Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

KAKKUA JA VIINIJUOMAA // TYTTÖJEN KEVÄTBAILUUT

Kaupallinen yhteistyö: Freixenet & Suomen Blogimedia

Muutama viikko sitten pyysin pikaisella aikataululla ystäviä lauantai-illaksi juhlimaan mun luo. Teemana kutsussa oli vanha kunnon perinteinen Kakkua ja viinaa, mutta viina vaihdettu nimestä viinijuomaksi pirskahtelevan kevään kunniaksi. Te tiedätte, että tykkään järjestää juhlia. Olen tosin vähän vuosien mittaan laiskistunut tai alkanut mennä iisimmän kaavan kautta, koska juhlien järkkäily on myös aikaa vievää hommaa ja tässä kolmen lapsen äitinä ei ekstratunteja kaikesta maailmankaikkeudelta toivomiselta huolimatta vuorokauteen ole tullut. Joten oon sitä mieltä, että juhlat voi pitää myös niin, että pyytää vieraita tuomaan mukanaan kakun (tai jotain muuta herkkua) nyyttärihengessä JA VARSINKIN jos mulla on tarjota yhteistyön tiimoilta juomat niinkuin tällä kertaa oli: Hartwallin Freixenet Mia viinijuomia, Rosé ja White sekä myös kuohuvampi Sparkling, joiden alkoholipitoisuus on 5,5%. Mulle Hartwallin juomat ovat tuulahdus lapsuudesta. Ei niin, että lapsuus olisi ollut yhtään alkoholin huuruista kenenkään tiimoilta, vaan että mun isäni töikseen kuljetti Hartwallin juomia. Pääsin joskus isän mukaan töihin ja sain laittaa juomia kaupassa kylmäkaappiin, tietty niin, että etiketit on suorassa. Isä oli siinä tarkka. Se oli ihanaa! Nääkin juomat löytyy ihan ruokakaupoista. Toivottavasti sielläkin ne laittaa hyllyille joku, joka on tarkka etiketeistä ja nyppimisestä (eli että tuotteet on suorassa rivissä ja hyllyn reunaan asti täytetty). Viinijuomien tarinassa on sielläkin ihana ajatus taustalla. Freixenetin nuori viinintekijä Gloria Collelli sai inspiraationsa kotikaupunkinsa Barcelonan kaduilta, joilla ihmiset istuivat iltaa ja kohottavat maljan elämälle ilman sen kummempaa syytä. Just sellaiset juhlat olivat nämä minunkin juhlat.
Se, että juhlat pidetään nopealla aikataululla vaikkapa niin, että tervetuloa ens viikonloppuna (eikä, että juhlat on sitten kolmen kuukauden päästä, jotta ehditte hankkia lastenhoitajat ja junaliput), on musta kiva tapa juhlistaa, koska usein on niin, että ystäviä ehtii nähdä liian harvoin. Kaikilla on kokoajan, jos ei kiire, niin paljon hommaa nyt ainakin. Toisinaan jotkut, minäkin, saattaa ajatella, että enpä mee nyt noihin kemuihin, kun meen sitten seuraaviin. Seuraaviin? Ikinä ei tiedä tuleeko niitä seuraavia. Minusta on mukavaa ja tärkeää, että ollaan ystävien elämässä kokoajan jollain tavalla. Mä en itse ehkä ehdi aina soittelemaan ja kyläilemään, mutta pidän synttärijuhlia, kakkuajaviinaa-juhlia ja tällaisia pikaisesti tapahtuvia kuohujuomakekkereitä.

Näissäkin juhlissa käytiin läpi tuoreimmat nopeat mitä kuuluu -kuulumiset, suuremmatkin elämänmuutokset, lastentaudit täineen ja kihomatoepisodeineen, työstressit väsymyksineen ja ruokavaliot. Se kaikki on aivan ihanaa. Olla edes vähän kartalla missä kukainenkin menee ja kuinka se niin aina auttaakin se omien tuntemusten jakaminen ystäville, helpottaa ja kaikesta siitä keskustelusta saa omiin ajatuksiin jollain tavalla ilmaa, saa ne rullaamaan, älyää ehkä jotain jostain (itsestään nyt varmasti eniten) taas vähän enemmän. Mun lempeyskirjassakin (Muita Ihania Lempeyskirja, Gummerus, 2019) sanotaan, että Älä unohda ystäviäsi – varsinkaan ruuhkavuosina. Se sivu kirjasta olisi sopinut täydellisesti näiden juhlien kansikuvaksi facebookin event-sivulle. Hain juhlia varten…Tai no siis en todellakaan hakenut juhlia varten, vaan olin menossa ostamaan pojalleni 8-vuotissynttärilahjaan (polkupyörä) numeropalloa, että se kruunaisi lahjan. Juhlakaupassa muhun kuitenkin iski piheys, että ostaa nyt vielä satojen eurojen pyörän päälle kympin maksava turha foliopallo. Joten ostin KAHDELLAKYMMENELLÄVIIDELLÄ eurolla yksitoista ilmapalloa. Niitä juhlia varten, ajattelin. Ihan hyvin selitetty itselle, haha! Eli juhlia varten, tavallaan vahingossa hankitut yksitoista ilmapalloa kruunasivat nämä Kakkua ja kuohujuomaa -juhlat ja myöskin ilahduttivat myöhemmin lapsia.

Meillä oli juhlissa toki muutama kakkukin, mutta niiden kuvaaminen jäi. Joimme illan mittaan viinijuomia mun olkkarissa ja pidin ystävilleni musavisan, ihan vaan oltiin. Ennen pidin kaikissa juhlissa bingon, ja sitä toivottiin nytkin, mutta onhan noiden vuosilukumusavisojenkin pitäminen aika hauskaa. Tällä kertaa arvuuteltiin vuoden 1996 biisejä. On kyllä kiitollinen olo kaikista ystävistä, ihanaa kun tulitte! Tätä tekstiä viimeistellessäni sain viestin ystävältäni, että olethan tulossa toisen ystävän nelikymppisille? Päässä raksutti, muistin nähneeni joskus kutsun, mutta missä päin somea ja kääk, olinko ilmoittautunut ja onko mulla lastenhoitajaa?! Toivottavasti pääsen paikalle, ruuhkavuosista huolimatta! Sitä ennen silti nappaan tässä iltapäivällä kaapista Freixenet Mia Rosé -pullon ja menen kilauttelemaan siitä lasilliset ystävien kanssa vapun kunniaksi. Oikein hauskaa, ihanaa, rentoa ja ajatuksissa ainakin lämmintä vappua, se on kesän alku tässä ja nyt!

TEIKSÄÄ ÄITI TAAS KAKUN, JOTA EI VOI SYÖDÄ?

No, tein tietysti.

Järjestelin keittiötä uuden vuoden kunniaksi ihan kunnolla. Vaihdoin kuivaruokakaapin ja isomman astiakaapin sisältöjen paikkoja. Sen aika oli, koska nyt kaikki lapset ovat sen ikäisiä, että voivat itse ottaa kaapista astiat ja kattaa pöydän tai tehdä itselleen välipalaa, joten on helpompaa, että astiat ovat sopivalla korkeudella ja entinen ruokakaappimme toteutti tämän tarpeen. Jokainen perheemme jäsen on ollut iloissaan muutoksesta.

