Tietoa mainostajalle ›

LAPIN LUMO JA ISO HAAVE SAMASSA PAKETISSA ON AIKA IHANA YHDISTELMÄ

Koin juuri sen, miltä Lapin hiihtokeskuksessa näyttää, kun kausi on juuri loppunut. Mikään ei ole auki, missään ei ole ketään, mutta rinteet hohkaavat vielä valkoisina ja houkuttelevina. Olimme kolmen päivän tiiviillä työreissulla Lapissa kuvaamassa kahden ihanan naisen kanssa. Ajelimme Rovaniemeltä Kaukosen kylän kautta Äkäslompoloon ja Kolariin ja Pellon kautta takaisin Napapiirille. Tiesin etukäteenkin, että minulle riittää se rauhallisuus ja kauneus, jonka Lappi minulle antaa, vaikka kuinka tekisimme töitä samalla. Oikeassa olin. Kolme päivää maanteitä, tunturimaisemia, mäntymetsiä, koivikoita, upottavaa lunta, poroja ja vaaleanpunasävyisiä auringonlaskuja. Eilen koneen laskeuduttua Helsinkiin, olo oli ihanan levollinen ja kiireetön. Kyllä ihminen tarvitsisi palan Lapin lumoa vähän useammin, mutta kerran vuodessakin on hyvä. Ensi vuonna sitten näette mitä töitä me siellä tehtiin – muitaihaniamainen KÄSITYÖKIRJA on nimittäin tuloillaan! 

1 Comment

  1. Reply
    Maiji

    Luin postauksen sen ilmestymispäivänä. Muutama päivä meni sulatellessa, Muitaihania käsityökirja vihdoin tulossa. Riemun päivät, ihanaa Viikonloppua Tiina!

Leave Your Comment