Tietoa mainostajalle ›

ÄITIEN JUHLINTAA JA PASTELLISÄVYJÄ KAHVIKUPEISSA

Kaupallinen yhteistyö: Kontti ja Suomen Blogimedia

Äitini vietti meillä viime viikonlopun ja juhlimme yhdessä etukäteen monta juhlanaihetta. Kevät on vuodesta toiseen, luonnollisesti, melkoinen juhlasuma ainakin meidän perheessä. On synttäreitä, sitten pian tulla tupsahtaakin eteen vappu, äitienpäivä, kevätjuhlat ja äitini syntymäpäivä.

Erilaisia juhlia järjestäessä mietin usein, että voi kun saisi kattauksesta tai niistä pöydällä notkuvista astiakasoista vähän erilaiset kuin edelliskerralla. En halua omistaa paljon astioita, enkä raskikaan ostaa niitä kovin usein uusia. Olisi silti mukavaa, kun olisi vaihtelua. Kahvinjuojia varten mulla ei itseasiassa ole ollut käytössä kahviastiastoa koskaan eikä maljakoitakaan ole kovin montaa. Näistä kahdesta syystä erityisesti sattui erittäin mainiosti yhteistyöni Punaisen Ristin Kontin kanssa.

Kontti on siis kierrätystavaratalo, josta löytyy käytettyä tavaraa erittäin monipuolisesti. On sekä vaatteita, kodintekstiileitä, leluja, astioita, kirjoja, pikkutavaraa, huonekaluja että urheiluvälineitä. Mikä parasta, että kun Kontissa tekee ostoksia, tukee samalla toimintaa kotimaassa ja kriisikohteissa maailmalla, sillä Kontin tuloksesta menee 2/3 vapaaehtoistoiminnan tukemiseen Suomessa ja kolmasosa Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Kontti myös työllistää pitkään työttöminä olleita. Itse pääsin tutustumaan Itiksen Konttiin liikkeen myymäläpäällikön opastuksella ja koko kuvio selkeni mulle kyllä paremmin, kuin mitä aiemmin siitä tiesin.

Konttiin voi lahjoittaa yksityishenkilönä tavaraa joko keräyslaatikon kautta tai suoraan myymälään. Sieltä tavarat päätyvät lajittelun, tarkan syynäyksen, että ovat tuotteet ehjiä ja hyväkuntoisia, sekä siistimisen ja hinnoittelun jälkeen myymälään. Se on monien käsien kautta kulkeva prosessi ennen kuin tavara päätyy myymälän puolelle. Kaikki näytti ihanan järjestelmälliseltä varastonkin puolella ja monenlaista tavaraa siellä näytti olevan. Oli hauska bongailla monta lapsuudesta tuttua valaisinta ja oli mielenkiintoista seurata, kun vauvanbodysta tutkittiin jokainen neppari, että ne varmasti toimivat.

Itiksen Kontiti sieltä asiakkaan puolelta katsottuna oli tosi kiva. Kaikki oli ihanan tavaratalomaisesti esillä ja minulle erityisen silmiähivelevää oli se, että esimerkiksi astiat olivat värijärjestyksessä. Mulla on joskus vaikeuksia käydä kirpputoreilla, kun se kaikki sekamelskuus pistää silmään, mutta tuolla kaikki se oli poissa.

Mutta palatkaamme nyt takaisin muitaihaniamaiseen juhlasuunnitteluun. Tiesin siis tarvitsevani juhlia varten ainakin kahvikuppeja ja maljakoita. Juhlamekkojakaan mulla ei ole kyllä juuri nyt ole liikaa, joten päätin kurkkia myös vaatepuolta. Kontissa on tällä viikolla, 23.-29.4., huhtikuinen juhlaviikko, joten kaikki juhliin liittyvät tuotteet joka osastolla olivatkin jo mukavasti esillä.

Löysin kuulkaas melkoisen hienon saaliin, josta olen ylpeä. Naistenvaatepuolen merkkivaaterekistä bongasin Cosin taskullisen, nätin printtimekon. Se vei budjetistani isoimman siivun, mutta en voinut jättää hankkimatta sitä, koska se näytti ihan multa!

