Tietoa mainostajalle ›

JÄÄTELÖINEN KESÄTERVEHDYS TARHANTÄDEILLE

En ole uskaltanut ajatella tätä hetkeä, kun tulee päivä, jolloin poikani menee viimeistä päivää tuttuun ja turvalliseen päiväkotiin, jossa on ollut viimeiset neljä vuotta. Hoito on ollut hyvää, hoitajat ihania ja enpä kyllä muista, että mitä mulla olis ollut näiden vuosien aikana huonoa sanottavaa. Suurenmoista työtä siellä tekevät päivät pitkät. Itkua nieleskelin, kun aamulla vein pojan ja annoin hoitajille pienet kesäviemiset ja tyhjensin lokeron ja nappasin eteisestä melkein unohtuneet kumpparit matkaan. Toivottavasti kiitin riittävän painokkaasti, koska kiittää minä haluan. Lahjaa miettiessä mietin, että mikä tahansa vieminen on tavallaan yhtä tyhjän kanssa, koska eniten haluan vain sanoa kiitos ja halata heitä tekemästään työstä, eikä mikään tavara tai lahjakortti sitä mun kiitostani kerro. Tavallaan.

Kokosimme jäätelökassiin tarvikkeet kesähelteille: jätskivohveleita, suklaa- tai kinuskikastiketta, erilaisia strösseleitä ja nonparelleja sekä ilmoitusluontoinen viesti, että lisää vain jäätelö. Jos tämä tästä vielä kesäksi muuttuu, niin sitähän saattaa itse kukin innostua kokoamaan omia herkkutätteröitään koristeineen.

Ja jos nyt laitettaisiin Suvivirsi soimaan, se olis hanat auki. Mutta ei, pienin lapsi nukkuu, joten töitä pöytään ja iltapäiväksi päiväkodille! <3 Yksi aikakausi päättyy ja seuraava alkaa.

TULKAA PIHALLE VARTIN PÄÄSTÄ, MULLA ON ASIAA!

Eilen aamulla kuuntelin radiota, kanava oli vaihtunut vahingossa eriksi kuin mitä normaalisti kuuntelen. Onneksi oli. Taajuuksilta alkoi soida Samuli Putron kappale, jota en ollut koskaan ennen kuullut. Pohdin samalla tapahtumaa, jonka edellispäivänä olimme ystävän kanssa kokeneet. Samaan aikaan toisen kaverin kanssa viestittelimme, kuinka olisikaan kiva mennä joskus kiipeilemään tai grillata pihalla, olisipa lämpimämpi ilma.

Eilen yksi kaveri oli lähdössä perheensä kanssa ulkoilemaan. Poikansa nauroi minulle ja minä äidilleen, että hänelläkö on matkatavarat myös mukanaan, kun läpinäkyvää roskapussia kantoi ja siellä näkyi käytettyjä vaippoja. Yksi kaveriperhe otti taas muutama päivä sitten koko lapsikolmikkoni hoitoon, jotta pääsin asioilleni. Hiekkalaatikolla tekisi mieli napata syliin ihana pikkutyttö, joka asuu naapurirapussa. Äitinsä on vasta palannut töihin ja vaihdamme kuulumiset, toteamme, että elämä löytää uomansa vaikka onkin haikeaa kun lapset kasvavat.

Laitoin parille ystävälle viestin, että tulkaa pihalle vartin päästä, mulla on teille yllätys. Koristelin valmismuffinssit kermavaahdolla ja koristeilla ja nappasin orvokinkukkaset koristeeksi. Myöhästyin vähän. Kävelin pihan poikki pyykkitelineen alle, jossa he olivat. Narulle jäi roikkumaan toisen heistä miehen huppari. Kauempana olevia pyykkejä tuli keräilemään kaveri naapurirapusta. Hän ihasteli pientä juhlahetkeämme. Tarjosin kolmatta muffinssia hänelle ja kerroin syyn pieneen juhlaan. Pihan toisella puolella ovesta sisään sujahti nainen, joka oli kuin kopio siskostaan, joka talossa asuu. Siskoa en tunne, talossa asujan kyllä, hän on se, jolla on aina aurinkoinen katse.

