Tietoa mainostajalle ›

SYKSYN IHANIN YHTEISNEULONTA ALKAA TAAS – MUITA IHANIAN VILLASUKAT

Ihanaa perjantaita tyypit! Tiedän, että tätä on jo odotettu, perinteistä muitaihaniamaista yhteisneulontaa. Olen tässä syksyn mittaan tehnyt valmiiksi sukkia, joita yhdessä aletaan neulomaan. Eikä enää olla kaukana siitä, että päästään yhdessä aloittamaan. Hurjan kivaa taas!

Sukat ovat kiva joululahja tai itselle mukava uus juttu syksyn vilpakoille keleille. Nyt siis kehottaisinkin kurkkaamaan lankalaatikoihin ja tarkistamaan, joskos langat löytyisivät sieltä jo valmiiksi, eikä uusia tarvitsisi ostaa. Mutta jos ei löydy, niin lankakaupassakin ehtii hyvin käydä. Kolmosen puikoilla neulotaan tällä kertaa eli sen vahvuisia lankojakin tarvitsette. Tarvitaan muutama sopivan kokoinen jämälankakerä, joko ihan perinteistä villasukkalankaa taikka sitten niinkuin minä teen, kaikenlaista! On alpakkaa, merinovillaa, villasekoitetta ja ohuempaa lankaa, johon lisään kaveriksi mohairia. Muitaihaniavillasukissa voi tehdä niinkin. Kerätkää kauniin ja ihanan värinen lankakokonaisuus ja ottakaa puikot valmiiksi, lähipäivinä aloitellaan! Pus. <3

IHANAT MAANANTAIMALLIN KAULAKORUT

Leväytin taas maalit ja kukkaset ja muut tilpehöörit pöydälle ja otin Maanantaimallille kaulakorukuvat. Voi että musta onkaan ihanaa, kun meistä on tullut Matleenan, eli hurmaava nainen Maanantaimallin takaa, kanssa ystävykset ja hän minuun täysin luottaa kuvien suhteen. Korut ovat kauniita ja niin minunkin värisiä ja tyylisiä, että on kuin kotihommia tekis!

Kuvia tehdessä maalasin samalla alustaa, viiva kerrallaan samaa tahtia kuvien kanssa. Lopputuloksena syntyi aika ihana vesivärimaalauskin. Ja arvatkaapas mitä, mää sain luvan arpoa teille yhden kaulakorun! Joku onnekas voittaa valitsemansa kaulakorun itselleen. Arvonta tapahtuu muitaihaniassa Instragramin puolella, mutta tästä pääset katsomaan koko kaulakoruvalikoiman Maanantaimallin verkkokaupasta. Onnea matkaan!

DIY – HIPELLYSNAUHANALLE

On mennyt tovi siitä, kun olen viimeksi jakanut tällaisen kiva DIY-paketin teille ihanat lukijat! Nyt on sen aika. Tein teille ohjeet helppoon nallepehmoon, joka sopii esimerkiksi lahjaksi vauvalle. Siinä on selkäpuolella nauhoja, joita on kiva pienen lapsen vaikka unta odotellessa näpertää, sellaiset pesulappujen korvikkeet. Edessä on pieni tasku, jonne voi sujauttaa kirjeen nallen saajalle sen alkuperästä tai pienen kortin ja kaunolla kirjoittaa siihen lempilorun. Nukkusilmät ja sydännenä kirjotaan käsin.

Kaavan ja ohjeen saatte printattua tämän linkin takaa. Tarvikkeina tarvitset kangaspalan etu- ja tapakappaleisiin, toista kangasta silmälappupalaseen, nauhanpätkiä, vanua, muliinilankaa kirjontaan. Hyvillä saksilla on kiva leikata ja ompelukoneella helppo ommella surauttaa, mutta käsinkin voi pehmon tarvittaessa tihein pistoin ommella. Käsinkirjonta kannattaa tehdä kolmella säikeellä ja sopivan isosilmäisellä, mutta keskikokoisella neulalla.

