Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

PEHMIKSEN VÄRINEN SÄNKY

 

Pehmiksen värinen sänky

Meillä on vähän myllätty lastenhuoneessa huonekalujen, taulujen ja valaisinten kanssa. Nuorimmainen on siirtynyt nukkumaan isojen poikien sänkyyn kerrossängyn alapedille ja siskonsa sai vanhan sänkynsä varastosta taas käyttöön, joten oli oikeastaan aivan pakko vähän järkätä. Huone on nyt taas vähän täydempi, kun yksi kaluste tuli lisää, mutta kyllä sinne aivan hyvin kaikki mahtuu. Ja lapsethan muutenkin leikkivät ja touhuavat siellä huoneessa missä minäkin olen, joten oikeastaan lastenhuone on lähinnä lelujen säilytyspaikka ja rauhallisten unien paikka.

Tytön sänky on ostettu joskus aikoinaan parilla kympillä kirpparilta ja se jäi maalaamatta silloin (laiskuutta!), kun alunperin otettiin käyttöön. Siinä oli päädyssä hauskat tarrat, jotka myöhemmin päätyivät kehyksiin ja viimeisen vuoden sänky lepuutteli tosiaan siellä varastossa. Viime viikolla vihdoin hain maalit, aloin hommiin ja sänky sai uudet värit. Valitsin tytön toiveesta teemaksi vaniljaisen mansikkapehmiksen. Siitä tuli ihanan raikas, söpö ja nukkujansa näköinen. Eikä sänky vaikuta nyt ollenkaan niin massiiviselta, vaikka onkin tuollaisessa paikassa, tavallaan keskellä huonetta. Vähän kävi mielessä, että miksen maalannyt oikeasti jo aiemmin, mutta enpä mieti sitä, vaan nyt ihastellaan tätä!

Pehmiksen värinen sänky

Pehmiksen värinen sänky

Pehmiksen värinen sänky

Pehmiksen värinen sänky

Pehmiksen värinen sänky

MARRASKUUSSA MEILLÄ OLI TÄLLAISTA

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_1

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_2

Marraskuu mennä humpsahti tuosta vaan ohitse ja pitäisi pikkuhiljaa valmistautua jouluun. Meillä ei vielä kovin paljon jouluisia juttuja näy, joululaatikot ovat edelleen varastossa, mutta ehkä jo ensi viikolla ehditään hakea ne ja tutkia taas iloissaan, että mitä kaikkea siellä onkaan. Se tunne on vanha tuttu lapsuudesta asti, kuinka sitä ilahtuukaan vuosi vuoden jälkeen niistä samoista joulukoristeista. Vuosien saatossa niitä tietysti tulee aina vähän lisää ja osaa jää pois matkasta, mutta minullakin on noissa laatikoissa koristeita ensimmäisestä omasta kodista 90-luvulta saakka. Tänään vähän kiertelin pitkin kotia, tää on niin valtava, että oli todella pitkä kierros, heh, miettien mitä laittais minnekin. Tuliskos paperitähtiä ikkunoihin, minne nurkkaan laitettaisiin kuusi ja pitäisikö jotain koristeluita tehdä itse. Siinä samalla tuli todettua, että täällä on kyllä monia itsetekemiä juttuja pitkin kotia. Niistä rakentuukin juuri se meidän näköinen koti. Tyttökin totesi nukkumaan mennessä, että meillä on kyllä tosi kiva koti. Poika taas muutama päivä sitten tokaisi, että kotimme on tosi valkoinen, että haluaisinko oikeasti, että meillä olisi vaaleanpunaiset seinät. Se kysymys sai mut purskahtamaan nauruun, koska aika moni olis eri mieltä siitä valkoisuudesta.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_5

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_6

Vuosia sitten tein pitkään ja hartaasti Onnipeittoa, jonka alla edelleenkin köllötellään. Siinä on tytön piirtämiä kuvia kirjottuna tilkkuihin ja reunassa lukeekin, että peitto on tehty vuosina 2009-2011 äidin ja tyttären yhteistyönä. Peittoa tehdessä muistan pohtineeni, voinko laittaa sisäpuolelle vanhan lakanan, että se saattaa olla valmiiksi jo liian hiuti, kestääköhän se. Laitoin sen silti ja aika ja käyttö on tehnyt tehtävänsä, se on muutamasta kohdasta repeillyt, mutta pitää tarttua joku ilta toimeen ja korjata ne kohdat, silleen röllipeikkomaisesti vaikka.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_7

