Tietoa mainostajalle ›

TULPPAANIKIMPPU JA IHANA TYTTÖ JÄTTINEULEESSA

Kaupallinen yhteistyö: Kauniisti kotimainen ja Suomen Blogimedia

Olen tykännyt kukista aina, pikkutyttönä pidin mummulan leikkimökin ovella kukkakauppaa, jossa sidoin kimppuja niistä ehkä viidestä niittykukkalajikkeesta, saniaisista ja heinistä, joita pihapiiristä löytyi. Neljännellä luokalla ompelin itselleni elämäni ensimmäiset housut käsityöntunnilla. Vaaleanpunaiset, leveälahkeiset housut, joissa oli ruusukankainen vyötärönauha. Pidin niitä housuja niin kauan, kun ne eivät enää vyötäröltä kertakaikkiaan menneet päälle. Ollessani viisitoistavuotias, mulla luki kalenterin kannessa, että eivätkös ne, jotka kukkia kantaa, ole sellaisia rauhaa rakastavia. Isäni osti mulle rippikesänä vanhan sinisen Poni-pyörän, jonka yhdessä maalasimme puna-valkoiseksi ja aurinkoisena kesäpäivänä istahdin kerrostalomme pihaan pienoinmallimaalien kanssa ja kukitin pyörän punaiset osat.

Minulla on hauska muisto siitä, kun olin 19-vuotias. Muistan, kun istuin silloisen poikaystäväni vanhempien luona vakiopaikallani vanhan antiikkipöydän ääressä olohuoneessa ja luin sisustuslehdestä naisesta, joka kertoi, että hänellä on aina leikkokukkia kotonaan. Ihailin häntä. Toisinaan, kun tämä muisto tulee mieleen, muistan myös miltä se tuoli tuntui istua, jolla olin. Halusin, että minullakin olisi aina tuoreita kukkia. Kolmekymmentäkaksi täytettyäni lupasin itselleni, että saan ostaa kukkia aina, kun siltä tuntuu. Olen melko hyvin pitänyt lupauksen.

Toisinaan kukkia on tuonut myös lähetti (kerran niin mystisesti, etten oikeastaan vieläkään tiedä keneltä ne olivat!), joskus työpaikalle on ruokatunnin aikana ilmestynyt kukkapuska ja kerran sain jättimäisen hääkimpun asiakkaalta ollessani sisustusliikkeessä töissä, hääpari oli lähdössä juhlimaan ja halusivat luopua kimpustaan! Voinette siis arvata, että olin hyvin hyvin innoissani tästä tulppaani-yhteistyöstä Kauniisti kotimaisen kanssa.

Nämä tulppaanit kasvatetaan Suomessa. Olisi se leikkimökissä leikkinyt pikku-Tiina ollut onnessaan siellä Pärjänsuon mummulassa, jos olisi tällaisia kaunokaisia saanut leikkikauppaansa. Tai jos teini-Tiina olisi päässyt kesätöihin puutarhalle, aivan kuten tosi moni suomalainen on työuransa sieltä aloittanut. Neljääkymmentä lähenevä Tiina oli sen sijaan oikein onnellinen, kun kotonansa kasasi keväisen, raikkaan, rönsyilevän, värikkään ja suloisen tulppaanikimpun. Värikkäät ja stylet tulppaanit eivät välttämättä mitään lisäkasveja kaverikseen tarvitse, mutta toisaalta kimppu sai leikkisän ja spesiaalin tuulahduksen, kun sekaan laittoi eukalyptusta, pari harsokukan vartta ja keväänvihreää.

Valitsin kaupasta kaksi kimppua tulppaaneita, ihan perusmarketin kukkanurkkauksesta. Tykkään, kun värivaihtoehtoja ja lajikkeitakin on tavallisissakin kaupoissa useampia. Tiesittekös, että tammi-helmikuussa kaikkein myydyin leikkokukka Suomessa on juurikin tulppaani? Mää en tiennyt ennenkuin luin leikkokukkien kuningattaren omalta infosivulta. Sieltä löytyy paljon muutakin tietoa. Sain varmistuksen myös sille, että tuollaisen naapurikimpun, kuten tekemääni kimppua kutsun (siitä lisää myöhemmin), kokoaminen onnistuu aivan hyvin. Ettei siis tarvitse heti huolestua siitä, että kukkien varret eivät ole kosteassa kuljetuksen aikana. Sen kuljetuksen, kun kimppu kasaamisen jälkeen viedään saajalleen. 

