Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

ASTRID LINDGRENIN MAAILMA – MUISTELUMATKA VIIME KESÄÄN, VINKKI TULEVAAN

Nyt, kun on kunnon talvi, on ihana palata menneen kesän tunnelmiin ja miettiä vähän jo tulevaakin kesää. Tykkään muistelemisesta ja tässä eräänä iltana kävin läpi viime kesän kuvia. Toukokuussa oli hellettä ja olimme roadtripillä Ruotsissa. Siellä tuli vastaan niin monta suloista ja kivaa kuvaa Astrid Lindgrens Världistä Vimmerbystä, että päätin kirjoittaa paikasta vielä oman postauksensa. Joten tervetuloa kanssani pienelle matkalle ihaniin satumaailmoihin viime toukokuulle!
Mulla oli kaunis muistikuva 32 vuoden takaa, kun olimme käyneet perheen kanssa samaisessa paikassa. Muistin minikokoiset talot ja sen, miten kaikki se söpöys vei mut jonnekin haavemaailmoihin. Siitä saakka olin haaveillut pääseväni sinne uudelleen ja mikä parasta, omien lasteni kanssa. Nyt se sitten toteutui.

Heti portin läheisyydessä oli ensimmäinen esiintymislava, jolla Peppi Pitkätossun opettaja ja poliisisedät tanssahtelivat. Mekin eskarilaisen (nyttemmin toki jo koululainen hänkin!) kanssa pysähdyttiin hetkeksi kuuntelemaan, lumouduttiin maailmaan.

Hetken päästä polulla Peppi Pitkätossun opettaja hurauttikin ohitsemme pyörällä jo kohti seuraavaa esitystä.  Voi miten ihanalta tämä kaikki näyttää. Toukokuinen lämpö, tuo oli mieletön hellepäivä ja koko kesä vielä edessä. Astrid Lindgrenin maailma on kyllä paikka, joka on laitettu niin ihanasti ja nätisti. Ja vielä päälle se, kun muistaa useimmat sadut hyvin tarkkaan, on tuolla satumaailmassa aivan tajuttoman ihanaa kulkea. Seurana maailman parhaat lapset, niin voi että! 
Pepin talolla istuuduttiin katsomaan Pepin seikkailuja vaikka ruostinkielinen tarinointi ei ollutkaan juuri se mistä lapset olisivat ymmärtäneet tarinaa, mutta aina ei sanoja tarvitsekaan. Oltaisiin istuttu pidempäänkin, mutta oli vaan niin kuuma. Just nyt tässä marraskuun harmaudessa tuntuu hassulta ja hyyyyviiiin kaukaiselta sellainen kuumuus. 
Katsokaas näitäkin, mikä ihana satupelto tuolla aidan takana! Mistäs sadusta tämä olisikaan? Eemelistä ehkä? Kaikki reitit, missä saattaa umplahtaa veteen, pitää aina valita, sanon minä. Joskus sitten rutistellaan housuja kuiviksi. Hellepäivänä ne onneksi kuivuvat nopsaan! Siellä ovesta ja ikkunoista Ronja Ryövärintyttären linnasta kurkkii koko mun perhe. Hauska kuva, vaikka näyttääkin vähän sille, että väkisin pidän kolmivuotiasta paikoillaan – en pidä. Sillä on vaan hoppu jonnekin ja hetkeksi sain häntä pidäteltyä yhteiskuvaan.

Tittididii! Seuraavaksi sama perhe löytyikin Pepin talosta. Tuolla oli koko päivän hurjan paljon ihmisiä, mutta koska vietimme puistossa koko päivän, avaamisesta sulkemiseen ja satuttiin Pepin talolle just sulkemisaikaan, saatiin siellä seikkailla keskenämme. Ihanaa! Koko perhe peppeinä.Ja Pepin talon jälkeen me olimme ehkäpä Saariston lasten taloilla… Tai ei, ehkä siellä missä Katto Kassinen asuu. Hmph, en muista kenen talon portailla istuttiin. Tunnistatteko? Ihanan pienessä koossa punainen söpö talo ainakin on. Mielikuvitus sai lähteä valloilleen ja oikein juoksentelemaan tuolla.
Nämä talot. Nämä seuraavien kuvien ovat ne, mitä muistan sieltä kahdeksankymmentäluvun kesälomareissulta. Olivat yhtä maagisia ja ihania edelleen. Minikokoisia ovia ja ikkunoita. Jos joskus olisi kesämökki ja sinne saisin tehdä leikkimökin, niin tekisin ehkä juuri tuollaisen minikokoisen ja sitten siellä olisi jossain isompi ovi, mistä saisi kuljettaa sisälle huonekaluja (koska sinne ei tietnkään minikokoisesta ovesta mahtuisi juuri kuin ne minikokoiset ihmiset – me aikuiset saatetaan jäädä pyllystä kiinni oviaukkoon!). Nuo ovat niiiiin söpöjä, että oisko vähän mahtava tuollainen pikkumökki omillekin (lasten)lapsille (sitten 2030-luvulla)! No niin, tervetuloa Nangijalaan, sanoo pienin.Mitenköhän mulla ei oo sieltä Nangijalasta enempää kuvia. Siellä oli ihanaa. Se yksi huonekin, josta mentiin pikkukomerosta kellariin salaportaita pitkin ja sitten sieltä tunnelia pitkin talon taakse ja ulos. Niin jännä! Voi että, ihan kauhea kesäikävä, Ruotsi-ikävä ja on kai kaivettava kaikki kuvat tuolta tietokoneen syövereistä mitä reissussa otettiin, että pääsee sinne vielä syvemmin. Toivottavasti nämä kuvat ilahduttivat helmikuista iltaanne. Jos ensi kesälle jo mietitte reissua, niin suosittelen kyllä Vimmerbytä. Näin onnellinen perhe siellä viime toukokuussakin kävi. Kuvia katsellessa näkee myös lasten hurjan kasvun, nuohan ovat taas ihan eri näköisiä jo kuin tuolloin. <3 

3 Comments

  1. Reply
    Nuppi

    Muistelisin, että se punainen on Marikin talo. Tuo on niin ihana paikka ja ne esitykset vaan aivan loistavia! Eemelit ja Marikit oli meidän lemppareita eikä vielä kertaakaan olla ehditty “isompien lasten satuihin” eli Ronjat ja muut, joten ehkä kesäksi täytyy suunnitella uutta retkeä.

Leave Your Comment