Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

VIIME VUONNA…

(edit. postaus ei valitettavasti sisällä juurikaan kuvia, sillä ne katosivat edellisen blogin serveriltä, mistä ne oli tänne aikoinaan ladattu)

…moni asia ainakin yllätti. Vuosi oli samaan aikaan ihan järkyttävä, mutta toisella laidalla se oli aivan ihana. Parhainta oli tietysti Hymykuoppapoikasen syntyminen, häneen tutustuminen ja kaiken tuon hurjaa vauhtia tapahtuvan kehityksen seuraaminen. Neitokaisestakin tuli yhdessä yössä reipas isosisko ja aika huolehtivainen ja taitava sisko onkin. Toivoisin, että mummuna muistaisin enemmän niitä hyviä ja onnellisia asioita vuodesta 2011. Käsitöitä tein ehkä enemmän kuin minään aikaisempana vuonna koko elämäni aikana, koska niiden tekeminen oli tärkeää terapiaa kaiken keskellä. Kunpa tämä vuosi olisi parempi, sitä toivon! Itselleni ja teille kaikille muillekin, jotka sitä kaipaavat!

TAMMIKUUSSA ompelin kasvavan vatsani kanssa melko paljon ja siellä seassa myös tämän tosi kivan paidan, joka päätyi käyttöön vasta marraskuussa. Olis ollu paremman kokonen kyllä alku vuodesta, mutta parempi myöhään ku ei olleskaan. Oli kuulema liian tuntuvat saumat siihen asti.

HELMIKUUSSA sain valmiiksi kaksi tilkkupeittoa. Toisen tekeminen kesti puolitoista vuotta ja toisen varmaan puoli viikkoa. Molemmista tuli vuoden mittaan tärkeitä, Onnipeiton alla köllötellään sohvalla, kun viluttaa tai kun katsellaan lastenohjelmia. Musta-valkoisen peiton päällä nähtiin pojan ensimmäiset kääntymiset ja nyt talven tultua se on ollut rataspeittona. Ja nyt tulikin mieleeni, että tuossa peitossa on hauska mittataulukko yhdessä valkoisessa tilkussa, johon ajattelin peittoa tehdessä, että kirjailen joka kuukauden mitat vauvasta.. Arvatkaas oonko kirjaillu? No en. Eihän toisen lapsen aikana semmoset oo enää ees niin tärkeitä, tai ainakaan niitä ei muista ulkoa. Ehkä petraan joku ilta ja kirjailen ne!

MAALISKUUSSA odottelin jo jännityksellä, että syntyykö vauva siskonsa syntymäpäivän aikoihin, siinä olis nimittäin suvun nuorimmaisten kesken yks päivä, milloin olis ollu hauska syntyä. Mummulla olis tarvinu muistaa vain että tässä on sitten neljän päivän synkkäriputki. Mutta seuraavalle kuulle meni.

Siinä odottelun lomassa innostuin neulomaan pitkästä aikaa, kun huomasin, ettei pää tullutkaan kipeäksi pelkästä puikkojen näkemisestä. Siispä jämälangat saivat kyytiä ja lapset takkeja. Neitokaisen kanssa puuhasteltiin paljon kaksin, ja aivan ensimmäinen hänen itsensä tekemä pehmokin syntyi.

HUHTIKUUSSA odottelu jatkui pidemmälle kuin olisin osannut odottaa (ajattelin, että toinen tulee enemmän ajoissa kuin ensimmäinen) ja sain aika paljon aikaan, vaikka vatsanympärys oli isoissa lukemissa. Tein vielä yhden köllöttelypeiton, joka myöhemmässä käytössä osoittautui täydellisen kokoiseksi päiväpeitoksi pinnasänkyyn (jossa ei ole edelleenkään nukuttu ainuttakaan yötä, joten päiväpeitto on toimittanut myös yöpeiton virkaa).

