Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

PERINTEISTÄ PILVENREUNALLAA JA PIKKUPILKKUJA // VILLASUKKAOHJE 5

Heippaatihei! Nyt keskiviikon ohjeen kimppuun. Elikkä harmaannettu osio on sitä mitä olette jo neuloneet ja siitä ylöspäin varsinainen kuvio. Muutama rivi menee kolmella langalla, mutta koska olette jo tässä vaiheessa menossa, menee tuokin hienosti.

Käykö teille muuten koskaan niin, että olette vaikkapa jutelleet jonkun kanssa siinä samalla neuloessa (tai jotain muuta tehdessä) ja sitten valmista työtä katsellessa jostain tietysti kuviosta tulee mieleen se jutteluhetki? Musta on jännittävää aina, kun jokin muisto pulpahtaa mieleen tuolla tavalla. Jotkut sukat ovat pelkkää rikossarjaa tai SuomiLOVEn kyyneliä. Tällä kertaa tämän päivän mallikuvio muistuttaa ystävän seikkailumatkasta Lofooteille ja Suomen pohjoisimpaan kohtaan katselemaan yksinään auringonlaskua, josta hän kertoi tarinaa samalla, kun tein kuviota. Että näihin tunnelmiin tänään.

Ihanaa neulomista teille, nähdään taas!

NELJÄS VILLASUKKAPÄIVÄ

Jihuu, neljäs ohje menossa jo lokasukissa. Seuraavaksi sukat saavat vähän ruudutusta. Tää yksinkertainen kuvio on yks mun lemppareita neuloa, samalla niin helppo ja näyttävä, varsinkin jos muut kuvioinnit ovat pehmeälinjaisia ja lankojen värit ovat riittävän täpäköitä. On aina ihana saada villasukkiinsa siivu mummulan pöytäliinaa, vai mitä?

Tämän kuvion jälkeen tulee vielä yksi hieno kuviointi ennen kuin pikkuhiljaa siirrytään kohti kantapäätä. Jos siis tuntuu, että sukanvarsi on nyt liian löysä tai tykkäät sukista, joissa on enemmän säären muotoja, voit tässä vaiheessa kaventaa silmukoita. Mä itse tykkään rennommista malleista, jotka eivät kiristä, joten näissäkään sukissa ole kavennellut. Nilkkaan tulee resoria ja se riittää. Tämän kuvion jälkeinen mallikuvio on kahdeksan silmukan levyinen, eli sen mukaan kavennukset sitten, jos niitä mielit.

Ihanaa ja lempeää sunnuntaita kaikille sinne! Itse kärsin neljättä päivää päänsärystä, joka ei tunnu hellittävän. Odotan sitä hetkeä taas, että olis valmis heittämään kärrynpyöriä tai seisomaan käsillä.

YHTEISNEULONTAPÄIVÄ NUMERO KAKSI // 2

No niin! Blogi on taas pystyssä, pahoitteluni siitä, ettette päässeet neulomaan pitkän viikonlopun aikana, ette ensimmäistä osaa eikä seuraavaa ohjesiivua voitu julkaista. Minusta ja teistä riippumattomista syistä näin pääsi käymään, mutta nyt vihdoin jatketaan. Toivottavasti olette edelleen innoissanne. 

Tähän mennessä sukissa on resori, joten nyt isketään kunnolla kirjoneuleen kimppuun. Mulla on tosiaan käytössä omissa sukissani neljä eri väriä ja niitä samoja värejä käytän näissä mallikuviokuvissa. Tämä kuvio on poikkeuksellisen pitkä, mutta tarkoituksena oli siis tarjota se teille loppiaiseksi neulottavaksi, syynä se, joten jos se jostakusta näyttää kauhean pitkälle ja työläälle, niin ei hätää, seuraavat eivät ole yhtä pitkiä pätkiä kerralla.

Eli seuraavaksi sukissa tulee vinojen strösseleiden rivistö (mallikuvassa ruskealla). Kavenna yksi silmukka (eli nyt niitä on 65) ennen kuvioita, sillä kuvio on viiden silmukan mittainen, niin näin kuviorivi mahtuu kauniisti sukkaan. Mallikuva tosiaan on leveämpi kuin itse mallikuvio, eli se kannattaa ottaa huomioon neuloessa. Ruskeiden strösseleiden jälkeen kavenna vielä yksi silmukka (jäljellä 64)  pois, jotta pääset tekemään klassista piparireuna-suomu-kuviota. 

