Tietoa mainostajalle ›

JULISTEET LEIKELLEN PALASIKSI LASTENHUONEEN SEINÄLLE

Eilen innostuin siivoamaan lastenhuoneen, kun muiden töiden aloittaminen tuntui epämiellyttävältä, mikäli yksi(kään) huone on valtavan sekasotkun vallassa. Aurinkokin paistoi ja tunnelma huoneessa oli keväinen. Päätin, että äkkiäkös sitä samalla laittaa taulut paikoilleen, kun ne siinä ihan  vain odottelivat seinälle pääsyä sotkun keskellä. Tykkään vähän hullutella taulujen ja seinälle laitettavien asioiden kanssa, niitä voi ja saa siirrellä fiiliksen mukaan ja julisteita saa leikellä pienemmiksi paloiksi ja mitään sääntöjä ei ole. Korkean lipaston päälle asetellut taulun ja henkari soljuvat kivasti pois lipaston yläpuolelta ja juuri se on se juttu, joka tästä kokonaisuudesta tekee todella kivan. Meidän näköisen.

Viime kesänä Papershopin ohi kävellessämme tyttäreni huomasi ikkunassa merimies-printin, katsahti minuun ja totesi, että tuosta sää äiti varmaan tykkäät. Oikeassa oli. Emme ehtineet ostaa printtiä, kun ne oli jo myyty loppuun. Eräällä kerralla Paperishopin myyjä kuitenkin muisti meidän siellä käydessä, että olin joskus kysellyt sen perään ja että hän oli jemmannut meille yhden. Voi mikä ilon päivä! Juuri tuollaista on hyvä asiakaspalvelu! <3

Seinällä on myös ikisuosikkini ja upean Hanna-Riikka Heikkilän ihana jäätelöprintti. Se roikkuu tuunaamassani vanhassa henkarissa. Vaikkeivat ole aivan prikulleen samaa sarjaa keskenään, printti ja henkari, niin yhdistelmä sopii tuohon kuvan teemaan. Neliön mallinen sienijuliste on ollut yksi suosikeistani aikoinaan ja se oli aikojen saatossa aika paljon repeillyt ja ruttaantunut reunoistaan, joten oli täydellinen fiksaus leikata se pienemmäksi ja laittaa kehyksiin. Joiden sisään sujahti myös pieni valaskoriste.

The men on Lauri Ahtisen printti. Tiesin heti sen ensi kertaa nähessäni, että se sopii meidän lastenhuoneeseen (tai olkkariin) superhyvin ja lapset tykkäävät siitä hulluna! Poola Katarynan henkarrin pääsi roikkumaan tyttäreni viimekesäinen ihana kangasreppu. Lipaston päällä olevat tavarat olivat siinä jo valmiiksi ja ilahduttavasti sattuivat olemaan juuri oikean värisiäkin. Vitsit, ihana kevät ja innostus ja lastenhuone ja söpöt esineet ja asiat! 

IHANAN HIDAS ARKIAAMIAINEN

Kaupallinen yhteistyö: Hilla Clothing 

Meillä on arkena ollut koko kouluvuoden ajan yksi aamu, kun ei tarvitse kiirehtiä, koulu alkaa sen verran myöhään silloin. Se on ollut ihanaa, kaikille niin mukavaa olla rauhassa ja laittautua päivään. Syödä kiireettömästi, eikä tarvitse kertaakaan hoputtaa, että nyt loppuu lastenohjelmien katseleminen, on kiire ratikkaan! Pojat saivat uudet kotimaisen Hilla Clothing -vaatemerkin paidat ja housut, jotka mätsäsivät täydellisesti tuohon kiireettömän aamun tunnelmaan. Sekä värimaailmaltaan, että myös materiaaliltaan. Vaatteet ovat niin pehmoista luomupuuvillaa, että päivävaatteet päälle vaihdettua hitaan, ihanan aamun fiilis jatkuu edelleen. Ja nuo veljekset, tai oikeastaan koko sisarusparvi, he ovat mahtavia, kuinka aina ilahtuvat siitä, kun joillain heistä, joko kahdella tai koko kolmikolla, on samanlaiset vaatteet. Silloin ovat aina hitusen enemmän kaulakkain halimassa toinen toisiaan.

