Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

EI MIKÄÄN MAAILMAN PARHAIN MATONKUTOJA

Olen haaveillut vuosikausia siitä, että pääsisin itse kutomaan mattoa. Kymmenisen vuotta sitten ilmottauduin työväenopiston kudontakurssille, mutta en koskaan päässytkään osallistumaan sinne, koska lapsi oli pieni ja aikaa mun harrastuksille sitten kuitenkaan ei. 15 vuotta sitten artesaanikoulussa olin mattokurssilla, mutta jouduin lahjomaan ystävän kutomaan mun mattoni mulle, koska itse lähdin juuri tuon kaksiviikkoisen ajaksi oppilasvaihtoon Norjaan. Tänä syksynä kaikki muuttui, pääsin kurssille.

Aloin tietysti heti suunnitella mattoa. Tarkoituksena oli tosiaan luoda itse loimet ja tehdä perinteinen räsymattohenkinen matto. Lasten sairastelun ja mun migreenipäivien takia missasin pari kertaa ja loimien teosta en nyt tiedäkään niin paljoa kuin haluaisin. Sattumalta pääsin sitten jo nyt syyslomaviikolla kutomaan mattoa, mikä oli oikein mahtavaa, koska isommat lapset lähtivät syysloman viettoon mummulaan ja itse pystyin vähän nipistämään aikaa kutomiseen eli rentoutumiselle mattopuiden ääressä.

Tällä viikolla olen sitten tehnyt mattoa. Totisesti. Tänään aamulla heräsin päänsärkyyn, koska ilmeisesti hartioihin kuitenkin on päässyt jotian pirskatin kutomisjännityksiä. Tai sitten se tuli siitä, että jännitän, että oonko nyt vähän liikaa tehnytkin räsymaton sijaan Tiinan taidemattoa, koska ihan pikkiriikkisen saatoin omassani lähteä sivuraiteille. Kaikenlisäksi olin vahingossa kutonut mattoa liian pitkästi, eli siellä puilla on nyt vähän yli äyräittensä kudottu, liian innokkaan kässämuikkelin teos. Silti innostuneisuus on minusta hyvä asia! Hävettää kuitenkin jo valmiiksi kohdata kaikki muut kurssilaiset ja se ope ensi viikolla, kun tähänkin mennessä olen tuntenut itseni tyhmienkyselijäksi ja kunnon urveloksi siellä pääosin eläkeläisrouvien keskellä ilman, että on edes kudottu vielä mitään.Se kutominen. Se on ollut ihanaa. Piirsin tietysti suunnitelman, kuten kuvassakin näkyy. Yhtään senttiä en ohjetta noudattanut. Kuteet eivät ole vanhoja räsyjä, vaan ostin trikookuteet kaupasta valmiina ja käytin kotoa löytyneitä, mm. jakkarasta jääneitä jämiä. Innostuin maalaamaan mintunvihreään kuteeseen kultaisia ja sinisiä läikkiä niin, että levitin kuteen silityslaudan päälle ja maalailin samalla kun juttelin kaverin kanssa puhelimessa. Silitin läikät vielä, jotta kestävät pesuakin. Vitsit näyttivätkin hyvältä tasaisena mattopintana! Matossa on kohtia, joiden tekemistä rakastin ja joita tulen varmasti ihastelemaan valmiissakin matossa. Mulle paras tapa kutoa on se, että katson samalla jotain ohjelmaa. Kuulokkeet korvilla ja puhelin matonteoksen päällä. Vain elämäätä ja Sohvaperunoita kului monta jaksoa kimallesukat jalassa kutoen.

Oon oikeastaan just nyt sittenkin tosi iloinen siitä, että teen asiat omalla tavallani. Sanoipa muut mitä tahansa siitä ensi viikolla. Onneksi se on kuitenkin vaan mattokurssi ja kaikesta mun sekoilusta huolimatta, se ei oo myöskään maailman kamalin asia. Kerron jatkosta ja esittelen teille maton sitten kun sen aika on.

Torstaiterveisin liian-innokas-sekoileva-matonkutojamuia-80

 

HÄÄBINGOMUIJANA RAKKAUSJUHLISSA

Olen ollut elämäni aikana ehkä parissakymmenissä häissä. Mukavia juhlia ovat olleet kaikki, mutta varmasti koskettavimpia ne, joissa hääpari on ollut itselle läheinen ja on saanut seurata heidän elämäänsä läheltä muutenkin. Jos joku joskus rakkauttaan juhlii ja minut häihinsä kutsuu, olen kyllä todella otettu siitä, että haluavat minutkin paikalle. Ja olen äärettömän onnellinen heidän rakkaudestaan. Jotenkin tässä neljänkympin korvilla on nähnyt ja kokenutkin sen verran, että mitään asioita ei pidä samalla tavalla tai millään tapaa itsestäänselvinä niin kuin vaikkapa parikymppisenä piti. Huomaan sen siitäkin, kuinka alkaa itkettää kaikki puheet, joissa puhutaan rakkaudesta. Mulla on välittömästi hanat auki.

Mun omassa ystäväpiirissä ei ole koskaan ollut varsinaista hääbuumia. Toki muutamat ovat mennä päräyttäneet naimisiin, mutta ei niin, että olisi ollut kesän viikonloput täynnä polttareita ja hääjuhlia. Häät ovat juhlina aina niin omanlaisensa, niissä näkyy hääparin oma tyyli ja juhlat muodostuvat aina juuri heidännäköisikseen. Ikinä ei etukäteen voi tietää tarkalleen mitä on luvassa ja siksi häihin on aina kutkuttavan jännä mennä. Tykkään häistä. Oikeastaan tykkään ihan hulluna.

Se, että ystäväpariskunta menee naimisiin pitkän yhdessäolon jälkeen, tuntuu pakahduttavan ihanalta, vaikka toki tietysti suloiselta tuntuu sekin, jos joku menee siinä rakastumisen huumassa suhteen alussa. Rakkaus jos joku, on täydellinen syy juhlia. Mun ajatus karkaa kokoajan kaikkiin ihaniin häämuistoihin. Siihen, kun isi ja äiti meni naimisiin ja mun tukka oli käherretty ihanasti silleen kaarelle sisäänpäin. Tai kun tanssittiin jotain lambadaa 90-luvun alussa enoni talvihäissä ja kaikilla naisilla oli jotain mahtavaa musta-kultaista sen muodin mukaista täydellistä juhla-asua päällään, oli hulvattoman hauskaa ja ihan mahtavaa saada tanssia yömyöhään aikuisten ja serkkujen kanssa. Tai kun pidin veljeni häissä puheen, jonka suunnittelin edellisiltana äkkiseltään ja repesin itkuun aivan täysin kesken puheen. Tai kun juhlittiin ystävän häitä, jonne kehiteltiin toisen ystävän kanssa puhe edellisen puheen aikana, koska meilläkin oli niin paljon ihanaa sanottavaa sulhasesta. Tai kun juhlittiin ihania elohäitä pimenevässä illassa vanhojen työkavereiden kanssa suloisesti laitetussa puutarhassa. Tai, kun kavereiden bändi soitti ystävien superkauniissa häissä ja koko paikka oli täynnä rakkautta koko illan. Tai mun lempitarinani, kun ensin nappasin hääkimpun ja sen jälkeen löysin täydellisissä rakkaushäissä pöydältä yksinäisen rihkamasormuksen ja tutustuin uuteen ihmiseen ja mentiin vitsaillen leikisti naimisiin, koska olihan se sormuskin ja käytiin katsomassa tähtiä katolla ja pussailtiin yömyöhällä.

