Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

PIPARIPYYKIT // JOULUKALENTERIN KAHDEKSAS LUUKKU

Me ollaan leivottu pipareita lasten kanssa jo aika monta kertaa tälle joululle. Tykkään tehdä niitä. Se on helppoa, kun saa pakastealtaasta taikinan ja pääsee nopeasti ja heti hommiin. En aina jaksa käyttää valmiita piparimuotteja. Usein huomaan fiilisteleväni, millaisia kuviointeja voisin tehdä aivan joihinkin muihin muotoihin ja valmiit muotit jäävät pöydälle käyttämättöminä. Eräänä päivänä innostuin muotoilemaan vaatteita. En todellakaan ole mikään tarkka näissä pipareiden muotoiluissani, kunhan veitsellä piirtelen ja aina tyydyn ensimmäiseen versioon ja eiku piparit uuniin! No, siinä sitten koristellessani niitä erinäisiä vaateparsia tajusin, että vaatepiparit, jos jotkut ovat kyllä joulukiireiden kuvaelma. Sehän on elämä yhtä pyykkisavottaa joulun alla, aivan kuten aina muulloinkin.

Mietin joka vuosi samaa asiaa. Miten tehdä paras mahdollinen mänkki eli koristemassa pipareille? Tomusokeria, kananmunan valkuiaisia ja tilkka sitruunamehua, se on vakkarireseptini. Usein mulle käy kuitenkin niin, että massasta tulee liian kuivaa, koska pelkään, että tulee liian löysää. Hirveä kierre. Kuivasta löysään ja ees taas ja kohta huomaa käyttäneenä pari purkkia tomusokeria ja massaa kyllä riittää. Olen käyttänyt pursotuspussina minigrip-pussia, josta olen leikannut kulman auki. Aiiiiiivan hyvin on toiminut, heh. Kunnes eilen miesystäväni bongasi mulle ihan tavallisesta ruokakaupasta minikokoiset koristelupursotusvehkeet. Elikkäpäs tuota, sitä pitää alkaa uuteen piparipyykkisavottaan taas joku ilta! Mitkä pipareiden muodot ovat sun suosikkejasi?

TEE ITSE LUCIAN PÄIVÄN KRUUNU // JOULUKALENTERIN LUUKKU NUMERO 5

Tämän päivän luukussa ennakoidaan. Lucian päivää vietetään ensi viikolla ja nyt on aika aloittaa kruunun askartelulla. Kasvoin nelivuotiaaksi Ruotsissa ja muistan hämärästi ja valokuvista, että paikallinen Suomi-seura juhli Lucian päivää. Minustakin on ihan pikkutyttönä kuva noista juhlista, kun on kruunu päässä ja kynttilä kädessä. Sen suloisen lapsuusmuiston kunniaksi ja Lucian päivää juhlistaaksemme askarreltiin tällainen turvallinen kynttiläkruunu, jota voi käyttää kuka tahansa, joka haluaa juhlaapäivää juhlia.

Materiaaleina on vihreää samettikangasta liimattuna kartongille ja erilaisia papereita, joista tehdään kynttilät ja kukkaset. Itse kiinnitin kynttilät ensin kaksipuoleilla teipillä ja vasta sen jäkeen ompelin ne paikoilleen, mutta en suosittele sitä tapaa, sillä teipin liimat tarttuivat ompelukoneen neulaan. Paperikukat leikattiin kartongista ja erilaisia papereista ja kuumaliimattiin yhteen ja paikoilleen. Hitusen vieläliimaa kukkien keskelle ja ripaus glitteriä. Jotta kruunun säädettävyys olisi mahdollisimman helppo ja kruunu kävisi mahdollisimman monen kokoiseen päähän, ommeltiin siihen reilut pätkät leveää tarranauhaa. Tämän postauksen alimpana on muistiinpanokuva, jossa näkyy ohjeet, kuinka saat tehtyä oman kruunusi. Ne eivät ole varsinaiset kaavat, koska annetaan luovuudelle suurempi mahdollisuus näin.

Oikein ihanaa joulukuun viidettä päivää! 

JOULUKALENTERILUUKKU 3 /// PIENI JOULUYLLÄTYS NAAPURILLE, OPELLE TAI TARHANSEDÄLLE

Mä olen usein joulun aikaan vähän unohtelevainen. Johtunee kaikesta siitä mitä ympärillä tapahtuu, pitää muistaa monia monia asioita ja jotkut asiat vain unohtuvat. Yksi sellainen on lahjat opettajille ja päiväkodin tädeille ja sedille. Olisi ihanaa antaa joku pieni kiitos, joka kertoisi heille sanojen (joita pyrin sanomaan myös pitkin vuotta) lisäksi, että teette tärkeää työtä. Haluaisin antaa jotain, mikä ei ole turhaa, epäsopivaa eikä kauhean kallista, koska muistettavia ihmisiä on useita. Joinain vuosina olen autuaasti unohtanut viedä mitään, joinakin vuosina on ollut sentään kortit ja joskus jotain pientä herkkua tai joulujuomaa.

