Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

PÄÄSIÄISMUNAKORISTELUITA JA VAIN YKSI MUNA JOKA KATOSI PAREMPIIN SUIHIN

Arvatkaapa mitä tein ensimmäisen kerran tänä vuonna? Puhalsin kananmunan tyhjäksi pääsiäiskoristeluita varten! Osallistuin Papershopin pääsiäismuna-työpajaan ja siellä puhallettiin ja kappas, se oli mun eka kerta. Jotenkin ollaan vuosien saatossa tehty lasten kanssa ainoastaan paperimassamunia, joten tällainen homma on jäänyt tekemättä. Melkoisia puhallusvoimia siihen kyllä tarvitsi.

Oli todella kivaa osallistua työpajaan ja inspiroitua muiden tekemisistä ja saada vain tehdä. Omat munani koristelin maaleilla, glitterillä, höyhenillä ja pienillä teipin paloilla.

Kotona jatkoimme pääsiäismuna-askarteluita yhdessä lasten kanssa. Puhaltelin (heh, aivan kuin tässä vaiheessa se olisi jo muuttunut leppoisaksi puhalteluksi – joo ei!) kananmunia tyhjiksi ja valtavasta askartelukaapista löytyi myös muutama paperimassamuna. Muutenkin käytimme pääasiassa vanhoja askartelutarvikkeiden jämiä. Tässä teille meidän perheen pitkäperjantaitervehdys pääsiäismunakimaran muodossa!
Tyttäreni koristelema paperimassamuna glitterillä ja lintukoristeella.Tyhjiksi puhalletut kananmunat, jotka upotin veteen, johon kaadoin tilkkasia kynsilakkaa, sillä tavoin saa kätevästi marmorimaisen pinnan ja pääsee eroon kynsilakkajämistä. Lopuksi päälle hieman glitteriä ja höyheniä.
Pilkullinen muna on paperimassaa, joka on koristeltu sekä teipin paloin että vesiväripilkuin. Ohuella mustalla tussilla voi helposti paperimassaiseen munaan piirtää vaikkapa kasvoja. Värikkäät munat ovat kynsilakkajämäkokeluita. Kolmivuotiaan koristelema muna, paljon liimaa ja paljon höyheniä.

Eskarilaisen versio: paljon glitteriä ja pari höyhentä!Sininen glitterimuna höyhenellä ja kuparimaalipilkuilla sekä kasvopiirustuksella koristeltu Mignon-muna, jonka näittekin jo postauksen alussa, että se ei kauaa saanut koristeena olla se muna. 

Ihanaa pääsiäistä kaikille Muita ihanian lukijoille – tosi mukavaa, kun ootte!

SULOISET VIRPOMISOKSAT

Joka vuosi tämä päivä yllättää. Muutama päivä ennen palmusunnuntaita sitä havahtuu, kun taloyhtiön facebook-sivulla kysellään, että kuka on tulossa virpomaan ja ketkä lapset ja minne ja moneltako. Kääk! Mistä pajunkissat löytää kaupungissa? Millaisia oksia, miten ne koristeltais? Onko meillä höyheniä? Eiku onko ne kaikki höyhenet askartelulaatikossa oransseja? Voiko joka vuosi koristella paperikukilla? Millaisia ne viime vuotiset olivat? Tai että onko lapset ees mulla sillon vai ovatko isillään?!

Onneksi on Hakaniemen tori, mistä oksat saa ostettua mummuilta kolmen euron nipuissa (kuten viimevuotinen pajunkissakranssikin). Ihan vähän kirpaisee ostaa oksia, joita saisi pellon laidalta leikeltyä itsekin. Aika helppoa on silti, kun samalla voi käydä ruokakaupassa ja ostamassa tavaratalosta hopeasamppoon tarjouksesta ja hurruutella raitiovaunulla kotiin. Ihanan kätevää jopa! Mutta se koristelu, mitä uutta keksis? Tai ainahan sitä voisi teipata höyhenet oksiin perinteiseen tyyliin… Mutta ei, emmää pysty! Kuumaliimapyssyt tulille, pompomit, höyhenet, piipunrassit ja paperikukkaset valmiiksi ja hommiin!