Tänä syksynä pääsin juhlimaan ihanaa Annaa ja Juhoa. Anna on mulle kuin pikkusisko, se sellainen, joka on aina kuitenkin viisaampi ja fiksumpi kuin minä, vaikka olen häntä monta vuotta vanhempi. Ollaan tunnettu yli vuosikymmen ja aina se on ollut yhtä rakastunut Juhoonsa. Tuntui todella ihanalta saada olla juhlistamassa heitä. Suuren kunnian sain myös, kun sain tehdä juhliin hääbingon. Sen sellaisen, joka on jokaisen paikalla pöydässä odottamassa ja jota täytellään sitä mukaa, kun keksii kuka on mitäkin. Tää on yks mun lempiasioitani hääjuhlissa, vaikkakin se jää useimmiten vähän piiloon siellä muun ohjelman seassa ja se on tietty tarkoituskin, että sitä pelaillaan taustalla. Olen tehnyt hääbingoja aiemminkin, veljeni häihin ja tänä vuonna myös ihanan Pajun hääjuhliin (kuva alla). Enkä muuten koskaan ole häissä muistanut itse pelata bingoa. Ehkä siksi, että aina bingoa tehdessä jo mietin, että kukahan on kuka, jos tunnen häävieraista edes muutaman. Bingoon keksityt 25 osumaa ovat siis aina hääparilta tulleet vihjeet ja ne ovat hulvattomia! Olisi ihanaa keksiä vastaavia myös omista kavereista. Jos joskus menen naimisiin niin todennäköisesti ensimmäisenä alan suunnitella hääbingoa. Tai luultavasti seuraavissa juhlissani, ovatpa ne mitkä tahansa, on ystäväbingo – aaaaaaaah mikä loistoidea! Saa käyttää! 


 

RAKAS PÄIVÄKIRJA, TÄNÄÄN OMPELIN SITRUUNAN. TV. TIINA

Harvoin oon niin paljon kuvattavana likaisessa tukassa kuin eilen, ajattelin äsken. Se on kyllä totta. En jaksanut pestä hiuksia aamulla, koska tykkään enemmän hiusten iltapesusta ja koska mitään varsinaisia menoja ei ollut suunnitelmissa ja kamala pänsärkykin iski aamulla, niin mitäpä sitä.

Aloitin lapsena aina päiväkirjamerkinnät, että rakas päiväkirja, koska olin muista kirjoista ja lehdistä lukenut, että niin se kuuluu tehdä. Muuten en oikein osannutkaan kirjoittaa päiväkirjaa. Seitsemänvuotiaana sain joululahjaksi upean halinalle-päiväkirjan, jota kyllä sinniikkäästi kirjoitin sivun päivässä. Vuoden ja kolme kuukautta se kesti. Kirja ei ole enää tallessa, mutta muistan sieltä muutaman jutun. Ainakin klassikon: Rakas päiväkirja! Tänään en tehnytkään mitään. Tv. Tiina. Tuohan olisi täydellistä sekä nykyajan Tiinalle, että nykypäivän seitsenvuotiaille kaikessa tässä tekemisen hullunmyllyssä. Toisinaan kirjoitin, että enoni oli käynyt kylässä tai että kaveri oksenis balettitunnilla syömänsä makaronilaatikon tanssilattialle. Teininä yritin uudelleen kirjoittamista, oikein sellaista avautumista fiiliksistä ja jostain poikajutuista (joita mulla ei edes ollut), mutta kun joskus sitten erehdyin lukemaan kirjoittamaani – yyyh, se oli ihan hirveää! Lopetin sen siihen hetkeen.

Mutta sitten taas, nyt vuonna 2018, oon omanlaiseni tarinoitsija, tykkään selittää juttuja ja muistella, semmosia ihan tyhjänpäiväisyyksiäkin ja joskus myös ihan oikeita juttuja. Niin siksipä mää kai halusin kirjoittaa tästä sitruunatyynystäkin enemmän kuin vaan instakuvan verran.

Mulla oli alkuviikon ihan hirveä päänsärky. Sitä ei oo koskaan varsinaisesti diagnosoitu migreeniksi, mutta välillä kärsin todella kovista kivuista. Toisinaan se johtuu ihan vain lihasjumista ja joskus stressistä. Oli aikoja, kun pää oli kipeä 4-5 päivää viikossa ja jälkeenpäin näen yhteyden kyllä järkyttävään sen hetkisen elämäntilanteen aiheuttamaan stressiin. Nykyisin särkyjä on harvakseltaan, mutta joka kerta se on yhtä kauheaa. Tällä kertaa kipu oli oikealla puolella päätä ja ihokin oli tuntoherkkä, tuli paha olo ja vain haukottelu helpotti oloa. Mikään lääke ei tuntunut auttavan. Kunnes sitten joku auttoikin ja kipu katosi. Se päänsäryn jälkeinen olo, kun tuntuu, että aivan kaikki asiat maailmassa ovat taas mahdollista ja voi taas tehdä kärrynpyöriä – se on ihana olo!

Eilen kuitenkin yhtäkkiä tuli taas tunne, että särky iskee takaisin, joten päätin ottaa käyttöön köllöttelykeinon. Se tarkoittaa sitä, että menen peiton alle (vaatteet pois!), vedän paksun untuvapeiton korviin saakka ja pään alle sopivan pehmoisen tyynyn (lempparini on joskus Familonilta saamani viilennystyyny, se on samaan aikaan pehmeä ja viileä!). Makaan täysin suorana peiton alla kuin pesässä. Laitan (rauhallista lempi)musiikkia soimaan ja makoilen vain. Kuuntelen kehoani siinä lämpöisyydessä, keskityn itseeni ja kehooni ja päätä voin sen verran käännellä, että löydän sopivan asennon ettei orastavaa kipua tunnu. Laitan ehkä kellon soimaan vaikkapa vajaan tunnin päähän. Siihen saa nukahtaa, mutta usein vain pelkkä makaaminen riittää ja erityisesti tekee hyvää.

