Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

ASTRID LINDGRENIN MAAILMA – MUISTELUMATKA VIIME KESÄÄN, VINKKI TULEVAAN

Nyt, kun on kunnon talvi, on ihana palata menneen kesän tunnelmiin ja miettiä vähän jo tulevaakin kesää. Tykkään muistelemisesta ja tässä eräänä iltana kävin läpi viime kesän kuvia. Toukokuussa oli hellettä ja olimme roadtripillä Ruotsissa. Siellä tuli vastaan niin monta suloista ja kivaa kuvaa Astrid Lindgrens Världistä Vimmerbystä, että päätin kirjoittaa paikasta vielä oman postauksensa. Joten tervetuloa kanssani pienelle matkalle ihaniin satumaailmoihin viime toukokuulle!
Mulla oli kaunis muistikuva 32 vuoden takaa, kun olimme käyneet perheen kanssa samaisessa paikassa. Muistin minikokoiset talot ja sen, miten kaikki se söpöys vei mut jonnekin haavemaailmoihin. Siitä saakka olin haaveillut pääseväni sinne uudelleen ja mikä parasta, omien lasteni kanssa. Nyt se sitten toteutui.

Heti portin läheisyydessä oli ensimmäinen esiintymislava, jolla Peppi Pitkätossun opettaja ja poliisisedät tanssahtelivat. Mekin eskarilaisen (nyttemmin toki jo koululainen hänkin!) kanssa pysähdyttiin hetkeksi kuuntelemaan, lumouduttiin maailmaan.

Hetken päästä polulla Peppi Pitkätossun opettaja hurauttikin ohitsemme pyörällä jo kohti seuraavaa esitystä.  Voi miten ihanalta tämä kaikki näyttää. Toukokuinen lämpö, tuo oli mieletön hellepäivä ja koko kesä vielä edessä. Astrid Lindgrenin maailma on kyllä paikka, joka on laitettu niin ihanasti ja nätisti. Ja vielä päälle se, kun muistaa useimmat sadut hyvin tarkkaan, on tuolla satumaailmassa aivan tajuttoman ihanaa kulkea. Seurana maailman parhaat lapset, niin voi että! 
Pepin talolla istuuduttiin katsomaan Pepin seikkailuja vaikka ruostinkielinen tarinointi ei ollutkaan juuri se mistä lapset olisivat ymmärtäneet tarinaa, mutta aina ei sanoja tarvitsekaan. Oltaisiin istuttu pidempäänkin, mutta oli vaan niin kuuma. Just nyt tässä marraskuun harmaudessa tuntuu hassulta ja hyyyyviiiin kaukaiselta sellainen kuumuus. 
Katsokaas näitäkin, mikä ihana satupelto tuolla aidan takana! Mistäs sadusta tämä olisikaan? Eemelistä ehkä? Kaikki reitit, missä saattaa umplahtaa veteen, pitää aina valita, sanon minä. Joskus sitten rutistellaan housuja kuiviksi. Hellepäivänä ne onneksi kuivuvat nopsaan! Siellä ovesta ja ikkunoista Ronja Ryövärintyttären linnasta kurkkii koko mun perhe. Hauska kuva, vaikka näyttääkin vähän sille, että väkisin pidän kolmivuotiasta paikoillaan – en pidä. Sillä on vaan hoppu jonnekin ja hetkeksi sain häntä pidäteltyä yhteiskuvaan.

Tittididii! Seuraavaksi sama perhe löytyikin Pepin talosta. Tuolla oli koko päivän hurjan paljon ihmisiä, mutta koska vietimme puistossa koko päivän, avaamisesta sulkemiseen ja satuttiin Pepin talolle just sulkemisaikaan, saatiin siellä seikkailla keskenämme. Ihanaa! Koko perhe peppeinä.Ja Pepin talon jälkeen me olimme ehkäpä Saariston lasten taloilla… Tai ei, ehkä siellä missä Katto Kassinen asuu. Hmph, en muista kenen talon portailla istuttiin. Tunnistatteko? Ihanan pienessä koossa punainen söpö talo ainakin on. Mielikuvitus sai lähteä valloilleen ja oikein juoksentelemaan tuolla.
Nämä talot. Nämä seuraavien kuvien ovat ne, mitä muistan sieltä kahdeksankymmentäluvun kesälomareissulta. Olivat yhtä maagisia ja ihania edelleen. Minikokoisia ovia ja ikkunoita. Jos joskus olisi kesämökki ja sinne saisin tehdä leikkimökin, niin tekisin ehkä juuri tuollaisen minikokoisen ja sitten siellä olisi jossain isompi ovi, mistä saisi kuljettaa sisälle huonekaluja (koska sinne ei tietnkään minikokoisesta ovesta mahtuisi juuri kuin ne minikokoiset ihmiset – me aikuiset saatetaan jäädä pyllystä kiinni oviaukkoon!). Nuo ovat niiiiin söpöjä, että oisko vähän mahtava tuollainen pikkumökki omillekin (lasten)lapsille (sitten 2030-luvulla)! No niin, tervetuloa Nangijalaan, sanoo pienin.Mitenköhän mulla ei oo sieltä Nangijalasta enempää kuvia. Siellä oli ihanaa. Se yksi huonekin, josta mentiin pikkukomerosta kellariin salaportaita pitkin ja sitten sieltä tunnelia pitkin talon taakse ja ulos. Niin jännä! Voi että, ihan kauhea kesäikävä, Ruotsi-ikävä ja on kai kaivettava kaikki kuvat tuolta tietokoneen syövereistä mitä reissussa otettiin, että pääsee sinne vielä syvemmin. Toivottavasti nämä kuvat ilahduttivat helmikuista iltaanne. Jos ensi kesälle jo mietitte reissua, niin suosittelen kyllä Vimmerbytä. Näin onnellinen perhe siellä viime toukokuussakin kävi. Kuvia katsellessa näkee myös lasten hurjan kasvun, nuohan ovat taas ihan eri näköisiä jo kuin tuolloin. <3 

TEIN ITSE UUDEN MATON KEITTIÖÖN, VINOREUNAISEN JA ITSENI NÄKÖISEN

Opiskellessani vaatetusartesaaniksi olin koko opiskelujen ajan odotellut mattokurssia. Halusin kovasti tehdä oman maton! Äitini oli tehnyt meidän lasten huoneisiin 80-luvulla suloiset valkoiset matot, joissa oli pastellinsävyisiä puoliraitoja. Muistan hämärästi sen, kun äiti kutoi mummulan vanhassa piharakennuksessa, sellaisessa joka oli täynnä kaikkea vanhaa roinaa ja rämiä huonekaluja, halkopinoja ja työkaluja ja sitten siellä oli ne mattopuut. Lattia oli vino, vietti mihin sattuu suuntiin, varpaita paleli varmasti ja ehkä siellä hiiriäkin saattoi vilistellä. Matonkudonta vetosi minuun. Aikaa kului ja tuli vihdoin tuo vuoden 2001 kevät ja mattokurssin aika (josta kerroin jo aiemminkin).

Olin kouluaikoina aina innostunut kaikista mahdollisista oppilasvaihtoista, leirikouluista ja kesäsiirtoloista. Tuolloinkin kävi tuuri ja minut valittiin parin viikon vaihtoon Norjaan ja kuten tässä vaiheessa tarinaa saattaa arvata, se oli just sen mattokurssin kanssa yhtäaikaa. Olin hankkinut kuteita mattoa varten valmiiksi ja harmitti vietävästi. Muistan, että ainakin ystävältä saatuja vaaleita vanhoja paitoja ja lakanoita värjäilin lappapuuronpunaisiksi. Onnekseni ne kuteet pääsivät silti käyttöön, koska ystäväni kutoi puolestani sen maton, joka mulla itselläni piti tehdä eli ilman mattoa en ollenkaan jäänyt, vaikka kudontavaihe jäikin kokematta. Ystävän kutoma matto oli ihana, pidin sitä pitkään käytössä. Tummansini-viininpuna-ruskea-lappapuuronpuna-raitainen räsymatto ja täysin suorat reunat.Mä oon käsityöihminen. Oon ollut pienestä asti. Oman käsityötieni kulkija. En halunnut tehdä ala-asteella lapasia, koska tuntui liian vaikealta ja tylsältä ajatukselta, joten tein sen sijaan yksiväriset ranteenlämmittimet, pannan ja lyhyet säärystimet, joihin kirjailin kukkasia. Pääsin mielestäni muka helpommalla. Tai jos en, niin ainakin tein juuri niinkuin itse halusin, enkä valmiin käskyn mukaan. Tämä aiheuttaa toisinaan sitä, että kuvittelen valmiiksi osaavani jo jotain, vaikka en tosiasiassa olisi koskaan edes tehnyt juuri sitä kyseistä hommaa. Matonkudonnan kanssa kävi oikeastaan juuri niin.

