Tietoa mainostajalle ›

ÄITIEN JUHLINTAA JA PASTELLISÄVYJÄ KAHVIKUPEISSA

Kaupallinen yhteistyö: Kontti ja Suomen Blogimedia

Äitini vietti meillä viime viikonlopun ja juhlimme yhdessä etukäteen monta juhlanaihetta. Kevät on vuodesta toiseen, luonnollisesti, melkoinen juhlasuma ainakin meidän perheessä. On synttäreitä, sitten pian tulla tupsahtaakin eteen vappu, äitienpäivä, kevätjuhlat ja äitini syntymäpäivä.

Erilaisia juhlia järjestäessä mietin usein, että voi kun saisi kattauksesta tai niistä pöydällä notkuvista astiakasoista vähän erilaiset kuin edelliskerralla. En halua omistaa paljon astioita, enkä raskikaan ostaa niitä kovin usein uusia. Olisi silti mukavaa, kun olisi vaihtelua. Kahvinjuojia varten mulla ei itseasiassa ole ollut käytössä kahviastiastoa koskaan eikä maljakoitakaan ole kovin montaa. Näistä kahdesta syystä erityisesti sattui erittäin mainiosti yhteistyöni Punaisen Ristin Kontin kanssa.

Kontti on siis kierrätystavaratalo, josta löytyy käytettyä tavaraa erittäin monipuolisesti. On sekä vaatteita, kodintekstiileitä, leluja, astioita, kirjoja, pikkutavaraa, huonekaluja että urheiluvälineitä. Mikä parasta, että kun Kontissa tekee ostoksia, tukee samalla toimintaa kotimaassa ja kriisikohteissa maailmalla, sillä Kontin tuloksesta menee 2/3 vapaaehtoistoiminnan tukemiseen Suomessa ja kolmasosa Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Kontti myös työllistää pitkään työttöminä olleita. Itse pääsin tutustumaan Itiksen Konttiin liikkeen myymäläpäällikön opastuksella ja koko kuvio selkeni mulle kyllä paremmin, kuin mitä aiemmin siitä tiesin.

Konttiin voi lahjoittaa yksityishenkilönä tavaraa joko keräyslaatikon kautta tai suoraan myymälään. Sieltä tavarat päätyvät lajittelun, tarkan syynäyksen, että ovat tuotteet ehjiä ja hyväkuntoisia, sekä siistimisen ja hinnoittelun jälkeen myymälään. Se on monien käsien kautta kulkeva prosessi ennen kuin tavara päätyy myymälän puolelle. Kaikki näytti ihanan järjestelmälliseltä varastonkin puolella ja monenlaista tavaraa siellä näytti olevan. Oli hauska bongailla monta lapsuudesta tuttua valaisinta ja oli mielenkiintoista seurata, kun vauvanbodysta tutkittiin jokainen neppari, että ne varmasti toimivat.

Itiksen Kontiti sieltä asiakkaan puolelta katsottuna oli tosi kiva. Kaikki oli ihanan tavaratalomaisesti esillä ja minulle erityisen silmiähivelevää oli se, että esimerkiksi astiat olivat värijärjestyksessä. Mulla on joskus vaikeuksia käydä kirpputoreilla, kun se kaikki sekamelskuus pistää silmään, mutta tuolla kaikki se oli poissa.

Mutta palatkaamme nyt takaisin muitaihaniamaiseen juhlasuunnitteluun. Tiesin siis tarvitsevani juhlia varten ainakin kahvikuppeja ja maljakoita. Juhlamekkojakaan mulla ei ole kyllä juuri nyt ole liikaa, joten päätin kurkkia myös vaatepuolta. Kontissa on tällä viikolla, 23.-29.4., huhtikuinen juhlaviikko, joten kaikki juhliin liittyvät tuotteet joka osastolla olivatkin jo mukavasti esillä.

Löysin kuulkaas melkoisen hienon saaliin, josta olen ylpeä. Naistenvaatepuolen merkkivaaterekistä bongasin Cosin taskullisen, nätin printtimekon. Se vei budjetistani isoimman siivun, mutta en voinut jättää hankkimatta sitä, koska se näytti ihan multa!

