Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

BÄTTRE FOLK I FJÄLLEN 2019 // IHANA LASKULOMA LAPISSA

Kävin ensimmäisen kerran festareilla 16-vuotiaana. Lähdimme viiden hengen porukalla, neljä tyttöä ja yksi poika, Oulusta junalla kohti Joensuuta ja Ilosaarirokkia. Muistan edelleen missä kohtaa ravirataa telttamme sijaitsi. Miltä märkä tummansininen itse ompelemani huppari tuntui päälläni, mitkä kengät mulla oli jalassa. Niissä oli vähän huonot pohjat. Muistan, kun istuimme päälavan edessä ja yksi ystävä joi lasipullosta olutta. Muistan sen hetken, ehkä kyllä vain valokuvan kautta, koska lasipulloa on sittemmin ihmetelty tai ehkä siihen aikaan tosiaan sai viedä lasipullon alueelle. Otimme samassa paikassa päälavan edustaa kuvan muutama vuosi sitten. Olisikohan ollut vuonna 2010 (hahaha, muutama vuosi sitten… LÄHES VUOSIKYMMEN SITTEN!). Silloin sai enää tuoda tyhjä muovipullon alueelle ja sen sai täyttää vesipisteellä. Ihanaa, että ajat muuttuvat ja että me kasvamme, muuttumme nuorista nuoriksi aikuisiksi, vanhemmiksi, kolmikymppisiksi ja pian keski-ikäisiksi.

Tuolla kesän 1996 ilosaariseurueella on nyt yhteensä kahdeksan lasta. Ollaan kaikki edelleen kavereita keskenään. Yksi heistä on yhden lapseni kummitäti. Yksi asuu ulkomailla. Yhden heistä lapset ovat lähes täsmälleen samanikäisiä kuin omani. Kolmen heistä kanssa otin viime kesänä kaverikuvan Flowssa, mulla on tapana ottaa kaikkien tuttujen kanssa kaverikuvat joka Flow. Tykkään edelleen käydä festareilla. Tykkään siitä, että näen lempibändejä ja uusia artisteja. Siitä, että saan olla keikalla ja tuntea jytkeen ja ihmiset ympärillä. Uppoutua johonkin aivan muuhun maailmaan musiikin kautta. Syödä hyvää ruokaa, ehkä vähän juoda ja humaltua. Erityisesti pidän siitä, että näen festareilla ystäviä ja vietän heidän kanssaan hauskaa ja ihanaa aikaa. Näemme ystävien kanssa myös muulloin, mutta se on erilaista yhdessäoloa, festivaaleihin kuuluu aina tietynlainen huolettomuus ja se on aina rajattu ajan ja paikan suhteen ja siksi myös täysin omanlainen kokemuksensa joka kerta. Rakastan festaritunnelmaa, sellaista meidän, mun ja mun ystävien näköistä oloa.

Viime talvena jo koin pienenpientä fomoa (fear of missing out), kun helmikuussa Pyhällä oli ensimmäinen Bättre Folk i Fjällen -festivaali. Se on talviversio ihanasta Hailuodossa järjestettävästä Bättre Folkista, josta olen kirjoittanutkin useampana vuonna festarikoosteen: 2016, 2017, 2018. No, syksyllä tuossa sitten ehdottelin ystävilleni, että lähettäiskö helmikuussa Pyhälle? En ihan varmasti uskaltanut ajatella, että oikeasti sinne lähdettäisiin, mutta niin me vaan hurruuteltiin erinäisillä kyydeillä sinne helmikuun ensimmäisenä perjantaina. Seitsemän ystävystä viettämään talvista festivaaliviikonloppua Lappiin, täydellistä.

Bättre Folk i Fjällen on Pyhätunturilla järjestettävä talvinen musiikki- ja kirjallisuusfestivaali. Me yhdistimme siinä muutaman keikan ja laskemisen. Ohjelmaan kuului paljon muutakin, työpajoja, kirjailijaesiintymisiä, joogaa, hissioffareita. Mua itseäni jäi vähän harmittamaan etten lähtenyt avantoon uimaan, vaikka olisin halunnut, mutta jotenkin siinä hetkessä yksin, ilman ystäviä (kukaan muu ei innostunut!), lähteminen yli kahdenkymmenen asteen pakkasessa aamutuimaan ei saanut mua liikkeelle, vaikka avantoretki oli festareiden puolesta järkkäämä oma ohjelmanumeronsa. Porukkamme miehet kävivät myös ajelemassa fatbikeilla upeissa tunturimaisemissa. Lauantaina puoliltapäivin oli huipulla soijanakkihetki lämpimässä grillimökissä. Tarjolla oli myös hiillosmakkaraa ja totuuden nimissä söin sellaista, en soijanakkia.

Se laskeminen. Ehkä arvaattekin mitä siitä sanon. No, sehän oli aivan ihanaa! Pakkasta oli koko viikonlopun reilusti yli 25 astetta, mutta se ei meitä hidastanut. Ehkä piti käydä lämmittelemässä parin laskun jälkeen, mutta sekinhän on vain mukavaa. En ollut ennen laskenut Pyhällä (jonne on muuten täältä meiltä kotoa 959 kilometriä), enkä ihan kauhean paljon paikasta entuudestaan tiennytkään. Ihastuin kyllä ihan korviani myöten. Käsittämättömän kauniit maisemat, helmikuun pakkanen ja aurinko ja ilmassa leijunut glittersade vain korostivat sitä kauneutta. Siellä hississä ylös noustessamme todettiin moneen kertaan, että luonnon kauneus voittaa aina kylmyyden, jos jotain siitä pakkasesta olis valittamista. Myöskin se, että ihmisiä ei juuri nyt ollut rinteessä paljon, johtuen ehkä ajankohdasta ja kylmästä säästä, teki myös kokemuksesta ihanan. Ei ollut jonoja ja rinteet kivassa kunnossa. Helmikuiset rinteet voittavat kevätpäivät, vaikka nekin ovat enemmän kuin aivan mukavia.

Laskupäivien jälkeen olimme melko poikki. Lämmin sauna teki todella hyvää ja oli kiva lähteä saunanraikkaana katselemaan hotellille keikkoja. Yhdeksältä alkaneet esitykset olivat ihan täynnä. Puoli yhdeltätoista juostiin kovassa pakkasessa ilman takkeja viereiseen rinneravintolaan seuraavalle keikalle ja puoliltaöin alkoi viimeinen keikka hotellilla. Hyvin sinniteltiin kumpanakin iltana kaksi ekaa keikkaa, mutta lähdettiin nukkumaan muutaman biisin jälkeen viimeisen esiintyjän kohdalla. Esiintyjät olivat mainioita ja on kiva katsella keikkoja artisteilta, joista tykkää paljon. Yona, Karina, Ruusut, Paperi T (jonka kaksi biisiä katsottiin ennen kuin juostiin äkkiä nukkumaan ja joku sanoi hotellin narikassa, että ulkona on 34 astetta pakkasta!), Joensuu 1685, Draama Helmi ja sattumalta huipulla sijaitsevassa ravintolassa nähty supermahtava Maustetytöt. Varsinkin Karina ja Maustetytöt saavat multa erityismaininnat ihanuudestaan!  Kirjasin ylös muutamia huomioita, jos siellä vaikka jotakuta innostelisi lähteä mahdollisesti ensi talvena tunturiin Bättre Folkiin tai muuten vaan laskureissuun Lappiin.