Juttelimme naisten kanssa siitä, kuinka Samuli Putron Elämä on juhla aina niin itkettää. Se soi minulla tässä taustalla juuri nyt tätä kirjoittaessani. Voitte arvata mitä teen. Kirjaimet ovat sameita, kun kirjoitan.

Nämä ihmiset, joista juuri kerroin, he ovat tämän talon asukkaita. Ystäviäni, kavereitani, naapureitani. Halusin kertoa heille, kuinka olen kiitollinen naapuruudesta, ystävyydestä, avusta, tuesta ja hiekkalaatikkohetkistä. Suunnitelmistamme pitää ihanat naisten grillijuhlat, lasten kemuja ja koko pihan kiertävä ruutuhyppelykisa kaikille. En voi melkein ymmärtää, miten tällainen yhteisö voikaan olla mahdollista ja minä kuulun siihen. Lapsilla on paljon kavereita ja minulla. Voi että, kiitos mahtava elämä että olet tuonut minut tähän. Siksi pyysin nuo naiset muffinssille.

Se kappale sieltä radiosta, siiä sanottiin, että elämä on sarja, yllätysten sarja, se joka sitä pelkää, jää sisälle ja pölyyntyy. 

BRION JUNARATA MAALIKÄSITTELYSSÄ

Kymmenen vuotta sitten ostin meille ensimmäisen taaperosetin Brion junarataa. Siinä oli lyhyt rataosuus ja söpöimmät heppamaiset junat ja dala hästin näköinen heppapehmo, jonka alta junat kulkivat. Pehmon sisään sai piilotettua junat talteen. Se oli ihanin lelu mitä meillä silloin oli. Tytär leikki junaradalla satunnaisesti. Tuli seuraava lapsi, hänkin joskus innostui leikkimään. Lahjaksi saatiin lisää junia ja rataverkosto kasvoi.

Nyt, kun perheessä on kaksi ja puolivuotias pieni poika, joka ra-kas-taa junia ja junarataleikkejä, on ihan älytön onni, että meillä oli ne muutamat radat ja junat odottamassa häntä. Ei ole päivää, jolloin junarata ei olisi rakennettuna olohuoneen lattialle. Tai kun häneltä kysyy lempiasioista, on vastaus aina juniin liittyvää.

Olen vakaasti sitä mieltä, että leluja ei saa turhaan rikkoa tai sotkea ja piirtäminenkin on sallittua ainoastaan niille tarkoitetuille papereille ja pinnoille. Mutta, joskus tuossa talvella oli tilanne, jolloin annoin lapsille maalitussit käyttöön, että siinäpä piirtelette junaratoihin. Graffiteja niinku! (tässä välissä pakko kertoa, että mua on naapurinrouva joskus torunut, kun piirtelin lasten kanssa katuliiduilla pupuja ja sydämiä asvalttiin, että kuinka kehtaankin opettaa lapsille huonoja tapoja, että joka paikan saa sotkea – niin, katuliiduilla!)

Nyt mulla on kuitenki sen verran huikeita visioita mielessä näiden junaratahommien ja leikkien suhteen, että ottaa pölläytin ratapalat kainaloon ja läväytin ne maalausalustan päälle. Suihkin vähän maaleja niiden päälle ja lasten graffitit menivät piiloon (koska vähänhän ne olivat suurinosa sellaisia sotkun tapaisia). Seuraavaa vaihetta tässä visiota kohti mennessä annetaan ratapalojen kuivua ja katsotaan mitä lapset niistä sanovat. Minusta niistä tuli ainakin ihan hullunsiistejä ja tuo maalausalustakin on melekoWAU!

