Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

23 /// RAKASTAN PAKETOINTIA!

Tykkään paketoida. Tiesittekin sen varmasti jo. Rakastan kauniita papereita, ihania nauhoja, kaikenmaailman kukkia, havuja ja kimallusta. Tänä vuonna säästin kaiken paketoinnin siihen hetkeen, että lapset lähtivät joulunviettoon, jotta sain paketoida koko naisen illan aivan omassa rauhassani vailla pelkoa keskeytyksestä. Heitä odottaa paketit kuusen alla, kun tulevat takaisin luokseni ensi viikolla.

Tällä kertaa paketointi lähti ihanasti käsistä. Oli niin paljon kauniita papereita, joita olin haalinut, että iski melkein runsaudenpula. Ostan ihania aina, kun sellaisia tulee vastaan. On myös hauskaa, kun papereiden seassa on usean vuoden vanhojakin aarteita. Nyt paketit saivat melko värikkäät ja osin pastelliset paperit ja koristelin niitä myös kukkasin. Ei kovin perinteisiä paketteja, vaan just tekijänsä näköisiä, mutta eikös sen kutakuinkin niin pidä ollakin.

Kierrätän paperit myös lähes joka joulu jollain tavalla. Askarteluhommiin kun usein menee niin paljon kaikkea materiaalia ja välillä se ahdistaa, se roskan ja materian määrä. Nyt keksin jo valmiiksi, että sen jälkeen, kun lapset ovat nämä paketit aukaisseet, otan paperit talteen ja leikkaan niistä samantien eri muotoja ja ompelen paloista ensi jouluksi uuden viirinauhan joulukuuseen. Jos oikeasti saan tämän tehttä, niin vitsit kuinka ihanaa onkaan sitten avata joulukoristelaatikko 11 kuukauden päästä.

Kuvien karkki- ja yksisarvispipareita oli pakko tehdä, kun niin kauniit muotit tulivat vastaan. Koristelin karkkipiparitkin odottamaan lapsia. Helpottaa omaa joulua ja ikävää, kun saan tehdä lapsille ihania juttuja odottamaan.

Pinjan puolella Pinjacoladassa joulukalenteriluukusta paljastuu paketointien keskeltä upea joulukuusi merten takaa. Huomenna viimeinen luukku yhteistä kalenteria ja voidaan hiljentyä joulun rauhaan ja alkaa miettimään mitä keksittäisiin seuraavaksi yhdessä. 

Tässä vielä linkki Pinjacolada & Muita ihania joulusoittolistaan, joka sopii erinomaisesti paketointi-iltaan, jos sellaista tänään vietät. Ihanaa aatonaattoa just sulle just sinne! <3

22 /// JOULUTOSSUT VUODEN JOKAISELLE PÄIVÄLLE

Tänään luukusta paljastuu viime hetken joululahjaidea. Aamutossut ihan kenelle vain, jotka jalassa voi kuljeskella ympäri vuoden. Löysin nämä ihanat tossut Mujin Pop up -kaupasta Torikortteleista. Tein tupsuja, tällä kertaa monivärisiä, pastellisia, jotka ompelin muutalla pistolla kiinni tossuun ja pursotin vielä tupsuun alle vähän tekstiililiimaa lisäkiinnikkeeksi. Sellaiseksi varmuuden varaksi. 

Ps. Kauniste-arvonnan voittajaksi onnetar arpoi Anne B:n joulun lempparipaikkakommentillaan “Kotona sohvalla peiton alla. :)”.

21 /// JOULUHAASTATTELU

Tämän päivän joulukalenteriluukusta löytyy jouluhaastattelu. Kyselin Pinjalta jouluun liittyviä kysymyksiä ja sain ihanat vastaukset. Sama juttu löytyy pian myös toisinpäin, Pinjan kysymyksiä minulle Pinjacoladasta. Siellä on myös ihania lumitunnelmia Oulusta, mun ja Pinjan yhteisestä kotikaupungista, jossa olemme eläneet lapsuutemme ja teinivuodet.

