Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

KAKKUA JA VIINIJUOMAA // TYTTÖJEN KEVÄTBAILUUT

Kaupallinen yhteistyö: Freixenet & Suomen Blogimedia

Muutama viikko sitten pyysin pikaisella aikataululla ystäviä lauantai-illaksi juhlimaan mun luo. Teemana kutsussa oli vanha kunnon perinteinen Kakkua ja viinaa, mutta viina vaihdettu nimestä viinijuomaksi pirskahtelevan kevään kunniaksi. Te tiedätte, että tykkään järjestää juhlia. Olen tosin vähän vuosien mittaan laiskistunut tai alkanut mennä iisimmän kaavan kautta, koska juhlien järkkäily on myös aikaa vievää hommaa ja tässä kolmen lapsen äitinä ei ekstratunteja kaikesta maailmankaikkeudelta toivomiselta huolimatta vuorokauteen ole tullut. Joten oon sitä mieltä, että juhlat voi pitää myös niin, että pyytää vieraita tuomaan mukanaan kakun (tai jotain muuta herkkua) nyyttärihengessä JA VARSINKIN jos mulla on tarjota yhteistyön tiimoilta juomat niinkuin tällä kertaa oli: Hartwallin Freixenet Mia viinijuomia, Rosé ja White sekä myös kuohuvampi Sparkling, joiden alkoholipitoisuus on 5,5%. Mulle Hartwallin juomat ovat tuulahdus lapsuudesta. Ei niin, että lapsuus olisi ollut yhtään alkoholin huuruista kenenkään tiimoilta, vaan että mun isäni töikseen kuljetti Hartwallin juomia. Pääsin joskus isän mukaan töihin ja sain laittaa juomia kaupassa kylmäkaappiin, tietty niin, että etiketit on suorassa. Isä oli siinä tarkka. Se oli ihanaa! Nääkin juomat löytyy ihan ruokakaupoista. Toivottavasti sielläkin ne laittaa hyllyille joku, joka on tarkka etiketeistä ja nyppimisestä (eli että tuotteet on suorassa rivissä ja hyllyn reunaan asti täytetty). Viinijuomien tarinassa on sielläkin ihana ajatus taustalla. Freixenetin nuori viinintekijä Gloria Collelli sai inspiraationsa kotikaupunkinsa Barcelonan kaduilta, joilla ihmiset istuivat iltaa ja kohottavat maljan elämälle ilman sen kummempaa syytä. Just sellaiset juhlat olivat nämä minunkin juhlat.
Se, että juhlat pidetään nopealla aikataululla vaikkapa niin, että tervetuloa ens viikonloppuna (eikä, että juhlat on sitten kolmen kuukauden päästä, jotta ehditte hankkia lastenhoitajat ja junaliput), on musta kiva tapa juhlistaa, koska usein on niin, että ystäviä ehtii nähdä liian harvoin. Kaikilla on kokoajan, jos ei kiire, niin paljon hommaa nyt ainakin. Toisinaan jotkut, minäkin, saattaa ajatella, että enpä mee nyt noihin kemuihin, kun meen sitten seuraaviin. Seuraaviin? Ikinä ei tiedä tuleeko niitä seuraavia. Minusta on mukavaa ja tärkeää, että ollaan ystävien elämässä kokoajan jollain tavalla. Mä en itse ehkä ehdi aina soittelemaan ja kyläilemään, mutta pidän synttärijuhlia, kakkuajaviinaa-juhlia ja tällaisia pikaisesti tapahtuvia kuohujuomakekkereitä.

Näissäkin juhlissa käytiin läpi tuoreimmat nopeat mitä kuuluu -kuulumiset, suuremmatkin elämänmuutokset, lastentaudit täineen ja kihomatoepisodeineen, työstressit väsymyksineen ja ruokavaliot. Se kaikki on aivan ihanaa. Olla edes vähän kartalla missä kukainenkin menee ja kuinka se niin aina auttaakin se omien tuntemusten jakaminen ystäville, helpottaa ja kaikesta siitä keskustelusta saa omiin ajatuksiin jollain tavalla ilmaa, saa ne rullaamaan, älyää ehkä jotain jostain (itsestään nyt varmasti eniten) taas vähän enemmän. Mun lempeyskirjassakin (Muita Ihania Lempeyskirja, Gummerus, 2019) sanotaan, että Älä unohda ystäviäsi – varsinkaan ruuhkavuosina. Se sivu kirjasta olisi sopinut täydellisesti näiden juhlien kansikuvaksi facebookin event-sivulle. Hain juhlia varten…Tai no siis en todellakaan hakenut juhlia varten, vaan olin menossa ostamaan pojalleni 8-vuotissynttärilahjaan (polkupyörä) numeropalloa, että se kruunaisi lahjan. Juhlakaupassa muhun kuitenkin iski piheys, että ostaa nyt vielä satojen eurojen pyörän päälle kympin maksava turha foliopallo. Joten ostin KAHDELLAKYMMENELLÄVIIDELLÄ eurolla yksitoista ilmapalloa. Niitä juhlia varten, ajattelin. Ihan hyvin selitetty itselle, haha! Eli juhlia varten, tavallaan vahingossa hankitut yksitoista ilmapalloa kruunasivat nämä Kakkua ja kuohujuomaa -juhlat ja myöskin ilahduttivat myöhemmin lapsia.

Meillä oli juhlissa toki muutama kakkukin, mutta niiden kuvaaminen jäi. Joimme illan mittaan viinijuomia mun olkkarissa ja pidin ystävilleni musavisan, ihan vaan oltiin. Ennen pidin kaikissa juhlissa bingon, ja sitä toivottiin nytkin, mutta onhan noiden vuosilukumusavisojenkin pitäminen aika hauskaa. Tällä kertaa arvuuteltiin vuoden 1996 biisejä. On kyllä kiitollinen olo kaikista ystävistä, ihanaa kun tulitte! Tätä tekstiä viimeistellessäni sain viestin ystävältäni, että olethan tulossa toisen ystävän nelikymppisille? Päässä raksutti, muistin nähneeni joskus kutsun, mutta missä päin somea ja kääk, olinko ilmoittautunut ja onko mulla lastenhoitajaa?! Toivottavasti pääsen paikalle, ruuhkavuosista huolimatta! Sitä ennen silti nappaan tässä iltapäivällä kaapista Freixenet Mia Rosé -pullon ja menen kilauttelemaan siitä lasilliset ystävien kanssa vapun kunniaksi. Oikein hauskaa, ihanaa, rentoa ja ajatuksissa ainakin lämmintä vappua, se on kesän alku tässä ja nyt!

39-VUOTIAS LASTEN SUUSTA

Facebookissa on viime päivinä näkynyt taas yhdenlainen kiertokirje, jossa käyttäjän puolison pitää vastata kysymyksiin. Minä pyysinkin lapsiani vastaamaan kysymyksiin ja tämä olkoon nyt sitten 39-vuotishaastatteluni lasteni vastaamana, sillä tänään on mun syntymäpäivä. Vastaajina siis tyttäreni, ikää pian 12 vuotta (Miisu), ekaluokkalaiseni, pian 8-vuotias (Runo) ja nuorimmaiseni, nelivuotias (Ruu).

  1. Jos katson telkkaria, mikä siellä todennäköisimmin pyörii?

Miisu: Sitä mitä sieltä tulee.

Ruu: Salkkareita sää katot.

 

  1. Jos mennään yhdessä ravintolaan, mitä todennäköisesti tilaan?

Ruu: Jätskiä, hähää.

Miisu: Sää sanot aina, että tää on tosi hyvää, mää otan tän.

 

  1. Mikä on inhokkiruokani?

Miisu: Maksalaatikko.

Ruu: Matsalaatikko ja sinä inhoat kakkaa.

 

  1. Mitä voisin syödä päivittäin kyllästymättä?

Runo: Kokista.

Miisu: Karkkia.

Ruu: Suklaakarkkia ja jätskiä.

Runo: …ja vettä.

 

  1. Millaista musiikkia kuuntelen?

Miisu: Suomalaista ja englanninkielistä…

Ruu. Rokkia!

Runo: Tykkäät vähän semmosesta rauhallisesta, mutta samalla semmosesta villistä.

Sisko toteaa, että just sellaista!

 

  1. Millaisista elokuvista pidän?

Runo: Draamaelokuvista ja näytellyistä elokuvista, ei animaatioista, ja romanttisista elokuvista.

Miisu: Hyvistä, kaikki elokuvat mistä äiti tykkää, on hyviä elokuvia. 500 päivää kesästä -elokuvasta.

Ruu: Lego-elokuvista.

