Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

TEIKSÄÄ ÄITI TAAS KAKUN, JOTA EI VOI SYÖDÄ?

No, tein tietysti.

Järjestelin keittiötä uuden vuoden kunniaksi ihan kunnolla. Vaihdoin kuivaruokakaapin ja isomman astiakaapin sisältöjen paikkoja. Sen aika oli, koska nyt kaikki lapset ovat sen ikäisiä, että voivat itse ottaa kaapista astiat ja kattaa pöydän tai tehdä itselleen välipalaa, joten on helpompaa, että astiat ovat sopivalla korkeudella ja entinen ruokakaappimme toteutti tämän tarpeen. Jokainen perheemme jäsen on ollut iloissaan muutoksesta.

Ruokakaappia siivotessa vastaan tuli monta kuivahtanutta pussin pohjalle unohtunutta vaahtokarkkia, ärsyttävästi pehmenneitä ruisnaksuja, päiväysvanhoja kookoshiutaleita ja joskus jossain kuvauksissa käytettyjä sokeriruusukkeita. Sehän tarkoittaa ainoastaan ja vain sitä asiaa, että MÄ SAIN LEIPASTA REKVISIITTAKAKUN. Aiemmin, kun olen esitellyt näitä kakkujani täällä blogissa, olen saanut tiukkaakin palautetta siitä, kuinka käytän ruoka-aineita väärin. No, voihan sitä siltäkin kantilta katsoa, mutta koska jokainen näistä aineksista olisi päätynyt joka tapauksessa bioastiaan, käytin ne mielelläni yhteen syömäkelvottomaan kakkuun. Nappasin vielä kakun tekoon mukaan muutaman tikkarin ja pahanmakuisen suklaakarkin herkkulaatikosta, parempi käyttää ne näin kuin vedellä sokerihimoissaan suuhunsa.

Ruualla ei saa leikkiä, sanovat. No, minä sanon, että saapas.

Ettekä arvaa, kuinka mää nautin tällaisten tekemisestä! Ihan hirmuisesti! Näissä kakuissa ei ole mitään tolkkua, kun en mä niitä mihinkään tarvitse (vaikka tälläkin kertaa haaveilin, että saisin toimia rekvisitöörinä jossain ihanassa lastenelokuvassa ja tehdä sinne suloiseen peppipitkätossumaiseen konditoriaan hyllyt notkumaan tällaisia satukakkuja!), mutta tulen niin onnellisesti tehdessäni niitä. Uppoudun oikein kunnon fantasiaflowhun. Olisittepa olleet näkemässä, kun miesystäväni tuli seuraamaan leivontatilannetta, kun viimeistelin kakkua yömyöhällä ripottelemalla päälle kookoshiutaleita ja poksutikkarin värijauhetta. Pyörittelin kakkua onnessani kakkulautasella ja toivoin, että liimaukset pysyvät (huom! marenki ei kauhean hyvin pysy kuumaliimalla, ylläri!) ja hulmuttelin kookoshiutaleita pitkin kakkua ja pöytääkin. Oot sää kyllä yhenlainen, hän nauroi ja luultavasti vähän pyöritteli päätään, en voinut katsoa kun pyörittelin itse vain sitä kakkua. Totta, niin oon.  Niin, ne lapset ja heidän kommenttinsa. He tulivat kouluista ja päiväkodista kotiin ja näkivät kakun. Ensimmäinen kommentti oli, että teiksää äiti taas kakun, jota ei voi syödä? Juu, teinhän minä, mutta eikös ole hieno. No on, vastasi jokainen. Siinä se on nyt ollut ikkunalaudalla jo päiväkausia ja kaikki meillä tietävät, että sitä saa vain katsella. Tavallaan se on siis myös ihmiskoe herkkuhimoisille, että ihan oikeasti vain katsoa saa, kun siinä nyt sattuu olemaan sitä kuumaliimaa niin paljon, että syömisestä tulisi vain vatsapuruja. Lapset varmaankin muistelevat aikuisina näitä kakkuja ja nauravat, että meillä sitä oli aina niitä äidin tekemiä kakkuja, joita ei voinut syödä. Äiti se oli ja on yhellainen. Mutta siis onhan se nyt ihan älyttömän hieno tuollaiseksi kreisiksi fantasiakakuksi, vai mitä sanotte?

Ps. Aiempia kakkuja löytyy blogin puolelta ainakin kaksi: joulukakku ja kesäkakku. Ja oikein ihanaa viikonloppua!

 

IHANAT KESÄYÖT TELTASSA, NIITÄ TÄLLEKIN VUODELLE // KOOSTE 2018 JA TERVETULOA 2019

Tämä on sellainen viime vuosi pakettiin -postaus. Tämä on myös mitä sitä tänä vuonna tekiskään -postaus. Voin kertoa jo nyt, että mitään kovin summaavaa lopputulosta en saanut aikaan ja varmasti aika pakka levällään tästä eteenpäinkin mennään, mutta kirjoitin tän silti. Tai sitten innostuin, kun katselin kuvia ja totesin, että onpa mun elämä ollut ihanaa. Ajattelin kyllä myös eilen ihan samalla tavalla, kun tein Instagramiin samanlaisen koosteen, mutta vain niistä videoista, joita olin stooreihin ladannut. Ne olivat rosoisempia, sekalaisempia kuin nämä blogin kuvat, siellä tanssin kameralle, mutta täällä taas pistän nakkikastikkeen suoraan puoliksi pöydälle ja otan kuvan. Molemmat näyttävät ihan minulle, kumpikin on täyttä totta.

Viime vuonna kävin muutaman kerran retkiluistelemassa. Sain synttärilahjaksi jopa ihan oikeat kenkiin kiinnitettävät retkiterät, mutta päädyin kuitenkin takaisin 90-lukulaisiin Susaneihin. Terät tarvitsisivat oikeanlaiset kengät ja eihän mulla sellaisia ole, mutta ei sillä väliä. Kaikista parasta retkiluistelussa oli ehdottomasti se, että luistellessa maisemat kokoajan vaihtuivat. Suvisaaristossa vietetyt luistelupäivät olivat kauniita pakkaspäiviä painumassa iltaa kohden ja kaikki valkoisen ja sinisen sävyt näkyivät ympärillämme. Ihanaa! Odotan tosi paljon kunnon pakkasia ja toivon, että tänäkin vuonna päästään luistelemaan, kaikki on vaan niin kaunista silloin.

Tuntui kuin sydän pakahtuisi kaikesta kauniista ympärillämme. Jokaisella laivareissulla halusin mennä kannelle katsomaan auringonlaskua ja toivoin, että saataisiin ikkunallinen hytti, jotta saisin herätä katsomaan nousunkin. Telttaretkillä valitsin teltan paikaksi aina sen mistä näkee veden. Onnekseni olinkin monta yötä teltassa ja jokainen niistä oli hyvä yö. Tulevana vuonna toivon voinani telttailla ja retkeillä edelleen ja vielä vähän enemmän, mutta en ota siitä paineita. Joka vuosi haaveilen Lapin vaellusretkestä ja kyllä senkin aika taas joskus tulee, jos ei tänä vuonna niin sitten jonain muuna.

Perhe vuonna 2018. Olimme oma nelikkomme, mutta saimme enenevissä määrin mukaan myös kolme muuta ihmistä. Niinä aikoina kun lapset olivat isillään, olin paljon kaksin miesystäväni kanssa. Monella tavalla kaikki aika on siis ollut tyystin erilaista kuin koskaan aiemmin. On ollut ihanaa huomata kuinka sekä mun, että miehen lapset ovat tykänneet todella paljon olla toistensa seurassa ja niillä on kivaa keskenään ja meillä koko seitsikolla on myös. Ei missään tapauksessa itsensäänselvä juttu. Meidän neljän, minun ja lasteni välit ovat suloisen mutkattomat ja vitsikkäät. Ollaan kaikki melkoisia huumorilissuja ja vitsiniekkoja. Halitaan, pussataan ja kerrotaan rakastavamme jokaisena päivänä, kun ollaan yhdessä. Jokaisen lapsen saan usein kainalooni sohvalla tai yöllä viereeni nukkumaan.

