Tietoa mainostajalle ›

BRION JUNARATA MAALIKÄSITTELYSSÄ

Kymmenen vuotta sitten ostin meille ensimmäisen taaperosetin Brion junarataa. Siinä oli lyhyt rataosuus ja söpöimmät heppamaiset junat ja dala hästin näköinen heppapehmo, jonka alta junat kulkivat. Pehmon sisään sai piilotettua junat talteen. Se oli ihanin lelu mitä meillä silloin oli. Tytär leikki junaradalla satunnaisesti. Tuli seuraava lapsi, hänkin joskus innostui leikkimään. Lahjaksi saatiin lisää junia ja rataverkosto kasvoi.

Nyt, kun perheessä on kaksi ja puolivuotias pieni poika, joka ra-kas-taa junia ja junarataleikkejä, on ihan älytön onni, että meillä oli ne muutamat radat ja junat odottamassa häntä. Ei ole päivää, jolloin junarata ei olisi rakennettuna olohuoneen lattialle. Tai kun häneltä kysyy lempiasioista, on vastaus aina juniin liittyvää.

Olen vakaasti sitä mieltä, että leluja ei saa turhaan rikkoa tai sotkea ja piirtäminenkin on sallittua ainoastaan niille tarkoitetuille papereille ja pinnoille. Mutta, joskus tuossa talvella oli tilanne, jolloin annoin lapsille maalitussit käyttöön, että siinäpä piirtelette junaratoihin. Graffiteja niinku! (tässä välissä pakko kertoa, että mua on naapurinrouva joskus torunut, kun piirtelin lasten kanssa katuliiduilla pupuja ja sydämiä asvalttiin, että kuinka kehtaankin opettaa lapsille huonoja tapoja, että joka paikan saa sotkea – niin, katuliiduilla!)

Nyt mulla on kuitenki sen verran huikeita visioita mielessä näiden junaratahommien ja leikkien suhteen, että ottaa pölläytin ratapalat kainaloon ja läväytin ne maalausalustan päälle. Suihkin vähän maaleja niiden päälle ja lasten graffitit menivät piiloon (koska vähänhän ne olivat suurinosa sellaisia sotkun tapaisia). Seuraavaa vaihetta tässä visiota kohti mennessä annetaan ratapalojen kuivua ja katsotaan mitä lapset niistä sanovat. Minusta niistä tuli ainakin ihan hullunsiistejä ja tuo maalausalustakin on melekoWAU!

KIVA ASKARTELUVINKKI TÄÄLTÄ HEI

Meidän perhettämme kohtaa usein olettamus, jota en aina pysty aivan allekirjoittamaan. Usein nimittäin oletetaan, että minä askartelen lasten kanssa paljon. Noooh, tähänkin taitaa päteä se klassikko, että suutarin lapsilla ei ihan aina ole niitä kenkiä. Tokihan meillä on lähes päivittäin keittiönpöydän ääressä jos jonkinmoinen projekti, milloin se on minun tai milloin jonkun lapsista. Yhdessä askartelemme silti nykyään melko harvoin. Olisi ihanaa tehdä sitä useammin, mutta on niin helppoa syyttää kiirettä ja arkea, ettemme ehdi, mutta aina asia ei ole aivan niinkään.

Totuuden nimissä mua ei useinkaan itseä huvita pohjustaa askarteluhetkeä varttituntia vain todetakseni, että sen vartin aikana lapset taisivat jo napsia rusinat pullista ja ovat valmiita askarteluineen, kun minä ehdin istahtaa pöytään. Tai että siivoaminen tämän säyseän hetken jälkeen on vähän tylsää, ankeaa eikä siksi kertakaikkiaan huvita levittää kamoja ympäriinsä.

Meillä on melko paljon erilaisia askartelutarvikkeita sekä sekatavarakaapin uumenissa että hyvin järjestelmällisessa lokerikossa. Lapset ovat varmasti tottuneet hyvään, on varaa valita millaista paljettia, kimalletta, maalia tai paperia haluaa käyttää. Usein silti paras askartelutarvike on se tyhjä vessapaperihylsy tai vaatteen söpö hintalappu. Tällöin usein ilahduttavaa on se, että kaapista löytyy kunnon liimaa ja hyvät sakset, joita askartelussa tarvitsee.