Ruokakaappia siivotessa vastaan tuli monta kuivahtanutta pussin pohjalle unohtunutta vaahtokarkkia, ärsyttävästi pehmenneitä ruisnaksuja, päiväysvanhoja kookoshiutaleita ja joskus jossain kuvauksissa käytettyjä sokeriruusukkeita. Sehän tarkoittaa ainoastaan ja vain sitä asiaa, että MÄ SAIN LEIPASTA REKVISIITTAKAKUN. Aiemmin, kun olen esitellyt näitä kakkujani täällä blogissa, olen saanut tiukkaakin palautetta siitä, kuinka käytän ruoka-aineita väärin. No, voihan sitä siltäkin kantilta katsoa, mutta koska jokainen näistä aineksista olisi päätynyt joka tapauksessa bioastiaan, käytin ne mielelläni yhteen syömäkelvottomaan kakkuun. Nappasin vielä kakun tekoon mukaan muutaman tikkarin ja pahanmakuisen suklaakarkin herkkulaatikosta, parempi käyttää ne näin kuin vedellä sokerihimoissaan suuhunsa.

Ruualla ei saa leikkiä, sanovat. No, minä sanon, että saapas.

Ettekä arvaa, kuinka mää nautin tällaisten tekemisestä! Ihan hirmuisesti! Näissä kakuissa ei ole mitään tolkkua, kun en mä niitä mihinkään tarvitse (vaikka tälläkin kertaa haaveilin, että saisin toimia rekvisitöörinä jossain ihanassa lastenelokuvassa ja tehdä sinne suloiseen peppipitkätossumaiseen konditoriaan hyllyt notkumaan tällaisia satukakkuja!), mutta tulen niin onnellisesti tehdessäni niitä. Uppoudun oikein kunnon fantasiaflowhun. Olisittepa olleet näkemässä, kun miesystäväni tuli seuraamaan leivontatilannetta, kun viimeistelin kakkua yömyöhällä ripottelemalla päälle kookoshiutaleita ja poksutikkarin värijauhetta. Pyörittelin kakkua onnessani kakkulautasella ja toivoin, että liimaukset pysyvät (huom! marenki ei kauhean hyvin pysy kuumaliimalla, ylläri!) ja hulmuttelin kookoshiutaleita pitkin kakkua ja pöytääkin. Oot sää kyllä yhenlainen, hän nauroi ja luultavasti vähän pyöritteli päätään, en voinut katsoa kun pyörittelin itse vain sitä kakkua. Totta, niin oon.  Niin, ne lapset ja heidän kommenttinsa. He tulivat kouluista ja päiväkodista kotiin ja näkivät kakun. Ensimmäinen kommentti oli, että teiksää äiti taas kakun, jota ei voi syödä? Juu, teinhän minä, mutta eikös ole hieno. No on, vastasi jokainen. Siinä se on nyt ollut ikkunalaudalla jo päiväkausia ja kaikki meillä tietävät, että sitä saa vain katsella. Tavallaan se on siis myös ihmiskoe herkkuhimoisille, että ihan oikeasti vain katsoa saa, kun siinä nyt sattuu olemaan sitä kuumaliimaa niin paljon, että syömisestä tulisi vain vatsapuruja. Lapset varmaankin muistelevat aikuisina näitä kakkuja ja nauravat, että meillä sitä oli aina niitä äidin tekemiä kakkuja, joita ei voinut syödä. Äiti se oli ja on yhellainen. Mutta siis onhan se nyt ihan älyttömän hieno tuollaiseksi kreisiksi fantasiakakuksi, vai mitä sanotte?

Ps. Aiempia kakkuja löytyy blogin puolelta ainakin kaksi: joulukakku ja kesäkakku. Ja oikein ihanaa viikonloppua!

 

IHANAT KESÄYÖT TELTASSA, NIITÄ TÄLLEKIN VUODELLE // KOOSTE 2018 JA TERVETULOA 2019

Tämä on sellainen viime vuosi pakettiin -postaus. Tämä on myös mitä sitä tänä vuonna tekiskään -postaus. Voin kertoa jo nyt, että mitään kovin summaavaa lopputulosta en saanut aikaan ja varmasti aika pakka levällään tästä eteenpäinkin mennään, mutta kirjoitin tän silti. Tai sitten innostuin, kun katselin kuvia ja totesin, että onpa mun elämä ollut ihanaa. Ajattelin kyllä myös eilen ihan samalla tavalla, kun tein Instagramiin samanlaisen koosteen, mutta vain niistä videoista, joita olin stooreihin ladannut. Ne olivat rosoisempia, sekalaisempia kuin nämä blogin kuvat, siellä tanssin kameralle, mutta täällä taas pistän nakkikastikkeen suoraan puoliksi pöydälle ja otan kuvan. Molemmat näyttävät ihan minulle, kumpikin on täyttä totta.

Viime vuonna kävin muutaman kerran retkiluistelemassa. Sain synttärilahjaksi jopa ihan oikeat kenkiin kiinnitettävät retkiterät, mutta päädyin kuitenkin takaisin 90-lukulaisiin Susaneihin. Terät tarvitsisivat oikeanlaiset kengät ja eihän mulla sellaisia ole, mutta ei sillä väliä. Kaikista parasta retkiluistelussa oli ehdottomasti se, että luistellessa maisemat kokoajan vaihtuivat. Suvisaaristossa vietetyt luistelupäivät olivat kauniita pakkaspäiviä painumassa iltaa kohden ja kaikki valkoisen ja sinisen sävyt näkyivät ympärillämme. Ihanaa! Odotan tosi paljon kunnon pakkasia ja toivon, että tänäkin vuonna päästään luistelemaan, kaikki on vaan niin kaunista silloin.

Tuntui kuin sydän pakahtuisi kaikesta kauniista ympärillämme. Jokaisella laivareissulla halusin mennä kannelle katsomaan auringonlaskua ja toivoin, että saataisiin ikkunallinen hytti, jotta saisin herätä katsomaan nousunkin. Telttaretkillä valitsin teltan paikaksi aina sen mistä näkee veden. Onnekseni olinkin monta yötä teltassa ja jokainen niistä oli hyvä yö. Tulevana vuonna toivon voinani telttailla ja retkeillä edelleen ja vielä vähän enemmän, mutta en ota siitä paineita. Joka vuosi haaveilen Lapin vaellusretkestä ja kyllä senkin aika taas joskus tulee, jos ei tänä vuonna niin sitten jonain muuna.

Perhe vuonna 2018. Olimme oma nelikkomme, mutta saimme enenevissä määrin mukaan myös kolme muuta ihmistä. Niinä aikoina kun lapset olivat isillään, olin paljon kaksin miesystäväni kanssa. Monella tavalla kaikki aika on siis ollut tyystin erilaista kuin koskaan aiemmin. On ollut ihanaa huomata kuinka sekä mun, että miehen lapset ovat tykänneet todella paljon olla toistensa seurassa ja niillä on kivaa keskenään ja meillä koko seitsikolla on myös. Ei missään tapauksessa itsensäänselvä juttu. Meidän neljän, minun ja lasteni välit ovat suloisen mutkattomat ja vitsikkäät. Ollaan kaikki melkoisia huumorilissuja ja vitsiniekkoja. Halitaan, pussataan ja kerrotaan rakastavamme jokaisena päivänä, kun ollaan yhdessä. Jokaisen lapsen saan usein kainalooni sohvalla tai yöllä viereeni nukkumaan.

