Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

TIKKATAULU MUITAIHANIAMAISESTI: RAKKAUSSTRÖSSELI & KASARILOVE

Päätimme lähteä hellun kanssa etsimään mulle sopivaa moottoripyöräilyyn sopivaa asua, mutta tilanne siinä sitten vaihtoikin suuntaa ja nyt olen tässä kirjoittelemassa teille tarinaa tikkataulusta.

Asua ei löytynyt, mutta matkalla kassoille näin hyllyssä tikkataulun, tuon mökkien kruunaamattoman laatulajin, jota kaikki muutaman tikallisen heittävät kesässä, mutta siihen se yleensä jää. Olen aina tykännyt tosi paljon kyllä heittää tikkaa, varsinkin jos kisataan, mutta hyvä en siinä missään nimessä ole. Silti tikanheitto aina vähän kiehtoo ja houkuttelee. Tälläkin kertaa. Nimittäin noin kolme sekuntia tikkataulua katseltuani siinä ohi kävellessä mun pään päällä välähti kuin Pelle Pelottomalla. Näin sieluni silmin siinä edessäni, millaisen IHANAN muitaihaniamaisen tikkataulun voisinkaan tehdä. Siihen sielujen silmin näkemiseen kuuluu myös ylöspäin nouseva pohjaton katse, innostus ja korviin asti nouseva hymy. Läheiseni ja kanssani tämän hetken kokeneet varmasti tietävät miltä näyttää kun arpostiinan innostus kasvaa. Tässä kävi juuri niin.

Eipä siinä sitten sen kummempia kuin että tikkataulu ja tikkapussi kainaloon ja kassalle. Kotona ensimmäisenä maalikorille etsimään sopivia maaleja ja hommiin. Maalasin ensimmäisen puolen heti samantien Au Pairit Uudessa-Seelannissa -sarjaa katsellen ja siitä muodostui Rakkausströsseli (nimellä tai tikkataulun tunnelmalla ei tosin mitään tekemistä ko. ohjelman kanssa).

Toisen puoliskon säästelin viikonlopun mökkireissulle. Siellä oli niin tajuttoman kaunis ja tyyni ilta, että kuvattiin oikein kunnon video maalaushetkestä. Siitä tuli aivan ihana, omasta mielestäni jopa pysäyttävän söpö kokonaisuus kertomaan niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin tikkataulusta. Video löytyy mun Instagramista IG-tv:n puolelta (TÄÄLLÄ!). Sitä oli ihana tehdä yhdessä hellun kanssa. Hän on tavallaan joutunut mun kumppanina toisinaan aika äkillisestikin (auto tien varteen pysähdyksiin ja no niin nyt kuvataan!) mun kuvaajaksi moneen tilanteeseen, ehkä jopa pyytämättä ja olen kyllä iloinen ja kiitollinen hänen avustaan tällaisissa(kin) projekteissa. Hän on saanut leikkimielisen lempinimenkin tähän hommaansa: instatoori, vähän niin kuin tirehtööri, mutta kuvaa instastooreja.

Tikkataulujen maalaamiseen mulla ei ole sen kummempia ohjeita. Tarvitset tikkataulun, mielellään korkkaamattoman niin tulee siistimpi, sekä erilaisia maaleja. Jos taulua säilytetään pihalla, olisi tietysti sateenkestävät maalit parhaita. Oma tauluni on sisäsäilössä (eli mukana minne ikinä menenkin – mää niin näen itseni kesälomareissulla tikkataulun kanssa!), kun sitä ei käytetä, niin maalasin ihan akryylimaaleilla ja muutaman surauksen spraymaalia humpsautin myös. Mitään muuta tarvikkeita ei oikeastaan tarvitakaan. Paitsi pensselit. Ja ehkä sen ison laiturin.

Me testipelattiin omat tikkapelimme ja jos joku haluaa tehdä täysin yksyhteen näiden kanssa niin siitä vaan tai saada inspistä sääntöihin, niin tässä tulee infopläjäys. Säännöt ovat mun mielestä helpot tai vähintäänkin helpohkot, vaikka en sisilmäykseltä näyttävätkin pitkiltä. Niissä on kivoja twistejä ja jokainen tikanheittäjä on samanarvoisessa asemassa, kun parhaat pisteet eivät tulekaan just siitä keskeltä tikkataulua pienestä punaisesta pisteestä. Vähän huonompikin heittäjä voi hyvinkin voittaa koko turnauksen!

Rakkausströsseli

Tähän peliin maalasin myös tikkoihin taulun kuvioiden väriset päät, jotta saadaan jännitystä peliin lisää. Pisteytys tässä pelissä tapahtuu näin:

  • Sydämen neonpunainen heijastuma, 10 pistettä.
  • Tikkataulun heijastuma (persikkainen kaksiosainen tuossa vasemmassa reunassa), 8 pistettä.
  • Pinkit strösselit: 1. strösseli 5 pistettä, toisesta osumasta 10 pistettä, kolmannesta 15 pistettä, neljännestä 20 pistettä ja viidennestä 25 pistettä. Eli ensimmäisen strösseliosuman jälkeen jokaisesta seuraavasta osumasta saa +5 pistettä. Aika kova jos saa kaikki viisi osumaan pelkkiin strösseleihin.
  • Sydämen sisältä saa 4 pistettä, siellä ministrösseleistä ja kuplasta vasemmassa reunassa heijastuman alla sydämessä 5 pistettä.
  • Osumat taustaväreihin: 1. osuma yhdessä värissä 1 piste, 2. osuma samassa värissä 2 pistettä, 3. osuma edelleen samassa värissä 3 pistettä jne. Jokaisen värin kohdalla pisteytys alkaa yhdestä pisteestä.

Pisteet kannattaa ehdottomasti laskea pelin edetessä, sillä aina kun värikoodattu tikka osuu samaan väriin kuin mikä tikassa on, saa tuplapisteet. Järjestyksellä on siis väliä!

Tikkaa heitetään kolme kierrosta eli jokainen heittäjä saa kolme heittokertaa. Tämän lisäksi jokaisella tikanheittäjällä on mahdollisuus halukierrokseen. Eli tikkaa heitetään vielä yksi kierros, jos heittäjä niin haluaa. Ei ole pakko haluta. Peliin saattaa siis tulla niin monta uutta pelikierrosta, kuin on heittääjääkin. Heleppoa ku heinänteko, joku vois sanoa.

Kasarilove

Tämä tuntui ensimmäisten pelikierrosten jälkeen hitusen yksinkertaisemmalta kuin Strösselirakkaus. On myös astetta helpompi pisteytys, kun tähän ostin vain pelkät pinkit tikat eikä tarvitse miettiä niitä tuplapisteytyksiä, kun tästä se hauska twisti puuttuu. Pisteytys tapahtuu tässä pelissä seuraavasti:

  • Pinkit, pienet makaronit: 1. osuma 10 pistettä, 2. osuma 20. pistettä jne. Eli jokaisesta uudesta makaroniosumasta saa kymmenen pistettä enemmän kuin edellisestä.
  • Mintunvihreät nakin ääriviivat, 8 pistettä.
  • Jättikokoiset prinssinakit, 6 pistettä.
  • Sähkönsininen luikura, 5 pistettä.
  • Osumat taustaväreihin: 1. osuma yhdessä värissä 1 piste, 2. osuma samassa värissä 2 pistettä, 3. osuma edelleen samassa värissä 3 pistettä jne. Jokaisen värin kohdalla pisteytys alkaa yhdestä pisteestä.