Omat lapseni ovat kasvaneet kuten aina, yllättävää. Esikoinen lähestyy teinivuosia. Ihan hullua, koska aina tälleen tammikuussa muistelen sitä, kuinka aloitin bloggaamisen ja tuo tyyppi oli mun vatsassani silloin! Hän on innostuvainen ihana nuori neito. Juuri nyt suurimman fanituksen saa Soturikissat-kirjat, videoiden tekeminen ja editointi ja näytelmäkerhoharrastus. Eskarilaisesta on tullut verrattain rauhallisempi ekaluokkalainen, jota nyt joululomalla katsellessani ja kuunnellessani pakahdus vaan mylläsi rinnassa. Hän on niin hauska ja fiksu tyyppi, joka osaa ottaa mielettömällä tavalla muut huomioon, mutta kuitenkin myös kiukutella omaan tyyliinsä, joka saa mut raivon partaalle. Ja jolla on maailman kaunein käsiala. Kohta se varmaan alkaa kirjoittaan suttuisasti, kun aina sitä ääneen ihailen. Nelivuotiaasta on kuoriutunut vuoden aikana omaa tahtoa ja erilaisia supersanakariasuja käyttävä pikkutyyppi, joka todella osaa neuvotella ja jolla on tiukka tahto. Eniten häntä kuvastaa tällainen tilanne:

- äiti, saisinko yhden karkin?

- Ei, ei me nyt oteta karkkia.

- Mutta minä haluan, haluan yhden karkin.

- Ei, ei oteta.

--- (mahdollisesti toistoa)

- No, okei saat yhden.

- Ei, minä haluan kolme.

- Ei, ei todellakaan, saat sen yhden. 

- Äiti, minulla on sinulle kaksi vaihtoehtoa: minä otan kaksi tai minä otan kolme karkkia. MINÄ VALITSEN KOLME! SE ON SOVITTU!

Menneenä vuonna oli tietysti ihana matkamme Malediiveille. Siihen liittyi useampiakin teejotainmitäetootehnytennen-kohtia, lähtien ihan siitä, että en ollut ennen käynyt Malediiveilla. Se olisi liian helppo piste tässä pelissä, joten sitä ei lasketa. Matka oli tajuttoman upea ja välillä tulee olo, että tapahtuiko se edes oikeasti, kun kaikki vaan oli niin hienoa ja kaunista ja i h a n a a. Kunnon rakkausmatka. Parisuhde on hyvä ja tasainen ja olen äärettömän kiitollinen kaikesta siitä. Tuntuu vaan välillä ihan uskomattomalle, että joku jaksaa katella mua ja mun omituisuuksia – ei voi sanoa joka päivä, koska emme asu yhdessä…. eli ehkäpä juuri siksi jaksaakin! Hehe. 

Koska yhtäkkiä olinkin parisuhteessa, niin mulla ei ollutkaan aikaa ja intoa enää järkätä niin paljon bileitä, kuin aiemmin. Ja minä jos joku olen se, joka niitä järkkää. Eli tänä vuonna aion kyllä herätellä henkiin kaikki bailuut, koska rakastan bailuiltoja ystävien seurassa. Ei silloin tarvitse välttämättä lähteä minnekään, mutta tuntuu, että niihin saa ainakin parhaiten ystäviä koolle. Jospa kukaan ei vastaisi juhlakutsuun, että tuun sitten seuraaviin, koska silloin tulee olo, että olen itsestäänselvyys juhlajärjestäjänä. Tuo lause nimittäin painoi mun mieltäni vuonna 2018, kun niitä bailuja ei juurikaan ollut. Mutta näinhän mää ystäviä silti paljon ja tehtiin vaikka mitä yhdessä, vaikkei niitä bileitä järjesteltykään samaan tahtiin.

Keväällä aloitin toisen kirjaprojektin ja sitä miettiessä, tehdessä ja valokuvatessa menikin paljon aikaa loppukesään saakka. Lempyskirjan taustalla oli myös ajatus siitä, että ihan arkisiakin asioita voi ja pitää ja saa tallettaa muistoihin. Niihin on kiva palata välillä, kun eihän kaikkea todellakaan muista ilman, että kirjaa jonnekin ylös. Tänä vuonna siis aion tehdä myös enemmän erilaisia listoja!

Instagramissa tuttavani Ida-Lotta teki loistavan listauksen ja hänen luvallaan jaan sen teille täällä myös:

  1. Syödä 30 pitsaa.
  2. Käydä 20 yleisessä saunassa.
  3. Aloittaa keskustelun ainakin 5 ihmisen kanssa, joita näen jatkuvasti.
  4. Laskea kaikki keikat, joilla käyn.

Aion kirjata saman listan myös itselleni, mutta saunoiksi lasken kaikki saunat, joissa saunon. Ja ehkä pitsamääräksi vaihdan 60 tai 100 koska rakastan pizzaa! Ehkä sata on liiottelua.

Muutaman lisän listaan keksin omalle kohdalleni:

  • Ota enemmän valokuvia ihan tavallisesta arjesta.
  • Tee edelleen asioita, joita et ole tehnyt ennen ja listaa ne.
  • Nuku ainakin 10 yötä ulkona.

Edelleenkin olen vähän hakoteillä sen suhteen mitä tahtoisin ja osaan tehdä. Epävarmuuksia on hirveästi. Haluaisin maalata enemmän. Kirjoittaa. Tarinoita ja erilaisia tekstejä, mutta ihan myös erilaisilla käsialoilla asioita paperille. Piirtää. Neuloa. Tehdä kauniit ohjekuvat kirjoneulekuvioista. Ottaa parempia valokuvia. Päivittää blogin ulkoasua enemmän sellaiseksi millainen sen tahtoisin olevan. Kutoa. Käydä kaikenmaailman lääkäreissä perustarkastuksissa. Hypätä laskuvarjolla. Kiivetä korkealle. Ajella kesäyössä. Nähdä kauniita paikkoja. Tehdä enemmän ruokaa ja leipoa. Olla enemmän lasten kanssa läsnä.

Katsotaan mihin pystyn ja minne mieli ja tuuli vie. Semmoinen mää vähän oon, että sinne mennään minne ne vie ja olkoon niin. Tähän loppuun leppoisa pieni kuvakooste vuodesta 2018 kuvateksteineen.

