Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

TEE ITSE LUCIAN PÄIVÄN KRUUNU // JOULUKALENTERIN LUUKKU NUMERO 5

Tämän päivän luukussa ennakoidaan. Lucian päivää vietetään ensi viikolla ja nyt on aika aloittaa kruunun askartelulla. Kasvoin nelivuotiaaksi Ruotsissa ja muistan hämärästi ja valokuvista, että paikallinen Suomi-seura juhli Lucian päivää. Minustakin on ihan pikkutyttönä kuva noista juhlista, kun on kruunu päässä ja kynttilä kädessä. Sen suloisen lapsuusmuiston kunniaksi ja Lucian päivää juhlistaaksemme askarreltiin tällainen turvallinen kynttiläkruunu, jota voi käyttää kuka tahansa, joka haluaa juhlaapäivää juhlia.

Materiaaleina on vihreää samettikangasta liimattuna kartongille ja erilaisia papereita, joista tehdään kynttilät ja kukkaset. Itse kiinnitin kynttilät ensin kaksipuoleilla teipillä ja vasta sen jäkeen ompelin ne paikoilleen, mutta en suosittele sitä tapaa, sillä teipin liimat tarttuivat ompelukoneen neulaan. Paperikukat leikattiin kartongista ja erilaisia papereista ja kuumaliimattiin yhteen ja paikoilleen. Hitusen vieläliimaa kukkien keskelle ja ripaus glitteriä. Jotta kruunun säädettävyys olisi mahdollisimman helppo ja kruunu kävisi mahdollisimman monen kokoiseen päähän, ommeltiin siihen reilut pätkät leveää tarranauhaa. Tämän postauksen alimpana on muistiinpanokuva, jossa näkyy ohjeet, kuinka saat tehtyä oman kruunusi. Ne eivät ole varsinaiset kaavat, koska annetaan luovuudelle suurempi mahdollisuus näin.

Oikein ihanaa joulukuun viidettä päivää! 

JOULUKALENTERILUUKKU 3 /// PIENI JOULUYLLÄTYS NAAPURILLE, OPELLE TAI TARHANSEDÄLLE

Mä olen usein joulun aikaan vähän unohtelevainen. Johtunee kaikesta siitä mitä ympärillä tapahtuu, pitää muistaa monia monia asioita ja jotkut asiat vain unohtuvat. Yksi sellainen on lahjat opettajille ja päiväkodin tädeille ja sedille. Olisi ihanaa antaa joku pieni kiitos, joka kertoisi heille sanojen (joita pyrin sanomaan myös pitkin vuotta) lisäksi, että teette tärkeää työtä. Haluaisin antaa jotain, mikä ei ole turhaa, epäsopivaa eikä kauhean kallista, koska muistettavia ihmisiä on useita. Joinain vuosina olen autuaasti unohtanut viedä mitään, joinakin vuosina on ollut sentään kortit ja joskus jotain pientä herkkua tai joulujuomaa.

Katoava lahja on mielestäni hyvä, joten tässä lahjassa pyrin käytännöllisyyteen. Ostin kasan kynttilöitä ja tulitikkuaskeja. Varasin illan aikaa askarteluun. Otin esille kauneimpia lahjapapereita (keräilen papereita ja säästän myös saaduista lahjoista ihania papereita, joten valinnanvaraa on), kaksipuoleista teippiä, terävät sakset, silkkipapereita (näitäkin säästän aina, useissa vaatekaupoissa ostokset kääritään silkkipaperiin ja joskus sattuu kohdalle superkauniita papereita ja ne eivät ryttyisinäkään ole rumia!) ja söpöä piipunrassia (löytyi Tiger of Copenhagenista).Sitten vaan hommiin. Teippiä tulitikkuaskin reunoille, ihan reunaan saakka ja paperia päälle hieman reilumpi palanen ja sitten saksilla reunat siisteiksi. Näissä askeissa raapaisupinta oli vain toisella reunalla, joten paperi oli vieläkin helpompi laittaa paikoilleen, kun ei tarvinnut laittaa kuin yksi. Kynttilöitä kääräisin silkkipaperiin neljä kappaletta, valitsin värit askien mukaan. Tosin ostin kynttilät jo ennenkuin askartelin askeja, mutta niistä löytyi kivoja väripareja. Kun kynttilät olivat siistissä nipussa silkkipaperin syleilyssä, vetäisin nipun ympärille piipunrassia, josta myös taittelin söpön rusetin.

Minusta tämä on oikein oiva pieni joululahja sekä niille opettajille ja tarhantädeille ja -sedille, kuin vaikka myös naapureille, lempparikaupantädille tai ihan vain ystäville. Harvemmin enää nykyään, kun on lapsia, antaa lahjoja ystäville. Useinkaan kukaan ei mitään tarvitse, mutta heillekin (jos joillekin!!) olisi ihanaa sanoa ihan kunnolla sydämen pohjasta se, kuinka tärkeitä ovat, vaikka kera pienen lahjankin. Ja aika monet polttelevat kynttilöitä pitkin pimeää talvea, joten tällainen pieni yllätys on tosi kiva.

JOULUKALENTERI ALKAA TAAS JEE! // LUUKKU 1

No niin, tänään alkaa jälleen ihana mun ja Pinjan joulukalenteri sekä tietysti kaikki muut ihanat joulukalenterit ympäriinsä, sillä sehän on joulukuu! Nyt jo, sanoisin. Viime viikon loma paratiisisaarella oli kyllä täydelliseen aikaan (lomapostauksia on tulossa, kunhan pääsen kunnolla kuvien kimppuun), kun koko kuukausi tuntui hulahtavan ohi tuosta vaan loman odotuksen, itse loman ja lomafiilistelyn lomassa (tsihih!). Tänä vuonna kalenterin toteutus tapahtuu osittain blogeissamme, eli täällä ja Pinjacoladassa ja osittain pelkästään Instagramin puolella. Eli kannattaa ottaa meidät (@muitaihania ja @pinjacolada) seurantaan sielläkin, jos et vielä seuraa. Pidemmittä puheitta, tervetuloa mukaan joulukaltsuilemaan, jes!

Mietittiin tätä kalenteri-ideaa ja uusintakierrosta jo ehkä kesällä ensimmäisiä kertoja ja sitten syksyn mittaan sovittiin, että jos ja kun tehdään tää, niin ollaan hyvissäajoin liikenteessä, ettei sitten tarvitse hätäillä. No tuota, ainahan se ei ihan niin mene. Tai siis ilmeisesti koskaan. Jo ensimmäisen luukun kohdalla kävi niin, että minä inspiroiduin torstaina (29. marraskuuta!) niin paljon, että hyvin suunniteltu luukkujärjestys muuttui aivan viime tipassa.