Lapset innostuivat tekemään supersöpöjä piipunrassihahmoja ja -sydämiä. Minä ihastuin täysin yksivärisiin koristuksiin. Kuinka ihanalta näyttikään pelkästään liilallla koristeltu oksa! Mun askarteluissa usein nähdyt paperiset rusetit pompomeilla ja piipunrassista väännetyt terälehdet, ne olivat mun tämän pääsiäisen oma tekemäni suosikki silti. Pojan tekemä sininen piipunrassisydän höyhenillä ja tyttären krokotiilioksa! <3 Kolmivuotias keskittyi enemmän maalaamaan eri värisillä maaleilla oksan vartta ja istuskelemaan sylissä.

Nyt on aamua varten odottamassa viitisenkymmentä oksaa. Toivottavasti riittävät. Ja hei, mikä näistä meidän perheen virpomisoksista on just sun suosikki ja millaisia itse teitte? Joka tapauksessa, oikein ihanaa palmusunnuntaita!

// Inspiraatioksi myös:  ja pääsiäisvitsat!





MILLAISTA ON OLLA IÄLTÄÄN PÄIVÄÄ VAILLE 11?

Lähes yksitoista vuotta sitten kello 3.13 hulautin lapsivedet olohuoneen lattialle… ai että olispa mukava muistella ensimmäinen synnytys kokonaan sanoiksi, mutta ei, en tee sitä nyt, vaan totean vain, että sain tuolloin radion soittaessa Mobya ja itse 26 minuuttia ponnisteltuani maailman parhaimman lahjan. Limpukka syntyi. Minusta tuli äiti. Ja Limpukasta tuli Miela-Ruusa.

Näin kauempaa katsoessani mietin, että vitsit sitä kyllä oli sen ensimmäisen lapsen kanssa ihanasti ummikko kaikessa. Onhan se ihan älyttömän hullua oikeasti se vanhemmaksi yhdessä hetkessä muuttuminen, vaikka kuinka on se yhdeksän kuukautta aikaa valmistautua. Näiden vuosien aikana on todellakin käynyt selväksi ainakin kaksi asiaa vanhemmuudesta: jokainen kasvatusperiaate, jonka kuvitteli toteuttavansa, on heitetty hiivattiin ja toiseksi se, että lapsi kasvattaa vanhempiaan varmasti enemmän kuin mitä vanhemmat lapsiaan.

On ihanaa huomata, että nyt mulla on nuoreksi neitokaiseksi kasvanut ihana, kohtelias, fiksu, äärettömän viisas ja kaikin puolin kaunis, suloinen tyttö. Vielä nelosluokkalainen lapsi, mutta teiniys ja murrosikä kolkuttelee jo lähettyvillä. Lasten kasvamisessa on oma haikeutensa, mutta samalla kutkutus myös kaikesta siitä mitä mahtavaa on edessä ja jännitys millaisia tyyppejä niistä oikein kasvaakaan. Äitinä huoli tietysti kasvaa, kun maailma ympärillä avautuu ja lapsi tavoittaa enemmän asioita ja maailma on kokoajan enemmän avoinna. Mutta myös luotto siihen, että elämä kantaa ja asiat menevät aivan hyvin ja omalla tavallaan.

Pyysin instagramin puolella lähettämään kysymyksiä, joita voisin kysellä huomiselta päivänsankarilta, liittyen yksitoistavuotiaan elämään. Sain ihania kysymyksiä ja meillä on aivan mainio haastatteluhetki keittiönpöydän ääressä. Joten, täältä pesee, tervetuloa Misukkiliisan yksitoistavuotishaastatteluun:

Mitä rakastat kodissasi eniten? Näitä ihania värejä ja sit mä rakastan sitä, kun täällä on aina musiikki päällä ja siitä tulee kiva mieli. Et täällä on niin paljon akkareita. Toisessa kodissa mää tykkään siitä, että me käydään siellä paljon ulkona, kun siinä on metsää lähellä.

Mitä rakastat äidissä eniten? No sitä, että se on mun äiti ja kun sää äiti oot just tollanen mikä sä oot. Sitä että sää pelleilet tosi paljon ja aivastat niin hauskasti.