Pidän kädestäsi aina kiinni, muru. Mulla on aina joku lapsi tai lapsia (omia yleensä) pitämässä kädestä kiinni, kun kuljetaan jossain. Se on parasta.Otetaan edelleen ryhmäkuvia, ei yhtä vaan kuinka monta. Aion edelleen olla se huomaamattomin.Aion pysähtyä tien varteen tai jäädä linja-autosta tai huudahtaa seurueelleni stop, jos tulee tilanne, että maailman kauneus sen vaatii. Rakastan tätä maapalloa ja sen pastelleja. Pussailen ja hellin. Paljon. Pussailtiin ja hellittiin. Paljon. Kesäyölove. Mulla soi tässä tätä kirjoittaessani taustalla Neil Youngin Harvest Moon, voisko olla sopivampaa. Ihan ku oisin joku elokuvan hahmo, joka öisin kirjoittaa ihanista asioista, heh. Paitsi ettei nyt oo kesäyö vaan myrskyisä talviyö.Enemmän kakkuja. Voileipäkakkuja. Kermakakkuja. Ei ainakaan mitään tiiviitä raakakakkuja. Koristuksia. Paljon kortistuksia tälle vuodelle. Ois mahtavaa oppia tästä aihealueesta lisää! Tämä kuva on mahtava. Tämmöstähän se kaikki aina on.Teltan ovi aamulla auki ja tuuletusta paljaille varpaille, jotka eivät ole kesän lämmöstä tarvinneet edes makuupussia.Hikiset ja märät vaatteet tuulettumassa ja kuivumassa säässä, jossa ei käy tuulenvirettäkään. Miettikää, miten ihanaa se kaikki on! Voi kesä, suloinen kesä!Naapureille soitto, että nyt pihalle, mulla on teille jäätelöä. <3Tämä viikonloppu keski-Suomessa. Vitsit miten ihana se olikaan. Hypittiin laiturilta vaatteet päällä uimaan. Istuttiin saunassa pyllyt tiukasti vieretysten ja pulahdeltiin uimaan, sillon oltiin tosin jo heitetty vaatteet pois. Naurettiin kippurassa kun tanssittiin ysäriteknoa. Mua alkaa melkein aina itkettää, kun mietin miten onnekasta on saada olla ystävä sellaisille ihmisille, joiden kanssa saa kokea kaikkea tällaista, mökkiviikonloppuja ja sen sellaista.Tästä nyt on tullut sellainen perinne, että otetaan kuva kohti järveä, kun aurinko paistaa haarovälistä. Mitä lie.Vuosi vuodelta ihmettelen miten Halloween tulee niin nopeasti enkä ehdi valmistautua, mutta aina silti saan aikaan kuitenkin melko hauskoja “kurpitsoja”. Voisikin siis aloitella jo nyt.Ainiin, tein myös maton. Tässä kuteita, joita maalasin.On ihanista ihaninta, kun ihmiset menevät naimisiin. Sain tehdä parikin hääbingolappusta ja pitää muutenkin melko monet bingot, se on mahtavaa!Kolmi- ja nelivuotiaana ja minkä tahansa ikäisenä saa ja pitää ja voi ja on lupa käyttää kaikenlaisia mekkoja ja asuja, joista tykkää. <3 <3 <3Tein mielestäni söpö sitruunatyynyn, mutta sanoivat, että se on bataatti, peruna, nauris tai inkivääri. Sama se. Haluan näitä lisää. Sohvan pullolleen erilaisia samettiisia tyynyjä, jotka ovat kaikkea muuta kuin kulmikkaita.Alkukesän viikonloppu Liesjärven kansallispuistossa oli lumoava. Sen jälkeen olen miettinyt miten pääsisin luontoon enemmän.Kaiken ei aina tartte olla niin vitun vakavaa. 
MULLA OLI KEIKKA! Puhelaulubingo! Olin onneni kukkuloilla. Tässä kuvassa tosin saatan laulaa myös Ei oo, ei tuu.Samoilla festareilla oli myös maailman kaunein ulkohuussi. Omenapuun alla. Tytär ompeli itselleen housut. Culottekset. En voisi olla ylpeämpi hänestä.
Tauluseinä ei tainnut vuonna 2018 vaihtua niin tiuhaan kuin aiempina vuosina. Oli enemmän YES-meininkiä muuten.Meistä tuli mestareita tekemään sushia itse. Tavoitteena tehdä enemmän vielä söpömpiä annoksia. Kuvan sushidonitsit tosin ovat lapsien enkä pidä niitä vertailukohtana omilleni, koska en pysty söpömpiin.Kun käytiin ostamassa tuota uv-paitaa ennen matkaa, mua jännitti niin, että olin pahalla tuulella. Pelkäsin, että maailmanloppu tulee enkä pääse pitämään paitaa. Ei tullut! Onneksi.
Lasten ideat ja aikaansaannokset hämmästyttivät. Tämmösiä, tuosta vaan! Mieletöntä!Bättre Folkissa oli pirskatin kylmä. Saman verran vaatetta päällä kuin nyt, mutta mitäpä siitä. Tänä vuonna ajankohtaa siirrettiinkin heinäkuun puolelle.Tuo yläkaappi on aina auki. Oon niin lyhyt ettei se haittaa.Mulla on pala tätä aitaa seinälläni.Villasukkavarpaat teltan ulkopuolelle sen verran, että piti pian vetäistä makuupussiin, kun niitä alkoi paleltaa kovassa tuulessa. Mutta oi mikä yötön hailuotolainen yö.Onnellinen muia -80Vuosi 2018 kirjattaneen ylös vuotena joka Arposen Tiina teki paljon koristeellisia pipareita, joista maistoi vain talon nurkkaa.
Taivas lähes päiväntasaajalla. Tästä kun käveli noiden talojen taakse, siellä oli ilmastoitu vessa, jossa oli niin viileää, että varpaita alkoi taas palella (kuten hailuotolaisessa kesäyössä), mutta jossa tuoksui raikkaan ihanalle sitruunaruoholle.Hirviässä kiireessä matkalle mukaan teetetty paita Lempeyskirjasta tutulla kuvalla. Vähän jäi puolitiehen tuo homma, kun reissun jälkeen olikin yhtäkkiä jo joulukuun alku ja nyt on jo tammikuu. Ostaisitko tuollaisen paidan? Voi ihana maailma, ihana Malediivit, ihana Intian valtameri. Pidetään tästä pallosta huoli.Ne aamiaiset, kun pöydällä on paljon kaikkea, ne ovat mun suosikkejani.Kävin äsken tarkistamassa onko mulla tyhjiä maitopurkkeja. Aion säästää nyt niitä paljon, jotta ei tarvitse sitten litratolkulla juoda jotain kun on pakkaset. Näitä jääpalataideteoksia teen tänäkin vuonna, se on varma. Kaisu ikuisti mut hyppäämässä mereen syksyllä. Yritin ensin istua eteerisesti laiturilla, mutta ei, tämmönen mää oon.Arkiruokaa.Tulppaaniaika on ihan pian taas! Voi että! <3Poikani samoissa maisemissa kuin minä pikkutyttönä Ruotsissa. Kuljettiin ilta hiljaisen synnyinkaupunkini kaduilla Ruotsissa. Tuntui hassulta ja ihanalta samaan aikaan. 
Kesän ekat puhalluskukat!Tänään jo mietin, että vitsit miten kivaa, kun kohta on kesä (tammikuussa tulee jo se fiilis!), kun saa piirtää taas katuliiduilla. *kasvonsydämenmuotoisilla silmillä*Näiden karttojen piirtäminen ja maalaaminen on niin mukavaa. Tämä kertoo kesäsuunnitelmistani 2018. Voin käyttää myös vuonna 2019. Saa käyttää.Villasukkia. Mulla on tosi monet, mutta mistään en raskisi luopua. Pidän eri pareittain. Lupaan nostaa jalat sohvalle ja lepuuttaa useammin tänä vuonna. Olla vain.
Lempeyskirja. 
Huom! Pitää muistaa ostaa uudet leveälahkeiset musta housut.Kalapuikot, aina hyvä.Hyppää korkealle! <3 Näe isoja puita ja halaa niitä. Tai aseta lapsesi puun juurelle ja toivo, ettei kukaan muu puuta katsomaan tullut ehdi tulla kuvaan. Ei tarvi säännöstellä sokerin syöntiä, jos ei taho. Mulla on sellainen kasvatusperiaate, että jonottaessa saa rimpuilla, itseasiassa aina saa. Kaikki me rimpuillaan omalla tavallamme. Ryijyjakkaran tekeminen vei mukanaan niin, että jos se minusta olisi kiinni tai siis niinhän se onkin, mutta että vois olla silleen, että meillä olisi kotona kymmenittäin ryijyjakkaroita. 
Torronsuo kesäkuisessa aamuyössä.Jos sulla on vaan mahdollisuus neuloa uima-altaassa niin tee se. Muut kattoo varmasti ihmeissään ja ittiä naurattaa ja tulee olo, että näin sen pitää ollaki. Täydellistä!Laitoin Pinjalle illalla viestin, että pääsiäisaskartelut kannattaa varmaan aloitella jo, se on niin pian tuo pääsiäinen kuitenkin.Aina ei ehdi edes ottamaan kenkiä pois jalasta siinä teltan suulla. Eiku aivan, tää oliki vaan teltta jossa käväisin ottamassa kuvan, omani oli tämän takana. 
Lähes vuosi sitten ilmeistyi käsityökirja, josta olen tosi ylpeä. Kiitos Johanna ja Henna-Kaisa yhteistyöstä. Saan lähes joka viikko kyselyitä joistakin mun käsitöistä, jotka ovat vilahdelleet vuosien saatossa blogissa tai pinterestissä – melko monet niistä löytyy täältä kirjasta ohjeineen.Nakkipalmuja. Perus arki.Nonparelleja ja karnevaalikeksejä. 80-luku best. 2018 best. 2019 best. Tykkään aina ihan todella paljon ottaa näitä valiaikakuvia neuletöistä. Siksi pian koittaa taas kivoin aika tehdä tällaisia, kun valoakin tulee lisää. Vaikka ajankohdallisesti sukkia olisi varmaan järkevin tehdä just nyt. 