Katoava lahja on mielestäni hyvä, joten tässä lahjassa pyrin käytännöllisyyteen. Ostin kasan kynttilöitä ja tulitikkuaskeja. Varasin illan aikaa askarteluun. Otin esille kauneimpia lahjapapereita (keräilen papereita ja säästän myös saaduista lahjoista ihania papereita, joten valinnanvaraa on), kaksipuoleista teippiä, terävät sakset, silkkipapereita (näitäkin säästän aina, useissa vaatekaupoissa ostokset kääritään silkkipaperiin ja joskus sattuu kohdalle superkauniita papereita ja ne eivät ryttyisinäkään ole rumia!) ja söpöä piipunrassia (löytyi Tiger of Copenhagenista).Sitten vaan hommiin. Teippiä tulitikkuaskin reunoille, ihan reunaan saakka ja paperia päälle hieman reilumpi palanen ja sitten saksilla reunat siisteiksi. Näissä askeissa raapaisupinta oli vain toisella reunalla, joten paperi oli vieläkin helpompi laittaa paikoilleen, kun ei tarvinnut laittaa kuin yksi. Kynttilöitä kääräisin silkkipaperiin neljä kappaletta, valitsin värit askien mukaan. Tosin ostin kynttilät jo ennenkuin askartelin askeja, mutta niistä löytyi kivoja väripareja. Kun kynttilät olivat siistissä nipussa silkkipaperin syleilyssä, vetäisin nipun ympärille piipunrassia, josta myös taittelin söpön rusetin.

Minusta tämä on oikein oiva pieni joululahja sekä niille opettajille ja tarhantädeille ja -sedille, kuin vaikka myös naapureille, lempparikaupantädille tai ihan vain ystäville. Harvemmin enää nykyään, kun on lapsia, antaa lahjoja ystäville. Useinkaan kukaan ei mitään tarvitse, mutta heillekin (jos joillekin!!) olisi ihanaa sanoa ihan kunnolla sydämen pohjasta se, kuinka tärkeitä ovat, vaikka kera pienen lahjankin. Ja aika monet polttelevat kynttilöitä pitkin pimeää talvea, joten tällainen pieni yllätys on tosi kiva.

JOULUKALENTERI ALKAA TAAS JEE! // LUUKKU 1

No niin, tänään alkaa jälleen ihana mun ja Pinjan joulukalenteri sekä tietysti kaikki muut ihanat joulukalenterit ympäriinsä, sillä sehän on joulukuu! Nyt jo, sanoisin. Viime viikon loma paratiisisaarella oli kyllä täydelliseen aikaan (lomapostauksia on tulossa, kunhan pääsen kunnolla kuvien kimppuun), kun koko kuukausi tuntui hulahtavan ohi tuosta vaan loman odotuksen, itse loman ja lomafiilistelyn lomassa (tsihih!). Tänä vuonna kalenterin toteutus tapahtuu osittain blogeissamme, eli täällä ja Pinjacoladassa ja osittain pelkästään Instagramin puolella. Eli kannattaa ottaa meidät (@muitaihania ja @pinjacolada) seurantaan sielläkin, jos et vielä seuraa. Pidemmittä puheitta, tervetuloa mukaan joulukaltsuilemaan, jes!

Mietittiin tätä kalenteri-ideaa ja uusintakierrosta jo ehkä kesällä ensimmäisiä kertoja ja sitten syksyn mittaan sovittiin, että jos ja kun tehdään tää, niin ollaan hyvissäajoin liikenteessä, ettei sitten tarvitse hätäillä. No tuota, ainahan se ei ihan niin mene. Tai siis ilmeisesti koskaan. Jo ensimmäisen luukun kohdalla kävi niin, että minä inspiroiduin torstaina (29. marraskuuta!) niin paljon, että hyvin suunniteltu luukkujärjestys muuttui aivan viime tipassa.

Kävelin siis samointein torstaina kangaskauppaan, ostin muutamaa kangasta ja aloin toteuttaa omaa versiotani a Beautiful mess -blogin joulukalenterista ja se on tämän ensimmäinen joulukuun päivän DIY-idea. Nyt jos mietityttää se, että miten sitä oikein enää ehtii kalenteria kyhäämään, niin kerron, että minäkin tein eilen omani – päivässä! Eli jos on vielä kalenteri tekemättä, niin kipinkapin kangasvarastoille ja ompelu- ja kuumaliimahommiin. Äkkiäkös sitä!

Tälleen tein kalenterin: Hankin muutamaa eri väriä huopaa ja villakangasta, jokaista 15 cm suiro. Leikkasin kankaasta noin 12×15 cm kokoisia paloja, jotka taitoin puoliksi ja ompelin niihin sukan. Ensin tein pari niin päin, että leikkasin sukan ensin, mutta tajusin onneksi ajoissa, että se on huonompi tapa enkä tehnyt liian montaa sillä tyylillä. Ompelin sukat ihan ilman kaavaa, jotta niissä on fiilis, että jokainen on erilainen. Eli muotoon leikkaaminen vasta ompeluvaiheen jälkeen. Leikkasin pätkiä samettinauhasta ja kuumaliimalla täräytin paikolleen jokaiseen sukkaan. Sen jälkeen alkoikin lempparivaihe, eli summanmutikassa kuvioiden, raitojen ja kaikenmaailman banaanien ja huulien leikkely ja sukkien koristelu. Ne kans kuumaliimalla paikoilleen. Ja vain muutama palovamma ja vain yhdet nahat pikkurillistä irti!Seuraavan vaiheen halusinkin sitten jo jakaa teidän lukijoideni kanssa ja täräytin Instagramissa liven päälle. Leikkasin langanpätkät ja revin kuumaliiman jäänteet irti liven aikana ja sujauttelin sukat puuhelmien kanssa rautalankaan. Yksi nerokas seuraajani vinkkasi mulle myös, että laita naulat taulun reunoille, jotta rautalangat pysyvät paikoillaan oikeissa kohdissa. Ja niinhän minä tein! Kello läheni kahta yöllä. Nappasin vielä kaapista valmiiksi ostetut herkut ja yllärit ja sujauttelin ne sukkiin. Se oli hauska parituntinen instaliven ja siellä ruutujen toisella puolella olevien tyyppien seurassa.