KIVA ASKARTELUVINKKI TÄÄLTÄ HEI

Meidän perhettämme kohtaa usein olettamus, jota en aina pysty aivan allekirjoittamaan. Usein nimittäin oletetaan, että minä askartelen lasten kanssa paljon. Noooh, tähänkin taitaa päteä se klassikko, että suutarin lapsilla ei ihan aina ole niitä kenkiä. Tokihan meillä on lähes päivittäin keittiönpöydän ääressä jos jonkinmoinen projekti, milloin se on minun tai milloin jonkun lapsista. Yhdessä askartelemme silti nykyään melko harvoin. Olisi ihanaa tehdä sitä useammin, mutta on niin helppoa syyttää kiirettä ja arkea, ettemme ehdi, mutta aina asia ei ole aivan niinkään.

Totuuden nimissä mua ei useinkaan itseä huvita pohjustaa askarteluhetkeä varttituntia vain todetakseni, että sen vartin aikana lapset taisivat jo napsia rusinat pullista ja ovat valmiita askarteluineen, kun minä ehdin istahtaa pöytään. Tai että siivoaminen tämän säyseän hetken jälkeen on vähän tylsää, ankeaa eikä siksi kertakaikkiaan huvita levittää kamoja ympäriinsä.

Meillä on melko paljon erilaisia askartelutarvikkeita sekä sekatavarakaapin uumenissa että hyvin järjestelmällisessa lokerikossa. Lapset ovat varmasti tottuneet hyvään, on varaa valita millaista paljettia, kimalletta, maalia tai paperia haluaa käyttää. Usein silti paras askartelutarvike on se tyhjä vessapaperihylsy tai vaatteen söpö hintalappu. Tällöin usein ilahduttavaa on se, että kaapista löytyy kunnon liimaa ja hyvät sakset, joita askartelussa tarvitsee.

Olen varmaan joskus aiemminkin todennut sen, että meidän perheessäämme lapset saavat leikata terävilläkin saksilla ja maalata oikeilla akvarelleilla. Haluan, että into kaikkeen käsillä tekemiseen säilyy lapsuuden jälkeenkin, ja ei aikuinenkaan nauttisi, jos pitäis leikata tylsillä lehden kylkiäisenä tulleilla saksilla tai maalata vesiväreillä, joista ei täysillä hinkuttamallakaan tule kunnolla pigmenttiä.

Tavaraa siis on, riittämiin asti, enkä suostu hankkimaan sitä lisää kovin helpolla, mutta voi kuinka ilahduinkaan, kun poika syntymäpäivälahjaksi saamilla rahoillaan halusi ostaa itselleen jotain askartelujuttua. Päiväkodissa olivat joskus tehneet Foam Clay ja Silk Clay -massoilla ja niistä innostuneena halusi ostaa niitä myös itselleen. Voi miten helppoa, ei sotkua eikä mitään säätöä muutenkaan. Siitä vaan purkit auki ja muovailemaan. Valmistuttuaan massa saa kuivua ja on pehmoinen ja joustavahko pinnaltaan.

Keittiön hyllyn reunalle oli ilmestynyt yhtenä päivänä kaksi supersöpöä yksisarvista. Elen lastenhuonetta siivotessani autolaatikossa oli useita erilaisia massasta tehtyjä Pokémon-hahmoja. Kaikki nuo ilahduttivat. Ihanat lapset, mukavat askarteluhetket ja söpöt tuotokset. Tälle askartelutuotteelle annan pisteeni ja lupaan myös mielessäni sen, että kesän aikana sadepäivinä leväytetään ne kaikki askarteluboksitkin auki ja järjestellään ne kaikki ja tehdään jotain hauskaa ja kivaa yhdessä.

KUKKASEINÄ KAMPAAMOON

Mulla on ollut ihana vakkarikampaaja siitä asti, kun tein Kiitos-lastenohjelman. Hurmaava Heidi Dynastiasta Kaartinkaupungista. Siinä on monet elämänmutkat ja kuulumiset ja kaikenmaailman tarinat ja pohdinnat käyty läpi kampaajantuolissa. Joka kerta olen hymyssäsuin lähtenyt kampaajakäynniltä kotiin.

