Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

ILTASATUARVIOITA ÄIDIN NÄKÖKULMASTA // POSTAUSSARJAN KAKKOSOSA

Aloitin syksyllä menestyksekkäästi uuden postaussarjan, jossa kerron kolmesta iltasatukirjastamme. Sekä omaksi, että teidän harmiksenne unohdin sarjan samantien. No, ei tässä niin jäniksen selässä olla, joten sarja jatkuu nyt.

Iltasatutavat muuttuvat alinomaa ja viime aikoina on luettu taas entistä enemmän. Pari kirjaa ja yksi äänisatu, vähintään. Lapset rakastavat Vuokko Hovatan lukemia Siiri-kirjoja. Ollaan jo siinä vaiheessa, että nelivuotias lukee niitä Vuokon kanssa yhdessä, kun osaa ne jo niin hyvin. Yllätin lapset taannoin ja luin sanelimeen kirjastosta lainaamamme Siiri ja Kertun kirppu -kirjan, joten joinain iltoina he saavat kuunnella sadun myös äitinsä lukemana. Hypätäänpäs nyt kuitenkin postaussarjan kakkososaan, olkaa hyvät

Kissa Katoaa – Juha Virta, Marika Maijala

Voi että tykkään Marikan piirustustyylistä! Kissa katoaa on jatkoa Piano karkaa -kirjalle, mutta silti aina valitaan hyllystä mieluummin tämä. Kauniit, hauskat ja oivaltavat kuvat sekä ihan älyttömän ihana värimaailma houkuttelee. Kirjan hahmot ovat mainioita, omanlaisiaan ja kirjan tapahtumapaikka Tivoli niin herkullisen näköinen, että tekisi mieli itselläkin päästä sujahtamaan kirjan maailmaan syömään hattaraa. Tarina on ei niin tavanomainen, se on hauska ja lapset aina jännityksellä odottavat seuraavaa käännettä. Erityismaininta siitä, että kirja pitää muutamien aukeamien kohdalla kääntää toisinpäin, koska juoni niin vaatii ja kuvitus olisi muuten vinossa tai päätä saisi kallistella oikein kunnolla 180 astetta. Joka kerta hymyilyttää myös taikurin taikasanat: zuupper-truupper-loorem-ipsum-pannacotta-vesirotta-tyhjäkohta! Kissa Killi ja Sottapytty – Tuula Korolainen, Christel Rönns

Tämä kirja on jo vanha, kymmenen vuotta sitten ilmestynyt. Tyttäreni on saanut sen pienenä ja sitä on luettu paljon jo silloin. Kissa Killi näkee peilistä peilikuvansa, joka houkuttelee hänet sotkemaan koko kodin. Pahinta on mielestäni se, kun hilloa lentää keittiön tapettiin. Eikä siinä vielä kaikki! Tämä on lause, joka toistuu monella sivulla ja lasten kanssa yhteen ääneen se aina sanotaan! Tunnen joka kerta kirjaa lukiessani hillon tahmeuden sormissani ja tuntuma vaan pahenee, kun seuraavalla aukeamalla heitellään tyynyjä niin, että höyhenet lentelevät. Kirjan kuvitus on todella hauska, näyttää tosi paljon vuodelta 2009. Yksityiskohdat ovat mainioita. Tykkään aina siitä, että kuvituksesta tunnistaa vaikkapa Block-valaisimen tai jonkun design-tuolin. Luulen, että tämän kirjan runsas lukeminen on saanut lapsiin toisinaan tunteen, että heidänkin panoksensa kodin siivoamiseen on tärkeä, äiti yksin ei selviä kaikesta. Viimeisen aukeaman Sotkusääntö-loru on mahtava. Luen sen joka kerta vähän eri äänen painolla tai laulaen. Iltasatuja kapinallisille tytöille 2 – Francesca Cavallo, Elena Favilli

Nämä tarinakirjat maailmaa vaikuttaneista kapinallisista, rohkeista ja ihanista tytöistä ja pojista ovat tosi hyviä. Tämä Kapinallisten kakkososa on vain yksi monesta, joita meilläkin hyllystä löytyy. Meillä nämä on kaikki luettu niin, että joka ilta jokainen lapsi saa sanoa stop jossain vaiheessa, kun plärään kirjan sivut läpi ja näin valikoituu luettava tarina. Aina sovitaan, että luetaan kaksi tarinaa, mutta loppujen lopuksi viisikin saattaa mennä tuosta vaan. Ekaluokkalainen tosin on vähän ahdistunut joistakin liian rankoista tarinoista. Välillä pitääkin vähän kaunistella, jättää hurjimmat käänteet kertomatta. Mutta ai että miten tärkeitä tarinoita!

Sarjan ensimmäisen osan löydät täältä: Kun pysyin valveilla kolmen iltasadun ajan.

IHANAT KESÄYÖT TELTASSA, NIITÄ TÄLLEKIN VUODELLE // KOOSTE 2018 JA TERVETULOA 2019

Tämä on sellainen viime vuosi pakettiin -postaus. Tämä on myös mitä sitä tänä vuonna tekiskään -postaus. Voin kertoa jo nyt, että mitään kovin summaavaa lopputulosta en saanut aikaan ja varmasti aika pakka levällään tästä eteenpäinkin mennään, mutta kirjoitin tän silti. Tai sitten innostuin, kun katselin kuvia ja totesin, että onpa mun elämä ollut ihanaa. Ajattelin kyllä myös eilen ihan samalla tavalla, kun tein Instagramiin samanlaisen koosteen, mutta vain niistä videoista, joita olin stooreihin ladannut. Ne olivat rosoisempia, sekalaisempia kuin nämä blogin kuvat, siellä tanssin kameralle, mutta täällä taas pistän nakkikastikkeen suoraan puoliksi pöydälle ja otan kuvan. Molemmat näyttävät ihan minulle, kumpikin on täyttä totta.

Viime vuonna kävin muutaman kerran retkiluistelemassa. Sain synttärilahjaksi jopa ihan oikeat kenkiin kiinnitettävät retkiterät, mutta päädyin kuitenkin takaisin 90-lukulaisiin Susaneihin. Terät tarvitsisivat oikeanlaiset kengät ja eihän mulla sellaisia ole, mutta ei sillä väliä. Kaikista parasta retkiluistelussa oli ehdottomasti se, että luistellessa maisemat kokoajan vaihtuivat. Suvisaaristossa vietetyt luistelupäivät olivat kauniita pakkaspäiviä painumassa iltaa kohden ja kaikki valkoisen ja sinisen sävyt näkyivät ympärillämme. Ihanaa! Odotan tosi paljon kunnon pakkasia ja toivon, että tänäkin vuonna päästään luistelemaan, kaikki on vaan niin kaunista silloin.