Astiapuolelta löysin kuuden kuppiparin kahviastiaston, joita ensin vähän jostain syystä emmin, mutta jotka onneksi ostin, sillä ne ovat saaneet valtavasti ihailua kaikilta ne nähneiltä. Ne ovat hassut, kuuden eri pastellisävyn kupit ja lautaset. Sekä aikuiset, että lapset ovat hurmioituneet niiden söpöydestä. Lisäksi ostin vanhoja alpakkalusikoita, joissa on satunnaisia kaiverruksia. Meillä ei kotona ole yhtään kaiverrettuja aterimia, joten ajattelin, että ehkä lapsista on jännittävää tutkia niitä myös myöhemmin. Löysin myös kauniin kakkulapion vanhan, rikkoutuneen ylioppilaslahjaksi saaneeni lapion tilalle. Tiesin, että juhliin me saamme leipomosta tilatun kakun, joten niille lapsille, jotka eivät kakkua syö, piti keksiä jotain muuta. Löysin kauniit keraamiset, vaaleanvihreät pikarit korkeiksi jätskikipoiksi. Ne ovat kaikki vähän eri kokoisia, jonkun käsin tekemiä. Maljakkopuolella oli rutkasti valikoimaa, mutta tarvitsin pienhköjä maljakoita, joka ei ollutkaan ihan niin helppo tehtävä. Varsinkaan, kun halusin maljakoiden yhdistyvän sekä kaikkeen jo Kontista valitsemaani astiaan ja aterimeen, että kotona jo valmiiksi olemassa oleviin pienempiin maljakoihin. Loppujen lopuksi löysinkin aikamoisen parivaljakon, kultaisen kapeakaulaisen yhden kukan maljakon sekä superysärin, pienen simpukkamaljakon. Lisäksi ostin vaaleanvihreän tarjoiluastan hedelmille. Ihan tosi tosi hauska kokonaisuus, joka on samaan aikaan sekametelisoppa että just meille sopiva ja samansävymaailmainenkin. Rahaa astioiden hankintaan kului noin 25 euroa.Aion kyllä hyödyntää Konttia jatkossakin, kun tarvitsen jotain täsmällistä tarviketta juhlia (tai mitä tahansa muuta) varten (ostin samalla reissulla myös pojalle sadetakin!), mutta niin, että tavallaan kauppaan mennessä ei kuitenkaan tarvitse tietää millaisia ostettavien tavaroiden pitäisi täsmälleen olla. Voi löytää vaikka joka kerta sellaisen hassunhauskan pastellisävyisen kahviastiaston! Ja tiedättekös sen, kun jossain saa ihan todella hyvää asiakaspalvelua ja tekisi mieli mennä sinne ihan vain sen takia vaikka heti uudelleen. Itiksen Kontti teki myös sen. Kassalla oli niin mukava nuori miesmyyjä, joka palveli todella hyvin ja jonka kanssa meinasi jäädä suustaan kiinni niitä näitä jutellen. Viimeistään hänen ansiostaan kotimatkalla hymyilytti kaiken muun lisäksi, mutta samaan aikaan harmitti etten tiennyt hänen nimeään, jotta voisin sen tähän kirjoittaa. Kiitän siis näin, toivottavasti terveiset menisivät perille!

Lauantaina siis sitten kahvikupit ja alpakkalusikat pääsivät pöytään. Humpsautin pöydälle liinan omasta kaapistani, joka oikeasti on pellavapussilakana, taittelin äidin kanssa sateenkaarisävyisistä serveteistä rusetteja ja kiepsautin pikareiden reunat ensin sitruunamehussa ja sitten nonparellikipossa. Nostettiin kakku ja pikkuleivät pöytään, kaadettiin kuppeihin kahvia, teetä ja mansikkamehua. Ripottelin pöydälle myös paperisia kukkakuvioisia sydämiä. Lapset saivat kakun päälle vielä jäätelöannokset, joihin tekaisin paperipillistä ja raitapaperista sateenvarjokoristeet. Melkoista hässäkkää se kaikki oli, niinkuin juhlat aina, mutta mukavaa silti. Yhdistetty minun ja äitini äitienpäiväjuhla sekä äitini 60-vuotiskakuttelu. <3

