Tietoa mainostajalle ›

IHANAN HIDAS ARKIAAMIAINEN

Kaupallinen yhteistyö: Hilla Clothing 

Meillä on arkena ollut koko kouluvuoden ajan yksi aamu, kun ei tarvitse kiirehtiä, koulu alkaa sen verran myöhään silloin. Se on ollut ihanaa, kaikille niin mukavaa olla rauhassa ja laittautua päivään. Syödä kiireettömästi, eikä tarvitse kertaakaan hoputtaa, että nyt loppuu lastenohjelmien katseleminen, on kiire ratikkaan! Pojat saivat uudet kotimaisen Hilla Clothing -vaatemerkin paidat ja housut, jotka mätsäsivät täydellisesti tuohon kiireettömän aamun tunnelmaan. Sekä värimaailmaltaan, että myös materiaaliltaan. Vaatteet ovat niin pehmoista luomupuuvillaa, että päivävaatteet päälle vaihdettua hitaan, ihanan aamun fiilis jatkuu edelleen. Ja nuo veljekset, tai oikeastaan koko sisarusparvi, he ovat mahtavia, kuinka aina ilahtuvat siitä, kun joillain heistä, joko kahdella tai koko kolmikolla, on samanlaiset vaatteet. Silloin ovat aina hitusen enemmän kaulakkain halimassa toinen toisiaan.

Täysi jääkaappi on aina ihana kohdata jääkaapin oven avatessa. Toisaalta sekin on kivaa, kun loihtii tyhjästä jotain. Kun muutama juustosiivu riittää ja ananaskirsikka on se koko aamiaisen kruunaava herkkupala. Tein lapsille nopeasti ihan hauskatkin aamupala-annokset tuona kiireettömänä aamuna. Tuollaisten tekeminen kun ei vie aikaa yhtään sen enempää kuin leivän voitelu ihan tavallisestikin. Jotenkin olen myös aistivinani joka kerta, että ruoka maittaa lapsille paremmin, kun esillepanossa vähän pelleilee tai panostaa. Ja pieni paljastus minusta itsestäni: ruoka- ja leipomistujutut kiinnostaa mua kokoajan enemmän just tällä saralla. Kiva uusi innostus!

Vaatteet: Hilla Clothing / Mehut saatu Raikastamolta.

HORROR-AJATUS

En asu omakotitalossa, eikä mulla oo keinutuolia, ei puolisoa, ei jokaiselle lapselle omaa huonetta eikä edes astianpesukonetta, mutta silti tämä Kettukarkki-blogin Mairen blogissaan toteama lause iski muhun ihan täpöllä! Minusta tuntuisi omituiselta päättää jossain asuessaan, että se on loppuelämän koti, koska elämässä ei ikinä tiedä mitä tapahtuu ja mielikin saattaa muuttua. On aika kiva elellä niin, että joka hetkestä koettaa saada miellyttävän ja mukavan elää just sillon. Siinä samalla niitä keinutuolin uria voipi painella siihen puulattiaan, mutta jos seuraavana päivänä tuntuukin, että tahtoo muuttaa muualle, niin sitte muutetaan! Minä sitten osallistuin tämän ajatuksen syvempään pohdintaan tekemällä tallaisen välityön muiden töiden ohessa, rekvisiittakarkki-jämäkukka-tekstaus-sekoilu-kollaasin.

Ihanaa pääsiäistä! Pus!