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_9

Ostin eilisiltä joulumarkkinoilta viereisessä pöydässä myyneeltä Vihreän Talon Annikalta ihanan käsin tehdyn kynttilän. Siinä on sitruunaruohon tuoksu ja tänään oli mahdollisuus polttaa sitä rauhassa hetki tuossa olohuoneen pöydän ääressä, kun kotona olivat vain isommat lapset. Niin harvoin nykyään tulee polteltua kynttilöitä, että asia sai vähän jopa ihmettelyä. Kuusi on Kotipalapelin Rillan käsityötä. Tulitikkuaskin päällystin Kanelimaan postikortilla, se näyttää nyt paljon kivemmalta. Voin kertoa, että meillä ei oo vuosikausiin ollut yhtään koristeltua tulitikkuaskia, vaikka joskus on niitä tullut tehtyä enemmältikin.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_10

Villasukat ovat sohvan ja sängyn laidoilta päätyneet pikkuhiljaa taas käyttöön ja tekisi kyllä mieli tekaista taas jotkut kiva uudet. Tytöllekin, joka tuossa sukkia kovasti ihaili, mutta seittämänveljeksen karheus oli sille liikaa, vaikka kuvio noissa sukissa miellyttikin. Ja onhan tuo kokokin ehkä vähän väärä.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_12

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_13

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_14

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_15

Olohuoneen seinälle pääsi kehyksissä testiin Jätski-printti, jota on pian saatavilla teille kaikille. Infoan lisää täällä sitten kun. Siinä nyt ei ole ainakaan mitään jouluista, vaan se on ennemminkin raikas, ihana tuulahdus menneestä kesästä ja toivonpilkahdus seuraavasta, jota kohtihan tässä jo kovaa vauhtia mennään kaikesta huolimatta. Mietin, että ihan yhdellä hakusanalla ei taida löytyä täältä blogin puolelta kaikkia käsin tekemiäni juttuja, joita meidän kodistamme löytyy, niin tein Styleroomin puolelle kansion, jonne on koostettu niitä vähän enemmän samaan paikkaan. Että tämmöistä täällä tänään, ensimmäisenä adventtina!

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_4

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_3

 

BANAANIPILVI SEINÄLLÄ

lipasto4

Samalla, kun tytön pöytä sai uuden paikan, päätyi lipasto pöydän vanhalle paikalle. Tykkään tästä lipastosta yllättävän paljon, se on Ikean Tarva-sarjaa, josta maalasin jalat valkoisiksi ennen kokoamista. Laatikoihin mahtuu ihan riittävästi tavaraa, vaikka syvyyttä lipastolla ei valtavasti olekaan. Kaikki mikä ei ole mahtunut, on karsittu kiertoon ja varastoon. On autolaatikko, pikkutavara-eläinhahmo-petshoppi-laatikko, pelilaatikko, kaikki-mikä-ei-kuulu-oikein-minnekään-laatikko (tietysti!) ja ylimmässä on kaikki lastenhuoneen pienelektroniikka ja niiden laturit.

Seinälle tein ihanasta banaanipaperista pilven, josta sataa washiteipistä leikattua syyssadetta. Paperi on ihan vain lahjapaperiarkki, jonka löysin Papershopista. Se on lempikauppani ja usein en uskalla mennä sisään, koska aina käy niin, että tarvitsen sieltä jotain (mitä en oikeasti juuri siinä hetkessä tarvitsisi tarvita).

lipasto3

lipasto2

lipasto1

 

KOULUPÖYDÄN SYYS

miisunpoyta3

miisunpoyta6

miisunpoyta4

Eilen oli ulkona ihana kirpsakka syyskeli ja aurinko paistoi ihanasti. Lastenhuone kylpi valossa ja siellä vauvan kanssa ollessa, se kun tykkää möyriä mun yli kun köllöttelen patjalla lattialla, päätin aivan tuosta vaan, että vaihdan vähän järjestystä. Jo jonkin aikaa musta on tuntunut, että tytön pöytä ei ole arvoisessaan paikassa siinä nurkassa missä se oli, tai ainakaan se ei oo ollu käytössä, mistä lie johtuneekaan. Ja tärkein tietty se, että vaihtelu virkistää! Sekä se, että lapsista on kivaa tulla kotiin, kun olen tehnyt heille jonkun yllätyksen ja huoneen uudet jutut on heidän suosikkejaan!