SULOISET VIRPOMISOKSAT

Joka vuosi tämä päivä yllättää. Muutama päivä ennen palmusunnuntaita sitä havahtuu, kun taloyhtiön facebook-sivulla kysellään, että kuka on tulossa virpomaan ja ketkä lapset ja minne ja moneltako. Kääk! Mistä pajunkissat löytää kaupungissa? Millaisia oksia, miten ne koristeltais? Onko meillä höyheniä? Eiku onko ne kaikki höyhenet askartelulaatikossa oransseja? Voiko joka vuosi koristella paperikukilla? Millaisia ne viime vuotiset olivat? Tai että onko lapset ees mulla sillon vai ovatko isillään?!

Onneksi on Hakaniemen tori, mistä oksat saa ostettua mummuilta kolmen euron nipuissa (kuten viimevuotinen pajunkissakranssikin). Ihan vähän kirpaisee ostaa oksia, joita saisi pellon laidalta leikeltyä itsekin. Aika helppoa on silti, kun samalla voi käydä ruokakaupassa ja ostamassa tavaratalosta hopeasamppoon tarjouksesta ja hurruutella raitiovaunulla kotiin. Ihanan kätevää jopa! Mutta se koristelu, mitä uutta keksis? Tai ainahan sitä voisi teipata höyhenet oksiin perinteiseen tyyliin… Mutta ei, emmää pysty! Kuumaliimapyssyt tulille, pompomit, höyhenet, piipunrassit ja paperikukkaset valmiiksi ja hommiin!

Lapset innostuivat tekemään supersöpöjä piipunrassihahmoja ja -sydämiä. Minä ihastuin täysin yksivärisiin koristuksiin. Kuinka ihanalta näyttikään pelkästään liilallla koristeltu oksa! Mun askarteluissa usein nähdyt paperiset rusetit pompomeilla ja piipunrassista väännetyt terälehdet, ne olivat mun tämän pääsiäisen oma tekemäni suosikki silti. Pojan tekemä sininen piipunrassisydän höyhenillä ja tyttären krokotiilioksa! <3 Kolmivuotias keskittyi enemmän maalaamaan eri värisillä maaleilla oksan vartta ja istuskelemaan sylissä.

Nyt on aamua varten odottamassa viitisenkymmentä oksaa. Toivottavasti riittävät. Ja hei, mikä näistä meidän perheen virpomisoksista on just sun suosikki ja millaisia itse teitte? Joka tapauksessa, oikein ihanaa palmusunnuntaita!

// Inspiraatioksi myös:  ja pääsiäisvitsat!





YSTÄVÄNPÄIVÄ ON JOKA PÄIVÄ MUTTA VARSINKI TÄNÄÄN

Ystävänpäivän aamuna istahdin sohvalle. Otin läppärin syliini, mutta en ehtinyt edes aloittaa hommia, kun ovikello soi. Lähetti toi kukkakimpun. Täydellisen kauniin, ihanan ystävänpäivä-rakkaus-kukkakimpun. Ne kukat ja mukana tullut viesti ja ajatukset sitten sekoittivat mun pään ihanuudellaan ja unohdin mitä mun pitikään tehdä. Just oikeanlainen tunnelma päälle heti aamusta. Sydämiä leijailemaan silmistä ja korvista ja amorin nuolet lentelemässä ympäriinsä!