KUUSI VUOTTA SITTEN SYNNYTIN POJAN

Tiina, mää en ees ajatuksena voi käsittää miten sää aina jaksat tehdä näitä? Totesi lähes kippurassa nauraen eilen ystävä, kun tulla tupsahti lapsensa kanssa meille illalla ennakkojuhlimaan tämän päivän synttärisankaria. Niin no, lähinnä siinä koetin estellä lasta kiipeilemästä pöydälle popkornin perään ja rutistelemasta koristeita, tomusokeri pöllysi samalla ku kiipesin yläkaapille ottamaan tasselinauhaa, ikkunalaudalla oli kaatunut tulppanimaljakko, jossa ei onneksi ollut enää vettä (ihmettelinkin nuupahtanutta olomuotoa) ja isompia lapsia kielsin tulemasta keittiöön koska äiti tekee täällä ylläriä! Keittiö oli kuin jonkun taistelun jäljiltä, tiskiallas pursusi astioita ja hoksasin alkaa kaivelemaan roskiksesta sopivan värisiä paperinpaloja, jotka hetkeä aiemmin sinne nakkasin, koska niistä saa hyvin leikattua liekit kakkukynttilöihin. Nauratti kyllä tuo ystävän kommentti, mutta osaan kyllä vastata siihen: vaikka elämä on kiireistä ja välillä vähän tylsää, ankeaa ja kalapuikkoja ja kaurapuuroa, niin tuun vaan niin onnelliseksi sen arkisen varttitunnin aikana, kun sotken huomaamattani koko keittiön ja läväytän siihen keittiönpöydälle ne eskimot levälleen ja pursotan päälle turkoosia sokerimönjää ja monta hyppysellistä strösseliä. Jos en tekisi niin, olisin paljon onnettomampi ihminen. Vaikka siihen vartissa saadun sotkun siivoamiseen meneekin suhteessa varmaan nelinkertainen aika. 

Äiti tekee täällä ylläriä -hetkeen sisällytin vielä muutaman minuutin valokuvaamista ja mietin, että kyllä tää näyttäis varmasti sekopäiseltä hommalta, jos ulkopuolelta kattelis. Ajankäytöllisesti ihan älyttömän tehokkaalta! Toki olisin voinut pyytää lapset keittiöön ja tarjota heille pakkasesta suoraan ne eskimot ja mikrosta pussillisen popkornia, mutta ei, luultavasti lapsetkin ihmettelisivät, että mikä nyt on. Kaikella sillä laittamisella ja samanaikaisella sotkun aiheuttamisella oli myös suuri syy. Tuo tänään kuusi vuotta täyttävä ihana, maailman söpöimmillä hymykuopilla varustettu silmälasipäinen pieni, mutta jo niin iso, hurmurispoikainen. Lauloimme hänelle onnittelulaulun, söimme pikkuherkut ja hän sai avata suuren pakettinsa ja rakennella sitä sitten rauhassa koko illan.

Hän syntyi elämäntilanteeseen, joka oli vaikea. Olimme muutama kuukausi aiemmin eronneet isänsä kanssa, mutta asuimme silti kaikki yhdessä. Olin rikki ja kamalan surullinen. Hänen ollessa vielä vatsassani, itkin paljon, siis todella paljon, niin että päätä särki aina nukkumaan mennessä, mutta päätin, että jokainen kyynel jonka vieritän, on pois hänen itkuistaan. Ja niin olikin! Huhtikuun 12. päivänä syntyi aurinkoisin vauva, jonka olen koskaan kohdannut, rakas hymykuoppapoikaseni. Annoin kaiken sen valtavan rakkauden, jonka syntymänsä minussa sai tulvimaan, vain ja ainoastaan hänelle ja siskolleen. En ole ikinä ollut enempää läsnä ja satapronsettisesti äiti ja niin lähellä lapsiani kokoajan, kuin silloin. Kaikesta siitä tavallaan kurjasta ajasta, hänen vauvavuosistaan, en juurikaan muista muuta kuin että olin samaan aikaan äärettömän onnellinen ja sydäntä riipivän surullinen ja pettynyt kaikista niistä menetetyistä haaveista elämän suhteen, mutta tunne niistä ajoista on silti aivan lämmin. Meistä kasvoi mahtava kolmikko olemaan yhdessä silloin kun olemme yhdessä ja koen, että poikani on minulle se ihminen, joka piti minut järjissäni ja joka sai aikaan myös sen muutoksen siksi Tiinaksi, joka olen nyt.