Eilen tuona hetkenä keksin, että haluan tehdä tyynyn. Sitruunatyynyn. Sellaisen joka sopii olohuoneen väreihin, jotka ovat tällä hetkellä hyvinkin kirjavat, mutta jotenkin äärimmäisen suloiset ja syksyisetkin. On paljon liilaan taittavia vaaleanpunaisia sävyjä, oranssin ja okran sävyjä, mintunvihreästä metsänvihreään ja sähkönsinistä. Muistin, että edellisiltana yhtä kenkää etsiessäni (älä kysy miksi etsin sitä juuri sieltä mistä etsin, nimittäin kangaslaatikoista!) vastaan tuli pala Hakolalta mulle jäänyttä samettia. Nousin peiton alta, puin, otin kankaat ja ovikello soi. Ystäväni tuli kylään.

Tykkään siitä, kun joku on mun seurana kun teen jotain, koska silloin mulla jää haaveilut haaveilematta just sillon ja tehokkuus on melkoinen. Samalla, kun juoruiltiin ja juotiin keskiviikkogeeteet (koska en tarjoile kahvia, niin keksittiin, että tästäpä uusi klo 17.20 perinne joka keskiviikkoon) (ja seljankukkatonic oli ihan tajuttoman hyvää, vaikka toki olin ostanut pullon ainoastaan ulkonäkönsä puolesta) (ostan toistekin), minä ommella hurautin sitruunalle silmän ja pusuhuulet. Yhdessä neulattiin tyynyn oikeat puolet vastakkain ja kohta ystäväiseni olikin jo kuvaamassa mua tyynyn kanssa sohvalla.

Sitruunatyynystä tuli ihana. Geeteet oli hyvät. Ystävyys on lovely asia. Makoilu peiton alla on aina hyvä asia. Tykkään itsessäni siitä, että oon monesti tuumasta toimeen -muikkeli, kun niikseen käypi. Mikähän vois olla seuraava hedelmätyyny?

KESÄN 2018 VIIMEISET FESTARIT // LIL’FEST

Yksi piirre, jota ihmisissä rakastan on se, että kun jotain keksitään, pistetään hihat heilumaan ja saadaan aikaan jotain mielettömän hienoa. Sain loppukesästä viestin ystävältäni, jossa hän kysyi, milloin mulle olisi hyvä ajankohta, kun hän järjestäisi festarit kesäpaikassaan Pikku-Pemberleyssä. Ihanaa tuossa viestissä oli moni asia: se, että hänelle on tärkeää, että juuri minä pääsen paikalle, koska kuulun ns. peruskallioon tai ystävien muodostamaan perheeseen, miksi sitä nyt haluaakaan kutsua. Tai oikeastaan vielä ihanampaa oli jatkokysymys tähän, kun olin ensin todennut, että ajankohtavaihtoehdoista mulle oikeastaan käy vain toinen viikonloppu ja sekin vain puoliksi, että pääseehän mun miesystäväni varmasti sitten koko viikonlopuksi. Mikä mieletön läikähdys tuntuikaan, sillä olen siis löytänyt tuohon rinnalleni ihmisen, josta mun ystävätkin tykkäävät niin paljon, että minuntkin voi vähän hupsusti sivuuttaa. Aivan ihanaa, sanon minä.

Niin siis mitkä festarit? Eivät varsinaisesti mitkään ns. oikeat festarit, vaan siskosten ystävilleen järjestämä viikonloppu mökillä, jonne oli rakennettu puitteet ihan viimeisen päälle. Oli itse tehty, metsästä kaadetuista puista rakennettu lava, jossa ihanat ja kauniit valot. Soittajat toivat äänentoistojutut ja musavehkeet. Vimpan päälle kaikki. Lavan edessä oli katsomo penkkeineen, räsymattoineen ja drinkkibaareineen. Piharakennuksen vanhaan heinävarastoon oli tehty Klubi kauniine sisustuksineen (se kaikki on siellä kyllä vuodenajasta toiseen, mutta silti!), pellolle oli niitetty tilaa parkkipaikalle ja saunan edustalla lammen rannalla oli tietty telttaleirintä. Kaikista kaunein kohta oli silti omenapuun juurelle rakennettu huussi. Pissalla pitsiverhojen ja matalien puisten sermien takana, kynttilöiden loisteessa ja satunnaisesti jalkojen juureen tipahtelevia omppuja varoen, täydellinen kokemus.

Iltaan kuului Irmã ja siskot -kuoron esityksiä, meditaatiohetki soitinten kera sekä live-karaokea, jossa bändi soitteli oikeastaan just niitä biisejä mitä heiltä pyydettiin. Ystäväni Riikka oli mitä loistavin DJ (joka oli viikonlopun jäljiltä buukattu ainoana varmana kiinnityksenä ensi vuotta varten, oli sen verran kovan luokan laadukas DJ!). Itse tajusin vasta paikanpäällä, että tietystihän mulla pitää pitää BINGO! Jos olisin aiemmin tajunnut, olisin ottanut mukaan omat bingovehkeeni ja kauniit kupongit, mutta ei se mitään, oon aina valmiina emännöimään bingoa ja äkkiäkös minä yhdet numerolappuset ja bingolaput kirjoitan. Ainakin kaverin avustuksella tuplanopeudella.Se mun bingoesitykseni olikin kyllä loistava. Siinä vaiheessa bändi oli jo soitellut aikansa lavalla ja soitto vaan jatkui. Minä nousin lavalle (joka oli muuten pirskatin jännittävää, vaikka lava ei varsinaisesti ollut mitenkään suuri tai korkea tai mitään ja yleisönkin tunsin suurimmaksi osaksi, mutta se, kun menet siihen ja on mikrofoni ja kuitenkin ihan oikea YLEISÖ, niin jännitti yhtäkkiä hulluna ja ihan hirveästi!) ja miehet jatkoivat soittoaan ja sitten ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa, kuin alkaa bingoemännöimään puhelaulaen! Täysin puskista ja yllättäen. Ja se oli M A H T A V A A ja IHANAA! Bingo oli hulvaton ja tietysti kaikki kaverit ja ystävät vain kehuivat sitä, mutta ajattelivatpa mitä tahansa syvällä sydämessään, niin minä olisin sitä mieltä, että BINGOEMÄNTÄ TEKEE KYLLÄ KEIKKOJA – SAA ALKAA BUUKKAAMAAN, mullahan on bändikin jo valmiina! Sideways, täältä tullaan!  Festareiden perjantai oli selvästikin vain alkusoittoa lauantaille, jolloin oli ohjelmaa ollut koko päivän verran ja johon en harmikseni enää päässyt osallistumaan. Oli ihanaa, että lapset, aikuiset ja koirat olivat tervetulleita ja melkoista menoa kaikilla olikin. Ystäväni oli tehnyt ihan oikean, visuaalisesti upean ohjelmakartankin, vaikka ei siellä taidettu kyllä aivan sen mukaan mennä, mutta mikä ihana idea ja viikonlopun runko sekin. Olin ja olen edelleen vähän pakahduksissa kaikesta siitä kauneudesta ja ihanuudesta miltä siellä tuntui ja näytti ja oli olla. Lempeästi ja makoisasti nukutun yön jälkeen lähdin ajelemaan kohti Nokiaa ja rakkaan ystäväni hääjuhlia. Silti, nämä kesän viimeiset festivaalit olivat ihanat, suloiset ja juuri sopivat päättämään festarikesän 2018.  



