Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

PARAS AIKA TALVESTA /// JÄÄLYHTYHOMMAT

Talven parhaimpia aikoja on ehdottomasti kovat pakkaset. Kirpsakka, kunnon pakkaskeli. Poskenpäissä tuntuva kylmyys ja kun villasukat saavat olla jaloissa huopikkaissakin, niin mieleen juolahtaa aina jäälyhdyt. Täydelliset kelit jäädyttää nopeasti kauneutta.

Ensin tulee tietysti fiilis, että ai että nyt pitää alkaa jäädytyshommiin samantien. Sen jälkeen olo, että kehtaako sitä, hirviä homma! (kehdata verbi tarkoittaa siis viitsimistä oululaisittain) Ihan tyhjänpäiväistä puuhaa, saattaa mielessä käydä. Sitten taas, että miksi kaiken aina tarvitsee olla jotenkin järkevää. Miksei voisi vain tehdä joskus ihania asioita, joiden pelkkä tekovaiheisto ilahduttaa itseä ja vähintäänkin lopputulos varmasti myös muita. Jos ajattelee noin, niin silloin varsinkin just sellaisia juttuja pitää tehdä! Jäälyhtyjen teossa parasta on ihan vain se touhuaminen, harvoin seisoskelen katselemassa valmiita lyhtyjä. Täydellisen parasta siis! Joten eipä tuolloin ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin kaivella kartonkiroskista, etsiä sieltä tyhjät maitopurkit, ottaa vesivärit esiin ja aloittaa pakkaspäivien parhain projekti. 

Rakastan sitä, kun saan täyttää tyhjän maitopurkin iltapalan jälkeen. Värjätä veden vesivärillä tai kaataa purkkiin suoraan punajuurivettä. Sujauttaa ehkä sekaan havun oksa tai tulppaani. Kipittää villasukissa tuuletusparvekkeelle ja viedä jäätymään. Toistaa saman, kun seuraava purkki tai purnukka tyhjenee. Tehdä tätä muutaman päivän ajan, välillä kurkaten parvekkeelle, että vieläkö ne siellä ovat ja onko kaikki varmasti umpijäässä. Aina ovat olleet tallessa, vaikka eräänä päivänä säikähdinkin hirveästi, kun parvekkeet oli putsattu lumesta ja purkit siirretty nätisti järjestykseen niin, etten nähnyt niitä ensikatselemalta.

Jääpurkkimäärän ollessa sopiva, raahaan ne ikeakassissa pihalle ja aloitan luovimman osuuden. Ensin kääreiden repiminen pois, jotta koko jääkauneus paljastuu. Näkee samalla yhdellä kertaa, mitä sitä onkaan jäädytellyt. Kalikoiden mallailu ja asettelu paikoilleen, ja kun kaikki o paikoillaan, lirutellaan kuumaa vettä jään päälle, jotta jää muuttuu kirkkaaksi ja palat kiinnittyvät toisiinsa. Kaikki se on ihanaa! Meditatiivista. Nautin ihan hirmuisesti jokaisesta jäälyhtyjen parissa käytetystä hetkestä.

Aiempien vuosien jääteokset löydät täältä: Toissatalven jäälyhdyt. viime vuotiset kalikat ja vuonna 2012 blogiin tallentui myös omanlainen lyhty.

Oikein suloisia ja lempeitä pakkaspäiviä ja jäälyhtyhommia teille lukijani! <3

TEIKSÄÄ ÄITI TAAS KAKUN, JOTA EI VOI SYÖDÄ?

No, tein tietysti.

Järjestelin keittiötä uuden vuoden kunniaksi ihan kunnolla. Vaihdoin kuivaruokakaapin ja isomman astiakaapin sisältöjen paikkoja. Sen aika oli, koska nyt kaikki lapset ovat sen ikäisiä, että voivat itse ottaa kaapista astiat ja kattaa pöydän tai tehdä itselleen välipalaa, joten on helpompaa, että astiat ovat sopivalla korkeudella ja entinen ruokakaappimme toteutti tämän tarpeen. Jokainen perheemme jäsen on ollut iloissaan muutoksesta.

Ruokakaappia siivotessa vastaan tuli monta kuivahtanutta pussin pohjalle unohtunutta vaahtokarkkia, ärsyttävästi pehmenneitä ruisnaksuja, päiväysvanhoja kookoshiutaleita ja joskus jossain kuvauksissa käytettyjä sokeriruusukkeita. Sehän tarkoittaa ainoastaan ja vain sitä asiaa, että MÄ SAIN LEIPASTA REKVISIITTAKAKUN. Aiemmin, kun olen esitellyt näitä kakkujani täällä blogissa, olen saanut tiukkaakin palautetta siitä, kuinka käytän ruoka-aineita väärin. No, voihan sitä siltäkin kantilta katsoa, mutta koska jokainen näistä aineksista olisi päätynyt joka tapauksessa bioastiaan, käytin ne mielelläni yhteen syömäkelvottomaan kakkuun. Nappasin vielä kakun tekoon mukaan muutaman tikkarin ja pahanmakuisen suklaakarkin herkkulaatikosta, parempi käyttää ne näin kuin vedellä sokerihimoissaan suuhunsa.

Ruualla ei saa leikkiä, sanovat. No, minä sanon, että saapas.

Ettekä arvaa, kuinka mää nautin tällaisten tekemisestä! Ihan hirmuisesti! Näissä kakuissa ei ole mitään tolkkua, kun en mä niitä mihinkään tarvitse (vaikka tälläkin kertaa haaveilin, että saisin toimia rekvisitöörinä jossain ihanassa lastenelokuvassa ja tehdä sinne suloiseen peppipitkätossumaiseen konditoriaan hyllyt notkumaan tällaisia satukakkuja!), mutta tulen niin onnellisesti tehdessäni niitä. Uppoudun oikein kunnon fantasiaflowhun. Olisittepa olleet näkemässä, kun miesystäväni tuli seuraamaan leivontatilannetta, kun viimeistelin kakkua yömyöhällä ripottelemalla päälle kookoshiutaleita ja poksutikkarin värijauhetta. Pyörittelin kakkua onnessani kakkulautasella ja toivoin, että liimaukset pysyvät (huom! marenki ei kauhean hyvin pysy kuumaliimalla, ylläri!) ja hulmuttelin kookoshiutaleita pitkin kakkua ja pöytääkin. Oot sää kyllä yhenlainen, hän nauroi ja luultavasti vähän pyöritteli päätään, en voinut katsoa kun pyörittelin itse vain sitä kakkua. Totta, niin oon.  Niin, ne lapset ja heidän kommenttinsa. He tulivat kouluista ja päiväkodista kotiin ja näkivät kakun. Ensimmäinen kommentti oli, että teiksää äiti taas kakun, jota ei voi syödä? Juu, teinhän minä, mutta eikös ole hieno. No on, vastasi jokainen. Siinä se on nyt ollut ikkunalaudalla jo päiväkausia ja kaikki meillä tietävät, että sitä saa vain katsella. Tavallaan se on siis myös ihmiskoe herkkuhimoisille, että ihan oikeasti vain katsoa saa, kun siinä nyt sattuu olemaan sitä kuumaliimaa niin paljon, että syömisestä tulisi vain vatsapuruja. Lapset varmaankin muistelevat aikuisina näitä kakkuja ja nauravat, että meillä sitä oli aina niitä äidin tekemiä kakkuja, joita ei voinut syödä. Äiti se oli ja on yhellainen. Mutta siis onhan se nyt ihan älyttömän hieno tuollaiseksi kreisiksi fantasiakakuksi, vai mitä sanotte?