Maaliskuussa 2018 tajusin, että KERRAN LUMILAUTAILIJA, AINA LUMILAUTAILIJA. Hyvää pääsiäistä jo ennakkoon. <3
Näihin helmikakkupalasiin on hyvä päättää tämä postaus. Olipa melkoinen, ihana vuosi 2018. Nyt on 2019, olkoon tämä hyvä. Pitkä matka millenniumista tähän, vaikka hujaukselta tuntuukin. <3

HAVUISA KUKKAKIMPPU OVEEN // LUUKKU 21

Tein reilu kuukausi sitten yhdessä pressitilaisuudessa tämän havuisan kukkakimpun. Kotona otin palan lahjapaperia ja tein kimppuun rusetin. Kimppu päätyi roikkumaan oveemme. Voi miten kauniilta se siinä näyttikään. Sittemmin löysin viime vuonna Suuri Käsityö -lehteen tekemäni glitterkranssin ja kimppu siirtyi sänkyni viereen seinälle. Se oli sille vieläkin parempi paikka, koska sain ihastella sitä joka aamu ja ilta sänkyyn mennessä ja noustessa.  Kuinkas sille kimpulle sitten muutamassa viikossa kävikään? No näin. Se kuivahti kauniisti. Pidän aitojen kasvien kimpuista ja tällaisista kuvapareista. Siksi tätä tänään. Vielä ehtii keräämään ennen jouluakin kauniin kimpun sekä luonnon, että kauppojen kukista ja kasveista. Sitten vaan ensi vuoteen odottamaan miten ne kuivuvat.

Leppoisaa joulunalusviikonloppua!

LEMPEYSKIRJA – PIRSKATTI VIEKÖÖN, MUN TOINEN KIRJANI, IHAN MAHTAVAA

Vihdoin se päivä koitti, kun sain käteeni Muita ihania Lempeyskirjan. Mun toisen kirjani. Myös toisen kirjani koko tänä vuonna. Hassua. Silloin vuosia sitten kun aina vuodenvaihteessa kirjoitin lupaukseksi sille vuodelle, että teen kirjan, niin nyt yhtäkkiä olenkin tekaissut kaksi.

Lempeyskirja. Mitä se oikein tarkoittaa?

Takakannen teksti kertoo näin: Muita ihania – Lempeyskirja on kokoelma veikeästi vinksahtaneita, hulvattoman lempeitä huoneentauluja ja sopivan suurpiirteisesti täytettäviä tehtäviä. Ja sitä kaikkea kirja juurikin on. Kuvia, joihin olet saattanut törmätä täällä blogissa tai instagramissa. Osa kirjan sivuista on tehtäviä, joihin voi kirjoittaa talteen asioita, joita ei välttämättä muuten muistaisi. Kirja on muisto omasta itsestä lähtien siitä hetkestä, kun kirjaa alkaa täyttämään. Toisaalta, kirja antaa varmasti jotain myös niin, ettei sitä täytä ollenkaan. Katselee vain. Aivan viimeisillä sivuilla on vinkki, että kirjan sivuja saa ja voi leikata, jos haluaa jonkun sivun laittaa seinälle muistuttamaan jostain asiasta. Minusta se olisi jopa suotavaa, jos johonkin sivuun tykästyy, harmihan se olisi niitä hillota pelkästään kiinni kirjassa.

Aina niitä parhaita juttuja ei keksi itse. Joskus joku sanoo jotain juuri sopivaa siihen mun omaan hetkeeni, vaikka se toinen selittäisi ihan jostain muusta ja lause jää pyörimään ja tuntuu merkitykselliseltä. Sellaisia lausahduksia kansien väliin pääsi viisi. Kiitos ystäväni Rea-Liina ja Anna, kiitos Tämän kylän homopoika -Eino, kiitos Anna palaa Anna ja kiitos Asikaisen Maiju.

Toivoisin, että kirja olisi tavallaan sellainen vähän hömpsä kirja pöydän kulmalle, jota aina toisinaan selailisi. Ei tarvitsisi olla muuta. Ja jollekin toisellesellainen kirja, josta löytäisi jokaisella kerralla jotain uutta, ehkä jostain kuvasta jonkun oivalluksen omasta itsestä tai ihan vaan karamellin hassusta paikasta. Jollekin kolmannelle se olisi kirja, joka ei todellakaan olisi mitenkään hömpsähtänyt, vaan joka pistäisi ajattelemaan omia kaavoja omassa elämässä ja joka ehkä muuttamaan jotain parempaan suuntaan. Ja toivoisin kirjan tuovan jokaiselle sitä käsissään pitävälle LEMPEYTTÄ. Lempeyttä elämää ja itseä ja muita kohtaan. Ei kai kaiken aina tartte olla niin vitun vakavaa – silleen lukee yhdellä aukeamallakin.

Nyt kun kirja ehti tulla ulos jouluksi, toivon, että se löytyisi monen lahjapaketista jouluaattona. Tulisipa siitä joillekin tärkeä kirja. Se olisi mun haave.

Tänään haluankin vinkata, että Adlibrikseltä ehtii hyvin tilaamaan kirjan vielä joulupakettiin, mutta kannattaa osallistua myös Instagramin puolella joulukalenteri-arvontaan sekä mun, että Pinjan profiileissa ja kirja saattaa pölähtää sulle sitä kautta, jos onnetar suosii. <3

Kiitos vielä ja taas kaikille niille ketkä kirjan teossa mua auttoivat ja olivat tukena ja tietysti hurjan palkon kiitoksia teille blogini lukijat ja seuraajat – ilman teitä ei olisi Lempeyskirjaa. Sydän täynnä kiitollisuutta täällä, kiitos! Ihanaa, kun olette! <3

TEE ITSE LUCIAN PÄIVÄN KRUUNU // JOULUKALENTERIN LUUKKU NUMERO 5

Tämän päivän luukussa ennakoidaan. Lucian päivää vietetään ensi viikolla ja nyt on aika aloittaa kruunun askartelulla. Kasvoin nelivuotiaaksi Ruotsissa ja muistan hämärästi ja valokuvista, että paikallinen Suomi-seura juhli Lucian päivää. Minustakin on ihan pikkutyttönä kuva noista juhlista, kun on kruunu päässä ja kynttilä kädessä. Sen suloisen lapsuusmuiston kunniaksi ja Lucian päivää juhlistaaksemme askarreltiin tällainen turvallinen kynttiläkruunu, jota voi käyttää kuka tahansa, joka haluaa juhlaapäivää juhlia.

Materiaaleina on vihreää samettikangasta liimattuna kartongille ja erilaisia papereita, joista tehdään kynttilät ja kukkaset. Itse kiinnitin kynttilät ensin kaksipuoleilla teipillä ja vasta sen jäkeen ompelin ne paikoilleen, mutta en suosittele sitä tapaa, sillä teipin liimat tarttuivat ompelukoneen neulaan. Paperikukat leikattiin kartongista ja erilaisia papereista ja kuumaliimattiin yhteen ja paikoilleen. Hitusen vieläliimaa kukkien keskelle ja ripaus glitteriä. Jotta kruunun säädettävyys olisi mahdollisimman helppo ja kruunu kävisi mahdollisimman monen kokoiseen päähän, ommeltiin siihen reilut pätkät leveää tarranauhaa. Tämän postauksen alimpana on muistiinpanokuva, jossa näkyy ohjeet, kuinka saat tehtyä oman kruunusi. Ne eivät ole varsinaiset kaavat, koska annetaan luovuudelle suurempi mahdollisuus näin.

Oikein ihanaa joulukuun viidettä päivää! 

HAUSKAA HALLOWEENIA HEI!

