Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

RYIJYISÄ NOJATUOLI

Pari vuotta sitten Ikeassa ihastelin mustaa metallituolia. Muistan miettineeni jo tuolloin, että se olisi mahtavaa ryijyttää matonkuteella. Meillä on kuitenkin sen verran pieni koti, että hylkäsin ajatuksen, eihän meille mahdu uutta nojatuolia.

Pari, kolme ryijyjakkaraa tehtyäni haaveilin siltä yhä nojatuoliversiosta. Onneksi satuin bongaamaan matonkutomisreissullani tuon jo valikoimista poistuneen nojatuolin ja pääsin kuin pääsinkin hommiin, sillä ostin tuolin itselleni. Ja unohtamaan sen tosiseikan, että tilaahan meillä ei edelleenkään ole sen enempää kuin aiemminkaan.

Mutta sehän nyt on toisarvoista. Tekeminen ensin, paikan järkkäily tuolille vasta sitten!

Ryijyjakkaroita tehneenä tiesin, että jos ritiläruudukko on iso, käy lopulta niin, että kuteenpätkät lähtevät kohti maan keskipistettä, eli valahtavat reijistä läpi ja loppujen lopuksi roikkuvat kaikki alaspäin ja ryijytys on muuttanut tuolin toiselle puolelle. Näin käy ryijytetyille tuoleille usein ajan saatossa vähän joka tapauksessa. Välillä siis kannattaa valmiille ryijytuolille tehdä huoltotoimenpiteitä ja työnnellä kudepätkiä nurjalta puolelta oikealle puolelle. On muuten terapeuttista hommaa esimerkiksi äänikirjaa kuunnellessa. Mutta palataanpas nyt kuitenkin vielä siihen miten minä tämän tuolin ryijyttelin.

Aloitin nojatuolin ryijytyksen sillä, että tein koko tuolin suorakaiteen mallisten aukkojen muodostaman ritilän päälle ekstraraidoituksen rautalangalla. Yllä olevassa kuvassa tuolin kullanväriset ruudukon viivat ovat rautalankaa. Tykkäsin tästä vaiheesta niin paljon, että vaivuin jo ryijyflowhun siinä vaiheessa vaikken ollut saanut käsiini vielä yhtään kudettakaan.

Leikkaan kuteenpätkät aina summanmutikassa, sillä tykkään, että ryijytys on rönsyilevä ja eläväinen. Niin tein myös nyt. Yleensä pätkien pituus vaihtelee 15 sentin ja kolmenkymmenen välillä.

Tällä kertaa tein värityksen täysin sen hetkisen mielialani mukaan niin, että valitsin värin ja ryijytin tietyn kokoisen osan ja se oli siinä. Siirryin siitä seuraavaan. Katsoin tuolia tehdessäni samalla paljon Love is blind -sarjaa ja nyt kun katselen valmista nojatuolia, muistuu eri värisistä kohdista mieleen eri vaiheita sarjasta.

Käytin kotoa löytyneitä jämäkuteita ja pari väriä ostin tätä työtä varten. Kuten usein mun kässähommissa, tässäkin jouduttiin menemään vähän sen mukaan mitä värejä oli tarjolla. Mutta hienot värit tuli!

Pari kertaa vilautin keskeneräistä tuolia Instagramin stooreissa ja tiedän, että siellä on monta tori.fi -hakua tehty etsien tuoleja ja jakkaroita ja tilaten kuteita. Meillä oli Pesojoonaksen kanssa yhteinen instalivekin aiheen tiimoilta, kun opastin Joonaksen alkuun oman tuolinsa kanssa. Se oli hauska live se ja en malta odottaa kuulla, mitä kaikkia sarjoja Joonas tehdessään katsoi ja miltä hänen tuolinsa valmiina näyttää. Jos pitäis joitakin tämän vallitsevan maaiman tilanteen aiheuttamia mukavia juttuja listata, niin sanoisin kyllä sen yhteisen ryijyhetken!

Mun tuolini tosiaan valmistui monen illan ja tunnin ahertamisen jälkeen pari iltaa sitten. Teki lopussa oikein mieli hidastella, sillä tiesin, etten saa kyllikseni taaskaan. Oikeassa olin. Tänään tiskatessa mietin jopa että metallisen aterintelineen, johon sujautan aina haarukat ja veitset tiskatessa kuivumaan, että senhän voisi ryijyttää. Haha, no enhän mää sellaista tietenkään tekis, mutta on tää tällainen puuha vaan niin mukavaa ja helppoa, kepeää puuhaa, tähän aikaan sopivaa.

Paikka tuolille loppujen lopuksi löytyi. Piti vaan siirtää lipasto nurkkaa kohti. En ole yhtään sitä ihmissorttia, joka tykkää huonekaluista ahdettuina nurkkaan, mutta nyt oli vähän joustettava. Lipaston ja nurkan välillä on kuitenkin parikymmentä senttiä tyhjää ja rakosessa syntymäpäivälahjaksi saamani lumilauta (aivan kuten teininä ja tuo muuten turvaa sekin ajatus, että lauta nojailee nurkkaan, kuin huolettomina nuoruusvuosina). Ja mikä tärkeintä, ryijytetty, kaunis, söpö, kreisi ja ihana nojatuoli on oven vieressä sellaisella paikalla, josta näkee suoraan ulos ja katsetta kääntämällä television. Tuoli on myös päätynyt välillä pelituoliksi teeveen ääreen ja koko perheen mielestä se on kiva uusi huonekalu meidän piskuiseen kotiimme. Kiva juttu niin!

Loppuun vielä kuva minusta tuolilla istumassa juuri nyt tätä tekstiä kirjoittamassa lapsen kuvaamana. Moikkumoi, nähdään taas!

OMPELE LAPSEN PIIRUSTUKSEN MUKAAN PEHMO // ME TEHTIIN GRILLITYYNY

Nyt, kun kotona ollaan, sitä päätyy pohdiskelemaan lasten kanssa puuhattavaksi toiminnaksi jos jonkinlaista askartelua. Mietin joitakin tekemisiä myös niin, että niitä on kiva jakaa teille seuraajille.

Viime viikolla keksin, että voitaisiin pitkästä aikaa tehdä pehmo lapsen piirustuksen pohjalta. Aiemmin ollaan tehty ainakin tämä supersuloinen kirahvikaija. Tällä kertaa laitoin Instaliven päälle, kun aloin hommiin eli oli monella tapaa erilainen tekotapa nyt kuin viimeksi, vaikka perusohje (eli se että lapsi piirtää, aikuinen ompelee) olikin sama. Musta on muuten ollut tosi ihanaa nyt, kun erilaisia livelähetyksiä on tullut sekä teeveestä, että instagramin puolella. Ne todellakin piristää näinä omituisina ja vähän myös pelottavinakin aikoina.

Eli kuviohan tässä hommassa menee niin, että ensin annetaan lapsen tai lasten piirtää. Ohjata ei sen kummemmin kannata, antaa heidän piirtää sitä mitä milloinkin on mielessä. Meillä oli just nyt erilaisia makkaroita, nakkeja, grilli ja Pipsa Possu. Mistään näistä ei oltu puhuttu aiemmin. Ihmeellisiä ovat lasten ajatustenjuoksut.

Valitsin meidän ensimmäiseksi työksi tokaluokkalaiseni piirtämän grillityynyn. Sehän on sananakin jo jännittävä. Mitä voikaan olla grillityyny?! (siirryn googlaamaan…. ahaa, on ollut sellaista leipää kuin Grillityynyt, maustettuja kauraviipaleita, jännä!) Meidän grillityyny tarkoittaa siis tyynyä, jossa on pallogrillin kuva makkaroineen päivineen. Enhän mä voinut mitenkään olla tarttumatta tähän!

Tyynyn kankaaksi valitsin vihreän sametin, jota mulle oli jäänyt just sopiva palanen Hakolan kanssa tekemästäni yhteistyöstä. Grillin ja makkaroiden kankaat löytyivät kangaslaatikosta. Grillin ulkokuori on myös jostain workshopista mulle jäänyt Uhanan kangaspala ja siinä sattui olemaan täydellisesti kuolaavat huulet, joten tietysti mää hyödynsin sen. Hiillos on pala Vimman ihanaa kangasta, josta meillä oli joskus aikoinaan olkkarissa tyynyt. Makkarat on pellavaa. Grillin jalat heijastinnauhaa ja makkarakepit nauhapurkin aarteita. Vähän ehkä överihienot materiaalit, mutta ne oli mitä löytyi ensimmäisinä sopivan värisinä ja tartuin niihin. Aivan yhtä hyvin olisin voinut käyttää yhtä vanhaa tyynyliinaa, jonka juuri pesin ja huomasin, että se on revennyt ja voisi siirtyä muihin tehtäviin ja mitä tahansa pikkuisia kangastilkkuja.

Piirustuksen voi suurentaa vapaalla kädellä sen kokoiseksi kuin haluaa tai sitä voi käyttää kaavana suoraan. Itse tein niin, että otin kuvan piirustuksesta pädillä ja suurensin kuvaa näytöllä ja laitoin näytön kirkkauden täysille ja piirsin läpi paperille.

Ohuisiin kankaisiin silitin ensin tukikankaan taakse ja kiinnitin palat kaksipuoleisella liimaharsolla alustaan. En ommellut kuvioita tiheällä siksakilla vaan ihan vaan suoralla ompeleella kiinni, sillä nyt saa olla kyseessä taiteellinen grillityyny eikä niinkään kovimmassa mahdollisessa käytössä oleva arkipehmuste.

Tyyny valmistui kivasti melkein kokonaan livelähetyksen aikana. Lupasin, että seuraavana päivänä jaan kuvan valmiista tyynystä. Mutta sitten kävi jotain.