Huippua keskiviikkoa ja ihania ompeluhetkiä teille! Tämän viikon perusteella toteaisin myös, että elämässä voi ihan yllättäen kohdata älyttömän mahtavia tyyppejä ja jäädä suustaan niiden kanssa kiinni tuntikausiksi tai joku voi tulla kahvilassa pöytääsi kysymään, että miten olis, jos tää sun yks haave toteutuis nyt!

TEIN SADETAKIN VUODEN 2005 PROVINSSIIN

Blogini aivan ensimmäisissä postauksissa esittelin ompeluksiani, joita olin joskus tehnyt. Muistan (alkuaikojen postaukset eivät ole enää näkyvillä), että siellä oli ainakin kaksi polaroid-kuvaa skannattuna, joissa ystäväni oli mallina ompelemissani asuissa. Yhdessä oli mintunvihreä tyllihelmainen ihana juhlamekko, jonka helmaan olin aplikoinut hevosen. Toisessa oli tämä sadetakki. Esittelen sen teille nyt!

Tein takin muistaakseni vuoden 2005 Provinssirockiin. Aiempina vuosina oli aina satanut jossain vaiheessa festareita ja olin joka kerta haaveillut, että mulla olisi joku tosi söpö sadetakki, joka päällä ihanasti keimailisin rokkikeikoilla eikä tarvisi kääriytyä kertakäyttösadetakkiin. Mun ihan ensimmäisiä festarimuistoja Ilosaarirockista vuodelta 1996 ovat ihanat lappeenrantalaiset skeittipojat eri värisissä sadetakeissaan. Mulla on ehkä siis siitä lähtien ollut sellainen ihana sadetakkirakkaus.

Ostin Marimekolta vahakangasta (ja muistan kuinka kirpaisi, kun oli niin kallista) ja samaa kuosia puuvillakangasta ja aloin hommiin. Mitään kaavaa takkiin ei varmastikaan ollut, leikkasin luultavasti jonkun lempitakkini mukaan ja tein lisäksi suuren hupun. Hupussa on puuvillakankainen vuori ja hupun reunassa nyörikuja. Muistan, että mun piti silittää saumoihin sellainen sadesuojanauha, mutta muistikuvieni mukaan se ei tarttunut ja jätin sikseen. Nepparirivistössä tuli virhe, kun hakkasin toiset puoliskot puoliksi väärin. Vuosikausia aioin vaihtaa ne, mutta tälleen 12 vuotta myöhemmin saa olla.

Sattumalta löysin takin pitkästä aikaa keväällä yläkaappien uumenista. Onneksi myös muistin sen löydön viime viikolla, kun säätiedotuksia lukiessa mietin mahdollista Flown sadepukeutumista. Lauantaina nappasin takin mukaani ja onnekseni sille tuli käyttöä. En muista edes olenko aiemmin käyttänyt takkia festareilla. Muistaakseni en, joten siksikin oli aika mahtavaa olla punasadetakkinen nainen myrskysäässä.



KIVA ASKARTELUVINKKI TÄÄLTÄ HEI

Meidän perhettämme kohtaa usein olettamus, jota en aina pysty aivan allekirjoittamaan. Usein nimittäin oletetaan, että minä askartelen lasten kanssa paljon. Noooh, tähänkin taitaa päteä se klassikko, että suutarin lapsilla ei ihan aina ole niitä kenkiä. Tokihan meillä on lähes päivittäin keittiönpöydän ääressä jos jonkinmoinen projekti, milloin se on minun tai milloin jonkun lapsista. Yhdessä askartelemme silti nykyään melko harvoin. Olisi ihanaa tehdä sitä useammin, mutta on niin helppoa syyttää kiirettä ja arkea, ettemme ehdi, mutta aina asia ei ole aivan niinkään.

Totuuden nimissä mua ei useinkaan itseä huvita pohjustaa askarteluhetkeä varttituntia vain todetakseni, että sen vartin aikana lapset taisivat jo napsia rusinat pullista ja ovat valmiita askarteluineen, kun minä ehdin istahtaa pöytään. Tai että siivoaminen tämän säyseän hetken jälkeen on vähän tylsää, ankeaa eikä siksi kertakaikkiaan huvita levittää kamoja ympäriinsä.