Omat lapseni ovat kasvaneet kuten aina, yllättävää. Esikoinen lähestyy teinivuosia. Ihan hullua, koska aina tälleen tammikuussa muistelen sitä, kuinka aloitin bloggaamisen ja tuo tyyppi oli mun vatsassani silloin! Hän on innostuvainen ihana nuori neito. Juuri nyt suurimman fanituksen saa Soturikissat-kirjat, videoiden tekeminen ja editointi ja näytelmäkerhoharrastus. Eskarilaisesta on tullut verrattain rauhallisempi ekaluokkalainen, jota nyt joululomalla katsellessani ja kuunnellessani pakahdus vaan mylläsi rinnassa. Hän on niin hauska ja fiksu tyyppi, joka osaa ottaa mielettömällä tavalla muut huomioon, mutta kuitenkin myös kiukutella omaan tyyliinsä, joka saa mut raivon partaalle. Ja jolla on maailman kaunein käsiala. Kohta se varmaan alkaa kirjoittaan suttuisasti, kun aina sitä ääneen ihailen. Nelivuotiaasta on kuoriutunut vuoden aikana omaa tahtoa ja erilaisia supersanakariasuja käyttävä pikkutyyppi, joka todella osaa neuvotella ja jolla on tiukka tahto. Eniten häntä kuvastaa tällainen tilanne:

- äiti, saisinko yhden karkin?

- Ei, ei me nyt oteta karkkia.

- Mutta minä haluan, haluan yhden karkin.

- Ei, ei oteta.

--- (mahdollisesti toistoa)

- No, okei saat yhden.

- Ei, minä haluan kolme.

- Ei, ei todellakaan, saat sen yhden. 

- Äiti, minulla on sinulle kaksi vaihtoehtoa: minä otan kaksi tai minä otan kolme karkkia. MINÄ VALITSEN KOLME! SE ON SOVITTU!

Menneenä vuonna oli tietysti ihana matkamme Malediiveille. Siihen liittyi useampiakin teejotainmitäetootehnytennen-kohtia, lähtien ihan siitä, että en ollut ennen käynyt Malediiveilla. Se olisi liian helppo piste tässä pelissä, joten sitä ei lasketa. Matka oli tajuttoman upea ja välillä tulee olo, että tapahtuiko se edes oikeasti, kun kaikki vaan oli niin hienoa ja kaunista ja i h a n a a. Kunnon rakkausmatka. Parisuhde on hyvä ja tasainen ja olen äärettömän kiitollinen kaikesta siitä. Tuntuu vaan välillä ihan uskomattomalle, että joku jaksaa katella mua ja mun omituisuuksia – ei voi sanoa joka päivä, koska emme asu yhdessä…. eli ehkäpä juuri siksi jaksaakin! Hehe. 

Koska yhtäkkiä olinkin parisuhteessa, niin mulla ei ollutkaan aikaa ja intoa enää järkätä niin paljon bileitä, kuin aiemmin. Ja minä jos joku olen se, joka niitä järkkää. Eli tänä vuonna aion kyllä herätellä henkiin kaikki bailuut, koska rakastan bailuiltoja ystävien seurassa. Ei silloin tarvitse välttämättä lähteä minnekään, mutta tuntuu, että niihin saa ainakin parhaiten ystäviä koolle. Jospa kukaan ei vastaisi juhlakutsuun, että tuun sitten seuraaviin, koska silloin tulee olo, että olen itsestäänselvyys juhlajärjestäjänä. Tuo lause nimittäin painoi mun mieltäni vuonna 2018, kun niitä bailuja ei juurikaan ollut. Mutta näinhän mää ystäviä silti paljon ja tehtiin vaikka mitä yhdessä, vaikkei niitä bileitä järjesteltykään samaan tahtiin.

Keväällä aloitin toisen kirjaprojektin ja sitä miettiessä, tehdessä ja valokuvatessa menikin paljon aikaa loppukesään saakka. Lempyskirjan taustalla oli myös ajatus siitä, että ihan arkisiakin asioita voi ja pitää ja saa tallettaa muistoihin. Niihin on kiva palata välillä, kun eihän kaikkea todellakaan muista ilman, että kirjaa jonnekin ylös. Tänä vuonna siis aion tehdä myös enemmän erilaisia listoja!

Instagramissa tuttavani Ida-Lotta teki loistavan listauksen ja hänen luvallaan jaan sen teille täällä myös:

  1. Syödä 30 pitsaa.
  2. Käydä 20 yleisessä saunassa.
  3. Aloittaa keskustelun ainakin 5 ihmisen kanssa, joita näen jatkuvasti.
  4. Laskea kaikki keikat, joilla käyn.

Aion kirjata saman listan myös itselleni, mutta saunoiksi lasken kaikki saunat, joissa saunon. Ja ehkä pitsamääräksi vaihdan 60 tai 100 koska rakastan pizzaa! Ehkä sata on liiottelua.

Muutaman lisän listaan keksin omalle kohdalleni:

  • Ota enemmän valokuvia ihan tavallisesta arjesta.
  • Tee edelleen asioita, joita et ole tehnyt ennen ja listaa ne.
  • Nuku ainakin 10 yötä ulkona.

Edelleenkin olen vähän hakoteillä sen suhteen mitä tahtoisin ja osaan tehdä. Epävarmuuksia on hirveästi. Haluaisin maalata enemmän. Kirjoittaa. Tarinoita ja erilaisia tekstejä, mutta ihan myös erilaisilla käsialoilla asioita paperille. Piirtää. Neuloa. Tehdä kauniit ohjekuvat kirjoneulekuvioista. Ottaa parempia valokuvia. Päivittää blogin ulkoasua enemmän sellaiseksi millainen sen tahtoisin olevan. Kutoa. Käydä kaikenmaailman lääkäreissä perustarkastuksissa. Hypätä laskuvarjolla. Kiivetä korkealle. Ajella kesäyössä. Nähdä kauniita paikkoja. Tehdä enemmän ruokaa ja leipoa. Olla enemmän lasten kanssa läsnä.

Katsotaan mihin pystyn ja minne mieli ja tuuli vie. Semmoinen mää vähän oon, että sinne mennään minne ne vie ja olkoon niin. Tähän loppuun leppoisa pieni kuvakooste vuodesta 2018 kuvateksteineen.