Tässä kalenterissa on sellainen juju, että numeroita ei ole. Nimittäin meidän kolmilapsisessa perheessä tämä on se jokaisen joulukuun päivän bonuskalenteri, jossa on omanlaisensa toimintatyyli. Leikattiin jokaiselle lapselle kahdeksan paperilappusta, joihin saivat kirjoittaa nimensä. Laput taiteltiin purkkiin ja sieltä olisi tarkoitus nostaa joka aamu yksi lappunen ja sen mukaan selviää kenen vuoro VALITA oma sukka, jonka sisällön saa itselleen. Tykkään tästä ideasta ihan hulluna!

 

MAANANTAIMALLI X MUITA IHANIA – KREISI KORUPAJA

Viime viikon keskiviikkona ajelin sakeassa sumussa kohti Turkua. Oli aika ihanaa ajella sellaisen harmaan parituntisen läpi. Laitoin musat isolle, lauloin mukana ja ajella hurruuttelin. Oli harmaudesta huolimatta valoisaa, niin ei tavallaan tää marraskuukaan haitannut. Maailmahan on harmaina päivinä ihan yhtä harmaa, olipa kuukausi mikä tahansa.

Harmaus kaikkosi, kun perille päästyäni hain kyytiini Maanantaimallin ihanan Matleenan, kasan jakkaroita ja kurvattiin marketin kautta työhuoneelle Puistokadulle. Siellä sijaitsee pastellisävyinen työhuone, jossa kaikki ihanuus valmistuu. Todettiinkin siellä monesta jutusta taas, että meillä on kyllä hyvin hyvin samanlainen maku. Kirjaamme kalenterimerkintämmekin samanlaiseen kukikkaaseen kalenteriin ja ymmärrän täysin Euroopan toiselta puolelta raahattua kaunista teippikokoelmaa.

Laitoimme kaiken nätiksi pöytään valmiiksi odottamaan kerholaisia ja Matleena teki herkullisia voileipiäkin. Sellaisia, että hän ihan hyvin voisi sivutuotteena myydä ohikulkeville eväsleipiä, sen verran ihanilta näyttivät ja maistuivat.Jännitti vähäsen, koska työpaja myytiin loppuun tosi noeasti, joten selvästi tulijat olisivat innokkaita. Iski se viimehetken paniikki, että mitä jos tästä ei tulekaan mitään. Pöydällä odotti maaleja, korunosia eri väreissä, kimalletta, tusseja, lankoja, helmiä ja muutamat valmiit kreisit korvikset tuomaan inspiraatiota.

Ja sitä ne toivatkin, sillä koko ilta meni oikein mukavasti. Mainiot turkulaiset naiset tekivät toinen toistaan upeampia korvakoruja. Näissä siis ajatuksena oli se, että käytetään Maanantaimallin korunosia ja minun opastuksessani niiden kanssa hullutellaan maalaamalla, tussaamalla, sotkemalla ja liimailemalla niitä yhteen tai ihan mitä kukainenkin vain keksii! Lopuksi vielä teille kuvat kaikista ihanuuksista, joita illan aikana valmistui. Viimeisessä kuvassa on myös siinä sivussa työpajalaisten taiteilema minitaideteos. Se on pala vaneria, johon jokainen sai illan aikana testata tussiaan, roiskia liimaa, sprayata, käyttää alustanaan… Siitä tuli aika hauska! Harmittaa, ettei meistä Matleenan kanssa ole yhteiskuvaa tai ylipäätään yhtään kuvaa kenestäkään, jossa on kokonainen ihminen muustakin osasta kuin kädestä, mutta sellainen vajaa kuvasaldohan joskus kertoo ainoastaan siitä, että oli liian kivaa ja kuvailu unohtui! Kiitos vielä kerran Matleenalle, kiitos kun pyysit mut mukaan ja suurkiitokset jokaiselle työpajaan osallistuneelle.

ENS KERRALLA SYÖN KAIKKI ITSE

Juttelin tänään yhden kaverin kanssa siitä, että mitkä asiat ovat tärkeitä kolmilapsisessa perheessä. Asia tuli mieleen siitä, kun tällä viikolla löysin yhden kirppiskassin pohjalta (jonka jostain syystä kaadoin lattialle siirtääkseni kamat toisenlaiseen kassiin) kadonneen tarhatossun. Lapseni aloitti loman jälkeen tarhassa elokuun alusta ja siitä saakka hän on ollut yksitossuinen tarhalainen. Joinain aamuina hän on ihan oikeasti laittanut jalkaansa vain sen yhden tossun. Minä tiesin, että tossu kyllä löytyy jostain, joten en hankkinut uusia. Ja löytyihän se! Eli todettiin kaverin kanssa yhteen ääneen, että se onko lapsella päiväkodissa tarhatossut tai mätsääkö kurahousut ja sadetakki keskenään, ne eivät ole tärkeitä asioita. Tärkeintä on, että lapsilta pestään hampaat ja että pysyvät hengissä. Tai oikeastaan vain se, että pysyvät hengissä.

Joten tästä päästään hienonhienolla ja lavealla aasinsillalla siihen, että lähestulkoon kaikki asiat, jotka helpottavat lapsiperhe-elämää, ovat ihania asioita! Vaikka se, että kävelymatkan päähän avataan kauppakeskus, josta voi helposti hakea kurahousut kadonneiden tilalle (eikä niiden tarvitse mätsätä sadetakkiin, heh). Tai se, että on olemassa valmista keksitaikinaa pakastealtaassa. Olin unohtanut, että sain (taikinat saatu instagramin kautta suoraan kotiovelle, mitä luksööriä toimintaa! Kiitos!) kesällä kaksi pakettia valmista taikinaa ja yhtenä päivänä ne tulivat vastaan pakkasessa ja päätin tekaista vähän ameriikkahenkisiä keksejä.