Ps. Aiempia kakkuja löytyy blogin puolelta ainakin kaksi: joulukakku ja kesäkakku. Ja oikein ihanaa viikonloppua!

 

IHANAT KESÄYÖT TELTASSA, NIITÄ TÄLLEKIN VUODELLE // KOOSTE 2018 JA TERVETULOA 2019

Tämä on sellainen viime vuosi pakettiin -postaus. Tämä on myös mitä sitä tänä vuonna tekiskään -postaus. Voin kertoa jo nyt, että mitään kovin summaavaa lopputulosta en saanut aikaan ja varmasti aika pakka levällään tästä eteenpäinkin mennään, mutta kirjoitin tän silti. Tai sitten innostuin, kun katselin kuvia ja totesin, että onpa mun elämä ollut ihanaa. Ajattelin kyllä myös eilen ihan samalla tavalla, kun tein Instagramiin samanlaisen koosteen, mutta vain niistä videoista, joita olin stooreihin ladannut. Ne olivat rosoisempia, sekalaisempia kuin nämä blogin kuvat, siellä tanssin kameralle, mutta täällä taas pistän nakkikastikkeen suoraan puoliksi pöydälle ja otan kuvan. Molemmat näyttävät ihan minulle, kumpikin on täyttä totta.

Viime vuonna kävin muutaman kerran retkiluistelemassa. Sain synttärilahjaksi jopa ihan oikeat kenkiin kiinnitettävät retkiterät, mutta päädyin kuitenkin takaisin 90-lukulaisiin Susaneihin. Terät tarvitsisivat oikeanlaiset kengät ja eihän mulla sellaisia ole, mutta ei sillä väliä. Kaikista parasta retkiluistelussa oli ehdottomasti se, että luistellessa maisemat kokoajan vaihtuivat. Suvisaaristossa vietetyt luistelupäivät olivat kauniita pakkaspäiviä painumassa iltaa kohden ja kaikki valkoisen ja sinisen sävyt näkyivät ympärillämme. Ihanaa! Odotan tosi paljon kunnon pakkasia ja toivon, että tänäkin vuonna päästään luistelemaan, kaikki on vaan niin kaunista silloin.

Tuntui kuin sydän pakahtuisi kaikesta kauniista ympärillämme. Jokaisella laivareissulla halusin mennä kannelle katsomaan auringonlaskua ja toivoin, että saataisiin ikkunallinen hytti, jotta saisin herätä katsomaan nousunkin. Telttaretkillä valitsin teltan paikaksi aina sen mistä näkee veden. Onnekseni olinkin monta yötä teltassa ja jokainen niistä oli hyvä yö. Tulevana vuonna toivon voinani telttailla ja retkeillä edelleen ja vielä vähän enemmän, mutta en ota siitä paineita. Joka vuosi haaveilen Lapin vaellusretkestä ja kyllä senkin aika taas joskus tulee, jos ei tänä vuonna niin sitten jonain muuna.

Perhe vuonna 2018. Olimme oma nelikkomme, mutta saimme enenevissä määrin mukaan myös kolme muuta ihmistä. Niinä aikoina kun lapset olivat isillään, olin paljon kaksin miesystäväni kanssa. Monella tavalla kaikki aika on siis ollut tyystin erilaista kuin koskaan aiemmin. On ollut ihanaa huomata kuinka sekä mun, että miehen lapset ovat tykänneet todella paljon olla toistensa seurassa ja niillä on kivaa keskenään ja meillä koko seitsikolla on myös. Ei missään tapauksessa itsensäänselvä juttu. Meidän neljän, minun ja lasteni välit ovat suloisen mutkattomat ja vitsikkäät. Ollaan kaikki melkoisia huumorilissuja ja vitsiniekkoja. Halitaan, pussataan ja kerrotaan rakastavamme jokaisena päivänä, kun ollaan yhdessä. Jokaisen lapsen saan usein kainalooni sohvalla tai yöllä viereeni nukkumaan.

Omat lapseni ovat kasvaneet kuten aina, yllättävää. Esikoinen lähestyy teinivuosia. Ihan hullua, koska aina tälleen tammikuussa muistelen sitä, kuinka aloitin bloggaamisen ja tuo tyyppi oli mun vatsassani silloin! Hän on innostuvainen ihana nuori neito. Juuri nyt suurimman fanituksen saa Soturikissat-kirjat, videoiden tekeminen ja editointi ja näytelmäkerhoharrastus. Eskarilaisesta on tullut verrattain rauhallisempi ekaluokkalainen, jota nyt joululomalla katsellessani ja kuunnellessani pakahdus vaan mylläsi rinnassa. Hän on niin hauska ja fiksu tyyppi, joka osaa ottaa mielettömällä tavalla muut huomioon, mutta kuitenkin myös kiukutella omaan tyyliinsä, joka saa mut raivon partaalle. Ja jolla on maailman kaunein käsiala. Kohta se varmaan alkaa kirjoittaan suttuisasti, kun aina sitä ääneen ihailen. Nelivuotiaasta on kuoriutunut vuoden aikana omaa tahtoa ja erilaisia supersanakariasuja käyttävä pikkutyyppi, joka todella osaa neuvotella ja jolla on tiukka tahto. Eniten häntä kuvastaa tällainen tilanne:

- äiti, saisinko yhden karkin?

- Ei, ei me nyt oteta karkkia.

- Mutta minä haluan, haluan yhden karkin.

- Ei, ei oteta.

--- (mahdollisesti toistoa)

- No, okei saat yhden.

- Ei, minä haluan kolme.

- Ei, ei todellakaan, saat sen yhden. 

- Äiti, minulla on sinulle kaksi vaihtoehtoa: minä otan kaksi tai minä otan kolme karkkia. MINÄ VALITSEN KOLME! SE ON SOVITTU!

Menneenä vuonna oli tietysti ihana matkamme Malediiveille. Siihen liittyi useampiakin teejotainmitäetootehnytennen-kohtia, lähtien ihan siitä, että en ollut ennen käynyt Malediiveilla. Se olisi liian helppo piste tässä pelissä, joten sitä ei lasketa. Matka oli tajuttoman upea ja välillä tulee olo, että tapahtuiko se edes oikeasti, kun kaikki vaan oli niin hienoa ja kaunista ja i h a n a a. Kunnon rakkausmatka. Parisuhde on hyvä ja tasainen ja olen äärettömän kiitollinen kaikesta siitä. Tuntuu vaan välillä ihan uskomattomalle, että joku jaksaa katella mua ja mun omituisuuksia – ei voi sanoa joka päivä, koska emme asu yhdessä…. eli ehkäpä juuri siksi jaksaakin! Hehe. 