Kuudessa vuodessa tuosta aurinkoisesta vauvasta on kasvanut sydämellinen, ihana, vitsikäs pian jo eskarilainen, joka edelleen haluaa kävellä kaupungilla äidin kanssa käsi kädessä. Onnea maailman rakkain keskimmäiseni! Sinne hän lähti päiväkotiin uudessa yksisarvisasussaan ja viettämään synttärijuhliaan ja pääsiäispyhiä isänsä perheen luo. <3


JAA ETTÄ MITÄKÖ MULLE KUULUU NO EIPÄ TÄSSÄ KUMMEMPIA

Ihan tajuttoman kiireinen kaksiviikkoinen takana. En ole ehtinyt siivoamaan työpöytää, enkä varsinkaan istumaan sen ääreen. On tapahtunut ihan tosi hienoja juttuja, joista kerron vasta myöhemmin lisää, mutta tässä pieni listaus maalis-huhtikuun vaihteesta:

  • Rairuohon siemenet on laitettu multaan kasvamaan, vaikka hiukan kyllä näyttää vielä laimealta tuo kasvaminen.
  • Minusta ja ystävästäni Annasta oli juttu Hesarissa, aiheena ystävyys. Itse haastattelu oli mukava hetki ja juttu hyvä, aihe tärkeä.
  • Monta yötä meni kaameassa kurkku- ja korvakivussa. Olisi tehnyt mieli vain itkeä ja herättää nukkuvat lapset sillä itkulla. Mutta emmää sitte.
  • Kävin piirtämässä Kevätmessuille liiduilla seinään. Vähän oli käsiala kohmeessa. Kaipaan lisää liitutaulupiirtelyä seinille, mieluusti jotain suurta!
  • Voitin Lenovon ihanan, kultaisen Yoga Bookin, jolla voi piirtää paperille ja kuva ilmestyy samantien tabletin ruudulle. Rakastan sitä yhdistelmää: kulta-paperi-ruutu-atk-nykyaika! Ja miten siistiä voittaa jotain!
  • En ole ehtinyt järjestämään lapsilleni synttärijuhlia, vaikka pari viikkoa sitten esikoinen täytti pyöreitä ja ens viikolla keskimmäisellä on juhlapäivä. Pitää siis pitää megakekkerit keväämmällä.
  • Mulla on mun eka festarikeikka muutaman viikon päästä. Pidän #rekvisiittakarkki-workshopin PING Helsingissä! Se mun workshop meni nopeasti täyteen, tuntuu ihan hullulle ja jännittää kamalasti, pitää ehkä laajentaa rekvisiittakarkkivarastoja ainaki noinniinkuensalkuun.

  • Tajusin, että kaupunkilaisen on ihan turha lähteä pusikkoon etsimään pajunkissoja. Parhaiten ne löytää Hakaniemen torilta!
  • Istuin lapsineni (okei, ne teki samalla kaikenlaista muutakin) seitsemän tuntia keittiössä. Askarreltiin, juteltiin, laulettiin, tanssittiin, kuumaliimailtiin, tilattiin pitsaa ja keskeytin hommani noin tsiljoona kertaa erinäisten äidin työnkuvaan kuuluvien asioiden takia. Lopputuloksena kaksi maljakollista kreisejä virpomisoksia!
  • Materiaalit oksien koristelussa: värityskirjan sivuista valmistetut paperikukat, glitterkuumaliima, kimalteella koristellut sulat ja hamahelmipuput.
  • On aivan tajuttoman ihanaa tuo alati lisääntyvä valo, ihan pian kirsikankukatkin jo kukkivat! Voi vitsit, kevät! <3

SÖPÖN PUPUKAKUN OHJE

Innostuttiin eilen lasten kanssa ideasta, että tehtäisiin muffinsseja. Ajatus siitä jalostui matkan varrella kakuksi asti, vaikka lapset eivät edes tykkää kakusta, mutta joskus oltiin nähty video, jossa aseteltiin muffinssit hauskaan muotoon ja päälle levitettiin kermavaahtoa ja ainakin ylhäältäpäin asetelma oli hyvin kakkumainen. Täydellinen tapa tehdä kakku myös silloin, jos ei omista kakkulapiota, heh. Testasin samalla myös muffinssien paistamista neljällä erilaisella vuokavaihtoehdolla. Kokeilin perinteisiä paperivuokia, isoja ja muffinssipeltiin sopivivampia, sekä pestäviä silikonivuokia ja paperisia, niitä kauniita piparireunaisia korkeita vuokia. Meillä on kaasu-uuni ja paistaminen on aina vähän arpapeliä, että palaako leipomukset pohjasta (yleensä palaa) ja jäävätkö raa’aksi päältä, mutta tällä kertaa paistaminenkin onnistui lähestulkoon täydellisesti. En tiedä johtuiko niistä vuuista vai vaan tuurista laittaa uunin lämmöt just oikein, mutta pääasia, että hyvin paistui. Lopuksi, kun muffinssit olivat valmiit, me tehtiin seitsemän sekuntia kestävä pupukakkuvideo! Tässä näin, olkaat hyvät!

