Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

MUISTIPELI

Pieni pääsiäisvieraamme sai meiltä yllätyslahjan, kun Neitokainen intoutui tekemään muistipelin. Olin kerännyt ruutuisia vauvanruokapurkkien kansia jo tovin ja yhtenä aamuna sitten siinä siivoilun lomassa kanniskelin pöytään tyttären leikeltäväksi ja liimailtavaksi erilaisia papereita ja materiaaleja. Kaikki olivat ns. roskia (paitsi napit ja nuo kukat..) ja tuli kyllä mahtava mieli, kun niistä toteutui noin upea muistipeli. Ja mikä mainio kaksivuotias pelin saikaan, sen pienen hetken minkä serkusten peliä näin, niin sehän osasi jo pelata! Mahtavaa!

GLAD PÅSK / HAPPY EASTER

Tulipas mieleen yks hauska juttu noista petsoppipupuista. Yhtenä joulumarkkinapäivänä muutama vuosi takaperin Neitokainen sai pupun, jolla oli mukana porkkana. Kaupungilta kotiin päästyämme vain porkkana löytyi. Pupua etsittiin vaikka mistä, mutta sitä ei ollut mistä ottaa. Kaikki laukut ja taskut tutkittiin ja autosta etsin ja pihalta myös. Mutta ei, pupua ei ollut missään. No, pianhan se sitten unohtui, eikä enää etsitty ja joulukin tuli, talvi meni ja kevät tuli. Aina minä silti sen pupun muistin, kun leluja kerätessä näin sen pienen yksinäisen porkkanan. Ja arvatkaas mitä sitten kävi? Lempipihapuuhassani, lumen nakkelussa (se kun levitetään viimeisiä lumen rippeitä pitkin pihaa, että sulasivat nopskempaa), yhden kasan seassa pilkotti pieni pupu! Siellä se oli seikkaillut pihalla lumessa koko pitkän talven, marraskuusta huhtikuuhun! Oikea seikkailijapupu!

Tuosta kuvastakin se seikkailija uupuu. Näin sen viimeksi sohvan vierellä muutama päivä sitten, mutta eipä näy enää. Missähän taas lie. Ehkä kenkälaatikkonukkekodissaan, siellä on niiden koti nimittäin. Nuo takarivin ihanaiset Sylvanian Families -puput saapuivat kotiimme juuri parahiksi pääsiäiseksi ja ne pääsivät asumaan “oikeaan” nukkekotiin. Onneksi on pupuilla kodit, niin ei tarvi mennä pihalle, heh.

Oikein mukavaa, leppoisaa ja pupuisaa pääsiäistä hyvät lukijat!

 

VIRKISTYSRETKI

Viisi naista. Auto talvirenkaineen. Superaikainen aamuherätys. Kahvia ja limsaa. Monia monia muitakin autoilijoita. Surkea ajokeli. Hoppu ja kiirus. Punaisia liikennevaloja. Kymmenminuuttinen myöhästys. Hotelliaamiainen hiljakseen ja rauhassa. Meikkausta ja virkkuuohjetta. Pekonia ja melonia. Räntäsadetta. Lautta-matka. Aamu-unet nojatuoleilla. Ja tiks, yhtäkkiä oltiin etelässä, oululaislähtöiselle hyvinkin ulkomailla, Tallinnassa.

 

 

 

 

 

Reipas päiväkävely johdatti meidät Karnaluksiin. Ja voi pojat, jos olisin etukäteen tienny minne päädyn… Se oli uskomaton paikka. Aivan hillittömät määrät lankaa, tarranauhoja, vetoketjuja, tyllejä, vuorisilkkejä, siis mitä vain ompelija tai neuloja voi tarvia. Ja vielä roimasti päälle! Suosittelen ehdottomasti käyntiä tuolla tarviketaivaassa jokaiselle käsityöihmiselle, joka Tallinnaan matkaa. Etukäteen kirjoitettu lista tarvittavista asioista on kyllä kätevä, koska kaikkea on niin paljon, että pää menee todellakin pyörälle.

 

 

 

 

 

 

Oli kuitenkin ihanaa, ettei ollut etukäteisodotuksia. Sain varmasti ainakin paljon herkullisemman värisen ostossaaliin näin! Ostin villatakkilankoja, kukkapäisiä nuppineuloja, karkkivärisiä mittanauhoja, lasten neulepuikot ja pinkkiä torkkupeittolankaa. Kanssaretkeilijöillä oli paljon hillitymmät ostokset.