Ne ompeluhetken aiheuttamat sotkut ympäri keittiöitä jäivät siihen, tai osa niistä ja mä lamaannuin. Tyyny tuntui mälsältä. Enkä löytänyt siihen sisätyynyäkään. Oli tylsä olo, että olin pettänyt lupauksen näyttää valmiin tyynyn seuraavana päivänä. Kunnes hoksasin, että yks tyyny on aika pieni asia tässä nykytilanteessa, jossa mielialat vaihtelevat monta kertaa päivässä, ainakin minulla, kiitollisuudesta ahdistukseen ja kaikki siltä väliltä.

Sisätyynyn tilanne korjaantui sillä, että otin yhden tyynyn sängystäni (mulla on aina neljä tyynyä) ja täytin grillityynyn sillä. Suljin käämtöaukon piilopistoin ja tsadaa, grillityyny oli valmis!

Voitte arvata, kuinka onnellinen, iloinen, tyytyväinen ja ylpeä on suunnittelija tästä yhteisestä projektistamme. Meillä ei välttämättä olisi ollut aikaa tai ei oltais hoksattu aloittaa tällaista projektia ilman tätä maailman erikoista tilaa, joten olkoon tämä yks merkintä sillä listalla, johon laitetaan tämän maailman tilanteen aiheuttamat hyvät pienet asiat.

Mitä lämpimin suositus kaikille kenen kaapista löytyy vähänkään kangasta ja ompelukone. Soveltaa saa, kaksipuoleinen liimaharso ei ole välttämätön (sitä ei varmaan ihan kaikilta löydy), sen voi korvata sillä tiheällä siksakilla vaikka. Nauhaa saattaa olla ompelutarvikkeiden sijasta joillakuilla esimerkiksi joululaatikossa lahjanauhojen muodossa. Eikä omaa lastakaan tarvitse olla, pyydä kummilastasi tai ystävän lasta piirtämään sulle pehmotoive.

Oikein ihania ompeluhetkiä kaikille sinne! Kyllä tästä selvitään. <3

SATTUMALTA VALMISTUMAAN PÄÄSSYT SÖPÖ KEITTIÖNMATTO

Muutama viikko takaperin päätin lähteä Verkkokauppaan Jätkäsaareen. Otan sen ratikan, joka vie satamaan eli pääsen ihan ovelle asti, ajattelin. Jotain kuitenkin tapahtui ja olinkin siinä ratikassa, joka hurruutteli läpi Ruoholahden ja toi sillan yli Jätkäsaaren puolelle. Sillä oli ilmeisesti tarkoitus…

No, eipä siinä mitään, aurinko paistoi kauniisti ja mietin, että ihan mukavaa kävellä Jätkäsaaren läpi ja vähän tutkailla mille siellä näyttää. Sattumalta kävellessäni katseeni kääntyi just sopivasti oikeaan suuntaan ja näin pienen liiketilan, josta muistin kuulleeni aiemminkin. Kyseessä oli Kutomo Craft Studio. Otin muutaman askeleen vielä ennenkuin päätin kääntyä ja mennä sisältä kysymään, että mikäs meininki siellä onkaan. Tiesin Instagramin kautta, että siellä ainakin matonkutomismahdollisuus ja sekös minua kiinnosti.

Pienellä visiitilläni selvisi, että paikka oli harmiksi lopettamaisillaan, mutta että minä vielä ehtisin viimeisellä viikolla kutomaan loimien loppupätkän mattoa! Oi mikä onni! Ei muuta kuin kalenteriin merkintä ja kuteita mietistekelemään ja etsimään.

(Tämän tilanteen jälkeen tapahtuikin yksi omituisimmista asioista ehkä ikinä matkalla sinne Verkkokauppaan. Mun eteeni, noin puolentoista metrin päähän, lensi siellä Jätkäsaaren talojen keskellä taivaalta puukko. Kyllä, ihan oikea puukko! Ilmeisesti joltain rakennustyömaalta, mutta voitte uskoa miten se aluksi hämmästytti ja myöhemmin tuli ihan itku, kun mietin asiaa. Onneksi ei käynyt kuinkaan!)

Mietiskelyksi ja haaveiluksi kivan väristen kuteiden etsintä jäikin, sillä vasta päivää ennen kutomisvuoroa havahduin, että en tosiaan ole mitään vielä hankkinut. Kurvasin autolla lankakauppaan etsimään mieluisia värejä, joita ei tietenkään ollut, joten otin niitä mitä oli. Väreiksi muodostui suunnitelmiin nähden yllättävät vaaleankeltainen, hailakat vaaleanpunaisen sävyt ja lähes neonpunainen ärhäkkä pinkki.

Voi miten nautinkaan paukuttelusta ja maton edistymisen seurannasta. Kuuntelin samalla äänikirjaa (Riikka Suomisen Suhteellisen vapaata), joka vähän ärsytti (mutta kyllä mä silti voin kirjaa suositella niille, joita aihe kiinnostaa, vaikka vähän paatokselliseksi meni loppua kohden – hupsista, tästähän tuli pikainen kirja-arvio mattopostaukseen!), joten välillä matto eteni vieläkin jouhevammin. Liian ihana ja haaveileva kirja saattaisi aiheuttaa päinvastaisen reaktion.

Kaikenkaikkiaan maton kutomiseen meni vajaa kymmenen tuntia. Olin onnellinen joka hetkestä. Sanoisin, että onnellisuus näkyy matosta, sillä siitähän tuli tosi nätti. Noin 140 senttiä ihanuutta. Mattoa kudottiin kokoajan kahta eri kudetta kutoen, joten sävypinnastakin tuli ihanan eläväinen. Laitoin aina molemmat kuteet kerralla sinne väliin ja sitten paukautin yhteen, sen voisi tehdä myös niin, että ensin ensimmäinen, paukautus ja sitten toinen kude ja pamaus. Silloin jälki olisi tarkemmin niin, että kaksi eri sävyä muodostaisi ns. siistimmän pinnan. Tuossa yllä olevassa kuvassa eläväisyyden näkee hyvin vaaleanpunaisen ja neonpunaisen kesken, että välillä toinen väri on saanut enemmän valtaa ja silläviisiin. Vaaleanpunaista kudetta mulla oli kolmea eri sävyä ja läheltä katsottuna nekin sävyt eroavat toisistaan sen verran, että eron huomaa. Loimissa on valkoista ja beigeä lankaa, se tekee myös kauniin kolmiulotteisen efektin.

Pahoitteluni, että en osaa kertoilla kutomistermejä sen kummemmin, että mikä oli sidoksen (?) nimi tarkalleen ottaen tai että paljonko mulla meni loimilankoja ja paljonko kudetta kilomäärällisesti. Mää vaan tein.

Nyt matto sijaitsee meillä keittiössä. Huoneesta tuli jotenkin ihanan kotoisa sen myötä. Se menee kivasti pöydän jalkojen alle, kun leveyttä on metrin verran ja tiskatessa saa seisoskella maton päällä. Heti, kun on taas mahdollista, aion varata paikan jostain kutomosta ja tehdä lisää mattoja. Minne, sitä en tiedä, sillä ihan loputtomiin meillä ei vapaata lattiatilaa ole, mutta se ei oo se tärkein, vaan parasta on itse tekeminen.

Kuteita jäi tästä projektista yli sen verran paljon, että niistä on tulossa nyt ryijynojatuoli, johon solmin matonkuteita ryijysolmuin, sillä kutomo möi tietysti lopettamisensa takia irtaimistoaan pois ja siellä oli juuri se tuoli, jonka olin aikoinaan jättänyt Ikeasta itselleni ostamatta. Joten, nyt kotioleiluni on saanut suloisia solmimishetkiä, kun tuoli valmistuu. Siitä lisää myöhemmin!

ps. Jos mattojutut kiinnostavat enemmänkin, niin määhän oon ennenkin kutonut maton, juttu siitä löytyy täältä. Sekin oli pitkään keittiössä. Itseasiassa tämän maton saapumiseen saakka.

SÖPÖJÄ SISÄELIMIÄ NAHKANARUILLA // MESTARITEKIJÄN NELOSJAKSO

Olette saattaneet huomata, että olen parhaillaan televisiossa. Ehkä olette seuranneetkin sarjaa, jos nyt ei käsityömeiningin tai minun tai kilpakumppaneiden takia, niin vähintäänkin ihanan Antti Holman. Kyseessä on siis amerikkalaisen formaatin suomalainen versio Mestaritekijä.

Mulla on mennyt kisassa ihan mukavasti, olen voittanut kaksi Pikapuhdetta ja tänään ensimmäisen Mestaritehtävänkin. Pikapuhdevoitot tulivat eteisen pienestä apuvälineestä (vai mikähän se tehtävänanto olikaan..) ja paketointitehtävästä. Pieni hylly parilla koukulla ja ohjelmassa naurattaneilla minituohivirsuilla (joissa säilön rahatuppoja – eli lasten viikkorahavitosia) on mulla eteisessä käytössä ja se on mainio! Siihen on helppo laskea puhelin ja avaimet kotiin tullessa. Toisen Pikapuhteen voitto tuli tehtävästä, jossa piti paketoida lahja Antille. Siinä tein vain sitä mitä teen aina muutenkin eli paketoin menemään (ootkos jo nähnyt Instagramissa mun IG-TV:n paketointivideot? Täällä ensimmäinen ja täällä toinen!) ja juhlapäiväksi valitsin CAPSLOCK-päivän. Oon juhlistanut sitä vuosikausia facebookissa, koska onhan se nyt hauskaa saada kirjoittaa kaikki isolla koko päivän. Tai ainakin sen yhden päivityksen verran!

Eilisen jaksosta kuitenkin halusinkin tulla teille kertomaan.

