Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

NAKKIMETSÄ TÄNÄÄN JA SYDÄNRIESKAT HUOMENNA

Kaupallinen yhteistyö: Flora ja Suomen Blogimedia

Kuulin tässä aivan vasta ruuasta, jota kuvailtiin legendaariseksi ysäriruuaksi. En ollut ikinä siinä kuullutkaan. Mitä ihmettä? Nakkimetsästä nimittäin. Muusista, johon on tökätty pystyyn nakkeja, jotka etäisesti muistuttavat puita. Mutta vaikken ollut sellaisesta kuullutkaan, halusin ehdottomasti toteuttaa tämän ruuan itse. Siinä ei sitten auttanut muu kuin lähteä nakki- ja pottuostoksille.

Puita muistuttavien nakkien tekeminen oli hieman haastavaa. Sekä keitin että pistin nakkeja uuniin kypsymään. Leikkasin toisiin pieniä viiltoja saadakseni kuusimaisen muodon ja toisiin tein nakin päähän ristikkäisviillot, jotta nakki saadaan ns. nauramaan. Näistä kumpikin oli ihan ok tapa, mutta toki pannulla nakin kärtsäys tai kattilassa höyrytys olisivat myös mainioita vaihtoehtoja. Täytyy myöntää, että melkein aina keitän nakit kattilassa vedessä, sen kummemmin asiaa ajattelematta. Nauravat keitetyt nakit muistuttavat palmuja ja ununista tulleet kuusia.

Perunamuusi on yksi lempparilisukkeistani bataattimuusin ohella. Lapset eivät bataatista ole niin oppineet välittämään (en tajua mikseivät?!), mutta perunamuusi maistuu kaikille, joten teen sitä mieluummin. Tyhjähköt lautaset ruokailun jälkeen ilahduttavat enemmän kuin lähes koskemattomat ruoka-annokset. Tässäkin on yksi myöntämisen merkki, sillä siitä ei ole montaa vuotta, kun vielä soitin äidilleni, että auta äiti hei miten saan varmasti hyvää muusia! Ja äitihän auttoi: kuoritut muusiperunat (puikulaa tai muuta jauhoisaa pottua) keitetään kypsiksi, vesi kaadetaan pois, päälle hulaus rasvaa, tähän aivan ihana helpotus on Flora Culinesse, maku on hyvä ja senku ruutaa pullosta perunoiden sekaan, ah miten helppoa! Sen jälkeen vatkaimella varovasti perunat muussataan, mutta ei liikaa myllätä. Vatkain sen jälkeen päälle ja lisätään pikkaisen maitoa kerrallaan. Vatkaamista ei missään tehdä nimessä paljon, sen verran vain, että perunat, juokseva margariini ja maito sekoittuvat. Muusi saa olla vähän sattumaista.

Muusi asetellaan lautaselle “saareksi” ja nakit siihen puiksi. Lisäksi lautaselle tehdään kurkusta ja tomaatista sieniä. Persiljaa ripotellaan vähän muusin päälle ja vähän vielä raejuustoa lautasen reunalle. Olkoon ne vaikka niittykukkia ja yllättävä kesäpäivän raekuuro. Tällaisessa ruualla leikkimisessä kannattaa ehdottomasti ottaa lapset mukaan ruuan asetteluun lautaselle. Tarinat ovat ihan mahtavia ja aivan erilaiset juonenkäänteet mahdollisia, kuin mitä itse miettisi.

Muistan, kuinka joskus pikkuveljeni ollessa pieni (hän on minua 15 vuotta nuorempi, eli itse elelin teinivuosia) hänellä oli lautanen, jonka pohjalla oli joku kuva. Sellainen lautanen, joita sittemmin on ollut niin paljon ettei sitä pidä mitenkään erikoisena. Mutta muistan tuolloin, kuinka minusta oli hauskaa, että syömiseen ja ruokaan oli tullut joku hauskuuttava asia. Se, että pikkuisen taaperonkin syödessä, lautasen pohjalta paljastuu kuva ja ruokaa on syöty riittävä määrä. Tuohon muistoon nähden se, että hauskuutan omia lapsiani toisinaan ruokamaisemilla ja hassunhauskoilla voileivillä tai hedelmiin liimatuilla irtosilmätarroilla, ovat jo melko paljon ja lapset rakastavat niitä(kin).

No, kun nakkimetsäateria muuseineen ja kurkkusienineen on syöty, saattaa joskus ruokaa jäädä vähän yli. Siispä ylijäämämuusi kannattaa ehdottomasti hyödyntää vaikkapa seuraavan aamun aamiaisella:

EILISEN POTTUMUUSIN SYDÄNRIESKAT

  • 2 dl perunamuusia
  • 1 tl suolaa
  • 1 kananmuna
  • 4 dl ohrajauhoja

Sekoita perunamuusiin jauhot, suola ja kananmuna. Muotoile sydämen mallisia rieskasia ja pistele niihin haarukalla ja lusikan sivureunalla reikiä. Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia. Nauri rieskat lämpiminä Floran kera.

Tykkään todella paljon tällaisesta ruuanlaitosta ja seuraavan aterian helpottamisesta jo etukäteen. Ja nämä perushelpot arkiruuat, niistä varsta tykkäänkin. Vaihtelukin on niin helppoa, jonain päivänä voi tekaistakin sen bataattimuusin ja valita kasvisnakit eikä rieskaleipienkään tarvitse aina sydämiä olla, Mitäs jos huomenna tekaisiskin donitsin mallisia rieskoja ja koristelisi ne paprikasta leikatuin “strösselein”? Niin, mielikuvitus se vain on rajana! Ihanaa kellokeskiviikkoa teille sinne!

Leave Your Comment