Ja sitten eräänä yönä sainkin pojan ja neuloin sairaalassa raitalakkiin toisen solmiamisnauhan loppuun. Sydän tuntui pakahtuvan siitä onnesta, jota tunsin, että nyt minulla on kaksi lasta! ♥
TOUKOKUUSSA ompelin monta juttua ihanasta Mari Savion & Kati Rapian SURRUR-kirjasta. Kevät ja vauva innostivat muutenkin tekemään paljon kaikkea, nimijuhliakin vietettiin.
Musta pallukkarahi on ollut hyvä rahi sohvalla istuskellessa ja jakkarastakin se on käynyt. Niin ja tuo söpö pöllökangas… Poppanavakasta ostin tuota samaa kangasta tuossa ennen joulua valkopohjaisena ja tuli sitten puheeksi, että sitä on tosiaan ollut mustapohjaisenakin. Myyjää vaan ihmetytti miten se möi keväällä eräänä viikonloppuna yhtäkkisesti loppuun, aivan hetkessä…
KESÄKUUSSA nautittiin kesästä ja saatiin uusia ystäviä.
Neitokaiselle tein superhienot siivet, joita sitten lähdettiin oikein autoretkelle kuvaamaan Pyynikinharjulle. Vettä satoi ihan mahottomasti, mutta saatiin me muutama ihana kuva talteen. Ja kastuttiin ihan likomäriksi! Mutta muistaiskohan sitä tuotakaan hetkeä niin hyvin, jos autinko olis vaan paistanut… Ehkei.
Makuupussin tikkauksia ompelin pihalla luumupuiden katveessa vauvan nukkuessa päiväunia. Oi, kesä!

HEINÄKUUSSA istuin monta iltaa sohvannurkassa (tai tässä mää oon muinakin kuukausina, aina, tää on se mun paikka aina kun muut nukkuu) ja ikkunasta puhalsi ihana kesäyön tuulenvire. Innostuin pitkästä aikaa maalaamaan ja tein hetken mielijohteesta tuon kaupunkimaiseman, jonka kuvitus on erään julisteen pohjalta. KAHVIO oli muuten myös Neitokaisen ensimmäisiä sanoja, joita lueskeli lukemaan opittuaan. Mummulassa heinäkuisena yönä me äitini kanssa tehtiin jättihamahelmistä hienoja koreja. Se oli hauskaa! Tykkään kesäöistä.

ELOKUUSSA ostin uuden pyörän, vaikka ennestäänkin niitä on jo kaks! Ja ekana koristelin siihen uuden korin, aika tiinamaista. Tein loppuun monta keskeneräistä käsityötä ja vietin aurinkoisen päivän (joka kyllä päättyi kovaan vesisateeseen) Kanelimaan kaupantädin kanssa kera erilaisten pöllöjen. Elokuu oli aika leppoisa.
(Säätilojen muistaminen on muuten kivaa, mulla oliskin vuosia sitten kirppikseltä ostettu vuoden 1966 sääkalenteri, vielä ehtisi aloittaa sen vuodelle 2012!)
SYYSKUUSSA tein taas yhden peiton (oho!), ompelin pikaompeluksia, innostuin kangasväreistä ja askarreltiin paljon Neitokaisen kanssa. Yhden lauantai-illan vietin pahvilaatikon sisällä, kun tein Kioski-teatteria. Tuntuu, että tässä kuussa olin erityisen tehokas erilaisten tekniikoiden saralla.
LOKAKUUSSA Hymykuoppapoikanen alkoi liikkua oikein kunnolla, joten käsitöiden tekeminen (tai ainakin levälleen jättäminen) väheni, mutta kyllä mää yhdet silityslaudan jalat sain koristeltua ainakin. Ja ihana kässäkerhoilu alkoi!
MARRASKUUSSA oli pikkupakkasta, muttei lunta. Suoria saumoja ja monenlaisia pöllöjä. Tupsuja neuleissa ja äidin jalanjälkien seurailua.
JOULUKUUSSA blogini siirtyi uuteen osoitteeseen ja nimi lyhentyi, mutta into tehdä taas kaikkea kasvoi. Vaikka näin jälkeenpäin katseltaessa olen ollut kyllä ahkera koko vuoden. Niin kova tekemään hommia, että puikotki katkiaa!