Tuntui kuin sydän pakahtuisi kaikesta kauniista ympärillämme. Jokaisella laivareissulla halusin mennä kannelle katsomaan auringonlaskua ja toivoin, että saataisiin ikkunallinen hytti, jotta saisin herätä katsomaan nousunkin. Telttaretkillä valitsin teltan paikaksi aina sen mistä näkee veden. Onnekseni olinkin monta yötä teltassa ja jokainen niistä oli hyvä yö. Tulevana vuonna toivon voinani telttailla ja retkeillä edelleen ja vielä vähän enemmän, mutta en ota siitä paineita. Joka vuosi haaveilen Lapin vaellusretkestä ja kyllä senkin aika taas joskus tulee, jos ei tänä vuonna niin sitten jonain muuna.

Perhe vuonna 2018. Olimme oma nelikkomme, mutta saimme enenevissä määrin mukaan myös kolme muuta ihmistä. Niinä aikoina kun lapset olivat isillään, olin paljon kaksin miesystäväni kanssa. Monella tavalla kaikki aika on siis ollut tyystin erilaista kuin koskaan aiemmin. On ollut ihanaa huomata kuinka sekä mun, että miehen lapset ovat tykänneet todella paljon olla toistensa seurassa ja niillä on kivaa keskenään ja meillä koko seitsikolla on myös. Ei missään tapauksessa itsensäänselvä juttu. Meidän neljän, minun ja lasteni välit ovat suloisen mutkattomat ja vitsikkäät. Ollaan kaikki melkoisia huumorilissuja ja vitsiniekkoja. Halitaan, pussataan ja kerrotaan rakastavamme jokaisena päivänä, kun ollaan yhdessä. Jokaisen lapsen saan usein kainalooni sohvalla tai yöllä viereeni nukkumaan.

Omat lapseni ovat kasvaneet kuten aina, yllättävää. Esikoinen lähestyy teinivuosia. Ihan hullua, koska aina tälleen tammikuussa muistelen sitä, kuinka aloitin bloggaamisen ja tuo tyyppi oli mun vatsassani silloin! Hän on innostuvainen ihana nuori neito. Juuri nyt suurimman fanituksen saa Soturikissat-kirjat, videoiden tekeminen ja editointi ja näytelmäkerhoharrastus. Eskarilaisesta on tullut verrattain rauhallisempi ekaluokkalainen, jota nyt joululomalla katsellessani ja kuunnellessani pakahdus vaan mylläsi rinnassa. Hän on niin hauska ja fiksu tyyppi, joka osaa ottaa mielettömällä tavalla muut huomioon, mutta kuitenkin myös kiukutella omaan tyyliinsä, joka saa mut raivon partaalle. Ja jolla on maailman kaunein käsiala. Kohta se varmaan alkaa kirjoittaan suttuisasti, kun aina sitä ääneen ihailen. Nelivuotiaasta on kuoriutunut vuoden aikana omaa tahtoa ja erilaisia supersanakariasuja käyttävä pikkutyyppi, joka todella osaa neuvotella ja jolla on tiukka tahto. Eniten häntä kuvastaa tällainen tilanne:

- äiti, saisinko yhden karkin?

- Ei, ei me nyt oteta karkkia.

- Mutta minä haluan, haluan yhden karkin.

- Ei, ei oteta.

--- (mahdollisesti toistoa)

- No, okei saat yhden.

- Ei, minä haluan kolme.

- Ei, ei todellakaan, saat sen yhden. 

- Äiti, minulla on sinulle kaksi vaihtoehtoa: minä otan kaksi tai minä otan kolme karkkia. MINÄ VALITSEN KOLME! SE ON SOVITTU!

Menneenä vuonna oli tietysti ihana matkamme Malediiveille. Siihen liittyi useampiakin teejotainmitäetootehnytennen-kohtia, lähtien ihan siitä, että en ollut ennen käynyt Malediiveilla. Se olisi liian helppo piste tässä pelissä, joten sitä ei lasketa. Matka oli tajuttoman upea ja välillä tulee olo, että tapahtuiko se edes oikeasti, kun kaikki vaan oli niin hienoa ja kaunista ja i h a n a a. Kunnon rakkausmatka. Parisuhde on hyvä ja tasainen ja olen äärettömän kiitollinen kaikesta siitä. Tuntuu vaan välillä ihan uskomattomalle, että joku jaksaa katella mua ja mun omituisuuksia – ei voi sanoa joka päivä, koska emme asu yhdessä…. eli ehkäpä juuri siksi jaksaakin! Hehe. 

Koska yhtäkkiä olinkin parisuhteessa, niin mulla ei ollutkaan aikaa ja intoa enää järkätä niin paljon bileitä, kuin aiemmin. Ja minä jos joku olen se, joka niitä järkkää. Eli tänä vuonna aion kyllä herätellä henkiin kaikki bailuut, koska rakastan bailuiltoja ystävien seurassa. Ei silloin tarvitse välttämättä lähteä minnekään, mutta tuntuu, että niihin saa ainakin parhaiten ystäviä koolle. Jospa kukaan ei vastaisi juhlakutsuun, että tuun sitten seuraaviin, koska silloin tulee olo, että olen itsestäänselvyys juhlajärjestäjänä. Tuo lause nimittäin painoi mun mieltäni vuonna 2018, kun niitä bailuja ei juurikaan ollut. Mutta näinhän mää ystäviä silti paljon ja tehtiin vaikka mitä yhdessä, vaikkei niitä bileitä järjesteltykään samaan tahtiin.

Keväällä aloitin toisen kirjaprojektin ja sitä miettiessä, tehdessä ja valokuvatessa menikin paljon aikaa loppukesään saakka. Lempyskirjan taustalla oli myös ajatus siitä, että ihan arkisiakin asioita voi ja pitää ja saa tallettaa muistoihin. Niihin on kiva palata välillä, kun eihän kaikkea todellakaan muista ilman, että kirjaa jonnekin ylös. Tänä vuonna siis aion tehdä myös enemmän erilaisia listoja!