Artesaanikouluaikoina kyllä kudoin kangaspuilla ja yläasteellakin tehtiin poppanaa eli jotain sentään tiesin ennen opiston mattokurssia. Silti, voi kääk mikä matto sieltä puilta tipahtikaan. Summanmutikassa tehty, eri sidoksia sekoitellen ja pingottimen kanssa sekoillen. Nauratti ja vähän nolottikin sitä tutkia siinä muiden kurssilaisten kanssa. Samaan aikaan silti olin oikeastaan iloinen, että kaikki ne vanhemmat rouvat näkivät myös sen, ettei kaiken tarvitse aina olla täydellistä tai että aina ei tarvitse valittaa siitä, että kuinka on rumaa ja huonoa ja että tämmöinen tekele siitä nyt sitten tuli. Siltä nimittäin toisinaan tuntuu, että kudontatilojen (tai missä tahansa, olipa aihe mikä tahansa) keskustelussa käydään läpi lähinnä negatiivisia aiheita, eikä koskaan kukaan kutoessa sano, että vitsit tästä tuli ihana ja siistiä käsialaa ja että olenpas minä hyvä!

Matto on meillä nyt keittiössä. Siinä on todella mutkikkaat reunat (virheestä opittu! –> pidä pingotin tarkasti kokoajan samassa mitassaan). Siinä on myös todella hassut ryijymäiset hapsuröykkiöt, jotka ovat täydellisessä kohdassa mattoa, sillä tiskatessa saa seisoa niiden päällä ja kipristellä varpaillaan hapsuja. Loimista muodostuneet maton päissä olevat hpsurivistötö olivat mielestäni vähän laihat, niin lisäsin sinne itse makramee-langasta lisää hapsuja. En tiedä onko sellainenkaan sallittua ainakaan perinteisessä matonkudonnassa, mutta mä nyt vaan tein niin.

Jokainen maton nähnyt on vain ihastellut sitä, se on hauska, oikeasti hauska, sopii täydellisesti keittiön väreihin juuri nyt ja kun haluan vaihtaa mattoa, niin sen kun vaihdan. Lapset ovat varanneet maton jo lastenhuoneeseen seuraavaksi. Paikkoja matolle riittää. Pudotin maton pakkaspäivänä pihalle ja annoin vielä pienen lumipesun ja tuuletuksen ennen käyttöön ottamista. Tämä matto oli mun ensimmäiseni ja aivan hyvä sellainen.

TIINAN VAATEHUOLTOVINKIT JA MANKELIHOMMIA

Yhteistyössä: Uhana Design, housut ja neuletakki saatu 

Toisinaan jaan Instastoorien puolella päivieni pieniä puhteita, milloin se on lasten reikiintyneiden housujen paikkailua ja milloin taas olen pyykkituvassa mankeloimassa lakanoita. Toiveena on ollut saada koostepostaus, jossa kerron vaate-, kenkä- ja kodintekstiilihuoltoniksejä. Tässä se tulee, tervetuloa mukaan, tällä tavalla minä huollan ja pidennän vaatteidemme käyttöikää. Ovat omalla kohdallani hyviksi todettuja juttuja, jotka mielelläni jaan teille.

  • Ihan ensimmäisenä tietysti pitää muistuttaa itsestäänselvyydestä: Pyri hankkimaan vaatteita, kenkiä ja tekstiileitä vain tarpeeseen. Kaikkea säästyy, rahaa, aikaa, tilaa, luontoa! Suosi mieluusti kotimaista ja erityisesti laadukkaita, kestäviä materiaaleja ja tuotteita. Tämä lause saattaa kuulostaa tylsältä ja sen saattaa usein ohittaa ihan sillä, että tuntuu, että samaa jankataan ja jauhetaan kaikkialla – joojoo, tiedetään sitä ajattelee ja ohittaa asian sen kummemmin sitä ajattelematta! Miettimällä kuitenkin lauseen sisältöä ja tärkeää asiaa ja muistelee vaikkapa, että mitkäs vaatteet siellä vaatekaapissa ovat olleet pisimpään ja mitkä pysyneet parhaimmassa kunnossa. Usein ne ovat niitä, joiden kanssa on vaikkapa ollut kassajonossa ja punninnut ostaako kolme edullista (samalla jo tietäen, että lyhytikäisempää) vaatetta vai samalla rahalla yhden arvokkaamman ja laadukkaamman ja pitkäikäisemmän vaatekappaleen. Usein jälkimmäinen on se, joka on käytössä vieläkin, muut eivät.
  • Lue pesulappu. Sillä pääsee jo todella pitkälle siinä, että käyttöikä pysyy pitkänä. Harmittaa kovasti, jos käsinpesua vaativa villapipo on nakattu pesukoneeseen ja villapäällinen kutistuu ja puuvillavuori ei.
  • Käytä oikeanlaisia pesuaineita ja pesuvälinettä, kun peset. Mun yhtä mielipuuhaa on alusvaatteiden ja villavaatteiden pesu, sillä teen sen samalla, kun olen suihkussa. Laitan pyykit veteen mennessäni suihkuun. Samalla, kun hoitoaine tai kasvonaamio vaikuttaa, pesen pyykit loppuun. Pakko tunnustaa, että tässä taannoin suihkukäynnillä, laitoin vielä lisäksi iPadilta tulemaan lempisarjani, jota katselin samalla (vähän pelotti kastuuko laite, mutta en pärskinyt ympäriinsä eli onnistui aivan hyvin). KOLME asiaa samaan aikaan, melkoinen GOALS!
  • Pesen noin kerran kahdessa, kolmessa viikossa pyykkikorin kokonaan tyhjäksi, jottei pohjalle jäisi mitään vaatteita pitkäksi aikaa likatahroineen. Tämä oikeastaan liittyy muistoon, joka ei liity tähän juurikaan, mutta joka mulla tulee aina mieleen, kun mietin pyykkikorin tyhjentämistä. Joskus vuosia sitten, kun mulla hajosi pesukone, oli sisään jäänyt jostain syystä muutama likainen, maitotahrainen vaate ja vettä (en tosin tajua miten?) ja arvanette mitä niille oli siellä ehtinyt käydä niiden parin viikon aikana, kun uutta konetta odoteltiin. Yyh, ne homehtuivat kaikki.