  1. Millainen jouluihminen on Pinjacoladan Pinja? Olen aika innoissani joulusta aina ja joulukuun alusta lähtien alan kuunnella lempijoululauluja.. Nautin joulukoristeiden värkkäämisestä ja laitosta, pipareiden paistosta ja vain joulun tunnelmasta kynttilän valossa ja joulukuusen tuoksussa. 
  2. Mikä joulutraditio on sulle tärkein? Vaikeaa ehkä mainita jotain tiettä traditiota, rakastan joulun valmistelua: leipomista, lahjojen mietintää ja antamista, kuusen koristelua ja joululaulujen laulamista. En tiedä voiko suklaan syöntiä laskea traditioksi, mutta eihän joulu tule ilman suklaata!
  3. Entäs erikoisin tai hassuin joulumuisto? Vietin välivuoden ja joulun 2002 Australiassa ja oli todella outoa viettää joulua yli 30 asteen helteessä rannalla tonttulakki päässä!
  4. Mitkä ovat lempiruokiasi jouluna? Imelletty perunalaatikko, lanttulaatikko, graavilohi, kurkkusalaatti ja konvehdit tietty!
  5. Mikä on aikaisin joulumuistosi lapsuudesta? En muista tarkkaa aikaa, mutta sain ehkä 3-vuotiaana pukilta lahjaksi itkevän nuken ja se oli niin kovaääninen, että pelkäsin sen itkua aivan kauheasti! Enkä oikeasti koskaan sitten tykästynyt nukkeen vaikka patterit otettiin pois. Mutta muuten mieleen on jäänyt piparin tuoksu, joululeipomiset äidin kanssa ja äidin minulle ompelema taskukalenteri, jossa joka luukku oli eri kangasta sekä lisäksi mummin kuusessa olleet oikeat kynttilät, jotka olivat niin kauniit, mutta aika jännät.
  6. Mikä on sun suosikkijoululeffa? Varmaan ällön lälly Holiday, mutta myös Yksin Kotona on ehdoton joka joulun klassikko!
  7. Lempparijouluvärisi? Kyllä se on punainen (yhdistettynä valkoiseen huom.), mulla se punaisen lisääminen vaan tekee kaikesta ihanan jouluista. Joulun jälkeen en punaista sitten hetkeen kestäkään!
  8. Vietätkö joulun juhlavaatteissa vai pyjamassa? Kiiltonahkakengissä vai villasukissa? Kyllä jouluaattona ollaan kiiltonahkakengät jalassa ja juhlavammissa vaatteissa, mutta joulupäivän saa olla pyjamassa aamusta iltaan!
  9. Tämän hetken mieluisin tyyli tai tapa paketoida lahjat? Tänä vuonna Ameriikasta löytyi vähän liian montaa ihanaa joulupaperia ja niiden kanssa yksinkertainen nauha riittää. Yksinkertainen ruskea paperikin on aina kaunis ja tykkään laittaa sen kanssa jonkun pienen koristeen pakettiin tai vähän hienommat nauhat, esim useamman eri värisen.
  10. Ihanin tai parhain joululaulu? Tai vaikka TOP5! Tää on aika vaikee, mutta tässä suosikit: 1. Wham: Last Christmas, 2. She & Him:n joululevyt, 3. Bing Crosby: White Christmas 4. Mariah Carey: All I want for Christmas is you, mutta kyllä kuuntelen paljon suomalaisiakin joululauluja, yksi pitkäaikainen suosikki on 5.Niityllä lunta.
  11. Kerro millainen olisi unelmiesi joulu? Rauhallinen ja tunnelmallinen yhdessä perheen kanssa vietetty joulu. Olen kylläkin haaveillut, että joskus haluan viettää joulun New Yorkissa, ehkä se tulee jostain jenkkileffoista, mutta New Yorkissa on sitä jotain omaa tunnelmaa ja voin vain kuvitella tuon upean kaupungin tunnelman olevan jouluna ihana.
  12. Asutte tällä hetkellä Seattlessa Yhdysvalloissa, mitkä ovat suurimmat erot amerikkalaisessa ja suomalaisessa joulussa sun omissa jouluvalmisteluissa? Yhdysvalloissa joulutunnelma on tuntunut hyvinkin erilaiselta kuin Suomessa ja ensimmäistä kertaa ostimme muovikuusen. Lähinnä kuitenkin siksi koska matkustimme Suomeen joulun viettoon. Amerikassa jouluvalojen laittaminen on suomalainen jouluvalaistus potenssiin kymmenen, joten jotain valoja piti hankkia. Suomessa olen aina halunnut vain lämpimän valkoisia ledejä kun nyt värikkäät isot valolamput kiehtoivat amerikkalaisella joulutunnelmallaan.
  13. Mitä olet toivonut joulupukilta tänä vuonna? Villasukkia.
  14. Miten aiot joululomasi tänä vuonna viettää? Suomessa nauttien kunnon perinteisen joulun lapsuuden kodissa ja lumen keskellä.
  15. Terveisesi Muita ihanian lukijoille? Aivan ihanaa, tunnelmallista ja iloista joulua kaikille!

