Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

APULAINEN

 
Viikonloppuna isoäidinneliöpeitto taas eteni pikkuisen, kun saatiin vieraaksemme lasten isoäiti. Ehkä se joskus vielä valmistuu, tai siis aivan varmasti. Meinaa vaan olla niin monta hommaa meneillään yhtäaikaa. Onneksi on tuo kiskansetä, joka aina innoissaan auttelee.

PILVEN REUNALLA

 
 

Tästä villatakista kaikki lähti. Yhtäkkiä keksin, että piparinreunakuvio voisi
näyttää ihanalle neulottuna isolla pinnalla ja halusin testata ideaa. En
ollut vastaavaa nähnyt ennen ja olin aika innoissani. Varsinkin sitten,
kun pinta näytti niin ihanalle.

Lankoja oli villaviltin jäljiltä just sen verran, että niistä varmaan yhden villatakin saisi tehtyä, ajattelin. No, langat eivät loppujen lopuksi riittäneet, piti hankkia lisää ja jämälankojahan on tullut sittemmin haalittua enempikin… Kaksien villasukkien, kaulahuivin, pipojen, parin pienemmän villatakin verran nyt ainakin. Tämä ensimmäinen villatakki valmistui nyt.

Villatakin mallista tuli kiva, sopivan kaponen ja riittävän pitkä, huppu on iso ja löysähkö ja leveä nappilista kruunaa kaiken. Tekijä tykkää. Ja nuo värit, ne ovat herkulliset, niin ihanan hailakat.  Varsinkin musta. ;)

Kun taas malli takin sisällä… Hänen mielestään takki haisee karsealle ja kutittaa ihan älysti. 

Kuvauksia varten piti lahjoa ja luvata, että villatakkia ei tarvii pitää koskaan, jos ei huvita, se voidaan kyllä antaa eteenpäin jollekin, joka siitä tykkäis. Vähän väärän sävyiset isot napit siis pysyköön toistaiseksi paikoillaan, kun käyttöäkään ei ole tiedossa. Ehkä mun vaan on marssittava vuorikangaskauppaan ja ostettava raikkaan tuoksuista villanpesuainetta, ja kokeilla uudelleen.

KIITOS

Olen saanut monta tunnustusta, mutta mää oon vähän huono vastaamaan niihin. Kerralla kiitos siis jokaiselle, olen otettu jokaikisestä! Kiitos ainakin Nova Melina, Henni, Jonna, Sari ja Hannakonna!  Jossakin niistä pyydettiin kertomaan seitsemän asiaa minusta, tartun nyt siihen.

(laittakaa taustalle soimaan tämä, nyt, ennenkuin luette mitään, se on ihana ja liittyy viimeiseen kohtaan seitsemästä)

Ajattelin yrittää ommella yksivärisen pehmon.
Ihan vaikka kokoharmaan. Se olis hieno! Mutta tiedän, että viimeistään
siinä vaiheessa, kun alan kirjomaan silmiä, otan lankalaatikosta pinkin
langan ja se oli sen kokoharmaan menoa se… Ehkä kummiski yritän!
Värien kanssa lähtee aina käsistä.

Teen useampia asioita kaksi. Ensimmäistä kun teen, hihkun ilosta ja onnesta ja hehkutan mielessäni, että voi vitsit tästä tullee ihaaanaaa! Sitten päätän tehdä vielä toisen, tavallaan ehkä varanvuoksi, toisaalta taas vaan siks, kun ekoja tehdessä ja valmistuessa oon ollut niin iloissani. Ja melkein aina käy niin, että tokat on ekojakin ihanempia. Käsitöissä usein varsinkin. Lapsiakin mulla on kaksi, molemmat yhtä rakkaita ja ihania (että tässä ei toka oo ekaa ihanampi eikä toisinpäin), mutta tää hihkuminen pätee tässäkin asiassa, sillä toisen lapsen saatuani oon ollut älyttömän onnellinen lapsistani ja rakkauden määrä ei jakaantunut vaan tuplaantui ja se hämmensi minut. Miten näin paljon voikaan rakastaa?

Kun on kolme neuletyötä puikoilla, silloin neulominen on kivointa, on vara valita mitä tekee seuraavaksi. Just nyt teen villatakin nappilistaa, vauvan villatakkia, itselleni villatakkia ja niitä isoäidinneliöitä. Hups, kolmesta tulikin neljä.

Sanoisin olevani ujo. Ja toisaalta myös kova
puhumaan. Ja toisinaan aivan liian kiltti. Sitä ujoutta eivät meinaa
uskoa ja aina pitää pyörtää sanani, että no okei, en ole. :)

Parasta on äitiys. Yks ihanimmista hetkistä on, kun kaikkia naurattaa niin, että vatsaan sattuu. Yleensä se on niin, että Hymykuoppapoika tekee jotain hassua ja me vilkaistaan Neitokaisen kanssa toisiamme ja purskahdetaan nauruun ja tietty poikaakin alkaa naurattaa. Mulla on nauravaiset lapset. Voi että olenkin onnekas, kun mulla on nuo kaksi kultahippua!