Olen varmaan joskus aiemminkin todennut sen, että meidän perheessäämme lapset saavat leikata terävilläkin saksilla ja maalata oikeilla akvarelleilla. Haluan, että into kaikkeen käsillä tekemiseen säilyy lapsuuden jälkeenkin, ja ei aikuinenkaan nauttisi, jos pitäis leikata tylsillä lehden kylkiäisenä tulleilla saksilla tai maalata vesiväreillä, joista ei täysillä hinkuttamallakaan tule kunnolla pigmenttiä.

Tavaraa siis on, riittämiin asti, enkä suostu hankkimaan sitä lisää kovin helpolla, mutta voi kuinka ilahduinkaan, kun poika syntymäpäivälahjaksi saamilla rahoillaan halusi ostaa itselleen jotain askartelujuttua. Päiväkodissa olivat joskus tehneet Foam Clay ja Silk Clay -massoilla ja niistä innostuneena halusi ostaa niitä myös itselleen. Voi miten helppoa, ei sotkua eikä mitään säätöä muutenkaan. Siitä vaan purkit auki ja muovailemaan. Valmistuttuaan massa saa kuivua ja on pehmoinen ja joustavahko pinnaltaan.

Keittiön hyllyn reunalle oli ilmestynyt yhtenä päivänä kaksi supersöpöä yksisarvista. Elen lastenhuonetta siivotessani autolaatikossa oli useita erilaisia massasta tehtyjä Pokémon-hahmoja. Kaikki nuo ilahduttivat. Ihanat lapset, mukavat askarteluhetket ja söpöt tuotokset. Tälle askartelutuotteelle annan pisteeni ja lupaan myös mielessäni sen, että kesän aikana sadepäivinä leväytetään ne kaikki askarteluboksitkin auki ja järjestellään ne kaikki ja tehdään jotain hauskaa ja kivaa yhdessä.

KUKKASEINÄ KAMPAAMOON

Mulla on ollut ihana vakkarikampaaja siitä asti, kun tein Kiitos-lastenohjelman. Hurmaava Heidi Dynastiasta Kaartinkaupungista. Siinä on monet elämänmutkat ja kuulumiset ja kaikenmaailman tarinat ja pohdinnat käyty läpi kampaajantuolissa. Joka kerta olen hymyssäsuin lähtenyt kampaajakäynniltä kotiin.

Tässä taannoin sain pyynnön, jota en voinut vastustaa. Tulisinko maalaamaan kampaamon seinään jotain kaunista? No voi kuulkaa, minähän rakastan maalaamista ja kauneutta ja jos saa seinille asti maalata, niin voi pojat, aiämredi! No, tokihan siinä hetki meni ennenkuin pääsin tositoimiin, mutta sitten kun pääsin, niin kuusi tuntia maalailin seinää onnessani. Ulkona sattui tuolloin olemaan kevään ensimmäinen oikeasti lämpöinen päivä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta niin se paistoi minulle siellä maalatessakin.

Pieni pala satumaista sademetsää. Vihreän ja vaaleanpunaisen sävyjä. Siitä tuli ihana, niin ihana, että kun sitä viimeistellessä join kaksi lasia kuohuvaa, olin niin iloissani ja fiiliksissäni, että jalat kävelivät kenkäkauppaan ja ostin kahdet kengät itselleni palkinnoksi tästä maalauksen valmistumisesta! Ja kuulema ne siellä Dynastiassa rakastavat maalausta päivä päivältä enemmän – parasta!



OLKKARIN MYLLÄYKSEN PARHAAT PALAT

Olin lapsena ja teininä se tyyppi, joka järjesti oman huoneensa vähän väliä uuteen järjestykseen. Mulla oli kaksi kirjahyllyä, koulupöytä (jonka pystyi myös yhdistämään kirjahyllyihin jättämällä joko lipaston tai kaapin pöytälevyn alta pois), sänky, sähköurut ja myöhemmin kun sänky vaihtui parviversioon, mulla oli myös rottinkinen sohva, nojatuoli ja pikkupöytä. Ja kun rottinkikausi ohitettiin, sain vuodesohvan. Kalusteita siis riitti mitä myllätä. Tyhjensin aina kirjahyllyt ennen kuin siirsin niitä, jotta sain laittaa kaikki koriste-esineet ja kirjat kokonaan uusille paikoille ja pölyt pyyhittyä. Hyllyissä ja ikkunalaudalla oli viherkasveja, kaktuksia ja rönsylinjoja. Seinillä oli kehyksissä valokuvia ja piirustuksia.