Viimeisen kuvan on ottanut Eino Nurmisto

19 /// PIPARIMAISEMA JA PUHEKUPLAPIPARIT

Mun yks lempitraditioista viime vuosina on ollut piparikaupungin (2013, 2014) tekeminen. Littanoita taloja hauskoine ikkunoineen ja paljon limittäin pienelle alustalle ängättynä. Joka kerta mulla tulee mieleen se yks lastenohjelma lapsuudesta, jossa siinä tunnarissa kuva pojasta istumassa puussa meni kauemmas ja kauemmas ja kaupunkia näkyi kuva kuvalta enemmän. Muistatteko sen?

Tämän vuotinen kaupungista tulikin enemmän maisema, koska taloja ei ollut paljon. Korkea yksinäinen ränsistynyt kerrostalo ja joku vekkulamainen talo, jonka oviaukko on avonainen suu. Kaksi taloa korkeiden nietosten takana. Tämä taas voisi olla yksi niistä kylistä, jonka yli poika lentää Lumiukko-elokuvassa.

Tykkään näköjään tehdä pipareita. Oon leiponut niitä ainakin neljästi joulukuun aikana. En todellakaan tykkää syödä taikinaa tai valmiista pipareistakaan, mutta koristelusta tykkään! Siinäkään en koe olevani erityisen superhyvä, kunhan pursottelen menemään. Tulee niistä useimmiten kuitenkin hauskoja ja kivoja omastakin mielestäni. Nämä huuli- ja puhekuplapiparit saivat ideansa täysin siitä, että löysin nuo suloiset muotit. Meillä on pieni muovikassillinen erilaisia muotteja, joten valinnan varaa kyllä löytyy mitä tehdä, mutta on se silti aina hauskaa tehdä uusilla muodoilla ja nähdä millaiset koristelut niihin keksii.

Huuliin ja puhekupliin sain suuresti ideiointiapua, kun eräänä yönä pidin taas Instaliven ja siellä seuraajieni seurassa pursottelin pipareihin koristuksia. Mitä pidemmälle yö meni, sitä tuhmemmiksi piparijutut menivät. Just parasta! Tuolla mua odottaa vielä yksi satsi valmiiksi paistettuja yksisarvis- ja karkkipipareita, joten koristeluhommat jatkuu!

Ps. Vielä ehtii osallistumaan Kauniste-arvontaan tänään klo 21 saakka.

18 /// PINJACOLADA & MUITA IHANIA JOULUKORTIT

Vielä ehtii lähettää viime hetken joulukortit tai käydä pudottamassa naapurin postiluukusta joulutervehdys. Tehtiin Pinjan kanssa yhteistyössä muutama pieni (12 x 12cm) kortti teille printattavaksi.