Taikina on pötkönä kauniissa rasiassa, jota ei tee mieli heittää pois. Onneksi lapsi päätti askarrella rasiasta ja se oli monta päivää keittiönpöydällä kuumaliimattuna kiinni kahteen toiseen pahvirasiaan, jotka muodostavat kuulema lavan. Se on hieno lava se. Yhtenä aamuna aamiaista syödessäni tutkailen askartelua ja luen moneen kertaan tekstin, jossa sanotaan, että Huolella käsintehty Suomessa. Se tuntuu ihanalta, taikinat on nimittäin tehty tuossa kivenheiton päässä Helsingin Kalliossa.Ja ihanalta keksit tuntuivat varsinkin sen jälkeen, kun oli ns. tehnyt ja maistanutkin niitä! Keksien teko ei juuri helpompaa voisi olla. Taikinapötköstä leikattiin siivuja ja ne aseteltiin pellille väljästi ja keksit uuniin. Sitten vain kurkittiin kärppänä uunia, että vähän ruskistuvat reunoilta ja jäävät pehmeäksi keskeltä. Uunista oton jälkeen pikkuhetkeksi jäähtymään ja lapsille huudahdus: saa tulla maistamaan keksejä! Voin kertoa, että kauaa eivät siinä kuivahtaneet ja ihan kovin montaa en itse niistä saanut syödä, mutta sen mitä maistoin, voin melkeinpä sanoa, että parhaimpia tuon sortin keksejä olivat.

Onneksi, siis todellakin onneksi säästin puolikkaat pötköt, koska niistä tehdyt keksit taidan nauttia lapsiperhe-elämään sopivalla tavalla, eli itsekseni lasten mentyä nukkumaan.

NEULOTAAN YHDESSÄ HYVÄÄ – OHJE NENÄSUKKIIN

Yhteistyössä Nenäpäivä.

Mulla on mahtavia uutisia! Nimittäin sain kesällä mitä mainioimman yhteydenoton. Minua pyydettiin mukaan Nenäpäivään ja tekemään hyvää omalta kotisohvalta käsin eli neuloman muitaihaniamaiset Nenäpäivä-sukat. Mikä ihana pyyntö, johon tietysti vastasin, että kyllä, neulon!

Nenäpäivähän on kampanja, jossa kerätään lahjoitusten avulla varoja maailman lapsille viihteen ja yhteisöllisyyden voimalla. Mukana on yhdeksän järjestöä: Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Fida International, Pelastakaa Lapset, Plan International Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Suomen Lähetysseura, joiden kautta kerätyt varat päätyvät maailman lapsille. Lisäksi Yle tukee Nenäpäivää ohjelmatuotannollaan. Valtakunnallista Nenäpäivää vietetään tänä vuonna 9.11.

Nenäpäivään voi osallistua monella tavalla ja tämä minun tapani on se, että haastan teidät jokaisen siellä ruutujen toisella puolella neulovan lukijan tekemään omat Nenäsukat. Sen jälkeen myy sukkasi ja lahjoita sukkien myyntivoitto Nenäpäivälle – käytä joko tätä mun ohjetta tai keksi itse omasi. Lähde mukaan neulomaan hyvää! Sukkien ohje tulee tässä ja muista myös kuvata sukkasi Instagramiin ja lisäämällä hashtagit #nenäsukka ja #muitaihanianenäsukat. Lisää Nenäpäivän sukkahaasteesta löydät osoitteesta: nenäpäivä.fi/nenäsukat

Miettiessäni ensimmäisiä kertoja millaiset sukat teen, minulla oli edessäni kaunis kesäinen maisema. Istuin laiturilla ja katselin järvelle. Laiturille ei vielä paistanut aurinko, päivä oli vasta alkamaisillaan, oli lämmin ja helle tuloillaan. Varsinaiset villasukkakelit vielä kaukana edessäpäin. Heti suunnittelin alkuvaiheessa tiesin, että haluan sukkiin punaisia pallokerroksia, ehkä jopa tupsuja. Ne olisivat hauskat, jos syyspäivänä laittaisi jalkaansa lyhytvartiset kumpparit ja tupsut näkyisivät takana saappaan varren ylitse. Ruutukuvion ja piparireunan yhdistäminen on yksi suosikkikuvioistani, joten päätin yhdistää nämä kolme kivaa ideaa ja näin syntyivät Muitaihanianenäsukat. Täydelliset syksyn ja talven varpaiden lämmittäjät, joissa on muisto kesästä, nimittäin jos oikein tarkasti katsot, saatat nähdä sukissa jätskivohvelin ja hellepäivän sulattamaa, makoisaa jäätelöä sekä mansikoita.

Tarvikkeet Muita ihanian nenäsukkin: kolmosen sukkapuikot ja suunnilleen saman vahvuisia lankoja (esimerkiksi Novitan Nalle tai teeteen Pallas-sukkalanka ja Tundra-alpakkasukkalanka, joita on käytetty kuvan mallisukissa).