Astiapuolelta löysin kuuden kuppiparin kahviastiaston, joita ensin vähän jostain syystä emmin, mutta jotka onneksi ostin, sillä ne ovat saaneet valtavasti ihailua kaikilta ne nähneiltä. Ne ovat hassut, kuuden eri pastellisävyn kupit ja lautaset. Sekä aikuiset, että lapset ovat hurmioituneet niiden söpöydestä. Lisäksi ostin vanhoja alpakkalusikoita, joissa on satunnaisia kaiverruksia. Meillä ei kotona ole yhtään kaiverrettuja aterimia, joten ajattelin, että ehkä lapsista on jännittävää tutkia niitä myös myöhemmin. Löysin myös kauniin kakkulapion vanhan, rikkoutuneen ylioppilaslahjaksi saaneeni lapion tilalle. Tiesin, että juhliin me saamme leipomosta tilatun kakun, joten niille lapsille, jotka eivät kakkua syö, piti keksiä jotain muuta. Löysin kauniit keraamiset, vaaleanvihreät pikarit korkeiksi jätskikipoiksi. Ne ovat kaikki vähän eri kokoisia, jonkun käsin tekemiä. Maljakkopuolella oli rutkasti valikoimaa, mutta tarvitsin pienhköjä maljakoita, joka ei ollutkaan ihan niin helppo tehtävä. Varsinkaan, kun halusin maljakoiden yhdistyvän sekä kaikkeen jo Kontista valitsemaani astiaan ja aterimeen, että kotona jo valmiiksi olemassa oleviin pienempiin maljakoihin. Loppujen lopuksi löysinkin aikamoisen parivaljakon, kultaisen kapeakaulaisen yhden kukan maljakon sekä superysärin, pienen simpukkamaljakon. Lisäksi ostin vaaleanvihreän tarjoiluastan hedelmille. Ihan tosi tosi hauska kokonaisuus, joka on samaan aikaan sekametelisoppa että just meille sopiva ja samansävymaailmainenkin. Rahaa astioiden hankintaan kului noin 25 euroa.Aion kyllä hyödyntää Konttia jatkossakin, kun tarvitsen jotain täsmällistä tarviketta juhlia (tai mitä tahansa muuta) varten (ostin samalla reissulla myös pojalle sadetakin!), mutta niin, että tavallaan kauppaan mennessä ei kuitenkaan tarvitse tietää millaisia ostettavien tavaroiden pitäisi täsmälleen olla. Voi löytää vaikka joka kerta sellaisen hassunhauskan pastellisävyisen kahviastiaston! Ja tiedättekös sen, kun jossain saa ihan todella hyvää asiakaspalvelua ja tekisi mieli mennä sinne ihan vain sen takia vaikka heti uudelleen. Itiksen Kontti teki myös sen. Kassalla oli niin mukava nuori miesmyyjä, joka palveli todella hyvin ja jonka kanssa meinasi jäädä suustaan kiinni niitä näitä jutellen. Viimeistään hänen ansiostaan kotimatkalla hymyilytti kaiken muun lisäksi, mutta samaan aikaan harmitti etten tiennyt hänen nimeään, jotta voisin sen tähän kirjoittaa. Kiitän siis näin, toivottavasti terveiset menisivät perille!

Lauantaina siis sitten kahvikupit ja alpakkalusikat pääsivät pöytään. Humpsautin pöydälle liinan omasta kaapistani, joka oikeasti on pellavapussilakana, taittelin äidin kanssa sateenkaarisävyisistä serveteistä rusetteja ja kiepsautin pikareiden reunat ensin sitruunamehussa ja sitten nonparellikipossa. Nostettiin kakku ja pikkuleivät pöytään, kaadettiin kuppeihin kahvia, teetä ja mansikkamehua. Ripottelin pöydälle myös paperisia kukkakuvioisia sydämiä. Lapset saivat kakun päälle vielä jäätelöannokset, joihin tekaisin paperipillistä ja raitapaperista sateenvarjokoristeet. Melkoista hässäkkää se kaikki oli, niinkuin juhlat aina, mutta mukavaa silti. Yhdistetty minun ja äitini äitienpäiväjuhla sekä äitini 60-vuotiskakuttelu. <3

YLÄASTEVILLASUKKIEN NELJÄS NEULOMISPÄIVÄ

Hupsista, viikonloppu hulahti ohitse ja minä u n o h d i n laittaa seuraavan neuleohjeen, enkä älynnyt ajastaa sitä ennakkoon. Anteeksipyyntöjä täältä sadellen teille kaikille samaan tahtiin helsinkiläisten sadepisaroiden kanssa!

Tänään ohjeessa vuorossa tummansininen ja vaaleanpunainen raita, jonka keskellä valkoinen kuvio. Kerroksia tässä on yhteensä 15 ja niiden kerrosten aikana olisi tarkoitus myös kavennella silmukoita yhteensä kahdeksan. Itse kavensin noin joka kolmas kerros keskitakan eli kerrosten vaihtumiskohdan molemmin puolin yhdet silmukat.

Tämä sukka on todella pitkävartinen ja aika vähän on seitsenluokkalainen silmukoita kavennellut ja varsinkin aika lyhyen pätkän aikana, mutta ehkä se oli helpoin ratkaisu just silloin se. Oikein ihanaa viikkoa ja leppoisia neulomishetkiä!

YHDEN KERROKSEN ERIKOISRAITA // YLÄASTEVILLASUKAT PÄIVÄ 3

Heippa täältä yläastemuisteloista taas terve! Koska eilen ei tullut ohjetta ja on viikonloppu tuloillaan, niin julkaisenkin nyt astetta enemmän ohjetta, neljä eri väristä riviä. Viikonloppuna sitten taas lisää. Tässä pätkässä olenkin vähän jo hullutellut tuollaisella yhdellä siksakrivillä. Tuota yhden rivin ohutta raitaa olen vähän ihmetellyt. Alkuperäisessä sukassa se on hiukan eri sävyinen vihreä verrattuna muihin vihreisiin, joten päättelen itseni tuntien, että olen ehkä löytänyt koulun lankavarannoista kauniin vihreän, jota on ollut vain pieni kerä, josta on riittänyt tuollaiseen miniraitaan. Ehkä se voi teilläkin olla se, johon käytetään se ihana pieni jämälankanyssäkkä.

Koska kyseessä on toisinto yläasteella tehdyistä villasukista, tässä vaiheessa ei olla vielä kavenneltu 60 silmukasta yhtään silmukkaa pois, mutta toki te omissa versioissanne voitte niin tehdä. Varsi jatkuu vielä neljällä raidalla, eli pitkät varret tulossa.

