Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

JOULUKALENTERI – LUUKKU 23

joulukalenteri luukku 23 / muita ihania

Tänään joulukalenterissa on talvinen maisema, jonne on päätynyt myös yksi kaksivuotiaalle tarkoitettu lahja. Oikeasti mun piti tehdä lumiukkopostaus, mutta koska tilanne on sen että lunta ei vain tullut koko joulukuussa, niin minäpä ottaa pässäytin kermavaahtopurkin jääkaapista ja tein lumet sillä ja hampaaton samaan maisemaan sen pienelle ajatellun lahjan, tämän myötä toivottelenkin teille oikein lempeää ja leppoisaa matkustuspäivät, mikäli sellaisia on tiedossa!

Ihanaa aatonaattoa!

JOULUKALENTERI – LUUKKU 22

joulukalenteri / muita ihaniaMää oon sellainen lahjojen hankkija, että ostan tai teen tai kierrätän niitä pitkin syksyä odottamaan saajia. Sellaisia lahjoja, jotka tiedän mielestäni täydellisen sopiviksi saajilleen. Saatan myös unohtaa mitä paketeissa on, jos ne on paketoitukin jo joskus syksyllä. Jännää siis saattaa olla se lahjojen antaminen itsellekin aattona. Tykkään paketonnistakin, mutta tarvitsen ja haluan siihen sopivan hetken. Yöllisen olohuoneen lattian, kynttilät palamassa, ihana musiikki taustalla soimassa ja parhaassa tapauksessa laatuseuraa vierellä vähän juoruilemassa maailmanmenosta. Sekä tietysti mun lemppariasioitani, eli älyhienoja, söpöjä ja kreisejä papereita. Nauhoja ja erilaisia koristeita mulla on laatikollinen, ne eivät edes lopu ikinä, kun eihän niitä niin paljoa mene ja oon niitä nyt parikymmentä vuotta keräillyt. Tekisi mieli heittää pois se tummanvihreä inhottava leveähkö perinteinen iso lahjanarurulla, mutta en vaan voi, muistan kuinka ostin sen Oulun Kodin ykkösestä, kun se avattiin sinne. Nostalginen lahjanarurulla ja se aika, kun olin juuri muuttanut pois kotoa. Hauskaa myös, että muistan tuollaisen asian!

Tämän jouluiset pakettini olen paketoinut melko värikkäästi ja vitsikkäästikin ehkä. Ihailen aina ihmisten yksinkertaisia ja haaleita paketteja, mutta omani ovat hulluttelevia väriyhdistelmiä ja just mun tekemän näköisiä mutta myös saajaa ajatellen. Jos paketit voisi suoraan asetella kuusen alle odottelemaan, laittaisin niihin vielä paljon enemmän kukkia, mutta koska iso osa paketeista matkustaa satoja kilometrejä pitkin Suomenmaata yksi kukkanen per paketti riittäköön.

Nyt hipsin paketoimaan vielä pari pakettia tuonne lattialle! Kynttilätkin palavat ja täällä tuoksuu ihanalle! Lempeää päivää ja valoisaa päivää!

JOULUKALENTERI – LUUKKU 21

joulukalstu21

Donitsi meni siivuiksi, vanhat lahjanauhat sopivat kuvaan täydellisesti ja ystävä vierellä ihmetteli, miten nuin vaan voi leikellä kukkia paloiksi. Vielä viime hetken lahjaostossuunnitelmia ja pikkuhiljaa kiireestä pois ja rauhallisen joulun viettoon. Huoh, menisipä se niin! Ihanaa keskiviikkoa teille ja erityisesti eilisen arvonnan voittajalle Pulmulle, jonka arvontakone voittajaksi arpoi kommentillaan: “Molemmat näyttää ihanilta, mutta kyllä toi minttu silti om musta kivempi! :)“.