Tiheys: 10 cm= 28 krs ja  10 cm = 24 s

Mallisukan koko noin 37. Luo 63 silmukkaa kolmosen puikoille. Neulo joustinneuletta 10 krs, niin että neulot 1 o kiertäen ja 2 n. Joustimen jälkeen alkavat kuviokerrokset, jotka neulotaan mallikuvan mukaan. Tässä vaiheessa lisää 1 s, jotta kuviokerrokset onnistuvat, sillä kuvioiden leveydet ovat 4 ja 8 silmukkaa. Ensin piparireunaa, jonka jälkeen ruudukkoa ja lopuksi vielä toinen piparireunuskuvio. Kun kerroksia sukassa on yhteensä 37, siirrytään kantapään kimppuun.

Kantalappu neulotaan 1. ja 4. puikkojen silmukoilla eli 32 silmukalla. Neulo ensin 1. puikon silmukat vielä normaalisti ja vaihda sitten kantapään värinen lanka ja aloita vahvennettu neule kääntämällä työ kantalapun neulomista varten. Ensimmäinen silmukkaa nostetaan neulomatta ja sen jälkeen loput silmukat neulotaan nurin normaalisti. Seuraavalla kerroksella, kun työ on oikein päin, neulotaan *1 s neulomatta niin, että lanka jää nurjalle ja 1 s oikein*, toista tätä loppu kerros. Neulo 24 kerrosta, jonka jälkeen tehdään kavennukset kantapohjaan. Jatka kokoajan samaa vahvennettua neuletta. Neulo, kunnes jäljellä on 11 silmukkaa. Tee ylivetokavennus eli nosta 1 s ja neulo seuraava oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli. Käännä työ ja nosta ensimmäinen silmukka nelomatta, jonka jälkee niin kauan kunnes jäljellä on 11 silmukkaa ja neulo 2 nurin yhteen. Käännä jälleen työ ja neulo kunnes jäljellä on 10 silmukkaa ja tee taas ylivetokavennus. Jatka näitä nurjan ja oikein puolen kavennuksia niin, että reunasilmukat vähenevät kokonaan. Kantalapun jäljelle jääneiden silmukoiden kaveriksi nostetaan reunoilta uusia silmukoita kerrosten mukaan. Tämän jälkeen tehdään kiilakavennuksia 1. puikon lopussa neulomalla 2 silmukkaa oikein yhteen ja nelospuikon alussa ylivetokavennus. Tee kavennuksia kunnes silmukoita on kaikenkaikkiaan 56. Sen jälkeen aloita pikkuhiljaa kuviokerrokset. Mallisukissa okran värisiä kerroksia on seitsemän, jonka jälkeen tehdään piparikuvio ja sen jälkeen kaksi rivillistä punaisia Nenäpäivän nenäkerroksia. Näiden kerrosten jälkeen sukkaa kannattaa kokeilla ja katsoa sen mukaan milloin on aika aloittaa kärjen kavennukset. Riippuen jalan muodosta, mutta omalla kohdallani aika on oikea kun pikkuvarvas alkaa peittyä. Tee kärjen kavennukset niin, että 1. ja 3. puikon lopussa neulo kaksi oikein yhteen ja 2. ja 4. puikon alussa tee ylivetokavennus. Kun jälkellä on neljä silmukkaa, katkaise lanka ja vedä jäljellä olevien silmukoiden läpi. Lopuksi päättele lankojen päät, höyrytä sukat esimerkiksi silitysraudan höyrytoiminnolla tai kostuta ja pingota muotoonsa. Halutessasi tee hauska tupsu ja kiinnitä se sukanvarteen.

Nämä sukat voi neuloa omista lempiväreistä tai niihin voi käyttää sukkalankalaatikon jämäkerät ja antaa värien viedä. Tärkeintä sukkien neulomisessa on se, että neulominen on mukavaa. Aina ei oo niin justiinsa, itsekin huomasin juuri, kun katsoin kuvia, että määhän oon neulonut toiseen sukkaan 1o 2n -joustinneuleen sijaan 1o, 3n, mutta ei haittaa! Ihania neulomishetkiä!

LEVEÄT LAHKEET ON LEMPPARIT

Tänään koulun jälkeen tyttäreni ompeli itselleen housut. Hän rakastaa leveitä lahkeita ja kreisejä kuoseja. Osaa ompelukoneen perustoiminnot. Minä autoin kaavoituksessa ja kerroin missä järjestyksessä saumat kannattaa ommella. Löysin laatikosta juuri sopivan pätkän leveää vyötärökuminauhaa. Sitä sellaista 80-lukulaista, jossa on röyhelö toisessa reunassa. Sopii täydellisesti noihin. Kuvissa tyttö ja elämänsä ensimmäiset itse tekemänsä housut. Veikkaan, että eivät jää viimeisiksi. Taidetaan alkaa sopivien kankaiden metsästykseen. Tuntuu niin hassulta, sillä silloin kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen, sama tyttö oli vielä mun vatsassani. Nyt se näyttää ja tietysti onkin jo niin iso tyttö.

*Kangas saatu Lil Jo & Viljalta sekä pipo Metsolalta (ja tuunattu tupsulla omanlaisekseen)

 

 

IHANA JA SULOINEN FLOW FESTIVAL 2018 – MIELETÖN KAVERIKUVAKOOSTE KUKKASEPPELEINEEN

Kirjoitin edellisessä postauksessa, että tiskaan tiskit ennen ystävän saapumista ja laitan pedin valmiiksi. En mää tainnut tehdä kumpaakaan ihan kunnolla. Pahoitteluni siitä. En ehkä taitellut lakanoita patjan alle kauniisti ja tiskannut kaikkia astioita, mutta tiiättekö… Flow oli silti ihana. Tämä postaus kertoo siitä ja sisältää paljon kaverikuvia. Tekisi mieli kirjoittaa, että Flow yksi kesän parhaita juttuja, kuten onkin, mutta taidan kategorisoida niin monta kesäviikoloppua samalla tavalla, että syököhän sen sanominen niitä kaikkia, kun aina vaan hehkuttaa. No, sanon silti! Että on!

