika taas muutama päivä sitten tokaisi, että kotimme on tosi valkoinen, että haluaisinko oikeasti, että meillä olisi vaaleanpunaiset seinät. Se kysymys sai mut purskahtamaan nauruun, koska aika moni olis eri mieltä siitä valkoisuudesta.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_5

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_6

Vuosia sitten tein pitkään ja hartaasti Onnipeittoa, jonka alla edelleenkin köllötellään. Siinä on tytön piirtämiä kuvia kirjottuna tilkkuihin ja reunassa lukeekin, että peitto on tehty vuosina 2009-2011 äidin ja tyttären yhteistyönä. Peittoa tehdessä muistan pohtineeni, voinko laittaa sisäpuolelle vanhan lakanan, että se saattaa olla valmiiksi jo liian hiuti, kestääköhän se. Laitoin sen silti ja aika ja käyttö on tehnyt tehtävänsä, se on muutamasta kohdasta repeillyt, mutta pitää tarttua joku ilta toimeen ja korjata ne kohdat, silleen röllipeikkomaisesti vaikka.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_7

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_9

Ostin eilisiltä joulumarkkinoilta viereisessä pöydässä myyneeltä Vihreän Talon Annikalta ihanan käsin tehdyn kynttilän. Siinä on sitruunaruohon tuoksu ja tänään oli mahdollisuus polttaa sitä rauhassa hetki tuossa olohuoneen pöydän ääressä, kun kotona olivat vain isommat lapset. Niin harvoin nykyään tulee polteltua kynttilöitä, että asia sai vähän jopa ihmettelyä. Kuusi on Kotipalapelin Rillan käsityötä. Tulitikkuaskin päällystin Kanelimaan postikortilla, se näyttää nyt paljon kivemmalta. Voin kertoa, että meillä ei oo vuosikausiin ollut yhtään koristeltua tulitikkuaskia, vaikka joskus on niitä tullut tehtyä enemmältikin.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_10

Villasukat ovat sohvan ja sängyn laidoilta päätyneet pikkuhiljaa taas käyttöön ja tekisi kyllä mieli tekaista taas jotkut kiva uudet. Tytöllekin, joka tuossa sukkia kovasti ihaili, mutta seittämänveljeksen karheus oli sille liikaa, vaikka kuvio noissa sukissa miellyttikin. Ja onhan tuo kokokin ehkä vähän väärä.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_12

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_13

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_14

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_15

Olohuoneen seinälle pääsi kehyksissä testiin Jätski-printti, jota on pian saatavilla teille kaikille. Infoan lisää täällä sitten kun. Siinä nyt ei ole ainakaan mitään jouluista, vaan se on ennemminkin raikas, ihana tuulahdus menneestä kesästä ja toivonpilkahdus seuraavasta, jota kohtihan tässä jo kovaa vauhtia mennään kaikesta huolimatta. Mietin, että ihan yhdellä hakusanalla ei taida löytyä täältä blogin puolelta kaikkia käsin tekemiäni juttuja, joita meidän kodistamme löytyy, niin tein Styleroomin puolelle kansion, jonne on koostettu niitä vähän enemmän samaan paikkaan. Että tämmöistä täällä tänään, ensimmäisenä adventtina!

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_4

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_3

 

KYLLÄHÄN NE TYKKÄSI

lapset1

lapset2

lapset3
Lapset saivat omat paitansa ja annoin heidän hyppiä sängyllä sen kunniaksi. Pojalla on päässään Betty-isomummin vanhat silmälasit vuosikymmenten takaa ja tyttö kuvaa leikisti, kuulema omaan blogiinsa. Hassut.

The kids got their shirts and I let them jump on the bed in the celebration for it. My boy was wearing glasses centuries old that used to belong to his great grandmother Betty, and my girl is pretending to take pictures, for her blog she told me. Funnies.

kuva_kameran_lapi

PÄIVÄPEITTO

Tämän peiton alla olen ollut jo tovin jos toisenkin. Sitä tehdessä tietysti. Katsonut Kaksi yötä Pariisissa ja haaveillut matkasta samaiseen kaupunkiin. Yksin? Tyttären kanssa, joka haaveilee näkevänsä Eiffel-tornin, vaikka luulee sen jo nähneensä Marjamäen Pajutilalla? Ei, mieluiten varmaan menisin sinne rakkaan kanssa ja pussailisin ja tanssisin. Nauranut Solsidanille ja miettinyt onko sellaisia Oveja oikeasti olemassa. On. Tietysti on. Haaveillut lumilautailumatkasta johonkin, missä on pitkät mäet, komeat maisemat ja lumi narisee laudan alla. Paitsi että ehkä laskisin suksilla pitkästä aikaa. Kyllä. Kuunnellut sateen ropinaa, katsellut kattoikkunasta kesän komeinta salamointia, jättänyt peiton odottamaan ja kivunnut nukkumaan, ottanut pienoiset kainaloon. Ihmetellyt tätä maapalloa katsellen uskomattoman kauniita luonto-ohjelmia ja miettien, miksi sitä vaan on kotona, kun maailma on täynnä niin kauniita paikkoja. Nuorimmaiseni mylläsi suklaakeksisillä käsillään peiton kanssa ja sai aikaan komeat suklaatahrat. Mutta ei se haittaa, ne on vaan tahroja. Ne lähtee kyllä pois. Ne on noissa kuvissakin. Tahrat. Ja lapset. Vastaanottanut nuppineuloja samaiselta pian puolitoistavuotiaalta, joka jokaisen neulan kohdalla sanoi au, muttei suostunut tehtävästään luopumaankaan. No, oppiipahan. Antanut tyttären tehdä keskeneräisestä peitosta majan, vaikka vanu reunoista tursusikin ja heti piti imuroida. Mytyssä peitto oli myös hyvä este aitahyppyjä harjoittelevalle keppihevoselle ja sen omistajalle. Pehmyt, jos pyllähtää. Ajatellut, että mitä se tulevaisuus on oikein on, kun tytär sitä yhtenä aamuna kyseli ja vastailin niitä näitä, mutta jälkeenpäin hoksasin, että se on hyvä olisi ollut paras vastaus. Kuunnellut, ja ompelukoneen äärestä vähän väliä kääntynyt katsomaan PMMP:n Ruisrockin keikkaa, hymyillyt niille ja niiden biiseille, itkeä tirauttanut kun sanat on osuneet omaan sydämeen. Kohkausrockin kohdalla pohtinut, onko Matoja kaikesta huolimatta mun suosikein ja jatkanut silti vain ja kirjonut peiton alakulmaan 250812. Ei, ehkä se taitaa olla Rakkaalleni. Tullut siihen tulokseen, että tämä päiväpeitto on paras peitto minulle juuri nyt.

Kankaat Eurokankaasta, lähes kahden tunnin pohdiskelujen jälkeen löysin sopivan yhdistelmän oikeita sävyjä. Yksi kankaista on paksumpaa kuin muut. Aika hyvin ellen sanois. Idea peittoon ja löyhästi näkyvään pikselipiparireunaan on oma. Välivanuna kaksi Ikean peittoa. Leikkuu-, silitys- ja neulaamisapuna alkuvaiheissa rakas äitini. Ompelukoneena hyvin lähes kaksikymmentäviisi vuotta palvellut Husqvarna Prisma 950S. Tikkaukset pääosin käsin muliinilangalla. Tekijänä Tiina, 32 vuotta. NYT ON KUULKAAS PÄIVÄPEITTO JA SÄNGYLLÄ SAA HYPPIÄ!