JOULUKALENTERI – LUUKKU 20 & ARVONTA!

joulukalenteri / muita ihania 2016 joulukalenteri / muita ihania 2016

Tänään kalenteriluukusta löytyy tonttulakkipäisiä lapsia! Tonttulakin ei tarvitse todellakaan olla punainen, vaan meijän tämän vuotiset lakit ovat ihanat *Kaunisteen pellavasta tehdyt. Suuret tupsut tein paksusta Fantti-langasta. Minusta noista tuli ihanat lakit ja ihanat on nuo lakkien alla olevat tyypitkin. Tänään on myös jälleen arvonnan paikka! Sain nimittäin arvottavakseni ihanan Kaunisteen perinteisen kalenteripyyhkeen. Kommentoi siis tähän postaukseen, haluaisitko mieluummin mintun vai vaaleanpunaisen, niin olet mukana arvonnassa. Onnetar arpoo voittajan huomiseen luukkuun mennessä eli tämä pöivä aikaa, onnea matkaan!joulukalenteri / muita ihania 2016* Yhteistyössä Kaunisteen kanssa

JOULUN VÄRIT 2016

Tänä vuonna tuntuu olleen hyvin monilla sen verran hoppua joulun alla, ettei varsinaisia jouluvalmisteluita ole ihan hirveästi ehditty tekemään. Ainakin minulla on ollut niin. Vanha joulutaulu on esillä, joulukuusi tuotiin varastosta mutta ketään ei kiinnostanut sen koristelu ihan hirveästi ja joulukalenteriluukkujen tunnelmaa tietysti kotona on ollut, mutta muuten vähän hiljaista. En ole perinteisten joulun värien käyttäjä kodissani, jos ne nyt mielletään punaiseksi ja vihreäksi. Kaikista mieluiten olen viime vuosina laittanut kotia pastellivärein myös joulun aikaan. Paketteja olen myös mielläni käärinyt vaaleisiin tai värikkäisiin epäjoulumaisiin papereihin ja koristeeksi nauhojen lisäksi laittanut kukkasia. Sellaiset punaisen joulutähden väriset joulukoristeet kuuluvat muistoissani lapsuuden jouluihin ja omat aikuisjouluni olen viettänyt melko vaalein värisävyin aina. Oikeastaan mun joulufiiliksiä kuva kaikista parhaiten blogini joulukalenteri, tietysti! Styleroomissa on meneillään #jouluhaaste, jossa kysellään omia joulun värejä. Kannattaa käydä tekemässä oma albumi aiheesta, siellä on nimittäin meneillään arvontakin!
joulukalenteri 2016 / 21JK15_23Juuri nyt haaveiden jouluuni kuuluisi loma johonkin kauas tunturimaisemiinlumen keskelle kauas kaikesta, sinne missä taivasta voisi ihailla taivaanreunalta toiselle reunalle koko kaaren verran. Sininen joulutaivas kaartuisi taivaanrantaan vaaleanpunaisen eri sävyissä ennenkuin pimeys laskeutuisi jouluyöhön. Aito, pikkuinen kuusi olisi ihana koristella pastellisävyisillä kukilla ja joulukalenterissakin näkyneellä nahkapaloista tehdyllä viirinauhalla. Hyvää ruokaa ja ihanaa seuraa. Kuusiviirinauhajoulukalenteri2

Osallistuin taloyhtiömme ikkunajoulukalenteriin, jossa täytyi siis tehdä omaan ikkunaan jonkinlainen joulukalenteriyllätys ulospäin ihailtavaksi ja ainoa sääntö mitä oli, oli että numeron näytyy näkyä. Minä piirsin ikkunaan suuren nelosen neljännen päivän kunniaksi ja kiinnitin valot roikkumaan. Ei näkyvin nelonen, mutta varsinkin päiväsaikaan nätisti näkyvä. Ihan mitä mahtavin idea se kalenteri!

15304152_10155565140878266_6389165207270105899_o15326266_10155565140538266_905005948299489718_oJoulutunnelmaa / joulukuusi / MUITA IHANIARauhaa teidän jouluihinne! Nauttika, halatkaa ja pitäkää läheisistänne huolta! <3muitaihaniajoulumyyjaiset5