Sain lumisiin tulppaanikuvauksiin mannekiinikseni maailman parhaimman tytön. Tuon, joka soittaa mulle joka päivä koulun jälkeen ja kertoo mitä miettii. Äiti, meen nyt kaverille, tuun sitten kotiin, kun ollaan katsottu leffa tai että äiti, mulla on ikävä sua, askarreltaisko tänään jotain yhdessä tai että äiti, okei, voin tulla kotiin ja makoilla lumihangessa tulppaanikimppu kainalossa… ai siis teit jonkun videonki? okei, joo, hehee, hauskaa, tuun pian… Heh, oot maailman paras äiti ku oot just tuollanen! Nähdään kohta!

Ja niin se tuli koulusta ja puki päälleen paljon pehmeää vaaleanpunaista ja humpsahti makoilemaan ihanalle pakkasluminiitylle. Sain kehut kauniista kimpusta ja sovittiin, että voisin tehdä ystävänpäivänä kimput ihanille naapurinnaisille ja hän toimittaisi ne perille. Siitä naapurikimpun nimi. Tällaisissa tulppaanikimpputunnelmissa toivottelen teille nyt tosi ihanaa viikonloppua! <3Lisää tulppaani-inspiraatiota löydät myös täältä: Musta ovi / Alexa Dagmar / Valkoinen Harmaja 

SEISKALUOKAN VILLASUKAT UUDELLEEN NEULOTTUNA?

Olen varmasti maininnut täällä useammankin kerran villasukista, jotka neuloin seiskaluokalla. Kuinka katsoin alakerran Mintun luona Kauniita ja rohkeita ja neuloin pitkiä kirjoneulevarsia viininpunaisella, metsänvihreällä ja tummansinisellä. Just niinku 90-luvun puolivälin paikkeilla oli muodikasta. No, ne sukathan ovat mulla edelleen! Ehjinä! Viimeksi toissapäivänä hipsin ne jalassa täällä kotosalla. Mitäs sanoisitte, jos neulottaisiin sukat yhdessä, yhteisneulontana tässä helmi-maaliskuussa?

Vähän jo aloittelin, todetakseni, että mun käsiala lienee löysempi kuin teinityttönä. Alkuperäiset sukat on neulottu Novitan 7veljeksestä, mutta nyt tapojeni mukaan harhauduin muihin mankoihin jo tuossa toisen värin kohdalla. Kuutisen väriä lankaa ja kolmos-nelosen sukkapuikot ja paluu seiskaluokkalaisen Tiinan villasukkakuvioiden pariin, mites ois?

Palaamme tähän myöhemmin, nyt toivotan teille ihanaa ja leppoisaa viikonloppua!

BANAANEJA JA KUKKIA MUN TYYNYISSÄ

Kerroinkin jo aiemmin uusista tyynyistä. Ihan lyhyessä ajassa olen tehnyt huomion, että nämä mintunvihreät muhkeudet ovat kaikkien mieleen. Ne ovat jämäkät ja superpehmoiset, niin ihmekös tuo. Olen löytänyt tyynyjä useammankin nukkujan pään alta aamuisin ja itse tarvitsen kyljelläni nukkuessani tyynyn jota halia, niin tää on kyllä aivan paras, jos on sattunut niin käymään, että se on mun viereeni jäänyt nukkumaan mennessä.

Oli ihan älyttömän hauskaa pitkästä aikaa tehdä ihan tuollaista perusompelutyötä, jossa sai vaan leikellä kankaalta muotoja ja aplikoida niitä suunnittelematta paikoilleen. Nukkuva banaani on mun lempparini. Oon varmaan kysellyt ennenkin, mutta muistatteko, tai onko siellä joitain muitakin keiden mielestä 90-luvun yksi parhaimpia tuoksuja oli Body shopin banaanisamppoo? Se oli huumaava! Mulla tulee se tuoksumuisto mieleen, kun katson näitä tyynyjä. Banskujen varalle mulla on muitakin ideoita, pitää joku päivä ottaa kone esille ja antaa hurruutella vaan. Sitä tiedä mitä kaikkea saisi aikaan!

Tyynyjen alla on kirjasta tuttu Ruun automatto-tilkkupeitto. Se on yks mun suosikkejani. Pastellinen, söpö ihanuus, joka käy leikkialustasta tai sopisi aivan hyvin myös päiväpeitoksi. Aivan pakko ottaa se kesällä piknik-viltiksi myös!