 

  1. Mitä pelkään?

Runo: Sitä, että me kuollaan.

Ruu: Että me hukutaan me kaikki lapset. Sitä, että lapset palaa.

Miisu: Sitä, että meille lapsille käy jotain.

 

  1. Mitä kotitöitä en osaa tehdä?

SYVÄ HILJAISUUS.

Miisu: Ei ole sellaista.

Runo: Leikkiä lasten kanssa. Järjestellä vähä niinku koulupöytiä.

  1. Mitä osaan erityisen hyvin?

Runo & Miisu yhteen ääneen: Huolehtia lapsista.

Miisu: Tehdä käsitöitä. Olla ihana.

Ruu: Leikkiä. Rakentaa hyvin junarataa.

 

  1. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi?

Ruu: Et ole hyvä tuossa…. ööö… tossa…

Runo: Rakentelujutuissa, niinku vaikka rakentaa tietokoneita.

Miisu: Mää en laittais sua niinku esimerkiksi rakennustyömaalle, ei sillä et osais, mutta sä et vaan sopisi sinne.

 

  1. Jos voittaisin lotossa mitä tekisin rahoilla?

Runo: Ostaisit ruokaa. Ostaisit jotain meijän elämään liittyvää.

Miisu: Ostaisit uuden kodin ja AUTON. Ja jonkun lomamatkan, mulle ja sulle, Runolle ja sulle, Ruupertille ja sulle, silleen kaksin.

Ruu: Ja Noelille ja Alvarille ja mun tarhakavereillekin.

 

  1. Mikä väri kuvastaa persoonaani ja miksi?

Kaikki yhteen ääneen: VAALEANPUNAINEN!

Miisu: Pastellivärit. Haaleet, lempeät värit. Musta kuvastaa sua silleen vähä, mutta eniten pastellit ja vaaleanpunainen. Sää oot vaan semmoinen pastellivärinen.

Ruu: Kaikki värit.

  1. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä?

Miisu: Se kun ei totella, se kun ihmiset roskaa, se että ihmiset on tosikkoja, koska tosikot hmphrrrhphmmmm….

Runo: Se kun me ei totella.

Ruu: Ja ihmiset heitetään roskiin.

 

  1. Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?

Runo: Nukkumisen.

Miisu: Käsitöiden.

 

  1. Mikä saa minut vihastumaan?

Runo: Se kun ei totella ja kinastellaan ja ollaan kiittämättömiä.

 

  1. Entäs mikä tekee minut iloiseksi?

Runo: Se, että sulle on tosi kivasti.

Ruu: Että sua rakastetaan, halitaan ja pusutellaan.

  1. Mikä on paras luonteenpiirteeni?

Runo: Rakkaus. Oot rakastava.

Ruu: Kaja ja Halti!

Miisu: Lempeys ja tällanen.

 

  1. Entäpä huonoin?

Ruu: Että ei rakasteta.

Miisu: Ei oo ehkä luonteenpiirre, mutta mää en tykkää siitä ku sua stressaa kaikki koko ajan, sitte sää oot niin kiree.

 

  1. Mitä kolmea asiaa kannan aina mukanani?

Ruu: Laukku, avain, puhelin.

Miisu: Mä oisin vastannut tismalleen samat ku Ruupertti, sulla on reppu, avaimet ja puhelin.

Viimeinen kysymys oli jäänyt kysymättä, se oli, että mikä on paras muistosi kanssani. Ehkäpä tänä iltana jutellaan siitä. <3 Ihanaa mun synttäripäivää sullekin!

TEIKSÄÄ ÄITI TAAS KAKUN, JOTA EI VOI SYÖDÄ?

No, tein tietysti.

Järjestelin keittiötä uuden vuoden kunniaksi ihan kunnolla. Vaihdoin kuivaruokakaapin ja isomman astiakaapin sisältöjen paikkoja. Sen aika oli, koska nyt kaikki lapset ovat sen ikäisiä, että voivat itse ottaa kaapista astiat ja kattaa pöydän tai tehdä itselleen välipalaa, joten on helpompaa, että astiat ovat sopivalla korkeudella ja entinen ruokakaappimme toteutti tämän tarpeen. Jokainen perheemme jäsen on ollut iloissaan muutoksesta.

Ruokakaappia siivotessa vastaan tuli monta kuivahtanutta pussin pohjalle unohtunutta vaahtokarkkia, ärsyttävästi pehmenneitä ruisnaksuja, päiväysvanhoja kookoshiutaleita ja joskus jossain kuvauksissa käytettyjä sokeriruusukkeita. Sehän tarkoittaa ainoastaan ja vain sitä asiaa, että MÄ SAIN LEIPASTA REKVISIITTAKAKUN. Aiemmin, kun olen esitellyt näitä kakkujani täällä blogissa, olen saanut tiukkaakin palautetta siitä, kuinka käytän ruoka-aineita väärin. No, voihan sitä siltäkin kantilta katsoa, mutta koska jokainen näistä aineksista olisi päätynyt joka tapauksessa bioastiaan, käytin ne mielelläni yhteen syömäkelvottomaan kakkuun. Nappasin vielä kakun tekoon mukaan muutaman tikkarin ja pahanmakuisen suklaakarkin herkkulaatikosta, parempi käyttää ne näin kuin vedellä sokerihimoissaan suuhunsa.

Ruualla ei saa leikkiä, sanovat. No, minä sanon, että saapas.

Ettekä arvaa, kuinka mää nautin tällaisten tekemisestä! Ihan hirmuisesti! Näissä kakuissa ei ole mitään tolkkua, kun en mä niitä mihinkään tarvitse (vaikka tälläkin kertaa haaveilin, että saisin toimia rekvisitöörinä jossain ihanassa lastenelokuvassa ja tehdä sinne suloiseen peppipitkätossumaiseen konditoriaan hyllyt notkumaan tällaisia satukakkuja!), mutta tulen niin onnellisesti tehdessäni niitä. Uppoudun oikein kunnon fantasiaflowhun. Olisittepa olleet näkemässä, kun miesystäväni tuli seuraamaan leivontatilannetta, kun viimeistelin kakkua yömyöhällä ripottelemalla päälle kookoshiutaleita ja poksutikkarin värijauhetta. Pyörittelin kakkua onnessani kakkulautasella ja toivoin, että liimaukset pysyvät (huom! marenki ei kauhean hyvin pysy kuumaliimalla, ylläri!) ja hulmuttelin kookoshiutaleita pitkin kakkua ja pöytääkin. Oot sää kyllä yhenlainen, hän nauroi ja luultavasti vähän pyöritteli päätään, en voinut katsoa kun pyörittelin itse vain sitä kakkua. Totta, niin oon.  Niin, ne lapset ja heidän kommenttinsa. He tulivat kouluista ja päiväkodista kotiin ja näkivät kakun. Ensimmäinen kommentti oli, että teiksää äiti taas kakun, jota ei voi syödä? Juu, teinhän minä, mutta eikös ole hieno. No on, vastasi jokainen. Siinä se on nyt ollut ikkunalaudalla jo päiväkausia ja kaikki meillä tietävät, että sitä saa vain katsella. Tavallaan se on siis myös ihmiskoe herkkuhimoisille, että ihan oikeasti vain katsoa saa, kun siinä nyt sattuu olemaan sitä kuumaliimaa niin paljon, että syömisestä tulisi vain vatsapuruja. Lapset varmaankin muistelevat aikuisina näitä kakkuja ja nauravat, että meillä sitä oli aina niitä äidin tekemiä kakkuja, joita ei voinut syödä. Äiti se oli ja on yhellainen. Mutta siis onhan se nyt ihan älyttömän hieno tuollaiseksi kreisiksi fantasiakakuksi, vai mitä sanotte?

Ps. Aiempia kakkuja löytyy blogin puolelta ainakin kaksi: joulukakku ja kesäkakku. Ja oikein ihanaa viikonloppua!

 

IHANAT KESÄYÖT TELTASSA, NIITÄ TÄLLEKIN VUODELLE // KOOSTE 2018 JA TERVETULOA 2019

Tämä on sellainen viime vuosi pakettiin -postaus. Tämä on myös mitä sitä tänä vuonna tekiskään -postaus. Voin kertoa jo nyt, että mitään kovin summaavaa lopputulosta en saanut aikaan ja varmasti aika pakka levällään tästä eteenpäinkin mennään, mutta kirjoitin tän silti. Tai sitten innostuin, kun katselin kuvia ja totesin, että onpa mun elämä ollut ihanaa. Ajattelin kyllä myös eilen ihan samalla tavalla, kun tein Instagramiin samanlaisen koosteen, mutta vain niistä videoista, joita olin stooreihin ladannut. Ne olivat rosoisempia, sekalaisempia kuin nämä blogin kuvat, siellä tanssin kameralle, mutta täällä taas pistän nakkikastikkeen suoraan puoliksi pöydälle ja otan kuvan. Molemmat näyttävät ihan minulle, kumpikin on täyttä totta.