Oli hauskaa viestitellä ja lähetellä versioita puolin ja toisin, kun toinen on just herännyt ja pesemässä aamuaikaista pyykkiä ja toinen silmät ristissä vielä valvoo ja odottaa, että pääsis kohta nukkumaan. Kummallakin yhtä väsähtänyt meininki, mutta samaan aikaan niin kiva tehdä yhdessä. Tämmöset kortit me siis sitten tehtiin. Meleko mainiot, sanoisin!

Printattavat on tarkoitettu omaan käyttöön, ei kaupalliseen tarkoitukseen ilman tekijöiden lupaa. 
©Pinja Rouger & Tiina Arponen

17 /// KAUNISTEEN TALVIYÖ PONCHO -ARVONTA

Kaupallinen yhteistyö: Kauniste Finland

Mun yks lempipaikkoja kotona on sohvannurkka, viltti harteilla ja kudin kädessä. Tänä syksynä en ole ehtinyt leppoisasti istuskelemaan ihan niin paljon kuin olisin halunnut, mutta syksyjä ja muita vuodenaikoja ja erityisesti pieni joululomanen on kyllä tulossa. Silloin aion ehtiä. Viltit ovat ihania ja mulla on vuosikausia ollut käytössä virkkaamani plussapeitto, mutta vitsit, että nyt on mahtavaa istuskella ja haahuilla pitkin kotia tämä Kaunisteen Talviyö poncho harteillani. Mietin vaan, että miksi en oo tajunnu tätä aiemmin, mutta tästä eteenpäin viltti vedetään korviin asti, kun aiotaan ottaa torkut tai nokkaunet ja poncho on käytössä kaiken valveillaoloajan, kun on tarvetta villan lämmölle. 

Kauniste on yks mun lempibrändeistä. Värit ovat aina sellaista just mua, jos niin voi sanoa ja kuosit aina niin suloisia. Sopivan suloista, pehmeää, pastellista ja söpön tyylikästä. Tykkään ihan hirmuisesti oikeastaan kaikesta mitä Kaunisteella on. On muuten myös hauskaa, että ennen kun kuljimme päivittäin pitkin Fredrikinkatua raitiovaunulla ja bussilla, niin lapsetkin huusivat Kaunisteen myymälän kohdalla aina että TUO ON ÄITIN LEMPIKAUPPA! 

Koska elelemme joulun aikaa, arvon yhden samanlaisen vaaleansinisen Talviyö ponchon myös teille. Osallistua voit kertomalla kommenttikenttään missä on sinun lempipaikkasi joulun aikaan. Aikaa osallistua arvontaan on tiistaihin 19.12. iltayhdeksään saakka. Onnea arvontaan murut!


15 /// OMMELLA HURAUTA ITELLES JOULUTYYNY

Tänään joulukalenterista pullahtaa pehmoinen joulutyyny. Tässäkin, kuten aika monissa tekemissäni jutuissa on tarina, miten tyynystä tuli juuri tuollainen. Suunnittelin ensin, että teen ehkä tontun tai pelkän tonttulakin muodon ja sellaisen, että ei haittaa, vaikka se unohtuisi näkyville pidemmäksikin aikaa.

Mulla ei ole varsinaista työhuonetta. Teen töitä kaikkialla kotona. Lähinnä olohuoneen lattialla ja keittiönpöydän ääressä. Kankaita säilytän muovilaatikoissa keittiön oven takana piilossa. Useinkaan en jaksa etsiä kankaista kaikkia tutkimalla sitä juuri siihen kyseiseen työhön sopivaa, vaan katson laatikoiden ja pinojen (koska toki pinoja on laatikoiden päällä) päällimäiset ja ideoin niistä. Niin tein nytkin. Joskus saatan vilkaista nauhapurkkiin ja napata sieltä jotain mukaan tai hyödyntää jotain kierrätettyä. Onnekseni mun kankaat ovat melkolailla kaikki yhteensopivia keskenään eli tavallaan tässä ei ole minkäänsortin ongelmaa, on helppoa yhdistellä kaikkea. Tyynyyn valitsin harmaan collegekankaan jämät, ihanaa kultapilkullista vaaleanpunaista puuvillaa ja nappasin vanhan kirjontatyöni vielä ekstraksi, joskos siitä keksisin jotain.

