Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

SUNNUNTAIN SÖPÖIMMÄT SUKAT

 
Ensin lankaa jäi viltistä yli sen verran, että aloin tekemään neuletakkia. Takin edetessä lankoja jäi yli, joten päätin hyödyntää jämät ja ostaa lisäksi pari kerää herkkuvärejä ja tehdä sukat, kaveriksi niille vanhoille. Nyt näistä sukista jäi vielä pienen pieniä pätkiä kaikkia värejä ja niistä teen pipon! On sitte kaikki sävysävyyn justiisa eikä melekeen. Mutta että nämä sukat, voi vitsit, ne on ihanat! Tykkään ihan hirveesti, ja ovat just samanlaiset pitkät lörttövartiset kuin ne kaverinsakin ja näyttää hauskalle kenkienkin kanssa.

VILLAVILTTI

Tykkäsin ensimmäisestä siksak-viltiltäni niin paljon, että aloitin tosiaan jo edellisen valmistumispäivänä uutta, villaista versiota. Juuri sopivan väriset langatkin löysin joululomareissulla ollessani paikallisesta Halpa-Hallista. Oli muuten edullisimmat kerät Novitan Isoveljeä, reilusti alle neljä euroa kerä. Viltti on neulottu kaksinkertaisesta langasta ja jokaista väriä meni noin puolitoista kerää, keltainen lanka on nelinkertaista ohutta alpakkalankaa. Kuvion neulominen on helppoa, vaikka peiton edetessä työ muuttuu kyllä melko painavaksi. Ohjeena käytin sekoitusta näistä kahdesta ohjeesta: Vaara-peitto ja Chevron Baby Blanket.

Täytyy kyllä todeta, että kyllä tästä villaversiosta tuli tosi ihana, oon hurjan tyytyväinen. Enkä vähiten siihen, että lisäsin sekaan tuon tiinamaisen, keltaisen raidan. Kyllä nyt kelpaa Hymykuoppapoikasen kölliä rattaissa, kun näin komia viltti! Eipä sille etteikö muutenki, mutta varsinki nyt.

ONNI

 

 

 

Onni on viettää toisinaan päivä kaksin pienen Herra Aurinkoisen kanssa. Siinä on hyvä henkilö valitsemaan äidille lankoja heittelymenetelmällä eli nakkelemalla keriä ympäri huonetta ja kikattelemaan tietysti. Äidin silmäkulmaan vierähtää onnenkyynel. Tuo lapsonen otti eilen ensiaskeleensa. Minun vauva. ♥

HYVÄT VILLASUKAT

Tuntuu, että oon kertonut useaan otteeseen näistä seiskaluokalla tekemistäni villasukista, mutta kerronpahan taas. Tykkäsin koulussa aina käsitöistä, mutta ala-asteella en esimerkiksi tehnyt lapasia, vaan pelkästään lyhyet ranteenlämmittimet (ja säärystimet ja pääpannan) (joihin kirjoin paljon kukkia!), koska en jaksanut (?) tehdä niitä. En tarkalleen muista miten se juttu meni, mutta jotenkin vajaaksi ne neuletyöt ala-asteella jäi ja yläasteelle siirtymisen kunniaksi tää tyttö tekikin sitten kunnon pitkävartiset villasukat.

Kipitin aina alkuillasta kylään alakerran Mintulle ja neulottiin samalla, kun katsottiin Kauniita ja rohkeita. Innostuin tekemään sukkiin erilaisia kuviointejakin ja sukista tuli tosi hyvät. Lankaa jäi ja neuloin samaan syssyyn saman sarjan vanttuutkin, kun aikaakin oli. Niitäkin pidin pitkälle tälle vuosituhannelle saakka, mutta ajatelkaa, nää sukat on mulla käytössä vieläkin. Yli 18 vuoden jälkeen! Opettajaltakin sain aikoinaan isot kehut ja edesmennyt reumaa sairastunut mumminikin tykkäsi sukista kovasti ja ne olivat muutaman vuoden mummilla lainassa. Eikä sukkia oo parsittu kertaakaan. Hyvä seiskaveikka hyvä!