Tein muutama kuukausi sitten kesähelteillä käsityölehteen Halloween-askarteluja. Ihan ei silloin meinannut lähteä ajatus tai fiilis lentoon, kun oli mahtavat helteet ja yhtäkkiä piti saada ajatus lokakuuhun. No, kädenjälki löytyy uusimmasta Suuri Käsityö -lehdestä ja loppujen lopuksi sain tosi kivat jutut sain sinne kyllä tehtyä, että eipä siinä sitten kummiskaan mittää hei! No mutta, siitä siirrymmekin aasinsillalla tai millä tahansa sillalla tähän päivään, että…

Hoksasin tänään aamuisten kuvausten jälkeen noin klo 12.50, että eihän mulla oo kurpitsoja! Olin eilen etsinyt molemmista varastoistamme poikien talvikenkiä niin raivokkaasti, että siivosin lattiasta kattoon toisen varaston ja toisestakin kävin kaikki laatikot kurkkaamalla läpi, eikä kenkiä löytynyt. Sen sijaan löytyi paljon kiertoon lähtevää kamaa, jota sitten tykittelin paikalliselle facebook-kirppikselle. Ihme juttu, että jaksoin innostua. Olen jokaisen kauppakerran todennut, että ei enää ikinä, koska vaikka kuinka painottaa, että ei säätöjä ja heti viesti, kun oot päättänyt ostaa asian ja että nouto nopeasti, niin joka kerralla mulla jää eteiseen odottamaan joku ns. myyty/ostettu/aaveetettu asia, jota kukaan ei koskaan tullutkaan hakemaan. Se aina pistää tuntemaan vihan tuntemuksia niitä ryhmiä kohtaan. Elisilta meni sitten viestitellen, että kuka hakee mitäkin, eikä käynyt mielessäkään, että huomenna on Halloween ja kyllä sen verran voisin panostaa, että yllättäisin lapset joka vuotisella kurpitsa-asetelmalla. (täällä viime– ja toissavuotiset) Paitsi sitten klo 12.50 tänään. Äkkiä tarkistus, oliko mahdollisesti joku tulossa just silloin hakemaan jotain. Ei ole, jes, eli pyörän selkään ja kohti läheistä kauppakeskusta ja sieltä pikapikaa takaisin kurpitsat, verigreippi ja paprika kauppakassissa.

Kirppiskamojen myynti onnistui mainiosti, kaikki olivat ihanan nopeita ja en eronnut ryhmistä kiukkupuuskissani. Mietin, että miten sitä voikin muka olla sellainen olo, että ole jaksanut tehdä kesäisten halloween-askartelujen jälkeen m-i-t-ä-ä-n, vaikka niin paljon hauskoja ideoita on ollut mielessä. No, äkkiäkös sitä sitten kun hommiin kunnolla pääsee! Kolmeen mennessä olin piirtänyt naamoja, pilkuttanut, sprayannut, vuollut perinteisimpään kurpitsaan kolot kynttilöille sekä kuumaliimaillut paperikukkia tyyppien päihin.

Tykkään halloweenista. En niistä lelu- ja krääsäkauppojen valtoimenaan notkuvista oranssi-mustista rekvisiitoista niinkään. Tykkään tästä lokakuun värimaailmasta. Pastelliväreistä ja vähän siitä hurjuudesta ja niiden yhdistelmästä. Siitä, kun ihmiset panostavat, järjestävät juhlia ja pukeutuvat kreiseihin ja näyttäviin asuihin. Kauhuelokuvistakin tykkään. Karkki ja keppostelusta en tiedä, ehkä Amerikassa se olisi hauska joskus kokea. Tykkään laittaa nämä pienet kurpitsat meidän perheelle aina lokakuun lopulla, siitä minä tykkään. Siitä, että saan tehdä nämä ja ihastella niitä ja kertoa teille tämän päiväkirjamaisen tarinan tästä päivästä.

Tyttären tultua koulusta passitin hänet apurikseni, että sain otettua kuvia. Hitusen oli malttamatonta seuraa ja minä liian kiltti ja niin kovin montaa ruutua en ehtinyt ottamaan ennenkuin meinasi mennä molemmilla hermot. Toisella siihen, että piti auttaa ja toisella siihen, että toinen valitti, vaikka toinen yritti lahjoa salakätköstä kaivamallaan suklaapatukallaankin. No mutta, kivoja kuvia saatiin silti ja aika ihania näistäkin tuli, vai mitäs sanotte?

Talvikengät ovat edelleen teillä tietämättömillä, onneksi on lämmintä. Hauskaa Halloweeniä hei!

HÄÄBINGOMUIJANA RAKKAUSJUHLISSA

Olen ollut elämäni aikana ehkä parissakymmenissä häissä. Mukavia juhlia ovat olleet kaikki, mutta varmasti koskettavimpia ne, joissa hääpari on ollut itselle läheinen ja on saanut seurata heidän elämäänsä läheltä muutenkin. Jos joku joskus rakkauttaan juhlii ja minut häihinsä kutsuu, olen kyllä todella otettu siitä, että haluavat minutkin paikalle. Ja olen äärettömän onnellinen heidän rakkaudestaan. Jotenkin tässä neljänkympin korvilla on nähnyt ja kokenutkin sen verran, että mitään asioita ei pidä samalla tavalla tai millään tapaa itsestäänselvinä niin kuin vaikkapa parikymppisenä piti. Huomaan sen siitäkin, kuinka alkaa itkettää kaikki puheet, joissa puhutaan rakkaudesta. Mulla on välittömästi hanat auki.

Mun omassa ystäväpiirissä ei ole koskaan ollut varsinaista hääbuumia. Toki muutamat ovat mennä päräyttäneet naimisiin, mutta ei niin, että olisi ollut kesän viikonloput täynnä polttareita ja hääjuhlia. Häät ovat juhlina aina niin omanlaisensa, niissä näkyy hääparin oma tyyli ja juhlat muodostuvat aina juuri heidännäköisikseen. Ikinä ei etukäteen voi tietää tarkalleen mitä on luvassa ja siksi häihin on aina kutkuttavan jännä mennä. Tykkään häistä. Oikeastaan tykkään ihan hulluna.

Se, että ystäväpariskunta menee naimisiin pitkän yhdessäolon jälkeen, tuntuu pakahduttavan ihanalta, vaikka toki tietysti suloiselta tuntuu sekin, jos joku menee siinä rakastumisen huumassa suhteen alussa. Rakkaus jos joku, on täydellinen syy juhlia. Mun ajatus karkaa kokoajan kaikkiin ihaniin häämuistoihin. Siihen, kun isi ja äiti meni naimisiin ja mun tukka oli käherretty ihanasti silleen kaarelle sisäänpäin. Tai kun tanssittiin jotain lambadaa 90-luvun alussa enoni talvihäissä ja kaikilla naisilla oli jotain mahtavaa musta-kultaista sen muodin mukaista täydellistä juhla-asua päällään, oli hulvattoman hauskaa ja ihan mahtavaa saada tanssia yömyöhään aikuisten ja serkkujen kanssa. Tai kun pidin veljeni häissä puheen, jonka suunnittelin edellisiltana äkkiseltään ja repesin itkuun aivan täysin kesken puheen. Tai kun juhlittiin ystävän häitä, jonne kehiteltiin toisen ystävän kanssa puhe edellisen puheen aikana, koska meilläkin oli niin paljon ihanaa sanottavaa sulhasesta. Tai kun juhlittiin ihania elohäitä pimenevässä illassa vanhojen työkavereiden kanssa suloisesti laitetussa puutarhassa. Tai, kun kavereiden bändi soitti ystävien superkauniissa häissä ja koko paikka oli täynnä rakkautta koko illan. Tai mun lempitarinani, kun ensin nappasin hääkimpun ja sen jälkeen löysin täydellisissä rakkaushäissä pöydältä yksinäisen rihkamasormuksen ja tutustuin uuteen ihmiseen ja mentiin vitsaillen leikisti naimisiin, koska olihan se sormuskin ja käytiin katsomassa tähtiä katolla ja pussailtiin yömyöhällä.