Pikapuhteessa ajattelin teitä seuraajiani oikein kunnolla. Tein nimittäin Instalive-telineen. Jos olette joskus olleet mun liveä seuraamassa, niin puhelin on joskus luiskahdellut niiltä mun epämääräisiltä telineiltä. Kuvausten jälkeen käytössä on kuitenkin ollut tuo teline. Ja usein myös silloin jos oon tehnyt töitä läppärillä ja puhelinta on pitänyt välillä vilkuilla. Että ei yhtään turha tekninen apuväline se!

Mestaritehtävä sen sijaan! Ai että! Leikittelin vanerista leikatuilla muodoilla, tein muutaman osasen myös Fimo-massasta, maalasin pintoja eri väreillä ja kuoseilla. Kiinnitin mobilen osat yhteen nahkanarulla jonka “solmin” kiinni kiepsauttamalla langan mutkalle ja käärimällä ympärille kultaista, ohutta rautalankaa. Aika hiki tuli kolmessa tunnissa tehdä tuo kaikki.

Mutta! Siitä mobilestahan tuli aivan ihana myös mun omasta mielestä. Tuolla se on viime kesästä asti killunut olkkarin ikkunalla. Vieraileva tuomari Minna Parikka sanoi mun mobilesta sanat, jotka jäivät mun päähän pyörimään pitkäksi aikaa: “Tää on sellainen, minkä mä voisin ottaa omaan kotiini! …se oli mun mielestä vaan tosi tosi ihana!“. On vähintäänkin melkoisen upeaa, ihanaa ja MAHTAVAA, että joku ihailemasi henkilö antaa tuollaista palautetta sun tekemästä työstä. Ja sitten, että samaan aikaan voittaa kilpailussa tehtävän ja pääsee jatkoon. Leijun vieläkin.

Ohjelman edetessä heti ensimmäisen päivän jälkeen muhun iski päälle mieletön voitontahto, jonka kanssa samaan aikaan oli olo, että ei ainakaan saa tippua eli ihan paska ei saa olla, vaan on päästävä vähintäänkin jatkoon ja että mielellään myös tehtäviä olis voitettava. Melkoista mielenmyllerrystä! Siihen päälle pitkät kuvauspäivät ja pienoinen väsymys ja siitä aiheutuneet hepulit ja huonot läpändeerokset kilpakumppanien kanssa. Voi kuulkaas, se oli hauskaa aikaa se siellä Billnäsissä!

En todellakaan tippunut tässä jaksossa, vaan ensi viikolla nähdään taas! Olis kiva kuulla myös teiltä, oletteko sarjaaa seuranneet ja mitä olette tykänneet siitä?

TOISEKSI PARASTA MITÄ LEFFATEATTERISSA VOI TEHDÄ

Meillä on se luksustilanne hellun kanssa, että joka toinen viikko voidaan monena iltana tehdä just niitä aikuisjuttuja, mitkä huvittaa juuri siinä hetkessä ja päivässä. No, viime viikolla oli jälleen elokuvaillan vuoro. Mää tykkään itse mennä katsomaan leffoja niin, etten tiedä mitään kyseisestä pätkästä etukäteen ja että joudun kokemaan jopa sen hämmentävän tunteen valojen sammuttua ja elokuvan alkaessa, että mitä ihmettä me tultiinkaan kattomaan…

Toinen asia mistä pidän elokuvissa on neulominen. Se on ehdottomasti toiseksi parasta mitä siellä voi tehdä. Tainno ehkä pussailu menee sen edelle, mutta silloin ei voi enää puhua elokuvan katselusta. Ja se ykkösjuttu on tietysti se elokuvan näkeminen ja kokeminen. Mutta se neulominen! Se on i h a n a a myös pimeässä leffasalissa. Sileän neulominen pyöröpuikoilla on superhelppoa, kirjoneulekin onnistuu jos on riittävän iso kontrasti lankojen sävyjen suhteen.

Viime viikolla olin unohtanut kuitenkin kutimen kotiin. Onneksi meillä oli hetki aikaa ennen elokuvan alkua todeta ensin, että Stocka ei tosiaan myy enää lankoja, mutta Tokmannilta löytyy. Vähän kirpaisi ostaa myös puikot, mutta tavallaan ei ollenkaan, sillä tiesin, että onnentunne neuloessa voittaa kyllä ne turhaan tuhlatut muutamat eurot.

Valitsin sitruunankeltaista seiskaveikkaa ja kolmipuoloset sukkapuikot. Loin 48 silmukkaa ja aloitin joustinneuleen mainosten vielä pyöriessä ja saadessani Leffapelissä erityismaininnan siitä, että osuin kohteeseen pelaajista useimmin. Mitään sen kummempaa ajatusta mulla ei ollut, että mitä sukista tulee, kunhan nautin ja katselin hellun kainalossa elokuvaa. Valitsemamme elokuva oli Parasite ja siitä sen verran, että suosittelen kaikkia katsomaan sen. Ja että neulominen sopi siihen sivuun hyvin välillä tehtäväksi puuhaksi. En nukahtanut ja joustinneule eteni. Siis mullahan on myös sellainen vika tai ominaisuus, että mua alkaa helposti nukuttamaan, jos pelkästään katson elokuvaa.

Seuraavana päivänä kotona totesin, että on sitten tehty joustinta. Mitäköhän nyt? Hyllyn päällä olleet langat: 80-luvun lempparisävyinen violetti, meleerattu petrooli ja hailakka roosa vetivät mua puoleensa. Samoin meitä veti viikonlopun aikana Netflixin the Stranger -sarja, joten sukat valmistuivat kuin itsestään. Neljällä värillä. Mitään tarvetta sukille ei ollut, mutta ajatus sukkien tyylistä kirkastui niitä tehdessä. Tarvitsin näm’ sukat. Taidesukat, lähestulkoon yksiväriset sellaiset!

Olin onnesta iloissani ja sykkyrällä, kun päättelin valmiiden sukkien lankoja… tein yksiväriset monivärisukat, eipä-vähä-jes! Kunnes jostain kuitenkin hiipi se ihmeellinen sekoittajatunne, että ei ei, eivät nämä sukat vielä ole valmiit. Ja seuraavassa hetkessä huomasinkin kirjovani sukkien pohjiin erilaisia kuviointeja. Hahahaha!

Tänään minut kuvasi kotisohvallamme rakas keskimmäiseni taidesukat jalassani ja mietin, että ikinä sitä ei tosiaan voi tietää mitä seuraavaksi tahatuu tai millaisissa sukissa sitä helmikuutaan kotona viettää.

VIIMEINKIN VILLAHOUSUT

Olimme viime talvena Pyhätunturilla helmikuussa. Tuolloin oli lähes kolmekymmentä astetta pakkasta. Me silti olimme kolmisen päivää rinteessä, sillä eipä pikkupakkanen haittaa, kun kerran talvessa rinteeseen pääsee ja hissitkin pyörivät. Siinä tuolihississä istuessani, tuulen tuivertaessa astetta ärhäkämmin muistan silti ajatelleeni, että itse tehdyt villahousut olisivat ihanat. Haaveilin myös kesäretkestä, jossa mulla olisi ne villikset sitten jalassa. Laavulla istuskelisin vähän viileämmässä loppukesän illassa, kun paistettaisiin makkaraa ja nauru raikaisi. Silloin mun jalkoja ja takapuolta lämmittäisi kunnon villapöksyt. Kuten myös siinä tuolihississä kovassa pakkasessa.

Kuin tilauksesta seuraavassa (helmikuu, 2019) Suuri Käsityö -lehdessä oli ohje villasortseihin. Hain samantien langat (muistan ihan ajaneeni samantien lehden saatuani Kaaren Prismaan lankaostoksille, kun muut lankakaupat olivat kiinni) ja aloin hommiin. Neuloin yllättävän nopeaa tahtia, vaikka housut neulottiin pienillä puikoilla, joiden ystävä en erityisemmin yleensä ole.

Neuloin ohjeessa olevien raitojen lisäksi muutamia piparireunakuviokerroksia. Villasortseista oli tulossa supersöpöt. Kesää kohti sinne laavulle sitten, ajattelin. Sielläpä istuskelen ne jalassa metsäretkilläni, ai että! Mutta arvatkaapa mitä sitten tapahtui… No se klassinen, innon laantuminen ja kutimen unohtaminen johonkin lankakorin pohjille.

Joulun tienoolla päätimme ystäväporukan kanssa, että lähdetään Pyhälle taas tänäkin talvena Bättre Folkin talvifestareille. Tuolloin mieleeni muistuivat nuo ihanaiset villasortsit ja se, että ne taisivat tosiaan jäädä aivan viime metreille valmistumisessaan.

Niinpä mä sitten istuin junassa Helsingistä Rovaniemelle kudin ja neula kourassa ja viimeistelin housuja. Soitin toki myös ystävälle, että ostaisiko matkalta kuminauhaa, kun unohdin sen kotiin. Pyhätunturin juurella, punaisessa mökissä istuin ystävien ympäröimänä, kun se hetki vihdoin koitti, housut olivat valmiit.

Keksin huikean idean, että housuthan pitää ehdottomasti kuvata tunturin laella hulppeissa Lapin maisemissa. Ja tiedättekös sen hetken, kun idea vaan jalostuu paremmaksi ja paremmaksi muutamassa sekunnissa, varsinkin kun ideoijia on useampia. Niin kävi tässäkin tapauksessa, naurun ja innostuksen siivittämänä, sillä keksimme, että tietystihän villahousut pitää kuvata niin, ettei kuvattavalla eli minulla, ole päällä ole mitään muuta. Tissit näytetään tuntureille.