Mikä on sun lempiharrastus? Lukeminen ja Ötön kodin rakentaminen. Ötö on mun sellainen pieni harmaa olio, ehkä hamsteri tai karhu, semmonen pieni pehmo, jonka äiti osti mulle viime kesänä, vaikka se maksoi viis euroa, se on siis tosi pieni. Mää oon rakentanut sille siitä lähtien kotia ja kasvattanu sen perhettä. Nyt sillä on jo vaimo ja kolme lasta ja kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Koko Ötön perhe on miniatyyrikokoisia. Ne vois ihan hyvin elää nukkekodissa.

Mikä on parasta mitä voi tehdä äidin kanssa? No se et jos äiti vie mut jonneki kivaan paikkaan ja myös on kiva askarrella tai pelleillä äidin kanssa. Ja sitten mä tykkään valvoa äidin kans pitkään ja keksiä kaikkia hassuja hahmoja ja ottaa videoita niistä. Ihan vain olla äidin kanssa. 

Mikä on sun haaveammatti? Mun haaveammatti tällä hetkellä on valokuvaaja tai sarjakuvapiirtäjä tai nukkekodin kalusteiden tekijä, se olis kivaa.

Mikä on parasta koulussa? Se että siellä on puhelinvälkät… hah, no ei. No se että siellä on kässän ja kuviksen tunteja ja kirjoitustunteja, koska siellä saa kirjoittaa… mulla on siellä semmonen Komisario Kroisantti -niminen salapoliisitarina, jota kirjotan. Ope luki sen ja sanoi, että se on tosi hyvin kirjoitettu. Haluaisin tulostaa ne tarinat ja tehdä niistä kirjan jonka nimi olisi Komisario Kroisantin kootut seikkailut.

Missä olisit viiden vuoden päästä 16-vuotiaana, jos maailmassa kaikki olisi mahdollista?  Herranen aika mikä kysymys! Höm höm…. Mää en muuten tiiä…. Jos ei olis koulua eikä mitään niin mä varmaan päivät pitkät vaan piirtelisin ja kirjoittaisin ja pelaisin. Haluaisin käydä Pariisissa ja New Yorkissa ja kaikissa siisteissä paikoissa. Musta olis kiva käydä myös Japanissa ja lämpimissä maissa.

 

Mikä on elämässä parasta? Parhaita asioita elämässä on monta monta monta monta… esimerkiksi Ötö, äiti, isi, pikkusisarukset, akuankat, kirjat, askartelu, lukeminen, se että oon just siellä koulussa missä oon. Se että mulla on hassutteleva äiti. Se että saan asua Suomessa. Se on myös parasta, että saan olla just se mikä mä oon, ettei kukaan päätä mimmonen mä oon.

Mitä tekisit just nyt jos saisit itse päättää? (tiistai-iltapäivä, klo 15.10) No, nyt mulla on semmonen olo että mä niin haluaisin, että mun tietokone olis täällä ja mä saisin pelata Simssiä ja saisin siihen lisäosan Kissat ja koirat ja et mä pääsisin heti pelaan sitä.

Millainen olis sun unelmapäivä? Haluaisin herätä ihan rauhassa, että sais nukkua vaikka kymmeneen. Haluaisin sellaisen aamupalan mitä Oulun mummu aina tekee, eli kaikki ruuat olis pöydällä valmiina ja sais kasata sellaisen aamupalan niinku hotelleissa aina on. Sitten pyytäisin kaveria ulos leikkimään, olis kesäpäivä, oikein lämmin… me voitais mennä vaikka jonneki järvelle uimaan. Se kuulostaa just nyt parhaalta. Me sen jälkeen äidin kanssa mentäis vielä maauimalaan ja sit siellä me oltais siellä aika kauan ja sen jälkeen mentäis kotiin ja katottais joku hyvä elokuva, vaikka Titanic ja syötäis tilisipsejä ja piimää. Sit mä kattoisin puhelinta ja äiti ompelis vieressä. Semmonen olis mun unelmapäivä just tällä hetkellä. Ainiin! Syötäis paljon jätskiä ja Arnoldsin donitseja ja paahtoleipää.