Instagramissa tuttavani Ida-Lotta teki loistavan listauksen ja hänen luvallaan jaan sen teille täällä myös:

  1. Syödä 30 pitsaa.
  2. Käydä 20 yleisessä saunassa.
  3. Aloittaa keskustelun ainakin 5 ihmisen kanssa, joita näen jatkuvasti.
  4. Laskea kaikki keikat, joilla käyn.

Aion kirjata saman listan myös itselleni, mutta saunoiksi lasken kaikki saunat, joissa saunon. Ja ehkä pitsamääräksi vaihdan 60 tai 100 koska rakastan pizzaa! Ehkä sata on liiottelua.

Muutaman lisän listaan keksin omalle kohdalleni:

  • Ota enemmän valokuvia ihan tavallisesta arjesta.
  • Tee edelleen asioita, joita et ole tehnyt ennen ja listaa ne.
  • Nuku ainakin 10 yötä ulkona.

Edelleenkin olen vähän hakoteillä sen suhteen mitä tahtoisin ja osaan tehdä. Epävarmuuksia on hirveästi. Haluaisin maalata enemmän. Kirjoittaa. Tarinoita ja erilaisia tekstejä, mutta ihan myös erilaisilla käsialoilla asioita paperille. Piirtää. Neuloa. Tehdä kauniit ohjekuvat kirjoneulekuvioista. Ottaa parempia valokuvia. Päivittää blogin ulkoasua enemmän sellaiseksi millainen sen tahtoisin olevan. Kutoa. Käydä kaikenmaailman lääkäreissä perustarkastuksissa. Hypätä laskuvarjolla. Kiivetä korkealle. Ajella kesäyössä. Nähdä kauniita paikkoja. Tehdä enemmän ruokaa ja leipoa. Olla enemmän lasten kanssa läsnä.

Katsotaan mihin pystyn ja minne mieli ja tuuli vie. Semmoinen mää vähän oon, että sinne mennään minne ne vie ja olkoon niin. Tähän loppuun leppoisa pieni kuvakooste vuodesta 2018 kuvateksteineen.

