Tietoa mainostajalle ›

SKIDIT DISKO RÄPS

Pari viikkoa sitten olimme koko perheen kanssa diskoilemassa Kuudennella Linjalla, kun siellä oli Skidit Disko. Mehän ollaan jo konkareita festarikävijöitä ja risteilijöitä, mutta pelkässä diskossa ei olla aiemmin oltu. Diskossa oli paljon kivaa oheistoimintaa, otettiin glittertatuoinnit Glitternistin pisteellä ja herkuteltiin herkkukahvilassa. Tanssit jäivät tällä kertaa vähemmälle kuin vaikkapa laivan diskossa, jossa kaikki ollaan joka kerta tanssittu hikipäissämme koko diskoilun ajan.

Musta on aivan ihanaa, että on tällaisia tapahtumia tarjolla. Lapsenikin ovat samaa mieltä. Aina löytyy varmasti jokaiselle jotain kivaa touhuttavaa ja hyvä musiikki soi. Ihan parasta lauantaimeininkiä aina silloin tällöin tällainen diskoilu. Silti, kun on liikenteessä neljän lapsen kanssa (naapurintytön otin bonuslapseksi!), voi käydä niin, että kotisohva houkuttelee lapsia enemmän ja juhlista lähdetään ennen valomerkkiä. Ihan pikkiriikkisen äitiä nimittäin harmitti, kun lapset halusivat lähteä kotiin, mutta ei auttanut mulla heittäytyä lattialle kiukuttelemaan!

Viimeksi aamulla yksi lapsistani kysyi joskos kesällä mentäisiin Skidit Risteilylle, kun siellä on aina niin mukavaa! Hymyilytti aivan, kun mietin, että kuinka kiva perinne näistä tapahtumista on meille muodostunut. Kiitos taas! Ensi kertaan! 

LEPPOISAN KEPEÄ VAPPU

Ei paistettu munkkeja, ei tehty simaa, ei pidetty brunssia. Ilmapalloja ihasteltiin ja haettiin Rainbow Dash ja violetti sydänpallo jo keskiviikkona. Vappuviikonloppu oli mulla lapseton ja perjantaina olikin heti mahtava PING Helsinki (josta myöhemmin lisää!). Lauantaina painoin töitä koko päivän ja palkitsin itseni illalla lähtemällä Pariisin kevään keikalle. Vappuaattona ystävät tulivat luokseni, käytiin kurkkaamassa Vallilan vapputanssien menot ja ihan vaan istuttiin koko ilta ja pitkälle yötä, juteltiin ja naurettiin paljon. Tänään sain nuorimmaiseni kotiin ja voi että olikin ihana saada tuo hassutteleva ja aurinkoinen kaksivuotias kainaloon ja esittämään hyppytaitojaan! Muutama tunti myöhemmin vielä äitini tuli pohjoisesta pitkästä aikaa käymään, niin mikä tässä vappupäivää vietellessä! Se on kuulkaas toukokuu ja hyvältä näyttää, että se on erittäinen keltainen ja aurinkoinen!

OI IHANA PAJUNKISSAKRANSSI

Hakaniemen torilat pajunkissanippuja ostaessamme en voinut olla hankkimatta myös pajunkissakranssia. Se oli niin taidokkaasti tehty ja ei maksanutkaan juuri mitään. Saatatte sen verran minua tuntea, että olis joku superihme ollut, jos kranssi olisi päätynyt oveen ilman mitään uutta koristelua. Mulla ei ollut minkään sortin suunnitelmaa, että mitä siihen laittaisi ja oikeastaan siitä sitten vaan muodostui tuollainen, samalla kun höpöttelin Instalivessä. Kuumaliimalla kasattuja perinteisiä paperikukkia, joita laitan kaikkiin paperitöihini ja samoin lahjapaperista taiteltu pikainen rusetti. Sekä tietysti rekvisiittakarkkeja liimattuna pajunkissoihin.

Nyt lähden viettämään pääsiäislauantaita, johon on jo tähän mennessä kuulunut Nuuksion metsissä komeita suomalaisia mäntymaisemia samoillen ja liikennevaloissa viereen hurauttanut tasavallan presidentti vaimoineen, niin tuota Saara Aaltoa lähden katsomaan. Vanha ystävä laittoi aamulla viestiä, että lähdenkö seuraksi ja tottahan toki! Elämä on parasta sillon ku se vähän yllättää mukavasti.

