Tietoa mainostajalle ›

VIIMEINEN KAULAHUIVIPÄIVÄ – SE ON VALMIS!

Tänään on yhteisen, ihanan kaulahuivineulonnan viimeinen päivä. On ollut mukava seurata, kuinka huivit ovat valmistuneet ja yhteisneulonta on innotanut mukaan. Kiva oli myös huomata, että jossain päin Suomea oli tänään sadellut lunta eli huiveille lienee kunnon käyttöä pakkassäässäkin, sillä ihan pian ne huivit ovat valmiita.

Viimeinen kuvio on vanha tuttu vinoströsseli eli helppo neulaista. Kuvion jälkeen tehdään kavennukset. Puikot voi jakaa vaikka sukkapuikoille, jos tuntuu, että on helpompi laskea silmukat ja neuloa kavennukset niillä. Kuvion vaihtumiskohdasta aloitetaan näin: Neulo yksi silmukka oikein, nosta yks neulomatta, neulo yksi silmukka ja vedä neulomatta nostettu sen yli. Neulo 36 silmukkaa. Neulo kaksi silmukkaa oikein yhteen. Kaksi silmukkaa oikein, jonka jälkeen jälleen yksi silmukka ja vedä neulomatta nostettu sen yli. 36 silmukkaa neuloen, joiden jälkeen kaksi oikein yhteen. Tämän jälkeen jatka kavennuksia samaan tapaan niin, että huivin päätyihin muodostuu neljän silmukan levyiset palkit ja päädyistä muodostuu kolmiot. (neulesanasto ok+!) Kaventele niin kauan, että jäljellä on muutama silmukka, katkaise lanka ja vedä loppujen silmukoiden läpi.

Viimeistelyvaihe on aina mielestäni mukava, koska silloin ollaan niin lähellä lopullista valmistumista. Toki on ollut vuosikausia minullakin niin, että inhosin lankojen päättelyä ja valmiit työt lojuivat laatikoissa odottamassa viimeistelyä, mutta sitten tajusin, että se on oikeastaan juuri se ihanin vaihe. Sekin, kun saa seurata langanpätkien kasvavaa pientä lankaläjää. Käännä siis huivi nurin alkupään aukon kautta. Päättele langoista suurin osa, mutta jätä vaikka tasaisesti viiteen kohtaan huivia langat päättelemättä ja sujauta langanpäät huivin läpi oikealle puolelle. Pääteltyäsi nurjan puolen langat, käännä huivi takaisin oikein päin. Itse, omassa huivissani halusin hieman jotain tukiompelia pitämään huivin varmasti littanana, ettei se vaan käytössä muutu putkimaiseksi. Eli nuo oikealle puolelle sujautetut langanpäät päätellään oikealta puolelta niin (suosittelen pitkää päättelyneulaa!), että neulaa huljautellaan huivin sisällä sillä tavalla, että lanka tarttuu huivin molemman puolen langanjuoksuihin. Ymmärtänette tavan?

Langat pääteltyäsi ompele vielä huivin aloituspää kiinni piilopistoin. Tee hapsut. Esimerkiksi kuvissa esiityvässä huivissa on laitettu jokaiseen hapsuun seitsemän noin 25 sentin pätkää lankaa. Tee tupsu huivin kolmiopäähän ja kiinnitä se. (Hapsujen ja tupsujen tekoon löytyy ohjeita googlettamalla, jos ne tuntuvat kinkkisiltä.) Viimeinen vaihe on mielestäni kaikista tärkein. Pingota huivi esimerkiksi mattoa vasten yön yli niin, että reunoista tulee pingotuksessa suorat. Aseta huivin alle vaikkapa ohut kostea harso ja asettele huivi pingotukseen nuppineuloin. Lopuksi huivin päälle myös kostea harso ja jotain painavaa painoksi. Tärkeintä tässä vaiheessa on se, että huivi löytää tasaisen hyvän muodon. Tapoja tähän on monia. Sittenpä oikeastaan tilanne on se, että te olette saaneet huivinne valmiiksi ja kun yön yli on nukuttu ja huivi irroitettu pingotuksesta, sen voipi kääräistä kaulaan ja lähteä ulos pakkaseen!