  • Yksi meistä oli ajoissa liikenteessä ja matkasi junalla Kemijärvelle saakka (kun liput sai hyvään hintaan), me muut lentäen Rovaniemelle (oli edullisempaa kun oltiin liian myöhässä hankkimassa matkoja) ja sieltä bussilla ja autolla perille. Ensi kertaa ajatellen ehdottomasti yöjuna on paras vaihtoehto, jos Helsingistä asti matkaa.
  • Osalla meistä oli omat laskukamat mukana, osa vuokrasi. Itse olen vuokrannut viime kerroilla, kun olen rinteeseen päätynyt, mutta kyllä tällaisella muutaman laskupäivän kausivauhdillakin olisi kiva hankkia taas uudet omat laskuvarusteet. Löysin varastosta kyllä vuonna 1998 hankkimani laudan ja kengät, mutta kengät olivat liian pienet ja jo vuosituhannen alussa haaveilin uudesta, jämäkämmästä laudasta, joten ehkä ne vanhat ovat jo vaihdettavissa uudempiin, nillä on laskettu paljon. Ensi talvena ehkäpä hankin uudet kamat! Siitä huolimatta on mielestäni hienoa, että mulla ylipäätään on ne vanhat varusteet tallessa ja ne ovat aivan hyvät edelleen, eivätkä edes näytä mitenkään vanhanaikaisilta, vaikka ei sekään mitään haittaisi vaikka näyttäisi.
  • Hankin tämä talvena vihdoin uuden laskutakin ja -housut, joista tykkään kyllä paljon, mutta lumilautailua varten haluaisin kyllä myös vähän rennomman asun. Tai en tiedä oliko kyse tällä kertaa vain siitä, että pakkanen oli niin kova ja vaatekerroksia paljon ja tuntui, että olen vähän liian tiukka paketti siinä laudan päällä. Yksi naispuoleinen ystäväni ostaa usein takkinsa miesten puolelta, itse en monestikaan edes ajattele katsovani tarjontaa sieltä, mutta ensi kerralla takkiostoksilla katson!
  • Kun rinteeseen lähtee paljon aikuisia ihmisiä, huomaa myös sen, että varustetaso on täysin eri kuin teininä tai nuorena aikuisena. Aikakin on tietysti eri, nykyään on saatavilla todella hyviä varusteita, asusteita ja vaatteita, jotta pysyy lämpimänä ja on hyvä olla. Mä olen vähän sellainen vähälläkin pärjää -ihmistyyppi ja että ei se oo niin justiinsa mitä vaatteita on päällä, kunhan ei palele, mutta kyllä vaan oli ihana olla kunnon merinoalusasussa ja hyvissä sukissa, jotka nousivat laskukengän reunan yli, eikä sukkien reunat puristaneet. Kokeilin myös käsiini akkukäyttöisiä lämpökintaita ja voi kuulkaa, voin kertoa, että niissä ei sormia palele!
  • Yövyimme Pyhä Suites -majoituksessa, joka oli huoneisto saunalla ihan rinteiden vieressä. Superhyvä majoitusvaihtoehto, mutta ensi kerralla kuitenkin voitaisiin siirtyä seuraavalle tasolle: mökkiin, jossa olisi takka ja mahdollisuus hypätä saunasta lumihankeen!

Voisin vaan katsella näitä kuvia uudelleen ja uudelleen. Rakastan talvea, rakastan kunnon kovia pakkasia, pastellinväristä taivasta, koko maiseman huuruisen sävyiseksi muuttavaa pakkaslunta, rakastan LUNTA ja Suomen Lappia. Tulen niin onnelliseksi, kun saan olla ystävien seurassa, kun kaikki saavat laskea ja olla just niinku huvittaa, yhdessä tai erikseen, kun naurattaa paljon ja on vaan niin hyvä olla. Meillä seitsemällä on yhteensä yksitoista lasta, joten ei ole ihan itsestäänselvyys sekään, että niin ison lapsikatraan vanhemmat pääsevät lähtemään matkoille milloin vaan. Viikonloppu oli hauska, ihana ja leppoisa. Ystävät on elämän suuri rikkaus. Meillä on suunnitteilla jo seuraava reissu, sekä laskemaan, että tietysti seuraaville festareille. Huippua, että ollaan saatu festarointi ympärivuotiseksi harrastukseksi. Kiitos <3 

 

KESÄN 2018 VIIMEISET FESTARIT // LIL’FEST

Yksi piirre, jota ihmisissä rakastan on se, että kun jotain keksitään, pistetään hihat heilumaan ja saadaan aikaan jotain mielettömän hienoa. Sain loppukesästä viestin ystävältäni, jossa hän kysyi, milloin mulle olisi hyvä ajankohta, kun hän järjestäisi festarit kesäpaikassaan Pikku-Pemberleyssä. Ihanaa tuossa viestissä oli moni asia: se, että hänelle on tärkeää, että juuri minä pääsen paikalle, koska kuulun ns. peruskallioon tai ystävien muodostamaan perheeseen, miksi sitä nyt haluaakaan kutsua. Tai oikeastaan vielä ihanampaa oli jatkokysymys tähän, kun olin ensin todennut, että ajankohtavaihtoehdoista mulle oikeastaan käy vain toinen viikonloppu ja sekin vain puoliksi, että pääseehän mun miesystäväni varmasti sitten koko viikonlopuksi. Mikä mieletön läikähdys tuntuikaan, sillä olen siis löytänyt tuohon rinnalleni ihmisen, josta mun ystävätkin tykkäävät niin paljon, että minuntkin voi vähän hupsusti sivuuttaa. Aivan ihanaa, sanon minä.