Koska yhtäkkiä olinkin parisuhteessa, niin mulla ei ollutkaan aikaa ja intoa enää järkätä niin paljon bileitä, kuin aiemmin. Ja minä jos joku olen se, joka niitä järkkää. Eli tänä vuonna aion kyllä herätellä henkiin kaikki bailuut, koska rakastan bailuiltoja ystävien seurassa. Ei silloin tarvitse välttämättä lähteä minnekään, mutta tuntuu, että niihin saa ainakin parhaiten ystäviä koolle. Jospa kukaan ei vastaisi juhlakutsuun, että tuun sitten seuraaviin, koska silloin tulee olo, että olen itsestäänselvyys juhlajärjestäjänä. Tuo lause nimittäin painoi mun mieltäni vuonna 2018, kun niitä bailuja ei juurikaan ollut. Mutta näinhän mää ystäviä silti paljon ja tehtiin vaikka mitä yhdessä, vaikkei niitä bileitä järjesteltykään samaan tahtiin.

Keväällä aloitin toisen kirjaprojektin ja sitä miettiessä, tehdessä ja valokuvatessa menikin paljon aikaa loppukesään saakka. Lempyskirjan taustalla oli myös ajatus siitä, että ihan arkisiakin asioita voi ja pitää ja saa tallettaa muistoihin. Niihin on kiva palata välillä, kun eihän kaikkea todellakaan muista ilman, että kirjaa jonnekin ylös. Tänä vuonna siis aion tehdä myös enemmän erilaisia listoja!

Instagramissa tuttavani Ida-Lotta teki loistavan listauksen ja hänen luvallaan jaan sen teille täällä myös:

  1. Syödä 30 pitsaa.
  2. Käydä 20 yleisessä saunassa.
  3. Aloittaa keskustelun ainakin 5 ihmisen kanssa, joita näen jatkuvasti.
  4. Laskea kaikki keikat, joilla käyn.

Aion kirjata saman listan myös itselleni, mutta saunoiksi lasken kaikki saunat, joissa saunon. Ja ehkä pitsamääräksi vaihdan 60 tai 100 koska rakastan pizzaa! Ehkä sata on liiottelua.

Muutaman lisän listaan keksin omalle kohdalleni:

  • Ota enemmän valokuvia ihan tavallisesta arjesta.
  • Tee edelleen asioita, joita et ole tehnyt ennen ja listaa ne.
  • Nuku ainakin 10 yötä ulkona.

Edelleenkin olen vähän hakoteillä sen suhteen mitä tahtoisin ja osaan tehdä. Epävarmuuksia on hirveästi. Haluaisin maalata enemmän. Kirjoittaa. Tarinoita ja erilaisia tekstejä, mutta ihan myös erilaisilla käsialoilla asioita paperille. Piirtää. Neuloa. Tehdä kauniit ohjekuvat kirjoneulekuvioista. Ottaa parempia valokuvia. Päivittää blogin ulkoasua enemmän sellaiseksi millainen sen tahtoisin olevan. Kutoa. Käydä kaikenmaailman lääkäreissä perustarkastuksissa. Hypätä laskuvarjolla. Kiivetä korkealle. Ajella kesäyössä. Nähdä kauniita paikkoja. Tehdä enemmän ruokaa ja leipoa. Olla enemmän lasten kanssa läsnä.

Katsotaan mihin pystyn ja minne mieli ja tuuli vie. Semmoinen mää vähän oon, että sinne mennään minne ne vie ja olkoon niin. Tähän loppuun leppoisa pieni kuvakooste vuodesta 2018 kuvateksteineen.

