Tietoa mainostajalle ›

PIAN MAGNOLIA KUKKII

Tuleeko teille muille mieleen magnoliasta ensimmäisenä se pieni valkoinen hajuvesipullo, se muoto ja se tunne, mille pullon pinta tuntui? Se oli mummilla kampauspöydällä, niinkuin aika monta muutakin pientä ihanuutta, joista Yves Rocherilta paketeissa aina tuli. Vitsit ne oli ihan mahtavia lapsuuden ihanuuksia, joita ei välttämättä saanut edes itselleen. Niitä ihailtiin vain. Näin 36-vuotiaana lampsin kukkakauppaan ja ostin itselleni  magnolian oksan. Asetin puoliksi sahatun oksan nuppuineen suureen maljakkoon lämpimään veteen. Nyt muutamia päiviä myöhemmin nuput ovat muuttuneet vaaleanpunaisiksi. Niin jännää. Lähipäivinä on tiedossa paljon kauneutta ja huumaavaa tuoksua. Jään jännityksellä odottamaan.

KAULAHUIVIPÄIVÄ 12

Jos joku joskus kysyisi, mitkä ovat mun kaikkien aikojen lempivideoitani Youtubesta, olisi tämä niistä yksi. Vuosi toisensa jälkeen palaan toisinaan katsomaan tätä. Tämä on ihana! <3 Tuo päivän neulekuvio on ihan simppeli, siitä vaan neulasemaan, mutta katsokaa ensin tää! Moikka!

MINUN YSTÄVÄNPÄIVÄNI ON JOKA PÄIVÄ

Hain tänään heliumpallot lapsille, koska tiesin, että ne niistä ilahtuvat. Ihastelin sydänvalokuvia facebookissa. Sitä joka oli tehty havuista, sitä joka hiekkalapioista ja sitä, jossa oli ainakin kymmenen donitsia. Luin syvältä sydämen sopukoista asti kirjoitettuja päivityksiä, joissa kiitettiin ystäviä ja heiltä saadusta tuesta raskaina aikoina. Tykkäilin lällyistä Instakuvista, joissa pussattiin kumppania ja oltiin onnellisina. Ihastelin kadulla kävelevää hymysuista nuorta miestä, jonka perässä lenteli sydänfoliopallo. Ja sitä miestä bussipysäkillä, joka seisoskeli suurensuuren kukkakimpun kanssa odottaen jotakuta. Kyynelehdin rakkaustarinapäivitystä lukiessani. Poikani kanssa katseltiin bussiin ikkunasta, kuinka niin monen liikkeen ikkunassa näkyi sydämiä. Aurinko paistoi i-h-a-n-a-s-t-i, hanskoja ei tarvinnut, oli kuin huhtikuu. Haettiin karkkikaupasta herkut. Laitoin lapsille ruuaksi kalapuikkoja, lankkupottuja ja porkkanaraastetta, ystävä toi mulle valmissalaatin.

Olin sopinut jo päiviä aikaisemmin ystävän kanssa anopinkieli-treffit kahvilaan aamuksi. Paikalle saavuttuamme tajuttiin, että on ystävänpäivä ja sen, että mehän ollaan tunnettu toisemme tänä vuonna 30 vuotta! Kolmekymmentä! Oli ihanaa syödä pullat ja purkaa sydämenasioita. Otettiin yhteiskuva vielä aamuauringossa. Seuraavan korttelin kulmalle päästyäni puhelin pirahti, meidät oli nähty ikkunasta ja siirryimme seuraavaan kahvilaan rupattelemaan.

Viisivuotias hyppäsi päiväkotipäivän jälkeen syliini ja toivotti ihanaa ystävänpäivää. Kotona salaa katselin kauempaa, kuinka kaikki kolme lastani nojailivat toisiinsa ja kyselivät toisiltaan ovatko ystäviä keskenään. Siinä hetkessä oli paljon rakkautta ja toivottavasti sisarussuhteen lisäksi ikuinen ystäväkolmikko. Ystävä kaukaa soitti pitkän puhelun. Toisen kanssa toivoteltiin viestitse hyvät ystävänpäivät, kun hän oli juuri herännyt päiväunilta ja itse meinasin torkahtaa bussissa. 