Niin siis mitkä festarit? Eivät varsinaisesti mitkään ns. oikeat festarit, vaan siskosten ystävilleen järjestämä viikonloppu mökillä, jonne oli rakennettu puitteet ihan viimeisen päälle. Oli itse tehty, metsästä kaadetuista puista rakennettu lava, jossa ihanat ja kauniit valot. Soittajat toivat äänentoistojutut ja musavehkeet. Vimpan päälle kaikki. Lavan edessä oli katsomo penkkeineen, räsymattoineen ja drinkkibaareineen. Piharakennuksen vanhaan heinävarastoon oli tehty Klubi kauniine sisustuksineen (se kaikki on siellä kyllä vuodenajasta toiseen, mutta silti!), pellolle oli niitetty tilaa parkkipaikalle ja saunan edustalla lammen rannalla oli tietty telttaleirintä. Kaikista kaunein kohta oli silti omenapuun juurelle rakennettu huussi. Pissalla pitsiverhojen ja matalien puisten sermien takana, kynttilöiden loisteessa ja satunnaisesti jalkojen juureen tipahtelevia omppuja varoen, täydellinen kokemus.

Iltaan kuului Irmã ja siskot -kuoron esityksiä, meditaatiohetki soitinten kera sekä live-karaokea, jossa bändi soitteli oikeastaan just niitä biisejä mitä heiltä pyydettiin. Ystäväni Riikka oli mitä loistavin DJ (joka oli viikonlopun jäljiltä buukattu ainoana varmana kiinnityksenä ensi vuotta varten, oli sen verran kovan luokan laadukas DJ!). Itse tajusin vasta paikanpäällä, että tietystihän mulla pitää pitää BINGO! Jos olisin aiemmin tajunnut, olisin ottanut mukaan omat bingovehkeeni ja kauniit kupongit, mutta ei se mitään, oon aina valmiina emännöimään bingoa ja äkkiäkös minä yhdet numerolappuset ja bingolaput kirjoitan. Ainakin kaverin avustuksella tuplanopeudella.Se mun bingoesitykseni olikin kyllä loistava. Siinä vaiheessa bändi oli jo soitellut aikansa lavalla ja soitto vaan jatkui. Minä nousin lavalle (joka oli muuten pirskatin jännittävää, vaikka lava ei varsinaisesti ollut mitenkään suuri tai korkea tai mitään ja yleisönkin tunsin suurimmaksi osaksi, mutta se, kun menet siihen ja on mikrofoni ja kuitenkin ihan oikea YLEISÖ, niin jännitti yhtäkkiä hulluna ja ihan hirveästi!) ja miehet jatkoivat soittoaan ja sitten ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa, kuin alkaa bingoemännöimään puhelaulaen! Täysin puskista ja yllättäen. Ja se oli M A H T A V A A ja IHANAA! Bingo oli hulvaton ja tietysti kaikki kaverit ja ystävät vain kehuivat sitä, mutta ajattelivatpa mitä tahansa syvällä sydämessään, niin minä olisin sitä mieltä, että BINGOEMÄNTÄ TEKEE KYLLÄ KEIKKOJA – SAA ALKAA BUUKKAAMAAN, mullahan on bändikin jo valmiina! Sideways, täältä tullaan!  Festareiden perjantai oli selvästikin vain alkusoittoa lauantaille, jolloin oli ohjelmaa ollut koko päivän verran ja johon en harmikseni enää päässyt osallistumaan. Oli ihanaa, että lapset, aikuiset ja koirat olivat tervetulleita ja melkoista menoa kaikilla olikin. Ystäväni oli tehnyt ihan oikean, visuaalisesti upean ohjelmakartankin, vaikka ei siellä taidettu kyllä aivan sen mukaan mennä, mutta mikä ihana idea ja viikonlopun runko sekin. Olin ja olen edelleen vähän pakahduksissa kaikesta siitä kauneudesta ja ihanuudesta miltä siellä tuntui ja näytti ja oli olla. Lempeästi ja makoisasti nukutun yön jälkeen lähdin ajelemaan kohti Nokiaa ja rakkaan ystäväni hääjuhlia. Silti, nämä kesän viimeiset festivaalit olivat ihanat, suloiset ja juuri sopivat päättämään festarikesän 2018.  



 

IHANA JA SULOINEN FLOW FESTIVAL 2018 – MIELETÖN KAVERIKUVAKOOSTE KUKKASEPPELEINEEN

Kirjoitin edellisessä postauksessa, että tiskaan tiskit ennen ystävän saapumista ja laitan pedin valmiiksi. En mää tainnut tehdä kumpaakaan ihan kunnolla. Pahoitteluni siitä. En ehkä taitellut lakanoita patjan alle kauniisti ja tiskannut kaikkia astioita, mutta tiiättekö… Flow oli silti ihana. Tämä postaus kertoo siitä ja sisältää paljon kaverikuvia. Tekisi mieli kirjoittaa, että Flow yksi kesän parhaita juttuja, kuten onkin, mutta taidan kategorisoida niin monta kesäviikoloppua samalla tavalla, että syököhän sen sanominen niitä kaikkia, kun aina vaan hehkuttaa. No, sanon silti! Että on!

Joka vuosi Flowta tavallaan odottelee jo sieltä toukokuusta lähtien. Toivoisi kesän kulkevan hitaasti eteenpäin, ettei se ikinä loppuisi, mutta samaan aikaan kesän viimeinen viikonloppu tuntuu kutkuttavan suloiselta siellä jossain kaukana elokuussa. Nyt kun viikonlopusta on jo muutama päivä aikaa, ja lukujärjestykset ja syysarki on pikkuhiljaa valtaamassa kesän sulattamia aivoja, on niin mukava palata muutama päivä ajassa taaksepäin. Tervetuloa mukaan!

KUKKASEPPELEASUT

Tämän vuoden hauskin Flowhun liittyvä pukeutumisjuttu oli se hauska somessa kierrellyt kuva, jossa oli listattu asiat, joita festivaalivierailta saattaisi bongailla. Se oli hauska, vaikka mielestäni Flowssa ei sen kummemmin erityisen erikoisesti ole koskaan pukeuduttu, kuin missään muillakaan festareilla, vaan siellä on vain kauniita ihmisiä juuri heidän oloisissa asuissaan vähän kreisimmällä twistillä. No, itsekin olin vähän hädässä, että mitä sitä päällensä pistäis, kun en ehtinytkään ommella aikomaani persikanväristä lapsuuden lempiasuani aikuiskoossa. Alkoi vähän mietityttää kukkaseppeleetkin, kun olivat listattuna siihen listaan, että mitä jos kaikilla muillakin on! Emmää sitte halua. Mun asukriiseily on kuitenkin sellaista leppoisamman sorttista, että mää en edes kokeile asuja etukäteen. Tiedän sitten päälle pistäessäni, että onko se hyvä ja jos on niin sitten sillä mennään. Ihan hyvät asut löytyivät. Perjantaina päädyin kokopunaiseen asuun sortseja, paitaa ja takkia myöten ja päähän Arboin&Mainingin kreisi kukkaseppele, joka ei säästä hätkähdä tai ajankulusta kuihdu. Lauantaiaamuna tekaisin uuden seppeleen sen päiväisiin vaatteisiin sopivan. Kyllä, tekaisin. Laura köllötteli sohvalla ja samalla vähän juoruiltiin ja minä leikkelin paperikukkia ja pursottelin kuumaliimaa ja tsidim, seppele valmistui kuin itsestään! Sunnuntai oli niin kepeää ja rentoa kolmatta päivää jo, että melkein mitä vaan päälle ja lippis päähän ja menoksi. Kaikissa vaatteissa oli oikein mukava olla. 