Sanottaisiinko niin, että ne lapsuudessa saadut opit ja tavat ja tyylikin tavallaan, ovat matkanneet mukanani tänne 37-vuotiaaksi asti. Eräänä iltana unohdin kaikki kiireet ja päätin, että nyt on se aika, kun vähän myllään, koska se on tosi kivaa ja sille tarvitsee välillä aikaa, vaikka keittiössä odottaisivatkin tiskit tai kylppärissä pyykit. 

Syksyllä hankkimani Hakolan pienempi Lippa-hylly odotti kaapissa oikeaa paikkaa ja nyt se paikka löytyi. Kokonaisuus, jossa on kaksi Lippaa, Vino-peili, taulu ja kasveja ja tilpehööriä, miellyttää silmääni just nyt. Juoru kasvaa poikani kuvittamassa (mutta minun leikkaamana siirtokuvapaperista – ja tietysti kiinni posliiniin poltettuna) mukissa. Juorun pistokkaat hankin taloyhtiön facebook-ryhmän kautta, viisi minuuttia ilmoituksen jätön jälkeen oli jo pistokkaat kotona. Kätevää! Posliinit kaktukset olivat viime Ikea-reissun ihana ja niiiiin turha ostos, mutta jotka tekivät minut iloiseksi. En ole lapsuuden jälkeen montaa koriste-esinettä tainnut ostaa muuten vaan, joten ehkä tää oli ansaittu ostos. Siis ehkä.

Juuri pölyistä pyyhityssä peilistä on mukava peilailla ja vaikkapa räpsäyttää hetkestä kuva. Toki vähän halusin kuvata myös uutta yksisarvistukkaanikin, siksi mairea hymy.

Meillä on täysin eriparillinen ja hetken mielihaluilla täytetty astiakaappi. Tuo supersöpö kettumuki on ostettu yksinäiseksi mukiksi astiakaappiin, mutta nyt siinä kasvaa kaktus. Kultareunainen aluslautanen on ihana ameriikantuliainen Pinjalta.

Tässä on hulluttelun makua. Ostin nimittäin tollaisen perinteisen saviruukun peikonlehdelle, koska mitään nättiä ruukkua ei löytynyt. Ei siinä ruukussä ehkä useimmille muille ole mitään erikoista, mutta mulle on. Sitä ei oo ees koristeltu (vielä) mitenkään. 

Seinälle päätyi myös mun vanha vanerille maalattu kaktusteos, jota kuusivuotiaani vähän maalasi lisää ja minä vielä senkin päälle jotain sörssäilin maalinjämillä, joita en raskinut valuttaa viemäristä alas. Siitä tuli hauska ja saa olla siinä nyt hetken aikaa.

Lipaston alimmat nupit on vaihdettu puuhelminauhaan. Vähän väliä jokainen perheemme jäsen sohvalla köllötellessään toteaa, kuinka kivaltä helminauha näyttää. Onnistunut pikkutuunaus.

Käänsin makuunurkkauksen sängyn eri päin ja on kuulkaa ollut viikkokausia tässä sellainen olo, kuin olisi hotellissa. Pääsen kävelemään sängyn molemmin puolin ja kuljenkin nukkumaan aina pisintä reittiä kautta – koska voin! Aamulla herätessäni näen ensimmäisena palan taivasta. Järjestelin seinälle taulut vieriviereen simpsakaksi kollaasiksi. Mikäli seuraatte mua Instagramissa, siellä näkyikin kuva hetkestä, kun kuljetin tuon suuren kehyksen Ikeasta kotiin, selkääni köytettynä. Ihan hyvin onnistuu ostosten kuljetus kotiin ilman omaa autoa ja lapsi rattaissa istuen, ihan hyvin hei!

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille teille siellä! On ollut mieletön kesäviikonloppu ainakin täällä Helsingissä, i h a n a a!

MUITA IHANIA MEETS MAANANTAIMALLI

Mulla on ollut ilo tutustua erääseen hurmaavaan korutaiteilijaan tässä menneen talven aikana. Hän on ystäväni pikkusisko ja Maanantaimalli-korumerkin takana oleva ihana nainen, Matleena. Korujen muodot ja värit iskivät muhun heti, kun niitä ystävälläni ensi kertaa testikäytössä näin. Taisia aika pian saada omanikin korviini killumaan.