KUUSI VUOTTA SITTEN SYNNYTIN POJAN

Tiina, mää en ees ajatuksena voi käsittää miten sää aina jaksat tehdä näitä? Totesi lähes kippurassa nauraen eilen ystävä, kun tulla tupsahti lapsensa kanssa meille illalla ennakkojuhlimaan tämän päivän synttärisankaria. Niin no, lähinnä siinä koetin estellä lasta kiipeilemästä pöydälle popkornin perään ja rutistelemasta koristeita, tomusokeri pöllysi samalla ku kiipesin yläkaapille ottamaan tasselinauhaa, ikkunalaudalla oli kaatunut tulppanimaljakko, jossa ei onneksi ollut enää vettä (ihmettelinkin nuupahtanutta olomuotoa) ja isompia lapsia kielsin tulemasta keittiöön koska äiti tekee täällä ylläriä! Keittiö oli kuin jonkun taistelun jäljiltä, tiskiallas pursusi astioita ja hoksasin alkaa kaivelemaan roskiksesta sopivan värisiä paperinpaloja, jotka hetkeä aiemmin sinne nakkasin, koska niistä saa hyvin leikattua liekit kakkukynttilöihin. Nauratti kyllä tuo ystävän kommentti, mutta osaan kyllä vastata siihen: vaikka elämä on kiireistä ja välillä vähän tylsää, ankeaa ja kalapuikkoja ja kaurapuuroa, niin tuun vaan niin onnelliseksi sen arkisen varttitunnin aikana, kun sotken huomaamattani koko keittiön ja läväytän siihen keittiönpöydälle ne eskimot levälleen ja pursotan päälle turkoosia sokerimönjää ja monta hyppysellistä strösseliä. Jos en tekisi niin, olisin paljon onnettomampi ihminen. Vaikka siihen vartissa saadun sotkun siivoamiseen meneekin suhteessa varmaan nelinkertainen aika. 

Äiti tekee täällä ylläriä -hetkeen sisällytin vielä muutaman minuutin valokuvaamista ja mietin, että kyllä tää näyttäis varmasti sekopäiseltä hommalta, jos ulkopuolelta kattelis. Ajankäytöllisesti ihan älyttömän tehokkaalta! Toki olisin voinut pyytää lapset keittiöön ja tarjota heille pakkasesta suoraan ne eskimot ja mikrosta pussillisen popkornia, mutta ei, luultavasti lapsetkin ihmettelisivät, että mikä nyt on. Kaikella sillä laittamisella ja samanaikaisella sotkun aiheuttamisella oli myös suuri syy. Tuo tänään kuusi vuotta täyttävä ihana, maailman söpöimmillä hymykuopilla varustettu silmälasipäinen pieni, mutta jo niin iso, hurmurispoikainen. Lauloimme hänelle onnittelulaulun, söimme pikkuherkut ja hän sai avata suuren pakettinsa ja rakennella sitä sitten rauhassa koko illan.

Hän syntyi elämäntilanteeseen, joka oli vaikea. Olimme muutama kuukausi aiemmin eronneet isänsä kanssa, mutta asuimme silti kaikki yhdessä. Olin rikki ja kamalan surullinen. Hänen ollessa vielä vatsassani, itkin paljon, siis todella paljon, niin että päätä särki aina nukkumaan mennessä, mutta päätin, että jokainen kyynel jonka vieritän, on pois hänen itkuistaan. Ja niin olikin! Huhtikuun 12. päivänä syntyi aurinkoisin vauva, jonka olen koskaan kohdannut, rakas hymykuoppapoikaseni. Annoin kaiken sen valtavan rakkauden, jonka syntymänsä minussa sai tulvimaan, vain ja ainoastaan hänelle ja siskolleen. En ole ikinä ollut enempää läsnä ja satapronsettisesti äiti ja niin lähellä lapsiani kokoajan, kuin silloin. Kaikesta siitä tavallaan kurjasta ajasta, hänen vauvavuosistaan, en juurikaan muista muuta kuin että olin samaan aikaan äärettömän onnellinen ja sydäntä riipivän surullinen ja pettynyt kaikista niistä menetetyistä haaveista elämän suhteen, mutta tunne niistä ajoista on silti aivan lämmin. Meistä kasvoi mahtava kolmikko olemaan yhdessä silloin kun olemme yhdessä ja koen, että poikani on minulle se ihminen, joka piti minut järjissäni ja joka sai aikaan myös sen muutoksen siksi Tiinaksi, joka olen nyt.