Peruspelissä on tosiaan kolme kierrosta ja tietysti myös halukierrokset päälle, eli jokaisella tikkakisaan osallistuvalla on mahdollisuus toivoa ekstakierrosta.

Olokaapa hyvät. Ja kaino pieni pyyntö vielä: jos teette omia ihania tikkatauluja ja jaatte kuvia instassa, niin tägätkää #muitaihaniatikkataulu, jos jotain yhtäläisyyttä on, olis niin kiva nähdä teidän versioita!

Oon niin innoissani tästä mun tikkataulusta, että ette uskokaan. Tai ehkä uskotte, kyllähän mää oon helposti innostuvaa ihmissorttia. Olen jo suunnitellut taloyhtiön pihalla järjestettävää tikkakisaa kaikille yli 10-vuotiaille asukkaille (olis liian hasardia, jos kaikki KYMMENET pihan lapset alkais heittelemään tikkoja) sekä ilmoittanut juhannusjuhlien järjestäjälle, että mulla on mökkiolympialaisiin sitten laji jo valmiina. Johon hän ystävällisesti ja varmaan oman puhelimensa ääressä naureskellen muistutti, että lajithan tosiaan edelleen valitaan yhdessä oman joukkueen kanssa, mutta että voidaan jakaa joukkueet, niin, että mun joukkueeseen tulee ne keillä on mahdollisesti vähiten laji-ideoita. Niin toivon, että silleen käy!

RYIJYISÄ NOJATUOLI

Pari vuotta sitten Ikeassa ihastelin mustaa metallituolia. Muistan miettineeni jo tuolloin, että se olisi mahtavaa ryijyttää matonkuteella. Meillä on kuitenkin sen verran pieni koti, että hylkäsin ajatuksen, eihän meille mahdu uutta nojatuolia.

Pari, kolme ryijyjakkaraa tehtyäni haaveilin siltä yhä nojatuoliversiosta. Onneksi satuin bongaamaan matonkutomisreissullani tuon jo valikoimista poistuneen nojatuolin ja pääsin kuin pääsinkin hommiin, sillä ostin tuolin itselleni. Ja unohtamaan sen tosiseikan, että tilaahan meillä ei edelleenkään ole sen enempää kuin aiemminkaan.

Mutta sehän nyt on toisarvoista. Tekeminen ensin, paikan järkkäily tuolille vasta sitten!

Ryijyjakkaroita tehneenä tiesin, että jos ritiläruudukko on iso, käy lopulta niin, että kuteenpätkät lähtevät kohti maan keskipistettä, eli valahtavat reijistä läpi ja loppujen lopuksi roikkuvat kaikki alaspäin ja ryijytys on muuttanut tuolin toiselle puolelle. Näin käy ryijytetyille tuoleille usein ajan saatossa vähän joka tapauksessa. Välillä siis kannattaa valmiille ryijytuolille tehdä huoltotoimenpiteitä ja työnnellä kudepätkiä nurjalta puolelta oikealle puolelle. On muuten terapeuttista hommaa esimerkiksi äänikirjaa kuunnellessa. Mutta palataanpas nyt kuitenkin vielä siihen miten minä tämän tuolin ryijyttelin.

Aloitin nojatuolin ryijytyksen sillä, että tein koko tuolin suorakaiteen mallisten aukkojen muodostaman ritilän päälle ekstraraidoituksen rautalangalla. Yllä olevassa kuvassa tuolin kullanväriset ruudukon viivat ovat rautalankaa. Tykkäsin tästä vaiheesta niin paljon, että vaivuin jo ryijyflowhun siinä vaiheessa vaikken ollut saanut käsiini vielä yhtään kudettakaan.

Leikkaan kuteenpätkät aina summanmutikassa, sillä tykkään, että ryijytys on rönsyilevä ja eläväinen. Niin tein myös nyt. Yleensä pätkien pituus vaihtelee 15 sentin ja kolmenkymmenen välillä.

Tällä kertaa tein värityksen täysin sen hetkisen mielialani mukaan niin, että valitsin värin ja ryijytin tietyn kokoisen osan ja se oli siinä. Siirryin siitä seuraavaan. Katsoin tuolia tehdessäni samalla paljon Love is blind -sarjaa ja nyt kun katselen valmista nojatuolia, muistuu eri värisistä kohdista mieleen eri vaiheita sarjasta.

Käytin kotoa löytyneitä jämäkuteita ja pari väriä ostin tätä työtä varten. Kuten usein mun kässähommissa, tässäkin jouduttiin menemään vähän sen mukaan mitä värejä oli tarjolla. Mutta hienot värit tuli!

Pari kertaa vilautin keskeneräistä tuolia Instagramin stooreissa ja tiedän, että siellä on monta tori.fi -hakua tehty etsien tuoleja ja jakkaroita ja tilaten kuteita. Meillä oli Pesojoonaksen kanssa yhteinen instalivekin aiheen tiimoilta, kun opastin Joonaksen alkuun oman tuolinsa kanssa. Se oli hauska live se ja en malta odottaa kuulla, mitä kaikkia sarjoja Joonas tehdessään katsoi ja miltä hänen tuolinsa valmiina näyttää. Jos pitäis joitakin tämän vallitsevan maaiman tilanteen aiheuttamia mukavia juttuja listata, niin sanoisin kyllä sen yhteisen ryijyhetken!

Mun tuolini tosiaan valmistui monen illan ja tunnin ahertamisen jälkeen pari iltaa sitten. Teki lopussa oikein mieli hidastella, sillä tiesin, etten saa kyllikseni taaskaan. Oikeassa olin. Tänään tiskatessa mietin jopa että metallisen aterintelineen, johon sujautan aina haarukat ja veitset tiskatessa kuivumaan, että senhän voisi ryijyttää. Haha, no enhän mää sellaista tietenkään tekis, mutta on tää tällainen puuha vaan niin mukavaa ja helppoa, kepeää puuhaa, tähän aikaan sopivaa.

Paikka tuolille loppujen lopuksi löytyi. Piti vaan siirtää lipasto nurkkaa kohti. En ole yhtään sitä ihmissorttia, joka tykkää huonekaluista ahdettuina nurkkaan, mutta nyt oli vähän joustettava. Lipaston ja nurkan välillä on kuitenkin parikymmentä senttiä tyhjää ja rakosessa syntymäpäivälahjaksi saamani lumilauta (aivan kuten teininä ja tuo muuten turvaa sekin ajatus, että lauta nojailee nurkkaan, kuin huolettomina nuoruusvuosina). Ja mikä tärkeintä, ryijytetty, kaunis, söpö, kreisi ja ihana nojatuoli on oven vieressä sellaisella paikalla, josta näkee suoraan ulos ja katsetta kääntämällä television. Tuoli on myös päätynyt välillä pelituoliksi teeveen ääreen ja koko perheen mielestä se on kiva uusi huonekalu meidän piskuiseen kotiimme. Kiva juttu niin!