Tyynyn piparireunaisiin kkunoihin syntyi syvempi tarina. Luin nimittäin Pesojoonaksen postauksen, jossa hän kirjoitti, että “Positiivisuus ei ole aina sitä miltä se ulospäin näyttää. Jokaisen hymyn takaa löytyy aina tarina: tarina, jolla voi olla kova hinta. Positiivisuus on pieniä tekoja, eleitä, kohtaamisia, tunteita. Se on uteliaisuutta nähdä asioita eri kulmista.” ja tajusin, että juuri sellainen viesti on myös noilla tyynyyn tekemilläni ikkunoilla. Ne on leikattu vanhasta aikoinaan kirjailemastani kirjontatyöstä, yhdestä tärkeimmästä voimalauseilusta. Laita valot päälle, pyyhi kyyneleet ja jatka matkaa. Sanoista, jotka poliisisetä sanoi joskus 2000-luvun alussa ystävälleni, joka oli ajanut autolla pitkin Hämeenpuistoa. Poliisi pysäytti hänet ja sanoi nämä sanat, kun ystävä oli istunut kuskin paikalla itkuun purskahtaneena. Ja tuohon ikkunoiksi leikeltyinä, nehän ovat juuri sellainen viesti, josta Joonas postauksessaan kirjoitti.

Ikinä ei voida tietää tarkalleen, mitä asioita kenenkin ikkunan takana tai mielessä milloinkin on. Joulun aikaan tämä tuntuu vielä enemmän ja isolta asialta, koska joulu on aikaa johon ladataan tunteita ja odotuksia. Sitä toivoisi, että kaikilla olisi asiat aivan hyvin ja hyvä olla, mutta eihän se niin ole. Ja ettei kukaan tuomitsisi tai olettaisi tietävänsä toisesta oikeastaan mitään, ihan vain olettamalla. Tai että sen hymyn tai blogiin ommellun tyynyn pellavakankaisen ikkunan takana voi olla vaikka minkälainen moniulotteinen tarina ja elämä.

Tuon tavallaan tuosta vaan ommellun jouluisan tyynyn tarkoituksesta tulikin syvempi. Aivan hyvä niin. Ihana, että siinä kävi niin. Syvällinen joulutyyny, takanaan tärkeä tarina. <3

14 /// SUPERIHANA PAKENTOINTI-IDEA

Tämän päivän joulukalenteriluukku on Pinjacoladasta. Suloiset, samalla simppelit ja tajuttoman söpöt mistelinoksa-tupsu-paketit. Odotan sitä iltaa, että pääsen itsekin paketoimaan. Ei sillä, että vielä olisi kauheasti mitä paketoida, mutta papereita mulla ainakin jo olisi. Ehkäpä esittelen omat paketointi-ideat sitten teillekin. Tämä ainakin inspiroi! Ei muuten varmaan olla Pinjan kanssa kumpikaan kerrottu tästä kalenterista sellaista hauskaa faktaa, että me ei oikeastaan tiedetä mitä toinen aikoo seuraavaksi kalenteriin laittaa. Toki meillä on pääpiirteittäinen suunnitelma – jota ei kyllä olla kauheasti noudatettu, vaan sen hetkisellä fiiliksellä on menty. Parasta ja hauskinta on ollut se, että mää oon Pinjan pompom-kranssin jälkeen ollut aivan tupsukoukussa. Hauskaa, sanoisin. Huomiseen kamut!

13 /// HALUAISITKO SULOISEN JOULUNEULEEN? TEE SE ITSE!

Tuntuu, että tänä vuonna kaupat ovat pullahtaneet täyteen erilaisia hassunhauskoja jouluneuleita. Kreisejä, pikkutuhmia, järjettömiä, itsestäänselviä kliseitä, superglitteröityjä ja megaövereitä collegeita ja villapaitoja. Ne ovat monet kivoja ja sellaisia hauskoja, että voisin itsekin pukea päälleni. Oon pukeutujana kaikesta mustuudesta huolimatta aika leppoisa ja tykkään revitelläkin (joskus, kai?).

