Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

RANSKALAISELTA PARVEKKEELTA AVAUTUI KAUNIS MAISEMA LAAKSOON

PERJANTAIKUKAT & KEVÄTTÄ ILMOILLA

Kun olin pieni, asuimme Ruotsissa, niin kuin monet muutkin suomalaiset siihen aikaan. Kodista, jossa asuimme yhden ja neljän ikävuoteni välissä, minulla on jo joitain muistoja. Koti oli toisessa kerroksessa, vaikka sisälle tultiin jo alhaalta. Portaat kuuluivat siihen alueeseen, minne ei saanut mennä, vaikka ne olivat keskellä asuntoa. Lieköhän meillä ollut turvaporttia, sitä en muista. Olohuoneessa oli korkealla koko seinällinen ikkunoita rivissä ja niiden ikkunalaudoilla paljon viherkasveja. Korkeita kaktuksiakin. Sohvan ääressä otimme toisinaan perhekuvia niin, että isäni laittoi kameran ajastukselle ja siinä nökötimme koko pieni perhe keskellä sohvaa, kun salama räpsähti. Saadessani ensimmäisen oman, isojen tyttöjen sängyn, Ikeasta tietty, kun Ruotsissa oltiin, isäni kasasi sen olohuoneessa ja nukahdin patjalle siihen keskelle olohuonetta. Omassa huoneessani oli punainen matto, sellainen paksu ja puuvillainen raidoittain erilaisia punaisen sävyjä. Siellä oli myös matala mäntyinen pöytä, jonka ääressä piirtelin ja seinällä lokerikko, jossa numerot yhdestä kuuteen. Vanhempieni makuuhuoneessa oli ranskalainen parveke, josta avautui näkymä laaksoon. Ehkä se oli oikeasti vain takapiha, mutta muistoissani se on vehreä laakso, sellainen jossa tapahtuu seikkailuja. Keittiössämme oli sälekaihtimet, joiden raosta valo siivilöityi kauniisti ja nurkkakaappiin jouduin jättämään kaikki tuttini muuttaessamme pois.

Seuraava koti oli Suomessa, asuimme siellä vuoden, tosi kovan pakkastalven läpi. Parvekkeelta näin komeimmat ukkospilvet ja salamoinnit joita olen koskaan nähnyt, puiston takana olevien korkeiden kerrostalojen takana ne räiskyivät. Ensimmäisen näkemäni punkkarin, se oli siellä samojen talojen kupeessa, upeassa korkeassa kirkkaan punaisessa irokeesissaan. Vaikutuin! Minulla oli tuolla kodissa huone, jonne sain uudet kalusteet, kaksi valkoista kirjahyllyä, joissa oli alhaalla kaapit, ylhäällä hyllyjä sekä täyspitkän koululaisten sängyn ja kirjoituspöydän. Olin niin onnellinen!

Seuraavaksi muutimme kotiin, joka oli vähän hämärä tunnelmaltaan, koska sijaitsi kerrostalon alimmassa kerroksessa. Äitini kasvatti parvekkeen ritilään kesäisin aina tuuheat ruusupapuköynnökset. Minulla oli oma huone, jossa oli vaaleanpunaiset tapetit. Tykkäsin huoneestani paljon, se oli oma pieni maailmani. Seinällä oli valkoinen, ihanista ihaninan sateenvarjon mallinen, muovinen valaisin. Kerran siihen laitettiin liian äkäinen hehkulamppu ja se vähän kärähti, ja mua harmitti niin kovasti. Vaihtelin usein järjestystä ja järjestelin koriste-esineitä hyllyillä asetelmiin. Lempijärjestyksessäni koulupöydän kuului olla niin, että vain toinen lyhyt pääty oli seinää vasten, jotta kaveri pääsi istumaan vastapäätä. Siinä pöydän ääressä ollessa muutenkin katse sai vaellella pitkin huonetta, kun pöytä oli aseteltu niin. Yksi ihana lempimuistoni sieltä on, kun oli joulun aika ja olimme juuri käyneet ostamassa joulukalenterit. Istuin pöytäni ääressä, joka oli ikkunan edessä. Olimme laittaneet ikkunaan pienet värivalot, sydämen muotoon ehkä. Sälekaihtimet olivat melkein kiinni, sillä tavalla, että raoista vielä näkee ulos. Ulkona oli sellainen joulukuinen, lumen valostuttama ilta. Selailin tietokirjaa ja kirjoitin varmaan johonkin omaan vihkooni erilaisia tietoja mielenkiintoisista asioista. Ihan tavallinen pieni hetki, mutta se tunnelma ja onnellinen olo painuivat syvälle mielen sopukoihin ja tuohon muistoon on aina ihana palata.