Eilen sukkia pukiessa tuli taas se sama ajatus, että mitäs jos neulois uudet… (toki olen muitakin sukkia tässä vuosien saatossa käyttänyt, mutta nämä on aina pysyneet siinä säästä-kasassa kevätinventaarion aikaan) (ja ovat olleet parhaimmat pitkävartiset sukat) Sama silmukka- ja kerrosmäärä, kuvioinnit vaan tekisin nykyaikaisemmat. Kyllä, lankakaupoille tiks menoksi!

 

M

 

Ihana, pieni päivänsankaripoika sai meiltä lahjaksi pehmeän, oman kirjaimensa. Se sopii koristeeksi, tyynyksi, paini- tai unikaveriksi tai vaikkapa kahden hengen yhteiseksi niskatyynyksi, kun köllitään sohvannurkassa, molemmille omat ämmänalakolot. (heijes, uus sana!) Meijän perheen naishenkilöt tykkäsivät kirjaimesta niin, että varmaan on tulossa pehmeitä kirjaimia meillekin.

On muuten ihanan raikkaan värisiä (päivänvalossa) nuo vihreä ja sininen Optinen omena -kankaat. Siinä kirjaimia leikellessä ajatus harhaili ja karkaili kirjaimen ompelusta suurempiin juttuihin ja keksin yhden uuden projektin, se olkoon kevään homma se!

 

NYT HUVITTAA

 

Ennen, silloin nuorempana, mulla oli selkeä rytmi käsitöiden teossa. Syyskuusta maaliskuuhun neulotutti, muun ajan ompelin. Se meni tarkasti just niin. Sittemmin, tai oikeastaan lasten saannin jälkeen, rytmiä ei ole ollut, olen lähinnä tehnyt aina vaan sitä mitä huvittaa, milloin vaan. Ajankäyttökin on toki aika erilaista. ;)

Juuri nyt on olo, että kirjontajutut ei kiinnosta yhtään, eikä varsinkaan erään tilkkupeiton käsintikkaaminen (terkkuja vaan äidille, että kyllä mökkipeiton ens kesäksi saat!), pehmoja olis kiva ommella, mutta ei meille enää ainuttakaan pehmohahmoa (ainakaan hetkeen!) kiitos! Vaatteita olis leikattuna iso kasa, mutta aikaa istahtaa koneen ääreen ja ommella kunnolla ilman keskeytyksiä, ei vaan ole. Parsinta- ja korjauslistaakin olla Neitokaisen kanssa kirjoitettu ja sekin pitäis pian toteuttaa, sain jo pienen tytön naurut niskaani, kun tietämättäni kuljin aivan reikäisissä leggingseissä (kotona onneksi!).

Nyt mää oon onnessani neulonut jo monta viikkoa. Villainen versio ratasviltistä on paria riviä vaille valmis ja innostuin kirjoittamaan kokonaan oman villatakkiohjeenkin. Omaa testiversiota tehdessä olen iltojani kulutellut. Toivottavasti siitä tulis hyvä ja hieno takki. Eiköhän.

Onko teillä rytmejä käsitöiden suhteen vuoden mittaan? Mikä innostuttaa just nyt?

 

5 VUOTTA!

Tänään tulee kuluneeksi tasan viisi vuotta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen blogipostauksen Tilli Mössönpoika ja muita ihania -blogiin! Järkkäisin jonkun synttäriarvonnan, mutta koska justhan arvoin, niin säästetään jotain kivaa vähän myöhemmäksi. Kekkasen ekka jotain hauskaa palkinnoksi. Oon silti iloissani tästä hurjan pitkään kestäneestä harrastuksestani.

Sitä mulla alunperin piti tulla huhuileen, että missä sinä olet PÄIVI? Osallistuit jouluiseen arvontaan näin ja voitit:

voi nekku<3
erikoisimmasta päästä on varmaan tiiliskivi:D

Tarviisin osoitetietoja minne lennättää pöllö!