Sain houkuteltua tyttäreni avustamaan mua tekemään ystävänpäivävideon. Siinä tehdessä tiivistyi kauniisti kyllä myös meidän ihana äiti-tytär-ystävyytemme. Tyttöni päätyi oikeastaan vahingossa ohjaajan rooliin ja minä sinnepäin-toimiva-käsikirjoittaja-sählääjäksi kaikkine hommineni, vaikka ihan sellaiseksi en ollut meidän roolejamme ja videon tekoa suunnitellut. Tiukkoja ohjeistuksia tuli tyttäreltäni ja minä toimin niinkuin käskettiin. Hän osasi hommansa! Aivan ihana yhteinen puuhasteluhetki ja lopputuloskin aikas suloinen. Toivon, että suhteemme tulisin aina olemaan yhtä mutkaton, ihana ja lempeä. Että voisimme olla myös ystävykset sen lisäksi, että olen aina hänen äitinsä ja hän tyttäreni.

Kuuntelimme samaan aikaan Spotifysta löytynytta random-soittolistaa, jonka teemana oli ystävänpäivä. Tuli ikävä kaikkia rakkaita ystäviä! Aion kertoa jokaiselle heistä tänään, että ovat tärkeitä ja rakkaita. Kortteja en ehtinyt lähettää, mutta whatsapp-viestitkin lasketaan. Ja vaikka kävisikin niin etten juuri tänään muista tai ehdi viestiä lähettää, niin onneksi sen saman voi ja pitää ja saa sanoa jokaisena vuoden päivänä. <3

Oikein ihanaa ystävänpäivää myös teille ihanat lukijani! <3

TULPPAANIKIMPPU JA IHANA TYTTÖ JÄTTINEULEESSA

Kaupallinen yhteistyö: Kauniisti kotimainen ja Suomen Blogimedia

Olen tykännyt kukista aina, pikkutyttönä pidin mummulan leikkimökin ovella kukkakauppaa, jossa sidoin kimppuja niistä ehkä viidestä niittykukkalajikkeesta, saniaisista ja heinistä, joita pihapiiristä löytyi. Neljännellä luokalla ompelin itselleni elämäni ensimmäiset housut käsityöntunnilla. Vaaleanpunaiset, leveälahkeiset housut, joissa oli ruusukankainen vyötärönauha. Pidin niitä housuja niin kauan, kun ne eivät enää vyötäröltä kertakaikkiaan menneet päälle. Ollessani viisitoistavuotias, mulla luki kalenterin kannessa, että eivätkös ne, jotka kukkia kantaa, ole sellaisia rauhaa rakastavia. Isäni osti mulle rippikesänä vanhan sinisen Poni-pyörän, jonka yhdessä maalasimme puna-valkoiseksi ja aurinkoisena kesäpäivänä istahdin kerrostalomme pihaan pienoinmallimaalien kanssa ja kukitin pyörän punaiset osat.

Minulla on hauska muisto siitä, kun olin 19-vuotias. Muistan, kun istuin silloisen poikaystäväni vanhempien luona vakiopaikallani vanhan antiikkipöydän ääressä olohuoneessa ja luin sisustuslehdestä naisesta, joka kertoi, että hänellä on aina leikkokukkia kotonaan. Ihailin häntä. Toisinaan, kun tämä muisto tulee mieleen, muistan myös miltä se tuoli tuntui istua, jolla olin. Halusin, että minullakin olisi aina tuoreita kukkia. Kolmekymmentäkaksi täytettyäni lupasin itselleni, että saan ostaa kukkia aina, kun siltä tuntuu. Olen melko hyvin pitänyt lupauksen.

Toisinaan kukkia on tuonut myös lähetti (kerran niin mystisesti, etten oikeastaan vieläkään tiedä keneltä ne olivat!), joskus työpaikalle on ruokatunnin aikana ilmestynyt kukkapuska ja kerran sain jättimäisen hääkimpun asiakkaalta ollessani sisustusliikkeessä töissä, hääpari oli lähdössä juhlimaan ja halusivat luopua kimpustaan! Voinette siis arvata, että olin hyvin hyvin innoissani tästä tulppaani-yhteistyöstä Kauniisti kotimaisen kanssa.