Täysi jääkaappi on aina ihana kohdata jääkaapin oven avatessa. Toisaalta sekin on kivaa, kun loihtii tyhjästä jotain. Kun muutama juustosiivu riittää ja ananaskirsikka on se koko aamiaisen kruunaava herkkupala. Tein lapsille nopeasti ihan hauskatkin aamupala-annokset tuona kiireettömänä aamuna. Tuollaisten tekeminen kun ei vie aikaa yhtään sen enempää kuin leivän voitelu ihan tavallisestikin. Jotenkin olen myös aistivinani joka kerta, että ruoka maittaa lapsille paremmin, kun esillepanossa vähän pelleilee tai panostaa. Ja pieni paljastus minusta itsestäni: ruoka- ja leipomistujutut kiinnostaa mua kokoajan enemmän just tällä saralla. Kiva uusi innostus!

Vaatteet: Hilla Clothing / Mehut saatu Raikastamolta.

OI IHANA PAJUNKISSAKRANSSI

Hakaniemen torilat pajunkissanippuja ostaessamme en voinut olla hankkimatta myös pajunkissakranssia. Se oli niin taidokkaasti tehty ja ei maksanutkaan juuri mitään. Saatatte sen verran minua tuntea, että olis joku superihme ollut, jos kranssi olisi päätynyt oveen ilman mitään uutta koristelua. Mulla ei ollut minkään sortin suunnitelmaa, että mitä siihen laittaisi ja oikeastaan siitä sitten vaan muodostui tuollainen, samalla kun höpöttelin Instalivessä. Kuumaliimalla kasattuja perinteisiä paperikukkia, joita laitan kaikkiin paperitöihini ja samoin lahjapaperista taiteltu pikainen rusetti. Sekä tietysti rekvisiittakarkkeja liimattuna pajunkissoihin.

Nyt lähden viettämään pääsiäislauantaita, johon on jo tähän mennessä kuulunut Nuuksion metsissä komeita suomalaisia mäntymaisemia samoillen ja liikennevaloissa viereen hurauttanut tasavallan presidentti vaimoineen, niin tuota Saara Aaltoa lähden katsomaan. Vanha ystävä laittoi aamulla viestiä, että lähdenkö seuraksi ja tottahan toki! Elämä on parasta sillon ku se vähän yllättää mukavasti.

HORROR-AJATUS

En asu omakotitalossa, eikä mulla oo keinutuolia, ei puolisoa, ei jokaiselle lapselle omaa huonetta eikä edes astianpesukonetta, mutta silti tämä Kettukarkki-blogin Mairen blogissaan toteama lause iski muhun ihan täpöllä! Minusta tuntuisi omituiselta päättää jossain asuessaan, että se on loppuelämän koti, koska elämässä ei ikinä tiedä mitä tapahtuu ja mielikin saattaa muuttua. On aika kiva elellä niin, että joka hetkestä koettaa saada miellyttävän ja mukavan elää just sillon. Siinä samalla niitä keinutuolin uria voipi painella siihen puulattiaan, mutta jos seuraavana päivänä tuntuukin, että tahtoo muuttaa muualle, niin sitte muutetaan! Minä sitten osallistuin tämän ajatuksen syvempään pohdintaan tekemällä tallaisen välityön muiden töiden ohessa, rekvisiittakarkki-jämäkukka-tekstaus-sekoilu-kollaasin.

Ihanaa pääsiäistä! Pus!