Loppuun vielä kuva minusta tuolilla istumassa juuri nyt tätä tekstiä kirjoittamassa lapsen kuvaamana. Moikkumoi, nähdään taas!

OMPELE LAPSEN PIIRUSTUKSEN MUKAAN PEHMO // ME TEHTIIN GRILLITYYNY

Nyt, kun kotona ollaan, sitä päätyy pohdiskelemaan lasten kanssa puuhattavaksi toiminnaksi jos jonkinlaista askartelua. Mietin joitakin tekemisiä myös niin, että niitä on kiva jakaa teille seuraajille.

Viime viikolla keksin, että voitaisiin pitkästä aikaa tehdä pehmo lapsen piirustuksen pohjalta. Aiemmin ollaan tehty ainakin tämä supersuloinen kirahvikaija. Tällä kertaa laitoin Instaliven päälle, kun aloin hommiin eli oli monella tapaa erilainen tekotapa nyt kuin viimeksi, vaikka perusohje (eli se että lapsi piirtää, aikuinen ompelee) olikin sama. Musta on muuten ollut tosi ihanaa nyt, kun erilaisia livelähetyksiä on tullut sekä teeveestä, että instagramin puolella. Ne todellakin piristää näinä omituisina ja vähän myös pelottavinakin aikoina.

Eli kuviohan tässä hommassa menee niin, että ensin annetaan lapsen tai lasten piirtää. Ohjata ei sen kummemmin kannata, antaa heidän piirtää sitä mitä milloinkin on mielessä. Meillä oli just nyt erilaisia makkaroita, nakkeja, grilli ja Pipsa Possu. Mistään näistä ei oltu puhuttu aiemmin. Ihmeellisiä ovat lasten ajatustenjuoksut.

Valitsin meidän ensimmäiseksi työksi tokaluokkalaiseni piirtämän grillityynyn. Sehän on sananakin jo jännittävä. Mitä voikaan olla grillityyny?! (siirryn googlaamaan…. ahaa, on ollut sellaista leipää kuin Grillityynyt, maustettuja kauraviipaleita, jännä!) Meidän grillityyny tarkoittaa siis tyynyä, jossa on pallogrillin kuva makkaroineen päivineen. Enhän mä voinut mitenkään olla tarttumatta tähän!

Tyynyn kankaaksi valitsin vihreän sametin, jota mulle oli jäänyt just sopiva palanen Hakolan kanssa tekemästäni yhteistyöstä. Grillin ja makkaroiden kankaat löytyivät kangaslaatikosta. Grillin ulkokuori on myös jostain workshopista mulle jäänyt Uhanan kangaspala ja siinä sattui olemaan täydellisesti kuolaavat huulet, joten tietysti mää hyödynsin sen. Hiillos on pala Vimman ihanaa kangasta, josta meillä oli joskus aikoinaan olkkarissa tyynyt. Makkarat on pellavaa. Grillin jalat heijastinnauhaa ja makkarakepit nauhapurkin aarteita. Vähän ehkä överihienot materiaalit, mutta ne oli mitä löytyi ensimmäisinä sopivan värisinä ja tartuin niihin. Aivan yhtä hyvin olisin voinut käyttää yhtä vanhaa tyynyliinaa, jonka juuri pesin ja huomasin, että se on revennyt ja voisi siirtyä muihin tehtäviin ja mitä tahansa pikkuisia kangastilkkuja.

Piirustuksen voi suurentaa vapaalla kädellä sen kokoiseksi kuin haluaa tai sitä voi käyttää kaavana suoraan. Itse tein niin, että otin kuvan piirustuksesta pädillä ja suurensin kuvaa näytöllä ja laitoin näytön kirkkauden täysille ja piirsin läpi paperille.

Ohuisiin kankaisiin silitin ensin tukikankaan taakse ja kiinnitin palat kaksipuoleisella liimaharsolla alustaan. En ommellut kuvioita tiheällä siksakilla vaan ihan vaan suoralla ompeleella kiinni, sillä nyt saa olla kyseessä taiteellinen grillityyny eikä niinkään kovimmassa mahdollisessa käytössä oleva arkipehmuste.

Tyyny valmistui kivasti melkein kokonaan livelähetyksen aikana. Lupasin, että seuraavana päivänä jaan kuvan valmiista tyynystä. Mutta sitten kävi jotain.

Ne ompeluhetken aiheuttamat sotkut ympäri keittiöitä jäivät siihen, tai osa niistä ja mä lamaannuin. Tyyny tuntui mälsältä. Enkä löytänyt siihen sisätyynyäkään. Oli tylsä olo, että olin pettänyt lupauksen näyttää valmiin tyynyn seuraavana päivänä. Kunnes hoksasin, että yks tyyny on aika pieni asia tässä nykytilanteessa, jossa mielialat vaihtelevat monta kertaa päivässä, ainakin minulla, kiitollisuudesta ahdistukseen ja kaikki siltä väliltä.

Sisätyynyn tilanne korjaantui sillä, että otin yhden tyynyn sängystäni (mulla on aina neljä tyynyä) ja täytin grillityynyn sillä. Suljin käämtöaukon piilopistoin ja tsadaa, grillityyny oli valmis!

Voitte arvata, kuinka onnellinen, iloinen, tyytyväinen ja ylpeä on suunnittelija tästä yhteisestä projektistamme. Meillä ei välttämättä olisi ollut aikaa tai ei oltais hoksattu aloittaa tällaista projektia ilman tätä maailman erikoista tilaa, joten olkoon tämä yks merkintä sillä listalla, johon laitetaan tämän maailman tilanteen aiheuttamat hyvät pienet asiat.

Mitä lämpimin suositus kaikille kenen kaapista löytyy vähänkään kangasta ja ompelukone. Soveltaa saa, kaksipuoleinen liimaharso ei ole välttämätön (sitä ei varmaan ihan kaikilta löydy), sen voi korvata sillä tiheällä siksakilla vaikka. Nauhaa saattaa olla ompelutarvikkeiden sijasta joillakuilla esimerkiksi joululaatikossa lahjanauhojen muodossa. Eikä omaa lastakaan tarvitse olla, pyydä kummilastasi tai ystävän lasta piirtämään sulle pehmotoive.

Oikein ihania ompeluhetkiä kaikille sinne! Kyllä tästä selvitään. <3

SÖPÖJÄ SISÄELIMIÄ NAHKANARUILLA // MESTARITEKIJÄN NELOSJAKSO

Olette saattaneet huomata, että olen parhaillaan televisiossa. Ehkä olette seuranneetkin sarjaa, jos nyt ei käsityömeiningin tai minun tai kilpakumppaneiden takia, niin vähintäänkin ihanan Antti Holman. Kyseessä on siis amerikkalaisen formaatin suomalainen versio Mestaritekijä.