  • Tuuleta ja pakasta vaatteita. Villavaatteita pesen oikeasti myös melko harvoin, vaikka pidän esimerkiksi Uhanan villaleggingssejä talvella hyvin paljon. Ne usein viikkaan ja laitan suoraan pakkaseen jäätelöiden ja pakastevihannesten kaveriksi. Sieltä sitten aamulla nappaan jääkylmät housut ja nostan hetkeksi patterin päälle lämpiämään. Parvekkeella on tietysti tosi hyvä tuulettaa, jos sellaiseen on mahdollisuus!
  • Muista kenkähuolto. Mulla on siivouskaapissa kenkälaatikko, joka sisältää kaiken mun tarvitseman kenkien hyvänä pitoa varten. Sujautan laatikkoon toisinaan parittomia sukkia, niillä on tosi kätevä kiillottaa kengän pinta, ei muuta ku sukka käteen ja hommiin ja käytön jälkeen sukan voi hyvällä omatunnolla heittää roskiin. Huollaan varsinkin nahkakenkiä aktiivisesti, mutta kenkäshamppoolla olen hinkannut myös tennareita ja pohjien reunoja kesäaikaan. On ihanaa sujauttaa jalkaansa juuri huolletut kengät, se tuntuu todellakin siltä, kuin laittaisi rahaa pankkiin.
  • Säilytä vaatteet oikein. Tai ainakin paremmin kuin mytyssä nojatuolin reunalla tai pahimmillaan läjässä lattialla. Ripusta henkariin vaatteet, jotka pitävät siitä, että kangas laskeutuu ja pysyy sileänä säilytyksessä. Neuleiden kanssa kannattaa miettiä, onko henkari paras paikka, koska neulevaatteet venyvät helposti. Valitse henkari vaatteen mukaan, olkasanka (en keksi sille parempaa termiä) on välillä parempi olla leveä ja toisinaan taas ohut rautalankahenkarikin riittää. Suoraan pyykkikoneestakin kannattaa laittaa osa vaatteista henkariin. näin säästyy silitykseltä.
  • Kerään pyykkipäivien jälkeen kaikki puhtaat sukat samaan läjään ja kaadan mukaan myös kaapissa olevan korillisen parittomat sukat ja isken läjän kimppuun, josta etsin ja lajittelen parilliset. Meillä on käytössä myös lapsille pieni porkkana tässä lajitteluhommassa. Jokaisesta löydetystä parista saa kymmenen senttiä rahaa. Siinä pääsee nopeasti moneen euroon, kun oikein innostuu parittamaan sukkia. Onnellisimpina sukka-aikoina tästä kotihommasta jopa riidellään!
  • Rakastan nukanpoistajaa. En todellakaan käytä sitä usein, ehkä pari kertaa vuodessa, mutta joka kerta hämmennyn miten se muuttaa nuhjuisen oloisen neuleen tai takin nyppyiset hihat ja laukun kohdan aivan uuden veroiseksi!
  • Silitä ja höyrytä. Kunnon silitysrauta, kunnollisella höyryllä on ihana, mutta muista kuitenkin tarkistaa pesulapusta aina silitysohjeet. Pidä rauta ja lauta paikassa, josta saat ne helposti esille, niin käyttökin on miellyttävämpää. Muista aina ottaa raudan johto seinästä, mulla ainakin tulee mieleen harva se silityskerta Pekka Töpöhäntä. Tuleeko sullakin?
  • Korjaa rikkinäiset vaatteet. Kerään vaatekaapin väljälle hyllylle jatkuvasti pinkkaa, jonka välillä (en mitenkään säännöllisesti) otan ja korjaan kaiken kerralla. Lasten housujen reiät, joita meillä on eniten polvissa (ylläri!), korjaan mieluiten käsin ommellen niin, että ompelen piilopistoin housujen päälipuolelta. Joskus toki paikkaan isommat reiät oikeilla kangaspaloilla, mutta silloinkin mieluummin niin, että paikka jää sisäpuolelle ja ulkopuolelle näkyy vain vapaamuotoisia tikkausjälkiä. Huomasin monta vuotta käyttämissäni Uhanan villaleggingsseissä, joista jo mainitsin, niin aivan vasta, että haarasauma saattaa pian ratketa (oon vissiin liikaa pyllistellyt jäälyhtyharrastukseni parissa!). Olin ennakoiva ja ompelin saumaa paremmaksi jo nyt, samalla tavalla housujen päällipuolelta piilopistoin, aivan kuten kasaisin villapaidan saumoja yhteen.
  • Hanki kotiin ennakoivasti muutama silitettävä paikkalappu lasten toppahaalareita varten. Varsinkin alkutalvesta ja loppukeväästä haalarit ovat kovalla koetuksella ennenkuin päästään siirtymään seuraavan kauden pukuihin. Viime keväänä pidettiin pojan seepratoppis aivan niin loppuun kuin vaan pystyi, polvet paikattiin kahteen kertaan ennen kuin puku oli täysin käytetty ja tehtävänsä kahden talven jälkeen tehnyt. En olisi raskinut laittaa kevään viimeisille “hangille” upouusia vaatteita.
  • Tämä on tärkeä ja ajankohtainen vinkki meidän perheessämme juuri nyt. Alkuviikosta elelimme jännittäviä aikoja, kun kaksi tärkeää asiaa oli hukassa. Sekä tyttäreni yöraudat (kahden kodin lapsella tämä on mahdollista!), että poikani uuden takin huppu olivat kadoksissa. Tavaroitahan ne vain ja onneksi huhuilujen jälkeen löytyivät, mutta se vinkki: nimikoi lapsen vaatteista myös irtoavat osat! Vaikka tämä kyseinen huppu ei löytynytkään koulun löytötavaralaatikosta (joka muuten pursusi toppahousuja ja hanskoja!), niin siellä kyllä oli kaksi muuta yksinäistä irronnutta huppua.
  • Kodintekstiilijutuissa mun arkinen, suloinen lempipuuha on tietysti mankelointi. Otan ikeakassillisen lakanoita ja raahaan ne mankelointihuoneeseen, jollainen taloyhtiössämme onneksi on. Tykkään vetää ja taitella lakanat äidin opettamalla perinteisellä tyylillä tiukalle rullalle muutenkin (mielellään kaksin jonkun kanssa ja tietysti niin, että lapset saavat keinua lakanakeinussa), mutta mankelin läpi rullatut lakanat ovat parhaimpia. Otan mukaan äänikirjan tai hyvää musiikkia tai ihan vaan nautin mankelointihuoneen rauhasta ja sileistä lakanoista ja niiden rullailusta. Kaappikin kotona kiittää, kun mankeloidut lakanat vievät paljon vähemmän tilaa tiiviissä muodossaan.
  • Kovalla pakkasella on paras päivä lakanoiden vaihtoon. Aamulla otan likaiset pois ja vien peitot tuuletusparvekkeelle, annan olla muutaman tunnin tuulettumassa ja vasta illan puolella vaihdan puhtaat tilalle. Ihana vaihe on myös se, kun sängyn päällä on läjä peittoja ja tyynyjä ja ne ovat vielä pakkasesta viileitä. Silloin siihen päälle saa ja pitää hypätä!
  • Lopuksi vielä armollinen toteamus: jos joskus ostatkin hetken mielijohteesta kreisikuosisen puseron, jota käytät muutaman kerran ja unohdat koko vaatteen tai kun lempimekko aina unohtuu päiviksi tuolin reunalle roikkumaan niin, että nostettaessa hiha on ihan pölyinen ja kissankarvoissa tai että kengät ovat unohtuneet eteiseen moneksi päiväksi sisällään litimärät sukat tai jos puhtaat lakanat ovat vähän ryppyisiä päästessään puhtaina sänkyyn odottamaan nukkujia tai kun lapsi tulee koulusta kotiin housuissa, joissa on haarasauma rikki ja muistat sen nähdessäsi, että housuthan ovat olleet rikki jo vaikka kuinka kauan, mutta olet vain unohtanut korjataa sen, niin ei se mitään. Ei tarvitse olla täydellinen. <3

Tämän postauksen ihanat kuvat ovat ajanlaskulta ennen tämän talven lumia. Mulla on päälläni upea Uhana Designin merinovillainen asu. Tykkään tosi paljon vaatteista, joissa sekä ylä-, että alaosa on samaa kuosia. Hauskaa on, että myös lapsillani on sama mieltymys. Muistan myös, että jo lapsena tykkäsin ysärikuosisesta sähkönsinisestä vähän inkahenkisestä collegeasusta, jossa sekä paita, että housut olivat tuota hyvinhyvin ysärikuosia. Uhanan vaatteiden takana on myös niin ihania ihmisiä ja vastuulliset arvot, että niissä on hyvä olla kaikella tapaa. Olen käyttänyt Uhanan leveitä villahousuja pitkin talvea ja mulla, ihmisellä, joka ei erityisemmin tykkää käyttää sukkahousuja muiden housujen alla, on vinkki, miten käyttää leveitä housuja myös pakkasella. Pue alle ihan reilusti villalegginssit. Itselläni ollut tuplavillahousut Uhanaa! Eikä oo palellut ja styleltä olen näyttänyt!

Millaisia vinkkejä sulla on vaatehuoltoon? Olisi kiva kuulla sun vinkit ja hauskat tavat, kerro niistä kommenttiboksiin.

PS. Bonuksena vielä vinkki tuohon nimikointiin liittyen. Nimikointitarroja hankitaan usein vain lapsille, mutta ne eivät ole pöllömpiä aikuisillakaan. On nimittäin säilynyt puhelimenlaturi paljon paremmin tallessa, kun sekä johdossa että pistokepäässä on nimi. Tuikitavallisen nerokasta, sanon minä!

PPS. Ekstrabonus vielä, kun oon oikein tarinointituulella: Tuli mieleen yks superhauska pukeutumissattuma vuosien takaa, joka vähintään kerran vuodessa muistuu mieleen facebookin muistoista: olin kerran ollut koko päivän töissä niin, että olin aamulla pukenut ensin topin ja sitten rintsikat! Kyllä, oikeasti! Ja huomasin sen vasta illalla. Topin päällä oli valitettavasti joku muu vaate vielä, mutta eniten tässä naurattaa se, että en missään vaiheessa pukeutumista ollut huomannut, että PUEN RINTALIIVIT TOPIN PÄÄLLE.

 

 

 

PARAS AIKA TALVESTA /// JÄÄLYHTYHOMMAT

Talven parhaimpia aikoja on ehdottomasti kovat pakkaset. Kirpsakka, kunnon pakkaskeli. Poskenpäissä tuntuva kylmyys ja kun villasukat saavat olla jaloissa huopikkaissakin, niin mieleen juolahtaa aina jäälyhdyt. Täydelliset kelit jäädyttää nopeasti kauneutta.

Ensin tulee tietysti fiilis, että ai että nyt pitää alkaa jäädytyshommiin samantien. Sen jälkeen olo, että kehtaako sitä, hirviä homma! (kehdata verbi tarkoittaa siis viitsimistä oululaisittain) Ihan tyhjänpäiväistä puuhaa, saattaa mielessä käydä. Sitten taas, että miksi kaiken aina tarvitsee olla jotenkin järkevää. Miksei voisi vain tehdä joskus ihania asioita, joiden pelkkä tekovaiheisto ilahduttaa itseä ja vähintäänkin lopputulos varmasti myös muita. Jos ajattelee noin, niin silloin varsinkin just sellaisia juttuja pitää tehdä! Jäälyhtyjen teossa parasta on ihan vain se touhuaminen, harvoin seisoskelen katselemassa valmiita lyhtyjä. Täydellisen parasta siis! Joten eipä tuolloin ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin kaivella kartonkiroskista, etsiä sieltä tyhjät maitopurkit, ottaa vesivärit esiin ja aloittaa pakkaspäivien parhain projekti. 