KUUSI VUOTTA SITTEN SYNNYTIN POJAN

Tiina, mää en ees ajatuksena voi käsittää miten sää aina jaksat tehdä näitä? Totesi lähes kippurassa nauraen eilen ystävä, kun tulla tupsahti lapsensa kanssa meille illalla ennakkojuhlimaan tämän päivän synttärisankaria. Niin no, lähinnä siinä koetin estellä lasta kiipeilemästä pöydälle popkornin perään ja rutistelemasta koristeita, tomusokeri pöllysi samalla ku kiipesin yläkaapille ottamaan tasselinauhaa, ikkunalaudalla oli kaatunut tulppanimaljakko, jossa ei onneksi ollut enää vettä (ihmettelinkin nuupahtanutta olomuotoa) ja isompia lapsia kielsin tulemasta keittiöön koska äiti tekee täällä ylläriä! Keittiö oli kuin jonkun taistelun jäljiltä, tiskiallas pursusi astioita ja hoksasin alkaa kaivelemaan roskiksesta sopivan värisiä paperinpaloja, jotka hetkeä aiemmin sinne nakkasin, koska niistä saa hyvin leikattua liekit kakkukynttilöihin. Nauratti kyllä tuo ystävän kommentti, mutta osaan kyllä vastata siihen: vaikka elämä on kiireistä ja välillä vähän tylsää, ankeaa ja kalapuikkoja ja kaurapuuroa, niin tuun vaan niin onnelliseksi sen arkisen varttitunnin aikana, kun sotken huomaamattani koko keittiön ja läväytän siihen keittiönpöydälle ne eskimot levälleen ja pursotan päälle turkoosia sokerimönjää ja monta hyppysellistä strösseliä. Jos en tekisi niin, olisin paljon onnettomampi ihminen. Vaikka siihen vartissa saadun sotkun siivoamiseen meneekin suhteessa varmaan nelinkertainen aika. 

Äiti tekee täällä ylläriä -hetkeen sisällytin vielä muutaman minuutin valokuvaamista ja mietin, että kyllä tää näyttäis varmasti sekopäiseltä hommalta, jos ulkopuolelta kattelis. Ajankäytöllisesti ihan älyttömän tehokkaalta! Toki olisin voinut pyytää lapset keittiöön ja tarjota heille pakkasesta suoraan ne eskimot ja mikrosta pussillisen popkornia, mutta ei, luultavasti lapsetkin ihmettelisivät, että mikä nyt on. Kaikella sillä laittamisella ja samanaikaisella sotkun aiheuttamisella oli myös suuri syy. Tuo tänään kuusi vuotta täyttävä ihana, maailman söpöimmillä hymykuopilla varustettu silmälasipäinen pieni, mutta jo niin iso, hurmurispoikainen. Lauloimme hänelle onnittelulaulun, söimme pikkuherkut ja hän sai avata suuren pakettinsa ja rakennella sitä sitten rauhassa koko illan.

Hän syntyi elämäntilanteeseen, joka oli vaikea. Olimme muutama kuukausi aiemmin eronneet isänsä kanssa, mutta asuimme silti kaikki yhdessä. Olin rikki ja kamalan surullinen. Hänen ollessa vielä vatsassani, itkin paljon, siis todella paljon, niin että päätä särki aina nukkumaan mennessä, mutta päätin, että jokainen kyynel jonka vieritän, on pois hänen itkuistaan. Ja niin olikin! Huhtikuun 12. päivänä syntyi aurinkoisin vauva, jonka olen koskaan kohdannut, rakas hymykuoppapoikaseni. Annoin kaiken sen valtavan rakkauden, jonka syntymänsä minussa sai tulvimaan, vain ja ainoastaan hänelle ja siskolleen. En ole ikinä ollut enempää läsnä ja satapronsettisesti äiti ja niin lähellä lapsiani kokoajan, kuin silloin. Kaikesta siitä tavallaan kurjasta ajasta, hänen vauvavuosistaan, en juurikaan muista muuta kuin että olin samaan aikaan äärettömän onnellinen ja sydäntä riipivän surullinen ja pettynyt kaikista niistä menetetyistä haaveista elämän suhteen, mutta tunne niistä ajoista on silti aivan lämmin. Meistä kasvoi mahtava kolmikko olemaan yhdessä silloin kun olemme yhdessä ja koen, että poikani on minulle se ihminen, joka piti minut järjissäni ja joka sai aikaan myös sen muutoksen siksi Tiinaksi, joka olen nyt.