Kävelin siis samointein torstaina kangaskauppaan, ostin muutamaa kangasta ja aloin toteuttaa omaa versiotani a Beautiful mess -blogin joulukalenterista ja se on tämän ensimmäinen joulukuun päivän DIY-idea. Nyt jos mietityttää se, että miten sitä oikein enää ehtii kalenteria kyhäämään, niin kerron, että minäkin tein eilen omani – päivässä! Eli jos on vielä kalenteri tekemättä, niin kipinkapin kangasvarastoille ja ompelu- ja kuumaliimahommiin. Äkkiäkös sitä!

Tälleen tein kalenterin: Hankin muutamaa eri väriä huopaa ja villakangasta, jokaista 15 cm suiro. Leikkasin kankaasta noin 12×15 cm kokoisia paloja, jotka taitoin puoliksi ja ompelin niihin sukan. Ensin tein pari niin päin, että leikkasin sukan ensin, mutta tajusin onneksi ajoissa, että se on huonompi tapa enkä tehnyt liian montaa sillä tyylillä. Ompelin sukat ihan ilman kaavaa, jotta niissä on fiilis, että jokainen on erilainen. Eli muotoon leikkaaminen vasta ompeluvaiheen jälkeen. Leikkasin pätkiä samettinauhasta ja kuumaliimalla täräytin paikolleen jokaiseen sukkaan. Sen jälkeen alkoikin lempparivaihe, eli summanmutikassa kuvioiden, raitojen ja kaikenmaailman banaanien ja huulien leikkely ja sukkien koristelu. Ne kans kuumaliimalla paikoilleen. Ja vain muutama palovamma ja vain yhdet nahat pikkurillistä irti!Seuraavan vaiheen halusinkin sitten jo jakaa teidän lukijoideni kanssa ja täräytin Instagramissa liven päälle. Leikkasin langanpätkät ja revin kuumaliiman jäänteet irti liven aikana ja sujauttelin sukat puuhelmien kanssa rautalankaan. Yksi nerokas seuraajani vinkkasi mulle myös, että laita naulat taulun reunoille, jotta rautalangat pysyvät paikoillaan oikeissa kohdissa. Ja niinhän minä tein! Kello läheni kahta yöllä. Nappasin vielä kaapista valmiiksi ostetut herkut ja yllärit ja sujauttelin ne sukkiin. Se oli hauska parituntinen instaliven ja siellä ruutujen toisella puolella olevien tyyppien seurassa.

Tässä kalenterissa on sellainen juju, että numeroita ei ole. Nimittäin meidän kolmilapsisessa perheessä tämä on se jokaisen joulukuun päivän bonuskalenteri, jossa on omanlaisensa toimintatyyli. Leikattiin jokaiselle lapselle kahdeksan paperilappusta, joihin saivat kirjoittaa nimensä. Laput taiteltiin purkkiin ja sieltä olisi tarkoitus nostaa joka aamu yksi lappunen ja sen mukaan selviää kenen vuoro VALITA oma sukka, jonka sisällön saa itselleen. Tykkään tästä ideasta ihan hulluna!

 

LÄHDEN RAKKAUSMATKALLE, HEIPPA!

Viime aikoina on ollut valtavasti puhetta ilmastoahdistuksesta ja lentomatkustamisen päästöistä. Olen ahdistunut minäkin ja samaan aikaan oikeastaan ollut vain huojentunut siitä, että ei ole ollut varaa matkustella juuri minnekään viime vuosina. Sellainen pieni hyvän ihmisen kruunu ollut päälaella kaiken keskustelun keskellä, että minätyttö se en matkustele, että hei jes, hyvä meikä. Samaan aikaan mulla on ollut aivan valtava matkakaipuu, kuume päästä jalkoihin ja kuume päästä niihin paikkoihin itsekin, joissa niin monet vaikkapa instagramissa seuraamanii ihmiset ovat tässä vuosien aikana olleet ja kaikkiin niihin paikkoihin, joista itse on haaveillut aina.

Pysäytän instastoorin aina, jos joku on kuvannut aaltoja ihan läheltä. Pysäytän, painan pätkän uudelleen katsottavaksi, lisään volyymia. Haluan kuulla aallot, niiden liplatuksen, veden kohinan. Auringonlaskukuvat, olivatpa ne sitten hellekesältä Saimaalta, uskomattoman kauniilta Lofooteilta tai jostain Kanariansaarilta, sormi pysäyttää selailun samantien. Haluan hetken aikaa kokea itse sen saman, tai edes hitusen siitä mitä se ihminen on someen jakanut, sitä vartenhan niitä kuvia jaetaan, päästä mukaan juuri siihen hetkeen jota joku jossain kokee. Joidenkin ihmisten instastoorit jäävät hyvinkin tarkasti mieleen. Se, kun ystävä laskeutui kallioisella rannalla tikkaita pitkin mereen uimaan auringon laskiessa kaikissa maailman pastellisävyissä hänen takanaan. Se, kun tuttava majoittui merenpäällä sijaitsevaan bungalowiin, jossa oli lasinen lattia, josta näki kalojen elämää aivan siinä alapuolella. Tai kun tuttu oli häämatkallaan ja menossa aamu-uinnilleen, mutta saikin videolle juuri sen hetken kun vaaraton hai pörhälsikin naisen edestä pinnan alla juuri ennen varpaiden kastumista. Olen katsonut näitä filminpätkiä hymy huulilla, olen ollut aidosti onnellinen noiden ihmisten puolesta, että he ovat juuri siellä missä silloin ovat ja tyytyväinen siitä, että ovat jakaneet hetkensä. Usein ihmiset lomaillessaan päättävät olla käyttämättä somea, mutta minusta se on lähestulkoon kamalaa! Sittenhän minä en saisi kokea noita hetkiä kotisohvalta käsin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihania lomahetkiään saa jakaa, mutta toki saa olla jakamattakin, jos siltä tuntuu.

Tiedätte, että olen ollut parisuhteessa jo jonkin aikaa. Tarkalleen ottaen lähes vuoden! Se on pitkä aika sen jälkeen, kun on ensin ollut seitsemän vuotta itseksensä lapsien kanssa! Kun keväällä hoksasimme hellun kanssa, että meillä on puolivuotinen parisuhde takana, päätettiin, että seuraavan puolen päästä olisi aika juhlistaa tätä ihanaa, mahtavaa, kaunista, kreisiä ja suloista merkkipäivää. Niinpä silloin sovittiin, että marraskuussa matkataan jonnekin yhdessä.