Tytön pöytä on ystävän peruja ja hän on sen aikoinaan hankkinut vanhain tavarain liikkeestä ja maalannut valkoiseksi ja kuluttanut pinnan vanhan oloiseksi. Meillä ei tuon henkisiä kalusteita muita ole, mutta tyttö tykkää pöydästä kovasti ja itsekin pidän siitä, että se on eri henkeä kuin muut lastenhuoneen kalusteet. Tuossa mustaa seinää vasten se on ihana! Löydettiin sattumalta nuo keraamiset hailakan vaaleanpunaiset nupit ja ne kun vaihdettiin pöytään, on lopputulos hurmaava.

miisunpoyta2

Vaihdoin työvaloksi omalle työpöydälleni hankkimani vaaleanpunaisen valaisimen ja se sopii tuohon paljon paremmin ja entinen tytön valaisin paremmin minulle. On hauskaa, kuinka tavarat loksahtelevat paikoilleen ajan kanssa. Siistin pöytää vähän, laitoin aarteita lasipurnukoihin ja laitoin punasävyisen marmorikuvioisen, pikkulipaston helposti saatavalle paikalle, sillä se on käytössä joka päivä. Siellä on pikkulegoukkojen osat, jalat omassa ja päät ja hiukset omissa lokeroissaan.

Hyllyn päällä on tärkeitä matkamuistoja ja supersöpöjä konttoritarvikkeita, joihin me ollaan hänen kanssaan molemmat vähän kyllä heikkoina. Multa kysyttiin tässä taannoin, että mitkä piirteet on periytyneet lapsilleni, joista pidän. Tää on ehdottomasti yks niistä. Oma työtila tai koulupöytä on paljon onnellisempi paikka toimia, kun siellä on käytännöllistä söpöyttä.

miisunpoyta7

miisupoyta5

Laitoin seinälle valmiiksi myös tuon vaaleanpunaisen kirjontakehyksen. Ajattelin, että voisimme tytön kanssa yhdessä keksiä siihen jonkun kivan työn, jonka toteuttaisimme. Siihen asti se saa olla seinällä tuollaisenaan. Äkkiäkös me, tiiättehän, heh. Juliste on vanhaa RK Designin tuotantoa ja yks mun suosikeista, se on tasaisin väliajoin mulla jollain seinällä.

Saas nähdä mitä tyttö on tästä kaikesta mieltä. Sanoisin, että hänet sen verran hyvin tuntien, hän tykkää kyllä, mutta lisää pöydälle vielä jotain. Joka päivä ehkä jotain eriä, mutta niin pitääkin.

miisunpoyta1

SÄNGYNPÄÄDYSTÄ SEINÄLLE

Tytön sängynpääty sai kolme vuotta sitten uuden päädyn, kun vähän leikkelin kontaktimuovia. Sen jälkeen on ehtinyt vaihtua huone ja järjestykset ja värimaailmatkin ja lapset ovat siirtyneet nukkumaan kerrossänkyyn. Tuo vanha, ihana sänky meni vintille odottamaan sitä, että pienempi pikkuveli vie siskon paikan kerrossängystä. Ennen varastointia irroitin tarrat, jotta sängyn maalaamisprojektikin etenisi joskus. Ja tarrat pääsivät kiinni lahjapaperiin, aivan uudenlaiseen maisemaan. Lahjapaperi sitten vaan kehyksiin ja taulu seinälle. Minusta siitä tuli tosi hauska!
On mukava, että tavallaan se sama maisema kuitenkin pysyi lastenhuoneessa, että sisustaminen siellä ennemminkin etenee ja elää kuin muuttuu aivan täysin. Lapset kasvavat ja niidenkin intressit muuttuvat. Juuri nyt legohahmot talohyllyssä ovat tärkeitä ja vauvaa varten toimme varastosta esile leikkihellan. Onneksi en ollut luopunut siitä, vaan jostain syystä jättänyt sen varastoon talteen. Ehkä siksi, että meillä on paljon keittiölelujakin ja mää haaveilen, että joskus mummuna vaikka olisi se oma kesämökki ja siellä pihalla leikkimökki, eli pakko säästää sitä varten. Laitoin pikkukeittiön tarvikkeet matkalaukkuihin, niin nekin ovat tarpeen vaatiessa heti käytössä. Tai päiväkotilainen voi napata matkalaukullisen kattiloita lelupäiväksi tarhaan!