Kuvion ohjekuvassa on nyt mukana myös edellistä kuviota. Ihanaa perjantaita teille ja kivoja neulomishetkiä!

KNIT-A-LONG /// YLÄASTEVILLASUKAT VUODELTA 1993

Tänään, huhtikuisena sunnuntaina, on se hetki, kun päästään yhdessä aloittamaan mun yläastevillasukkien neulominen. Olen itse neulonut sukkia kevään mittaan pikkuhiljaa ja nyt voi pian sujauttaa valmiit sukat jalkaan, joten nyt lähtee. Eli systeemi on sama, että noin joka päivä julkaisen palan ohjetta ja voitte neuloa mukanani joko lähestulkoon reaaliajassa postausten kanssa tai sitten toki voi neuloa myöhemmin omaa tahtiakin.

Lankana alkuperäisissä sukissa oli 7 veljestä -lanka, mutta nyt käytin vähän kaikkea lankakorin pohjalta, koska tämän hetkinen värikartta ei sopinut suunnitelmiini. Seiskaluokan sukissa oli käytetty mustaa, tummansinistä, metsänvihreää, viininpunaista, purppuraa ja ruskeaa, eli niistä väreistä ei kyllä erottaisi, että ne on neulottu vuonna 1993 eikä 2018. Tiedän toki, että nykyisillä lankavalinnoillani sukkiin tulee varmasti reikiä käytössä aika nopeastikin, mutta menen nyt värit edellä. Ainoastaan harmaa lanka on alkuperäisten sukkien mukaista seiskaveikkaa.

Mukaan siis vaan! Tarvitset kuutta eri väristä lankaa ja puikot. Itse neuloin nelosen puikoilla ja mun käsialani on löysähkö ja sukista tuli reilut, ei mitkään tiukkavartiset sukat, mutta kuitenkin sukat jotka pysyvät jalassa. Tykkään itse sellaisista villasukista, joita ei tavallaan tunne, kun ne ovat jalassa. Eli ohjetta pitää muokata omalle käsialalle sopivaksi, jos tykkää napakammista tai käsiala on muuten erilainen verrattuna omaani.

Tiheys: 10 cm = 24 krs / 10 cm = 21 s

Luo 60 silmukkaa. Neulo ensin 2o 2n -joustinta 7 krs ja aloita sen jälkeen kuviokerrokset mallikuvan mukaan.

Ohje jatkuu joko huomenna tai ylihuomenna, riippuen vähän teistä. Haluaisinkin kysyä neulotaanko niin, että joka päivä tulee pala ohjetta vai vain joka toinen päivä? Kommentoikaa siis tähän ja teen sitten miten huomiseen mennessä on enemmistö mahdollisista kommentoijista toivonut. Mutta nyt se mitä haluan sanoa, on, että ihanaa, että tiedän siellä olevan teitä innokkaita kanssaneulojia elikkäpäs tervetuloa mukaan!

Aiemmat yhteisneulonnat löytyvät täältä: talvisukat // syyssukat // kirjoneuletyyny // marrassukat, joista talvisukat ja tyyny löytyvät myös kirjastani (jonka voi tilata vaikkapa täältä!)! <3

LEMPINURKAN KEVÄTTUULET

Mulla on kotona lempinurkkaus. Se on paikka, jossa minä nukun. Paikka, josta näen taivaan. Paikka, josta näkee television ja johon on kiva kasata läjä tyynyjä ja ottaa läppäri netflixeineen syliin. Vielä vaikka kännykkä kouraan, niin voi katsella kolmea ruutua yhtäaikaa (no ei oikeesti!!!) (eipä!)! Siitä on nyt ehkä vuoden verran aikaa, kun käänsin sängyn noinpäin, että molemmille puolille sänkyä jää tyhjää tilaa. Se oli loistava, pieni muutos. Kuljen sänkyyn melkein joka kerta niin, että kierrän sängyn eli en kiipeäkään siihen sitä lyhintä reittiä.

Kepeää kevätfiilistä nurkkaukseen tällä kertaa tuli ihan pienillä jutuilla: vähän jotain uutta ja muuten vanhoja tavaroita mylläämällä niitä eri paikkoihin. Made of Sundaysin tapettitarrat, kynttilälampetti, muutama taulu, kehys ja peulu sekä Hakolan Lippa-hyllyt. Tykkään siitä, että seinillä olevat asiat ovat kaikki vähän eriparia ja outo yhdistelmä, mutta silti mun silmääni jokseenkin jopa harmoninen.

Lippa-hyllyt on asennettu niin, että ne saa molemmat myös kiinni ilman, että koskettavat toisiaan, vaikka ovat ihan limitysten. Hylly on täydellinen paikka puhelimelle yöaikaan. En kaipaa yöpöytää, koska se näyttäisi pienessä huoneessa vähän turhan massiiviselta jalkoineen, mutta hyllyt ovat loistavat. Ja mikä parasta, nekinhän saa tarvittaessa suljettua ja ovat silloinkin kauniit. Kuvia katsellessa hoksasin, että isomman Lipan lokerikko ammottaa tyhjyyttään! Pitänee pyytää lapsilta sisustusapua tähän asiaan. Silloin saa ainakin yllättyä hauskasti! Tapettitarrat ovat hauska lisä nurkkaukseen. Niitä ei ole muualla huoneessa vaan ne ikäänkuin satavat juuri tuohon nurkkaan, muihin suuntiin hiljalleen hälvenevästi. Maalauksen päälläkin on muutama tarra, minusta se on hauska yksityiskohta. Odotan kovasti jo parin kuukauden päässä siintävää aikaa, kun saa kerätä pikkumaljakkoon pari syreeninoksaa ja nukkua ikkuna auki. Miettikää, siellä se kesä kolkuttelee kohta jo ikkunan takana. Kevät ainakin on jo täällä!