Olen potenut huonoa omaatuntoa ja ilmastoahdistusta matkan varaamisen jälkeen kokoajan siitä, että reissumme kohdistuu pitkien lentomatkojen taakse. Samaan aikaan ajatus siitä, että hemmetti, oon menossa ihan oikealle romanttiselle RAKKAUSMATKALLE ihmisen kanssa, jonka kanssa elämä on levollisen ihanaa, tuntuu älyttömän hyvältä ja tuntuu siltä, että sydän ja koko keho pakahtuu rakkaudesta. Joten aion tämän matkan tehdä huonoa omaatuntoa (ainakaan hirveästi) tuntematta, tuskin enää ikinä matkaamme samaan paikkaan uudelleen. Aion nauttia lomasta, rakkaudesta ja maailman ihanuudesta, totisesti! Tai siis en todellakaan totisesti vaan sydän auki ammollaan ja suunpielet korvissa.

Joten olen nyt pikkuhiljaa oikeasti tajuamassa sen, että pian ollaan yhdessä maailman kauneimmista paikoista, jonne en rehellisesti sanottuna edes uskaltanut kunnolla haaveilla pääseväni. Rakkausloma, ensimmäinen vuosipäivä, maailman lällyintä, maailman ihaninta!

*Kuvissa näkyvä upea uikkari saatu: Halla X Halla.

LASTEN TEKEMIÄ SUSHIDONITSEJA JA ÄIDIN SÖPÖJÄ MYTTYSUSHEJA

Kaupallinen yhteistyö: Blue Dragon & Suomen Blogimedia

Meidän perheessä ei ole kovinkaan montaa ruokaa, josta kaikki tykkäisivät. Muutama silti on. Yksi niistä on sushi. Jollain tapaa se on aivan ihanasti tätä päivää, vuotta 2018, että se on just sushi, eikä vaikkapa makaroonilaatikko, kalakeitto tai klassikkolempiherkku omasta lapsuudesta eli hampurilainen. Vaan että sushi! Se on ollut meidän perheellemme herkku, jota on käyty syömässä ulkona tai on tilattu erilaisia annoksia kotiin lähimmäisistä sushiravintoloista. Tällä kertaa päästiinkin kokkailemaan ihan itse omat sushimme jaämä postaus onkin meidän perheen matka sinne, missä jokainen suupala onkin tehty omin käsin ihan itse.

Olin kerran aiemmin tehnyt sushia itse ja se ei ollut oikein onnistunut kokemus (koska en maustanut riisiä riittävästi), enkä oikein ollut innostunut kokeilemaan toista kertaa. Välissä oli useampi vuosi. Joten tämä yhteistyö oli mahtava sysäys kokeilemaan uudelleen. Posti toi meille laatikollisen Blue Dragonin tarvikkeita sushin tekoon ja niissä riitti ihmettelemistä. Vähän kaikkea testailin, ennen kuin aloimme koko perheen kanssa hommiin. Yllätyin monista jutuista, kuten siitä, että vaikkapa riisiin lisättäviä riisiviinietikoita oli kolmea erilaista: pelkkää Rise Vinegaria, johon lisätään itse vähän sokeria ja suolaa saadakseen riisistä sushi su:ta. Sitten oli valmista Sushi Su:ta pullossa ja Miriniä, jolla voi myös maustaa riisin riisiviinietikkaan sekoitettuna ja maku on hieman imelä. Olin aivan ulalla näistä aluksi, mutta päädyin käyttämään lähes joka kerta valmista Sushi Su:ta, se kuulosti iiseimmältä ja hauskan nimiseltä (!!). Merilevän rullaaminen muka jännitti, mutta sehän oli tosi helppoa, vähän jopa tylsän helppoa. Täytteiden miettiminen oli varmaan hankalin osuus. Woltilla tilatessa sitä vaan valitsee jonkun kokonaisuuden, jossa on vähän kaikkea, nyt pitikin yhtäkkiä keksiä itse. Ensimmäisellä kokeilukerralla laitoin täytteeksi lohta, kurkkua, paprikaa, majoneesiin sörssättyjä katkarapuja. Tein tämän harjoittelukierroksen siksi, että osaisin sitten olla lasten kanssa varmasti tyyni. Ja että miksikö tyyneys oli saavuteltava olotila? Jostain kumman syystä siksi, että tuntuu, että aina kauhistellaan itse tehdyn sushin vaivallisuuta ja hitautta ja että ei se kuitenkaan onnistu. Uskoin tuohon. Minä hölmöläinen!

En todellakaan ole mikään sushi-asiantuntija, eikä kukaan meidän perheessä. Just ja just tiedän mikä on maki ja että se sushiravintolan paras on se, mikä ei ole nimeltään maki ja jonka päällä on liekitettyä lohta ja majoneesia. Onneksi ei asiantuntija tarvinnutkaan olla alkaakseen tähän hommaan, etukäteen kauhistelemaani, mutta loppujen lopuksi leppoisaan sushi-iltapäivään lasten kanssa. Olimme miesystäväni luona koko kööri, viisi lasta ja me kaksi aikuista. Asettelin lapsille valmiiksi kippoihin aineksia, joista ajattelin heidän pitävän. Sillä vaikka omat kolme lastani sushista tykkäävätkin, niin viisikosta ihan jokainen ei ja täytteissä nyt tietysti on jokaisella omat suosikkinsa ja inhokkinsa. En kertonut etukäteen muuta kuin, että tänään saavat itse tehdä omat suupalansa ja niin monta kuin haluavat. Hankimme talvella donitsipellin ja ajattelin yllättää lapset tekemällä heille valmiiksi omat riisidonitsit, joita sitten saavat koristella.

Sushiriisin keittäminen on varmaankin sen hitain homma. Se siis kannattaa tehdä, varsinkin jos lasten kanssa kokkailee, hyvissä ajoin ainakin ennen kuin kellään on nälkä ja muutenkin, ettei tarvitse itselläkään odotella nälissään riisin jäähtymistä. Riisiin lisätään etikkaa, se saa siitä makua ja sushiriisi muutenkin on laadultaan sopivan tahmaista, että sitä on hyvä käsitellä. Harvempia riisiruokia (tai niitä mitä itse olen eläissäni tehnyt) käsitellään käsin, niin ei varsinaisesti ole muunlaisesta kokemustakaan, kuin sopivan tahmaisesta sushiriisiä (ja vesikiposta siinä vierellä, että sormet saa välillä puhtaaksi). Kun riisit oli keitelty ja annettu jäähtyä, taputtelin sitä donitsipellille ja keikautin pellin nurinpäin ja mulla olikin siinä suuri määrä riisidonitseja valmiina lapsia varten.Lapset olivat aivan ihmeissään, että mitä tää on! Että donitseja, mitä ihmettä?! Kerroin ja opastin ja voi vitsit, miten innostuivat. Oli ihanaa nähdä se riemu ja innostus. Sieltä alkoi syntyä kissoja, pupuja ja kaikkia muita naamallisia donitseja. Ei ihan ehkä sitä, mikä mielikuva sushista yleensä on. Tai riippuu toki kuinka paljon alkaa esimerkiksi Pinterestistä etsimään inspiraatiota söpöihin sushiannoksiin (siellä on mielettömän hienoja!). Annoin lasten tehdä täysin omien mieltymysten mukaan, en puuttunut vaikkapa siihen, että jos tykkää lohinigireistä (muistin yhtäkkiä sen nimen!), niin sillä lohella kannattaa kuorruttaa koko donitsi. Jännä osuus oli se, kun liekitettiin lohta. Miesystäväni haki tästä sushihommasta innostuneena kaasupolttimen ja huippua, että hakikin, koska olihan se jännää minustakin eka kertaa kärryyttää lohen pintaa pöydän ääressä. Liekitetyt lohipalaset oli myös houkutteleva nappasta suuhun jo ennenkuin donitsit olivat valmiitakaan.