Tänä syksynä pääsin juhlimaan ihanaa Annaa ja Juhoa. Anna on mulle kuin pikkusisko, se sellainen, joka on aina kuitenkin viisaampi ja fiksumpi kuin minä, vaikka olen häntä monta vuotta vanhempi. Ollaan tunnettu yli vuosikymmen ja aina se on ollut yhtä rakastunut Juhoonsa. Tuntui todella ihanalta saada olla juhlistamassa heitä. Suuren kunnian sain myös, kun sain tehdä juhliin hääbingon. Sen sellaisen, joka on jokaisen paikalla pöydässä odottamassa ja jota täytellään sitä mukaa, kun keksii kuka on mitäkin. Tää on yks mun lempiasioitani hääjuhlissa, vaikkakin se jää useimmiten vähän piiloon siellä muun ohjelman seassa ja se on tietty tarkoituskin, että sitä pelaillaan taustalla. Olen tehnyt hääbingoja aiemminkin, veljeni häihin ja tänä vuonna myös ihanan Pajun hääjuhliin (kuva alla). Enkä muuten koskaan ole häissä muistanut itse pelata bingoa. Ehkä siksi, että aina bingoa tehdessä jo mietin, että kukahan on kuka, jos tunnen häävieraista edes muutaman. Bingoon keksityt 25 osumaa ovat siis aina hääparilta tulleet vihjeet ja ne ovat hulvattomia! Olisi ihanaa keksiä vastaavia myös omista kavereista. Jos joskus menen naimisiin niin todennäköisesti ensimmäisenä alan suunnitella hääbingoa. Tai luultavasti seuraavissa juhlissani, ovatpa ne mitkä tahansa, on ystäväbingo – aaaaaaaah mikä loistoidea! Saa käyttää! 


 

IHANA JA SULOINEN FLOW FESTIVAL 2018 – MIELETÖN KAVERIKUVAKOOSTE KUKKASEPPELEINEEN

Kirjoitin edellisessä postauksessa, että tiskaan tiskit ennen ystävän saapumista ja laitan pedin valmiiksi. En mää tainnut tehdä kumpaakaan ihan kunnolla. Pahoitteluni siitä. En ehkä taitellut lakanoita patjan alle kauniisti ja tiskannut kaikkia astioita, mutta tiiättekö… Flow oli silti ihana. Tämä postaus kertoo siitä ja sisältää paljon kaverikuvia. Tekisi mieli kirjoittaa, että Flow yksi kesän parhaita juttuja, kuten onkin, mutta taidan kategorisoida niin monta kesäviikoloppua samalla tavalla, että syököhän sen sanominen niitä kaikkia, kun aina vaan hehkuttaa. No, sanon silti! Että on!

Joka vuosi Flowta tavallaan odottelee jo sieltä toukokuusta lähtien. Toivoisi kesän kulkevan hitaasti eteenpäin, ettei se ikinä loppuisi, mutta samaan aikaan kesän viimeinen viikonloppu tuntuu kutkuttavan suloiselta siellä jossain kaukana elokuussa. Nyt kun viikonlopusta on jo muutama päivä aikaa, ja lukujärjestykset ja syysarki on pikkuhiljaa valtaamassa kesän sulattamia aivoja, on niin mukava palata muutama päivä ajassa taaksepäin. Tervetuloa mukaan!

KUKKASEPPELEASUT

Tämän vuoden hauskin Flowhun liittyvä pukeutumisjuttu oli se hauska somessa kierrellyt kuva, jossa oli listattu asiat, joita festivaalivierailta saattaisi bongailla. Se oli hauska, vaikka mielestäni Flowssa ei sen kummemmin erityisen erikoisesti ole koskaan pukeuduttu, kuin missään muillakaan festareilla, vaan siellä on vain kauniita ihmisiä juuri heidän oloisissa asuissaan vähän kreisimmällä twistillä. No, itsekin olin vähän hädässä, että mitä sitä päällensä pistäis, kun en ehtinytkään ommella aikomaani persikanväristä lapsuuden lempiasuani aikuiskoossa. Alkoi vähän mietityttää kukkaseppeleetkin, kun olivat listattuna siihen listaan, että mitä jos kaikilla muillakin on! Emmää sitte halua. Mun asukriiseily on kuitenkin sellaista leppoisamman sorttista, että mää en edes kokeile asuja etukäteen. Tiedän sitten päälle pistäessäni, että onko se hyvä ja jos on niin sitten sillä mennään. Ihan hyvät asut löytyivät. Perjantaina päädyin kokopunaiseen asuun sortseja, paitaa ja takkia myöten ja päähän Arboin&Mainingin kreisi kukkaseppele, joka ei säästä hätkähdä tai ajankulusta kuihdu. Lauantaiaamuna tekaisin uuden seppeleen sen päiväisiin vaatteisiin sopivan. Kyllä, tekaisin. Laura köllötteli sohvalla ja samalla vähän juoruiltiin ja minä leikkelin paperikukkia ja pursottelin kuumaliimaa ja tsidim, seppele valmistui kuin itsestään! Sunnuntai oli niin kepeää ja rentoa kolmatta päivää jo, että melkein mitä vaan päälle ja lippis päähän ja menoksi. Kaikissa vaatteissa oli oikein mukava olla. 

KOHTAAMISIA

Hauska juttu sattui, kun oltiin lähdössä kohti aluetta lauantaina. Meidän kotipihalla oli muitakin ihmisiä matkalla festaroimaan, sellaisia naapureita tai heidän tuttaviaan, joita en tuntenut. Heistä yksi huikkasi jotain että: tykkään susta, sulla on ihana blogi! Kiitin ja tuli tosi hyvä mieli. Käveltiin siinä kuitenkin Lauran kanssa perätysten ja naureskeltiin, että kummallekkohan se sen meistä sanoi. Ehkäpä ja luultavasti meille kummallekin, tietysti. <3

Flown isoin fanimomentti oli, kun tapasin Muijavaaran Venla Vaattovaaran! Hän oli eilen vieraana Laura Frimanin ohjelmassa Radio Helsingissä ja siellä juttelivat just fanityttöydestä. Mää oon kyllä mieletön Muijavaara-fani, koko se projekti, johon hän taiteilee ihania muijia ja koko muija, ihan mahtava tyyppi. Ja meistä on nyt yhteiskuvakin! JEE! Kantsii ottaa instassa seurantaan, jos ette vielä seuraa. Ihan ihana muija!Muistatteko vielä, kun olimme kesäkuussa Bättre Folkissa Hailuodossa ja päädyttiin Hesarin tekemään juttuun? No, se on sellainen sanonta kuin, että ei festaria ilman haastattelua, jonka keksin just, koska tällä kertaa päädyin Riikan kanssa Yle Femin uutisiin (noin kohdassa 7:20). Nauratti, koska ihmisiä oli tuhansia ja just me satuttiin olemaan siinä. Terkkuja äidille, että teeveessä oltiin!Yksi hauska kohtaaminen sattui myös lauantai-iltana. Oli myöhä, ystävät oli kadotettu yhtä lukuunottamatta ja mentiin siinä vielä kurkkaamaan illan viimeiset tamppaukset Backyardille, kun vastaan tuli mies, joka pysäytti mut. Katsoin, että on vähän tutun näköinen, mutta etten tunne häntä. Selvisi, että hän oli mun kaikkien aikojen ensimmäinen Tinder-mätsi viiden vuoden takaa! Ei koskaan nähty, mutta jonka kanssa oli hauskat juttelut tuolloin, kun Tinderin pystyi selaamaan läpi noin kymmenessä minuutissa, koska siellä oli niin vähän tyyppejä. Huvitti hulluna tällainen hauska kohtaaminen ja näytin kuulema hyvältä edelleen, hehe. Vaikka senhän kyllä tiesin haha!