A DAY WITHOUT SNOWBOARDING IS LIKE A DAY ON SKIS

No otsikon teksti nyt on ihan vaan hauska vitsikäs lause, jota en ihan allekirjoita, mutta se tuli mieleeni toissapäivänä, kun siinä ennen viittä laitoin vuokraamosta hakemani laudan jalkoihin Rukan huipulla ja lähdin laskemaan.

Taisin olla toisella luokalla, kun ensimmäisen kerran kävin rinteessä laskettelusuksineni ja isotupsuinen pipo päässä. Muistan ensimmäiset ihanat valkoiset Blizzard-sukseni, joissa oli neonvärisiä kuvioita. Laskettelu kuului jokaiseen talveen. Mummulasta oli Iso-Syötteelle vain lyhyt matka, koulun kanssa käytiin joka talvi jossain ja kavereiden kanssa päiväreissuja skibussilla ja joskus mökkilomia hiihtokeskuksissa. Sukset vaihtuivat teinivuosina lautaan. Myöhemmin oltiin kavereiden kanssa kausikorttilaisia ja vietettiin jokainen talven viikonloppu ja loma asuntovaunueloa elellen hiihtokeskuksessa, lähinnä niin, että päivät rinteessä, illat elokuvia katsellen ja juhlien. Se oli ihanaa aikaa!

Kun elämä myöhemmin vei muualle, tuli lapsia ja vuodet alkoivat kulua vähintäänkin tuplanopeudella, mukavia asioita elämästä tippui matkan varrelle ja uusia tuli tilalle. Yksi niistä tippuneista asioista oli lumilautailu. Pohjoisen mäkiin tottuneena en jotenkin pitänyt edes ajatuksesta mennä eteläisen Suomen lyhyempiin rinteisiin. Ihan pöhkö ajatus, mutta muistan niin ajatelleeni. Etten saisi siitä enää mitään. Aivan kuin ne Syötteen mäet olisivat niin valtavan pitkiä, haha. Tai ehkä en halunnut peittää niitä ihania lumilaudalla laskettuja muistoja uusilla, jos ne uudet olisivatkin tylsempiä. Viimeisen 15 vuoden aikana olen käynyt mäessä neljästi, joista lumilaudalla viimeksi yhdeksän vuotta sitten.

No, lauantaiaamuna auto starttasi Oulusta kohti Kuusamoa ja oltiin matkalla mäkeen. Tuntui epätodelliselta. Ilman lapsia, minä ja mun hellu ja päivä mäessä, vähänkö siistiä! Oli tulossa täydellisen kaunis kevätpäivä. Perillä haettiin liput ja vuokraamosta puuttuvat välineet. Musta tuntui, että olin mennyt jonnekin mistä en tiedä enää yhtään mitään, mutta joka joskus on ollut tuttu asia. En ollut koskaan käyttänyt nykyaikaista lippusysteemiä tai laskenut kypärä päässä. Ei mulla itseasiassa ollut juuri mitään tarvittavia vaatteitakaan, paitsi 20 vuotta vanha laskutakki. K A K S I K Y M M E N T Ä V U O T T A, tsiiiisös! Äitini löysi kaapista pikkuveljen vanhat toppahousut mulle ja toinen veli lainasi laskulasejaan. Siinä sitten laskettelumonot jalassa (kun ensin olin arponut vuokraamossa otanko nyt kuitenkin sukset vai laudan ja päätynyt suksiin) seisoessani hiihtokeskuksen vessassa pukemassa vaatteita takaisin päälle ja silotellessani vaatteiden ryppyjä pois painamasta, tipahti silmäkulmasta kyynel. Olin sellaisen hetken äärellä, jota olin kaivannut ihan hirveästi ja tuntui siltä, että en osaa olla siinä.

Hiljaa, lähestulkoon sanaakaan sanomatta noustiin hissillä ylös. Maisema oli niin kaunis. Tykkylumipuita, täydellinen lumi, sininen taivas, ihana seura ja sukset alla. Niin ihanaa. Omituinen surumielinen olokin katosi ja tuntui hyvältä olla just siinä. Kypäräkin tuntui tavalliselle ja ei se lippukaan ollut niin vaikea käyttää, heh. Mentiin just täydelliseen aikaan syömäänkin puolityhjään ravintolaan, joka hetkeä myöhemmin täyttyi niin, etteivät kaikki jaksaneet edes jonottaa. Nauratti kaikki se niin ihana just siinä.

Mutta kuulkaas, vähänpä tiesin vielä silloin… Pari tuntia ennen hissien sulkemista päätin, että käyn kuitenkin vaihtamassa sukset lautaan. Kokeilen, jos vielä osaisinkin. Tuntui kuin olisin joku muinaisjäänne, kun hipsin lumilautakengät jalassa, lauta kainalossa kohti hissejä. Samaan aikaan tuntui niinkuin olisin ollut samassa tilanteessa ihan vasta monet monet kerrat. Jännitti. Oikeasti jännitti ihan hirveästi. Mitä jos se lauta vaan kanttaa ja kaatuilen vaan.

