Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

KUMMITÄDIN KUKAT, KUMMITYTÖN KUVAT

Ikinä ei tiedä, mitä elämässä tapahtuu. Se on aika laimeasti sanottu ja ärsyttävän totta, tietysti. Tänään mietin sitä lausetta, kun tyttäreni kuvasi kaunista kukkakimppua lastenhuoneen mustaa seinää vasten. Että olisinko osannut kuvitella kymmenen vuotta sitten pyytäessäni hyvää ystävääni tyttäreni kummitädiksi, että nyt eläisin hetkeä, jona tuo kummitäti tekee upeita kukkakimppuja, joita se pikkuriikkinen vauvaihminen kymmenenvuotiaana kuvaa ja toteaa, että valokuvaus on ihanaa. No en tietenkään osannut. Oikeastaan oon vaan kauhean onnellinen, että mulla on se kukkakimppuja tekevä ystävä ja tuollainen tytär. Saa ihastella. Ihanaa loppuviikkoa!

PS. Kukkataiteilija löytyy myös Instagramista.

KOHTI JUHANNUSTA /// 2

Tämä kappale on ihana. Laitan sen joka kerta korviini soimaan, kun lähden kävelylle ja tietty vähän fiilistelen nuoruutta. Oon kyllä aika-ajoin melkoinen muistelija, mikä on ihan mukavaa, mutta tykkään tosi paljon siitäkin, että saan aikaan kivoja muistoja samaan aikaan kun muistelen sitä mennyttä. Etten ainakaan ole jumittunut sinne nuoruushaaveisiin (koska sehän olis turhaa ja niin suruisaakin, jos niin kävisi), vaan elelen 37-vuotiaan elämää (joka on mielestäni kyllä aivan sairaan siistiä, paljon siistimpää kuin se nuoruus, monelta osin).

ps. En uskonut, en polttanut, lauloin kyllä aivan varmasti, itkin kyllä, mutta vähän vähemmän kuin nyt ja kepeämpiä itkuja. Ihanaa lauantaita teille!

ODOTELLAAN JUHANNUSTA TÄNÄKIN VUONNA

Muistatteko veilä viime vuotisen juhannuskalenterin? Sen, jossa pitkin kesäkuuta ripottelin kuvia laulujen sanoista, joiden ympärille oli ripoteltu kukkia ja muuta pientä rekvisiittaa. Olen varmasti joka kerta siitä kertoessani hehkuttanut, kuinka sitä oli mukava tehdä. Niin olikin! Aikomus oli kova tällekin vuodelle sellainen tehdä, mutta nyt on aika ollut hyvin tiukilla. Koko kesä menee kirjaa ja muita töitä tehdessä ja siinä samalla pitäisi yrittää myös nautiskella kesästä ja antaa tietysti lapsille aikaa. Joten päätin unohtaa kuvien teon tälle vuodelle. Päätös kesti noin kolme päivää. Välillä tarvitsee juttuja, joissa ei tarvitse ajatella mitään tai ainakin vain vähän, joten kyllä niitä laulunsanahehkutus-kesäfiilistely-installaatioita tuleekin. Nimeän kuvat tänäkin vuonna juhannuskalenteriksi ja alkakoon kuvien ripottelu lähipäivinä. Tässä vähän maistiaista.

PRINTTAA LAPSELLESI KESÄN KIVOIN LISTA

Lapset ovat joskus saaneet päiväkodista erilaisia liikkumispasseja, joihin sai merkitä tekemiään juttuja. En muista täytettiinkö mitään listaa koskaan, mutta muistin sen yhtäkkiä ja tein lapsille kesätekemiseksi oman, äidin kirjoittaman listan. Kesän kivoin lista, siinä on ruutuhyppelystä metsäretkeen. Listan asiat ovat ilmaisia, mutta ihania ja mukavia kesäjuttuja. Tästä saat printattua lapsellesi oman. Ihanaa kesäkuuta kuomat!