Eipäs mulla oikein muuta kerrottavaa nyt ole. Pää on täynnä ideoita tälle vuodelle ja pitäisi päästä niitä purkamaan ja suunnittelemaan, mutta tosiaan tuli sellainen fiiliksen notkahdus tästä kaikesta blogisäädöstä. Mutta kuten aiemminkin totesin, onneksi on kyse kuitenkin vain blogista. Vaikkakin vain välillisesti, sillä tiedän kyllä, että monille siellä ruutujen takana ja minullekin, neulominen ja varsinkin tällainen yhdessä (mutta erillään) tekeminen voi olla todella tärkeä juttu.

Olen todella kiitollinen ja iloinen siitä, että te innostutte edelleen näistä yhteisneulonnoista mun kanssa! Mä en itse seuraa internetin neuleskeneä juurikaan, joten en tiedä mitä siellä tapahtuu ja millaisia neuleita nyt tehdään tai miten muiden knit-a-longit toimii, teen vain tätä omaa juttuani. Onko se sitten hyvä vai huono juttu, sitä en tiedä. Ainakin mulle aivan hyvä! Muistan joskus vuosia sitten saaneeni palautetta siitä, että mun ohjeet olivat liian suurpiirteisiä ja vääränlaisia verrattuna muiden vastaaviin ja ne on jääneet mieleen, sillä palaute oli jopa vihamielistä. Kaikista eniten haluan olla inspiroimassa teitä ja jakaa helpohkoja ja ehkä uudenlaisiakin malleja ja ajatuksia neulomiseen liittyen. Osittain siksi en mielellään kerrokaan tarkalleen vaikkapa sitä mitä lankaa milloinkin täytyy olla. Luovuuttaan saa käyttää ja pakkohan näihin ei ole osallistua ja kysyä saa toki aina. 

Näihin tunnelmiin päätän tämän ja jaan teille ohjeen, olkoon neulehetkenne i h a n a! Leppoisaa viikkoa!

Lokasukat ohje 2

TERVETULOA NEULOMAAN JÄLLEEN KERRAN VILLASUKKIA // 1

Tätä olen odottanut. Tiedän myös, että moni teistäkin. Syksy on ollut kiireisempi kuin aikoihin ja olen monta kertaa kaivannut rauhallisia, yöllisiäkin neulomishetkiä, vaikka lähes kaikki tekemäni asiat kiireineen kaikkineen ovat olleet aivan mukavia. Neulominen rauhoittaa, se olen elämäni aikana oppinut. No mutta, nyt neulotaan. Tai siis, minähän olen tehnyt nämä sukat jo aikoja sitten, nyt vaan jaan niiden ohjeen teidän kanssanne.

Aloitin sukat hyvissäajoin loppukesästä ja päätin, että jaan ohjeen täällä blogissa lokakuussa. Tiesin ajan riittävän. Tai siis luulin. Siksi nimesin sukat lokasukiksi. Nimi ei kuulosta kovinkaan imartelevalta, mutta nimi onkin vastapainona itse sukille, joista mielestäni tuli suloiset ja ihanat. Tägään siis näitä Instaramissa #muitaihanialokasukat -hashtagilla ja toivon teidänkin tekevän samoin. <3

Lankana sukissa on värien perusteella valitut kolme kerää Arwettaa ja yksi joku muu kerä, jonka vyötteen olen kadottanut, mutta jonka paksuus oli kutakuinkin sama kuin Arwetassa. Suosittelenkin langaksi juuri sellaista mistä sinä pidät, jämälankakeriä lankakorin pohjalta tai lempivärejä lankakaupan hyllyltä. Tai miksei vaikka summanmutikassa valitut kerät. Saat ihan itse valita, kunhan paksuus on suunnilleen kolmosen puikoille sopivaa, niillä minä olen nämäsukkani neulonut.

Valitsin väreiksi kauniin ruosteenruskean, pehmeän, syvän persikkaisen sävyn, trooppisen raikkaan mintunvihreän ja lapsuuteni lempivärin, vaaleanvioletin. Ruskea on jännä väri, on aikoja jolloin se on ollut vaatekaapissani vallalla oleva väri ja välillä sitä ei ole siellä ollenkaan. Muistan myös, että äitini osti minulle ensimmäisen ripsivärin ruskeana ja onhan se sellainen mustan lempeämpi muoto. Siksi näihinkin sukkiin oikein mainio!

EDIT. Ohjeessa virhe, joka nyt korjattu.