Vaan mutta ei. Kaikkihan jatkui siitä mihin oli edelliskerralla jäänyt ja vielä enemmän. SE TUNTUI TÄYDELLISELTÄ! Rakastin jokaista hetkeä siinä laudan päällä. Ihan jokaista! Tätä kirjoittaessani itkettää, koska se oli niin ihanaa! Hulluna kaikenlaisia ajatuksia päässä: miksi oon hukannut kaikki nää vuoden tässä välissä siihen, etten oo muka oikeasti missään välissä ehtinyt mäkeen… samaan aikaan, että no tietysti, tämä hetki ei olisi ollut näin ihana, jos olisi välissäkin laskenut ja että tälleenhän sen pitikin mennä… ja eniten, että mulla on elämässäni nyt uusi motto: mene lumilautailemaan aina kun siihen on mahdollisuus ja vähän useamminkin! 

Voi vitsit, olisittepa kuulleet ne kaikki mun hehkutukset tuona iltana ja eilenkin vielä (tai tässähän te niitä just lueskelette!), siinä on saattanut Tiina vähän jankata, kun on ollut sama hehkutus joka toisessa lauseessa. Mutta jos joku ihminen oli äärettömän onnellinen lankalauantaina kello 16.52-19.02, niin se oli Arposen Tiina se!

PÄÄSIÄISMUNAKORISTELUITA JA VAIN YKSI MUNA JOKA KATOSI PAREMPIIN SUIHIN

Arvatkaapa mitä tein ensimmäisen kerran tänä vuonna? Puhalsin kananmunan tyhjäksi pääsiäiskoristeluita varten! Osallistuin Papershopin pääsiäismuna-työpajaan ja siellä puhallettiin ja kappas, se oli mun eka kerta. Jotenkin ollaan vuosien saatossa tehty lasten kanssa ainoastaan paperimassamunia, joten tällainen homma on jäänyt tekemättä. Melkoisia puhallusvoimia siihen kyllä tarvitsi.

Oli todella kivaa osallistua työpajaan ja inspiroitua muiden tekemisistä ja saada vain tehdä. Omat munani koristelin maaleilla, glitterillä, höyhenillä ja pienillä teipin paloilla.

Kotona jatkoimme pääsiäismuna-askarteluita yhdessä lasten kanssa. Puhaltelin (heh, aivan kuin tässä vaiheessa se olisi jo muuttunut leppoisaksi puhalteluksi – joo ei!) kananmunia tyhjiksi ja valtavasta askartelukaapista löytyi myös muutama paperimassamuna. Muutenkin käytimme pääasiassa vanhoja askartelutarvikkeiden jämiä. Tässä teille meidän perheen pitkäperjantaitervehdys pääsiäismunakimaran muodossa!
Tyttäreni koristelema paperimassamuna glitterillä ja lintukoristeella.Tyhjiksi puhalletut kananmunat, jotka upotin veteen, johon kaadoin tilkkasia kynsilakkaa, sillä tavoin saa kätevästi marmorimaisen pinnan ja pääsee eroon kynsilakkajämistä. Lopuksi päälle hieman glitteriä ja höyheniä.
Pilkullinen muna on paperimassaa, joka on koristeltu sekä teipin paloin että vesiväripilkuin. Ohuella mustalla tussilla voi helposti paperimassaiseen munaan piirtää vaikkapa kasvoja. Värikkäät munat ovat kynsilakkajämäkokeluita. Kolmivuotiaan koristelema muna, paljon liimaa ja paljon höyheniä.

Eskarilaisen versio: paljon glitteriä ja pari höyhentä!Sininen glitterimuna höyhenellä ja kuparimaalipilkuilla sekä kasvopiirustuksella koristeltu Mignon-muna, jonka näittekin jo postauksen alussa, että se ei kauaa saanut koristeena olla se muna. 

Ihanaa pääsiäistä kaikille Muita ihanian lukijoille – tosi mukavaa, kun ootte!

NAKKIMETSÄ TÄNÄÄN JA SYDÄNRIESKAT HUOMENNA

Kaupallinen yhteistyö: Flora ja Suomen Blogimedia

Kuulin tässä aivan vasta ruuasta, jota kuvailtiin legendaariseksi ysäriruuaksi. En ollut ikinä siinä kuullutkaan. Mitä ihmettä? Nakkimetsästä nimittäin. Muusista, johon on tökätty pystyyn nakkeja, jotka etäisesti muistuttavat puita. Mutta vaikken ollut sellaisesta kuullutkaan, halusin ehdottomasti toteuttaa tämän ruuan itse. Siinä ei sitten auttanut muu kuin lähteä nakki- ja pottuostoksille.

Puita muistuttavien nakkien tekeminen oli hieman haastavaa. Sekä keitin että pistin nakkeja uuniin kypsymään. Leikkasin toisiin pieniä viiltoja saadakseni kuusimaisen muodon ja toisiin tein nakin päähän ristikkäisviillot, jotta nakki saadaan ns. nauramaan. Näistä kumpikin oli ihan ok tapa, mutta toki pannulla nakin kärtsäys tai kattilassa höyrytys olisivat myös mainioita vaihtoehtoja. Täytyy myöntää, että melkein aina keitän nakit kattilassa vedessä, sen kummemmin asiaa ajattelematta. Nauravat keitetyt nakit muistuttavat palmuja ja ununista tulleet kuusia.