 

IHANA JA SULOINEN FLOW FESTIVAL 2018 – MIELETÖN KAVERIKUVAKOOSTE KUKKASEPPELEINEEN

Kirjoitin edellisessä postauksessa, että tiskaan tiskit ennen ystävän saapumista ja laitan pedin valmiiksi. En mää tainnut tehdä kumpaakaan ihan kunnolla. Pahoitteluni siitä. En ehkä taitellut lakanoita patjan alle kauniisti ja tiskannut kaikkia astioita, mutta tiiättekö… Flow oli silti ihana. Tämä postaus kertoo siitä ja sisältää paljon kaverikuvia. Tekisi mieli kirjoittaa, että Flow yksi kesän parhaita juttuja, kuten onkin, mutta taidan kategorisoida niin monta kesäviikoloppua samalla tavalla, että syököhän sen sanominen niitä kaikkia, kun aina vaan hehkuttaa. No, sanon silti! Että on!

Joka vuosi Flowta tavallaan odottelee jo sieltä toukokuusta lähtien. Toivoisi kesän kulkevan hitaasti eteenpäin, ettei se ikinä loppuisi, mutta samaan aikaan kesän viimeinen viikonloppu tuntuu kutkuttavan suloiselta siellä jossain kaukana elokuussa. Nyt kun viikonlopusta on jo muutama päivä aikaa, ja lukujärjestykset ja syysarki on pikkuhiljaa valtaamassa kesän sulattamia aivoja, on niin mukava palata muutama päivä ajassa taaksepäin. Tervetuloa mukaan!

KUKKASEPPELEASUT

Tämän vuoden hauskin Flowhun liittyvä pukeutumisjuttu oli se hauska somessa kierrellyt kuva, jossa oli listattu asiat, joita festivaalivierailta saattaisi bongailla. Se oli hauska, vaikka mielestäni Flowssa ei sen kummemmin erityisen erikoisesti ole koskaan pukeuduttu, kuin missään muillakaan festareilla, vaan siellä on vain kauniita ihmisiä juuri heidän oloisissa asuissaan vähän kreisimmällä twistillä. No, itsekin olin vähän hädässä, että mitä sitä päällensä pistäis, kun en ehtinytkään ommella aikomaani persikanväristä lapsuuden lempiasuani aikuiskoossa. Alkoi vähän mietityttää kukkaseppeleetkin, kun olivat listattuna siihen listaan, että mitä jos kaikilla muillakin on! Emmää sitte halua. Mun asukriiseily on kuitenkin sellaista leppoisamman sorttista, että mää en edes kokeile asuja etukäteen. Tiedän sitten päälle pistäessäni, että onko se hyvä ja jos on niin sitten sillä mennään. Ihan hyvät asut löytyivät. Perjantaina päädyin kokopunaiseen asuun sortseja, paitaa ja takkia myöten ja päähän Arboin&Mainingin kreisi kukkaseppele, joka ei säästä hätkähdä tai ajankulusta kuihdu. Lauantaiaamuna tekaisin uuden seppeleen sen päiväisiin vaatteisiin sopivan. Kyllä, tekaisin. Laura köllötteli sohvalla ja samalla vähän juoruiltiin ja minä leikkelin paperikukkia ja pursottelin kuumaliimaa ja tsidim, seppele valmistui kuin itsestään! Sunnuntai oli niin kepeää ja rentoa kolmatta päivää jo, että melkein mitä vaan päälle ja lippis päähän ja menoksi. Kaikissa vaatteissa oli oikein mukava olla. 

KOHTAAMISIA

Hauska juttu sattui, kun oltiin lähdössä kohti aluetta lauantaina. Meidän kotipihalla oli muitakin ihmisiä matkalla festaroimaan, sellaisia naapureita tai heidän tuttaviaan, joita en tuntenut. Heistä yksi huikkasi jotain että: tykkään susta, sulla on ihana blogi! Kiitin ja tuli tosi hyvä mieli. Käveltiin siinä kuitenkin Lauran kanssa perätysten ja naureskeltiin, että kummallekkohan se sen meistä sanoi. Ehkäpä ja luultavasti meille kummallekin, tietysti. <3

Flown isoin fanimomentti oli, kun tapasin Muijavaaran Venla Vaattovaaran! Hän oli eilen vieraana Laura Frimanin ohjelmassa Radio Helsingissä ja siellä juttelivat just fanityttöydestä. Mää oon kyllä mieletön Muijavaara-fani, koko se projekti, johon hän taiteilee ihania muijia ja koko muija, ihan mahtava tyyppi. Ja meistä on nyt yhteiskuvakin! JEE! Kantsii ottaa instassa seurantaan, jos ette vielä seuraa. Ihan ihana muija!Muistatteko vielä, kun olimme kesäkuussa Bättre Folkissa Hailuodossa ja päädyttiin Hesarin tekemään juttuun? No, se on sellainen sanonta kuin, että ei festaria ilman haastattelua, jonka keksin just, koska tällä kertaa päädyin Riikan kanssa Yle Femin uutisiin (noin kohdassa 7:20). Nauratti, koska ihmisiä oli tuhansia ja just me satuttiin olemaan siinä. Terkkuja äidille, että teeveessä oltiin!Yksi hauska kohtaaminen sattui myös lauantai-iltana. Oli myöhä, ystävät oli kadotettu yhtä lukuunottamatta ja mentiin siinä vielä kurkkaamaan illan viimeiset tamppaukset Backyardille, kun vastaan tuli mies, joka pysäytti mut. Katsoin, että on vähän tutun näköinen, mutta etten tunne häntä. Selvisi, että hän oli mun kaikkien aikojen ensimmäinen Tinder-mätsi viiden vuoden takaa! Ei koskaan nähty, mutta jonka kanssa oli hauskat juttelut tuolloin, kun Tinderin pystyi selaamaan läpi noin kymmenessä minuutissa, koska siellä oli niin vähän tyyppejä. Huvitti hulluna tällainen hauska kohtaaminen ja näytin kuulema hyvältä edelleen, hehe. Vaikka senhän kyllä tiesin haha!

