Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

KESKIKOKOISTEN TAVAROIDEN HYLLY

 

 

Eilisissä kuvissa vilahti valkoinen hyllykkö, jonka järkkäilyyn samaiset kuvat saivat aikaan innostuksen. Maatuskat riviin ja Pezit alahyllylle odottelemaan pikkuista niitä sieltä kurkottelemaan. En ole muistaakseni koskaan hyllyä sen kummemmin esitellyt, niin nyt oli aika, varsinkin kun on tavarat järjestyksessä.

Hylly on vanha, olen saanut sen yläasteiässä. Muistan, että äitini kanssa ostimme sen lähihuonekalukaupastamme. Elettiin aikoja, jolloin lähiön keskuksessa oli kaksi (!!) huonekalukauppaa. Kannoimme yhdessä hyllyn kotiin ja siitä asti se on ollut jonkun perheemme jäsenen seinällä. Pari vuotta sitten hylly päätyi takaisin minulle. Meinasin ensin maalata sen, kunnes keksin, että tapiseeraamalla saan aikaan myös vallan kivan muutoksen. Papereina en kuitenkaan käyttänyt tapettia, vaan ihan perus skräppäyspapereita, jotka olen kiinnittänyt kaksipuoleisella teipillä. Tosi helppoa ja aika iso muutos vanhaan! Tykkään hyllystä ja se sopii Neitokaisen hailakan sävyiseen värikkääseen huoneeseen.

 

Arkistojen kätköistä löytyi myös kuva hyllystä maaliskuulta vuodelta 1996. On koriste-esinettä, cd-levyä (bonus-cd, kuka muistaa?!), kuivattua kukkaa, kipsityötä, tyhjää tölkkiä, tuoksusaippuaa ja munalikööriä! Mahtavaa!

PÄIVÄN ASU

Pöllötrikoosta ja raitakankaasta Hymykyoppapoikanen sai sunnuntain kunniaksi uuden asun. Hyvät perusvaatteet ja tällä kertaa vähän jopa kasvunvaraa. Ajatella, en ommellut ainuttakaan aplikaatiota eikä oo mitään salataskujakaan. Yksiväriseen tuskin silti pystyisin.

Leppoisaa laskiaissunnuntaita! 

 

 

TAAPEROHUIVI

Kirjoitin ensin otsikoksi, että huivi vauvalle, mutta en mää kyllä enää niin voi tehdä. Vaikka vauvallani on vielä parisen kuukautta aikaa vuotisjuhliinsa, on kai todettava jo, että taapero tuo on. Hän kävelee, kiipeää sujuvasti siskonsa sänkyyn ja osaa tulla jalat ja pylly edellä sieltä pois ihan itse, laulaa Muumien tunnaria mukana maamaamaapaa ja tietty tietää missä lamppu on. Ne on enemmän taaperon taitoja, kuin aivan vauvan. Ihan mahtavaa, mutta hitusen haikeaa.

Tänään kaulaan kääritään uusi huivi ja lähdetään lasten diskoon juhlimaan muutamaa vuotta vanhempaa synttärisankaria! Kivaa!

(sopivasti just ku mittari näyttää -3°c)

 

TOISET IHANAT

 

Kun oli viikkokausia kuleskellut samoissa villasukissa, oli aika tehdä niille kaverit. Kuvio oli sen verran kaunis, että samoilla mentiin. Enkä näitäkään sukkia tehdessä unohtanut todeta monta kertaa matkan varrella, että voi vitsit näistä tullee ihanat! Ja niin niistä tuli. Mulla on ollu kyllä elämäni kauneimmat sukat tänä talvena, onneksi on ollu pakkasta! ♥

140212

Hyvää ystävänpäivää / Happy Valentine’s Day / Glad alla hjärtans dag…

 