 

 

 

Kaikenkaikkiaan voin todeta, että oon tyytyväinen lähes jokaiseen viime vuonna tekemääni käsityöhön. Onnellinen olen lapsista ja erityisesti siitä, kuinka innokas käsillätekijä Neitokaisesta onkaan tulossa ja on jo nyt! Itsellä ideoita ja intoa riittää, se on tärkeä asia. Haaveita ja unelmia on sekä elämässä että käsillä tekemisen suhteen täksikin vuodeksi. Tästä on hyvä jatkaa, Hymykuoppapoikanenkin kutsuu äitiään juuri itkuhälyttimen kautta, joten toivon kaikille hyvää yötä ja loppuvuotta! Nähdään taas!

AATTOAAMUN AARTEENETSINTÄ

Halusin yllättää lapset tekemilläni pehmoilla jouluna, mutta Neitokainen on kyllä sen verran viksu plikka, että sehän horjuttais liikaa sen uskoa joulupukkiin, jos paketista paljastuis äidin tekemiä pehmoja (tarkistin asian myöhemmin kysymällä, että kukahan pehmot on tehnyt, niin vastaus oli että no sinä tietenki), joten piti turvautua aarrehommiin. Tein edellisiltana kartat ja aamulla etsinnät alkoivat, juuri parahiksi ennen riisipuuroilua. Tosin ei etsimisestä ja kartoista tainnut isoa iloa olla kuin vanhimmalle lapselle, mutta sepäs on tärkeää sekin. Serkkutyttö ja velipoika saavat sitten kuulla vuosia myöhemmin, että ottivat osaa tällaiseen(kin). Ja oli kuulkaattes onnistunut aarteenetsintä. Ja ehkä tästä aarrejutusta tuleekin Tiina-äidin/tädin perinne, jota serkukset yhdessä teininäkin vaivaantuneena etsivät, minun mielikseni… heh. Sitten aikuisina ne olis taas innoissaan koko jutusta!

 

 

 

 

 

 

 

 

VIESTI RAKKAALLE

 

Neitokainen tykkää tehdä kortteja ja paketteja (ja tässä syy, miksen voi paketoida yhtään joululahjaa jo olemassa oleviin papereihin, teippeihin ja nauhoihin) ja meillä usein niitä perheenjäsenet saavatkin. Yleensä kortin tai lahjan saaminen vaatii myös vastaanottajalta sen, että sama on tehtävä myös toisinpäin. Eikä siinä mitään, se on kivaa ja hauskaa kesken muitten puuhien ja yhtäkkinen askarteluhan on aina hyvä, kelle tahansa!

Tänään sain tehtäväkseni tehdä joulukortin valmiiseen korttipohjaan. ;) Tein kuusikortin, johon ompelin tähdet kuusten latvoihin ja testasin samalla myös dymon läpinäkyvän tarranauhan. Ja oli myös tyttären kortissa hienot ompelut! (keskeneräisiä kortteja ei esitellä, joten tämä oli aika yllätys!) Kirjoitin oman korttini taakse lurituksia tyttärelleni, mutta nuo saamani kortin tekstit kyllä peittosivat ne. Vastaukseni on: enemmän kuin yhdestäkään muusta joulukortista, rakas!