KOHTAAMISIA

Hauska juttu sattui, kun oltiin lähdössä kohti aluetta lauantaina. Meidän kotipihalla oli muitakin ihmisiä matkalla festaroimaan, sellaisia naapureita tai heidän tuttaviaan, joita en tuntenut. Heistä yksi huikkasi jotain että: tykkään susta, sulla on ihana blogi! Kiitin ja tuli tosi hyvä mieli. Käveltiin siinä kuitenkin Lauran kanssa perätysten ja naureskeltiin, että kummallekkohan se sen meistä sanoi. Ehkäpä ja luultavasti meille kummallekin, tietysti. <3

Flown isoin fanimomentti oli, kun tapasin Muijavaaran Venla Vaattovaaran! Hän oli eilen vieraana Laura Frimanin ohjelmassa Radio Helsingissä ja siellä juttelivat just fanityttöydestä. Mää oon kyllä mieletön Muijavaara-fani, koko se projekti, johon hän taiteilee ihania muijia ja koko muija, ihan mahtava tyyppi. Ja meistä on nyt yhteiskuvakin! JEE! Kantsii ottaa instassa seurantaan, jos ette vielä seuraa. Ihan ihana muija!Muistatteko vielä, kun olimme kesäkuussa Bättre Folkissa Hailuodossa ja päädyttiin Hesarin tekemään juttuun? No, se on sellainen sanonta kuin, että ei festaria ilman haastattelua, jonka keksin just, koska tällä kertaa päädyin Riikan kanssa Yle Femin uutisiin (noin kohdassa 7:20). Nauratti, koska ihmisiä oli tuhansia ja just me satuttiin olemaan siinä. Terkkuja äidille, että teeveessä oltiin!Yksi hauska kohtaaminen sattui myös lauantai-iltana. Oli myöhä, ystävät oli kadotettu yhtä lukuunottamatta ja mentiin siinä vielä kurkkaamaan illan viimeiset tamppaukset Backyardille, kun vastaan tuli mies, joka pysäytti mut. Katsoin, että on vähän tutun näköinen, mutta etten tunne häntä. Selvisi, että hän oli mun kaikkien aikojen ensimmäinen Tinder-mätsi viiden vuoden takaa! Ei koskaan nähty, mutta jonka kanssa oli hauskat juttelut tuolloin, kun Tinderin pystyi selaamaan läpi noin kymmenessä minuutissa, koska siellä oli niin vähän tyyppejä. Huvitti hulluna tällainen hauska kohtaaminen ja näytin kuulema hyvältä edelleen, hehe. Vaikka senhän kyllä tiesin haha!

Kaiken tämän päälle se tärkein, että sain viettää koko viikonlopun maailman parhaimmassa ystäväseurassa. Ihanasti lällyillen rakkaan miehen kainalossa ja ystävien ympäröimänä. Meillä on ollut kavereiden kanssa useamman vuoden ajan alueella tapaamispaikka, jonne voi aina mennä jos eksyy tai ei tiedä mitä tekisi. Tai kun tekee mieli istua vaan alas ja syödä tai juoda taikka katsella ja kuunnella päälavan esiintyjiä, siitä näkee hyvin. On hauskaa, kun siihen tulee sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa ei ole sopinut mitään, että nähtäis, mutta he vaan muistavat (tai ovat lukeneet mun fb-päivityksen, jossa joka vuosi muistutan paikasta) paikan ja tulevat siihen siksi. Sijainti on ihan huippu, ei ehkä se kaikista eteerisin ja suloisin, mutta käytännöllinen, kiva ja leppoisa ja siinä kyllä kohtaa ihmisiä ja voi hyvin seurata ohikulkevia. Flowssa kyllä parasta ovat ihmiset, tutut ja tuntemattomat ja ne kaikista itselle rakkaimmat ystävät. Riikka niin hyvin sanoi tv-haastattelussa, että joskus Flow on vuoden ainoa tapahtuma, jossa joitain ihmisiä näkee. Eli vähintäänkin melko tärkeä, sanoisin! Sunnuntaiaamuna tuntui entistäkin enemmän sille, että pitää muistaa aina (tai edes välillä) sanoa niille ihanille ja rakkaille se, että kuinka tärkeitä ovat, koska kaikki voi loppua ihan yllättäen.Tämä kuva on otettu tapaamispaikalta, ihan jos pikkuisen siirtäisi tuota puuta, niin takana laulaa luikuttelisi Lykke Li. <3
MUSIIKKI

En tehnyt etukäteen mitään tarkempaa aikataulua, mitä artisteja haluan ja aion nähdä. Merkkasin kyllä Flown äppiin kyllä ne mitkä kiinnostivat, mutta en sen kummemmin miettinyt saatika tehnyt jotain suunnitelmaa, että minne ja milloin. Siksi ehkä kävikin niin, että ilahduin niin paljon ystävien näkemisestä että seura meni aina keikkojen edelle. Missasin muutama mitkä olis olleet kivat nähdä. Ei mahduttu Kamasi Washingtoniin muuten kuin jonottamaan liikkumattomaan jonoon ja Moses Sumney kuunneltiin Balloon Stagen ulkopuolella muikkuannoksia syöden. Bonobo meni, kun menin ystävää vastaan portille ja tajusin sen vasta, kun oli liian myöhäistä. Mutta ne mitkä ilahduttivat ja joiden keikoilla kävin, olin ja tanssin ja jotka ovat erityisen maininnan ovat ansainneet, tulevat tässä: Peu (mahtavaa!), D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. (ihan M I E L E T Ö N, vitsit mitä muijia!!), Anna Puu (tykkäsin kaikesta kimaltavaisuudesta ja siitä ylipäätään, että hänellä siellä keikka Flowssa oli), ALMA tietysti ja Lykke Li, FEVER RAY (!!!) ja yllärinä myös Kendrik Lamar, koska onhan se maagista, kun kaikki festivaalivieraat hurmioituvat jostain ja itsekin venyttää kotiinlähtöä artistin takia, jonka biisejä en osaisi nimetä yhtäkään!