Kaiken tämän päälle se tärkein, että sain viettää koko viikonlopun maailman parhaimmassa ystäväseurassa. Ihanasti lällyillen rakkaan miehen kainalossa ja ystävien ympäröimänä. Meillä on ollut kavereiden kanssa useamman vuoden ajan alueella tapaamispaikka, jonne voi aina mennä jos eksyy tai ei tiedä mitä tekisi. Tai kun tekee mieli istua vaan alas ja syödä tai juoda taikka katsella ja kuunnella päälavan esiintyjiä, siitä näkee hyvin. On hauskaa, kun siihen tulee sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa ei ole sopinut mitään, että nähtäis, mutta he vaan muistavat (tai ovat lukeneet mun fb-päivityksen, jossa joka vuosi muistutan paikasta) paikan ja tulevat siihen siksi. Sijainti on ihan huippu, ei ehkä se kaikista eteerisin ja suloisin, mutta käytännöllinen, kiva ja leppoisa ja siinä kyllä kohtaa ihmisiä ja voi hyvin seurata ohikulkevia. Flowssa kyllä parasta ovat ihmiset, tutut ja tuntemattomat ja ne kaikista itselle rakkaimmat ystävät. Riikka niin hyvin sanoi tv-haastattelussa, että joskus Flow on vuoden ainoa tapahtuma, jossa joitain ihmisiä näkee. Eli vähintäänkin melko tärkeä, sanoisin! Sunnuntaiaamuna tuntui entistäkin enemmän sille, että pitää muistaa aina (tai edes välillä) sanoa niille ihanille ja rakkaille se, että kuinka tärkeitä ovat, koska kaikki voi loppua ihan yllättäen.Tämä kuva on otettu tapaamispaikalta, ihan jos pikkuisen siirtäisi tuota puuta, niin takana laulaa luikuttelisi Lykke Li. <3
MUSIIKKI

En tehnyt etukäteen mitään tarkempaa aikataulua, mitä artisteja haluan ja aion nähdä. Merkkasin kyllä Flown äppiin kyllä ne mitkä kiinnostivat, mutta en sen kummemmin miettinyt saatika tehnyt jotain suunnitelmaa, että minne ja milloin. Siksi ehkä kävikin niin, että ilahduin niin paljon ystävien näkemisestä että seura meni aina keikkojen edelle. Missasin muutama mitkä olis olleet kivat nähdä. Ei mahduttu Kamasi Washingtoniin muuten kuin jonottamaan liikkumattomaan jonoon ja Moses Sumney kuunneltiin Balloon Stagen ulkopuolella muikkuannoksia syöden. Bonobo meni, kun menin ystävää vastaan portille ja tajusin sen vasta, kun oli liian myöhäistä. Mutta ne mitkä ilahduttivat ja joiden keikoilla kävin, olin ja tanssin ja jotka ovat erityisen maininnan ovat ansainneet, tulevat tässä: Peu (mahtavaa!), D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. (ihan M I E L E T Ö N, vitsit mitä muijia!!), Anna Puu (tykkäsin kaikesta kimaltavaisuudesta ja siitä ylipäätään, että hänellä siellä keikka Flowssa oli), ALMA tietysti ja Lykke Li, FEVER RAY (!!!) ja yllärinä myös Kendrik Lamar, koska onhan se maagista, kun kaikki festivaalivieraat hurmioituvat jostain ja itsekin venyttää kotiinlähtöä artistin takia, jonka biisejä en osaisi nimetä yhtäkään!

TUNNELMA

Onhan se aina yhtä maaginen ja ihana, joka vuosi. Aina on ne uudet jutut ja silti paljon tuttua ja turvallista, sellaista siis, että tietää, että silmä lepää. Se hetki, kun elokuun ilta alkaa kääntyä valosta pimeyteen ja valot alkavat loistaa upeammin ja upeammin. Minne vain menee, näyttää kaikki niin kauniille. Ilman ihmisiäkin näyttäisi, mutta ihmisten kanssa miljoona kertaa hienommalle. Tähän paljon sydämiä, vähintäänkin yhtä paljon kuin sinne yhden talon seinälle oli heijastettu!

KOHTA SATAA

Sää kiinnostaa aina. Minuakin, vaikka en ihan hirveästi siitä stressaakaan eikä mua juuri koskaan haittaa sade tai erikoiset säätilat, mutta silti aurinkoinen ja lämmin voittaa aina sateen ja kylmyyden. Sää oli siis ihan ok perjantain ja lauantain, mutta vielä lauantaina säätiedote lupasi sunnuntaiksi sadetta 99% varmuudella. Arvakaapas mitä mää silloin päätin ja hoin kaikille sääpohtijoille: päätin uskoa siihen yhteen prosenttiin, siihen, että ei sada! No, satoiko sunnuntaina juuri yhtään siellä missä minä olin? No ei! Komiat ukkosjyrinät kuului päivällä, kun vielä makoilin kotona peiton alla, mutta vain muutaman hassun sadepisaran näin ripsivän. Ihanaa ajatella, että mun yhden prosentin uskomuksen takia ei satanutkaan, hehe. Tästä päästään aasinsiltana siihen, että pohdittiin viikonloppuna myös sitä, että jos Flowssa on noin 60 000 kävijää (en tiedä lukuja, mutta tää oli olettamus) viikonlopun aikana, niin sehän on noin yksi prosentti suomalaisista. Se on aika monta ihmisitä nauttimassa visuaalisesta ilotulituksesta ja hyvästä musiikista ja aivan mahtavasta ruuasta, ihmisistä ja kauneudesta. Oli ihanaa olla osa sitä. Kiitos Flow Festival – ensi vuoteen!Lopuksi vielä asioita, joita mietin tätä tekstiä kirjoittaessa:

  • Jos jotakuta kiinnostaa mun edellisvuosien festarikukkaseppeleet, niin niihin löytyy tutoriaali täältä.
  • Jos joku tarvitsee tulostettavan, muitaihaniamaisen lukujärjestyksen arkeaan järjestelemään, niin se saa täältä.
  • Jos tämän verran Flowta ei riittänyt, vuoden 2017 postaus on olemassa myös!
  • Älä unohda hehkuttaa Shelterin muikkuannosta ja possuannosta, olivat parasta festariruokaa IKINÄ!
  • Jos luulet, että osa meistä on raskaana, kun vatsat pullottavat, niin ei, ei olla kukaan, meillä on vaan tarvittaessa pullistuvat vatsat.
  • Muistutuksena minulle: kerro kaikille kuvissa olleille, että ovat tärkeitä, ihania ja rakkaita!