Tässä taannoin sain pyynnön, jota en voinut vastustaa. Tulisinko maalaamaan kampaamon seinään jotain kaunista? No voi kuulkaa, minähän rakastan maalaamista ja kauneutta ja jos saa seinille asti maalata, niin voi pojat, aiämredi! No, tokihan siinä hetki meni ennenkuin pääsin tositoimiin, mutta sitten kun pääsin, niin kuusi tuntia maalailin seinää onnessani. Ulkona sattui tuolloin olemaan kevään ensimmäinen oikeasti lämpöinen päivä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta niin se paistoi minulle siellä maalatessakin.

Pieni pala satumaista sademetsää. Vihreän ja vaaleanpunaisen sävyjä. Siitä tuli ihana, niin ihana, että kun sitä viimeistellessä join kaksi lasia kuohuvaa, olin niin iloissani ja fiiliksissäni, että jalat kävelivät kenkäkauppaan ja ostin kahdet kengät itselleni palkinnoksi tästä maalauksen valmistumisesta! Ja kuulema ne siellä Dynastiassa rakastavat maalausta päivä päivältä enemmän – parasta!



OLKKARIN MYLLÄYKSEN PARHAAT PALAT

Olin lapsena ja teininä se tyyppi, joka järjesti oman huoneensa vähän väliä uuteen järjestykseen. Mulla oli kaksi kirjahyllyä, koulupöytä (jonka pystyi myös yhdistämään kirjahyllyihin jättämällä joko lipaston tai kaapin pöytälevyn alta pois), sänky, sähköurut ja myöhemmin kun sänky vaihtui parviversioon, mulla oli myös rottinkinen sohva, nojatuoli ja pikkupöytä. Ja kun rottinkikausi ohitettiin, sain vuodesohvan. Kalusteita siis riitti mitä myllätä. Tyhjensin aina kirjahyllyt ennen kuin siirsin niitä, jotta sain laittaa kaikki koriste-esineet ja kirjat kokonaan uusille paikoille ja pölyt pyyhittyä. Hyllyissä ja ikkunalaudalla oli viherkasveja, kaktuksia ja rönsylinjoja. Seinillä oli kehyksissä valokuvia ja piirustuksia.

Sanottaisiinko niin, että ne lapsuudessa saadut opit ja tavat ja tyylikin tavallaan, ovat matkanneet mukanani tänne 37-vuotiaaksi asti. Eräänä iltana unohdin kaikki kiireet ja päätin, että nyt on se aika, kun vähän myllään, koska se on tosi kivaa ja sille tarvitsee välillä aikaa, vaikka keittiössä odottaisivatkin tiskit tai kylppärissä pyykit. 

Syksyllä hankkimani Hakolan pienempi Lippa-hylly odotti kaapissa oikeaa paikkaa ja nyt se paikka löytyi. Kokonaisuus, jossa on kaksi Lippaa, Vino-peili, taulu ja kasveja ja tilpehööriä, miellyttää silmääni just nyt. Juoru kasvaa poikani kuvittamassa (mutta minun leikkaamana siirtokuvapaperista – ja tietysti kiinni posliiniin poltettuna) mukissa. Juorun pistokkaat hankin taloyhtiön facebook-ryhmän kautta, viisi minuuttia ilmoituksen jätön jälkeen oli jo pistokkaat kotona. Kätevää! Posliinit kaktukset olivat viime Ikea-reissun ihana ja niiiiin turha ostos, mutta jotka tekivät minut iloiseksi. En ole lapsuuden jälkeen montaa koriste-esinettä tainnut ostaa muuten vaan, joten ehkä tää oli ansaittu ostos. Siis ehkä.

Juuri pölyistä pyyhityssä peilistä on mukava peilailla ja vaikkapa räpsäyttää hetkestä kuva. Toki vähän halusin kuvata myös uutta yksisarvistukkaanikin, siksi mairea hymy.

Meillä on täysin eriparillinen ja hetken mielihaluilla täytetty astiakaappi. Tuo supersöpö kettumuki on ostettu yksinäiseksi mukiksi astiakaappiin, mutta nyt siinä kasvaa kaktus. Kultareunainen aluslautanen on ihana ameriikantuliainen Pinjalta.