Kävi kuitenkin niin, että sairastuin ihmeelliseen pikaflunssaan ja jouduin sohvan pohjalle. Harmitti hirveästi etten päässyt keikoille enkä mäkeen. Ja erityisesti harmitti se, etten päässyt kuvaamaan villahousuja. No, koska onnekseni kyseessä oli kuitenkin joku pikainen versio lentsusta (tai valtava tahdonvoima nousta sieltä viltin alta tekemään edes jotain, kun ollaan siellä pohjoisessa!), lähdin tyttöjen mukaan avanto-saunaretkelle. Skippasin avannon, saunoin vain ja tsadaa: näytin ne tissit tuntureille laiturinnokasta!

Villahousut ovat ihanat. Ne on neulottu muistaakseni ohjeen mukaisesti Nallesta (kolme väriä) ja jostain muusta vastaavan paksuisesta langasta, jota Prisman lankahylly tarjosi. Kun mun pikaflunssa oli Pyhällä ohitse ja olin päättänyt jäädä tunturiin vielä yhdeksi ekstrapäiväksikin, pääsin myös testaamaan villahousujen tehon – tai niinhän mä luulin. Olinkin kasvanut viime vuodesta ja laskuhousuihin ei mahtunutkaan enää yhtään ylimääräistä. Joten nautiskelin housujen lämmöstä ihan vain mökkitunnelmissa ja jäin odottelemaan niitä kesäiltoja laavuilla. Tuli ihan hirmuisen hyvä fiilis siitä, että housut valmistuivat, eivätkä jääneet korin pohjalle ja toki myös siitä, että ne onnistuivat hyvin ja ovat söpöt.

Teepaita uikkarin alla ja villahousut villasortsien alla ei ole mun vakkariasu tunturissa, vaikka oli kyllä mukavan lämmin ja napakka kokonaisuus.

YSTÄVÄKIRJAN UUMENISSA

Oikein ihanaa ystävänpäivän aamua! En tiedä tiesittekö, mutta minä olen aina rakastanut kaikenlaisia ystäväkirjoja. Lapsena mulla oli kissakantinen kaverikirja, jonka sivuille kivoimmat kaverit kirjoittivat lempiruokansa ja liimasivat tarrakuvansa. Ala-asteella tehtiin luokkakaverin kanssa itse diskovihkot, jotka otettiin mukaan nuorisotalon diskoon ja pyydettiin siihen kavereilta nimmareita. Yläasteella oli ruutuvihkoon tehty slämäri, joka kiersi luokkakaverilta toiselle. Siinä oli tietty tärkein se sivu, jossa kysyttiin kenestä tykkäät, koska joku saattoi paljastaa salaisen ihastuksensa tai epäilykset saivat vahvistuksen. 2000-luvun alussa mulla oli tietysti Krisse Salmisen Mun ystävii -ystäväkirja ja samoihin aikoihin myös punakantinen Aikuiset ystäväni -kirja. Olen tainnut myös 2010-luvulla tehdä pari slämäriä itsekin, joita on täytelty jossain bileissä.

Olen ollut siltä osin elämässä erittäin onnekas, että mulla on ollut aina paljon ystäviä. Osa ystävistä on ollut mukana menossa jo 80-luvulta asti ja toisiin olen tutustunut myöhemmillä vuosikymmenillä. Osa ihanista ystävistä on elämäntilanteiden, muuttojen tai ihan vaan elämän käänteissä jäänyt pois matkasta. Ystävyyden ylläpitäminen on molemminpuolista halua pitää toisesta kiinni ja joskus tiet myös erkanevat läheistenkin ystävien kanssa, sekin on aivan inhimillistä.

Itselleni ystävyyssuhteet ovat olleet hirmuisen tärkeitä aina, mutta valtavaan merkitykseen ne pääsivät viimeistään silloin, kun elin elämää itsekseni lapsikatraan kanssa vailla sukulaisten tukiverkostoa ihan tässä lähellä. Silloin koin, että mun eteläsuomalainen perheeni oli ne rakkaat ystävät, jotka ympärilläni silloin olivat. Tietysti kaikki ystävät ovat samassa arvossa edelleen ja ennen noitakin aikoja, mutta silloin asia korostui.

Toivon, että osaan olla ystävilleni yhtä hyvä, kuin mitä he ovat minulle.

Usein ystävyyssuhteet saattavat olla paljon pidempiaikaisia suhteita kuin vaikkapa seurustelusuhteet tai avioliitot. Ja että jos parisuhteesta kehotetaan pitämään huolta, niin samalla tavalla ystävyyssuhteita pitää pitää hyvänä, helliä ja hoitaa. Suhteiden pitää olla tasa-arvoisia, vaikka välillä toista saattaakin joutua kuormittamaan omilla huolillaan tai onnellisuuspuuskillaan reilummallakin kädellä, mutta on osattava ottaa se kaikki vastaan myös toiselta puolelta.

Mulla on ystäviä kaikilta elämäni vuosikymmeniltä. Yhteen olen tutustunut kouluun tutustumispäivänä vuonna 1987, toiseen teinivuosien kotibileissä ysärillä ja kolmanteen kuopuksen vaunulenkeillä, joilla kävimme yhdessä muutama vuosi sitten.

Kaverikirjatykkäilijänä pyysin muutamaa ihanaa ystävääni vastaamaan ystäväkirjan kysymyksiin ja jaan ne nyt myös teille. Otsikot ja mahdolliset bonus-osiot ovat mun kirjoittamaa tekstiä, kaikki muu ystävien. <3

Ja huhhuh. Kun kysyin tytöiltä muutama viikko sitten, haluaisivatko he vastata mun ystäväkirjan kysymyksiin, en mitenkään osannut ajatella (en vissiinkään ikinä etukäteen mieti millaista joku asia voi olla, koska joka kerta yllätyn) miten tunteikasta näiden tekstien lukeminen vois ollakaan. Sain vastaukset pääosin whatsapp-viesteinä, jotka sitten siirsin koneelle ja luin ne vasta tässä tätä tekstiä koostaessani, kaikki kerralla. Vitsit mitä naisia, mitä muistoja ja todentotta, mikä helkkarinmoinen onni, että on tollaisia ystäviä! Mutta nyt, olkaat hyvät, tervetuloa Arpostiinan ystäväkirjan sivuille.

Ihan mieletön mäihä löytää ystävä samasta talosta // Maiju

Nimeni: Maiju

…ja tällä nimellä Tiina minua kutsuu: Töhis tai Töhökki

Iältäni olen: 37 vuotta (mutta vasta viikon päästä)

Perheeseeni kuuluvat: minun lisäkseni mieheni Toni ja poikamme Alvar. Ennen kesää saamme kuitenkin toivottavasti uuden vahvistuksen joukkoomme.

Tällä hetkellä olen: juomassa aamukahvia ja nautin levollisesta sunnuntaista, vaikka vauva on potkinut minua hereille yön aikana ja muistuttanut olemassa olostaan sekä siitä todellisuudesta, että unet tulevat todennäköisesti tulevaisuudessakin olemaan vähissä. Olen myös suunnittelemassa kovasti remonttia uuteen asuntoomme, johon muutamme keväällä.

Lempiasiani elämässäni juuri nyt: tällä hetkellä on pakko vastata, että kiireettömät viikonloput, ilman minkäänlaisia suunnitelmia. Terveys ja uni on tullut myös tärkeäksi iän sekä elämäntilanteen myötä. Kaipaan usein omaa aikaa ja silloin kun sitä saan, niin luen kirjoja ja katson sarjoja. Rakastan sitä, että löydän jonkin kirjan tai sarjan johon jään koukkuun. Liikunta tekisi myös hyvää ja on yksi lempiasioistani, mutta terveyden vuoksi sen harrastaminen on jäänyt vähemmälle. Yhdeksi tärkeäksi asiaksi elämässäni on tullut mökkeily oman mökin hankinnan jälkeen. Odotan kevättä ja sitä, että pääsemme sinne kevään tultua. Siellä vietetty aika on erityisesti tärkeää luonnon läheisyyden, perheen yhdessäolon sekä yhdessä kerättyjen muistojen vuoksi.

Suosikkisoitolistallani on: soittolistani ovat ihmeellisesti muuttuneet lapsen saamisen myötä ja sen ovat vallaneet Antti Tuiskun lisäksi Robin ja muutama muu lasten korvamatosuosikki. Lempparisoittolistoihini kuitenkin kuuluvat sopivassa suhteessa kotimaista ja ulkomaista musiikkia menneiltä vuosilta. Sieltä löytyvät sekä melankolisia että menevämpiä melodioita. Koskettavimmat laulut ovat kuitenkin suomenkielisiä ja usein niitä kuunnellessani saatan liikuttua.

Unohdan usein lukemani kirjat sekä elokuvat. Ensimmäisenä mieleeni kuitenkin tulivat Kahil Gibranin kirjat, joista muistijälkeni on pysynyt vahvana ja pystyn vieläkin muistamaan miten liikuttunut olin niitä lukiessani. Erityisesti Leijapoika on jäänyt mieleeni.

Kun kukaan ei näe minä.. otan päiväunet. Usein unet maistuvat vain silloin, kun olen yksin kotona. Eli ei kovin usein. Elämänviisaus jonka haluan jakaa.. Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Milloin ja missä tutustuimme: Tutustuimme talvella 2015, kun olimme muuttaneet samaan taloon asumaan. Meidät kuitenkin yhdisti yhteinen ystävämme.

Muistatko ensi kohtaamisemme: Tulimme yhteisen ystävämme kanssa käymään sinun luona ja katsoimme vauvanvaatteita, joista olit valmis luopumaan seuraavalle käyttäjälle.

Kerro jokin lempimuisto meistä: Niitä on vuosien aikana kertynyt monia, mutta yksi Habitare-messu kokemus on jäänyt mieleeni, jossa Signalsin osastolla nauroimme ja itkimme vuorotellen sekä kirjoittelimme ystäville ihania kirjeitä.