Kuudessa vuodessa tuosta aurinkoisesta vauvasta on kasvanut sydämellinen, ihana, vitsikäs pian jo eskarilainen, joka edelleen haluaa kävellä kaupungilla äidin kanssa käsi kädessä. Onnea maailman rakkain keskimmäiseni! Sinne hän lähti päiväkotiin uudessa yksisarvisasussaan ja viettämään synttärijuhliaan ja pääsiäispyhiä isänsä perheen luo. <3


JAA ETTÄ MITÄKÖ MULLE KUULUU NO EIPÄ TÄSSÄ KUMMEMPIA

Ihan tajuttoman kiireinen kaksiviikkoinen takana. En ole ehtinyt siivoamaan työpöytää, enkä varsinkaan istumaan sen ääreen. On tapahtunut ihan tosi hienoja juttuja, joista kerron vasta myöhemmin lisää, mutta tässä pieni listaus maalis-huhtikuun vaihteesta:

  • Rairuohon siemenet on laitettu multaan kasvamaan, vaikka hiukan kyllä näyttää vielä laimealta tuo kasvaminen.
  • Minusta ja ystävästäni Annasta oli juttu Hesarissa, aiheena ystävyys. Itse haastattelu oli mukava hetki ja juttu hyvä, aihe tärkeä.
  • Monta yötä meni kaameassa kurkku- ja korvakivussa. Olisi tehnyt mieli vain itkeä ja herättää nukkuvat lapset sillä itkulla. Mutta emmää sitte.
  • Kävin piirtämässä Kevätmessuille liiduilla seinään. Vähän oli käsiala kohmeessa. Kaipaan lisää liitutaulupiirtelyä seinille, mieluusti jotain suurta!
  • Voitin Lenovon ihanan, kultaisen Yoga Bookin, jolla voi piirtää paperille ja kuva ilmestyy samantien tabletin ruudulle. Rakastan sitä yhdistelmää: kulta-paperi-ruutu-atk-nykyaika! Ja miten siistiä voittaa jotain!
  • En ole ehtinyt järjestämään lapsilleni synttärijuhlia, vaikka pari viikkoa sitten esikoinen täytti pyöreitä ja ens viikolla keskimmäisellä on juhlapäivä. Pitää siis pitää megakekkerit keväämmällä.
  • Mulla on mun eka festarikeikka muutaman viikon päästä. Pidän #rekvisiittakarkki-workshopin PING Helsingissä! Se mun workshop meni nopeasti täyteen, tuntuu ihan hullulle ja jännittää kamalasti, pitää ehkä laajentaa rekvisiittakarkkivarastoja ainaki noinniinkuensalkuun.

  • Tajusin, että kaupunkilaisen on ihan turha lähteä pusikkoon etsimään pajunkissoja. Parhaiten ne löytää Hakaniemen torilta!
  • Istuin lapsineni (okei, ne teki samalla kaikenlaista muutakin) seitsemän tuntia keittiössä. Askarreltiin, juteltiin, laulettiin, tanssittiin, kuumaliimailtiin, tilattiin pitsaa ja keskeytin hommani noin tsiljoona kertaa erinäisten äidin työnkuvaan kuuluvien asioiden takia. Lopputuloksena kaksi maljakollista kreisejä virpomisoksia!
  • Materiaalit oksien koristelussa: värityskirjan sivuista valmistetut paperikukat, glitterkuumaliima, kimalteella koristellut sulat ja hamahelmipuput.
  • On aivan tajuttoman ihanaa tuo alati lisääntyvä valo, ihan pian kirsikankukatkin jo kukkivat! Voi vitsit, kevät! <3

SÖPÖN PUPUKAKUN OHJE

Innostuttiin eilen lasten kanssa ideasta, että tehtäisiin muffinsseja. Ajatus siitä jalostui matkan varrella kakuksi asti, vaikka lapset eivät edes tykkää kakusta, mutta joskus oltiin nähty video, jossa aseteltiin muffinssit hauskaan muotoon ja päälle levitettiin kermavaahtoa ja ainakin ylhäältäpäin asetelma oli hyvin kakkumainen. Täydellinen tapa tehdä kakku myös silloin, jos ei omista kakkulapiota, heh. Testasin samalla myös muffinssien paistamista neljällä erilaisella vuokavaihtoehdolla. Kokeilin perinteisiä paperivuokia, isoja ja muffinssipeltiin sopivivampia, sekä pestäviä silikonivuokia ja paperisia, niitä kauniita piparireunaisia korkeita vuokia. Meillä on kaasu-uuni ja paistaminen on aina vähän arpapeliä, että palaako leipomukset pohjasta (yleensä palaa) ja jäävätkö raa’aksi päältä, mutta tällä kertaa paistaminenkin onnistui lähestulkoon täydellisesti. En tiedä johtuiko niistä vuuista vai vaan tuurista laittaa uunin lämmöt just oikein, mutta pääasia, että hyvin paistui. Lopuksi, kun muffinssit olivat valmiit, me tehtiin seitsemän sekuntia kestävä pupukakkuvideo! Tässä näin, olkaat hyvät!