Tällä tavalla listatessa muistoja lapsuuden kodeista, huomaa, että ne ovat vaikuttaneet kyllä paljon siihen, millaisessa kodissa sitä elelee nyt. Tykkään parvekkeista, ja ihaninta on, kun sieltä avautuu jokin kaupunkimainen luontomaisema. Haaveilen merinäkymästä kattojen korkeudelta, sieltä näkisi paljon erilaisia sääilmiöitäkin, ehkä vieläkin suuremmat salamat kuin lapsuudessa ja kauniit, pastellisävyiset auringonlaskut. Valoisat kodit, viherkasveja pursuavat ikkunalaudat ja sälekaihtimet nostettuna ylös asti auki, sellainen on mieleeni eniten. Äitini luona käydessä, nostan aina sälekaihtimet ylös, mutta äiti laskee ne alas. Siinä meidän eromme niiden suhteen. Vaaleanpunaiset seinät Kaitoväylän kodista jättivät ikuisen rakkauden pastellisävyihin. Ja jos työpöydälläni ei olisi tietokonetta, olisi sen ehdottomasti oltava niin, ettei tarvitsisi katsella seinää. Nyt voi taustakuvaksi koneelle aina asentaa jonkin ihanan maiseman, jos ruutua ei muuten katsele.

Nykyinen kotimme on muotoutunut vuosien saatossa. Neljä vuotta sitten, kun muutimme erillemme isompien lasten isän kanssa, päätin, että kotiini ei tule mitään ihankivaa. Omakotitalosta kerrostaloon oli itsessään jo iso muutos, tavaramäärän pienentyminen ja varsinkin kaikesta puutarhasälästä luopuminen oli vapauttavaa. Viimeisten vuosien aikana kodistamme on muotoutunut kyllä todella mun ja lasten näköinen, just niinku pitääkin. Vitsailenkin usein, että tänne olis kauheeta ottaa yhtään johtokasaa tai muuta miessälää. (mutta se on vaan vitsi, ottaisin, jos!) Tavaroita ja kalusteita on tänne tullut pikkuhiljaa ja tarpeen vaatiessa tai paremman vaihtoehdon keksiessä. En ole aina erityisen käytännöllinen ratkaisuissani, nätteys menee aina käytännöllisyyden edelle. Meillä on melko värikästä, pastellisävyistä ja ehkä vähän leikkisääkin. Koti muuttuu kokoajan, kun lapset kasvavat ja on otettava milloin mitäkin huomioon. Tänään taapero kiipesi kerrossängyn yläsänkyyn ihan itse, joten nyt olis keksittävä joku estokeino siihen, ettei siellä kiipeiltäisi ihan aina, kun silmä välttää. Ideoita kodin laittamiseen ja tällaisiin arjen tilanteisiin tulee vastaan usein parhaiten niin, että ei etsi mitään, sattumalta. Ystävien kodit, näyteikkunat ja upeat esillepanot, Pinterest, blogit, Styleroom ja Instagram sekä tietysti lehdet ja kirjat, niistä varmaan eniten kumpuaa inspiraatiota ja niissä kyllä niitä riittääkin. Paitsi just nyt tuohon kerrossänkyongelmaan en ole keksinyt mitään! Jumitin muuten tätä postausta tehdessäni ja kerrossänkyä pohtiessa ihailemaan Styleroomin  Suomen inspiroivin koti -kisan finalisteja. Äänestysaika loppuu huomenna, eli äkkiä äänestämään, ellei ole jo sitä tehnyt. Finalistien kodit ovat nimenomaan inspiroivia ja kovin kauniita kaikki. Jäi sellainen kukkatapettikaipuu päälle ja se on ihana kaipuu se! Tai aivan hyvin tollanen kaipuu tai auringonlaskun maalaama taivas tai kangaskaupan kangaspakkakasat voivat täräyttää päähän jonkin mahtavan sisustusratkaisun. Parasta tässä kaikessa kotihommassa aina silti on se, kun lapsi toteaa, että meillä on kyllä ihana koti, täällä on hyvä olla.