Tahtoisin hypätä laskuvarjohypyn. Tai superkorkean benjin. Vuorikiipeillä! Sukeltaa! Tiiän, että uskaltaisin, vaikka varmaan lähes jänistäisin siinä lähtiessä, ainaki huutelisin höpöjä ja pyytäisin katsojia kannustamaan ja käkättäisin ja sitten menisin ja tekisin. En oo tehny noista mitään, mutta Joensuussa uimahallissa hyppäsin kerran kolmosen ponkulta. Toivottavasti päädyn tekemään noita kaikkia joskus.

Lempielokuvani ovat joko vaaleankeltaisia tai harmaita. En tiiä tajuaako monikaan mitä sillä tarkoitan, mutta muutenkaan en osaa asiaa selittää. Keltainen on onnellinen, haikea, ihana. Harmaa on surullinen, melankolinen, toiveikas. Elämä(ni)kin on tuollaista. Tai sitten vaan valkoista.

Viime päivinä mua on itkettäneet: Tämä, tämä ja tämä.

En jaa tätä sen kummemmin kenellekään eteenpäin, mulla on mahtavia lukijoita, ja toivon ihanaa, aurinkoista ja onnellista sunnuntaita teille kaikille!

 

PIENI VILLATAKKIMIES

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pikkuveli sai uuden vaatteen! Oon niin onnessani tästä villatakista. Se on ihana tunne, kun tuntee onnistuneensa erityisen hyvin. Tämän talven neulonnat on kyllä isoksi osaksi mulla onnistuneet tosi hyvin, en ainakaan nyt muista yhdenkään työn jääneen kesken. Värit on olleet aivan uskomattoman inspiroivia ja ihania ja en oo edes katellutkaan muita ku Isoveljeä ja Maijaa. Kaikki muut maailman langat ovat saaneet elellä omia elämiään, odotellen minua ja kutimiani. Ohjeet on kaikki tulleet omasta päästä, kiitos siitä päälleni. Pitkän neulomistauon jälkeen käsialakin on taas tasaantunut kevättä kohden. Ja supersuuri kiitos kaikesta tästä kuuluu myös jokaviikkoiselle Kässäkerholle, josta olen saanut intoa, kannustusta ja pontta ideointiin, ja tietysti myös sen pienen hetken, kun neulotaan porukalla ja käkätetään ja jutellaan milloin mistäkin ihmeellistä aiheesta. Ja nyt saa kevään lämpöiset villatakkikelit tulla, mun pikkuisella poikasella on sen verran komia takki! ♥

OI, PIPO OI!

Oli pyydetty vapaa-iltaa pipon tekoon, käytetty monen sorttisia jämälankanöttösiä laatkoiden perukoilta, oli lisätty silmukoita ja vähennetty silmukoita, tehty ruusukkeita ja rusetteja ja erilaisia tupsuja, tehty myssymäisestä pipomainen, ilahdutettu lapsia ja työtoveria ystävänpäivänä uudella pipolla, tehty ruokaa ja hoidettu lapsia pipon teon ohessa, neulottu rivi silloin tällöin, tehty pipo yhdeltä istumalta, ostettu jämälankaa uusina kerinä kaupasta ja kiirehditty viimeisiin päivänvalonrippeisiin kuvaamaan. Ihania tarinoita tulvi sähköpostiini usealta lukijalta kera kuvien. Uskomattoman moni oli innostunut tekemään talven pakkasiin oman MUITA IHANIA -piponsa ja se on aivan mahtavaa! Kiitos jokaiselle! Ja tehkää, inspiroitukaa ja tehkää vielä vähäsen lisää! Kuvagalleria tuossa sivupalkissa, TIKS!

Ja jämälankakoosteen arvonta on tulossa myöhemmin, onnettaret ovat just nyt vähän kiireisiä! :)

(tässä olis joku tosi kiva kuva mun neulomasta uudesta piposta, mutta en mää oo pipoa tehny, ku innostuin villatakista)

 

Mahtavaa maaliskuuta kaverit kivat!

 

Hei ja jos haluatte, niin lisäilen kuvia galleriaan jälkikäteenkin, eli niitä voi edelleen lähettää!

ps. Hassua tässä koko jutussa on myös se, että tää ei ollu eka kerta kun sain tahattomasti monen ihmisen innostumaan tietystä piposta. Onko joukossa ketään, joka teki oman Tiina-piponsa jo vuonna 2005? ;)

TERKKUJA KISKALTA!

Otettiin eilen pitkästä aikaa esille syksyllä tekemäni kioskiteatteri
ja olihan lapset innoissaan! Välillä on tosiaan hyvä laittaa leluja ja
näitä vähän isompiakin leikkivehkeitä piiloon, niin ilo niihin voi
löytyä hyvinkin uudestaan. Lapsen hurjan kasvunkin huomaa, kun miettii,
että tätä tehdessä oli jo reilusti syksy (syksyhän oli ihan just!) ja
hän vasta ryömi, liikkui hitaasti kurotellen paikasta toiseen ja nyt
poika käveli itse kioskin sisälle ja nosteli leikkisästi tavaroita
tiskille, ihan niin kuin oikea kiskamyyjä (vaikkei oo koskaan ees käyny
tämmösellä tiskikioskilla)! ♥