Tässä on hulluttelun makua. Ostin nimittäin tollaisen perinteisen saviruukun peikonlehdelle, koska mitään nättiä ruukkua ei löytynyt. Ei siinä ruukussä ehkä useimmille muille ole mitään erikoista, mutta mulle on. Sitä ei oo ees koristeltu (vielä) mitenkään. 

Seinälle päätyi myös mun vanha vanerille maalattu kaktusteos, jota kuusivuotiaani vähän maalasi lisää ja minä vielä senkin päälle jotain sörssäilin maalinjämillä, joita en raskinut valuttaa viemäristä alas. Siitä tuli hauska ja saa olla siinä nyt hetken aikaa.

Lipaston alimmat nupit on vaihdettu puuhelminauhaan. Vähän väliä jokainen perheemme jäsen sohvalla köllötellessään toteaa, kuinka kivaltä helminauha näyttää. Onnistunut pikkutuunaus.

Käänsin makuunurkkauksen sängyn eri päin ja on kuulkaa ollut viikkokausia tässä sellainen olo, kuin olisi hotellissa. Pääsen kävelemään sängyn molemmin puolin ja kuljenkin nukkumaan aina pisintä reittiä kautta – koska voin! Aamulla herätessäni näen ensimmäisena palan taivasta. Järjestelin seinälle taulut vieriviereen simpsakaksi kollaasiksi. Mikäli seuraatte mua Instagramissa, siellä näkyikin kuva hetkestä, kun kuljetin tuon suuren kehyksen Ikeasta kotiin, selkääni köytettynä. Ihan hyvin onnistuu ostosten kuljetus kotiin ilman omaa autoa ja lapsi rattaissa istuen, ihan hyvin hei!

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille teille siellä! On ollut mieletön kesäviikonloppu ainakin täällä Helsingissä, i h a n a a!

MUITA IHANIA MEETS MAANANTAIMALLI

Mulla on ollut ilo tutustua erääseen hurmaavaan korutaiteilijaan tässä menneen talven aikana. Hän on ystäväni pikkusisko ja Maanantaimalli-korumerkin takana oleva ihana nainen, Matleena. Korujen muodot ja värit iskivät muhun heti, kun niitä ystävälläni ensi kertaa testikäytössä näin. Taisia aika pian saada omanikin korviini killumaan.

Eräänä päivänä tässä taannoin tuli puhetta Matleenan kanssa, että haluaisin vähän tuunata kreisisti hänen korujaan. Sain kannatusta idealle ja pian postiluukusta kolahti kasa tarvikkeita kreiseilyä varten. Siinä sitten sekoilin liiman, paljettien, kimalteiden ja maalien kanssa ja sain aikaan aika hauskoja koruja. Niissä yhdistyy nuo korujen nätit muodot ja sitten joku ihan liian överisekoilu, joka on just se juttu. Muita ihania meets Maanantaimalli. <3 Mitäs te tykkäätte?

 

ÄITI, VOISIKSÄÄ ALKAA TUBETTAAN?

Tavallinen torstai-ilta. Istun tyttäreni kanssa keittiössä, teen itselleni iltapalavoileipiä. Kyselen häneltä, mitä tahtoisi syödä. Huhuilen veljeään keittiöön. Kunnes tulee ratkaiseva kysymys.

21:10 Äiti, voisiksää alkaa tubettaan?

21:11 Joo voin. Okei. Aletaan!

Kipaisen hakemaan kameran.

(tähän väliin kaikki se mitä videolla tapahtuu)

21:20 No niin, siitähän tuli hyvä! Laitan viestin kaverille, että etpä arvaa mitä tapahtui viimeisen kymmenen minuutin aikana. Eipä varmasti osannu arvata!

Että sillälailla sitte. Mites, mitä ootta mieltä? Pistetäänkö jatkoa tulemaan? Ilman leikkaamista, armotonta kolmen ja puolen minuutin tykitystä? Uu jes!