Vuorotellen naureskelin ääneen ja kyynelehdin tunteellisena fb-päivitykseen, jossa kyselin ihmisiltä mikä heillä tulee ensimmäisenä mieleen, kun ajattelevat minua. Lahjakkuus, iloisuus ja taiteellisuus. Lumilautailu. Nauru, ja salaiset viestit työpaikalla kauniilla käsialalla. Leviä hymy. Otsatukka ja nauravat silmät sen alla! Innostunut, mutta kuiskaava ääni Oulun murteella. Mustat levikset, picassomainen härkä-piirustus 3-4a luokan aulassa. Ystävä<3

Aika ihana ystävänpäivä, vaikka yhtään sydänilmapalloa, suklaarasiaa, timanttisormusta tai kukkakimppua en saanutkaan. Oon onnennainen, kun mulla on monta ihanaa ja rakasta ystävää. Ei ainoastaan tänään, vaan ihan jokaisena päivänä. En ehtinyt lähettää ainoatakaan korttia kenellekään, mutta tiedän, että he tietävät kaikki kuinka tärkeitä minulle ovat. Niihin tuntemuksiin ei tarvita kukkia tai suklaata. Hyvää ystävänpäivää, kyllä, tänäänkin, ja just sulle! <3

Niin ja tässä vielä tuulahdus ja tyylinäytteet 90-luvun alusta Olokselta hiihtolomareissulta, FRIENDS FOREVER <3

KAULAHUIVIPÄIVÄ 10 (JA LAPSUUSMUISTO AIKUISUUDESTA)

Tiskasin äsken ja radio alkoi soittaa Anna Hanskin Jos et sä soita. Se on sellainen kappale, joka liittyy vahvasti siihen hetkeen, kun kuudesluokkalaisena tajusin, että minusta tulee joskus aikuinen ja siihen miten sitä elämääni tulisin sitten elämään. Istuin Oulun normaalikoulun ala-asteen tietokoneluokassa. Kone, jolla istuin oli toiseksi reunimmainen, siinä kirjoitellessani siniselle ruudulle näin samalla ulos ikkunasta koulun pihalle. Rimpuilutelineet ja koulun kentän, ympärilläni luokkakavereita. Taitekohdassa, ala-asteen viimeisellä luokalla ja syksyllä siirtyisimme tien toiselle puolelle kouluun. Todennäköisesti mulla oli päälläni itse ompelemani leveälahkeiset kukkahousut ja papukaijaneule, korvissa papukaijakorvikset. Välitunnilla olimme varmaan hyppineet koko luokan kesken hyppynarua, yks-eikä-yhtääntä. Sillä tavalla, että jokainen hyppää yhden hypyn ja sitten pitää juosta ja kiertää joku pylväs ja hyppyketju ei saa katketa. Mulla oli päälläni varmaankin harmaa-vaaleanpunainen collegetakki, sellainen baseball-takkihenkinen. Niin, mutta siis niin, takaisin sinne atk-luokkaan… Kirjoitin koneella Mikset sä soita -kappaleen sanoja ja kuvittelin aikuiselämää. Ajattelin, että asuisin lähellä rautatieasemaa. Kotini seinillä olisi tauluja, joissa on mustat kehykset, se sellainen kolmen taulun sarja, jossa reunimmaiset taulut ovat kapeampia, kuin ikkuna olisi avattu. Imelä maisemataulu. En miettinyt erityisemmin laulun sanoja niitä kirjoittaessani, olinhan kuudesluokkalainen, lapsi vielä. En ollut erityisen kiinnostunut mistään tykkäilyjutuista (muistaakseni!) vielä, mutta kappaleen melodia iski muhun ja se sellainen surumielisyys, joka kappaleessa on. Tuo on jännä muisto ja se nousee mieleen usein, kun kappaleen kuulen. En muuten ikinä nuorena aikuisena asunut lähellä rautatieasemaa enkä ole kokenut erityisen raastavia rakkaustarinoita.