Kaiken tämän päälle se tärkein, että sain viettää koko viikonlopun maailman parhaimmassa ystäväseurassa. Ihanasti lällyillen rakkaan miehen kainalossa ja ystävien ympäröimänä. Meillä on ollut kavereiden kanssa useamman vuoden ajan alueella tapaamispaikka, jonne voi aina mennä jos eksyy tai ei tiedä mitä tekisi. Tai kun tekee mieli istua vaan alas ja syödä tai juoda taikka katsella ja kuunnella päälavan esiintyjiä, siitä näkee hyvin. On hauskaa, kun siihen tulee sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa ei ole sopinut mitään, että nähtäis, mutta he vaan muistavat (tai ovat lukeneet mun fb-päivityksen, jossa joka vuosi muistutan paikasta) paikan ja tulevat siihen siksi. Sijainti on ihan huippu, ei ehkä se kaikista eteerisin ja suloisin, mutta käytännöllinen, kiva ja leppoisa ja siinä kyllä kohtaa ihmisiä ja voi hyvin seurata ohikulkevia. Flowssa kyllä parasta ovat ihmiset, tutut ja tuntemattomat ja ne kaikista itselle rakkaimmat ystävät. Riikka niin hyvin sanoi tv-haastattelussa, että joskus Flow on vuoden ainoa tapahtuma, jossa joitain ihmisiä näkee. Eli vähintäänkin melko tärkeä, sanoisin! Sunnuntaiaamuna tuntui entistäkin enemmän sille, että pitää muistaa aina (tai edes välillä) sanoa niille ihanille ja rakkaille se, että kuinka tärkeitä ovat, koska kaikki voi loppua ihan yllättäen.Tämä kuva on otettu tapaamispaikalta, ihan jos pikkuisen siirtäisi tuota puuta, niin takana laulaa luikuttelisi Lykke Li. <3
MUSIIKKI

En tehnyt etukäteen mitään tarkempaa aikataulua, mitä artisteja haluan ja aion nähdä. Merkkasin kyllä Flown äppiin kyllä ne mitkä kiinnostivat, mutta en sen kummemmin miettinyt saatika tehnyt jotain suunnitelmaa, että minne ja milloin. Siksi ehkä kävikin niin, että ilahduin niin paljon ystävien näkemisestä että seura meni aina keikkojen edelle. Missasin muutama mitkä olis olleet kivat nähdä. Ei mahduttu Kamasi Washingtoniin muuten kuin jonottamaan liikkumattomaan jonoon ja Moses Sumney kuunneltiin Balloon Stagen ulkopuolella muikkuannoksia syöden. Bonobo meni, kun menin ystävää vastaan portille ja tajusin sen vasta, kun oli liian myöhäistä. Mutta ne mitkä ilahduttivat ja joiden keikoilla kävin, olin ja tanssin ja jotka ovat erityisen maininnan ovat ansainneet, tulevat tässä: Peu (mahtavaa!), D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. (ihan M I E L E T Ö N, vitsit mitä muijia!!), Anna Puu (tykkäsin kaikesta kimaltavaisuudesta ja siitä ylipäätään, että hänellä siellä keikka Flowssa oli), ALMA tietysti ja Lykke Li, FEVER RAY (!!!) ja yllärinä myös Kendrik Lamar, koska onhan se maagista, kun kaikki festivaalivieraat hurmioituvat jostain ja itsekin venyttää kotiinlähtöä artistin takia, jonka biisejä en osaisi nimetä yhtäkään!

TUNNELMA

Onhan se aina yhtä maaginen ja ihana, joka vuosi. Aina on ne uudet jutut ja silti paljon tuttua ja turvallista, sellaista siis, että tietää, että silmä lepää. Se hetki, kun elokuun ilta alkaa kääntyä valosta pimeyteen ja valot alkavat loistaa upeammin ja upeammin. Minne vain menee, näyttää kaikki niin kauniille. Ilman ihmisiäkin näyttäisi, mutta ihmisten kanssa miljoona kertaa hienommalle. Tähän paljon sydämiä, vähintäänkin yhtä paljon kuin sinne yhden talon seinälle oli heijastettu!

KOHTA SATAA

Sää kiinnostaa aina. Minuakin, vaikka en ihan hirveästi siitä stressaakaan eikä mua juuri koskaan haittaa sade tai erikoiset säätilat, mutta silti aurinkoinen ja lämmin voittaa aina sateen ja kylmyyden. Sää oli siis ihan ok perjantain ja lauantain, mutta vielä lauantaina säätiedote lupasi sunnuntaiksi sadetta 99% varmuudella. Arvakaapas mitä mää silloin päätin ja hoin kaikille sääpohtijoille: päätin uskoa siihen yhteen prosenttiin, siihen, että ei sada! No, satoiko sunnuntaina juuri yhtään siellä missä minä olin? No ei! Komiat ukkosjyrinät kuului päivällä, kun vielä makoilin kotona peiton alla, mutta vain muutaman hassun sadepisaran näin ripsivän. Ihanaa ajatella, että mun yhden prosentin uskomuksen takia ei satanutkaan, hehe. Tästä päästään aasinsiltana siihen, että pohdittiin viikonloppuna myös sitä, että jos Flowssa on noin 60 000 kävijää (en tiedä lukuja, mutta tää oli olettamus) viikonlopun aikana, niin sehän on noin yksi prosentti suomalaisista. Se on aika monta ihmisitä nauttimassa visuaalisesta ilotulituksesta ja hyvästä musiikista ja aivan mahtavasta ruuasta, ihmisistä ja kauneudesta. Oli ihanaa olla osa sitä. Kiitos Flow Festival – ensi vuoteen!Lopuksi vielä asioita, joita mietin tätä tekstiä kirjoittaessa:

  • Jos jotakuta kiinnostaa mun edellisvuosien festarikukkaseppeleet, niin niihin löytyy tutoriaali täältä.
  • Jos joku tarvitsee tulostettavan, muitaihaniamaisen lukujärjestyksen arkeaan järjestelemään, niin se saa täältä.
  • Jos tämän verran Flowta ei riittänyt, vuoden 2017 postaus on olemassa myös!
  • Älä unohda hehkuttaa Shelterin muikkuannosta ja possuannosta, olivat parasta festariruokaa IKINÄ!
  • Jos luulet, että osa meistä on raskaana, kun vatsat pullottavat, niin ei, ei olla kukaan, meillä on vaan tarvittaessa pullistuvat vatsat.
  • Muistutuksena minulle: kerro kaikille kuvissa olleille, että ovat tärkeitä, ihania ja rakkaita!

Kuvausavusta kiitos rakas helluni ja Pinja. <3

KESÄHOMMALISTA // PRINTTAA JÄÄKAAPIN OVEEN OMASI

Ei kai tässä voi muuta sanoa kuin, että pirskatti vieköön mikä kesän aloitus. Siitä ei sen enempää, me ollaan kaikki koettu se jo ja edessä on vielä vaikka mikä suloinen ja ihana kesäjuttu. Mulla on kesään ja jo elettyyn toukokuuhun liittyvä ylläri teille. Tai ei se mikään yllätys enää ole, sehän lukee jo otsikossa. Kesähommalista!

Olen tänä vuonna intoutunut tekemään enemmänkin listoja erilaisista kesäjutuista Instagramin puolelle: missä aion kesällä nukkua -lista ja #muitaihaniakesäkartta, jossa on haaveita ja ideoita paikoista, minne kesällä mennä sekä yksi kuva, joka kertoo eräästä tärkeästä tavoitteesta tähän vuodenaikaan.

Tämän oikein kunnon kesähommalistan tein sen pohjalta, mitä facebook-ystäväni vastasivat, kun kyselin, mitä asioita kesällä kuuluu muistaa tehdä. Kokosin parhaat palat mun mielestäni ainakin mitä mainiommaksi listaksi. Kesän ei tietenkään pidä olla mitään suorittamista, mutta nämä tämän listan asiat ovat ihanan arkisia ja sellaisia fiilistelyjuttuja enemmänkin kuin hillitöntä suorittamista. Osan jutuista saa raksia jo valmiiksi, itse ainakin. Järvessä uinti ja sauna, ilman juomaa tosin sekä aamukaste varpaissa on raksinsa ansainneet. <3 Oi ihana Suomen kesä!Tästä linkistä kun painat, niin sinulle avautuu PDF-tiedosto, jonka voit tulostaa itsellesi. Luonnollisesti vain omaan käyttöösi. Olet hyvä, siksi. Ihanaa kesää just sulle! 

TÄMÄ ON KIRJOITUS NAAPUREISTA JA NAAPUREILLE

Tiedätte sen hetken, kun toivoisi, ettei se hetki loppuisi koskaan? Se on aivan ihana hetki. Sen voi kokea monessa erilaisessa tilanteessa. Yhdestä sellaisesta haluan kertoa teille nyt.