Pidän kädestäsi aina kiinni, muru. Mulla on aina joku lapsi tai lapsia (omia yleensä) pitämässä kädestä kiinni, kun kuljetaan jossain. Se on parasta.Otetaan edelleen ryhmäkuvia, ei yhtä vaan kuinka monta. Aion edelleen olla se huomaamattomin.Aion pysähtyä tien varteen tai jäädä linja-autosta tai huudahtaa seurueelleni stop, jos tulee tilanne, että maailman kauneus sen vaatii. Rakastan tätä maapalloa ja sen pastelleja. Pussailen ja hellin. Paljon. Pussailtiin ja hellittiin. Paljon. Kesäyölove. Mulla soi tässä tätä kirjoittaessani taustalla Neil Youngin Harvest Moon, voisko olla sopivampaa. Ihan ku oisin joku elokuvan hahmo, joka öisin kirjoittaa ihanista asioista, heh. Paitsi ettei nyt oo kesäyö vaan myrskyisä talviyö.Enemmän kakkuja. Voileipäkakkuja. Kermakakkuja. Ei ainakaan mitään tiiviitä raakakakkuja. Koristuksia. Paljon kortistuksia tälle vuodelle. Ois mahtavaa oppia tästä aihealueesta lisää! Tämä kuva on mahtava. Tämmöstähän se kaikki aina on.Teltan ovi aamulla auki ja tuuletusta paljaille varpaille, jotka eivät ole kesän lämmöstä tarvinneet edes makuupussia.Hikiset ja märät vaatteet tuulettumassa ja kuivumassa säässä, jossa ei käy tuulenvirettäkään. Miettikää, miten ihanaa se kaikki on! Voi kesä, suloinen kesä!Naapureille soitto, että nyt pihalle, mulla on teille jäätelöä. <3Tämä viikonloppu keski-Suomessa. Vitsit miten ihana se olikaan. Hypittiin laiturilta vaatteet päällä uimaan. Istuttiin saunassa pyllyt tiukasti vieretysten ja pulahdeltiin uimaan, sillon oltiin tosin jo heitetty vaatteet pois. Naurettiin kippurassa kun tanssittiin ysäriteknoa. Mua alkaa melkein aina itkettää, kun mietin miten onnekasta on saada olla ystävä sellaisille ihmisille, joiden kanssa saa kokea kaikkea tällaista, mökkiviikonloppuja ja sen sellaista.Tästä nyt on tullut sellainen perinne, että otetaan kuva kohti järveä, kun aurinko paistaa haarovälistä. Mitä lie.Vuosi vuodelta ihmettelen miten Halloween tulee niin nopeasti enkä ehdi valmistautua, mutta aina silti saan aikaan kuitenkin melko hauskoja “kurpitsoja”. Voisikin siis aloitella jo nyt.Ainiin, tein myös maton. Tässä kuteita, joita maalasin.On ihanista ihaninta, kun ihmiset menevät naimisiin. Sain tehdä parikin hääbingolappusta ja pitää muutenkin melko monet bingot, se on mahtavaa!Kolmi- ja nelivuotiaana ja minkä tahansa ikäisenä saa ja pitää ja voi ja on lupa käyttää kaikenlaisia mekkoja ja asuja, joista tykkää. <3 <3 <3Tein mielestäni söpö sitruunatyynyn, mutta sanoivat, että se on bataatti, peruna, nauris tai inkivääri. Sama se. Haluan näitä lisää. Sohvan pullolleen erilaisia samettiisia tyynyjä, jotka ovat kaikkea muuta kuin kulmikkaita.Alkukesän viikonloppu Liesjärven kansallispuistossa oli lumoava. Sen jälkeen olen miettinyt miten pääsisin luontoon enemmän.Kaiken ei aina tartte olla niin vitun vakavaa. 
MULLA OLI KEIKKA! Puhelaulubingo! Olin onneni kukkuloilla. Tässä kuvassa tosin saatan laulaa myös Ei oo, ei tuu.Samoilla festareilla oli myös maailman kaunein ulkohuussi. Omenapuun alla. Tytär ompeli itselleen housut. Culottekset. En voisi olla ylpeämpi hänestä.
Tauluseinä ei tainnut vuonna 2018 vaihtua niin tiuhaan kuin aiempina vuosina. Oli enemmän YES-meininkiä muuten.Meistä tuli mestareita tekemään sushia itse. Tavoitteena tehdä enemmän vielä söpömpiä annoksia. Kuvan sushidonitsit tosin ovat lapsien enkä pidä niitä vertailukohtana omilleni, koska en pysty söpömpiin.Kun käytiin ostamassa tuota uv-paitaa ennen matkaa, mua jännitti niin, että olin pahalla tuulella. Pelkäsin, että maailmanloppu tulee enkä pääse pitämään paitaa. Ei tullut! Onneksi.
Lasten ideat ja aikaansaannokset hämmästyttivät. Tämmösiä, tuosta vaan! Mieletöntä!Bättre Folkissa oli pirskatin kylmä. Saman verran vaatetta päällä kuin nyt, mutta mitäpä siitä. Tänä vuonna ajankohtaa siirrettiinkin heinäkuun puolelle.Tuo yläkaappi on aina auki. Oon niin lyhyt ettei se haittaa.Mulla on pala tätä aitaa seinälläni.Villasukkavarpaat teltan ulkopuolelle sen verran, että piti pian vetäistä makuupussiin, kun niitä alkoi paleltaa kovassa tuulessa. Mutta oi mikä yötön hailuotolainen yö.Onnellinen muia -80Vuosi 2018 kirjattaneen ylös vuotena joka Arposen Tiina teki paljon koristeellisia pipareita, joista maistoi vain talon nurkkaa.
Taivas lähes päiväntasaajalla. Tästä kun käveli noiden talojen taakse, siellä oli ilmastoitu vessa, jossa oli niin viileää, että varpaita alkoi taas palella (kuten hailuotolaisessa kesäyössä), mutta jossa tuoksui raikkaan ihanalle sitruunaruoholle.Hirviässä kiireessä matkalle mukaan teetetty paita Lempeyskirjasta tutulla kuvalla. Vähän jäi puolitiehen tuo homma, kun reissun jälkeen olikin yhtäkkiä jo joulukuun alku ja nyt on jo tammikuu. Ostaisitko tuollaisen paidan? Voi ihana maailma, ihana Malediivit, ihana Intian valtameri. Pidetään tästä pallosta huoli.Ne aamiaiset, kun pöydällä on paljon kaikkea, ne ovat mun suosikkejani.Kävin äsken tarkistamassa onko mulla tyhjiä maitopurkkeja. Aion säästää nyt niitä paljon, jotta ei tarvitse sitten litratolkulla juoda jotain kun on pakkaset. Näitä jääpalataideteoksia teen tänäkin vuonna, se on varma. Kaisu ikuisti mut hyppäämässä mereen syksyllä. Yritin ensin istua eteerisesti laiturilla, mutta ei, tämmönen mää oon.Arkiruokaa.Tulppaaniaika on ihan pian taas! Voi että! <3Poikani samoissa maisemissa kuin minä pikkutyttönä Ruotsissa. Kuljettiin ilta hiljaisen synnyinkaupunkini kaduilla Ruotsissa. Tuntui hassulta ja ihanalta samaan aikaan. 
Kesän ekat puhalluskukat!Tänään jo mietin, että vitsit miten kivaa, kun kohta on kesä (tammikuussa tulee jo se fiilis!), kun saa piirtää taas katuliiduilla. *kasvonsydämenmuotoisilla silmillä*Näiden karttojen piirtäminen ja maalaaminen on niin mukavaa. Tämä kertoo kesäsuunnitelmistani 2018. Voin käyttää myös vuonna 2019. Saa käyttää.Villasukkia. Mulla on tosi monet, mutta mistään en raskisi luopua. Pidän eri pareittain. Lupaan nostaa jalat sohvalle ja lepuuttaa useammin tänä vuonna. Olla vain.
Lempeyskirja. 
Huom! Pitää muistaa ostaa uudet leveälahkeiset musta housut.Kalapuikot, aina hyvä.Hyppää korkealle! <3 Näe isoja puita ja halaa niitä. Tai aseta lapsesi puun juurelle ja toivo, ettei kukaan muu puuta katsomaan tullut ehdi tulla kuvaan. Ei tarvi säännöstellä sokerin syöntiä, jos ei taho. Mulla on sellainen kasvatusperiaate, että jonottaessa saa rimpuilla, itseasiassa aina saa. Kaikki me rimpuillaan omalla tavallamme. Ryijyjakkaran tekeminen vei mukanaan niin, että jos se minusta olisi kiinni tai siis niinhän se onkin, mutta että vois olla silleen, että meillä olisi kotona kymmenittäin ryijyjakkaroita. 
Torronsuo kesäkuisessa aamuyössä.Jos sulla on vaan mahdollisuus neuloa uima-altaassa niin tee se. Muut kattoo varmasti ihmeissään ja ittiä naurattaa ja tulee olo, että näin sen pitää ollaki. Täydellistä!Laitoin Pinjalle illalla viestin, että pääsiäisaskartelut kannattaa varmaan aloitella jo, se on niin pian tuo pääsiäinen kuitenkin.Aina ei ehdi edes ottamaan kenkiä pois jalasta siinä teltan suulla. Eiku aivan, tää oliki vaan teltta jossa käväisin ottamassa kuvan, omani oli tämän takana. 
Lähes vuosi sitten ilmeistyi käsityökirja, josta olen tosi ylpeä. Kiitos Johanna ja Henna-Kaisa yhteistyöstä. Saan lähes joka viikko kyselyitä joistakin mun käsitöistä, jotka ovat vilahdelleet vuosien saatossa blogissa tai pinterestissä – melko monet niistä löytyy täältä kirjasta ohjeineen.Nakkipalmuja. Perus arki.Nonparelleja ja karnevaalikeksejä. 80-luku best. 2018 best. 2019 best. Tykkään aina ihan todella paljon ottaa näitä valiaikakuvia neuletöistä. Siksi pian koittaa taas kivoin aika tehdä tällaisia, kun valoakin tulee lisää. Vaikka ajankohdallisesti sukkia olisi varmaan järkevin tehdä just nyt. 

Maaliskuussa 2018 tajusin, että KERRAN LUMILAUTAILIJA, AINA LUMILAUTAILIJA. Hyvää pääsiäistä jo ennakkoon. <3
Näihin helmikakkupalasiin on hyvä päättää tämä postaus. Olipa melkoinen, ihana vuosi 2018. Nyt on 2019, olkoon tämä hyvä. Pitkä matka millenniumista tähän, vaikka hujaukselta tuntuukin. <3

LEMPEYSKIRJA – PIRSKATTI VIEKÖÖN, MUN TOINEN KIRJANI, IHAN MAHTAVAA

Vihdoin se päivä koitti, kun sain käteeni Muita ihania Lempeyskirjan. Mun toisen kirjani. Myös toisen kirjani koko tänä vuonna. Hassua. Silloin vuosia sitten kun aina vuodenvaihteessa kirjoitin lupaukseksi sille vuodelle, että teen kirjan, niin nyt yhtäkkiä olenkin tekaissut kaksi.