Eräänä päivänä tässä taannoin tuli puhetta Matleenan kanssa, että haluaisin vähän tuunata kreisisti hänen korujaan. Sain kannatusta idealle ja pian postiluukusta kolahti kasa tarvikkeita kreiseilyä varten. Siinä sitten sekoilin liiman, paljettien, kimalteiden ja maalien kanssa ja sain aikaan aika hauskoja koruja. Niissä yhdistyy nuo korujen nätit muodot ja sitten joku ihan liian överisekoilu, joka on just se juttu. Muita ihania meets Maanantaimalli. <3 Mitäs te tykkäätte?

 

ÄITI, VOISIKSÄÄ ALKAA TUBETTAAN?

Tavallinen torstai-ilta. Istun tyttäreni kanssa keittiössä, teen itselleni iltapalavoileipiä. Kyselen häneltä, mitä tahtoisi syödä. Huhuilen veljeään keittiöön. Kunnes tulee ratkaiseva kysymys.

21:10 Äiti, voisiksää alkaa tubettaan?

21:11 Joo voin. Okei. Aletaan!

Kipaisen hakemaan kameran.

(tähän väliin kaikki se mitä videolla tapahtuu)

21:20 No niin, siitähän tuli hyvä! Laitan viestin kaverille, että etpä arvaa mitä tapahtui viimeisen kymmenen minuutin aikana. Eipä varmasti osannu arvata!

Että sillälailla sitte. Mites, mitä ootta mieltä? Pistetäänkö jatkoa tulemaan? Ilman leikkaamista, armotonta kolmen ja puolen minuutin tykitystä? Uu jes!

ÄITI ON YHTÄ IHANA KUIN SYDÄN

Nuo otsikon sanat lukivat poikani päiväkodissa tekemässä äitienpäiväkortissa. Ulko-oveen laitoin roikkumaan saamani ruutukankaalla koristellun kranssin. Olen viettänyt äitienpäivää yksin. Lapsilla on isäviikonloput. Meillä ei ole koskaan ollut mitään suurempia äitienpäivän rituaaleja. Itse olen asunut omasta äidistänikin niin kaukana jo 14 vuotta, että hänenkin kanssaan olemme puhelimitse äitienpäivää juhlistaneet nämä vuodet. Ehkäpä sen voisi laskea äitienpäivälahjaksi, että sain nukkua aamulla niin pitkään kuin huvitti. Päivällä kävin pyöräilemässä ja hakemassa kimpun valkovuokkoja ja istuskelemassa auringonpaisteessa kalliolla tuulelta suojassa.

Pyöräillessäni mietin äitiyttä ja lapsiani. Kuinka mahtava matka tämä viimeinen kymmenen vuotta on ollutkaan. Minä olen yrittänyt parhaani mukaan kasvattaa lapsia, mutta he tässä kyllä suurimmat työn ovat tehneet, kasvattaneet minua, äitinä ja ihmisenä. Voi kumpa osaisin antaa lapsille hyvät ja oikeanlaiset eväät elämään ja heillä olisi aina olo, että äiti on lähellä, rakastaa ja että olen aina heidän tukena ja turvana, tapahtuipa mitä tahansa. Osaisinpa näyttää mallia, että kaikenlaisia asioista kyllä selviää, että epäoikeudenmukaisuutta ei pidä hyväksyä ja että unelmat ovat saavutettavissa. Muistaisivatpa he aina, että äiti oli ihana tavallisina arkipäivinä, kun se laittoi radion isolle lempikappaleensa soidessa ja tanssi hassuja tansseja ja kaikki lapset yhtyivät mukaan tanssiin. 

Pian sujahdan puhtaisiin lakanoihin köllimään illaksi, katselemaan lempisarjaa, syömään äitinpäiväjäätelöä ja rauhoittumaan uutta viikkoa kohti. Huomenna saan kaikki kolme kultakimpaletta taas kainalooni.

Ihanaa äitienpäivän iltaa erityisesti omalle äidilleni ja tietysti kaikille muillekin äideille ja äidinmielisille ja äideiksi halajeville! <3

Kuvat: 2, 4, 7, Hanna Salonen /// 3, Konsta Leppänen /// 13, Riikka Kantinkoski

SKIDIT DISKO RÄPS

Pari viikkoa sitten olimme koko perheen kanssa diskoilemassa Kuudennella Linjalla, kun siellä oli Skidit Disko. Mehän ollaan jo konkareita festarikävijöitä ja risteilijöitä, mutta pelkässä diskossa ei olla aiemmin oltu. Diskossa oli paljon kivaa oheistoimintaa, otettiin glittertatuoinnit Glitternistin pisteellä ja herkuteltiin herkkukahvilassa. Tanssit jäivät tällä kertaa vähemmälle kuin vaikkapa laivan diskossa, jossa kaikki ollaan joka kerta tanssittu hikipäissämme koko diskoilun ajan.

