Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

HERBAARIO

Minusta oli parasta, kun viidennellä luokalla tuli tehtäväksi kerätä kesän aikana kasvio. Muistaakseni se oli vapaaehtoista ja se vähän harmitti, koska äidin tarinat kasvien keruusta lapsuudesta kuulostivat kivoille ja jotenki vapaaehtoisuus harmitti. Tietysti keräsin kasvit, vaikka varmaan lopussa tuli hoppukin eikä kaikkia tainnut löytyä. Muistan, että kirjoitin ruutupaperille, pieniruutuisille konsepteille, kasvien nimet kauniisti kaunolla. Siitä tuli ihana ja kaunis.

Vuosikausia kouluaikojen jälkeen, olen aikonut kerätä kasveja uudelleen. Ostin tarkoituksen mukaisen kirjankin jo 2000-luvun alussa ja kasveja keräilin joskus kymmenisen vuotta sitten. Muutama vuosi sitten teippasin kasvit kirjaan ja tänään löysin kirjasen taas. Se on täynnä eli enää mun tarvis kirjoittaa nimet, suomeksi ja latinaksi, kauniisti ja ihanin fontein. Päivämäärät ja paikkamerkinnätkin olis kivat, että mistä kasvit on löydetty, mutta en muista, en kertakaikkiaan. Suomesta jostain. Ehkä kirjoittelen tytön kanssa kasveista vielä jotain muitakin tietoja. Vaikka ovathan nuo noinkin kovin kauniit.

KUN OLEN VIELÄ 33

Tänään olen pohtinut sitä, millainen oli vuosi elämästäni 33-vuotiaana. On mukava olla reilusti yli kolmekymmentä (tykkään numeroista!). Tuntuu, että tietäisin, tai luulen tietäväni jo vähän enemmän mitä haluan, mistä tykkään, mitä ansaitsen ja mihin suuntaan olis ihaninta, että elämä veisi, minne elämääni ohjaan niillä ihanilla ajatuksilla, teoillani ja haaveillani. Vaikka vähän hukassa taidan olla vieläkin, ja huomenna tuskin yhtään viisaampi. Kolmekymmentäkolme on kauniin pehmeä luku, 34 tuntuu paljon terävämmältä ja kirkkaammalta. Ehkä se on merkki ja vie minua. Se on. 

Kolmekymmentäkolmevuotiaan viimeiseen päivään on kuulunut kananmunakastiketta ja perunaa ja kuusivuotiaan tyttären hehkutusta ruuasta (jes!). Kertomuksia omasta lapsuudesta, siitä että kun minä olin kuusivuotias, sain lahjaksi paketillisen Fabulandeja, jossa legohahmon mukana tuli puistonpenkki ja bussipysäkki. Monenmonta pehmoista halausta kaksivuotiaalta ja kuiskutuksia korvaani, että äiti sinä olet ihana, ihana, ihana!

Kotiin tullessamme oli vielä valoisaa ja ihastelin käsitöitteni keskeneräisyyksiä keittiössä. Villatakki tytölle niistä taivaan sävyisistä langoista, jotka kerran siltä istumalta kävin ostamassa. Tilkkupeittoa, josta tulee pieni päiväpeitto ja johon kyselin facebookissa ideointiapua. Kerron lisää myöhemmin. Nyt nautin tästä illasta, moikka! 

IGLU JA KAVERUKSET

Kuu vaihtui helmikuuksi, päivä on jo pidentynyt huimasti ja päivät ovat kauniin valkoisia, useana päivänä aurinkokin on paistanut ihan älyttömän ihanasti, keväisesti. Helsinkiin satoi viikonlopun aikana muhkea lumipeite ja arvatkaas mitä tein, no minä hain kaupasta kassillisen jäätelöä! En muuten meinannut osata ollenkaan valita makuja, kun valikoima oli pikkasen isompi kuin olin kuvitellut, makuja on oikeesti parisenkymmentä erilaista. No, valitsin tiinamaiseen tapaan jäätelöt värien mukaan. Trion, että saa montaa eriä samalla kertaa ja appelsiinimaitojäätelön! En ollut semmoisesta ennen kuullutkaan. Oikein olivat hyvän väriset. (ja makuiset, kermajäätelö tosin voittaa kyllä maitojätskin!)