Aloitetaanpas: Luo 64 silmukkaa. Neulo kaksi oikein, kaksi nurin -joustinneuletta 14 kerrosta. Joustimesta saa täpäkämpää, jos neuloo vaikkapa oikeat silmukat niiden takareunasta, mutta toisinaan neulominen on kivempaa aloittaa aivan rennosti perinteisellä tyylillä. Lisää kaksi silmukkaa viimeisellä joustinneulekerroksella, jotta silmukoita on 66 ennen kuvioiden aloittamista.

2o 2n -joustinneule on muuten varmaan ensimmäisiä neuletyylejä, jonka opin. Mummun villasukissa kun varsi oli aina sitä. Kuten varmasti aika monissa muidenkin neulomissa sukissa. Minä kuitenkin olen sen verran malttamaton, että jostinneuletta ei kovin pitkää pätkää tehdä, kun jo siirrytään vähän kuviollisempaan kirjoneuleeseen.

Neulo kolme silmukkaa persikalla, kolme violetilla. Tästä alkaa kuviokerrokset. Sitä jatketaan neljä kerrosta. Ja sitten jäädään odottelemaan seuraavaa ohjetta. Oikein mukavaa viikonloppua ja lempeitä neulomishetkiä!

NE UIMA-ALTAASSA NEULOTUT VILLASUKAT

Ne sukat, joita neuloin uima-altaassa ovat tässä. Olin ajatellut saavani ne valmiiksi jo jouluksi ja pakettiin, mutta kun kiire näytti tulevan vastaan, luovutin ja säästin ne joulupyhille viimeisteltäviksi. Ja koska sukkien saaja on oma tyttäreni, ei sillä ollut juuri väliäkään milloin hän ne saa. Tiedän kyllä, että lapseni kyllä osaavat arvostaa äitinsä tekemiä käsitöitä, mutta samaan aikaan ne ovat vähän itsestäänselvyyksiä ja toisaalta taas, he saavat vain harvakseltaan vaikkapa villasukkia. Joten isomman kiitoksenkin tekijänä saan, jos sukat saa ihan tavallisena päivänä, eikä aattona lahjapaketista.

Väreiksi valitsin vaaleanpunaisen, liilan, harmahtavan beigen ja tumman ruskean. Kuviot vaan neuloin. Toiseen sukkaan eri väreillä kuin ensimmäiseen. Tyttären mielestä sukat olivat ihanat ja se riittää. 

Uudenvuodenaattona nopeasti höyrytin sukat, näin niissä monta virhettä, nyppyä ja löysää silmukkaa, mutta annoin niiden olla. Halusin, että tyttö saa nopeasti sukat jalkaansa. Leikkasin ikkunalaudalle jääneestä karkkipussista ja muistivihon sivuista terälehtiä ja kukkia ja liimailin ne yhteen. Niistä tuli kukat tähän kuvaan. Olkoon kaikki tämä siis muistutuksena siitä, että kaiken ei tarvitse olla vimpan päälle, että ympärillämme on paljon asioita, joissa on kauneutta, siihen pitää vaan tarttua. Ja että tärkeät asiat ensin. Varpaat lämpimiksi. <3 Ihanaa vuotta 2020 teille kaikille!

VUODEN 2019 IHANIN NEULEHETKI

Tänä vuonna neuloin aika vähän. Alkuvuodesta taisin neuloa hauskat, lyhyet villahousut melkein valmiiksi, jotka jäivät vähän kesken, pitääkin neuloa ne loppuun ja esitellä teillekin. Nyt ollaan pian niiden kulta-ajan äärelläkin, kun pakkaset ja lumi tulevat. Keväällä tein suloisen ihanan pehmeän muitaihanialaisneuleen, joka on kyllä yksi suosikeistani, mitä ikinä olen neulonut. Syksyllä muutamat villasukat. Neulominen silti on mun yksi lempiharrastuksistani, vaikka se nykyään onkin melkoisen harvakseltaan tapahtuvaa toimintaa. Ehkä johtuu myös siitä, kun seurustellessa yksinäisiä iltoja tv-sarjojen ja elokuvien äärellä on huomattavasti vähemmän. Tai ne ovat muuttaneet muotoaan, nykyään katselen niitä lähinnä kainalosta ja se on paikka, jossa ei kutimet yhtä paljon viuhdo, kuin sohvan nurkassa. Tuntuu muuten vieläkin vähän siltä, että olisin seurustellut vasta vähän aikaa, vaikka meillä tuli jo KAKSI vuotta yhteiseloa täyteen hellun kanssa.