JOULUKALENTERI – LUUKKU 19

joulukaltsu19

Mää tykkään tuoksuista. Uusista kirjoista, vastaleikatusta nurmikosta, hyasintista, tuoksukynttilöistä ja tuoreen pullan tuoksusta rappukäytävässä. Kiasman tuoksumaljakkonäyttely oli myös mielenkiintoinen ja hauska näyttely käydä läpi, varsinkin niin, että itse vain haisteli ja arvuutteli ja ystävä vierellä antoi vinkkejä, kun ja jos en tiennyt. Tykkään myös erilaisista aromaterapeuttisista eteerisistä öljyistä. Niitä on kiva sujauttaa tipallinen milloin kylpyveteen, tuoksulyhtyyn, maton kulmaan tai suihkupulloon jolla sitten voi sumutella kivasti. Sain Frantsilalta muutaman tuoksun, joita olen täällä kotona sipsautellut sinnetänne. Lempparivinkkini öljyjen käyttöön ovat ystävältäni saama vinkki laittaa laventelia sipaus lapsen yöpaidan kaulukseen ennen nukkumaanmenoa. Tuoksu rauhoittaa lasta ja uni tulee lempeästi. Lapsetkin tykkäävät, kun kerron vain laittavani unitaikaa. Mandariini taas tuo kotiin ihanan ja piristävän jouluisan tuoksun. Mulla oli pitkästä aikaa monen päivän kamala päänsärkyputki ja silloin muistin pitkästä aikaa piparmintun voiman, pari tippaa öljyn sekaan ja ohimohierontaa. Ei voi sanoa, että ihanaa, koska päänsärky on kamalaa, mutta auttoi. Jasmiini on ihana tuoksu ja siitä sanotaankin, että se on naisellinen kukkaistuoksu ja kohottaa mielialaa ja rentouttaa. Todistetusti sillä oli ainakin sellainen vaikutus, että sitä kun sipaisi kaulalle ja lähti tanssilattialle, niin ei olisi tarvinut kyllä yksin tanssia. Tiedä sitten mistä johtui, mutta laitan jasmiinin piikkiin! Tykkään näistä tosi paljon ja haluaisin muistaa useamminkin eri tilanteissa mikä auttaisi milloinkin mihinkin vaivaan tai mielialaan. Appelsiinintuoksuisia maanantaiterveisiä teille sinne, kohta on joulu!

*Yhteistyössä Sugar Helsinki ja Frantsila

 

JOULUKALENTERI – LUUKKU 18

joulukalenteri 2016 päivä 19

Nyt printteri laulamaan ja jokaiselle perheenjäsenelle oma joulupukkinaamari! Painat vain tästä ja saat omasi tulostettua. Naamarin voi vaikka värittää mieluisan väriseksi tai jättää värittämättä. Jos tulostaa perusaaneloselle, kannattaa paperi päällystää kontaktimuovilla, jos haluaa välttää repeilyt, mutta juuri sen lyhyen joulupukkihetken naamari kestää kyllä varmasti ilman päällisiäkin. Leikkaaminen onnistuu parhaiten saksilla (heh!) ja erityisesti suosittelen pieniä Fiskarssin ompelusaksia. Ota hauskat naamarikuvat ja tägää ne #muitaihaniajoulupukki -häsällä Instagramiin!

Joulupukkeilemisiin beibsit!

JOULUKALENTERI – LUUKKU 17

joulukalenteri 2016 / 21 joulukalenteri 2016 / 21

Tänään vuorossa on marmeladipäivä. Olen tässä elämäni aikana miettinyt useampaan otteeseen, että olisipa mukava tehdä itse marmeladia, mutta se on tuntunut vaivalloiselta ajatukselta. No, eräänä päivänä tässä kaupasta tarttui mukaan oikeat tarvikkeet ja keittiössä hurahti tovi marmeladin teossa ja sehän olikin ihan helppoa ja mukavaa puuhaa.

Tarvitset marmeladien tekoa varten: mustaherukka- ja seljankukkamehua, sokeria, agar-agar-hiutaleita ja vettä. Lusikoi agar-agaria kattilaan 2 ruokalusikallista. Kaada päälle puoli litraa vettä ja kaksi desiä sokeria. Keitä seosta kolme varttia miedolla lämmöllä. Sekoittele välillä. Ota kattila liedeltä ja lisää mehu (2 dl) (tehtiin samaan aikaan kahta eriä, eli kahdet keitokset, toiseen seljankukkaa ja toiseen mustaherukkaa) joukkoon. Kaada marmeladi tuorekelmulla kuorrutettuun vuokaan ja jätä jähmettymään vaikka seuraavaan päivään. Kaada sitten marmeladilevy leivinpaperille, johon olet ripotellut sokeria. Leikkaa kuvioita esimerkiksi piparimuoteilla ja tittidii, olet tehnyt marmeladia!
joulukalenteri 2016 / 21 joulukalenteri 2016 / 21 joulukalenteri 2016 / 21 joulukalenteri 2016 / 21joulukalenteri 2016 / 21 joulukalenteri 2016 / 21