Mulla on mennyt kisassa ihan mukavasti, olen voittanut kaksi Pikapuhdetta ja tänään ensimmäisen Mestaritehtävänkin. Pikapuhdevoitot tulivat eteisen pienestä apuvälineestä (vai mikähän se tehtävänanto olikaan..) ja paketointitehtävästä. Pieni hylly parilla koukulla ja ohjelmassa naurattaneilla minituohivirsuilla (joissa säilön rahatuppoja – eli lasten viikkorahavitosia) on mulla eteisessä käytössä ja se on mainio! Siihen on helppo laskea puhelin ja avaimet kotiin tullessa. Toisen Pikapuhteen voitto tuli tehtävästä, jossa piti paketoida lahja Antille. Siinä tein vain sitä mitä teen aina muutenkin eli paketoin menemään (ootkos jo nähnyt Instagramissa mun IG-TV:n paketointivideot? Täällä ensimmäinen ja täällä toinen!) ja juhlapäiväksi valitsin CAPSLOCK-päivän. Oon juhlistanut sitä vuosikausia facebookissa, koska onhan se nyt hauskaa saada kirjoittaa kaikki isolla koko päivän. Tai ainakin sen yhden päivityksen verran!

Eilisen jaksosta kuitenkin halusinkin tulla teille kertomaan.

Pikapuhteessa ajattelin teitä seuraajiani oikein kunnolla. Tein nimittäin Instalive-telineen. Jos olette joskus olleet mun liveä seuraamassa, niin puhelin on joskus luiskahdellut niiltä mun epämääräisiltä telineiltä. Kuvausten jälkeen käytössä on kuitenkin ollut tuo teline. Ja usein myös silloin jos oon tehnyt töitä läppärillä ja puhelinta on pitänyt välillä vilkuilla. Että ei yhtään turha tekninen apuväline se!

Mestaritehtävä sen sijaan! Ai että! Leikittelin vanerista leikatuilla muodoilla, tein muutaman osasen myös Fimo-massasta, maalasin pintoja eri väreillä ja kuoseilla. Kiinnitin mobilen osat yhteen nahkanarulla jonka “solmin” kiinni kiepsauttamalla langan mutkalle ja käärimällä ympärille kultaista, ohutta rautalankaa. Aika hiki tuli kolmessa tunnissa tehdä tuo kaikki.

Mutta! Siitä mobilestahan tuli aivan ihana myös mun omasta mielestä. Tuolla se on viime kesästä asti killunut olkkarin ikkunalla. Vieraileva tuomari Minna Parikka sanoi mun mobilesta sanat, jotka jäivät mun päähän pyörimään pitkäksi aikaa: “Tää on sellainen, minkä mä voisin ottaa omaan kotiini! …se oli mun mielestä vaan tosi tosi ihana!“. On vähintäänkin melkoisen upeaa, ihanaa ja MAHTAVAA, että joku ihailemasi henkilö antaa tuollaista palautetta sun tekemästä työstä. Ja sitten, että samaan aikaan voittaa kilpailussa tehtävän ja pääsee jatkoon. Leijun vieläkin.

Ohjelman edetessä heti ensimmäisen päivän jälkeen muhun iski päälle mieletön voitontahto, jonka kanssa samaan aikaan oli olo, että ei ainakaan saa tippua eli ihan paska ei saa olla, vaan on päästävä vähintäänkin jatkoon ja että mielellään myös tehtäviä olis voitettava. Melkoista mielenmyllerrystä! Siihen päälle pitkät kuvauspäivät ja pienoinen väsymys ja siitä aiheutuneet hepulit ja huonot läpändeerokset kilpakumppanien kanssa. Voi kuulkaas, se oli hauskaa aikaa se siellä Billnäsissä!

En todellakaan tippunut tässä jaksossa, vaan ensi viikolla nähdään taas! Olis kiva kuulla myös teiltä, oletteko sarjaaa seuranneet ja mitä olette tykänneet siitä?

TOISEKSI PARASTA MITÄ LEFFATEATTERISSA VOI TEHDÄ

Meillä on se luksustilanne hellun kanssa, että joka toinen viikko voidaan monena iltana tehdä just niitä aikuisjuttuja, mitkä huvittaa juuri siinä hetkessä ja päivässä. No, viime viikolla oli jälleen elokuvaillan vuoro. Mää tykkään itse mennä katsomaan leffoja niin, etten tiedä mitään kyseisestä pätkästä etukäteen ja että joudun kokemaan jopa sen hämmentävän tunteen valojen sammuttua ja elokuvan alkaessa, että mitä ihmettä me tultiinkaan kattomaan…

Toinen asia mistä pidän elokuvissa on neulominen. Se on ehdottomasti toiseksi parasta mitä siellä voi tehdä. Tainno ehkä pussailu menee sen edelle, mutta silloin ei voi enää puhua elokuvan katselusta. Ja se ykkösjuttu on tietysti se elokuvan näkeminen ja kokeminen. Mutta se neulominen! Se on i h a n a a myös pimeässä leffasalissa. Sileän neulominen pyöröpuikoilla on superhelppoa, kirjoneulekin onnistuu jos on riittävän iso kontrasti lankojen sävyjen suhteen.

Viime viikolla olin unohtanut kuitenkin kutimen kotiin. Onneksi meillä oli hetki aikaa ennen elokuvan alkua todeta ensin, että Stocka ei tosiaan myy enää lankoja, mutta Tokmannilta löytyy. Vähän kirpaisi ostaa myös puikot, mutta tavallaan ei ollenkaan, sillä tiesin, että onnentunne neuloessa voittaa kyllä ne turhaan tuhlatut muutamat eurot.

Valitsin sitruunankeltaista seiskaveikkaa ja kolmipuoloset sukkapuikot. Loin 48 silmukkaa ja aloitin joustinneuleen mainosten vielä pyöriessä ja saadessani Leffapelissä erityismaininnan siitä, että osuin kohteeseen pelaajista useimmin. Mitään sen kummempaa ajatusta mulla ei ollut, että mitä sukista tulee, kunhan nautin ja katselin hellun kainalossa elokuvaa. Valitsemamme elokuva oli Parasite ja siitä sen verran, että suosittelen kaikkia katsomaan sen. Ja että neulominen sopi siihen sivuun hyvin välillä tehtäväksi puuhaksi. En nukahtanut ja joustinneule eteni. Siis mullahan on myös sellainen vika tai ominaisuus, että mua alkaa helposti nukuttamaan, jos pelkästään katson elokuvaa.

Seuraavana päivänä kotona totesin, että on sitten tehty joustinta. Mitäköhän nyt? Hyllyn päällä olleet langat: 80-luvun lempparisävyinen violetti, meleerattu petrooli ja hailakka roosa vetivät mua puoleensa. Samoin meitä veti viikonlopun aikana Netflixin the Stranger -sarja, joten sukat valmistuivat kuin itsestään. Neljällä värillä. Mitään tarvetta sukille ei ollut, mutta ajatus sukkien tyylistä kirkastui niitä tehdessä. Tarvitsin näm’ sukat. Taidesukat, lähestulkoon yksiväriset sellaiset!