TUNNELMA

Onhan se aina yhtä maaginen ja ihana, joka vuosi. Aina on ne uudet jutut ja silti paljon tuttua ja turvallista, sellaista siis, että tietää, että silmä lepää. Se hetki, kun elokuun ilta alkaa kääntyä valosta pimeyteen ja valot alkavat loistaa upeammin ja upeammin. Minne vain menee, näyttää kaikki niin kauniille. Ilman ihmisiäkin näyttäisi, mutta ihmisten kanssa miljoona kertaa hienommalle. Tähän paljon sydämiä, vähintäänkin yhtä paljon kuin sinne yhden talon seinälle oli heijastettu!

KOHTA SATAA

Sää kiinnostaa aina. Minuakin, vaikka en ihan hirveästi siitä stressaakaan eikä mua juuri koskaan haittaa sade tai erikoiset säätilat, mutta silti aurinkoinen ja lämmin voittaa aina sateen ja kylmyyden. Sää oli siis ihan ok perjantain ja lauantain, mutta vielä lauantaina säätiedote lupasi sunnuntaiksi sadetta 99% varmuudella. Arvakaapas mitä mää silloin päätin ja hoin kaikille sääpohtijoille: päätin uskoa siihen yhteen prosenttiin, siihen, että ei sada! No, satoiko sunnuntaina juuri yhtään siellä missä minä olin? No ei! Komiat ukkosjyrinät kuului päivällä, kun vielä makoilin kotona peiton alla, mutta vain muutaman hassun sadepisaran näin ripsivän. Ihanaa ajatella, että mun yhden prosentin uskomuksen takia ei satanutkaan, hehe. Tästä päästään aasinsiltana siihen, että pohdittiin viikonloppuna myös sitä, että jos Flowssa on noin 60 000 kävijää (en tiedä lukuja, mutta tää oli olettamus) viikonlopun aikana, niin sehän on noin yksi prosentti suomalaisista. Se on aika monta ihmisitä nauttimassa visuaalisesta ilotulituksesta ja hyvästä musiikista ja aivan mahtavasta ruuasta, ihmisistä ja kauneudesta. Oli ihanaa olla osa sitä. Kiitos Flow Festival – ensi vuoteen!Lopuksi vielä asioita, joita mietin tätä tekstiä kirjoittaessa:

  • Jos jotakuta kiinnostaa mun edellisvuosien festarikukkaseppeleet, niin niihin löytyy tutoriaali täältä.
  • Jos joku tarvitsee tulostettavan, muitaihaniamaisen lukujärjestyksen arkeaan järjestelemään, niin se saa täältä.
  • Jos tämän verran Flowta ei riittänyt, vuoden 2017 postaus on olemassa myös!
  • Älä unohda hehkuttaa Shelterin muikkuannosta ja possuannosta, olivat parasta festariruokaa IKINÄ!
  • Jos luulet, että osa meistä on raskaana, kun vatsat pullottavat, niin ei, ei olla kukaan, meillä on vaan tarvittaessa pullistuvat vatsat.
  • Muistutuksena minulle: kerro kaikille kuvissa olleille, että ovat tärkeitä, ihania ja rakkaita!

Kuvausavusta kiitos rakas helluni ja Pinja. <3

BÄTTRE FOLK 2018

Se viikonloppu, jonka odotus alkaa jo edellisenä kesänä, oli viime viikolla. Bättre Folk -festivaali Hailuodon Marjaniemessä. Tällä kertaa reissuseurueemme oli aiempia vuosia suurempi, oltiinhan hehkutettu paikkaa ja tapahtumaa sen verran paljon. Pikkaisen sitten meinasi alkaa hermostuttamaan, kun viikonloppu läheni ja sätiedotuksia seuraili. Lupailivat semmosta kolmeatoista astetta lämmintä ja navakkaa tuulta. Sehän tarkoittaa niemenkärjessä meren äärellä sitä, että vilipakkaa on tiiossa. No, siinä ei sitten auttanut muuta kuin pakata mukaan lämpimiä vaatteita ja paljon. Onneksi sadetta ei luvattu! 
On vähän mälsää puhua säästä, mutta tällaisessa tapahtumassa se oli sen verran isossa roolissa, kun ulkona oltiin koko viikonlopun verran, niin kyllä mää siitä vähän puhun. Ystävä surffipakullaan oli saapunut seurueineen paikalle jo torstaina ja me muut pikkuhiljaa perjantain aikana. Koska Hailuoto on saari, pitää näiden festareiden aikaan aina vähän sumplia myös sitä, milloinkahan olisi sopivan mittainen jono lauttarannassa, jottei mene tuntikausien odotteluksi. Me oltiin paikalla puolenpäivän paikkeilla ja kaksi lautallista odoteltiin ennen kuin päästiin. Ihan ok odottelu, sanoisin.

Tykkään muutenkin reissaamisessa siitä alku- ja menomatkan tunnelmasta, hetkistä ennen kuin ollaan perillä ja kaikki se mahdollisesti “varsinainen määränpää” on vielä edessä. Se on hauskaa, kun matkan alkaessa ei vielä tiedä, millainen henki ja meininki on reissuporukan kesken. Ei tiedä millä tuulella kukakin reissaaja lähtee matkaan, onko jollakin ollut ehkä stressiä tai murhetta tai onko joku juuri kuullut mielettömän ilouutisen. Tämä pätee kaikkien kanssa matkaamiseen, lasten, ystävien ja ennestään tuntemattomien aikuisten. Kaikki se selviää pikkuhiljaa kuitenkin jo reissun alussa, että minkäköhänlaista on tulossa. Ja kun se varsinainen reissun päämäärä, olipa se sitten mökki tai festarit tai hääjuhlat, on vielä edessä, ollaan jollainen tapaa plussan puolella vielä. En tiiä nappaatteko tästä mun ajatuksesta kiinni, se on välillä vähän ahdistavakin, mutta itse koen matkat usein tähän tyyliin. Että on kolme vaihetta: ihana ja kutkuttava menomatka, pääkohde, joka on huippu, hauska ja odotettu sekä seesteinen, ihana, melankolinen kotimatka. Toki kaikki matkat voivat olla myös ihan päinvastaisia, mutta jos nyt ajatellaan kivemmanpuoleisia ja että lasi on enemmän täysi kuin tyhjä -tyylisesti.

Tykkään Bättre Folkin esiintyjätarjonnasta kaikkinensa aina, mutta tämän kertaisesta musiikkitarjonnasta mieleen eniten jäi Yona. Hän ja musikkinsa sopivat ihanasti ympäristöön ja siihen hetkeen. Kaunista ja kuulasta laulua ja vähän hupsuja välispiikkejä. Pastellitaivas yleisön takana ja suloinen, kesäilta talvitakeissamme ja pipot päässä. Just hyvä ja omalaatuinen, vähän niin kuin koko Bättre Folk.