JOULUKALENTERI – LUUKKU 16

joulukalnteriluukun pipopoikajoulukalenter 2016 PÄIVÄ 16

Tänään on vuorossa joululahjaneulomuksen aika. Miksipä ei voisi toki omaankin käyttöön neulasta, mutta lahjaksi oikein oiva ja yhdessä illassa valmistuva neule. Tämän kuvan pipon neuloin nimittäin niin, että ystäväni olivat tulleet luokseni istumaan iltaa ja siinä jo tovin oltuamme, aloin kaivella lankalaatikkoa ja yksi ystävä kysyi, että mitä mää nyt oikein aloin touhuamaan, kun samalla tietty siivosin koko laatikon. Löysin sieltä langat ja oikeat puikot ja aloin hommiin. (Se siivous ei olisi ollut niin tarpeen siinä kohtaa, mutta tulipahan tehtyä sekin – joulusiivous!) Käytiin läpi siinä maailmaa parantaessa varmasti useampiki ympärillä leijuva universumi ja viinipullo ja yhtäkkiä istunkin lattialla ja viimeistelen saksilla pipon tupsua. Itsekin ihmettelin, että mites se nyt niin nopeasti valmistui, mutta niin se vaan teki. Muhkea pipo lapselle nimittäin! Tämä lakki on mitoitettu pienelle kaksivuotiaalle, mutta silmukoita lisäämällä voi tehdä vaikka aikuisen koossa.

Tarvikkeet: Rowanin Big Woolia kolme väriä. Kympin sukkapuikot. Ilta ja sohva.

Ohje: Luo puikoille 40 silmukkaa. Neulo harmaalla langalla 2o 2n -joustinta 14 kerrosta. Vaihda lanka vihreään ja jatka neulomista 20 kerrosta. Seuraavalla kerroksella neulo oikeat silmukat oikein yhteen ja sitä seuraavalla nurjat silmukat nurin yhteen. Tämän jälkeen katkaise lanka ja vedä se jäljellä olevien silmukoiden läpi ja kiristä sekä päättele. Tee tupsu keltaisesta langasta ja kiinnitä pipon laelle. Päättele loput langanpäät ja tsadaa! Pipo on valmis!

Huomioitavaa! Tällä ohjeella tehty pipo on ilman taitosta sopiva myös omaan päähäni sellaiseksi tiukahkoksi peruspipoksi, mutta lapsen päähän sopiva peittämään korvat ja olematta liian tiukka. Itse ompelin pipoon kuvien oton jälkeen vielä trikookaistaleen sisäpuolelle suojaamaan ihoa langan aiheuttamalta mahdolliselta kutinalta ja tuulensuojaksi.

Ihania neulomishetkiä!

Taaperon pipo / muita ihania /joulukalenteri Taaperon pipo / muita ihania /joulukalenteri

JOULUKALENTERI – LUUKKU 15

joulukalenteri15

Tänään on vuorossa kaikista parhain DIY-vinkki jouluun ehkä ikinä! Tämä tuli mieleeni eräänä päivänä, kun raahasin ruokaa kaupasta kotiin ja näin, että muovipussin kyljessä on joulupukin kuva. Silloin, kun minä olin lapsi, niin äidilläni oli tapana leikata muovipusseista kauniita kuvia ja sitten ne kostean luutun kanssa silautettiin jääkaapin oveen. En tiiä teittekö te muut 80-luvulla tälleen samalla tavalla, mutta kyllä me siellä Oulun lähiössä! Nyt vähän huvittaa ja naurattaa tämä idea, mutta siis oikeesti (haha!), lähestulkoon ilmainen ja kuitenkin kaunista tai vähintäänkin mukavaa katseltavaa ja joulufiilistä lapsille (vaikka tätä käytettiin kyllä myös muulloin, jos sattui kaunis pussi tulemaan vastaan!). Asiaankuuluvasti silitimme tuon oman muovipussijoulupukkikuvan tuonne pakastikaapin oveen vähän vinoon, tai siis minähän sen sinne laitoin, eivätkä lapset oikeastaan ole sitä edes huomanneet… Nykyajan lapset, hmph! Kuvakin on muuten varmaan sama ku 30 vuotta sitten. Tsihih, no mutta, hei hyviä kauppareissuja ja kosteita luutuja teille sinne kaikille! jk15_jaakaappi

Eilisen donitsiarvonnan voittajaksi arvontakone arpoi kommentoijan, joka käytti nimimerkkiä Annikaj ja jonka lempparia oli Toffeekuorrutus <3! Onnea!