Viime vuonna kävin muutaman kerran retkiluistelemassa. Sain synttärilahjaksi jopa ihan oikeat kenkiin kiinnitettävät retkiterät, mutta päädyin kuitenkin takaisin 90-lukulaisiin Susaneihin. Terät tarvitsisivat oikeanlaiset kengät ja eihän mulla sellaisia ole, mutta ei sillä väliä. Kaikista parasta retkiluistelussa oli ehdottomasti se, että luistellessa maisemat kokoajan vaihtuivat. Suvisaaristossa vietetyt luistelupäivät olivat kauniita pakkaspäiviä painumassa iltaa kohden ja kaikki valkoisen ja sinisen sävyt näkyivät ympärillämme. Ihanaa! Odotan tosi paljon kunnon pakkasia ja toivon, että tänäkin vuonna päästään luistelemaan, kaikki on vaan niin kaunista silloin.

Tuntui kuin sydän pakahtuisi kaikesta kauniista ympärillämme. Jokaisella laivareissulla halusin mennä kannelle katsomaan auringonlaskua ja toivoin, että saataisiin ikkunallinen hytti, jotta saisin herätä katsomaan nousunkin. Telttaretkillä valitsin teltan paikaksi aina sen mistä näkee veden. Onnekseni olinkin monta yötä teltassa ja jokainen niistä oli hyvä yö. Tulevana vuonna toivon voinani telttailla ja retkeillä edelleen ja vielä vähän enemmän, mutta en ota siitä paineita. Joka vuosi haaveilen Lapin vaellusretkestä ja kyllä senkin aika taas joskus tulee, jos ei tänä vuonna niin sitten jonain muuna.

Perhe vuonna 2018. Olimme oma nelikkomme, mutta saimme enenevissä määrin mukaan myös kolme muuta ihmistä. Niinä aikoina kun lapset olivat isillään, olin paljon kaksin miesystäväni kanssa. Monella tavalla kaikki aika on siis ollut tyystin erilaista kuin koskaan aiemmin. On ollut ihanaa huomata kuinka sekä mun, että miehen lapset ovat tykänneet todella paljon olla toistensa seurassa ja niillä on kivaa keskenään ja meillä koko seitsikolla on myös. Ei missään tapauksessa itsensäänselvä juttu. Meidän neljän, minun ja lasteni välit ovat suloisen mutkattomat ja vitsikkäät. Ollaan kaikki melkoisia huumorilissuja ja vitsiniekkoja. Halitaan, pussataan ja kerrotaan rakastavamme jokaisena päivänä, kun ollaan yhdessä. Jokaisen lapsen saan usein kainalooni sohvalla tai yöllä viereeni nukkumaan.

Omat lapseni ovat kasvaneet kuten aina, yllättävää. Esikoinen lähestyy teinivuosia. Ihan hullua, koska aina tälleen tammikuussa muistelen sitä, kuinka aloitin bloggaamisen ja tuo tyyppi oli mun vatsassani silloin! Hän on innostuvainen ihana nuori neito. Juuri nyt suurimman fanituksen saa Soturikissat-kirjat, videoiden tekeminen ja editointi ja näytelmäkerhoharrastus. Eskarilaisesta on tullut verrattain rauhallisempi ekaluokkalainen, jota nyt joululomalla katsellessani ja kuunnellessani pakahdus vaan mylläsi rinnassa. Hän on niin hauska ja fiksu tyyppi, joka osaa ottaa mielettömällä tavalla muut huomioon, mutta kuitenkin myös kiukutella omaan tyyliinsä, joka saa mut raivon partaalle. Ja jolla on maailman kaunein käsiala. Kohta se varmaan alkaa kirjoittaan suttuisasti, kun aina sitä ääneen ihailen. Nelivuotiaasta on kuoriutunut vuoden aikana omaa tahtoa ja erilaisia supersanakariasuja käyttävä pikkutyyppi, joka todella osaa neuvotella ja jolla on tiukka tahto. Eniten häntä kuvastaa tällainen tilanne:

- äiti, saisinko yhden karkin?

- Ei, ei me nyt oteta karkkia.

- Mutta minä haluan, haluan yhden karkin.

- Ei, ei oteta.

--- (mahdollisesti toistoa)

- No, okei saat yhden.

- Ei, minä haluan kolme.

- Ei, ei todellakaan, saat sen yhden. 

- Äiti, minulla on sinulle kaksi vaihtoehtoa: minä otan kaksi tai minä otan kolme karkkia. MINÄ VALITSEN KOLME! SE ON SOVITTU!

Menneenä vuonna oli tietysti ihana matkamme Malediiveille. Siihen liittyi useampiakin teejotainmitäetootehnytennen-kohtia, lähtien ihan siitä, että en ollut ennen käynyt Malediiveilla. Se olisi liian helppo piste tässä pelissä, joten sitä ei lasketa. Matka oli tajuttoman upea ja välillä tulee olo, että tapahtuiko se edes oikeasti, kun kaikki vaan oli niin hienoa ja kaunista ja i h a n a a. Kunnon rakkausmatka. Parisuhde on hyvä ja tasainen ja olen äärettömän kiitollinen kaikesta siitä. Tuntuu vaan välillä ihan uskomattomalle, että joku jaksaa katella mua ja mun omituisuuksia – ei voi sanoa joka päivä, koska emme asu yhdessä…. eli ehkäpä juuri siksi jaksaakin! Hehe. 

Koska yhtäkkiä olinkin parisuhteessa, niin mulla ei ollutkaan aikaa ja intoa enää järkätä niin paljon bileitä, kuin aiemmin. Ja minä jos joku olen se, joka niitä järkkää. Eli tänä vuonna aion kyllä herätellä henkiin kaikki bailuut, koska rakastan bailuiltoja ystävien seurassa. Ei silloin tarvitse välttämättä lähteä minnekään, mutta tuntuu, että niihin saa ainakin parhaiten ystäviä koolle. Jospa kukaan ei vastaisi juhlakutsuun, että tuun sitten seuraaviin, koska silloin tulee olo, että olen itsestäänselvyys juhlajärjestäjänä. Tuo lause nimittäin painoi mun mieltäni vuonna 2018, kun niitä bailuja ei juurikaan ollut. Mutta näinhän mää ystäviä silti paljon ja tehtiin vaikka mitä yhdessä, vaikkei niitä bileitä järjesteltykään samaan tahtiin.

Keväällä aloitin toisen kirjaprojektin ja sitä miettiessä, tehdessä ja valokuvatessa menikin paljon aikaa loppukesään saakka. Lempyskirjan taustalla oli myös ajatus siitä, että ihan arkisiakin asioita voi ja pitää ja saa tallettaa muistoihin. Niihin on kiva palata välillä, kun eihän kaikkea todellakaan muista ilman, että kirjaa jonnekin ylös. Tänä vuonna siis aion tehdä myös enemmän erilaisia listoja!

Instagramissa tuttavani Ida-Lotta teki loistavan listauksen ja hänen luvallaan jaan sen teille täällä myös:

  1. Syödä 30 pitsaa.
  2. Käydä 20 yleisessä saunassa.
  3. Aloittaa keskustelun ainakin 5 ihmisen kanssa, joita näen jatkuvasti.
  4. Laskea kaikki keikat, joilla käyn.

Aion kirjata saman listan myös itselleni, mutta saunoiksi lasken kaikki saunat, joissa saunon. Ja ehkä pitsamääräksi vaihdan 60 tai 100 koska rakastan pizzaa! Ehkä sata on liiottelua.

Muutaman lisän listaan keksin omalle kohdalleni:

  • Ota enemmän valokuvia ihan tavallisesta arjesta.
  • Tee edelleen asioita, joita et ole tehnyt ennen ja listaa ne.
  • Nuku ainakin 10 yötä ulkona.

Edelleenkin olen vähän hakoteillä sen suhteen mitä tahtoisin ja osaan tehdä. Epävarmuuksia on hirveästi. Haluaisin maalata enemmän. Kirjoittaa. Tarinoita ja erilaisia tekstejä, mutta ihan myös erilaisilla käsialoilla asioita paperille. Piirtää. Neuloa. Tehdä kauniit ohjekuvat kirjoneulekuvioista. Ottaa parempia valokuvia. Päivittää blogin ulkoasua enemmän sellaiseksi millainen sen tahtoisin olevan. Kutoa. Käydä kaikenmaailman lääkäreissä perustarkastuksissa. Hypätä laskuvarjolla. Kiivetä korkealle. Ajella kesäyössä. Nähdä kauniita paikkoja. Tehdä enemmän ruokaa ja leipoa. Olla enemmän lasten kanssa läsnä.