Kuvausavusta kiitos rakas helluni ja Pinja. <3

DO IT YOURSELF – MATONKUDEJAKKARA

Tykkään ihan hirmuisesti siitä tapahtumaketjusta, joka joskus tapahtuu, kun yksi asia johtaa toiseen yllättävään, mutta joskus mielessä olleeseen asiaan ja siitä loppujen lopuksi taas johonkin mitä ei olis hetkeä aiemmin osannut odottaa ja jos lopputuloskin miellyttää, niin hei mikäpäjottei hei kuulkaas.

Me lähdettiin viemään laina-autoa parkkiin tässä yksi päivä tyttäreni kanssa. Päätettiin siinä autolle kävellessä, että ajellaankin Ikeaan syömään. Pitkästä aikaa oltiin aivan kaksin, mikä oli mukavaa jo itsessään ja että saadaan kurkattua siinä samalla pari puuttuvaa juttua. Ikeassa tyttäreni bongasi oranssin metallijakkaran. Melkein ohitin sen, kunnes muistin, että tämähän oli se jakkara, josta on penkkiversiokin. Ja aivan kuin olisin joskus nähnyt siihen tehdyn matonkudekuorrutuksen tai sitten oltiin sellaista vaan joskus ideoitu kaverin kanssa penkillä istuskellessamme. No, ainakin idea oli jäänyt päähäni ja tsadaa, siinä se jakkara nyt nökötti nokan edessä seitsemän ja puolen euron hintalapulla.

Seuraavassa hetkessä oltiinkin jo Lankamaailman matonkudeosastolla. Vaaleanpunainen ja liila kuderulla kainalossa matkalla kassalle. On ihanaa, kun joskus on mahdollisuus siihen, että ideasta toteutukseen voi pyrhältää samointein. Ajeltiin kaikkien tarvikkeiden kanssa kotiinpäin ja vietiin autokin sinne parkkiin, joka alkuperäinen suunnitelma oli. Kotona istahdettiin keittiön lattialle siihen ihan älyttömimpään paikkaan keskelle kulkuväylää, kasattiin jakkara ja alettiin hommiin. Valitettavasti siitä ei ole kuvaa, mutta se olisi ollut kuvauksellinen hetki. Pakkausmateriaalit levällään, äiti ja tytär penkin kimpussa matonkuteineen. Aika ihana kesälomahetki tyttären näkökulmasta äidin ajattelemana ainakin. Juttelua niistä näistä ja yhteistä puuhaa, arvokasta aikaa.

Toteutin matonkudekuorrutuksen niin, että leikkasin noin vaaksan mittaisia pätkiä matonkuteesta ja vetäisin ne ryijysolmulla penkin ritilöistä läpi. Ei mitään sen kummempaa. Värit yhdessä sopivasti sekaisin. Ostin kaksi rullallista Venla-kudetta ja molempia jäi pienet nyssäkät eli määrä oli just sopiva. Muistan kuinka joskus vuosia sitten tein musta-valkoinen kylpyhuoneen maton ryijytekniikalla ja mulla oli sotkuisia kudevyyhtejä ja leikkelin vanhoja vaatteita kuteiksi. Tuollainen valmis rulla on kyllä niin helppo vaihtoehto niihin nähden.

En malttanut olla tekemättä jakkaraa lähestulkoon siltä istumalta valmiiksi. Niinpä lasten mentyä nukkumaan siirsin työmaan olohuoneeseen ja katsoin muutaman jakson Vain Elämäätä ja pari Handmaid’s Talea. Oli aivan ihanaa pitkästä aikaa, siis todella pitkästä aikaa, ihan vain tehdä, olla ajattelematta mitään muuta, antaa käsien tehdä ja silmien katsoa ruutua ja jos jotain ajatustoimintaa on, niin ne liittyvät vain noihin asioihin. Viime kuukausina sellaisia hetkiä on ollut tosi vähän. Käsityöflow on ollut vähän kadoksissa. Mun kohdalla siihen flowhun tarvitaan elokuvia ja sarjoja ja erittäin mieluisa käsityö. Tuossa hetkessä kaikki oli täydellistä.

Mitäs sanotte, miltä se näyttää? Minusta ainakin se on tosi kiva. Se on just hyvä tuohon työpöydän viereen, sillä tykkään nostaa välillä jalat ylös ja mulla jos jonkinlaisia pallinkorvikkeita siinä pyörinyt. Oranssin jakkaran jalatkaan eivät oikeasti voisi olla minkään muun väriset, niin hyvin ne sopivat sohvalla lekotteleviin samansävyisiin tyynyihin. Tulipa muutenkin aivan tosi kiva fiilis olohuoneeseen, pieni raikastus noin pienellä jutulla.

JÄRISYTTÄVÄN IHANASTI KESÄN KORVILLA TÄMÄ TOUKOKUU

Ei sais vissiin joidenkin sääntöjen mukaan hehkuttaa asioita näin paljon, kuin mitä oon viime aikoina tehnyt. Pelkkää lovee, pirskatti vieköön, ihan hirveetä! No eipäs siinä, mä oon itse korviani myöten rakastunut mun yksityiselämässäni (jota tietty teille pikkuisen raottelen välillä) ja tämä toukokuu on ollu niin ihana, niin mitä tässä muuta voi kuin hehkutella!