Perunamuusi on yksi lempparilisukkeistani bataattimuusin ohella. Lapset eivät bataatista ole niin oppineet välittämään (en tajua mikseivät?!), mutta perunamuusi maistuu kaikille, joten teen sitä mieluummin. Tyhjähköt lautaset ruokailun jälkeen ilahduttavat enemmän kuin lähes koskemattomat ruoka-annokset. Tässäkin on yksi myöntämisen merkki, sillä siitä ei ole montaa vuotta, kun vielä soitin äidilleni, että auta äiti hei miten saan varmasti hyvää muusia! Ja äitihän auttoi: kuoritut muusiperunat (puikulaa tai muuta jauhoisaa pottua) keitetään kypsiksi, vesi kaadetaan pois, päälle hulaus rasvaa, tähän aivan ihana helpotus on Flora Culinesse, maku on hyvä ja senku ruutaa pullosta perunoiden sekaan, ah miten helppoa! Sen jälkeen vatkaimella varovasti perunat muussataan, mutta ei liikaa myllätä. Vatkain sen jälkeen päälle ja lisätään pikkaisen maitoa kerrallaan. Vatkaamista ei missään tehdä nimessä paljon, sen verran vain, että perunat, juokseva margariini ja maito sekoittuvat. Muusi saa olla vähän sattumaista.

Muusi asetellaan lautaselle “saareksi” ja nakit siihen puiksi. Lisäksi lautaselle tehdään kurkusta ja tomaatista sieniä. Persiljaa ripotellaan vähän muusin päälle ja vähän vielä raejuustoa lautasen reunalle. Olkoon ne vaikka niittykukkia ja yllättävä kesäpäivän raekuuro. Tällaisessa ruualla leikkimisessä kannattaa ehdottomasti ottaa lapset mukaan ruuan asetteluun lautaselle. Tarinat ovat ihan mahtavia ja aivan erilaiset juonenkäänteet mahdollisia, kuin mitä itse miettisi.

Muistan, kuinka joskus pikkuveljeni ollessa pieni (hän on minua 15 vuotta nuorempi, eli itse elelin teinivuosia) hänellä oli lautanen, jonka pohjalla oli joku kuva. Sellainen lautanen, joita sittemmin on ollut niin paljon ettei sitä pidä mitenkään erikoisena. Mutta muistan tuolloin, kuinka minusta oli hauskaa, että syömiseen ja ruokaan oli tullut joku hauskuuttava asia. Se, että pikkuisen taaperonkin syödessä, lautasen pohjalta paljastuu kuva ja ruokaa on syöty riittävä määrä. Tuohon muistoon nähden se, että hauskuutan omia lapsiani toisinaan ruokamaisemilla ja hassunhauskoilla voileivillä tai hedelmiin liimatuilla irtosilmätarroilla, ovat jo melko paljon ja lapset rakastavat niitä(kin).

No, kun nakkimetsäateria muuseineen ja kurkkusienineen on syöty, saattaa joskus ruokaa jäädä vähän yli. Siispä ylijäämämuusi kannattaa ehdottomasti hyödyntää vaikkapa seuraavan aamun aamiaisella:

EILISEN POTTUMUUSIN SYDÄNRIESKAT

  • 2 dl perunamuusia
  • 1 tl suolaa
  • 1 kananmuna
  • 4 dl ohrajauhoja

Sekoita perunamuusiin jauhot, suola ja kananmuna. Muotoile sydämen mallisia rieskasia ja pistele niihin haarukalla ja lusikan sivureunalla reikiä. Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia. Nauri rieskat lämpiminä Floran kera.

Tykkään todella paljon tällaisesta ruuanlaitosta ja seuraavan aterian helpottamisesta jo etukäteen. Ja nämä perushelpot arkiruuat, niistä varsta tykkäänkin. Vaihtelukin on niin helppoa, jonain päivänä voi tekaistakin sen bataattimuusin ja valita kasvisnakit eikä rieskaleipienkään tarvitse aina sydämiä olla, Mitäs jos huomenna tekaisiskin donitsin mallisia rieskoja ja koristelisi ne paprikasta leikatuin “strösselein”? Niin, mielikuvitus se vain on rajana! Ihanaa kellokeskiviikkoa teille sinne!

SULOISET VIRPOMISOKSAT

Joka vuosi tämä päivä yllättää. Muutama päivä ennen palmusunnuntaita sitä havahtuu, kun taloyhtiön facebook-sivulla kysellään, että kuka on tulossa virpomaan ja ketkä lapset ja minne ja moneltako. Kääk! Mistä pajunkissat löytää kaupungissa? Millaisia oksia, miten ne koristeltais? Onko meillä höyheniä? Eiku onko ne kaikki höyhenet askartelulaatikossa oransseja? Voiko joka vuosi koristella paperikukilla? Millaisia ne viime vuotiset olivat? Tai että onko lapset ees mulla sillon vai ovatko isillään?!

Onneksi on Hakaniemen tori, mistä oksat saa ostettua mummuilta kolmen euron nipuissa (kuten viimevuotinen pajunkissakranssikin). Ihan vähän kirpaisee ostaa oksia, joita saisi pellon laidalta leikeltyä itsekin. Aika helppoa on silti, kun samalla voi käydä ruokakaupassa ja ostamassa tavaratalosta hopeasamppoon tarjouksesta ja hurruutella raitiovaunulla kotiin. Ihanan kätevää jopa! Mutta se koristelu, mitä uutta keksis? Tai ainahan sitä voisi teipata höyhenet oksiin perinteiseen tyyliin… Mutta ei, emmää pysty! Kuumaliimapyssyt tulille, pompomit, höyhenet, piipunrassit ja paperikukkaset valmiiksi ja hommiin!