Pidän kädestäsi aina kiinni, muru. Mulla on aina joku lapsi tai lapsia (omia yleensä) pitämässä kädestä kiinni, kun kuljetaan jossain. Se on parasta.Otetaan edelleen ryhmäkuvia, ei yhtä vaan kuinka monta. Aion edelleen olla se huomaamattomin.Aion pysähtyä tien varteen tai jäädä linja-autosta tai huudahtaa seurueelleni stop, jos tulee tilanne, että maailman kauneus sen vaatii. Rakastan tätä maapalloa ja sen pastelleja. Pussailen ja hellin. Paljon. Pussailtiin ja hellittiin. Paljon. Kesäyölove. Mulla soi tässä tätä kirjoittaessani taustalla Neil Youngin Harvest Moon, voisko olla sopivampaa. Ihan ku oisin joku elokuvan hahmo, joka öisin kirjoittaa ihanista asioista, heh. Paitsi ettei nyt oo kesäyö vaan myrskyisä talviyö.Enemmän kakkuja. Voileipäkakkuja. Kermakakkuja. Ei ainakaan mitään tiiviitä raakakakkuja. Koristuksia. Paljon kortistuksia tälle vuodelle. Ois mahtavaa oppia tästä aihealueesta lisää! Tämä kuva on mahtava. Tämmöstähän se kaikki aina on.Teltan ovi aamulla auki ja tuuletusta paljaille varpaille, jotka eivät ole kesän lämmöstä tarvinneet edes makuupussia.Hikiset ja märät vaatteet tuulettumassa ja kuivumassa säässä, jossa ei käy tuulenvirettäkään. Miettikää, miten ihanaa se kaikki on! Voi kesä, suloinen kesä!Naapureille soitto, että nyt pihalle, mulla on teille jäätelöä. <3Tämä viikonloppu keski-Suomessa. Vitsit miten ihana se olikaan. Hypittiin laiturilta vaatteet päällä uimaan. Istuttiin saunassa pyllyt tiukasti vieretysten ja pulahdeltiin uimaan, sillon oltiin tosin jo heitetty vaatteet pois. Naurettiin kippurassa kun tanssittiin ysäriteknoa. Mua alkaa melkein aina itkettää, kun mietin miten onnekasta on saada olla ystävä sellaisille ihmisille, joiden kanssa saa kokea kaikkea tällaista, mökkiviikonloppuja ja sen sellaista.Tästä nyt on tullut sellainen perinne, että otetaan kuva kohti järveä, kun aurinko paistaa haarovälistä. Mitä lie.Vuosi vuodelta ihmettelen miten Halloween tulee niin nopeasti enkä ehdi valmistautua, mutta aina silti saan aikaan kuitenkin melko hauskoja “kurpitsoja”. Voisikin siis aloitella jo nyt.Ainiin, tein myös maton. Tässä kuteita, joita maalasin.On ihanista ihaninta, kun ihmiset menevät naimisiin. Sain tehdä parikin hääbingolappusta ja pitää muutenkin melko monet bingot, se on mahtavaa!Kolmi- ja nelivuotiaana ja minkä tahansa ikäisenä saa ja pitää ja voi ja on lupa käyttää kaikenlaisia mekkoja ja asuja, joista tykkää. <3 <3 <3Tein mielestäni söpö sitruunatyynyn, mutta sanoivat, että se on bataatti, peruna, nauris tai inkivääri. Sama se. Haluan näitä lisää. Sohvan pullolleen erilaisia samettiisia tyynyjä, jotka ovat kaikkea muuta kuin kulmikkaita.Alkukesän viikonloppu Liesjärven kansallispuistossa oli lumoava. Sen jälkeen olen miettinyt miten pääsisin luontoon enemmän.Kaiken ei aina tartte olla niin vitun vakavaa. 
MULLA OLI KEIKKA! Puhelaulubingo! Olin onneni kukkuloilla. Tässä kuvassa tosin saatan laulaa myös Ei oo, ei tuu.Samoilla festareilla oli myös maailman kaunein ulkohuussi. Omenapuun alla. Tytär ompeli itselleen housut. Culottekset. En voisi olla ylpeämpi hänestä.
Tauluseinä ei tainnut vuonna 2018 vaihtua niin tiuhaan kuin aiempina vuosina. Oli enemmän YES-meininkiä muuten.Meistä tuli mestareita tekemään sushia itse. Tavoitteena tehdä enemmän vielä söpömpiä annoksia. Kuvan sushidonitsit tosin ovat lapsien enkä pidä niitä vertailukohtana omilleni, koska en pysty söpömpiin.Kun käytiin ostamassa tuota uv-paitaa ennen matkaa, mua jännitti niin, että olin pahalla tuulella. Pelkäsin, että maailmanloppu tulee enkä pääse pitämään paitaa. Ei tullut! Onneksi.
Lasten ideat ja aikaansaannokset hämmästyttivät. Tämmösiä, tuosta vaan! Mieletöntä!Bättre Folkissa oli pirskatin kylmä. Saman verran vaatetta päällä kuin nyt, mutta mitäpä siitä. Tänä vuonna ajankohtaa siirrettiinkin heinäkuun puolelle.Tuo yläkaappi on aina auki. Oon niin lyhyt ettei se haittaa.Mulla on pala tätä aitaa seinälläni.Villasukkavarpaat teltan ulkopuolelle sen verran, että piti pian vetäistä makuupussiin, kun niitä alkoi paleltaa kovassa tuulessa. Mutta oi mikä yötön hailuotolainen yö.Onnellinen muia -80Vuosi 2018 kirjattaneen ylös vuotena joka Arposen Tiina teki paljon koristeellisia pipareita, joista maistoi vain talon nurkkaa.
Taivas lähes päiväntasaajalla. Tästä kun käveli noiden talojen taakse, siellä oli ilmastoitu vessa, jossa oli niin viileää, että varpaita alkoi taas palella (kuten hailuotolaisessa kesäyössä), mutta jossa tuoksui raikkaan ihanalle sitruunaruoholle.Hirviässä kiireessä matkalle mukaan teetetty paita Lempeyskirjasta tutulla kuvalla. Vähän jäi puolitiehen tuo homma, kun reissun jälkeen olikin yhtäkkiä jo joulukuun alku ja nyt on jo tammikuu. Ostaisitko tuollaisen paidan? Voi ihana maailma, ihana Malediivit, ihana Intian valtameri. Pidetään tästä pallosta huoli.Ne aamiaiset, kun pöydällä on paljon kaikkea, ne ovat mun suosikkejani.Kävin äsken tarkistamassa onko mulla tyhjiä maitopurkkeja. Aion säästää nyt niitä paljon, jotta ei tarvitse sitten litratolkulla juoda jotain kun on pakkaset. Näitä jääpalataideteoksia teen tänäkin vuonna, se on varma. Kaisu ikuisti mut hyppäämässä mereen syksyllä. Yritin ensin istua eteerisesti laiturilla, mutta ei, tämmönen mää oon.Arkiruokaa.Tulppaaniaika on ihan pian taas! Voi että! <3Poikani samoissa maisemissa kuin minä pikkutyttönä Ruotsissa. Kuljettiin ilta hiljaisen synnyinkaupunkini kaduilla Ruotsissa. Tuntui hassulta ja ihanalta samaan aikaan. 
Kesän ekat puhalluskukat!Tänään jo mietin, että vitsit miten kivaa, kun kohta on kesä (tammikuussa tulee jo se fiilis!), kun saa piirtää taas katuliiduilla. *kasvonsydämenmuotoisilla silmillä*Näiden karttojen piirtäminen ja maalaaminen on niin mukavaa. Tämä kertoo kesäsuunnitelmistani 2018. Voin käyttää myös vuonna 2019. Saa käyttää.Villasukkia. Mulla on tosi monet, mutta mistään en raskisi luopua. Pidän eri pareittain. Lupaan nostaa jalat sohvalle ja lepuuttaa useammin tänä vuonna. Olla vain.
Lempeyskirja. 
Huom! Pitää muistaa ostaa uudet leveälahkeiset musta housut.Kalapuikot, aina hyvä.Hyppää korkealle! <3 Näe isoja puita ja halaa niitä. Tai aseta lapsesi puun juurelle ja toivo, ettei kukaan muu puuta katsomaan tullut ehdi tulla kuvaan. Ei tarvi säännöstellä sokerin syöntiä, jos ei taho. Mulla on sellainen kasvatusperiaate, että jonottaessa saa rimpuilla, itseasiassa aina saa. Kaikki me rimpuillaan omalla tavallamme. Ryijyjakkaran tekeminen vei mukanaan niin, että jos se minusta olisi kiinni tai siis niinhän se onkin, mutta että vois olla silleen, että meillä olisi kotona kymmenittäin ryijyjakkaroita. 
Torronsuo kesäkuisessa aamuyössä.Jos sulla on vaan mahdollisuus neuloa uima-altaassa niin tee se. Muut kattoo varmasti ihmeissään ja ittiä naurattaa ja tulee olo, että näin sen pitää ollaki. Täydellistä!Laitoin Pinjalle illalla viestin, että pääsiäisaskartelut kannattaa varmaan aloitella jo, se on niin pian tuo pääsiäinen kuitenkin.Aina ei ehdi edes ottamaan kenkiä pois jalasta siinä teltan suulla. Eiku aivan, tää oliki vaan teltta jossa käväisin ottamassa kuvan, omani oli tämän takana. 
Lähes vuosi sitten ilmeistyi käsityökirja, josta olen tosi ylpeä. Kiitos Johanna ja Henna-Kaisa yhteistyöstä. Saan lähes joka viikko kyselyitä joistakin mun käsitöistä, jotka ovat vilahdelleet vuosien saatossa blogissa tai pinterestissä – melko monet niistä löytyy täältä kirjasta ohjeineen.Nakkipalmuja. Perus arki.Nonparelleja ja karnevaalikeksejä. 80-luku best. 2018 best. 2019 best. Tykkään aina ihan todella paljon ottaa näitä valiaikakuvia neuletöistä. Siksi pian koittaa taas kivoin aika tehdä tällaisia, kun valoakin tulee lisää. Vaikka ajankohdallisesti sukkia olisi varmaan järkevin tehdä just nyt. 