Siitä säästä vielä, vaikka tuuli oli perjantaina varsinkin melko kova, niin ei se kyllä meitä sen kummemmin hidastanut. Pystytimme teltan edellisvuoden tapaan hiekkarannalle, puimme päällemme lähes kaikki mukana olleet vaatteet ja tanssimme ja lauloimme ja mikä parasta, nautimme huikeista hailuotolaisista näkymistä. Perjantai-illan jatkot hiekallakin olivat ihan mahtavat. Ystäviä, viintä, vilttejä ja karaokea kännykästä.Nämä pastellisävyiset maisemat. Ne ovat henkeäsalpaavan kauniit. Se hetki, kun aurinko puolen yön paikkeilla painuu mailleen, noustaakseen taas parin tunnin päästä uudelleen, rakastan sitä! Ei siellä malttaisi mennä nukkumaan. Mutta koska nukuttavakin on, on se kyllä mielestäni parasta juuri siellä teltassa. Tässä kohtaa mulla onkin paras ja tärkein vinkkini seuraavia reissuja varten (jotka tehdään autolla): ota mukaan oikea tyyny ja peitto, se sellainen pussilakanoin päällystetty. Nukuin maailman parhaat ja sikeimmät unet, kun alla oli makuualusta, sen päällä villaviltti (tai oikeammin villapontso, jota pidin myös koko perjantai-illan harteillani festareilla, ihanan lämmin!), sitten makuupussi ja päälle vielä se peitto ja pään alle tyyny. Ei välttämättä tärkein siksi, että olisi palellut, vaan siksi, että itse tykkään nukkua niin, että tunnen sen peiton päälläni. Makuupussi on usein niin ohut ja kevyt, että sitä pienoistakaan painontunnetta ei tule. Joten tämä vinkkinä kaikille, ketkä tarvitsevat uniinsa peiton painavan tunteen. Olin tästä oivalluksesta niin innoissani ensimmäisen yön jälkeen, että hoin sitä itselleni, että muistan varmasti kirjoittaa sen teille tänne vinkiksi! Festarialuetta ympäröi pastellisävyinen Lauri Ahtisen söpö taideteos eli tuttavallisemmin jos näkee maailman, niin aita, josta sai lauantaiyönä, festareiden päätyttyä leikata mukaansa palasen teosta. Vähän hankalaahan se oli leikata pala tuollaisesta jämäkästä kankaasta, mutta onnekseni sain apua ystävällisiltä nuorilta miehiltä ja sain omat palaseni mukaan. Toinen oli reilu siivu sattumalta juuri kuvassa näkyvästä kohdasta ja toinen oli teksti BOYZ OF SUMMER (kenties teoksen nimi?). Mutta arvatkaapa mitä, se isompi palanen kotona avatessani oli liimaannuttanut maalit kiinni toisiinsa taiteltuna olleessaan ja teos näytti kasalta yhteen liiskaantuneita maaleja. Ihana ajatus ja toteutus silti tuo, että teoksesta saa mukaansa palasen! Tällaisesta tykkään!
Tänäkään vuonna en mennyt saunaan, vaikka jo pyyhe ja bikinit kassissa olinkin melkein ovella, mutta ehkä ens vuonna sitten. Pissalla käyminen oli siitä ihanaa tänäkin vuonna, että huulipunien tarkistus tollaisessa merimaisemassa kauniista peilistä… hei pliis, oli supersöpöä, ihanaa, kaunista, lumoavaa ja maagista! <3 Tykkään ottaa toisintoja vanhoista kuvista ja niin tehtiin nytkin. Otimme ystäväni kanssa uusintakuvan viime kesän Bättre Folkin lempparikuvasta, jossa katselimme merelle helteessä. Sama aurinko se siellä nytkin mollotti taivaanrannassa ja me olimme pukeutuneina sään mukaisesti tänäkin vuonna. Aika hauska kuvapari ja hauskat tyypit.Mua on vuosikausia naurattanut tavaran kuljettaminen Ikea-kasseissa. Musta se on ollut kätevää kyllä, mutta sininen kassi ei silmiä hivele ja olen kyllä ollut iloissani kaikista uusista väreistä ja onhan se nyt kätevä jättikassi silti. Sinne saa nakattua kaikki reput ja makuupussit ja tarvii raahata vain kaikki siinä samassa rytäkässä yhdessä kassissa. Hiekatkin saa helposti pois. Naapuriteltan tyypeillä oli täydellinen kolmen kassin kokonaisuus, eri värisiä vielä! Siinä oltiin hienouden äärellä.En tiedä osasinko riittävän hyvin pukea ajatuksiani ja tuntemuksiani ulos, mutta kertaalleen vielä: Hailuoto, Bättre Folk, te ihmiset siellä keitä en tunne ja ketkä olette kaukaisia, vanhoja tuttuja, te blogini seuraajat, jotka tulitte juttelemaan, omat rakkaat ystäväni, uudet tuttavat, ystäväni upea surffipaku ja Suomen luonto ja sää – teistä minä kyllä tykkään! Paljon. Nähdään taas! <3

PS. Sattui hauska kohtaaminen Hesarin kuvaajan kanssa ja päädyttiin myös lehden sivuille: tästä sinne. Täältä löytyy vuoden 2017 Bättre Folk -kooste ja täältä vuoden 2016.

MISSÄ OLIT MYRSKYN ISKIESSÄ? // FLOW 2017

Vaukedivau taas, voi jee, mikä viikonloppu! Aika harvalle jääneen epäselväksi millainen ison osa Flow-kävijöistä festariviikonloppu oli. No, minullakin se oli ihana!

Flow on täydellinen aloitus syksyyn. Mulla itselläni elokuun kolmas on päivä, johon kesä aina loppuu, koska se on päivä, jolloin isäni kuoli ja vaikka en edes kauheasti miettisi asiaa, niin se päivä silti vetää mielen vähän suruisaksi. Halusinpa tai en. No, viimeisten vajaan kymmenen vuoden ajan, se elokuun alku on pehmustettu tulevan Flown fiilistelyllä, eikä tämä vuosi ollut poikkeus. Olen ehkä jopa alkanut pitää taas elokuusta.

Aloitin viikonlopun vieton hipsimällä kamoineni naapuriin. Laitettiin musiikit soimaan, pöydälle kolme erilaista juomaa, joista sai juoda sitä mitä teki mieli. Vaatteiden valinta oli taas vaihteeksi hankalaa. En keksinyt millään asua, jossa mulla olisi hyvä olla. En ole sellainen festarikävijä, että pukisin päälleni jotain erityistä festarivaatetta, mun jokainen vaatekaapin vaate on myös festari(jamikätahansamuu)vaate. Yhtäkkiä ystävä muisti, että toi mulle toisen ystävän luokse jääneen haalarin! Ja voi vitsit, se oli! Tiedättekös sen sellaisen kokonaisuuden, jossa ei tarvi miettiä mitään, ei nykiä helmaa, ei asetella olkasaumoja, nostella tai piilotella tissiliivin olkaimia, tarkistaa vetskaria onko se auennut tai pelätä tuulenpuuskan nostavan helmat korviin. Tunnelma oli hulvaton lähtiessämme valumaan kohti Suvilahtea. Matkaan tarttui ystäviä jo matkalla ja portilla sattumalta vielä vaikka ketä tuttuja. Ihana ihana Flow. Helsingin paras viikonloppu juuri siinä kulman takana, se on mahtava hetki se.