Juhlistimmekin jälleen vuosipäiväämme pienellä rakkauslomalla. Tällä kertaa suunnattiin Thaimaan lämpöön, josta tulimme takaisin kotiin juuri sopivasti muutamaa päivää ennen joulua. Yritän laittaa reissusta vielä piakkoin isomman kuvakoosteen ja kerron loma-ajatuksiani tarkemmin, mutta nyt halusin näyttää teille jo mun neulehommia sieltä.

Otin kutimet mukaan jo lentokoneeseen, vaikka vähän jännitti pääseekö niiden kanssa lennolle. Hyvin pääsi. Pääsin menomatkalla niin hyvään neuleflowhun jopa keskellä yötä pitkän lennon aika, että se jatkui vielä perilläkin.

Muistan yhden kesän nuoruudestani, että neuloin heinäkuisilla helteillä parhaan ystäväni terassilla unelmieni villapaitaa. Se oli ihana raitapaita Anttilasta ostetuista Florica-langoista. Oli ihan hillitön helle ja mua vaan neulotutti. Kuunneltiin uutta radioasemaa nimeltä Kiss FM ja aina, kun kuulen kappaleen Love & Devotion, mulle tulee mieleen nuo hetket. Nautittiin suloisan huolettomasti kesästä. Se oli aivan ihanaa aikaa.

Nyt kuitenkin siitä kesästä on aikaa jo 24 vuotta ja minä kutimieni ja ihanan miehen kanssa kuuman auringon alla.

Nappasin lentokoneessa aloittamani villasukan ja liilan langan hotellihuoneesta mukaan, kun eräänä iltana hipsittiin katselemaan auringonlaskua altaalle lähelle rantaa. Aurinkotuoleilla makoili monenmaalaisia pariskuntia, tunnelma oli rauhaisa. Oltiin valittu vain aikuisille tarkoitettu hotelli, koska lähdimme matkaan ilman lapsia ja se olikin oikein mainio valinta, vaikka juuri tällaisina hetkinä se rauhallisuus oikein korostui. Nauratti nimittäin ihan hulluna, kun siellä altaan reunalla ja vedessä neuloa tikuttelin. En ihan hirvittävän pitkää aikaa kuitenkaan, koska lanka kastui ja alkoi upota, mutta kuvaushetkien verran. Paria vanhempaa ruotsalaisherraa nauratti hyvin paljon mun touhu, mutta minä olin vain että no kiva, kun saavat iloa elämäänsä – sitä minäkin siitä kaikesta sain ja saan! 

Tässä oon ihan muina kahdeksankytluvun dallasnaisina, että hellou hellou tervetuloa vaan tänne altaaseen neulomaan kanssani. 

Jos mulla olis oma neulekerho, tää ois sen se kuva, jolla haettaisiin muita osallistujia mun kans neulomaan tuonne altaaseen.

Tää ois sitten sen neulekerhon tunnelma joka kerta.

Tältä näyttää onnellinen neulojamuikki.

Näissä neuletunnelmissa toivon teille, ihanat lukijani, oikein suloista vuosikymmenen viimeistä päivää. Ja lupaan, että ensi viikolla aletaan neulomaan yhdessä, että ottakaahan valmiiksi jo ne kolmosen puikot ja muutama lankanyssäkkä mikäli mielitte mukaan!

IHANAA MAINIOTA JA PASTELLIN SÄVYJÄ JOULUUN

Kaupallinen yhteistyö: Arabia 

Muutin pois äidin helmoista 19-vuotiaana silloisen poikaystäväni kanssa. En muista olinko ihan hirveästi valmistautunut kodintavaroiden suhteen keräilemällä tai ostamalla niitä etukäteen. En varmaankaan, ehkä olin vain sen sähkökäyttöisen sitruspuristimen (sillä sen muistan!) saanut joululahjaksi ja muutaman kivan juomalasin hankkinut. Kaikki kodin astiat, kodinkoneet ja huonekalut keräsimme lapsuudenkodeistamme mukaamme tai ostettiin jotain uutta ja saatiin lahjaksi sitten pikkuhiljaa. Mutta sen muistan, että saimme poikaystävän äidiltä meille Arabian Uunikokki -vuoan. Se on jäänyt kirkkaana mieleen. Ehkä siksi ettei lapsuudenkodissani juurikaan ollut Arabian astioita (vain muutama kaphvikuppipari vitriinissä) ja se vuoka tuntui siksi jotenkin arvokkaalta. Se tuntui hyvältä juuri meidän ensimmäisessä kodissamme, yhteisenä kodin tavarana. Sitä se vuoka olikin ja on edelleen. Monet makaronilaatikot ja lasagnet sillä tehtiin. Ei minulla kyllä sitä samaista vuokaa (eikä poikaystävääkään, heh!) enää ole, se on jäänyt jonnekin elämän varrelle (se silloinen poikaystävä sen sijaan on kaverini edelleen), mutta se arvokkuus Arabian astioissa edelleen on. Se arvokas tunne, jonka tunnen niitä käsitellessäni. Ehkä tiedätte mitä tarkoitan sillä tuntemuksella.