Joka vuosi Flowta tavallaan odottelee jo sieltä toukokuusta lähtien. Toivoisi kesän kulkevan hitaasti eteenpäin, ettei se ikinä loppuisi, mutta samaan aikaan kesän viimeinen viikonloppu tuntuu kutkuttavan suloiselta siellä jossain kaukana elokuussa. Nyt kun viikonlopusta on jo muutama päivä aikaa, ja lukujärjestykset ja syysarki on pikkuhiljaa valtaamassa kesän sulattamia aivoja, on niin mukava palata muutama päivä ajassa taaksepäin. Tervetuloa mukaan!

KUKKASEPPELEASUT

Tämän vuoden hauskin Flowhun liittyvä pukeutumisjuttu oli se hauska somessa kierrellyt kuva, jossa oli listattu asiat, joita festivaalivierailta saattaisi bongailla. Se oli hauska, vaikka mielestäni Flowssa ei sen kummemmin erityisen erikoisesti ole koskaan pukeuduttu, kuin missään muillakaan festareilla, vaan siellä on vain kauniita ihmisiä juuri heidän oloisissa asuissaan vähän kreisimmällä twistillä. No, itsekin olin vähän hädässä, että mitä sitä päällensä pistäis, kun en ehtinytkään ommella aikomaani persikanväristä lapsuuden lempiasuani aikuiskoossa. Alkoi vähän mietityttää kukkaseppeleetkin, kun olivat listattuna siihen listaan, että mitä jos kaikilla muillakin on! Emmää sitte halua. Mun asukriiseily on kuitenkin sellaista leppoisamman sorttista, että mää en edes kokeile asuja etukäteen. Tiedän sitten päälle pistäessäni, että onko se hyvä ja jos on niin sitten sillä mennään. Ihan hyvät asut löytyivät. Perjantaina päädyin kokopunaiseen asuun sortseja, paitaa ja takkia myöten ja päähän Arboin&Mainingin kreisi kukkaseppele, joka ei säästä hätkähdä tai ajankulusta kuihdu. Lauantaiaamuna tekaisin uuden seppeleen sen päiväisiin vaatteisiin sopivan. Kyllä, tekaisin. Laura köllötteli sohvalla ja samalla vähän juoruiltiin ja minä leikkelin paperikukkia ja pursottelin kuumaliimaa ja tsidim, seppele valmistui kuin itsestään! Sunnuntai oli niin kepeää ja rentoa kolmatta päivää jo, että melkein mitä vaan päälle ja lippis päähän ja menoksi. Kaikissa vaatteissa oli oikein mukava olla. 

KOHTAAMISIA

Hauska juttu sattui, kun oltiin lähdössä kohti aluetta lauantaina. Meidän kotipihalla oli muitakin ihmisiä matkalla festaroimaan, sellaisia naapureita tai heidän tuttaviaan, joita en tuntenut. Heistä yksi huikkasi jotain että: tykkään susta, sulla on ihana blogi! Kiitin ja tuli tosi hyvä mieli. Käveltiin siinä kuitenkin Lauran kanssa perätysten ja naureskeltiin, että kummallekkohan se sen meistä sanoi. Ehkäpä ja luultavasti meille kummallekin, tietysti. <3

Flown isoin fanimomentti oli, kun tapasin Muijavaaran Venla Vaattovaaran! Hän oli eilen vieraana Laura Frimanin ohjelmassa Radio Helsingissä ja siellä juttelivat just fanityttöydestä. Mää oon kyllä mieletön Muijavaara-fani, koko se projekti, johon hän taiteilee ihania muijia ja koko muija, ihan mahtava tyyppi. Ja meistä on nyt yhteiskuvakin! JEE! Kantsii ottaa instassa seurantaan, jos ette vielä seuraa. Ihan ihana muija!Muistatteko vielä, kun olimme kesäkuussa Bättre Folkissa Hailuodossa ja päädyttiin Hesarin tekemään juttuun? No, se on sellainen sanonta kuin, että ei festaria ilman haastattelua, jonka keksin just, koska tällä kertaa päädyin Riikan kanssa Yle Femin uutisiin (noin kohdassa 7:20). Nauratti, koska ihmisiä oli tuhansia ja just me satuttiin olemaan siinä. Terkkuja äidille, että teeveessä oltiin!Yksi hauska kohtaaminen sattui myös lauantai-iltana. Oli myöhä, ystävät oli kadotettu yhtä lukuunottamatta ja mentiin siinä vielä kurkkaamaan illan viimeiset tamppaukset Backyardille, kun vastaan tuli mies, joka pysäytti mut. Katsoin, että on vähän tutun näköinen, mutta etten tunne häntä. Selvisi, että hän oli mun kaikkien aikojen ensimmäinen Tinder-mätsi viiden vuoden takaa! Ei koskaan nähty, mutta jonka kanssa oli hauskat juttelut tuolloin, kun Tinderin pystyi selaamaan läpi noin kymmenessä minuutissa, koska siellä oli niin vähän tyyppejä. Huvitti hulluna tällainen hauska kohtaaminen ja näytin kuulema hyvältä edelleen, hehe. Vaikka senhän kyllä tiesin haha!