 

KRANSSI

Kieputin langat kranssin ympärille joulun alla vuonna 2008. Lisäsin linnut oksalle 2009. Ostin kynttilämansetin, josta irrotin sopivat kukkaset kranssia varten vuonna 2010. Liimasin osat paikoilleen viime vuonna. Tänä aamuna ompelin rusetin, jonka kiinnitin kranssiin. Onhan se vähän lälly, mutta en piä nyt kiirettä sen muuttelemisenkaan kanssa. ;)

VIIME VUONNA…

(edit. postaus ei valitettavasti sisällä juurikaan kuvia, sillä ne katosivat edellisen blogin serveriltä, mistä ne oli tänne aikoinaan ladattu)

…moni asia ainakin yllätti. Vuosi oli samaan aikaan ihan järkyttävä, mutta toisella laidalla se oli aivan ihana. Parhainta oli tietysti Hymykuoppapoikasen syntyminen, häneen tutustuminen ja kaiken tuon hurjaa vauhtia tapahtuvan kehityksen seuraaminen. Neitokaisestakin tuli yhdessä yössä reipas isosisko ja aika huolehtivainen ja taitava sisko onkin. Toivoisin, että mummuna muistaisin enemmän niitä hyviä ja onnellisia asioita vuodesta 2011. Käsitöitä tein ehkä enemmän kuin minään aikaisempana vuonna koko elämäni aikana, koska niiden tekeminen oli tärkeää terapiaa kaiken keskellä. Kunpa tämä vuosi olisi parempi, sitä toivon! Itselleni ja teille kaikille muillekin, jotka sitä kaipaavat!

TAMMIKUUSSA ompelin kasvavan vatsani kanssa melko paljon ja siellä seassa myös tämän tosi kivan paidan, joka päätyi käyttöön vasta marraskuussa. Olis ollu paremman kokonen kyllä alku vuodesta, mutta parempi myöhään ku ei olleskaan. Oli kuulema liian tuntuvat saumat siihen asti.

HELMIKUUSSA sain valmiiksi kaksi tilkkupeittoa. Toisen tekeminen kesti puolitoista vuotta ja toisen varmaan puoli viikkoa. Molemmista tuli vuoden mittaan tärkeitä, Onnipeiton alla köllötellään sohvalla, kun viluttaa tai kun katsellaan lastenohjelmia. Musta-valkoisen peiton päällä nähtiin pojan ensimmäiset kääntymiset ja nyt talven tultua se on ollut rataspeittona. Ja nyt tulikin mieleeni, että tuossa peitossa on hauska mittataulukko yhdessä valkoisessa tilkussa, johon ajattelin peittoa tehdessä, että kirjailen joka kuukauden mitat vauvasta.. Arvatkaas oonko kirjaillu? No en. Eihän toisen lapsen aikana semmoset oo enää ees niin tärkeitä, tai ainakaan niitä ei muista ulkoa. Ehkä petraan joku ilta ja kirjailen ne!

MAALISKUUSSA odottelin jo jännityksellä, että syntyykö vauva siskonsa syntymäpäivän aikoihin, siinä olis nimittäin suvun nuorimmaisten kesken yks päivä, milloin olis ollu hauska syntyä. Mummulla olis tarvinu muistaa vain että tässä on sitten neljän päivän synkkäriputki. Mutta seuraavalle kuulle meni.

Siinä odottelun lomassa innostuin neulomaan pitkästä aikaa, kun huomasin, ettei pää tullutkaan kipeäksi pelkästä puikkojen näkemisestä. Siispä jämälangat saivat kyytiä ja lapset takkeja. Neitokaisen kanssa puuhasteltiin paljon kaksin, ja aivan ensimmäinen hänen itsensä tekemä pehmokin syntyi.

HUHTIKUUSSA odottelu jatkui pidemmälle kuin olisin osannut odottaa (ajattelin, että toinen tulee enemmän ajoissa kuin ensimmäinen) ja sain aika paljon aikaan, vaikka vatsanympärys oli isoissa lukemissa. Tein vielä yhden köllöttelypeiton, joka myöhemmässä käytössä osoittautui täydellisen kokoiseksi päiväpeitoksi pinnasänkyyn (jossa ei ole edelleenkään nukuttu ainuttakaan yötä, joten päiväpeitto on toimittanut myös yöpeiton virkaa).