Sen tarinan kautta tän päivän kuvioon, joka onkin tuplakuvio! Olette ehkä huomanneet, että huivi on ihan hyvän kokoinen jo. Kyllä, tästä tulee melkoinen muhkuhuivi. Sellainen, jonka kääräistäessään kaulaan, voi hulmutella takki auki, koska huivi kyllä lämmittää. Pituutta huivilla on lähes kaksi metriä, kun se on valmis. Tästä ei tule huivi, joka tungetaan takin kaulusten sisäpuolelle, vaan huivi, joka hurmaa hulmutessaan kaulallasi. Kivaa neulomisiltaa murut!

KAULAHUIVIPÄIVÄ 9

Tämä päivä ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Innostuin eilen ompelemaan ja ompelinkin yötä myöten eilen ja säästelin vähän aamuksikin. Ajattelin, että tänään lähdetään jonnekin kivalle retkelle, kun sää oli niin kaunis. Lapsista oli kuitenkin mukava vain olla kotona. Ne päivät, kun saa vain olla, ovat melko harvassa, joten päätin, että ollaan sitten sisällä. Itsekin halusin ommella rauhassa, ilamn kiirettä. Laitan nuorimmaisen päiväunille ja sillävälin tykittelen ompelut loppuun ja kirjoitan parit tekstit – näin suunnittelin. No mutta kuinkas kävikään, nukahdin ITSE sinne päiväunille. Herään puolitoista tuntia myöhemmin ainoastaan tajutakseni, että mulla on ollut vieressä kyllä pikkukaveri kokoajan, mutta hän on leikkinyt omia leikkejään koko sen ajan. Sehän meni justiisa nappiin eikä melekeen! Loppupäivä onkin mennyt niistä unista päätä selvitellessä. Mulle ei sovi ollenkaan päiväunet. Tai ainakaan sellaiset, joita en halua tai tarvitse (tai näitä vissiin tarvin kyllä, mutta en halua sitä myöntää!). Nyt otan sen hetken ja ompelen sen takin loppuun. Näette sen lähipäivinä ja siitä voin kertoa jo sen verran, että jos toissapäiväisen tunikan selkäkuvio oli mieletön, niin tässä lähti vielä enemmän käsistä! Ihana tunne. Se on niiiiin hieno! Tässä teille päivän biisi: Hannah Peel – All That Matters ja ohje. On muuten yks mun suosikkikuvioita tämä. Tykkään kolmiulotteisuudesta. Kivaa sunnuntai-iltaa ja jee, uudet Rimakauhua ja rakkautta -jaksotkin alkaa, u-u-uu!

KAULAHUIVIPÄIVÄ 8 (JA MIELETÖN SHOKKIPALJASTUS!)

Aloin tässä yhtenä päivänä kirjoitella huiviin päivän ohjetta valmiiksi ja tapahtui jotain kummallista. Katsoin tekemääni huivia ja en älynnyt yhtään mitä olin siinä tehnyt. Kesken kuvion oli kavennuksia ja silmukan lisäyksiä. Piti ihan ystävä hälyyttää messengerissä linjoille, että ymmärtäisiköhän hän mitä minä olen oikein tehnyt! Aika pitkään piti pohtia, kunnes tajusin, että ensimmäisessä tekemässäni huivissa oli kuviointi vähän eri ja silloin kavennuksia ja lisäyksiä oli oikeasti tarvittu. Sellaisia ensimmäisen mallikappaleen matkan varrella tehtyjä pikaisia muutoksia. Ei tässä toisessa ollut sellaisille enää tarvetta. Olin kai vaan jotenki kuuliaisesti totellut omaa ohjettani sen kummemmin ajattelematta toista huivia tehdessäni. Tunsin pikkaisen itseni vajaaksi, kun en omaa huivia ymmärtänyt! Teille ohje on vain ja ainoastaan selkeä ja helposti seurattava ja mitään sorin kavennuksia ei tarvita! Mutta että semmonen shokkipaljastus, että minä(kin) neulon joskus näköjään niin ettei mulla oo vissiin hajuakaan mitä mää teen. Se vaan ei onneksi haittaa yhtään mitään, me kaikki ollaan erehtyväisiä ja tällainen kepeä neulominen on mukavaa ja tätä ei tarvitse ottaa niin älyttömän vakavasti. Vaikka joskus olisikin vähän sekoillut tai silmukka olisi vahingossa väärän väriseksi neulottu matkan varrella. Itselleni ainakin (ja varmasti monelle muullekin) on jäänyt sellainen käsityötuntien ärhäkkä pakko, että kaiken on oltava just eikä melkeen tai pitää purkaa. Ei tarvi olla niin. Ei ollenkaan!