Meillä on melko paljon erilaisia askartelutarvikkeita sekä sekatavarakaapin uumenissa että hyvin järjestelmällisessa lokerikossa. Lapset ovat varmasti tottuneet hyvään, on varaa valita millaista paljettia, kimalletta, maalia tai paperia haluaa käyttää. Usein silti paras askartelutarvike on se tyhjä vessapaperihylsy tai vaatteen söpö hintalappu. Tällöin usein ilahduttavaa on se, että kaapista löytyy kunnon liimaa ja hyvät sakset, joita askartelussa tarvitsee.

Olen varmaan joskus aiemminkin todennut sen, että meidän perheessäämme lapset saavat leikata terävilläkin saksilla ja maalata oikeilla akvarelleilla. Haluan, että into kaikkeen käsillä tekemiseen säilyy lapsuuden jälkeenkin, ja ei aikuinenkaan nauttisi, jos pitäis leikata tylsillä lehden kylkiäisenä tulleilla saksilla tai maalata vesiväreillä, joista ei täysillä hinkuttamallakaan tule kunnolla pigmenttiä.

Tavaraa siis on, riittämiin asti, enkä suostu hankkimaan sitä lisää kovin helpolla, mutta voi kuinka ilahduinkaan, kun poika syntymäpäivälahjaksi saamilla rahoillaan halusi ostaa itselleen jotain askartelujuttua. Päiväkodissa olivat joskus tehneet Foam Clay ja Silk Clay -massoilla ja niistä innostuneena halusi ostaa niitä myös itselleen. Voi miten helppoa, ei sotkua eikä mitään säätöä muutenkaan. Siitä vaan purkit auki ja muovailemaan. Valmistuttuaan massa saa kuivua ja on pehmoinen ja joustavahko pinnaltaan.

Keittiön hyllyn reunalle oli ilmestynyt yhtenä päivänä kaksi supersöpöä yksisarvista. Elen lastenhuonetta siivotessani autolaatikossa oli useita erilaisia massasta tehtyjä Pokémon-hahmoja. Kaikki nuo ilahduttivat. Ihanat lapset, mukavat askarteluhetket ja söpöt tuotokset. Tälle askartelutuotteelle annan pisteeni ja lupaan myös mielessäni sen, että kesän aikana sadepäivinä leväytetään ne kaikki askarteluboksitkin auki ja järjestellään ne kaikki ja tehdään jotain hauskaa ja kivaa yhdessä.

MUITA IHANIA MEETS MAANANTAIMALLI

Mulla on ollut ilo tutustua erääseen hurmaavaan korutaiteilijaan tässä menneen talven aikana. Hän on ystäväni pikkusisko ja Maanantaimalli-korumerkin takana oleva ihana nainen, Matleena. Korujen muodot ja värit iskivät muhun heti, kun niitä ystävälläni ensi kertaa testikäytössä näin. Taisia aika pian saada omanikin korviini killumaan.

Eräänä päivänä tässä taannoin tuli puhetta Matleenan kanssa, että haluaisin vähän tuunata kreisisti hänen korujaan. Sain kannatusta idealle ja pian postiluukusta kolahti kasa tarvikkeita kreiseilyä varten. Siinä sitten sekoilin liiman, paljettien, kimalteiden ja maalien kanssa ja sain aikaan aika hauskoja koruja. Niissä yhdistyy nuo korujen nätit muodot ja sitten joku ihan liian överisekoilu, joka on just se juttu. Muita ihania meets Maanantaimalli. <3 Mitäs te tykkäätte?

 