Mikä on sun lempimusaa? Mun lempimusiikkia on esimerkiksi Kaija Koo ja niistä musiikeista tykkään mitä äiti kuuntelee aina, tykkään tosi monenlaisesta musiikista.

Mistä te juttelette kavereiden kanssa eniten? Me jutellaan siis… ei oo sellaista mistä jutellaan eniten… jutellaan kaikesta mahdollisesta. Peleistä, kirjoista, kasveista, siitä, että miks pitää olla koulua, joskus jutellaan vaikka rakkaudesta tai kuolemasta.

Miten teidän luokkalaiset työskentelevät luokassa? Aika iso meijän luokkalaisista ei osaa olla hiljaa, joten me loput yritetään vaan keskittyä, vaikka ne sekoilee siinä ympärillä. Se on ihmeellistä, jos meillä on 10 minuuttia hiljaista.

Mitä mieltä oot kouluruuasta? No se vähän riippuu. Yleensä se ei oo mitään maailman parasta, mutta joinakin päivinä kun on vaikka kalapuikkoja tai pinaattilättyjä, niin se on parhaita. Mutta sitten jos on vaikka nuudeliquonwokkia tai koulun pinaattikeittoa, niin ne päivät on semmosia, että mä syön vaan leipää.

11-vuotiaalta kaunottarelta ehdottomasti kysyisin tietääkö hän, että hänestä tulisi heittämällä huippu näyttelijätär? No en kyllä tienny. Kiitos ihan kauheasti ihanista sanoista!

Minkä tavoitteen ottaisit, jonka haluat toteuttaa ennenkuin täytät 12? Mää ajattelin hypätä seiskapuolesta uimahallissa! Vitosesta hyppäsin viime viikolla. 

Millaista on olla iältään päivää vaille 11-vuotias? Se on jännää, ei se mitenkään kauheen ihmeelliseltä tunnu. Musta tuntuu, että oon enemmän iso kuin pieni. Semmoiselta tuntuu. 

Kiitos haastattelusta rakas tyttöni! <3 Onnitteluhalit ja limsat ja kakut säästetään huomiseen!

*Flamingo-paita saatu kaupallisen yhteistyön kautta: Blaa, Prisma.

 



FLAMINGO, PAPUKAIJA JA KUUMAILMAPALLO – LASTENVAATEAJATUKSIA

Kaupallinen yhteistyö: Prisma ja Suomen Blogimedia.

Päädyin tässä kuulkaas ihan perusasioiden ääreen tovi sitten ja pohdin erästä tuikitärkeää asiaa. Sitä, että koti ja mukavat vaatteet ovat kyllä leppoisan elämän kulmakivet. On aika jännääkin, kun etukäteen ei voi ennustaa mikä tulee olemaan se lempipaikka kotona tai mistä vaatteesta muodostuu se kaikkein lempparein. Tai voisihan sitä ennakoida, jos vaikka talon rakentaisi, että valitsisi sen keittiönpöydän paikan just siihen ikkunan alle, josta näkee auringonlaskun oikeasta kulmasta ja hankkisi just sen tuolin mistä on haaveillut. Jos ne siis olisivat ne asiat, joita pitää tärkeinä. Tai vaatteet, kyllähän sitä tietää kutakuinkin mistä tykkää ja sitä kautta voi olla melko varma, että jostain muodostuu se lempivaate, mutta ei sitä aivan täysin voi etukäteen tietää. Ainakaan lasten kohdalla. Mielipidekin kun saattaa muuttua tiuhaan.