Pidän kädestäsi aina kiinni, muru. Mulla on aina joku lapsi tai lapsia (omia yleensä) pitämässä kädestä kiinni, kun kuljetaan jossain. Se on parasta.Otetaan edelleen ryhmäkuvia, ei yhtä vaan kuinka monta. Aion edelleen olla se huomaamattomin.Aion pysähtyä tien varteen tai jäädä linja-autosta tai huudahtaa seurueelleni stop, jos tulee tilanne, että maailman kauneus sen vaatii. Rakastan tätä maapalloa ja sen pastelleja. Pussailen ja hellin. Paljon. Pussailtiin ja hellittiin. Paljon. Kesäyölove. Mulla soi tässä tätä kirjoittaessani taustalla Neil Youngin Harvest Moon, voisko olla sopivampaa. Ihan ku oisin joku elokuvan hahmo, joka öisin kirjoittaa ihanista asioista, heh. Paitsi ettei nyt oo kesäyö vaan myrskyisä talviyö.Enemmän kakkuja. Voileipäkakkuja. Kermakakkuja. Ei ainakaan mitään tiiviitä raakakakkuja. Koristuksia. Paljon kortistuksia tälle vuodelle. Ois mahtavaa oppia tästä aihealueesta lisää! Tämä kuva on mahtava. Tämmöstähän se kaikki aina on.Teltan ovi aamulla auki ja tuuletusta paljaille varpaille, jotka eivät ole kesän lämmöstä tarvinneet edes makuupussia.Hikiset ja märät vaatteet tuulettumassa ja kuivumassa säässä, jossa ei käy tuulenvirettäkään. Miettikää, miten ihanaa se kaikki on! Voi kesä, suloinen kesä!Naapureille soitto, että nyt pihalle, mulla on teille jäätelöä. <3Tämä viikonloppu keski-Suomessa. Vitsit miten ihana se olikaan. Hypittiin laiturilta vaatteet päällä uimaan. Istuttiin saunassa pyllyt tiukasti vieretysten ja pulahdeltiin uimaan, sillon oltiin tosin jo heitetty vaatteet pois. Naurettiin kippurassa kun tanssittiin ysäriteknoa. Mua alkaa melkein aina itkettää, kun mietin miten onnekasta on saada olla ystävä sellaisille ihmisille, joiden kanssa saa kokea kaikkea tällaista, mökkiviikonloppuja ja sen sellaista.Tästä nyt on tullut sellainen perinne, että otetaan kuva kohti järveä, kun aurinko paistaa haarovälistä. Mitä lie.Vuosi vuodelta ihmettelen miten Halloween tulee niin nopeasti enkä ehdi valmistautua, mutta aina silti saan aikaan kuitenkin melko hauskoja “kurpitsoja”. Voisikin siis aloitella jo nyt.Ainiin, tein myös maton. Tässä kuteita, joita maalasin.On ihanista ihaninta, kun ihmiset menevät naimisiin. Sain tehdä parikin hääbingolappusta ja pitää muutenkin melko monet bingot, se on mahtavaa!Kolmi- ja nelivuotiaana ja minkä tahansa ikäisenä saa ja pitää ja voi ja on lupa käyttää kaikenlaisia mekkoja ja asuja, joista tykkää. <3 <3 <3Tein mielestäni söpö sitruunatyynyn, mutta sanoivat, että se on bataatti, peruna, nauris tai inkivääri. Sama se. Haluan näitä lisää. Sohvan pullolleen erilaisia samettiisia tyynyjä, jotka ovat kaikkea muuta kuin kulmikkaita.Alkukesän viikonloppu Liesjärven kansallispuistossa oli lumoava. Sen jälkeen olen miettinyt miten pääsisin luontoon enemmän.Kaiken ei aina tartte olla niin vitun vakavaa. 
MULLA OLI KEIKKA! Puhelaulubingo! Olin onneni kukkuloilla. Tässä kuvassa tosin saatan laulaa myös Ei oo, ei tuu.Samoilla festareilla oli myös maailman kaunein ulkohuussi. Omenapuun alla. Tytär ompeli itselleen housut. Culottekset. En voisi olla ylpeämpi hänestä.
Tauluseinä ei tainnut vuonna 2018 vaihtua niin tiuhaan kuin aiempina vuosina. Oli enemmän YES-meininkiä muuten.Meistä tuli mestareita tekemään sushia itse. Tavoitteena tehdä enemmän vielä söpömpiä annoksia. Kuvan sushidonitsit tosin ovat lapsien enkä pidä niitä vertailukohtana omilleni, koska en pysty söpömpiin.Kun käytiin ostamassa tuota uv-paitaa ennen matkaa, mua jännitti niin, että olin pahalla tuulella. Pelkäsin, että maailmanloppu tulee enkä pääse pitämään paitaa. Ei tullut! Onneksi.
Lasten ideat ja aikaansaannokset hämmästyttivät. Tämmösiä, tuosta vaan! Mieletöntä!Bättre Folkissa oli pirskatin kylmä. Saman verran vaatetta päällä kuin nyt, mutta mitäpä siitä. Tänä vuonna ajankohtaa siirrettiinkin heinäkuun puolelle.Tuo yläkaappi on aina auki. Oon niin lyhyt ettei se haittaa.Mulla on pala tätä aitaa seinälläni.Villasukkavarpaat teltan ulkopuolelle sen verran, että piti pian vetäistä makuupussiin, kun niitä alkoi paleltaa kovassa tuulessa. Mutta oi mikä yötön hailuotolainen yö.Onnellinen muia -80Vuosi 2018 kirjattaneen ylös vuotena joka Arposen Tiina teki paljon koristeellisia pipareita, joista maistoi vain talon nurkkaa.
Taivas lähes päiväntasaajalla. Tästä kun käveli noiden talojen taakse, siellä oli ilmastoitu vessa, jossa oli niin viileää, että varpaita alkoi taas palella (kuten hailuotolaisessa kesäyössä), mutta jossa tuoksui raikkaan ihanalle sitruunaruoholle.Hirviässä kiireessä matkalle mukaan teetetty paita Lempeyskirjasta tutulla kuvalla. Vähän jäi puolitiehen tuo homma, kun reissun jälkeen olikin yhtäkkiä jo joulukuun alku ja nyt on jo tammikuu. Ostaisitko tuollaisen paidan? Voi ihana maailma, ihana Malediivit, ihana Intian valtameri. Pidetään tästä pallosta huoli.Ne aamiaiset, kun pöydällä on paljon kaikkea, ne ovat mun suosikkejani.Kävin äsken tarkistamassa onko mulla tyhjiä maitopurkkeja. Aion säästää nyt niitä paljon, jotta ei tarvitse sitten litratolkulla juoda jotain kun on pakkaset. Näitä jääpalataideteoksia teen tänäkin vuonna, se on varma. Kaisu ikuisti mut hyppäämässä mereen syksyllä. Yritin ensin istua eteerisesti laiturilla, mutta ei, tämmönen mää oon.Arkiruokaa.Tulppaaniaika on ihan pian taas! Voi että! <3Poikani samoissa maisemissa kuin minä pikkutyttönä Ruotsissa. Kuljettiin ilta hiljaisen synnyinkaupunkini kaduilla Ruotsissa. Tuntui hassulta ja ihanalta samaan aikaan. 
Kesän ekat puhalluskukat!Tänään jo mietin, että vitsit miten kivaa, kun kohta on kesä (tammikuussa tulee jo se fiilis!), kun saa piirtää taas katuliiduilla. *kasvonsydämenmuotoisilla silmillä*Näiden karttojen piirtäminen ja maalaaminen on niin mukavaa. Tämä kertoo kesäsuunnitelmistani 2018. Voin käyttää myös vuonna 2019. Saa käyttää.Villasukkia. Mulla on tosi monet, mutta mistään en raskisi luopua. Pidän eri pareittain. Lupaan nostaa jalat sohvalle ja lepuuttaa useammin tänä vuonna. Olla vain.
Lempeyskirja. 
Huom! Pitää muistaa ostaa uudet leveälahkeiset musta housut.Kalapuikot, aina hyvä.Hyppää korkealle! <3 Näe isoja puita ja halaa niitä. Tai aseta lapsesi puun juurelle ja toivo, ettei kukaan muu puuta katsomaan tullut ehdi tulla kuvaan. Ei tarvi säännöstellä sokerin syöntiä, jos ei taho. Mulla on sellainen kasvatusperiaate, että jonottaessa saa rimpuilla, itseasiassa aina saa. Kaikki me rimpuillaan omalla tavallamme. Ryijyjakkaran tekeminen vei mukanaan niin, että jos se minusta olisi kiinni tai siis niinhän se onkin, mutta että vois olla silleen, että meillä olisi kotona kymmenittäin ryijyjakkaroita. 
Torronsuo kesäkuisessa aamuyössä.Jos sulla on vaan mahdollisuus neuloa uima-altaassa niin tee se. Muut kattoo varmasti ihmeissään ja ittiä naurattaa ja tulee olo, että näin sen pitää ollaki. Täydellistä!Laitoin Pinjalle illalla viestin, että pääsiäisaskartelut kannattaa varmaan aloitella jo, se on niin pian tuo pääsiäinen kuitenkin.Aina ei ehdi edes ottamaan kenkiä pois jalasta siinä teltan suulla. Eiku aivan, tää oliki vaan teltta jossa käväisin ottamassa kuvan, omani oli tämän takana. 
Lähes vuosi sitten ilmeistyi käsityökirja, josta olen tosi ylpeä. Kiitos Johanna ja Henna-Kaisa yhteistyöstä. Saan lähes joka viikko kyselyitä joistakin mun käsitöistä, jotka ovat vilahdelleet vuosien saatossa blogissa tai pinterestissä – melko monet niistä löytyy täältä kirjasta ohjeineen.Nakkipalmuja. Perus arki.Nonparelleja ja karnevaalikeksejä. 80-luku best. 2018 best. 2019 best. Tykkään aina ihan todella paljon ottaa näitä valiaikakuvia neuletöistä. Siksi pian koittaa taas kivoin aika tehdä tällaisia, kun valoakin tulee lisää. Vaikka ajankohdallisesti sukkia olisi varmaan järkevin tehdä just nyt. 

Maaliskuussa 2018 tajusin, että KERRAN LUMILAUTAILIJA, AINA LUMILAUTAILIJA. Hyvää pääsiäistä jo ennakkoon. <3
Näihin helmikakkupalasiin on hyvä päättää tämä postaus. Olipa melkoinen, ihana vuosi 2018. Nyt on 2019, olkoon tämä hyvä. Pitkä matka millenniumista tähän, vaikka hujaukselta tuntuukin. <3

JOULURYIJY VUODEN JOKAISEEN PÄIVÄÄN // LUUKKU 17

Tämähän meni näin että tuota tuota.

Olin Prismassa, lempparijättimarketissani. Olin että joo, voisin ostaa tuota Fimo-massaa, joo-o. Teen kuusenkoristeita joulukalenteriin.