Kuudessa vuodessa tuosta aurinkoisesta vauvasta on kasvanut sydämellinen, ihana, vitsikäs pian jo eskarilainen, joka edelleen haluaa kävellä kaupungilla äidin kanssa käsi kädessä. Onnea maailman rakkain keskimmäiseni! Sinne hän lähti päiväkotiin uudessa yksisarvisasussaan ja viettämään synttärijuhliaan ja pääsiäispyhiä isänsä perheen luo. <3


JAA ETTÄ MITÄKÖ MULLE KUULUU NO EIPÄ TÄSSÄ KUMMEMPIA

Ihan tajuttoman kiireinen kaksiviikkoinen takana. En ole ehtinyt siivoamaan työpöytää, enkä varsinkaan istumaan sen ääreen. On tapahtunut ihan tosi hienoja juttuja, joista kerron vasta myöhemmin lisää, mutta tässä pieni listaus maalis-huhtikuun vaihteesta:

  • Rairuohon siemenet on laitettu multaan kasvamaan, vaikka hiukan kyllä näyttää vielä laimealta tuo kasvaminen.
  • Minusta ja ystävästäni Annasta oli juttu Hesarissa, aiheena ystävyys. Itse haastattelu oli mukava hetki ja juttu hyvä, aihe tärkeä.
  • Monta yötä meni kaameassa kurkku- ja korvakivussa. Olisi tehnyt mieli vain itkeä ja herättää nukkuvat lapset sillä itkulla. Mutta emmää sitte.
  • Kävin piirtämässä Kevätmessuille liiduilla seinään. Vähän oli käsiala kohmeessa. Kaipaan lisää liitutaulupiirtelyä seinille, mieluusti jotain suurta!
  • Voitin Lenovon ihanan, kultaisen Yoga Bookin, jolla voi piirtää paperille ja kuva ilmestyy samantien tabletin ruudulle. Rakastan sitä yhdistelmää: kulta-paperi-ruutu-atk-nykyaika! Ja miten siistiä voittaa jotain!
  • En ole ehtinyt järjestämään lapsilleni synttärijuhlia, vaikka pari viikkoa sitten esikoinen täytti pyöreitä ja ens viikolla keskimmäisellä on juhlapäivä. Pitää siis pitää megakekkerit keväämmällä.
  • Mulla on mun eka festarikeikka muutaman viikon päästä. Pidän #rekvisiittakarkki-workshopin PING Helsingissä! Se mun workshop meni nopeasti täyteen, tuntuu ihan hullulle ja jännittää kamalasti, pitää ehkä laajentaa rekvisiittakarkkivarastoja ainaki noinniinkuensalkuun.

  • Tajusin, että kaupunkilaisen on ihan turha lähteä pusikkoon etsimään pajunkissoja. Parhaiten ne löytää Hakaniemen torilta!
  • Istuin lapsineni (okei, ne teki samalla kaikenlaista muutakin) seitsemän tuntia keittiössä. Askarreltiin, juteltiin, laulettiin, tanssittiin, kuumaliimailtiin, tilattiin pitsaa ja keskeytin hommani noin tsiljoona kertaa erinäisten äidin työnkuvaan kuuluvien asioiden takia. Lopputuloksena kaksi maljakollista kreisejä virpomisoksia!
  • Materiaalit oksien koristelussa: värityskirjan sivuista valmistetut paperikukat, glitterkuumaliima, kimalteella koristellut sulat ja hamahelmipuput.
  • On aivan tajuttoman ihanaa tuo alati lisääntyvä valo, ihan pian kirsikankukatkin jo kukkivat! Voi vitsit, kevät! <3