Lempeyskirja. Mitä se oikein tarkoittaa?

Takakannen teksti kertoo näin: Muita ihania – Lempeyskirja on kokoelma veikeästi vinksahtaneita, hulvattoman lempeitä huoneentauluja ja sopivan suurpiirteisesti täytettäviä tehtäviä. Ja sitä kaikkea kirja juurikin on. Kuvia, joihin olet saattanut törmätä täällä blogissa tai instagramissa. Osa kirjan sivuista on tehtäviä, joihin voi kirjoittaa talteen asioita, joita ei välttämättä muuten muistaisi. Kirja on muisto omasta itsestä lähtien siitä hetkestä, kun kirjaa alkaa täyttämään. Toisaalta, kirja antaa varmasti jotain myös niin, ettei sitä täytä ollenkaan. Katselee vain. Aivan viimeisillä sivuilla on vinkki, että kirjan sivuja saa ja voi leikata, jos haluaa jonkun sivun laittaa seinälle muistuttamaan jostain asiasta. Minusta se olisi jopa suotavaa, jos johonkin sivuun tykästyy, harmihan se olisi niitä hillota pelkästään kiinni kirjassa.

Aina niitä parhaita juttuja ei keksi itse. Joskus joku sanoo jotain juuri sopivaa siihen mun omaan hetkeeni, vaikka se toinen selittäisi ihan jostain muusta ja lause jää pyörimään ja tuntuu merkitykselliseltä. Sellaisia lausahduksia kansien väliin pääsi viisi. Kiitos ystäväni Rea-Liina ja Anna, kiitos Tämän kylän homopoika -Eino, kiitos Anna palaa Anna ja kiitos Asikaisen Maiju.

Toivoisin, että kirja olisi tavallaan sellainen vähän hömpsä kirja pöydän kulmalle, jota aina toisinaan selailisi. Ei tarvitsisi olla muuta. Ja jollekin toisellesellainen kirja, josta löytäisi jokaisella kerralla jotain uutta, ehkä jostain kuvasta jonkun oivalluksen omasta itsestä tai ihan vaan karamellin hassusta paikasta. Jollekin kolmannelle se olisi kirja, joka ei todellakaan olisi mitenkään hömpsähtänyt, vaan joka pistäisi ajattelemaan omia kaavoja omassa elämässä ja joka ehkä muuttamaan jotain parempaan suuntaan. Ja toivoisin kirjan tuovan jokaiselle sitä käsissään pitävälle LEMPEYTTÄ. Lempeyttä elämää ja itseä ja muita kohtaan. Ei kai kaiken aina tartte olla niin vitun vakavaa – silleen lukee yhdellä aukeamallakin.

Nyt kun kirja ehti tulla ulos jouluksi, toivon, että se löytyisi monen lahjapaketista jouluaattona. Tulisipa siitä joillekin tärkeä kirja. Se olisi mun haave.

Tänään haluankin vinkata, että Adlibrikseltä ehtii hyvin tilaamaan kirjan vielä joulupakettiin, mutta kannattaa osallistua myös Instagramin puolella joulukalenteri-arvontaan sekä mun, että Pinjan profiileissa ja kirja saattaa pölähtää sulle sitä kautta, jos onnetar suosii. <3

Kiitos vielä ja taas kaikille niille ketkä kirjan teossa mua auttoivat ja olivat tukena ja tietysti hurjan palkon kiitoksia teille blogini lukijat ja seuraajat – ilman teitä ei olisi Lempeyskirjaa. Sydän täynnä kiitollisuutta täällä, kiitos! Ihanaa, kun olette! <3

KUN PYSYIN VALVEILLA KOLMEN ILTASADUN AJAN // UUSI POSTAUSSARJA ALKAA!

Luin eräänä iltana lapsile kolme iltasatua. Kirjat olivat kaikki keskenään melko erilaisia, mutta jollain tavalla vähän samantyylisiä ja sain ajatuksen. Siinä lukiessa mietin – kyllä, ajattelen iltasatuja lukiessani usein aivan muita asioita jotten nukahda – että haluaisin kertoa teille, armaat blogini lukijat, ajatuksiani iltasatukirjoista. Aivan ensimmäisenä jotain niistä kolmesta kirjasta ja myöhemmin monista muistakin meidän kirjahyllymme helmistä. Jos siis vain pystyn keskittymään niihin kirjoihin sen verran etten nukahda.

Osa kirjoista on vanhoja, suoraan mun omasta lapsuudestani, osa kirjaston poistohyllyltä ostettuja helmiä ja isoin osa lasteni omia kirjoja viimeisen 12 vuoden ajalta. Ajattelin, että kerron mitä ajatuksia kirja minussa herätti tai mihin itse olen niissä kiinnittänyt huomioni. Hauskaa olisi myös kuulla, mitä mieltä te olette kyseisistä kirjoista tai jos täältä nousee vaikka esiin joku just sun lapsuuden suosikki- tai inhokkikirja.Lumottu karkkipurkki – Ritva Luostarinen

Lasten oman kirjakerhon kuukauden kirja 93 vuodelta 1982. Kirjan sisäkannessa lukee: Tiina Koivula omistaa tämän kirjan. Kuuluin kirjakerhoon, kun asuimme Ruotsissa ja kaikkiin sen ajan kirjoihin on kirjoitettu mun pikkutyttönimi (aika ennen kuin vanhempani menivät naimisiin ja sukunimeni vaihtui) vihreällä tussilla. Rakastin Lumottua karkkipurkkia lapsena ja pidän siitä edelleen. Se on maaginen, taianomainen, mystinen ja lumoava satu. Kuvitus on hyvin sinisävyinen ja se lumottu karkkipurkki – se on ihana! Nyt, kun pitkästä aikaa kirjaa taas katsoin ja luin, tajusin, että siinä on aika paljon twinpeaksmaisuutta. Siksiköhän Twin Peaks on aina ollut yks mun suosikkisarjoista?Hassut hurjat hirviöt – Maurice Sendak