Olin onnesta iloissani ja sykkyrällä, kun päättelin valmiiden sukkien lankoja… tein yksiväriset monivärisukat, eipä-vähä-jes! Kunnes jostain kuitenkin hiipi se ihmeellinen sekoittajatunne, että ei ei, eivät nämä sukat vielä ole valmiit. Ja seuraavassa hetkessä huomasinkin kirjovani sukkien pohjiin erilaisia kuviointeja. Hahahaha!

Tänään minut kuvasi kotisohvallamme rakas keskimmäiseni taidesukat jalassani ja mietin, että ikinä sitä ei tosiaan voi tietää mitä seuraavaksi tahatuu tai millaisissa sukissa sitä helmikuutaan kotona viettää.

MAKKAROITA, STRÖSSELEITÄ JA HELSINGIN AINOAT VUORET // IHANIA MINIMAALAUKSIA

Jäätelöiden maailmankaikkeus // Jäätelöjalka // Lovely boobs // Viisi palloa // Helsingin ainoat vuoret // Vohveli Hot lips 100% // Olet tosi ihana makkara // Lempikaari // Sinipötkylä // Sateenkaarikuplassa // Nonparelli vs strösseli // Makaronien matkaLempeä tuulahdus // Kevään ensimmäinen jäätelö // Nakki strösselillä // Kukkaiskaari // Hubbajäätelöbubba // Haukattu sydän // Nakkikasa

Iässä kolmekymmentäyhdeksän vuotta rakastuin viimein sahaamiseen ja hiomiseen. Pitkin syksyä olen kaivannut aika-ajoin todella paljon ihan omaa aikaa ja aivotonta tekemistä ja sen kolon elämästä on täyttänyt juurikin nuo kaksi asiaa. Olen tehnyt kymmeniä ihania, söpöjä, suloisia ja hassunhauskoja minimaalauksia – muitaihaniaARTtia! Olen vailla suunnitelmaa vain sahaillut erilaisia muotoja ja maalannut niitä. Samalla olen katsellut erilaisia dokumentteja ja aloittanut varmasti ainakin kymmenen eri sarjaa ja todennut, että eipä oo meikän makuun. Olen ollut äärettömän onnellinen siinä tekemisen hetkellä. Niin täydellisen kaukana kaikesta arkisesta. Aamunkoitto // Outojäätelön takana // Värikkäät vuoret // Valitsen annoksen numero kolme // Sunnuntai // Makaronimeri Kyynelsateenkaari // Jätskiräjähdys // Kaikilla mausteilla // Sata palloa // Sukanvarsi // PäärynäveneVihreä vohveli // Minttukastike // Sadekaari // Piparitalossa // Kuplat ja tyynyt // Pieni sade // Kesäniityllä 

Tässä niitä nyt on, yhdeksässä kuvassa lähestulkoon kaikki. Jokainen on nimetty joko omasta tai poikani toimesta. Siellä on ainakin Nakkikasa, Helsingin ainoat vuoret ja Valitsen annoksen numero kolme. Nimeäminen pojan kanssa yhdessä oli hauskaa, välillä lähti ihan lapasesta ja naurettiin kippurassa ja toisten nimeksi tuli ihan vain itsestäänselviä mielikuvia. Maalaukset ovat ainutlaatuisia, kahta samanlaista ei ole. Kooltaan ne ovat 7-20 senttiä suuntaansa. Takana niissä on kiinnityskoukut.

Nappaan minimaalaukset mukaani Studio Roscoen Joulumyyjäisiin ensi viikon viikonloppuna (Studio Roscoe sijaitsee Helsingin Käpylässä, osoitteessa Väinölänkatu 2, ihan eteen pääsee raitiovaunulla numero 1), joten ihan jokaisella on mahdollisuus saada oma pieni minimaalaus oman kotinsa seinälle tai sujauttaa sellainen pukinkonttiin jollekin mahtavalle tyypille. Mikäli et pääse myyjäisiin ja haluaisit oman maalauksen tai kokoelman, niin laita sähköpostia, postituskin toki onnistuu. Mutta kaikkein eniten toivoisin kuulla teiltä, että mitäs tykkäätte?
Ihanat tissit // Paradise // Pusinakki // Pirskahdus // Big ball // Kedon aarteetVihreä vohveli // Söpö hirviö // Sata palloa // Lempijäätelöni // Aamukaste // Dinosauruksen jalka Sateenkaarimeri // Tarvitsen huulirasvaa // Kaaret // Karamelli // Jätskihetki // Pienet vs. isot pötkylä 

 

RUUSUKAALIKUMMITUKSIA JA KUKKAKURPITSOJA

Näyttää siltä, että minä sujahdan vuosi vuodelta enemmän halloweenin juhlijaksi samaa tahtia muun Suomen kanssa. Onhan tämä nyt oikeastikin aika kivaa, kun kaiken pimeän keskellä saa vähän juhlistaa. Mutta tiedättekös mitä en vaan osaa? No sitä, että perinteiset halloweenin juhlinnan värit ovat musta-oranssi ja se, että juhlaan kuuluu kaikki kauhuhenkinen. Tykkään enemmän pastellisävyistä ja vähän hurjasta söpöllä twistillä. Silloinhan sitä ei auta muu kuin mennä täysin sillä omalla tyylillä.Tänä vuonna löysin tilpehöörikaupasta keraamisia tuikkukippoja ja kurpitsakoristeita (ja pääkallonkin, jonka unohdin näiden kuvien ulkopuolelle vahingossa), joita koko perheen voimin maalailimme värikkäiksi. Oli ihana hetki touhuta keittiönpöydän ääressä koko porukalla. Mun lempihetkiä elämässä ovat ne, kun saa tehdä käsillään jotain ja samaan aikaan jutella ystävien kanssa. Jutut ovat omanlaisiaan, kun keskittyy työhön ja lörpöttelee. Yleensä mulla noihin hetkiin kuuluu paljon naurua ja keskusteltavia asioita aiheista, joihin ei välttämättä kasvotusten, ilman käsillä tekemistä, päädy.
Tytär teki taidokkaan upean kissan, keskimmäinen tehokkaalla tahdilla kuviollisen kurpitsan ja pilkullisen kissan. Kuopus maalasi onnellisena värejä isoiksi läikiksi pieneen kurpitsalyhtyyn. Itse maalasin noitatytön ja isot kurpitsakoristeet. Kaikkien maalatut lopputulokset muistuttavat kyllä tekijöitään. En oikeastaan malta odottaa sitä, että käärimme nämä koristeet ensi viikolla silkkipaperiin ja kirjoitamme kenkälaatikon kylkeen kaunokirjoituksella Halloween. Avataksemme laatikon joka vuosi uudelleen. Mun yksi vanhemmuuden haaveita onkin ollut omien perinteiden luominen ja tämä on juuri yksi sellainen. Laatikkoon olisi myös ihana sujauttaa aina paperinenkin valokuva jokaisen vuoden koristeluista, siitä miltä kotona on milloinkin näyttänyt. Tai ehkä käytän vain #muitaihaniahalloween-hashtagia ja voi joka vuosi palata intternetkännykällä edellisvuosien tyyleihin. Plääh, miten tylsää verrattuna paperikuviin.  Kävin viime eräänä päivänä happihyppelyllä pihalla. Olen kaivannut paljon ulkoilua, mutta oon ollut niin kiireinen, että ihan hirveätä myöntää, että en ole juurikaan ehtinyt liikkumaan. Paitsi silloin viime viikolla! Otin katuliitupurkin taskuun ja lähdin pihalle piirtelemään. Ollaan asuttu tässä talossa sen verran monta vuotta, että enää en ikinä mieti, että mitäköhän joku naapuri katuliituilevasta nelikymppisestä naisesta miettii (koska tiedän, että hyvin harva miettii juuri mitään tai luultavasti vain ilahtuu, jos aiheen miettimisen näkemässään saavuttaa), kun pihalla touhuan pyllistellen ja piirrellen maahan kukkia ja sydämiä. Naapurit ohi kävellessään moikkaavat vaan ja joskus vaihdetaan muutama sananen. Eikä päiväsaikaan pihalla edes juuri ketään kuljekaan! On oikeastaan myös hauskaa olla se tyyppi, jonka tiedetään tällaisia juttuja tekevän. Pitäisikin vielä ennen talvea käydä kirjoittamassa joku “sinä olet aurinko” -henkinen tekstaus kukkineen pihan tasaisimpaan asvalttikohtaan.
Tällä kertaa eläviä kurpitsoja tähän hommaan päätyi montaa sorttia: perinteistä oranssia, vihreäsävyistä littanaa rypyläkurpitsaa (en muista virallista nimeä), myskikurpistaa ja tietysti kesäkurpitsaa – tuo unholaan jäänyt halloweenin juhlistaja! Nukkusilmät ja hymyhuulet leikkelin pääosin terävällä veitsellä, mutta reikiä tein myös minikokoisella piparimuotilla ja käsivatkaimen vispilän päällä. Hevitiskiltä nappaamani ruusukaalirasia sai päällensä kasan silmiä ja juhlapäydässä on nyt sitten myös valtava määrä minikokoisia ruusukaalikummituksia.  Tykkään näistä koristuksista! Tuolla ne ovat kaikki (paitsi pihalle vietyjä lukuunottamatta) keittiössä ikkunalaudalla odottamassa varsinaisia juhlia. Viikonloppuna pidämme viisivuotisjuhlat, joiden teemaan kaikki nämä sopivat. Ihanaa! Mutta nyt, oikein hurjaa halloweenia! 