Nämä tulppaanit kasvatetaan Suomessa. Olisi se leikkimökissä leikkinyt pikku-Tiina ollut onnessaan siellä Pärjänsuon mummulassa, jos olisi tällaisia kaunokaisia saanut leikkikauppaansa. Tai jos teini-Tiina olisi päässyt kesätöihin puutarhalle, aivan kuten tosi moni suomalainen on työuransa sieltä aloittanut. Neljääkymmentä lähenevä Tiina oli sen sijaan oikein onnellinen, kun kotonansa kasasi keväisen, raikkaan, rönsyilevän, värikkään ja suloisen tulppaanikimpun. Värikkäät ja stylet tulppaanit eivät välttämättä mitään lisäkasveja kaverikseen tarvitse, mutta toisaalta kimppu sai leikkisän ja spesiaalin tuulahduksen, kun sekaan laittoi eukalyptusta, pari harsokukan vartta ja keväänvihreää.

Valitsin kaupasta kaksi kimppua tulppaaneita, ihan perusmarketin kukkanurkkauksesta. Tykkään, kun värivaihtoehtoja ja lajikkeitakin on tavallisissakin kaupoissa useampia. Tiesittekös, että tammi-helmikuussa kaikkein myydyin leikkokukka Suomessa on juurikin tulppaani? Mää en tiennyt ennenkuin luin leikkokukkien kuningattaren omalta infosivulta. Sieltä löytyy paljon muutakin tietoa. Sain varmistuksen myös sille, että tuollaisen naapurikimpun, kuten tekemääni kimppua kutsun (siitä lisää myöhemmin), kokoaminen onnistuu aivan hyvin. Ettei siis tarvitse heti huolestua siitä, että kukkien varret eivät ole kosteassa kuljetuksen aikana. Sen kuljetuksen, kun kimppu kasaamisen jälkeen viedään saajalleen. 

Sain lumisiin tulppaanikuvauksiin mannekiinikseni maailman parhaimman tytön. Tuon, joka soittaa mulle joka päivä koulun jälkeen ja kertoo mitä miettii. Äiti, meen nyt kaverille, tuun sitten kotiin, kun ollaan katsottu leffa tai että äiti, mulla on ikävä sua, askarreltaisko tänään jotain yhdessä tai että äiti, okei, voin tulla kotiin ja makoilla lumihangessa tulppaanikimppu kainalossa… ai siis teit jonkun videonki? okei, joo, hehee, hauskaa, tuun pian… Heh, oot maailman paras äiti ku oot just tuollanen! Nähdään kohta!

Ja niin se tuli koulusta ja puki päälleen paljon pehmeää vaaleanpunaista ja humpsahti makoilemaan ihanalle pakkasluminiitylle. Sain kehut kauniista kimpusta ja sovittiin, että voisin tehdä ystävänpäivänä kimput ihanille naapurinnaisille ja hän toimittaisi ne perille. Siitä naapurikimpun nimi. Tällaisissa tulppaanikimpputunnelmissa toivottelen teille nyt tosi ihanaa viikonloppua! <3Lisää tulppaani-inspiraatiota löydät myös täältä: Musta ovi / Alexa Dagmar / Valkoinen Harmaja 

SINÄ OLET HYVÄ, MINÄ OLEN HYVÄ

Tammikuun aurinko. Mikä ihana valo! Joulun jälkeisen ultimaattisen pimeyden jälkeen aurinkoiset, kuulaat tammikuun päivät ovat mielettömiä. Vielä ei ole keväisen kirkasta, vaan valo on kaunista, hieman utuista ja raikasta. Tykkään vuosi vuodelta enemmän.

Menimme Lauttasaareen kallioille ystävän kanssa ja kuvasin itselleni tärkeän tsemppikuvan. Raahasin ratikassa, metrossa ja kauppakeskuksen läpi tuota suurta maalausta, vain laskeakseni sen köllimään tammikuun auringon lämmittämälle kalliolle. Itsekin siinä hetken lepuutin, mutta pakko myöntää, että melko vilpakkaahan siinä vielä oli. Mutta ai että teki niin hyvää tuo ihan älyttömän kaunis maisema, auringonpaiste ja ystävän seura ja yhteiset löpinät ja juttelut ja kaiken kivan suunnittelu.