AARREKARTAT

Mää oon tosi hyvä siinä, että en ennen lasten iltasatua osais ikinä arvata, mitä teen yllätykseksi heille heidän mentyä nukkumaan. Viime viikolla yllätin sekä itseni, että lapset maalailemalla aarrekarttoja yömyöhään. Iltasadussa oli jotain aarrekarttoihin liittyvää ja sain siinä pimeydessä unia odotellessa ajatuksen millaisen kartan haluan toteuttaa. Niinpä muutamana iltana akvarellimaalit pensseleineen viuhui ja tussi piirteli kädessäni kuin itsestään puita, majakoita ja valaita. Itse aarteet suurine aarrearkkuineen kartoista puuttuu, mutta siinä onkin juju. Karttojen katselija saa antaa mielikuvituksen juosta, keksiä itse millaisia aarteita siellä voisi ollakaan. Täydellisiä, ihania aarteita tietenkin!

 

KAIKKI MITÄ TARVIIT ON JÄTSKI

 

 

Tässä kesähelteitä odottellessa olen lähes joka kauppareissulla ostanut itselleni jäätelön. Jotenkin kai huomaamattani houkutellakseni kesää lähemmäksi. Siitä intoutuneena tein tämän akvarellimaalauksen. Muistuttamaan siitä, että kesällä voi aina pikkasen enemmän relata ja ottaa kevyemmin kuin muulloin. Olipa hellettä tai ei. Säätilalle kun ei kuitenkaan mitään voi.

 

Jäätelöhimolle sen sijaan voi! Rakas ystäväni, lahjakas, lumoava ja ihana Vaneljan Virpi, on juuri julkaissut Kind Ice Cream -jäätelökirjan. Se on e-kirja eli superhelposti hankittavissa ja pelkkien kuvien katseleminen saa huokailemaan ihastuksesta. Saapa nähdä mitä sitten, kun aletaan jätskintekohommiin. Vaikuttaa nimittäin äärimmäisen herkullisilta ohjeilta. Ja tiiättekö, olen kyllä todella ylpeä tuosta maailmaa valloittavasta ystävästä. Ensi yönä pidetään nimittäin peukkuja, sillä Virpi on juuri parhaillaan New Yorkissa Saveur-gaalassa, jossa on ehdolla. Ihan mahtavaa!
Tänään satuin lukemaan Virpistä myös haastattelun, jossa hän kertoi, että ei pelkää kehua hyviä ruokaohjeitaan. Mää oon aivan samaan mieltä! Aina saa ja pitää kehua omia juttujaan, jos itse tuntee onnistuneensa niissä. Että tässä kun kehun Virpin ihanaa kirjaa, niin kerron myös sen, että minusta tuosta omasta jätskiteoksestanikin tuli ihana. Siitä vois kans tekasta printtejä ja valloittaa maailmaa Virpin perässä vaikka jäätelöjulistetyttönä.
Hei kehukaa itseänne, toisianne ja syökää ja tehkää ihania jäätelöitä! Ihan kohta on helteet, mää tiiän, sen verran luotan säärouvaan!