Tämä tila on kestänyt mulla jo pitkään. Suomalainen sananlasku sanoisi, että kel’ onni on, sen kätkeköön, mutta koska suurinosa suomalaisista sananparsista on aika masentavia ja ei ainakaan elämää ylistäviä, niin jätän sen huomioimatta tai ainakaan en halua uskoa siihen yhtään. Mun ihana hetki on talo, jossa asun ja tämä hetki tässä ja nyt. Tämä on melko tavallinen, mutta ainutlaatuinen (tietysti!) taloyhtiö Helsingissä. Talo on rakennettu vajaa sata vuotta sitten ja nähnyt paljon kaikenlaista. Asuntoja on paljon ja ihmisiä vielä enemmän. Talossa on suurehko, kaunis sisäpiha. Vanhoja puita, joihin juuri nyt kasvaa hurjaa vauhtia lehdet ja näkymä ikkunasta muuttuu vihreämmäksi päivä päivältä. Joskus vitsaillaan, että talosta ja sen asukkaista saisi varmasti melkoiset juonenkäänteet saippuasarjaan, kun ihmisiä on niin paljon ja herkullisia tarinoita jo ihan omastakin ja tuttujen naapureiden takaa sen verran paljon. Pihalla on mahtava leikkipaikka. Siinä kirmailee, varsinkin kesän taas tullessa, jopa kymmeniä lapsia. Määrä on monenkertaistunut viime vuosien aikana. Vilkasta on ja se on aivan mahtavaa!

Toisella puolen pihaa on grillipaikat, jotka kuumenevat kesäiltoina tiuhaan. Usein ei tarvitse itsellä odotella grilliin hiillosta ollenkaan, kun joku naapuri huikkaa jo ennen kuin tietää tarvitsevansa juuri silloin grilliruokaa, että tänne vaan mukaan tai että heidän juuri lähtiessään parhaat hiillokset olisivat tarjolla. Aina, siis aina, kun kotoa on lähdössä jonnekin tai tulossa kotiin, joku naapuri tulee vastaan ja tervehtii! Siis kuvitella, siinä kaupungissa, josta aina puhuttiin, kun asuin muualla, että ihmiset ovat tyjyjä ja eivät katso silmiin. Dannykin lauloi Kuusamoon-biisissä, että Helsinki, savuinen, sumuinen kaupunki ihmiset ei tunne edes naapuriaan kaikilla on kiire, harva täällä hymyilee. Mutta ei, olen kohdannut eniten hurmaavia, ystävällisiä ja tervehtiviä naapureita Helsingissä! Pirskatti vieköön, usein vielä iloisesti tervehtien ja saatetaan jäädä rupattelemaan niitä näitä.

Okei, no nyt mulla soi päässä se Kuusamoon-laulu. Onhan siinä Kuusamossa ja Lapin lumossa ja kaikess siinä ihan mieletön viehätys ja rakastan niitä vaaramaisemia, mutta ihan hyvin sitä voi ihannoida kumpaakin ja olla onnellinen, kun molempiin on toisinaan mahdollisuus. Silti, Helsinki on mulle rakas kotikaupunki ja tämä talo ja koti ihaninta juuri nyt, ollut pitkään ja pysyköönkin niin.

Yhtenä iltana tällä viikolla, meillä oli ystävän kanssa työhommailta täällä meillä. Tuli idea, että nyt tarvitsisi montaa mannekiinia, että saisi jokaisen kukkaseppeleen kuvattua yhtäaikaa kauniiseen kuvaan. Keksin, että laitan naapurinnaisille, kuten heitä kutsun, viestin ja kysyn. 18.03 lähetin viestin neljälle perheenäidille, että kävisikö jollekin tällainen juttu, jossa olla mukana, että kohta nähtäis pihalla, riittää kun tulette ihanina itsenänne! Puolentoista tunnin päästä seppeleet oli saatu valmiiksi, jokainen neljästä naisesta hymyillyt kuvassa (ja kuvan ulkopuolella!) ja me ystävän kanssa kuvinemme ja seppeleinemme kuvien kanssa valmiit!

Mietin siinä, ja usein muutenkin, kuinka onnekas olen. Koska sen lisäksi, että talo on kiva ja naapurit kivoja, olen saanut monta ystävää. Aikuisiän ystävää! Niitä mistä sanotaan, että sellaisten ystävyyssuhteiden luominen ei ole enää niin yksinkertaista aikuisiällä. Lapset ovat ystävystyneet niiden mun ystävien lasten kanssa samaa tahtia. Lapset kipittävät harva se päivä ovien taakse pimpottamaan ovikelloa ja kysymään kavereita pihalle tai kylään. Eikä siinä nyt mitään erikoista, sitähän tapahtuu kaikkialla, mutta jos omaan lapsuuteeni vertaan, niin ei mulla kyllä ollut näin suurta kaveripiiriä siinä omassa kotipihassa. Eivätkä meidän kaikkien vanhemmat olleet näin hyviä ystävyksiä keskenään eikä me koskaan menty syömään päivällistä naapuriin arki-iltana (siksi ettei joka kodissa tarvitse tehdä ruokaa, kun ruuanlaitoin voi yhdistää ja saa ruokittua monet suut saanaikaisesti) tai minä en päässyt naapurin äidin mukana pyykkituvalle mankeloimaan lakanoita siksi, että se on kivaa! 

Eilen se naapuriystävä, jonka kotiin näen suoraan talon toiseen päähän vielä ennen kuin lehdet kasvavat puissa täyteen mittaansa ja näköyhteys katoaa syksyyn saakka, tuli käymään ja leikkasin hänen hiuksiaan. Joskus yöllä olen saanut puhelinsoiton naapurista, että heillä on lasten kuumelääke loppu, oisko mulla. Siinä hetkessä, kun on tajunnut keskellä yötä itse, että vaippalaatikko ammottaa tyhjyyttään, kun tarve on suurin, on apu löytynyt läheltä. Meidän rapussa asuu niin monta lasta, että vaatteiden kierrättäminen on superhelppoa, usein ne siirtyvät kerroksen alas- tai ylöspäin lapselta toiselle. Viime kesänä leikkipaikalla pihalla tuli puhe uupuvasta festarilipusta ja hetkeä myöhemmin kaulassa roikkui naapurilta saatu kolmen päivän vip-lippu. Iso osa pihan lapsista on läheisiä meille monille aikuisille, milloin kiikutetaan kenenkin lasta pissalle tai pyyhitään neniä. Ostan usein hellepäivinä kaupasta samantein kuuden jäätelön boksin, koska syöjiä pihalla kyllä on! Se, että pihalla on kiva hengailla tuntikausia aikuisten ja lasten kanssa, se on mukavaa ja ei kyllä itsestäänselvyys, missään muualla asuessani en ole niin tehnyt. Ja siihen päälle se, että niiden samojen äitien kanssa voi jatkaa myös aikuisten illanviettoon siitä hiekkalaatikolta. Ollaan hyvinkin samanhenkisiä, tykätään samoista asioista – se on ihan älyttömän siistiä! Haetaan ristiin rastiin toistemme lapsia päiväkodista, jos on sellainen tilanne ja ovat siellä luulleet, että ollaan sukua toisillemme.

Taitavat talon asukkaat tunnistaa minut siksi äiti-ihmiseksi, joka tekee värikkäitä jäälyhtyjä pihalle, joka laittaa kurpitsoihin kukkia halloweenina ja asettelee ne pensaiden reunoille sekä piirtää koko pihan ympäri kulkevia ruutuhyppelyitä ja järjestää hiekkalelut sateenkaarimaiseen värijärjestykseen hiekkalaatikolle. Ihanan myötämielisiä ovat mua kohtaan näissä asioissa. <3

Olen saanut tästä talosta monta perinteistä naapurituttavuutta, kaveria ja ystävää. Niin, se hetki, jonka en toivois loppuvan, mutta joka tietysti elää kokoajan, on se, että saan asua tällaisessa paikassa ja nuo ihmiset ovat ympärilläni. Kiitos teille ihanat, tiedätte kyllä ketä olette! 

Niin ja tosiaan, se juttu mihin niitä naapurinnaisia haluttiin kuviin: Se on mun ja Mainingin Marjon Arboin & Maininki -kässäkerho vol 2! Siellä pääsee tekemään noita mielettömän hienoja kukkaseppeleitä, jotka kuvissa näkyvät! Lisää kerhosta linkin takana.

ps. Olen muuten kirjoittanut naapureistani aiemminkin: 100 torttua ja Tulkaa pihalle vartin päästä!