Lapset kuuntelivat Hölmöläisten tarinoita sillä aikaa, kun kasasin pakettijäätelöistä iglun. Siinä samalla kuutioita leikellessä mietin, kuinka hyvä ystäväni lapsena oli melkoisen perso jätskin perään ja siskonsa kanssa viivottimella mittasivat jäätelöpaketin puoliksi, että kumpikin saa saman verran. Ja samainen ystävä söi kerran buffetissa 32 pientä jäätelöpalloa, voitti kaikki muut! Minä vain leikkasin paloja, kokosin ne iglumaiseksi kasaksi (piti olla nopea, kuutiot sulivat sormissa, enkä viitsinyt mennä pihalle pakkaseen kasaamaan, joten kasamainen iglu oli oikein hyvä idea), laitoin puolikkaan donitsin oviaukoksi, pursottelin kermavaahtoa, tiputtelin tähtiä. Pitihän igluun saada myös asukkaat, joten koristelin eskimojäätelöt piparienkoristelusokerisörssillä ja tähdillä. Voi että olin itsekin innoissani tästä ideasta, vaikka kävin kyllä ensin kurkkaamassa myös Pingviini-jäätelöiden oman reseptiarkistonkin, mutta oma idea voitti.

Tsadaa, sitten olinkin valmis kutsumaan lapset helmikuiseen jäätelöhetkeen!

Voitte arvata vaan! Tämä oli menestys! Eskimoilla ehdittiin hetki jopa leikkiä ennenkuin menivät parempiin pikkuisiin suihin. Sen jälkeen nuo herkkusuut kävivät iglun kimppuun. Tällä herkulla osallistutaan kyllä myös Jätskibaarin kilpailuun! Namskis ja jes!

*Pingviinin kanssa toteutettu kaupallinen yhteistyö.

2013 OLI IHAN HYVÄ VUOSI

Sain jouluna 1987 joululahjaksi aivan ihanan halinalle-päiväkirjan. Halinalle kannessa oli pehmeä ja pullea, niin että kirjan piti olla aina esillä pöydällä, lukossa tietysti, koska kirjahyllyyn se ei mahtunut. Kirjoitin siihen joka päivä siihen asti kunnes kirja täyttyi. En mitään suuria salaisuuksia, niitä näitä, mitä nyt olin päivän aikana tehnyt. Muutaman päivän kohdalla lukikin vain:

 
Rakas päiväkirja!
Tänään en tehnytkään mitään.
tv. Tiina
 
Muutama vuosi sitten, kun päiväkirjan taas löysin, en voinut kuin kikattaa tuolle päiväkirjamerkinnälle, mutta niinhän se on, jotkut päivät on vaan semmosia. Ainakin seitsenvuotiaan mielestä.
Mulla oli vähän samanlainen olo tästä vuodesta. Siis käsitöiden puolesta, joista tämä armas blogini kuitenkin eniten kertoo. Vaikka, eihän se ollenkaan totta ole kun oikein alkaa miettimään, pohtimaan ja kurkkaa blogiin. Olen tehnyt vaikka mitä, neulonut, ommellut, kirjonut ja vähän kaikkea muuta siihen päälle! Elämänmuutokset olivat silti sitäkin suurempia kuin mitä käsitöiden määrä, tänäkin vuonna. Irtisanouduin työstäni Tampereella, otin vastaan uuden ihanan työpaikan Helsingissä. Saimme ihanan puulattiaisen kodin Vallilasta, jätimme haikein mielin supervaloisan kattohuoneiston Kalevaan. Vaihdettiin sitten kaupunkia lähestulkoon tuosta vaan, ei siksi, että Tampereessa mitään vikaa olisi, oli vain sen aika. Sinne jäi paljon hyviä ystäviä, kivat vanhat työkaverit, kässäkerho, monenmonta mahtavaa ja ihanaa muistoa, mutta myös elämäni rankimmat ajat elin siellä. Kahta viikkoa vaille kymmenen vuotta Tampereella oli just hyvä! Helsinki on oikein hyvä. Päivääkään en ole katunut sitä, että lasten kanssa tänne muutin. Ennemminkin oon ylpeä itsestäni ja rohkeastakin päätöksestäni. Se oli suurin juttu tässä vuodessa.
Sain tänä vuonna monta uutta ystävää ja oli monet hauskat kekkerit ja kemut ja mummokerhoilut, joiden jälkeen sitä vaan hehkui ja puhkui iloa ja onnea, että ei vitsit olikin kivaa ja sekin tyyppi, ihan älyttömän kiva ja ihanaa, että sain tutustua siihen!
Tulevana vuonna aion ainakin tehdä parit takit, neulasta pipoja ja villatakkeja, kirjoa vähän ajatuksiani kankaalle ja hei, ehkä keksin taas jotain uutta! Lasten kanssa haluaisin tehdä käsitöitä ja askarteluita enemmän. Olkoon vuosi 2014 ihan superhyvä, onnekas ja rakkaudentäyteinen! Kaikilla!Tässä pieni kuvakooste menneestä vuodesta, olkaat hyvät!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