Ja tätäkään muistoa en unohda: Yhteistä kotona vietettyä aikaa vauvojen kanssa, pyöräretkiä, tanssimaratoneja baarissa, karaokelauluja, laivamatkoja sekä kreisibailausta.

Ystävyytemme sinetöi tämä musiikkikappale: Varmasti jokin karaokekappale. Yhdessä muistaakseni on ainakin laulettu PMMP:tä ja Kaija Koota. Ysärihitit on myös ehdottomasti yhteisiä suosikkibailubiisejä. Niiden tanssiminen ja laulaminen yhdistää aina.

Parasta ystävyydessämme on: Asioiden jakaminen ja helppous jutella mistä tahansa asiasta. Saatamme jutella usein pitkästi joko todella arkisista ongelmista tai syvemmällä olevista kipupisteistämme ja ratkoa yhdessä sillä hetkellä mielenpäällä olevia kimurantteja asioita. Usein keskustelun perusteella saamme niihin jonkin tolkun, ainakin omassa päässämme. Välillä myös yhdessä kreisibailaus tuulettaa mukavasti ja irrottaa arjesta. Siinä sinä olet hulvatonta seuraa!

Lopuksi vielä haluan sanoa: Olet ihana ystävä ja naapuri sekä onneksi olet olemassa puhelinsoiton ja usein myös näköetäisyyden päässä.

Hersyvää naurua ja punaista tukkaa

Nimeni on Minna Cee, Tiina kutsuu minua Minnaksi.

Ihan just, eli maaliskuussa 49v. Eli yhtä vaille.

Perheeseeni kuuluu kaksi aikuista poikaa, yksi Basisti ja kissa nimeltä Hynynen.

Tällä hetkellä olen onnellinen valon määrästä ulkona.

Lempiasiani elämässäni juuri nyt on lukeminen.

Suosikkisoittolistallani on aina Hanoi Rocks.

Kirjasuositus kaikille on, Elizabeth Gilbertin Eat, pray, love.

Kun kukaan ei näe, nostelen housuja/sukkahousuja mekkoni alla.

Elämänviisaus on Minna Canthilta lainattu ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa puolikuollutta elämää!”

Me tutustuimme kun meistä tuli työkaverit.

Ensikohtaamisemme oli Flowssa 2013, minä olin töissä ja Tiina nauttimassa festareista.

Lempimuisto tulee joka kerta mieleen Tiinan porraskäytävän tuoksusta, ”On helteinen heinäkuu, Ruupertti Tiinan vatsassa, kannetaan hiki valuen Tiinan ja lasten vintille kirjahyllyä ja alas sänkyä”

Tulit yllärihääjuhliini ihanana yllärinä bussilla, lapset olit vienyt naapurille -tätä en unohda.

Musiikkikappaleista Aikuinen nainen sinetöi aika hyvin ystävyyttämme.

Parasta ystävyydessämme on että voimme olla avoimia ja omia itsejämme toistemme seurassa. Tiinan seurassa on ihaninta rentous, ilo ja huumori

Lopuksi haluan sanoa, että olen valtavan onnellinen ystävyydestämme ja että olen saanut sinut ja lapset elämääni, olette tärkeitä.

💜

Rakas ystävä, joka asuu ihan liian lähellä ettei edes kyläillä // Maikki

Nimeni: Marianne

..ja tällä nimellä Tiina kutsuu minua: Maikki

Iältäni olen: aikuinen nuori tai keski-ikäinen nuori

Perheeseeni kuuluu: mun ihana mies eli Tomi ja mun äiti ja sisko ja veli ja moni muu

Tällä hetkellä olen: kovin mukavuudenhaluinen

Lempiasiani elämässäni juuri nyt: saunominen

Suosikkisoittolistallani on: aina ja ikuisesti ja erityisesti heikoilla ja huippuhetkillä Guns n’ Roses (4ever)

Tätä kirjaa suosittelen kaikille: Kapteeni Sinikarhun 13 1/2 elämää (Walter Moers)

Kun kukaan ei näe, minä: laulan isosti ja tanssin vielä isommin

Elämänviisaus, jonka haluan jakaa: hmm, mietin tätä kauan. Varsinaista elämänviisautta mulla ei käsittääkseni oo, mutta vastaan yleensä moneen asiaan tahi kysymykseen, noo… eli sillä lailla rauhallisesti, että no, ei kai se niin vakavaa oo tms. Että kai se elämänviisaus on, että hötkyileminen harvoin kannattaa.

Milloin ja missä tutustuimme? Tampereella yks hauska ja jännittävä lauantai-ilta aika monta vuotta sitte ❤

Muistatko ensikohtaamisemme? Kyllä, hyvin muistan. Hassun hyvin muistankin.

Ja tätäkään muistoa en unohda: eräs erittäin luova karaokeversiomme Hectorin jostain ikivihreästä 😌 

Ystävyytemme sinetöi tämä musiikkikappale: Oasis Champagne Supernova tai Nada Surf Always love. Nämä tuli mieleen ekana, vaikka moni muu vois osua vielä paremmin.

Parasta ystävyydessämme on: aitous ja rehellisyys ja heleppous. Ei tartte selitellä, eikä rimpuilla. 

Lopuksi vielä haluan sanoa: Tiina on parasta juhla- ja festariseuraa ja Tiinan juhlat on ihan parhaita! Ja mää oon tosi iloinen, että ollaan ystäviä ❤


Minulle hän on ikuisesti annapekkanen // Anna

Nimeni: Anna Rintamäki

..ja tällä nimellä Tiina kutsuu minua: annapekkanen 

(Originaalin nimeni mukaan) 

Iältäni olen: 31 vuotta 

Perheeseeni kuuluu: aviopuoliso ja kohta syntyvä vauveli 

Tällä hetkellä olen: odottavainen 

Lempiasiani elämässäni juuri nyt: se, että kaikki on niin hyvin 

Suosikkisoittolistallani on: pehmeää soulia, pakahduttavia ja teatraalisia pop-kappaleita, ja sellaista elektroa josta meinaa lähteä lentoon. Sekä muutama guilty pleasure, kuten Dr. Albanin Sing Hallelujah . 

Tätä kirjaa suosittelen kaikille: Erlend Loen Supernaiivi 

Kun kukaan ei näe, minä: elän niin kuin pellossa 

Elämänviisaus, jonka haluan jakaa: nousuvesi nostaa kaikkia veneitä. 

Milloin ja missä tutustuimme? Tutustuimme yhteisessä työpaikassa, vaatekaupassa Tampereella. Se oli mahtavaa aikaa ❤

Muistatko ensikohtaamisemme? Muistan. Olimme lähdössä Helsinkiin Tampereelta kouluttautumaan uutta työtä varten ja tapasimme Treen rautatieasemalla. Meitä muutamia oli tullut paikalle ennen kuin saavuit, ja muistan ajatelleen (Alavuden tyttönä) että wow miten siistiä, oon samassa työpaikassa BB-TIINAN KANSSA 

Kerro joku lempimuisto meistä: yksi niistä on se, että pukeuduttiin täydellisen mätsääviin asuihin yhteisessä työpaikassa, hämmennettiin asiakkaita ja otettiin upeita kuvia samanlaisissa kaksosasuissa ❤ yks hauska juttu, mistä tiesin myös että ollaan todellakin samalla levelillä on se, kun oltiin juuri tutustuttu, tuli joulunaika ja sä laitoit mulle tekstarin (joita silloin vielä läheteltiin): ”Puristin finnin. Räjähti peiliin asti. Hyvää joulua!”

Ja tätäkään muistoa en unohda: kun sain postissa kortin, jossa luki vaan ”olen raskaana” eikä mitään muuta. Leuka loksahti ja soitin sulle heti! 

Ystävyytemme sinetöi tämä musiikkikappale: Unclubbedin Need to feel loved (with Zoe Durrant)

Lopuksi vielä haluan sanoa: ollaan ystäviä aina!❤ hyvää yötä kauniita unia kukkuluurun munia niin kuin rakas ystäväni Tiina sanoisi. P.S. Rupesin tämän innostamana selaamaan Messenger-keskusteluitamme, ja löysin sieltä sun kirjoittaman synnytyskertomuksen vuodelta 2014. Miten jänskää lukea se nyt kun oma h-hetki lähenee!

BONUS-OSIO: Meistä on Annan kans ollut juttu joskus Hesarissa, aiheena tietty ystävyys. Eikä siinä vielä kaikki, tuota artikkelia on käytetty materiaalina ylioppilaskirjoituksissa. Ja sen jutun kirjoittanut Raisa Mattila on nykyään mun naapuri ja meistäkin on tullut kaverukset!

Alettiin joskus vaimoksiksi, kun auton peräkontista löytyi skumppapullo // Katja

Nimeni: Katja

..ja tällä nimellä Tiina kutsuu minua: Nykyään varmaan Katja, mutta joskus ennen Vaimo tai Katte.

Iältäni olen: 39

Perheeseeni kuuluu: mieheni Rami ja kaksi tytärtä Sofia ja Senni. Ja karvainen adoptiolapsi Hertta🐶.

Tällä hetkellä olen: neljänkympinkriisissä (mitä teen isona?) ja laihiksella! Mutta onnellinen ❤

Lempiasiani elämässäni juuri nyt: vaatteiden ompelu, jatko-opinnoista haaveilu.. ja grillatut artisokan sydämet!