 

 

Lapsille toin tietysti pikkutuliaisia ja aamulla Neitokainen tokaisi, että kaikkein paras tuliainen oli kuitenkin minä, äiti. Suloista. Otin viisivuotiaalle valokuvaajan alulle tuliaisena myös kuvasarjan 1-10. Synkkäripaketista kun kuoriutui tytölle oma kamera ja tällainen kuvasarja on jo hänellä itsellään otettuna läheltä kotia, joten oli mieluisa tuliainen tämäkin!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kotimatkalla lautalla neulottiin koko matka, oltiinhan Kässäkerhon virkistysretkellä. Automatka kestikin sitten pikkuisen pidempään, kun koko eteläinen Suomi oli päivän aikana muuttunut kauniiksi talven ihmemaaksi vielä näin huhtikuussa. Vaikka lunta en kamalasti tähän aikaan vuodesta enää kaipaakaan, mutta olihan joka paikassa niin kaunista! Ihana lumi ja vielä ihanempi virkistyspäivä! Kiitos!

KEMUT

Lapset eivät juhlista huolimatta nukahtaneet normaaliin nukkumaanmenoaikaan, joten tarvitsen nyt hetken siirtymäajan muihin puuhiin, joten tässä hassu kuvakooste illan kemuista, olkaat hyvät.

 

Kelta-valko-roosan viirinauhan tein kolmikymppisilleni ja se on mukavan pitkä ja helppo ripustaa, mutta työläs silittää (joten en edes tehnyt sitä). Päivänsankari on toinen elämäni auringoista.

 

Keittiön katossa on poikasen nimijuhliin tekemät palleronauhat. Pyöreän pöydän päällä ne näyttää hauskalle!

Toiveena oli sateenkaarikakku. Sellaista, jossa jokainen kerros olisi eri värinen, en oiken intoutunut tekemään, niin menin ja tein tällainen peruksen. Meillä on ruukattu joka vuosi laittaa iän verran petshoppeja kakun päälle, mutta nyt näytti yksikin riittävän, kun kynttilöitä oli jo noin paljon.

Aion kyllä toteuttaa saman vielä 18-vuotisjuhlissakin!

 

Söpöt paperipillit sain tuliaisina ihanalta Tiinalta Kööpenhaminasta. Vaaleanpunaiset kertakäyttölusikat on mun lempikertakäyttöasia, ja ne on mulla kyllä käytössä jo monetta kertaa, koska ovat ihan pestäviä!

Onginnasta tytöt saivat jättirusetit. Aikas mahtavat saaliit sai meijän merestä, eikös?

Tyttöjen perässä juoksenteli koko illan innokas pieni poika, se toinen aurinko, kitaroineen… Ei saanut ihan hirveästi huomiota, mutta ei se näyttänyt haittaavan. Onnellisena seuraili. Olipas kemut!

 

5

Olen ollut viisi vuotta äiti! Minulla on viisivuotias tytär! Hurjaa, ihanaa ja onnellista, opettavaista, haikeaa, mukavaa, leppoisaa ja ihan erilaista verrattuna entiseen (ei sillä, että sitä enää ees muistais millaista oli), on tuo aika ollut. Tytostä on kasvanut reipas ja fiksu tyttö, joka tykkää piirtää, tehdä kirjoja, ommella käsin, leikkiä legoilla, hoitaa nukkelapsiaan, hyppiä lätäköissä, juosta juoksukilpailuja matkalla tarhaan, lukea iltasatunsa itse yleisölle, kirjoittaa viestejä rakkailleen, leipoa ja varsinki syödä kupin ja joka valitsee karkkipäivänkarkikseen melkein aina pussillisen värikkäitä karkkeja. Hän myös tuntee vaatteidensa saumat, käyttää melkein aina eriparisukkia ja ei suostu ottamaan huvipuistoranneketta kuin hihan päälle, koska muuten se kutittaa. Tänään on hänen päivänsä, vaikka pikkuveljellä onkin vesirokko ja kahdet juhlat jouduimme siirtämään. Onnea murukki! ♥
 

 

APULAINEN

 
Viikonloppuna isoäidinneliöpeitto taas eteni pikkuisen, kun saatiin vieraaksemme lasten isoäiti. Ehkä se joskus vielä valmistuu, tai siis aivan varmasti. Meinaa vaan olla niin monta hommaa meneillään yhtäaikaa. Onneksi on tuo kiskansetä, joka aina innoissaan auttelee.