Rakastan sitä, kun saan täyttää tyhjän maitopurkin iltapalan jälkeen. Värjätä veden vesivärillä tai kaataa purkkiin suoraan punajuurivettä. Sujauttaa ehkä sekaan havun oksa tai tulppaani. Kipittää villasukissa tuuletusparvekkeelle ja viedä jäätymään. Toistaa saman, kun seuraava purkki tai purnukka tyhjenee. Tehdä tätä muutaman päivän ajan, välillä kurkaten parvekkeelle, että vieläkö ne siellä ovat ja onko kaikki varmasti umpijäässä. Aina ovat olleet tallessa, vaikka eräänä päivänä säikähdinkin hirveästi, kun parvekkeet oli putsattu lumesta ja purkit siirretty nätisti järjestykseen niin, etten nähnyt niitä ensikatselemalta.

Jääpurkkimäärän ollessa sopiva, raahaan ne ikeakassissa pihalle ja aloitan luovimman osuuden. Ensin kääreiden repiminen pois, jotta koko jääkauneus paljastuu. Näkee samalla yhdellä kertaa, mitä sitä onkaan jäädytellyt. Kalikoiden mallailu ja asettelu paikoilleen, ja kun kaikki o paikoillaan, lirutellaan kuumaa vettä jään päälle, jotta jää muuttuu kirkkaaksi ja palat kiinnittyvät toisiinsa. Kaikki se on ihanaa! Meditatiivista. Nautin ihan hirmuisesti jokaisesta jäälyhtyjen parissa käytetystä hetkestä.

Aiempien vuosien jääteokset löydät täältä: Toissatalven jäälyhdyt. viime vuotiset kalikat ja vuonna 2012 blogiin tallentui myös omanlainen lyhty.

Oikein suloisia ja lempeitä pakkaspäiviä ja jäälyhtyhommia teille lukijani! <3

LASTENHUONE KAIPAA MUUTOSTA

Kaupallisessa yhteistyössä: Glowdia ja SBM Kipinä

Mulla on teille jännittäviä uutisia!

Joko olette kuulleet suomalaisesta, oululaisesta sisustussuunnitteluyrityksestä Glowdiasta? Se on sisustussuunnittelupalveluyritys, joka toimii verkossa ja joka haluaa saada aiheen lähemmäs ihmisiä. Ettei siis tarvitsisi olla paksun lompakon omistaja tai valtaisan omistusasunnon haltija, jotta voisi käyttää suunnittelijaa kodin laittamisessa.

Minulla on omanlainen tyyli sisustaa kotiani. En useinkaan koe, ettenkö osaisi laittaa kotiani nätiksi, mutta se missä usein kaipaan sisustuksen suhteen apua, on tilanne, jossa joku sanoisi myös sen toisenlaisen ehdotuksen miten jonkun paikan siellä kotona laittaisi. Joskus taas on nurkkia tai seinänpätkiä (ihan hirveästi pienessä kodissamme ei niitä ole), jotka kaipaisivat jotain erityistä tai piristystä ollakseen parhaassa mahdollisessa käyttötarkoituksessa juuri siinä elämän hetkessä. Glowdian palvelu on siis kuin tehty minun(kin) tarpeitani varten. Sisustussuunnittelu Glowdian tapaan toimii siis niin, että verkossa valitaan millaisen paketin haluaa ja sen mukaan saa etänä sisustussuunnittelupalvelua. Hinnat ovat alkaen 49e. Se tekee palvelusta mitä mainioimman ja erittäin helpon tarttua siihen, kun ei ainakaan ole siitä kiinni, että tarvittaisiin heti alkuun hirveästi rahaa. Ketään ei tarvitse pyytää kotiinsa, ei lähteä kotoa, palveluun vain ladataan tarpeelliset tiedot kohteesta ja valitaan mieluisan tyylin omaava sisustussuunnittelija ja homma lähtee käyntiin.

Mielestäni Glowdian palvelu kuulostaa todella hyvältä ja en malta odottaa, että pääsen tarkemmin tutustumaan miten kaikki käytännössä toimii! Hurjan jännittävää tässä yhteistyössä on se, että meitä on neljä bloggaajaa, jotka teemme yhteistyöt Glowdian kanssa, ja teemme ne blogisijoittajina. Eli se tarkoittaa sitä, että minä omalla panoksellani vaikuttajana, kuten myös Salamatkustaja-blogin Satu, Project maman Katja ja E2O-blogin Esko teemme vaikuttajamarkkinointia ja saamme sitä vastaan Glowdian osakkeita. Huh, tämä on jännittävää, koska mulla ei ole minkäänlaista kokemusta sijoittamisesta, joten on myös autuasta olla vähän uunona ja oppia tässä samalla paljon uutta. Koti on tärkeä paikka meille kaikille ja on erittäin kivaa tehdä sijoitustoimintaa ja työtä yrityksen kanssa, jonka toimintaan uskoo ja jolle toivoo hyvää ja menestystä!

Tämän postauksen kuvat ovat lastenhuoneestamme vähän aikaa sitten, eli hyvin arkista kuten kuvistä näkyy. Möin syksyllä pieneksi jääneen kerrossängyn pois, ajatuksena ostaa tilalle samantien uusi, isompi kerrossänky ja alle lisävuode, sänkyratkaisu joka vie vähiten tilaa ja jossa kaikilla on mukava paikka nukkua. Lapset ovat kuitenkin nukkuneet väliaikaisratkaisussakin (yksi sängyssä, kaksi patjalla valitsemassaan paikassa lastenhuoneessa eli kuin retkellä olisi) hyvin ja mulla on pieni epäilys omaan ratkaisuuni enkä ole vielä ostanut sänkyä. Tässä siis täydellinen tapaus, johon tarvitsen Glowdian apua!

Lue lisää Glowdian sivuilta ja tilaa heidän uutikirjeensä ja niin osallistut kuukausittaina arvottavan sisustuskonsultoinnin arvontaan.

 

TEIKSÄÄ ÄITI TAAS KAKUN, JOTA EI VOI SYÖDÄ?

No, tein tietysti.

Järjestelin keittiötä uuden vuoden kunniaksi ihan kunnolla. Vaihdoin kuivaruokakaapin ja isomman astiakaapin sisältöjen paikkoja. Sen aika oli, koska nyt kaikki lapset ovat sen ikäisiä, että voivat itse ottaa kaapista astiat ja kattaa pöydän tai tehdä itselleen välipalaa, joten on helpompaa, että astiat ovat sopivalla korkeudella ja entinen ruokakaappimme toteutti tämän tarpeen. Jokainen perheemme jäsen on ollut iloissaan muutoksesta.

Ruokakaappia siivotessa vastaan tuli monta kuivahtanutta pussin pohjalle unohtunutta vaahtokarkkia, ärsyttävästi pehmenneitä ruisnaksuja, päiväysvanhoja kookoshiutaleita ja joskus jossain kuvauksissa käytettyjä sokeriruusukkeita. Sehän tarkoittaa ainoastaan ja vain sitä asiaa, että MÄ SAIN LEIPASTA REKVISIITTAKAKUN. Aiemmin, kun olen esitellyt näitä kakkujani täällä blogissa, olen saanut tiukkaakin palautetta siitä, kuinka käytän ruoka-aineita väärin. No, voihan sitä siltäkin kantilta katsoa, mutta koska jokainen näistä aineksista olisi päätynyt joka tapauksessa bioastiaan, käytin ne mielelläni yhteen syömäkelvottomaan kakkuun. Nappasin vielä kakun tekoon mukaan muutaman tikkarin ja pahanmakuisen suklaakarkin herkkulaatikosta, parempi käyttää ne näin kuin vedellä sokerihimoissaan suuhunsa.

Ruualla ei saa leikkiä, sanovat. No, minä sanon, että saapas.

Ettekä arvaa, kuinka mää nautin tällaisten tekemisestä! Ihan hirmuisesti! Näissä kakuissa ei ole mitään tolkkua, kun en mä niitä mihinkään tarvitse (vaikka tälläkin kertaa haaveilin, että saisin toimia rekvisitöörinä jossain ihanassa lastenelokuvassa ja tehdä sinne suloiseen peppipitkätossumaiseen konditoriaan hyllyt notkumaan tällaisia satukakkuja!), mutta tulen niin onnellisesti tehdessäni niitä. Uppoudun oikein kunnon fantasiaflowhun. Olisittepa olleet näkemässä, kun miesystäväni tuli seuraamaan leivontatilannetta, kun viimeistelin kakkua yömyöhällä ripottelemalla päälle kookoshiutaleita ja poksutikkarin värijauhetta. Pyörittelin kakkua onnessani kakkulautasella ja toivoin, että liimaukset pysyvät (huom! marenki ei kauhean hyvin pysy kuumaliimalla, ylläri!) ja hulmuttelin kookoshiutaleita pitkin kakkua ja pöytääkin. Oot sää kyllä yhenlainen, hän nauroi ja luultavasti vähän pyöritteli päätään, en voinut katsoa kun pyörittelin itse vain sitä kakkua. Totta, niin oon.  Niin, ne lapset ja heidän kommenttinsa. He tulivat kouluista ja päiväkodista kotiin ja näkivät kakun. Ensimmäinen kommentti oli, että teiksää äiti taas kakun, jota ei voi syödä? Juu, teinhän minä, mutta eikös ole hieno. No on, vastasi jokainen. Siinä se on nyt ollut ikkunalaudalla jo päiväkausia ja kaikki meillä tietävät, että sitä saa vain katsella. Tavallaan se on siis myös ihmiskoe herkkuhimoisille, että ihan oikeasti vain katsoa saa, kun siinä nyt sattuu olemaan sitä kuumaliimaa niin paljon, että syömisestä tulisi vain vatsapuruja. Lapset varmaankin muistelevat aikuisina näitä kakkuja ja nauravat, että meillä sitä oli aina niitä äidin tekemiä kakkuja, joita ei voinut syödä. Äiti se oli ja on yhellainen. Mutta siis onhan se nyt ihan älyttömän hieno tuollaiseksi kreisiksi fantasiakakuksi, vai mitä sanotte?