Lisää huivikuvia löydät Instagramista hashtagilla #muitaihaniakaulahuivi. Kiitos, että innostuitte ja neuloitte! Katsotaanpas mitäs sitten seuraavaksi keksitään yhteisneulonnan tiimoilta! <3

Ihanat talviset kuvat on ottanut Riikka Kantinkoski.

11 Comments

  1. Reply
    Tarja

    Viime yön valmis huivini lepäsi. Tänään se pääsee minun ja pikku koirieni kanssa ulkoilemaan. Pakkasta on 6 astetta ja huomenna 13 astetta. Jämälangoista tehdysä huivistani tuli uskomattoman hurmaavan ihana.
    Kiitos rakas ystävä ja te kaikki ihanat huivintekijät, joiden kanssa sain tehdä tämän hurmaavan huivimatkan. Tämä oli minulle eka yhteisneulontaprojekti, mutta ei taatusti jää viimeiseksi.
    ISO KIITOS JA HALAUS!!!!!!!!!!

  2. Reply
    Esteri

    Apua mikä muitaihaniakaulahuivi -tragedia! Olin huivin viimeisessä kuviossa ja kärkikavennuksiakin monta kierrosta tehnyt, ja lanka loppui! Ja niin se on loppunut myös Lankamaailmasta ja sen valmistuskin on lopetettu. Nyt tässä lattialla huivin ja lankakerien kanssa mietin itkisikö vai nauraisiko :D noh, onneksi saan vielä pienen hetken jatkaa projektia ensin purkamalla ja sitten miettimällä muutaman värijärjestelyn uusiksi.
    Pitää toivoa, että tulisi vielä edes vähän pakkasia, niin ehtisin huivia käyttää tänä talvena :)

    1. Reply
      Tiina Post author

      Voi kääk! Järkky tilanne! Mitä lankaa, ettei mulla vaan sattuis olemaan? Toivotaan vielä vilpakoita kelejä, että edes hetken ehtisit käyttää huivia. Koko maaliskuu vielä hyvin aikaa :)

      1. Reply
        Esteri

        Hjertegarnin lima, 2250, semmonen puuteriroosa. On kyllä tosi ihana hempeä sävy, että olisin varmaan jatkossakin saattanut siitä luoda jotain ihanaa <3
        Mä kerkesinkin jo purkaa tuosta viimesen kuvion pois. Ajattelin lisätä siihen jonkun kuvion ja yrittää sitten uudelleen :) kyllä se siitä, vielä se palkihtee!

  3. Reply
    Hnmri

    Byää. Keväällä aloitettu huiviprojekti on nyt vihdoinkin piiitkän tauon jälkeen aivan loppusuoralla, mut hitsit kun en osaa tehdä noita kavennuksia! Ihan hyvin sujuu alku, mutta kohtaan ”Kaksi silmukkaa oikein, jonka jälkeen jälleen yksi silmukka ja vedä neulomatta nostettu sen yli” homma jää. Siis kaksi silmukkaa oikein ja mitä sitte sen jälkeen :D En ymmärrä miten oon voinut päästä näin pitkälle tässä hommassa :D

  4. Reply
    Katsu

    Niin superkaunis huivi vihdoin valmistumassa että! Mutta. Oon ihan surkea neulomaan, enkä tajua tuota kiilan muodostamista, eli loppukavennus tökkii ja pahasti. Jaksatko avata vielä paremmin ja vääntää rautalangasta vaikka pari ekaa kerrosta silmukka silmukalta niin hoksaan ja saisin sen tehtyä? Mies ei kuulemma kestä enää kiukutteluani asian tiimoilta 😬. Iso kiitos ja blogi on kaikin puolin ihan paras piristys!

    1. Reply
      Tiina Post author

      Ääks, en pääse nyt lukemaan sitä ohjetta (vastaan sulle täältä eri kautta), mutta siis tee se kavennus samalla tavalla kuin tekisit villasukat kärkeä niin, että teen kavennukset ykkös- ja kolmospuikon lopussa ja kakkos- ja nelospuikon alussa. Jos yhtään selventää. :)

Leave Your Comment