SÖPÖN PUPUKAKUN OHJE

Innostuttiin eilen lasten kanssa ideasta, että tehtäisiin muffinsseja. Ajatus siitä jalostui matkan varrella kakuksi asti, vaikka lapset eivät edes tykkää kakusta, mutta joskus oltiin nähty video, jossa aseteltiin muffinssit hauskaan muotoon ja päälle levitettiin kermavaahtoa ja ainakin ylhäältäpäin asetelma oli hyvin kakkumainen. Täydellinen tapa tehdä kakku myös silloin, jos ei omista kakkulapiota, heh. Testasin samalla myös muffinssien paistamista neljällä erilaisella vuokavaihtoehdolla. Kokeilin perinteisiä paperivuokia, isoja ja muffinssipeltiin sopivivampia, sekä pestäviä silikonivuokia ja paperisia, niitä kauniita piparireunaisia korkeita vuokia. Meillä on kaasu-uuni ja paistaminen on aina vähän arpapeliä, että palaako leipomukset pohjasta (yleensä palaa) ja jäävätkö raa’aksi päältä, mutta tällä kertaa paistaminenkin onnistui lähestulkoon täydellisesti. En tiedä johtuiko niistä vuuista vai vaan tuurista laittaa uunin lämmöt just oikein, mutta pääasia, että hyvin paistui. Lopuksi, kun muffinssit olivat valmiit, me tehtiin seitsemän sekuntia kestävä pupukakkuvideo! Tässä näin, olkaat hyvät!

KOLME PÄIVÄÄ ENNEN 37-VUOTISPÄIVÄÄNSÄ HÄN OSTI 80 RUUSUA

Rakastan kukkia. Oon aina ollut kukkatyttö. Pikku-Tiina keräsi mummulan pihan laitamilta kaikki kukkivat luonnonkukat, asetteli kimput leikkimökin ovensuuhun nostetulle pikkupöydälle ja huhuili koko suvun kukkakauppaan ostoksille. Koululaisena valitsin ompelutöihini ja huoneeseeni aina kukkakuosillisia kankaita. Rippikesänä kävimme isäni kanssa ostamassa lehti-ilmoituksen perusteella kaupungin laidalta mulla vanha Poni-pyörä. Maalasimme sen yhdessä puna-valkoiseksi ja koristelin sen vielä pikkusiveltimellä maalaillen täyteen kukkia. Siihen aikaan lempilausahdukseni taisikin olla, että eivätkös kaikki jotka kukkia kantaa, ole sellaisia rauhaa rakastavia. 

Käyn toisinaan Hakaniemen torilla kurkkaamassa kukkamyyjiltä, olisiko heillä siellä superedullisia vähän jo yliauenneita ja kulahtaneita kimppuja. Joskus onnistaa! Perjantaina ostin neljällä eurolla 80 ruusua! Asettelin ne ensin kauniisti suureen maljakkoon ja pariin Aalto-vaasiin. Olin ajatellut, että illalla leivon seuraavan päivän juhlia varten, mutta arvatkaapas mitä teinkin… Otin tyhjän muropaketin, pakkausteippiä, kuumaliimapyssyn, tsiljoona kuumaliimapötköä, kimalletta ja kaikki kahdeksankymmentä ruusua ja istahdin keittiön pöydän ääreen. En leiponut syötävää kakkua vaan tein ruusukakun. Suloisen silmänruokakakun, joka sopii kaikenlaisille ruokavalioille.

Juhlat olivat mukavat ja aina sanon samat sanat, mutta sanon ne silti, että oon kyllä onnennainen, kun on tuollaisia ystäviä ympärillä. Juhliini on muodostunut bingon ja yhteiskuvan (ja liittyvän Wonderwall-yhteislaulun) lisäksi hauska ohjelmanumero, jos paikalla on ennestään toisille tuntemattomia ihmisiä. Pidän esittelykierroksen, jossa kerron mistä tunnen kenetkin ja välillä myös jonkun hauskan muiston yhteisen matkamme varrelta. Kiitos tyypit taas! Aamuyöllä vuosi vaihtuu ja mää oon kolmiseiska, ja se se vasta on siistiä! En ikikuuna päivänä haluaisi olla enää 25, tää on just täydellinen ikä olla just tämmönen ja tässä näin ja nainen parhaassa iässä.

RILLIBILEET (MEILLÄ SITÄ VAAN BAILATAAN) JA BLOGIUUTINEN!