Jätin massapaketit ikkunalaudalle, että innostun oikein hyvissä ajoin. Oli marraskuun alku.

Ikinä ei oikein meinannut tulla inspiraatiota, vaikka mulla oli hyyyyvin tarkka visio mitä tehdä. Värejä ihailin lähes joka päivä. Sähkönsinistä, puuteria, vaaleanpunaista ja minttua. Näyttää hauskalta kuusessa.

Tuli joulukuu. Melko pitkällekin meni jo, ennenkuin tartuin massapaketteihin ja aloin hommiin, koska oli pakko.

Noh, eihän siitä tuntunut tulevan mitään. Mulla on vain surkeita lasten kaulimia ja varmaan olis kivempi jos ois kunnon välineet… Muistin myös, että en tykkää noista massoista, joita pitää lämmitellä – haluan, että ainekset on heti valmiina! Mutta koska hommaan oli ryhdytty, jatkoin sinnikkäästi eteenpäin.

Valitsin piparimuoteista pisaran, minipiparin ja huulet. Just ne kaikista jouluisimmat vissiin (NOT!), koska minipiparikin muistuttaa enemmän ehkä kukkaa…. MUTTA! Lätkäsin kuviot vähän surkeina ja epätäydellisinä uuniin. Fimo-massa pitää siis kovettaa uunissa ja on sen jälkeen hyvä vaikkapa koruinakin.

Oli silti ihanaa tehdä niitä ja touhuta ja antaa ajatusten juosta. Yömyöhään asti nautin käsillä tekemisestä ilman keskeytyksiä. Mää siis kertakaikkiaan rakastan yöllä tehdä luovia juttuja – ei soi puhelin, ei tuu viestejä ja lapsetkin ruukaavat nukkua öisin, niin kukaan ei oikeastaan tarvitse minua ja lisäksi tykkään myös antaa instagramissa stoorien pyöriä eteenpäin ja vähintään kuunnella sisällöt läpi eli oon vaikka kenen seurassa.

Tein ryijyä. Niin siis tein ihan yhtäkkiä jotain hemmetin ryijyä, vaikka ajatus oli alunperin tehdä KUUSENKORISTEITA. Ajatus ryijystä vei mukanaan ja päätin, että laitan niitä vähän surkeahkoja koristeita sitten siihen. Sekoitetaan pari juttua niin saa aikaan jotain supersiistiä, mietin.

Ryijy on tehty solmimalla lankaa ryijypohjaan, solmimalla lankoja puurimaan, liimaamalla ryijyntekele (siinä vaiheessa vielä sen niminen) lankarykelmiin kuumaliimalla ja ripustamalla ne koristeet ihan vääränvärisellä ompelulangalla sinne tänne, ihan vaan todetakseen sitten, että yhessä läjässä ovat kaikki, MUTTA OLKOON KU OMALLE SEINÄLLE TULLEE!

Näyttääkö se jouluiselta?

No ei näytä.

On siinä sentään käytetty niitä piparimuotteja, joista sentään yksi oli kultainen, joulun värinen.

Se on silti nimeltään jouluryijy. Vähän hopussa tehty, joululauluja kuunnellen ja rakkaudella tehty. Enää se ei ole tekele, vaan ihan oikein jouluryijy. Kehtaisin antaa sen jollekin jopa lahjaksi, jos niikseen kävisi, mutta se sopii tuohon seinälle paremmin kuin täydellisesti. Saa jäädä siihen ympärivuotiseksi jouluryijyksemme.

Sellainen tarina se. Tarina armollisuudesta itseä kohtaan ja että kaikki ympärivuotinen joulukoristeluhan on oikeastaan mitä mainiointa.

LEMPEYSKIRJA – PIRSKATTI VIEKÖÖN, MUN TOINEN KIRJANI, IHAN MAHTAVAA

Vihdoin se päivä koitti, kun sain käteeni Muita ihania Lempeyskirjan. Mun toisen kirjani. Myös toisen kirjani koko tänä vuonna. Hassua. Silloin vuosia sitten kun aina vuodenvaihteessa kirjoitin lupaukseksi sille vuodelle, että teen kirjan, niin nyt yhtäkkiä olenkin tekaissut kaksi.

Lempeyskirja. Mitä se oikein tarkoittaa?

Takakannen teksti kertoo näin: Muita ihania – Lempeyskirja on kokoelma veikeästi vinksahtaneita, hulvattoman lempeitä huoneentauluja ja sopivan suurpiirteisesti täytettäviä tehtäviä. Ja sitä kaikkea kirja juurikin on. Kuvia, joihin olet saattanut törmätä täällä blogissa tai instagramissa. Osa kirjan sivuista on tehtäviä, joihin voi kirjoittaa talteen asioita, joita ei välttämättä muuten muistaisi. Kirja on muisto omasta itsestä lähtien siitä hetkestä, kun kirjaa alkaa täyttämään. Toisaalta, kirja antaa varmasti jotain myös niin, ettei sitä täytä ollenkaan. Katselee vain. Aivan viimeisillä sivuilla on vinkki, että kirjan sivuja saa ja voi leikata, jos haluaa jonkun sivun laittaa seinälle muistuttamaan jostain asiasta. Minusta se olisi jopa suotavaa, jos johonkin sivuun tykästyy, harmihan se olisi niitä hillota pelkästään kiinni kirjassa.

Aina niitä parhaita juttuja ei keksi itse. Joskus joku sanoo jotain juuri sopivaa siihen mun omaan hetkeeni, vaikka se toinen selittäisi ihan jostain muusta ja lause jää pyörimään ja tuntuu merkitykselliseltä. Sellaisia lausahduksia kansien väliin pääsi viisi. Kiitos ystäväni Rea-Liina ja Anna, kiitos Tämän kylän homopoika -Eino, kiitos Anna palaa Anna ja kiitos Asikaisen Maiju.

Toivoisin, että kirja olisi tavallaan sellainen vähän hömpsä kirja pöydän kulmalle, jota aina toisinaan selailisi. Ei tarvitsisi olla muuta. Ja jollekin toisellesellainen kirja, josta löytäisi jokaisella kerralla jotain uutta, ehkä jostain kuvasta jonkun oivalluksen omasta itsestä tai ihan vaan karamellin hassusta paikasta. Jollekin kolmannelle se olisi kirja, joka ei todellakaan olisi mitenkään hömpsähtänyt, vaan joka pistäisi ajattelemaan omia kaavoja omassa elämässä ja joka ehkä muuttamaan jotain parempaan suuntaan. Ja toivoisin kirjan tuovan jokaiselle sitä käsissään pitävälle LEMPEYTTÄ. Lempeyttä elämää ja itseä ja muita kohtaan. Ei kai kaiken aina tartte olla niin vitun vakavaa – silleen lukee yhdellä aukeamallakin.

Nyt kun kirja ehti tulla ulos jouluksi, toivon, että se löytyisi monen lahjapaketista jouluaattona. Tulisipa siitä joillekin tärkeä kirja. Se olisi mun haave.