KIITOS

Olen saanut monta tunnustusta, mutta mää oon vähän huono vastaamaan niihin. Kerralla kiitos siis jokaiselle, olen otettu jokaikisestä! Kiitos ainakin Nova Melina, Henni, Jonna, Sari ja Hannakonna!  Jossakin niistä pyydettiin kertomaan seitsemän asiaa minusta, tartun nyt siihen.

(laittakaa taustalle soimaan tämä, nyt, ennenkuin luette mitään, se on ihana ja liittyy viimeiseen kohtaan seitsemästä)

Ajattelin yrittää ommella yksivärisen pehmon.
Ihan vaikka kokoharmaan. Se olis hieno! Mutta tiedän, että viimeistään
siinä vaiheessa, kun alan kirjomaan silmiä, otan lankalaatikosta pinkin
langan ja se oli sen kokoharmaan menoa se… Ehkä kummiski yritän!
Värien kanssa lähtee aina käsistä.

Teen useampia asioita kaksi. Ensimmäistä kun teen, hihkun ilosta ja onnesta ja hehkutan mielessäni, että voi vitsit tästä tullee ihaaanaaa! Sitten päätän tehdä vielä toisen, tavallaan ehkä varanvuoksi, toisaalta taas vaan siks, kun ekoja tehdessä ja valmistuessa oon ollut niin iloissani. Ja melkein aina käy niin, että tokat on ekojakin ihanempia. Käsitöissä usein varsinkin. Lapsiakin mulla on kaksi, molemmat yhtä rakkaita ja ihania (että tässä ei toka oo ekaa ihanampi eikä toisinpäin), mutta tää hihkuminen pätee tässäkin asiassa, sillä toisen lapsen saatuani oon ollut älyttömän onnellinen lapsistani ja rakkauden määrä ei jakaantunut vaan tuplaantui ja se hämmensi minut. Miten näin paljon voikaan rakastaa?

Kun on kolme neuletyötä puikoilla, silloin neulominen on kivointa, on vara valita mitä tekee seuraavaksi. Just nyt teen villatakin nappilistaa, vauvan villatakkia, itselleni villatakkia ja niitä isoäidinneliöitä. Hups, kolmesta tulikin neljä.

Sanoisin olevani ujo. Ja toisaalta myös kova
puhumaan. Ja toisinaan aivan liian kiltti. Sitä ujoutta eivät meinaa
uskoa ja aina pitää pyörtää sanani, että no okei, en ole. :)

Parasta on äitiys. Yks ihanimmista hetkistä on, kun kaikkia naurattaa niin, että vatsaan sattuu. Yleensä se on niin, että Hymykuoppapoika tekee jotain hassua ja me vilkaistaan Neitokaisen kanssa toisiamme ja purskahdetaan nauruun ja tietty poikaakin alkaa naurattaa. Mulla on nauravaiset lapset. Voi että olenkin onnekas, kun mulla on nuo kaksi kultahippua!

Tahtoisin hypätä laskuvarjohypyn. Tai superkorkean benjin. Vuorikiipeillä! Sukeltaa! Tiiän, että uskaltaisin, vaikka varmaan lähes jänistäisin siinä lähtiessä, ainaki huutelisin höpöjä ja pyytäisin katsojia kannustamaan ja käkättäisin ja sitten menisin ja tekisin. En oo tehny noista mitään, mutta Joensuussa uimahallissa hyppäsin kerran kolmosen ponkulta. Toivottavasti päädyn tekemään noita kaikkia joskus.

Lempielokuvani ovat joko vaaleankeltaisia tai harmaita. En tiiä tajuaako monikaan mitä sillä tarkoitan, mutta muutenkaan en osaa asiaa selittää. Keltainen on onnellinen, haikea, ihana. Harmaa on surullinen, melankolinen, toiveikas. Elämä(ni)kin on tuollaista. Tai sitten vaan valkoista.

Viime päivinä mua on itkettäneet: Tämä, tämä ja tämä.

En jaa tätä sen kummemmin kenellekään eteenpäin, mulla on mahtavia lukijoita, ja toivon ihanaa, aurinkoista ja onnellista sunnuntaita teille kaikille!