Meillä on monenlaisia pukeutujia perheessämme. Kukaan ei ole pilkun tarkka siitä mitä päällä milloinkin on, mutta jokaisella on kyllä omanlaisensa tyyli ja suhtautuminen vaatteisiin, ollaanhan kaikki niin eri ikäisiäkin, äiti ja kolme eri ikäistä lasta. Tyttäreni tykkää eniten siitä, kun vaatteet eivät kauheasti tunnu miltään, tai ainakaan purista. Nyt olen huomannut myös erittäin hienon piirteen hänellä vaatteiden suhteen, hän nimittäin huomioi hyvällä, että vaate on kotimainen. Tämä yllätti minut ja kysyin asiasta ja hän kertoi huomaavansa kyllä, jos vaatteessa roikkuu Design From Finland -lappunen. Myös kuviolliset vaatteet kuuluvat hänen tyyliinsa, yksivärisiäkin vaatteita hänellä kyllä on, mutta huomattavasti vähemmän kuin kuosillisia. Eskarilainen taas innostuu usein asuista, joissa sekä ylä- että alaosa ovat samaa kuosia. Kolmivuotias voi vaihtaa vaatteet useaan kertaan päivässä, toisinaan kun joku muu asu on parempi kuin se edellinen ja onhan se nyt mukavaa vähän vaihdella.

Kävimme yhtenä päivänä Prismassa tyttäreni kanssa uimahallireissun jälkeen. Mietittiin siinä, että sen lisäksi, ettemme kovin usein käy automarketeissa vaikka niistä kovasti pidämmekin (koska meillä ei ole autoa), emme ainakaan osta sieltä ainakaan vaatteita. Tiesimme millaisia vaatteita olimme menossa lastenvaateosastolta katsomaan, mutta kyllä me molemmat silti myös ilahduimme erittäin positiivisesti, kun näimme nämä Blaa-merkin uudet vaatteet. Niistä sanotaan näin:

“Suunnittelemme ja valmistutamme kestäviä ja iloisia lasten käyttövaatteita. Haluamme olla osa asiakkaamme värikästä arkea ja tehdä lasten jokapäiväisestä pukeutumisesta mahdollisimman iloista ja helppoa. Teemme juuri niitä vaatteita, jotka pieni koululainen tai päikkyläinen valitsisi itse päällensä. Hauskuus – kestävyys – edullisuus!” Jes, just näin! Nämä vaatteet kiertävät varmasti seuraavallekin käyttäjälle. Tytön vaatteet serkkutytöille ja isoveljeltä pikkuveljelle vähintäänkin. Kun lastenvaatteilla on kolme käyttäjää jo pelkästään omassa perheessä, on laadulla suuri merkitys. Ilahduttaa joka kerta, kun saa siirtää rakkaudella pidetyn vaatteen seuraavalle käyttäjälle ja todeta, että ei muuten ees näytä siltä, että on pidetty niin paljon kuin on. Näissä Blaan vaatteissa on juurikin tuo piirre. 

Napattiin ostoskoriin jätskivohveleiden, astianpesuaineen, suklaavanukkaiden ja perunarieskojen seuraan jokaiselle jotain: koululaiselle ihana frillahihainen flamingoteepaita, eskarilaiselle papukaijapaita ja kolmivuotiaalle suloinen kuumailmapallopaita. Oli yllättävää mallistossa oli just jokaisen mun lapsen näköinen vaate. Ihan kuin nuo vaatteet olisivat olleet niillä aina. Näen ne yhdisteltynä erilaisiin kokonaisuuksiin, printtihousujen kanssa ja huppari niskaan vedettynä ja kimalletennarit jalassa.

Kaikesta tästä intoutuneena päätin vielä haastatella lapsiani ja kysyin, mitkä ovat heidän lempikotiasunsa ja suosikkipaikkansa kotona:

Tyttö, ihan pian 11v:

“Kotona parasta on olla jossain äidin vaatteissa, koska ne ovat niin mukavan löysiä ja ne tuoksuvat äidille. Mutta en mää aina niissä oo. Kouluun pukeudun sitten vähän järkevämmin. Tykkään värikkäistä kuoseista ja hauskoista printeistä.

Mun lempipaikka kotona on keittiössä pöydän ääressä. Keittiössä on vähiten hälinää yleensä ja radio on aina päällä, joten on hyvä tunnelma ja kotoisaa. Mulla on oma tuoli, siinä on käsinojat ja tyyny. Siihen on kiva istahtaa lukemaan Aku Ankkoja. Leivänpaahdin on käden ulottuvilla, jos nälkä yllättää!”

Eskarilainen, 6v:

“Mun lempipaikka on lastenhuone, koska nukun siellä ja siellä on mun tavarat. Tykkään kyllä myös olla sohvalla ja katsoa siinä ohjelmia. Mun lempivaatteita on kuviolliset vaatteet ja dinohupparit.”