OULULOVE // LEMPIPAIKKANI OULUSSA

Kaupallinen yhteistyö: OP Koti

Kerron teille nyt Oulusta. Kaupungista, joka on eniten tai toiseksi eniten lähellä mun sydäntä. En ole enää varma mikä sijainti on (ei sillä, että sillä mitään väliäkään), mutta kyllä Helsingistä on tullut mulle niin rakas kotikaupunki, että sijoittaminen paremmuus/lähimpänäsydäntä/kotoisuus-kategorioissa on vaikeaa.

Asuin Oulussa ikävuodet 4-23. Ne kasvamisen tärkeimmät vuodet. Minusta kasvoi oululainen nuori nainen. Yhdeksäntoista vuoden ajan se oli mulle se kivijalka elämässäni ja nyt olen 16 vuotta seilannut jo ihan muualla. En ikävöi Oulua kovin usein, vaikka joka päivä ikävöin rakkaita ihmisiäni siellä. Siksi on erittäin mielenkiintoista katsoa kaupunkia turistisilmin, sillä nyt tehdään niin!Näiden vuosien aikana, kun olen ollut poissa, on kaupunki muuttunut paljon. Se ei ole enää se sama, josta lähdin aikoinaan pois. Enkä ole minäkään. Eikä maailmakaan. Toisaalta taas, niin moni asia ei ole muuttunut. 

Kävin keväällä Oulussa erään viikonlopun, jona yövyin De Gamlas Hem -hotelliin Heinäpäähän (joka on ihana pikkuinen entisen vanhainkotiin rakennettu pieni hotelli, suosittelen!) (siellä kuulema kummittelee vanhat ruotsalaiset rouvat mutta en ole varma kohtasinko kummituksia vai napsuiko huoneeni takkanurkkauksessa joku järkeenkäypä asia) ja tutustuin tarkemmin oululaisiin designereihin ja heidän yrityksiinsä, kauppoihin ja teknologiayrityksiin sekä ravintoloihin.

Oli superjännittävääkin nähdä kaupunki ihan eri silmin kuin yleensä. Tavallisesti hengaan lähinnä äidin ja muun siellä asuvan lähisukuni kanssa. Ehkä käydään Valkeassa ostoksilla ja auto viedään ehdottomasti parkkiin Kivisydämeen. Nallikarissa on aina ihana käydä, siellä on kaunista, sinne yritän aina päästä, mutta myös mummulan lähileikkipuisto ja K-marketti riittää. On hauskaa, kun törmää vanhoihin tuttuihin, joiden olemassaolon on tyystin unohtanut tai tapaa sattumalta jonkun kaverin. Samaa tapahtuu toki myös Helsingissä, mutta Oulussa tyypit ovat erit ja mahdollisuus törmäämiseen harvinaisempi, koska käyn siellä vain harvakseltaan, pari, kolme, neljä kertaa vuodessa.Nyt haluaisin kuitenkin kertoa teille ihan jotain muuta. Kerron teille nimitäin viisi paikkaa Oulusta, jotka eivät ole niin itsestäänselviä, jonne tajuaisi mennä tai joiden olemassaoloa edes muistaa aina, jos vaikka asuu just nyt Oulussa. 

Pikisaari. Kaunis ja vehreä saari ihan ytimessä, jonne pääsee montaa eri reittiä, monesta suunnasta. Itse kuljin monta vuotta Kirkkokadulta suoraa tietä torille ja siitä kirjaston ja teatterin vierestä siltaa pitkin kouluun Pikisaareen, jossa opiskelin itseni vaatetusartesaaniksi. Oulun jäätävä tuuli talvella lähes salpautti hengen siinä sillalla ja seitsemän minuutin koulumatkalle piti todellakin laittaa toppahousut. Tykkään siitä muistosta, miltä tuntuu pyöräillä Pikisaaren läpi, miltä siellä tuoksuu kesäyönä, missä kohdissa on mäet ja milloin pitää pysähtyä ja käydä heittelemässä kivillä leipiä veden pintaan. En ehkä koskaan halua enää ajaa tuota kyseistä reittiä, jottei muisto muutu.

Pateniemen vanha saha-alue. Nyt seutu taitaa olla isossa mylläyksessä, kun rantaan rakennetaan paljon uusia taloja, mutta vanhat asuintalot ovat kauniita ja seutu söpöä. Rakennukset ovat vanhoja sahan työntekijöiden asuinrakennuksia, jotka on remontoitu nykyaikaisiksi. Vuosia sitten, kun ensimmäistä kertaa ajelin pitkin Sahantietä, tajusin, etten ollut ikinä käynyt siellä aiemmin ja että nätteysaste oli jotain sellaista mihin en Oulussa ollut muuten usein päässyt. Sahantiellä sijaitsee myös pieni Sahamuseo, joka on auki – joskus, toisinaan.