Se lause. Tsemppilause. Se, mitä ainakin minä tarvitsen joka päivä. Sinä olet hyvä. Sitä löytää itsensä niin vähän liian helposti rypemässä jostain pienestäkin jutusta siinä, ettei muka osaa tai ei ole riittävän hyvä. Silloin pitäisi katsoa tuota taulua ja lukea lause ja muistaa vaikka kerta toisensa jälkeen sisäistää se. Sinä olet hyvä. Sinä riität. Kukaan ei ole täydellinen – eikä pidäkään olla.

Suomalainen, vanha sanonta, omakehu haisee, sekin on niin mälsä! Joo, no jos ei ole muutakuin kehuskella omialla jutuillaan, se on tylsää, mutta ettei kehtaa tai uskalla tai viitsi kehua omia hyviä ja ihania ja hienoja saavutuksiaan, sehän se vasta mälsää on. Aina saa ja pitää kehua omia juttujaan, jos siltä tuntuu. Siihen ei tarvita pokkaa, kunhan vain kehuu. Siitäkin syystä tuo lause on tärkeä. Voi todeta peilikuvalleen: sinä olet hyvä, minä olen hyvä ja seuraavaksi se sama vielä vaikka koko maailmalle. Terve ja hyvä omakehu ei nimittäin todellakaan haise, vaan tekee hyvää.

Se ystävä siinä rinnalla, työtoveri viereisessä pöydässä, paras kaveri puhelimen päässä, puoliso sohvalla, lapset koulupöytiensä ääressä… Heillekin on hyvä ja äärimmäisen tärkeä muistaa sanoa se, että he ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat. Arjessa ja kiireessä nekin sanat toisinaan unohtuvat.

Aurinkoista ja ihanaa uutta viikkoa teille, tammikuu on jo puolessa – ihan kohta on kesä! <3 Sinä olet hyvä.

11 /// OLKIPUKKI KUKISSAAN

Kesällä ystävä tuli mun luo ja kantoi kainalossaan olkipukkia. Hän oli löytänyt sen roskikselta ja tiennyt heti, että Tiina tarvii tän. Olis kiva kertoa, että mitä me hellepäivänä mietittiin olkipukin varalle, mutta eihän silloin ollu hellekelejä. Eikä edes kauheasti mietitty mitään, vaan pukki jäi kangaskasojen päälle odottelemaan parempaa hetkeä tarttua sen tuunaamiseen.

Otin olkipukin ympäriltä perinteiset punavalkoiset nauhat irti ja vaihdoin joihinkin kohtiin rusehtavan harmaata kultakoristeltua lahjanauhaa. Tein punakukallisesta lahjapaperista kukkasia ja liimasin ne, sekä eukalyptuksen lehtiä ja neilikoita kiinni pukkiin. Pukki sai ehkä ripauksen sitä kesäistä päivää ja aivan uudenlaisen kukikkaan joulukuorrutteen. Yksi tämän joulun lempparikoristeista, ehdottomasti! Tykkäättekö te?

Pinjacolada & Muita ihania joulukalenterin aiempien päivien luukut:

1 /// Värityskuva joulun odotukseen 

2 /// Advent Candles in the Wood

3 /// Maanantaimalli-arvonta

4 /// Pompom Christmas Wreath

5 /// Tonttupirtelö 

6 /// Oi ihana Suomi // Minä, Unikko ja Suomi 

7 /// Kimaltavaiset joulukuusenkoristeet 

8 /// Colorful Himmeli Garland 

9 /// Joulusipsit

10 /// Tonttulakit // Tonttulakki / Santa Hat 

HAPPY HALLOWEEN

Tänään tajusin, että mua harmitti etten ole ehtinyt enempää paneutumaan Halloween-koristeluihin. Ihan huikeat naamiaiskuvat pitkin internetiä houkuttelevat ensimmäistä kertaa myös erilaisiin naamiaisjuttuihin, vaikka aiemmin kiinnostus niitäkin kohtaan on ollut melko vähäistä. Meidän kaveriporukoissa ei ole koskaan oikein pidetty mitään teemajuhliakaan. Ensi vuoteen aion panostaa, nyt on marraskuuun siirryttäessä alettava miettimään jo jouluhommia. Tänään ehdin vain kaivertamaan kurpitsalle piparireunapään (kukkien alla) ja pusuhuulet ja rakkausposket. Viime viikolla piirsin pihalle söpöyksiä. Hauskaa Halloweenia kuomaseni! <3