Suosikkisoittolistallani on: ää.. musiikin luokittelu on tosi hankalaa. Mutta siellä on kyllä paljon kaikenlaista. Jos jotain genrejä pitäisi valita niin esim. shoegaze, new wave, proge. Laajemmin ehkä indie ja alternative tai indie-disko.. en tiiä. Bändeistä/artisteista esim. Radio dept., Tame Impala ja vanhoja klassikoita kuten New Order, Cure ja Pearl Jam jajaja vaikka sitten kaikkia hyviä uudempia kotimaisia kuten vaikka Litku Klemetti tai M jne. Hirveän pitkä lista tulisi 😄 Musiikkimaku on aika laaja, mutta örinää en ymmärrä 🤷🏼‍♀

Tätä kirjaa suosittelen kaikille: Range – Why generalists triumph in a specialized world. Aina ei tarvitse olla huippuhyvä yhdessä asiassa vaan tarvitaan myös ihmisiä, jotka on vähän hyviä monessa jutussa 😊 Moninaisuus ja yhdessä tekeminen pelastaa maailman. 

Kun kukaan ei näekuule, minä: laulan täysillä. Esim. autossa (saattaa kyllä kuulua ulos🙈)

Elämänviisaus, jonka haluan jakaa: Hmm.. ei mulla ole sellaista. Ehkä ”kaikki ei ole sitä miltä näyttää” voisi olla yksi. Kyseenalaistaminen on ihan hyödyllinen taito.

Milloin ja missä tutustuimme? No IRC:ssä tietenki. Join #snowboard 😁 Syötteellä Allun mökillä tavattiin ehkä eka kertaa oikeasti.

Muistatko ensikohtaamisemme? No se oli siellä syötteellä. Olit ehkä vähän väsähtänyt silloin. Mää varmaan kans. Jotain mikropizzaa taidettiin lämmittää 😄

Kerro joku lempimuisto meistä: ekana tuli mieleen muistot mun Asemakadun kodista kesällä 2003 kun keittiön ikkuna oli auki ja laitoin sun tukkaa kun oltiin lähdössä bailaamaan. Kuunneltiin jotain ihanaa musiikkia ja nautiskeltiin varmaan jotain hyvää juomaa. Se oli ihana lämmin kesä ja oltiin nuoria.

Ja tätäkään muistoa en unohda: vaellusretki Korouomassa. Ihana syksyinen auringonpaiste, metsäpolku ja sen päässä mäen juurella lampi, kilisevät tiu’ut ja ”sinun uljaat rintasi Maiju”. Se oli hyvä fiiliksen reissu, vaikka yhden yön vietimme polttopuuvarastossa. Sä kyllä nukuit autiotuvassa 😄

Ystävyytemme sinetöi tämä musiikkikappale: Living in a America – The Sounds. 

Parasta ystävyydessämme on: että se ei häviä, vaikka ollaan pitkän matkan päässä toisistamme ❤ 

Lopuksi vielä haluan sanoa: että ollaan aina vaimokset 👩‍❤️‍💋‍👩 Ja oon aina tienny, että sulla on vuorokaudessa enemmän tunteja ku muilla 😁

Muutimme yhtäaikaa uuteen kaupunkiin tuntematta toisiamme ja sitten meistä tuli ystävät // Mannu

Nimeni: Mannu 

..ja tällä nimellä Tiina kutsuu minua: Mannu

Iältäni olen: kolkytviis

Perheeseeni kuuluu: Vanhemmat ja isovanhemmat sekä veli perheineen Pohjosessa ja mun lähimmäisimmät ystävät täällä Helsingissä ja vähän kauempana. 

Tällä hetkellä olen: Onnellinen.

Lempiasiani elämässäni juuri nyt: Opintovapaa ja sen tuoma vapaus, kaikissa muodoissaan.

Suosikkisoittolistallani on: Chill, johon olen kerännyt uusia ja vanhoja lempparibiisejä sekä niitä, jotka resonoi jollain tavalla just sillä hetkellä. Lista muovautuu viikoittain, kun bongaan jonkun uuden kappaleen esim. Radio Helsingiltä ja lisään sen heti listalle. 

Tätä kirjaa suosittelen kaikille: Kaikkia kirjoja ja mitä vaan kirjoja. Lukekaa kirjoja, paljon. Unohtakaa aika ja paikka, matkustelkaa, unelmoikaa ja eläkää kirjojen kautta. Kadotin lukemisen ilon ja innon raskaimpina työvuosina ja nyt opintovapaalla, kun energiaa on vapautunut, on myös lukuinto palannut hiipien. Luen edelleenkin kausittain, enkä koskaan muista minkään hyvän kirjan nimeä, saatika kirjailijaa, kun sellaista kysytään (sama leffoissa). Mutta jotenkin erityinen ja oikeassa kohtaa puhutteleva sekä mielenkiintoinen kirja oli Giono Jean: Mies joka istutti puita. 

Kun kukaan ei näe, minä: Lueskelen. Lukupiiriläiset tietää. 

Elämänviisaus, jonka haluan jakaa: Sen, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille. Tämä on ollut mun lemppari ja ohjenuora lapsuudesta asti. Ei siis mitenkään omaperäinen tai tämän syvällisempi, mutta muistan, kuinka ala-asteella tähän törmätessäni mietin, kuinka tärkeä ajatus tässä on, muiden kunnioitus ja kiva kohtelu. Puhutteli silloin ja kulkenut mukana sieltä asti. 

Milloin ja missä tutustuimme? Opiskelukaverini, mun Oulun pään kässä-kuviskaverini Emmi kertoi, että hänen kälynsä on muuttanut/muuttamassa Helsinkiin, kun minä olin just myös muuttanut tänne. Emmi sanoi, että voisin ottaa Tiinaan yhteyttä, jos mua kiinnostas kässäkerhoilut myös Helsingissä. Ja niinpä otin Tiinaan yhteyttä. Jatkuu seuraavassa….

Muistatko ensikohtaamisemme? Jatkona edelliseen. En muista, että missä tavattiin ensimmäistä kertaa, mutta meidän eka kässäkerho oli Hakaniemessä ravintola Talossa. Istuttiin siellä yläkerrassa ja tehtiin käsitöitä. Mulla ei tainnu olla kyllä mitään kässätyötä edes mukana. Se jäi ekaksi ja vikaksi yhteiseksi kässäkerhoksi ja sen jälkeen keskityttiin lähinnä bailaamaan ja pitämään hauskaa yhdessä. Bailailut bailailtiin (tavallaan) ja tällä hetkellä keskitytään bailaamaan vaan festareilla yhdessä (Flow, Bättre Folk, Lil´fest jne.). 

Kerro joku lempimuisto meistä: Ihaninta on ollu ehdottomasti kaikki festarit ja mökkeilyt. Viimeisimpänä ihana Bättre Folk i Fjällen viikonloppu Pyhällä. Lämmöllä muistelen myös niitä arkisia hetkiä, kun oon kyläilly tässä kuuden vuoden (?) tuntemisen aikana Tiinan luona, keittänyt kahvit itselle (koska Tiina ei juo), istuttu yleensä keittiön pöydän ääressä ja höpötelty kuulumisia samalla, kun Tiina on touhunnut jotain projektiaan (koska Tiina tekee yleensä aina jotain). Yhden keväisen kahvitteluhetken lomassa, kun radiosta soi hyvät biisit (kuten Tiinan luona aina), ikkunasta leijaili molempien nenään ihana kesäinen tuoksu. Tuoksu oli grillinesteen tuoksu. Vähä se meitä huvitti, mutta kai se muistutti molempia siitä ihanasta ja vapaasta kasari-ysäri lapsuudesta.

Ja tätäkään muistoa en unohda: Tammikuinen Uunisaaren avantosaunareissu yks kaunis perjantaiaamu. Auringonnousu oli maagisen värinen ja raaoista croissanteista ja vähän huonosta palvelusta huolimatta avanto-sauna -kokemus oli ihana. Käveleskeltiin puiston läpi Punavuoreen, pistäydyttiin parissa liikkeessä ja sanottiin puolen päivän jälkeen heipat toisillemme. Se oli mukavan kiireetön aamupäivä ja ihanaa laatuaikaa vaan kahdestaan. 

Ystävyytemme sinetöi tämä musiikkikappale: Reino Nordin – Antaudun. Mulla on Tiinasta aivan ihana video, kun se laulaa tätä Flowssa 2017 yks mun lempparihaalari päällään. Se oli aikamoinen hellehaalarikesä se.  

Parasta ystävyydessämme on: Reissut ja retket, lähelle ja kauas. 

Lopuksi vielä haluan sanoa: Näitä kirjoittaessa huomaan, että viime aikoina olisi voinut olla enemmänkin muistoja yhdessä. Nähdään aika vähän siihen nähden, kuinka lähellä toisiamme asutaan. Silti Tiina on yks niistä ystävistä, kenelle voi pitkänkin ajan jälkeen soittaa ja se vastaa: ”Morjenttes, mitä mielessä?”. Sitte sovitaan näkeminen ja päivitetään kuulumiset. Ystävyys Tiinan kans on helppoa ja mutkatonta, sellasta suoraviivaista ja välittävää. Oon super onnellinen, että oon Tiinan kanssa ja kautta päässyt huikeisiin seikkailuihin ja jotka eivät olis tuntuneet samalta, jos just Tiina ei ois ollu siellä niitä seikkailuja jakamassa. Ihailen Tiinan hauskuutta, heittäytymistä sekä aitoutta. Oot rakas, ihana ystävä. <3

Meitä yhdistää myös rakkaus kreiseihin säätiloihin ja siihen, että silloin lähdetään ulos // Virpi

Nimeni: Virpi Mari Mikkonen aka Mira Mokkinen aka Kesä Kirsi KKA

..ja tällä nimellä Tiina kutsuu minua: Katso edellinen vastaus

Iältäni olen: Viittä vaille 40 💃🏼

Perheeseeni kuuluu: Mieskumppani & kaksi bebeä: maailman ihanin tytär ja maailman ihanin koiranmuotoinen tytär

Tällä hetkellä olen: Pyjamassa syömässä mustikkapuuroa keittiössä, kun muut ovat tennistreeneissä. Paitsi koira, joka makaa eteisessä ja joka, ainiin, mun pitäs mennä käyttämään nyt ulkona. 🦮

Lempiasiani elämässäni juuri nyt: Meidän hyrisyttävän ihana perheharmonia ja nämä nostattavat energiat vuodessa 2020. 