LAPIN LUMO JA ISO HAAVE SAMASSA PAKETISSA ON AIKA IHANA YHDISTELMÄ

Koin juuri sen, miltä Lapin hiihtokeskuksessa näyttää, kun kausi on juuri loppunut. Mikään ei ole auki, missään ei ole ketään, mutta rinteet hohkaavat vielä valkoisina ja houkuttelevina. Olimme kolmen päivän tiiviillä työreissulla Lapissa kuvaamassa kahden ihanan naisen kanssa. Ajelimme Rovaniemeltä Kaukosen kylän kautta Äkäslompoloon ja Kolariin ja Pellon kautta takaisin Napapiirille. Tiesin etukäteenkin, että minulle riittää se rauhallisuus ja kauneus, jonka Lappi minulle antaa, vaikka kuinka tekisimme töitä samalla. Oikeassa olin. Kolme päivää maanteitä, tunturimaisemia, mäntymetsiä, koivikoita, upottavaa lunta, poroja ja vaaleanpunasävyisiä auringonlaskuja. Eilen koneen laskeuduttua Helsinkiin, olo oli ihanan levollinen ja kiireetön. Kyllä ihminen tarvitsisi palan Lapin lumoa vähän useammin, mutta kerran vuodessakin on hyvä. Ensi vuonna sitten näette mitä töitä me siellä tehtiin – muitaihaniamainen KÄSITYÖKIRJA on nimittäin tuloillaan! 

OI IHANA PAJUNKISSAKRANSSI

Hakaniemen torilat pajunkissanippuja ostaessamme en voinut olla hankkimatta myös pajunkissakranssia. Se oli niin taidokkaasti tehty ja ei maksanutkaan juuri mitään. Saatatte sen verran minua tuntea, että olis joku superihme ollut, jos kranssi olisi päätynyt oveen ilman mitään uutta koristelua. Mulla ei ollut minkään sortin suunnitelmaa, että mitä siihen laittaisi ja oikeastaan siitä sitten vaan muodostui tuollainen, samalla kun höpöttelin Instalivessä. Kuumaliimalla kasattuja perinteisiä paperikukkia, joita laitan kaikkiin paperitöihini ja samoin lahjapaperista taiteltu pikainen rusetti. Sekä tietysti rekvisiittakarkkeja liimattuna pajunkissoihin.

Nyt lähden viettämään pääsiäislauantaita, johon on jo tähän mennessä kuulunut Nuuksion metsissä komeita suomalaisia mäntymaisemia samoillen ja liikennevaloissa viereen hurauttanut tasavallan presidentti vaimoineen, niin tuota Saara Aaltoa lähden katsomaan. Vanha ystävä laittoi aamulla viestiä, että lähdenkö seuraksi ja tottahan toki! Elämä on parasta sillon ku se vähän yllättää mukavasti.

KUUSI VUOTTA SITTEN SYNNYTIN POJAN

Tiina, mää en ees ajatuksena voi käsittää miten sää aina jaksat tehdä näitä? Totesi lähes kippurassa nauraen eilen ystävä, kun tulla tupsahti lapsensa kanssa meille illalla ennakkojuhlimaan tämän päivän synttärisankaria. Niin no, lähinnä siinä koetin estellä lasta kiipeilemästä pöydälle popkornin perään ja rutistelemasta koristeita, tomusokeri pöllysi samalla ku kiipesin yläkaapille ottamaan tasselinauhaa, ikkunalaudalla oli kaatunut tulppanimaljakko, jossa ei onneksi ollut enää vettä (ihmettelinkin nuupahtanutta olomuotoa) ja isompia lapsia kielsin tulemasta keittiöön koska äiti tekee täällä ylläriä! Keittiö oli kuin jonkun taistelun jäljiltä, tiskiallas pursusi astioita ja hoksasin alkaa kaivelemaan roskiksesta sopivan värisiä paperinpaloja, jotka hetkeä aiemmin sinne nakkasin, koska niistä saa hyvin leikattua liekit kakkukynttilöihin. Nauratti kyllä tuo ystävän kommentti, mutta osaan kyllä vastata siihen: vaikka elämä on kiireistä ja välillä vähän tylsää, ankeaa ja kalapuikkoja ja kaurapuuroa, niin tuun vaan niin onnelliseksi sen arkisen varttitunnin aikana, kun sotken huomaamattani koko keittiön ja läväytän siihen keittiönpöydälle ne eskimot levälleen ja pursotan päälle turkoosia sokerimönjää ja monta hyppysellistä strösseliä. Jos en tekisi niin, olisin paljon onnettomampi ihminen. Vaikka siihen vartissa saadun sotkun siivoamiseen meneekin suhteessa varmaan nelinkertainen aika. 