Lasten tekemistä oli ilo seurata ja sushidonitseista tuli aivan ihania! Piti oikein toppuutella lapsia, kun halusin ottaa syksyn hetkellisessä päivänvalossa niistä kuvia, että ääääk nyt ei vielä suuhun, vaan vasta kohta! Tuon mukavan sushi-sunnuntain (vois muuten vaikkapa lanseerata perheemme perinteeksi) jälkeen olen saanut toiveen pariinkin kertaan, että tee äiti taas sushia ja minähän olen tehnyt. Perinteisiä makirullia moneen kertaan ja söpöjä myttysusheja ihanilla koristuksilla. Ollaan harjoiteltu puikkojen käyttöä (mieluiten syödään kotioloissa ihan vaan sormin) ja kerran tehtiin niin paljon, että vietiin parikymmentä suupalaa alakerran naapureille iltapalaksi. Opetin äitiänikin vähän rullailemaan.Täytyy todeta, että me jäätiin itsetehdyn sushin koukkuun. Siitä saa superhyvää, kun ainekset ovat kohdillaan ja saa syödä kyllä vatsansa täyteen. Kun maustaa riisin hyvin, ostaa tuoreet täytteet, käyttää makoisaa soijaa ja inkiväärilastuja. Erityisen ilahduttava oli Blue Dragonin Sushi Meal Kit, joka sisältää valmiiksi sushiriisin keittopussissa, sushi su -riisiviinietikan, soijakastikkeen, merileväarkit, wasabitahnan, bambumaton, syömäpuikot ja valmistusohjeet. Tykkään itse tosi paljon tuollaisista valmiista seteistä, joissa on varmasti kaikki, eikä tarvitse huolehtia kotona, että joku tärkeä mauste tai ainesosa jäi ostamatta.

Nyt näitä kuvia katsellessa alkaa melkein suunpielistä kuola valua. Keksinkin just myös parikin uutta ideaa, miten seuraavalla kerralla pyydän lapset mukaan kokkailemaan. Avainsanana piparimuotit! Saas nähdä mitä se seuraava kerta tuo siis tullessaan! Oikein leppoisaa viikonloppua ja ehkäpä sain innostutettua just sutkin sushi-sunnuntaihin, se on huomenna se. Loppuun vielä kuvat vitsikkäistä kurkkumakeista, joita testasin ja jotka saivat koristuksia juustosta, näkkärin palasista ja sateenkaarimajoneesista, kun minä vähän innostuin kolmoisväripursottimesta!

MAANANTAIMALLI X MUITA IHANIA – KREISI KORUPAJA

Viime viikon keskiviikkona ajelin sakeassa sumussa kohti Turkua. Oli aika ihanaa ajella sellaisen harmaan parituntisen läpi. Laitoin musat isolle, lauloin mukana ja ajella hurruuttelin. Oli harmaudesta huolimatta valoisaa, niin ei tavallaan tää marraskuukaan haitannut. Maailmahan on harmaina päivinä ihan yhtä harmaa, olipa kuukausi mikä tahansa.

Harmaus kaikkosi, kun perille päästyäni hain kyytiini Maanantaimallin ihanan Matleenan, kasan jakkaroita ja kurvattiin marketin kautta työhuoneelle Puistokadulle. Siellä sijaitsee pastellisävyinen työhuone, jossa kaikki ihanuus valmistuu. Todettiinkin siellä monesta jutusta taas, että meillä on kyllä hyvin hyvin samanlainen maku. Kirjaamme kalenterimerkintämmekin samanlaiseen kukikkaaseen kalenteriin ja ymmärrän täysin Euroopan toiselta puolelta raahattua kaunista teippikokoelmaa.

Laitoimme kaiken nätiksi pöytään valmiiksi odottamaan kerholaisia ja Matleena teki herkullisia voileipiäkin. Sellaisia, että hän ihan hyvin voisi sivutuotteena myydä ohikulkeville eväsleipiä, sen verran ihanilta näyttivät ja maistuivat.Jännitti vähäsen, koska työpaja myytiin loppuun tosi noeasti, joten selvästi tulijat olisivat innokkaita. Iski se viimehetken paniikki, että mitä jos tästä ei tulekaan mitään. Pöydällä odotti maaleja, korunosia eri väreissä, kimalletta, tusseja, lankoja, helmiä ja muutamat valmiit kreisit korvikset tuomaan inspiraatiota.

Ja sitä ne toivatkin, sillä koko ilta meni oikein mukavasti. Mainiot turkulaiset naiset tekivät toinen toistaan upeampia korvakoruja. Näissä siis ajatuksena oli se, että käytetään Maanantaimallin korunosia ja minun opastuksessani niiden kanssa hullutellaan maalaamalla, tussaamalla, sotkemalla ja liimailemalla niitä yhteen tai ihan mitä kukainenkin vain keksii! Lopuksi vielä teille kuvat kaikista ihanuuksista, joita illan aikana valmistui. Viimeisessä kuvassa on myös siinä sivussa työpajalaisten taiteilema minitaideteos. Se on pala vaneria, johon jokainen sai illan aikana testata tussiaan, roiskia liimaa, sprayata, käyttää alustanaan… Siitä tuli aika hauska! Harmittaa, ettei meistä Matleenan kanssa ole yhteiskuvaa tai ylipäätään yhtään kuvaa kenestäkään, jossa on kokonainen ihminen muustakin osasta kuin kädestä, mutta sellainen vajaa kuvasaldohan joskus kertoo ainoastaan siitä, että oli liian kivaa ja kuvailu unohtui! Kiitos vielä kerran Matleenalle, kiitos kun pyysit mut mukaan ja suurkiitokset jokaiselle työpajaan osallistuneelle.