…Karmiini, Tiinakaisa, Jonna, Vilppumaan Erika, Peppi, Unikuu, Mymlan, Kati, Sokerikorppu, Henna, Usimarjaana, Outi, Taru, Unisukka, Peurankello, Hampaatirvessa, IlonaN, Lilli, Ninnuska, JohannaK, Norppastiina, Tinttara, Kaylovesvintage, Maikku, Rouva L, Pilvitarha, Nova Melina, Sara, Severien, Pauliina, Mianro, Se on soma juttu, Batixa, Saija, Miiruska, Riikka, Liisa, Ceraci, Red Dragon, Nna, Merja, Neulisti, Inka, Paula, Lotte, Ihan tavallinen Outi, Riikka, Mirva, hr, Henni, Piia, Milla, Piipero, Viluinen, Heta, Laura, Anu, Anna, Jonna, hanna, LauraQ, Onneli, Kristiina, Mari, Tuia, Linda, Tytti, Pinja, Soile, Inari, Nipsu, Heidi, Janne, Senja, Kata, JohannaL, Sanna Matilda, Laziness, Iina, Sini, P, Minna, Iina, Päivi, Teija, Weekdaycarnival, Nanainen, Maiju, Sort of Pink, Paula-piipertäjä, Eilen tein, Homsantuu, Pikkukiiski, Johki, Johanna, Hantta, Janika, Kaisuliina, Mervi, Henriikka, Salanimi, Ketunpesän Hanna, Miia, Mae, MevrouwWalvis, Rillirousku, Mummo, Elina, Jentsu, Ammiina, JenniH, Itu, Ti, Alica, Sanna-Maria, Anneli, PiaS, Tutteli, Anama, Maia, Anne, Rouvamursu, Silmukatti, Riksu, Pipsapippuri, Sanni 4v, Dinky, Suopursu, Ruusuliisa, Sirkus, Ninuska, Teekissa, Tiia, Tui, Marika, Taitamaton, AnniM, Kahvikaneli, Pnda, Sanna, Paula, Iiris, Tuulia, Topukka, Marjohei, Pikkuviuhti, Karhuemo, Ludisia, Marie, Cavy, Taitava tyttö, Inu, Pirkko, Annukka, Malene, Inkeroinen, Lilla, HannaKonna, Hurahtanu Heidi, Anniina, Nappinja, ps, Maaduska, Ziina, Maijja, Joola, Elina, Tuikkis, Meiju, Linnea, Kaneli, Salla, Krisse, Retu, Naku, Hannaliini, Jesse, Emmi, Alma, Marita ja jokainen muukin ihana, jonka nimi ei listassa ole!

SÄÄRISUOJAHOUSUT

On ollut tuon ompelun kanssa viime aikoina vähän hiljaista. Ei ole ollut juurikaan omaa aikaa itsekseni ja konetta en ole voinut pitää esillä ollenkaan, koska vaihdoin pienemmän pöydän keittiöön (osittain juuri siitä syystä, ettei kone olis aina pöydällä..) ja koska eräs pieni herrasmies on erittäin kiinnostunut kaikista johdoista ja teknisistä vempeleistä. Ja on vain ihana istahtaa rennosti sohvalle päiväuniaikaan ja illalla ompelemisen koen liian äänekkääksi. Mieluiten ompelisin rauhassa, keskeytyksettä ja ystäväseurassa ihan vaikka viis tuntia putkeen! Ehkä joku päivä niinkin.

 

 

 

Ommeltavien kasa kasvaa siis melkoista vauhtia. Sieltä puolinaisten töiden seasta löysin nämä jo syksyllä ompelemani housut. Oli tarkoitus, että niissä olisi polvipaikat konttaamista ajatellen, mutta paikat luiskahtivatkin säärien kohdalle ja nythän pikkuisäntä jo kävelee. Säärisuojahousut siis ovat nämä. Tyytyväiseltä vaikutti mies housuissaan.

 

SISKOLTA VELJELLE

 

 

Joulun alla Eurokankaalta saamani mukava yllätys, nuo söpöisät pöllötrikoot, päätyivät aivan ensimmäiseksi Neitokaisen käsittelyyn. Piti nimittäin kuulema saada tehdä pikkuveikalle pipo!
Otettiin päänympärysmitta ja leikattiin sopiva pala ja niin oli tytär jo neulan ja ompelulangan kanssa ompelemassa takasaumaa kiinni. Käsiala on ihanaa, nelivuotiaan sinnepäin-ommelta. Ompelin päälle vielä varanvuoksi varovaisesti siksakkia ja tein toivomastaan palasta pipoon tupsun. Vuoriksi laitettiin keltaista pörrökangasta. Olin apuna kyllä, mutta eiköhän tää silti oo aivan siskon tekemä pipo pikkuveljelle, jos tytöltä kysytään. Oikein mainio kevätpipo!