Katsotaan mihin pystyn ja minne mieli ja tuuli vie. Semmoinen mää vähän oon, että sinne mennään minne ne vie ja olkoon niin. Tähän loppuun leppoisa pieni kuvakooste vuodesta 2018 kuvateksteineen.

Pidän kädestäsi aina kiinni, muru. Mulla on aina joku lapsi tai lapsia (omia yleensä) pitämässä kädestä kiinni, kun kuljetaan jossain. Se on parasta.Otetaan edelleen ryhmäkuvia, ei yhtä vaan kuinka monta. Aion edelleen olla se huomaamattomin.Aion pysähtyä tien varteen tai jäädä linja-autosta tai huudahtaa seurueelleni stop, jos tulee tilanne, että maailman kauneus sen vaatii. Rakastan tätä maapalloa ja sen pastelleja. Pussailen ja hellin. Paljon. Pussailtiin ja hellittiin. Paljon. Kesäyölove. Mulla soi tässä tätä kirjoittaessani taustalla Neil Youngin Harvest Moon, voisko olla sopivampaa. Ihan ku oisin joku elokuvan hahmo, joka öisin kirjoittaa ihanista asioista, heh. Paitsi ettei nyt oo kesäyö vaan myrskyisä talviyö.Enemmän kakkuja. Voileipäkakkuja. Kermakakkuja. Ei ainakaan mitään tiiviitä raakakakkuja. Koristuksia. Paljon kortistuksia tälle vuodelle. Ois mahtavaa oppia tästä aihealueesta lisää! Tämä kuva on mahtava. Tämmöstähän se kaikki aina on.Teltan ovi aamulla auki ja tuuletusta paljaille varpaille, jotka eivät ole kesän lämmöstä tarvinneet edes makuupussia.Hikiset ja märät vaatteet tuulettumassa ja kuivumassa säässä, jossa ei käy tuulenvirettäkään. Miettikää, miten ihanaa se kaikki on! Voi kesä, suloinen kesä!Naapureille soitto, että nyt pihalle, mulla on teille jäätelöä. <3Tämä viikonloppu keski-Suomessa. Vitsit miten ihana se olikaan. Hypittiin laiturilta vaatteet päällä uimaan. Istuttiin saunassa pyllyt tiukasti vieretysten ja pulahdeltiin uimaan, sillon oltiin tosin jo heitetty vaatteet pois. Naurettiin kippurassa kun tanssittiin ysäriteknoa. Mua alkaa melkein aina itkettää, kun mietin miten onnekasta on saada olla ystävä sellaisille ihmisille, joiden kanssa saa kokea kaikkea tällaista, mökkiviikonloppuja ja sen sellaista.Tästä nyt on tullut sellainen perinne, että otetaan kuva kohti järveä, kun aurinko paistaa haarovälistä. Mitä lie.Vuosi vuodelta ihmettelen miten Halloween tulee niin nopeasti enkä ehdi valmistautua, mutta aina silti saan aikaan kuitenkin melko hauskoja “kurpitsoja”. Voisikin siis aloitella jo nyt.Ainiin, tein myös maton. Tässä kuteita, joita maalasin.On ihanista ihaninta, kun ihmiset menevät naimisiin. Sain tehdä parikin hääbingolappusta ja pitää muutenkin melko monet bingot, se on mahtavaa!Kolmi- ja nelivuotiaana ja minkä tahansa ikäisenä saa ja pitää ja voi ja on lupa käyttää kaikenlaisia mekkoja ja asuja, joista tykkää. <3 <3 <3Tein mielestäni söpö sitruunatyynyn, mutta sanoivat, että se on bataatti, peruna, nauris tai inkivääri. Sama se. Haluan näitä lisää. Sohvan pullolleen erilaisia samettiisia tyynyjä, jotka ovat kaikkea muuta kuin kulmikkaita.Alkukesän viikonloppu Liesjärven kansallispuistossa oli lumoava. Sen jälkeen olen miettinyt miten pääsisin luontoon enemmän.Kaiken ei aina tartte olla niin vitun vakavaa. 
MULLA OLI KEIKKA! Puhelaulubingo! Olin onneni kukkuloilla. Tässä kuvassa tosin saatan laulaa myös Ei oo, ei tuu.Samoilla festareilla oli myös maailman kaunein ulkohuussi. Omenapuun alla. Tytär ompeli itselleen housut. Culottekset. En voisi olla ylpeämpi hänestä.
Tauluseinä ei tainnut vuonna 2018 vaihtua niin tiuhaan kuin aiempina vuosina. Oli enemmän YES-meininkiä muuten.Meistä tuli mestareita tekemään sushia itse. Tavoitteena tehdä enemmän vielä söpömpiä annoksia. Kuvan sushidonitsit tosin ovat lapsien enkä pidä niitä vertailukohtana omilleni, koska en pysty söpömpiin.Kun käytiin ostamassa tuota uv-paitaa ennen matkaa, mua jännitti niin, että olin pahalla tuulella. Pelkäsin, että maailmanloppu tulee enkä pääse pitämään paitaa. Ei tullut! Onneksi.
Lasten ideat ja aikaansaannokset hämmästyttivät. Tämmösiä, tuosta vaan! Mieletöntä!Bättre Folkissa oli pirskatin kylmä. Saman verran vaatetta päällä kuin nyt, mutta mitäpä siitä. Tänä vuonna ajankohtaa siirrettiinkin heinäkuun puolelle.Tuo yläkaappi on aina auki. Oon niin lyhyt ettei se haittaa.Mulla on pala tätä aitaa seinälläni.Villasukkavarpaat teltan ulkopuolelle sen verran, että piti pian vetäistä makuupussiin, kun niitä alkoi paleltaa kovassa tuulessa. Mutta oi mikä yötön hailuotolainen yö.Onnellinen muia -80Vuosi 2018 kirjattaneen ylös vuotena joka Arposen Tiina teki paljon koristeellisia pipareita, joista maistoi vain talon nurkkaa.
Taivas lähes päiväntasaajalla. Tästä kun käveli noiden talojen taakse, siellä oli ilmastoitu vessa, jossa oli niin viileää, että varpaita alkoi taas palella (kuten hailuotolaisessa kesäyössä), mutta jossa tuoksui raikkaan ihanalle sitruunaruoholle.Hirviässä kiireessä matkalle mukaan teetetty paita Lempeyskirjasta tutulla kuvalla. Vähän jäi puolitiehen tuo homma, kun reissun jälkeen olikin yhtäkkiä jo joulukuun alku ja nyt on jo tammikuu. Ostaisitko tuollaisen paidan? Voi ihana maailma, ihana Malediivit, ihana Intian valtameri. Pidetään tästä pallosta huoli.Ne aamiaiset, kun pöydällä on paljon kaikkea, ne ovat mun suosikkejani.Kävin äsken tarkistamassa onko mulla tyhjiä maitopurkkeja. Aion säästää nyt niitä paljon, jotta ei tarvitse sitten litratolkulla juoda jotain kun on pakkaset. Näitä jääpalataideteoksia teen tänäkin vuonna, se on varma. Kaisu ikuisti mut hyppäämässä mereen syksyllä. Yritin ensin istua eteerisesti laiturilla, mutta ei, tämmönen mää oon.Arkiruokaa.Tulppaaniaika on ihan pian taas! Voi että! <3Poikani samoissa maisemissa kuin minä pikkutyttönä Ruotsissa. Kuljettiin ilta hiljaisen synnyinkaupunkini kaduilla Ruotsissa. Tuntui hassulta ja ihanalta samaan aikaan. 
Kesän ekat puhalluskukat!Tänään jo mietin, että vitsit miten kivaa, kun kohta on kesä (tammikuussa tulee jo se fiilis!), kun saa piirtää taas katuliiduilla. *kasvonsydämenmuotoisilla silmillä*Näiden karttojen piirtäminen ja maalaaminen on niin mukavaa. Tämä kertoo kesäsuunnitelmistani 2018. Voin käyttää myös vuonna 2019. Saa käyttää.Villasukkia. Mulla on tosi monet, mutta mistään en raskisi luopua. Pidän eri pareittain. Lupaan nostaa jalat sohvalle ja lepuuttaa useammin tänä vuonna. Olla vain.
Lempeyskirja. 
Huom! Pitää muistaa ostaa uudet leveälahkeiset musta housut.Kalapuikot, aina hyvä.Hyppää korkealle! <3 Näe isoja puita ja halaa niitä. Tai aseta lapsesi puun juurelle ja toivo, ettei kukaan muu puuta katsomaan tullut ehdi tulla kuvaan. Ei tarvi säännöstellä sokerin syöntiä, jos ei taho. Mulla on sellainen kasvatusperiaate, että jonottaessa saa rimpuilla, itseasiassa aina saa. Kaikki me rimpuillaan omalla tavallamme. Ryijyjakkaran tekeminen vei mukanaan niin, että jos se minusta olisi kiinni tai siis niinhän se onkin, mutta että vois olla silleen, että meillä olisi kotona kymmenittäin ryijyjakkaroita. 
Torronsuo kesäkuisessa aamuyössä.Jos sulla on vaan mahdollisuus neuloa uima-altaassa niin tee se. Muut kattoo varmasti ihmeissään ja ittiä naurattaa ja tulee olo, että näin sen pitää ollaki. Täydellistä!Laitoin Pinjalle illalla viestin, että pääsiäisaskartelut kannattaa varmaan aloitella jo, se on niin pian tuo pääsiäinen kuitenkin.Aina ei ehdi edes ottamaan kenkiä pois jalasta siinä teltan suulla. Eiku aivan, tää oliki vaan teltta jossa käväisin ottamassa kuvan, omani oli tämän takana. 
Lähes vuosi sitten ilmeistyi käsityökirja, josta olen tosi ylpeä. Kiitos Johanna ja Henna-Kaisa yhteistyöstä. Saan lähes joka viikko kyselyitä joistakin mun käsitöistä, jotka ovat vilahdelleet vuosien saatossa blogissa tai pinterestissä – melko monet niistä löytyy täältä kirjasta ohjeineen.Nakkipalmuja. Perus arki.Nonparelleja ja karnevaalikeksejä. 80-luku best. 2018 best. 2019 best. Tykkään aina ihan todella paljon ottaa näitä valiaikakuvia neuletöistä. Siksi pian koittaa taas kivoin aika tehdä tällaisia, kun valoakin tulee lisää. Vaikka ajankohdallisesti sukkia olisi varmaan järkevin tehdä just nyt. 