Olen saanut melkoisen tiukkaa palautetta pojilta, että siinä on ihan liian vähän teitä… Minä kun ajattelin, että se on sellaista seutua, jolla ei oo paljon liikennettä, niin sivuteitäkään ei tarvitsisi niin paljoa, mutta varsinkin kolmivuotias autopoika on eri mieltä. Ääh. No, äkkiäkös sitä sinne hurauttais muutaman lisätien, jos oikein pahaksi äityy tilanne. Usein rakennamme junarataleikit automaton päälle, niin maisemiin saa jätskikiskan, sirkuksen, vuoriston, monimuotoisia runsaspuisia metsiä, nurkka-auringonkin ja silloin ei tiettömyyskään haittaa.  

Upea, ylellinen, täydellinen ja hurmaava samettisohvakin on kotiutunut meille jo niin hyvin, että alle on pesiytytynyt likaisia sukkia. Leppoisaa loppuviikonloppua kaikille, antakaa sukkien olla, ne ehtii kyllä! <3

MUITA IHANIA – LEMPEÄ JA HULVATON KÄSITYÖKIRJA ON TÄÄLLÄ

Siitä hetkestä tuntuu olevan ikuisuus, kun Henna-Kaisa ja Johanna kävivät luonani haastattelemassa mua Mummoillen-kirjaansa. No, ikuisuushan siitä melkein onkin. Silloin oli eka kerta, kun tapasin heidät. Mulla oli silloin valtava raskausvatsa ja nyt se silloin vatsassa ollut tyyppi tuossa just tokaisi, että ”äiti, sinä olet mahtava!”. Vähänkö tuli hyvä mieli siitä kommentista. Siskonsa oli hetkeä aiemmin tullut halaamaan ja isoveljensä vieressä ihasteli kuvaansa uunituoreen kirjani sivuilla. Sen kirjan, jonka tein yhdessä Henna-Kaisan ja Johannan kanssa.

Niin, nyt se on sitten käsissä hypisteltävä kirja! Ihan oikeasti olemassa eikä vaan puolivalmiita sivuja, neuleita, ompelutöitä, kaavakuvia, skannattavia vesiväritekstejä ja valokuvia tietokoneen näytöllä. Lapin reissustakin on jo aikaa ja viime kesän kiireiset päivät kirjan pauloissa ovat jo haihtuneet. Eräänkin ”helteisen” kesäpäivän istuin kääriytyneenä kaikkiin kirjan sivuilla näkyviin villavaatteisiin/asusteisiin/viltteihin tuossa meidän sisäpihallamme. Olin aurinkovarjon alla ja koska istuin siinä niin kauan läpikäymässä kuvia ja muita kirjan juttuja, että alkoi palellakin ja villavaatteille tuli tarve. Naapurit saivat ainakin naureskeltavaa höpsähtäneestä äidistä, joka istui pihalla 10 tuntia putkeen. Ihan älyttömän hauska muisto se!

En tiedä osaatteko arvata, kuinka mua jännitti, kun kävelin postiin hakemaan kirjoja. Kuuntelin musiikkia ja kädet ihan tärisivät. En nähnyt vastaan tullutta tuttuakaan, kun ajatukset harhailivat aivan muualla. Postivirkailijalle kerroin, ettei oo koskaan jännittänyt paketin hakeminen yhtä paljon. Kotona fiilistelin hetken ennenkuin edes avasin paketin. Oli niiiiiin jännittävää kohdata se kauan haaveiltu ja kovalla uurastuksella tehty opus. Nyt olen jo vähän uskaltautunut tutkailemaan kirjaa tarkemmin.

Ei turhaan sanota, että kirjan tekemisessä on vaiheita samalla tavalla kuin lapsen teossa. Kyllä se melkoinen teko- ja odotusvaihe oli…. mutta toisaalta, ehkä kuvailisin sitten loppuvaiheita kuin juhlimista. Mieletön nousuhumala, kun kirja on saatu omista käsistä seuraavalle, vähän siinä vielä taittohässäkkää, mutta se nyt menee kun se humala on niin hyvä. Bileiden parhaassa vaiheessa itse voi kömpiä nukkumaan, vaikka mieli tekisi vielä vähän bailata ja taittaja saa tehdä rauhassa omat viimeistelynsä. Aamulla herätessä krapula ja pohdintaa siitä, tuliko puhuttua sivu suun, lausuttua vähän liian syvällisiä totuuksia, oliko ilta hyvä, muistanhan nyt varmasti kaiken mitä tapahtui. Oliko se ja se nyt just se oikein sanavalinta. Olo, että ääh, en halua kuulla siitä mitään – oli kivaa ja se on hyvä juttu se! Aamun tokkuran hälvettyä illan huippukohdat nousevat mieleen ja sitä on että ei pirskatti, vitsit, että olikin hauskaa.