Listasin syitä, miksi toukokuu on niin LOVELY, kuten äitini ruukaa sanoa:

  • Vappu! Vaikka silloin usien on ja oli tälläkin kertaa hitusen vilpsakka sää, niin onhan se myös aivan ihana kevään aloittajaisjuhla. Ilmapalloja kaikkialla, serpentiiniä ja piknikkejä säässä kuin säässä!
  • Äitienpäivä! Leikittelen joka vuosi ajatuksella, että äitien- ja isänpäivä olisivtkin toisinpäin. Ei se kävis, koska äidit on useimmiten kuitenkin enemmän kukkaihmisiä ja tämä kaiken kukkaloiston alkuhuuma äitienpäivän korvilla on täydellistä. Mun tavoitteeni elämässä on se, että lapset oppisivat, että toisivat mulle aina suloisen kukkakimpun äitienpäivänä. Ettei niillä tarvitsisi miettiä mitä kukkia tuoda, vaan tietäisivät, että mitä överimpi ja hassumpi, sitä suloisempi. Tää on vielä koulutusvaiheessa tää juttu, sillä ei tullu kukkakimppua tänä vuonna ei..
  • Kaikki muutkin kukkaset, joita luonto meille antaa: leskenlehdet, valkovuokot, voikukat, kirsikankukat.. Yhtäkkinen kukkaloisto kaikkialla ja se on aivan tajutonta.
  • Keväänvihreä! Se vihreän sävy ei ole mun suosikkisävy mitenkään missään muualla, mutta toukokuun vihreä, kirkas vaalea vihreä – se on lupaus tulevasta, kutkuttava, raikas ja täynnä onnea.
  • Yhtäkkiä kalenteri on täynnä juhlia! Ensin se vappu, sitten äitienpäivä, työpaikan kevätkemut, ystävän polttarit, toisen häät, syntymäpäiväjuhlia ja sukulaislasten rippi- ja valmistujaisjuhlia sekä kaikki maailman siisteimmät festarit viikkokalenteriaukeamilla ihan just. Ihan pikkiriikkisen ahdistavaa, kun pelkkä oleminenkin olisi raikastavaa, mutta jos ahdistuksen selättää, juhlat ovat ainoastaan ihania!
  • Vaatteiden väheneminen! Se on joka kerta yhtä jännittävää ja hurjaa. Paljastaa ihoa kaistale kaistaleelta enemmän. Vielä kreisimpää, jos käy näin, että yhtäkkiä pölähtää tällainen mieletön helleaalto ja voisi mennä rannalle, mutta ei oo vielä edes sääriään paljastanut ja sitten siellä rannalla voisi samantein hillua alusvaatestailissa bikinisilleen. Mutta kuinka ihanalle se ihon paljastaminen auringolle tuntuukaan pitkän pitkän syksyn, talven ja kevään jälkeen! Kunhan muistaa aurinkorasvat
  • Lupaus tulevasta, sitä toukokuussa on! Aina tuntuu, kuin nurkan takana odottaisi seikkalu ja rakastuminen. Sitähän siellä oikeastaan onkin, kesään nyt ainakin. Suomen kesään, maailman ihanimpaan. Joka vuosi kesä on aivan täydellisen ihana, vihreydessään ainakin jos ei lämpimyydessään.
  • Jokainen lämmin toukokuun päivä on BONUSTA. Sellaista ekstraa kesän päälle, jos lämpimiä päiviä pitäisi kesän jälkeen laskeskella ja millainen sää oli. Toukokuussa harvempi vielä lomailee, mutta jos töiden ohella voi nautiskella töitä etäpäivinä ulkona tai käydä uimassa tai tehdä muita kesäjuttuja jo toukokuussa, niin ne ovat pelkkää ekstraa.

Onko teillä lisäyksiä mun listaan? Kertokaa, olis kiva kuulla. Mää en äkkiseltään keksinyt muuta, koska käytin niin paljon ajatuksiani kesäkartan tekemiseen. Eikös tullut muuten hieno kartta! Siinä on listattuna mun kesähaaveet, -toiveet ja suositukset samassa. Jotkut jutut mulla on jo kalenterissa, että ne toteutan, jotkut taas ovat iäisyyden olleet kesälistoilla, että joskus nyt ainakin ne on toteutettava. Ja osa mahdollisuuksia, niitä hetkiä varten, että hei lähetäänkö seikkailuun? No lähetään!

 

 

 

PÄÄSIÄISMUNAKORISTELUITA JA VAIN YKSI MUNA JOKA KATOSI PAREMPIIN SUIHIN

Arvatkaapa mitä tein ensimmäisen kerran tänä vuonna? Puhalsin kananmunan tyhjäksi pääsiäiskoristeluita varten! Osallistuin Papershopin pääsiäismuna-työpajaan ja siellä puhallettiin ja kappas, se oli mun eka kerta. Jotenkin ollaan vuosien saatossa tehty lasten kanssa ainoastaan paperimassamunia, joten tällainen homma on jäänyt tekemättä. Melkoisia puhallusvoimia siihen kyllä tarvitsi.

Oli todella kivaa osallistua työpajaan ja inspiroitua muiden tekemisistä ja saada vain tehdä. Omat munani koristelin maaleilla, glitterillä, höyhenillä ja pienillä teipin paloilla.

Kotona jatkoimme pääsiäismuna-askarteluita yhdessä lasten kanssa. Puhaltelin (heh, aivan kuin tässä vaiheessa se olisi jo muuttunut leppoisaksi puhalteluksi – joo ei!) kananmunia tyhjiksi ja valtavasta askartelukaapista löytyi myös muutama paperimassamuna. Muutenkin käytimme pääasiassa vanhoja askartelutarvikkeiden jämiä. Tässä teille meidän perheen pitkäperjantaitervehdys pääsiäismunakimaran muodossa!
Tyttäreni koristelema paperimassamuna glitterillä ja lintukoristeella.Tyhjiksi puhalletut kananmunat, jotka upotin veteen, johon kaadoin tilkkasia kynsilakkaa, sillä tavoin saa kätevästi marmorimaisen pinnan ja pääsee eroon kynsilakkajämistä. Lopuksi päälle hieman glitteriä ja höyheniä.
Pilkullinen muna on paperimassaa, joka on koristeltu sekä teipin paloin että vesiväripilkuin. Ohuella mustalla tussilla voi helposti paperimassaiseen munaan piirtää vaikkapa kasvoja. Värikkäät munat ovat kynsilakkajämäkokeluita. Kolmivuotiaan koristelema muna, paljon liimaa ja paljon höyheniä.

Eskarilaisen versio: paljon glitteriä ja pari höyhentä!Sininen glitterimuna höyhenellä ja kuparimaalipilkuilla sekä kasvopiirustuksella koristeltu Mignon-muna, jonka näittekin jo postauksen alussa, että se ei kauaa saanut koristeena olla se muna. 

Ihanaa pääsiäistä kaikille Muita ihanian lukijoille – tosi mukavaa, kun ootte!

SULOISET VIRPOMISOKSAT

Joka vuosi tämä päivä yllättää. Muutama päivä ennen palmusunnuntaita sitä havahtuu, kun taloyhtiön facebook-sivulla kysellään, että kuka on tulossa virpomaan ja ketkä lapset ja minne ja moneltako. Kääk! Mistä pajunkissat löytää kaupungissa? Millaisia oksia, miten ne koristeltais? Onko meillä höyheniä? Eiku onko ne kaikki höyhenet askartelulaatikossa oransseja? Voiko joka vuosi koristella paperikukilla? Millaisia ne viime vuotiset olivat? Tai että onko lapset ees mulla sillon vai ovatko isillään?!