Kolmivuotias:

“Mää tykkään junarataleikistä! Se on mun lempipaikka! Mun lempivaate on tääääääää (päällään oleva kuumailmapallopaita)! Ja Hymmä Raarau (Ryhmä Hau) -paita ja Vouseni-sukat (Frozen).” Tietysti. <3 

Näissä tunnelmissa lapsukaiset lähtivät kouluun, eskariin ja päiväkotiin ja siitä sitten isiensä luo. Jäi ihana olo siitä, että juteltiin lempiasioista ja vähän vaatteistakin. Sellainen jutustelu ja höpöttely on tärkeää! Oikein ihanaa keskiviikkoa sinne teille kaikille, toivottavasti luette tätä lempivaatteet päälläänne ja siinä kaikkein lemppareimmassa paikassa!

BANAANEJA JA KUKKIA MUN TYYNYISSÄ

Kerroinkin jo aiemmin uusista tyynyistä. Ihan lyhyessä ajassa olen tehnyt huomion, että nämä mintunvihreät muhkeudet ovat kaikkien mieleen. Ne ovat jämäkät ja superpehmoiset, niin ihmekös tuo. Olen löytänyt tyynyjä useammankin nukkujan pään alta aamuisin ja itse tarvitsen kyljelläni nukkuessani tyynyn jota halia, niin tää on kyllä aivan paras, jos on sattunut niin käymään, että se on mun viereeni jäänyt nukkumaan mennessä.

Oli ihan älyttömän hauskaa pitkästä aikaa tehdä ihan tuollaista perusompelutyötä, jossa sai vaan leikellä kankaalta muotoja ja aplikoida niitä suunnittelematta paikoilleen. Nukkuva banaani on mun lempparini. Oon varmaan kysellyt ennenkin, mutta muistatteko, tai onko siellä joitain muitakin keiden mielestä 90-luvun yksi parhaimpia tuoksuja oli Body shopin banaanisamppoo? Se oli huumaava! Mulla tulee se tuoksumuisto mieleen, kun katson näitä tyynyjä. Banskujen varalle mulla on muitakin ideoita, pitää joku päivä ottaa kone esille ja antaa hurruutella vaan. Sitä tiedä mitä kaikkea saisi aikaan!

Tyynyjen alla on kirjasta tuttu Ruun automatto-tilkkupeitto. Se on yks mun suosikkejani. Pastellinen, söpö ihanuus, joka käy leikkialustasta tai sopisi aivan hyvin myös päiväpeitoksi. Aivan pakko ottaa se kesällä piknik-viltiksi myös!

Olen saanut melkoisen tiukkaa palautetta pojilta, että siinä on ihan liian vähän teitä… Minä kun ajattelin, että se on sellaista seutua, jolla ei oo paljon liikennettä, niin sivuteitäkään ei tarvitsisi niin paljoa, mutta varsinkin kolmivuotias autopoika on eri mieltä. Ääh. No, äkkiäkös sitä sinne hurauttais muutaman lisätien, jos oikein pahaksi äityy tilanne. Usein rakennamme junarataleikit automaton päälle, niin maisemiin saa jätskikiskan, sirkuksen, vuoriston, monimuotoisia runsaspuisia metsiä, nurkka-auringonkin ja silloin ei tiettömyyskään haittaa.  

Upea, ylellinen, täydellinen ja hurmaava samettisohvakin on kotiutunut meille jo niin hyvin, että alle on pesiytytynyt likaisia sukkia. Leppoisaa loppuviikonloppua kaikille, antakaa sukkien olla, ne ehtii kyllä! <3