IHANAA JOULUA!

Kiitos kaikille blogini lukijoille tästä seitsemännestä yhteisestä blogivuodesta ja oikein ihanaa joulua! 
Itse olen yrittänyt rauhoittua, levätä ja olla vaan täällä pohjoisessa äitini seurassa. Joka ilta olemme yhdessä piirrelleet lautasiin. Vitsit, että on ollut kivaa. Ollaan inspiroiduttu myös yhteisellä jouluostosreissulla (josta video instagramissa!), että mitä sen iltaisiin astioihin tehdään. Ja tajusin, että se, miten unissani lennän, on täysin sama tapa kuin Lumiukossakin. Monta askelta juosten ja sitten hyppy ilmaan ja lentoon! Radiossa sanottiin, että kutimet pitäisi laittaa jouluna pois ja rauhoittua, mutta tiiättekö, tiiätte varmasti, että eihän se nyt niin mee! Kutimet kouraan ja sohvan pohjalle sulattelemaan herkkuja! 

Äitini tekemä kukkalautanen.


Ihailin pienenä sitä, miten äiti aina osasi piirtää kauniita tyttöjä. Tää on just niitä semmosia. 

VOITTAJA ON ARVOTTU

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Koska omat onnettareni ovat isänsä kanssa joulunvietossa toisella puolella maata, arvoin voittajan intternetin arvontakoneella. Eli tittidii! Voittaja on:

Joulukalenteristani tulisi viikkosiivous, hieronta, jalkahoito, ravintolaillallinen miehen kanssa kynttilän valossa, konsertti- ja teatteriliput ja lunta! ;) 

Johanna, ottaisitko yhteyttä minuun sähköpostitse, niin saan toimitettua sinulle palkinnon. 

 

Hienoja toiveita oli kirjoitettu, millainen joulukalenteri olisi mieluisa. Nyt on enää yksi luukku avaamatta ja sitten saa rauhoittua hetkeksi jokainen viettämään omanlaistaan joulua. Toivottavasti kääröistä paljastuisi monta kalenteriinkin toivottua juttua. Yhteistä aikaa, pieniä hetkiä, lankakeriä.. ja monenlaisia kalentereita teillä olikin jo. Ensi vuonna voikin helposti katsastaa nämä kommentit läpi ja sieltä keksii helposti 24 luukullista ihania yllätyksiä. 
Oikein rauhallista aatonaattoa kaikille!

KUUSIKORTIT

Tänä vuonna aloin tekemään kortteja jo syksyllä. Keräilin puiden lehtiä Aika suuren hämäyksen väliin. Siellä ne saivat rauhassa kuivua. Hyvissä ajoin marraskuussa ostin A1-kokoisen kartongin, toin sen rullalla kotiin ja suoristelin sitä maton alla viikkotolkulla. Yhtenä joulukuisena iltana otin sakset, leikkasin muutaman kortin, säästin loput seuraavaan aamuun. Illalla menin sekatavarakaapille, otin ensimmäiset eteensattuneet tussit, onneksi olivat ihanat hailakan sävyiset prinsessatussit (siis oikeesti, ihanimmat! olispa Tiinalla vuonna 1987 ollu kans vaalea vaaleanpunainen tussi, olis välttyny valkoinen puuvärin joutumisestaan pinkin tussin päälle oikein sävyn etsinnöissä). Seuraavana päivänä piirsin kuusia, leikkasin metallipaperista kukkia ja tähtiä. Laitoin lapsille autotkakkosen ja itselleni musiikkia, hyvät valot ja kaikki tarvikkeet pöydälle ja aloin hommiin. Oli niin ihanaa. Ja kun taustalla soi elokuvamainen musiikki, niin aijjai. Elämä oli hetken aikaa aivan vaaleankeltaista.  