Maaliskuussa 2018 tajusin, että KERRAN LUMILAUTAILIJA, AINA LUMILAUTAILIJA. Hyvää pääsiäistä jo ennakkoon. <3
Näihin helmikakkupalasiin on hyvä päättää tämä postaus. Olipa melkoinen, ihana vuosi 2018. Nyt on 2019, olkoon tämä hyvä. Pitkä matka millenniumista tähän, vaikka hujaukselta tuntuukin. <3

PIZZAPIPARIT JA JOULUSIPSIT LAUANTAI-ILTAAN // LUUKKU 15

Tämän päivän joulukalenteriluukku oli vähän myöhäinen, mutta ilmestyi parahiksi ilta-aikaan. Tänään nimittäin kerron teille pizzoista ja sipseistä.

Tykkään pizzasta. Hyvästä pizzasta. Mua jopa vähän harmitti, kun en ehtinyt tilaamaan Malediiveille mukaan jättisuurta pizzasiivu-uimapatjaa. Ois ollut täydellistä lillua sellaisen päällä auringonlaskun aikaan. Ihailen myös suuresti ja vähän kateellisena yhtä ystävääni, jolla oli joskus yli sadan päivän putki, jolloin hän söi lounaaksi vain Puttesin pitsoja. Jos menisin naimisiin, häissäni olisi ehdottomasti pizzatarjoilu.

Tämän päivän kohdalle ei pitänyt alunperin tulla pitsoja, eikä varsinkaan piparijuttuja, niitä on ollut varmasti jo riittämiin, mutta en vain voinut olla toteuttamatta tätä ideaa, jonka ekaluokkalaiseni keksi. Pizzan mallisia pipareita, lähes täydellistä!

Tein ensimmäisen satsin pizzasliceja ja koristelin. Yritin tehdä vähän rumempia pipareita, jotta tunnistaisi, että niissä on haettu pizzan tunnelmaa. Ehkä vähän epäonnistuin, sillä nyt ne näyttivät ennemminkin vähän rumille leivoksille, toisaalta taas vähän liian söpöille pizzoille, ainakin kun kertoi syöjille, että ne ovat sitten pizzapipareita. Tänään kokeiliin uudelleen ja alkoikin tulla vähän rumempaa jälkeä. Käytin koristeluun oikeasti keltaista sokerimassasörssiä ja limaisia karamelleja. Yhden slicen koristelin jopa “juustolla” kaikkien koristuksien päälle, aivan kuten jotkut pizzan tekijät tekevät muutenkin. Kuvasinkin ne jopa rumasti sähkövalojen alla, koska aurinko oli ehtinyt jo laskemaan. 

Kaveriksi pipareille vielä viime joulun hittiherkkua eli joulusipsejä ja kolmannen adventin aatto on pelastettu, ainakin herkkujen osalta ja kohtahan se on onkin jo seuraavan päivän puolella. Leppoisaa lauantai-iltaa!

VUODEN 2018 PIPARIKAUPUNKI /// JOULUKALENTERIN LUUKKU 10

Pitkäaikaisimmat blogini lukijat saattavat muistaa,että olen jo useampana vuonna tehnyt piparikaupungin. En suinkaan mitään kokonaisia taloja, vaan ihan vaan erilaisten talojen mallisia pipareita ja asetellut talot alustalle kaupungiksi. Vuosien saatossa on onneksi taidoissa edistytty ja haaveet ja tavoitteet ovat kasvaneet. 2013 lapset olivat pieniä ja tyyli oli lapsenmielisen simppeli. Vuonna 2014 kaupungissa näytti olevan korkea kirkkokin, koska huomio kiinnittyy siihen aivan ensimmäiseksi. 2016 Tatun ja Patun jotkut sukulaiskaverit näyttivät päässeen mukaan. Viime vuonna innostuin ainakin puhekuplapipareista ja kaupunki kutistui pieneksi kyläksi. Mä oon kyllä aina vähän sellainen, että soitellen sotaan ja en siis todellakaan suunnittele etukäteen mitään saatika harjoittele. Näkee sen näistä kaikista pipareistakin, mutta aina olen silti melko tyytyväinen lopputulokseen. Kuten piparipyykkipostauksessa taisin kertoakin, mulla on nyt sellainen ihan oikea koristeluvehje, eli saattaapi olla, että kaupungit tulevina vuosina näyttävät astetta professionaaleimmilta.

Tein talot kahdenlaisista taikinoista, jotka kaupan pakastealtaasta löysin. Toinen oli perustaikinaa ja toinen vaaleaa taikinaa, jonka ajattelin olevan tasaista ja vain vaaleampaa taikinaa, mutta seassa olikin appelsiininpaloja. Ne näyttävät noissa taloissa ihan kivoilta, mutta maku ei ainakaan lasten mieleen ollut. 

Kurkkaa Pinjan versio hänen piparikaupungistaan. Olisi hauskaa nähdä myös teidän versioita, joten keksittiin ihan oma häsä tätä varten: #ihanapiparikaupunki, se löytyy instasta.

Viime vuonna aloittamamme soittolistakin vihdoin teille jakoon, olkaat hyvät.

 

PIPARIPYYKIT // JOULUKALENTERIN KAHDEKSAS LUUKKU

Me ollaan leivottu pipareita lasten kanssa jo aika monta kertaa tälle joululle. Tykkään tehdä niitä. Se on helppoa, kun saa pakastealtaasta taikinan ja pääsee nopeasti ja heti hommiin. En aina jaksa käyttää valmiita piparimuotteja. Usein huomaan fiilisteleväni, millaisia kuviointeja voisin tehdä aivan joihinkin muihin muotoihin ja valmiit muotit jäävät pöydälle käyttämättöminä. Eräänä päivänä innostuin muotoilemaan vaatteita. En todellakaan ole mikään tarkka näissä pipareiden muotoiluissani, kunhan veitsellä piirtelen ja aina tyydyn ensimmäiseen versioon ja eiku piparit uuniin! No, siinä sitten koristellessani niitä erinäisiä vaateparsia tajusin, että vaatepiparit, jos jotkut ovat kyllä joulukiireiden kuvaelma. Sehän on elämä yhtä pyykkisavottaa joulun alla, aivan kuten aina muulloinkin.

Mietin joka vuosi samaa asiaa. Miten tehdä paras mahdollinen mänkki eli koristemassa pipareille? Tomusokeria, kananmunan valkuiaisia ja tilkka sitruunamehua, se on vakkarireseptini. Usein mulle käy kuitenkin niin, että massasta tulee liian kuivaa, koska pelkään, että tulee liian löysää. Hirveä kierre. Kuivasta löysään ja ees taas ja kohta huomaa käyttäneenä pari purkkia tomusokeria ja massaa kyllä riittää. Olen käyttänyt pursotuspussina minigrip-pussia, josta olen leikannut kulman auki. Aiiiiiivan hyvin on toiminut, heh. Kunnes eilen miesystäväni bongasi mulle ihan tavallisesta ruokakaupasta minikokoiset koristelupursotusvehkeet. Elikkäpäs tuota, sitä pitää alkaa uuteen piparipyykkisavottaan taas joku ilta! Mitkä pipareiden muodot ovat sun suosikkejasi?