10 /// TONTTULAKIT

Yksi jouluperinne meille on syntynyt tässä vuosien saatossa lasten kanssa. Joka vuosi teen ainakin jollekin lapsista uuden tonttulakin. Syy on olllut useimmiten se, että lapsen pää on kasvanut ja edellisvuotinen lakki on ollut liian pieni tai sitten vaan on ollu kiva saada uudet ja sen hetkisen fiiliksen mukaiset lakit jouluun.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tyttäreni ompeli itse oman lakkinsa. Kyselin siinä, että olettehan koulussa jo ajaneet ompelukoneajokortin… Eivät olleet! Olin hämmästynyt, koska muistan itse omasta lapsuudestani kuinka se oli jollain tavalla tärkeä ja iso juttu, kun sitten sai ja osasi muka ommella sillä koneella. No mutta, äitinsä pisti sitten tyttärensä ajotuntiopintoihin. Voi kuulkaa, siinä nauru raikasi kun pelleiltiin ja hän ompeli ja suoritti korttiaan. Mun piti alunperin tehdä joku hieno plakaatti upeasta suorituksesta, mutta ehkä sen aika on myöhemmin, kun tämä vitsailu saa jatkoa. Tämä tonttulakkiajotunti oli ainakin erittäin hyvin onnistunut, onhan hän toki ompelukonetta ennen käyttänyt ja osaa homman.

Tytär lisäsi nakkikangaslakkiinsa (kangasta jäi juuri sopivasti mekosta tonttulakin verran ja en yllättynyt kangasvalinnastaan) silitettäviä leikkaamiaan kuvioita. Hodari kultaisine sinappeineen tonttulakissa, just best!

Poikien lakit tein tällä kertaa kuminauhakiristyksellä, eli ovat vähän reiluhkot muuten, mutta päänympäryksen mukaan mitattu kuminauha pitää lakin oikeassa kohdassa päätä. Ihan perustonttulakit hauskasta kuusi-vuori-neulovarillipää-kankaasta punaisllla tupsuilla. Ihan hauskat lakit, joista käyttäjät tykkäävät.

PInjacoladassa Pinjan tonttulakki, joka on ihana!

NELOSLUOKKALAISEN ITSENÄISYYSPÄIVÄN TANSSIAISASU

Viime viikon tanssiaispäivää oli odotettu monta vuotta. Nelosluokkalaisten tanssiaiset Itsenäisyyspäivän aikaan Finlandia-talossa itse pormestarin kutsumana. Useana vuonna satuin hakemaan tytärtä juuri sinä päivänä koulusta, kun neloset olivat matkalla tansseihin. Siinä ehdittiin yhdessä usean vuoden ajan miettiä mitä sitten laitetaan päälle, kun on hänen juhliensa aika.

Vuosi sitten jo päätettiin, että glittertennarit pitää olla, koska lapset eivät vielä käytä korkokantakenkiä. Balleriinat olivat toinen vaihtoehto, mutta hän itse toivoi tennareita, joten sitten ne. Niitä metsästelinkin nettikaupoista pitkin vuotta, mutta mitään sopivan räiskyviä ei löytynyt. Mekosta tytär halusi alunalkaenkin pohjemittaisen ja leveästi hulmuilevan helman. Hän on sellaista mukavuudenhaluista sorttia, eli pitkä mekko ei tulisi kuulonkaan, kun ei siinä voi tuolleen höpsötellä kuten kuvastakin näkee ja lyhyt mekko taas tuntuu epäsopivalta. Kampauksen päätimme jo varmaan eka luokalla, että tukka rusetille sitten kun sen aika on! Sitä ei siis tarvinnut miettiä yhtään.

Niin siinä sitten kävi, että viime tippaan sen mekon ompelu jäi, vaikka kuinka oli vuosikausia aikaa. Tytär itse toivoi saavansa mekon nakkikankaasta, kun sen kangasvarannoissani näki. Minä ensin vähän emmin ja siksi vähän hidastelin, että onko se liian arkinen, kun hänellä on kaksi nakkipaitaakin kovassa käytössä ja että ovatko nakit sopivia Finlandia-taloon. Voi miten mälsää ajattelua minulta! Ei varmasti ole, paljon kreisimpiäkin asuja on monenlaisissa juhlissa nähty ja se mikä on aivan mahtavaa, on se, että mekko on suomalainen! Ystäväni Hanna-Riikka Heikkilän Papulle piirtämä tyttären lempikuosi (!!!) ja äitinsä suunnittelema ja ompelema leninki. Hyvän pointin tytär itse myös sanoi, että tällainen ihana nakkimekko on monikäyttöinen ja ensi vuoden hellekesäänkin täydellisen sopiva.