Tämä kirja ei ole mun suosikkini, mutta lyhytsanaisen tarinansa ja jännittävän kuvituksen sekoitus on hieno. Tykkään lyhyistä lauseista ja siitä, että lauseet eivät aina lopu pisteeseen, ne vain loppuvat. Lapsia pohdituttaa joka kerta, että miten tämä tarina on mahdollista. Se on hieno piirre kirjassa, että jäädään keskustelemaan juonenkäänteistä (paitsi jos sen unen pitäisi tulla samantien kun kello on niin paljon). Kuvitus on kyllä hieno ja vähän mystinen tässäkin. Kuluneista kirjankulmista päätellen tätä kirjaa on meillä luettu ja katseltu paljon.Oikotie – Ingeborg Eliassen, Åshild Irgens

Mäkkärissä on toisinaan lastenaterioissa kylkiäisinä kirjoja. Ne ovat olleet sellaisia kampanjoita, jotka ovat saaneet meidät syömään pikaruokaa, itsekin olen tainnut valita lastenaterian vain kirjan takia. Kirjojen joukossa on ollut joitain tosi kivoja kirjoja ja tämä on niistä yksi. Kirjan juoni on hauska ja loputtuaan lapsi yleensä tahto kirjan vielä katseltavakseen, jotta saa tutkia viimeisen aukeaman karttaa. Se on aina ilahduttavaa, että kirjasta ei haluta heti eroon. Kuvitus on hauska ja ihana! Yksi aivan huikea piirre siinä on, että jokaiselta aukeamalta löytyy jotain sotkua, likaa, roskia tai jotain sellaista, mitä ei yleensä lastenkirjoissa näytetä. On lattialle unohtunut hyppynaru, kuravedet valumassa katukaivoon, polkypyörän rämä joessa, minne tyttö on juuri sylkäisemässä sekä mädäntyneitä ruskeita omenoita tai keppejä ja hiekkaa päiväkodin eteisessä.
Mulla on sellainen piirre, että haukottelen iltasatuhommissa AINA toisen lauseen kohdalla. Nyt on siis skarpattava tulevina iltasatuiltoina! Lukemisiin.

KIRJAILIJA ARPONEN VIERAANA KIRJAPODCASTISSA

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat ja Suomen Blogimedia

Keväällä olin vieraana Kirjapodcastissa. Se on Katja Lahden luotsaama podcast-sarja, jossa haastatellaan Suomen Blogimedin alla bloggaavia naisia, jotka ovat myös kirjailijoita. Jännitti kuulkaas mennä nauhoituksiin, koska sarjan vierailijoina oli naiskirjailijoita, joksi minutkin laskettiin. Mitäs hemmettiä, kirjailija? Minäkö?! Että olette ehkäpä erehtyneet, minähän oon vaan… Siis voi helveissön noita ajatuksia, sillä kyllähän minä olen yhden kirjan takana ollut hyvinkin isossa roolissa. En tiedä onko siihen jotain oikeita sääntöjä, että pitäisi olla kaksi romaania olla tehtynä, että on kirjailija vai mitä, mutta ainakin jonkinlainen kirjailija on, jos on julkaissut kirjan, jonka kannessa komeilee sama nimi kuin passissa. Katja on kirjoittanut mainion postauksen, jonka aiheena on, että mitä kirjan kirjoittaminen vaatii. Siinä oli monta hyvää tai älytöntä ja minullekin tuttua ajatusta ja oivallusta, niin kuin, että jos sulla on joku ajatus kirjasta ja haluaisit kirjoittaa, niin kirjoita! Mutta että tuota, Katja Lahden Kirjapodcastin vieraana tässä jaksossa käsityökirjailija Tiina Arponen.

Te, jos jotkut, mun kirjan mitä luultavimmin tunnette. Muita ihania – Hulvaton ja lempeä käsityökirja. Siitä me siellä Kirjapodcastissa puhuttiin. Tainno, Katja enemmän kyseli ja minä vastailin. Mulla olisi muuten ollut monenmonta ajatusta ja juttua mitä kertoa kirjasta täällä blogissakin, mutta aika menee niin kauhealla vauhdilla, etten ole ehtinyt perehtyä niihin kevääna ikana. Lupaan tehdä syksyn mittaan korjauksen asiaan. Saa muuten kertoa toiveita, jos jotain haluaisitte kirjasta kuulla lisää tai mitä avaisin teille.

Sitä ennen kuitenkin kannattaa kuunnella Kirjapodcastin jakso, jossa vierailin. Aiemmatkin jatkot ovat mielenkiintoisia, vieraina mm. Satu Rämö ja Islantilainen kodinonni -kirjansa sekä Irene Naakka Hullu kuin äidiksi tullut -kirjan kanssa. Siinä yksi vinkki juhannuksen viettoon, jos näyttää, että sataa ja myrskyää tai jos ei, niin riippukeinumakoiluun sitten!

Kun podcastien kuunteluun on päässyt vauhtiin ja juhannuksena tai kesällä muutenkin olisi aikaa, niin mulla olisi teille kesäylläri: Nimittäin Kirjapodcastin yhteistyökumppanina on BookBeat, joka tarjoaa kuukauden ilmaisen kokeilujakson normaalin kahden viikon sijaan, kun käytät alekoodia KIRJAPODCAST. Muita ihania -kässäkirjaa ei äänikirjana vielä ole, joten sitä et voi kuunnella. Eikä sitä taida tullakaan, mutta toisaalta, olisi kyllä aika rentouttavaa kuunnella vaikkapa neuleohjeita äänikirjana. Voisin itse toimia lukijana ja kertoilla sinne tarinoita väliin. Tai sitten täytyy pistää sinne omien kirjojen haavelistalle joku sellainen kirja, jonka voisi myös lukea äänikirjaksi. Kappas, unelma lennätetty ilmaan!

Oikein ihanaa, lämpöisää ja lempeää, suloisen vihreää ja kosteaa juhannusta sekä mitä mainioimpia kuunteluhetkiä podcastien ja äänikirjojen ääressä! <3

BANAANEJA JA KUKKIA MUN TYYNYISSÄ

Kerroinkin jo aiemmin uusista tyynyistä. Ihan lyhyessä ajassa olen tehnyt huomion, että nämä mintunvihreät muhkeudet ovat kaikkien mieleen. Ne ovat jämäkät ja superpehmoiset, niin ihmekös tuo. Olen löytänyt tyynyjä useammankin nukkujan pään alta aamuisin ja itse tarvitsen kyljelläni nukkuessani tyynyn jota halia, niin tää on kyllä aivan paras, jos on sattunut niin käymään, että se on mun viereeni jäänyt nukkumaan mennessä.