Suosikkisoittolistallani on: Käy ite kuuntelemassa Spotifyssä 👉🏽 Vanelja : SOFTLE 

Tätä kirjaa suosittelen kaikille: 

Dr Joe Dispenza: Luo itsesi uudelleen 🧠💫

Elämänviisaus, jonka haluan jakaa: 

No nyt vaikka tällasen, jonka ihan just nyt aamulla luin ja kirjotin ylös:

”Don’t live the same year 75 times and call it a life.” -Robin Sharma

Kun kukaan ei näe, minä: Mun pitäs varmaan alkaa elämään vähän vaarallisempaa elämää, niin voisin vastata tähän ylipäätään jotain, koska en keksi nyt mitään. Ja siitäpä tuli mieleen toinen quote, jonka tallensin nust Pinterestissä:

When someone tells me 

I look familiar, 

I tell them: 

I do porn

Milloin ja missä tutustuimme? No sanoisin että Oulun Yliopiston bunkkerissa, jonne mentiin tekemään yläasteella (96?) koulun jälkeen videota Prodigyn musavideoista inspiroituneena. Tiedettiin toisemme siis kyllä aikasemminki, mutta about silloin alkoi parempi tutustuminen.

Muistatko ensikohtaamisemme? Ala-asteella se on tapahtunut, mutta en tarkkaa hetkeä osaa paikantaa. Videokurssilla oltiin molemmat joskus ehkä neljännellä luokalla, jossa tehtiin sketsejä kimpassa. Aika videopainotteisia olleet nää meidän ensihetket muuten!

Kerro joku lempimuisto meistä: Ai että! Niitä on palijo! Yks kultaisimmista on kun jäätiin salaa irkkaamaan (googlaa, jos et teini tiedä mitä se on) yläasteella ATK-luokkaan kun koko koulun olisi pitänyt olla jo tyhjä. Kun kuultiin vaksin kävelevän käytävällä avainnippu kädessä kilisten kohti luokkaa, pompattiin paniikissa ylös, avattiin sellanen korkealla oleva ikkunaluukku, kiivettiin pöydälle, heitettiin reput ikkunasta katolle, kivuttiin ite perässä ja liu’uttiin pitkää viistoa kattoa pitkin alas ja tömähdettiin isoin lumikasaan. Naurettiin hulluna kun mietittiin että mitä se vaksi ajatteli, kun koneet oli auki ja ikkuna katolle apposellaan. 

Ja tätäkään muistoa en unohda: Oltiin teidän mökillä kahestaan (oltasko oltu 17 vee?) ja vaan piirrettiin ja kirjoteltiin ja kuunneltiin musiikkia, sanoitettiin uusiksi Alanis Morisetten biisi ja pelättiin, että mökissä oli häkää ja nukuttiin ikkunat auki ja herättiin aamulla ihan täynnä hyttysenpistoja, ja naama oli niin paukamilla että näytti ku ois iskeny akne ku palattiin kaupunkiin. Ylipäätään kaikki loikoilut kun vaan oltiin ja piirrettiin & kirjoteltiin The Vihkoon ja kuunneltiin musiikkia, yleensä teidän äitin luona sun huoneessa, oli ihania kotoisia hyviä hetkiä. 

Ja sitte vähä tuoreemmista tapauksista se, että olin mukana Ruupertin synnytyksessä, oli melekosen ainutkertainen juttu. Juteltiin koko aika niitä näitä ja aina ku sulla tuli supistus, painoin akupunktiopisteitä, ja sitte taas jatkettiin juttuja. Ennen h-hetkeä synnytyssaliin ilmestyi jostain pörräämään todella iso kärpänen, harvinaisempi näky marraskuussa, ja mietittiin että se taisi olla eräs vieras toisesta ulottuvuudesta. 

Ystävyytemme sinetöi tämä musiikkikappale: 

Dj Shadow: Midnight In A Perfect World, Millencolin: Life On A Plate, koko levy

Parasta ystävyydessämme on: 

Sen mojova, noi 25-vuoden ikä!

Lopuksi vielä haluan sanoa: Otetaan tää uusiksi taas 25 vuoden päästä! 😄👍🏽💞

BONUS-OSIO: Kirjoittamani blogipostaus synnytyksestä, jossa Virpi oli mukana, löytyy täältä. <3

Hän ei ole pelkkä veljeni vaimo, vaan melkein kuin sisko, ystävä // Emmi

– Nimeni on Emmi ja mietin, että onko sulla mulle lempinimeä.. kälynen 😂-

– Olen 35

– Perheeseeni kuuluu: Mies ja kolme lasta, kaksi tyttöä ja yksi poika, sekä molempien lapsuudenperheet

– Tällä hetkellä olen: Väsynyt päiväunien jälkeen, mutta onnellinen

– Lempiasiani elämässäni juuri nyt: neulominen, puutyöt, lapset, mies, laskettelu, 

– Suosikkisoittolistallani on: Ida Paul ja Kalle lindroth

– Tätä kirjaa suosittelen kaikille: Jan-Philipp Senker, Sydämenlyönneissä ikuisuus

– Kun kukaan ei näe, minä: syön karkkia

– Elämänviisaus, jonka haluan jakaa: kaikki järjestyy aina lopulta

– Milloin ja missä tutustuimme? Muistatko ensikohtaamisemme? kesällä 2007 nähtiin ekan kerran Oulun keskustassa, kun oltiin Jessen kanssa tavattu aika vasta. sää olit tullut Ouluun qstockiin? Ja kävit välillä Miisua imettämässä. 

– Kerro joku lempimuisto meistä: paljon ihania muistoja, mutta ihanimmat ovat niitä kun ollaan oltu kaksin ja ihan rauhassa saatu jutella, kierrellä kaupungilla ja tehdä kässäjuttuja. Tai just sellaiset jutut ku ollaan extempore keksitty että nyt tehdään koiranpuruleluista sateenkaareja ja niitä ollaan sit metsästetty ympäri kaupunkia.

Hailuodossa, Bättre Folk, 2016

– Ja tätäkään muistoa en unohda: Ystävyytemme sinetöi tämä musiikkikappale: roxeten listen to your heart

– Parasta ystävyydessämme on: voi olla oma itsensä 

– Lopuksi vielä haluan sanoa: oot ihana ja rakas kälyni ❤ ihanaa, että ollaan saatu olla samaa perhettä jo melkein 13 vuotta

Huvitellaan joskus niin, että vaihdamme vaatteemme päikseen ja näytetään ihan toisiltamme // Riikka

Nimeni: Riikka

..ja tällä nimellä Tiina kutsuu minua: Riikka

Iältäni olen: 40

Perheeseeni kuuluu: 5 henkilöä

Tällä hetkellä olen: Kylläinen ja sängyssä.

Lempiasiani elämässäni juuri nyt: Ruoka ja sänky.

Suosikkisoittolistallani on: Ysäri grunge/alternative rokkia, jazzia, indie folkkia, räpändeerosta ja pikkuisen päräyttävää teknoa.

Ja sitten on myös tällaista: https://open.spotify.com/playlist/1TNkQ7QtJLPmrkUsskWprn?si=TGsIxVDpQuySHOHaQtWSYQ

Tätä kirjaa suosittelen kaikille: Emmi-Liia Sjöholm, Paperilla toinen

Kun kukaan ei ~näe~  kuule, minä: Laulan

Elämänviisaus, jonka haluan jakaa: Kyllä se itselläkin on se: Tosikot vittuun.

Milloin ja missä tutustuimme? Tampereella 2003 yhteisten ystävien kautta.

Muistatko ensikohtaamisemme? Yo-talolla Tampereella 2003 Tiina myi minulle itse koristelemiaan tulitikkurasioita🥰

Kerro joku lempimuisto meistä: Niitä on niin monia❤ Hetken mielijohteesta pakkasimme kerran lapsemme auton kyytiin myöhään illalla ja lähdimme kaikki yhdessä saareen telttaan yöksi.

Ja tätäkään muistoa en unohda: Kun muut nukkuu, me tanssimme öisillä kaduilla ja runoilemme talojen pihoilla.

Ystävyytemme sinetöi tämä musiikkikappale: Tykätään tästä molemmat: Midlake / Roscoe

Parasta ystävyydessämme on: Huumorintaju, heittäytyminen, luottamus, toisen huomioon ottaminen, sekä ymmärrys ja tuki silloin, kun itse ei ole voimissaan💕

Lopuksi vielä haluan sanoa: Rakastan sua.

Meidän ihana ystävyys alkoi snapchatista // Laura

Nimeni: Laura. 

…ja tällä nimellä Tiina kutsuu minua: Laura.

Iältäni olen: 37.

Perheeseeni kuuluu:  5- ja 7-vuotiaat lapset.

Tällä hetkellä olen: Aika onnellinen.

Lempiasiani elämässäni juuri nyt: Pussailu.

Suosikkisoittolistallani on: Litku Klementin Keijukaisvalssi.

Tätä kirjaa suosittelen kaikille: Kaikki anteeksi.

Kun kukaan ei näe, minä: Kaivan nenää.

Elämänviisaus, jonka haluan jakaa: On paljon helpompi olla, jos ei vihaa. 

Milloin ja missä tutustuimme? Internetsissä, Snapissa! Mutta livenä ehkä ensimmäisen kerran jossain blogijuhlassa, ehkä Pingissä!

Muistatko ensikohtaamisemme? Vaikka olimme tavanneet aiemmin, kunnolla kohtasimme livenä, kun kutsuin Tiinan mun luo Ruisrockiin.