Kirjassa on tuttuja töitä täältä blogista, pitkään kyseltyjä klassikko-ohjeita ja aivan uusia juttuja. Mielestäni kaikesta tunnistaa kyllä, että Muita ihaniassa ollaan. Ajattelin, että esittelen teille kirjan ihanuuksia pikkuhiljaa tässä kevään edetessä. Ja toivon, että kerrotte mitä mieltä olette kirjasta, tykkäättekö siitä vai onko se ihan mälsä? Ainakin minä ja Henna-Kaisa ja Johanna ollaan kirjasta onnessamme ja valmistujaisskumpat odottavat!

Kirja on tilattavissa maaliskuuhun saakka yksinoikeudella Adlibriksestä, tilaamaan pääset tästä. Kirjaa ja sen käänteitä voi seurata myös erikseen Facebookissa ja Instagramissa ja tietysti täällä blogissa ja Muita ihanian instassa kerron. <3

Kiitos Henna-Kaisa, Johanna, Miela-Ruusa, Runo, Ruupertti, äiti ja mummut ja Emmi ja pikkuveljet, naapurinnaiset miehineen ja lapsineen, ystävät, Ylva ja Sigrid, Oulun Norssin ja Pikisaaren opettajat 80-, 90- ja 2000-luvulta, blogini lukijat ja neuloja-apulaiseni ja Gummerus, Eurokangas, Adlibris sekä kaikki te muut jotka ehkä unohdan mainita! <3

22 /// JOULUTOSSUT VUODEN JOKAISELLE PÄIVÄLLE

Tänään luukusta paljastuu viime hetken joululahjaidea. Aamutossut ihan kenelle vain, jotka jalassa voi kuljeskella ympäri vuoden. Löysin nämä ihanat tossut Mujin Pop up -kaupasta Torikortteleista. Tein tupsuja, tällä kertaa monivärisiä, pastellisia, jotka ompelin muutalla pistolla kiinni tossuun ja pursotin vielä tupsuun alle vähän tekstiililiimaa lisäkiinnikkeeksi. Sellaiseksi varmuuden varaksi. 

Ps. Kauniste-arvonnan voittajaksi onnetar arpoi Anne B:n joulun lempparipaikkakommentillaan ”Kotona sohvalla peiton alla. :)”.

15 /// OMMELLA HURAUTA ITELLES JOULUTYYNY

Tänään joulukalenterista pullahtaa pehmoinen joulutyyny. Tässäkin, kuten aika monissa tekemissäni jutuissa on tarina, miten tyynystä tuli juuri tuollainen. Suunnittelin ensin, että teen ehkä tontun tai pelkän tonttulakin muodon ja sellaisen, että ei haittaa, vaikka se unohtuisi näkyville pidemmäksikin aikaa.

Mulla ei ole varsinaista työhuonetta. Teen töitä kaikkialla kotona. Lähinnä olohuoneen lattialla ja keittiönpöydän ääressä. Kankaita säilytän muovilaatikoissa keittiön oven takana piilossa. Useinkaan en jaksa etsiä kankaista kaikkia tutkimalla sitä juuri siihen kyseiseen työhön sopivaa, vaan katson laatikoiden ja pinojen (koska toki pinoja on laatikoiden päällä) päällimäiset ja ideoin niistä. Niin tein nytkin. Joskus saatan vilkaista nauhapurkkiin ja napata sieltä jotain mukaan tai hyödyntää jotain kierrätettyä. Onnekseni mun kankaat ovat melkolailla kaikki yhteensopivia keskenään eli tavallaan tässä ei ole minkäänsortin ongelmaa, on helppoa yhdistellä kaikkea. Tyynyyn valitsin harmaan collegekankaan jämät, ihanaa kultapilkullista vaaleanpunaista puuvillaa ja nappasin vanhan kirjontatyöni vielä ekstraksi, joskos siitä keksisin jotain.