LASTEN TEKEMIÄ SUSHIDONITSEJA JA ÄIDIN SÖPÖJÄ MYTTYSUSHEJA

Kaupallinen yhteistyö: Blue Dragon & Suomen Blogimedia

Meidän perheessä ei ole kovinkaan montaa ruokaa, josta kaikki tykkäisivät. Muutama silti on. Yksi niistä on sushi. Jollain tapaa se on aivan ihanasti tätä päivää, vuotta 2018, että se on just sushi, eikä vaikkapa makaroonilaatikko, kalakeitto tai klassikkolempiherkku omasta lapsuudesta eli hampurilainen. Vaan että sushi! Se on ollut meidän perheellemme herkku, jota on käyty syömässä ulkona tai on tilattu erilaisia annoksia kotiin lähimmäisistä sushiravintoloista. Tällä kertaa päästiinkin kokkailemaan ihan itse omat sushimme jaämä postaus onkin meidän perheen matka sinne, missä jokainen suupala onkin tehty omin käsin ihan itse.

Olin kerran aiemmin tehnyt sushia itse ja se ei ollut oikein onnistunut kokemus (koska en maustanut riisiä riittävästi), enkä oikein ollut innostunut kokeilemaan toista kertaa. Välissä oli useampi vuosi. Joten tämä yhteistyö oli mahtava sysäys kokeilemaan uudelleen. Posti toi meille laatikollisen Blue Dragonin tarvikkeita sushin tekoon ja niissä riitti ihmettelemistä. Vähän kaikkea testailin, ennen kuin aloimme koko perheen kanssa hommiin. Yllätyin monista jutuista, kuten siitä, että vaikkapa riisiin lisättäviä riisiviinietikoita oli kolmea erilaista: pelkkää Rise Vinegaria, johon lisätään itse vähän sokeria ja suolaa saadakseen riisistä sushi su:ta. Sitten oli valmista Sushi Su:ta pullossa ja Miriniä, jolla voi myös maustaa riisin riisiviinietikkaan sekoitettuna ja maku on hieman imelä. Olin aivan ulalla näistä aluksi, mutta päädyin käyttämään lähes joka kerta valmista Sushi Su:ta, se kuulosti iiseimmältä ja hauskan nimiseltä (!!). Merilevän rullaaminen muka jännitti, mutta sehän oli tosi helppoa, vähän jopa tylsän helppoa. Täytteiden miettiminen oli varmaan hankalin osuus. Woltilla tilatessa sitä vaan valitsee jonkun kokonaisuuden, jossa on vähän kaikkea, nyt pitikin yhtäkkiä keksiä itse. Ensimmäisellä kokeilukerralla laitoin täytteeksi lohta, kurkkua, paprikaa, majoneesiin sörssättyjä katkarapuja. Tein tämän harjoittelukierroksen siksi, että osaisin sitten olla lasten kanssa varmasti tyyni. Ja että miksikö tyyneys oli saavuteltava olotila? Jostain kumman syystä siksi, että tuntuu, että aina kauhistellaan itse tehdyn sushin vaivallisuuta ja hitautta ja että ei se kuitenkaan onnistu. Uskoin tuohon. Minä hölmöläinen!

En todellakaan ole mikään sushi-asiantuntija, eikä kukaan meidän perheessä. Just ja just tiedän mikä on maki ja että se sushiravintolan paras on se, mikä ei ole nimeltään maki ja jonka päällä on liekitettyä lohta ja majoneesia. Onneksi ei asiantuntija tarvinnutkaan olla alkaakseen tähän hommaan, etukäteen kauhistelemaani, mutta loppujen lopuksi leppoisaan sushi-iltapäivään lasten kanssa. Olimme miesystäväni luona koko kööri, viisi lasta ja me kaksi aikuista. Asettelin lapsille valmiiksi kippoihin aineksia, joista ajattelin heidän pitävän. Sillä vaikka omat kolme lastani sushista tykkäävätkin, niin viisikosta ihan jokainen ei ja täytteissä nyt tietysti on jokaisella omat suosikkinsa ja inhokkinsa. En kertonut etukäteen muuta kuin, että tänään saavat itse tehdä omat suupalansa ja niin monta kuin haluavat. Hankimme talvella donitsipellin ja ajattelin yllättää lapset tekemällä heille valmiiksi omat riisidonitsit, joita sitten saavat koristella.

Sushiriisin keittäminen on varmaankin sen hitain homma. Se siis kannattaa tehdä, varsinkin jos lasten kanssa kokkailee, hyvissä ajoin ainakin ennen kuin kellään on nälkä ja muutenkin, ettei tarvitse itselläkään odotella nälissään riisin jäähtymistä. Riisiin lisätään etikkaa, se saa siitä makua ja sushiriisi muutenkin on laadultaan sopivan tahmaista, että sitä on hyvä käsitellä. Harvempia riisiruokia (tai niitä mitä itse olen eläissäni tehnyt) käsitellään käsin, niin ei varsinaisesti ole muunlaisesta kokemustakaan, kuin sopivan tahmaisesta sushiriisiä (ja vesikiposta siinä vierellä, että sormet saa välillä puhtaaksi). Kun riisit oli keitelty ja annettu jäähtyä, taputtelin sitä donitsipellille ja keikautin pellin nurinpäin ja mulla olikin siinä suuri määrä riisidonitseja valmiina lapsia varten.Lapset olivat aivan ihmeissään, että mitä tää on! Että donitseja, mitä ihmettä?! Kerroin ja opastin ja voi vitsit, miten innostuivat. Oli ihanaa nähdä se riemu ja innostus. Sieltä alkoi syntyä kissoja, pupuja ja kaikkia muita naamallisia donitseja. Ei ihan ehkä sitä, mikä mielikuva sushista yleensä on. Tai riippuu toki kuinka paljon alkaa esimerkiksi Pinterestistä etsimään inspiraatiota söpöihin sushiannoksiin (siellä on mielettömän hienoja!). Annoin lasten tehdä täysin omien mieltymysten mukaan, en puuttunut vaikkapa siihen, että jos tykkää lohinigireistä (muistin yhtäkkiä sen nimen!), niin sillä lohella kannattaa kuorruttaa koko donitsi. Jännä osuus oli se, kun liekitettiin lohta. Miesystäväni haki tästä sushihommasta innostuneena kaasupolttimen ja huippua, että hakikin, koska olihan se jännää minustakin eka kertaa kärryyttää lohen pintaa pöydän ääressä. Liekitetyt lohipalaset oli myös houkutteleva nappasta suuhun jo ennenkuin donitsit olivat valmiitakaan.

Lasten tekemistä oli ilo seurata ja sushidonitseista tuli aivan ihania! Piti oikein toppuutella lapsia, kun halusin ottaa syksyn hetkellisessä päivänvalossa niistä kuvia, että ääääk nyt ei vielä suuhun, vaan vasta kohta! Tuon mukavan sushi-sunnuntain (vois muuten vaikkapa lanseerata perheemme perinteeksi) jälkeen olen saanut toiveen pariinkin kertaan, että tee äiti taas sushia ja minähän olen tehnyt. Perinteisiä makirullia moneen kertaan ja söpöjä myttysusheja ihanilla koristuksilla. Ollaan harjoiteltu puikkojen käyttöä (mieluiten syödään kotioloissa ihan vaan sormin) ja kerran tehtiin niin paljon, että vietiin parikymmentä suupalaa alakerran naapureille iltapalaksi. Opetin äitiänikin vähän rullailemaan.Täytyy todeta, että me jäätiin itsetehdyn sushin koukkuun. Siitä saa superhyvää, kun ainekset ovat kohdillaan ja saa syödä kyllä vatsansa täyteen. Kun maustaa riisin hyvin, ostaa tuoreet täytteet, käyttää makoisaa soijaa ja inkiväärilastuja. Erityisen ilahduttava oli Blue Dragonin Sushi Meal Kit, joka sisältää valmiiksi sushiriisin keittopussissa, sushi su -riisiviinietikan, soijakastikkeen, merileväarkit, wasabitahnan, bambumaton, syömäpuikot ja valmistusohjeet. Tykkään itse tosi paljon tuollaisista valmiista seteistä, joissa on varmasti kaikki, eikä tarvitse huolehtia kotona, että joku tärkeä mauste tai ainesosa jäi ostamatta.