OLIPA IHANA JUTTU MEISTÄ PUOLI SEITSEMÄSSÄ

Hihii, äsken oli hauska hetki! Joku joskus vasta kyselikin, että joko se ohjelma tuli, josta joskus taannoin (no okei, aika kauan aikaa sitten!) kerroin. Äsken se sitten vihdoin tuli ykköseltä Puoli seitsemän -ohjelmassa. Ollaan muututtu vuodessa molemmat, mun tukka on kasvanut ja vaihtanut väriä, tyttö selvästikin kasvanut ja kotikin näytti ihan eriltä. Niillä ei kuitenkaan mitään väliä, pieni pätkä meistä ja ompeluhommista oli suloinen, ihana, lempeä ja oikea hyvänmielen pätkä! Hauskaa myös se, etten itse enää muistanut yhtään koko kuvauspäivästä ja tuo ohjelmassa ommeltu pehmokin on ollut jo hyvän aikaa varaston uumenissa tallessa. Ja supermahtavaa se, että samassa jatkossa oli ihana Ville Leinonen ja tän hetken lempparibiisini. Katsokaa, Yle Areenasta löytyy (kohdassa 4:48)!


VIELÄ EILEN OLI TALVI JA NYT KESÄPÄIVÄ

Kävin tänään pyöräilemässä. Oli mukava keli ajella, vähän alkukeväisen viileä ja välillä piti vetää pipoa syvemmälle korvien päälle, aurinko laski pilvien taa. Onhan tää maaliskuu täällä etelässä luonnon puolesta vähän ankea ja karu, kun vielä ei ihan viherrä, mutta mieli on jo aivan keväinen. Rakastan tätä tunnetta, joka jokaisena keväänä tulee. Sellainen toiveikas, innostunut ja avoin mieli, että kaikki voi olla mahdollista.  Pian luonto puhkeaa taas kukkaan. Tulee se maailman ihanin keväänvihreys, aurinkoa kokoajan enemmän, vaatteet vähenevät pikkuhiljaa, ihoa näkyy enemmän, ihmiset alkavat taas hymyillä ja hehkua pitkän talven jälkeen. Sellainen olo, että rakkaus saattaa olla ihan just nurkan takana eikä itse vaan vielä tiedä sitä, mutta se sieltä vähän jo hehkuu sua kohti.

Ihan melkein kotiportille päästyäni kuulokkeista soivat sanat: vielä eilen oli talvi ja nyt kesäpäivä. Tajusin, että tuo hetki on ihan kohta, ihan pian. Silloin kuljen samassa kohdassa pyörälläni, teepaita ja hameenhelmat hulmuten, aurinko laskee kadun päähän kauniisti, niinkuin se kesäiltoina aina tekee, lämmin kesätuuli tuntuu kasvoillani ja tajuan, että se tuuli on kesän tuuli. Se on ihan pian.

Tuon ihanan olon jälkeen kotiin tullessani istahdin alas ja aloin selaamaan näitä viime kesäisiä lempparikuviani, joista tulee vieläkin enemmän kesän tunnelmaa. Syreenien tuoksua, kesäyön kastetta ja laineiden liplatusta maaliskuiseen viikkoon teille kaikille! <3

Muistin, että lupasin kaulahuiviprojektissa tehdä sen kaulahuivisoittolistan. Siellä se oli keskeneräisissä soittolistoissa, mutta teinkin nyt niin, että lisäsin ne biisit toisen listan mukaan ja nyt mulla on teille tarjota OH YES 2! Se on mun viime aikojan kuunnelluin lista. Ehkäpä tykkäätte! Olkaa hyvät.