BRION JUNARATA MAALIKÄSITTELYSSÄ

Kymmenen vuotta sitten ostin meille ensimmäisen taaperosetin Brion junarataa. Siinä oli lyhyt rataosuus ja söpöimmät heppamaiset junat ja dala hästin näköinen heppapehmo, jonka alta junat kulkivat. Pehmon sisään sai piilotettua junat talteen. Se oli ihanin lelu mitä meillä silloin oli. Tytär leikki junaradalla satunnaisesti. Tuli seuraava lapsi, hänkin joskus innostui leikkimään. Lahjaksi saatiin lisää junia ja rataverkosto kasvoi.

Nyt, kun perheessä on kaksi ja puolivuotias pieni poika, joka ra-kas-taa junia ja junarataleikkejä, on ihan älytön onni, että meillä oli ne muutamat radat ja junat odottamassa häntä. Ei ole päivää, jolloin junarata ei olisi rakennettuna olohuoneen lattialle. Tai kun häneltä kysyy lempiasioista, on vastaus aina juniin liittyvää.

Olen vakaasti sitä mieltä, että leluja ei saa turhaan rikkoa tai sotkea ja piirtäminenkin on sallittua ainoastaan niille tarkoitetuille papereille ja pinnoille. Mutta, joskus tuossa talvella oli tilanne, jolloin annoin lapsille maalitussit käyttöön, että siinäpä piirtelette junaratoihin. Graffiteja niinku! (tässä välissä pakko kertoa, että mua on naapurinrouva joskus torunut, kun piirtelin lasten kanssa katuliiduilla pupuja ja sydämiä asvalttiin, että kuinka kehtaankin opettaa lapsille huonoja tapoja, että joka paikan saa sotkea – niin, katuliiduilla!)

Nyt mulla on kuitenki sen verran huikeita visioita mielessä näiden junaratahommien ja leikkien suhteen, että ottaa pölläytin ratapalat kainaloon ja läväytin ne maalausalustan päälle. Suihkin vähän maaleja niiden päälle ja lasten graffitit menivät piiloon (koska vähänhän ne olivat suurinosa sellaisia sotkun tapaisia). Seuraavaa vaihetta tässä visiota kohti mennessä annetaan ratapalojen kuivua ja katsotaan mitä lapset niistä sanovat. Minusta niistä tuli ainakin ihan hullunsiistejä ja tuo maalausalustakin on melekoWAU!

KIVA ASKARTELUVINKKI TÄÄLTÄ HEI

Meidän perhettämme kohtaa usein olettamus, jota en aina pysty aivan allekirjoittamaan. Usein nimittäin oletetaan, että minä askartelen lasten kanssa paljon. Noooh, tähänkin taitaa päteä se klassikko, että suutarin lapsilla ei ihan aina ole niitä kenkiä. Tokihan meillä on lähes päivittäin keittiönpöydän ääressä jos jonkinmoinen projekti, milloin se on minun tai milloin jonkun lapsista. Yhdessä askartelemme silti nykyään melko harvoin. Olisi ihanaa tehdä sitä useammin, mutta on niin helppoa syyttää kiirettä ja arkea, ettemme ehdi, mutta aina asia ei ole aivan niinkään.

Totuuden nimissä mua ei useinkaan itseä huvita pohjustaa askarteluhetkeä varttituntia vain todetakseni, että sen vartin aikana lapset taisivat jo napsia rusinat pullista ja ovat valmiita askarteluineen, kun minä ehdin istahtaa pöytään. Tai että siivoaminen tämän säyseän hetken jälkeen on vähän tylsää, ankeaa eikä siksi kertakaikkiaan huvita levittää kamoja ympäriinsä.