KUN PYSYIN VALVEILLA KOLMEN ILTASADUN AJAN // UUSI POSTAUSSARJA ALKAA!

Luin eräänä iltana lapsile kolme iltasatua. Kirjat olivat kaikki keskenään melko erilaisia, mutta jollain tavalla vähän samantyylisiä ja sain ajatuksen. Siinä lukiessa mietin – kyllä, ajattelen iltasatuja lukiessani usein aivan muita asioita jotten nukahda – että haluaisin kertoa teille, armaat blogini lukijat, ajatuksiani iltasatukirjoista. Aivan ensimmäisenä jotain niistä kolmesta kirjasta ja myöhemmin monista muistakin meidän kirjahyllymme helmistä. Jos siis vain pystyn keskittymään niihin kirjoihin sen verran etten nukahda.

Osa kirjoista on vanhoja, suoraan mun omasta lapsuudestani, osa kirjaston poistohyllyltä ostettuja helmiä ja isoin osa lasteni omia kirjoja viimeisen 12 vuoden ajalta. Ajattelin, että kerron mitä ajatuksia kirja minussa herätti tai mihin itse olen niissä kiinnittänyt huomioni. Hauskaa olisi myös kuulla, mitä mieltä te olette kyseisistä kirjoista tai jos täältä nousee vaikka esiin joku just sun lapsuuden suosikki- tai inhokkikirja.Lumottu karkkipurkki – Ritva Luostarinen

Lasten oman kirjakerhon kuukauden kirja 93 vuodelta 1982. Kirjan sisäkannessa lukee: Tiina Koivula omistaa tämän kirjan. Kuuluin kirjakerhoon, kun asuimme Ruotsissa ja kaikkiin sen ajan kirjoihin on kirjoitettu mun pikkutyttönimi (aika ennen kuin vanhempani menivät naimisiin ja sukunimeni vaihtui) vihreällä tussilla. Rakastin Lumottua karkkipurkkia lapsena ja pidän siitä edelleen. Se on maaginen, taianomainen, mystinen ja lumoava satu. Kuvitus on hyvin sinisävyinen ja se lumottu karkkipurkki – se on ihana! Nyt, kun pitkästä aikaa kirjaa taas katsoin ja luin, tajusin, että siinä on aika paljon twinpeaksmaisuutta. Siksiköhän Twin Peaks on aina ollut yks mun suosikkisarjoista?Hassut hurjat hirviöt – Maurice Sendak

Tämä kirja ei ole mun suosikkini, mutta lyhytsanaisen tarinansa ja jännittävän kuvituksen sekoitus on hieno. Tykkään lyhyistä lauseista ja siitä, että lauseet eivät aina lopu pisteeseen, ne vain loppuvat. Lapsia pohdituttaa joka kerta, että miten tämä tarina on mahdollista. Se on hieno piirre kirjassa, että jäädään keskustelemaan juonenkäänteistä (paitsi jos sen unen pitäisi tulla samantien kun kello on niin paljon). Kuvitus on kyllä hieno ja vähän mystinen tässäkin. Kuluneista kirjankulmista päätellen tätä kirjaa on meillä luettu ja katseltu paljon.Oikotie – Ingeborg Eliassen, Åshild Irgens

Mäkkärissä on toisinaan lastenaterioissa kylkiäisinä kirjoja. Ne ovat olleet sellaisia kampanjoita, jotka ovat saaneet meidät syömään pikaruokaa, itsekin olen tainnut valita lastenaterian vain kirjan takia. Kirjojen joukossa on ollut joitain tosi kivoja kirjoja ja tämä on niistä yksi. Kirjan juoni on hauska ja loputtuaan lapsi yleensä tahto kirjan vielä katseltavakseen, jotta saa tutkia viimeisen aukeaman karttaa. Se on aina ilahduttavaa, että kirjasta ei haluta heti eroon. Kuvitus on hauska ja ihana! Yksi aivan huikea piirre siinä on, että jokaiselta aukeamalta löytyy jotain sotkua, likaa, roskia tai jotain sellaista, mitä ei yleensä lastenkirjoissa näytetä. On lattialle unohtunut hyppynaru, kuravedet valumassa katukaivoon, polkypyörän rämä joessa, minne tyttö on juuri sylkäisemässä sekä mädäntyneitä ruskeita omenoita tai keppejä ja hiekkaa päiväkodin eteisessä.
Mulla on sellainen piirre, että haukottelen iltasatuhommissa AINA toisen lauseen kohdalla. Nyt on siis skarpattava tulevina iltasatuiltoina! Lukemisiin.

STRESSI ON TAUTI, NYT LEPÄÄ JA NAUTI – PÄIVÄ HEUREKASSA

Kaupallinen yhteistyö: Heureka ja Suomen Blogimedia

Otsikon lause on pätkä runosta, jonka bongasimme Heurekasta viime viikonloppuna. Hurautettiin lauantaina sinne suurennetulla perhekokoonpanollamme. Meillä oli mummi Oulusta käymässä, joten otettiin hänet mukaan ja lisäksi miesystäväni tuli mukaan toisen lapsensa kanssa. Kolmen aikuisen ja neljän lapsen voimin kiersimme sekä uusimman Aivot narikasta! -näyttelyn, että muita Heurekan näyttelyitä, mutta aivonäyttely oli kyllä lempparein ja ihan mahtava!

Muistan muuten, kuinka aina lapsena olin vähän kateellinen niille kavereille, jotka pääsivät toisinaan käymään pääkaupunkiseudulla ja varsinkin Heurekassa. Se kuulosti maailman siisteimmältä paikalta ja pikku-Tiina haaveili pääsystä sinne vuosikausia. Muutama vuosi sitten ensimmäisen lapsen kanssa vihdoin pääsin käymään ekaa kertaa ja siitä saakka se on ollut yksi suosikkikohteista lastenkin kanssa. Tälläkin kertaa hoksattiin, että Heureka, jos joku on paikka, jossa kaikki ympärillä olevat ihmiset unohtuvat ja sitä keskittyy vain näyttelyyn, uppoutuu siihen toden teolla. Se on ihanaa.Aivot narikasta mukaan ja menoksi siis! Näyttelyn läpi kannetaan pienissä ryhmissä omia aivoja, joiden avulla eri näyttelykohteet ja tehtävät toimivat. Meillä isommat tytöt ottivat omat aivonsa ja kulkivat suurimman osan ajasta keskenään ja me loppuporukka kuljettiin samoilla aivoilla. Oli hauska hetki, kun näyttelyn portilla seisoskeli hämmentynyt mies miettien kuinka pääsee portista sisään. Tokaisin, että tarvitset mukaasi aivot ja sitten ne pitää heittää narikkaan, että pääset portista sisään. Mies ei selvästikään ollut paneutunut vielä näyttelyn toimintaohjeisiin, kun häntä niin kovasti nauratti. Niin kyllä minuakin.