Tänään aamulla tuli tekstiviesti, että viisivuotiaan silmälasit ovat noudettavissa. Voi kuulkaas, että ratikkamatkalla oli onnellinen, jännittynyt (äiti, mää en malta odottaa, että saan ne silmälasit!)  ja innoissaan oleva poika. Nämä ovat siis perheemme ensimmäiset lasit ja vähän yllätyksenä tuli se, että lasit edes tarvitaan eikä olla ihan hirveästi asiaa sulateltu edes, koska ei ole ollut tarvis, sillä tämä, tyypin reaktio asiaan on ollut ihan ihana! Joka päivä on puhuttu laseista ja päiväkodissa juteltu kavereiden kanssa ja tarhantädeille hehkutettu, että kohta saan ne. En vaan osannut arvatakaan, miten mahtava se hetki oli, kun hän sai lasit päähänsä. Kikatellen ja hymyillen hän katseli itseään peilistä ja hymyssäsuin meni koko loppupäivä! Voi mikä riemu, ilo ja onnellinen poika. Oltiin puhuttu aiemmin, että kun silmälasit haetaan, niin pidetään RILLIBILEET! Siispä poikkesimme hakemaan donitsit Arnoldsilta tuoreen rillipään toiveiden mukaisesti. Juhlaan kuului koko perheen kesken istuskelu keittiön pöydän ääressä ja donitseista nauttiminen (ja itse ihailin vaan tuota silmälasipäistä suloista poikaa, hänen iloaan tästä asiasta ja sitä, kuinka söpöltä hän näyttääkään!)! Täydelliset juhlat! Näihin ei muuta tarvittu, todellakaan. Meidän nelikko vain. <3

Niin, se blogiuutinen! Ei yhtään vähäinen uutinen olekaan. Tänään nimittäin siirryin osaksi Suomen Blogimedian bloggaajaseuruetta. Melkoista, miten siistiä! Mahtavaa! Ja kiitokset vielä puolestatoista menneestä vuodesta A-lehdille ja Styleroomin porukalle, oli mukavaa! Täällä sitä siis uusissa tuulissa pörhähdellään heti, kun kymmenen vuotta päsähti lasiin!

MUITA IHANIA TÄYTTÄÄ TÄNÄÄN 10 VUOTTA!

Kuulin eilen, että tänään on rakkaan ystäväni ja hänen puolisonsa kymmenvuotispäivä! Mieletöntä, se on oikeasti pitkä aika! Aloin oikein miettimällä miettimään sitä päivää kymmenen vuoden takaa, että missäköhän tuo nuoripari on tuolloin tavannut (tutustuimme vasta pari vuotta myöhemmin) ja miten toisensa hurmanneet… Ja mitä tein itse silloin? No, muistan sen kyllä, sillä se oli merkittävä päivä! Istahdin olohuoneessa tietokoneen ääreen, sillä olin keksinyt, että nyt perustan blogin. Niin tein ja pikkuhiljaa hurmaannuin minäkin!

Tänään lähetin onnitteluviestin paratiisisaarelle kymmenvuotisesta suhteesta ja hain keväisessä säässä poikien kanssa leipomosta kakun. Menimme naapuriin perjantaiburgerille sekä keskipäivän onnendrinksulle ja syömään kakkua juhlapäivän kunniaksi! Näihin vuosiin on mahtunut paljon ja kaikenlaista, ylä- ja alamäkiä, surua ja valtavasti iloa, pelkoa, jännitystä ja riemua, muuttoja ja kolme ihanaa lasta! Elämän käänteet ovat kuvissa ja tarinoissa sekä rivienkin välistä vuosien saatossa näkyneet toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Viime vuosina olen avoimemmin kertonut myös käsityöaiheiden ulkopuolisiakin asioita, koska se on tuntunut hyvältä ja luonnolliselta. Blogin mukaan on tullut sivupolkuja, Instagram, jota päivitän usein aika tiuhaan ja Snapchat, jossa kerron toisinaan hyvinkin syvällisiä ajatuksia. Tykkään kaikista näistä kanavista, mutta kyllä tämä blogi, oma armas Muita ihania, on se kaikista rakkain. Ihan rehellisesti sanottuna en olisi selvinnyt rankimmista ajoista ilman tätä, en ilman teitä siellä ruutujen takana, joista jotkut ovat olleet mukana ihan alusta astikin. Erityisesti on ollut mieletöntä tehdä viime vuoden aikana mahtavia neuletöitä satojen ihmisten kanssa yhdessä mun suunnittelemien mallien mukaan. Tai saada kasvotusten palautetta blogista festareiden vessajonossa tai laskettelurinteessä tai työpaikkahaastattelussa, niin monessa eri paikassa ja aina olet ilahtunut isosti. Meillä kotona on edelleen tallessa myös blogin alkuaikoina lukijoiden kanssa yhdessä toteutettuja lorukortteja perinteisessä lorupussissa. Kylläpä kuulkaa hymyilytti eräänä päivänä, kun kaksivuotias kiikutti pussukan mulle ja loruteltiin pitkästä aikaa! Oon niin onnellinen siitä, että istahdin alas tuolloin tammikuisena iltana ja perustin tämän blogin (tai siis ensimmäisen version tästä, siksi arkisto alkaa vasta vuodesta 2011).