Lapset innostuivat tekemään supersöpöjä piipunrassihahmoja ja -sydämiä. Minä ihastuin täysin yksivärisiin koristuksiin. Kuinka ihanalta näyttikään pelkästään liilallla koristeltu oksa! Mun askarteluissa usein nähdyt paperiset rusetit pompomeilla ja piipunrassista väännetyt terälehdet, ne olivat mun tämän pääsiäisen oma tekemäni suosikki silti. Pojan tekemä sininen piipunrassisydän höyhenillä ja tyttären krokotiilioksa! <3 Kolmivuotias keskittyi enemmän maalaamaan eri värisillä maaleilla oksan vartta ja istuskelemaan sylissä.

Nyt on aamua varten odottamassa viitisenkymmentä oksaa. Toivottavasti riittävät. Ja hei, mikä näistä meidän perheen virpomisoksista on just sun suosikki ja millaisia itse teitte? Joka tapauksessa, oikein ihanaa palmusunnuntaita!

// Inspiraatioksi myös:  ja pääsiäisvitsat!





MILLAISTA ON OLLA IÄLTÄÄN PÄIVÄÄ VAILLE 11?

Lähes yksitoista vuotta sitten kello 3.13 hulautin lapsivedet olohuoneen lattialle… ai että olispa mukava muistella ensimmäinen synnytys kokonaan sanoiksi, mutta ei, en tee sitä nyt, vaan totean vain, että sain tuolloin radion soittaessa Mobya ja itse 26 minuuttia ponnisteltuani maailman parhaimman lahjan. Limpukka syntyi. Minusta tuli äiti. Ja Limpukasta tuli Miela-Ruusa.

Näin kauempaa katsoessani mietin, että vitsit sitä kyllä oli sen ensimmäisen lapsen kanssa ihanasti ummikko kaikessa. Onhan se ihan älyttömän hullua oikeasti se vanhemmaksi yhdessä hetkessä muuttuminen, vaikka kuinka on se yhdeksän kuukautta aikaa valmistautua. Näiden vuosien aikana on todellakin käynyt selväksi ainakin kaksi asiaa vanhemmuudesta: jokainen kasvatusperiaate, jonka kuvitteli toteuttavansa, on heitetty hiivattiin ja toiseksi se, että lapsi kasvattaa vanhempiaan varmasti enemmän kuin mitä vanhemmat lapsiaan.

On ihanaa huomata, että nyt mulla on nuoreksi neitokaiseksi kasvanut ihana, kohtelias, fiksu, äärettömän viisas ja kaikin puolin kaunis, suloinen tyttö. Vielä nelosluokkalainen lapsi, mutta teiniys ja murrosikä kolkuttelee jo lähettyvillä. Lasten kasvamisessa on oma haikeutensa, mutta samalla kutkutus myös kaikesta siitä mitä mahtavaa on edessä ja jännitys millaisia tyyppejä niistä oikein kasvaakaan. Äitinä huoli tietysti kasvaa, kun maailma ympärillä avautuu ja lapsi tavoittaa enemmän asioita ja maailma on kokoajan enemmän avoinna. Mutta myös luotto siihen, että elämä kantaa ja asiat menevät aivan hyvin ja omalla tavallaan.

Pyysin instagramin puolella lähettämään kysymyksiä, joita voisin kysellä huomiselta päivänsankarilta, liittyen yksitoistavuotiaan elämään. Sain ihania kysymyksiä ja meillä on aivan mainio haastatteluhetki keittiönpöydän ääressä. Joten, täältä pesee, tervetuloa Misukkiliisan yksitoistavuotishaastatteluun:

Mitä rakastat kodissasi eniten? Näitä ihania värejä ja sit mä rakastan sitä, kun täällä on aina musiikki päällä ja siitä tulee kiva mieli. Et täällä on niin paljon akkareita. Toisessa kodissa mää tykkään siitä, että me käydään siellä paljon ulkona, kun siinä on metsää lähellä.

Mitä rakastat äidissä eniten? No sitä, että se on mun äiti ja kun sää äiti oot just tollanen mikä sä oot. Sitä että sää pelleilet tosi paljon ja aivastat niin hauskasti.

Mikä on sun lempiharrastus? Lukeminen ja Ötön kodin rakentaminen. Ötö on mun sellainen pieni harmaa olio, ehkä hamsteri tai karhu, semmonen pieni pehmo, jonka äiti osti mulle viime kesänä, vaikka se maksoi viis euroa, se on siis tosi pieni. Mää oon rakentanut sille siitä lähtien kotia ja kasvattanu sen perhettä. Nyt sillä on jo vaimo ja kolme lasta ja kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Koko Ötön perhe on miniatyyrikokoisia. Ne vois ihan hyvin elää nukkekodissa.

Mikä on parasta mitä voi tehdä äidin kanssa? No se et jos äiti vie mut jonneki kivaan paikkaan ja myös on kiva askarrella tai pelleillä äidin kanssa. Ja sitten mä tykkään valvoa äidin kans pitkään ja keksiä kaikkia hassuja hahmoja ja ottaa videoita niistä. Ihan vain olla äidin kanssa. 