 

 

 

TOUKKA SEIKKAILEE

Tyttäreni kävi kummitätinsä kanssa museossa eräänä sunnuntaina muutama viikko sitten. Matkalla kotiin hän oli löytänyt taskuunsa unohtuneen toukka-petshopin ja keksinyt, että ottaa kuvia, joissa toukka seikkailee eri paikoissa. Ja niin hän oli koko matkan Espoon Emmasta kotiin kuvannut puhelimellaan. Olin aivan äimänä, kun kuulin kuvista, sillä olin itse suunnitellut tekeväni samantapaisen jutun lapsille yllätyksenä, kuvaten heidän rakkaita pehmojaan hassuissa paikoissa. Enkä ollut lapsille ajatuksestani vielä kertonut.
Ehdotin tytölle, haluaisiko hän, että kuvista tehtäisiin kirja. Ja vastauksen saattaa arvata, no tietysti tykkäis! Ladattiin valokuvafirman aplikaatio litskalle (litskatietska =  littana tietokone = ipad)  ja hän itse sai sijoittaa kuvat sivuille ja kirjoittaa tekstin. Voi tuota onnenpäivää, kun ensimmäinen aivan oma kirja tupsahti postiluukusta!
Oon selvästikin paljon parempi tuottamaan toisille pienten haaveiden täyttymyksiä, kuin itse toteuttamaan omiani. Pikkuhiljaa kohti niitäkin.
Tämä kirja on ihan ihana ja mahtava muisto ekaluokkalaisen elämästä. Toukka seikkailee, 2015.

 

 

KYLLÄHÄN MÄÄ JONKIN SORTIN PEHMOKUNINGATAR OON

Tuo mun seitsenvuotias tokaisi tässä taannoin, että on sitä mieltä, että kyllä äidin tekemät pehmot ovat niitä kaikista arvokkaimpia. Olin iloinen, koska näköjään aika hyvinhän mää oon lapsiani koittanut siihen opettaa, että käsintehtyä arvostettaisiin. Enkä ole perheen ainoa käsillätekijä, on villasukkaneulojia, matonvirkkaajia, kitaranrakentajia ja koruntekijöitä. En oo kyllä koskaan epäillytkään, etteivätkö arvostais, mutta muistan kertoja, että änkkäripehmo tai joku muu isosilmäinen kaupan pehmolelu on ollut se armain. Eikä siinä mitään, tietysti saa ollakin, mutta kovasti lämmittävät tuollaiset sanat.

Pyysin lapsia järjestämään pehmot sängylle ihanasti ja kerroin samalla omasta lapsuusleikistäni, kun usein leikin orpokotileikkiä, jossa asettelin kaikki pehmot ja nuket sängylle ja kirjoitin listan minkä nimisiä hahmot ovat. Siinä yhdistyi kaksi leikkien lempijuttuani, nätisti asettelu ja nimien keksiminen. Lempipehmojani taisivat olla kaikki pehmeät, karheakarvaiset nallet eivät olleet mieleeni. Äitini teki meille ainakin muutaman käsinuken, joilla oli hienot kikkarat hiukset, puretusta neuleesta tehty tietysti. Ja yhden äidin tekemän nuken sain eräänä jouluna ja sinne sisään oli jäänyt punaisia ompelulankoja, en oikein tiedä olivatko tarkoituksella, mutta ne olivat mahtavat, ihan oikeita verisuonia nukella! Olen itsekin pitäytynyt aina tavassa, että ompelulangat saavat olla minkä tahansa värisiä, tästä syystä johtuen. Ei haittaa, jos vähän kuultaa kankaan läpi.

Melkoisen monta pehmohahmoa olen kyllä lapsilleni tehnyt ja näkyypä tuolla ihanan monta tytönkin tekemää jo seassa, sekä yksi tytön kummitädin virkkaama pupu. Kaikilla on omanlaisensa tarina kerrottavaan ja aikas moni on vähän väsähtänyt, on sen verran paljon noita nukkusilmiä. On monta valmiskaavalla tehtyä, kirjojen inspiroimaa, matkoilla mukana ollutta ja vaatteisiin mätsäämään tehtyä. Omat suosikkini ovat pehmokitarat, kelta-valkoinen mittanauhanorsu sekä herra X.

Kuvasin tyttöni hänen yhden lempipehmonsa kanssa ja alemmassa kuvassa olen itse joskus 80-luvun puolivälissä. Vasta tätä postausta kirjoittaessa huomasin, kuinka ollaankaan kuvissa kuin äiti ja tytär, niinkuin ollaankin. Värimaailmatkin ovat samankaltaiset. Ja hassua myös se, että mun kuvan sängyssä oleva tyynyliina on juuri nyt tyttöni sängyssä. Ikeasta 4-vuotiaalle Tiinalle ostettu Maija Maitoparta -tyynyliina, joka on kyllä jo erittäin hiuti, mutta äärimmäisen rakas myös tytölleni.