Tehtävät olivat opettavaisia ja pistivät ajattelemaan. Jokaisessa näyttelypisteessä oli myös oma pieni runo aiheesta. Niitä ei siinä lasten kanssa ehtinyt aivan jokaista lukea, mutta ne mitkä ehti, hymyilyttivät kyllä. Niissä oli oivallusta, kepeyttä, tärkeä sanoma ja hauskoja koukkuja, jotka älytä. Oli tärkeää pitää koko näyttelyn ajan omista aivoistaan huoli, aivan kuin niistä omistaan pitää pitää muutenkin. Kierrellessä eri kohteita oli niin monta sellaista hetkeä, että minä (tai se lapsuuden pikku-Tiina) innostuin samaan tahtiin omien lasteni kanssa. Joko rakentelemaan kolmiulotteisista jättipalikkapehmopalasista isoa kuutiota tai pelaamaan hassut lasit silmillä pallonheittelypeliä.

Yhtä tehtävää (jota en tässä paljasta) suorittaessamme huomattiin, että meidän kahdella ryhmällämme oli sekoittunut aivot jossain kohtaamisella ja sekös nauratti! Sekoittaa nyt aivonsa. Käsitöitäkin siellä pääsi tekemään, kun pieniä kangaspalasia solmittiin kiinni isoon kokonaisuuteen. Aika moni asia sai lapsetkin miettimään aivojen toimintaa eri kanteilta ja sitä, kuinka tärkeää niistä on pitää huoli. Syödä terveellisesti, liikkua riittävästi, rauhoittua välillä ja antaa aivojenkin levätä. Oli mukavaa viettää päivää yhdessä. On aikas ihanaa, että meillä on tällainen perhekokonaisuus, jonka kanssa on todella mukavaa ja helppoa tehdä asioita yhdessä. Jäi paljon hyviä ja hauskoja muistoja. Mummi ja nuorimmaiseni kävivät istumassa jättipöydän ääressä höpötellen omia juttujaan. Mää pääsin vihdoin ajamaan polkupyörällä vaijerin päällä yläilmoissa. Ideaverstaalla lapset rakensivat palikkapyramidin, sähköisen ketjureaktion, mäkiauton ja pääsivät mittaamaan kuinka nopea se olikaan.

Vielä vähän ennen kotiinlähtöä kierrettiin tyttäreni kanssa kaksin aivonäyttely läpi, sillä haluttiin käydä yhdessä makoilemassa ja katsomassa Lummelampi-osion avautuvat ja sulkeutuvat kukat katossa. Hävettää melkein myöntää, että kummallakin kerralla, kun Lummelammella olin ja ihastelin kukkasia, otin myös valokuvia. Se, jos jokin olisi ollut kohde, jossa myös minun olisi pitänyt rauhoittua sataprosenttisesti. Onneksi muut sen tekivät, sillä kukat katossa olivat lumoavat! Mun lempparini ehdottomasti koko näyttelystä. Ja tietysti mietin niitä kukkia katsellessa myös, että mitenköhän ne on tehty ja kuinka mahtavia olisikaan sellaiset avautuvat kukat kotikatossakin.

Lummelammen runo, josta tämän postauksen otsikkossakin on pätkä, menee näin (ja hyvä muistutus meistä jokaiselle):

Stressi on tauti,
nyt lepää ja nauti.

Kuuntele toista hengittämässä
kaikki on hyvin hetkessä tässä.

Kun hitaasti yhdessä rauhoitumme
aukeaa lammen ihanin lumme.

 – Laura Ruohonen

Ja että mitäkö meille jäi näyttelystä päällimäisenä mieleen tai opimmeko jotain? Ainakin mieleen jäi meistä jokaiselle suklaatehtävä, jossa rauhoituttiin suklaan avustuksella tai kanssa, kuinka sen ottaakaan. Siinä sai ottaa koneesta suklaan, kun aivot oli laitettu narikkaan ja istuuduttu nojatuoleille. Kuunneltiin ohjeita ja annettiin suklaan sulaa suussa tehtävän mukaan. Päätimme heti kotiin päästyämme tehdä saman tehtävän kotisohvallakin ja toivottavasti se jää meille käyttöön pitkäksi aikaa.

Meidän perheemme oli niin innossaan näyttelystä, että on tosi kivaa saada jakaa teille alekoodi, jolla saatte Heurekan lipuista alennusta 20 prosenttia. Alekoodi (muitaihania) on voimassa 14.11. saakka ja verkkokaupassa valitaan ostoksen yhteydessä vierailupäivä (voi olla jopa 6kk päähän ja päivän muutoskin onnistuu tarvittaessa asiakaspalvelun kautta myöhemmin jos niikseen käy!). Tämä ois ihana elämyslahja esimerkiksi kummilapselle sisältäen yhteistä puuhaa ja aikaa (ja vielä kun samaan reissuun yhdistäisi Tiederavintolan viikonloppuisin olevan brunssin, niin ei nälkäkään yllättäisi! Valeäiti-Hannen blogissa postaus heidän Heureka-reissustaan ja arvio mahtavasta brunssista).

NELIVUOTIAAN SATTUMALTA SYNTYNEET RYHMÄ HAU -SYNTTÄRIT

Yhteistyö: Raikastamon juomat saatu blogin kautta. 

Meillä juhlittiin eilen nelivuotissynttäreitä. Tuntuu uskomattomalta, että kuopukseni täyttää neljä vuotta jo! Oikein yhdessä päiviteltiin vieraiden kanssa, että miten siitä voi olla jo niin monta vuotta. Aika klassikkoaihe synttäreillä tuo ikä, mutta kyllä se toisinaan pistää ihmettelemään. Tuntuu kuitenkin niin monella tapaa läheiseltä ajalta se, kun odotin vauvaa kahden lapsen äitinä ja se, kuinka onnellinen olinkaan, kun hän syntyi, maailman kolmas ihanin minun vauvani.