Parisen viikkoa sitten meillä soi ovikello ja lähetti toi lähetyksen. Sain elämäni ensimmäisen astiastomaisen kokoelman astioita (en tiedä voiko kuinka tarkkaan puhua astiastosta, jos kaikkea tuli “vain” neljä, onko siihen jotain määritelmiä? ei kai?) Arabian Mainiota ja Uunikokki-vuokia. Sisälläni läikähti jälleen se arvokkuuden tunne. Minua pidempään seuranneet (ja meidän astiakaappeja aukoneet) tietävät, että meidän astiakaapissa vallitsee armoton sekasörssimäinen tunnelma, siellä on muutama tuota ja jonkinverran tätä ja sitten vielä yhtä sorttia sen verran ja toista tuon. Nyt vihdoin voimme joskus kattaa ihan oikealla tavalla KAIKKI samaa sarjaa.

Olen ihaillut Mainio-sarjaa siitä saakka, kun se tuli markkinoille tammikuussa 2018, sillä se on niin ihanan käytännöllinen (vaikka minä en aina kyllä ole!) (mutta ei mun tarvi mätsätäkään yksyhteen astiasarjan kanssa) ja täydellinen varsinkin pieniin koteihin ja vähiin kaappimääriin. Ja se on niin nätti kaikessa yksinkertaisuudessaan. Sarastus-kuvio Mainioissa sai inspiraationsa vanhasta Raija Uosikkisen Ivalo-koristeestavuodelta 1965. Kuviossa on ihanaa käsinpiirretyn viivan fiilistä ja kun kuviointia on vain astian reunamilla, saa itse ruoka kaiken huomion.

Ajatella, että minä runsauden ja värien rakastaja pidän niin kovasti tästä mustavalkoisen kauniista ja yksinkertaisesta kuvioinnista ja muotokielestö! Mutta joskus se pääasia voikin olla se simppeli ja ympärillä sitten vain sitä sekametelisoppaa. Arabian Mainio -sarja kuvastaa mulle juuri sitä.

Kun astiat saapuivat meille, olin juuri heittänyt keittiön pöydän päälle pikaisesti ompelemani (ja reunoista piparikuvioiksi leikkaamani) pöytäliinan, joka peitti myyntipöytääni joulumarkkinoilla. Keittiöön tuli ihana tunnelma. Pastellinen ja samaan aikaan jouluinen. Innostuin askartelemaan jopa jouluisen viirin ikkunaan. Pastellisia kartonginpalasia, havunoksia ja joulukuusenkoristeita. Kynttelikön olin tuunannut jo aiemmin (se muuten löytyy tämän päivän joulukalenterin luukusta Instagramin puolella) vaaleanpunaisilla ja neonpinkeillä pilkuilla. Minun silmääni oikein jouluinen, vaikka perinteisiltä väreiltään ei ollutkaan sitä yhtään. Mallailin astiat pöytään ja työ-, koulu- ja päiväkotipäiviemme jälkeen söimme astioilta arkiruokamme niinkuin joka päivä teemme. Tunnelma oli jouluinen ja siitäpä se sitten idea lähti, että meidän joulumme on tällä kertaa näitä värejä. Arabian Mainio -sarjaan kuuluu lautasia, kuppeja, kulhoja ja mukeja. Niissä on aivan parasta se, kuinka ne on suunniteltu mahtumaan mainiosti pieneen tilaan. Ne ovat pinottavissa kätevästi ja lautaset sopivat kansiksi kulhoille – nerokasta! Ruuanjämätkin saa supernopasti kaappiin kun ei tarvitse kuin toinen lautanen pistää kulhon päälle. En ole enää nuori ja olen asunut omillani sen kaksikymmentä vuotta, mutta kotini on edelleen lähestulkoon yhtä kompakti kuin ensikotini tuolloin keväällä 1999, joten jos joku astiasarja olisi sopinut meille silloin, niin sopii se meille edelleen. Edelleen tarvitsen napakoita ja pieneen tilaan sopivia ja kätevän käytännöllisiä ratkaisuja arkeen. Ja aivan samalla tavalla juhlaan sopivia.