Tänään haluankin vinkata, että Adlibrikseltä ehtii hyvin tilaamaan kirjan vielä joulupakettiin, mutta kannattaa osallistua myös Instagramin puolella joulukalenteri-arvontaan sekä mun, että Pinjan profiileissa ja kirja saattaa pölähtää sulle sitä kautta, jos onnetar suosii. <3

Kiitos vielä ja taas kaikille niille ketkä kirjan teossa mua auttoivat ja olivat tukena ja tietysti hurjan palkon kiitoksia teille blogini lukijat ja seuraajat – ilman teitä ei olisi Lempeyskirjaa. Sydän täynnä kiitollisuutta täällä, kiitos! Ihanaa, kun olette! <3

VUODEN 2018 PIPARIKAUPUNKI /// JOULUKALENTERIN LUUKKU 10

Pitkäaikaisimmat blogini lukijat saattavat muistaa,että olen jo useampana vuonna tehnyt piparikaupungin. En suinkaan mitään kokonaisia taloja, vaan ihan vaan erilaisten talojen mallisia pipareita ja asetellut talot alustalle kaupungiksi. Vuosien saatossa on onneksi taidoissa edistytty ja haaveet ja tavoitteet ovat kasvaneet. 2013 lapset olivat pieniä ja tyyli oli lapsenmielisen simppeli. Vuonna 2014 kaupungissa näytti olevan korkea kirkkokin, koska huomio kiinnittyy siihen aivan ensimmäiseksi. 2016 Tatun ja Patun jotkut sukulaiskaverit näyttivät päässeen mukaan. Viime vuonna innostuin ainakin puhekuplapipareista ja kaupunki kutistui pieneksi kyläksi. Mä oon kyllä aina vähän sellainen, että soitellen sotaan ja en siis todellakaan suunnittele etukäteen mitään saatika harjoittele. Näkee sen näistä kaikista pipareistakin, mutta aina olen silti melko tyytyväinen lopputulokseen. Kuten piparipyykkipostauksessa taisin kertoakin, mulla on nyt sellainen ihan oikea koristeluvehje, eli saattaapi olla, että kaupungit tulevina vuosina näyttävät astetta professionaaleimmilta.

Tein talot kahdenlaisista taikinoista, jotka kaupan pakastealtaasta löysin. Toinen oli perustaikinaa ja toinen vaaleaa taikinaa, jonka ajattelin olevan tasaista ja vain vaaleampaa taikinaa, mutta seassa olikin appelsiininpaloja. Ne näyttävät noissa taloissa ihan kivoilta, mutta maku ei ainakaan lasten mieleen ollut. 

Kurkkaa Pinjan versio hänen piparikaupungistaan. Olisi hauskaa nähdä myös teidän versioita, joten keksittiin ihan oma häsä tätä varten: #ihanapiparikaupunki, se löytyy instasta.

Viime vuonna aloittamamme soittolistakin vihdoin teille jakoon, olkaat hyvät.

 

TEE ITSE LUCIAN PÄIVÄN KRUUNU // JOULUKALENTERIN LUUKKU NUMERO 5

Tämän päivän luukussa ennakoidaan. Lucian päivää vietetään ensi viikolla ja nyt on aika aloittaa kruunun askartelulla. Kasvoin nelivuotiaaksi Ruotsissa ja muistan hämärästi ja valokuvista, että paikallinen Suomi-seura juhli Lucian päivää. Minustakin on ihan pikkutyttönä kuva noista juhlista, kun on kruunu päässä ja kynttilä kädessä. Sen suloisen lapsuusmuiston kunniaksi ja Lucian päivää juhlistaaksemme askarreltiin tällainen turvallinen kynttiläkruunu, jota voi käyttää kuka tahansa, joka haluaa juhlaapäivää juhlia.

Materiaaleina on vihreää samettikangasta liimattuna kartongille ja erilaisia papereita, joista tehdään kynttilät ja kukkaset. Itse kiinnitin kynttilät ensin kaksipuoleilla teipillä ja vasta sen jäkeen ompelin ne paikoilleen, mutta en suosittele sitä tapaa, sillä teipin liimat tarttuivat ompelukoneen neulaan. Paperikukat leikattiin kartongista ja erilaisia papereista ja kuumaliimattiin yhteen ja paikoilleen. Hitusen vieläliimaa kukkien keskelle ja ripaus glitteriä. Jotta kruunun säädettävyys olisi mahdollisimman helppo ja kruunu kävisi mahdollisimman monen kokoiseen päähän, ommeltiin siihen reilut pätkät leveää tarranauhaa. Tämän postauksen alimpana on muistiinpanokuva, jossa näkyy ohjeet, kuinka saat tehtyä oman kruunusi. Ne eivät ole varsinaiset kaavat, koska annetaan luovuudelle suurempi mahdollisuus näin.

Oikein ihanaa joulukuun viidettä päivää! 

JOULUKALENTERILUUKKU 3 /// PIENI JOULUYLLÄTYS NAAPURILLE, OPELLE TAI TARHANSEDÄLLE

Mä olen usein joulun aikaan vähän unohtelevainen. Johtunee kaikesta siitä mitä ympärillä tapahtuu, pitää muistaa monia monia asioita ja jotkut asiat vain unohtuvat. Yksi sellainen on lahjat opettajille ja päiväkodin tädeille ja sedille. Olisi ihanaa antaa joku pieni kiitos, joka kertoisi heille sanojen (joita pyrin sanomaan myös pitkin vuotta) lisäksi, että teette tärkeää työtä. Haluaisin antaa jotain, mikä ei ole turhaa, epäsopivaa eikä kauhean kallista, koska muistettavia ihmisiä on useita. Joinain vuosina olen autuaasti unohtanut viedä mitään, joinakin vuosina on ollut sentään kortit ja joskus jotain pientä herkkua tai joulujuomaa.

Katoava lahja on mielestäni hyvä, joten tässä lahjassa pyrin käytännöllisyyteen. Ostin kasan kynttilöitä ja tulitikkuaskeja. Varasin illan aikaa askarteluun. Otin esille kauneimpia lahjapapereita (keräilen papereita ja säästän myös saaduista lahjoista ihania papereita, joten valinnanvaraa on), kaksipuoleista teippiä, terävät sakset, silkkipapereita (näitäkin säästän aina, useissa vaatekaupoissa ostokset kääritään silkkipaperiin ja joskus sattuu kohdalle superkauniita papereita ja ne eivät ryttyisinäkään ole rumia!) ja söpöä piipunrassia (löytyi Tiger of Copenhagenista).Sitten vaan hommiin. Teippiä tulitikkuaskin reunoille, ihan reunaan saakka ja paperia päälle hieman reilumpi palanen ja sitten saksilla reunat siisteiksi. Näissä askeissa raapaisupinta oli vain toisella reunalla, joten paperi oli vieläkin helpompi laittaa paikoilleen, kun ei tarvinnut laittaa kuin yksi. Kynttilöitä kääräisin silkkipaperiin neljä kappaletta, valitsin värit askien mukaan. Tosin ostin kynttilät jo ennenkuin askartelin askeja, mutta niistä löytyi kivoja väripareja. Kun kynttilät olivat siistissä nipussa silkkipaperin syleilyssä, vetäisin nipun ympärille piipunrassia, josta myös taittelin söpön rusetin.