Paljon tuttuja näkyi niin suureen väkimäärään nähden muutenkin, vaikka toki juuri ne keiden kanssa sovittiin näkevämme, jäivät näkemättä. Sattumakin on silti kiva. Ja ne ystävät, joiden kanssa sovittiin tapaamispaikan pysyvän samana kuin edellisvuosina, niitä ei kadottanut ainakaan. Yksi ihana blogini seuraajakin tuli juttelemaan perjantain yössä, ei hätää, olit ihana, terveisiä sulle! <3

Elokuun yöt, oi vitsit mitkä yöt! Oon melkoinen romantikko ja jos jossain, niin elokuisissa lämpimissä illoissa ja vilpakoissa öissä on jotain niin taianomaisen suloista. Lana Del Reyn keikalla itketti ja oli onnellnen hetki ystävien kanssa, mutta saatoin kyllä ehtiä siinäkin miettiä, joskos olis joku jonka kainaloon nojailla ja pussailla pitkin keikkaa. Hönkäilymusiikillinen keikka ja pusukaveri, best of the bestest. Ehkäpä minäkin joskus vielä.

Niin ja sitten se, että missäkö oltiin, kun myrsky iski? No, siinä tapaamispaikalla, josta näkee päälavalle ja jossa on mukava istuskella ja johon paistaa hyvin aurinko. Ensin vähän naureskeltiin taivaanrannan mustuudelle ja salamoinnille, jaa että myrsky tulossa, vois tässä pikkuhiljaa lähteä johonkin suojaan, nooo, on sitä ennenkin! Sitten se puoliminuuttinen, kun tuuli pyöritti kaikkea mitä eteensä sai, hiukset lensi ympäriinsä. Ja WUTUUUUM, sade alkoi täysillä ja samantien ihan kunnolla. Ihmiset lähtivät juoksemaan ja samalla kääriytyivät sadevaatteisiin. Päästiin Lapin Kulta Red Arenalle kahden ystävän kanssa – oli muuten se sellainen hitusen kaaosmainen hetki, jossa ei kauheasti jääty katsomaan ketkä juoksee ja minne, vaan lähinnä jokainen yritti päästä jonnekin sadetta ja myrskyisää säätilaa suojaan. Teltassa tuli melkein heti kuulutus, että sieltä on turvallisuussyistä poistuttava. Hetken mietittyämme päätimme, että paras ratkaisu on jäädä alueelle, ja niin me jäätiin. Backyardille puiden katveeseen. Tunnelma oli jännä, ihmiset olivat vähän ehkä jännittyneen hyväntuulisia, juomaa sai tiskiltä ja kun musiikki lähti takaisin soimaan, tuli fiilis, että me kaikki selvittiin ja että nyt ne bailut vasta alkaakin. Sellainen yhteenkuuluvuden tunne kaikkien muiden sadetakkisten ja märkäkenkäisten kanssa. Sanoisin, että myrsky ei ainakaan meidän porukkaamme tunnelmanlatistajana käynyt.

Mä niin rakastan tuota Flown tunnelmaa. Se on sellainen täydellinen kupla, jonne mennään kolmeksi päiväksi, siellä on kauniita ihmisiä, hyvää musiikkia ja upeita keikkoja, ruoka erityisen makoisaa, juomaa riittää ja koko alue on aina niin nätti ja vimpan päälle laitettu, että minä leijun siellä onnellisuudesta. Yksin en toki aivan siihen kaikkeen pääsisi, tarvitsen ympärilleni rakkaat ystävät ja hauskat kaverit sekä kivat tuttavat ja tietysti ne tuhannet muut joita katsella kans. Tälläkin kertaa jutut ystävien kanssa olivat huonoja eli täydellisen hyviä ja tiiättekö, tänä vuonna puhelimetkin toimivat siellä koko viikonlopun, eli messengerin flow-ryhmä piippaili. Mun lapsista kukaan ei halunnut lähteä sunnuntain lasten meininkeihin, joten en saanut miniseuralaisia omasta jälkikasvustani enkä käynyt skiditdiskoilemassa enkä työpajoissa. Parasta viikonlopun keikoissa oli the XX, Pykäri ja se, kun Jonna Tervomaa vetäisi Yhtä en saa – kaikkien meidän Levottomat-sukupolven hittikipaleen. Siis parasta, aika paljon oli muutakin hyvää!

Kiitos ihana Flow Festival, hoiditte myrskyasiat mainiosti, piditte meistä hyvä huolen ja tarjositte kauneutta, meillä oli mukavaa ja mainiota ja ens vuonna nähhään taas!

IHANAT SKIDIT FESTARIT TULEVANA LAUANTAINA

* Yhteistyössä Skidit Festareiden kanssa.

On ollut kyllä melkoisen kiireinen kesä. Tavallaan on tehty paljon asioita, toisaalta ihan hirveästi kivoja juttuja on jäänyt tekemättä. Onneksi kesä on vasta hiipumassa loppukesän puolelle pikkuhiljaa ja vilpakka ja värikäs syksy on vielä kaukana. Yhdet parhaimmista festareista ovat tulevana lauantaina, kun Skidit Festarit ovat jälleen. Festaripaikka on ihana aukio keskellä Kalliota, Vanhan Elannon korttelin sisäpihalla. Tiedossa on taas kaikkea kivaa, koskaan ei tiedä mikä on sen kesän suosikkijuttu lasten mielestä, koska joka kesä lapset ovat niin eri ikäisiä. Löysin ihania kuvia viime kesältä ja niitä kun katsoo, niin on kyllä melkoiset kasvuspurtit ottaneet jokainen.

Itse odotan eniten auringonpaistetta, aamudiskoa tansseineen, saippuakuplia, Puluboita ja Ponia, herkullista ruokaa, katuliitupiirtelyä, hattaraa, ja kun esiintyjälistaa katsoin, niin näköjään myös jokaista muusikkoa, kuvataitelijaa, performanssitaiteilijaa ja keppariharrastajatähteä! Aika kova juttu, että ootan kaikkia, ei tälleen vaan missään aikuisfestareilla oo! Sekä tietysti odotan lasten iloa ja riemua!