Joulupaidan hankkiminen silti on jäänyt joka kerta siihen pisteeseen, että pidän kädessäni paitaa ja saatan olla jo matkalla kassalle, kunnes mietin ostamiseeni liittyvän kysymyksen: tarvitsenko tätä oikeasti, onko tämä pelkästään ihankiva, tulenko onnelliseksi jo pelkästään siitä, että tein juuri ostopäätöksen, mutta jätän silti asian ostamatta? Siispä jouluneuleet ovat jääneet kauppaan ja minä olen tullut kotiin tyhjin käsin. Kunnes…

…keksin, että miksipä en hankkisi tai tuunaisi itse paitaa jouluneuleeksi ja vielä vaikkapa sellaiseksi, jota voin käyttää vielä tammi-helmi-maaliskuussa tai vaikka juhannuksena?

Ostin melko yksinkertaisen harmaan neuleen ja istahdin teeveen ääreen. Laitoin SuomiLOVEn päälle, tirauttelin muutamat itkut (ohjelmasta johtuen), kiepsuttelin tupsuja (Pinjan tupsuinnostus iski kunnolla!). Mallailin tupsuja neuleeseen ja totesin, että pirskatti vieköön, tästähän taitaa tulla ihan tosi hieno! Ajattelin ensin, että tupsut olisivat enemmän perinteisiä joulun värejä, mutta kun lankakori antoi käteeni seesteisiä ja murrettuja lankakeriä, päätin, että tehdään sitten sellainen. Tein paitaa varten 17 pientä tupsua usean eri vahvuuden ja värisestä langasta. Mallailin tupsut suunnilleen tasavälein paitaan ja ompelin ne kiinni. Aika ihana siitä tuli vai mitäs sanoo muitaihanian lukijaraati?
Kuvat 2 ja 4: Lähiömutsin Hanne ja kuva 5: Mustan oven Marja <3 

///

Niin ja melkein unohtui! Eilisen päivän joulukalenteriluukussa on Pinjan upea, näyttävä, vihreä kranssi ulko-oveen. 

 

 

 

 

11 /// OLKIPUKKI KUKISSAAN

Kesällä ystävä tuli mun luo ja kantoi kainalossaan olkipukkia. Hän oli löytänyt sen roskikselta ja tiennyt heti, että Tiina tarvii tän. Olis kiva kertoa, että mitä me hellepäivänä mietittiin olkipukin varalle, mutta eihän silloin ollu hellekelejä. Eikä edes kauheasti mietitty mitään, vaan pukki jäi kangaskasojen päälle odottelemaan parempaa hetkeä tarttua sen tuunaamiseen.

Otin olkipukin ympäriltä perinteiset punavalkoiset nauhat irti ja vaihdoin joihinkin kohtiin rusehtavan harmaata kultakoristeltua lahjanauhaa. Tein punakukallisesta lahjapaperista kukkasia ja liimasin ne, sekä eukalyptuksen lehtiä ja neilikoita kiinni pukkiin. Pukki sai ehkä ripauksen sitä kesäistä päivää ja aivan uudenlaisen kukikkaan joulukuorrutteen. Yksi tämän joulun lempparikoristeista, ehdottomasti! Tykkäättekö te?

Pinjacolada & Muita ihania joulukalenterin aiempien päivien luukut:

1 /// Värityskuva joulun odotukseen 

2 /// Advent Candles in the Wood

3 /// Maanantaimalli-arvonta

4 /// Pompom Christmas Wreath

5 /// Tonttupirtelö 

6 /// Oi ihana Suomi // Minä, Unikko ja Suomi 

7 /// Kimaltavaiset joulukuusenkoristeet 

8 /// Colorful Himmeli Garland 

9 /// Joulusipsit

10 /// Tonttulakit // Tonttulakki / Santa Hat