PERJANTAI KOLMASTOISTA VUONNA 13

Eilen oli melkoinen päivä. Monen sortin tapahtumat kruunasi mukavasti kuitenkin kässäkerhomme jouluinen glögi-ilta. Ei me mitään joulufiilistelty, eikä isoin osa mitään käsityötäkään tehnyt (toimin kyllä tehokkaasti kässätohtorina, joka neuvoo pipon silmukkamäärissä matematiikkaa hyväksikäyttäen tai pilvenreunalla-villasukkafiilistelyssä että mikä olis hyvä puikkokoko ja miten päin sitä mallikertaa katsellaakaan), mutta vitsit miten nuo illat antavatkin voimia. Ihmeellisiä ystäväenergia-, ihananainen- ja kaikkionaivanhyvinvoimia. Oltiin nyyttärihengessä, joten tarjolla oli paljon suklaata (joka ei kaikki todellakaan mennyt) ja viinipullonavajaakaan ei löytynyt (harmi, tavallaan kun miettii, että vois vaikka ostaa uuden), mutta jouluhenkisiä herkkuja syötiin oikein hyväksi iltapalaksi. Viidestä pikkutytöstä (kuusiviikkoisesta kuusivuotiaaseen) ja kahdesta pikkupoikasesta lähti aivan hyvin ääntä, voin kuulkaa kertoa. Eikä kymmenen naista jäänyt yhtään hiljaiseksi hekään.

Kun viimeinenkin vieras oli lähtenyt, omat lapseni rauhoittuivat. Eskarilainen halusi opetella allekkainlaskua ja kaksivuotias kirjoitteli ruutupaperille nimiä, niin tarkasti kynällä pieniä “kirjaimia” tehden, että! Pidettiin rauhallinen myöhäisilta kolmisin, en kiiruhtanut siivoamaan juhlien jälkiä. Tiiättekö, aina ei tarvi.

Tänään ollaan vaan.


Se oli ajatus vielä aamulla, kun kirjoitin tekstin. No nyt loppuilta ainakin!

(Teen villatakkiin mallitilkkua jo. Kuviokin on selvillä. Ainakin melkein. Jes. Tähän vielä joku auringonkeltainen elokuva, niin oujee.)

PIPARKAKKUMAISEMA

Kaupasta piparitaikinaa kaksi paketillista, pussilliset lontoonrakeita ja amerikanpastilleja, kaksi tuubia koristelusörssiä ja kotona huomaaminen, että kappas, sitä on kaksi edellisjoulultakin. Taikinat suliksi ja kaulimella littanoiksi, muoteilla kuvioita, veitsellä taloja ja kuusia. Uuni päälle ja jännitys, polttaako kaasu-uuni piparit pohjista mustiksi (ei polttanut!). Jäähtyneet piparit piiloon, ettei mee parempiin suihin. Koristeet esiin ja askarteluhommiin. Vähän karkkitehtuuria ja puolikkaiden sydänten koristelua ja hilpeää seuraa ja naurunremakkaa. Tehtiin hieno joulumaisema vähän liian vähän aikaa paistetuista taloista ja puista, aamulla oli pari taloa taivuksissa, mutta ei se haittaa, ihan hauska siitä tuli silti. Kaarevat talothan on sitä paitsi jännempiä!

Lepposaa joulukorttiviikkoa (en oo vielä ees alottanut niiden tekemistä!) ja loppukevennys, olkaat hyvät!

JOULU ON IHAN KOHTA KÄÄK

En oo ehtinyt valmistautumaan joulun tuloon samalla tavalla, kuin mitä tahtoisin, haaveilisin. Koristeita on laitettu ja pipareita leivottu, onhan sekin onneksi jo jotain. Joulukalenteriasiaa en oo ehtinyt  miettimäänkään. Elämä on vaan niin hoppua, että taitaa käsintehdyt lahjat jäädä melkoisen vähiin ja uusia koristeitakaan ei kyllä synny tänä vuonna. Paljoa ainakaan. 
Kuumepäivää vietimme lasten kanssa pipareita leipoen, harmiksemme tää äiti ei vaan osannut kaasu-uunin kanssa niitä täydellisesti paistaa, vaan pohjista tuli vähän mustia ja se maistuu. No, ens kertaan. Pääasia, että oli kivvaa ja taikina maistui!