Minusta tämä on oikein oiva pieni joululahja sekä niille opettajille ja tarhantädeille ja -sedille, kuin vaikka myös naapureille, lempparikaupantädille tai ihan vain ystäville. Harvemmin enää nykyään, kun on lapsia, antaa lahjoja ystäville. Useinkaan kukaan ei mitään tarvitse, mutta heillekin (jos joillekin!!) olisi ihanaa sanoa ihan kunnolla sydämen pohjasta se, kuinka tärkeitä ovat, vaikka kera pienen lahjankin. Ja aika monet polttelevat kynttilöitä pitkin pimeää talvea, joten tällainen pieni yllätys on tosi kiva.

JOULUKALENTERI ALKAA TAAS JEE! // LUUKKU 1

No niin, tänään alkaa jälleen ihana mun ja Pinjan joulukalenteri sekä tietysti kaikki muut ihanat joulukalenterit ympäriinsä, sillä sehän on joulukuu! Nyt jo, sanoisin. Viime viikon loma paratiisisaarella oli kyllä täydelliseen aikaan (lomapostauksia on tulossa, kunhan pääsen kunnolla kuvien kimppuun), kun koko kuukausi tuntui hulahtavan ohi tuosta vaan loman odotuksen, itse loman ja lomafiilistelyn lomassa (tsihih!). Tänä vuonna kalenterin toteutus tapahtuu osittain blogeissamme, eli täällä ja Pinjacoladassa ja osittain pelkästään Instagramin puolella. Eli kannattaa ottaa meidät (@muitaihania ja @pinjacolada) seurantaan sielläkin, jos et vielä seuraa. Pidemmittä puheitta, tervetuloa mukaan joulukaltsuilemaan, jes!

Mietittiin tätä kalenteri-ideaa ja uusintakierrosta jo ehkä kesällä ensimmäisiä kertoja ja sitten syksyn mittaan sovittiin, että jos ja kun tehdään tää, niin ollaan hyvissäajoin liikenteessä, ettei sitten tarvitse hätäillä. No tuota, ainahan se ei ihan niin mene. Tai siis ilmeisesti koskaan. Jo ensimmäisen luukun kohdalla kävi niin, että minä inspiroiduin torstaina (29. marraskuuta!) niin paljon, että hyvin suunniteltu luukkujärjestys muuttui aivan viime tipassa.

Kävelin siis samointein torstaina kangaskauppaan, ostin muutamaa kangasta ja aloin toteuttaa omaa versiotani a Beautiful mess -blogin joulukalenterista ja se on tämän ensimmäinen joulukuun päivän DIY-idea. Nyt jos mietityttää se, että miten sitä oikein enää ehtii kalenteria kyhäämään, niin kerron, että minäkin tein eilen omani – päivässä! Eli jos on vielä kalenteri tekemättä, niin kipinkapin kangasvarastoille ja ompelu- ja kuumaliimahommiin. Äkkiäkös sitä!

Tälleen tein kalenterin: Hankin muutamaa eri väriä huopaa ja villakangasta, jokaista 15 cm suiro. Leikkasin kankaasta noin 12×15 cm kokoisia paloja, jotka taitoin puoliksi ja ompelin niihin sukan. Ensin tein pari niin päin, että leikkasin sukan ensin, mutta tajusin onneksi ajoissa, että se on huonompi tapa enkä tehnyt liian montaa sillä tyylillä. Ompelin sukat ihan ilman kaavaa, jotta niissä on fiilis, että jokainen on erilainen. Eli muotoon leikkaaminen vasta ompeluvaiheen jälkeen. Leikkasin pätkiä samettinauhasta ja kuumaliimalla täräytin paikolleen jokaiseen sukkaan. Sen jälkeen alkoikin lempparivaihe, eli summanmutikassa kuvioiden, raitojen ja kaikenmaailman banaanien ja huulien leikkely ja sukkien koristelu. Ne kans kuumaliimalla paikoilleen. Ja vain muutama palovamma ja vain yhdet nahat pikkurillistä irti!Seuraavan vaiheen halusinkin sitten jo jakaa teidän lukijoideni kanssa ja täräytin Instagramissa liven päälle. Leikkasin langanpätkät ja revin kuumaliiman jäänteet irti liven aikana ja sujauttelin sukat puuhelmien kanssa rautalankaan. Yksi nerokas seuraajani vinkkasi mulle myös, että laita naulat taulun reunoille, jotta rautalangat pysyvät paikoillaan oikeissa kohdissa. Ja niinhän minä tein! Kello läheni kahta yöllä. Nappasin vielä kaapista valmiiksi ostetut herkut ja yllärit ja sujauttelin ne sukkiin. Se oli hauska parituntinen instaliven ja siellä ruutujen toisella puolella olevien tyyppien seurassa.

Tässä kalenterissa on sellainen juju, että numeroita ei ole. Nimittäin meidän kolmilapsisessa perheessä tämä on se jokaisen joulukuun päivän bonuskalenteri, jossa on omanlaisensa toimintatyyli. Leikattiin jokaiselle lapselle kahdeksan paperilappusta, joihin saivat kirjoittaa nimensä. Laput taiteltiin purkkiin ja sieltä olisi tarkoitus nostaa joka aamu yksi lappunen ja sen mukaan selviää kenen vuoro VALITA oma sukka, jonka sisällön saa itselleen. Tykkään tästä ideasta ihan hulluna!

 

LASTEN TEKEMIÄ SUSHIDONITSEJA JA ÄIDIN SÖPÖJÄ MYTTYSUSHEJA

Kaupallinen yhteistyö: Blue Dragon & Suomen Blogimedia

Meidän perheessä ei ole kovinkaan montaa ruokaa, josta kaikki tykkäisivät. Muutama silti on. Yksi niistä on sushi. Jollain tapaa se on aivan ihanasti tätä päivää, vuotta 2018, että se on just sushi, eikä vaikkapa makaroonilaatikko, kalakeitto tai klassikkolempiherkku omasta lapsuudesta eli hampurilainen. Vaan että sushi! Se on ollut meidän perheellemme herkku, jota on käyty syömässä ulkona tai on tilattu erilaisia annoksia kotiin lähimmäisistä sushiravintoloista. Tällä kertaa päästiinkin kokkailemaan ihan itse omat sushimme jaämä postaus onkin meidän perheen matka sinne, missä jokainen suupala onkin tehty omin käsin ihan itse.