 

ovikoriste, muita ihania

miisunpoyta3

Jäätelopaita

Yhdessä neulottava muitaihaniatyyny

tammikuinen_olkkari1

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_2

mattokeittiossa1

PS. Postauksen kuvat ovat arkistoista, on niin paljon uutta mitä näyttää, että en tienny mitä esittelisin ekka. Ens kertaan siis, moikku!

MARRASKUUSSA MEILLÄ OLI TÄLLAISTA

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_1

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_2

Marraskuu mennä humpsahti tuosta vaan ohitse ja pitäisi pikkuhiljaa valmistautua jouluun. Meillä ei vielä kovin paljon jouluisia juttuja näy, joululaatikot ovat edelleen varastossa, mutta ehkä jo ensi viikolla ehditään hakea ne ja tutkia taas iloissaan, että mitä kaikkea siellä onkaan. Se tunne on vanha tuttu lapsuudesta asti, kuinka sitä ilahtuukaan vuosi vuoden jälkeen niistä samoista joulukoristeista. Vuosien saatossa niitä tietysti tulee aina vähän lisää ja osaa jää pois matkasta, mutta minullakin on noissa laatikoissa koristeita ensimmäisestä omasta kodista 90-luvulta saakka. Tänään vähän kiertelin pitkin kotia, tää on niin valtava, että oli todella pitkä kierros, heh, miettien mitä laittais minnekin. Tuliskos paperitähtiä ikkunoihin, minne nurkkaan laitettaisiin kuusi ja pitäisikö jotain koristeluita tehdä itse. Siinä samalla tuli todettua, että täällä on kyllä monia itsetekemiä juttuja pitkin kotia. Niistä rakentuukin juuri se meidän näköinen koti. Tyttökin totesi nukkumaan mennessä, että meillä on kyllä tosi kiva koti. Poika taas muutama päivä sitten tokaisi, että kotimme on tosi valkoinen, että haluaisinko oikeasti, että meillä olisi vaaleanpunaiset seinät. Se kysymys sai mut purskahtamaan nauruun, koska aika moni olis eri mieltä siitä valkoisuudesta.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_5

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_6

Vuosia sitten tein pitkään ja hartaasti Onnipeittoa, jonka alla edelleenkin köllötellään. Siinä on tytön piirtämiä kuvia kirjottuna tilkkuihin ja reunassa lukeekin, että peitto on tehty vuosina 2009-2011 äidin ja tyttären yhteistyönä. Peittoa tehdessä muistan pohtineeni, voinko laittaa sisäpuolelle vanhan lakanan, että se saattaa olla valmiiksi jo liian hiuti, kestääköhän se. Laitoin sen silti ja aika ja käyttö on tehnyt tehtävänsä, se on muutamasta kohdasta repeillyt, mutta pitää tarttua joku ilta toimeen ja korjata ne kohdat, silleen röllipeikkomaisesti vaikka.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_7

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_9

Ostin eilisiltä joulumarkkinoilta viereisessä pöydässä myyneeltä Vihreän Talon Annikalta ihanan käsin tehdyn kynttilän. Siinä on sitruunaruohon tuoksu ja tänään oli mahdollisuus polttaa sitä rauhassa hetki tuossa olohuoneen pöydän ääressä, kun kotona olivat vain isommat lapset. Niin harvoin nykyään tulee polteltua kynttilöitä, että asia sai vähän jopa ihmettelyä. Kuusi on Kotipalapelin Rillan käsityötä. Tulitikkuaskin päällystin Kanelimaan postikortilla, se näyttää nyt paljon kivemmalta. Voin kertoa, että meillä ei oo vuosikausiin ollut yhtään koristeltua tulitikkuaskia, vaikka joskus on niitä tullut tehtyä enemmältikin.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_10

Villasukat ovat sohvan ja sängyn laidoilta päätyneet pikkuhiljaa taas käyttöön ja tekisi kyllä mieli tekaista taas jotkut kiva uudet. Tytöllekin, joka tuossa sukkia kovasti ihaili, mutta seittämänveljeksen karheus oli sille liikaa, vaikka kuvio noissa sukissa miellyttikin. Ja onhan tuo kokokin ehkä vähän väärä.