Eikä tämä tarina jää tähän, ei missään nimessä! Tästä jatketaan ja tuon muitaihaniamaista (sekin on kreisiä, että tästä on tullut kuin vaivihkaa ihan oma brändinsä, pirskatti vieköön, Muita ihania!) söpöyttä, pastellivärejä, kreisejä väriyhdistelmiä ja käsitöitä, kotijuttuja, installaatioita ja tarinoita teille vielä pitkään! <3 Kiitos!

Halusin tehdä juhlapäivän kakkukekkeröintien jälkeen vielä jonkun elämänviisauden teille tuomaan iloa perjantai-iltaan. Mulla oli mielessä vaan mun elämänmottoni Tosikot vittuun ja se ei jotenkin sopinut tähän hetkeen täydellisen hyvin (haha!), joten otin sen toiseksi parhaan ja erityisen ajankohtaisen, ihanasta SKAMista Nooran seinältä tutun lauseen, ja tässä se on, olkaat hyvät. Niin, sitä ihanaa perjantai-iltaa toivotan ja Muita ihanian juhlapäivää teille! <3

KOLMANNEN KERRAN KAKKUA JA VIINAA

On näemmä tullut jo tavaksi juhlistaa puolivuosittain tällä erinomaisella konseptilla, Kakkua ja viinaalla. Ne ovat juhlat, jonne pääsee kutsuttuna ja tuoden mukanaan joko kakun tai viinaa (tai jotain vaihtoehtoista juomaa). Tietysti saa ihan vaan tulla paikalle ilman mitäänkin, ne ovat ihanien ystävysten mainiot ja mahtavat kemut, joissa nauru raikaa! Pelataan vähän Tiinan bingoa ja lauletaan yhdessä Oasiksen Wonderwallia tai Tarja Ylitalon Ei tämä tyttö lempeä aneletta! Tällä kertaa meinasin tosin perua juhlat, koska elämä yllätti ja tuntui, että iskee hetkellinen uupumus, mutta tovin mietityttäni tulin siihen tulokseen, että juhlat ovat nyt juuri se ainoa oikea lääke ja piristys! Sitä ne kyllä olivat! Lähes kaikki alkoholi juotiin pois (jes!), kakkua riitti aamuksi asti (superjes!) ja herätessä ympärillä oli muutama kaverikin, joiden kanssa sai kölliä ja käydä edellisiltaa läpi ja nuaraa vielä vähän lisää. Ja luonnollisesti sunnuntaiaamun perinteisin tavoin (hehe!) hakkasin naulan seinään ja ripustin taulun! Juhlissa on aiemmillakin kerroilla tullut tavaksi, melkeimpä perinteeksi, askarrella jotain yhdessä. Ensimmäisissä juhlissa vieraat tekivät upeita paperisia kukkia ja seuraavissa kirjaimisia joista muodostui laulunsanoja seinälle. Tällä kertaa juhlia edeltävänä iltana maalaamani keskeneräinen taulu päätyi pohjaksi ja jokainen ystävä teki maalaukseen jotain omaa, ehkäpä näköistään tai palan sitä hetkeä. Yhteisötaideteoksesta tuli ihan tajuttoman upea! Oli ihan ihanat juhlat ja seuraavat jo suunnitteilla! Voi ystävät, kaverit, toverit ja naapurinmuiat, te teette mun elämästä ihanaa! <3