Oli ihan älyttömän hauskaa pitkästä aikaa tehdä ihan tuollaista perusompelutyötä, jossa sai vaan leikellä kankaalta muotoja ja aplikoida niitä suunnittelematta paikoilleen. Nukkuva banaani on mun lempparini. Oon varmaan kysellyt ennenkin, mutta muistatteko, tai onko siellä joitain muitakin keiden mielestä 90-luvun yksi parhaimpia tuoksuja oli Body shopin banaanisamppoo? Se oli huumaava! Mulla tulee se tuoksumuisto mieleen, kun katson näitä tyynyjä. Banskujen varalle mulla on muitakin ideoita, pitää joku päivä ottaa kone esille ja antaa hurruutella vaan. Sitä tiedä mitä kaikkea saisi aikaan!

Tyynyjen alla on kirjasta tuttu Ruun automatto-tilkkupeitto. Se on yks mun suosikkejani. Pastellinen, söpö ihanuus, joka käy leikkialustasta tai sopisi aivan hyvin myös päiväpeitoksi. Aivan pakko ottaa se kesällä piknik-viltiksi myös!

Olen saanut melkoisen tiukkaa palautetta pojilta, että siinä on ihan liian vähän teitä… Minä kun ajattelin, että se on sellaista seutua, jolla ei oo paljon liikennettä, niin sivuteitäkään ei tarvitsisi niin paljoa, mutta varsinkin kolmivuotias autopoika on eri mieltä. Ääh. No, äkkiäkös sitä sinne hurauttais muutaman lisätien, jos oikein pahaksi äityy tilanne. Usein rakennamme junarataleikit automaton päälle, niin maisemiin saa jätskikiskan, sirkuksen, vuoriston, monimuotoisia runsaspuisia metsiä, nurkka-auringonkin ja silloin ei tiettömyyskään haittaa.  

Upea, ylellinen, täydellinen ja hurmaava samettisohvakin on kotiutunut meille jo niin hyvin, että alle on pesiytytynyt likaisia sukkia. Leppoisaa loppuviikonloppua kaikille, antakaa sukkien olla, ne ehtii kyllä! <3

MUITA IHANIA – LEMPEÄ JA HULVATON KÄSITYÖKIRJA ON TÄÄLLÄ

Siitä hetkestä tuntuu olevan ikuisuus, kun Henna-Kaisa ja Johanna kävivät luonani haastattelemassa mua Mummoillen-kirjaansa. No, ikuisuushan siitä melkein onkin. Silloin oli eka kerta, kun tapasin heidät. Mulla oli silloin valtava raskausvatsa ja nyt se silloin vatsassa ollut tyyppi tuossa just tokaisi, että “äiti, sinä olet mahtava!”. Vähänkö tuli hyvä mieli siitä kommentista. Siskonsa oli hetkeä aiemmin tullut halaamaan ja isoveljensä vieressä ihasteli kuvaansa uunituoreen kirjani sivuilla. Sen kirjan, jonka tein yhdessä Henna-Kaisan ja Johannan kanssa.

Niin, nyt se on sitten käsissä hypisteltävä kirja! Ihan oikeasti olemassa eikä vaan puolivalmiita sivuja, neuleita, ompelutöitä, kaavakuvia, skannattavia vesiväritekstejä ja valokuvia tietokoneen näytöllä. Lapin reissustakin on jo aikaa ja viime kesän kiireiset päivät kirjan pauloissa ovat jo haihtuneet. Eräänkin “helteisen” kesäpäivän istuin kääriytyneenä kaikkiin kirjan sivuilla näkyviin villavaatteisiin/asusteisiin/viltteihin tuossa meidän sisäpihallamme. Olin aurinkovarjon alla ja koska istuin siinä niin kauan läpikäymässä kuvia ja muita kirjan juttuja, että alkoi palellakin ja villavaatteille tuli tarve. Naapurit saivat ainakin naureskeltavaa höpsähtäneestä äidistä, joka istui pihalla 10 tuntia putkeen. Ihan älyttömän hauska muisto se!

En tiedä osaatteko arvata, kuinka mua jännitti, kun kävelin postiin hakemaan kirjoja. Kuuntelin musiikkia ja kädet ihan tärisivät. En nähnyt vastaan tullutta tuttuakaan, kun ajatukset harhailivat aivan muualla. Postivirkailijalle kerroin, ettei oo koskaan jännittänyt paketin hakeminen yhtä paljon. Kotona fiilistelin hetken ennenkuin edes avasin paketin. Oli niiiiiin jännittävää kohdata se kauan haaveiltu ja kovalla uurastuksella tehty opus. Nyt olen jo vähän uskaltautunut tutkailemaan kirjaa tarkemmin.

Ei turhaan sanota, että kirjan tekemisessä on vaiheita samalla tavalla kuin lapsen teossa. Kyllä se melkoinen teko- ja odotusvaihe oli…. mutta toisaalta, ehkä kuvailisin sitten loppuvaiheita kuin juhlimista. Mieletön nousuhumala, kun kirja on saatu omista käsistä seuraavalle, vähän siinä vielä taittohässäkkää, mutta se nyt menee kun se humala on niin hyvä. Bileiden parhaassa vaiheessa itse voi kömpiä nukkumaan, vaikka mieli tekisi vielä vähän bailata ja taittaja saa tehdä rauhassa omat viimeistelynsä. Aamulla herätessä krapula ja pohdintaa siitä, tuliko puhuttua sivu suun, lausuttua vähän liian syvällisiä totuuksia, oliko ilta hyvä, muistanhan nyt varmasti kaiken mitä tapahtui. Oliko se ja se nyt just se oikein sanavalinta. Olo, että ääh, en halua kuulla siitä mitään – oli kivaa ja se on hyvä juttu se! Aamun tokkuran hälvettyä illan huippukohdat nousevat mieleen ja sitä on että ei pirskatti, vitsit, että olikin hauskaa.

Kirjassa on tuttuja töitä täältä blogista, pitkään kyseltyjä klassikko-ohjeita ja aivan uusia juttuja. Mielestäni kaikesta tunnistaa kyllä, että Muita ihaniassa ollaan. Ajattelin, että esittelen teille kirjan ihanuuksia pikkuhiljaa tässä kevään edetessä. Ja toivon, että kerrotte mitä mieltä olette kirjasta, tykkäättekö siitä vai onko se ihan mälsä? Ainakin minä ja Henna-Kaisa ja Johanna ollaan kirjasta onnessamme ja valmistujaisskumpat odottavat!