Uudet astiat aiheuttivat tietysti sen, että keittiönkaappien järjestys on laitettava uusiksi. Siirrän astiat ja kuiva-aineet päikseen kaappien kesken (kummallekin on yksi kaappi) ja raivaan keittiön seinälle hyllyn, jossa säilytän niitä astioita, joita lapset tykkäävät eniten käyttää eli jotka heillä on helppo ottaa itsellä esille. Mainiot päätyvät sille hyllylle ehdottomasti. Nämä ovat sellaisia aiheita tavaroiden säilytykseen liittyvissä asioissa, jotka eivät kosketa läheskään jokaista kotitaloutta, mutta tiedän etten ole ainoa, joka asuu pienessä kodissa ja keittiössä ei ole sitä paria metriä tyhjää tilaa kaappien edustalla tai edes varsinaisia astiakaappeja, minne puhtaat astiat astianpesukoneesta tyhjennetään. Saatan järkyttää teitä, mutta meillähän ei ole edes astianpesukonetta. Kyllä, tiskaan joka päivä käsin. Se on se minun oma terapia-fiilistely-ajatushautomo-hetkeni. Näitä Mainioita on muuten mukava tiskatakin: yksinkertaiset muodot, joita myöten tiskiharja mukavasti luistaa. 
Viikonloppuna päätin yllättää muun perheen, kun hellu lähti lasten kanssa käymään Parola Panssarimuseossa (itsenäisyyspäivä sai viisivuotiaan kiinnostumaan sotaan liittyvistä asioista ja heti pääsi ihan museokäynnille saakka!). Hain kaupasta ainekset kahteen perheemme lempiruokaan: makaronilaatikkoon (sitähän siinä alkuperäisessä Uunikokissakin pääosin aina kokattiin) ja uunilohi-kasvisnyytteihin. Seuraksi tietysti rosollia tulevan joulun kunniaksi ja jälkkäriksi jäätelöä kermavaahdolla, suklaa- ja kinuskikastikkeilla sekä pipareilla. Tavallaan ihan tavallinen lauantain ateria, mutta myös sellainen, joka vaikkapa joulun välipäivien aikaan maistuisi varmasti kaikille.

Pöytäliina oli edellispäivänä joutunut pyykkiin spagettikastikkeen jäljiltä ja siinä sitten sitä silittelin kokkaushommien ohessa. Puuvillakankaaseen leikatut piparireunat eivät välttyneet pyykissä rispaantumiselta, mutta ei se mitään. Pöytäliina kruunasi silti keittiön ja tunnelman. Ihan ei kaikki kuitenkaan mennyt elokuvamaisen sujuvasti, kun perhe saapui kotiin. Tajusin, että eihän siinä ollut mitään järkeä, että meille tuli astioita vain neljälle. Nytkin meitä oli viisi syömässä yhtä aikaa, toisinaan seitsemän, kun koko uusperheemme on koolla! No, onpahan nyt mitä keräillä lisää. Tykkään Mainio-sarjasta tosi paljon. Ja niin tykkäävät lapsetkin. Varsinkin uusista mukeista, jotka tulivat viikko sitten markkinoille: Talvikki, Punos ja Ruudukko! Jokainen kolmikostani sai valita itselleen oman suosikkinsa. Hehe, nyt tajusin, että vaikka astiasto on muuten seesteinen ja kokonaisuus selkeä, niin meidän perhe kuitenkin revitteli sillä, että sarjan sisältä jokainen valitsi itselleen omannäköisen mukin! Mukihylly pysyy edelleen ihanana sekamelskana.

Olisi muuten aika ihana joululahja jollekin perheelle antaa perheen henkilöiden verran saman sarjan mukeja ja sitten saisivat itse päättää mikä on kenellekin. Arabialla kannustetaan tänä jouluna riimittelyyn, joulurunoiluun. Kirjoittamaan joululahjan mukaan arvostusta lahjan saajalle ja vähän hassuttelemaankin. Minä tietysti heti intouduin ja keksin kuvitteelliselle lahjalle (jossa antaisin koko uusperheellemme omat Mainio-mukit) runon:

Meitä tässä perheessä seitsemän on
jokainen omalaisensa ihana ja vallaton
Valitkaamme kukin se muki
jossa on just sun paras buugie
siitä maistuu kaakaot ja teet
miksei myöskin janojuomaveet
Suloista joulua kultamuuriaiset
toivottaa teille Tiina ja mukilaiset