Tyynyn piparireunaisiin kkunoihin syntyi syvempi tarina. Luin nimittäin Pesojoonaksen postauksen, jossa hän kirjoitti, että ”Positiivisuus ei ole aina sitä miltä se ulospäin näyttää. Jokaisen hymyn takaa löytyy aina tarina: tarina, jolla voi olla kova hinta. Positiivisuus on pieniä tekoja, eleitä, kohtaamisia, tunteita. Se on uteliaisuutta nähdä asioita eri kulmista.” ja tajusin, että juuri sellainen viesti on myös noilla tyynyyn tekemilläni ikkunoilla. Ne on leikattu vanhasta aikoinaan kirjailemastani kirjontatyöstä, yhdestä tärkeimmästä voimalauseilusta. Laita valot päälle, pyyhi kyyneleet ja jatka matkaa. Sanoista, jotka poliisisetä sanoi joskus 2000-luvun alussa ystävälleni, joka oli ajanut autolla pitkin Hämeenpuistoa. Poliisi pysäytti hänet ja sanoi nämä sanat, kun ystävä oli istunut kuskin paikalla itkuun purskahtaneena. Ja tuohon ikkunoiksi leikeltyinä, nehän ovat juuri sellainen viesti, josta Joonas postauksessaan kirjoitti.

Ikinä ei voida tietää tarkalleen, mitä asioita kenenkin ikkunan takana tai mielessä milloinkin on. Joulun aikaan tämä tuntuu vielä enemmän ja isolta asialta, koska joulu on aikaa johon ladataan tunteita ja odotuksia. Sitä toivoisi, että kaikilla olisi asiat aivan hyvin ja hyvä olla, mutta eihän se niin ole. Ja ettei kukaan tuomitsisi tai olettaisi tietävänsä toisesta oikeastaan mitään, ihan vain olettamalla. Tai että sen hymyn tai blogiin ommellun tyynyn pellavakankaisen ikkunan takana voi olla vaikka minkälainen moniulotteinen tarina ja elämä.

Tuon tavallaan tuosta vaan ommellun jouluisan tyynyn tarkoituksesta tulikin syvempi. Aivan hyvä niin. Ihana, että siinä kävi niin. Syvällinen joulutyyny, takanaan tärkeä tarina. <3

13 /// HALUAISITKO SULOISEN JOULUNEULEEN? TEE SE ITSE!

Tuntuu, että tänä vuonna kaupat ovat pullahtaneet täyteen erilaisia hassunhauskoja jouluneuleita. Kreisejä, pikkutuhmia, järjettömiä, itsestäänselviä kliseitä, superglitteröityjä ja megaövereitä collegeita ja villapaitoja. Ne ovat monet kivoja ja sellaisia hauskoja, että voisin itsekin pukea päälleni. Oon pukeutujana kaikesta mustuudesta huolimatta aika leppoisa ja tykkään revitelläkin (joskus, kai?).

Joulupaidan hankkiminen silti on jäänyt joka kerta siihen pisteeseen, että pidän kädessäni paitaa ja saatan olla jo matkalla kassalle, kunnes mietin ostamiseeni liittyvän kysymyksen: tarvitsenko tätä oikeasti, onko tämä pelkästään ihankiva, tulenko onnelliseksi jo pelkästään siitä, että tein juuri ostopäätöksen, mutta jätän silti asian ostamatta? Siispä jouluneuleet ovat jääneet kauppaan ja minä olen tullut kotiin tyhjin käsin. Kunnes…

…keksin, että miksipä en hankkisi tai tuunaisi itse paitaa jouluneuleeksi ja vielä vaikkapa sellaiseksi, jota voin käyttää vielä tammi-helmi-maaliskuussa tai vaikka juhannuksena?