Lippuja festareille myy Liveto ja siellä on 20 prosentin ale perhelippuun perjantaihin 28.7. puoleen yöhön saakka, kipitikips ostamaan lippua ja nähdään lauantaina! Saa tulla moikkaamaan! <3

MAAILMAN KAUNEIN FESTIVAALI: BÄTTRE FOLK

Perjantaina sain auton äidiltäni lainaan. Ajoin Oulun keskustaan hakemaan Helsingistä saapuneen ystäväni hotellilta ja siitä sitten ajeltiin vanhaa tuttua reittiä toisen ystäväni lapsuudenkodille nappaamaan hänetkin kyytiin. Huristeltiin eväsostosten kautta Hailuodon lauttajonoon, kohteenamme kesän yksi parhaista festareista, Bättre Folk. Kolme lauttaa meni täyteen ennenkuin mahduimme mekin mukaan, mutta jonotus ei haitannut, oli mukavaa istuskella autossa ystävien kanssa ja ihastella merimaisemaa, juoruilla ja tapasinpas sattumalta myös pikkuserkkuni muutaman auton päässä meistä.

Perillä Marjaniemessä meitä odotti, tai olimmehan kohdanneet saman jo koko päivän ajan, mieletön sää. Ihana auringonpaiste ja kesäkuinen lämpö, muutama pilvenhattara jossain taivaanrannassa. Seuraamme liittyi myös neljäs ihana nainen ja muutamia tuttujakin festariviikonlopun aikana näkyi. Sellaisia vanhoja oulututtuja vuosien takaa, jotka on melkein jo unohtanut, mutta kohdatessaan muistaa vaikka mitä hauskoja juttuja heistä ja jopa yhteisiä muistoja. Sekä tietysti sellaisia tuttuja ympäri Suomen, joiden tiesikin siellä olevan. Ja muita hauskoja kohtaamisia.

Perjantaiyönä puolen yön jälkeen kannoimme tavaramme meren rantaan hiekalle ja kasasimme teltan. Oli niin valoisaa, pastellinen taivas, aurinko oli juuri laskenut noustakseen taas pian. Ihmettelimme hiekan hienoutta ja tyyntä merta. Oli ihanaa nukahtaa telttaan kahden ihanan naisen, rakkaan ystävän keskelle. Ranta oli muutenkin täydellinen paikka leiriytyä, ei juurikaan sääskiä, lintuja lenteli siellä täällä ja aallot kohisivat hiljakseen. Ja siis kuinka usein sitä tulee oikeasti yövyttyä hiekkarannalla niin, että teltan suuaukolta näkyy pelkästään merta ja hiekkaa. Melko harvoin! Laskin, että ympärillä oli laajalla alueella pitkin rantaa noin viisitoista telttaa. Jatkojen aikaan toisella puolella meitä kuului nuorisomusiikkia (rakastan käyttää tuota sanaa – eli siis ihan hyvää musiikkia), vähän kauempaa jazzia.

Itse festivaalialue oli tänä vuonna siirtynyt asvalttialueelle sinne missä viime vuonna sai pelätä tiirojen hyökkäyksiä. Ensin tuntui, että paikka oli jotenkin mälsä verrattuna siihen vanhaan majakan juurella olleeseen nurmikenttään, mutta ei, nyt sanon kyllä, että siirto oli oikein oiva. Hotellilla oli mukava käydä aamiaisella, niin että siellä oli rauhallista, majakka oli silti kaunis vaikkei sen juurella aivan ollutkaan ja lavatkin festarialueella olivat juuri oikealla tavalla vastakkain ja merta ympärillä. Ruokatarjoilut olivat paikallista lihaa hampurilaisten välissä ja fish&chipsien kala hailuotolaista sekin. Oluet oli Hailuodon omasta panimosta ja viinit juotiin oikeista lasisista viinilaseista. Saunaan ja paljuunkin olisi päässyt ja lonkkarilla olisi voinut huristella pitkin rantaa. Suosikkini esiintyjistä, jotka ehdimme nähdä tänä vuonna olivat Kube (hmm, tykkään kokoajan enemmän suomiräpistä), Jaakko Eino Kalevi (lumouduin!), Mikko Joensuu (<3), Anna Järvinen (laulu niin kaunista ja herkkää ja kun vielä pääsi pyöräyttämään muutamat valssiaskeleet niin oi!) ja J. Karjalainen (hänestä niin hehkuu se rakkaus tekemäänsä musiikkia kohtaan ja kun festarialue on täynnä ihmisiä, jotka laulavat mukana ja selän takana upea auringonlasku, niin onhan se jotain ihan niin siistiä että!). Esiintyjät ja keikat olivat hienoja ja tunnelma ihana, mutta yksi asia oli mielettömän siisti ja mahtava ja jonka jokainen festivaali voisi toteuttaa ja minä ainakin rakastaisin: keikkojen jälkeinen hetki, se, kun bailut ovat parhaimmillaan ja kun ihmiset valuvat pois alueelta, etsimään ehkä jatkoja tai jotkut saattavat mennä jopa nukkumaan… mutta ei, sielloin ei lähdetäkään vielä pois alueelta, vaan silloin on DISKON aika! Siinä hetkessä, kun jäljellä oli vielä muutama kourallinen festarikävijöitä ja kaiuttimet soittivat Meiju Suvaksen Pure mua, Samantha Foxin Touch Me, A-han Take on me, Bomfunk MC’s:n Freestylerin tai Antti Tuiskun fyrkkahitin, niin se, se kruunasi Bättre Folkin parhauden!

Sanoisin, että Bättre Folk oli jälleen kerran festivaalina äärimmäisen ihana, Hailuoto kaikkinensa lumoava, ihmiset kauniita ja erityisen hyväntuulisia. Tunnelma mieletön, jotain millaista ei ole missään muualla. Sää todellakin suosi, oli aurinkoa ja lämpöä. Pastellinen, öinen meri ja taivas, en ees oikein pysty kuvailemaan sitä kauneutta. Tuntui, kuin aivotkin olisivat nollaantuneet siitä hurmaavasta kaikesta ihanasta. Hyvät ystävät seurana. Ei haitannut (tainno kyllä se siinä hetkessä vähän harmitti) (näin jälkikäteen ei, heh) kotimatkalla mantereen lauttaa odottelessa hyytynyt auton akku, jonka poliisi ja rajavartoilaitoksen ystävälliset miehet meille käynnistivät (kiitos!) tai edelleen kuumottava auringossa palanut selkä ja käsivarret (unohdettiin aurinkorasvat kotiin, hups), koska oli vaan niin *tähän kaikki adjektiivit joita olen koko postauksen ajan käyttänyt*. Kiitos ja ensi vuoteen, pus pus!

ps. Viime vuoden Bättre Folk -postaus täällä. <3

Kuvat 11, 14, 16, 18: Riikka Kantinkoski.