Kaiken tämän päälle se tärkein, että sain viettää koko viikonlopun maailman parhaimmassa ystäväseurassa. Ihanasti lällyillen rakkaan miehen kainalossa ja ystävien ympäröimänä. Meillä on ollut kavereiden kanssa useamman vuoden ajan alueella tapaamispaikka, jonne voi aina mennä jos eksyy tai ei tiedä mitä tekisi. Tai kun tekee mieli istua vaan alas ja syödä tai juoda taikka katsella ja kuunnella päälavan esiintyjiä, siitä näkee hyvin. On hauskaa, kun siihen tulee sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa ei ole sopinut mitään, että nähtäis, mutta he vaan muistavat (tai ovat lukeneet mun fb-päivityksen, jossa joka vuosi muistutan paikasta) paikan ja tulevat siihen siksi. Sijainti on ihan huippu, ei ehkä se kaikista eteerisin ja suloisin, mutta käytännöllinen, kiva ja leppoisa ja siinä kyllä kohtaa ihmisiä ja voi hyvin seurata ohikulkevia. Flowssa kyllä parasta ovat ihmiset, tutut ja tuntemattomat ja ne kaikista itselle rakkaimmat ystävät. Riikka niin hyvin sanoi tv-haastattelussa, että joskus Flow on vuoden ainoa tapahtuma, jossa joitain ihmisiä näkee. Eli vähintäänkin melko tärkeä, sanoisin! Sunnuntaiaamuna tuntui entistäkin enemmän sille, että pitää muistaa aina (tai edes välillä) sanoa niille ihanille ja rakkaille se, että kuinka tärkeitä ovat, koska kaikki voi loppua ihan yllättäen.Tämä kuva on otettu tapaamispaikalta, ihan jos pikkuisen siirtäisi tuota puuta, niin takana laulaa luikuttelisi Lykke Li. <3
MUSIIKKI

En tehnyt etukäteen mitään tarkempaa aikataulua, mitä artisteja haluan ja aion nähdä. Merkkasin kyllä Flown äppiin kyllä ne mitkä kiinnostivat, mutta en sen kummemmin miettinyt saatika tehnyt jotain suunnitelmaa, että minne ja milloin. Siksi ehkä kävikin niin, että ilahduin niin paljon ystävien näkemisestä että seura meni aina keikkojen edelle. Missasin muutama mitkä olis olleet kivat nähdä. Ei mahduttu Kamasi Washingtoniin muuten kuin jonottamaan liikkumattomaan jonoon ja Moses Sumney kuunneltiin Balloon Stagen ulkopuolella muikkuannoksia syöden. Bonobo meni, kun menin ystävää vastaan portille ja tajusin sen vasta, kun oli liian myöhäistä. Mutta ne mitkä ilahduttivat ja joiden keikoilla kävin, olin ja tanssin ja jotka ovat erityisen maininnan ovat ansainneet, tulevat tässä: Peu (mahtavaa!), D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. (ihan M I E L E T Ö N, vitsit mitä muijia!!), Anna Puu (tykkäsin kaikesta kimaltavaisuudesta ja siitä ylipäätään, että hänellä siellä keikka Flowssa oli), ALMA tietysti ja Lykke Li, FEVER RAY (!!!) ja yllärinä myös Kendrik Lamar, koska onhan se maagista, kun kaikki festivaalivieraat hurmioituvat jostain ja itsekin venyttää kotiinlähtöä artistin takia, jonka biisejä en osaisi nimetä yhtäkään!

TUNNELMA

Onhan se aina yhtä maaginen ja ihana, joka vuosi. Aina on ne uudet jutut ja silti paljon tuttua ja turvallista, sellaista siis, että tietää, että silmä lepää. Se hetki, kun elokuun ilta alkaa kääntyä valosta pimeyteen ja valot alkavat loistaa upeammin ja upeammin. Minne vain menee, näyttää kaikki niin kauniille. Ilman ihmisiäkin näyttäisi, mutta ihmisten kanssa miljoona kertaa hienommalle. Tähän paljon sydämiä, vähintäänkin yhtä paljon kuin sinne yhden talon seinälle oli heijastettu!

KOHTA SATAA

Sää kiinnostaa aina. Minuakin, vaikka en ihan hirveästi siitä stressaakaan eikä mua juuri koskaan haittaa sade tai erikoiset säätilat, mutta silti aurinkoinen ja lämmin voittaa aina sateen ja kylmyyden. Sää oli siis ihan ok perjantain ja lauantain, mutta vielä lauantaina säätiedote lupasi sunnuntaiksi sadetta 99% varmuudella. Arvakaapas mitä mää silloin päätin ja hoin kaikille sääpohtijoille: päätin uskoa siihen yhteen prosenttiin, siihen, että ei sada! No, satoiko sunnuntaina juuri yhtään siellä missä minä olin? No ei! Komiat ukkosjyrinät kuului päivällä, kun vielä makoilin kotona peiton alla, mutta vain muutaman hassun sadepisaran näin ripsivän. Ihanaa ajatella, että mun yhden prosentin uskomuksen takia ei satanutkaan, hehe. Tästä päästään aasinsiltana siihen, että pohdittiin viikonloppuna myös sitä, että jos Flowssa on noin 60 000 kävijää (en tiedä lukuja, mutta tää oli olettamus) viikonlopun aikana, niin sehän on noin yksi prosentti suomalaisista. Se on aika monta ihmisitä nauttimassa visuaalisesta ilotulituksesta ja hyvästä musiikista ja aivan mahtavasta ruuasta, ihmisistä ja kauneudesta. Oli ihanaa olla osa sitä. Kiitos Flow Festival – ensi vuoteen!Lopuksi vielä asioita, joita mietin tätä tekstiä kirjoittaessa:

  • Jos jotakuta kiinnostaa mun edellisvuosien festarikukkaseppeleet, niin niihin löytyy tutoriaali täältä.
  • Jos joku tarvitsee tulostettavan, muitaihaniamaisen lukujärjestyksen arkeaan järjestelemään, niin se saa täältä.
  • Jos tämän verran Flowta ei riittänyt, vuoden 2017 postaus on olemassa myös!
  • Älä unohda hehkuttaa Shelterin muikkuannosta ja possuannosta, olivat parasta festariruokaa IKINÄ!
  • Jos luulet, että osa meistä on raskaana, kun vatsat pullottavat, niin ei, ei olla kukaan, meillä on vaan tarvittaessa pullistuvat vatsat.
  • Muistutuksena minulle: kerro kaikille kuvissa olleille, että ovat tärkeitä, ihania ja rakkaita!

Kuvausavusta kiitos rakas helluni ja Pinja. <3

KESÄ ESKARIN JA EKALUOKAN VÄLISSÄ, SILLOIN VOI VAIKKA OMMELLA

Hui. Ihan pian meillä on jo toinen koululainen. Siis todella iso hui! Eskarivuosi paketoitiin jo aikoja sitten ja tämä kesäkin on mennyt niin vauhdilla. Mulla oli keväällä vähän jopa kauhistunut olo, että iski kauhu ja hätä siitä, että olenkohan ehtinyt olla juuri sellainen äiti tai antaa juuri niitä asioita tulevaa kouluaikaa varten, mitä pikkuiseni olisi tarvinnut. Luultavasti thään liittyy kaikki sekin, että jo toinen lapsi menee kouluun. Tämä ei ole sellainen samalla tavalla odotettu etappi kuin esikoisen kanssa, vaan enemmän sellainen, että hemmetti nyt jo! No, aivan varmasti olen riittävästi kaikkea. Parhaani olen tehnyt ja rakastanut ja rutistanut sydämeni pohjasta aina ja paljon. Tunteita on riittäänyt puolin ja toisin varmasti riittävästi. Silti, äitiä jännittää ja kovasti!

Mikä siinä onkin, että kun joku aikakausi loppuu ja uusi alkaa, sitä päätyy miettimään niitä asioita, joita ei tehnyt? Miksi mulle tuli ensimmäisenä mieleen se, että en ehtinyt opettaa laskettelemaan ennen kouluikää, eikä ikinä käyty kaksin pidemmällä matkalla, ei hemmetti soikoon edes Tampereella, vaikka niinkin muka aioin tehdä. Hirvittävä riittämättömyyden tunne äitinä. Miksen voisi tuntea pelkästään olleeni riittävä, antaneeni paljon rakkautta, huolenpitoa, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea läheisyyttä ja yhdessä olemista ja tekemistä. Ennen kouluikää hänellä on kuitenkin ollut lastenhuoneen kaapissa kangaslaatikko, joka noin kerran, pari kuussa leviää lastenhuoneen lattialle (miksi muuten siitäkin olen aina enemmän hermostuksissani kun se “sotkee” sen lattian enkä iloissani, koska minä jos joku tiedän sen kuinka ihanaa ne kankaat on siihen levittää ja haaveilla ja fiilistellä mitä seuraavaksi tekisi). Niistä kankaista hän leikkelee erilaisia asioita, pikkutyypeille minipeittoja, jotain hauskoja hahmoja, joita sitten liimailee paperille tai ihan vaikka oikean tyynyn.

Viime viikolla hän tuli luokseni ja pyysi saada neulaa ja lankaa. Ehdotin, joskos ompelisikin ompelukoneella. Se joo-huudahdus oli ennemminkin riemunkiljahdus ja niin hän hetken päästä jo istui mun sylissä koneen ääressä ja ommella hurruutti. Ihaninta siinä oli se, että hän halusi omemlla mun sylissä ja toiseksi ihaninta se, mitä hän sai aikaan ja sekin ihan superihanaa! Pehmoinen tyyny, ihan itse suunnittelemana ja itse ommeltuna. Mustat pilkut ovat silmät ja punaset posket. Voiko seitsenvuotiaan elämässä olla leppoisampaa ja hurmaavampaa hetkeä kuin se, kun saa köllötellä mökillä nurmikolla viltillä ja lueskella akuskeja ja vähän katsella välillä puhelinta. No ei juurikaan! Paitsi ehkä tuohon lisäksi uimatauko ja muutaman tunnin hyppelyt laturilta veteen. Ihanin kesä eskarin ja ekaluokan välissä, myrskyisä ja aurinkoisen suloinen, pienen ja vähän isomman välissä. <3

Vielä muuten yks loistava DIY-vinkki tähän loppuun. Tai oikeastaan kaksi! Pojalla on kuvissa päällään helteeseen tuunatut kesävaatteet. Me ei olla ehditty kivijalkakaupoille koko kesänä, koska lapset eivät ole erityisen innokkaita ostoksilla kävijöitä enkä kyllä minäkään näillä keleillä. Siispä poika sai valita yhden lempiteepaidoistaan, josta leikattiin hihat ja saatiin hihaton paita. Melkoinen TSADAA! Jalassaan hänellä on pikkuveljen sortsit, jotka muokattiin pitkistä housuista lyhyiksi samalla tekniikalla. Niihin tosin ei ommeltu edes lahkeensuihin mitään, vaan satasenttiselle pojalle lahkeet ainoastaan käännetään, isoveli voi pitää pyöräilysortsihenkisesti ihan noin vaan.

Ihanaa helleviikonloppua teille sinne ruutujen taakse! <3