Maaliskuussa 2018 tajusin, että KERRAN LUMILAUTAILIJA, AINA LUMILAUTAILIJA. Hyvää pääsiäistä jo ennakkoon. <3
Näihin helmikakkupalasiin on hyvä päättää tämä postaus. Olipa melkoinen, ihana vuosi 2018. Nyt on 2019, olkoon tämä hyvä. Pitkä matka millenniumista tähän, vaikka hujaukselta tuntuukin. <3

RAKASTAN PAKETOINTIA // JOULUKALLUN LUUKKU NUMERO 22

Postaus tehty yhteistyössä JOULUPUKIN kanssa, joten jos kuulut lähipiiriini ÄLÄ LUE TÄTÄ ENNEN JOULUA!

Ihan ensimmäiseksi matkaamme jälleen valkoisen hiekan äärelle Malediiveille.

Yhtenä lomamme iltana olimme kävelyllä pimeällä rannalla kuunkajossa, meri vain hiljalleen lipsutteli rantaan. Oli lämmin. Saaren pääkadun luota ravintolasta kuului ääniä ja musiikkia enemmän kuin tavallisesti. Menimme katsomaan mitä siellä oli. Malediivilainen ilta. Siellä muiden ohjelmanumeroiden keskellä eräs nuori mies kääräisi palmun lehden siivuista kaulakoruja ja kalakoristeita lapsille. Ne näyttivät hauskoille. Menin juttelemaan ja kerroin, että itsekin tykkään tehdä käsitöitä. Sain häneltä tuon tähtösen kaulakoruksi kaulaan.

Muutamaa päivää myöhemmin helluni oli kohdannut tuon saman nuoren miehen ja hän oli heti muistanut, että hei se sun vaimosi (meitä pidettiin siellä lähes kokoajan häämatkalaisina) oli se joka tekee myös käsitöitä.Tähti tai ruusuke oli ihana, mun pieni aarre. Napakasti ja nopeasti se tyyppi sen kääräisi kahden tikun ympärille ja tsadaa! En ole itse koskaan tuollaisia tehnyt, mutta idea jäi mieleen ja päätin hyödyntää ideaa ainakin joulupakettihommissa. Kokeilla edes.

Voi vitsit tuota valkoista hiekkaa noissa kuvissa. Se oli niin vaaleaa, hohtavaa, että silmiin melkein sattui. Hiekan seassa oli korallien ja simpukoiden palasia. Vesisateen jälkeen hiekkatiellä oli lätäköitä ja ne näyttivät lämpimältä maidolta. Maitolätäköitä, koska hiekka oli niin valkoista.

Avasin tässäyhtenä päivänä kynärasiani, ottaakseni sieltä kyniä. Sisällä oli hiekkaa, niin että sulkiessani rasiaa se rutisi, ai että kun hymyilytti.Mutta ainiin, palatkaamme jouluun, lumiseen, suomalaiseen maisemaan nyt.

Lahjojen paketointi on mun aivan ehdotonta lempipuuhaa joulussa. Rakastan sitä! Papereiden, nauhojen, liiman, tarrojen, jouluaskarteluista yli jääneiden kartonkisilppujen ja pakettikorttien epätäydellinen järjestys olohuoneen lattialla. Joulumusiikkia, lasissa makoisaa juomaa, sohvalla ehkä joku hyvä tyyppi seuranani juoruilemassa. Vieressä kasa lahjoja odottamassa paketointia. T Ä Y D E L L I N E N J O U L U H E T K I.

Tykkään antaa lahjaksi käytännöllisiä(kin) asioita, niitä mitä just nyt tarvitaan, sukkia ja pikkuhousuja. On ihanaa löytää jollekin jotain, mitä hän ei tiedä tarvitsevansa tai haluavansa, mutta joka näyttää juuri lahjansaajalta ja tiedän hänen siitä ilahtuvan ikihyviksi. Sellaisia asioita on näihin paketteihin varsinaisten lahjatoiveiden lisäksi kääräisty.Nautin siitä, kun saan käyttää paketointiin jotain “roskaa”, jotain mitä on ehkä käytetty jo jossain muualla ja olen sen vain kerännyt talteen. Tässä paketissa tarkkasilmäisimmät saattavatkin huomata,että pakettikortin alla oleva aalto näkyi myös Instagramin puolella olleessa kalenterikuvassa muutama päivä sitten. Piparireunainen merikuosinen lirpake on taas viime vuoden instakuvasta, jonka tein itsenäisyyspäiväksi, jossa oli kartongista leikattu suomalainen maisema. Olin sujauttanut koko maiseman pieneen pussukkaan lahjanarulaatikkoon, just hyvä!
Raidallisesta nauhasta yritin tehdä palmunlehväruusukkeita. Nauha oli liukasta ja se suli kuumaliimasta, joten aivan täydellisiä en niistä saanut, mutta ihan hyviä silti. Ruudulliseen pikkupakettiin tein ruusukkeen samettinauhasta ja se onnistui jo paremmin. Tärkeintä ei ollutkaan lopputulos vaan se matkan fiilistely siinä tehdessä. Vaaleanpunaisen paketin tarrat olivat myöskin nauhalaatikosta sattumalta löytyneen Papulta joskus saadun tarra-arkin jämät, joista sain tehtyä hassun naaman. Tiedän, että lahjansaaja ilahtuu!Kaksi karamellia lasketaan kai yhdeksi, jos ne ovat liimautuneet yhteen, sanoi Pikku Myy. Se on sanonta, joka on jäänyt mieleen Muumien Saako pannukakulla istua -mietelausekirjasta ja joka on täysin totta. Se sopii myös tähän lahjaan: kaksi pientä tavaraa ja kirje lahjansaajalle kuuluvat kaikki samaan syssyyn ja kaikki lasketaan yhdeksi, kun ne on kuumaliimattu yhteen. Teen myös usein ja paljon paperirusetteja ja -kukkia, leikkaan eri papereista suiroja nauhojen alle, sujauttelen karkkikeppejä ja liimaan teipinpaloja nauhoiksi. Käytän silti myös ihan vain tavallista lahjanauhaa ja vedän sen kikkaraksi saksilla ja kirjoitan pakettikorttiin nimen ja lahja on siinä. Hampurilais-pizza-hodari-paperi on mun suosikkipaperia ja käytän sitä myös joululahjoissa. (kuka yllättyi?) Vihreä leveä teippi on sellaista, että siihen voi kirjoittaa liiduilla, sopii myös paketteihin, varsinkin jos lahjat laitetaan suoraan kuusen alle eikä lahjasäkkiin. Valmiit lahjarasiatkin ovat kivoja. Tällä kertaa kapeat karkkimaiset rasiat saivat sisällökseen sukkia, yhden yhteen rasiaan – taitaa lahjansaajaa naurattaa, kun saa yhden sukan kerrallaan. Havujen ja muiden aitojen kasvien ja kukkien käyttäminen lahjoissa on ihanaa, mutta näillä papereiden kirjavuusmäärillä käytän itse niitä harvoin. Ihailen muiden seesteisiä lahjapaketteja.