Kirja on tilattavissa maaliskuuhun saakka yksinoikeudella Adlibriksestä, tilaamaan pääset tästä. Kirjaa ja sen käänteitä voi seurata myös erikseen Facebookissa ja Instagramissa ja tietysti täällä blogissa ja Muita ihanian instassa kerron. <3

Kiitos Henna-Kaisa, Johanna, Miela-Ruusa, Runo, Ruupertti, äiti ja mummut ja Emmi ja pikkuveljet, naapurinnaiset miehineen ja lapsineen, ystävät, Ylva ja Sigrid, Oulun Norssin ja Pikisaaren opettajat 80-, 90- ja 2000-luvulta, blogini lukijat ja neuloja-apulaiseni ja Gummerus, Eurokangas, Adlibris sekä kaikki te muut jotka ehkä unohdan mainita! <3

TOUKKA SEIKKAILEE

Tyttäreni kävi kummitätinsä kanssa museossa eräänä sunnuntaina muutama viikko sitten. Matkalla kotiin hän oli löytänyt taskuunsa unohtuneen toukka-petshopin ja keksinyt, että ottaa kuvia, joissa toukka seikkailee eri paikoissa. Ja niin hän oli koko matkan Espoon Emmasta kotiin kuvannut puhelimellaan. Olin aivan äimänä, kun kuulin kuvista, sillä olin itse suunnitellut tekeväni samantapaisen jutun lapsille yllätyksenä, kuvaten heidän rakkaita pehmojaan hassuissa paikoissa. Enkä ollut lapsille ajatuksestani vielä kertonut.
Ehdotin tytölle, haluaisiko hän, että kuvista tehtäisiin kirja. Ja vastauksen saattaa arvata, no tietysti tykkäis! Ladattiin valokuvafirman aplikaatio litskalle (litskatietska =  littana tietokone = ipad)  ja hän itse sai sijoittaa kuvat sivuille ja kirjoittaa tekstin. Voi tuota onnenpäivää, kun ensimmäinen aivan oma kirja tupsahti postiluukusta!
Oon selvästikin paljon parempi tuottamaan toisille pienten haaveiden täyttymyksiä, kuin itse toteuttamaan omiani. Pikkuhiljaa kohti niitäkin.
Tämä kirja on ihan ihana ja mahtava muisto ekaluokkalaisen elämästä. Toukka seikkailee, 2015.

 

 

OLIS KIVA TEHÄ OMA KIRJA…

Mulle tuli itku, kun luin Jonnan Kerällä-kirjan kiitos-sivua. Olin onnellinen ystävän puolesta ja monta tuttua oli siellä kiitoksissakin ja koko kirja oli niin hieno. 

Matkalla Susannan ja Riikan OK Omin käsin -kirjan julkkareihin tuli itku, koska mietin minne oon menossa. Ystävät olivat tehneet niin upean kirjan. Kotimatkalla julkkareista ei enää itkettänyt, vaan nauroimme lasten kanssa kippurassa, kun rattaissa roikkui kaksi suurta kennopalloa ja ne meinasivat jäädä ratikan ovien väliin. 
Ja pintaan nousi se vanha haave, että oma kirja olisi kyllä ihana tehdä… kunnes muistin, että määhän oon tehnyt jo. 80-luvulla! 
Tervetuloa Eläinkirjan julkkaribileisiin! Kuvitelkaa vaaleanpunaisiin jalallisiin laseihin ihanan raikasta vadelmalimonaadia, jota juodaan keltaisilla ohuilla pilleillä. Lautasellanne on, mitäpäs muutakaan kuin helmikakkua (eli teidän joidenkin mielestä mokkapaloja, suklaakakkua, tuulamantorttua…). Taustalla soi ihana Usvametsän neito. Mukava, kun saavuitte! <3

VIITAT

 

 

Olin aikoinut jo jonkin aikaa ommella lapsille viitat, ettei tarvitsisi aina etsiä sopivan tiukkaa hiusrenksua tai hakaneulaa, joka pitäisi erilaisia vilttejä kiinni kaulalla, niiden toimittaessa viitan virkaa. Kunnes sattuikin niin sopivasti, että sain blogiyhteistyönä mainion Pienen sankarin viittakirjan (Satu ja Samu Kontinen, Moreeni).

Kirja on ihan mahtava, kuvitus raikasta ja ohjeet ovat helppoja. Materiaaleiksi suositellaan fleeceä (tai muuta purkaantumatonta materiaalia) (ja edullisia fleecevilttejähän on kaupat pullollaan, tuon meidän kuviollisen hankin Tigerista, aika makia!) ja saksia ja liimaa, ompelukonetta ei tarvita ollenkaan. Tyttö teki mummun kanssa yhdessä mallaten, leikaten ja liimaten oman viittansa upean lohikäärmekuvion (malli kirjasta) ja minä leikkelin omasta päästäni pojan viittaan supersankarin R-kirjaimen. Aikaa ei viittojen tekemiseen kulunut kyllä pitkään (kun vaan alkoi hommiin ensin) ja ilo oli iso. Tyttö nukahti viitta harteillaan yöunillekin, kun se kuulema niin mukavasti lämmitti ja kukapa ei tahtoisi nähdä ihan oikeita supersankariunia!

>>><<<
For already some time I’ve been planning to make my children capes, so I wouldn’t always need to find a suitable bobble or safety pin to keep their scarfs still while they wear the scarfs as capes. Well, it happened that I got “a Little Hero’s Cape book” (Satu ja Samu Kontinen, Moreeni) for blog collaboration project.
The book is awesome, the pictures are really fresh and the patterns are easy. As materials they recommend fleece (or something similar that doesn’t unwind. Shops are actually full of reasonably priced fleece quilts, the one I got is from Tiger, pretty cool huh?), scissors and glue, you don’t need a sewing machine. With her grandmother my girl decorated her own cape with a fantastic dragon pattern (pattern from the book) by cutting and gluing, and I improvised a superhero R to my boy’s cape. It didn’t take much time to do the capes (just the effort to get started) and they gave us a lot of joy. My girl even fell asleep with the cape on her shoulders, telling me how warm it was. Well who wouldn’t want to dream real superhero dreams!