MAKKAROITA, STRÖSSELEITÄ JA HELSINGIN AINOAT VUORET // IHANIA MINIMAALAUKSIA

Jäätelöiden maailmankaikkeus // Jäätelöjalka // Lovely boobs // Viisi palloa // Helsingin ainoat vuoret // Vohveli Hot lips 100% // Olet tosi ihana makkara // Lempikaari // Sinipötkylä // Sateenkaarikuplassa // Nonparelli vs strösseli // Makaronien matkaLempeä tuulahdus // Kevään ensimmäinen jäätelö // Nakki strösselillä // Kukkaiskaari // Hubbajäätelöbubba // Haukattu sydän // Nakkikasa

Iässä kolmekymmentäyhdeksän vuotta rakastuin viimein sahaamiseen ja hiomiseen. Pitkin syksyä olen kaivannut aika-ajoin todella paljon ihan omaa aikaa ja aivotonta tekemistä ja sen kolon elämästä on täyttänyt juurikin nuo kaksi asiaa. Olen tehnyt kymmeniä ihania, söpöjä, suloisia ja hassunhauskoja minimaalauksia – muitaihaniaARTtia! Olen vailla suunnitelmaa vain sahaillut erilaisia muotoja ja maalannut niitä. Samalla olen katsellut erilaisia dokumentteja ja aloittanut varmasti ainakin kymmenen eri sarjaa ja todennut, että eipä oo meikän makuun. Olen ollut äärettömän onnellinen siinä tekemisen hetkellä. Niin täydellisen kaukana kaikesta arkisesta. Aamunkoitto // Outojäätelön takana // Värikkäät vuoret // Valitsen annoksen numero kolme // Sunnuntai // Makaronimeri Kyynelsateenkaari // Jätskiräjähdys // Kaikilla mausteilla // Sata palloa // Sukanvarsi // PäärynäveneVihreä vohveli // Minttukastike // Sadekaari // Piparitalossa // Kuplat ja tyynyt // Pieni sade // Kesäniityllä 

Tässä niitä nyt on, yhdeksässä kuvassa lähestulkoon kaikki. Jokainen on nimetty joko omasta tai poikani toimesta. Siellä on ainakin Nakkikasa, Helsingin ainoat vuoret ja Valitsen annoksen numero kolme. Nimeäminen pojan kanssa yhdessä oli hauskaa, välillä lähti ihan lapasesta ja naurettiin kippurassa ja toisten nimeksi tuli ihan vain itsestäänselviä mielikuvia. Maalaukset ovat ainutlaatuisia, kahta samanlaista ei ole. Kooltaan ne ovat 7-20 senttiä suuntaansa. Takana niissä on kiinnityskoukut.

Nappaan minimaalaukset mukaani Studio Roscoen Joulumyyjäisiin ensi viikon viikonloppuna (Studio Roscoe sijaitsee Helsingin Käpylässä, osoitteessa Väinölänkatu 2, ihan eteen pääsee raitiovaunulla numero 1), joten ihan jokaisella on mahdollisuus saada oma pieni minimaalaus oman kotinsa seinälle tai sujauttaa sellainen pukinkonttiin jollekin mahtavalle tyypille. Mikäli et pääse myyjäisiin ja haluaisit oman maalauksen tai kokoelman, niin laita sähköpostia, postituskin toki onnistuu. Mutta kaikkein eniten toivoisin kuulla teiltä, että mitäs tykkäätte?
Ihanat tissit // Paradise // Pusinakki // Pirskahdus // Big ball // Kedon aarteetVihreä vohveli // Söpö hirviö // Sata palloa // Lempijäätelöni // Aamukaste // Dinosauruksen jalka Sateenkaarimeri // Tarvitsen huulirasvaa // Kaaret // Karamelli // Jätskihetki // Pienet vs. isot pötkylä 

 