Lopuksi vielä se nerokkain lahjaidea.

Kummipoikani on oppinut vasta lukemaan. Tuli puhetta, että hän tykkää Aku Ankan taskukirjoista ja että hänellä ei niitä vielä ole kovin montaa. No meillähän on! Kierrätyslahjat ovat mainioita, joten etsittiin lasten kanssa meidän taskarivarannoista iso kasa kirjoja. Paketoin jokaisen omaksi paketikseen ja kasasin ne isoksi pakettiläjäksi, laitoin tipan kuumaliimaa joka väliin ja kääräisin nauhan ympärille. Lahja on ihan mieletön, mahtava! Toivottavasti myös lahjansaajan mielestä.  Ihania ja leppoisia paketointihetkiä teille onnekkaille, ketkä vielä saatte tälle joululle lahjoja kääriä! 

NELIVUOTIAAN SATTUMALTA SYNTYNEET RYHMÄ HAU -SYNTTÄRIT

Yhteistyö: Raikastamon juomat saatu blogin kautta. 

Meillä juhlittiin eilen nelivuotissynttäreitä. Tuntuu uskomattomalta, että kuopukseni täyttää neljä vuotta jo! Oikein yhdessä päiviteltiin vieraiden kanssa, että miten siitä voi olla jo niin monta vuotta. Aika klassikkoaihe synttäreillä tuo ikä, mutta kyllä se toisinaan pistää ihmettelemään. Tuntuu kuitenkin niin monella tapaa läheiseltä ajalta se, kun odotin vauvaa kahden lapsen äitinä ja se, kuinka onnellinen olinkaan, kun hän syntyi, maailman kolmas ihanin minun vauvani.

Vuosi sitten mulla jäi synttärit järjestämättä, ei vaan kertakaikkiaan riittänyt voimia juhlajärjestelyihin. Tänä vuonna tuntui melkolailla samalta, mutta onneksi äitini tuli kylään ja auttoi. Samaan syssyyn sain myytyä myös lastenhuoneen kerrossängyn ja se noudettiin sunnuntaiaamuna, eli siinä oli vähän järjesteltävää muillakin osa-alueilla, kuin vaan synttäreissä. Oli aivan ihanaa lauantaina, kun tulimme monen tunnin Heureka-reissultamme (siitä lisää myöhemmin tällä viikolla!!) ja äiti teki keittiössä ruokaa ja tiskaili ja minä samaan aikaan purin kerrossänkyä ja täytin varastosta haettua vitriiniä lasten tavaroilla ja järjestellen. Se oli onnenhetki. Sellaisia hetkiä kaipaan kahden aikuisen elämästä samassa kodissa. Pieniä arjen helpotuksia. Sitä ettei aina, ihan aina, tarvitse olla se joka häärää keittiössä tuntikausia, lähinnä siivoten ja kokaten ja siivoten ja sitten onkin taas nälkä.

Äiti tokaisi mulle eilen aamulla, että sinä se taidat olla sellainen, että saat kyllä juhlat järjesteltyä, vaikka vähän viime tippaan menisikin. Äiti oli tavallaan oikeassa, tuntee minut, että kyllä ne juhlat järjestyvät, ainakin kun on apukäsiä. Käytiin tosiaan vasta lauantai-iltana kaupassa hakemassa juhlatarvikkeita eikä mulla ollut oikein aavistustakaan millaisen kakun teen sankarille. Toiveena hänellä oli Ryhmä Hau -kakku. Päätin, että mennään melko perinteisillä Carneval-kekseillä ja muilla lapsille varmasti maistuvilla herkuilla kuten popcornilla ja mokkapaloilla. Tosin unohdin ostaa pikkuisille ruisleiville päällistä, niin ne menivät melko huonosti, muuten lähes kaikki katosivat parempiin suihin. Raikastamon pillimehut, omenamehu ja lasipullolimonadit ovat aina ihan superhyvä juomavaihtoehto  ja ne sopivat mainiosti näihin(kin) juhliin.

Kakku muodostui ideasta hitusen kohti toteutusta vasta kaupassa, kun hankin kakkutarvikkeita sitä mukaa, kun niitä tuli vastaan. Ensi tietysti leluosastolta sopiva lelu kakun päälle. Tämä olikin vaikea osuus, koska pienet figuurit olivat sen verran kalliita etten raskinut ostaa niitä kovin montaa, sillä meillä on ollut niitä ja ne eivät ole varsinaisesti olleet niitä leikityimpiä. Isommat ja monipuolisemmat lelut taas tuntuivat olevan useat jollain tapaa sellaisia mitkä eivät muhun juuri iskeneet eikä kovin isoa tietenkään edes kakun päälle voi laittaa. En oikein keksinyt mikä olisi hyvä. Mukana kauppareissulla ollut ekaluokkalaiseni löysi autoilevan Sampan ja tiedettiin heti, että tämä se on. Sampan ympäriile tehdään nelivuotiskakku! Ostin vaahtokarkkikuorrutetta ja testasimme sitä ensimmäistä kertaa äitini kanssa. Ihan hyvin onnistuttiin. Ainoa hankaluus oli se, että mulla on ainoastaan lasten kaulin ja kyllä se vaan ois näppärämpi sellainen aikuisten kokoinen. Kuorrute kuitenkin saatiin kakun päälle melko hyvin ja muuten koristelin kakkua karkein, keksein ja punaisesta massasta leikatuin pienin sydämin ja piparikuvioin. Mulla on melkoinen kakkukynttilävarasto olemassa (salaa keräilen niitä mun nelikymppisiä varten) ja kakun päälle löytyi kiva kynttilänelikko. 
Kakun koristelussa mulla oli ekaluokkalainen mukana avustamassa ja hänkin innostui koristemassoista ja teki R-kirjaimen vielä viimeiseksi silaukseksi kakkuun. Mielestäni onnistuttiin kakussa hyvin ja ihan pikkuisen jännittikin, että mitä päivänsankari siitä sanoi. Juuri ennen kakkuhommia hän oli saanut lahjaksi Ryhmä Hausta tutun Kajan rooliasun ja voi kuinka onnessaan hän siitä oli! Joten ei ollut kumma, että myös Samppa-kakku oli ilonaihe sekin. Eniten hän ihmetteli sitä, että mistä ollaan tuollainen Samppa löydetty ja että voisivatko juhlavieraat olla hiljaa, kun hänellä on asiaa. Ihana sankari-Kaja!

Varsinaisesti aivan Ryhmä Hau -teemaisia synttäreitä ei ollut tarkoitus pitää, mutta sen jälkeen kun kakussa oli Samppa, sankari oli Kaja, pakereista tulla tupsahti unikavereiksi Rolle ja Samppa, mummu toi Ryhmä Hau -haalarin ja yhdestä lahjapaketista tuli vielä mielettömät teemaan sopivat kuulokkeet, muodostui näistä juhlista kyllä hyvinkin teemasynttärit! 
Illalla mummin kanssa Tanssii tähtien kanssaa katsellessa sankari hoksasi, että Kajan asun helmahan hulmuaa kuin tanssijoilla ja saatiin ihania esityksiä pikku-Kajalta. Voi, miten hyvä mieli tulikaan, kun asun sai ottaa pois vasta hampaita pestessä ja unten maille nukahti onnellinen, muutamaa päivää vaille nelivuotias, iso tyyppi! Onnea rakas! <3

HAUSKAA HALLOWEENIA HEI!