Pilpasuo. Muutama kesä sitten kävin Pilpasuolla ensimmäisen kerran käveleskelmässä päiväretkellä ja siellä oli kaunista ja ihanaa. Pari kesää myöhemmin vein sinne myös lapseni. Se kerta taas ei ollut aivan täydellinen: sääskiä oli ihan hirveästi ja juoksimme kilometrin lenkin täysillä ympäri, mulla nuorin lapsi sylissäni. Oltiin ihan hiestä märkiä, kun päästiin takaisin autolle. Ovet nopeasti kiinni ja eväät syötiin autossa. Ensimmäisestä Pilpasuo-retkestä en muista mitään, tuo toinen “epäonnistunut” retki pysyy muistoissa aina. Juuri eräänä päivänä tässä äidin kanssa sovittiin, että ensi kesänä Pilpasuolle retkelle!Tuira. Tänä vuonna vuoden kaupunginosaksi palkittu pala Oulua. Mulle itselleni se on eniten kyllä paikka, jonka läpi pyöräilen vaan mennessäni kaupunkiin ja ehkä pysähdyn legendaariseen Star-elokuvateatteriin leffaan. Mutta täältä ulko-oululaisena katsellen olen todella iloinen Tuiran uudesta, parempaan suuntaan nousevasta maineesta, siellä asuvien tuttavien Tuira-hehkutuksista ja nyt jo muutamana kesänä pidetystä Titta på Tuira -kaupunkitapahtumasta. 

Hollihaan puisto Heinäpäässä. Aivan viime vuosina uuteen kukoistukseensa kasvanut puisto, josta löytyy mm liikennepuisto ja skeittipuisto, kauniit maisemat ja pikinikapaikkanakin oikein loistava. Tänä kesänä kävimme lasteni ja serkkujensa kanssa liikennepuistossa toteamassa, että melko hyvin menevät jo oikeita kaistoja ja osaavat jonottaa mieluisaa autoa.

Sama vinkki tuli myös OP Kodin kiinteistövälittäjä Tommi Heikkiseltä:

Kuusiluodon puutalojen takana on Hollihaan puisto, jossa on ihania ruohokenttiä, nuotiopaikkoja, leikkipaikkoja, liikennepuisto, pienvenesatama, skeittipuisto sekä ulkokuntosali. Loistava piknikpaikka! Kesäisin voi osallistua muusikoiden säestämiin puistopikniktapahtumiin tai puistojoogaan.

Bonus: Kuivasjärven ympäri kulkeva lenkkipolku. Jos se siis vielä siellä on. Itse olen kulkenut siellä viimeksi varmaankin viime vuosituhannella, mutta unissani käyn toisinaan. Eli polku joka lähtee Norssilta myötäpäivään kohti Kuivasjärveä. Olen kaikki koulun liikuntatunnit siellä juossut, kävellyt, hiihtänyt ja suunnistanut ja suurimman osan luontotietämystäni on varmaankin juuri noista metsistä ammennettu. Vaikka kaikki muistot eivät edelleenkään ole saaneet kultaisia reunuksia, on silti Kuivasjärvi ympäristöineen edelleen mulle lempeä paikka. Seuraavalla Oulun reissulla taidan kyllä soittaa ystävälleni Ritaharjuun, että käveliskö mua vastaan, jos lähden Norssilta tulemaan sitä lapsuuden ja nuoruuden reittiä pitkin häntä kohti. Saisin oman hetkeni muisteloissa ja sitten olisi ihana törmätä ystävään matkan varrella! 

Vielä pari vinkkiä oululaisilta kiintestövälittäjiltä, jota tuntevat Oulun erittäin hyvin:

“Koivurannan kahvila on tunnelmallinen kahvila Värtön rannan kauniissa maisemissa.” – Hannu Nivalainen, OP Koti Oulu

Oi, olinkin itse unohtanut koko kahvilan, se on ihana! Taitaa olla 90-luvulta edellinen käyntini siellä. Äidille sellaisia terkkuja lähettäisin, että ajellaan tuonne jonakin kauniina kesäiltana ensi kesänä viimeistään!

“Hiirosen ulkokuntoilupuistosta löytyy tekemistä koko perheelle. Oulusta löytyy muutenkin monta mukavaa ulkokuntoilupuistoa!” – Kaisa Lumiaho,  OP Koti Oulu

Tajusin karttaa piirtäessäni, että jotkut osat Oulua ovat mulle aivan tuntemattomia tälleen vuonna 2019. Hiironen on yksi sellainen! Karttapiirrokseni ei muuten ole sitten mittakaavassa, eivätkä paikat juuri oikeilla paikoillaan. Sinnepäin.Tulipa ihana olo tätä kirjoittaessa. Tiesittekö muuten, että meitä oululaislähtöisiä blogi/somemuikkeja on vaikka ketä. Ehkä tiedättekin muutaman heistä. Kaikissa meissä on sellainen suloinen pieni tai isompikin ylpeys oululaisuudestamme meissä. Luultavasti se on useimmissa kaupungeissa samalla tavalla, mutta itse näen tietty parhaiten sen oululaisuuden, koska sen tunnistan. Usein ollaan varmasti Kärppien puolella vaikkei jääkiekkoa seuraisikaan koskaan, vähän hymyilyttää ja rinta on rottingilla, kun joku oululaislähtöinen urheilija tai muusikko menestyy. Luulen, että kaikki tai ainakin minä mielellämme kerrotaan se, että mistä ollaan lähtöisin. Vuosien varrella olen myös saanut paljon oululaislähtöisiä, uusia ystäviä aivan muualla päin Suomea, sillä kyllä oululainen toisen oululaisen tuntee. <3

EDIT /// ARVONTA ON PÄÄTTYNYT ja voittajalle ilmoitettu! /// Olisko sulla kertoa joku ihana vinkki Oulusta? Minne suosittelisit, minne spesiaaliin paikkaan pitäis mennä ens reissulla? Paljasta sun paikkasi kommenttiboksiin minulle ja OP Kodin väelle ja olen mukana arvonnassa (jonka säännöt täällä!). Arvon kaikkien vastaajien kesken 50 euron K-kaupan lahjakortin. Aikaa osallistua on 5.9. Klo 23.59 saakka. En malta odottaa teidän vinkkejänne! <3

PARAS AIKA TALVESTA /// JÄÄLYHTYHOMMAT

Talven parhaimpia aikoja on ehdottomasti kovat pakkaset. Kirpsakka, kunnon pakkaskeli. Poskenpäissä tuntuva kylmyys ja kun villasukat saavat olla jaloissa huopikkaissakin, niin mieleen juolahtaa aina jäälyhdyt. Täydelliset kelit jäädyttää nopeasti kauneutta.