Vuosi sitten mulla jäi synttärit järjestämättä, ei vaan kertakaikkiaan riittänyt voimia juhlajärjestelyihin. Tänä vuonna tuntui melkolailla samalta, mutta onneksi äitini tuli kylään ja auttoi. Samaan syssyyn sain myytyä myös lastenhuoneen kerrossängyn ja se noudettiin sunnuntaiaamuna, eli siinä oli vähän järjesteltävää muillakin osa-alueilla, kuin vaan synttäreissä. Oli aivan ihanaa lauantaina, kun tulimme monen tunnin Heureka-reissultamme (siitä lisää myöhemmin tällä viikolla!!) ja äiti teki keittiössä ruokaa ja tiskaili ja minä samaan aikaan purin kerrossänkyä ja täytin varastosta haettua vitriiniä lasten tavaroilla ja järjestellen. Se oli onnenhetki. Sellaisia hetkiä kaipaan kahden aikuisen elämästä samassa kodissa. Pieniä arjen helpotuksia. Sitä ettei aina, ihan aina, tarvitse olla se joka häärää keittiössä tuntikausia, lähinnä siivoten ja kokaten ja siivoten ja sitten onkin taas nälkä.

Äiti tokaisi mulle eilen aamulla, että sinä se taidat olla sellainen, että saat kyllä juhlat järjesteltyä, vaikka vähän viime tippaan menisikin. Äiti oli tavallaan oikeassa, tuntee minut, että kyllä ne juhlat järjestyvät, ainakin kun on apukäsiä. Käytiin tosiaan vasta lauantai-iltana kaupassa hakemassa juhlatarvikkeita eikä mulla ollut oikein aavistustakaan millaisen kakun teen sankarille. Toiveena hänellä oli Ryhmä Hau -kakku. Päätin, että mennään melko perinteisillä Carneval-kekseillä ja muilla lapsille varmasti maistuvilla herkuilla kuten popcornilla ja mokkapaloilla. Tosin unohdin ostaa pikkuisille ruisleiville päällistä, niin ne menivät melko huonosti, muuten lähes kaikki katosivat parempiin suihin. Raikastamon pillimehut, omenamehu ja lasipullolimonadit ovat aina ihan superhyvä juomavaihtoehto  ja ne sopivat mainiosti näihin(kin) juhliin.

Kakku muodostui ideasta hitusen kohti toteutusta vasta kaupassa, kun hankin kakkutarvikkeita sitä mukaa, kun niitä tuli vastaan. Ensi tietysti leluosastolta sopiva lelu kakun päälle. Tämä olikin vaikea osuus, koska pienet figuurit olivat sen verran kalliita etten raskinut ostaa niitä kovin montaa, sillä meillä on ollut niitä ja ne eivät ole varsinaisesti olleet niitä leikityimpiä. Isommat ja monipuolisemmat lelut taas tuntuivat olevan useat jollain tapaa sellaisia mitkä eivät muhun juuri iskeneet eikä kovin isoa tietenkään edes kakun päälle voi laittaa. En oikein keksinyt mikä olisi hyvä. Mukana kauppareissulla ollut ekaluokkalaiseni löysi autoilevan Sampan ja tiedettiin heti, että tämä se on. Sampan ympäriile tehdään nelivuotiskakku! Ostin vaahtokarkkikuorrutetta ja testasimme sitä ensimmäistä kertaa äitini kanssa. Ihan hyvin onnistuttiin. Ainoa hankaluus oli se, että mulla on ainoastaan lasten kaulin ja kyllä se vaan ois näppärämpi sellainen aikuisten kokoinen. Kuorrute kuitenkin saatiin kakun päälle melko hyvin ja muuten koristelin kakkua karkein, keksein ja punaisesta massasta leikatuin pienin sydämin ja piparikuvioin. Mulla on melkoinen kakkukynttilävarasto olemassa (salaa keräilen niitä mun nelikymppisiä varten) ja kakun päälle löytyi kiva kynttilänelikko. 
Kakun koristelussa mulla oli ekaluokkalainen mukana avustamassa ja hänkin innostui koristemassoista ja teki R-kirjaimen vielä viimeiseksi silaukseksi kakkuun. Mielestäni onnistuttiin kakussa hyvin ja ihan pikkuisen jännittikin, että mitä päivänsankari siitä sanoi. Juuri ennen kakkuhommia hän oli saanut lahjaksi Ryhmä Hausta tutun Kajan rooliasun ja voi kuinka onnessaan hän siitä oli! Joten ei ollut kumma, että myös Samppa-kakku oli ilonaihe sekin. Eniten hän ihmetteli sitä, että mistä ollaan tuollainen Samppa löydetty ja että voisivatko juhlavieraat olla hiljaa, kun hänellä on asiaa. Ihana sankari-Kaja!

Varsinaisesti aivan Ryhmä Hau -teemaisia synttäreitä ei ollut tarkoitus pitää, mutta sen jälkeen kun kakussa oli Samppa, sankari oli Kaja, pakereista tulla tupsahti unikavereiksi Rolle ja Samppa, mummu toi Ryhmä Hau -haalarin ja yhdestä lahjapaketista tuli vielä mielettömät teemaan sopivat kuulokkeet, muodostui näistä juhlista kyllä hyvinkin teemasynttärit! 
Illalla mummin kanssa Tanssii tähtien kanssaa katsellessa sankari hoksasi, että Kajan asun helmahan hulmuaa kuin tanssijoilla ja saatiin ihania esityksiä pikku-Kajalta. Voi, miten hyvä mieli tulikaan, kun asun sai ottaa pois vasta hampaita pestessä ja unten maille nukahti onnellinen, muutamaa päivää vaille nelivuotias, iso tyyppi! Onnea rakas! <3

LASTEN LAITTEETON LOKAKUU – KUINKAS SIINÄ KÄVIKÄÄN?

Meillä on laitteita. On kolme puhelinta, kun ekaluokkalainenkin sai jo omansa. On litska, eli littana tietokone, joksi tyttäreni alkoi iPadia kutsua joskus ihan pienenä. Lisäksi on mun oma läppäri, jota lapset harvemmin saavat käyttää, koska teen sillä töitä, mutta joskus ovat saaneet katsoa elokuvia silläkin. Meillä on lisäksi vielä Lenovo YogaBook, jonka voitin joskus kuvakisasta, sillä on tosi hyvä piirtää. On laitetta moneen käyttöön, eikä kukaan jää koskaan ilman, jos on peli- tai leffa-aika eli ns. ruutuaika.

En ole koskaan ollut sitä vastaan, etteivätkö lapset saisi pelata tai katsella sarjoja tai leffoja laitteilta. Litska on se, mitä on käytetty eniten meidän perheessä. Se, mistä olen ollut tarkka ja lapsetkin ovat siihen oppineet, että ennen kuin mitään pelejä ladataan tai leffoja katsotaan, niin tarkistetaan ikäraja ja siitä pidetään kiinni. Tai ainakin keskustellaan ensin mun kanssa onko sopivaa luisua vähän rajojen ulkopuolelle. Peleissä on paljon hyvää, lapset ovat oppineet monia juttuja niistä (ekaluokkalainen innostunut mm. ruotsin kielestä!) (Pokémon GO oli koko perheen suosikki lähes pari vuotta, silloin käveltiin ja paljon!) ja lastemme sukupolvelle on tärkeää osata käyttää laitteita ja nämä kaikki asiat, tiedätte kyllä.