Tein muutama kuukausi sitten kesähelteillä käsityölehteen Halloween-askarteluja. Ihan ei silloin meinannut lähteä ajatus tai fiilis lentoon, kun oli mahtavat helteet ja yhtäkkiä piti saada ajatus lokakuuhun. No, kädenjälki löytyy uusimmasta Suuri Käsityö -lehdestä ja loppujen lopuksi sain tosi kivat jutut sain sinne kyllä tehtyä, että eipä siinä sitten kummiskaan mittää hei! No mutta, siitä siirrymmekin aasinsillalla tai millä tahansa sillalla tähän päivään, että…

Hoksasin tänään aamuisten kuvausten jälkeen noin klo 12.50, että eihän mulla oo kurpitsoja! Olin eilen etsinyt molemmista varastoistamme poikien talvikenkiä niin raivokkaasti, että siivosin lattiasta kattoon toisen varaston ja toisestakin kävin kaikki laatikot kurkkaamalla läpi, eikä kenkiä löytynyt. Sen sijaan löytyi paljon kiertoon lähtevää kamaa, jota sitten tykittelin paikalliselle facebook-kirppikselle. Ihme juttu, että jaksoin innostua. Olen jokaisen kauppakerran todennut, että ei enää ikinä, koska vaikka kuinka painottaa, että ei säätöjä ja heti viesti, kun oot päättänyt ostaa asian ja että nouto nopeasti, niin joka kerralla mulla jää eteiseen odottamaan joku ns. myyty/ostettu/aaveetettu asia, jota kukaan ei koskaan tullutkaan hakemaan. Se aina pistää tuntemaan vihan tuntemuksia niitä ryhmiä kohtaan. Elisilta meni sitten viestitellen, että kuka hakee mitäkin, eikä käynyt mielessäkään, että huomenna on Halloween ja kyllä sen verran voisin panostaa, että yllättäisin lapset joka vuotisella kurpitsa-asetelmalla. (täällä viime– ja toissavuotiset) Paitsi sitten klo 12.50 tänään. Äkkiä tarkistus, oliko mahdollisesti joku tulossa just silloin hakemaan jotain. Ei ole, jes, eli pyörän selkään ja kohti läheistä kauppakeskusta ja sieltä pikapikaa takaisin kurpitsat, verigreippi ja paprika kauppakassissa.

Kirppiskamojen myynti onnistui mainiosti, kaikki olivat ihanan nopeita ja en eronnut ryhmistä kiukkupuuskissani. Mietin, että miten sitä voikin muka olla sellainen olo, että ole jaksanut tehdä kesäisten halloween-askartelujen jälkeen m-i-t-ä-ä-n, vaikka niin paljon hauskoja ideoita on ollut mielessä. No, äkkiäkös sitä sitten kun hommiin kunnolla pääsee! Kolmeen mennessä olin piirtänyt naamoja, pilkuttanut, sprayannut, vuollut perinteisimpään kurpitsaan kolot kynttilöille sekä kuumaliimaillut paperikukkia tyyppien päihin.

Tykkään halloweenista. En niistä lelu- ja krääsäkauppojen valtoimenaan notkuvista oranssi-mustista rekvisiitoista niinkään. Tykkään tästä lokakuun värimaailmasta. Pastelliväreistä ja vähän siitä hurjuudesta ja niiden yhdistelmästä. Siitä, kun ihmiset panostavat, järjestävät juhlia ja pukeutuvat kreiseihin ja näyttäviin asuihin. Kauhuelokuvistakin tykkään. Karkki ja keppostelusta en tiedä, ehkä Amerikassa se olisi hauska joskus kokea. Tykkään laittaa nämä pienet kurpitsat meidän perheelle aina lokakuun lopulla, siitä minä tykkään. Siitä, että saan tehdä nämä ja ihastella niitä ja kertoa teille tämän päiväkirjamaisen tarinan tästä päivästä.

Tyttären tultua koulusta passitin hänet apurikseni, että sain otettua kuvia. Hitusen oli malttamatonta seuraa ja minä liian kiltti ja niin kovin montaa ruutua en ehtinyt ottamaan ennenkuin meinasi mennä molemmilla hermot. Toisella siihen, että piti auttaa ja toisella siihen, että toinen valitti, vaikka toinen yritti lahjoa salakätköstä kaivamallaan suklaapatukallaankin. No mutta, kivoja kuvia saatiin silti ja aika ihania näistäkin tuli, vai mitäs sanotte?

Talvikengät ovat edelleen teillä tietämättömillä, onneksi on lämmintä. Hauskaa Halloweeniä hei!

HÄÄBINGOMUIJANA RAKKAUSJUHLISSA

Olen ollut elämäni aikana ehkä parissakymmenissä häissä. Mukavia juhlia ovat olleet kaikki, mutta varmasti koskettavimpia ne, joissa hääpari on ollut itselle läheinen ja on saanut seurata heidän elämäänsä läheltä muutenkin. Jos joku joskus rakkauttaan juhlii ja minut häihinsä kutsuu, olen kyllä todella otettu siitä, että haluavat minutkin paikalle. Ja olen äärettömän onnellinen heidän rakkaudestaan. Jotenkin tässä neljänkympin korvilla on nähnyt ja kokenutkin sen verran, että mitään asioita ei pidä samalla tavalla tai millään tapaa itsestäänselvinä niin kuin vaikkapa parikymppisenä piti. Huomaan sen siitäkin, kuinka alkaa itkettää kaikki puheet, joissa puhutaan rakkaudesta. Mulla on välittömästi hanat auki.

Mun omassa ystäväpiirissä ei ole koskaan ollut varsinaista hääbuumia. Toki muutamat ovat mennä päräyttäneet naimisiin, mutta ei niin, että olisi ollut kesän viikonloput täynnä polttareita ja hääjuhlia. Häät ovat juhlina aina niin omanlaisensa, niissä näkyy hääparin oma tyyli ja juhlat muodostuvat aina juuri heidännäköisikseen. Ikinä ei etukäteen voi tietää tarkalleen mitä on luvassa ja siksi häihin on aina kutkuttavan jännä mennä. Tykkään häistä. Oikeastaan tykkään ihan hulluna.

Se, että ystäväpariskunta menee naimisiin pitkän yhdessäolon jälkeen, tuntuu pakahduttavan ihanalta, vaikka toki tietysti suloiselta tuntuu sekin, jos joku menee siinä rakastumisen huumassa suhteen alussa. Rakkaus jos joku, on täydellinen syy juhlia. Mun ajatus karkaa kokoajan kaikkiin ihaniin häämuistoihin. Siihen, kun isi ja äiti meni naimisiin ja mun tukka oli käherretty ihanasti silleen kaarelle sisäänpäin. Tai kun tanssittiin jotain lambadaa 90-luvun alussa enoni talvihäissä ja kaikilla naisilla oli jotain mahtavaa musta-kultaista sen muodin mukaista täydellistä juhla-asua päällään, oli hulvattoman hauskaa ja ihan mahtavaa saada tanssia yömyöhään aikuisten ja serkkujen kanssa. Tai kun pidin veljeni häissä puheen, jonka suunnittelin edellisiltana äkkiseltään ja repesin itkuun aivan täysin kesken puheen. Tai kun juhlittiin ystävän häitä, jonne kehiteltiin toisen ystävän kanssa puhe edellisen puheen aikana, koska meilläkin oli niin paljon ihanaa sanottavaa sulhasesta. Tai kun juhlittiin ihania elohäitä pimenevässä illassa vanhojen työkavereiden kanssa suloisesti laitetussa puutarhassa. Tai, kun kavereiden bändi soitti ystävien superkauniissa häissä ja koko paikka oli täynnä rakkautta koko illan. Tai mun lempitarinani, kun ensin nappasin hääkimpun ja sen jälkeen löysin täydellisissä rakkaushäissä pöydältä yksinäisen rihkamasormuksen ja tutustuin uuteen ihmiseen ja mentiin vitsaillen leikisti naimisiin, koska olihan se sormuskin ja käytiin katsomassa tähtiä katolla ja pussailtiin yömyöhällä.

Tänä syksynä pääsin juhlimaan ihanaa Annaa ja Juhoa. Anna on mulle kuin pikkusisko, se sellainen, joka on aina kuitenkin viisaampi ja fiksumpi kuin minä, vaikka olen häntä monta vuotta vanhempi. Ollaan tunnettu yli vuosikymmen ja aina se on ollut yhtä rakastunut Juhoonsa. Tuntui todella ihanalta saada olla juhlistamassa heitä. Suuren kunnian sain myös, kun sain tehdä juhliin hääbingon. Sen sellaisen, joka on jokaisen paikalla pöydässä odottamassa ja jota täytellään sitä mukaa, kun keksii kuka on mitäkin. Tää on yks mun lempiasioitani hääjuhlissa, vaikkakin se jää useimmiten vähän piiloon siellä muun ohjelman seassa ja se on tietty tarkoituskin, että sitä pelaillaan taustalla. Olen tehnyt hääbingoja aiemminkin, veljeni häihin ja tänä vuonna myös ihanan Pajun hääjuhliin (kuva alla). Enkä muuten koskaan ole häissä muistanut itse pelata bingoa. Ehkä siksi, että aina bingoa tehdessä jo mietin, että kukahan on kuka, jos tunnen häävieraista edes muutaman. Bingoon keksityt 25 osumaa ovat siis aina hääparilta tulleet vihjeet ja ne ovat hulvattomia! Olisi ihanaa keksiä vastaavia myös omista kavereista. Jos joskus menen naimisiin niin todennäköisesti ensimmäisenä alan suunnitella hääbingoa. Tai luultavasti seuraavissa juhlissani, ovatpa ne mitkä tahansa, on ystäväbingo – aaaaaaaah mikä loistoidea! Saa käyttää! 