Ensin tulee tietysti fiilis, että ai että nyt pitää alkaa jäädytyshommiin samantien. Sen jälkeen olo, että kehtaako sitä, hirviä homma! (kehdata verbi tarkoittaa siis viitsimistä oululaisittain) Ihan tyhjänpäiväistä puuhaa, saattaa mielessä käydä. Sitten taas, että miksi kaiken aina tarvitsee olla jotenkin järkevää. Miksei voisi vain tehdä joskus ihania asioita, joiden pelkkä tekovaiheisto ilahduttaa itseä ja vähintäänkin lopputulos varmasti myös muita. Jos ajattelee noin, niin silloin varsinkin just sellaisia juttuja pitää tehdä! Jäälyhtyjen teossa parasta on ihan vain se touhuaminen, harvoin seisoskelen katselemassa valmiita lyhtyjä. Täydellisen parasta siis! Joten eipä tuolloin ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin kaivella kartonkiroskista, etsiä sieltä tyhjät maitopurkit, ottaa vesivärit esiin ja aloittaa pakkaspäivien parhain projekti. 

Rakastan sitä, kun saan täyttää tyhjän maitopurkin iltapalan jälkeen. Värjätä veden vesivärillä tai kaataa purkkiin suoraan punajuurivettä. Sujauttaa ehkä sekaan havun oksa tai tulppaani. Kipittää villasukissa tuuletusparvekkeelle ja viedä jäätymään. Toistaa saman, kun seuraava purkki tai purnukka tyhjenee. Tehdä tätä muutaman päivän ajan, välillä kurkaten parvekkeelle, että vieläkö ne siellä ovat ja onko kaikki varmasti umpijäässä. Aina ovat olleet tallessa, vaikka eräänä päivänä säikähdinkin hirveästi, kun parvekkeet oli putsattu lumesta ja purkit siirretty nätisti järjestykseen niin, etten nähnyt niitä ensikatselemalta.

Jääpurkkimäärän ollessa sopiva, raahaan ne ikeakassissa pihalle ja aloitan luovimman osuuden. Ensin kääreiden repiminen pois, jotta koko jääkauneus paljastuu. Näkee samalla yhdellä kertaa, mitä sitä onkaan jäädytellyt. Kalikoiden mallailu ja asettelu paikoilleen, ja kun kaikki o paikoillaan, lirutellaan kuumaa vettä jään päälle, jotta jää muuttuu kirkkaaksi ja palat kiinnittyvät toisiinsa. Kaikki se on ihanaa! Meditatiivista. Nautin ihan hirmuisesti jokaisesta jäälyhtyjen parissa käytetystä hetkestä.

Aiempien vuosien jääteokset löydät täältä: Toissatalven jäälyhdyt. viime vuotiset kalikat ja vuonna 2012 blogiin tallentui myös omanlainen lyhty.

Oikein suloisia ja lempeitä pakkaspäiviä ja jäälyhtyhommia teille lukijani! <3

TEIKSÄÄ ÄITI TAAS KAKUN, JOTA EI VOI SYÖDÄ?

No, tein tietysti.

Järjestelin keittiötä uuden vuoden kunniaksi ihan kunnolla. Vaihdoin kuivaruokakaapin ja isomman astiakaapin sisältöjen paikkoja. Sen aika oli, koska nyt kaikki lapset ovat sen ikäisiä, että voivat itse ottaa kaapista astiat ja kattaa pöydän tai tehdä itselleen välipalaa, joten on helpompaa, että astiat ovat sopivalla korkeudella ja entinen ruokakaappimme toteutti tämän tarpeen. Jokainen perheemme jäsen on ollut iloissaan muutoksesta.

Ruokakaappia siivotessa vastaan tuli monta kuivahtanutta pussin pohjalle unohtunutta vaahtokarkkia, ärsyttävästi pehmenneitä ruisnaksuja, päiväysvanhoja kookoshiutaleita ja joskus jossain kuvauksissa käytettyjä sokeriruusukkeita. Sehän tarkoittaa ainoastaan ja vain sitä asiaa, että MÄ SAIN LEIPASTA REKVISIITTAKAKUN. Aiemmin, kun olen esitellyt näitä kakkujani täällä blogissa, olen saanut tiukkaakin palautetta siitä, kuinka käytän ruoka-aineita väärin. No, voihan sitä siltäkin kantilta katsoa, mutta koska jokainen näistä aineksista olisi päätynyt joka tapauksessa bioastiaan, käytin ne mielelläni yhteen syömäkelvottomaan kakkuun. Nappasin vielä kakun tekoon mukaan muutaman tikkarin ja pahanmakuisen suklaakarkin herkkulaatikosta, parempi käyttää ne näin kuin vedellä sokerihimoissaan suuhunsa.

Ruualla ei saa leikkiä, sanovat. No, minä sanon, että saapas.

Ettekä arvaa, kuinka mää nautin tällaisten tekemisestä! Ihan hirmuisesti! Näissä kakuissa ei ole mitään tolkkua, kun en mä niitä mihinkään tarvitse (vaikka tälläkin kertaa haaveilin, että saisin toimia rekvisitöörinä jossain ihanassa lastenelokuvassa ja tehdä sinne suloiseen peppipitkätossumaiseen konditoriaan hyllyt notkumaan tällaisia satukakkuja!), mutta tulen niin onnellisesti tehdessäni niitä. Uppoudun oikein kunnon fantasiaflowhun. Olisittepa olleet näkemässä, kun miesystäväni tuli seuraamaan leivontatilannetta, kun viimeistelin kakkua yömyöhällä ripottelemalla päälle kookoshiutaleita ja poksutikkarin värijauhetta. Pyörittelin kakkua onnessani kakkulautasella ja toivoin, että liimaukset pysyvät (huom! marenki ei kauhean hyvin pysy kuumaliimalla, ylläri!) ja hulmuttelin kookoshiutaleita pitkin kakkua ja pöytääkin. Oot sää kyllä yhenlainen, hän nauroi ja luultavasti vähän pyöritteli päätään, en voinut katsoa kun pyörittelin itse vain sitä kakkua. Totta, niin oon.  Niin, ne lapset ja heidän kommenttinsa. He tulivat kouluista ja päiväkodista kotiin ja näkivät kakun. Ensimmäinen kommentti oli, että teiksää äiti taas kakun, jota ei voi syödä? Juu, teinhän minä, mutta eikös ole hieno. No on, vastasi jokainen. Siinä se on nyt ollut ikkunalaudalla jo päiväkausia ja kaikki meillä tietävät, että sitä saa vain katsella. Tavallaan se on siis myös ihmiskoe herkkuhimoisille, että ihan oikeasti vain katsoa saa, kun siinä nyt sattuu olemaan sitä kuumaliimaa niin paljon, että syömisestä tulisi vain vatsapuruja. Lapset varmaankin muistelevat aikuisina näitä kakkuja ja nauravat, että meillä sitä oli aina niitä äidin tekemiä kakkuja, joita ei voinut syödä. Äiti se oli ja on yhellainen. Mutta siis onhan se nyt ihan älyttömän hieno tuollaiseksi kreisiksi fantasiakakuksi, vai mitä sanotte?

Ps. Aiempia kakkuja löytyy blogin puolelta ainakin kaksi: joulukakku ja kesäkakku. Ja oikein ihanaa viikonloppua!