Onneksi on Hakaniemen tori, mistä oksat saa ostettua mummuilta kolmen euron nipuissa (kuten viimevuotinen pajunkissakranssikin). Ihan vähän kirpaisee ostaa oksia, joita saisi pellon laidalta leikeltyä itsekin. Aika helppoa on silti, kun samalla voi käydä ruokakaupassa ja ostamassa tavaratalosta hopeasamppoon tarjouksesta ja hurruutella raitiovaunulla kotiin. Ihanan kätevää jopa! Mutta se koristelu, mitä uutta keksis? Tai ainahan sitä voisi teipata höyhenet oksiin perinteiseen tyyliin… Mutta ei, emmää pysty! Kuumaliimapyssyt tulille, pompomit, höyhenet, piipunrassit ja paperikukkaset valmiiksi ja hommiin!

Lapset innostuivat tekemään supersöpöjä piipunrassihahmoja ja -sydämiä. Minä ihastuin täysin yksivärisiin koristuksiin. Kuinka ihanalta näyttikään pelkästään liilallla koristeltu oksa! Mun askarteluissa usein nähdyt paperiset rusetit pompomeilla ja piipunrassista väännetyt terälehdet, ne olivat mun tämän pääsiäisen oma tekemäni suosikki silti. Pojan tekemä sininen piipunrassisydän höyhenillä ja tyttären krokotiilioksa! <3 Kolmivuotias keskittyi enemmän maalaamaan eri värisillä maaleilla oksan vartta ja istuskelemaan sylissä.

Nyt on aamua varten odottamassa viitisenkymmentä oksaa. Toivottavasti riittävät. Ja hei, mikä näistä meidän perheen virpomisoksista on just sun suosikki ja millaisia itse teitte? Joka tapauksessa, oikein ihanaa palmusunnuntaita!

// Inspiraatioksi myös:  ja pääsiäisvitsat!





SYÖDÄÄN PALJON JUKURTTIA NIIN SAADAAN HIENO JÄÄTAIDETEOS

Tykkään tästä vallitsevasta talvisesta Helsingistä. Mikäli kavereiden ja tuttavien instastooreihin vertaan, niin on omani poikkeava mielipide. Mua ei palele juuri koskaan, rakastan lunta ja kovaa pakkasta. Kuljen onnellisena huopakengissä, villahousuissa, pipo syvällä ja älyttömän paksu kaulahuivi käärittynä kaulaan villakangastakki päällä. Jäätävästä naamajäätyy-tuulestakin saan sen tunteen, että on pirskatti vieköön ainakin elossa, heh! Ja mikä aivan parhainta, näillä säillä jääkalikoita saa jäädytettyä niin nopeasti ja helposti!

Olen jäädytellyt maitopurkkeihin ja ilmapalloihin vesivärivettä useana talvena, mutta näin paljon en koskaan aiemmin. Syötiin nimittäin viime viikolla aika monena iltana jukurttia ja vanukkaita, että saatiin riittävästi jäädytyspurkkeja. Väritin vesiä vesiväreillä, upottelin viimeisiään veteleviä tulppaaneja ja muita leikkokukkia, ja muutamaan purkkiin testasin glitteriäkin. Pari kalikkaa teimme niin, että jäädytettiin ensin puolet toisen värisellä ja kun puolikas oli jäässä, lorruuteltiin päälle toisenväristä vettä.

Aikaa kului tähän projektiin kyllä yllättävän paljon. Luulisi äkkiseltään, että nopeaahan sitä vettä kaataa purkkiin ja vie jäätymään ulos pakkaseen. Siihen päälle kuitenkin kaikkien niiden purnukoiden ja purkkien kääreiden saaminen jäätyneiden kalikoiden päältä pois, huh mitä hommaa. Itse kannoin muutaman purkin kerrallaan takaisin sisälle niiden jäädyttyä ja irroittelin pahvit ja muovit ympäriltä pois. Yleensä aiempina vuosina olen repinyt ne ulkona, mutta sormet ovat joka kerta olleet kylmästä ilmasta aika kovilla, joten tämä sisätekniikka oli huomattavasti mukavampi. Roskatkin sai heti lajiteltua oikeisiin paikkoihin. Äkkiä siinä aika kuluu. Laskin, että pari tuntia kahden päivän aikana kului aikaa pelkkään muottien irroittamiseen ja jäiden edestaas roudaamiseen sisältä ulos.

Tänään keräsin kaikki kalikat parvekkeelta ikeakassiin ja raahasin ulos. Ensimmäistä kertaa ikinä pelkäsin selkäni puolesta, että miten oikein saan sen säkin raahattua pihalle, niin painava se oli! Ja kerrottakoon, että en yleensä pelkää raskaita kannettavia asioita. No, säkki saatiin ulos ja päästiin tyttäreni kanssa rakentamaan jääteosta. Pari kertaa jääpalikat luisuivat pois paikoiltaan, eikä mulla ollut mitään varsinaista visiota miten ne siihen aseteltaisiin. Kunhan laitettiin. Lopuksi tyttö kipaisi kastelukannuun kylmää vettä ja kaatoi palikoiden päälle. Jäätyivät nopeasti kiinni toisiinsa. Jätettiin teoksen keskelle tilaa kahdelle kynttilälle. Niiden sijoitusta olisi kyllä näin jälkikäteen, kun palikat olivat kaikki jo kiinni toisissaan, voinut miettiä tarkemmin, mutta semmoinen siitä nyt tuli! Aika ihana kuitenkin, vaikka tärkeintä ja ihaninta tämän tekemisessä oli kuitenkin se koko prosessi.

Olin niin onnellinen, kun tämä jääteos tai miksi tätä kutsuisikaan, oli valmis, että oikein harmittelin, kun tuttuja naapureita ei tullut pihalla vastaan, kun siinä onnellisuuspuuskissani hihkuin. Olisi vaan tehnyt mieli hehkuttaa! Nyt toivotaan, että ohjetta noudatetaan, että kukaan ei innostu hajottamaan sitä tai tulee kovaa lumimyräkkää ja kalikkateos jäisi lumiauran lumien alle ja erityisesti ettei vaan tuu nollakelit ihan heti!

Ootteko te innostuneet jäädyttelemään jäälyhtyjä tai muita tällaisia? Olisi hauska kuulla! Joka tapauksessa, leppoisia pakkaspäiviä sinne teille lähettelee kreisi jääkalikkanainen Helsingistä!