NELJÄS SUKKAOHJE /// 4

Tiedättekös sen tunteen, kun joskus tekee jotain mistä on kauhean ylpeä, älyttömän onnessaan ja iloissaan siitä mitä sai aikaan. Se voi olla ihan pienikin juttu, mutta itselle äärimmäisen tärkeä. Pölähtää niin sanotusti puskista se fiilis, että tekikin jotain niin siistiä. Mulle kävi niin. Tämän villasukkaohjekuvan kanssa nimittäin. Teen nämä yhteisneulontaohjeet yleensä niin, että teen sukat valmiiksi omassa tahdissani ja kuvaan välillä. Yleensä haluan ottaa kuvat päiväsaikaan, mutta neulon vain iltaisin. Siinä on välillä ihan malttamattomana, kun neuleflow olis kovimmillaan, mutta sitten jumittaa siihen, että ei vaan voi neuloa enempää iltaa kohden. Siksipä ohjeen tekeminen kestää myös melko kauan, kun välttämättä joka ilta ei ole aikaa ottaa neuletta käsiinsä ollenkaan.

Käytän näissä kuvissani usein kasveja, kuihtuneita ja eläviä, suoraan metsästä tai torilta, joskus karamellejä, hedelmiä, paperiaskarteluita… Mitä nyt sattuu lähellä olemaan. Toisinaan rekvisiittaa on enemmän, toisinaan vähemmän. Tykkään siitä ihan hirveästi, kun saan tehtyä kauniin kuvan ns. tyhjästä. Siitä, kun tavallaan ympärilleen katsoessa ei näe mitään mitä kuviin voisi laittaa, mutta sitten kun katsookin tarkemmin, on vaikka mitä mistä kauneutta saa loihdittua. Kuivuneet kukat maljakossa (ne nyt vasta kauniita ovatkin, että ihan aina annankin kuihtua), karkkien jämät karkkipurkin pohjalla, tai lahjapaperikääreet juhlien jäljiltä tai sitruunanpuolikas jääkaapissa.

Kun tein tuon yläpuolella olevan kuvan, niin olin heti, että jes tästä tuli ihana! Kuivahtanut ruusu vähän vinossa, ystävän tuomat kasvit metsästä (tunnearvo jo itsessään), keskellä villasukkakudin, jota tehdessä olin juuri miettinyt ihanaa ihmistä. Haluaisin teettää tästä kuvan seinälle. Mietin, että jos teettäisin, niin haluaisitteko te? Että jos tekis sellaisen limited edition julkkasarjan. Oisko ihan kreisiä laittaa seinälle kuva villasukkateoksesta?

MUTTERIGALLERIA

Tiedättekös sen, kun sanoo jotain ääneen ja sitten se toteutuu? Se on toisinaan pelottavaa ja välillä ihan mahtavan kreisiä! Mulle kävi niin, kun eräänä vappuna kävelin Vallilan vapputansseihin ja sanoin kauniin talon kohdalla, että vaikka tuossa talossa olis kiva asua. Muutama vuosi sitten tajusin, että asun siinä. Tai kun sattumalta avasin Tiinan yökerhossa vihkon juuri siitä kohtaa, jossa olin suunnitellut erästä workshoppia ja nyt näyttää siltä, että tammikuussa se toteutuu. Kesällä kävelimme Linnanmäelle ja totesin Kalliolan Setlementin kohdalla, siinä mutterigallerian kohdalla, että vitsit tuo olis joskus hauska saada laittaa omannäköiseksi! 