Ja sitten eräänä yönä sainkin pojan ja neuloin sairaalassa raitalakkiin toisen solmiamisnauhan loppuun. Sydän tuntui pakahtuvan siitä onnesta, jota tunsin, että nyt minulla on kaksi lasta! ♥
TOUKOKUUSSA ompelin monta juttua ihanasta Mari Savion & Kati Rapian SURRUR-kirjasta. Kevät ja vauva innostivat muutenkin tekemään paljon kaikkea, nimijuhliakin vietettiin.
Musta pallukkarahi on ollut hyvä rahi sohvalla istuskellessa ja jakkarastakin se on käynyt. Niin ja tuo söpö pöllökangas… Poppanavakasta ostin tuota samaa kangasta tuossa ennen joulua valkopohjaisena ja tuli sitten puheeksi, että sitä on tosiaan ollut mustapohjaisenakin. Myyjää vaan ihmetytti miten se möi keväällä eräänä viikonloppuna yhtäkkisesti loppuun, aivan hetkessä…
KESÄKUUSSA nautittiin kesästä ja saatiin uusia ystäviä.
Neitokaiselle tein superhienot siivet, joita sitten lähdettiin oikein autoretkelle kuvaamaan Pyynikinharjulle. Vettä satoi ihan mahottomasti, mutta saatiin me muutama ihana kuva talteen. Ja kastuttiin ihan likomäriksi! Mutta muistaiskohan sitä tuotakaan hetkeä niin hyvin, jos autinko olis vaan paistanut… Ehkei.
Makuupussin tikkauksia ompelin pihalla luumupuiden katveessa vauvan nukkuessa päiväunia. Oi, kesä!

HEINÄKUUSSA istuin monta iltaa sohvannurkassa (tai tässä mää oon muinakin kuukausina, aina, tää on se mun paikka aina kun muut nukkuu) ja ikkunasta puhalsi ihana kesäyön tuulenvire. Innostuin pitkästä aikaa maalaamaan ja tein hetken mielijohteesta tuon kaupunkimaiseman, jonka kuvitus on erään julisteen pohjalta. KAHVIO oli muuten myös Neitokaisen ensimmäisiä sanoja, joita lueskeli lukemaan opittuaan. Mummulassa heinäkuisena yönä me äitini kanssa tehtiin jättihamahelmistä hienoja koreja. Se oli hauskaa! Tykkään kesäöistä.

ELOKUUSSA ostin uuden pyörän, vaikka ennestäänkin niitä on jo kaks! Ja ekana koristelin siihen uuden korin, aika tiinamaista. Tein loppuun monta keskeneräistä käsityötä ja vietin aurinkoisen päivän (joka kyllä päättyi kovaan vesisateeseen) Kanelimaan kaupantädin kanssa kera erilaisten pöllöjen. Elokuu oli aika leppoisa.
(Säätilojen muistaminen on muuten kivaa, mulla oliskin vuosia sitten kirppikseltä ostettu vuoden 1966 sääkalenteri, vielä ehtisi aloittaa sen vuodelle 2012!)
SYYSKUUSSA tein taas yhden peiton (oho!), ompelin pikaompeluksia, innostuin kangasväreistä ja askarreltiin paljon Neitokaisen kanssa. Yhden lauantai-illan vietin pahvilaatikon sisällä, kun tein Kioski-teatteria. Tuntuu, että tässä kuussa olin erityisen tehokas erilaisten tekniikoiden saralla.
LOKAKUUSSA Hymykuoppapoikanen alkoi liikkua oikein kunnolla, joten käsitöiden tekeminen (tai ainakin levälleen jättäminen) väheni, mutta kyllä mää yhdet silityslaudan jalat sain koristeltua ainakin. Ja ihana kässäkerhoilu alkoi!
MARRASKUUSSA oli pikkupakkasta, muttei lunta. Suoria saumoja ja monenlaisia pöllöjä. Tupsuja neuleissa ja äidin jalanjälkien seurailua.
JOULUKUUSSA blogini siirtyi uuteen osoitteeseen ja nimi lyhentyi, mutta into tehdä taas kaikkea kasvoi. Vaikka näin jälkeenpäin katseltaessa olen ollut kyllä ahkera koko vuoden. Niin kova tekemään hommia, että puikotki katkiaa!

 

 

 

Kaikenkaikkiaan voin todeta, että oon tyytyväinen lähes jokaiseen viime vuonna tekemääni käsityöhön. Onnellinen olen lapsista ja erityisesti siitä, kuinka innokas käsillätekijä Neitokaisesta onkaan tulossa ja on jo nyt! Itsellä ideoita ja intoa riittää, se on tärkeä asia. Haaveita ja unelmia on sekä elämässä että käsillä tekemisen suhteen täksikin vuodeksi. Tästä on hyvä jatkaa, Hymykuoppapoikanenkin kutsuu äitiään juuri itkuhälyttimen kautta, joten toivon kaikille hyvää yötä ja loppuvuotta! Nähdään taas!