Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

HAUSKAA HALLOWEENIA HEI!

Tein muutama kuukausi sitten kesähelteillä käsityölehteen Halloween-askarteluja. Ihan ei silloin meinannut lähteä ajatus tai fiilis lentoon, kun oli mahtavat helteet ja yhtäkkiä piti saada ajatus lokakuuhun. No, kädenjälki löytyy uusimmasta Suuri Käsityö -lehdestä ja loppujen lopuksi sain tosi kivat jutut sain sinne kyllä tehtyä, että eipä siinä sitten kummiskaan mittää hei! No mutta, siitä siirrymmekin aasinsillalla tai millä tahansa sillalla tähän päivään, että…

Hoksasin tänään aamuisten kuvausten jälkeen noin klo 12.50, että eihän mulla oo kurpitsoja! Olin eilen etsinyt molemmista varastoistamme poikien talvikenkiä niin raivokkaasti, että siivosin lattiasta kattoon toisen varaston ja toisestakin kävin kaikki laatikot kurkkaamalla läpi, eikä kenkiä löytynyt. Sen sijaan löytyi paljon kiertoon lähtevää kamaa, jota sitten tykittelin paikalliselle facebook-kirppikselle. Ihme juttu, että jaksoin innostua. Olen jokaisen kauppakerran todennut, että ei enää ikinä, koska vaikka kuinka painottaa, että ei säätöjä ja heti viesti, kun oot päättänyt ostaa asian ja että nouto nopeasti, niin joka kerralla mulla jää eteiseen odottamaan joku ns. myyty/ostettu/aaveetettu asia, jota kukaan ei koskaan tullutkaan hakemaan. Se aina pistää tuntemaan vihan tuntemuksia niitä ryhmiä kohtaan. Elisilta meni sitten viestitellen, että kuka hakee mitäkin, eikä käynyt mielessäkään, että huomenna on Halloween ja kyllä sen verran voisin panostaa, että yllättäisin lapset joka vuotisella kurpitsa-asetelmalla. (täällä viime– ja toissavuotiset) Paitsi sitten klo 12.50 tänään. Äkkiä tarkistus, oliko mahdollisesti joku tulossa just silloin hakemaan jotain. Ei ole, jes, eli pyörän selkään ja kohti läheistä kauppakeskusta ja sieltä pikapikaa takaisin kurpitsat, verigreippi ja paprika kauppakassissa.

Kirppiskamojen myynti onnistui mainiosti, kaikki olivat ihanan nopeita ja en eronnut ryhmistä kiukkupuuskissani. Mietin, että miten sitä voikin muka olla sellainen olo, että ole jaksanut tehdä kesäisten halloween-askartelujen jälkeen m-i-t-ä-ä-n, vaikka niin paljon hauskoja ideoita on ollut mielessä. No, äkkiäkös sitä sitten kun hommiin kunnolla pääsee! Kolmeen mennessä olin piirtänyt naamoja, pilkuttanut, sprayannut, vuollut perinteisimpään kurpitsaan kolot kynttilöille sekä kuumaliimaillut paperikukkia tyyppien päihin.

Tykkään halloweenista. En niistä lelu- ja krääsäkauppojen valtoimenaan notkuvista oranssi-mustista rekvisiitoista niinkään. Tykkään tästä lokakuun värimaailmasta. Pastelliväreistä ja vähän siitä hurjuudesta ja niiden yhdistelmästä. Siitä, kun ihmiset panostavat, järjestävät juhlia ja pukeutuvat kreiseihin ja näyttäviin asuihin. Kauhuelokuvistakin tykkään. Karkki ja keppostelusta en tiedä, ehkä Amerikassa se olisi hauska joskus kokea. Tykkään laittaa nämä pienet kurpitsat meidän perheelle aina lokakuun lopulla, siitä minä tykkään. Siitä, että saan tehdä nämä ja ihastella niitä ja kertoa teille tämän päiväkirjamaisen tarinan tästä päivästä.

Tyttären tultua koulusta passitin hänet apurikseni, että sain otettua kuvia. Hitusen oli malttamatonta seuraa ja minä liian kiltti ja niin kovin montaa ruutua en ehtinyt ottamaan ennenkuin meinasi mennä molemmilla hermot. Toisella siihen, että piti auttaa ja toisella siihen, että toinen valitti, vaikka toinen yritti lahjoa salakätköstä kaivamallaan suklaapatukallaankin. No mutta, kivoja kuvia saatiin silti ja aika ihania näistäkin tuli, vai mitäs sanotte?

Talvikengät ovat edelleen teillä tietämättömillä, onneksi on lämmintä. Hauskaa Halloweeniä hei!

Leave Your Comment