Ps. Aiempia kakkuja löytyy blogin puolelta ainakin kaksi: joulukakku ja kesäkakku. Ja oikein ihanaa viikonloppua!

 

BURGEREITTEN KAUTTA NELIVUOTIAAN KANSSA EKA KERTAA LEFFATEATTERIIN

Kaupallinen yhteistyö: Itis

Meillä kaikilla on ollut se ensimmäinen leffateatterikertamme. Joka kerta se on yhtä jännä. Itse olen tainnut saada kokea sen jokaisen lapsen kohdalla heidän seurassaan. Sen, kun lapsi on tietysti katsellut elokuvia tai muita lastenohjelmia kotona jo monta vuotta teeveen ruudulta, eikä oikein osaa odottaakaan muuta. Sitten kun päästään oikeaan isoon elokuvateatteriin ja hienoon saliin, niin onhan se mieletön kokemus pienelle lapselle (tai aikuisellekin, jos ensimmäinen kerta venyy niin pitkälle). Itse tykkään käydä elokuvissa muutenkin, koska silloin ainakin katson koko filmin alusta loppuun, enkä uppoudu välillä kännykän uumeniin tai ala puuhailemaan muuta.

Me juhlimmekin nelivuotiaani ensimmäistä elokuvateatterikokemusta oikein kunnolla. Hypättiin metron kyytiin ja hurautettiin Itikseen. Siellä avattiin marraskuun lopulla uusi, superhieno Finnkinon teatteri. Kävin itse jo avajaisissa ja pääsin tutustumaan IMAX®-saliin. Vitsit se oli hieno ja kokemus leffan katsomisessa melko erilainen kuin muualla, ja odotan innolla, että pääsen sinne katsomaan muitakin elokuvia. Siellä istutaan melko jyrkässä kulmassa, että jokainen katsoja on mahdollisimman lähellä suurta valkokangasta ja värit, kontrastit ja terävyydetkin ovat kovempaa luokkaa kuin perinteisesti. Liput saliin ovat hieman tavallista hintavammat, mutta ehdottomasti sen arvoiset. Tällä kertaa kuitenkin menimme perheen kanssa ihan tavalliseen saliin katsomaan the Grinchin.

Ennen leffaa kuitenkin menimme koko perhe syömään ihan ravintolaan! Kovin usein emme perheen kesken käy ulkona syömässä, koska jokaisen kerran jälkeen pikkuisen kiroiluttaa, kun on maksanut ruuasta suhteellisen paljon ja tuntuu, että pian ruokailun jälkeen jo valitetaan nälkää, kun on syöty niin vähän ruokaa joka ei välttämättä ole ollut sitä mieluisinta. Tällä kertaa kuitenkin annettiin taas mahdollisuus. Itiksen ravintola-alue uudistui myös syksyn aikana ja olikin nyt oikein mainio! Meillä on kotoa helppo kukea Itikseen ja ollaan käyty siellä suhteellisen usein, vaikka lähimpänä se ei kauppakeskuksista meitä olekaan, mutta kangas- ja askartelukaupat ovat usein olleet se avainsana ja samalla myös ravintoloita on käyty läpi, kun nälissään on lähtenyt liikenteeseen. Valitsimme ruokapaikaksi tällä kertaa the Lucky Bastardin. Burgereita teki mieli, joten paikkavalinta oli sillä selvä, mutta jos olisin ohikulkumatkalla nälissäni ja näkisin the Lucky Bastardin, niin voisin valita sen syömäpaikaksi ihan senkin perusteella, että ravintola näyttää viihtyisältä ja logo ja ruokalistan (ja nettisivujen) ilme miellyttää mun silmääni. Listalta löytyi lasten burgeri ranuilla, joten otimme sen jokaiselle. Kaikki söivät kaiken! Ennenkuulumatonta! Jokainen sai myös valita mieleisensä limsan, kun tarjolla oli erivärisiä (ja -makuisia) Fantoja. Oli oikein mukava ruokailuhetki ja kaikki lähdimme vatsat burgereista pullollaan kohti leffateatteria, joka on ihan ravintola-alueen lähellä.

Nuorimmaiseni sai valita mitä tahansa herkkua mukaansa leffaan ja tietysti valitsi sisarustensa siivellä myös värikkään hielujuoman ja pienen pussin karkkia. Ihmetys oli suuri, kun tultiin teatterisaliin ja hän näki ja tajusi, että leffa oikeati katsotaan täällä. Isompien lasten kanssa olemme käyneet eka kerran elokuvissa paljon nuorempana, enkä oikeastaan edes tajua, miten ollaan ohitettu tämä virstanpylväs, mutta nyt mulla ei ainakaan ollut minkäänlaisia jännityksiä sen suhteen, että miten menee, onko leffa liian jännä tai että tuleeko pissahätä kesken kaiken (kun muistettiin käydä etukäteen!). Kaikki meni todella hyvin. Kaikki lapset olivat myös vähän ihmeissään siitä, että vastasin jokaiseen heidän toiveeseensa, että kyllä. Sai juoda limsaa, sai ottaa karkkia, joskus niinkin ettei mitään rajoituksia ole.

Superhauska käänne tässä leffareissussa oli valitsemamme elokuva ja siinä yks hahmo. Nimittäin melkein leffan alussa selvisi, että yksi pääosahahmoista oli samanniminen kuin kuopukseni! Hänen nimensä ei kuitenkaan ole mikään yleisin, nimipalvelu näyttää, että alle 55 hänen nimistään on Suomessa. Valittiin siis leffa melkein jopa mystisen hyvin. Itse olen ylpeä itsestäni, että pysyin koko leffan ajan hereillä, toisinaan nimittäin animaatiot ovat sellainen genre, että mun silmät alkavat luppasta. Välillä oli tietysti seurattava sivusta salaa, pienimmän ilmeitä leffan käänteistä. Ikäraja oli 7, mutta sen saa vanhemman seurassa katsoa jo nelivuotias ja tämä oli oikein sopiva hänelle. Retkemme itään ja Itikseen, kauppakierrokselle, syömään ja leffaan oli oikein hauska ja kiva. Tällaisia iltapäiviä voisi olla useamminkin, mutta toisaalta, kun viettää niitä harvemmin, niin niissä säilyy hohto. Loppuun vielä vitsikäs kuva minusta lapsista leffan jälkeen.

 

REALITYMUIJA LOMALLA

Meillä kaikilla on omanlaisensa huumorintaju. Napakympissäkin 80-luvulla muistan, että toivottiin siltä neidiltä tai herralta samanlaista huumorintajua. Tinderissä myöhemmin vuosia sitä selanneena musitan, kuinka tätä taas niin toivottiin. Kavereiden kanssa on aivan parasta se, kun tietää, että toinen tajuaa heti, mistä on kyse, jos lähettää jonkun kuvan tai lauseen jostain irtinapattuna. Huumorintajun tasoja on monia ja niillä on vaikeakin toisinaan  keikkua, jotkut pahastuvat siitä mikä toiselle on hauskaa ja sekin on aivan ymmärrettävää.

Minä olen sitä sorttia, joka sanoo, että huono on, todella huono huumorintaju, tarkoittaen tietysti, että se on se parhain. Niin huono, että se on paras. Silti naapurissa joku ajattelee täysin samoin itsestään ja sitä naurattaa aivan eri jutut. Vaikea laji, mutta niin mainio ja ihmisen hyvinvoinnille tärkeä juttu.

Aina ei tarvitse mennä täysin samoja reittejä niissä huumorihommissakaan, sillä ei haittaa, jos toisen mielestä kaikkein parasta on Kummeli ja toisesta sitä onkin Putouksen sketsihahmot. Yhteinen huumorinsävel voi silloinkin aivan hyvin löytyä niistä keskinäisistä vitseistä. Ja ihanaa on vaikkapa se, jos on kiikaroimassa parisuhdetta ja tapailee tyyppiä ja huomaa sen hetken, kun löytyy se ensimmäinen yhteinen vitsi, jota kukaan muu ei varmasti ymmärtäisi. Tai ainakaan kovin moni muu. Silloin tietää olevansa oikealla polulla ja kiikarinnokassa olevasta tyypistä kannattaa vähintäänkin pitää kädestä kiinni ja katsoa vähän pidemmälle. Omat, yhteiset insideläpät, parasta!