Nyt näitä kuvia katsellessa alkaa melkein suunpielistä kuola valua. Keksinkin just myös parikin uutta ideaa, miten seuraavalla kerralla pyydän lapset mukaan kokkailemaan. Avainsanana piparimuotit! Saas nähdä mitä se seuraava kerta tuo siis tullessaan! Oikein leppoisaa viikonloppua ja ehkäpä sain innostutettua just sutkin sushi-sunnuntaihin, se on huomenna se. Loppuun vielä kuvat vitsikkäistä kurkkumakeista, joita testasin ja jotka saivat koristuksia juustosta, näkkärin palasista ja sateenkaarimajoneesista, kun minä vähän innostuin kolmoisväripursottimesta!

NELIVUOTIAAN SATTUMALTA SYNTYNEET RYHMÄ HAU -SYNTTÄRIT

Yhteistyö: Raikastamon juomat saatu blogin kautta. 

Meillä juhlittiin eilen nelivuotissynttäreitä. Tuntuu uskomattomalta, että kuopukseni täyttää neljä vuotta jo! Oikein yhdessä päiviteltiin vieraiden kanssa, että miten siitä voi olla jo niin monta vuotta. Aika klassikkoaihe synttäreillä tuo ikä, mutta kyllä se toisinaan pistää ihmettelemään. Tuntuu kuitenkin niin monella tapaa läheiseltä ajalta se, kun odotin vauvaa kahden lapsen äitinä ja se, kuinka onnellinen olinkaan, kun hän syntyi, maailman kolmas ihanin minun vauvani.

Vuosi sitten mulla jäi synttärit järjestämättä, ei vaan kertakaikkiaan riittänyt voimia juhlajärjestelyihin. Tänä vuonna tuntui melkolailla samalta, mutta onneksi äitini tuli kylään ja auttoi. Samaan syssyyn sain myytyä myös lastenhuoneen kerrossängyn ja se noudettiin sunnuntaiaamuna, eli siinä oli vähän järjesteltävää muillakin osa-alueilla, kuin vaan synttäreissä. Oli aivan ihanaa lauantaina, kun tulimme monen tunnin Heureka-reissultamme (siitä lisää myöhemmin tällä viikolla!!) ja äiti teki keittiössä ruokaa ja tiskaili ja minä samaan aikaan purin kerrossänkyä ja täytin varastosta haettua vitriiniä lasten tavaroilla ja järjestellen. Se oli onnenhetki. Sellaisia hetkiä kaipaan kahden aikuisen elämästä samassa kodissa. Pieniä arjen helpotuksia. Sitä ettei aina, ihan aina, tarvitse olla se joka häärää keittiössä tuntikausia, lähinnä siivoten ja kokaten ja siivoten ja sitten onkin taas nälkä.

Äiti tokaisi mulle eilen aamulla, että sinä se taidat olla sellainen, että saat kyllä juhlat järjesteltyä, vaikka vähän viime tippaan menisikin. Äiti oli tavallaan oikeassa, tuntee minut, että kyllä ne juhlat järjestyvät, ainakin kun on apukäsiä. Käytiin tosiaan vasta lauantai-iltana kaupassa hakemassa juhlatarvikkeita eikä mulla ollut oikein aavistustakaan millaisen kakun teen sankarille. Toiveena hänellä oli Ryhmä Hau -kakku. Päätin, että mennään melko perinteisillä Carneval-kekseillä ja muilla lapsille varmasti maistuvilla herkuilla kuten popcornilla ja mokkapaloilla. Tosin unohdin ostaa pikkuisille ruisleiville päällistä, niin ne menivät melko huonosti, muuten lähes kaikki katosivat parempiin suihin. Raikastamon pillimehut, omenamehu ja lasipullolimonadit ovat aina ihan superhyvä juomavaihtoehto  ja ne sopivat mainiosti näihin(kin) juhliin.

Kakku muodostui ideasta hitusen kohti toteutusta vasta kaupassa, kun hankin kakkutarvikkeita sitä mukaa, kun niitä tuli vastaan. Ensi tietysti leluosastolta sopiva lelu kakun päälle. Tämä olikin vaikea osuus, koska pienet figuurit olivat sen verran kalliita etten raskinut ostaa niitä kovin montaa, sillä meillä on ollut niitä ja ne eivät ole varsinaisesti olleet niitä leikityimpiä. Isommat ja monipuolisemmat lelut taas tuntuivat olevan useat jollain tapaa sellaisia mitkä eivät muhun juuri iskeneet eikä kovin isoa tietenkään edes kakun päälle voi laittaa. En oikein keksinyt mikä olisi hyvä. Mukana kauppareissulla ollut ekaluokkalaiseni löysi autoilevan Sampan ja tiedettiin heti, että tämä se on. Sampan ympäriile tehdään nelivuotiskakku! Ostin vaahtokarkkikuorrutetta ja testasimme sitä ensimmäistä kertaa äitini kanssa. Ihan hyvin onnistuttiin. Ainoa hankaluus oli se, että mulla on ainoastaan lasten kaulin ja kyllä se vaan ois näppärämpi sellainen aikuisten kokoinen. Kuorrute kuitenkin saatiin kakun päälle melko hyvin ja muuten koristelin kakkua karkein, keksein ja punaisesta massasta leikatuin pienin sydämin ja piparikuvioin. Mulla on melkoinen kakkukynttilävarasto olemassa (salaa keräilen niitä mun nelikymppisiä varten) ja kakun päälle löytyi kiva kynttilänelikko. 
Kakun koristelussa mulla oli ekaluokkalainen mukana avustamassa ja hänkin innostui koristemassoista ja teki R-kirjaimen vielä viimeiseksi silaukseksi kakkuun. Mielestäni onnistuttiin kakussa hyvin ja ihan pikkuisen jännittikin, että mitä päivänsankari siitä sanoi. Juuri ennen kakkuhommia hän oli saanut lahjaksi Ryhmä Hausta tutun Kajan rooliasun ja voi kuinka onnessaan hän siitä oli! Joten ei ollut kumma, että myös Samppa-kakku oli ilonaihe sekin. Eniten hän ihmetteli sitä, että mistä ollaan tuollainen Samppa löydetty ja että voisivatko juhlavieraat olla hiljaa, kun hänellä on asiaa. Ihana sankari-Kaja!