Meillä on melko paljon erilaisia askartelutarvikkeita sekä sekatavarakaapin uumenissa että hyvin järjestelmällisessa lokerikossa. Lapset ovat varmasti tottuneet hyvään, on varaa valita millaista paljettia, kimalletta, maalia tai paperia haluaa käyttää. Usein silti paras askartelutarvike on se tyhjä vessapaperihylsy tai vaatteen söpö hintalappu. Tällöin usein ilahduttavaa on se, että kaapista löytyy kunnon liimaa ja hyvät sakset, joita askartelussa tarvitsee.

Olen varmaan joskus aiemminkin todennut sen, että meidän perheessäämme lapset saavat leikata terävilläkin saksilla ja maalata oikeilla akvarelleilla. Haluan, että into kaikkeen käsillä tekemiseen säilyy lapsuuden jälkeenkin, ja ei aikuinenkaan nauttisi, jos pitäis leikata tylsillä lehden kylkiäisenä tulleilla saksilla tai maalata vesiväreillä, joista ei täysillä hinkuttamallakaan tule kunnolla pigmenttiä.

Tavaraa siis on, riittämiin asti, enkä suostu hankkimaan sitä lisää kovin helpolla, mutta voi kuinka ilahduinkaan, kun poika syntymäpäivälahjaksi saamilla rahoillaan halusi ostaa itselleen jotain askartelujuttua. Päiväkodissa olivat joskus tehneet Foam Clay ja Silk Clay -massoilla ja niistä innostuneena halusi ostaa niitä myös itselleen. Voi miten helppoa, ei sotkua eikä mitään säätöä muutenkaan. Siitä vaan purkit auki ja muovailemaan. Valmistuttuaan massa saa kuivua ja on pehmoinen ja joustavahko pinnaltaan.

Keittiön hyllyn reunalle oli ilmestynyt yhtenä päivänä kaksi supersöpöä yksisarvista. Elen lastenhuonetta siivotessani autolaatikossa oli useita erilaisia massasta tehtyjä Pokémon-hahmoja. Kaikki nuo ilahduttivat. Ihanat lapset, mukavat askarteluhetket ja söpöt tuotokset. Tälle askartelutuotteelle annan pisteeni ja lupaan myös mielessäni sen, että kesän aikana sadepäivinä leväytetään ne kaikki askarteluboksitkin auki ja järjestellään ne kaikki ja tehdään jotain hauskaa ja kivaa yhdessä.

KUKKASEINÄ KAMPAAMOON

Mulla on ollut ihana vakkarikampaaja siitä asti, kun tein Kiitos-lastenohjelman. Hurmaava Heidi Dynastiasta Kaartinkaupungista. Siinä on monet elämänmutkat ja kuulumiset ja kaikenmaailman tarinat ja pohdinnat käyty läpi kampaajantuolissa. Joka kerta olen hymyssäsuin lähtenyt kampaajakäynniltä kotiin.

Tässä taannoin sain pyynnön, jota en voinut vastustaa. Tulisinko maalaamaan kampaamon seinään jotain kaunista? No voi kuulkaa, minähän rakastan maalaamista ja kauneutta ja jos saa seinille asti maalata, niin voi pojat, aiämredi! No, tokihan siinä hetki meni ennenkuin pääsin tositoimiin, mutta sitten kun pääsin, niin kuusi tuntia maalailin seinää onnessani. Ulkona sattui tuolloin olemaan kevään ensimmäinen oikeasti lämpöinen päivä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta niin se paistoi minulle siellä maalatessakin.

Pieni pala satumaista sademetsää. Vihreän ja vaaleanpunaisen sävyjä. Siitä tuli ihana, niin ihana, että kun sitä viimeistellessä join kaksi lasia kuohuvaa, olin niin iloissani ja fiiliksissäni, että jalat kävelivät kenkäkauppaan ja ostin kahdet kengät itselleni palkinnoksi tästä maalauksen valmistumisesta! Ja kuulema ne siellä Dynastiassa rakastavat maalausta päivä päivältä enemmän – parasta!