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_12

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_13

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_14

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_15

Olohuoneen seinälle pääsi kehyksissä testiin Jätski-printti, jota on pian saatavilla teille kaikille. Infoan lisää täällä sitten kun. Siinä nyt ei ole ainakaan mitään jouluista, vaan se on ennemminkin raikas, ihana tuulahdus menneestä kesästä ja toivonpilkahdus seuraavasta, jota kohtihan tässä jo kovaa vauhtia mennään kaikesta huolimatta. Mietin, että ihan yhdellä hakusanalla ei taida löytyä täältä blogin puolelta kaikkia käsin tekemiäni juttuja, joita meidän kodistamme löytyy, niin tein Styleroomin puolelle kansion, jonne on koostettu niitä vähän enemmän samaan paikkaan. Että tämmöistä täällä tänään, ensimmäisenä adventtina!

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_4

muitaihania_koti_marraskuussa_2015_3

 

ITSE TEHTY NAULAKKO

Naulakko puutyöillassa Naulakko puutyöillassa

Naulakko puutyöillassaOlin pari viikkoa sitten ystävieni kanssa Kansallismuseon pihamaalla ihanassa puutyöillassa, joka oli osa Helsinki Design Weekia. Meitä oli opastamassa puuguru Jelle van der Beek ja museon pihamaalla oli myös hänen upea puuinstallaationsa PEFC Wood Works x Puuguru. Oli tosi kiva istua lämpimähkössä syysillassa, kuunnella hyvää musiikkia ja opastusta puutöihin, syödä välillä ja juoda janoonsa ruusulimonaatia, rupatella ystävien ja uusien tuttavuuksien kanssa, ihastella muiden vauvoja ja siinä samalla vähän nikkaroida!

Mää oon aina tykännyt paljon puutöiden tekemisestä, mutta valitsin koulussa tietty aina tekstiilityön ja artesaanikoulussakin meni pari puutyökurssia ohitse. Mutta mitäpä sitä menneitä suremaan, tuo keskiviikkoiltainen puutyötunti oli oikein oiva tähän elämänhetkeen. Naulakosta tuli tekijänsä näköinen, ei ihan niin justiinsa ja monia eri puulaatuja, tietysti. Se on täydellinen tuohon eteisen tyhjälle seinälle, joka on odottanut sopivaa siitä asti, kun tähän muutimme. Mää muuten aina vitsailen, että silloin, kun lapset eivät ole kotona, saa takin heittää lattialle, kun ei tarvi näyttää hyvää esimerkkiä, mutta eipä muuten tarvi enää. Pitää keksiä joku muu hurja juttu sen tilalle!

Naulakko

Naulakko

KOTONA

Muuttamisessa on se hauskaa, että vanhat tavarat uusilla paikoilla näyttää niin erille. On mahtavaa löytää omista jutuistaan aarteita, sellaisia jotka näyttävät paremmalle kuin koskaan ennen nyt siellä uudessa ympäristössään. Mulla on käynyt nyt monen jutun kans just niin (ja kyllä myös toisinpäin, ihana pinkki bambini ei mahdu minnekään ja meneekin lainakotiin). Nyt istahdan sohvan pohjalle, katsella ihanan sinistä kesätaivasta ja jaksollisen Solsidania ja virkata muutamat isoäidinneliöt (ja sitten pitää vielä kurkata kässäkaappiin (jonka kuvaan teille joku päivä, on nimittäin hieno ja kompakti ja siellä on kaikki!) ja leikata sieltä juhannusreissuun matkaan kullanhohtoista puuvillakangasta ja valita siihen sopiva muliinilanka ja piirtää kirjailukuvio valmiiksi!).

Aurinkoista, onnellista, leppoisaa ja mukavaa juhannusta!