Arvannette, että olin melkoisen yllättynyt, innoissaan ja fiiliksissä, kun muun työhomman yhteydessä sain kuulla, että sen mutterigalleriankin saisi laittaa teemaan sopivaksi. Lokakuussa on meneillään ikäystävällinen Parhaassa iässä -kampanja ja lasikuution sisältökin liittyi siihen. Teimme siitä yhdessä Saara Suomäen kanssa aikas ihanan. MInä hehkutin hullunlailla sisäisesti (ja varmaan ääneenkin), kun siellä laatikossa touhusimme, että vitsit miten mahtavaa saada vaan piirtää ikkunoihin koko päivän. Lopputuloksena saimme samaan aikaan suloisen söpön, mutta silti teemaan sopivan mutterigallerioinnin. Toivottavasti vähän myös ajatuksia herättävän. Ainakin lasteni kohdalla ajatuksia herättävän, sillä he ovat äärimmäisen huolissaan siitä kuinka minun heille ompelemat pehmohahmot siellä kaikkien katseiden alla pärjäävät? <3 

SATUMAINEN KUKKARETKI /// FRANTSILA

Sain kesällä sähköpostiini ihanan kutsun. Minua pyydettiin vieraaksi Frantsilan Luomuyrttitilalle ja Hyvän Olon Keskukseen Hämeenkyröön. Nyt, kun aikaa on kulunut kolmisen kuukautta tuosta paripäiväisestä lomahetkestä, tuntuu, kuin kaikki olisi ollut unta. Nimittäin Frantsilassa oli ihanaa, siis i h a n a a.
Oli ilo tutustua Frantsilan perustaneeseen Virpi Raipala-Cormieriin ja osallistua hänen Power in Flowers -kurssille. Oli hurmaavaa kiertää pitkin Virpin puutarhaa keräämässä kukkia, tuoksutella, keräillä, ihailla. Tuli sellainen olo, että tätä tarvitsisin elämääni enemmän, luontoa, vihreyttä, väriloistoa ja ihan vaan kukkia. Onneksi oli se hetki. Muistan yläasteaikaisen kalenterini kannesta (Muumien miete-)lauseen, jonka olin siihen kirjoittanut: Eivätkös kaikki, jotka kukkia kantaa, ole sellaisia rauhaa rakastavia. Aivan, eivätkös? Se lausahdus mulla siellä kierrellessäkin heinäkuisena päivänä pyöri päässä. Kurssi oli kukkasten tuoksuinen ja kaunis (alla olevassa kuvassa mun keräämiä) ja kukista uutettiin ihan ikioma ihonhoito-öljy.
Frantsilassa on meneillään sukupolvenvaihdos ja saimme tutustua myös nuoremman polven Annaan ja Jupiteriin. Anna vei meidät suvun omalle vanhalle savusaunalle kunnon, pehmeisiin löylyihin. Oli muuten ensimmäinen savusaunakokemukseni ja aivan kertakaikkisen ihana olikin! Löylyjä, savinaamioita vartalolle ja järveen uimaan, monta kertaa. Täydellistä.

Seuranani tuolla parin päivän ja yhden yön retkellä oli kolme naista, Aura, Elina ja ihanana yllärinä myös vanha tuttu Lähiömutsin Hanne. Majoituimme kaikki Hyvän Olon Keskuksessa samaan huoneeseen ja meillä oli ihana leiritunnelma siellä, kun juttelimme yömyöhään saakka ja nukahdimme kesäyön valoon. Aamulla heräsimme aikaisin ja osallistuimme järvimaisemissa aamukasteen kosteudessa Virpin pitämään joogahetkeen (sekin oli mun eka kerta!).

Koko retkestä jäi kyllä, aivan kuten jo totesin, satumainen fiilis. Ihan kuin oliki käynyt jossain muussa maailmassa. Sellaisia paikkoja ei ole ihan joka paikassa, mutta Frantsila oli minulle sellainen. <3