Musta on aivan ihanaa, että on tällaisia tapahtumia tarjolla. Lapsenikin ovat samaa mieltä. Aina löytyy varmasti jokaiselle jotain kivaa touhuttavaa ja hyvä musiikki soi. Ihan parasta lauantaimeininkiä aina silloin tällöin tällainen diskoilu. Silti, kun on liikenteessä neljän lapsen kanssa (naapurintytön otin bonuslapseksi!), voi käydä niin, että kotisohva houkuttelee lapsia enemmän ja juhlista lähdetään ennen valomerkkiä. Ihan pikkiriikkisen äitiä nimittäin harmitti, kun lapset halusivat lähteä kotiin, mutta ei auttanut mulla heittäytyä lattialle kiukuttelemaan!

Viimeksi aamulla yksi lapsistani kysyi joskos kesällä mentäisiin Skidit Risteilylle, kun siellä on aina niin mukavaa! Hymyilytti aivan, kun mietin, että kuinka kiva perinne näistä tapahtumista on meille muodostunut. Kiitos taas! Ensi kertaan! 

10 VUODEN PROFIILIKUVAT

Laura ja Hanne postasivat kivat koosteet kymmenen viime vuoden facebook-profiilikuvistaan ja en pystyny olemaan osallistumatta haasteeseen samantien. Selasin kuvat läpi, niitä oli 115, joten oli varaa mistä valita. Iso osa kuvista on piilossa maailman katseilta ja voin vain itse palata niihin hetkiin. Ajattelin, että mulla olis ollu jotenkin enemmän hassunhauskoja kuvia, mutta ei, kaikista eniten oli, jos joku aihepiiri pelkän naamataulukuvan lisäksi pitäis sanoa, niin kuvia, joissa mulla on lapsi kainalossa, selässä, harteilla tai vatsassa. En kyllä ihmettele miksi niin on ollut, oli juuri tullut äidiksi, kun facebook pölähti paikalle. Myspacen puolella on ne hassuttelut sitten ajanlaskun aikaan ennen lapsia. Tai siis enempi määrä hassuttelua! Mutta nyt asiaan, Tiina ja kymmenen viimeistä vuotta, olkaa hyvät:

2007. Tämä oli ihan ensimmäinen kuva, jonka postasin facebookiin. Ystävä nappasi tämä kuvan käydessään meillä kylässä. Tykkään kuvasta edelleen. Lapsi sylissä, helminauhat heitettynä ja leuka sisään! Just mua.

2008. Siinä mää nyt sitte oon. Ollaan ystävän tyttären rippijuhlissa. En voi tajuta, että mulla on ollut joskus noin pieni tytär. Muistan, että tykkäsin tuosta omasta asustani ihan hirmuisesti. Tyttären mekon olin tietysti tehnyt itse.

2009. Hevi-Tiina ja juhannusneito. Hevimuikkeli on kyllä yks suosikkejani! Ilman meikkiä, tukka auki, bändipaita ja farkkuliivi. Super! Juhannusneidon meikkasi ja kampasi Riikka. Oli niin ihana olo, että lähdettiin tyttöjen kanssa ihan Tampereen Klubille asti tanssimaan juhannustansseja.

2010. Siellä mää makoilin Sangat-saarella palmujen alla. Homehdutin tuon raitapyyhkeen. Harmittelin aurinkorasvapurkkia ja vesipulloa tuossa kuvassa. Takana olevasta rantavedestä etsin kuun loisteessa ja planktonin vilkkuessa kainalosauvan kumista tulppaa – ja löysin sen. Filippiinit olivat kovin kauniit ja niin myös tykkään tästä kuvasta.

2011. Alkuvuodesta hymykuoppapoikanen oli vatsassa ja mun tukka ihan järjettömän pitkä ja muhkea. Loppukesästä vein tuon poikasen Yyteriin katsomaan merta. Rakastan tuota kuvaa. Olin niiiiiin onnellinen ja samaan aikaan surullinen. Enemmän kuitenkin onnellinen ja tämä kuva on siksi niin ihana ja tärkeä.