 

KESÄN 2018 VIIMEISET FESTARIT // LIL’FEST

Yksi piirre, jota ihmisissä rakastan on se, että kun jotain keksitään, pistetään hihat heilumaan ja saadaan aikaan jotain mielettömän hienoa. Sain loppukesästä viestin ystävältäni, jossa hän kysyi, milloin mulle olisi hyvä ajankohta, kun hän järjestäisi festarit kesäpaikassaan Pikku-Pemberleyssä. Ihanaa tuossa viestissä oli moni asia: se, että hänelle on tärkeää, että juuri minä pääsen paikalle, koska kuulun ns. peruskallioon tai ystävien muodostamaan perheeseen, miksi sitä nyt haluaakaan kutsua. Tai oikeastaan vielä ihanampaa oli jatkokysymys tähän, kun olin ensin todennut, että ajankohtavaihtoehdoista mulle oikeastaan käy vain toinen viikonloppu ja sekin vain puoliksi, että pääseehän mun miesystäväni varmasti sitten koko viikonlopuksi. Mikä mieletön läikähdys tuntuikaan, sillä olen siis löytänyt tuohon rinnalleni ihmisen, josta mun ystävätkin tykkäävät niin paljon, että minuntkin voi vähän hupsusti sivuuttaa. Aivan ihanaa, sanon minä.

Niin siis mitkä festarit? Eivät varsinaisesti mitkään ns. oikeat festarit, vaan siskosten ystävilleen järjestämä viikonloppu mökillä, jonne oli rakennettu puitteet ihan viimeisen päälle. Oli itse tehty, metsästä kaadetuista puista rakennettu lava, jossa ihanat ja kauniit valot. Soittajat toivat äänentoistojutut ja musavehkeet. Vimpan päälle kaikki. Lavan edessä oli katsomo penkkeineen, räsymattoineen ja drinkkibaareineen. Piharakennuksen vanhaan heinävarastoon oli tehty Klubi kauniine sisustuksineen (se kaikki on siellä kyllä vuodenajasta toiseen, mutta silti!), pellolle oli niitetty tilaa parkkipaikalle ja saunan edustalla lammen rannalla oli tietty telttaleirintä. Kaikista kaunein kohta oli silti omenapuun juurelle rakennettu huussi. Pissalla pitsiverhojen ja matalien puisten sermien takana, kynttilöiden loisteessa ja satunnaisesti jalkojen juureen tipahtelevia omppuja varoen, täydellinen kokemus.

Iltaan kuului Irmã ja siskot -kuoron esityksiä, meditaatiohetki soitinten kera sekä live-karaokea, jossa bändi soitteli oikeastaan just niitä biisejä mitä heiltä pyydettiin. Ystäväni Riikka oli mitä loistavin DJ (joka oli viikonlopun jäljiltä buukattu ainoana varmana kiinnityksenä ensi vuotta varten, oli sen verran kovan luokan laadukas DJ!). Itse tajusin vasta paikanpäällä, että tietystihän mulla pitää pitää BINGO! Jos olisin aiemmin tajunnut, olisin ottanut mukaan omat bingovehkeeni ja kauniit kupongit, mutta ei se mitään, oon aina valmiina emännöimään bingoa ja äkkiäkös minä yhdet numerolappuset ja bingolaput kirjoitan. Ainakin kaverin avustuksella tuplanopeudella.Se mun bingoesitykseni olikin kyllä loistava. Siinä vaiheessa bändi oli jo soitellut aikansa lavalla ja soitto vaan jatkui. Minä nousin lavalle (joka oli muuten pirskatin jännittävää, vaikka lava ei varsinaisesti ollut mitenkään suuri tai korkea tai mitään ja yleisönkin tunsin suurimmaksi osaksi, mutta se, kun menet siihen ja on mikrofoni ja kuitenkin ihan oikea YLEISÖ, niin jännitti yhtäkkiä hulluna ja ihan hirveästi!) ja miehet jatkoivat soittoaan ja sitten ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa, kuin alkaa bingoemännöimään puhelaulaen! Täysin puskista ja yllättäen. Ja se oli M A H T A V A A ja IHANAA! Bingo oli hulvaton ja tietysti kaikki kaverit ja ystävät vain kehuivat sitä, mutta ajattelivatpa mitä tahansa syvällä sydämessään, niin minä olisin sitä mieltä, että BINGOEMÄNTÄ TEKEE KYLLÄ KEIKKOJA – SAA ALKAA BUUKKAAMAAN, mullahan on bändikin jo valmiina! Sideways, täältä tullaan!  Festareiden perjantai oli selvästikin vain alkusoittoa lauantaille, jolloin oli ohjelmaa ollut koko päivän verran ja johon en harmikseni enää päässyt osallistumaan. Oli ihanaa, että lapset, aikuiset ja koirat olivat tervetulleita ja melkoista menoa kaikilla olikin. Ystäväni oli tehnyt ihan oikean, visuaalisesti upean ohjelmakartankin, vaikka ei siellä taidettu kyllä aivan sen mukaan mennä, mutta mikä ihana idea ja viikonlopun runko sekin. Olin ja olen edelleen vähän pakahduksissa kaikesta siitä kauneudesta ja ihanuudesta miltä siellä tuntui ja näytti ja oli olla. Lempeästi ja makoisasti nukutun yön jälkeen lähdin ajelemaan kohti Nokiaa ja rakkaan ystäväni hääjuhlia. Silti, nämä kesän viimeiset festivaalit olivat ihanat, suloiset ja juuri sopivat päättämään festarikesän 2018.  



 

PARASTA DONITSEISSA ON KORISTELU

Perjantai-iltapäivänä kaikkein miellyttävin toiminta ei ole reissu automarkettiin. Eilen kuitenkin tehtiin niin. Ihan tavallinen ja niin pikainen kuin kauppareissu suinkin vaan voi olla se oli, mutta tiedättekös mikä siellä oli supersiistiä! Kaupassa oli nimittäin tarjolla myös älyttömän suuret valikoimat todella erilaisia ja monen kokoisia vappupalloja ja siksipä näkymä oli aivan toisenlainen kuin yleensä.

Kesken ostosten etsimisen ja kärryillä rullailun, pysähdyin sinne liha- ja maitotiskien väliin ja katselin ihmisiä ympärilläni. Oli kuin olisin tipahtanut keskelle lastenelokuvaa. Kiireiset ihmiset pitkän viikon jälkeen, viikonlopun kynnyksellä siellä kulkivat ostoksia valtaviin kärryihinsä keräillen ja varmaan joka toisella oli ilmapallo kädessään. Ronskin näköinen mies piteli söpöä yksisarvispalloa, vanhempi rouva kahta Ryhmä Hau -palloa tiukasti otteessaan, perheenisä oli nostanut kärryyn ihmisen kokoisen jaloillaan seisovan heliumilla täytetyn Darth Vaderin, pupupallo nuorella söpöllä pariskunnalla ja liukuportaissa tuli vastaan pikkuinen tyttö mukanaan läpikuultava kesäisen drinkin näköinen vappupallo. Söpöä, hauskaa ja niin vappumaista!

Itse en kuitenkaan ostanut ilmapalloa, eikä niitä toivovia lapsiakaan ollut mukana, mutta vapun kunniaksi ostettiin donitsipelti! Kotona donitsitaikina tulille ja eiku donarit uuniin! En ollut aiemmin tehnyt itse donitseja, joten valitsin ensimmäisen järkevähköltä kuulostavan ohjeen jonka hakutulos eteeni tuotti ja täysin ajattelematta koristelin donitsit sokerikuorrutteella, vaikka järjellä ajatellen rakastaisin ainoastaan suklaa- tai kinuskikuorrutteisia. Aivan makoisia ja vappumaisen näköisiä donitseista tuli, vai mitä sanotte?

Jos teillä on jotain lempparidonitsireseptejä, niin kertokaa, olis kiva leipoa näitä toistekin! Tai siis rehellisyyden nimissä, koristella toistekin. Ihanaa lauantaita ja vapun odotteluan toivottelee teille Tiinatinttirilli