Asia, josta en ole pitänyt koskaan ja joka on aiheuttanut mulle itselleni eniten ärsyyntymistä on ruutuajan jälkeinen kiukku. Meillä on ollut käytössä ajastin, johon on laitettu sovittu aika ja kun kilkatus on alkanut soida, se on ollut merkki kaikille, että on aika luopua laitteesta. Tähän rituaaliin on kuulunut myös se, että lapsi on sanonut sanat “kiitos, että sain pelata” ja antanut laitteen nätisti pois. Tällaiset säännöt ovat olleet meillä käytössä vuosia ja ne on ollut helppo opettaa aina nuorimmaisellekin. Eikä niillä laitteilla olla oltu joka päivä, on tehty erilaisia viikkokalenterejakin kertomaan, että tiistai ja torstai ovat pelipäiviä ja lauantaina leffa. Mutta olen minä monet kerrat antanut luvan muuten vaan, että saatte nyt katsoa jotain, että olen saanut omat hommani tehtyä. Auto- ja junamatkoilla on ollut usein myös pelit ja vehkeet mukana. Tämä kaikki on ollut ihan toimiva systeemi, yleensä. Silloin, kun ei ole toiminut, on tullut kiukku ja pahantuulisuus. Ymmärrän senkin. Jos joku sanoisi mulle kesken ihanan instan selailun tai Ensitreffit Alttarilla -maratonin, että no niin, aika antaa puhelin pois ja pysyppäs iloisena nyt vaan, niin voin kertoa, että ehkä siinä saattais vitutuskäyrä nousta mullakin. Toisaalta taas, olisi ihanteellista, että lapsi (ja aikuinen) ymmärtäisi olla kiitollinen ja iloinen saamastaan peliajasta ja hypähtelisi siitä hyväntuulisena kohti seuraavia leikkejä (tai askareitaan). No näin ei tietenkään aina ole ollut. Aika moni vanhempi osanee tähän hetkeen samaistua, ruutuajan jälkeiseen kiukunpuuskaan.

Tässä syksyllä eräänä päivänä kaikki lävähti käsiin. Luultavasti kaikki kolme (en muista tarkasti) ilmaisivat pettymyksensä tilanteeseen, että sinä päivänä ei taaskaan saanut olla rajatonta aikaa ruudulla, siirtyä pelistä toiseen tai selailla loputonta elokuvien ja sarjojen valikoimaa päätymättä mihinkään lopputulokseen niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä, vaan ruutuaika loppui, kun kello kilahteli eikä sitä saanut olla muka kuulematta ja jatkaa pelaamistaan. Vaan että minä, äiti, vaadin ja jopa käskin, että nyt loppuu pelit tähän tiks! Otin raivoissani (minäkin, tietysti!) kaikki laitteet ja nostin yläkaappiin. Siitä alkoi meidän lasten laitteeton lokakuu.

Tytär sai puhelimensa kyllä aika pian takaisin (rajallisin ehdoin), koska hän käyttää sitä ratikkalippuihin ja tarvitsee vitosluokkalaisen tapaan puhelinta muissakin jutuissa ja lisäksi hänellä on oma Youtube-kanava. Minulla itselläni laitteet kyllä jäivät käyttöön (ymmärtänette!), mutta muuten koko kuukausi meidän kodissa meni ilman litskaa, ilman lenovoa, ilman mun tarroitettua läppäriä sängynlaidalla katseltuine elokuvineen, ilman ekaluokkalaisen ikivanhaa iphonea. Lapseni ovat kahden kodin lapsia, joten toisten kotien tapoihin ja sääntöihin eivät mun rajoitukseni pystyneet vaikuttamaan, vaikka tietoisia niissäkin tästä muutoksesta oltiin. Parasta oli jokatapauksessa se, että koko kuukausi meni ilman yhtään ruutuajan jälkeistä kiukkua!

Rakastin kaikkea sitä! On yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, kun multa pyydettiin ihan tosissaan, että voitaisiinko ottaa laitteet takaisin. Kieltävä vastaus hyväksyttiin ja sillä sipuli. Vaikka meillä ei valtavia aikoja olla oltu laitteilla aina ennenkään (paitsi ehkä lomilla on luisuttu), on ero vanhaan ollut huomattava. Lapset ovat löytäneet aivan uusia leikkejä, pikkulegoista rakennetut alukset ovat lisääntyneet huomattavasti, kuten myös lattialla lojuneiden legopalikoiden päälle astumiset, mutta se nyt kuuluu asiaan! Askarteluita on tehty paljon. Lempitouhustani piirtämisestä on tullut jokapäiväistä, lähes kokoaikaista ajanvietettä. Olkkarin pöytä on jatkuvasti aanelosten ja tussien kuorruttama kasa ja se on vain ihanaa se! Ihan todella huomattava muutos mielikuvituksen jylläämiseen ja ihan vain meidän kaikkien keskinäiseen yhdessäoloon ja jutusteluun.

Tämän postauksen kuvissa on tyttäreni aivan itse itselleen toteuttamassa Halloween-asussaan. World’s Swäggeist Llama. En osaa tarkasti sanoa, olisiko sitä tehty, jos olisi ollut mahdollisuus käyttää ne pari tuntia johonkin muuhun, mutta veikkaan, että laitteettomalla lokakuulla on ollut ainakin vaikutuksensa! Asu on huikea ja veljensäkin teki oman versionsa eilen. Ihan jo vaikka se, että tyhjä pahvilaatikko inspiroi, se on jo jotain.

En varsinaisesti kehuskellut lapsille tänään, että kokeilu meni ohitse jo, vaikka varmasti huomasivat itsekin kuunvaihteen. Tämä oli niin ihanaa! Pikkuhiljaa palataan jollain tasolla johonkin laitteelliseen elämään, mutta ihan vielä ei ainakaan. Olen mielissäni siitäkin, että keksin raivokkaasti (omalta osaltani) alkaneelle ajanjaksolle noin hienon nimenkin. Että tällainen tarina täältä tänään. Nyt toivotan kaikille teille hyvää yötä täältä LAITTEEN äärestä iltamyöhällä! Tämänkin ajan olisin voinut käyttää vaikka siihen piirtelyyn, mutta koska oon aikuinen, niin teen mitä huvittaa, haha! No ei vaan, nyt haen kaapista suklaata ja alan katsomaan viimeisimmän Ensitreffit Alttarilla -jakson ja aloitan uuden neuletyön. <3