2012. Ensimmäisestä tämän vuoden kuvasta muistan sen kesätuulen, joka hulmusi hiuksissani kun ajelin ystävän pyörällä Ihana Kahvilaan. Tukka hulmusi ja silkkimekko liimautui ihoon. Vähän aikaa aiemmin oli tapahtunut heinäkuun 22. päivän hetki (siitä lisää postauksen lopussa!) ja oli olo, että koko maailma on mulle avoinna. Oli tosi tosi hyvä olla. Alemman kuvan halusin ottaa tähän myös siksi, että sen kuvan kommenteissa on mun voimalause: Elämä on tehnyt sulle selkeästi hyvää. Kaikesta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia.

2013. Laitoin sortsit jalkaan. Hopeiset sortsit! Ja otin ystävän lonkkarin ja rullailin pitkin espoolaisia parkkipaikkoja. Oli ihanaa! Näytän sporttiselta. Jota en oikein ole. Eikä ne hopeiset sortsitkaan.

2014. Vähän hupsuteltiin ennenkuin mentiin Flowhun. Olin raskaana ja mulla on tuossa kuvassa päässä kokomusta, tiukka, trikoinen, pitkä mekko. Se näytti aivan mahtavalta mun päällä se vatsan kanssa. Vartaloa nuolevat vaatteet ja raskausvatsa, aijjettä! Ja tuo tukkastaili! Se vasta onkin! Se kammattiin lettikampaukseksi sinne festareille sitten.

2015. Otin ainakin 300 kuvaa ja tämä oli lopputulos. Eteerinen 35-vuotias kolmen lapsen äiti just tullu kampaajalta ja napannu yhen neilikan maljakosta.

2016. Vuonna 2016 Riikka ei tehny musta juhannusneitoa vaan otti täsmäkuvan Tinderiin. Heh!

2017. Tämä on vuoden ensimmäinen profiilikuva, josta ystävä kommentoi, että onko sulla joku mies ku näytät siltä? Ei, ei ollu miestä. Josta pääsemmekin aasinsillalla siihen, minkä unohdin täällä blogissa viime viikolla hehkuttaa! Valeäidin nauhoitukset podcast-sarjassa oli viime viikolla vieraana sinkkuäiti ja tsadaa, se olin minä! Käykää kuuntelemassa jakso täältä. Siellä kerron siinä heinäkuun illasta ja vaikka mistä muustakin sinkkuäitijutusta, joita mun elämän varrelle on sattunut. Tästä silti eteenpäin sanoisin, että tervetuloa rakkauden kesä ja seksihelle 2017! 

SÖPÖT SUURISILMÄISET PYÖRÄILYKYPÄRÄT

Tänään oli kyllä niin ihana sää ja merkki kesästä, että oli kyllä hymy korvissa koko päivän. Pihakin herää eloon taas talven jälkeen ihan eri tavalla ja lapset huruuttelevat pyörillä pitkin pihaa ja aikuisetkin ehkä viihtyvät pihalla paremmin. Grillit kuumenevat ja suihkulähde lorisee. Katuliidut sauhuavat ja hyppynarut napsuvat asvalttiin.

Pääsin pyöränhuoltohommiin ja pumppasin renkaat täyteen ilmaa. Lapset saivat päähänsä uudet ihan superstylet Crazy Safetyn kypärät. Pojalla oli sen verran kiire päästä testaamaan kypärä, että siinä ei heti edes ehditty kiristellä ja asettaa kypärää kunnolla päähän. Kuvien ottamisen jälkeen sitten suoristettiin remmit ja renkselit ja asetettiin kypärät oikeaan asentoon ja ajeltiin kunnolla, ei huolta siitä! Välissä piti toki myös halata naapurin ihanaa pientä taaperoa, jonka suuri idoli keskimmäinen poikani on.

Kypärät ovat niin hauskat ja hienot, että aika moni ehti tänäänkin pihalla kyselemään, että mistäs sellaisia saa. Siihen mulla onkin ilouutinen, nimittäin teille armaat blogin lukijat nyt olis tarjota alekoodi. Viikon ajan kaikista kypäristä -15% koodilla CRAZY15. Ensi viikon perjantaihin 12.5. saakka.

*Kypärät saatu blogin kautta / Yhteistyössä Geffer ja Lasten PR