Palataanpas taas rakkausmatkalle marraskuuhun. Yhtenä päivänä olimme palaamassa villallemme. Kävelin mieheni edellä ja meidän villan kohdalla hypähdin mun perinteiseen haarat levällään, toinen polvi lähes maassa, kädet rauhanmerkkejä näyttäen ja suu jättihymyssä -asentoon. Naurettiin sille kippurassa ja todettiin, että olipa just kyllä tiinamainen meininki. Aloin samantien miettiä ääneen, että kyllä kunnon tyttöystävä kävelisi vain eteerisesti ja sulavalinjaisesti ovelle ja se olis siinä. Mutta sellainen en ole minä. Ja oon just hyvä tämmöisenä. Otettiin näistä kummastakin tyylistä videonpätkät ja tein aiheesta instastoorin.

Keksin itse videolle nimeksi My girlfriend – expectations vs. reality, vaikka vitsi olikin ihan minusta itsestäni vain eikä kenestäkään minun tyttökaverista. Miesystävälläni ei siis todellakaan ollut osaa eikä arpaa tähän nimen keksimiseen, kunhan tässä olen hänen tyttöystävänsä. Olen sitä mieltä muutenkin, että realitymuijat on just parhaita (koska itse olen sellainen), mutta tietäen, että maailmassa on ihmisiä, jotka kammoksuvat tällaisia tyyppejä. Ne tyypit ovat silti aivan yhtä hyviä ja parhaita, kuin mitä realitymuijatkin. Kaikki ollaan hyviä just tämmösinä. Ja tähänkin sopii se, että tarviiko kaiken nyt aina olla niin vitun vakavaa.

Loma eteni ja ihan muutaman kerran tuli eteen taas tilanne, yhtään niitä hetkiä suunnittelematta, että realitymuijan videoinnille oli jälleen aika. Se, kun ihana drinkki valui pitkin rintaa, koska täytyyhän sitä vähän keikauttaa vaikka lasissa pilli onkin. Tai kun herätessäsi kävelet ovelle ja päätät avata sen, mutta lukko onkin niin hankala, että menee pelkästään oven rynkyttämiseksi. Sellainen on realitymuija ja yks semmonen muija latasi koosteen myös tubekanavalleen, olkaat hyvät.

 

IHANAT KESÄYÖT TELTASSA, NIITÄ TÄLLEKIN VUODELLE // KOOSTE 2018 JA TERVETULOA 2019

Tämä on sellainen viime vuosi pakettiin -postaus. Tämä on myös mitä sitä tänä vuonna tekiskään -postaus. Voin kertoa jo nyt, että mitään kovin summaavaa lopputulosta en saanut aikaan ja varmasti aika pakka levällään tästä eteenpäinkin mennään, mutta kirjoitin tän silti. Tai sitten innostuin, kun katselin kuvia ja totesin, että onpa mun elämä ollut ihanaa. Ajattelin kyllä myös eilen ihan samalla tavalla, kun tein Instagramiin samanlaisen koosteen, mutta vain niistä videoista, joita olin stooreihin ladannut. Ne olivat rosoisempia, sekalaisempia kuin nämä blogin kuvat, siellä tanssin kameralle, mutta täällä taas pistän nakkikastikkeen suoraan puoliksi pöydälle ja otan kuvan. Molemmat näyttävät ihan minulle, kumpikin on täyttä totta.

Viime vuonna kävin muutaman kerran retkiluistelemassa. Sain synttärilahjaksi jopa ihan oikeat kenkiin kiinnitettävät retkiterät, mutta päädyin kuitenkin takaisin 90-lukulaisiin Susaneihin. Terät tarvitsisivat oikeanlaiset kengät ja eihän mulla sellaisia ole, mutta ei sillä väliä. Kaikista parasta retkiluistelussa oli ehdottomasti se, että luistellessa maisemat kokoajan vaihtuivat. Suvisaaristossa vietetyt luistelupäivät olivat kauniita pakkaspäiviä painumassa iltaa kohden ja kaikki valkoisen ja sinisen sävyt näkyivät ympärillämme. Ihanaa! Odotan tosi paljon kunnon pakkasia ja toivon, että tänäkin vuonna päästään luistelemaan, kaikki on vaan niin kaunista silloin.

Tuntui kuin sydän pakahtuisi kaikesta kauniista ympärillämme. Jokaisella laivareissulla halusin mennä kannelle katsomaan auringonlaskua ja toivoin, että saataisiin ikkunallinen hytti, jotta saisin herätä katsomaan nousunkin. Telttaretkillä valitsin teltan paikaksi aina sen mistä näkee veden. Onnekseni olinkin monta yötä teltassa ja jokainen niistä oli hyvä yö. Tulevana vuonna toivon voinani telttailla ja retkeillä edelleen ja vielä vähän enemmän, mutta en ota siitä paineita. Joka vuosi haaveilen Lapin vaellusretkestä ja kyllä senkin aika taas joskus tulee, jos ei tänä vuonna niin sitten jonain muuna.

Perhe vuonna 2018. Olimme oma nelikkomme, mutta saimme enenevissä määrin mukaan myös kolme muuta ihmistä. Niinä aikoina kun lapset olivat isillään, olin paljon kaksin miesystäväni kanssa. Monella tavalla kaikki aika on siis ollut tyystin erilaista kuin koskaan aiemmin. On ollut ihanaa huomata kuinka sekä mun, että miehen lapset ovat tykänneet todella paljon olla toistensa seurassa ja niillä on kivaa keskenään ja meillä koko seitsikolla on myös. Ei missään tapauksessa itsensäänselvä juttu. Meidän neljän, minun ja lasteni välit ovat suloisen mutkattomat ja vitsikkäät. Ollaan kaikki melkoisia huumorilissuja ja vitsiniekkoja. Halitaan, pussataan ja kerrotaan rakastavamme jokaisena päivänä, kun ollaan yhdessä. Jokaisen lapsen saan usein kainalooni sohvalla tai yöllä viereeni nukkumaan.

Omat lapseni ovat kasvaneet kuten aina, yllättävää. Esikoinen lähestyy teinivuosia. Ihan hullua, koska aina tälleen tammikuussa muistelen sitä, kuinka aloitin bloggaamisen ja tuo tyyppi oli mun vatsassani silloin! Hän on innostuvainen ihana nuori neito. Juuri nyt suurimman fanituksen saa Soturikissat-kirjat, videoiden tekeminen ja editointi ja näytelmäkerhoharrastus. Eskarilaisesta on tullut verrattain rauhallisempi ekaluokkalainen, jota nyt joululomalla katsellessani ja kuunnellessani pakahdus vaan mylläsi rinnassa. Hän on niin hauska ja fiksu tyyppi, joka osaa ottaa mielettömällä tavalla muut huomioon, mutta kuitenkin myös kiukutella omaan tyyliinsä, joka saa mut raivon partaalle. Ja jolla on maailman kaunein käsiala. Kohta se varmaan alkaa kirjoittaan suttuisasti, kun aina sitä ääneen ihailen. Nelivuotiaasta on kuoriutunut vuoden aikana omaa tahtoa ja erilaisia supersanakariasuja käyttävä pikkutyyppi, joka todella osaa neuvotella ja jolla on tiukka tahto. Eniten häntä kuvastaa tällainen tilanne:

- äiti, saisinko yhden karkin?

- Ei, ei me nyt oteta karkkia.

- Mutta minä haluan, haluan yhden karkin.

- Ei, ei oteta.

--- (mahdollisesti toistoa)

- No, okei saat yhden.

- Ei, minä haluan kolme.

- Ei, ei todellakaan, saat sen yhden. 

- Äiti, minulla on sinulle kaksi vaihtoehtoa: minä otan kaksi tai minä otan kolme karkkia. MINÄ VALITSEN KOLME! SE ON SOVITTU!

Menneenä vuonna oli tietysti ihana matkamme Malediiveille. Siihen liittyi useampiakin teejotainmitäetootehnytennen-kohtia, lähtien ihan siitä, että en ollut ennen käynyt Malediiveilla. Se olisi liian helppo piste tässä pelissä, joten sitä ei lasketa. Matka oli tajuttoman upea ja välillä tulee olo, että tapahtuiko se edes oikeasti, kun kaikki vaan oli niin hienoa ja kaunista ja i h a n a a. Kunnon rakkausmatka. Parisuhde on hyvä ja tasainen ja olen äärettömän kiitollinen kaikesta siitä. Tuntuu vaan välillä ihan uskomattomalle, että joku jaksaa katella mua ja mun omituisuuksia – ei voi sanoa joka päivä, koska emme asu yhdessä…. eli ehkäpä juuri siksi jaksaakin! Hehe. 

Koska yhtäkkiä olinkin parisuhteessa, niin mulla ei ollutkaan aikaa ja intoa enää järkätä niin paljon bileitä, kuin aiemmin. Ja minä jos joku olen se, joka niitä järkkää. Eli tänä vuonna aion kyllä herätellä henkiin kaikki bailuut, koska rakastan bailuiltoja ystävien seurassa. Ei silloin tarvitse välttämättä lähteä minnekään, mutta tuntuu, että niihin saa ainakin parhaiten ystäviä koolle. Jospa kukaan ei vastaisi juhlakutsuun, että tuun sitten seuraaviin, koska silloin tulee olo, että olen itsestäänselvyys juhlajärjestäjänä. Tuo lause nimittäin painoi mun mieltäni vuonna 2018, kun niitä bailuja ei juurikaan ollut. Mutta näinhän mää ystäviä silti paljon ja tehtiin vaikka mitä yhdessä, vaikkei niitä bileitä järjesteltykään samaan tahtiin.