Olin kerran aiemmin tehnyt sushia itse ja se ei ollut oikein onnistunut kokemus (koska en maustanut riisiä riittävästi), enkä oikein ollut innostunut kokeilemaan toista kertaa. Välissä oli useampi vuosi. Joten tämä yhteistyö oli mahtava sysäys kokeilemaan uudelleen. Posti toi meille laatikollisen Blue Dragonin tarvikkeita sushin tekoon ja niissä riitti ihmettelemistä. Vähän kaikkea testailin, ennen kuin aloimme koko perheen kanssa hommiin. Yllätyin monista jutuista, kuten siitä, että vaikkapa riisiin lisättäviä riisiviinietikoita oli kolmea erilaista: pelkkää Rise Vinegaria, johon lisätään itse vähän sokeria ja suolaa saadakseen riisistä sushi su:ta. Sitten oli valmista Sushi Su:ta pullossa ja Miriniä, jolla voi myös maustaa riisin riisiviinietikkaan sekoitettuna ja maku on hieman imelä. Olin aivan ulalla näistä aluksi, mutta päädyin käyttämään lähes joka kerta valmista Sushi Su:ta, se kuulosti iiseimmältä ja hauskan nimiseltä (!!). Merilevän rullaaminen muka jännitti, mutta sehän oli tosi helppoa, vähän jopa tylsän helppoa. Täytteiden miettiminen oli varmaan hankalin osuus. Woltilla tilatessa sitä vaan valitsee jonkun kokonaisuuden, jossa on vähän kaikkea, nyt pitikin yhtäkkiä keksiä itse. Ensimmäisellä kokeilukerralla laitoin täytteeksi lohta, kurkkua, paprikaa, majoneesiin sörssättyjä katkarapuja. Tein tämän harjoittelukierroksen siksi, että osaisin sitten olla lasten kanssa varmasti tyyni. Ja että miksikö tyyneys oli saavuteltava olotila? Jostain kumman syystä siksi, että tuntuu, että aina kauhistellaan itse tehdyn sushin vaivallisuuta ja hitautta ja että ei se kuitenkaan onnistu. Uskoin tuohon. Minä hölmöläinen!

En todellakaan ole mikään sushi-asiantuntija, eikä kukaan meidän perheessä. Just ja just tiedän mikä on maki ja että se sushiravintolan paras on se, mikä ei ole nimeltään maki ja jonka päällä on liekitettyä lohta ja majoneesia. Onneksi ei asiantuntija tarvinnutkaan olla alkaakseen tähän hommaan, etukäteen kauhistelemaani, mutta loppujen lopuksi leppoisaan sushi-iltapäivään lasten kanssa. Olimme miesystäväni luona koko kööri, viisi lasta ja me kaksi aikuista. Asettelin lapsille valmiiksi kippoihin aineksia, joista ajattelin heidän pitävän. Sillä vaikka omat kolme lastani sushista tykkäävätkin, niin viisikosta ihan jokainen ei ja täytteissä nyt tietysti on jokaisella omat suosikkinsa ja inhokkinsa. En kertonut etukäteen muuta kuin, että tänään saavat itse tehdä omat suupalansa ja niin monta kuin haluavat. Hankimme talvella donitsipellin ja ajattelin yllättää lapset tekemällä heille valmiiksi omat riisidonitsit, joita sitten saavat koristella.

Sushiriisin keittäminen on varmaankin sen hitain homma. Se siis kannattaa tehdä, varsinkin jos lasten kanssa kokkailee, hyvissä ajoin ainakin ennen kuin kellään on nälkä ja muutenkin, ettei tarvitse itselläkään odotella nälissään riisin jäähtymistä. Riisiin lisätään etikkaa, se saa siitä makua ja sushiriisi muutenkin on laadultaan sopivan tahmaista, että sitä on hyvä käsitellä. Harvempia riisiruokia (tai niitä mitä itse olen eläissäni tehnyt) käsitellään käsin, niin ei varsinaisesti ole muunlaisesta kokemustakaan, kuin sopivan tahmaisesta sushiriisiä (ja vesikiposta siinä vierellä, että sormet saa välillä puhtaaksi). Kun riisit oli keitelty ja annettu jäähtyä, taputtelin sitä donitsipellille ja keikautin pellin nurinpäin ja mulla olikin siinä suuri määrä riisidonitseja valmiina lapsia varten.Lapset olivat aivan ihmeissään, että mitä tää on! Että donitseja, mitä ihmettä?! Kerroin ja opastin ja voi vitsit, miten innostuivat. Oli ihanaa nähdä se riemu ja innostus. Sieltä alkoi syntyä kissoja, pupuja ja kaikkia muita naamallisia donitseja. Ei ihan ehkä sitä, mikä mielikuva sushista yleensä on. Tai riippuu toki kuinka paljon alkaa esimerkiksi Pinterestistä etsimään inspiraatiota söpöihin sushiannoksiin (siellä on mielettömän hienoja!). Annoin lasten tehdä täysin omien mieltymysten mukaan, en puuttunut vaikkapa siihen, että jos tykkää lohinigireistä (muistin yhtäkkiä sen nimen!), niin sillä lohella kannattaa kuorruttaa koko donitsi. Jännä osuus oli se, kun liekitettiin lohta. Miesystäväni haki tästä sushihommasta innostuneena kaasupolttimen ja huippua, että hakikin, koska olihan se jännää minustakin eka kertaa kärryyttää lohen pintaa pöydän ääressä. Liekitetyt lohipalaset oli myös houkutteleva nappasta suuhun jo ennenkuin donitsit olivat valmiitakaan.

Lasten tekemistä oli ilo seurata ja sushidonitseista tuli aivan ihania! Piti oikein toppuutella lapsia, kun halusin ottaa syksyn hetkellisessä päivänvalossa niistä kuvia, että ääääk nyt ei vielä suuhun, vaan vasta kohta! Tuon mukavan sushi-sunnuntain (vois muuten vaikkapa lanseerata perheemme perinteeksi) jälkeen olen saanut toiveen pariinkin kertaan, että tee äiti taas sushia ja minähän olen tehnyt. Perinteisiä makirullia moneen kertaan ja söpöjä myttysusheja ihanilla koristuksilla. Ollaan harjoiteltu puikkojen käyttöä (mieluiten syödään kotioloissa ihan vaan sormin) ja kerran tehtiin niin paljon, että vietiin parikymmentä suupalaa alakerran naapureille iltapalaksi. Opetin äitiänikin vähän rullailemaan.Täytyy todeta, että me jäätiin itsetehdyn sushin koukkuun. Siitä saa superhyvää, kun ainekset ovat kohdillaan ja saa syödä kyllä vatsansa täyteen. Kun maustaa riisin hyvin, ostaa tuoreet täytteet, käyttää makoisaa soijaa ja inkiväärilastuja. Erityisen ilahduttava oli Blue Dragonin Sushi Meal Kit, joka sisältää valmiiksi sushiriisin keittopussissa, sushi su -riisiviinietikan, soijakastikkeen, merileväarkit, wasabitahnan, bambumaton, syömäpuikot ja valmistusohjeet. Tykkään itse tosi paljon tuollaisista valmiista seteistä, joissa on varmasti kaikki, eikä tarvitse huolehtia kotona, että joku tärkeä mauste tai ainesosa jäi ostamatta.

Nyt näitä kuvia katsellessa alkaa melkein suunpielistä kuola valua. Keksinkin just myös parikin uutta ideaa, miten seuraavalla kerralla pyydän lapset mukaan kokkailemaan. Avainsanana piparimuotit! Saas nähdä mitä se seuraava kerta tuo siis tullessaan! Oikein leppoisaa viikonloppua ja ehkäpä sain innostutettua just sutkin sushi-sunnuntaihin, se on huomenna se. Loppuun vielä kuvat vitsikkäistä kurkkumakeista, joita testasin ja jotka saivat koristuksia juustosta, näkkärin palasista ja sateenkaarimajoneesista, kun minä vähän innostuin kolmoisväripursottimesta!