OLIPA IHANA JUTTU MEISTÄ PUOLI SEITSEMÄSSÄ

Hihii, äsken oli hauska hetki! Joku joskus vasta kyselikin, että joko se ohjelma tuli, josta joskus taannoin (no okei, aika kauan aikaa sitten!) kerroin. Äsken se sitten vihdoin tuli ykköseltä Puoli seitsemän -ohjelmassa. Ollaan muututtu vuodessa molemmat, mun tukka on kasvanut ja vaihtanut väriä, tyttö selvästikin kasvanut ja kotikin näytti ihan eriltä. Niillä ei kuitenkaan mitään väliä, pieni pätkä meistä ja ompeluhommista oli suloinen, ihana, lempeä ja oikea hyvänmielen pätkä! Hauskaa myös se, etten itse enää muistanut yhtään koko kuvauspäivästä ja tuo ohjelmassa ommeltu pehmokin on ollut jo hyvän aikaa varaston uumenissa tallessa. Ja supermahtavaa se, että samassa jatkossa oli ihana Ville Leinonen ja tän hetken lempparibiisini. Katsokaa, Yle Areenasta löytyy (kohdassa 4:48)!


VIELÄ EILEN OLI TALVI JA NYT KESÄPÄIVÄ

Kävin tänään pyöräilemässä. Oli mukava keli ajella, vähän alkukeväisen viileä ja välillä piti vetää pipoa syvemmälle korvien päälle, aurinko laski pilvien taa. Onhan tää maaliskuu täällä etelässä luonnon puolesta vähän ankea ja karu, kun vielä ei ihan viherrä, mutta mieli on jo aivan keväinen. Rakastan tätä tunnetta, joka jokaisena keväänä tulee. Sellainen toiveikas, innostunut ja avoin mieli, että kaikki voi olla mahdollista.  Pian luonto puhkeaa taas kukkaan. Tulee se maailman ihanin keväänvihreys, aurinkoa kokoajan enemmän, vaatteet vähenevät pikkuhiljaa, ihoa näkyy enemmän, ihmiset alkavat taas hymyillä ja hehkua pitkän talven jälkeen. Sellainen olo, että rakkaus saattaa olla ihan just nurkan takana eikä itse vaan vielä tiedä sitä, mutta se sieltä vähän jo hehkuu sua kohti.

Ihan melkein kotiportille päästyäni kuulokkeista soivat sanat: vielä eilen oli talvi ja nyt kesäpäivä. Tajusin, että tuo hetki on ihan kohta, ihan pian. Silloin kuljen samassa kohdassa pyörälläni, teepaita ja hameenhelmat hulmuten, aurinko laskee kadun päähän kauniisti, niinkuin se kesäiltoina aina tekee, lämmin kesätuuli tuntuu kasvoillani ja tajuan, että se tuuli on kesän tuuli. Se on ihan pian.

Tuon ihanan olon jälkeen kotiin tullessani istahdin alas ja aloin selaamaan näitä viime kesäisiä lempparikuviani, joista tulee vieläkin enemmän kesän tunnelmaa. Syreenien tuoksua, kesäyön kastetta ja laineiden liplatusta maaliskuiseen viikkoon teille kaikille! <3

Muistin, että lupasin kaulahuiviprojektissa tehdä sen kaulahuivisoittolistan. Siellä se oli keskeneräisissä soittolistoissa, mutta teinkin nyt niin, että lisäsin ne biisit toisen listan mukaan ja nyt mulla on teille tarjota OH YES 2! Se on mun viime aikojan kuunnelluin lista. Ehkäpä tykkäätte! Olkaa hyvät.

KLASSIKKO – VESSAPAPERIRULLAKIIKARIT

Kello lyö 15.07: ”äitiiii, onko meillä toista tyhjää vessapaperirullaa?”