Varsinaisesti aivan Ryhmä Hau -teemaisia synttäreitä ei ollut tarkoitus pitää, mutta sen jälkeen kun kakussa oli Samppa, sankari oli Kaja, pakereista tulla tupsahti unikavereiksi Rolle ja Samppa, mummu toi Ryhmä Hau -haalarin ja yhdestä lahjapaketista tuli vielä mielettömät teemaan sopivat kuulokkeet, muodostui näistä juhlista kyllä hyvinkin teemasynttärit! 
Illalla mummin kanssa Tanssii tähtien kanssaa katsellessa sankari hoksasi, että Kajan asun helmahan hulmuaa kuin tanssijoilla ja saatiin ihania esityksiä pikku-Kajalta. Voi, miten hyvä mieli tulikaan, kun asun sai ottaa pois vasta hampaita pestessä ja unten maille nukahti onnellinen, muutamaa päivää vaille nelivuotias, iso tyyppi! Onnea rakas! <3

ENS KERRALLA SYÖN KAIKKI ITSE

Juttelin tänään yhden kaverin kanssa siitä, että mitkä asiat ovat tärkeitä kolmilapsisessa perheessä. Asia tuli mieleen siitä, kun tällä viikolla löysin yhden kirppiskassin pohjalta (jonka jostain syystä kaadoin lattialle siirtääkseni kamat toisenlaiseen kassiin) kadonneen tarhatossun. Lapseni aloitti loman jälkeen tarhassa elokuun alusta ja siitä saakka hän on ollut yksitossuinen tarhalainen. Joinain aamuina hän on ihan oikeasti laittanut jalkaansa vain sen yhden tossun. Minä tiesin, että tossu kyllä löytyy jostain, joten en hankkinut uusia. Ja löytyihän se! Eli todettiin kaverin kanssa yhteen ääneen, että se onko lapsella päiväkodissa tarhatossut tai mätsääkö kurahousut ja sadetakki keskenään, ne eivät ole tärkeitä asioita. Tärkeintä on, että lapsilta pestään hampaat ja että pysyvät hengissä. Tai oikeastaan vain se, että pysyvät hengissä.

Joten tästä päästään hienonhienolla ja lavealla aasinsillalla siihen, että lähestulkoon kaikki asiat, jotka helpottavat lapsiperhe-elämää, ovat ihania asioita! Vaikka se, että kävelymatkan päähän avataan kauppakeskus, josta voi helposti hakea kurahousut kadonneiden tilalle (eikä niiden tarvitse mätsätä sadetakkiin, heh). Tai se, että on olemassa valmista keksitaikinaa pakastealtaassa. Olin unohtanut, että sain (taikinat saatu instagramin kautta suoraan kotiovelle, mitä luksööriä toimintaa! Kiitos!) kesällä kaksi pakettia valmista taikinaa ja yhtenä päivänä ne tulivat vastaan pakkasessa ja päätin tekaista vähän ameriikkahenkisiä keksejä.

Taikina on pötkönä kauniissa rasiassa, jota ei tee mieli heittää pois. Onneksi lapsi päätti askarrella rasiasta ja se oli monta päivää keittiönpöydällä kuumaliimattuna kiinni kahteen toiseen pahvirasiaan, jotka muodostavat kuulema lavan. Se on hieno lava se. Yhtenä aamuna aamiaista syödessäni tutkailen askartelua ja luen moneen kertaan tekstin, jossa sanotaan, että Huolella käsintehty Suomessa. Se tuntuu ihanalta, taikinat on nimittäin tehty tuossa kivenheiton päässä Helsingin Kalliossa.Ja ihanalta keksit tuntuivat varsinkin sen jälkeen, kun oli ns. tehnyt ja maistanutkin niitä! Keksien teko ei juuri helpompaa voisi olla. Taikinapötköstä leikattiin siivuja ja ne aseteltiin pellille väljästi ja keksit uuniin. Sitten vain kurkittiin kärppänä uunia, että vähän ruskistuvat reunoilta ja jäävät pehmeäksi keskeltä. Uunista oton jälkeen pikkuhetkeksi jäähtymään ja lapsille huudahdus: saa tulla maistamaan keksejä! Voin kertoa, että kauaa eivät siinä kuivahtaneet ja ihan kovin montaa en itse niistä saanut syödä, mutta sen mitä maistoin, voin melkeinpä sanoa, että parhaimpia tuon sortin keksejä olivat.

Onneksi, siis todellakin onneksi säästin puolikkaat pötköt, koska niistä tehdyt keksit taidan nauttia lapsiperhe-elämään sopivalla tavalla, eli itsekseni lasten mentyä nukkumaan.

JÄÄTELÖBILEET SUUNNITELMISSA? – MULLA AINAKIN!

Kaupallinen yhteistyö: Pakkasmarja ja Suomen Blogimedia

Kesässä on kyllä ihan hirveästi ihania asioita ja toteutettavia juttuja. Tämä kesä on tuntunut ihan tajuttoman pitkältä ja se vasta mahtavaa onkin. Saan ensi viikolla lapset kotiin ja yksi juttu, joka on suunnitelmalistalla erittäin korkealla: JÄTSKIBILEET PIHALLA!

Pidin pienen harjoittelukierroksen ja voi juku, se oli menestys, ihana myöhäisen kesäillan lämmin hetki pihalla. Vieraanani oli ystäviä ja yksi lapsonenkin. Pyysin kamut ulos ja tarjosin jäätelöä enkä kertonut etukäteen sen enempää mitä aion tarjota. Kyseessä on nimittäin aivan uusi, kesän uutuusjäätelö, Pakkasmarjan Marja. Se on erittäin mainio jätskialtaan tuote, koska se on maidoton, gluteeniton ja vegaaninen! Olen itse sekasyöjä, joten en aina muista lukea tuoteselosteita ja sitten saa nolostella, kun on vain vähän tarjottavaa heille, joilla on tarkempi ruokavalio. Siksi tällaiset varmasti sopivat tuotteet pelastavat kaltaseni. Jäätelössä on 72 prosenttia kotimaista marjaa. Se maistuu ihanalle, kuohkealle, jopa vähän kermaisalle jäätelölle eli jotain mahtavaa on saatu aikaan, tätä tarjoilee mielellään lapsillekin vaikka joka päivä. Mulle tuli sellainen olo, että tätä olisi ihana syödä riippukeinussa makoillen ja järvimaisemaa ihaillen. Marja-jäätelön voi tarjoilla ainakin kahdella eri tavalla. Joko suoraan pakkasesta vohveliin palloiksi lusikoituna, jonka tiedän olevan se suosikein vaihtoehto lasten keskuudessa (koska he nyt eivät turhia ala odotella, tiiätte sen!), jos jäätelöä on tarjolla.. tai sitten niin, miten minä pihalla tein. Kannoin purkit ulos ja ihan rauhassa siinä laittelin kaiken valmiiksi ennen tarjoilua ja Marja sai siinä sillä välin vähän sulaa. Tämä jäätelö saa pehmentyä, koska se on ehkä jopa parhaimmillaan (ainakin aikuiseen makuun) hieman sulaneena, koostumus muuttuu tuolloin hieman moussemaiseksi. Mahtavaa on myös se, että jäätelö ei muutu lällyksi löllöksi missään vaiheessa, vaan sulaneen jäätelönlopun voi laittaa jääkaappiin ja se on syötävää vuorokauden verran.

Arvovaltainen raatini tykkäsi marjajäätelöstä ja sen kuohkeudesta. Mansikka & punaiset marjat (punaherukkaa ja vadelmaa) sai hieman enemmän ääniä kuin Mustikka & mustat marjat (mustaherukkaa ja marja-aroniaa). Mun oma suosikkini on se, että kupissa tai vohvelissa on tarjolla kumpaakin. Lisäksi jäätelö oli niin hyvää, etten edes minä, joka tykkään annoksista, joissa on paljon kaikenmaailman strösseleitä, kermavaahtoa ja friteerattuja banaaneita, kaivannut siihen mitään muuta. Oli myös ihana hetki istua siinä pihalla, päivitellä kuulumiset ja suunnitella mitä kaikkea heinäkuussa tehdäänkään yhdessä.

Voi että, en malta odottaa jäätelöbileitä! Näen jo mielessäni lasten riemuisat ilmeet. Niitä odotellessa taidankin kiikuttaa itseni jätskikipponi ja muistivihkon pihalle nauttimaan kesäpäivästä.