 

RAKAS JOULUPUKKI

Neitokainen tosiaan oppi muutama viikko sitten kirjoittamaan ja lukemaan samassa rytäkässä, ja aivan yllättäen. Sen jälkeen onkin luettu ja kirjoitettu jos jonkinmoista tarinaa ja juttua. On ollut huikeaa seurata sitä intoa, ilahtumista ja oivallusta, jota varsinkin lukeminen on tuonut. “Sulje portti” päiväkodin aidan reunassa on luettu tomerasti jokaisena tarha-aamuna ja äiti on saanut tiukat muistutukset, että niin pitää tehdä. Kun lähikaupan tuulikaapista kuului “iilltaaasaaanooomaaat…”, niin nappasin äkkiä ostokset kassiin ja totesin, että nyt menoksi. Lööpit ei ehkä oo nelivuotiaalle sopivinta luettavaa. Tässä on Neitokaisen ensimmäinen aivan kokonaan itsensä kirjoittama toivelista pukille. Ihan ilman aikuisten apua!

 

TONTTULAKKI

Meillä oli tässä eräänä päivänä ystävien ja lapsiemme kesken pikkujoulut. Tämä Tiina-tonttu ompeli ja kääri pieniin paketteihin tonttulakit. Ei perinteiset punaiset vaan ihanat kuviolakit! Niistä tuli aika hienot, pirtsakat tonttulakeiksi. Toinen Tiinakaisa-tonttu otti tuon hauskan kuvan, kiitos!

 

NAULAKON IHANIN TAKKI

 

 

 

Sain suostuteltua mannekiinini päivällä pihalle, hirvittävään
lumimyräkkään valokuvattavaksi. Ekka tietysti jalkaan tuplaleggingsit ja
käsiin omavalintaiset hanskat. Päädyin myös lupaamaan, että takkia ei enää
koskaan tarvitse pitää (koska se kuulema on niin pullea ja kutittava
hihoista, jossa villakangas päätyy iholle asti), johon tosin en usko,
etteikö tahdo sitä enää pukea. Juostiin pihaan, räpsin kuvia ku hullu ja
tultiin äkkiä takaisin. Leppoisa kolmen minuutin pikakuvaus ja molemmat
jäädyttiin niin, että vielä illallakin paleli. Mutta tärähtäneiden
kuvien lisäksi saatiin hyvä mieli siitä kikatuksesta!

 

 

 

Takin malli on Ottobresta (6/2008). Samalla kaavalla tein Neitokaiselle turkistakin muutama vuosi sitten. (uijui, miten pieni tyttö hän on ollutkaan!) Ajatuksissa alunperin oli, että teen harmaan perustakin, mutta kun näin tuon kankaan palalaarissa, oli päätös harmaasta unohdettu. Tuo on ihanan kirjavaa, mutta silti sopivaa harmahtavaa, laadukasta villakangasta. Vuorina on villavatiini ja vuorisilkki. Toisen taskun paikalle kirjailin bambin, josta tulikin poro, mutta hei, sopii hyvin tähän vuodenaikaan! Helmassa roikkuu tytön itsensä tekemä heijastin, suloinen sellainen. Hupun reunaan löysin lapsuuteni takista säästetyn (yhdestä tosi ihanasta, jonka äiti mulle pyynnöstä teki… vihreä, jossa oli mustat hihat, pusakkamallinen, vetoketju edessä, oijoi sitä luomusta!!) just sopivan värisen karvareunuksen. Onneksi se on säästetty, sillä väri oli just sopiva ja tuo turkis teki kyllä takista erityisen sopivan juuri tähän myräkkäpäivään!

Mää ainakin on tosi tyytyväinen takkiin. Eiköhän tytärkin
sen vielä niskaansa vedä (häntä naurattaa aina tämä ilmaisu), kun
ollaan lähdössä kaupungille! (huomatkaa jalassa olevat kaupunkikengät ;))

Ihanaa viikonloppua toivon vielä teille kaikille lukijoille, teitä on jo melko määrä. Ihan eritavalla täällä Bloggerin puolella tietää kävijä- ja lukijamääriä. Muutto oli muutenkin hyvä juttu, oon saanut aivan uutta intoa koko bloggaukseen. Hei, vielä yks pyyntö. Huikatkaa itsestänne, mua kiinnostaa keitä te ootta ja miten ootta tänne päätyneet ja mitä ajatteletta!