15.08: Toinen hylsy saadaan, kun tyhjennetään puoli rullallista paperia epämääräiseksi paperikasaksi vessan jakkaran päälle.

15.09: Kuumaliimapyssyn johto seinään. Teräviä saksia etsitään samasta kaapista, josta liima löytyi. Ei löydy.

15.10: Lahjapaperirullakokoelmasta repäistään siivu paperia. Siitä rullasta, joka ensimmäisenä sojottaa vastassa. Sakset löytyvät työpöydältä.

15.11: Paperinpala leikataan kahtia. Kokeillaan onko liimapyssy kuumennyt. Ei ole riittävästi.

15.12: Sujautan käteni ompelutarvikekaapin uumeniin ja siellä olevaan nauhapussukkaan, josta vedän ensimmäisen nauhan, joka käteen sattuu. Iloitsen, että se sopii paperin väreihin ja jee, samettinauha on aina hyvä valinta!

15.13: Kuumaliima on hyvin sulanutta. Laitan liimaa hylsyyn pitkittäissuunnassa ja ilahdun, liima on GLITTERKUUMALIIMAA! Paperi paikoilleen ja hylsyn ympäri ja lisää liimaa. Sama juttu toiseen.

15.14: Ylimääräisten paperien leikkuu pois ja hylsyt liimalla yhteen. Vähän vielä lisää rajakohtaan, että pysyy varmasti.

15.15: Nauhanpäiden leikkuu perinteiseen W-muotoon ja liimalla paikoilleen. Ihastelua sekä äidin että lasten puolelta. Maailman ehkä söpöimmät kiikarit!

KALAPUIKOT PELLILLE JA HEDELMÄSALAATTIA ILTAPALAKSI


Tiedättekö sellaiset omituiset tapahtumaketjut, joita ei olis osannut odottaa. Joita itsekin jollain tavalla jouduttaa ja ohjaa tiettyyn suuntaan ja on siitä kaikesta aivan fiiliksissä? No, mulle kävi eilen niin. Koko tarina voi kuulostaa ihan kreisille (mutta tavallaan taas ei ollenkaan) ja sitä se onkin, eikä siinä oo sen kummempaa loppuhuipennusta, mutta se teki tiistaista aivan hulvattoman. Tervetuloa tarinaan mukaan!

Tulimme lasten kanssa kotiin ja en ollut jaksanut käydä kaupassa koko konkkaronkka mukanani, joten päivän ruoka piti loihtia jääkaapin ja pakkasen jämistä. No, perushyvä tarjoiltava on kalapuikot, koska jokainen lapsi niistä tykkää ja ne on helpot paistaa pannulla. Keittiö oli kiireisen viikon jäljiltä melkoinen tiskivuoristo, joten ajattelin, että tänään laitan kalapuikot uuniin ja vähän ranskiksia kaveriksi. Saavat itsekseen paistua ja minä tiskaan sillävälin. Kaadoin kolmen kalapuikkopaketin sisällöt pellille ja nauratti, kun siinä köllötteli kolmea eri sävyistä kalapuikkolaatua. Asettelin puikot nätisti vaaleasta tummaan ja kaikki ranut saman suuntaisesti vinoon. Otin koko komeudesta kuvan ja postasin Instagramiin ja Facebookiin. Kalapuikkopäivä! Näytin lapsille asetelmaa ja he nauroivat ja ihastelivat.

Kalapuikkokuvasta lähti liikkeelle vitsikäs keskustelu, jonka innoittamana aloin ihan tosissaan hekumoida ystäväni tokaisemalla ajatuksella, että tekisin muitaihaniamaisen retroruokakirjan! Kalapuikkoja, kananmunakastiketta ja mokkapaloja (eli helmikakkua meidän perheessä!), ihan niinkuin lapsuudessa. Niitä ruokia, joita aika monet ihmiset arkena kotona syövät edelleen. Keskustelussa mukaan ilmoittautui innokkaita taittajia ja salanimellä avustavia oikeita ruokakirjailijoitakin! Siinä samassa sumassa kipaisin ruokakauppaan, ostin paljon hedelmiä ja laitettiin kotona Instalive pyörimään, Tiinan yökerhon hedelmäsalaattihetki. Sopi erittäin hyvin teemaan! Tunnin ajan siinä leikkelin hedelmiä palasiksi ja ympärillä sekoili sekä omat että naapurin lapsi ja ystävä. Vitsit, että oli hauskaa, kertakaikkiaan! Loihdin myös teille ohjeen hedelmäsalaattiin kuvineen kaikkineen. Ohje kuuluu näin, leikkaa hedelmät paloiksi ja vatkaa kerma vaahdoksi, nauti!