Ostin melko yksinkertaisen harmaan neuleen ja istahdin teeveen ääreen. Laitoin SuomiLOVEn päälle, tirauttelin muutamat itkut (ohjelmasta johtuen), kiepsuttelin tupsuja (Pinjan tupsuinnostus iski kunnolla!). Mallailin tupsuja neuleeseen ja totesin, että pirskatti vieköön, tästähän taitaa tulla ihan tosi hieno! Ajattelin ensin, että tupsut olisivat enemmän perinteisiä joulun värejä, mutta kun lankakori antoi käteeni seesteisiä ja murrettuja lankakeriä, päätin, että tehdään sitten sellainen. Tein paitaa varten 17 pientä tupsua usean eri vahvuuden ja värisestä langasta. Mallailin tupsut suunnilleen tasavälein paitaan ja ompelin ne kiinni. Aika ihana siitä tuli vai mitäs sanoo muitaihanian lukijaraati?
Kuvat 2 ja 4: Lähiömutsin Hanne ja kuva 5: Mustan oven Marja <3 

///

Niin ja melkein unohtui! Eilisen päivän joulukalenteriluukussa on Pinjan upea, näyttävä, vihreä kranssi ulko-oveen. 

 

 

 

 

10 /// TONTTULAKIT

Yksi jouluperinne meille on syntynyt tässä vuosien saatossa lasten kanssa. Joka vuosi teen ainakin jollekin lapsista uuden tonttulakin. Syy on olllut useimmiten se, että lapsen pää on kasvanut ja edellisvuotinen lakki on ollut liian pieni tai sitten vaan on ollu kiva saada uudet ja sen hetkisen fiiliksen mukaiset lakit jouluun.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tyttäreni ompeli itse oman lakkinsa. Kyselin siinä, että olettehan koulussa jo ajaneet ompelukoneajokortin… Eivät olleet! Olin hämmästynyt, koska muistan itse omasta lapsuudestani kuinka se oli jollain tavalla tärkeä ja iso juttu, kun sitten sai ja osasi muka ommella sillä koneella. No mutta, äitinsä pisti sitten tyttärensä ajotuntiopintoihin. Voi kuulkaa, siinä nauru raikasi kun pelleiltiin ja hän ompeli ja suoritti korttiaan. Mun piti alunperin tehdä joku hieno plakaatti upeasta suorituksesta, mutta ehkä sen aika on myöhemmin, kun tämä vitsailu saa jatkoa. Tämä tonttulakkiajotunti oli ainakin erittäin hyvin onnistunut, onhan hän toki ompelukonetta ennen käyttänyt ja osaa homman.

Tytär lisäsi nakkikangaslakkiinsa (kangasta jäi juuri sopivasti mekosta tonttulakin verran ja en yllättynyt kangasvalinnastaan) silitettäviä leikkaamiaan kuvioita. Hodari kultaisine sinappeineen tonttulakissa, just best!

Poikien lakit tein tällä kertaa kuminauhakiristyksellä, eli ovat vähän reiluhkot muuten, mutta päänympäryksen mukaan mitattu kuminauha pitää lakin oikeassa kohdassa päätä. Ihan perustonttulakit hauskasta kuusi-vuori-neulovarillipää-kankaasta punaisllla tupsuilla. Ihan hauskat lakit, joista käyttäjät tykkäävät.

PInjacoladassa Pinjan tonttulakki, joka on ihana!

7 /// KIMALTAVAISET JOULUKUUSENKORISTEET

Mulla on ollut joulukuusi lähes jokaisena jouluna siitä lähtien, kun muutin omaan kotiin 18 vuotta sitten. Koristeitakin on sieltä saakka kerääntynyt ja joka vuosi joitain uusia tullut matkaan mukaan. Usein mietin, että kuusesta tulisi yksivärinen jotain jouluna, mutta ehkäpä mun tehtävä on vain ihailla muiden seesteisiä kuusia ja antaa lasten ripustaa kuuseen kaikki meidän koristeet haluamallaan tavalla. Tämän vuoden uusimmat koristeet tein itse ja niistä tuli ihanat, eikös?

Tarvitset pahvisia joulukuusenkoristeita (nämä löytyivät Sinellistä), akryylimaaleja (käytin persikkaa, johon sekoitin seuraavaksi oliivinvihreää, josta tuli vihertevää harmaahkoa väriä, josta otin tilkkasen ja sekoitin siihen valkoista ja sain harmahtavan valkoisen), erikeepperiä (ja pensseli liiman levitykseen), glittereitä (kultainen glitterputkilo, jonka löysin kaapistani, oli ostettu lukioaikoina vuosien 1996-1999 välillä, ihan yhtä hillottua kimalletta ei tarvitse olla, tuoreempikin kelpaa!). Maalaa ensin haluamasi kohdat koristeista. Anna kuivua välissä tai maalaa vain joka toisia, jotteivät maalit sekoitu rajakohdista. Sivele liimaa glitteriä varten ja ripottele päälle kimalteet. Koristeet ovat erittäin helpot ja hauskat tehdä!