Keväällä aloitin toisen kirjaprojektin ja sitä miettiessä, tehdessä ja valokuvatessa menikin paljon aikaa loppukesään saakka. Lempyskirjan taustalla oli myös ajatus siitä, että ihan arkisiakin asioita voi ja pitää ja saa tallettaa muistoihin. Niihin on kiva palata välillä, kun eihän kaikkea todellakaan muista ilman, että kirjaa jonnekin ylös. Tänä vuonna siis aion tehdä myös enemmän erilaisia listoja!

Instagramissa tuttavani Ida-Lotta teki loistavan listauksen ja hänen luvallaan jaan sen teille täällä myös:

  1. Syödä 30 pitsaa.
  2. Käydä 20 yleisessä saunassa.
  3. Aloittaa keskustelun ainakin 5 ihmisen kanssa, joita näen jatkuvasti.
  4. Laskea kaikki keikat, joilla käyn.

Aion kirjata saman listan myös itselleni, mutta saunoiksi lasken kaikki saunat, joissa saunon. Ja ehkä pitsamääräksi vaihdan 60 tai 100 koska rakastan pizzaa! Ehkä sata on liiottelua.

Muutaman lisän listaan keksin omalle kohdalleni:

  • Ota enemmän valokuvia ihan tavallisesta arjesta.
  • Tee edelleen asioita, joita et ole tehnyt ennen ja listaa ne.
  • Nuku ainakin 10 yötä ulkona.

Edelleenkin olen vähän hakoteillä sen suhteen mitä tahtoisin ja osaan tehdä. Epävarmuuksia on hirveästi. Haluaisin maalata enemmän. Kirjoittaa. Tarinoita ja erilaisia tekstejä, mutta ihan myös erilaisilla käsialoilla asioita paperille. Piirtää. Neuloa. Tehdä kauniit ohjekuvat kirjoneulekuvioista. Ottaa parempia valokuvia. Päivittää blogin ulkoasua enemmän sellaiseksi millainen sen tahtoisin olevan. Kutoa. Käydä kaikenmaailman lääkäreissä perustarkastuksissa. Hypätä laskuvarjolla. Kiivetä korkealle. Ajella kesäyössä. Nähdä kauniita paikkoja. Tehdä enemmän ruokaa ja leipoa. Olla enemmän lasten kanssa läsnä.

Katsotaan mihin pystyn ja minne mieli ja tuuli vie. Semmoinen mää vähän oon, että sinne mennään minne ne vie ja olkoon niin. Tähän loppuun leppoisa pieni kuvakooste vuodesta 2018 kuvateksteineen.

Pidän kädestäsi aina kiinni, muru. Mulla on aina joku lapsi tai lapsia (omia yleensä) pitämässä kädestä kiinni, kun kuljetaan jossain. Se on parasta.Otetaan edelleen ryhmäkuvia, ei yhtä vaan kuinka monta. Aion edelleen olla se huomaamattomin.Aion pysähtyä tien varteen tai jäädä linja-autosta tai huudahtaa seurueelleni stop, jos tulee tilanne, että maailman kauneus sen vaatii. Rakastan tätä maapalloa ja sen pastelleja. Pussailen ja hellin. Paljon. Pussailtiin ja hellittiin. Paljon. Kesäyölove. Mulla soi tässä tätä kirjoittaessani taustalla Neil Youngin Harvest Moon, voisko olla sopivampaa. Ihan ku oisin joku elokuvan hahmo, joka öisin kirjoittaa ihanista asioista, heh. Paitsi ettei nyt oo kesäyö vaan myrskyisä talviyö.Enemmän kakkuja. Voileipäkakkuja. Kermakakkuja. Ei ainakaan mitään tiiviitä raakakakkuja. Koristuksia. Paljon kortistuksia tälle vuodelle. Ois mahtavaa oppia tästä aihealueesta lisää! Tämä kuva on mahtava. Tämmöstähän se kaikki aina on.Teltan ovi aamulla auki ja tuuletusta paljaille varpaille, jotka eivät ole kesän lämmöstä tarvinneet edes makuupussia.Hikiset ja märät vaatteet tuulettumassa ja kuivumassa säässä, jossa ei käy tuulenvirettäkään. Miettikää, miten ihanaa se kaikki on! Voi kesä, suloinen kesä!Naapureille soitto, että nyt pihalle, mulla on teille jäätelöä. <3Tämä viikonloppu keski-Suomessa. Vitsit miten ihana se olikaan. Hypittiin laiturilta vaatteet päällä uimaan. Istuttiin saunassa pyllyt tiukasti vieretysten ja pulahdeltiin uimaan, sillon oltiin tosin jo heitetty vaatteet pois. Naurettiin kippurassa kun tanssittiin ysäriteknoa. Mua alkaa melkein aina itkettää, kun mietin miten onnekasta on saada olla ystävä sellaisille ihmisille, joiden kanssa saa kokea kaikkea tällaista, mökkiviikonloppuja ja sen sellaista.Tästä nyt on tullut sellainen perinne, että otetaan kuva kohti järveä, kun aurinko paistaa haarovälistä. Mitä lie.Vuosi vuodelta ihmettelen miten Halloween tulee niin nopeasti enkä ehdi valmistautua, mutta aina silti saan aikaan kuitenkin melko hauskoja “kurpitsoja”. Voisikin siis aloitella jo nyt.Ainiin, tein myös maton. Tässä kuteita, joita maalasin.On ihanista ihaninta, kun ihmiset menevät naimisiin. Sain tehdä parikin hääbingolappusta ja pitää muutenkin melko monet bingot, se on mahtavaa!Kolmi- ja nelivuotiaana ja minkä tahansa ikäisenä saa ja pitää ja voi ja on lupa käyttää kaikenlaisia mekkoja ja asuja, joista tykkää. <3 <3 <3Tein mielestäni söpö sitruunatyynyn, mutta sanoivat, että se on bataatti, peruna, nauris tai inkivääri. Sama se. Haluan näitä lisää. Sohvan pullolleen erilaisia samettiisia tyynyjä, jotka ovat kaikkea muuta kuin kulmikkaita.Alkukesän viikonloppu Liesjärven kansallispuistossa oli lumoava. Sen jälkeen olen miettinyt miten pääsisin luontoon enemmän.Kaiken ei aina tartte olla niin vitun vakavaa. 
MULLA OLI KEIKKA! Puhelaulubingo! Olin onneni kukkuloilla. Tässä kuvassa tosin saatan laulaa myös Ei oo, ei tuu.Samoilla festareilla oli myös maailman kaunein ulkohuussi. Omenapuun alla. Tytär ompeli itselleen housut. Culottekset. En voisi olla ylpeämpi hänestä.
Tauluseinä ei tainnut vuonna 2018 vaihtua niin tiuhaan kuin aiempina vuosina. Oli enemmän YES-meininkiä muuten.Meistä tuli mestareita tekemään sushia itse. Tavoitteena tehdä enemmän vielä söpömpiä annoksia. Kuvan sushidonitsit tosin ovat lapsien enkä pidä niitä vertailukohtana omilleni, koska en pysty söpömpiin.Kun käytiin ostamassa tuota uv-paitaa ennen matkaa, mua jännitti niin, että olin pahalla tuulella. Pelkäsin, että maailmanloppu tulee enkä pääse pitämään paitaa. Ei tullut! Onneksi.
Lasten ideat ja aikaansaannokset hämmästyttivät. Tämmösiä, tuosta vaan! Mieletöntä!Bättre Folkissa oli pirskatin kylmä. Saman verran vaatetta päällä kuin nyt, mutta mitäpä siitä. Tänä vuonna ajankohtaa siirrettiinkin heinäkuun puolelle.Tuo yläkaappi on aina auki. Oon niin lyhyt ettei se haittaa.Mulla on pala tätä aitaa seinälläni.Villasukkavarpaat teltan ulkopuolelle sen verran, että piti pian vetäistä makuupussiin, kun niitä alkoi paleltaa kovassa tuulessa. Mutta oi mikä yötön hailuotolainen yö.Onnellinen muia -80Vuosi 2018 kirjattaneen ylös vuotena joka Arposen Tiina teki paljon koristeellisia pipareita, joista maistoi vain talon nurkkaa.
Taivas lähes päiväntasaajalla. Tästä kun käveli noiden talojen taakse, siellä oli ilmastoitu vessa, jossa oli niin viileää, että varpaita alkoi taas palella (kuten hailuotolaisessa kesäyössä), mutta jossa tuoksui raikkaan ihanalle sitruunaruoholle.Hirviässä kiireessä matkalle mukaan teetetty paita Lempeyskirjasta tutulla kuvalla. Vähän jäi puolitiehen tuo homma, kun reissun jälkeen olikin yhtäkkiä jo joulukuun alku ja nyt on jo tammikuu. Ostaisitko tuollaisen paidan? Voi ihana maailma, ihana Malediivit, ihana Intian valtameri. Pidetään tästä pallosta huoli.Ne aamiaiset, kun pöydällä on paljon kaikkea, ne ovat mun suosikkejani.Kävin äsken tarkistamassa onko mulla tyhjiä maitopurkkeja. Aion säästää nyt niitä paljon, jotta ei tarvitse sitten litratolkulla juoda jotain kun on pakkaset. Näitä jääpalataideteoksia teen tänäkin vuonna, se on varma. Kaisu ikuisti mut hyppäämässä mereen syksyllä. Yritin ensin istua eteerisesti laiturilla, mutta ei, tämmönen mää oon.Arkiruokaa.Tulppaaniaika on ihan pian taas! Voi että! <3Poikani samoissa maisemissa kuin minä pikkutyttönä Ruotsissa. Kuljettiin ilta hiljaisen synnyinkaupunkini kaduilla Ruotsissa. Tuntui hassulta ja ihanalta samaan aikaan. 
Kesän ekat puhalluskukat!Tänään jo mietin, että vitsit miten kivaa, kun kohta on kesä (tammikuussa tulee jo se fiilis!), kun saa piirtää taas katuliiduilla. *kasvonsydämenmuotoisilla silmillä*Näiden karttojen piirtäminen ja maalaaminen on niin mukavaa. Tämä kertoo kesäsuunnitelmistani 2018. Voin käyttää myös vuonna 2019. Saa käyttää.Villasukkia. Mulla on tosi monet, mutta mistään en raskisi luopua. Pidän eri pareittain. Lupaan nostaa jalat sohvalle ja lepuuttaa useammin tänä vuonna. Olla vain.
Lempeyskirja. 
Huom! Pitää muistaa ostaa uudet leveälahkeiset musta housut.Kalapuikot, aina hyvä.Hyppää korkealle! <3 Näe isoja puita ja halaa niitä. Tai aseta lapsesi puun juurelle ja toivo, ettei kukaan muu puuta katsomaan tullut ehdi tulla kuvaan. Ei tarvi säännöstellä sokerin syöntiä, jos ei taho. Mulla on sellainen kasvatusperiaate, että jonottaessa saa rimpuilla, itseasiassa aina saa. Kaikki me rimpuillaan omalla tavallamme. Ryijyjakkaran tekeminen vei mukanaan niin, että jos se minusta olisi kiinni tai siis niinhän se onkin, mutta että vois olla silleen, että meillä olisi kotona kymmenittäin ryijyjakkaroita. 
Torronsuo kesäkuisessa aamuyössä.Jos sulla on vaan mahdollisuus neuloa uima-altaassa niin tee se. Muut kattoo varmasti ihmeissään ja ittiä naurattaa ja tulee olo, että näin sen pitää ollaki. Täydellistä!Laitoin Pinjalle illalla viestin, että pääsiäisaskartelut kannattaa varmaan aloitella jo, se on niin pian tuo pääsiäinen kuitenkin.Aina ei ehdi edes ottamaan kenkiä pois jalasta siinä teltan suulla. Eiku aivan, tää oliki vaan teltta jossa käväisin ottamassa kuvan, omani oli tämän takana. 
Lähes vuosi sitten ilmeistyi käsityökirja, josta olen tosi ylpeä. Kiitos Johanna ja Henna-Kaisa yhteistyöstä. Saan lähes joka viikko kyselyitä joistakin mun käsitöistä, jotka ovat vilahdelleet vuosien saatossa blogissa tai pinterestissä – melko monet niistä löytyy täältä kirjasta ohjeineen.Nakkipalmuja. Perus arki.Nonparelleja ja karnevaalikeksejä. 80-luku best. 2018 best. 2019 best. Tykkään aina ihan todella paljon ottaa näitä valiaikakuvia neuletöistä. Siksi pian koittaa taas kivoin aika tehdä tällaisia, kun valoakin tulee lisää. Vaikka ajankohdallisesti sukkia olisi varmaan järkevin tehdä just nyt. 