Vinkkinä vielä, että Instagramin puolella on jo vaikka kuinka paljon kuvia tekeillä olevista huiveista (#muitaihaniakaulahuivi) ja melkoisen hienoja ovatkin, ihan mielettömiä väriyhdistelmiä! Hei ja päivän biisi: The Cinematic Orchestran To Believe.

KAULAHUIVIPÄIVÄ 7 (JA VATSANPOHJAKUTKUTUKSIA)

Ihanaa, kun on perjantai. Koko viime syksyn tuntui, että viikossa oli vain maanantai, perjantai ja sunnuntai-ilta, kun viikot vaan huljuivat ohitse ja mentiin kohti pimeyttä. En tiedä onko mulla viikonpäiviä nytkään paljon enempää, mutta valoisammat päivät ja ihana kutkutus tulevasta keväästä ja kesästä on mahtavaa! Mulla on tunne, että jotain huippua on tapahtumassa, vaikka ei mulla oo aavistustakaan mitä se olis. Luultavasti ihan vain ne tulevat vuodenajat. Kevät, jolloin kaikki on vielä edessä tai kesä, kun mikä vain ihana on mahdollista, satumaista ja maagista. Kesäyön lumo. Rakastan sitä. Tämän päivän neulekuvio voisi kuvastaa kesää, koska en mää nyt niin romantisoija oo, etteikö seassa olis vähän mustia viiruja. Mutta ei niiden tarvitse olla välttämättä mitään synkkää. Ihan vaikka tummia ukkosöitä, kun on painauduttava toisen kylkeä vasten ja vedettävä viltti korviin saakka ja kuunneltava kesäsateen ropinaa. Hups, taas karkasi vähän lällyksi. Ei se haittaa. Leppoisaa iltaa teille ja kutokaahan onnellisesti! Perjantain biisiksi valikoitui Litku Klemetti & Tuntemattoman numeron Kimaltava mekko.

OMPELIN SITTE SILMÄT JA MUSTAT SILMÄPUSSIT SELKÄÄN

Näin Monkin rekissä tän harmaan tunikan ja tiesin heti, mitä haluan sille tehdä. Nimittäin ommella räväyttää selkämykseen jonkun suuren ja vähän kreisin aplikaation. Vaate odotti pussissaan kaapissa muutaman viikon inspiraatiopuuskaa. Eilen sain seurakseni kyläilijän Amerikasta eli ihanan Pinjan ja inspis iski, joten aloin heti hommiin. En mää aina kavereiden seurassa töitä tee, heh, mutta olen parhaimmillani tai ainakin usein tehokkaimmillani hyvässä seurassa, kun teen jotain tällaista missä ei ole tarkkaa visiota vaikka inspiraatio olisikin. On kiva välillä käyttää myös jonkun toisen silmiä katsomaan mille lopputulos tulee näyttämään tai kysäistä mielipidettä onko joku kuvio kivempi pystyssä vai vinossa. Pinja oli huippuseuraa ja saatiin päivitettyä kuulumiset siinä samalla. Tykkään leikellä kankaasta, tai paperista tai mistä vaan, ihan vaan mitä sakset sattuvat käsissäni leikkaamaan ja asetella niitä kuvioita paikoilleen ja sinne tänne ja mieluisa lopputulos kyllä aina löytyy. Tunikan selkämyksestä tuli mieletön, ihan tosi hauska! Pikkuisen harmittaa, että on talvi ja pitää käyttää takkia. Paljon mieluummin hulmuttelisin tuolla tuo toteemikuvio näkyvillä. Noh, kesällä sitten!