Päädyin pohtimaan ja muistelemaan näitä pehmojuttuja alunalkaen siksi, kun tuo pehmolelukuva lapsuudestani pölähti jostain valokuvalaatikosta vastaan. Ja sitten sattumalta Lambi, tuo entistäkin pehmeämpien vessapapereiden ja söpöjen pikkulampaiden brändi haastoi minut kertomaan pehmolelumuistojani. Ne muistot saivat minut kertomaan lisää tarinoita ja nyt minä teen saman, eli haastan mukaan ystäväni Tarun sekä myös sinut kertomaan, mikä oli pienenä lempipehmosi ja miksi? Oliko se itsetehty vai kaupasta ostettu? Kun kuvan (ja kertomuksen) jakaa joko blogissa, Lambin facebookissa tai Instagramissa ja muistaa laittaa häshtäkin #pehmeäkuinlambi (täällä säännöt), on mukana arvonnassa, josta voi voittaa pehmeitä palkintoja. Ja jos kertakaikkisen pehmoiseksi ryhtyy, niin oman Lambi-indeksinsä voi laskea täällä.

Terveisin, persikanpehmeä pehmokuningatar, joka taitaa alkaa nyt suunnittelemaan tulevaisuuden pehmeitä asioita. Ihanaa, pehmoista päivää kaikille!

* Lambin kanssa toteutettu kaupallinen yhteistyö

POJAN PÄIVÄPEITTO

Meillä lastenhuone on värikäs. Ei parilla värillä silauteltu, vaan siellä on aivan kaikkia värejä sopuisasti yhdessä. Vuosi sitten aloittamani pojan päiväpeitto toi valmistuessaan sinne taas lisää värikkyyttä. Nyt kaikkia sänkyjen päällä olevia tyynyjä katsellessani kyllä päätin, että niistä voisi kaikista tehdä samanvärisiä niin saisi jotain yhteneväisyyttä niihin. Näyttäisi hauskalle sekin, mutta vähän epäilen, että lapset tykkäävät olemassa olevista tyynyistä sen verran, että ei onnistu. Jokainen koristetyyny on minun tekemäni tai lasten kanssa yhdessä tehty, että onhan niissä oma tunnelmansa ja muistonsakin.

Kuvissa näkyvä sängyn päällä oleva jääkarhutyyny on pojan lempityyny, usein myös unityynynä. Viher-ruskean pehmon hän sai kesällä lainaan enoltaan (jolle olen sen vuosia sitten tehnyt) ja siitä on tullut erittäin rakas kaveri. Musta-valkoisen pehmon tein myös tosi kauan aikaa sitten ihan vain siksi, etten halunnut heittää muusta työstä jääneitä tilkkuja pois, joten tekaisin pienen pehmon, josta yllättäen (tai juuri siksi) tulikin tärkeä unikaveri.

Tämän päiväpeiton teon aloitin tosiaan jo vuosi sitten eräänä alkusyksyn iltana, kun ystäväni tuli luokseni tekemään kangasleijaa. Se oli sellainen ihana tyttöjen ompelupäivä ja -ilta, jossa hän teki leijaa ja minä leikkelin kangasleikkurilla näitä salmiakin mallisia paloja leijasta intoutuneena värikkäistä kankaista. Taidettiin muuten puuhastella ihan aamuyöhön saakka ja parantaa maailmaa siinä samalla. Ihan vasta muisteltiinkin yhdessä, että se oli kiva päivä!

Nyt parin viime viikon aikana jatkoin peiton vihdoin loppuun, tein puuttuvat tikkaukset. Käsin, kuten aina. Osassa tilkkuja on keskelle kirjailtu sydän, ankkuri, simpukka tai pieni viesti pojalle. Meillä on tapana kuiskutella toisillemme kuinka tosi tosi tosi ihana toinen onkaan, joten halusin kirjailla niitä juttuja peittoonkin. Leppoisa olo, että päiväpeitto valmistui ja poikakin on iloinen peitostaan! “Tää on äiti ihana peitto!”, hän totesi ja rätkähti peiton päälle köllimään.


Niin ja se leija, siitäkin tuli kertakaikkisen upea!