Maaliskuussa 2018 tajusin, että KERRAN LUMILAUTAILIJA, AINA LUMILAUTAILIJA. Hyvää pääsiäistä jo ennakkoon. <3
Näihin helmikakkupalasiin on hyvä päättää tämä postaus. Olipa melkoinen, ihana vuosi 2018. Nyt on 2019, olkoon tämä hyvä. Pitkä matka millenniumista tähän, vaikka hujaukselta tuntuukin. <3

TARROITELLEN KOHTI UUTTA VUOTTA

Kaupallinen yhteistyö: Tarramonsteri

Päiväkodin eteisessä käydyt lyhyet keskustelut saattavat olla toisinaan hyvinkin mieleenpainuvia. Niitä käydään lähes joka päivä, milloin aiheena on kiire ja hoppu, milloin ovesta löytyvä sen hetkellinen tautilistaus, milloin taas lasten hauskat jutut ja letkautukset. Eräänä syksyisenä aamuna kävin tällaisen lyhyen keskustelun, joka jäi mieleen. En muista mistä se tarkalleen lähti, mutta sen muistan, että aiheena oli tavaroiden nimeäminen. Luultavasti tuskastelin parittoman hanskan tai tossun perään. Olen ollut kyllä ihan ok nimeämään tarhaan viedyt tavarat, mutta tussijäljet pesulapuissakin haalistuvat ja välillä lappuja pitää leikellä irti kutiamisen takia ja kaikenlaista sattuu.

Tuo äiti eteisessä kertoi heidän joskus saaneen lahjaksi nimitarroja lapsen nimellä. Aivan, tarroja ja vieläpä lahjaksi! Miten nerokas lahja! Itsekin olin toki tuollaisia tarroja nähnyt, mutta en koskaan ollut saanut aikaiseksi niitä hankkia ja pitkään mentiin tussilla tavarat nimeten. Se keskustelu jäi mieleen!

Jokaiselle meistä on eteen tullut joskus tilanne, jossa on pitänyt nimetä tai olisi pitänyt nimetä joku oma vaate tai tavara, ihan meillä aikuisillakin. Joulun aikaan näin veljeni tyttärellä vanhoja petsoppeja (sellaisia pieniä eläinfiguureita), joiden pohjassa oli tussatut tyttäreni nimikirjaimet M-R. Hän oli saanut nuo lelut joskus aikoinaan tyttäreltäni ja edelleen siellä pohjassa oli ne jäljet, vaikka omistajakin oli vaihtunut. Silloin kävi kyllä mielessä, että ehkä olisi kannattanut tuolloin nimetä ne jollain muulla tavalla. Ja kuinka monta kertaa mökkireissulla on ollut tilanne, että pistorasioiden lähettyviltä on löytynyt useita erilaisia latureita, eikä niiden oikeita omistajia ole koskaan löytynyt. Nimeämisestä olisi ollut hyötyä. Oltiin koko perhe innoissamme, kun saimme tämän yhteistyön Tarramonsterin kanssa. Nyt saataisiin vihdoin nimettyä kaikki kinttaat, tossut, villatakit, laturit ja lelupäivän lelut. Tutkailimme Tarramonsterin sivuilta erilaisia vaihtoehtoja ja päädyimme kaikki Mini Pilkku -arkkeihin, koska halusimme pieniä tarroja. Jokaiselle lapselle löytyikin mieleinen teemapakkaus, jossa oli valmiina erilaisia kuvia ja pohjavärejä.

Joululomalta pohjoisesta palattuamme otimme heti tarra-arkit esiin ja nimesimme samantien kaikki lahjaksi saadut asiat, joissa on hyvä olla nimi. Nuorimmaisen uusi, upea Frozen-rooliasu viittoineen ei nyt ainakaan sekoitu kenenkään muun kanssa. Ekaluokkalainen nimesi saamansa kirjat ja koko Tatu ja Patu -kirjakokoelmansa. Viidesluokkalainen sai joululahjaksi oman videokameran ja se on nyt nimetty tarralla ja jokainen siihen kuuluva johtokin on sekä nimetty, että merkattu myös, että mitä tarkoitusta varten mikäkin johto on.

Joistain asioista vaan tulee niin tyytyväinen mieli ja tällainen arkinen asia on juuri sellainen. Nyt ei ainakaan tarvitse sitä huolehtia etteikö olisi omaa osuuttaan tavaroiden tallessa pysymisestä pitänyt. Parhaillaan tätä postausta kirjoitan tietokoneella, joka on kuorrutettu tarroilla ennestäänkin, mutta nyt siinä on myös muutama Arpostiina-tarra muistuttamassa kuka minä oikein olenkaan!

Välipäivien iloksi ja tammikuussa koittavan arjen kunniaksi Tarramonsteri tarjoaa 15%:n alennuksen koodilla VPA18. Koodi on voimassa 2.1. saakka. Suosittelen kyllä lämpimästi tarratilausta, helpottaa kummasti elämää tuollainen pienimuotoinen tarroittelu toisinaan!