Äiti tekee täällä ylläriä -hetkeen sisällytin vielä muutaman minuutin valokuvaamista ja mietin, että kyllä tää näyttäis varmasti sekopäiseltä hommalta, jos ulkopuolelta kattelis. Ajankäytöllisesti ihan älyttömän tehokkaalta! Toki olisin voinut pyytää lapset keittiöön ja tarjota heille pakkasesta suoraan ne eskimot ja mikrosta pussillisen popkornia, mutta ei, luultavasti lapsetkin ihmettelisivät, että mikä nyt on. Kaikella sillä laittamisella ja samanaikaisella sotkun aiheuttamisella oli myös suuri syy. Tuo tänään kuusi vuotta täyttävä ihana, maailman söpöimmillä hymykuopilla varustettu silmälasipäinen pieni, mutta jo niin iso, hurmurispoikainen. Lauloimme hänelle onnittelulaulun, söimme pikkuherkut ja hän sai avata suuren pakettinsa ja rakennella sitä sitten rauhassa koko illan.

Hän syntyi elämäntilanteeseen, joka oli vaikea. Olimme muutama kuukausi aiemmin eronneet isänsä kanssa, mutta asuimme silti kaikki yhdessä. Olin rikki ja kamalan surullinen. Hänen ollessa vielä vatsassani, itkin paljon, siis todella paljon, niin että päätä särki aina nukkumaan mennessä, mutta päätin, että jokainen kyynel jonka vieritän, on pois hänen itkuistaan. Ja niin olikin! Huhtikuun 12. päivänä syntyi aurinkoisin vauva, jonka olen koskaan kohdannut, rakas hymykuoppapoikaseni. Annoin kaiken sen valtavan rakkauden, jonka syntymänsä minussa sai tulvimaan, vain ja ainoastaan hänelle ja siskolleen. En ole ikinä ollut enempää läsnä ja satapronsettisesti äiti ja niin lähellä lapsiani kokoajan, kuin silloin. Kaikesta siitä tavallaan kurjasta ajasta, hänen vauvavuosistaan, en juurikaan muista muuta kuin että olin samaan aikaan äärettömän onnellinen ja sydäntä riipivän surullinen ja pettynyt kaikista niistä menetetyistä haaveista elämän suhteen, mutta tunne niistä ajoista on silti aivan lämmin. Meistä kasvoi mahtava kolmikko olemaan yhdessä silloin kun olemme yhdessä ja koen, että poikani on minulle se ihminen, joka piti minut järjissäni ja joka sai aikaan myös sen muutoksen siksi Tiinaksi, joka olen nyt.

Kuudessa vuodessa tuosta aurinkoisesta vauvasta on kasvanut sydämellinen, ihana, vitsikäs pian jo eskarilainen, joka edelleen haluaa kävellä kaupungilla äidin kanssa käsi kädessä. Onnea maailman rakkain keskimmäiseni! Sinne hän lähti päiväkotiin uudessa yksisarvisasussaan ja viettämään synttärijuhliaan ja pääsiäispyhiä isänsä perheen luo. <3


OLIPA IHANA JUTTU MEISTÄ PUOLI SEITSEMÄSSÄ

Hihii, äsken oli hauska hetki! Joku joskus vasta kyselikin, että joko se ohjelma tuli, josta joskus taannoin (no okei, aika kauan aikaa sitten!) kerroin. Äsken se sitten vihdoin tuli ykköseltä Puoli seitsemän -ohjelmassa. Ollaan muututtu vuodessa molemmat, mun tukka on kasvanut ja vaihtanut väriä, tyttö selvästikin kasvanut ja kotikin näytti ihan eriltä. Niillä ei kuitenkaan mitään väliä, pieni pätkä meistä ja ompeluhommista oli suloinen, ihana, lempeä ja oikea hyvänmielen pätkä! Hauskaa myös se, etten itse enää muistanut yhtään koko kuvauspäivästä ja tuo ohjelmassa ommeltu pehmokin on ollut jo hyvän aikaa varaston uumenissa tallessa. Ja supermahtavaa se, että samassa jatkossa oli ihana Ville Leinonen ja tän hetken lempparibiisini. Katsokaa, Yle Areenasta löytyy (kohdassa 4:48)!