Tietoa mainostajalle ›

OLIPA IHANA JUTTU MEISTÄ PUOLI SEITSEMÄSSÄ

Hihii, äsken oli hauska hetki! Joku joskus vasta kyselikin, että joko se ohjelma tuli, josta joskus taannoin (no okei, aika kauan aikaa sitten!) kerroin. Äsken se sitten vihdoin tuli ykköseltä Puoli seitsemän -ohjelmassa. Ollaan muututtu vuodessa molemmat, mun tukka on kasvanut ja vaihtanut väriä, tyttö selvästikin kasvanut ja kotikin näytti ihan eriltä. Niillä ei kuitenkaan mitään väliä, pieni pätkä meistä ja ompeluhommista oli suloinen, ihana, lempeä ja oikea hyvänmielen pätkä! Hauskaa myös se, etten itse enää muistanut yhtään koko kuvauspäivästä ja tuo ohjelmassa ommeltu pehmokin on ollut jo hyvän aikaa varaston uumenissa tallessa. Ja supermahtavaa se, että samassa jatkossa oli ihana Ville Leinonen ja tän hetken lempparibiisini. Katsokaa, Yle Areenasta löytyy (kohdassa 4:48)!


VIISI VUOTTA SITTEN NEULOTTIIN JÄMÄLANKAPIPOJA

Viisi vuotta sitten Muita ihaniassa neulottiin porukalla jämälangoista hauskoja ja erittäin värikkäitä pipoja. Sopii tähänkin päivään aivan hyvin. Ehkä itse kääntäisin reunan tuplaksi omastani nyt, mutta erinomainen jämälankojen kulutustekniikka tämä edelleen on. Ohje löytyy myös etusivun Neuleohjeita ja muita ihania -valikosta.

Pipo on malliltaan jämäkän tiukahko, pitkä ja myssymäinen. Lankana käytin Isoveljeä ja kaksinkertaista Maijaa. Puikkoina sekalainen seurakunta vitosen sukkapuikkoja.

OHJE: Luo 70 silmukkaa vitosen sukkapuikoille. Jaa silmukat neljälle puikolle ja neulo putkena pipomaisesti. Neulo aina neljä riviä yhdellä värillä ja vaihda seuraavaan. Rivit voi tehdä joko niin, että neuloo neljä riviä oikeaa ja seuraavat neljä nurjaa TAI että neuloo neljä riviä oikeaa ja kääntää työn toisinpäin ja neuloo taas neljä riviä oikeaa, kunnes on värinvaihdon aika ja kääntää taas, tällä säästyy nurjien neulomiselta, mutta värinvaihtokohtaan tulee reikä (jonka saa kyllä päättelyvaiheessa kiinni).  Neulo yhdenksäntoista railakan väristä väririviä, jonka jälkeen aloita kavennukset. Kavenna jokaisen puikon kaksi viimeistä silmukkaa oikein yhteen, jokaisella OIKEALLA väriraidalla (eli neljän kerroksen ajan). (viimeistään tässä vaiheessa on päätettävä kumpi puoli piposta on päälipuoli, alunperin ajateltu sisäpuoli voikin olla herkullisempi) (eli kavennukset tehdään sillä väriraidalla joka näkyy OIKEIN silmukoin neulottuna ulospäin ;)) Nurja väriraita tehdään ilman kavennuksia. Kun jäljellä on muutama silmukka per puikko (muistaakseni neljä tms), katkaise lanka ja vedä se jäljellä olevien silmukoiden läpi ja kiristä.
 
Virkkaa lopuksi pipon reunaan piparireuna ja tee tupsu. Ja tsadaa, pipokki on valmis! Ainiin, päättele langat! ;)

KAIKKI KOLME LASTA VOI PUKEA SAMALLA TAVALLA (VIELÄ) (JA SE ON MAHTAVAA)