Mikä on sun haaveammatti? Mun haaveammatti tällä hetkellä on valokuvaaja tai sarjakuvapiirtäjä tai nukkekodin kalusteiden tekijä, se olis kivaa.

Mikä on parasta koulussa? Se että siellä on puhelinvälkät… hah, no ei. No se että siellä on kässän ja kuviksen tunteja ja kirjoitustunteja, koska siellä saa kirjoittaa… mulla on siellä semmonen Komisario Kroisantti -niminen salapoliisitarina, jota kirjotan. Ope luki sen ja sanoi, että se on tosi hyvin kirjoitettu. Haluaisin tulostaa ne tarinat ja tehdä niistä kirjan jonka nimi olisi Komisario Kroisantin kootut seikkailut.

Missä olisit viiden vuoden päästä 16-vuotiaana, jos maailmassa kaikki olisi mahdollista?  Herranen aika mikä kysymys! Höm höm…. Mää en muuten tiiä…. Jos ei olis koulua eikä mitään niin mä varmaan päivät pitkät vaan piirtelisin ja kirjoittaisin ja pelaisin. Haluaisin käydä Pariisissa ja New Yorkissa ja kaikissa siisteissä paikoissa. Musta olis kiva käydä myös Japanissa ja lämpimissä maissa.

 

Mikä on elämässä parasta? Parhaita asioita elämässä on monta monta monta monta… esimerkiksi Ötö, äiti, isi, pikkusisarukset, akuankat, kirjat, askartelu, lukeminen, se että oon just siellä koulussa missä oon. Se että mulla on hassutteleva äiti. Se että saan asua Suomessa. Se on myös parasta, että saan olla just se mikä mä oon, ettei kukaan päätä mimmonen mä oon.

Mitä tekisit just nyt jos saisit itse päättää? (tiistai-iltapäivä, klo 15.10) No, nyt mulla on semmonen olo että mä niin haluaisin, että mun tietokone olis täällä ja mä saisin pelata Simssiä ja saisin siihen lisäosan Kissat ja koirat ja et mä pääsisin heti pelaan sitä.

Millainen olis sun unelmapäivä? Haluaisin herätä ihan rauhassa, että sais nukkua vaikka kymmeneen. Haluaisin sellaisen aamupalan mitä Oulun mummu aina tekee, eli kaikki ruuat olis pöydällä valmiina ja sais kasata sellaisen aamupalan niinku hotelleissa aina on. Sitten pyytäisin kaveria ulos leikkimään, olis kesäpäivä, oikein lämmin… me voitais mennä vaikka jonneki järvelle uimaan. Se kuulostaa just nyt parhaalta. Me sen jälkeen äidin kanssa mentäis vielä maauimalaan ja sit siellä me oltais siellä aika kauan ja sen jälkeen mentäis kotiin ja katottais joku hyvä elokuva, vaikka Titanic ja syötäis tilisipsejä ja piimää. Sit mä kattoisin puhelinta ja äiti ompelis vieressä. Semmonen olis mun unelmapäivä just tällä hetkellä. Ainiin! Syötäis paljon jätskiä ja Arnoldsin donitseja ja paahtoleipää.

Mikä on sun lempimusaa? Mun lempimusiikkia on esimerkiksi Kaija Koo ja niistä musiikeista tykkään mitä äiti kuuntelee aina, tykkään tosi monenlaisesta musiikista.

Mistä te juttelette kavereiden kanssa eniten? Me jutellaan siis… ei oo sellaista mistä jutellaan eniten… jutellaan kaikesta mahdollisesta. Peleistä, kirjoista, kasveista, siitä, että miks pitää olla koulua, joskus jutellaan vaikka rakkaudesta tai kuolemasta.

Miten teidän luokkalaiset työskentelevät luokassa? Aika iso meijän luokkalaisista ei osaa olla hiljaa, joten me loput yritetään vaan keskittyä, vaikka ne sekoilee siinä ympärillä. Se on ihmeellistä, jos meillä on 10 minuuttia hiljaista.

Mitä mieltä oot kouluruuasta? No se vähän riippuu. Yleensä se ei oo mitään maailman parasta, mutta joinakin päivinä kun on vaikka kalapuikkoja tai pinaattilättyjä, niin se on parhaita. Mutta sitten jos on vaikka nuudeliquonwokkia tai koulun pinaattikeittoa, niin ne päivät on semmosia, että mä syön vaan leipää.

11-vuotiaalta kaunottarelta ehdottomasti kysyisin tietääkö hän, että hänestä tulisi heittämällä huippu näyttelijätär? No en kyllä tienny. Kiitos ihan kauheasti ihanista sanoista!

Minkä tavoitteen ottaisit, jonka haluat toteuttaa ennenkuin täytät 12? Mää ajattelin hypätä seiskapuolesta uimahallissa! Vitosesta hyppäsin viime viikolla. 

Millaista on olla iältään päivää vaille 11-vuotias? Se on jännää, ei se mitenkään kauheen ihmeelliseltä tunnu. Musta tuntuu, että oon enemmän iso kuin pieni. Semmoiselta tuntuu. 

Kiitos haastattelusta rakas tyttöni! <3 Onnitteluhalit ja limsat ja kakut säästetään huomiseen!

*Flamingo-paita saatu kaupallisen yhteistyön kautta: Blaa, Prisma.