Maanantaimallin arvonnan voittajakin on selvillä. Arvontakone osui Instagramissa osallistuneen mariasaippa-nimimerkin kohdalle! Onnea voittajalle ja superkiitos kaikille teille sadoille osallistujille. <3

 

NELOSLUOKKALAISEN ITSENÄISYYSPÄIVÄN TANSSIAISASU

Viime viikon tanssiaispäivää oli odotettu monta vuotta. Nelosluokkalaisten tanssiaiset Itsenäisyyspäivän aikaan Finlandia-talossa itse pormestarin kutsumana. Useana vuonna satuin hakemaan tytärtä juuri sinä päivänä koulusta, kun neloset olivat matkalla tansseihin. Siinä ehdittiin yhdessä usean vuoden ajan miettiä mitä sitten laitetaan päälle, kun on hänen juhliensa aika.

Vuosi sitten jo päätettiin, että glittertennarit pitää olla, koska lapset eivät vielä käytä korkokantakenkiä. Balleriinat olivat toinen vaihtoehto, mutta hän itse toivoi tennareita, joten sitten ne. Niitä metsästelinkin nettikaupoista pitkin vuotta, mutta mitään sopivan räiskyviä ei löytynyt. Mekosta tytär halusi alunalkaenkin pohjemittaisen ja leveästi hulmuilevan helman. Hän on sellaista mukavuudenhaluista sorttia, eli pitkä mekko ei tulisi kuulonkaan, kun ei siinä voi tuolleen höpsötellä kuten kuvastakin näkee ja lyhyt mekko taas tuntuu epäsopivalta. Kampauksen päätimme jo varmaan eka luokalla, että tukka rusetille sitten kun sen aika on! Sitä ei siis tarvinnut miettiä yhtään.

Niin siinä sitten kävi, että viime tippaan sen mekon ompelu jäi, vaikka kuinka oli vuosikausia aikaa. Tytär itse toivoi saavansa mekon nakkikankaasta, kun sen kangasvarannoissani näki. Minä ensin vähän emmin ja siksi vähän hidastelin, että onko se liian arkinen, kun hänellä on kaksi nakkipaitaakin kovassa käytössä ja että ovatko nakit sopivia Finlandia-taloon. Voi miten mälsää ajattelua minulta! Ei varmasti ole, paljon kreisimpiäkin asuja on monenlaisissa juhlissa nähty ja se mikä on aivan mahtavaa, on se, että mekko on suomalainen! Ystäväni Hanna-Riikka Heikkilän Papulle piirtämä tyttären lempikuosi (!!!) ja äitinsä suunnittelema ja ompelema leninki. Hyvän pointin tytär itse myös sanoi, että tällainen ihana nakkimekko on monikäyttöinen ja ensi vuoden hellekesäänkin täydellisen sopiva.

Ostin askartelukaupasta kultaista silityskuvapaperia ja siitä teimme mekon helmaan yhden kultaisen nakin. Samalla kultaisella linjalla pysyttiin kultaisilla kimallesukkiksissa ja tietysti kengissä. Ostin tennarit, joissa oli kärjessä mustapohjaista glitteröintiä. Sivelin kengät loput osat liimalla ja ripottelin erivärisiä glittereitä. Suomi100-teeman mukaisesti sisäpuolista toisessa on sininen ja toisessa hopeinen kimallekuorrutus. Kenkien suhteen oli sellainen meininki, että mikään ei ole liikaa, joten myös pohjan sivuosat saivat pintaansa kuparin ja kullan hohdetta. Lopuksi suihkutin kengän pintaan lakkakerroksen. Nilkan tarranauhaan sujautin nakkikankaasta tehdyt kaksi pientä rusettia. Kengät toimivat erittäin hyvin kaksi juhlapäivää, katsotaan sitten mikä on pysyvyys kun keväällä pääsevät ihan tavalliseen käyttöön.

Tanssiaisissa oli tyytyväinen, onnellinen ja vähän jännittynyt tyttö. Minä pyyhin silmäkulmiani sekä suoraa lähetystä Finlandia-talolta katsoessani, että koululla tansseja katsellessa. Hän näytti niin itseltään tuossa asussa ja ne nelosluokkalaiset muutenkin – niin pieniä, mutta isoja ja äärimmäisen suloisia ja ihania juhlatunnelmissaan!