RUUSUKAALIKUMMITUKSIA JA KUKKAKURPITSOJA

Näyttää siltä, että minä sujahdan vuosi vuodelta enemmän halloweenin juhlijaksi samaa tahtia muun Suomen kanssa. Onhan tämä nyt oikeastikin aika kivaa, kun kaiken pimeän keskellä saa vähän juhlistaa. Mutta tiedättekös mitä en vaan osaa? No sitä, että perinteiset halloweenin juhlinnan värit ovat musta-oranssi ja se, että juhlaan kuuluu kaikki kauhuhenkinen. Tykkään enemmän pastellisävyistä ja vähän hurjasta söpöllä twistillä. Silloinhan sitä ei auta muu kuin mennä täysin sillä omalla tyylillä.Tänä vuonna löysin tilpehöörikaupasta keraamisia tuikkukippoja ja kurpitsakoristeita (ja pääkallonkin, jonka unohdin näiden kuvien ulkopuolelle vahingossa), joita koko perheen voimin maalailimme värikkäiksi. Oli ihana hetki touhuta keittiönpöydän ääressä koko porukalla. Mun lempihetkiä elämässä ovat ne, kun saa tehdä käsillään jotain ja samaan aikaan jutella ystävien kanssa. Jutut ovat omanlaisiaan, kun keskittyy työhön ja lörpöttelee. Yleensä mulla noihin hetkiin kuuluu paljon naurua ja keskusteltavia asioita aiheista, joihin ei välttämättä kasvotusten, ilman käsillä tekemistä, päädy.
Tytär teki taidokkaan upean kissan, keskimmäinen tehokkaalla tahdilla kuviollisen kurpitsan ja pilkullisen kissan. Kuopus maalasi onnellisena värejä isoiksi läikiksi pieneen kurpitsalyhtyyn. Itse maalasin noitatytön ja isot kurpitsakoristeet. Kaikkien maalatut lopputulokset muistuttavat kyllä tekijöitään. En oikeastaan malta odottaa sitä, että käärimme nämä koristeet ensi viikolla silkkipaperiin ja kirjoitamme kenkälaatikon kylkeen kaunokirjoituksella Halloween. Avataksemme laatikon joka vuosi uudelleen. Mun yksi vanhemmuuden haaveita onkin ollut omien perinteiden luominen ja tämä on juuri yksi sellainen. Laatikkoon olisi myös ihana sujauttaa aina paperinenkin valokuva jokaisen vuoden koristeluista, siitä miltä kotona on milloinkin näyttänyt. Tai ehkä käytän vain #muitaihaniahalloween-hashtagia ja voi joka vuosi palata intternetkännykällä edellisvuosien tyyleihin. Plääh, miten tylsää verrattuna paperikuviin.  Kävin viime eräänä päivänä happihyppelyllä pihalla. Olen kaivannut paljon ulkoilua, mutta oon ollut niin kiireinen, että ihan hirveätä myöntää, että en ole juurikaan ehtinyt liikkumaan. Paitsi silloin viime viikolla! Otin katuliitupurkin taskuun ja lähdin pihalle piirtelemään. Ollaan asuttu tässä talossa sen verran monta vuotta, että enää en ikinä mieti, että mitäköhän joku naapuri katuliituilevasta nelikymppisestä naisesta miettii (koska tiedän, että hyvin harva miettii juuri mitään tai luultavasti vain ilahtuu, jos aiheen miettimisen näkemässään saavuttaa), kun pihalla touhuan pyllistellen ja piirrellen maahan kukkia ja sydämiä. Naapurit ohi kävellessään moikkaavat vaan ja joskus vaihdetaan muutama sananen. Eikä päiväsaikaan pihalla edes juuri ketään kuljekaan! On oikeastaan myös hauskaa olla se tyyppi, jonka tiedetään tällaisia juttuja tekevän. Pitäisikin vielä ennen talvea käydä kirjoittamassa joku “sinä olet aurinko” -henkinen tekstaus kukkineen pihan tasaisimpaan asvalttikohtaan.
Tällä kertaa eläviä kurpitsoja tähän hommaan päätyi montaa sorttia: perinteistä oranssia, vihreäsävyistä littanaa rypyläkurpitsaa (en muista virallista nimeä), myskikurpistaa ja tietysti kesäkurpitsaa – tuo unholaan jäänyt halloweenin juhlistaja! Nukkusilmät ja hymyhuulet leikkelin pääosin terävällä veitsellä, mutta reikiä tein myös minikokoisella piparimuotilla ja käsivatkaimen vispilän päällä. Hevitiskiltä nappaamani ruusukaalirasia sai päällensä kasan silmiä ja juhlapäydässä on nyt sitten myös valtava määrä minikokoisia ruusukaalikummituksia.  Tykkään näistä koristuksista! Tuolla ne ovat kaikki (paitsi pihalle vietyjä lukuunottamatta) keittiössä ikkunalaudalla odottamassa varsinaisia juhlia. Viikonloppuna pidämme viisivuotisjuhlat, joiden teemaan kaikki nämä sopivat. Ihanaa! Mutta nyt, oikein hurjaa halloweenia!