Kauan aikaa sitten 80-luvulla äitini puki minulle ja pikkuveljelleni samanlaisia asuja. Pastellisävyisiä ja neonvärisiä collegeasuja, joita ostettiin Seppälästä ja Ellokselta. Niitä asuja oli paljon, usein niin, että kuosit olivat samat, mutta värit erit. Yksi lempparini oli pystyraidalliset porkkanamalliset housut ja teepaidat, jotka koostuivat ainakin neljästä eri kuosisesta kankaasta. Mulla oli pinkkikeltaiset ja veljelläni vihreäkeltaiset. Just sellaset kasarikreisit. Yhdet toppahaalarit olivat myös mahtavat, mustapohjaiset, joissa oli valkoisia söhrykuvioita ja neonvärisiä kuvioita. Joka kerta isäni otti meistä veljeni kanssa yhteiskuvan, kun olimme uusissa asuissamme. Tykkään noista valokuvista. Pönötetään niissä hymyssäsuin. Ihanaa, että isäni otti paljon valokuvia ja myöskin, että lähes kaikki uudet vaatteet dokumentoitiin. Siksi varmaan myös muistan todella paljon lapsuuteni vaatteita.

Olen huomaamattani toistanut tuota samaa perinnettä. Teen lapsilleni toisinaan samanlaisia vaatteita tai vähintäänkin samoista kankaista ja otan lapsista yhteiskuvat niissä vaatteissa. Lapsistanikin on paljon jännempää pukea uudet vaatteet päälle, kun ovat samanlaisissa sitten. Noin muutenhan heitä ei useinkaan paljon kiinnostele, onko äiti ommellut jotain uutta heille tai kun saavat jotain tosi spesiaalia itsetehtyä yllätyksenä. Se on aika arkista, niin kuin oikeasti onkin. Ompeleva äiti. Luotan siihen, että aikuisena viimeistään arvostavat ja vaikkeivät nytkään aina niin ilosta hihku, niin pitävät niitä arvokkaina asioina silti. Tiedän sen. Olen toiveista tehnyt useita syntymäpäivälahjoja heidän kavereilleen ja hyvin harvoin sanon myöskään ettenkö voisi tehdä jotain toivomaansa vaatetta taikka pehmolelua.

Nämä tämän kertaiset koko kolmikon saamat uudet housut tein aivan omasta halustani. Tuo söpö Vimman (Riikka Koistisen suunnittelema) Fisut-kalakangas iski muhun heti ensinäkemältä. Tykkään (kulta)kaloista ja sen lisäksi mustalla pohjalla olevat kalat olivat niin ihanan lempeän väriset, että tiesin heti, että jotain tuosta kankaasta haluan. Olisi vähän tylsää ommella täysin kalaisat housut, joten hain kangaskaupasta mustaa collegea (koska persikkaista ei ollut!) kaveriksi ja tein puolikalahousut. Niistä tuli tosi kivat. Jokainen lapsi tosin sai yhden koon reilumman kuin olisi just nyt tarvis, koska nehän kasvaa niin vauhdilla, että housut ovat vielä vähän tosiaan reippaan kokoiset. Kuvia varten isommat lapset olivat myös pukeneet toistensa housut, mutta väliäkö sillä. Söpöt kalahoususisarukset.

IHAN ITSE TEIN – KREISINAAMABOMBER

Se lauantaiaamu alkoi niin, että aamupalan jälkeen lahjoin lapset kaupunkireissulle kangaskauppaan, koska olin saanut idean ja se oli saatava toteuttaa heti. Kaupassa tiesin heti mitä haluan. Harmaata collegekangasta ja resoria, jonka väriä kyllä arvoin melko pitkän hetken. Mietin vihreää, harmaata ja mustaa resoria. Vähän myös vaaleanpunaista, johon loppujen lopuksi päädyin. Kotona levitin yksiväriset puuvillakankaat ja vanhat vihreät Friitalan mokkanahkashortsit lattialle ja aloin leikellä erilaisia muotoja. Piirsin kaavat takkiin, leveä yhdestä palasta muotoutuva selkämys ja simppeli vetoketjullinen miehusta taskuineen. Mallailin pitkin päivää silmäpussien, kukkamaisten kuvioiden, käsien ja huulien paikkoja takakappaleelle. Välillä lähettelin väliaikakuvia kaverille, että kummasta vaihtoehdosta tykkäät enempi. Tein aina kuitenki niin, mistä itse tykkäsin enemmän. Iltasella silitin liimaharson avulla kreisin naaman kappaleita paikoilleen. Yön tunteina vaihtelin ompelukoneeseen tiuhaan eri värisiä lankoja ja ompelin palat kiinni.