Kerro joku lempimuisto meistä: Kun Flowssa (ehkä vuonna 2018) olin yöpymässä Tiinan luona ja istuimme sohvalla ja itkimme, nauroimme ja halailimme. 

Ja tätäkään muistoa en unohda: Kun tanssimme laivalla niin, että puoli tanssilattiaa oli meidän.

Ystävyytemme sinetöi tämä musiikkikappale: Laura Branigan, Gloria.

Parasta ystävyydessämme on: Ainainen hyväksyntä, ymmärrys, tukeminen ja rakkaus toisiamme kohtaan. Ja nauru. 

Lopuksi vielä haluan sanoa: Mulla on Tiina sua ikävä!


Se ystävä, jonka kanssa viestitellään eniten ja pikkuisistakin asioista // Pinja

Nimeni: Pinja

..ja tällä nimellä Tiina kutsuu minua: Pinja, ehkä joskus Pinsku tai Pinjuli, mulla on huono muisti!

Iältäni olen: 41

Perheeseeni kuuluu: mies ja kaksi tytärtä

Tällä hetkellä olen: junassa, Oulusta Helsinkiin. Ollaan muuten molemmat Tiinan kanssa vähän niinkuin kotoisin Oulusta.  

Lempiasiani elämässäni juuri nyt: Se, että kohta on kevät ja puutarhahommat alkaa! 

Suosikkisoittolistallani on: Tällä hetkellä suosikkisoittolistalla soivat mm. Tame Impala, Vesala, Lana Del Rey, Pariisin kevät, Charlotte Gainsbourg, ehkä vähän myös kotimaista iskelmää, mutta myös ikisuosikit Sia, She&Him, Air, Mgmt, Iron & Wine, Pulp, the Strokes, Ben Harper ja lista jatkuu…

Tätä kirjaa suosittelen kaikille: Päiväkirja, anteeksi, mutta luen liian vähän kirjoja!

Kun kukaan ei näe, minä: Syön karkkia

Elämänviisaus, jonka haluan jakaa: Parempi tehdä kuin olla tekemättä.

Milloin ja missä tutustuimme? Jossain bloggaajatapahtumassa ja ehkä paremmin kun menin käymään Tiinan kässäkerhossa. 

Muistatko ensikohtaamisemme? Olisiko ollut Vihreän talon Annikan mökillä? Oli aivan ihanaa ja kesäistä.

Kerro joku lempimuisto meistä: On ollut tosi hauskaa tehdä joulukalenteri yhdessä parina vuonna!

Ja tätäkään muistoa en unohda: Tiina on parasta tanssiseuraa! Eli tanssiminen Tiinan kanssa, oli paikka mikä vain!

Ystävyytemme sinetöi tämä musiikkikappale: Ääks, mulla tulee mieleen nyt ”Driving home for Christmas” kun olen kuunnellut meidän joulumusalistaa aina yhteistä joulukalenteria tehdessä ja se on soittolistan ensimmäinen kappale. Toinen biisi mistä Tiina tulee mieleen on Oasiksen Wonderwall.

Parasta ystövyydessämme on: Se, että toiselle voi lähettää viestejä ihan mihin aikaan vain vuorokaudessa, ja monesti se toinen vielä vastaa. Myös se, että Tiinan kanssa on hauskaa ja Tiinan tekemisen meininki ja taito inspiroi ❤

Lopuksi vielä haluan sanoa: Tiina oot ihana ja rakas ja vähän hullu! Hyvää ystävänpäivää kaikille! ❤❤❤

VIIMEINEN OHJEPÄTKÄ // KAUNIIT, LEMPEÄT KIRJONEULESUKAT OVAT VALMIIT

Reilun parin viikon villasukkaneulonta on tullut päätökseen ja nyt jaan teille viimeisen pätkän ohjetta. Siinä on ruudukkoa ja pienet pilkut vielä ennen varpaita. Jokainen neulokoon sukkia niin pitkästi, että ovat juuri siihen sinun jalkaasi sopivat sukat. Sen jälkeen kärkikavennukset ja tietysti yksi lempiosioni, lankojen päättely. On mahtavaa seurata, miltä kasvava lankakasa näyttää, kun värejä ja langanpäitä on paljon. Lopuksi kaikki myttyyn ja roskiin. Mikä onnentunne vetäistä sen jälkeen uudet sukat jalkaan.

Kiitos, kun neuloitte. Tuntuu joka kerta uskomattoman ihanalle, kun huomaan instassa kuvan, jossa komeilee mun suunnittelemat sukat. Kiitos.

PERJANTAIN VILLASUKKAHETKI TÄÄLLÄ TERVE!

Tänään taas neulotaan. Nyt ollaan varren ihan viimeisissä riveissä. Lokasukat ovat olleet kyllä tähän keliin oikein sopiva kiva neulepuuha, kelikin sukkien nimen mukainen. Oliskin ollut kyllä aika hirveetä, jos täällä Helsingissä olis ollu kaunis, valkoinen talvi ja mää neulotuttaisin teillä jotain lokasukkia, hehe! Eli ehkäpä mä voisin luvata (silleen ettette sitten pety, jos ei toteudukaan!), että kun sukat ovat valmiit, niin sitten meille tulee valkeus tänne eteläänkin. Joten nyt puikot kilisemään.

Mulla on tässä vaiheessa omissa sukissani 64 silmukkaa. Tämän päivän neuleohjeessa nsimmäinen rivi on samaa persikkaa, mitä pilvenreunalla-kuvion jälkeenkin neulottiin kaksi kerrosta, eli yksi rivi sileää peruspersikkaa. Seuraavaksi neulotaan *kaksi persikkaa, kaksi minttua*, ja tätä * – * toistetaan kerroksen loppuun, mutta joustinneuleena. Mulla on persikka nurjana ja minttu sileänä. Viiden rivin jälkeen vaihdetaan liila nurjalle ja persikka oikealla ja sitä viisi kerrosta. Yhteensä 11 kerrosta tänään siis!

Seuraavaksi alkaakin kantapään neulominen ja sehän on kivaa! Jos olette innokkaita neulojia niin antakaa mennä, tai toki voi odottaa yhteiseen neulomiseen. Kantapäässä on pikkuinen juju, mutta ei mitään erityistä eli ei haittaa, vaikka sen jo aloittaa omalla lempityylillään.

YHTEISNEULONTAPÄIVÄ NUMERO KAKSI // 2

No niin! Blogi on taas pystyssä, pahoitteluni siitä, ettette päässeet neulomaan pitkän viikonlopun aikana, ette ensimmäistä osaa eikä seuraavaa ohjesiivua voitu julkaista. Minusta ja teistä riippumattomista syistä näin pääsi käymään, mutta nyt vihdoin jatketaan. Toivottavasti olette edelleen innoissanne. 

Tähän mennessä sukissa on resori, joten nyt isketään kunnolla kirjoneuleen kimppuun. Mulla on tosiaan käytössä omissa sukissani neljä eri väriä ja niitä samoja värejä käytän näissä mallikuviokuvissa. Tämä kuvio on poikkeuksellisen pitkä, mutta tarkoituksena oli siis tarjota se teille loppiaiseksi neulottavaksi, syynä se, joten jos se jostakusta näyttää kauhean pitkälle ja työläälle, niin ei hätää, seuraavat eivät ole yhtä pitkiä pätkiä kerralla.

Eli seuraavaksi sukissa tulee vinojen strösseleiden rivistö (mallikuvassa ruskealla). Kavenna yksi silmukka (eli nyt niitä on 65) ennen kuvioita, sillä kuvio on viiden silmukan mittainen, niin näin kuviorivi mahtuu kauniisti sukkaan. Mallikuva tosiaan on leveämpi kuin itse mallikuvio, eli se kannattaa ottaa huomioon neuloessa. Ruskeiden strösseleiden jälkeen kavenna vielä yksi silmukka (jäljellä 64)  pois, jotta pääset tekemään klassista piparireuna-suomu-kuviota. 

Eipäs mulla oikein muuta kerrottavaa nyt ole. Pää on täynnä ideoita tälle vuodelle ja pitäisi päästä niitä purkamaan ja suunnittelemaan, mutta tosiaan tuli sellainen fiiliksen notkahdus tästä kaikesta blogisäädöstä. Mutta kuten aiemminkin totesin, onneksi on kyse kuitenkin vain blogista. Vaikkakin vain välillisesti, sillä tiedän kyllä, että monille siellä ruutujen takana ja minullekin, neulominen ja varsinkin tällainen yhdessä (mutta erillään) tekeminen voi olla todella tärkeä juttu.

Olen todella kiitollinen ja iloinen siitä, että te innostutte edelleen näistä yhteisneulonnoista mun kanssa! Mä en itse seuraa internetin neuleskeneä juurikaan, joten en tiedä mitä siellä tapahtuu ja millaisia neuleita nyt tehdään tai miten muiden knit-a-longit toimii, teen vain tätä omaa juttuani. Onko se sitten hyvä vai huono juttu, sitä en tiedä. Ainakin mulle aivan hyvä! Muistan joskus vuosia sitten saaneeni palautetta siitä, että mun ohjeet olivat liian suurpiirteisiä ja vääränlaisia verrattuna muiden vastaaviin ja ne on jääneet mieleen, sillä palaute oli jopa vihamielistä. Kaikista eniten haluan olla inspiroimassa teitä ja jakaa helpohkoja ja ehkä uudenlaisiakin malleja ja ajatuksia neulomiseen liittyen. Osittain siksi en mielellään kerrokaan tarkalleen vaikkapa sitä mitä lankaa milloinkin täytyy olla. Luovuuttaan saa käyttää ja pakkohan näihin ei ole osallistua ja kysyä saa toki aina. 

Näihin tunnelmiin päätän tämän ja jaan teille ohjeen, olkoon neulehetkenne i h a n a! Leppoisaa viikkoa!

Lokasukat ohje 2