Ostin askartelukaupasta kultaista silityskuvapaperia ja siitä teimme mekon helmaan yhden kultaisen nakin. Samalla kultaisella linjalla pysyttiin kultaisilla kimallesukkiksissa ja tietysti kengissä. Ostin tennarit, joissa oli kärjessä mustapohjaista glitteröintiä. Sivelin kengät loput osat liimalla ja ripottelin erivärisiä glittereitä. Suomi100-teeman mukaisesti sisäpuolista toisessa on sininen ja toisessa hopeinen kimallekuorrutus. Kenkien suhteen oli sellainen meininki, että mikään ei ole liikaa, joten myös pohjan sivuosat saivat pintaansa kuparin ja kullan hohdetta. Lopuksi suihkutin kengän pintaan lakkakerroksen. Nilkan tarranauhaan sujautin nakkikankaasta tehdyt kaksi pientä rusettia. Kengät toimivat erittäin hyvin kaksi juhlapäivää, katsotaan sitten mikä on pysyvyys kun keväällä pääsevät ihan tavalliseen käyttöön.

Tanssiaisissa oli tyytyväinen, onnellinen ja vähän jännittynyt tyttö. Minä pyyhin silmäkulmiani sekä suoraa lähetystä Finlandia-talolta katsoessani, että koululla tansseja katsellessa. Hän näytti niin itseltään tuossa asussa ja ne nelosluokkalaiset muutenkin – niin pieniä, mutta isoja ja äärimmäisen suloisia ja ihania juhlatunnelmissaan!

1 /// VÄRITYSKUVA JOULUN ODOTUKSEEN

Ensimmäinen luukku pitää sisällään jotain, mistä on iloa jokaisena päivänä jouluun saakka. Varsinkin jos tykkää väritellä värityskuvia. Minusta tämä on ihana juttu vaikka harmaisiin (toivottavasti pian valkoisiin) aamuihin, kun voi värittää aamukahvin lomassa sen numeron, kuinka monta yötä jouluun vielä on. Lapsista tämä on varmasti vielä paljon hauskempaa. Jos siis malttavat olla värittämättä koko kuvaa kerralla. Oma kolmivuotiaani väritti koko paperin samalla värillä, että sekin on toki vaihtoehto.

Oman värityskuvasi saat printattua tästä. Oikein rauhallista perjantaita ja hiljailleen leijailevia lumihiutaleita joulukuun ensimmäiseen päivään!

KLASSIKKOASKARTELUA

Meidän perheen vakkariaskartelu on tämä suloinen klassikko – vessapaperirullakiikarit! Tämän viikon saldo kiikareita oli kahdet. Kolmivuotias meni päiväkotiin kiikarit kaulassa ja kertoi hoitajille, että nämä tehdään kuumaliimalla. Toiset odottivat isoveljeä kotona eskaripäivän jälkeen. Kiikarit kaulassa on käyty marraskuisessa vesisateessa kaulassa ja on kiikaroitu kotikadun muita taloja. Kiikareista tulee kauniit, kun valitsee hienon paperin ja upean nauhan. Vessapaperiaskarteluksi älyttömän hienot! 

HAPPY HALLOWEEN

Tänään tajusin, että mua harmitti etten ole ehtinyt enempää paneutumaan Halloween-koristeluihin. Ihan huikeat naamiaiskuvat pitkin internetiä houkuttelevat ensimmäistä kertaa myös erilaisiin naamiaisjuttuihin, vaikka aiemmin kiinnostus niitäkin kohtaan on ollut melko vähäistä. Meidän kaveriporukoissa ei ole koskaan oikein pidetty mitään teemajuhliakaan. Ensi vuoteen aion panostaa, nyt on marraskuuun siirryttäessä alettava miettimään jo jouluhommia. Tänään ehdin vain kaivertamaan kurpitsalle piparireunapään (kukkien alla) ja pusuhuulet ja rakkausposket. Viime viikolla piirsin pihalle söpöyksiä. Hauskaa Halloweenia kuomaseni! <3