Sunnuntaina viimeistelin takin, leikkasin langanpätkät ja tein viimeiset silittelyt. Ei vitsit minkä makeuden teinkään, ajattelin. Kreisin bomberin! Nyt suunnitelmissa on pienenpieni kokonainen mallisto tätä sarjaa, koska eihän näitä nyt vaan voi jättää tähän. Ei  vaan voi. Mitäs te tykkäätte? 

Minut kuvasi mannekiineeraamassa jälleen Riikka Kantinkoski. Korvissani heiluvat upeat maanantaimalli-korvikset.

VIIMEINEN KAULAHUIVIPÄIVÄ – SE ON VALMIS!

Tänään on yhteisen, ihanan kaulahuivineulonnan viimeinen päivä. On ollut mukava seurata, kuinka huivit ovat valmistuneet ja yhteisneulonta on innotanut mukaan. Kiva oli myös huomata, että jossain päin Suomea oli tänään sadellut lunta eli huiveille lienee kunnon käyttöä pakkassäässäkin, sillä ihan pian ne huivit ovat valmiita.

Viimeinen kuvio on vanha tuttu vinoströsseli eli helppo neulaista. Kuvion jälkeen tehdään kavennukset. Puikot voi jakaa vaikka sukkapuikoille, jos tuntuu, että on helpompi laskea silmukat ja neuloa kavennukset niillä. Kuvion vaihtumiskohdasta aloitetaan näin: Neulo yksi silmukka oikein, nosta yks neulomatta, neulo yksi silmukka ja vedä neulomatta nostettu sen yli. Neulo 36 silmukkaa. Neulo kaksi silmukkaa oikein yhteen. Kaksi silmukkaa oikein, jonka jälkeen jälleen yksi silmukka ja vedä neulomatta nostettu sen yli. 36 silmukkaa neuloen, joiden jälkeen kaksi oikein yhteen. Tämän jälkeen jatka kavennuksia samaan tapaan niin, että huivin päätyihin muodostuu neljän silmukan levyiset palkit ja päädyistä muodostuu kolmiot. (neulesanasto ok+!) Kaventele niin kauan, että jäljellä on muutama silmukka, katkaise lanka ja vedä loppujen silmukoiden läpi.

Viimeistelyvaihe on aina mielestäni mukava, koska silloin ollaan niin lähellä lopullista valmistumista. Toki on ollut vuosikausia minullakin niin, että inhosin lankojen päättelyä ja valmiit työt lojuivat laatikoissa odottamassa viimeistelyä, mutta sitten tajusin, että se on oikeastaan juuri se ihanin vaihe. Sekin, kun saa seurata langanpätkien kasvavaa pientä lankaläjää. Käännä siis huivi nurin alkupään aukon kautta. Päättele langoista suurin osa, mutta jätä vaikka tasaisesti viiteen kohtaan huivia langat päättelemättä ja sujauta langanpäät huivin läpi oikealle puolelle. Pääteltyäsi nurjan puolen langat, käännä huivi takaisin oikein päin. Itse, omassa huivissani halusin hieman jotain tukiompelia pitämään huivin varmasti littanana, ettei se vaan käytössä muutu putkimaiseksi. Eli nuo oikealle puolelle sujautetut langanpäät päätellään oikealta puolelta niin (suosittelen pitkää päättelyneulaa!), että neulaa huljautellaan huivin sisällä sillä tavalla, että lanka tarttuu huivin molemman puolen langanjuoksuihin. Ymmärtänette tavan?