…ja ei, ruokakirjaa ei ole oikeasti tulossa (ainakaan toistaiseksi, heh!), mutta tällainen hauskuus ja kepeys  tekee kiireiseen ja toisinaan rankkaankin arkeen ihan supermegamahtavaa piristystä!

SATEENKAARIMAASSA LEKOTTELEVAT VIHERKASVIT

Yhtäkkiä huomasin, että mullahan on kaikki tyhjät ruukut kaappien kätköistä loppu. Kotimatkalla huomaan usein käveleväni kukkakauppojen ohi ja vilkuilevani myös viherkasveja enkä vain leikkokukkia. Susannan ja Riikan Green Home Book on selvästi tehnyt tehtävänsä. Mää innostuin kirjan ansiosta viherkasveista just sen verran enemmän, että oon hankkinut niitä lisää. Koskaan kotini ei ole ollut viherkasviton ja lapsuudenkodissanikin ikkunalaudat olivat ja ovat edelleen vihreät. Tykkään muutenkin tästä ajasta, kun Instagramin feedi täyttyy päivä päivältä viidakkomaisemmista kodeista. Tai aavikkomaisemmista, jos on kaktuksia. Ihanat vihreät kodit siellä puhelinten ruutujen takana.

En ole ihmisenä sitä sorttia, joka saa jokaisen kasvin kuolemaan, hoitipa sitä miten tahansa. Mutten myöskään se, jolle tuodaan lomien ajaksi kasvit elpymään ja saamaan jotain superhoitoa. Huonekuusi on toissajouluinen, mutta ihan vasta ananaskukka kuolla kupsahti melkein heti kotiuduttuaan meille. Joulukaktus kuivahti just pahimmoilleen just niin, ettei se kukkinu ollenkaan ja bonsaipuu vaan kasvaa ja kasvaa, vaikka sanovat sen olevan helposti suututettavissa. Eli ei näistä tiiä, jotkut säilyy, jotkut ei.

Halusin kuvata kasvejani, mutta en mää oo yhtään semmonen tavallinen tai perinteinen viherkasvikuvaaja. Ainakaan en tykännyt niistä omista kuvistani, ne näyttivät vaan niin tylsiltä. Keksin sitten eräänä iltana nukkumaan mennessäni, kyllä, silloin milloin aivot ovat tehokkaimmillaan näiden ideioiden kanssa, että näinhän mää ne kuvaan. Makoilevina, lekottelevina viherkasveina sateenkaarimaassa. Vähän mullat levahtaneina ja rekvisiittakaramellit ympärillä. Kuvien jälkeen lempeään suihkuun ja mullat möyhittynä takaisin lempipaikalle, jossa on hyvä kasvaa.

Kuvaushetki oli kaikkea muuta kuin täysin rento ja leppoisa. Kaksivuotias halusi asetella myös karkkeja (hän tietää, että nämä ovat vain koristeeksi, eikä yritä syödä niitä) ja opetteli samalla myös käyttämään saksia. Voi että olikaan onnellinen poika kun ymmärsi, että saa itse leikattua pienen karkkipussin auki. Siinä hän sitten leikkeli karkkipusseja auki ja keräsi sisällöt leikkikattilaan ja kiikutti minulle. Lopputuloksena tuli kuitenkin jopa kahdeksan kuvan sarja, josta tykkään tosi paljon. Kuvissa ei ole kaikki kotimme kasvit, mutta muutama. En tiedä kaikkien nimiä, enkä hoito-ohjeita eikä niihin oo kaikkiin vaihdettu multiakaan, mutta juttelen niille ja ne ilahduttavat mua joka päivä.