ÄITI ON YHTÄ IHANA KUIN SYDÄN

Nuo otsikon sanat lukivat poikani päiväkodissa tekemässä äitienpäiväkortissa. Ulko-oveen laitoin roikkumaan saamani ruutukankaalla koristellun kranssin. Olen viettänyt äitienpäivää yksin. Lapsilla on isäviikonloput. Meillä ei ole koskaan ollut mitään suurempia äitienpäivän rituaaleja. Itse olen asunut omasta äidistänikin niin kaukana jo 14 vuotta, että hänenkin kanssaan olemme puhelimitse äitienpäivää juhlistaneet nämä vuodet. Ehkäpä sen voisi laskea äitienpäivälahjaksi, että sain nukkua aamulla niin pitkään kuin huvitti. Päivällä kävin pyöräilemässä ja hakemassa kimpun valkovuokkoja ja istuskelemassa auringonpaisteessa kalliolla tuulelta suojassa.

Pyöräillessäni mietin äitiyttä ja lapsiani. Kuinka mahtava matka tämä viimeinen kymmenen vuotta on ollutkaan. Minä olen yrittänyt parhaani mukaan kasvattaa lapsia, mutta he tässä kyllä suurimmat työn ovat tehneet, kasvattaneet minua, äitinä ja ihmisenä. Voi kumpa osaisin antaa lapsille hyvät ja oikeanlaiset eväät elämään ja heillä olisi aina olo, että äiti on lähellä, rakastaa ja että olen aina heidän tukena ja turvana, tapahtuipa mitä tahansa. Osaisinpa näyttää mallia, että kaikenlaisia asioista kyllä selviää, että epäoikeudenmukaisuutta ei pidä hyväksyä ja että unelmat ovat saavutettavissa. Muistaisivatpa he aina, että äiti oli ihana tavallisina arkipäivinä, kun se laittoi radion isolle lempikappaleensa soidessa ja tanssi hassuja tansseja ja kaikki lapset yhtyivät mukaan tanssiin. 

Pian sujahdan puhtaisiin lakanoihin köllimään illaksi, katselemaan lempisarjaa, syömään äitinpäiväjäätelöä ja rauhoittumaan uutta viikkoa kohti. Huomenna saan kaikki kolme kultakimpaletta taas kainalooni.

Ihanaa äitienpäivän iltaa erityisesti omalle äidilleni ja tietysti kaikille muillekin äideille ja äidinmielisille ja äideiksi halajeville! <3

Kuvat: 2, 4, 7, Hanna Salonen /// 3, Konsta Leppänen /// 13, Riikka Kantinkoski

SKIDIT DISKO RÄPS

Pari viikkoa sitten olimme koko perheen kanssa diskoilemassa Kuudennella Linjalla, kun siellä oli Skidit Disko. Mehän ollaan jo konkareita festarikävijöitä ja risteilijöitä, mutta pelkässä diskossa ei olla aiemmin oltu. Diskossa oli paljon kivaa oheistoimintaa, otettiin glittertatuoinnit Glitternistin pisteellä ja herkuteltiin herkkukahvilassa. Tanssit jäivät tällä kertaa vähemmälle kuin vaikkapa laivan diskossa, jossa kaikki ollaan joka kerta tanssittu hikipäissämme koko diskoilun ajan.

Musta on aivan ihanaa, että on tällaisia tapahtumia tarjolla. Lapsenikin ovat samaa mieltä. Aina löytyy varmasti jokaiselle jotain kivaa touhuttavaa ja hyvä musiikki soi. Ihan parasta lauantaimeininkiä aina silloin tällöin tällainen diskoilu. Silti, kun on liikenteessä neljän lapsen kanssa (naapurintytön otin bonuslapseksi!), voi käydä niin, että kotisohva houkuttelee lapsia enemmän ja juhlista lähdetään ennen valomerkkiä. Ihan pikkiriikkisen äitiä nimittäin harmitti, kun lapset halusivat lähteä kotiin, mutta ei auttanut mulla heittäytyä lattialle kiukuttelemaan!

Viimeksi aamulla yksi lapsistani kysyi joskos kesällä mentäisiin Skidit Risteilylle, kun siellä on aina niin mukavaa! Hymyilytti aivan, kun mietin, että kuinka kiva perinne näistä tapahtumista on meille muodostunut. Kiitos taas! Ensi kertaan!