Langat pääteltyäsi ompele vielä huivin aloituspää kiinni piilopistoin. Tee hapsut. Esimerkiksi kuvissa esiityvässä huivissa on laitettu jokaiseen hapsuun seitsemän noin 25 sentin pätkää lankaa. Tee tupsu huivin kolmiopäähän ja kiinnitä se. (Hapsujen ja tupsujen tekoon löytyy ohjeita googlettamalla, jos ne tuntuvat kinkkisiltä.) Viimeinen vaihe on mielestäni kaikista tärkein. Pingota huivi esimerkiksi mattoa vasten yön yli niin, että reunoista tulee pingotuksessa suorat. Aseta huivin alle vaikkapa ohut kostea harso ja asettele huivi pingotukseen nuppineuloin. Lopuksi huivin päälle myös kostea harso ja jotain painavaa painoksi. Tärkeintä tässä vaiheessa on se, että huivi löytää tasaisen hyvän muodon. Tapoja tähän on monia. Sittenpä oikeastaan tilanne on se, että te olette saaneet huivinne valmiiksi ja kun yön yli on nukuttu ja huivi irroitettu pingotuksesta, sen voipi kääräistä kaulaan ja lähteä ulos pakkaseen!

Lisää huivikuvia löydät Instagramista hashtagilla #muitaihaniakaulahuivi. Kiitos, että innostuitte ja neuloitte! Katsotaanpas mitäs sitten seuraavaksi keksitään yhteisneulonnan tiimoilta! <3

Ihanat talviset kuvat on ottanut Riikka Kantinkoski.

KAULAHUIVIPÄIVÄ 10 (JA LAPSUUSMUISTO AIKUISUUDESTA)

Tiskasin äsken ja radio alkoi soittaa Anna Hanskin Jos et sä soita. Se on sellainen kappale, joka liittyy vahvasti siihen hetkeen, kun kuudesluokkalaisena tajusin, että minusta tulee joskus aikuinen ja siihen miten sitä elämääni tulisin sitten elämään. Istuin Oulun normaalikoulun ala-asteen tietokoneluokassa. Kone, jolla istuin oli toiseksi reunimmainen, siinä kirjoitellessani siniselle ruudulle näin samalla ulos ikkunasta koulun pihalle. Rimpuilutelineet ja koulun kentän, ympärilläni luokkakavereita. Taitekohdassa, ala-asteen viimeisellä luokalla ja syksyllä siirtyisimme tien toiselle puolelle kouluun. Todennäköisesti mulla oli päälläni itse ompelemani leveälahkeiset kukkahousut ja papukaijaneule, korvissa papukaijakorvikset. Välitunnilla olimme varmaan hyppineet koko luokan kesken hyppynarua, yks-eikä-yhtääntä. Sillä tavalla, että jokainen hyppää yhden hypyn ja sitten pitää juosta ja kiertää joku pylväs ja hyppyketju ei saa katketa. Mulla oli päälläni varmaankin harmaa-vaaleanpunainen collegetakki, sellainen baseball-takkihenkinen. Niin, mutta siis niin, takaisin sinne atk-luokkaan… Kirjoitin koneella Mikset sä soita -kappaleen sanoja ja kuvittelin aikuiselämää. Ajattelin, että asuisin lähellä rautatieasemaa. Kotini seinillä olisi tauluja, joissa on mustat kehykset, se sellainen kolmen taulun sarja, jossa reunimmaiset taulut ovat kapeampia, kuin ikkuna olisi avattu. Imelä maisemataulu. En miettinyt erityisemmin laulun sanoja niitä kirjoittaessani, olinhan kuudesluokkalainen, lapsi vielä. En ollut erityisen kiinnostunut mistään tykkäilyjutuista (muistaakseni!) vielä, mutta kappaleen melodia iski muhun ja se sellainen surumielisyys, joka kappaleessa on. Tuo on jännä muisto ja se nousee mieleen usein, kun kappaleen kuulen. En muuten ikinä nuorena aikuisena asunut lähellä rautatieasemaa enkä ole kokenut erityisen raastavia rakkaustarinoita.

Sen tarinan kautta tän päivän kuvioon, joka onkin tuplakuvio! Olette ehkä huomanneet, että huivi on ihan hyvän kokoinen jo. Kyllä, tästä tulee melkoinen muhkuhuivi. Sellainen, jonka kääräistäessään kaulaan, voi hulmutella takki auki, koska huivi kyllä lämmittää. Pituutta huivilla on lähes kaksi metriä, kun se on valmis. Tästä ei tule huivi, joka tungetaan takin kaulusten sisäpuolelle, vaan huivi, joka hurmaa hulmutessaan kaulallasi. Kivaa neulomisiltaa murut!